Uudelleensijoittamisprosessi
|
|
- Kalle Honkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Uudelleensijoittamisprosessi Viraston tulee määrittää (prosessiin osallistuvien) toimijoiden vastuut sekä sitoutua valtion hyvän henkilöstöjohtamisen noudattamiseen.
2 Lähettävä virasto 1. Virkakortin hankkiminen - Virasto määrittelee muutoksen kohteena olevat henkilöt ja aktivoi virastokoordinaattorin kanssa uudelleensijoitettavia uuden työpaikan hakemiseen. -Esimies vastaa siitä, että heillä on virkajärjestelytehtävien hakemista varten virkakortti ja käyttöoikeudet Helijärjestelmään. -Tehtävään nimetty henkilö hankkii Väestörekisterikeskuksesta muutoksen kohteena oleville virkakortit, joilla he pääsevät hakemaan virkajärjestelytehtäviä. (Mikäli ao. henkilö ei halua virkakorttia, ottaa esimies siitä ao. henkilön allekirjoituksella varustetun kirjallisen ilmoituksen. 2. Valtion ansioluettelo Helijärjestelmään - Virastokoordinaattori varmistaa, että uudelleensijoitettavat henkilöt ovat saaneet virkakortin, käyttöoikeudet ja osaavat käyttää korttia sekä hakea virkajärjestelytehtäviä. - Virastokoordinaattori varmistaa myös, että Heli-pääkäyttäjä tai muu tehtävään nimetty henkilö antaa tarvittavan käyttökoulutuksen. - Nimetty henkilö virastossa (esim. esimies, virastokoordinaattori) vie yhdessä muutoksen kohteena olevan kanssa valtion ansioluettelon perustiedot (yhteystiedot, peruskoulutus, nykyinen tehtävä ja tehtäväkuvaus) Heli-järjestelmään virkakortin antamisen yhteydessä. 2
3 Vastaanottava virasto 3. Tarve viran/tehtävän täyttämiseen - Viran/tehtävän avautuessa selvitetään onko tehtävä tarpeen täyttää vai voidaanko se lakkauttaa tai kohdentaa muualle. Mikäli tehtävä voidaan hoitaa sisäisin tehtäväjärjestelyin, ei uutta henkilöä tarvita. - Henkilöstöyksikkö selvittää, onko viraston henkilöstö- tai urasuunnitelmissa tehtävään soveltuvia henkilöitä (sisäinen liikkuvuus). 4. Täyttöluvan hankkiminen - Mikäli sisäinen tehtäväjärjestely ei ole mahdollinen, viran/tehtävän täyttämiseen on oltava täyttölupa. - Täyttölupaesityksen tulee sisältää perustelu täyttöluvalle ja selvitys kielteisen päätöksen vaikutuksesta. - Täyttöluvan päättää virasto/ministeriö saatuaan esityksen yksiköstä. 3
4 Vastaanottava virasto 5. Selvitys takaisinottovelvoitteen piirissä olevista - Täyttöluvan jälkeen henkilöstöyksikkö selvittää, onko virastolla vielä palveluksessa olevia, irtisanomisuhan alaisia henkilöitä, joille virkaa/tehtävää voidaan tarjota (VirkamL 27 ). - Henkilöstöyksikkö tiedustelee tämän jälkeen työvoimaviranomaisilta, onko viraston entisiä, takaisinottovelvoitteen piirissä olevia henkilöitä hakemassa työtä. Myönteisessä tapauksessa heille tarjotaan virkaa/tehtävää (VirkamL 32 ). - Tehtävän tarjoaminen ja mahdollinen siitä kieltäytyminen dokumentoidaan. 6. Virkajärjestelyilmoittautumisten ja valtion ansioluetteloiden käsittely -Virasto ilmoittaa avoimeksi tulleen tehtävän Heli-järjestelmän virkajärjestelytehtäviin 7 työpäivän ajaksi - Virasto voi etsiä sopivaa henkilöä myös valtion ansioluetteloista. - Rekrytoiva esimies tai esimerkiksi henkilöstöasioista vastaava henkilö seuraa virkajärjestelyilmoittautumisia. Oikeus virkajärjestelytehtävien katseluun on annettava virkajärjestelyilmoituksen laadinnan yhteydessä. 4
5 Vastaanottava virasto 7. Virkajärjestelyilmoittautumisten ja valtion ansioluetteloiden käsittely 2/2 - Vastuuhenkilö ilmoittaa potentiaaliset henkilöt rekrytoivalle esimiehelle. Ilmoittautuneet tulee käydä katsomassa päivittäin. Virkajärjestelyyn ilmoittautumisia ei diarioida ja näin ollen hakijoista ei tule sähköposti-ilmoitusta kirjaamosta. Rekrytoiva esimies kutsuu sopivat hakijat haastatteluun ja tekee valinnan henkilöstöhallinnon asiantuntijan avustamana ottaen huomioon työnantajan kouluttamisvelvoitteen. Henkilöstöhallinto ryhtyy toimenpiteisiin virkajärjestelyn/virkasiirron tekemiseksi. Löytyy sopivia hakijoita Ei löydy sopivia hakijoita Rekrytoiva esimies ilmoittaa kaikille virkaan/tehtävään ilmoittautuneille ratkaisusta. Jos henkilö ei ole tullut virkajärjestelyssä valituksi, rekrytoivan esimiehen tulee ilmoittaa, että mikäli haluaa olla mukana julkisessa haussa hänen tulee lähettää uusi hakemus osoitettuna kyseiseen virkaan. Hakemuksessa voidaan viitata jo aiemmin lähetettyihin liitteisiin ym. asiakirjoihin. Mikäli soveltuvaa henkilöä ei löydy, rekrytoiva esimies ilmoittaa virastokoordinaattorille siitä perusteluineen. Perustelu säilytetään virastossa. 5
6 Virkajärjestelyn toteuttaminen Ministeriö tekee oman hallinnonalansa sisällä siirtopäätöksen. Virasto- ja hallinnonalakoordinaattorit seuraavat virkajärjestelyprosessin etenemistä. Hallinnonalojen välisissä viran siirroissa päätöksen tekee valtiovarainministeriö saatuaan luovuttavan ministeriön esityksen ja tarvittavat asiakirjat. 6
7 Virkasiirron toteuttaminen 1. Vastaanottava ja luovuttava virasto neuvottelevat valinnasta (kuka valittu, virka/tehtävä, siirron ajankohta, palkkauskysymys, tarve siirtää palkkausvaroja). Luovuttava virasto pyytää virkamiehen kirjallisen suostumuksen siirtoon sekä ilmoittaa omalle ministeriölleen virkajärjestelytarpeesta. 2. Luovuttava virasto tekee omalle ministeriölleen esityksen virkajärjestelystä liitteenä henkilön kirjallinen suostumus ja vastaanottavan viraston puoltava lausunto. 3. Luovuttava ministeriö pyytää vastaanottavalta ministeriöltä lausunnon. 4. Luovuttava ministeriö toimittaa valtiovarainministeriön neuvotteluyksikköön henkilöstövoimavarojen siirtoesityksen, johon on liitetty tiedot: mitä siirretään, mistä siirretään, mihin siirretään, milloin siirretään, virkamiehen kirjallinen suostumus, virastojen ja ministeriön hyväksyvät lausunnot 5. Valtiovarainministeriö tekee päätöksen (VM ei tee päätöstä erimielisestä asiasta) 6. Vastaanottava virasto huolehtii tarvittaessa viran muuttamisesta, esim. nimike (säännökset huomioon ottaen) Virasto- ja hallinnonalakoordinaattorit huolehtivat yhteistyössä virkasiirron etenemisestä ja siitä, että VM:lle lähetettävä esitys sisältää tarvittavat tiedot siirron nopeuttamiseksi. 7
8 8. Avoin haku Mikäli virkajärjestelyyn ilmoittautuneissa ei ole tehtävän kriteerit täyttävää hakijaa, virka/tehtävä voidaan laittaa avoimeen hakuun Heli-järjestelmässä ja mahdollisesti jossain muussa julkaisukanavassa Muutoksen kohteena olevat henkilöt voivat hakea virkaa/tehtävää myös avoimessa haussa. Virasto nimittää virkaan. Heli-pääkäyttäjä poistaa järjestelmästä täytettyä virkaa/tehtävää koskevat tiedot. 8
9 Uudelleensijoittumisen seuranta Virastokoordinaattorit raportoivat hankeseurannalla hallinnonalan henkilöstökoordinaattorille hankkeista ja sen henkilöstövaikutuksista. Hallinnonalan koordinaattorit raportoivat hallinnonalansa tilanteesta Valtion henkilöstöpalvelut -yksikölle. Valtion henkilöstöpalvelut -yksikkö kokoaa tilannekuvan ja raportoi valtiovarainministeriölle. 9
10 Yhteenveto uudelleensijoittamisprosessista 1. Virkakortin ja käyttöoikeuksien hankkiminen 2. Valtion ansioluettelot Heli-järjestelmään 3. Selvitys tarpeesta täyttää virka tai tehtävä 4. Selvitys oman viraston henkilöstö-/urasuunnitelman mukaisesta sijoittamisesta 5. Selvitys, onko valtion ansioluettelon jättäneissä sopivia henkilöitä 6. Haastattelut ja valintaprosessi 7. Hakuilmoituksen laatiminen Heli-järjestelmän virkajärjestelytehtäviin (virkamies.valtiolle.fi) 8. Virkajärjestelytehtävään jätettyjen ilmoittautumisten käsittely 9. Haastattelut ja valintaprosessi 10. Viran siirtopäätös omalla hallinnonalalla tai hallinnonalojen välillä 11. Virkajärjestelynä siirretyn viran muuttaminen (tarvittaessa) 12. Viran tai tehtävän laittaminen avoimeen hakuun Heli-järjestelmässä ja tarvittaessa muulla tavalla 13. Uudelleensijoittumisen raportointi 10
Virkajärjestely prosessina ja esimerkit esitysten laatimiseksi
Ohje 17.4.2013 Virkajärjestely prosessina ja esimerkit esitysten laatimiseksi Virkajärjestely omalla hallinnonalalla Oman hallinnonalan sisällä siirtopäätöksen virkasiirrosta tekee oma ministeriö. Lähettävä
muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin
muutos mahdollisuudeksi Uudelleensijoittumisella uusiin työtehtäviin Uudelleensijoittuminen tarjoaa mahdollisuuden jatkaa valtion palveluksessa Alueellistamisen ja tuottavuuden parantamiseen tähtäävien
HELI-REKRYTOINTIJÄRJESTELMÄ UUDISTUU MIKÄ MUUTTUU? Heli Koivunen, henkilöstöhallinnon asiantuntija Valtiokonttori
HELI-REKRYTOINTIJÄRJESTELMÄ UUDISTUU MIKÄ MUUTTUU? Heli Koivunen, henkilöstöhallinnon asiantuntija Valtiokonttori Aikataulu ja käyttöönotto Toimittaja Aditro Oy Heli2 otetaan käyttöön tammikuun 2015 aikana
Ennakoi. muutos. Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla
Ennakoi muutos Tietoa henkilöstön virkajärjestelyistä valtiolla Virkajärjestelyillä nopeasti valtion toimintaympäristön tuntevia ammattilaisia Valtiolla joudutaan lähivuosina tekemään muutoksia nykyisiin
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa TORI-henkilöstöfoorumi 19.12.2012 Liisa Virolainen, Kaiku-työhyvivointipalvelut Riitta
Kh liite nro 11/ Dnro 464/ /2014. Rekrytoinnin keskittäminen sivistystoimen toimialalla 2015
Kh liite nro 11/1.6.2015 206 Dnro 464/01.01.00/2014 Rekrytoinnin keskittäminen sivistystoimen toimialalla 2015 Rekrytoinnin keskittäminen - Koskee vakituisia rekrytointeja - Sijaisrekrytointi toteutetaan
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Valtiokonttori Sörnäisten rantatie 13 000054 VALTIOKONTTORI Rekisterin nimi Valtiolle.fi - Valtion rekrytointijärjestelmä Henkilötietojen
Henkilökierto alkaa än-yy-tee NYT!
Henkilökierto alkaa än-yy-tee NYT! Henkilökiertopilotti - Sisäisen liikkuvuuden edistämiseksi Taru Heiskala, VM:n saatesanoja henkilökierto-oppaassa Henkilökierto on näköaloja avaava ja avartava kokemus
Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön
Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio
Henkilökierto valtionhallinnossa
Henkilökierto valtionhallinnossa Suunnitellut toimenpiteet sisäisen liikkuvuuden edistämiseksi Syksyllä 2016 Ilmoittautumisaika valtionhallinnosta koottuihin henkilökiertotehtäviin on 28.11.-11.12.2016
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 15.2.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/305/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 15.2.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/305/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos PÄÄTÖS Sisältöalue Muutosten johtaminen Muutosturva Organisaation muutostilanteet
OHJE: Henkilökierron (VirkamL 20 ) hallinnolliset prosessit. Osaamisen joustava hyödyntäminen hanke
OHJE: Henkilökierron (VirkamL 20 ) hallinnolliset prosessit Osaamisen joustava hyödyntäminen hanke Sisältö Tässä ohjeessa annetaan ohjeet virkamieslain 20 mukaisten valtionhallinnon sisäisten henkilökiertojen
TIETOSUOJASELOSTE TIETOSUOJASELOSTE. Yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja
TIETOSUOJASELOSTE Yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Puh: (02) 8800 880 2. Rekisteriasioista vastaavat henkilöt Kirsi Viskari Puh:
Valtiokonttori. Henkilökierto. Työnantajan ja esimiehen näkökulmasta
Henkilökierto Työnantajan ja esimiehen näkökulmasta VM:n saatesanoja henkilökierto-oppaassa Valtiotyönantaja haluaa liikkuvuuteen kannustaessaan kehittää henkilöstön osaamista ja urasuunnittelua Henkilökierto
Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös
Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,
Jatkohakemus. Ensihakemus. Tukea hakeva tulosyksikkö Nykyinen päättävä esimies LIITE 4. Vastuu- ja tulosyksikkö,
HAKEMUS / PÄÄTÖS SOVELLETUN TYÖN TUKIRAHASTA 1 (3) Ensihakemus Jatkohakemus Tukea hakeva tulosyksikkö Nykyinen päättävä esimies Työntekijä, jonka sovelletun työn tukemiseksi tukirahaa haetaan LIITE 4 Nimi
Rekrytoinnin keskittäminen toimialoittain
Kh liite nro 12/1.6.2015 206 Dnro 464/01.01.00/2014 Rekrytoinnin keskittäminen toimialoittain toimiala Henkilöstöjaosto 3.9.2014 Päätös 1 2 3 4 Henkilöstöjaosto päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen
VALTION TUOTTAVUUSOHJELMA
Erikoiskirjastopäivä 2007 Tuottavuusohjelma, henkilöstön asema muutoksessa ja valtion palkkausjärjestelmät Kalevi Juntunen, Akavan Erityisalat VALTION TUOTTAVUUSOHJELMA KEHYSVALMISTELUN LÄHTÖKOHDAT n Hallituksen
Kh liite nro 13/ Dnro 464/ /2014. Rekrytoinnin keskittäminen toimialoittain, yhdyskuntatekniikka
Kh liite nro 13/1.6.2015 206 Dnro 464/01.01.00/2014 Rekrytoinnin keskittäminen toimialoittain, yhdyskuntatekniikka Henkilöstöjaosto 3.9.2014 Päätös 1 2 3 4 Henkilöstöjaosto päätti ehdottaa kunnanhallitukselle,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta
Kh liite nro 10/ Dnro 464/ /2014. Rekrytoinnin keskittäminen toimialoittain, konsernihallinnossa
Kh liite nro 10/1.6.2015 206 Dnro 464/01.01.00/2014 Rekrytoinnin keskittäminen toimialoittain, konsernihallinnossa Henkilöstöjaosto 3.9.2014 Päätös 1 2 3 4 Henkilöstöjaosto päätti ehdottaa kunnanhallitukselle,
Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa
Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa Joensuu 14.5.2007 Henkilöstöjärjestöjen edustaja Asiamies Satu Henttonen, Palkansaajajärjestö Pardia Lähteinä käytetty Valtioneuvoston periaatepäätös (VM
Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen
Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli
7 Sosiaali- ja terveysvirasto, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka HEL 2017-003873 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti Paula Johanna Markkasen
Työnhakijarekisterin tietosuojaseloste
Työnhakijarekisterin tietosuojaseloste Työnhakijalle Rekisteriselosteessa kerrotaan henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta ja käsittelyn oikeusperusteesta. Se selvittää rekisteröidyn oikeudet sekä kertoo
Osaamisen hallinta. Kiekun infotilaisuus
Osaamisen hallinta Kiekun infotilaisuus Sisältö Osaamisen hallinnan osa-alueet Pätevyydet - Pätevyyspuu - Profiilien ylläpitäminen - Vakioraportteja Suorituksen johtaminen Koulutuksen hallinta - Koulutuspuu
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
Hyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari
Hyrrä Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä on uusi sähköinen palvelu hanke-, yritys- ja rakennetukien hakemiseen Helpottaa hakemuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
nykyiset etunimet kaikki etunimet hakijan esittämässä muodossa *) nykyinen sukunimi hakijan esittämä uusi sukunimi
Saapunut () NIMENMUUTOSHAKEMUS Diaarinumero HAKEMUS KOSKEE sukunimen muuttamista etunimen muuttamista sukunimen ja etunimen muuttamista HENKILÖ, JONKA NIMEN MUUTTA- MISTA HAETAAN (hakija) JA HAETTAVA UUSI
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 18.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 15 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimintasääntöjen muuttaminen 1.6.2015 alkaen HEL 2015-001191 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Taloushallintopalvelu
Tehtävät henkilöstö- ja yksikkömuutoksissa
Tehtävät henkilöstö- ja yksikkömuutoksissa Hyväksytty xx.xx.2014 Sisällysluettelo 1. Henkilöstömuutokset... 1 1.1. Irtisanoutuminen tai määräaikaisen työsuhteen päättyminen... 1 1.2. Pitkäaikainen poissaolo,
annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus
TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU
TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.
Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä
Yrittäjäilta 14.11.2017 Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä 1 Ennakonkannon uudistus Yhteisöjen ennakonkanto uudistui 1.11.2017 1.11.2017 alkaen yhteisöt eivät enää voi
Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin muistamisohje. Säännöt ja ohjeet nro 355. Hyväksytty: Lapuan kaupunginhallitus
Säännöt ja ohjeet nro 355 Lapuan kaupungin muistamisohje Hyväksytty: Lapuan kaupunginhallitus 3.9.2018 10 Voimaantulo: 1.10.2018 2 Lapuan kaupungin muistamisohje 1 en soveltamisala 2 Yleiset ohjeet tta
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 50/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2012 13.4.2012 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Päätös, johon haetaan oikaisua Viraston
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 252/96 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 1997 Asia: Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua: Sisäasiainministeriön
TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012
TIETOSUOJASELOSTE 3.10.2012 Henkilötietolaki 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Nimi Suomen Kulttuurirahasto Y-tunnus 0116947-3 Yhteystiedot PL 203 (Bulevardi 5 A) 00121 Helsinki 09-612 810 Telefaksi 09-640
HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU
1 Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen
Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.
1/4 OHJEET DOSENTIN ARVOA HAKEVILLE 1. Kelpoisuusvaatimukset Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan,
Anonyymi rekrytointi 09/2019 ANNE LINDELL REKRYTOINTIVASTAAVA
Anonyymi rekrytointi 09/2019 ANNE LINDELL REKRYTOINTIVASTAAVA Taustaa 2 Vuosi 2018 Kaupunginvaltuutettu Laura Ala-Kokon valtuustoaloite anonyymin rekrytoinnin käyttöönotosta Vaasan kaupungissa. Kaupunginvaltuusto
HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)
HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 31.12.2014 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.
Lemminkäisen Urapolun käyttöohje
Lemminkäisen Urapolun käyttöohje 1 Sisällys 1 Kuinka haen avoimeen tehtävään?... 3 2 Rekisteröityminen Lemminkäisen Urapolkuun... 3 3 Hakijaprofiilin täydentäminen... 3 3.1 Henkilötietojen täyttäminen...
Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä
Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 49/2006 25.8.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Ministeriö on 14.11.2005 antanut yli-insinööri A:lle
Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta
Lausunto (LVM) 1(2) 19.1.2017 LVM/2149/02/2016 Valtiovarainministeriö/kirjaamo Viite Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta,
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta
Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos
Maanmittauslaitoksen palvelut
Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 31.10.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,
Hankearvioinnit ja hyötyjen seuranta
Hankearvioinnit ja hyötyjen seuranta 1. Hankearvioinnit 1-5 miljoonan euron hankkeista 2. Lausuntomenettely yli 5 miljoonan euron hankkeille 3. Hyötyjen seuranta hankkeen päättymisen jälkeen 4. Hankesalkun
1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus
Liite Sopimusteksti SUOMEN TASAVALLAN JA RUOTSIN KUNINGASKUNNAN VÄLINEN SOPIMUS TIETTYIHIN JÄTEVIRTOIHIN KUULUVIEN JÄTTEIDEN SIIRROISTA MAIDEN RA- JA-ALUEILLA 1 Artikla Sopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain 7-637-17 Päätös Lastensuojelun avohuollon johtava sosiaalityöntekijä päätti jättää sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä,
Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info
Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Työssäoppimisesta Kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin sisaltyy vähintaan 20 opintoviikkoa työssaoppimista. Työpaikoilla, aidossa työympäristössa tapahtuva
VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS )
SASsiirrossa ja miten se ratkaistaan VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS 8.12.2015) Etelän sosiaali- ja lähityön GeroMetro-kehittämisryhmä HELSINGIN SOSIAALI- JA
IDEOINTIPAJA. Työkierron ja tehtäväjärjestelyjen askelmerkit Ideointipaja / Saana Saske
IDEOINTIPAJA Työkierron ja tehtäväjärjestelyjen askelmerkit 31.5.2018 Ideointipaja / Saana Saske 1 SISÄISEN LIIKKUVUUDEN KÄSITTEITÄ 31.5.2018 Kaarina Ikonen /HAHE 2 KÄSITTEITÄ Tehtäväjärjestely Siirtyminen
8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka HEL 2017-003865 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti
Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi
Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi 25.1.2017 Valmistelun rakenne Esivalmistelun ohjausorganisaatio Henkilöstöfoorumi Yhteiset valmisteluryhmät Sote-tiimi sote-muutosjohtaja & valmisteluryhmien pj:t
1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti
1(5) Muutosturvatyöryhmän väliraportti 15.6.2015 2(5) Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 1. Muutosturvakysely... 3 2. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mahdollisia kehittämistarpeita...4 2.1. Periaatepäätöksen
1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Rekrytointi on Mepco-kokonaisratkaisun yksi osa-alue, jolla järjestelmä laajenee tukemaan myös hakijoiden ja työpaikkojen käsittelyä.
Mepco Rekry Rekrytointi on Mepco-kokonaisratkaisun yksi osa-alue, jolla järjestelmä laajenee tukemaan myös hakijoiden ja työpaikkojen käsittelyä. Ominaisuudet täydentävät palkanlaskennan ja henkilöstöhallinnon
2 Palvelualueiden lääkäripalvelut, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Palvelualueiden lääkäripalvelut, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen, työavain 45-1290-16 HEL 2017-000247 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginsairaalan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 97/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 70/2010 29.10.2010 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A Virasto Virasto Korvausvaatimus A:lle tulee määrätä maksettavaksi
Työnhakijarekisteri TIETOSUOJASELOSTE ( alkaen) Euroopan Unionin yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679, artiklat 12, 13, 14 ja 19
Työnhakijarekisteri TIETOSUOJASELOSTE (25.5.2018 alkaen) Euroopan Unionin yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679, artiklat 12, 13, 14 ja 19 1. Rekisterinpitäjä Työnhakijaprofiilin tietojen osalta Suomen
Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtion työmarkkinalaitos 26.1.2012. Valtion henkilöstön aseman järjestäminen organisaation muutostilanteissa
VM/201/00.00.02/2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtion työmarkkinalaitos 26.1.2012 Valtion henkilöstön aseman järjestäminen organisaation muutostilanteissa VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
EUROOPAN PARLAMENTTI
26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON
PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ
PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ Yhteenveto lyhyesti Nykyisen elinkeinojohtajan viranhaltijan siirtäminen hoitamaan uutta palvelualuejohtajan virkaa ilman julkista hakumenettelyä
Rekrytointi ja henkilöstöhallinto
Rekrytointi ja henkilöstöhallinto ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Riitta Kemppainen, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 Rekrytointi 2 Henkilöstöhallinto 3 Resurssien haku 4 Usein kysyttyä Sivu 2 Rekrytointi
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA
luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )
PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013
PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle
Tietosuojaseloste. Lähitaksi Työnhakijoiden henkilötietorekisteri. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Nuijamiestentie 7, Helsinki
Yleistä Selosteen nimi Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tässä selosteessa on esitetty tietosuoja-asetuksen edellyttämät rekisteröidylle toimitettavat tiedot tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa. Huomaathan,
Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014
Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014 Työnhakijan tietojen tagit (=hakulomakkeen kentät) = Vastaanottajan (työnhakija tai työntekijä) -kentät Henkilötiedot; Sukunimi Henkilötiedot; Etunimi
HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena
HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena Hankkeen esittely 10.2.2015 -yksikkö Yksikön henkilöstö: Helena Tammi, yksikönjohtaja Juha-Petri Sievänen, HR-yhteyspäällikkö
PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke
PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus
HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena
HR-koordinaattorien verkostojohtamismalli valtionhallinnon henkilöstövähennysten tukena Hankkeen esittely 10.2.2015 -yksikkö Yksikön henkilöstö: Helena Tammi, yksikönjohtaja Juha-Petri Sievänen, HR-yhteyspäällikkö
Koulutuskorvausmenettely
Koulutuskorvausmenettely Laki koulutuksen korvaamisesta Valtion virastojen osalta toimeenpanosta vastaa VM. Koulutuskorvauksen laskennassa keskeisiä tietoja ovat: Palkkakustannus Keskimääräinen päiväpalkka
9. ASIAKASTIETOJEN SÄÄNNÖNMUKAISET HENKILÖTIETOJEN LUOVUTUKSET
ALAVUDEN KAUPUNKI / SIVISTYSRYHMÄ REKISTERISELOSTE ALAVUDEN YLÄASTEEN OPETTAJA- JA OPPILASREKISTERI Laatimispäivä: 16.2.2010 SISÄLTÖ: 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ
Potilastiedon arkisto Hakemus ja sitoumus. Kela, Kanta-palvelut, Viimeisin versio: kanta.fi > Potilastiedon arkiston käyttöönoton käsikirja
Potilastiedon arkisto Hakemus ja sitoumus Kela, Kanta-palvelut, 8.1.2015 Viimeisin versio: kanta.fi > Potilastiedon arkiston käyttöönoton käsikirja Hakemus on sitoumus Edellytykset vaiheeseen siirtymiselle
Apteekkiluvan hakeminen. Anna von Bonsdorff-Nikander Yliproviisori, FaT Lääkealan toimijoiden valvonta Luvat ja tarkastukset -yksikkö
Apteekkiluvan hakeminen Anna von Bonsdorff-Nikander Yliproviisori, FaT Lääkealan toimijoiden valvonta Luvat ja tarkastukset -yksikkö Hakisinko vai olisinko hakematta? Harkitse, mitä haet Ovatko paikkakunta,
JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET
JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:
Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )
17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Lapin liiton kuntatyöryhmä 03.09.2019 AIKA PAIKKA 03.09.2019 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN
LAUSUNTO JA SELVITYS PERHETYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ ULKOISELLA HAULLA
Tarvasjoen kunnanhallitukselle 08.04.2014 LAUSUNTO JA SELVITYS PERHETYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ ULKOISELLA HAULLA Tarvasjoen kunnanhallitus on 31.3.2014 89 pyytänyt lausunnon ja selvityksen perhetyöntekijän
Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 119 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 141 11 459/00.01.01.01/2016 Uuden toimintajärjestelmän mukaiset virkajärjestelyt historia
Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum. 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke
Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke Esityksen sisältö Mikä Kieku on ja miksi se tulee käyttöön? Tavoiteltavat
Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna
Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna 2014 2015 Koulutuskeskus Sedun henkilöstöllä on mahdollisuus hakea jatkuvalla haulla työelämäyhteistyön kehittämisjaksolle
Palkeiden palkanmaksuprosessin kontrollit
Palkeiden palkanmaksuprosessin kontrollit Kieku-käyttäjäpäivät 20.9.2016 Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Kontrollien määrittäminen, suorittaminen ja raportointi Prosessinomistaja
Salon kaupunki Tehdaskatu 2, SALO PL 77, SALO Y-tunnus:
1(1) 2(1) Virkasuhteisten rekrytointiprosessit Henkilöstöpalvelut 1.8.2014, tarkistettu 1.6.2017 3(1) Virkasuhteisten rekrytointiprosessi Virkasuhteisten hakumenettely määräytyy kunnallisen viranhaltijalain
Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet:
Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: 1. Harkinnanvaraisen virka- tai työvapaan määritelmä ja myöntämisen yleiset edellytykset Harkinnanvaraisella virka- ja työvapaalla
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena
YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA
1 YHTEISTOIMINTAMENETTELY LIIKKEEN LUOVUTUKSESSA Ennen kuin työnantaja päättää yhteistoimintamenettelyn piiriin kuluvasta asiasta, siitä on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi.
5 Palliatiivisen poliklinikan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Palliatiivisen poliklinikan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain 45-24-17 HEL 2017-002554 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.
Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus
8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain 45-88-16 HEL 2016-002895 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-353-18 HEL 2018-006148 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa