MÄ HALUSIN SEN PAPERIN! Laitoshuoltajakoulutus puhdistuspalvelualalla työskentelevien naisten elämänkertomuksissa

Transkriptio

1 MÄ HALUSIN SEN PAPERIN! Laitoshuoltajakoulutus puhdistuspalvelualalla työskentelevien naisten elämänkertomuksissa Merja Jacobsson Pro gradu -tutkielma Kasvatustiede Kasvatustieteen laitos Helsingin yliopisto Toukokuu 2008 Ohjaajat: Elina Lahelma ja Mari Käyhkö (JoY)

2 Sisällys 1 SIIVOOJIEN KOULUTTAUTUMISTA TUTKIMASSA Sanin tarina Tutkimuksen päähenkilöt Tasa-arvoiset mahdollisuudet? Pohjapiirros ja työohje LUOKKA, SUKUPUOLI JA IKÄ ERONTEOISSA Näkökulmani poststrukturalistiseen feminismiin Pääomat pelivälineinä luokkien kentillä Moninkertaisesti toiseutetut naiset AIKUISKOULUTUSTA TYÖN KONTEKSTISSA Työ on siivousta vain nimi vaihtelee Kyllä siivoojalle koulutusta löytyy Aikuiset ja aikuiskoulutus TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA -KYSYMYKSET TYÖMENETELMÄT JA -VÄLINEET Elämäkerrallinen lähestymistapa Tutkimuksen narratiivisuus Tutkimusaineisto Taustoittava aineisto Haastatteluaineisto Aineiston analyysi KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN Koulutussukupolven antamat mahdollisuudet Vanhat työntekijät ja ammatin vaihtajat Neuvotteluja koulutuksesta Yhteenveto...52

3 7 ODOTUKSET OPISKELULTA Osaamisen tunnustaminen Ammattitaidon kehittäminen Koulutetun siivoojan paikka Yhteenveto SIIVOUS ON REHELLINEN DUUNARIAMMATTI Raskasta, ruumiillista ja kiireistä työtä Oikea palveluasenne ja hyvä työmoraali Herrat, hidalgot ja nirisevät ämmät Yhteenveto LAATUKIERROS TYÖPÄIVÄN PÄÄTTYESSÄ LÄHTEET LIITTEET... 97

4 1 SIIVOOJIEN KOULUTTAUTUMISTA TUTKIMASSA 1.1 Sanin tarina 1 Sani syntyi 1970-luvun loppupuolella, omien sanojensa mukaan opiskelijaboksiin vanhempien opiskelupaikkakunnalla, missä hän aloitti myös peruskoulun. Isä siirtyi valmistuttuaan töihin pääkaupunkiseudulle ja vieraili kotona vain viikonloppuisin. Koko perhe muutti pikkuveljen synnyttyä lähemmäs pääkaupunkia. Sani joutui aloittamaan toisen luokan uudella paikkakunnalla, uudessa koulussa. Hänellä ei ollut ystäviä, eikä kukaan ymmärtänyt hänen erilaista murrettaan. Koulussa opetettiin eri asioita eri järjestyksessä kuin edellisessä, esimerkiksi hän joutui opettelemaan sekä vanhan että uuden kaunokirjoituksen. Sani olikin vähän pihalla ekan vuoden. Pikkuhiljaa alkanut koulukiusaaminen lisääntyi yläasteelle siirryttäessä ja kärjistyi pahoinpitelytilanteeseen seitsemännellä luokalla. Vanhempien neuvokkuuden ansiosta koulu puuttui asiaan, tilanne ratkesi ja kiusaaminen loppui. Sani katsoi kuitenkin viisaammaksi etsiä muutaman ystävänsä kanssa lukion hieman kauempaa. Valinta oli sikäli onnistunut, että koulu oli kokeilulukio, missä oli kaikkii taidejuttuja ja tosi innostavat opettajat. Lukioon menosta ei korkeesti koulutettujen vanhempien kanssa tarvinnut edes keskustella asia oli itsestään selvä. Sani suoritti lukion kolmessa vuodessa ja kirjoitti ylioppilaaksi keskinkertaisin arvosanoin. Varsinaista toiveammattia Sanilla ei ollut missään vaiheessa. Opinto-ohjaus lukiossa painotti korkeakouluopiskelua, mutta lopulta vain yksi Sanin luokalta jatkoi yliopistoon. Sani itse yritti useamman kerran sosiaalialan koulutukseen, tie sinne ei kuitenkaan auennut. Vaihtoehtona löytyi ylioppilaspohjainen tekniikan alan perustutkintokoulutus. Opiskelu kesti kaikkiaan sairastelujen vuoksi viisi vuotta ja tämän kouluvaiheen Sani mainitsee fiaskoksi ja häpeäjutuksi elämässään. Alan töihin hän ei ole koulutuksesta huolimatta päässyt ja ymmärtää, että samoista työpaikoista kilpailevat myös alan korkeammin koulutetut. Harjoittelupaikka järjestyi aikoinaan suhteilla. Kosketuksen siivousalaan Sani sai jo 16-vuotiaana, jolloin silloiseen työhön kuului siivousta. Alan työkokemusta alkoi kertyä pikkuhiljaa opiskelun ohessa, mutta kesätöihin hän hakeutui aina muihin tehtäviin. Silti toimistotöissä ollessaan hän kadehti paikan siivoojan vapautta, itsenäisyyttä ja ammattimaista työskentelyä. Ensimmäisen kerran hän kuuli siivousalan koulutusmahdollisuuksista työvoimatoimistossa, missä hänelle ehdotettiin alan työpaikan hankkimista ja samalla oppisopimuskoulutuksen ehdottamista työnantajalle. Työpaikka löytyi siivousliikkeestä, mutta opiskelumahdollisuutta Sani sai odottaa lähes kaksi vuotta, kunnes sijaiseksi tullut uusi esimies antoi luvan. Oppisopimusaika määriteltiin lyhimmäksi mahdolliseksi. 1 Kaikki esiintyvät nimet ovat peitenimiä. Kertomus Sanista perustuu yhden tutkimushenkilön haastatteluun.

5 Sani suoritti laitoshuoltajan ammattitutkinnon ja vaihtoi pian sen jälkeen työpaikkaa. Nyt työhön kuuluu siivouksen ohella muitakin tehtäviä, joten työnkuva on koulutuksen myötä laajentunut. Työsuhde on määräaikainen, mutta määräaikaisuuksia on toistaiseksi jatkettu. Tulevaisuudessa Sani näkee monia mahdollisuuksia: Hän seuraa tilanteen kehittymistä ja muutoksia nykyisessä työssään. Toisaalta kiinnostaisi kouluttautua alalla lisää, mutta myös sosiaaliala edelleen houkuttelee, hän onkin tehnyt vapaaehtoistyötä kiusattujen nuorten parissa. Seuraava vaihe elämässä saattaa olla ehkä perheen perustaminen, avomiehen kanssa on hankittu omakotitalo pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Puoliso löytyi aikoinaan yhteisistä siivoustöistä. Sani pohtii myös yliopisto-opiskelua: nyt kun on vähän kasvanu järkeä päähän. Vaihtoehtoja löytyy, mutta siitä hän on harmissaan, ettei tiennyt paljon aikaisemmin, että siivousalallekin voi kouluttautua. Mulle tuli täytenä yllätyksenä, et on ees olemassa sellanen juttu kun laitoshuoltaja. 1.2 Tutkimuksen päähenkilöt Sanin kertomus toimii johdatuksena tutkimukseeni ja esimerkkinä yhdestä elämänkertomuksesta ja elämänkulusta. Sani on kulkenut omia polkujaan ja matka jatkuu. Ihmiselämän polut ovat aina yksilöllisiä, ne eivät kulje suoraviivaisesti tai tarkkaan ennalta määräytyneesti. Ne sisältävät katkoksia, mutkia, ala- ja ylämäkiä. Usein koulutus, joskaan ei välttämättä, kuljettaa ihmistä ylös hyvinvointiin ja jopa hyvään elämään. Toisaalta se taas saattaa tylysti sysätä yksilöt ulos elämän täyttymyksestä ja yhteiskunnallisen arvostuksen reunoille. Sieltä ainakin toiset voivat jälleen kivuta pystyyn joko koulutuksen avulla tai ilman sitä (Rinne, Mäkinen, Olkinuora & Suikkanen 2006, 13). Siivousammattia 2 ei pidetä tavoiteltavana vaihtoehtona. Siivoojaksi joutunut katsotaan ammatinvalinnaltaan epäonnistuneeksi tai ratkaisu tilapäiseksi. Siivouksella on jopa väliaikaisena työnä tai kesätyönä ikävän työn leima (Hannula & Tiainen 2007). Se mielletään likaiseksi, raskaaksi ja ruumiilliseksi työksi, jota voi tehdä kuka tahansa ilman koulutusta tai ammattitaitoa. Näillä perusteilla sitä tarjotaan ensimmäiseksi työksi maahanmuuttajalle tai vaihtoehdoksi työttömyydelle. Naiselle siivousta pidetään kotityön jatkeeksi luonnollisena vaihtoehtona, jokainen nainenhan oletetusti osaa siivota ja jopa pitää siitä. Siivoojan ammatti on matalapalkkainen, vähän arvostettu naisduunariammatti. Siivoamisessa on toiseuden leima. Naiselle se tarkoittaa kaksinkertaista toiseutta. (ks. Käyhkö 2006.) 2 Puhun tutkimuksessani siivousalasta ja -työstä, siivoojanaisista ja siivoojista. Valinta on tietoinen, vaikka tutkimukseni otsikossa käytän koulutusalaluokittelun mukaista nimikettä puhdistuspalveluala. 2

6 Tämän tutkimuksen kohteena ovat siivoojanaiset ja heidän elämänkertomuksiinsa. Erityisen tarkastelun kohteeksi nousee tietty jakso heidän elämänhistoriassaan, laitoshuoltajan ammattitutkintoon valmistava koulutus. He kaikki ovat suorittaneet sen siivousammatissa jo toimiessaan, oman työnsä ohessa. Laitoshuoltajan ammattitutkinto 3 on aikuisille tarkoitettu näyttötutkinto, joka on toisen asteen ammatillista lisäkoulutusta. Kertomusten siivoojanaiset eivät ole yhtenäinen joukko. Tutkimusjoukkooni kuului yksitoista vuosina syntynyttä naista, joista haastattelin kahdeksan, muiden kolmen elämäkertomukset ovat hahmottuneet kirjallisen aineiston perusteella. Yhteistä kaikille on aikuisena suoritettu ammatillinen koulutus ja tutkinto. He ovat hankkineet muodollisen pätevyyden työhön, jota he koulutusajankohtana tekivät jo ammatikseen. He ovat kaikki sukupuoleltaan naisia ja määrittelen heidät heidän pienipalkkaisen työnsä ja sosiaalisen arvoasteikon mukaan matalalle sijoittuvan ammattinsa perusteella luokka-asemaltaan työväenluokkaisiksi, suurin osa heistä on sitä myös taustaltaan, vanhempien ja puolisoiden ammattien määritteleminä. 4 Tutkimukseni henkilöillä ei välttämättä ole ollut riittäviä resursseja käytettävissään oman elämänsä rakentamisessa tai he eivät ole voineet tai halunneet käyttää niitä. Kiinnostus tähän aiheeseen nousee arjen työstä ja taustastani. Olen itse toiminut jonkin aikaa siivoustehtävissä ja kouluttautunut niihin. Työhöni kuuluu siivousalan ammatillisen koulutuksen, lähinnä oppisopimuskoulutuksen koordinointi oman yrityksen työntekijöille. Näitä koulutuksia ja opiskelijoita pitkään seuranneena olen nähnyt iloa ja onnistumista, tuskaa ja vaivaa, epäonnistumisia ja pettymyksiä. Olen neuvonut ja ohjannut, etsinyt sopivia koulutuksia ja tutkintoja, kuunnellut murheita ja seurannut opintojen etenemistä. Olen 3 Laitoshuoltajan ammattitutkinnon 2005 näyttötutkinnon perusteiden mukaan laitoshuoltaja on siivouksen asiantuntija ja ammattilainen. Tutkinto edellyttää alan tehtävien monipuolista ja laaja-alaista osaamista. Siihen kuuluu kaksi pakollista osaa: Siivouspalvelujen tuottaminen ja Perussiivouspalvelut sekä kolme valinnaista osaa 15 vaihtoehdosta. Tutkinto suoritetaan näyttökokeina oikeissa työtehtävissä. Suurin osa tutkimushenkilöistä suoritti tutkinnon vuoden 2000 perusteilla, jotka eivät kuitenkaan olennaisesti eroa nykyisistä vuonna 2005 voimaan astuneista. Valinnaisuus uusissa perusteissa on hieman lisääntynyt ja sisältöä on muokattu vastaamaan paremmin tämän päivän siivoustehtävien vaatimuksia. 4 Isien ammatteja olivat esimerkiksi lämmittäjä, postimies, autonkuljettaja. Äideissä oli kolme kotiäitiä, myyjä ja siivous- tai keittiöalan työntekijöitä. Neljällä oli puoliso, he kaikki toimivat ammattikoulutusta vaativissa työntekijätason tehtävissä. 3

7 nähnyt urapolkujen syntymistä ja kiinnostuksen sammumista. Opiskelun, työnteon ja oman elämän yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi ei ole ollut varmasti kenellekään helppoa. Ja yhä uudelleen olen miettinyt, mikä saa toiset innostumaan aina uusista koulutuksista, kun taas toisia ei saa houkuteltua niihin millään. Elinikäisen ja elämänlaajuisen koulutuksen ja oppimisen ajatus oli jo niin juurtunut minuun, että en ollut aikaisemmin tullut kyseenalaistaneeksi näitä asioita. Koulutuksesta kieltäytyminen tai sitä vastaan kapinoiminen voikin yhtä lailla olla sisään rakentunut esimerkiksi oman yhteiskuntaluokan mukainen valinta (ks. Willis 1984). Tällä tutkimuksella haluan antaa siivoojanaisten itsensä kertoa omasta kouluttautumisestaan. Selvittelen niitä lähtökohtia ja resursseja, joita heillä on ollut käytettävissään omassa elämässään, työssään ja hakeutuessaan oppimaan aikuisena. Koulutukselle on heistä kukin asettanut erilaisia toiveita ja odotuksia. Ovatko ne toteutuneet ja mitä koulutettu siivooja tekee koulutuksen jälkeen, mikä on hänen paikkansa ja suhteensa kouluttamattomiin siivoojiin? Nämä naiset kertovat myös työstä naisvaltaisella siivousalalla, sen lukuisista naisista ja harvoista miehistä. Miten sukupuoli näkyy siivoustyössä? Naisena haluan antaa siivoojanaisten puhua myös siksi, että siivousala ja sen koulutus ovat voimakkaasti sukupuolittuneita. Tutkimuksessa kuuluu myös naispuolisten opettajien puheenvuoroja. Harvojen miesten ääni kuuluu muutenkin, johtajina, esimiehinä ja tuote-esittelijöinä (ks. myös Käyhkö 2006). Lisäksi tutkimuksen avulla pyrin saamaan uutta näkökulmaa työhöni voidakseni entistä paremmin ymmärtää kaikkea sitä, mistä olen itse alkanut vieraantua. Opinnäytetyöni liittyy aiheeltaan osaksi Kansalaisuus, toimijuus ja erot toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa -tutkimushanketta. Siinä analysoidaan kulttuurisia prosesseja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Eron ulottuvuuksina omassa tutkimuksessani ovat sukupuoli, luokka ja ikä sekä viitteellisesti myös etnisyys. Tutkimuksen fokuksessa ovat aikuiset naiset. 1.3 Tasa-arvoiset mahdollisuudet? Koulutusmahdollisuuksien yhtäläisyyden tai tasa-arvoisuuden periaate on syntynyt yleisestä tasa-arvoisten mahdollisuuksien periaatteesta. Hyvinvointivaltion tehtäviin katsottiin 4

8 sosiaalisen turvallisuuden luomisen ohella pyrkimys koulutukselliseen tasa-arvoon, mihin ajatukseen vielä 1970-luvulla suhtauduttiin optimistisesti. Tehtävän toteuttaminen on käytännössä osoittautunut mahdottomaksi. Voidaan yrittää poistaa esteitä tai muuttaa eriarvoisuutta aiheuttavia tekijöitä, joita ovat esimerkiksi yhteiskunnallinen ja yhteiskuntaluokan mukainen koulutuksen arvostus ja koulutukseen kannustaminen tai sen torjuminen, vallankäyttö päätöksiä tehtäessä sekä koulutustarjonnan alueelliset ja sosiaaliryhmien väliset erot. Koulutus on yhteiskunnan kerrostuneisuudessa ensisijaisesti sosiaalinen valikoija, se on osa uusintamisen mekanismia (Bourdieu & Passeron 1990), joka kulttuuripääoman jakautumisen kautta siirtää sosiaaliset erot sukupolvesta toiseen (Bourdieu 1998, 30) ja jonka avulla ihmiset valikoituvat yhteiskunnallisiin asemiinsa. Koulutuksen piilofunktio pitää yllä vallitsevia yhteiskunnallisia suhteita ja jakoja, samalla kun koulutus antaa näennäisen lupauksen kaikille tuottamastaan rajattomasta mahdollisuudesta eteenpäin ja ylöspäin pääsyyn. Vaikka koulutuksen kasvu ja väestön koulutustason kohoaminen ovat tasanneet koulutukseen osallistumista ja vähentäneet perhetausta vaikutusta, eivät ne ole kokonaan poistuneet. (Antikainen, Rinne & Koski 2006, ) Koulutukseen liittyvät valinnat ovat sidoksissa paitsi sosiaaliluokkaan, mutta yhtä hyvin myös sukupuoleen (Palmu 2007, 167; Walkerdine, Lucey & Melody 2001, 15), ikään (ks. Julkunen 2003, ) tai mihin tahansa ominaisuuteen, jolla ihmisiä voidaan asettaa erilaisiin kategorioihin ja käyttää niitä mukaan ottamisen tai ulossulkemisen perusteina. Kansalaisistaan huolehtivasta ja kouluttavasta hyvinvointiyhteiskunnasta on siirrytty myöhäismoderniin (Fornäs 1998), traditioiden jälkeiseen aikaan (Giddens 1994) ja refleksiiviseen modernisaatioon (Beck 1994), tieto- ja osaamisyhteiskuntaan sekä ICT- ja verkostoyhteiskuntaan (Castells 1996), jolloin ennustamattomuus, riskit ja epävarmuus ovat ajan keskeisiä käsitteitä, samoin voimakas yksilöllisyyden korostaminen. (Rinne & Jauhiainen 2006, 175). Yhteiskunnasta on tullut nopeasti muuttuva ja toimiva markkina-, kulutus- tai palveluyhteiskunta (Komonen 2001, 16), jossa talouselämän käsitteet ja toiminta ovat laajentuneet sen ulkopuolelle (ks. esim. Heiskala 2006; Siltala 2004), myös koulutusorganisaatioihin ja koulutuspolitiikkaan (Filander 2006; Olssen 2006). Uusliberalistisessa koulutuspolitiikassa ja siitä johdetussa koulutuspuheessa yksilö on nostettu vastuun kantajaksi. 5

9 Uusliberalistinen koulutuspolitiikka on tullut myös osaksi pohjoismaisia koulutusjärjestelmiä, vaikka historiallisesti pohjoismaat ovat sitoutuneet tasa-arvoon ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen selvemmin kuin esimerkiksi Britannia ja USA (Gordon & Lahelma 2004, 68). Sitä pidetään näennäisesti sukupuoli- ja luokkaneutraalina, mutta siinä yhteiskunnalliset erot häivytetään hiljaa taustalle ja korostetaan yksilön vastuuta itsestään ja omasta onnistumisestaan. Seija Keskitalo-Foleyn (2004, 170) mukaan tasa-arvoajatuksen sijaan on alettu tuottaa uusliberalistista autonomista itsenäistä subjektia, joka ei ole enää vain kansalainen, vaan yhtäältä paikallisen yhteisön ja toisaalta globaalin kulttuurisen yhteisön subjekti. Länsimaisissa yhteiskunnissa elinikäisen oppimisen käsite Mark Olssen (2006) mukaan toimii foucault laisena hallinnan tekniikkana, joka elinikäisen oppimisen puheen varjolla itse asiassa palvelee taloudellisen kasvun ja yrityselämän tarpeita koulutuspolitiikan keinoin ja koulutusorganisaatioiden kautta. Valtio toimii tässä aktiivisessa roolissa luodessaan sopivat olosuhteet, lait ja instituutiot. Yksilöt on saatu tämän puheen nojalla uskomaan ikuiseen kouluttautumisvelvollisuutteen ja pakkoon, yksilön omaan velvollisuuteen alati päivittää omaa työmarkkinakelpoisuuttaan. (Filander 2007, ; Rinne ym. 2006). Diskursiivinen puhetavoissa pikkuhiljaa alkanut muutos on vaihtunut toiminnaksi. Uusliberaali politiikka ja taloudellinen retoriikka koulutuksesta ja elinikäisestä oppimisesta yhdistyvät koulutusjärjestelmän rakenteellisiin muutoksiin. Liike-elämän lainalaisuudet, sen puhe ja termistö ovat laajentuneet myös muuhun elämään. Esiin on nostettu kysymykset globaalista kilpailusta, vahvemmasta johdosta ja johtajuudesta, jatkuvasta evaluoinnista, laatustrategioista, huippuasiantuntijuudesta ja vertailusta kilpailijoihin, mikä kaikki ei ole voinut olla vaikuttamatta myös ammatilliseen koulutukseen. Elinikäinen oppiminen toimii poliittisena taustoittajana legitimoitaessa muutoksia tarkoituksena luoda jatkuvan kasvun ja yrittäjyyden ideologiaa yhteisessä EU-perheessä. Koulutuksella tuotetaan kilpailukykyä, huippuosaajia ja erikoistuneita asiantuntijoita. Koulutus nähdään pelastusohjelmana kaikille ja kaikkeen. Koulutuksesta on muodostunut supermarkkinat, joilla kansalainen toimii aktiivisena kuluttajana (Filander 2007.) Huippukoulutuksen vastakohtana perustehtävissä ja -ammateissa vaaditaan entistä laajaalaisempaa osaamista ja useiden toimintakokonaisuuksien hallintaa. Näin yksilöt voivat 6

10 joustavasti siirtyä, tai heidät voidaan tarvittaessa siirtää, tehtävästä toiseen. Karin Filanderin (2006) mukaan muutos näkyy käytännön tasolla esimerkiksi toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa työelämälähtöisyytenä ja käytäntöön suuntautumisena. Siihen tähtäävät tutkintojen jatkuva kehittäminen vastaamaan työn muutoksia, opiskelun henkilökohtaistaminen, työssä oppimisen osuuden lisääminen ja oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opitun tunnustaminen ja osaamisen korvaavuusjärjestelmät on kehitetty nopeuttamaan ja joustavoittamaan opiskelua etenkin aikuisryhmissä (Filander 2006). Koulutusvalintoja voidaan myös ohjailla koulutuspaikkojen tarjonnalla ja esimerkiksi säätelemällä ammatillisen lisäkoulutuksen aloituspaikkoja oppisopimuskoulutuksessa. Työmarkkinoiden toiveena on nopea, tehokas ja oikea-aikainen koulutus muuttuvilla työmarkkinoilla. Erilaiset työssäoppimisjaksot ja harjoittelut toimivat esikarsintana ja portinvartijana töihin. Koulutuksen lopputuloksena halutaan ammattitaitoisia työmarkkinakansalaisia, jotka tietävät paikkansa yhteiskunnassa, tekevät työnsä tunnollisesti ja joilla on "oikea asenne" (Koski, tulossa). Juuri siksi myös työväenluokkainen siivoojanaiseksi kasvatettava tyttö (Käyhkö 2006) ohjataan ammatillisessa koulutuksessa tarkasti omalle paikalleen moraalisella säätelyllä käyttäytymään oikein sukupuolensa, luokkansa, työnsä ja ammattinsa mukaisesti. 1.4 Pohjapiirros ja työohje Siivoustyössä rakennuksen pohjapiirros ja työohje toimivat apuvälineenä työn tekijälle. Annan puolestani lukuohjeen omaan tutkimukseeni: kerron mitä se sisältää. Sanin tarinan ja koulutuksellista tasa-arvoa pohtivan johdantoni avulla olen avannut lukijalleni aihealuetta, jota tämä tutkimus käsittelee. Olen myös kertonut mitä tutkin ja miksi. Tutkin siis siivoojanaisia ja heidän kouluttautumistaan heidän elämänkertomustensa kautta. Seuraavassa luvussa tutustutan lukijat tapaani tehdä tutkimusta, niihin metodologisiin ja teoreettisiin lähtökohtiin, jotka voin hyväksyä tämän tutkimuksen ikään kuin peruspilareiksi. Beverly Skeggsin (1995, 2) ja Tarja Palmun (2003, 5) tavoin ymmärrän metodologian kattokäsitteeksi niille teoreettisille perusteluille, jotka koskevat tutkimukseen valittuja metodeja, tutkimuskohdetta, analyysia, käytettyjä teorioita, tulkintaa ja kirjoittamista. Keskeisimmät tämän tutkimuksen teoreettiset käsitteet ovat yhteiskuntaluokka, sukupuoli ja 7

11 ikä. Tarkastelen niitä sosiologi ja yhteiskuntateoreetikko Pierre Bourdieun ( ) pääomateorian avulla ihmisiä määrittelevinä, luokittelevina, erottelevina ja erottautumaan mahdollistavina tekijöinä. Empiirinen konteksti luvussa kolme on se käytännön taso, ympäröivä yhteiskuntaa, johon yksilöiden elämänkertomukset liittyvät. Yhteiskunnallisena viitekehyksenä toimii sekä siivouksena tehtävä työ että ammatillinen kouluttautuminen siihen. Laajennan myös näkökulmaa yleisesti ammatilliseen aikuiskoulutukseen, tarkastelen työssä käyvän aikuisen osallistumista koulutukseen yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Kenelle koulutusta tarjotaan ja ketkä siihen osallistuvat? Tämän jälkeen tarkennan tutkimustehtäväni ja -kysymykset. Varsinaisen työn suorittamisessa oikeat työmenetelmät ja -välineet ovat tärkeitä. Niistä kerron viidennessä luvussa, joka on tutkimuksen metodiluku. Metodi koostuu niistä käytännön toimenpiteistä, operaatioista ja säännöistä, joiden avulla tutkija tuottaa havaintoja, muokkaa ja tulkitsee niitä (Alasuutari 1994, 72). Kerron mitä elämäkerrallisuus ja narratiivisuus tutkimuksessani tarkoittavat. Aineistoa kuvaavat sen määrittely, kertomus aineiston tuottamisesta ja sen analysoinnin perusteet. Luvut kuudennesta eteenpäin ovat analyysi- ja tulkintalukuja, joissa pyrin vastaamaan asettamiini tutkimuskysymyksiin. Luvussa kuusi tarkastelen siivoojanaisten käytettävissä olevia resursseja koulutuksen lähtötilanteessa aikaisemman koulutuksen, työn ja heitä ympäröivän sosiaalisen maailman kautta. Seuraava luku käsittelee naisten odotuksia koulutukselta ja kahdeksannessa luvussa puhutaan siivoustyön kontekstista ja siellä toimijoista. Jokaisen luvun lopussa on yhteenveto keskeisimmistä tutkimustuloksista. Yhdeksännen luvun olen nimennyt laatukierrokseksi. Siinä kokoan yhteen keskeisimmät tutkimustulokset yhteen ja teen niistä johtopäätöksiä. Viimeisenä ennen työpäivän päättymistä ja oven sulkemista siivooja luo vielä kerran katseen tekemäänsä työhön. Niin minäkin tarkastelen työsuoritustani vielä kertaalleen. Onko kaikki hyvin ja mitä kenties seuraavalla kerralla pitäisi tehdä. Voiko lähteä kotiin tyytyväisenä päivän työhön ja hyvästellä työtoverit lähtiessään. 8

12 2 LUOKKA, SUKUPUOLI JA IKÄ ERONTEOISSA 2.1 Näkökulmani poststrukturalistiseen feminismiin Tutkimukseni liikkuu ammatillisen- ja aikuiskoulutuksen, kasvatussosiologian ja elämäkerrallisen tutkimuksen kentillä. Näkisin aihealueessani lisäksi koulutuspoliittisen painotuksen. Tutkimukseni on kvalitatiivista eli laadullista ja hyvin vahvasti aineistolähtöistä tutkimusta. Elämänkerrallinen tutkimusote tarkoittaa tutkimuksessani aineiston elämänkertomusten tarkastelua historiallisessa kontekstissa, jolloin niistä muodostuu koulutushistoriaan painottuvia elämänhistorioita eli elämänkertomuksia. Elämänkulullisuus taas tarkoittaa näkökulman suuntaamista menneestä elämästä tulevaan, uusiin vaiheisiin koulutuksen ja työn konteksteissa. Tämän tutkimusprosessin aikana en ole voinut myöskään välttyä etnografisilta vaikutteilta (esim. Lahelma & Gordon 2007, 29). Poststrukturalistinen feminismi antaa työhöni oman viitteensä. Poststrukturalistisia teorioita yhdistää tietty perusoletus kielestä, merkityksestä, subjektiviteetista ja sosiaalisen todellisuuden diskursiivisesta rakentumisesta. Feministiselle poststrukturalismille on ominaista tarkastella mieheyttä ja naiseutta muuttuvina sosiaalisina muotoiluina ja pyrkiä haastamaan hegemonisia sukupuoleen liittyviä valtasuhteita. (Aapola 1999, ) Poststrukturalistinen tutkimus korostaa kielen merkitystä (Palmu 2003, 5). Kieli ei heijasta sosiaalista todellisuutta, vaan sen avulla luodaan ja tuotetaan sitä erilaissa diskursiivisissa käytännöissä. (Aapola 1999, ) Poststrukturalismissa subjekti nähdään hajanaisena, ristiriitaisena ja jatkuvassa prosessissa. Sosiaalisten toimijoiden subjektiviteetit, muotoutuvat vaihtelevien diskurssien ja niihin sijoittuvien erilaisten subjektipositioiden välityksellä. Poststrukturalististen teorioiden mukaan ei ole essentiaalista feminiinisyyden ja maskuliinisuuden ominaisuuksia, tai naiseuden ja mieheyden muotoja, jotka pätisivät kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Sukupuoli on aina sosiaalisesti tuotettu ja sen sisältö vaihtelee eri diskursseissa. (Aapola 1999, ) Bronwyn Daviesin (1993, 7) mukaan puheessamme jako miehiin ja naisiin ja sukupuoliidentiteetin ymmärtäminen kaksijakoisena on yleisesti ymmärretty niin luonnolliseksi, että 9

13 olemme oppineet pitämään sitä luonnollisena. Voin Daviesin tavoin todeta, että tutustuminen poststrukturalismiin on saanut minut kyseenalaistamaan monia aikaisemmin itsestään selvinä pitämiäni asioita - eroja, erotteluja ja erontekoja. Koenkin Tarja Palmun (2003, 17) tavoin feministisen otteen tarkoittavan työssäni sukupuoliherkkyyttä halua tarkastella eri sukupuolille annettuja oletuksia ja olemuksia kriittisesti, halua tarkastella sukupuolta sekä konkreettisena naiseutena ja mieheytenä että kielellisenä konstruktiona. Naistutkijan sukupuoleni ei voi olla vaikuttamatta tutkimukseen, aiheen valintaan, näkökulmiini ja tapaani tehdä tätä työtä. Feministiseen tutkimusotteeseen liittyy myös halu tarkastella yksityisen ja julkisen suhdetta ja tehdä arki merkitykselliseksi (Palmu 2003, 17). Olenkin halunnut antaa "arjen äänen" kuulua tutkimuksessani. Sukupuolijärjestelmä-käsitettä käytetään, kun korostetaan sukupuolten välistä suhdetta eräänä yhteiskunnan perustavanlaatuisista suhteista (Lahelma 1992, 9). Sukupuolijärjestelmä on ideologinen ja kulttuurinen sukupuoleen perustuva valta- ja luokittelujärjestelmä, jossa sukupuoli toimii rakenteellisena, kulttuurisena ja symbolisena tekijänä läpäisten arkielämän sen eri areenoilla. Sukupuolijärjestelmä on yhteiskuntaspesifi, historiallisesti ja paikallisesti muuttuva ja neuvoteltava rakennelma, joka määrittää naisten ja miesten tehtäviä, oikeuksia ja velvollisuuksia. (Käyhkö 2006, 26.) Marianne Liljeström (1996, 131) luonnehtii sukupuolijärjestelmää heterosuhteutuneeksi todellisuudeksi, joka muodostuu joukosta yhteiskunnallista, poliittisia, taloudellisia ja tunnesidonnaisia suhteita, joita kaikkia säädellään sukupuolisuhteina. Omassa työssäni näen sukupuolijärjestelmän liittyvän koulutuksen ja työelämän segregaatioon sekä sukupuolisidonnaiseen sosiaalistumiseen, mikä tarkoittaa sukupuolieriytynyttä käyttäytymistä ja elämän pyrkimysten ja tavoitteiden sääntelyä (Liljeström 1996, 132). 2.2 Pääomat pelivälineinä luokkien kentillä Pierre Bourdieun distinktioteoria tarjoaa yhden lähestymistavan kulttuurisiin ja sosiaalisiin eroihin. Hänen tätä aihetta käsittelevän pääteoksensa nimi Distinction (1984) 5 eli suomeksi distinktio tarkoittaa erottautumista (ks. myös Mäkelä 2000, ). Tutustuttuani Bour- 5 Alkuperäisteos ilmestyi

14 dieun ajatteluun, olen kokenut pääomateorian ymmärrettäväksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi toimijoiden kokonaiskapasiteetin ja luokka-aseman analysointiin, etenkin teoriaa tutkimuksissaan soveltaneiden Beverly Skeggsin (1997) ja Mari Käyhkön (2006) innostamana. Käytän tässä tutkimuksessa käsitteitä pääoma ja resurssi osittain toisensa synonyymeina, vaikka niiden peruseron ymmärrän lähinnä siten, että pääoma tarkoittaa esimerkiksi koulutuksella hankittua kokonaispääomaa ja resurssit taas ovat voimavaroja, mahdollisuuksia tai keinoja tämän pääoman hankkimiseksi tai säilyttämiseksi. Bourdieu perustaa luokkakäsityksensä ajatukseen kulttuuristen käytäntöjen synnyttämistä erotteluista ja elämäntyyleistä. Bourdieun keskeisimmät käsitteet ovat pääoma, habitus ja kenttä. Hän ymmärtää yhteiskunnan koostuvan erilaisista kentistä, joiden hallinnasta ja voimavaroista kentällä toimijat eli agentit, siis ihmiset, kamppailevat. Tällaisia kenttiä voivat olla esimerkiksi koulutus, työ ja urheilu. Bourdieu vertaakin kenttää tietyin varauksin peliin. Sosiaalisessa maailmassa ja sen eri kentillä pelivälineenä toimivat erilaiset pääomat. Kentillä toimijat voivat pelaamalla yrittää lisätä pääomaansa eli pelimerkkiensä määrää tai säilyttää ne. Toimijat tavoittelevat sellaista pääomaa, joka on arvokkainta ja hyödyllisintä kyseisellä kentällä. Näin muista kentällä olijoista tai sinne pyrkijöistä pyritään ja pystytään erottautumaan. Toisaalta myös uudet kentälle pyrkijät voivat yrittää muuttaa pelin sääntöjä esimerkiksi muuttamalla pääomien arvoa tai pääomalajien vaihtokursseja. Toimijoiden pyrkimykset eivät ole tietoisia vaan habituksen aikaansaamia. Habitus on puolestaan sisäistetty asenteiden, suhtautumis- ja toimintatapojen kokonaisuus, käyttäytymistaipumus. Habitus on elämänkokemuksemme tuote, se omaksutaan kasvatuksen ja koulutuksen avulla, elämällä tietyn elämäntavan keskellä. Habitus ja pääoma yhdessä synnyttävät käytännön. (Bourdieu 1984; Bourdieu 1998; Bourdieu & Wacquant 1995; ks. myös Mäkelä 2000, ; Roos 1987, ) Pääoma on olemassa ja toimii vain suhteessa kenttään. Se on resurssi, ei suhde, vaikka siihen liittyy hallintasuhde määrätyllä kentällä mahdollisuutena vaikuttaa kentän toimintaan ja siellä synnytettäviin voittoihin. Bourdieun (1984) pääomalajit ovat taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma, jotka kaikki ovat yleispäteviä ja kaikilla kentillä arvokkaita, silti kaksi tehokkainta erottelun periaatetta ovat taloudellinen ja kulttuurinen pääoma. Toinen erottelun ulottuvuus on kokonaispääoman määrä. Kentillä toimii yleinen 11

15 kenttien logiikka ja lisäksi jokaisen kentän oma logiikka siitä, miten se arvostaa eri pääomia. Näin ollen esimerkiksi menestyksestä urheilun kentällä ei ole hyötyä koulutuksen kentällä tai päinvastoin. (Bourdieu 1984; Bourdieu 1998; Bourdieu & Wacquant 1995; ks. myös Mäkelä 2000, Sanaksenaho 2006, 26.) Pääoma ilmenee kolmena peruslajina, joilla kullakin on omat alatyyppinsä. Pääoman eri muodot ovat ihmisen eri ominaisuuksia. Taloudellinen pääoma on omaisuutta ja tuloja tai asemaa niiden hankkimiseksi. Kulttuurinen pääoma esiintyy kolmessa muodossa: ruumiillistuneena, objektivoituneena ja institutionalisoituneena eli se voi tarkoittaa sekä kulttuurin periytymistä, kasvatuksella omaksuttua sivistystaustaa ja tapoja, että myöhemmin hankittua koulutusta ja oppiarvoja sekä saavutettua arvonantoa. Sosiaalinen pääoma tarkoittaa sosiaalisia suhteita, kuulumista erilaisiin ryhmiin ja verkostoihin sekä hyötymistä niiden olemassaolosta. Sosiaalinen pääoma on myös sitä kuinka monia ja millaisia suhteita ihmisellä on ja esimerkiksi kuinka hyvin hän hallitsee tietyssä tilanteessa vaadittavat tavat ja käytöksen, mikä liittyy myös koulutukselliseen pääomaan. (Bourdieu 1984; Bourdieu & Wacquant 1995; ks. myös Siisiäinen 2003, ; Skeggs 1997, 8.) Tärkein pääomista on symbolinen pääoma, joka on mitä tahansa pääoman muotoa (fyysistä, taloudellista, kulttuurista tai sosiaalista) kunhan sosiaaliset toimijat tuntevat (tajuavat) sen, tunnistavat sen ja antavat sille arvoa (Bourdieu 1998, 99). Esimerkiksi hankituilla tutkinnoilla ja koulutuksella ei välttämättä ole merkitystä, ellei niiden arvoa tunnisteta ja tunnusteta tai niistä ole kyseisessä työssä hyötyä. Yhteiskuntaluokkaa tai sosiaaliluokkaa ei ole pidetty mitenkään muodikkaana käsitteenä, luokkien olemassa olo on haluttu häivyttää taustalle tai jopa kiistetty. Bourdieu (1998, 23) toteaa, että sosiaalisia luokkia sinänsä ei ole olemassa, on vain olemassa sosiaalinen tila, erojen tila, jossa luokat elävät jonkinlaisessa virtuaalisuudessa, pisteviivalla merkittyinä, eivät annettuina vaan asioina, jotka täytyy tehdä. Sosiaalinen maailma on jotain, joka sosiaalisten toimijoiden on tehtävä ja rakennettava, yksin ja ennen kaikkea yhdessä. Bourdieun (1998, 21) rakentamilla teoreettisilla luokilla voidaan ymmärtää myös kaikkia muita teoreettisia luokitteluja kuten esimerkiksi sukupuolta ja etnisyyttä. Vaikka selkeärajaisia luokkia ei sinänsä ole, voidaan ihmisiä silti luokitella erilaisiin ryhmiin ja ymmärtää heidän käyttäytymistään sitä kautta. 12

16 Valerie Walkerdine, Helen Lucey, ja June Melody (2001, 30 37) myöntävät, että luokka on vaikeasti määriteltävissä ja se pakenee aina määrittelijäänsä. Käsitettä luokka ei sellaisenaan ole puhtaana, mutta kokonaan luokkien kieltäminen tuskin on mahdollista. He pohtivat myös mitä itse asiassa tarkoitamme luokalla: luokkarakennetta, identiteettiä, tietoisuutta vai toimintaa ja mikä meille määrittelee luokan? Kirjoittajat toteavatkin, että luokka määrittyy vahvasti paikkaan ja tilaan, niiden avulla voimme ymmärtää luokkaa nykyaikana. Luokka on jotain mikä määritellään spatiaalisesti. Se on kulttuurista maantiedettä, se on naapurustossa tai talossa, mutta yhtä hyvin se voi olla merkittynä ruumiissa. Skeggs (2004, 45 47) muistuttaa, että yhteiskuntaluokka on käsitteenä epämuodikas, vanhanaikainen, vaiettu ja unohdettu. Puhutaan kyllä yhteiskuntaluokan sisällöistä, mutta eriarvoisuuden katsotaan johtuvan yksilöistä ja heidän ominaisuuksistaan, ei sosiaalisista ja kulttuurisista rakenteista johtuvaksi. Skeggsin (1997,1) keskeisimpiä käsitteitä luokista puhuttaessa on respectability, joka tavallisesti käännetään suomeksi käsitteellä kunniallisuus tai kunnioitettavuus, se voidaan kääntää myös arvokkuudeksi, arvostukseksi tai säädyllisyydeksi, vanhahtavat ilmaisut kuvaavat Sirpa Lappalaisen (2006, 43) mukaan jotain olennaista käsitteen keskiluokkaisista ihanteista. Skeggs (1997) kuvaa käsitteellä työväenluokkaisten naisten pyrkimyksiä saavuttaa arvokkuus koulutusvalintojen ja ruumiin työstämisen avulla. Keskiluokka määrittelee työväenluokan suhteessa itseensä kaiken sen vastakohtana, jona se itsensä näkee. Muut ovat ne toiset. Työväenluokka nähdään ja koetaan vaaralliseksi, uhkaavaksi, vallankumoukselliseksi ja ennen kaikkea vailla mitään arvostusta tai kunniallisuutta olevaksi (Skeggs 1997, 1). Keskustelu yhteiskuntaluokasta ja oman luokkataustan esiin tuominen ovat ainakin Suomessa pitkään olleet vaiettuja asioita. Viime aikoina luokkakeskustelua ovat herätelleet esimerkiksi Käyhkön (2006) tutkimus työväenluokkaisista tytöistä sekä viimeisimpänä Katriina Järvisen ja Laura Kolben (2007) omiin elämänhistorioihin perustuva kuvaus luokka-aseman vaikutuksesta ja näkymisestä hyvinvointivaltiossa. 13

17 2.3 Moninkertaisesti toiseutetut naiset Yhteiskunnassa vallitsee valtarakenteita, joiden perusteella yksilöt ja ryhmät asetetaan keskenään erilaisiin sosiaalisiin suhteisiin ja asetelmiin. Tärkeimpiä ihmisiä jakavia ominaisuuksia ovat esimerkiksi asema työnjaon hierarkiassa, sukupuoli, taloudellinen asema ja yhä enenevässä määrin myös koulutus ja sen tuoma asiantuntijuus. Niiden perusteella ihmiset asettuvat sosiaalisiin kerrostumiin, jotka muodostavat yksilöille ja ryhmille erilaisia asemia ja määrittävät osaltaan sitä fyysistä ja mentaalista ympäristöä, jossa yksilö muodostaa maailmankuvansa, ja johon hän kokemuksensa suhteuttaa. (Antikainen ym. 2006, ) Keskiluokkaisuus voidaan nähdä määräävänä normina, hallitsevana kulttuurina, josta käsin yksilöitä ja heidän valintojaan arvotetaan ja normitetaan. Esimerkiksi naisen ääntä käyttävät yhteiskunnassamme korkeasti koulutetut keskiluokkaiset naiset. (Käyhkö 2006, 19; ks. myös Walkerdine ym. 2001, 14.) Käyhkö (2006, 19) sanoo, että vaikka työväenluokkaisuus nähdään toiseutena keskiluokkaisen normin mukaan, ei se silti välttämättä tuota koettua toiseutta ja alistettuna olemisen tunnetta, kysymys on asiaa tarkastelevan näkökulmasta. Työläisnaisen maailma voi olla vain näkymäton ja vaie(nne)ttu. Mari Käyhkö (2006) seurasi 20 nuoren naisen kouluttautumista siivousammattiin kahdeksan kuukauden ajan. Tyttöjen valmistuttua hän palasi muutaman vuoden jälkeen haastattelemaan samoja, tässä vaiheessa nuoriksi naisiksi kutsumiaan henkilöitä. Tarkastelukohteina ovat siivoojanaiseksi kasvattamisen ja kouluttautumisen rinnalla myös naisten valikoituminen siivoojakoulutukseen sekä valmistumisen jälkeiset elämänvaiheet työelämän, koulutuksen ja perhe-elämän osalta. Hän oli tutkimuksessaan teoreettisesti kiinnostunut sukupuolen ja yhteiskuntaluokan kietoutumisesta ja läsnäolosta työläistyttöjen elämässä. Yhteiskuntaluokka rakenteellisena käsitteenä on feministisessä tutkimuksessa jätetty postmodernien teorioiden myötä vähemmälle huomiolle tai se on jopa kadonnut feministisistä analyyseistä, on keskitytty yksilöiden välisiin eroihin (ks. Skeggs 1997, 6 7). Vaarana postmodernin minuuden hajauttamisessa on kuitenkin sukupuoleen liittyvän vallankäytön unohtaminen. Naisten tasa-arvoistumisesta puhuttaessa unohdetaan, että sukupuoli ja luokka-asema kietoutuvat toisiinsa, vaikuttavat ihmisten valintoihin ja elämänkulkuun sekä 14

18 jakavat saman sukupuolen sisällä naisryhmiä eriarvoisiin asemiin. Yhteiskuntaluokan käsite on usein korvattu muodikkaammalla puheelle identiteetistä ja eroista (Käyhkö 2006, 26 27). Beverly Skeggs (1997) on omassa tutkimuksessaan Formations of Class and Gender jatkanut Paul Willisin (1984) etnografisia jälkiä työväenluokkaisuuden tutkimisessa. Willisin koulua vastustavat pojat, jotka päätyivät työväenluokkaisiin töihin, ovat vaihtuneet työväenluokkaisiin naisiin. Skeggs (1997) analysoi, kuinka työväenluokkaiset naiset rakentavat subjektiviteettiaan käyttäen niitä resursseja, joihin heillä on pääsy, kuitenkin yksilön toimijuudella on materiaalisia reunaehtoja. (Skeggs 1997; ks. myös Lappalainen 2006, 6) Bourdieulaisina pääomina Skeggs näkee myös feminiinisyyden ja emotionaalisuuden, siis juuri ne pääomat, joihin työväenluokkaisilla naisilla on käytössään. Skeggs (1997, 8 12) yhdistää analyysissään Pierre Bourdieun (1984) teoretisoinin erilaisista pääomista Michell Foucault n (1988) ajatukseen subjektiviteetin rakentumisesta sosiaalisissa suhteissa ja rakenteissa. (Lappalainen 2006, 8 9.) Tutkimukseni kolmas eron ulottuvuus sukupuolen ja luokan ohella on ikä. Ikää käytetään jakoperusteena puhuttaessa eri sukupolvista tai jaoteltaessa ylipäänsä yksilöitä ryhmiin iän perusteella, jolloin ikä toimii rajaavana, mahdollistavana tai stereotypisoivana tekijänä. Ikä on kuitenkin hankala teoreettinen käsite ja analyysin väline, sillä iällä on kronologisen iän lisäksi muita ulottuvuuksia (Tedre 2003, 134), joista Sinikka Aapola (1999, ) erittelee ainakin seuraavat yhdeksän: kronologinen, institutionaalinen, sosiaalinen, kehityksellinen, ruumiillinen, kokemuksellinen, subjektiivinen ja persoonallinen, funktionaalinen ja lopuksi rituaalinen ja symbolinen ikä. Vaikka iällä on ruumiillinen ja psyykkinen perustansa, ikä on myös sosiaalinen konstruktio tai järjestys. Moderni järjestys käyttää kronologista ikää organisointikriteerinä esimerkiksi koulutuksessa. Toisaalta psykologisesti yleispätevät elämänvaihekuvaukset eivät enää päde. Elämänkulut ovat monimutkaistuneet ja monimuotoistuneet ja kronologisesti samanikäiset voivat olla muiden iänmääritysten suhteen eri positioissa samaan aikaan. (Julkunen 2003, 26.) Ikä toimii jakoperusteena mukaan ottamisiin ja ulossulkemisiin, vaikkapa siihen kuka määritellään vanhaksi tai ikääntyneeksi, tai ketä kannattaa kouluttaa ja mihin. Perusjako vanhoihin ja nuoriin voidaan Silva Tedren (2003, 133) mukaan vetää noin 40 vuoden kohdalle. Aikui- 15

19 suus taas määritellään monen muunkin kriteerin kuin virallisen täysi-ikäisyyden perusteella. Tämän tutkimuksen naiset ovat kaikki aikuisia, silti eri-ikäisiä ja he kohtaavat erilaisia iän määrittelyjä ja määrittelevät niitä itse. Aikuisten naisten kouluttautumista ovat Suomessa tutkineet Katri Komulainen (1998), jonka tutkimuskohteena olivat sosiaalialalla opiskelevat eri-ikäiset naiset ja heidän tulkintansa ja kertomuksensa koulutukseen hakeutumisesta ja Seija Keskitalo-Foley (2004), joka tarkasteli lappilaisen naisten toimijuuden paikkoja ja tiloja elämäkertahaastattelujen avulla. Erja Mooren (2003) aikuisiällä yliopistotutkintoa suorittavien henkilöiden joukossa oli sekä miehiä, että naisia. Hän tutki näiden henkilöiden elämänkulun koulutuksellista muutosta. Kaikki nämä tutkijat käyttivät elämäkerrallista tutkimusotetta. Hanna Ojala (2005) on tarkastellut opiskelua ikääntyneiden naisten elämässä, sitä miten opiskelu rakentaa ja jäsentää naisten subjektiviteettia, arkielämää ja ikääntymisen kokemista. Naiset olivat jo työiän ohittaneista. Raija Julkunen (2003) puolestaan tutki viimeisiä vuosia töissä olevia miehiä ja naisia teemanaan ikä, työ ja sukupuoli. Sukupuoli, luokka ja ikä mahdollistavat kolminkertaisen toiseuttamisen. Kun siihen lisätään etninen tausta, maahanmuuttajuus, on toiseuttaminen jo nelinkertaista. Vaikka en varsinaisesti käsittele maahanmuuttajuutta tai maahanmuuttajia tässä tutkimuksessa, en voi välttyä sivuamasta aihetta, joka näkyy siivousalan työssä koko ajan kasvavana maahanmuuttajien osuutena. 6 Se näkyy aineistossa lisävärinä, viitteenä ja ominaisuutena puheissa, kertomuksissa ja kielessä. Se voi tarkoittaa maahanmuuttajuuden kokemista myös muualla kuin Suomessa. Monet erojen ulottuvuudet asettavat meidät erilaisiin asemiin ja paikkoihin. Jotkut asettuvat enemmän kulttuurin keskiöön, toiset lähentyvät sen marginaaleja. Esimerkiksi sosiaaliset jaot ja yhteiskuntaluokka, sukupuoli, ikä, etnisyys, kansalaisuus ja kansallisuus saattavat olla niitä tärkeitä eroja, jotka vaikuttavat ihmisten elämään ja tuottavat eroja heidän välilleen. Tuula Gordon (2005) ehdottaakin käsitteen ero viittaavan eriarvoisuuteen, kun taas sana erilaisuus on mukaanottavampi ja viittaa siihen, että ihmiset voivat olla samanarvoisia, vaikka eivät olekaan samanlaisia. (Gordon 2005, 164.) 6 Esimerkiksi laivasiivoojista vähintään prosenttia on ulkomaalaistaustaisia (HS , A 5). Työt segregoituvat ja jaetaan tai jakautuvat uudelleen alan sisällä. 16

20 3 AIKUISKOULUTUSTA TYÖN KONTEKSTISSA 3.1 Työ on siivousta vain nimi vaihtelee Siivous- eli puhdistuspalvelualan tai puhtausalan 7 todellista työntekijämäärää on vaikea arvioida tai saada siitä yksiselitteisiä tilastoja. Siivousalan palkansaajien määrä Palvelualan ammattiliitto PAM ry:n (2007; 2008) mukaan vuonna 2004 oli henkilöä, vuonna ja vuonna henkilöä. Siivousalalla oli vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan 3324 yritystä ja niissä henkilöstöä yhteensä , kasvu edellisvuoteen oli vajaa 200 yritystä ja lähes 3000 työntekijää (Yritysrekisterin vuositilasto 2007). Alan työntekijöiden keskiansiotieto vuonna 2005 oli 8,18 euroa tunnissa, ainoa palvelualan keskiansio, joka ilmoitettiin tuntipalkkana työn osa-aikaisuudesta ja tilapäisluontoisuudesta johtuen. Vuoden 2006 säännöllisen työajan keskiansioksi ilmoitettiin jo kuukausipalkka 1430 euroa kuukaudessa (keskituntiansio 8,41 euroa tunnissa). PAM:n tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tilastoihin. Julkisella sektorilla muun muassa pidempiaikaiset työsuhteet nostavat keskiansioita, esimerkiksi Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (2008) mukaan vuonna 2006 siivoojan keskiansio oli 1660 euroa kuukaudessa. Siivoustyötä tehdään myös muun työn yhteydessä, kuten sosiaali- ja terveysalalla, jolloin työhön liittyy hoivatyö, tai kiinteistönhoitoalalla toimitilapalvelujen oheistehtäviin yhdistettynä. Työministeriön Ammattinetti (2006) kertoo, että alan työntekijämäärä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja työllisti vuonna 2005 arvioiden mukaan yhteensä jopa noin henkilöä. Laskelmissa ovat siivoojien (55 000) lisäksi mukana sairaala- ja hoitoapulaiset (25 000) sekä alan muut ammattilaiset, kuten esimiehet ja opettajat (5 000). Yksityinen sektori työllistää arviolta noin prosenttia alan työvoimasta. Siivousala kuuluu ammattialaluokituksessa palvelutoimialoihin ja palvelutyöhön. Se määritellään usein kiinteistöalan työn yhteyteen, joten senkin vuoksi on vaikea saada selville alan todel- 7 Alan puolueettomana etujärjestönä ja asiantuntijana toimiva Suomen Siivoustekninen liitto ry (SSTL) (2007) kutsuu alaa puhtausalaksi. Se on neuvonta- ja koulutusjärjestö, jonka piiriin eivät kuulu työehtosopimusasiat, vaan alan työntekijän sopimusala määräytyy työnantajan mukaan. Liitto julkaisee Puhtaus & Palvelusektori-lehteä, alan oppimateriaalia ja järjestää tapahtumia. 17