Koulutusta huipulle haluaville.
|
|
- Emma Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koulutusta huipulle haluaville. Kehittämispalvelut 2014
2 Erikoistumalla uusia mahdollisuuksia. Kilpailu on kovaa kaikilla toimialoilla ja organisaatioiden on kehityttävä koko ajan. Suomalainen kilpailukyky on ollut kovalla koetuksella ja menestyjiä ovat ne, jotka ovat suvereenisti toimialansa kärjessä. Hienoimmat menestystarinat ovat syntyneet erikoistumisesta, joka on mahdollistanut uudenlaisen kaupallisen potentiaalin. Erikoistuminen vaatii vahvaa osaamista, ammattitaitoa ja kokemusta. Samalla vaaditaan ennakkoluulottomuutta rikkoa perinteisiä rajoja sekä rohkeaa uuden etsimistä. Organisaatiolle tämä voi olla suuri haaste, sillä kokemuksen ja löytöretkeilyn yhdistäminen on äärimmäisen vaikeaa. Onneksi erikoistumiseen löytyy hyviksi havaittuja ja koeteltuja lääkkeitä. Me pohtolaiset olemme kehittäneet runsaasti työkaluja organisaatiosi menestyksen takaamiseksi. Me tunnistamme ihmisten erilaisuuden vahvuuksineen ja mahdollisuuksineen sekä rakennamme uutta osaamista eri toimialojen tarpeisiin. Erikoistumisen mahdollisuuksia voit testata riskittömästi vaikka liiketoimintasimulaatioissa, joita olemme kehittäneet useille toimialoille sekä julkiselle sektorille. Mikä olisikaan sen parempi tapa oppia uutta kuin todentuntuinen liiketoimintaympäristö, jossa organisaation toiminta tulee näkyväksi konkreettisen työskentelyn avulla? Tule mukaan, yli henkilöä on jo todennut simulaation mahdollisuudet! Menestys erikoistumisessa voi olla monen lukon takana avaimet ovat kuitenkin juuri sinulla! Tervetuloa! pohtolaiset
3 Kaikki alkoi vuonna Perustettaessa haluttiin nopeasti ja joustavasti työelämän tarpeisiin täydennys- ja jatkokoulutusta antava oppilaitos. Vuonna 2014 POHTO on johtava elinkeinoelämän oppilaitos, joka seuraa aktiivisesti elinkeinoelämän muutoksia ja on valmis reagoimaan niihin nopeasti. Laaja-alainen tarjontamme sekä vankka kokemuksemme useilta toimialoilta antaa asiantuntijoillemme mahdollisuuden tarjota monipuolisia ratkaisuja asiakkaidemme erilaisiin kehittämistarpeisiin.
4 Uudistuminen on kilpailuetu. Koulutus on hyvä ja tehokas keino uudistaa toimintaa, olipa kyse ihmisiin tai liiketoimintaan liittyvistä toimenpiteistä. Hyvin suunniteltu ja toteutettu koulutus näkyy nopeasti yrityksessä uusina, positiivisina tuloksina.
5 Palvelumme asiakkaalle Johtaminen Esimiesvalmiudet Strateginen johtaminen Organisaatiotaidot Laatu Myynti ja markkinointi Projektinhallinta Talous Työhyvinvointi Viestintä Yrittäjyys Lisätietoja sivut 6-9 Tuotanto ja tekniikka Energia Kaivos Metalli Metsäteollisuus Mekaaninen kunnossapito Sähkö- ja automaatiokunnossapito Työsuojelu Ympäristö Yritysturvallisuus Tutkimus ja kehitys Lisätietoja sivut10-15 Yrityskohtaiset kehittämispalvelut Yrityskohtaiset koulutukset Asiantuntija-alustukset Yrityskohtaiset kehittämisohjelmat PK-yritysten liiketoiminnan kehittäminen Palautteen ja arvioinnin palvelut Koulutusyhteistyösopimukset Toteutamme myös kaikkia avoimia koulutusohjelmia yrityskohtaisina. Ajantasaisen tiedon löydät nettisivuiltamme Muut koulutusmuodot Simulaatiot Näyttötutkinnot Oppisopimuskoulutus - Tutkintotavoitteinen - Ei-tutkintotavoitteinen Työvoimakoulutus Ammatillinen koulutus Lakisääteiset koulutukset Rekrytointikoulutus Future-Power - Liiketoiminnan suunnittelu ja toteutus OperEx-Power - Tuotekehitysyrityksen liiketoiminta Green-Power - Tuotantoyrityksen liiketoiminta Service-Power - Palveluyrityksen liiketoiminta Voimalaitossimulaattori MetsoDNA - Kattilalaitoksen operointi Katso Simulaatiovideo > - Johtamisen erikoisammattitutkinto - Kunnossapidon ammatti- ja erikoisammattitutkinto - Myynnin ammattitutkinto - Paperiteollisuuden ammatti- ja erikoisammattitutkinto - Tekniikan erikoisammattitutkinto - Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto - Voimalaitoksen käyttäjän ammattitutkinto - Yrittäjän ammattitutkinto - Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
6 Esimiesvalmiudet Strateginen johtaminen Organisaatiotaidot Laatu Myynti ja markkinointi Projektinhallinta Talous Työhyvinvointi Viestintä Yrittäjyys Johtaminen on vaativa laji. Johtaja on valmentaja, hänen on johdettava joukkuetta. Johtaja on hyökkääjä, hänen on oltava askeleen edellä. Johtaja on puolustaja, hänen on pidettävä perusta kunnossa. Johtaja on maalivahti, hänen on oltava joukkueen tukipilari. Johtaja on tuomari, hänen on tehtävä päätökset.
7 Johtaminen Valmennusohjelmat Uudistetut johtamisen valmennusohjelmat on suunniteltu yhdessä asiakkaiden kanssa tukemaan yritysten ja organisaatioiden suunnitelmallista ja tavoitteellista henkilöstön osaamisen kehittämistä. Ohjelmat tarjoavat osallistujille erinomaisen verkostoitumismahdollisuuden sekä kohtaamispaikan. Sisällöt on suunniteltu siten, että ne voivat olla osa suunnitelmallista urakehitystä. POHTOn valmennusohjelmat ovat toimineet yritysten ja organisaatioiden henkilöstön osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen väylänä jo 40 vuoden ajan. STEP 3. STEP 2. STEP 1. Liikkeenjohdon valmennusohjelma alkaa huhtikuussa 2014 BMP - Business Management Programme Ohjelma on suunniteltu kokeneille esimiesasemassa oleville henkilöille ja asiantuntijoille, jotka haluavat kehittää omaa liiketoimintaosaamistaan. Ohjelma sopii myös henkilöille, jotka ovat siirtymässä liikkeenjohdon tehtäviin. 1. jakso Liiketoimintaympäristö ja strateginen johtaminen 2. jakso Myynnin ja asiakkuuksien johtaminen 3. jakso Sahara Leadership Camp 4. jakso Talouden johtaminen 5. jakso Strategic Management and New Business Innovations 6. jakso Visiosta strategian jalkauttamiseen -liiketoimintasimulaatio 7. jakso Projektityöseminaari Lisätietoja: Kehittämisjohtaja Jaana Ritola, puh , jaana.ritola@pohto.fi Operatiivisen johdon valmennusohjelma alkaa syyskuussa 2014 OMP - Operative Management Programme Ohjelma on suunniteltu henkilöille, jotka toimivat organisaation keskijohdossa esimiehinä, asiantuntijoina tai joiden vastuulla on kehittämisprojektien tai hankkeiden läpivieminen. Ohjelma sopii myös henkilöille, jotka ovat siirtymässä operatiivisen johdon tehtäviin. 1. jakso Strategian toteuttaminen organisaation käytännöissä 2. jakso Talous operatiivisen päätöksenteon tukena 3. jakso Ihmisten ja muutoksen johtaminen 4. jakso Vuorovaikutus ja viestintä johtamisen työkaluna 5. jakso Tuottavuuden ja toimintojen johtaminen liiketoimintasimulaatio 6. jakso Projektityöseminaari Lisätietoja: Kehittämisjohtaja Jaana Ritola, puh , jaana.ritola@pohto.fi Lähiesimiesten valmennusohjelma SMP - Supervisor Management Programme Ohjelma on suunniteltu lähiesimiehille, työnjohtajille ja tiimivastaaville. Ohjelma sopii myös henkilöille, jotka ovat siirtymässä näihin esimiestehtäviin. Ohjelma 1/ jakso: Tuottavuuden ja muutoksen johtaminen, jakso: Työlainsäädäntö, työturvallisuus ja suojelu, jakso: Innostava ihmisten johtaminen, Ohjelma 2/ jakso: Tuottavuuden ja muutoksen johtaminen, jakso: Työlainsäädäntö, työturvallisuus ja suojelu, jakso: Innostava ihmisten johtaminen, Lisätietoja ohjelmasta: Kehittämispäällikkö Marja Piri, puh , marja.piri@pohto.fi Voit ilmoittautua myös valmennusohjelmien yksittäisille jaksoille. Ajankohtaisseminaarit - Teemapäivät - Avoimet ja yrityskohtaiset koulutukset
8 Johtaminen Ajankohtaisseminaarit ja teemapäivät Järjestämme seminaareja ja teemapäiviä ajankohtaisten aiheiden ympärille eri alojen asiantuntijoille pitkin vuotta. Tilaisuudet tarjoavat mahdollisuuden verkostoitumiseen ja keskusteluihin alan asiantuntijoiden kanssa. Ajantasainen tieto päivittyy nettisivuillemme - Työnjohdon ja lähiesimiesten teemapäivät Jatkuva parantaminen seminaari Ystävänpäiväseminaari - uusia tuulia henkilöstön kehittämiseen Sihteeri- ja assistenttiseminaari Juhlaseminaari - POHTO 40 vuotta Avoin koulutustarjonta Johtamisen tarjonnassa olevia avoimia koulutuksia toteutamme myös yrityskohtaisesti. Avoimessa tarjonnassa olevat koulutukset soveltuvat myös erinomaisesti eri näyttötutkintojen valmistavaksi koulutukseksi. Avoin koulutustarjonta 2014 Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö Ammattimainen asiakaspalvelu ja Marja Piri Asiakkuuksien johtaminen Marja Piri Henkilöstöjohtaminen Marja Piri Innostava ihmisten johtaminen Marja Piri Johtamistaitojen kehittäminen Marja Piri Kansainvälistymisen ja verkostojen johtaminen Jaana Ritola Liiketoimintasimulaatio, OperEx-Power Perttu Karivalo Projektinhallinta ja projektijohtaminen Perttu Karivalo Talouden johtaminen Minna Jurvelin Toiminnan suunnittelu ja johtaminen Minna Jurvelin Tuotannon ja logistiikan johtaminen Pekka Pennanen Tuottavuuden ja muutoksen johtaminen Marja Piri Tuotekehityksen hallinta Perttu Karivalo Työhyvinvointikorttikoulutus Marja Piri Työkaluja haasteellisiin tilanteisiin Marja Piri Työlainsäädäntö, työturvallisuus ja -suojelu Marja Piri Yritysanalyysi ja liiketoiminnan kehittäminen Minna Jurvelin Järjestämme pitkäkestoisia avoimia ohjelmia eri toimintojen tarpeisiin. Kysy mahdollisuutta osallistua myös yksittäisille jaksoille. Myynnin suunnittelu ja johtaminen alkaa Koko ohjelman hinta 2350 Myynti yrityksen strategiassa Digitaalinen markkinointi ja viestintä myynnin tukena Myynti ja asiakastyö käytännössä Myynnin suunnittelu ja johtaminen -liiketoimintasimulaatio Yritysviestinnän työkalupakki - käytännön työkaluja yritysviestintään -ohjelma alkaa 4.9. Koko ohjelman hinta 1850 Minä viestijänä 4.9. Mitä voin sanoa? Nyt sattui - miten tiedotan medialle? Käytännön viestintäharjoitus
9 Johtaminen Näyttötutkinnot Olemme uudistaneet näyttötutkintojemme valmistavaa koulutusta siten, että sisällöt vastaavat entistä paremmin kunkin tutkinnon vaatimuksiin. Tutkintoon osallistuja voi valita henkilökohtaistamisvaiheessa itselleen parhaiten soveltuvan koulutuskokonaisuuden. Tutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Myynnin ammattitutkinto Tekniikan erikoisammattitutkinto Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto Yrittäjän ammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yhteyshenkilö Marja Piri Minna Jurvelin Karoliina Tamminen Perttu Karivalo Minna Jurvelin Minna Jurvelin Johtamisen koulutuksia tukevat palvelumme Simulaatiot - Future-Power Havainnollistaa yrityksen tai organisaation tulevaisuuden toimintaa - Green-Power Havainnollistaa tuotantoyrityksen toimintaa - OperEx-Power Havainnollistaa tuotekehitysyrityksen toimintaa - Service-Power Havainnollistaa palveluyrityksen toimintaa Arvioinnit - Hogan Assessments Systems testiperhe tunnistaa työn näkökulmasta persoonallisuuden kolme tärkeintä osaa HPI kuvaa persoonallisuuden, joka vaikuttaa työskentelyyn HDS kartoittaa riskitekijät, jotka saattavat saada vakaan työntekijän epäonnistumaan. MVPI-motivaatiotekijät kertovat, mikä saa työntekijät viihtymään ja tekemään parhaansa. - Matrigma - matriisitesti, joka mittaa yleislahjakkuutta - Myers-Briggs Type Indicator - työkalu yksilöiden ja ryhmien toiminnan kehittämiseen, mm. esimiestyön tukena arviointi on työkalu, jolla saadaan tietoa arvioitavan henkilön johtamis- ja vuorovaikutuskäyttäytymisestä Toiminnalliset harjoitukset Käytettävissämme on useita toiminnallisia harjoituksia, joita voidaan toteuttaa sekä sisätiloissa että ulkona. Johtamisen asiantuntijat Kehittämispäällikkö Minna Jurvelin puh minna.jurvelin@pohto.fi Kehittämispäällikkö Perttu Karivalo puh perttu.karivalo@pohto.fi Kehittämisjohtaja Erkki Peltola puh erkki.peltola@pohto.fi Prosessikehityspäällikkö Pekka Pennanen puh pekka.pennanen@pohto.fi Kehittämispäällikkö Marja Piri puh marja.piri@pohto.fi Kehittämisassistentti Tiina Rakennuskoski puh tiina.rakennuskoski@pohto.fi Kehittämisassistentti Seija Rousti puh seija.rousti@pohto.fi Kehittämisjohtaja Jaana Ritola puh jaana.ritola@pohto.fi Yhteysjohtaja Satu Turunen puh satu.turunen@pohto.fi
10 Energia Kaivos Metalli Metsäteollisuus Mekaaninen kunnossapito Sähkö- ja automaatiokunnossapito Työsuojelu Ympäristö Yritysturvallisuus Tutkimus ja kehitys Sosiaalinen toimilupa on ansaittava. Puhutaan sosiaalisesta toimiluvasta, joka tarkoittaa sitä, että yhtiöiden on ansaittava toimilleen lähialueiden asukkaiden luottamus. Toisaalta voi olla myös niin, että saadaksemme alueille uutta työtä, meidän asukkaiden tulee ansaita vastaavasti yritysten luottamus. Koulutuksella voidaan vaikuttaa tähän kaikkeen.
11 Tuotanto ja tekniikka Ajankohtaisseminaarit ja teemapäivät Järjestämme seminaareja ja teemapäiviä ajankohtaisten aiheiden ympärille eri alojen asiantuntijoille pitkin vuotta. Tilaisuudet tarjoavat mahdollisuuden verkostoitumiseen ja keskusteluihin alan asiantuntijoiden kanssa. Ajantasainen tieto päivittyy nettisivuillemme - Prosessiteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen Jatkuva parantaminen seminaari Kunnossapitoseminaari Laboratorioalan teemapäivät Teollisuuden hankinnat -seminaari Työsuojelupäivät seminaari Teollisuuden ympäristöpäivä -seminaari Vesivoimapäivät Onkapannu Juhlaseminaari - POHTO 40 vuotta Pohjolan energiapäivät Mekaaninen kunnossapito Kunnossapidon tarjonnassa olevia avoimia koulutuksia toteutamme myös yrityskohtaisesti. Avoimessa tarjonnassa olevat koulutukset soveltuvat myös erinomaisesti eri näyttötutkintojen valmistavaksi koulutukseksi. Avoin koulutustarjonta 2014 Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö Hydrauliikan kunnonvalvonta ja ennakkohuolto Järjestetään tarvittaessa Kari Palokangas Hydrauliikan proportionaali- ja servotekniikka Kari Palokangas Hydrauliikkaa käyttöhenkilöstölle Kari Palokangas Hydraulisten järjestelmien huolto ja vianetsintä Kari Palokangas Hydrauliikan jatkokurssi Järjestetään tarvittaessa Kari Palokangas Kunnonvalvonnan peruskurssi Kari Palokangas Laakereiden asennus ja huolto Tiina Vikström Pneumatiikan peruskurssi Kari Palokangas Prosessinvalvojan kurssi Jaakko Kiuttu Prosessiteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen Erkki Peltola Tehonsiirtolaitteiden kunnossapito Kari Palokangas Voimalaitoksen prosessilaitteiden kunnossapito Kari Palokangas Kunnossapidon näyttötutkinnot Tutkinto Kunnossapidon ammattitutkinto Kunnossapidon erikoisammattitutkinto Yhteyshenkilöt Kari Palokangas/Jaakko Kiuttu
12 Tuotanto ja tekniikka Sähkö- ja automaatiokunnossapito Avoin koulutustarjonta 2014 Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö Automaatiokunnossapidon perusteet Jaakko Kiuttu Jännitetyöt alle 1 kv:n laitteistoissa Hannu Kopakka Keskijännitekytkinlaitosten suojaukset Jaakko Kiuttu Ohjelmoitavat logiikat Siemens Simatic S7, peruskurssi Tiina Vikström Ohjelmoitavat logiikat Siemens Simatic S7, jatkokurssi Tiina Vikström Pienjännitesähköasennusstandardi SFS 6000 teollisuudelle Hannu Kopakka Siemens Simocode pro C Tiina Vikström Sähköasennusten asennus- ja tarkastusmittaukset Hannu Kopakka Sähkömiesten operointi kytkinlaitosten vikatilanteissa Jaakko Kiuttu Sähköturvallisuustutkinto 1, 2 ja Hannu Kopakka Sähkötyöturvallisuusstandardi SFS Hannu Kopakka Taajuusmuuttajat ACS 800 tekniikka ja huolto Tiina Vikström Taajuusmuuttajat Vacon NX Tiina Vikström Valmennuskurssi sähköturvallisuustutkintoon 1 ja Hannu Kopakka Valmennuskurssi sähköturvallisuustutkintoon Hannu Kopakka Voimalaitoksen automaatio- ja sähköjärjestelmien käyttö Jaakko Kiuttu Energia Avoin koulutustarjonta 2014 Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö Alikonemestarin koulutus Järjestetään tarvittaessa Kari Palokangas Kattilalaitoksen simulaattorikoulutus kunnossapitäjille Kari Palokangas Kattilalaitosten polttotekniikka Kari Palokangas Kattilalaitosten vesi- ja höyrytekniikka Kari Palokangas Kattilan ja turbiinin operointi simulaattorilla Kari Palokangas Kattilaveden valmistus ja käsittely Kari Palokangas Kattiloiden ilma- ja savukaasujärjestelmien käyttö Kari Palokangas Kaukolämpöverkko ja vastapaineen tuotanto Kari Palokangas Onkapannu Kari Palokangas Voimalaitoksen automaatio- ja sähköjärjestelmien käyttö Jaakko Kiuttu Voimalaitoksen käynnissäpito Kari Palokangas Voiteluhuolto teollisuusprosessissa Kari Palokangas Värähtelymittausten analysointi Kari Palokangas Energia-alan näyttötutkinnot Tutkinto Voimalaitoksen käyttäjän ammattitutkinto Yhteyshenkilöt Kari Palokangas/Jaakko Kiuttu
13 Tuotanto ja tekniikka Yritysturvallisuus ja työsuojelu Yritysturvallisuuteen sekä suojelu- ja turvatekniikkaan liittyvä koulutustarjontamme kattaa eri toimialojen vaatimukset turvallisen työympäristön mahdollistamiseksi. Kurssit ovat joko lainsäädännön pohjalta pätevyyteen valmentavia tai turvallisia työ- ja ajattelutapoja kehittäviä koulutuksia. Kursseja on avoimina koulutustilaisuuksina tai yrityksen omiin lähtökohtiin sovitettuina. Työsuojelun alalta järjestämme työsuojeluorganisaatioille henkilöstön työsuojelukoulutuksia perinteisistä viikon kestävistä peruskursseista aina lyhyisiin yrityskohtaisiin työpaikan vaaran arviointeihin sekä henkilöstön suojelukoulutuksiin. Vuosittain jo pitkät perinteet omaava Työsuojelupäivät kokoaan suuren joukon alan ammattilaisia POHTOon. Uutena seminaarina tarjonnassamme on Teollisuuden ympäristöpäivä, jossa käsitellään konkreettisella tavalla yritysten kilpailukykyä ja kestävän kehityksen ratkaisuja. Lisätietoa koulutuksistamme löytyy nettisivuiltamme Avoin koulutustarjonta 2014 Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö Jatkuva parantaminen seminaari Erkki Peltola ATEX - räjähdysvaaralliset tilat Jaakko Kiuttu Kemikaalien teollinen käsittely ja varastointi Tampere Oulu 1050 Karoliina Tamminen Kunnossapitoseminaari Kari Palokangas Laboratorioalan teemapäivät Erkki Peltola Painelaitteet käyttöhenkilöstölle Jaakko Kiuttu Painelaitteet käytön valvojille Jaakko Kiuttu Säteilynsuojelun täydennyskoulutus vastaaville johtajille Oulu Tampere 735 Jaakko Kiuttu Säteilysuojelun täydennyskoulutus käyttöhenkilöstölle 8.4. Oulu Tampere 495 Jaakko Kiuttu Teollisuuden hankinnat -seminaari Erkki Peltola Teollisuuden ympäristöpäivä -seminaari Erkki Peltola Työnopastajakurssi Karoliina Tamminen Työsuojelun peruskurssi Pertti Kortejärvi Työsuojelupäivät Pertti Kortejärvi Työturvallisuuskortti, kouluttajan täydennyskoulutus Pertti Kortejärvi Vastaavan johtajan pätevöittävä säteilysuojelukoulutus Jaakko Kiuttu Vastaavan johtajan pätevöittävä säteilysuojelukoulutus Tuusula Tampere 1080 Jaakko Kiuttu Yrityskohtaiset palvelut Seuraavia yrityskohtaisia koulutuksia ja simulaatioita järjestämme yritysturvallisuuteen ja työsuojeluun liittyen. Sisällöt suunnitellaan toimialan vaatimusten mukaisesti. - Henkilönostimen käyttökoulutus - Henkilöturvallisuuskoulutus - Siltanosturin kuljettajakoulutus - Tietoturvallisuus - Turvallisuusjohtamisen simulaatiot
14 Tuotanto ja tekniikka Kaivos Kaivosten tarpeista lähtevää henkilöstön koulutusta toteutetaan sekä avoimina että räätälöityinä koulutuksina. Tästä huolimatta alalla vallitsee työvoimapula, joka kohdistuu mm. työnjohtoon ja tiettyjen asiantuntijaryhmien saatavuuteen. Ongelmat juontavat juurensa jo 1980-luvulla toteutuneesta rakennemuutoksesta, joka johti työnjohto- ja esimieskoulutuksen merkittävään vähenemiseen. Osaamisen kehittämisellä kaivoksissa on erityisen suuri merkitys, koska suorittavan ja työnjohtotason tehtävät edellyttävät yksityiskohtaista, usein monimutkaista asiantuntemusta tehokkaan mutta samalla ympäristölle ja henkilöstölle turvallisen toiminnan turvaamiseksi. Konkreettista lisäarvoa osaamisen kehittämisessä voidaan tarjota ainoastaan alakohtaiseen kokemukseen perustuvalla asiantuntevalla ja asiakaslähtöisellä koulutuksella, missä koulutukset räätälöidään kaivosten tarpeisiin suunnittelusta lähtien. Järjestämme myös ajankohtaisseminaareja FinnMateria erikoismessujen yhteydessä Jyväskylässä. Avoin koulutustarjonta Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö FinnMateria seminaarit Pertti Kortejärvi Kaivosseminaari Pertti Kortejärvi Kaivosten turvallisuudesta vastaavien henkilöiden koulutus Keväällä 2014 Pertti Kortejärvi Metsäteollisuus Avoin koulutustarjonta 2014 Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö Mustalipeän haihdutus, hajukaasut ja mäntyöljyn valmistus Vesa Timonen Prosessiteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen Erkki Peltola Puunkäsittely ja haketus Vesa Timonen Puusta paperiksi Vesa Timonen Päällystyskoneen ajettavuus ja laatu Vesa Timonen Sellun keitto peruskurssi Vesa Timonen Sellun kuivatus ja jälkikäsittely Vesa Timonen Sellun valkaisu peruskurssi Vesa Timonen Soodakattilat peruskurssi I - Kemikaalien talteenotto Vesa Timonen Soodakattilat peruskurssi 2 - Höyryn tuotanto soodakattilassa Vesa Timonen Talteenoton kemian perusteet Vesa Timonen Valkolipeän valmistus- Kaustisointi ja meesauuni Vesa Timonen Paperiteollisuuden näyttötutkinnot Tutkinto Paperiteollisuuden ammattitutkinto Paperiteollisuuden erikoisammattitutkinto Yhteyshenkilö Vesa Timonen
15 Tuotanto ja tekniikka Metalli Järjestämme metallien valmistuksen ja jalostuksen toimialakohtaista teknistä täydennyskoulutusta, jonka suunnittelemme yhdessä maamme parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Kurssit käsittelevät metallurgiaa, tuotantoteknologiaa, tuotantoprosesseja, tuotteiden valmistusta ja tuotteita aina raaka-aineista käyttösovelluksiin. Metallurgeille suunnitellut kurssit soveltuvat teollisuuden tutkimus-, kehitys- tai käyttötehtävissä työskentelevälle insinöörikunnalle, korkeakoulujen jatko-opiskelijoille ja tutkijoille sekä tutkimuslaitosten edustajille. Metallurgisten kurssien aiheet valitsee Vuorimiesyhdistyksen metallurgijaoston valtakunnallinen asiantuntijatoimikunta, Metallurgian VAT. Vuodelle 2014 suunnitellut seminaarit ovat Prosessipraktiikat ongelmat ja onnistumiset teräksen valmistuksessa -seminaari, Metallioppi -seminaari sekä Juhlaseminaari syksyllä Avoin koulutustarjonta 2014 Kevät Syksy Hinta Yhteyshenkilö Asiakastarpeiden merkitys teräksen valmistukseen Kimmo Haanpää Prosessipraktiikat ongelmat ja onnistumiset teräksen valmistuksessa -seminaari (Metallurgian VAT) Keväällä 2014 Erkki Peltola Metallioppi -seminaari (Metallurgian VAT) Keväällä 2014 Erkki Peltola Hyvä tietää teräksestä Kimmo Haanpää Laaduntarkastukset terästeollisuudessa Kimmo Haanpää Teollisuuden hankinnat -seminaari Erkki Peltola Teräksen ja aihioiden valmistus Kimmo Haanpää Teräksen mekaaninen leikkaus ja oikaisu Kimmo Haanpää Teräksen peittaus Kimmo Haanpää Valssauslinjan käyttövarmuus Kimmo Haanpää Valssaustekniikka Kimmo Haanpää Juhlaseminaari (Metallurgian VAT) Syksyllä 2014 Erkki Peltola Tuotannon ja tekniikan asiantuntijat Kehittämispäällikkö Kimmo Haanpää puh kimmo.haanpaa@pohto.fi Kehittämispäällikkö Jaakko Kiuttu puh jaakko.kiuttu@pohto.fi Kehittämispäällikkö Hannu Kopakka puh hannu.kopakka@pohto.fi Kehittämispäällikkö Pertti Kortejärvi puh pertti.kortejarvi@pohto.fi Kehittämisassistentti Tarja Lipponen puh tarja.lipponen@pohto.fi Kehittämispäällikkö Kari Palokangas puh kari.palokangas@pohto.fi Kehittämisjohtaja Erkki Peltola puh erkki.peltola@pohto.fi Kehittämispäällikkö Jussi Rousu puh jussi.rousu@pohto.fi Kehittämispäällikkö Karoliina Tamminen puh karoliina.tamminen@pohto.fi Kehittämispäällikkö Vesa Timonen puh vesa.timonen@pohto.fi Kehittämisassistentti Pia Viitanen puh pia.viitanen@pohto.fi Koulutuskoordinaattori Tiina Vikström puh tiina.vikstrom@pohto.fi
16 Koulutuksen konkreettinen hyöty - miten se muuttuu toiminnaksi. Kysyimme asiakkailtamme ja yhteistyökumppaneiltamme miten he kokevat koulutuksen konkretian omassa organisaatiossaan ja omassa työssään sekä mitä hyötyä koulutuksesta on ollut tavoitteiden saavuttamisessa. Näin he vastasivat. Niina Palmu Laturi Corporation PK-yritysten kehittämiskoulutus (KEKO) Meidän päämääränämme on auttaa ihmisiä omaksumaan terveellinen ja aktiivinen elämäntapa. Me uskomme, että hyvä fyysinen kunto on tuottavuuden kasvun ja tuloksellisen toiminnan perusta. Alkutaipaleella olevalle yritykselle paikallinen ja joustava yhteistyökumppani on kullan arvoinen. POHTOn PK-yritysten kehittämiskoulutuksen kautta saimme erittäin osaavan markkinoinnin ja myynnin ammattilaisen tiimiimme puolen vuoden ajaksi. Yhteistyöpalaverien kautta pystyimme hyödyntämään markkinointisuunnitelmassamme uusinta tietoa ja näkemystä kansainvälisestä markkinoinnista. Koulutusohjelman tuotoksena syntyivät yrityksemme tyylikkäät verkkosivut sekä Facebook ja LinkedIn profiilit. Lisäksi saimme paljon sisällöllistä tukea kommunikaation luomiseen ja koulutuksen viime metreillä pakettiin myös myynnin työkalut. Kari Halttu Finnkino Oy Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Elokuvamaailma ei ole koskaan kokenut niin suurta murrosta kuin se viime vuosina on kokenut. Muutosta voisi verrata äänen tulemiseen elokuvaan tai värielokuvan ensi-iltaan. Digitaalisuus on tullut pysyväksi ja tämä on mahdollistanut teattereiden palveluiden kehittämisen asiakaslähtöisemmäksi. Asiakkaille tämä on näkynyt suurempana määränä näytöksiä sekä laajempana valikoimana elokuvia. Lisäksi ovat tulleet edulliset päivänäytökset sekä uusia sisältöjä kuten oopperaa, konsertteja jopa urheilua, näitä kaikkia esitetään Finnkinon teattereissa. Kaiken tulee olla myös taloudellisesti kannattavaa, ennalta suunniteltua ja asiakkaalle sopivalla hetkellä. POHTOn yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon tähtäävässä koulutuksessa sain vahvuutta ja työvälineitä, joilla tuollaisen muutoksen sain vietyä myös taloudellisesti päätökseen. Kari Helelä Ruukki Metals Oy Vuorimiesyhdistys Metallurgian VAT Vuorimiesyhdistys edistää vuoriteollisuuden ja siihen liittyvien alojen ammatillista kehitystä eri jaostojensa kautta. Metallurgian VAT ja POHTO järjestävät metallurgian koulutustapahtumia. Aiheet syntyvät tarpeesta, seminaarit asiantuntevasta suunnittelusta ja ohjelmien toteutukset alan parhaiden luennoitsijoiden voimin. Toimin VAT:n työryhmässä Ruukki Metals Oy:n asiantuntijana. Olen ollut tyytyväinen POHTOn palveluihin. Oulu kohtaamispaikkana on ihanteellinen ottaen huomioon isojen tehdaspaikkakuntien sijainnin ja hyvät kulkuyhteydet Etelä-Suomesta. Sen lisäksi, että toimin ohjelmien suunnittelussa, välitän oraganisaationi viestejä VAT:n työryhmään ja tietoa syntyvistä ohjelmista takaisinpäin. Osallistun myös itse ahkerasti seminaareihin ja näin minulla on tuntuma siihen mikä toimii ja mikä ei.
17 Tomi Seppä Stora Enso Oyj Räätälöity koulutuspaketti päällystyskoneiden ajettavuuden sekä tuotteen laadun parantamiseen Pääomavaltaisessa paperiteollisuudessa lopputuloksen ratkaisevat motivoituneet ja osaavat ihmiset, jotka koneita ja laitteita pyörittävät. Yhä kiristyvässä globaalissa kilpailussa menestyvät ne tehtaat, jotka osaavat toimia joustavasti, reagoida muutoksiin nopealla tavalla ja tehdä korjaavat toimenpiteet halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Olemme räätälöineet meille sopivan koulutuspaketin POHTOn kanssa. Koulutussisällön suunnitteluvaiheessa huomioidut yksilöidyt haasteet, tarpeet sekä tavoitteet saatiin generoitua osaavien kouluttajien toimesta toimiviksi koulutuspäiviksi. Käytännönläheisen koulutuksen ansiosta saimme paljon ideoita ja kyseenalaistimme toimintatapamme Rethink -ajattelumaailman mukaisesti. Varmistaaksemme menestyksemme tulevaisuudessa, tulemme jatkamaan koulutusyhteistyötämme POHTOn kanssa tuotantotehokkuuden sekä laatutason parantamiseksi. Paavo Indrén POHTOn pitkäaikainen asiantuntijakouluttaja Kalaan lähtiessä on mietitty ja suunniteltu mihin mennään ja millä tulos saadaan maksimoitua. Kun mennään tehtaalle, mietitään mitä eilen jäi kesken ja mitä tänään on edessä. Ennalta suunnittelu on paineita alentavaa toimintaa. Se nopeuttaa ja selkeyttää ajankäyttöä sekä lieventää vaikeiden tilanteiden aiheuttamaa stressiä. Koneiden ja automaatiojärjestelmien kanssa toimittaessa on hyvä kaavioiden avulla seurata laitteiden toimivuutta suunnitellusti. Ohjausten ymmärtäminen ja laitteiden rakenteisiin perehtyminen antaa valmiudet nopeampaan ja varmempaan häiriötilanteiden selvittämiseen. Kun koulutuksessa on tutustuttu teoriassa laitteisiin ja sen jälkeen menty työpajalle koneikkojen ja venttiilien pariin rakentamaan toimintaa, niin on huomattu, että näin se siis toimii. Tieto, asenne ja oikeat välineet antavat aina parhaan lopputuloksen. Kirsi Eskola Go Arctic! POHTOn yhteistyökumppani Go Arctic! tuottaa Oulun alueella monipuolisesti ohjelmapalveluja ja yritystapahtumia yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin; tyhy-päiviin, kokousten ja kongressien oheen, iltajuhliin jne. Painavan asian ja tiukan ohjelman oheen tarvitaan välissä actionia ja happea, jotta ajatukset jalostuvat. Kokous- tai kongressivieraasi muistijälki matkasta on varmasti mieleenpainuvampi, kun tarjoat hänelle asiasisällön mausteeksi paikallisia kokemuksia. POHTOn monipuoliset tilat ja ainutlaatuinen sijainti luonnonhelmassa ja meren äärellä luovat ihanteelliset olosuhteet näiden kokemusten luomiseen vieraillesi tai omalle henkilökunnallesi. Yhteistyössä POHTOn osaavan henkilökunnan kanssa suunnittelemme teille reippaan ulkoilutapahtuman tai ikimuistoisen iltajuhlan tai jotain siltä väliltä toiveittenne mukaan!! Menestyäksemme tulevaisuudessa tarvitsemme huippuosaamista kaikissa ammateissa. Koulutuksen ja kehittämisen on oltava korkealaatuista. Me POHTOssa panostamme asiantuntemukseen. Tämän saavuttamiseen tarvitsemme verkostoja ja hyviä yhteistyökumppaneita.
18 Yrityskohtaiset kehittämispalvelut Eri osa-alueiden koulutus- ja kehittämispalvelut sekä vankka kokemuksemme useilta toimialoilta ja eri hankkeista antavat asiantuntijoillemme mahdollisuuden tarjota monipuolisia palveluita ja ratkaisuja asiakkaidemme kehittämistarpeisiin. Yrityskohtaiset koulutukset Avoimet koulutukset ovat lähes kaikki toteutettavissa myös yrityskohtaisina. Kunkin kurssin vastuuhenkilöt antavat mielellään lisätietoa mahdollisuudesta toteuttaa ohjelma oman yrityksesi henkilöstölle sinulle parhaiten sopivassa paikassa ja sopivimpaan aikaan. Case-esimerkkejä - Teräksen ja erikoismetalliseosten valmistaja: Radioaktiivisten säteilylähteiden turvallinen käyttö - Globaali metsäteollisuusyhtiö: Projektihallinnan koulutusohjelma tavoitteena henkilöstön projektinhallinnan osaamisen kasvattaminen - Yksityinen hoitoalan yritys: Konsultointia työyhteisön haasteellisessa tilanteessa Asiantuntija-alustukset Osaksi yritysten ja organisaatioiden omia koulutus- ja kehittämistilaisuuksia kouluttajamme voivat toteuttaa eri keskusteluteemoihin johdattelevia asiantuntija-alustuksia tai lyhyitä harjoituksia. Case-esimerkkejä - It-alan pk-yritys: Alustus asiakaspalvelun kehittämisestä osana organisaation omaa kehittämispäivää - Julkisten organisaatioiden avainhenkilöiden tapaaminen: Alustus muutoksen johtamisesta - Johtoryhmä: Alustus ja keskustelu työhyvinvoinnin johtamisesta Yrityskohtaiset kehittämisohjelmat Kehittämisohjelmat rakennetaan tiiviissä yhteistyössä asiakasyrityksen omien asiantuntijoiden kanssa. Ne voivat pitää sisällään yrityksen omien tavoitteiden kuvausta ja omia työkaluja. POHTOn asiantuntijat tuovat prosessiin kertyneen kokemuksensa muilta yrityksiltä ja toimialoilta sekä erilaisia kehittämisen työkaluja. Jaana Ritola Kehittämisjohtaja POHTO Oy Lennokkaasti muutosmatkalle - Muutos on pysyvää ja kyky nähdä tulevaisuuteen on johtamisen perusta. Muuttolinnut suuntaavat vuosi toisensa jälkeen kohti tuntematonta. Riski, joka on uskallettava ottaa. Mahdollisuus, joka avaa oven selviytymiselle. Matkaa ei taiteta kuitenkaan yksin. Kuten menestyvät organisaatiot, myös muuttolinnut hyödyntävät lennossa toistensa luomia nosteita. Yhdessä olemme enemmän myös matkalla muutokseen ja tulevaan. Tulevaisuudessa on mahdollisuus ja henkilöstön kouluttaminen on uusien mahdollisuuksien tae. Tutustu POHTOn uudistuneeseen johtamisen koulutustarjontaan ja lähde mukaan matkalle kohti kehittymistä ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Case-esimerkkejä - Nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja elementtiasennuksia tarjoava konserni: Myynnin-, esiintymis- ja neuvottelutaitojen sekä esimiestyön kehittämisohjelma. - Kaivosyhtiö ja autoalan konserni: Lähiesimiesten koulutusohjelma
19 PK-yritysten liiketoiminnan kehittäminen Koulutusohjelmat on tarkoitettu pk-yritysten avainhenkilöille ja niiden teemoja ovat esimerkiksi liiketoiminnan kehittäminen, organisaation johtaminen, myynti- ja markkinointi sekä kansainvälistyminen. Palveluissa käytetään pk-yritysten elinkaaren eri vaiheisiin soveltuvia analysointi- ja kehittämistyökaluja sekä simulaatioita. Case-esimerkkejä: - Asumis- ja hyvinvointipalvelujen tuottaja: Konsernistrategian suunnittelu- ja kehittämisprosessi, jonka lähtökohtana on saada aikaan uudistunut, innovatiivinen ja selkeä yhteinen tulevaisuudenkuva ja sen edellyttämät toimenpiteet. - Traktoreiden turvaohjaamojen valmistaja: Systemaattisen ongelmanratkaisun perusteiden ja hyödyntämisvalmiuksien sekä dokumentoinnin osaamisen tuottaminen koulutuksen osallistujille. - Hyvinvointipalvelujen tuottaja: Organisaation kyvykkyyden parantaminen. Erkki Peltola Kehittämisjohtaja POHTO Oy Palautteen ja arvioinnin palvelut Käytössämme on useita palautteen saamisen ja henkilöarvioinnin työkaluja mm.: - Työpaikan hakijan arviointiin (Hogan Assessments Systems) - Osaamis- /tehtäväprofiilien määrittelyyn (C-Power) - Henkilön luontaisten valmiuksien arviointiin (Hogan Assessments Systems, Myers-Briggs Type Indicator ) - Palautteeseen uran eri vaiheissa (360-arviointi, Myers-Briggs Type Indicator, Hogan Assessments Systems) - Turvallisuuskäyttäytymisen (HPI) arviointi Case-esimerkkejä: - Yksityinen autoliike: Yrityskohtaisesti räätälöity esimiestoiminnan kehittämisohjelma, jonka osana 360 asteen palaute - POHTO Business Management Programme Sahara Leadership Camp: Teemana itsensä johtaminen - Tunne vahvuutesi ja kehittämiskohteesi (pohjana: MBTI, 360 ja Hogan Assessments Systems perhe) - Tuotekehitystiimi: MBTI, tiimin kyvykkyyden ja yhteistyöpotentiaalin tunnistaminen ja kehittäminen Koulutusyhteistyösopimukset Palvelusopimuksen avulla saat kaiken POHTOn koulutustarjonnan ja kehittämispalvelut tukemaan yrityksesi liiketoimintaa ja strategisten tavoitteiden toteutumista. Yhteistyön sisältö ja kattavuus sovitaan yhteisissä neuvotteluissa. Eri sopimusten sisällä on toteutettu sekä kehittämispalveluita, avointa ja tutkintoon johtavaa koulutusta että yrityskohtaista koulutusta. Investoinnit Suomen kilpailukykyyn lähtevät osaamisesta. Luonnonvarojen hyödyntäminen kestävällä tavalla muodostaa koko yhteiskunnan hyvinvoinnin perustan. Materiaalien jalostamisessa ihmisten käyttöön tarvitaan useiden toimijoiden yhteistyötä. Verkostot ovat maailmanlaajuisia ja niissä toimiminen vaatii monenlaisia valmiuksia. Tarvitsemme jatkossakin ihmisiä, jotka näkevät mahdollisuuksia ja osaavat tarttua niihin. Tarvitsemme reagointinopeutta ja toimivia verkostoja. Tarvitsemme tutkijoita, jotka näkevät pidemmälle, tarvitsemme tuotekehittäjiä, jotka tekevät tuotteet ja palvelut ostettaviksi, tarvitsemme teollisen toiminnan ja tekniikan asiantuntijoita ja ammattilaisia, jotka saavat asiat tapahtumaan ja pyörät pyörimään vaatimusten mukaisesti ja turvallisesti. Case-esimerkkejä - Globaali sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä - Teräkseen ja teräsrakentamiseen keskittynyt pörssiyhtiö POHTO valmentaa teollisen toiminnan asiantuntijoita ja ammattilaisia. Teemme sitä elinkeinoelämän toimijoiden ja viranomaisten parhaiden näkijöiden ja tekijöiden kanssa yhteistyössä.
20 Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät ja työyhteisöt tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Työntekijät ja työyhteisöt kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja se tukee heidän elämänhallintaansa.
21 Huolehdi organisaation tärkeimmästä voimavarasta - ihmisestä. Tuo henkilöstösi uudistumaan! Ammattitaitoiset työntekijät ja koko organisaation osaaminen on yritysten kilpailutekijä, jota on vaikea jäljitellä ja korvata. POHTOn monipuoliset koulutus- ja kehittämispalvelut tarjoavat monipuolisia työkaluja ja ratkaisuja yritysten yksilöiden osaamisen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Oulun kehittämiskeskuksen tiloissa voit järjestää myös yrityksesi omia koulutustilaisuuksia, joihin tarjoamme mielellämme myös erilaisia yksittäisiä moduuleja, teema-alustuksia tai tilaisuuden fasilitointia. Monimuotoiset tilamme mahdollistavat jopa 200 hengen eri ryhmissä tapahtuvan interaktiivisen työskentelyn. Vain hyvinvoiva ihminen jaksaa olla tuottava Työkykyä ylläpitävän ja edistävän toiminnan eli tyky-toiminnan tavoitteena on tukea työntekijöiden hyvinvointia ja toiminnan laatua sekä siten edistää työpaikan toimivuutta ja tuottavuutta. Tyky-toiminta auttaa työntekijöitä ja koko työpaikkaa vastaamaan paremmin työelämän muutoksiin. Hyvinvoinnin ja työkyvyn edistäminen on työpaikan yhteistyötä: työkyvyn kannalta oleellisten tarpeiden löytämiseksi tarvitaan kaikkien tietoja ja kokemuksia sekä tahtoa toimia parannusten hyväksi. Erilaisissa henkilöstötilaisuuksissa ja tyky-toimintaan liittyvissä tapahtumissa asiakkaamme voivat hyödyntää POHTOn Oulun kehittämiskeskuksen monimuotoisia tiloja sekä ainutlaatuista Nallikarin luontoa. Etsitkö menestystä omasta asiakas- tai yhteistyöverkostostasi? Haluatko järjestää yritystapahtuman, juhlan, asiakas- tai myyntitilaisuuden? Haluatko tarjota yrityksesi eri sidosryhmille elämyksiä tai edistää vuorovaikutusta ja keskustelua? Onnistunut yritystilaisuus tukee yrityksen imagoa ja tavoitteiden toteutumista. Palvelut - Kokoukset - Koulutustilaisuudet - Pienimuotoiset näyttelyt - Yritysjuhlat - Asiakas- ja myyntitilaisuudet - Webcasting-palvelut - videolähetysten reaalikainen lähettäminen Tilat ja ympäristö - Ravintola Ruffi, 200 asiakaspaikkaa - Hotelli Kortteeri, 47 huonetta - Yli kaksikymmentä erikokoista kokoustilaa - Kokous-, ravintola-, sauna- sekä majoitustilat samassa pihapiirissä - Rauhallinen sijainti luonnonkauniilla paikalla meren rannalla Liikenneyhteydet ja pysäköinti - Etäisyys Oulun keskustaan kävellen 2,5 kilometriä, autolla 4,5 km. - Lähimmälle bussipysäkille matkaa 400 metriä - Oulunsalon lentoasemalle noin 20 kilometriä - Runsaasti veloituksetonta parkkitilaa POHTOn Ravintola Ruffin keittiömestari Hannu Peräläinen toimii Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestareiden puheenjohtajana Valokuva: Forum24
22 Historian havinaa POHTO 40 vuotta Jos koulutus tuntuu liian kalliilta, niin passaa kokeilla mitä maksaa tietämättömyys. Opetusneuvos Eero Kokko POHTOn rehtori
23 Kuva 1. POHTOn entisiä rehtoreita, vasemmalla opetusneuvos Jussi Hyvärinen ja oikealla opetusneuvos Eero Kokko. Kuva 2. Pohjois-Suomen teollisuusopiston POHTOn rakennusvaiheita vuodetlta Kuva 3. Ensimmäinen tietokone tuli POHTOon vuonna Kuva 4. POHTOn pitkäaikaisia työntekijöitä, Terttu ja Teuvo Virkberg. Kuva 5. Hallintoneuvoston jäseniä matkan varrelta.
24 Suunnittelu ja taitto: POHTO Paino: Erweko, 2013 Esitteen luontokuvasarja: valokuvaaja Jari Peltomäki Oulu Vellamontie Oulu Tampere Itsenäisyydenkatu Tampere Vaihde Asiakaspalvelu puh , asiakaspalvelu@pohto.fi Ilmoittautuminen: asiakaspalvelu@pohto tai Liity tykkääjiimme myös Facebookissa
AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO
AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset räätälöidyt
AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO
AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset I räätälöidyt
Koulutuskalenteri 2019
Oikeaa osaamista Koulutuskalenteri 2019 AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIANTUOTANTO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLINTUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS KUNNOSSAPITO METSÄTEOLLISUUS
Koulutuskalenteri 2019
Täydennyskoulutustalo Koulutuskalenteri 2019 AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIANTUOTANTO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLINTUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS KUNNOSSAPITO METSÄTEOLLISUUS
POHTO. Tulevaisuus on tekemistä! Koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaatio jo vuodesta 1974.
Kehittämispalvelut 2011 POHTO Koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaatio jo vuodesta 1974. Tulevaisuus on tekemistä! POHTO on tarjonnut käytännönläheistä koulutusta jo yli 35 vuoden ajan. Valtakunnallisena
Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan!
www.pohto.fi Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Kunnossapidon osaajille Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan! www.pohto.fi Oulu - Tampere - Vantaa Kunnossapidon osaajille
Tervetuloa Etsi, löydä ja menesty!
Kehittämispalvelut 2012 Tervetuloa Etsi, löydä ja menesty! Ihminen on luonnostaan kiinnostunut etsimään uusia asioita. Vaatii kuitenkin paljon rohkeutta lähteä pois tutusta ja turvallisesta ympäristöstä,
Suomen tehokkain elinkeinoelämän kouluttaja ja kehittäjä. Maailma on täynnä mahdollisuuksia - Autamme Sinua löytämään ne.
Suomen tehokkain elinkeinoelämän kouluttaja ja kehittäjä. Maailma on täynnä mahdollisuuksia - Autamme Sinua löytämään ne. Kehittämispalvelut 2013 Pääkirjoitus Uudistuva organisaatio - menestyvä yritys.
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden
Korkeakoulujen Yrittäjyysfoorumi
Korkeakoulujen Yrittäjyysfoorumi 28.3.2007 28.3.2007 SIMULAATIOT OPPIMISESSA - POHTO lyhyesti - Simulaatiot oppimisessa - Yritystoiminnan simulaatiot, tutustuminen Erkki Peltola POHTO POHTO Oulu Lappeenranta
Laboratorioalan teemapäivät
Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, jossa kuullaan,
Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009
Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 19. 20.02.2009 2. jakso: Taloustietoa keskijohdolle 05. 06.05.2009 3. jakso: Organisaation toiminnan
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme
Työsuojelun peruskurssi , Oulu
Tuotannon palvelut Koulutusta 35 vuotta. Työsuojelun peruskurssi 15. 19.3.2010, Oulu www.pohto.fi Työsuojelun peruskurssi 15.- 19.3.2010, Oulu Koulutuksen tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on
Taajuusmuuttajat Vacon 100
Taajuusmuuttajat Vacon 100 13. - 14.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.
Taajuusmuuttajat Vacon 100
Taajuusmuuttajat Vacon 100 17.-18.10.2017, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.
Kasvuun johtaminen -koulutus
Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun
TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO osaamista monialaiseen työnjohtamiseen ERIKOISAMMATTITUTKINTO Tutkintorakenne Tekniikan erikoisammattitutkinto on virallinen Opetushallituksen vahvistama erikoisammattitutkinto.
Työelämän laatu tuotantotekijänä. Turvallinen Suomi -seminaari Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja
Työelämän laatu tuotantotekijänä Turvallinen Suomi -seminaari 25.4.2018 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja Menestys piilee ihmisissä Olemme kumppanisi, kun haluat saada henkilöstössä piilevät
tekniikka ja huolto , Oulu
Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto 15. - 16.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto kurssilla osallistujat perehdytetään taajuusmuuttajien toimintaperiaatteisiin, käyttökohtaisiin
Keskijohdon koulutusohjelma 2008
Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 2008 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 07. 09.04.2008 2. jakso: Talous 19. 22.05.2008 3. jakso: Organisointi ja johtaminen 06. 08.10.2008
Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen
Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.
JOHTAMISEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ JOKO. Vahvista tulevaisuuden johtajuutta
JOHTAMISEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ JOKO Vahvista tulevaisuuden johtajuutta 2018 Mikä on JOKO? JOKO on vuoden pituinen liikkeenjohdon valmennusohjelma asiantuntijoille ja johtajille, jotka haluavat kehittää omaa
Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi
Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin 1.8.2019-31.12.2019 Tervetuloa opiskelemaan Ammattiopisto SAMIeduun! Tähän esitteeseen olemme koonneet johtamisen ja yritysjohtamisen opintokokonaisuuksia
Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:
Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia
Sinussa on kasvun mahdollisuus. Ammatillista koulutusta aikuisille jo vuodesta 1974
Sinussa on kasvun mahdollisuus Ammatillista koulutusta aikuisille jo vuodesta 1974 Oppia tositarkoituksella Aikuisille Koulutukset Ammatilliset tutkinnot Sertifikaatit ja ammattipätevyydet Joustava Käytännönläheinen
Hyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO
Osaamisen lisäämisellä tukea kansainvälistymiseen PUISTA BISNESTÄ 2010 Veijo Honkamäki Johtamistaidon Opisto JTO Johtamistaidon Opisto JTO Elinkeinoelämän arvostetuin ja tunnetuin johtamiskouluttaja ja
Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi
Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei
ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa
ICT- Go Global Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma 2011 24.2.2011 / SKa Finpro oikea partneri kansainväliseen menestykseen Finpro on kansallinen konsulttiorganisaatio, joka nopeuttaa suomalaisten
Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:
Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1
Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Human@Work Human@Work auttaa asiakkaitaan rakentamaan innostavasta yrityskulttuurista kestävää kilpailuetua palveluliiketoimintaan.
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014
Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014 Hogan Assessments Systems -testiperhe tunnistaa työn näkökulmasta persoonallisuuden kolme tärkeintä osaa: - HPI - henkilön pysyvät persoonallisuuden piirteet,
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys
Case: Nuori hyvinvointipalveluyritys Yritys erikoistunut yritysten työhyvinvointipalveluihin. Tavoitteena kirkastaa oma liikeidea ja erottua muista palveluntarjoajista. Analyysin (1pv 220 + alv) mukaiset
Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka
Työhyvinvoinnin palvelut
Työhyvinvoinnin palvelut Tilanne ja suunnitelmat nyt Toiminta vuonna 2010 40-vuotisjuhlavuosi, hieno tilaisuus Taloudellinen tulos oli hyvä Toiminnallisesti kiireinen ja laadullisesti hyvä vuosi Koulutus
JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET
JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
PRH:n strategia vuosille
PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,
Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen
Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen
KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.
KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta
Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018
Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja,
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen
Liiketoiminnan pelikenttiä on erilaisia,
YRITYKSEN Srateal Oy, Niilo Kurikka niilo.kurikka@strateal.com PELIKENTTÄ, TILANNE, TAVOITTEET JA KEHITTÄMINEN PELIKENTTÄ: Yritysten menestyminen on haasteellisempaa kansainvälistymisen ja entistä nopeampien
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
Tavoitteellista vuorovaikutusta
Sinun valmentajasi elinikäinen kehittyminen Tavoitteellista vuorovaikutusta Olemme kasvaneet 10 vuodessa yksilöiden kouluttajasta ryhmien ja organisaatioiden kehittäjäksi. Toimintamme perusta on kehittämämme
Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu
Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot
ammatilliset näyttötutkinnot Suorita näyttötutkinto ammatilliset näyttötutkinnot ovat kemianteollisuudessa tuotantotehtävissä työskentelevien tutkintoja Tutkinnot suoritetaan työnäytöin, ja niihin vaadittavat
Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille
Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta
Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN
Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy
Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,
Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden
Henkilöstön osaamiskartoitukset Organisoidaan tarpeen Selvitetään 1 x / Vaihtelee Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla erikseen Sosiaalipalvelujen henkilöstölle
Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen
Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen 13.4. 18.8.2015, sisältää 7 lähiopetuspäivää Esimiehen tehopaketti Hinta alkaen/osallistuja 130,50 (+ alv. 24 %) Esimiehen tehopaketti Pk-yritysten johtamisen
Market Expander & QUUM analyysi
Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista
Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset
Työnjohtokoulutuskokeilujen tilannekatsaus ja työnjohto-osaamista koskevat selvitykset Verkostotapaaminen 25.4.2013 Tampere Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos
TYÖHYVINVOINNIN PALVELUKESKUS
TYÖHYVINVOINNIN PALVELUKESKUS Kohtaamispaikka Työhyvinvointikortti Asta Koivikko Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja Kestävän työuran edistäjä Tuottavuuden mahdollistaja TTK Työhyvinvointipalvelut Yhteistyötä
TRIO-ohjelman jatko. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö
TRIO-ohjelman jatko Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-toiminta jatkuu vaikka ohjelma päättyy Kansallisesti tarkasteltuna kehittymisen ja sen tukemisen tarve
TutkintoInfo 19.10.2015
TutkintoInfo 19.10.2015 Näyttötutkintojärjestelmä Luotiin 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla & täydentävällä asetuksella Nykyinen asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1.8.2015 Tutkintorakenteet
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
Liiketoiminnan johtaminen. Koulutusta 35 vuotta. Aloite mi tehtävissä.
Liiketoiminnan johtaminen Koulutusta 35 vuotta. Aloite 2009 29. 30.1.2009mi tehtävissä. www.pohto.fi ALOITE 2009 29. 30. tammikuuta Hyvä Aloite Ystävä! Aloitteellisuus, innovatiivisuus ja jatkuva kehittäminen
Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten
TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen
TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma
Sporttimerkonomi - koulutus -
Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet
Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka
Mikä on Kultahanke? Hankkeen osarahoittajia ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Opetusministeriö.
Mikä on Kultahanke? Kultahanke on valtakunnallinen, kolmevuotinen hanke, jonka keskeisenä tavoitteena on edistää käsi- ja taideteollisuusalan osaajien yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamista vahvistamalla
KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ
KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ 1 Ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä AMK-tutkintoja. EDELLÄKÄVIJÖIDEN HAAGA-HELIA! 2 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liikeelämän ja palveluelinkeinojen
Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka
Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
Teollisuustaito Oy Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh
Teollisuustaito Oy 25.5.2016 3 Teollisuustaito Oy Kajaanilainen teollisuuden asiantuntijapalveluita tuottava yritys Asiakaskunta koko Suomen alueella Henkilöstöllä vahva kokemus teollisuuden tuotantolaitoksilla
Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta
Laajuus (otp) Ammattinumero LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta Aloitusajankohta AMMATILLINEN KOULUTUS 2 Erityisasiantuntijat
MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA
MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA Koulutusohjelma, jonka keskiössä ovat yrityksellesi ajankohtaiset asiat. Myyntikoulutuksessamme keskitytään asiakaslähtöisempien myynti- ja markkinointitoimenpiteiden
Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma
Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio
TTK Työhyvinvointipalvelut
TTK Työhyvinvointipalvelut Työelämäryhmän esitys Työhyvinvoinnin palvelukeskus TTK:een Työpaikkojen tarpeita varten luodaan Työturvallisuuskeskuksen yhteyteen työhyvinvoinnin palvelukeskus, joka tarjoaa
M A A L I. Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle
M A A L I Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle MIKSI? - luovat alat auttavat muita toimialoja parantamaan tuotteitaan ja palveluitaan - luovan osaamisen parempi hyödyntäminen lisää yritysten
Henkilöstöjohtamisen rooli reformin
Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto
Työsuojelun peruskurssi
Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.
Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten
Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten WSOYpro Oy on Suomen suurin painettujen ja sähköisten oppimateriaalien sekä työelämäpalveluiden tuottaja. Alan johtavana toimijana
TuKu Turvallisuuskulttuurin kehittäminen yrityksissä
TuKu Turvallisuuskulttuurin kehittäminen yrityksissä Helsingin Pelastuskoulu / Evak ry / Crnet Oy Tuula Pohjola 04.03.2013 3.3.2013 Copyright Crnet Oy 1 TuKu-valmennus 1.5.13-31.10.13 Valmennuspäivät 25
Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma
Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan
Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?
Lykky Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus? Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) Sosiaali- ja terveysalan
Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.
OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden
Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi
Go Global Plus 2012-2013 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille