Lauseenjäsennys kahdeksannen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa

Transkriptio

1 Lauseenjäsennys kahdeksannen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa Tiina Mäkelä Opettaja työnsä tutkijana -seminaari Kevät 2014

2 Sisältö 1 Johdanto Tutkimuskysymykset Aineisto Tutkimusmenetelmät Aiempaa tutkimusta aiheesta Aiempaa oppikirjatutkimusta Lauseenjäsennyksen pääperiaatteita Lauseenjäsennys oppikirjoissa Lauseenjäsennyksen painotukset eri kirjoissa Lauseenjäsennyksen tehtävätyypit eri kirjoissa Muita eroavaisuuksia Lauseenjäsenten käsittelyjärjestys Apukysymysten käyttö Lauseenjäsennysosion teemat Lopuksi Aineisto Lähteet

3 1 Johdanto Tämän tutkielman tarkoituksena on perehtyä siihen, miten äidinkielen ja kirjallisuuden (tästä eteenpäin äidinkielen) kahdeksannen luokan eri oppikirjat esittävät lauseenjäsennyksen. Opetussuunnitelman perusteissa 2004 mainitaan vuosiluokkien 6 9 osalta keskeisenä sisältönä muun muassa suomen kielen äänne-, muoto- ja lauserakenteen ominaisuuksia ja vertailua muihin kieliin. Lisäksi arvosanan 8 kriteerinä todetaan, että oppilas osaa puhua kielen äänne-, muoto- ja lauserakenteesta sekä sanastosta; hänellä on tietoa sanaluokista ja tärkeimmistä lauseenjäsenistä. Kuntaja koulukohtaisesti opetussuunnitelmat tarkentuvat myös lauseenjäsennyksen osalta; esimerkiksi Viikin normaalikoulun opetussuunnnitelmassa mainitaan lauseenjäseniin tutustuminen (esim. subjekti, predikaatti ja objekti) viidennellä ja kuudennella sekä lauseenjäsennys kahdeksannella luokalla (Viikin normaalikoulun internet-sivut). Lauseenjäsennys alkaa siis yleensä jo alakoulussa, mutta koska lauseenjäsennys perinteisesti esitellään perusteellisimmin niin Viikin normaalikoulun opetussunnitelman kuin oppikirjoissakin vakiintuneen käytännön mukaan kahdeksannella luokalla, tässä tutkielmassa keskitytään kahdeksannen luokan oppikirjoihin. Lauseenjäsennys on opetusharjoitteluissa kokemani mukaan monelle oppilaalle puuduttavaa, vaikeaa tai suorastaan vastenmielistä. Ennakkoasenteet kaikkea kielioppia kohtaan (kieliopin määritelmistä ks. esim. Alho & Korhonen 2007: 93 95) ovat usein varsin negatiivisia: kielioppia saatetaan pitää luettelomaisena ja tarpeettomana (Tainio 2012: ). Tämä asenne vaikeuttaa oppimisprosessia entisestään. Voi myös ajatella, että äidinkielessä keskitytään yksittäisiin, irrallisiin kielioppikokonaisuuksiin kuten juuri lauseenjäsennykseen jolloin oppilaan mielikuva kieliopista ja äidinkielestä jää pirstaleiseksi (Varis 2012: ). Myös Opetushallitus raportoi jonkin aikaa sitten äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistuloksia yhdeksännellä luokalla selvittäessään, että lauseiden tunnistamiseen liittyviä tehtäviä osattiin heikosti; lisäksi kehittämisehdotuksena raportissa esitetään, että "lauserakenteita ja kielenhuoltoa tulee opettaa tehokkaasti ja edellyttää koko ikäluokalta nykyistä selkeämmin nädenkin perustaitojen hallintaa" (Lappalainen 2011: 52, 105). 1 Siksi 1 Tainio huomauttaa kuitenkin kielioppikeskustelusta unohtuvan usein sen, että moni oppilas pitää kielioppia myös kiinnostavana; hänen mukaansa moni erityisesti matemaattisesti suuntatunut nuori opiskelee kielioppia mielellään "kieliopin vuoksi" ilman erityisempää maanittelua tai kieliopin mielekkyyden perustelua (Tainio 2012: 133). 2

4 oppikirjojen tulisikin olla myös lauseenjäsennyksen osalta mahdollisimman mukaansatempaavia ja selkeitä. Oppikirja on "opettajan työväline ja avustaja sekä oppilaan oppimisen helpottaja" (Karvonen 1995: 269). Vaikka onkin selvää, etteivät opettajat perusta opetustaan pelkästään tai lainkaan oppikirjojen varaan, on tämän tutkielman tarkoituksena vertailla yksinomaan oppikirjoja lauseenjäsennyksen esittämisen kannalta. Tarkastelun ulkopuolelle on myös rajattu erilaiset opettajanoppaat ja muut oheismateriaalit. 1.1 Tutkimuskysymykset Kantavana kysymyksenä tutkielmassa on siis se, miten eri oppikirjat esittävät lauseenjäsennyksen. Tämä tutkimuskysymys voidaan kuitenkin jakaa useammaksi alakysymykseksi, joihin paneudutaan tutkielmassa luku kerrallaan tarkemmin. Tarkastelun kohteena on muun muassa se, kuinka suuria eroja on esimerkiksi lauseenjäsenten käsittelyjärjestyksessä tai lauseenjäsennykseen käytetyssä sivumäärässä tai millaisin tekstein lauseenjäsennystehtävistä pyritään tekemään nuorille mielekkäitä. Entä käyttävätkö kaikki tutkittavat oppikirjat jo lausekkeen käsitettä, ja miten lausekkeen käsittely on yhdistetty lauseenjäsennykseen? Toisaalta esimerkiksi painotusta tarkastellessa tulee väistämättä sivuttua myös kuvitusta esimerkiksi oppikirja Sisussa on käytetty suhteellisen paljon sivuja lauseenjäsennykseen, mutta suuret kuvat vievät ison osan sivujen pinta-alasta. 1.2 Aineisto Tutkielman aineistona on kuusi kahdeksannen luokan äidinkielen oppikirjaa. Ne ovat aakkosjärjestyksessä seuraavat: Aleksis (2008), Lentävä lause (2009), Sisu (2006), Tekstitaituri (2011), Uusi loitsu (2008) ja Voima (2007). Oppikirjat on pyritty valitsemaan mahdollisimman kattavasti, mutta olen myös huomioinut erään kokeneen äidinkielenopettajan kommentin siitä, että valituista kirjoista kaksi edustaa hänen mielestään ääripäitä, mitä tulee niiden kielitieteellisyyteen. Nämä vastakkaisia lähtökohtia edustavat oppikirjat ovat kyseisen opettajan mukaan Voima ja Lentävä lause. 3

5 Palaan tutkielman lopussa siihen, tukevatko oppikirjojen vertailusta nousseet huomiot mahdollisesti äidinkielenopettajan kommenttia kirjojen erilaisuudesta. Käytän tässä tutkielmassa nimitystä teoriaosuus kirjojen kutakin lauseenjäsentä esittelevästä leipätekstistä esimerkkeineen erotuksena oppikirjojen tehtävistä, joita tarkastelen erityisesti luvussa 3.2. Kutakin lauseenjäsentä koskeva teoriaosuus ja tehtävät muodostavat yleensä yhden kappaleen tai alaluvun kirjan lauseenjäsennysosiossa. 1.3 Tutkimusmenetelmät Oppikirjoja on aikaisemmin tutkittu lähinnä esimerkiksi sidosteisuuden, luettavuuden ja ymmärettävyyden kannalta (Karvonen 1995: 33). Nykyisin oppikirjatutkimuksen menetelmänä lienee useimmiten lähinnä sisällönanalyysi (ks. esim. Sarmavuori 1993: 11 12; Sarmavuori 2011: 38 40). Pyrin tässä tutkielmassa analysoimaan oppikirjojen sisältöä sekä määrällisesti että laadullisesti, toisaalta esimerkiksi laskien sivumääriä ja tehtäviä, toisaalta arvioiden, millaisia tehtäviä kukin oppikirja käyttää tai miten kirja lauseenjäseniä esittää. Osin kyse lienee diskurssianalyysistäkin, jossa keskeistä on, että kieltä käytetään aina tietyssä ajassa ja paikassa (Metsämuuronen 2006: ). Diskurssianalyysiä hyödyntäen tarkoitukseni on ensin vertailla kirjojen ominaisuuksia sivumääristä aina tehtävätyyppeihin saakka ja pyrkiä sen jälkeen muodostamaan tekemieni vertailujen perusteella käsityksen oppikirjojen suhteutumisesta toisiinsa nähden ja kenties jopa löytämään ristiriitaisuuksia eri kirjojen välillä (vrt. Pietiläinen & Mäntynen 2009: ). 2 Aiempaa tutkimusta aiheesta Niin oppikirjoja kuin lauseenjäsennystäkin on tutkittu myös aiemmin. Esittelen tässä luvussa lyhyesti aiempaa tutkimusta ja pohdin jossain määrin myös sitä, mitä uutta oma tutkielmani mahdollisesti tuo tutkimuskenttään. 4

6 2.1 Aiempaa oppikirjatutkimusta Oppikirja ei luonnollisestikaan ole pätevälle opettajalle ainoa tiedon lähde tai tunnilla käytetty materiaali. Lauseenjäsennyksen kaltaisen asian opetuksessa oppikirja on kuitenkin usein keskeisessä roolissa, sillä lauseenjäsennys on helpoin ja mielekkäin hahmottaa selkeiden, prototyyppisten esimerkkien avulla (ks. esim. Alho & Korhonen 2007: 96 98). Tällöin on usein opettajallekin helpompaa käyttää oppitunnilla esimerkiksi oppikirjan testattuja ja hyviksi havaittuja tehtäviä kuin alkaa kovin tekstilähtöisesti etsiä lauseenjäsennystehtäviksi sopivia tekstejä, jotka usein eivät taivukaan tismalleen lauseenjäsennyksen kaavoihin ja aiheuttavat turhaa hämmennystä. Siksikin pidän mielekkäänä oppikirjojen tarkkailua juuri lauseenjäsennyksen kannalta. Olisi epäilemättä tarpeen myös pohtia, kuinka mielekästä on opettaa sellaista lauseenjäsennystä, joka on riittämätön autenttisten tekstien jäsennykseen. Tämä tutkielma on kuitenkin liian rajattu sen pohtimiseen. Karvonen esittelee teoksessaan Oppikirjateksti toimintana (1995) Sinkkosen ja Matikan [1977] jaottelun hyvän oppimateriaalin ominaisuuksista. Ryhmät ovat alalajeineen seuraavat: 1. ulkoiset ominaisuudet: painoasu, sidonta, kuvitus, kestävyys, koko, paperin laatu ym. 2. sisäiset ominaisuudet a. sisällölliset ominaisuudet (mitä se sanoo, millaista tietoa se välittää) b. metodiset ominaisuudet (miten sisältö ilmaistaan) 3. oppimateriaalin yleiseen käyttöön saattamiseen sisältyvät ominaisuudet. (ks. Karvonen 1995: 271.) Näistä ominaisuuksista tämä tutkielma tarkastelee erityisesti sisäisiä ominaisuuksia, vaikka myös muilla piirteillä on epäilemättä vaikutuksensa kirjan käyttöön tai vaikkapa luettavuuteen. Oppikirjoja lähestytään usein nimenomaan diskurssianalyysin keinoin tekstuaalisia piirteitä arvioiden, vaikka sen on arvosteltu olevan myös liian pirstaleinen tapa oppikirjojen tutkimiseen; vaihtoehdoksi on esitetty kokonaisvaltaisempaa sisällönanalyyttistä käyttäjäarviointimenetelmää, jossa oppikirjaa käyttäviä opettajia haastatellaan pyrkien saamaan kattava käsitys kirjan eri osista (Sarmavuori 2000: 5

7 johdanto). Tässä tutkielmassa ei kuitenkaan jo sen rajoitetun pituuden vuoksi ole mahdollista muodostaa kokonaisvaltaista kuvaa äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoista, joten yhteen pirstaleeseen keskittyminen on mielestäni perusteltua. 2.2 Lauseenjäsennyksen pääperiaatteita Nykyisin käytössä olevissa oppikirjoissa ja opetuksessa sekä ylipäänsä suomen kielen tutkimuksessa on käytössä lausekkeen käsite (ks. esim. VISK 439). Iso Suomen Kielioppi on tietyllä tavalla määritellyt kieliopin opetuksen suuntaa ilmestyttyään On kuitenkin pidettävä mielessä, että ISK on ennen kaikkea kuvaileva, deskripitiivnen kielioppi eikä anna ohjeita siitä, miten kieltä pitäisi käyttää. Esimerkiksi lausekkeen käsitteen avulla on kuitenkin mahdollista hahmottaa lauseenjäsennystä ja kieltä suurempina yksikköinä; aiemmin lauseenjäsennyksessä on jäsennetty jokainen sana erikseen, kun taas nyt jaotellaan lauseenjäseniä suuremmissa osissa merkityksen mukaan. Toisaalta ISKin ilmestyminen on kokemukseni mukaan hämmentänyt joitakin äidinkielen opettajia, jotka ovat omina opiskeluaikoinaan tottuneet hieman erilaiseen lauseenjäsennykseen; toisaalta kielioppi on ehkä kaiken kaikkiaan siirtymässä kuvailevampaan ja siten vapaampaan suuntaan (ISKin vaikutuksesta kielioppiin ks. esim. Koivisto 2006: 25 40). Oppikirjoja ja niiden lauseenjäsennystä on aikaisemin vastaavanlaisessa seminaarityössä tutkinut Merivalo (2007, 2010). Työssään Merivalo vertasi kahta oppikirjaa sekä teetätti oppilailla lauseenjäsennystestin ja opettajilla kyselyn (Sarmavuori 2011: ). Tässä tutkielmassa keskitytään vain oppikirjojen vertailuun, mutta tarkasteltavien oppikirjojen määrää on laajennettu. 3 Lauseenjäsennys oppikirjoissa Tässä luvussa tarkastelen oppikirjoja niiden painotuksen, tehtävätyyppien ja tehtävien määrän sekä muiden mahdollisten erojen kannalta. Aloitan kunkin piirteen tarkastelun kvantitatiivisella taulukoinnilla ja siirryn sen jälkeen tarkastelemaan kvalitatiivisemmin taulukoista nousevia mielenkiintoisia piirteitä. 6

8 3.1 Lauseenjäsennyksen painotukset eri kirjoissa Lauseenjäsennyksen painotukseen perehtyminen on luontevinta aloittaa vertaamalla yksinkertaisesti sitä, miten paljon sivuja kukin oppikirja käyttää kunkin lauseenjäsenen tai ylipäänsä lauseenjäsennyksen käsittelyyn. objekti Taulukko 1. Lauseenjäsennykseen käytetyt sivumäärät oppikirjoissa lauseenjäsenittäin. lauseke predikaatti subjekti predikatiivi adverbiaali yhteenveto / kertaus yhteensä Aleksis Lentävä lause Sisu Tekstitaituri Uusi loitsu Voima sivumäärän ka. 3,33 2,33 2,33 2,83 2,17 2,33 2,67 18 Taulukossa 1 on esitetty, kuinka monen sivun verran kutakin lauseenjäsentä tarkastelluissa oppikirjoissa käsitellään. Sivumääriä laskettaessa on huomioitu sekä teoriaettä tehtäväosuudet eri oppikirjoista. Lauseke-sarake osoittaa, kuinka monta sivua kirjassa on käytetty lausekkeen määritteen mutta toisaalta myös virkkeen rakenteen selittämiseen ja jonkinlaiseen lauseenjäsennyksen johdantoon. Huomionarvoista on, että kaikki kirjat eivät aloita lauseenjäsennystä lausekkeen määrittelyllä; tähän palataan asetelman 1 yhteydessä. Suurin osa kirjoista kuitenkin johtaa lukijansa lauseenjäsennyksen maailmaan lausekkeen kautta, joten sarake on nimetty kyseisen käsitteen mukaan. Lisäksi on huomioitava, että joissain kirjoissa saman alaluvun sisällä käsitellään useita lauseenjäseniä kerralla; esimerkiksi Voima esittelee subjektin ja predikaatin yhtä aikaa parina, jota käsitellään kirjassa yhteisellä teoriaosuudella rinnakkain. Tällaisissa tapauksissa sivumäärä on pyritty analyysiä tehdessä jakamaan lauseenjäsenittäin suhteessa siihen, kuinka paljon sivuja niihin on käytetty. Edelleen on huomattava, että mitä pidemmälle jäsennyksessä kirja etenee, sitä useampia lauseenjäseniä otetaan huomioon myös tehtävissä; esimerkiksi adverbiaalitehtäviin saattaa siis sisältyä myös vaikkapa subjektin, objektin ja predikaatin tunnistamista. Koska lauseejäsennys esitetään kirjoissa jossain määrin kumulatiivisesti, on mielestäni 7

9 perusteltua laskea esimerkiksi adverbiaalia käsitteleviksi sivuiksi ja tehtäviksi nekin, joiden tehtävissä edellytetään myös aiemmin opittujen tai opetettujen lauseenjäsenten hallintaa. Taulukon 1 ensimmäiset viisi oppikirjaa ovat jossain määrin vertailukelpoisia; Voima sen sijaan on sivukooltaan muita suurempi, joten sen lauseenjäsennykseen käytettyä sivumäärää ei voi suoraan verrata muihin kirjoihin. Pelkkä sivumäärien vertailu ei luonnollisesti vielä suoraan paljasta, millainen ero kirjojen painotuksissa todella on esimerkiksi kuvien ja tehtävien määrät vaihtelevat kirjoittain jonkin verran. Siksi analyysiä tarkennetaan myöhemmin koskemaan erityisesti oppikirjojen teoriaosioita. Suuntaa-antavana pohjatietona pelkkiä yleissivumääriäkin voitaneen kuitenkin käyttää. Taulukosta 1 huomataan, että Sisussa on eniten lauseenjäseniin käytettyjä sivuja, Aleksiksessa ja Voimassa vähiten. Vaikka erot sivumäärissä eivät ole suuria, vastaa Aleksiksen lauseenjäseniin käytetty sivumäärä kuitenkin vain noin seitsemääkymmentä prosenttia Sisun sivumäärästä. Toisaalta juuri Sisussa on suuria kuvia ja runsaasti tehtäviä. Talukosta 1 huomataan myös, että keskimäärin eniten sivuja oppikirjoissa käyteään lausekkeen käsitteeseen (ka. 3,33 sivua) ja vähiten predikatiiviin (ka. 2,17 sivua). Tämä on oman opetuskokemukseni perusteella järkevää, sillä lausekkeen käsite määritteineen tuntuu olevan monelle oppilaalle hankala hahmotettava ja lisäksi uusi asia, sillä monikaan ei ole alakoulussa lausekkeesta kuullut. Lauseke myös muodostaa pohjan koko nykymuotoiselle lauseenjäsennykselle, joten sen käsittelyyn on ymmärrettävästi käytettävä enemmän sivuja kuin predikatiiviin, joka yksinkertaistaen on jäsennettävissä lähinnä olla-verbin huomaamisella. Muita lauseenjäseniä käsitellään oppikirjoissa keskimäärin suhteellisen saman verran, tosin objektia käsitellään hieman predikaattia, subjektia ja adverbiaalia enemmän (ka. 2,83 vs. 2,33). Seuraavassa taulukossa 2 on puolestaan esitetty, kuinka monta sivua oppikirjat käyttävät kunkin lauseenjäsenen teoriaosuuksiin. 8

10 Taulukko 2. Lauseenjäsennyksen teoriaosuuksiin käytetyt sivumäärät oppikirjoissa lauseenjäsenittäin. objekti lauseke predikaatti subjekti predikatiivi adverbiaali yhteensä Aleksis Lentävä lause 3 1 2,5 2 0, Sisu 1 0,5 1 1,5 1 0,5 5,5 Tekstitaituri Uusi loitsu Voima sivumäärän ka. 2 1,08 1,25 1,42 1,08 1,25 8,08 Taulukkoa 2 tulkitessa on huomattava ensinnäkin se, että useimmissa oppikirjoissa teoriaosuus ja tehtävät limittyvät jonkin verran, mutta sivulukuja taulukoitaessa on pyritty huomioimaan vain teoriaosuus ja siksi tehty pyöristyksiä puolikkaisiin sivuihin. Lisäksi huomioinarvoista on se, että kirjat on taitettu eri tavalla. Toisissa kirjoissa teoria on esitetty väljästi esimerikiksi erilaisissa tietolaatikoissa ja toisissa asia on tiiviimmin. Edelleen kuvien määrä vaikuttaa luonnollisesti myös sivumäärään. Koska sivun asettelu kuitenkin vaikuttaa lukukokemukseen, ei esimerkiksi kuvien määrää tai muita taitosta johtuvia ominaisuuksia ole huomiotu sivumääriä laskettaessa. Voihan olla, että väljästi taitetusta, asiasisällöltään vähäisemmästä oppikirjasta saakin jopa enemmän irti kuin tiiviimmästä asettelusta. Kirjojen teoriamäärät eroavat toisistaan jonkin verran: vaikka erot sivumäärällisesti ovat pienet, on otettava huomioon, että esimerkiksi Sisun lausekkeeseen käyttämä yksi sivu on kuitenkin vain kolmasosa Lentävän lauseen kolmesta sivusta. Lentävässä lauseessa on muutenkin eniten teoriasivuja yhteensä 11, kun keskiarvo teoriaan käytetyissä sivuissa on vain 8,08 sivua. Oppikirjassa esitelläänkin usein myös lauseenjäsenten erityistapauksia ja esimerkiksi poikkeuksia lauseenjäsenten tyypillisistä sijamuodoista. Niinpä suuri sivumäärä myös osaltaan osoittaa, että Lentävä lause on kenties muita oppikirjoja kielitieteellisempi, kuten eräs äidinkielenopettaja totesikin. Uudessa loitussa on käytetty suhteellisen paljon sivumääriä teoriaan, mutta on huomattava, että osan teoriasivuista vievät esimerkkitekstit, joista jo valmiiksi on osoitettu kulloinkin käsiteltävät lauseenjäsenet. Sisun pienet sivumäärät puolestaan selittyvät osittain tekstin tiiviydellä, mutta yhtä kaikki esimeriksi predikaattia käsitel- 9

11 lään todella lyhyesti vain puolen sivun verran. Yleisenä tendenssinä vaikuttaa olevan, että lausekkeen ja lauserakenteen käsittelyyn varataan eniten sivutilaa: se on kaikissa kirjoissa pisin tai yksi pisimmistä lauseenjäsennysosioista. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä Tekstitaituria lukuunottamatta kaikki kirjat aloittavat lauseenjäsennysosion selittämällä lauseen rakennetta ja lausekkeen käsitettä (ks. myöhemmin asetelma 1). Se, että predikatiivia käsitellään vain keskimäärin 1,08 sivun verran, on kenties perusteltua jo sillä, kuinka vähän kielessä esiintyy predikatiiveja tai miten poikkeuksettomana se kirjoissa esitetään yleensä sen todetaan lähinnä liittyvän olla-verbiin mutta se, että myös predikaattia käsitellään keskimäärin vain 1,08 sivua, on yllättävämpää. Lauseen voi kuitenkin ajatella rakentuvan predikaatin ympärille, ja jokaisessa oppikirjassa korostetaan, että lauseenjäsennys aloitetaan predikaatista. Predikaatin pientä teoriasivukeskiarvoa kuitenkin selittää se, oppikirjoissa käsitellään usein lauseiden rakentumista taipuneen verbin ympärille jo lausekeluvussa. Poikkeus predikaatin teoriaosuuksissa on Tekstitaituri, jossa predikaattia käsitellään peräti kahden sivun verran. Tämäkin on perusteltavissa Tekstitaiturin muista poikkeavalla lauseenjäsenten käsittelyjärjestyksellä, kuten myöhemin käy ilmi. 3.2 Lauseenjäsennyksen tehtävätyypit eri kirjoissa Oppikirjoja tutkiessa on mielestäni mielekästä keskittyä ennen kaikkea tehtäviin. Teoriaosuuden opettaja saattaa tuoda oppilaille itse tunnilla esimerkiksi keskustellen tai vihkoon tehtävien muistiinpanojen kautta, mutta tehtäviä hyödynnetään usein sellaisenaan. Varsinkin lauseenjäsennyksen tyyppisessä aihepiirissä, jossa autenttinen teksti usein on liian monimutkaista hyödynnettäväksi, oppikirjojen tehtävien käyttäminen korostuu. Siksi vertaankin tässä luvussa sitä, kuinka paljon ja minkätyyppisiä tehtäviä oppikirjat käyttävät. On selvää, ettei opettaja välttämättä hyödynnä kaikkia kirjan tehtäviä tai hän saattaa esimerkiksi muokata jotain tehtävää käyttötarkoituksiinsa paremmin sopivaksi. Oppikirjan tehtävien määrä ja tehtävätyypit kertovat kuitenkin siitä, millaiset raamit tehtäville kirja tarjoaa. Ennakko-oletukseni on, että oppikirjoissa toistuvat usein samankaltaiset tehtävätyypit. Olen jaotellut tehtävät vertailua tehdessäni karkeasti viiteen kategoriaan: 1) luokittelu- tai tunnistustehtävät ("Etsi subjektit" tai "Jäsennä lauseet" tms.), 2) 10

12 yhteensä muut miksi subjekti puuttuu -tehtävä merkitykseen perustuva tehtävä sijamuotoihin kytkeytyvät tehtävät aukkotehtävät luokittelu- ja tunnistustehtävät aukkotehtävät ("Täydennä lauseisiin puuttuvat adverbiaalit"), 3) sijamuotoihin kytkeytyvät ("Missä sijamuodossa subjekti on?"), 4) lauseenjäsenen merkitykseen perustuvat tehtävät sekä 5) muut, esimerkiksi erilaiset luovaa kirjoittamista tai toiminnallisuutta lauseenjäsennykseen kytkevät tehtävät. Tämän lisäksi joillain lauseenjäsenillä on myös joitain erityispiirteitä, kuten subjektilla se, että sitä ei tietynlaisten predikaattien kanssa esiinny. Selvyyden vuoksi tehtäviä on mielestäni selkein verrata oppikirjojen välillä lauseenjäsen kerrallaan. Tarkastelen erityisesti subjektia, adverbiaalia sekä objektia, sillä näissä kolmessa lauseenjäsenessä esiintyy havaintojeni mukaan eniten vaihtelua oppikirjojen välillä. Näistä ensimmäisenä käsittelen subjektia, joka lienee selkein hahmotettava lauseenjäsen. Taulukkoja tulkittaessa on huomattava, että jos samassa tehtävässä on kaksi tehtävänantoa, ("Alleviivaa tekstistä subjektit. Missä sijamuodossa ne ovat?") olen laskenut tehtävän kumpaankin tehtävänannon edustamaan tehtävätyyppiin. Taulukko 3. Tehtävätyyppien lukumäärät eri oppikirjojen subjektia käsittelevissä osiossa. Aleksis Lentävä lause Sisu Tekstitaituri Uusi loitsu Voima Taulukon 3 perusteella on havaittavissa, että ainoastaan klassisimpia luokittelu- ja tunnistustehtäviä on jokaisessa oppikirjassa. Toisaalta myös tehtävien määrässä on melko suuria eroja: Aleksiksessa suoraan subjektiin liittyviä harjoituksia on kolme, Voimassa ja Tekstitaiturissa peräti kuusi. Onkin luonnollista, että enemmän harjoituksia sisältävässä Voimassa tehtävien skaala on myös hieman laajempi: Aleksiksessa on kolmentyyppisiä tehtäviä, Voimassa neljän. Merkitykseen perustuvat tehtävät Tekstitaiturissa ja Voimassa liittyvät siihen, että subjektin sanotaan kirjoissa edustavan tekijän lisäksi kokijaa ja vastaanotta- 11

13 yhteensä muut voiko lisätä objektin -tehtävä merkitykseen perustuva tehtävä sijamuotoihin kytkeytyvä tehtävä aukkotehtävät luokittelu- ja tunnistustehtävät jaa ja Voimassa tekijän ja kokijan lisäksi myös olijaa, hyötyjää, kuvattavaa ja sanojaa. Näissä kirjoissa tämän perusteella on tehty myös tehtävä, jossa oppilaan tulee yhdistää subjekti ja sen merkitys. Aleksiksessakin mainitaan teoriaosuudessa subjektin voivan olla tekijän lisäksi myös kokija tai hyötyjä, vaikka siitä ei olekaan tehtävää; Sisussa tällaista jaottelua ei ole, vaan subjektin kerrotaan ilmaisevan lauseen tekijän. Lentävän lauseen teoriaosuuden mukaan subjekti voi olla tekijä, mutta toisaalta myös "tietynlainen kokija" ja "ei kovin tekijämäinen". Uudessa loitsussa mainitaan myös tekijä ja kokija mutta todetaan lisäksi subjektin kuvaavan paikkaa, kuten virkkeessä Huoneita on paljon. Subjektille annetaan siis oppikirjoissa kaikkiaan yhdestä kahdeksaan erilaista merkitystä. Subjektin puuttumiseen liittyviä tehtäviä on vain puolessa oppikirjoista Sisussa, Tekstitaiturissa ja Voimassa. Nämä tehtävät keskittyvät yleensä esimerkiksi passiiviin ja sääverbeihin. Subjektin sijamuodoista puolestaan on tehtävä vain Lentävässä lauseessa ja Tekstitaiturissa. Aukkotehtäviä, joissa oppilasta tavallisesti pyydetään täydentämään lauseisiin tekijä, on myös puolessa tarkastelluista oppikirjosta. Taulukossa 4 esitellään tehtävätyyppien jakautumista oppikirjojen objektiharjoituksissa. Taulukko 4. Tehtävätyyppien lukumäärät eri oppikirjojen objektia käsittelevissä osioissa. Aleksis Lentävä lause Sisu Tekstitaituri Uusi loitsu Voima Taulukosta 4 nousee kenties ensin esille se, että Lentävässä lauseessa on muita kirjoja enemmän ja vaihtelevampia objektitehtäviä. Lentävä lause käsitteleekin objektia peräti neljän sivun verran (ks. taulukko 1). Muut-osion tehtävät ovat eri oppikirjoissa useimmiten luovuuteen kannustavia harjoituksia, joissa kehotaan keksimään anne- 12

14 tuista lauseenjäsenistä ja mahdollisesti niiden sijamuodoista lauseita. Sisusta tosin on muut-sarakkeeseen laskettu kuuluvaksi myös tehtävä, jossa oppilaan tulee pohtia eroja erikielisten lauseiden objektien välillä. Vieraisiin kieliin vetoaminen on oppikirjoissa jokseenkin harvinaista, vaikka lauseenjäsennyksen ja yleisemminkin kieliopin harjoittelemisen mielekkyyttä perustellaan usein juuri sen hyödyllä vieraiden kielten hahmottamisen kannalta (ks. esim. Korhonen & Alho 2006: 72 73). Sisussa huomiotaherättävää on lisäksi myös se, että kirjan tehtävissä ei veiraiden kielten vertaamiseen liittyvän tehtävän lisäksi käsitellä objektia lainkaan sijamuotojen kautta. Lähes vastakohtana tälle on Lentävä lause, jossa sijamuotoihin liittyviä tehtäviä on peräti kolme. Samoin siinä missä Sisun teoriaosuudessa vain mainitaan, että objekti voi olla nominativissa, genetiivissä tai partitiivissa, ja annetaan esimerkki kustakin, Lentävä lause käsittelee objektin sijamuotoja teoriaosuudessaankin kokonaisen sivun verran. Lisäksi Lentävän lauseen kuvituksessa on huomioitu, mikä on ero virkkeiden Söin kakun ja Söin kakkua välillä. Toisaalta voi pohtia, onko kaikki Lentävän lauseen kielitiede tarpeellista: esimerkiksi kokijaverbin sisältävien lauseiden jäsennys tarjotaan heti objektiluvun ensimmäisellä sivulla siis se, että lauseessa Minua harmittaa pronomini minua on objekti eikä merkityksen perusteella subjekti. Toisaalta objektin pitäisi olla kertausta alakoulusta, joten objektin erikoistapauksen esittely heti alkuun voi olla perusteltua; toisaalta voi kysyä, kuinka täsmällinen objektin erikoistapausten hallinta on peruskoululaisille tarpeellista. Aukkotehtäviä, joissa oppilaiden tulee täydentää lauseisiin puuttuva objekti, on kolmessa kirjassa. Kiinnostavaa kyllä Sisu on kirjoista ainoa, jossa on aukkotehtävä sekä subjektista että objektista. Objektin merkitykseen suoraan liittyviä tehtäviä ei ole ollenkaan; lisäksi ainoastaan Lentävän lauseen yhdessä tehtävässä pureudutaan siihen, milloin verbi oikeastaan voi saada objektin ja milloin ei. Tämäkin todistanee omalta osaltaan oppikirjan tieteellistä lähestymistapaa. Taulukkoon 5 on koottu eri tehtävätyyppien jakautuminen oppikirjoissa adverbiaalitehtävissä. 13

15 yhteensä muut merkitykseen perustuva tehtävä sijamuotoihin kytkeytyvä tehtävä aukkotehtävät luokittelu- ja tunnistustehtävät Taulukko 5. Tehtävätyyppien lukumäärät eri oppikirjojen adverbiaalia käsittelevissä osioissa. Aleksis Lentävä lause Sisu Tekstitaituri Uusi loitsu Voima Taulukosta 5 on havaittavissa, että adverbiaalitehtäviä on suhteellisen saman verran kussakin oppikirjassa. Lisäksi tehtävätyypit ovat melko tasaisesti jakautuneet eri oppikirjojen välillä. Huomionarvoista on, että ainoastaan Aleksiksessa on tehtävä, joka keskittyy siihen, että adverbiaali on joskus myös pakollinen lauseenjäsen (kuten lauseessa *Jokainen pitää.) Koska adverbiaalin kuvaavaa merkitystä kuvataan oppikirjoissa hieman eri tavoin, on perusteltua esittää taulukkona myös se, mitä advebiaalin missäkin kirjassa kuvataan ilmaisevan. Tarkastelluissa oppikirjoissa kerrotaan adverbiaalin merkityksistä paitsi kuvaamalla suoraan, mitä adverbiaali ilmaisee ("aikaa, paikkaa, tapaa"), myös kysymyspronominien avulla ("adverbiaali kertoo, milloin ja missä jokin tapahtuu"). Taulukossa 6 on huomioitu kummatkin tavat esittää adverbiaalin merkityksiä; esimerkiksi kysymyssana missä on siis laskettu kuvaamaan paikan määrettä. 14

16 suhtautuminen keino väline omistaja lähtökohta suunta seuraus määrä olosuhteet syy tapa paikka aika Taulukko 6. Adverbiaalin ilmaisemat merkitykset oppikirjoissa. Aleksis x x x x x Lentävä x x x x x x lause Sisu x x x x x x x x x Tekstitaituri x x x x x Uusi loitsu x x x x x x Voima x x x x x x x Taulukosta 6 havaitaan, että kaikissa tarkastelluissa oppikirjoissa todetaan adverbiaalin kuvaavan aikaa, paikkaa ja tapaa. Neljässä kirjoista mainitaan lisäksi myös syy. Muut merkitykset ovat kuitenkin hieman kirjakohtaisempia. Puran seuraavaksi taulukkoa tarkemmin. Adverbiaalin mainitaan ilmaisevan eri oppikirjoissa hieman eri asioita. Tekstitaiturin mukaan adverbiaalit ilmaisevat aikaa, paikkaa, tapaa, olosuhteita tai välinettä; Sisussa luetellaan niiden ilmaisevan aikaa, paikkaa, tapaa, syytä, seurausta, määrää, omistajaa, suuntaa ja lähtökohtaa. Tarkastelluissa oppikirjoissa luetellaan varsin vaihtelevasti erilaisia adverbiaalin merkityksiä: Sisussa merkityksiä on yhdeksän, Aleksiksessa ja Tekstitaiturissa vain viisi. Voiman mukaan adverbiaalit kuvaavat ajan, paikan ja tavan lisäksi määrää, omistajaa ja suhtautumista, Aleksiksessa puolestaan mainitaan vain aika, paikka ja omistus ja lisäksi todetaan, että adverbiaalilla "on lauseessa monenlaisia tehtäviä". Uusi loitsu toteaa, että "jotain jää silti sanomatta ilman adverbiaaleja" ja tarkentaa, että adverbiaalit "kuvaavat koko lauseen tapahtumapaikkaa tai määrittävät predikaattia tai jotakin muuta lauseen sanaa". Eri oppikirjat vaikuttavat siis valitsevan siinä mielessä erilaisen lähtökohdan adverbiaalin merkityksen määrittelylle, että osa kirjoista yrittää määritellä tyhjentävästi kaikki lauseenjäsenen ilmaisemat asiat ja osa taas tyytyy toteamaan lauseenjäsenen ilmaisevan ylipäänsä erilaisia asioita ja mainitsemaan vain muutamia. Olisikin kiinnostavaa tutkia, missä määrin tyhjentävä merkitysluettelo auttaa ja missä määrin se sekoittaa 15

17 oppilaita toisaalta voi olla vaikea hahmottaa, mitä ovat ne "monenlaiset tehtävät", joita esimerkiksi Aleksiksessa adverbiaalilla todetaan olevan. Toisaalta taas pitkäkään luettelo ei välttämättä kata adverbiaalin kaikkia merkityksiä ja pitkä lista adverbiaalin merkityksistä saattaa johtaa oppilaan ajattelemaan, että kaikki merkitykset on opeteltava ulkoa ja siten jälleen lisäämään kieliopin ulkoaopettelua ja siitä johtuvaa negatiivista asennetta. Erityisen kiinnostavia taulukon 6 ilmaisemia määritelmiä ovat ne, jotka esiintyvät vain muutamissa kirjoissa. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraus, suunta ja lähtökohta, jotka löytyvät Sisusta, sekä Tekstitaiturin olosuhteet. Sisun harvinaiset määritelmät sopivat yhteen sen kanssa, että oppikirjassa on myös eniten määritelmiä ylipäänsä; Tekstitaituri sen sijaan edustaa vähämääritelmäistä oppikirjaa, mutta silti siihen on silti valikoitunut määritelmä, jota mikään muu oppikirja ei mainitse. Voi toki pohtia, kattaako termi olosuhteet oikeastaan monta muutakin taulukossa esitettyä määritelmää. Tässä tutkielmassa ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia puretua moiseen semanttiseen kysymykseen. Kiinnostava on myös Tekstitaiturin maininta siitä, kuinka muiden lauseenjäsenten tunteminen auttaa: "jos tuntee subjektin, objektin ja predikatiivin [--] muut lausekkeet ovat adverbiaaleja". Lentävä lause puolestaan lähtee samalla poissulkemistaktiikalla sijamuodoista käsin: "Edellä on opittu, että subjekti-, objekti- ja predikatiivilausekkeiden pääsanat ovat kolmessa sijassa: nominatiivissa, partitiivissa ja genetiivissä. Objektit voivat lisäksi olla akkusatiivissa. [--] Adverbiaali onkin helppo tunnistaa tämän perusteella: adverbiaaleja ovat kaikki ne lausekkeet, joiden pääsanat ovat jossain muussa kuin näissä sijoissa!" Lentävän lauseen optimistisesta ohjeesta huolimatta väitän, että jo kieliopillisten sijojen tunnistaminen tuottaa kahdeksasluokkalaisille hankaluuksia, vaikka niitä olisi käsitelty alakoulussa ja uudelleen kerrattu seitsemännellä luokalla. Vaikka näin ei ehkä pitäisikään olla, vaikeuttaa sijamuotojen huono hallinta luonnollisesti lauseenjäsennystä, jos se tehdään sijamuodoista käsin. Lentävän lauseen sijamuotoluettelo on myös siinä mielessä vähän harhaanjohtava, että seuraavalla sivulla todetaan, kuinka adverbiaali voi olla myös kieliopillisissa sijoissa (Juoksin tunnin). Esimerkiksi Voima puolestaan tyytyy infolaatikossaan toteamaan, että adverbiaali on sijamuodoltaan "jokin muu kuin nominatiivi, partitiivi tai genetiivi", eikä ryhdy erottelemaan poikkeustapauksia. Onkin selvää, että oppikirjojen tekijät joutuvat tekemään hankaliakin päätöksiä ja rajanvetoja esimerkiksi poh- 16

18 tiessaan, milloin kannattaa nostaa esiin suomen kielen poikkeuksia ja milloin taas esittää jokin kärjistetty yleistys. Kaikissa oppikirjoissa on myös kertaustehtäväosio, joka jokaisessa kirjassa alkaa tunnistustehtävällä (kuten "Etsi lausekkeet" tai "Jäsennä lauseet"). Huomionarvoista on myös se, että kaikissa kirjoissa kehotetaan tämän tehtävän kohdalla aloittamaan predikaatista. Sisua lukuunottamatta tämä lauseenjäsennyksen ensimmäinen vaihe mainitaan myös kirjojen leipätekstissä. 3.3 Muita eroavaisuuksia Tässä luvussa tarkastelen lyhyesti muita kuin oppikirjojen painotukseen tai erilaisiin tehtävätyyppeihin liittyviä eroja. Näitä ovat muun muassa lauseenjäsenten käsittelyjärjestys oppikirjoissa sekä kirjojen lauseenjäsennysosioiden erilaiset teemat Lauseenjäsenten käsittelyjärjestys Asetelmaan 1 on koottu se, missä järjestyksessä eri oppikirjat esittävät lauseenjäsennyksen. Taulukkoa tulkitessa on jälleen huomattava, että termi lauseke viittaa taulukossa paitsi käsitteen selittämiseen, myös ylipäänsä lause- ja usein myös virkerakennetta koskevaan kappaleeseen oppikirjoissa. Asetelma 1. Lauseenjäsenten käsittelyjärjestys eri oppikirjoissa. Aleksis Lentävä lause Sisu Tekstitaituri Uusi loitsu Voima lauseke lauseke lauseke lauseke lauseke predikaatti lauseenjäsenten käsittelyjärjestys predikaatttiivi predika- subjekti objekti predikaatttiivi predika- subjekti objekti predikaatttiivi predika- subjekti objekti predikatiivi lauseke subjekti objekti predikaatti ja subjekti adverbiaali predikaatti ja subjekti objekti objekti, predikatiivi ja adverbiaali predikatiivi adverbiaali adverbiaali adverbiaali adverbiaali attribuutti 17

19 Asetelmassa 1 on esitetty lauseenjäsenten esitysjärjestys eri oppikirjoissa. Vaikka on selvää, että opettajan ei ole välttämätöntä noudattaa orjallisesti kirjan järjestystä ja vaikka erot kirjojen välillä ovat jokseenkin vähäisiä, eroja kuitenkin löytyy. Suurin osa kirjoista noudattaa järjestystä lauseke predikaatti subjekti objekti predikatiivi adverbiaali. Selkein ero lienee se, että Uudessa loitsussa ja Voimassa nostetaan lauseenjäseniä esille useita kerrallaan kummassakin predikaatti ja subjekti omana kappaleenaan ja Voimassa myös loput kolme yhdessä kappaleessa. Lisäksi muut oppikirjat selittävät lausekkeen käsitteen ennen varsinaiseen lauseenjäsennykseen siirtymistä, kun taas Tekstitaiturissa aloitetaan predikaatilla joka tosin ole lauseke tai osa sitä ja sen jälkeen siirrytään lausekkeen määrittelyn kautta muihin lauseenjäseniin. Kaikissa tarkastelemissani kirjoissa onkin siirrytty lausekkeen käsitteeseen, mikä olikin Ison Suomen Kieliopin tulon myötä ennakoitavissa (ks. esim. VISK 439). Erityisen kiinnostavaa on kuitenkin se, että muista oppikirjoista täysin poiketen Sisussa nostetaan lopuksi esille attribuutti, kun muissa kirjoissa puhutaan ISK:n mukaisesti määritteestä. Sisu esittää ISK:ssä jo vanhentuneena pidetyn käsityksen mukaisesti, että attribuutti on substantiivin määrite (vrt. esim. Koivisto 2006: 30 31). Attribuutin myös mainitaan kirjassa erottuvan predikatiivista "siitä, että attribuutti on substantiivin kanssa peräkkäin". Myös Voimassa mainitaan attribuutti substantiivilausekkeen määritteenä, mutta ei samalla tavoin omana lukunaan. Toisaalta Sisu ja Voima ovatkin tarkastelluista oppikirjoista vanhimmat; kummatkin ovat vuodelta ISK puolestaan on ilmestynyt vuonna 2004, joten voi olettaa, että seuraavana vuonna valmistuvien oppikirjojen suunnittelu on ollut jo pitkällä, kun ISK on julkaistu. On myös huomattava, ettei ISK anna ohjeita siihen, miten kieltä tulisi käyttää tai miten siitä tulisi puhua, vaikka sitä käytetäänkin usein jonkinlaisena suomen kielen pohjateoksena Apukysymysten käyttö Eräs yleinen tapa hahmottaa lauseenjäseniä on painottaa oppilaille, että kukin lauseenjäsen vastaa tiettyyn kysymykseen. Nämä kysymykset löytyvät, kun ensin on etsinyt lauseesta predikaatin; sen jälkeen voi esimerkiksi pohtia, kuka tai mikä tekee predikaatin ilmaisemaa asiaa ja mikä voisi olla tekemisen kohde. Nuorten on myös 18

20 huomattu itsenäisesti käyttävän tällaisia apukymyksiä lauseita jäsentäessään (Korelin & Larivuo 2011: 54 55). Kaikissa kuudessa tarkastelemassani oppikirjassa apukysymysten teko mainitaan teoriaosiossa, kun selitetään, mikä on minkäkin lauseenjäsenen tehtävä. Esimerkiksi Voimassa on kuitenkin vielä kertausosiossa erikseen lauseenjäsennyksen kaava, jossa ohjeistetaan esimerkkitekstin avulla oppilasta etsimään lauseenjäsenet kysymyksin: mitä tapahtui, kuka puraisi, mitä puraisi... Joissain oppikirjoissa siis neuvotaan selkeästi käyttämään apukysymyksiä lauseenjäsennyksessä, kun taas toisissa apukysymyksiä käytetään lähinnä lauseenjäsenen roolin selittämiseen Lauseenjäsennysosion teemat Koska moni oppilas pitää lauseenjäsennystä tylsänä tai vaikeana jo ennen kuin on sen läpikäyminen on edes alkanut, tarjotaan ratkaisuksi kokemukseni mukaan usein ajankohtaisia tai nuoria erityisesti kiinnostavia tekstejä, joiden avulla lauseenjäsennystä lähestytään. Eräältä kokeneelta äidinkielen opettajalta olen myös saanut vinkin, että tunnin kielioppitehtävien tulisi mielellään nivoutua johonkin teemaan. Siksi onkin kiinnostavaa verrata, mitä eri teemoja tarkastelemani oppikirjat ovat lauseenjäsennysosioissaan päätyneet käyttämään. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni olikin selvittää, millaisia tekstejä oppikirjat lauseenjäsennysosioissaan käyttävät, ja monesta oppikirjasta löytyikin lauseenjäsennystä yhdistävä teema. Aleksiksen Lauseoppi-jakson teemana on muinainen Egypti. Voimassa nuoria houkutellaan lauseenjäsennyksen pariin vampyyreilla, aaveilla ja kummitustaloilla, Tekstitaiturissa urheilulla. Uudessa loitsussa teemana ovat aivot, älykkyys ja keksinnöt. Sisussa ja Lentävässä lauseessa puolestaan lauseenjäsennystä yhdistävää teemaa ei ole lainkaan. Huomionarvoista on, että Voimaa lukuunottamatta teemat eivät varsinaisesti suoraan nivoudu mihinkään yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden muuhun oppisisältöön; vampyyrien ja kummitusten kuitenkin voi ajatella vähintäänkin löyhästi liittyvän kauhukirjallisuuteen, joka usein myös käsitellään kahdeksannella luokalla. Eri oppikirjojen erilaisten teemojen välillä on muutenkin vaikea nähdä yhdistävää tekijää. 19

21 4 Lopuksi Erot vertailun kohteina olleissa kuudessa oppikirjassa olivat lopulta aika pieniä ja niitä oli melko vähän. Osa kirjoista on kattavampia kuin osa, tai ainakin niiden sivumäärä on suurempi. Vaikka sivumäärien eroja osin selittivät esimerkiksi kuvien käyttö tai muut asettelulliset seikat, on myös asiasisällön määrissä eroja. Tehtävätyypit eroavat kirjoissa jonkin verran toisistaan; lisäksi tehtävien määrässä ylipäänsä on eroja esimerkiksi Tekstitaiturissa ja Sisussa tehtäviä on paljon, Aleksiksessa taas vähemän. Suurempi määrä tehtäviä mahdollistaa luonnollisesti myös laajemman skaalan erilaisia tehtävätyyppejä. Varsinkin Lentävä lause vaikutti monesti esittävän asioita oppilaiden kielitajuun vedoten esimerkiksi subjektin todetaan kirjassa olevan toisinaan "ei kovin tekijämäinen". Osassa kirjoista puolestaan yksinkertaistetaan asioita useammin tai jätetään poikkeuksia mainitsematta, kuten Voima tekee todetessaan yleistäen, että adverbiaali ei koskaan ole nominatiivissa, partitiivissa tai genetiivissä. Myös tässä Lentävä lause tekee toisenlaisen ratkaisun ja esittelee myös juuri näissä sijamuodoissa olevat adverbiaalin poikkeukset. Aiemmin tässä tutkielmassa lainattu kokenut äidinkielen opettaja vaikutti siis olevan oikeassa todetessaan juuri näiden kirjojen edustavan jonkinlaisia ääripäitä, mitä tulee kirjojen tieteellisyyteen. Vaikka erot oppikirjojen lauseenjäsennysosioissa ovat pieniä, ne ovat kuitenkin merkittäviä. Oppikirjan lauseenjäsennystehtäviä on nimittäin helppo käyttää opetuksessa, sillä peruskoulussa opetettava yksinkertainen lauseenjäsennys ei usein sovellu autenttiseen tekstiin. Näennäisesti pienistäkin eroista voi syntyä sävyeroja: on esimerkiksi eri asia, opetetaanko adverbiaali ensisijaisesti merkityksen vai sijamuotojen avulla ja jos merkityksen, pyrkiikö oppikirja luettelemaan kaikki mahdolliset merkitykset kattavasti vai toteaa, että merkityksiä vain on useita. Entä mikä merkitys on sillä, käyttääkö oppikirja vielä attribuutin käsitettä, kuten Sisu ja Voima tekevät? Oppikirjojen vertailu tarjoaisikin oivallisen pohjan esimerkiksi opettajien haastattelulle kuinka moni noudattaa oppikirjan termejä täysin, kuinka moni mukauttaa opetustaan uusimpien termien mukaan tai yhtä hyvin oppilaiden haastattelulle. 20

22 Aineisto ARTIKAINEN, PÄIVI MARI HANKALA VÄINÖ KUUKKA KIRSTI LEHTINEN 2005: Sisu. Peruskoulun äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: Tammi. JOENPELTO, TIINA LIISA TAINIO & LEENA VAHALA 2009: Lentävä lause. Äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: Edita. HELLSTRÖM, INKERI JARI KUUSENTO HELEENA LIUSKARI SARI LOTTONEN HELE- NA RUUSKA 2008: Aleksis. Äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: Otava. LAINE, PÄIVI LEENA PAASIO-LEIMOLA PÄIVI VALTONEN PETRA VARTIA 2008: Uusi loitsu. Äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: Otava. MIKKOLA, ANNE-MARIA MINNA-RIITTA LUUKKA KAARINA AHONEN 2005: Voima. Äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: WSOY. RAPATTI, KATRIINA LARI KOTILAINEN MINNA HARMANEN TUOMAS PELTO 2011: Tekstitaituri. Äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: WSOYPro. Lähteet ALHO, IRJA RIITTA KORHONEN 2007: Kielioppia kouluun. Teoksessa Satu Grünthal ja Elina Harjunen (toim.): Näköaloja äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. KARVONEN, PIRJO 1995: Oppikirjateksti toimintana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. KOIVISTO, VESA 2006: Ison suomen kieliopin termimuutoksia ja -ratkaisuja. Teoksessa Minna Harmanen ja Mari Siiroinen (toim.): Kielioppi koulussa. Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto. KORELIN, ERIKA HEIDI LARIVUO 2011: Alakoulun kieliopin opettamisen kehittäminen. Pro gradu. Tampereen yliopisto. KORHONEN, RIITTA IRJA ALHO 2006: Kielioppia kieliopin vuoksi. Teoksessa Minna Harmanen & Mari Siiroinen (toim.): Kielioppi koulussa. Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto. 21

23 LAPPALAINEN, HANNU-PEKKA 2011: Sen edestään löytää. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Koulutuksen seurantaraportit 2011:2. Helsinki: Opetushallitus. METSÄMUURONEN, JARI 2006: Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä 2. Helsinki: Gummerus. PIETILÄINEN, SARI ANNE MÄNTYNEN 2009: Kurssi kohti diskurssia. Tampere: Vastapaino. SARMAVUORI, KATRI 1993: Äidinkielen opetustieteen perusteet. Helsinki: Äidinkielen Opetustieteen Seura Ry. 2011: Miten opetan ja tutkin äidinkieltä ja kirjallisuutta? Äidinkielen opetustieteen perusteet. Helsinki: Äidinkielen Opetustieteen Seura Ry. TAINIO, LIISA 2012: Äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikka. Teoksessa Arto Kallioniemi ja Arja Virta (toim.) Ainedidaktiikka tutkimuskohteena ja tiedonalana. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura. VARIS, MARKKU 2012: Kielikäsitys yläkoulun äidinkielen oppikirjoissa. Oulun yliopisto. VIIKIN NORMAALIKOULUN INTERNET-SIVUT. Opetussuunnitelmat: äidinkieli ja kirjallisuus. Viitattu Saatavissa: VISK = Auli Hakulinen, Maria Vilkuna, Riitta Korhonen, Vesa Koivisto, Tarja Riitta Heinonen ja Irja Alho 2004: Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Verkkoversio, viitattu Saatavissa: URN:ISBN: