Syrjään joutuminen on estettävissä varhain

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syrjään joutuminen on estettävissä varhain"

Transkriptio

1 Syrjään joutuminen on estettävissä varhain Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1

2 Yhteyteen kuuluminen vai syrjään joutuminen Ihmisen hakee kuulumista yhteisöön Yhteisön ulkopuolelle joutuminen merkitsee, ettei kelpaa häpeä rangaistuksena Jo vauva aistii hyväksytyksi tulemisensa yhteyteen laiminlyönti ja nolaaminen kaltoinkohteluna Päivähoidossa kiusaaminen on usein poissulkemista oppimisen ja sosiaalisuuden vaikeuksia masennusta tai kätöshäiriöitä nämä puolestaan lisäävät syrjään jättämistä aikuiset suhtautuvat kielteisesti Jukka Mäkelä 2

3 Syrjään joutumisen etenevät prosessit Eri ihmisille näyttäytyviä vaikeuksia terveydenhoito, varhaiskasvatus, koulu, sosiaalityö, poliisi eri vaiheissa ei auttajat kullakin oma kulttuuri ja kieli En osaa toimia tavalla, joka saa muut hyväksymään minut etsin sen ryhmän, joka hyväksyy minut joukkoonsa kiusaajiin liittyminen, päihteet, nettiryhmät, rötöstely Jukka Mäkelä 3

4 Syrjäytymisen hiljainen prosessi Kiinnittyminen yhteiskuntaan 3v arkuus - puheterapia 6v koulupelko - psykoterapia 12v masennus - sairaalahoito 18v toistuvat masennusjaksot 24v työttömyys, alkoholismi Ulkopuolisuuden identiteetti Aika Mukaillen: Nilsson, Wadeskog SEAB

5 Syrjäytymisen äänekäs prosessi Kiinnittyminen yhteiskuntaan 3v käytösoireet - perheneuvola, lastenpsykiatria 6v kouluvaikeudet erityisluokka, osastohoito 12v päihteiden käyttö huostaanotto ja sijoitus 18v rikkeet ja rikokset - rikosseuraamukset 24v rikollisuus elämänurana Ulkopuolisuuden identiteetti Aika Mukaillen: Nilsson, Wadeskog SEAB

6 Onnistuva syrjään joutumisen ehkäisy Riittävän aikaisin syrjäytymisen etenevät prosessit ymmärrettävä Riittävän laaja-alaisesti mietitään mahdollisia kumppanuuksia aina arjen ympäristö mukaan Oikeisiin muuttujiin kehitykselliset tieteet avuksi Oikeilla tavoilla tutkimukseen perustuvat työtavat pärjäävyyttä tukemalla Jukka Mäkelä 6

7 Suojaavat tekijät ja riskitekijät Suojaavat tekijät temperamentti ja älykkyys turvalliset kiintymyssuhteet perheen sisäiset hyvät ihmissuhteet koulussa pärjääminen Riskitekijät alisteiseen vähemmistöön kuuluminen sairaudet itsellä ja perheessä kaltoinkohtelu, laiminlyönti, perheväkivalta kiusatuksi tuleminen päivähoidossa tai koulussa oppimisvaikeudet Jukka Mäkelä 7

8 Mitä syrjään joutumisen riskitekijöitä voidaan nykytiedon mukaan vähentää Vanhemman mielenterveysongelmat, erityisesti synnytyksen jälkeinen masennus Vanhemman alhaisen koulutuksen ja köyhyyden vaikutus Ankara, rankaiseva kasvatus Lapsen kaltoinkohtelu Käytöshäiriöt ja tarkkaavuuden häiriöt Koulukiusaaminen Oppimishäiriöt Nuoren masennus Nuoren päihde- ja rikoskierre Maahanmuuton tuoma riski 8

9 Syrjäytymisen ehkäisyn tutkittuja ja tutkittavana olevia työtapoja Vanhemmuuteen valmennus ja tuki: Neuvolan varhaisen vuorovaikutuksen tuki (Vavu), varhaisen tuen sosiaaliohjaus, vanhempainvalmennus Pienen lapsen häiriöt: Varhaiskasvatuksen vuorovaikutuksellisen laadun parantaminen (Lasso) Koulukiusaaminen: (KiVa-koulu, Yhteispeli) Nuorten huostaanotot: Lastensuojelun intensiivinen perhetyö Verkostotyö: Läheiset mukaan ottava, voimavarasuuntautunut, strateginen työote (Läheisneuvonpito, puheeksiotto-koulutus) Siirtymävaiheissa putoavat: Joustava perusopetus ja pajakoulut, kutsuntavaiheen tuki (Time Out Aikalisä) Maahanmuuttajien tuki: sitoutunut ja sitouttava urheiluharrastustoiminta (Icehearts) 9

10 Kaksi vuosikymmentä virheitä lapsiperheiden peruspalveluissa Neuvolan perhevalmennusta on karsittu vaikka: vanhemmuuteen valmentaminen ehkäisee lapsen käytösongelmia Neuvolan kotikäyntejä on vähennetty vaikka: kotikäyntien lisääminen vähentää lasten myöhempiä mielenterveys ja käytösongelmia Lapsiperheiden kotipalvelut on ajettu alas vaikka: tuen saanti avun tarpeen herätessä vahvistaa myönteistä vanhemmuutta Kouluterveydenhuoltoa ja oppilashuoltoa on vähennetty vaikka: lapset, nuoret ja vanhemmat katsovat, että apua pitäisi saada juuri kouluissa Jukka Mäkelä 10

11 Inhimillisen pääoman investoinnin tuottoaste iän mukaan (Heckman JJ 2006) Rahoituksen vaihtoehtoiskustannus Pääoman tuottoaste r Varhaiskasvatusohjelmat Kouluohjelmat Myöhemmät koulutus- ja työllistämistoimenpiteet v 6-18 v Yli 18 v Ikä 11

12 Lapsi tarvitsee selkää, johon nojata! 12

13 Kasvun kumppanit -verkkopalvelu Laaja Johdon tueksi -osio Suunnattu kuntien lasten, nuorten ja perheiden palveluista vastaavalle johdolle Uutena sisältönä kustannusvaikuttavuuden arviointi Lasten päivähoidon käyttö ja kustannukset Lastensuojelun asiakasmäärät ja kustannukset 13

Ehkäisevä työ kustannuksia säästävänä investointina. Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö

Ehkäisevä työ kustannuksia säästävänä investointina. Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Ehkäisevä työ kustannuksia säästävänä investointina Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Taloudellinen ja sosiaalinen vauraus Taloudellinen vauraus:

Lisätiedot

Ehkäisevän työn talousvaikutuksista Terve-Sos 15.5.2013

Ehkäisevän työn talousvaikutuksista Terve-Sos 15.5.2013 Ehkäisevän työn talousvaikutuksista Terve-Sos 15.5.2013 Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Mitä on ehkäisy Ensiasteen ehkäisy on myönteisen kehityksen tukeminen

Lisätiedot

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987 Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Sosiaalinen perimä 2 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys

Lisätiedot

Ehkäisevä lastensuojelu nyt ja tulevaisuudessa. Jukka Mäkelä,lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö

Ehkäisevä lastensuojelu nyt ja tulevaisuudessa. Jukka Mäkelä,lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Ehkäisevä lastensuojelu nyt ja tulevaisuudessa Jukka Mäkelä,lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Ehkäisevä lastensuojelu Työ, jota tehdään, jotta lapsi- tai

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Visio vaikuttavammista lasten ja nuorten

Visio vaikuttavammista lasten ja nuorten Visio vaikuttavammista lasten ja nuorten palveluista Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, VET lasten psykoterapeutti kehittämispäällikkö; lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö 14/10/2010 1 Minkä on muututtava

Lisätiedot

Syrjäytymisen juurilla. Miten lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Syrjäytymisen juurilla. Miten lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Syrjäytymisen juurilla. Miten lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Sosiaalinen perimä 2 Geenit + Ympäristö = Myöhempi

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola

Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola 1 Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä He pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa ja kokevat vanhempien tukevan koulunkäyntiään. Väkivaltaa

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren kehityksen tukeminen pohja hyvälle aikuisuudelle

Lapsen ja nuoren kehityksen tukeminen pohja hyvälle aikuisuudelle Lapsen ja nuoren kehityksen tukeminen pohja hyvälle aikuisuudelle 23.4.2013 Leena Repokari, LT, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lapsi- ja nuorisopsykoterapeutti Mitä tapahtuu lapsuuden aikana? 0-3 v:

Lisätiedot

Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt

Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 9.6.2015 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Maahanmuuttajien mielenterveystyö haasteiden

Lisätiedot

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Nykyisen tilanteen kestämättömyys Vähintään 65 000 nuorta vaarassa

Lisätiedot

Kaupunkikehitys ja sosiaalinen tasa-arvo. Aulikki Kananoja 25.5.2007 Perjantaiyliopisto

Kaupunkikehitys ja sosiaalinen tasa-arvo. Aulikki Kananoja 25.5.2007 Perjantaiyliopisto Kaupunkikehitys ja sosiaalinen tasa-arvo Aulikki Kananoja 25.5.2007 Perjantaiyliopisto Fyysinen ja sosiaalinen ympäristö Rikotun katulampun vaikutus ( Ann Power) Helsingissä vertailtiin kahta eri tavoin

Lisätiedot

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Pohjois-Suomi Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.11.2015 Jos jonkun säikäyttää liian monta kertaa, hän muuttuu näkymättömäksi.

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Syrjäytymisen syyt raskausajasta lähtien Lastenpsykiatrinen näkökulma

Syrjäytymisen syyt raskausajasta lähtien Lastenpsykiatrinen näkökulma SKLS:n 90-vuotisjuhlaseminaari Nuoren syrjäytymisen ehkäisy Syrjäytymisen syyt raskausajasta lähtien Lastenpsykiatrinen näkökulma Pälvi Kaukonen Ylilääkäri, vastuualuejohtaja, Lastenpsykiatria, PSHP Neuvotteleva

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta?

Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta? Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta? Katja Björklund Johtava psykologi Psykososiaaliset palvelut 27.4.12

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari Onko laman lapsista opittu mitään? Tiina Ristikari Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari 1 Seuranta vuonna 1987 syntyneistä Aineistona

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Varhainen vuorovaikutus, päihteet ja mielenterveys

Varhainen vuorovaikutus, päihteet ja mielenterveys Varhainen vuorovaikutus, päihteet ja mielenterveys LT, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Mirjami Mäntymaa Tays, lasten traumapsykiatrian yksikkö Tampere 12.10.2011 Geenit ja ympäristö Lapsen kehitykseen

Lisätiedot

Alakouluhanke Workshop

Alakouluhanke Workshop Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Alakouluhanke Workshop Mieli-päivien sessio Pienet mielet lapset ja perheet Riikka Nurmi KM, LO, draamaopettaja Kriisit ja selviytymisen

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI&PERHE. - mahdollisuus. 12.11.2008 Kirsi-Marja. Iskandar, Kalliolan misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi

TOIMIVA LAPSI&PERHE. - mahdollisuus. 12.11.2008 Kirsi-Marja. Iskandar, Kalliolan misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi TOIMIVA LAPSI&PERHE Perheiden kansa työskentely - mahdollisuus tukea pärjäävyyttä. 12.11.2008 Kirsi-Marja Iskandar, Kalliolan setlementti, kehittämisyksikk misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi Mistä

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) Länsi- ja Keski-Uusimaalaisten lasten hyvinvointia kartoitettiin syksyn 2011 aikana Kokemuksia pienten lasten kotoa ja päivähoidosta (376 4 -vuotiasta lasta, neljästä kunnasta

Lisätiedot

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Luota muhun konferenssi 15.5.2014 Toimialajohtaja Tiina Kirmanen Imatra Asukkaita n. 28 300 Synnytyksiä n. 220 vuodessa

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA?

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? Perheaikaa 18.2.2016 Tytti Solantaus Lastenpsykiatri, emeritatutkimusprofessori Toimiva lapsi & perhe hankejohtaja (SMS) OMA TAUSTA Työ lasten ja perheiden parissa

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijät, sijoitettujen pärjääminen ja sijoitusten kustannukset

Kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijät, sijoitettujen pärjääminen ja sijoitusten kustannukset Kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijät, sijoitettujen pärjääminen ja sijoitusten kustannukset Antti Väisänen, tutkija, VTM THL / CHESS 26.4.2012. Sosiaalitaito, Hyvinkää Esitys Aiempi tutkimus riskitekijöistä

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja nuorten hyvinvointi Perhe on nuorten hyvinvoinnin tärkein lähde ja tavat, joilla perhe tuottaa

Lisätiedot

Lapset puheeksi työn tausta ja menetelmät

Lapset puheeksi työn tausta ja menetelmät Lapset puheeksi työn tausta ja menetelmät Mika Niemelä, FT Lasten mielenterveysyksikkö 17.3.2014 1 Tausta Toimiva lapsi & perhe -työn historiasta Ekologinen transaktionaalinen näkemys lapsen kehityksestä:

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin tukeminen ja ongelmien ehkäisy kehitysympäristöjen ja palvelujen yhteistyönä Mika Niemelä, FT, THL 1

Lasten hyvinvoinnin tukeminen ja ongelmien ehkäisy kehitysympäristöjen ja palvelujen yhteistyönä Mika Niemelä, FT, THL 1 Lasten hyvinvoinnin tukeminen ja ongelmien ehkäisy kehitysympäristöjen ja palvelujen yhteistyönä 27.2.2013 Mika Niemelä, FT, THL 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Vanhempaa ja/tai perhettä kohdanneet vaikeudet

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012

Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012 Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012 Anne Korhonen va. sosiaalipalvelujohtaja Niina Heino, perhetyöntekijä Imatrasta vajaan 29 000 asukkaan kaupunki kaakkoisella itärajalla lasten ja nuorten

Lisätiedot

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS Cumulative incidence in 2010 (%) 900 000 14,0 800 000 12,9 700 000 12,0 600 000 10,0 500 000 8,0 12,3 ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja Foniatrian erikoiskääkäri Perheterapeutti

Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja Foniatrian erikoiskääkäri Perheterapeutti Päivi Lindholm Lastenpsykiatrian ja Foniatrian erikoiskääkäri Perheterapeutti eteneminen Lastenneuvolan tavoitteista ja tehtävistä Mistä työkaluja käytäntöön Keskusteluaiheita neuvolakäynneille Viite:

Lisätiedot

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio

LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT 4.10.2013 Kuopio TYÖPAJA A LEIKKI-IKÄISEEN LAPSEEN KOHDISTUVA VÄKIVALTA Tanja Koivula ja Tuomo Puruskainen AIHEET: Vammaisten lasten kohtaama väkivalta tutkimustiedon

Lisätiedot

Neuvolat lapsen ja perheen tukena

Neuvolat lapsen ja perheen tukena Neuvolat lapsen ja perheen tukena Tuovi Hakulinen-Viitanen Dosentti, TtT, Tutkimuspäällikkö 1 Esityksen sisältö Tutkimustietoa lasten terveydestä ja hyvinvoinnista Lainsäädäntö ja valtakunnalliset ohjeistukset

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ Mari Kaltemaa-Uurtamo 13.9.2012 Ankkuri hanke vuosina 2004-2006 Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitoksella (rahoitus kunnilta, Hämeen liitolta ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Esityksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Yleistä Alkoholin kokonaiskulutus oli noin 10,1 litraa asukasta kohden vuonna 2012. Yli 90 % suomalaisista

Lisätiedot

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015 Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun ja lapsiperheiden erityispalveluiden yksikön kokonaisrakenne Lastensuojelupäällikkö Lastensuojelu palvelut Sosiaalityön

Lisätiedot

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015 SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

TUKEVA1 Kainuun osahanke

TUKEVA1 Kainuun osahanke TUKEVA1 Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina Knuutinen Tiina Koskinen Jaana Pääkkönen Peruspalvelut Peruspalvelujen ensijaisuus Perhekeskus mmonitoimijaisena osaajana Erityispalvelut

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Lapsen oikeus palveluihin - yhteistyöryhmä. Lapsi-hankkeiden ohjausryhmä 13.2.2012 Päivi Petrelius

Lapsen oikeus palveluihin - yhteistyöryhmä. Lapsi-hankkeiden ohjausryhmä 13.2.2012 Päivi Petrelius Lapsen oikeus palveluihin - yhteistyöryhmä Lapsi-hankkeiden ohjausryhmä 13.2.2012 Päivi Petrelius NORMATIIVINEN PERUSTA Lapsen oikeus palveluihin -periaatteet Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.1.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 14 LAUSUNTO TOIVOMUSPONNESTA LASTEN OPPIMISVAIKEUKSIEN VARHAISESTA TUNNISTAMISESTA JA TUKI- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Terke 2009-2636 Esityslistan asia

Lisätiedot

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuva työ Tietoinen ja systemaattinen työ parhaimman saatavilla olevan tiedon hyödyntämiseksi

Lisätiedot

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS LAPSUUDEN KÄYTÖSHÄIRIÖILLÄ USEIN HUONO ENNUSTE YHTEYDESSÄ AIKUISIÄSSÄ: psykiatrisiin häiriöihin rikollisuuteen

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, VTM, FT Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU Perhekeskukset Suomessa raportti Nina Halme,

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA Yleistä Icehearts perustettiin vuonna 1995 Vantaalla, Ilkka ja Ville Turkan toimesta. Toimintamalli, joka on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön haasteet. Heikki Ellilä,, ESH, TtM, FT, Yliopettaja, Turun AMK Terveysala, Salo

Lasten ja nuorten mielenterveystyön haasteet. Heikki Ellilä,, ESH, TtM, FT, Yliopettaja, Turun AMK Terveysala, Salo Lasten ja nuorten mielenterveystyön haasteet Heikki Ellilä,, ESH, TtM, FT, Yliopettaja, Turun AMK Terveysala, Salo WHO: EI TERVEYTTÄ ILMAN MIELENTERVEYTTÄ MIELENTERVEYS ON JOTAIN MUUTA KUIN SAIRAUDEN PUUTTUMINEN

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen nykytila sekä näkymät tulevaisuudessa

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen nykytila sekä näkymät tulevaisuudessa Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palvelujen nykytila sekä näkymät tulevaisuudessa Marja Kosonen Perhe- ja sosiaalipalvelujen palvelujohtaja ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 31.3.2009 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta.

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 12/10 Aika 23.11.2010 klo 9-11 Paikka kokoushuone Donner, 2.krs Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

14.4.2010 Mirjam Kalland. Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä

14.4.2010 Mirjam Kalland. Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä 14.4.2010 Mirjam Kalland Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä Mitä tiedetään? Päivähoidon vaikutuksista lasten kehitykseen runsaasti tutkimusta Tulokset tulkittava harkiten Päivähoidossa tapahtuvan kiusaamisen

Lisätiedot

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

1.9.2011 KANNANOTTO EHKÄISEVÄN PERHETYÖN MERKITYKSESTÄ

1.9.2011 KANNANOTTO EHKÄISEVÄN PERHETYÖN MERKITYKSESTÄ 1.9.2011 KANNANOTTO EHKÄISEVÄN PERHETYÖN MERKITYKSESTÄ Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishankkeen (KASTE) perhetyön asiantuntijatyöryhmä Kannanotto on tarkoitettu taustamateriaaliksi

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA - Jyväskylä

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA - Jyväskylä MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA - Jyväskylä 23.5.2013 JJ Koski Taustaa KASTE: Keski-Suomen Arjen mielihankkeen tavoitteet Päihde-ja mielenterveystyönseudullisten työtapojen, osaamisen ja asiakaslähtöisyyden

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Lapsen vai aikuisen ongelma?

Lapsen vai aikuisen ongelma? Lapsen vai aikuisen ongelma? Kasvatuksen yksi tehtävä on auttaa lasta saavuttamaan myönteinen, terve minäkuva ja hyvä itsetunto 1 Lapset käyttäytyvät hyvin, jos suinkin kykenevät Jos lapset eivät kykene,

Lisätiedot

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Palvelujen järjestämisen viitekehys Palvelusuunnitelma 2010 2013 2009 Kaikki palvelut paitsi sairaanhoito

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu /

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Valtakunnalliset lastensuojelupäivät CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin Kari Lankinen Kehitysjohtaja, TM Juulia Ukkonen Projektikoordinaattori, kätilö, BSc Health

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Köyhyys lasten elämässä

Köyhyys lasten elämässä Köyhyys lasten elämässä Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20. 21.9.2012 Lappeenrannassa Heikki Hiilamo Esitelmän rakenne Johdanto: Matthew V:n tarina Köyhyys lapsiperheissä

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7)

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) LÄNSI 2013 - Länsi-Suom päihde- mielterveystyön kehittämishanke SELVITYS LÄNSI 2013 -HANKKEEN PILOTTIEN JÄRJESTÄMISTÄ KOULUTUKSISTA LIITTEEKSI SELVITYKSEEN HANKKEEN ETENEMISESTÄ,

Lisätiedot