Lasten yksilölliset piirteet, stressivasteet, kielelliset ja kognitiiviset taidot, ja perhetausta päiväkotihoidon alkaessa Lasso tutkimusryhmä
|
|
- Aila Aaltonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lasten yksilölliset piirteet, stressivasteet, kielelliset ja kognitiiviset taidot, ja perhetausta päiväkotihoidon alkaessa Lasso tutkimusryhmä
2 Tutkimuksen tausta Ensimmäiset kolme elinvuotta ovat kiihkeän ja nopean kehityksen aikaa aivojen muovautuvuus suurta Kehitystä suojaavat ja sitä vaarantavat tekijät Suoja ja turva, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen Emotionaalinen laiminlyönti, välinpitämättömyys Päiväkoti on keskeinen kasvuympäristö siellä oleville lapsille Korkeatasoinen varhaiskasvatus rikastuttaa kaikkia lapsia Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistaminen
3 Minkälaisia lapset ovat päiväkotiin tullessa Lähtötilanteen arvionti päivähoidon alussa (< 24 kk) Temperamentti, kielelliset ja kognitiiviset taidot, stressivasteiden säätely Ensimmäisten ikävuosien stressihaavoittuvuus ympärisöllä suuri vaikutus Mikä on yksilöllisten piirteiden ja perhetaustan vaikutus
4 Osallistujat 129 lasta (56 tyttöä, 73 poikaa) 29 taaperoryhmää Ikä tutkimuksen alussa 7-23 kkk (M=14.8, SD=5.2) Suhdeluku1:4, ryhmissä keskimäärin 12 lasta
5 Perheen koulutustausta Äiti: Korkeakoulu 48,1 Opisto 31,4 Ammattikoulu 17.6 Ei koulutusta 2,9 Isä Korkeakoulu 39,3 Opisto 30,3 Ammattikoulu 15,2 Ei koulutusta 15,
6 Arvioinnit Ensimmäiset arviot kun lapset olivat olleet päiväkodissa keskimäärin kolme kuukautta (+/- yksi kuukausi) Sylkinäytteet: stressivasteiden sääteleminen (kortisoli, alpa-amylaasi) Kognitiiviset ja kielelliset taidot (BSID III) Lasten käyttäytymisen arvio (ECBQ)
7 Perhetaustan vaikutus Kognitiiviset ja kielelliset taidot Sisarusten määrä kielelliset taidot (r=-.22, p=.03) Raportoidut oppimisvaikeudet kielelliset taidot (r=-.24, p=.03) Isän koulutustausta - kognitiiviset taidot (r=.21, p=.04)
8 Lasten yksilölliset piirteet Sukupuolen vaikutus Tyttöt kognitiivisesti taitavampia (r=-.2, p=.03) Tytöt kielellisesti taitavampia (r=-.23, p=01) Apgar pisteet Yhteys kilelellisiin taitoihin (r=.25, p=48). Temperamenttipiiretillä ei yhteyttä kogntiivisiin taitoihin
9 Mikä selittää kielellisten taitojen vaihtelua Sukupuoli, Apgar pisteet, raportoidut oppimisvaikuedet ja sisarusten määrä selittvät lasten välistä vaihtelua kielellisissä taidoissa [F (4, 59) =3, 67, p=.01, R 2 =.199]. Vahvin selittäjä oli perheessä raportoidut oppimisvaikeudet [β=-.271, p=.035]
10 Kortisoli ja alpha-amylaasitasot päiväkoti- ja kotipäivän aikana
11 Stressin säätelyn ja yksilöllisten piirteiden yhteys Itsesäätely ja saa aamuefekti kotipäivän aikana olivat yhteydessä toisiinsa (r=.29, p=.007). Kotipäivän aikana todettu suotuisa kortisoli/saa suhde olivat yhteydessä hyviin kognitiivisiin taitoihin ks (r=.27, p=.006). Päiväkotipäivän aikana tytöiltä löytyi yhteys saa:n kokonaismäärään (r=-. 27, p=.005) ja kortsiolin kokonaismäärään (r=-.221, p=.02)
12 Johtopäätöksiä Lapset olivat virkeitä päiväkotiin tullessa Reaktiot säädeltyjä Tyttöjen ja poikien erot sekä kognitiivisissa että kielellisissä taidoissa Perheessä raportoidut oppimisvaikeude selittivät taidoissa havaittuja eroja enemmän kuin sukupuoli Yksillisten erojen havaitsemisen tärkeys Korkealaatuisen varhaiskasvatuksen voima sosiaalisen oikeudenmukasiuuden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä
13 Ensimmäiset tulokset seurannasta 12 Bayley-testaus 1-3-vuotiaana 11, ,5 10 9,5 9 Mittaus 1 Mittaus 2 Kognitiiviset taidot Kielellinen ymmärtäminen Kielellinen tuottaminen
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys
VARHAISERITYISKASVATUKSEN VAIKUTUS ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN TOIMINNAN SÄÄTELYYN JA OPPIMISEEN
VARHAISERITYISKASVATUKSEN VAIKUTUS ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN TOIMINNAN SÄÄTELYYN JA OPPIMISEEN Tutkimusryhmä: Eira Suhonen, Alisa Alijoki, Mari Nislin, Marja Syrjämäki ja Jonna Kesäläinen Kasvatustieteellinen
Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki
Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 3,59 Heikko taso 3,6 3,99 Hyvä taso
VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN
VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN LAPSEN NIMI: OSOITE: SYNTYMÄAIKA: VARAHAKIJAT 2 KPL: (NIMI, OSOITE, PUHELIN) MUUTA HUOMIOITAVAA: LAPSELLE ON LAADITTU LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA: Lapsen varhaiskasvatuspaikka:
Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15
Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28
SEKSUAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESSA
Seksuaalisuus on suuri ja kiehtova aihe. Sen voi nähdä miten vain ja monin eri tavoin, jokainen omalla tavallaan. Seksuaalisuus on sateenkaaren kaikkien Lasten tunne- ja turvataidot verkostofoorumi värien
Käsityön Tutkimushanke Vanhempien käsityksiä 7.-luokkalaisten käsityön opiskelusta
Käsityön Tutkimushanke 2013-2014 Vanhempien käsityksiä 7.-luokkalaisten käsityön opiskelusta www.helsinki.fi/yliopisto 21.11.2014 1 Tutkimuksen lähtökohtia Käsityön kansallinen arviointi 2010 Arviointitulosten
PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS
PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan
Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15
Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28
Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä
Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL LASSO-tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto,
Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen
Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa
TIMSS Neljäsluokkalaisten kansainvälinen matematiikan ja luonnontieteiden arviointitutkimus
TIMSS 2015 Neljäsluokkalaisten kansainvälinen matematiikan ja luonnontieteiden arviointitutkimus TIMSS 2015 TIMSS (Trends in Mathematics and Science Study) Joka neljäs vuosi järjestettävä 4.- ja 8.-luokkalaisten
LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT
LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset 9. vuosiluokalla 2015 Arvioinnin tulokset Oppilaiden keskimääräinen ratkaisuosuus oli 43 % arviointitehtävien kokonaispistemäärästä
(b) Vedonlyöntikertoimet syytetyn ihonvärin eri luokissa
Oulun yliopiston matemaattisten tieteiden tutkimusyksikkö/tilastotiede 805306A JOHDATUS MONIMUUTTUJAMENETELMIIN, sl 2017 (Jari Päkkilä) Harjoitus 3, viikko 47 (19.20.11.): kotitehtävät Ratkaisuja 1. Floridan
Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa
Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa Akatemiatutkija Minna Torppa (minna.p.torppa@jyu.fi) Luetaan yhdessä lapsen kanssa Koulutuspäivä, Aluehallintovirasto Joensuu 4.5.2018 JYU. Since 1863. 3.5.2018
Tervetuloa webinaariin! Esitysdiat ja tallennelinkit löytyvät kunkin webinaarin jälkeen osoitteesta
Tervetuloa webinaariin! Esitysdiat ja tallennelinkit löytyvät kunkin webinaarin jälkeen osoitteesta http://bit.ly/liitu-webinaarit UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Koettu liikunnallinen pätevyys ja liikuntamotivaatio
Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti
Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen
Oppimisvaikeudet ja tunneelämän. -yhteyksien ymmärtäminen
Oppimisvaikeudet ja tunneelämän ongelmat -yhteyksien ymmärtäminen Nina Kultti-Lavikainen Lastentutkimusklinikka Niilo Mäki Instituutti & Jyväskylän perheneuvola Kognitiivinen psykoterapeutti, neuropsykologi
Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ)
Alberta Language Environment Questionnaire (ALEQ) Lapsen nimi Koodi Lapsen syntymäaika Lapsen sukupuoli Haastattelun päivämäärä Haastattelun tekijä Tulkin tarve kyllä ei Tulkki Äidin kieli Isän kieli Vanhempien
SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen
Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta
PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto
PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA 2012 Programme for International Student Assessment Viides tutkimus PISA-ohjelmassa: pääalueena matematiikan
ITSESÄÄTELY VARHAISKASVATUSIÄSSÄ
ITSESÄÄTELY VARHAISKASVATUSIÄSSÄ Nina Sajaniemi Presentation Name / Firstname Lastname 20/11/2018 1 ITSESÄÄTELY ON KUIN HENGITTÄMISTÄ Itsesäätely on elämisen ehto Se on käynnissä koko aika Äärimmäisenä
Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).
Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen
Perhetukea maahanmuuttajille
Perhetukea maahanmuuttajille Startti Perhetyö Maahanmuuttajille Startti Maahanmuuttajapalvelut tarjoavat ammatillista tukea haastavissa tilanteissa oleville maahanmuuttajataustaisille perheille. Myös toisen
Miten tuemme erityisen lapsen koulukuntoisuutta?
Miten tuemme erityisen lapsen koulukuntoisuutta? Käyttäytymisen taustan ymmärtäminen Yhteinen tavoite Motivaatio Mistä me puhumme nyt? Erityinen lapsi? Koulukuntoinen? = kyky käydä koulua, oppia, selviytyä
Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto
Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus
Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena
Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 18.10.2013 1
Syrjään joutuminen on estettävissä varhain
Syrjään joutuminen on estettävissä varhain Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Yhteyteen kuuluminen vai syrjään joutuminen Ihmisen hakee kuulumista yhteisöön
Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:
LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut
PISA 2012 ENSITULOKSIA Pekka Kupari Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto
PISA 2012 ENSITULOKSIA Pekka Kupari Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA 2012 Programme for International Student Assessment Viides tutkimus PISA-ohjelmassa: pääalueena
Tässä PowerPoint -esityksessä esitellään syksyllä talvella 2016 kerätyn DAGIS - tutkimuksen kartoituksen tuloksia
Tässä PowerPoint -esityksessä esitellään syksyllä 2015 - talvella 2016 kerätyn DAGIS - tutkimuksen kartoituksen tuloksia 1 2 3 4 5 Eniten henkilökunta koki ongelmaksi lasten liiallisen ruutuajan. Lisäksi
Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään
Koulutuksellisen syrjäytymisen riskija suojaavat tekijät: kognitiivisen ja psykososiaalisen kehityksen vuorovaikutus syntymästä 20 vuoden ikään Timo Ahonen, Kenneth Eklund, Minna Torppa ja Sami Määttä
Nelivuotiaiden lasten terveys ja hyvinvointi alustavia tuloksia
Nelivuotiaiden lasten terveys ja hyvinvointi alustavia tuloksia Neuvolapäivät.11.2017. Tutkimuspäällikkö Johanna Lammi-Taskula, THL Taustaa THL:n Nelivuotiaiden terveys, hyvinvointi ja palvelut kysely
Lapsen. Lapsen nimi. varhaiskasvatus- suunnitelma
Lapsen Lapsen nimi varhaiskasvatus- suunnitelma Varhaiskasvatuksessa olevalla lapsella on varhaiskasvatuslain turvaama oikeus saada suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatusta, opetusta ja hoitoa.
Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /
Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos Pasi Ahola / 3.10.2017 Turun väestönkehitys 2011-2017 ja Tilastokeskuksen ennuste 2015-2030 220 000 Toteutunut 2011-2016 Ennuste 2015-2030
VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-
VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan
Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla
Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä 1.-2. luokalla Jyväskylän yliopisto Kielellisen kehityksen yhteys lukutaitoon Esikielelliset Sanavarasto Lauseet ja taivutukset Kielellinen tietoisuus
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai
Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta. 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto
Virikkeitä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen aivotutkimuksesta 28.1.2012 Markku Penttonen, Jyväskylän Yliopisto 1 Sisällys Hermosolu Aivot Elämän vaiheet Hermojärjestelmän rakentuminen sikiöaikana Hermosolujen
Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät
Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos
Huoltaja: sähköposti: työ-/opiskelupaikka:
LAPSEN TIEDOT Huoltajat täyttävät: Lapsen nimi Syntymäaika (pp.kk.vv) Kotiosoite Lapsen äidinkieli Allergiat, sairaudet, lääkitykset yms. Postiosoite Perheen muu kieli/kielet Erityisruokavaliot tai muut
Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki
Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja
VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden
VUOROVAIKUTUS PROSESSILAADUN YTIMESSÄ. KT Laura Repo arviointineuvos, Karvi Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi
VUOROVAIKUTUS PROSESSILAADUN YTIMESSÄ KT Laura Repo arviointineuvos, Karvi 5.4.2019 Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Vuorovaikutus prosessilaadun ytimessä Esityksen sisältö: Mitä tarkoitetaan prosessilaadulla?
ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA
ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 5.9.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon aiheita Adoptoitu lapsi aloittaa päivähoidon
Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset
Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot
PISA 2012 ENSITULOKSIA Pekka Kupari Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto
PISA 2012 ENSITULOKSIA Pekka Kupari Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA 2012 Programme for International Student Assessment Viides tutkimus PISA-ohjelmassa: pääalueena
Ajoissa liikkeellä - reseptejä ehkäisevään työhön
Ajoissa liikkeellä - reseptejä ehkäisevään työhön Erityiset lapset, tavalliset vanhemmat Työpaja 12.6.2012 ADHD-KESKUS/ S. Serenius-Sirve 1 On muistettava, että paikalleen jääminen on yhtä kuin taaksepäin
ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ
ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi
Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi 1. Milloin lapsenne otti ensiaskeleensa? 2. Minkä ikäisenä lapsenne sanoi ensisanansa? Esimerkkejä ensisanoista (käännöksineen):
SISÄLLYS. Osa I Onko vertaisilla väliä? Vertaissuhteiden kehitykselliset tehtävät
SISÄLLYS Osa I Onko vertaisilla väliä? Vertaissuhteiden kehitykselliset tehtävät Luku 1 Vertaisista ja vertaissuhteiden tutkimuksesta........ 15 Keitä ovat vertaiset?..................................
Mirjam Kalland. Päivähoidon laadun merkitys lapsen kehitykselle
25.10.2013 Mirjam Kalland Päivähoidon laadun merkitys lapsen kehitykselle Varhaiskasvatuksen taustaa Leikin ja lapsuuden itsenäinen merkitys erillisenä ajanjaksona ihmisen kehityshistoriassa (Pestalozzi,
Työkaluja tiedolla johtamiseen. Jussi Pyykkönen Me-säätiö
Työkaluja tiedolla johtamiseen Jussi Pyykkönen Me-säätiö Tiedolla johtaminen? Tiedolla voi johtaa palveluiden muotoilua Tiedolla voi analysoida vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin Kuuntelemmeko
Pakollinen kurssi. 1. Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS01)
Pakollinen kurssi 1. Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS01) ymmärtää biologisten, psyykkisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden merkityksen ihmisen toiminnan selittämisessä ja ymmärtämisessä tuntee
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen
Mitä tiedämme suomalaislasten liikkumisesta tutkimustulosten perusteella?
Mitä tiedämme suomalaislasten liikkumisesta tutkimustulosten perusteella? Koonneet: Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Jyväskylän yliopisto Lähteenä käytetyt
PISA JA TULEVAISUUS. Jouni Välijärvi, professori. Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto
PISA JA TULEVAISUUS Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Koulutusmessut Yhtheen tulhaan ja etheenpäin menhään! Rovaniemi 20.9.2014 19.9.2014 PISA 2012 Programme for
Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö
Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö Kouvola 14.2.2015 FT Eira Suhonen Erityispedagogiikka Systeeminen näkökulma oppimisympäristöön Perustuu ekologiseen
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20
HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön
Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle
Kirsi Ikonen Fysiikan ja matematiikan laitos Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle Koulutus- ja työurien sukupuolen mukaisen eriytymisen taustatekijät - esiselvityshanke Työ- ja koulutusurien sukupuolen
Vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen arviointi maahanmuuttajaperheissä
Vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen arviointi maahanmuuttajaperheissä Yo Mamana! Ajankohtaisia kysymyksiä maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelyssä -koulutus 22.10.2013 Saija Kuittinen Psykologi
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin
Ehkäisevän toiminnan vaikutukset ja niiden mittaaminen fokus lapsiin ja nuoriin
Ehkäisevän toiminnan vaikutukset ja niiden mittaaminen fokus lapsiin ja nuoriin Kohti hyvinvointitaloutta Eva Österbacka 6.11.2013 4.11.2013 Åbo Akademi - Domkyrkotorget 3-20500 Åbo 1 Ehkäisevä toiminta
Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)
VATT:n lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018: Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus ja perusopetus kaikille Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja
Aivot,'keho ja'mieli työelämässä. Tiina'Parviainen, Director,'Centre'for'Interdisciplinary'Brain'Research,' University'of'Jyväskylä
Aivot,'keho ja'mieli työelämässä Tiina'Parviainen, Director,'Centre'for'Interdisciplinary'Brain'Research,' University'of'Jyväskylä Aivot&ovat&kaiken&inhimillisen& toiminnan&taustalla Elintoiminnot,&havainnot,&muisti,&päättely,&
Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala
Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Tässä esityksessä puhumme traumasta, joka on varhaisessa lapsuudessa tai nuoruudessa koettu emotionaalinen
Kielten rikas maailma jo ennen sanoja Kielen oppimisen varhaisvaiheet, tuen tarpeen tunnistaminen ja tukemisen keinot
Kielten rikas maailma jo ennen sanoja Kielen oppimisen varhaisvaiheet, tuen tarpeen tunnistaminen ja tukemisen keinot Marja-Leena Laakso Varhaiskasvatuksen, erityisesti lapsi- ja kehityspsykologian professori,
Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset
Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA ja opettajankoulutuksen kehittäminen-seminaari Tampere 14.3.2014 17.3.2014 PISA 2012
Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa
Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki
Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka
Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Mitä arvioitiin? Mitä tarkasteltiin? Kielitaidon osa-alueet > hyvän osaamisen kriteeri B1.1-B1.2 kuullun ymmärtäminen
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova
Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova 14.6.2013 Mitä on rakkaus? Rakkaus on tunne siitä, että sinä olet siinä minua varten, sinä jaat minun tunteeni ja autat tulemaan niiden kanssa toimeen. Sinun kanssasi
PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ
PALETTI Töistä päiväkodin kautta kotiin: tutkimus pikkulapsiperheiden arjesta 1 Millaisesta tutkimuksesta on kysymys? Suomen Akatemian rahoittama tutkimus Toteutuspaikkana Perhetutkimuskeskus yhteistyössä
IHMINEN ON KANNATETUN KASVATUKSEN LAJI
IHMINEN ON KANNATETUN KASVATUKSEN LAJI Jokapäiväisestä kanssakäymisestä syntyy psyykkisiä rakenteita Koti, päiväkoti, sukulaiset, ystävät Jokainen ihminen on potentiaalisesti tärkeä koko elämänkaaren ajan
Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018
Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu
Lapsen puheeksi ottaminen
Lapsen puheeksi ottaminen Mika Niemelä Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Oulun Yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Terveydenhuoltolaki 70 Lapsen
SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS
3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Valtakunnalliset lastentarhanopettajapäivät 23.9.2017 Helsingin yliopisto SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS Yksilöt ja ryhmät tulisi
5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE
5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE RO-GNE: RASKAUDEN ILMOITUSLOMAKE ILMOITTAJAN TIEDOT Ensimmäinen Seuranta Ilmoittajan nimi: Tyyppi: Lääkäri (erikoisala) Farmaseutti/proviisori Kuluttaja Muu (mikä) Yhteydenotto-osoite:
SÄÄTELYTAIDOT. Nina Sajaniemi. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Presentation Name / Firstname Lastname
SÄÄTELYTAIDOT Nina Sajaniemi Presentation Name / Firstname Lastname 23/11/2018 1 LAPSILLA ON OIKEUS KASVAA TURVAN JA RAKKAUDEN ILMAPIIRISSÄ Jokainen lapsi syntyy odottaen vastavuoroisuutta ja on siihen
PAPILIO-OHJELMA LASTEN SOSIOEMOTIONAALISTEN TAITOJEN TUKEMISEEN JA ITSESÄÄTELYPULMIEN ENNALTAEHKÄISYYN
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PAPILIO-OHJELMA LASTEN SOSIOEMOTIONAALISTEN TAITOJEN TUKEMISEEN JA ITSESÄÄTELYPULMIEN ENNALTAEHKÄISYYN Marja-Leena Laakso, Merja Koivula & Riitta Viitala, Jyväskylän yliopisto Marita
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari
Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
Vertaissuhteet ja lasten sosioemotionaalinen hyvinvointi
Vertaissuhteet ja lasten sosioemotionaalinen hyvinvointi SOOL 14.10.2011 Marita Neitola Erityispedagogiikan yliopisto-opettaja Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö Turun yliopisto Esityksen sisältö
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot
Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät, Jorma Kauppinen. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Suomi oppimisen maailmankartalla Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät, 7.8.2013, Helsinki, Opetushallitus Jorma Kauppinen Johtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta maailmalta. Why do Finland's
LASTEN JA NUORTEN KIELTEN OPPIMISKYKY
LASTEN JA NUORTEN KIELTEN OPPIMISKYKY HE 114/2017 vp ASIANTUNTIJAPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA PERUSOPETUKSESSA 23.11.2017 Erityispedagogiikan dosentti,
1. Varhaiskasvatukseen tarvitaan psykologi
SUOMEN PSYKOLOGILIITON LAUSUNTO: HALLITUKSEN ESITYS VARHAISKASVATUSLAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI SEKÄ LUONNOS VARHAISKASVATUSASETUKSEKSI, OKM004:00/2018 1. Varhaiskasvatukseen tarvitaan
ERITYISOHJAUS TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA?
ERITYISOHJAUS TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA? Suvi Lehto-Lavikainen 19.4.2011 Työvoimakoulutus koulutusmuotona Ennen Nyt Puhuttiin ammattikursseista Puhutaan tutkinnon tai osatutkinnon Toteutettiin rintamakoulutuksena
Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita
Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä
Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa
Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 0015 0 Hels ink i Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Erityisestä
Kynä-paperi -harjoitukset. Taina Lehtinen Taina I Lehtinen Helsingin yliopisto
Kynä-paperi -harjoitukset Taina Lehtinen 43 Loput ratkaisut harjoitustehtäviin 44 Stressitestin = 40 s = 8 Kalle = 34 pistettä Ville = 5 pistettä Z Kalle 34 8 40 0.75 Z Ville 5 8 40 1.5 Kalle sijoittuu
PRO GRADU TUTKIELMA: LASTEN D-VITAMIININ SAANTI JA SEERUMIN 25(OH)D- VITAMIINIPITOISUUS LUOMU- JA VERROKKIPÄIVÄKODISSA
PRO GRADU TUTKIELMA: LASTEN D-VITAMIININ SAANTI JA SEERUMIN 25(OH)D- VITAMIINIPITOISUUS LUOMU- JA VERROKKIPÄIVÄKODISSA Essi Skaffari, Helsingin yliopisto D-VITAMIINI D-vitamiinilla on keskeinen merkitys
Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus
Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketus Kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja säilyy pisimpään Iho on suurin aistinelin rakentaa yhteyden
* com/watch?v=lykwyqc MsEw
30.1.2018 Erikoislääkäri Mia Jussila Sairaanhoitaja Tiina Lappalainen Kota, lastenpsykiatrian poliklinikan koti- ja akuuttihoitotyöryhmä esittely Mitä etua kotona ja verkoston kanssa työskentelystä? Keinoja
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta Maarit Alasuutari, Jyväskylän yliopisto CHILDCARE-tutkimuskonsortio 27.9.2017 CHILDCARE-tutkimuskonsortio Tutkimushankkeessa paneudutaan
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus
Alkoholinkäyttö lapsuudenkodissa ja oma vanhemmuus
Alkoholinkäyttö lapsuudenkodissa ja oma vanhemmuus Sara ja Johanna 7.2.2019 Lasinen lapsuus -toiminta Tehdään yhdessä lapsuusmuistoista parempia lasinenlapsuus.fi / varjomaailma.fi Päämääränä on ehkäistä