Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava"

Transkriptio

1 Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava Lait ja asetukset ammatillisesta peruskoulutuksesta hyväksytty OPH:n määräykset julkistetaan (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen määräys valmis) Tutkinnon perusteet uudistuvat ja uusien perusteiden mukainen koulutus aloitetaan Siirtymävaiheessa myös vanhat opiskelijat siirretään uusien tutkinnon perusteiden mukaiseen koulutukseen VALMA-koulutus aloitetaan : uudet määräykset ja yksi Valma! (Ammattistartti, Aikalisä, Mamu valmistava, Talouskoulu), mikäli lait menevät tammikuussa läpi eduskunnassa Oppisopimuksen mahdollisuuksien laajeneminen Eri koulutuksen järjestäjien kanssa toteutettavilla hankkeilla tavoitteena saada aikaan todellista muutosta Ja raha puhuu Enemmän laatua vähemmällä rahalla! On keksittävä uusia konsteja!

2 Työelämälähtöisyys, osaamisperusteisuus ja yksilölliset opinpolut lähtökohtana Muutos tiede- ja oppiainekeskeisyydestä työelämän toiminnan pohjalta tapahtuvaan ammatillisen opiskelun jäsentämiseen Muutos aikasidonnaisuudesta oppimiseen ja osaamiseen - > osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen keskeistä Kyseessä sekä ajattelun että toiminnan muutos

3 Miksi oppiainelähtöisestä työelämälähtöiseen osaamisperusteisuuteen? Koulutuksen työelämälähtöisyys/osaavan työvoiman tarve yhteinen kieli koulutukselle ja työelämälle Opiskelijoille ja työelämälle ilmaistava konkreettisesti mitä osattava koulutuksen jälkeen Huomio opetussisällöistä oppimistuloksiin - mitä osattava koulutuksen ja tutkinnon suorittamisen jälkeen Selkeyttä oppimistulosten/ osaamisen arviointiin näytöt aidoissa työelämän tilanteissa Tehokkuus ja laatu -oppimistulokset

4 Miksi? Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen Opiskelijakeskeisyys, opiskelijat oppimis- ja arviointiprosessien subjekteiksi - sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys Oppimisympäristöjen monipuolistuminen työpaikoilla tapahtuvan opiskelun lisääntyminen Opiskeltujen tuntien ja yksityiskohtaisten oppisisältöjen sijaan hankittu osaaminen aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen lähtökohdaksi

5 Millaisia muutoksia? Tutkinnon osat määritelty ja nimetty työelämän toimintakokonaisuuksien pohjalta Teoria ja käytäntö erottelusta toiminnan/ työprosessien kokonaisuuksiin Tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, arvioinnin kohteet ja kriteerit määritelty työprosessien, työmenetelmien, työvälineiden sekä työn perustana olevan tiedon ja elinikäisen oppimisen avaintaitojen kautta osaamisen taso arviointikriteerit 3 porrasta Pois tavoite/sisältö keskeisyydestä - ammattitaitovaatimukset (oppimistulokset) määritelty osaamisena (tiedot, taidot ja pätevyys), joka ilmenee ammatillisena toimintana ja saavutettu osaaminen on arvioitavissa käytännön työtilanteissa ja työtoiminnassa kirjallisten kokeiden sijaan Osaamisen ja oppimisen arviointi erikseen

6 Osaamisperusteisuus TUTKE 2 HE: n perusteluissa Osaamisperusteisuutta koskevat linjaukset kautta linjan näkyvissä Tavoitteena on: siirtyä vahvempaan osaamisperusteisuuteen vahvistaa ammatillisten tutkintojen osaamisperusteista määrittelyä vahvistaa tutkinnon osiin perustuvaa rakennetta, mikä tukee joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamista ja edistää aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista osaksi tutkintoa

7 Tutkintojen ja tutkinnon osien mitoitusperusteet Tutkintojen mitoitusperusteena osaamispisteammatillisena peruskoulutuksena suoritettavissa ammatillisissa perustutkinnoissa Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä tai asetuksella yli 180 osp, jos ammattialaa koskeva sääntely sitä edellyttää. Tutkinnon osien mitoitusperusteena osaamispiste Tutkinnon osien osaamispisteet määräytyvät sen mukaan, mikä on niihin sisältyvän osaamisen kattavuus, vaikeusaste ja merkittävyys suhteessa koko tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin ja osaamistavoitteisiin

8 Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava ammatillinen perustutkinto sisältää 1. ammatillisia tutkinnon osia (135 osaamispistettä, joista 15 osaamispistettä voi olla vapaasti valittavia tutkinnon osia (myös lukio-opintoja) - vähintään 30 osaamispistettä hankitaan työssäoppimisen kautta 2. yhteisiä tutkinnon osia (35 osaamispistettä) 3. vapaasti valittavia tutkinnon osia (10 osp). Tutkintoon sisältyy vähintään yksi pakollinen ammatillinen tutkinnon osa ja vähintään yksi valinnainen ammatillinen tutkinnon osa

9 KIITOS!

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja Kokkola 22.11.2013 Yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus

Lisätiedot

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa

Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa Osaamispisteet ja opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) ammatillisessa koulutuksessa ECVET tulee, oletko valmis! seminaarisarja 13.9.2013 Opetusneuvos Hanna Autere 29.8.2013 Mikä on

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä Opintoviikoista osaamispisteisiin, ECVET Round Table - keskustelutilaisuus Helsinki ma 9.12.2013 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Pintakäsittelyalan opettajien koulutuspäivät Tikkurilassa 9.-10.4.2015 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi SYYT TUTKINTOJEN

Lisätiedot

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015. Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015. Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammatillinen peruskoulutus Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015

Lisätiedot

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait ja asetukset, tutkintojen

Lisätiedot

ECVET periaatteet todeksi

ECVET periaatteet todeksi ECVET periaatteet todeksi Tornio Ecvet Expert Virpi Spangar Oulun seudun ammattiopisto Mikä on ECVET? (1/2) Ammatillisessa koulutuksessa käytettävä oppimistulosten eurooppalainen siirto- ja kerryttämisjärjestelmä,

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan koulutuskokeilujen jaosto 16.3.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait

Lisätiedot

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014. Marjatta Säisä

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014. Marjatta Säisä Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Metsäalan perustutkinto Määräys 67/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä ajattelusta

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Logistiikan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015. Yli-insinööri Timo Repo

Logistiikan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015. Yli-insinööri Timo Repo Logistiikan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Yli-insinööri Timo Repo Osaamisperusteisuuden vahvistaminen opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu. Yli-insinööri Timo Repo

Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu. Yli-insinööri Timo Repo Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu Yli-insinööri Timo Repo Lähtökohtia työelämälähtöisyyden lisäämisestä/osaavan työvoiman tarve yhteinen kieli koulutukselle ja työelämälle

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015 Tutkinto: Tutkinnon osan nimi ja laajuus: AUDIOVISUALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN TUONTANNON TOTEUTTAMINEN 45 osp pakollinen tutkinnon osa 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinto: Talotekniikan PT Tutkinnon osan nimi ja laajuus: ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN ASENTAMINEN 15 OSP, valinnainen. 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Tämän perusteella opiskelija voi hakea

Lisätiedot

Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Uudistettujen osaamisperusteisten perustutkintojen toimeenpano ja yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen uusien säädösten, tutkinnon perusteiden ja määräysten mukaisesti 12.2.2015 Sirkka-Liisa Kärki

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS OPETUSSUUNNITELMISSA 29.3.2011

KANSAINVÄLISYYS OPETUSSUUNNITELMISSA 29.3.2011 KANSAINVÄLISYYS OPETUSSUUNNITELMISSA 29.3.2011 Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos AMMATTIKOULUTUKSEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄ Valmistavat ja valmentavat koulutukset (4) 52 ammatillista

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio YLIOPISTO AMMATTI- KORKEAKOULU LUKIO AMMATILLINEN KOULUTUS TYÖELÄMÄ Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

MUUTOKSEN TUULIA TUTKINTOJEN PERUSTEISSA 2.4.2014 HE : n pohjalta säädökset käsittelyprosessissa voi tulla muutoksia

MUUTOKSEN TUULIA TUTKINTOJEN PERUSTEISSA 2.4.2014 HE : n pohjalta säädökset käsittelyprosessissa voi tulla muutoksia MUUTOKSEN TUULIA TUTKINTOJEN PERUSTEISSA 2.4.2014 HE : n pohjalta säädökset käsittelyprosessissa voi tulla muutoksia Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen: säädösmuutokset

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen: säädösmuutokset Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen: säädösmuutokset Uudistuksia ammatilliseen peruskoulutukseen tiedotus- ja keskustelutilaisuus Helsinki to 16.1.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTOJEN JA PERUSTEIDEN KEHITTÄMINEN OSAAMISPERUSTEISUUS TODEKSI 28.3.2014 HE- luonnoksen pohjalta säädökset käsittelyprosessissa voi tulla muutoksia Sirkka-Liisa Kärki Yksikön

Lisätiedot

Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015. Yli-insinööri Timo Repo

Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015. Yli-insinööri Timo Repo Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Yli-insinööri Timo Repo Osaamisperusteisuuden vahvistaminen opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

OSAAMISPERUSTEISUUTTA KOSKEVAN KEHITTÄMISEN JOHTAMINEN Askelmerkkejä siirtymisen tueksi

OSAAMISPERUSTEISUUTTA KOSKEVAN KEHITTÄMISEN JOHTAMINEN Askelmerkkejä siirtymisen tueksi OSAAMISPERUSTEISUUTTA KOSKEVAN KEHITTÄMISEN JOHTAMINEN Askelmerkkejä siirtymisen tueksi ALVAR, Rehtorien ja koulutusjohtajien ajankohtaispäivät, Tampere 29.1.2015 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Reija Lepola,

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) - ajankohtaiskatsaus

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) - ajankohtaiskatsaus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) - ajankohtaiskatsaus Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari Tampere 2.10.2013 Opetusneuvos Seija Rasku KOPO/AM seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Markku Kainuun Suonpää, ammattiopisto, opettaja, aikuiskoulutus NTM, tutkintovastaava Ohjelma

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015)

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015) 1 OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN (08/2015) Kuka tunnustaa aikaisemmin hankittua osaamista? Osaamisen tunnustaminen on osa opiskelijan arviointia, ja sitä koskevat samat säädökset kuin muutakin

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8. Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Yhteistyöpäivän tilaisuus 25.3.2015 OSEKK Aira Rajamäki,

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Määräys 93/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015

Lisätiedot

Työpajoilla kertyvän osaamisen tunnistaminen. Valtakunnalliset työpajapäivät 10.3.2015 Pia-Leena Salo

Työpajoilla kertyvän osaamisen tunnistaminen. Valtakunnalliset työpajapäivät 10.3.2015 Pia-Leena Salo Työpajoilla kertyvän osaamisen tunnistaminen Valtakunnalliset työpajapäivät 10.3.2015 Pia-Leena Salo Sisältö Osaaminen tunnistaminen Työpajoilla Opinnollistamisprosessi Opinnollistamisen työkalut hankkeen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen yhteistyöpäivä. Turun ammatti-instituutti 5.10.2015 Aira Rajamäki, opetusneuvos, AMPA, Opetushallitus

Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen yhteistyöpäivä. Turun ammatti-instituutti 5.10.2015 Aira Rajamäki, opetusneuvos, AMPA, Opetushallitus Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen yhteistyöpäivä Turun ammatti-instituutti 5.10.2015 Aira Rajamäki, opetusneuvos, AMPA, Opetushallitus Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa Kärkihanke: Osaaminen

Lisätiedot

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Näyttötutkinnot: tilastotietoja

Lisätiedot

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä Hanna Autere Ammattikoulutuksen KansainväliSYYSpäivät Tallinna 6-7.11.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ECVET tulee, mutta milloin? 19.4.2012

Lisätiedot

Osaamisperusteinen oppiminen. Porvoo ma 5.8.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Osaamisperusteinen oppiminen. Porvoo ma 5.8.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Osaamisperusteinen oppiminen Porvoo ma 5.8.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Koulutuspoliittinen tahtotila Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Osaamisperusteisuus

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

YHTEISET TUTKINNON OSAT

YHTEISET TUTKINNON OSAT YHTEISET TUTKINNON OSAT 12.2.2015 Opetushallituksen infotilaisuus Ulla Aunola ja Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö Mitä tapahtunut ja mikä muuttunut? Kokonaislaajuus hieman kasvanut (vrt.

Lisätiedot

perustutkinnon uudistaminen

perustutkinnon uudistaminen P t h t l d tilli Puutarhatalouden ammatillisen perustutkinnon uudistaminen Puutarhatalouden perustutkinto Työskenteleminen puutarha alalla Yrittäminen puutarha alalla Puutarhatuotannon koulutusohjelma/osaamisala

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Tredu, Tampere 20.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Oppaat ja käsikirjat 2015:10 Opetushallitus ja tekijät Oppaat ja käsikirjat 2015:10 ISBN 978-952-13-6165-4 (pdf)

Lisätiedot

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin loppuseminaari Oppimisen onni ja opinnollistaminen 12.11.2013 Sirpa Rintala Opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Kaksisuuntainen

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Tampere to 23.4.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Tampere to 23.4.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Tampere to 23.4.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Puheenvuoron sisältö Hallitus vaihtuu, tulevaisuus muuttuu?

Lisätiedot

Tutkinnon, opetuksen ja arvioinnin tietomalli, luonnos

Tutkinnon, opetuksen ja arvioinnin tietomalli, luonnos , opetuksen ja arvioinnin tietomalli, luonnos OPH Koulutusala Opintoala / Osaamisala Koulutusohjelma Tutkintonimike Koulutuksen järjestäjä & Työelämä Opiskelija & Opettaja Koulutus Hakemus Koulutuksen

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

luvun 10 :n muuttamisesta (luonnos 27.8.2013) seuraavassa esiteltyjä näkökulmia.

luvun 10 :n muuttamisesta (luonnos 27.8.2013) seuraavassa esiteltyjä näkökulmia. 23.9.2013 Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, opintotukilain 5 a :n ja työttömyysturvalain 2 luvun

Lisätiedot

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, TUTKINNON MUODOSTUMINEN JA VALINNAISUUS Opetushallitus infotilaisuus 7.12.2009 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5. AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.2008 Sirkka-Liisa Kärki, Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

TUTKE 2 TOIMEENPANON TUKIMATERIAALI

TUTKE 2 TOIMEENPANON TUKIMATERIAALI Luonnos 6.5.2014 TUTKE 2 TOIMEENPANON TUKIMATERIAALI OSA 1. Osaamisperusteisuus todeksi - TUTKE 2 toimeenpano OSA 2 Osaamisperusteinen koulutuksen järjestäminen askelmerkkejä siirtymisen tueksi 1 6.5.2014

Lisätiedot

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan kehittämispäivät 20.-21.11.2014 Axxell Överby Anne Liimatainen, Opetushallitus Aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan tutkintojen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19. 20.3.2009, Helsinki Opetushallitus Ulla Nieminen, Koulutuskeskus Salpaus Taustaa Osuma-projekti,

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina 1995 2013 suoritettu yhteensä 153 486 ammatillista

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 4 Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen kansallinen

Lisätiedot

OSAAMISPERUSTEISUUS TODEKSI askelmerkkejä koulutuksen järjestäjille

OSAAMISPERUSTEISUUS TODEKSI askelmerkkejä koulutuksen järjestäjille OSAAMISPERUSTEISUUS TODEKSI askelmerkkejä koulutuksen järjestäjille TUTKE 2 -toimeenpanon tukimateriaali Oppaat ja käsikirjat 2014:8 Opetushallitus ja tekijät Oppaat ja käsikirjat 2014:8 ISBN 978-952-13-5837-1

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Artesaani Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen suunnitelma Määräys 53/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

OPPIJAN VERKKOPALVELUT

OPPIJAN VERKKOPALVELUT OPPIJA VERKKOPALVELUT eperusteet ehops Jukka Söderdahl Länsirannikon Koulutus Oy Winova 5.6.2014 1 Loogisen tason kansallinen oppijan verkkopalveluarkkitehtuuri 2 Kansalliset oppijan palvelut Käyttöönoton

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI PERUSTUTKINNON PERUSTEISSA

OPISKELIJAN ARVIOINTI PERUSTUTKINNON PERUSTEISSA OPISKELIJAN ARVIOINTI PERUSTUTKINNON PERUSTEISSA 2012 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Visuaalinen myyntityö, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o toteuttaa tuotteen, tuoteryhmän

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNUSTAMISEN PERIAATTEET Pedagoginen rehtori 21.9.2015

OSAAMISEN TUNNUSTAMISEN PERIAATTEET Pedagoginen rehtori 21.9.2015 OSAAMISEN TUNNUSTAMISEN PERIAATTEET Pedagoginen rehtori 21.9.2015 Työryhmä: Pasi Junttanen, Tiina Kjellin ja Juha Jokinen SISÄLTÖ 1 OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN... 1 2 OSAAMISEN TUNNUSTAMISEN

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa.

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Media-assistentti Hyväksytty:9.5.205 2 Sisällys. JOHDANTO... 3 2. AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi N TUTKINTOKOHTAINEN OSA LUONNONTIETEIDEN ALA Datanomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 85/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 Tutkinnon osa: ksi valmentautuminen 2 ov Ammattitaidon osoittamistavat: työprosessin työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinnasta opiskelijan ohjaamisen, oppimisen

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymä KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO

Sastamalan koulutuskuntayhtymä KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Sastamalan koulutuskuntayhtymä Koul KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Kuvi Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina - Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Uudistuva koulutus tekijöitä työmarkkinoille Tiina Immonen 10.3.2015

Uudistuva koulutus tekijöitä työmarkkinoille Tiina Immonen 10.3.2015 Uudistuva koulutus tekijöitä työmarkkinoille Tiina Immonen 10.3.2015 Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila ja MERCURIAn strategiset painopistealueet Työelämälähtöisyys Joustavuus osaamisperusteisuus

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisessa peruskoulutuksessa osa opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia säätelevät laki ja

Lisätiedot

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO. Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista

Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO. Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista Koul Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO Kuv Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen kansallinen oppimistulosten

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen

Lisätiedot