Potilasasiamiehen työtä ja asemaa tulisi vahvistaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Potilasasiamiehen työtä ja asemaa tulisi vahvistaa"

Transkriptio

1 TERVEYDENHUOLTO TIETEESSÄ MIKKO KAREINEN tarkastaja JUUSO NIEMINEN tarkastaja HELENA MUSSALO-RAUHAMAA lääninlääkäri KAIJA PULLINEN ylitarkastaja KIRSTI RIIHELÄ terveydenhuollon tulosjohtaja, lääninlääkäri Potilasasiamiehen työtä ja asemaa tulisi vahvistaa Lähtökohdat Potilasasiamiestoiminta alkoi virallisesti kattavana Suomessa vuonna 1993 potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) tultua voimaan. Muun muassa lääninhallitukset, Kuluttajayhdistys Suomen Potilasasiamiehet ry ja yksittäiset potilasasiamiehet ovat selvittäneet potilasasiamiesten työkentän koostumusta lain voimassaoloaikana. Terveydenhuollon palvelukentällä on tapahtunut viime vuosina monia muutoksia muun muassa ulkoistamisen, yhtiöittämisen, ostopalveluiden ja organisaatioiden fuusioitumisen sekä pilkkoutumisen myötä. Tämän vuoksi päätettiin selvittää tarkemmin Etelä-Suomen läänin potilasasiamiesten tämänhetkistä työkenttää. Menetelmät Vuonna 2007 lähetettiin kaikille Etelä-Suomen lääninhallituksen luettelossa oleville potilasasiamiehille kysely, jolla kartoitettiin potilasasiamiesten kokemuksia toiminnasta ja kehittämistarpeista. Kyselyyn vastasi 62,5 % (n = 419) sen saaneista potilasasiamiehistä. Vastausten analysoinnissa käytettiin hyödyksi SPSS-tilastonkäsittelyohjelmaa ja sisällönanalyysiä. Tulokset Julkisen ja yksityisen sektorin potilasasiamiesten toimintamäärissä oli suuria eroja. Yksityisellä sektorilla oli usein vähän tai ei ollenkaan potilasasiamiestoimintaa, kun taas julkisella sektorilla työmäärän todettiin olevan varsin mittavaa. Sen sijaan yhteydenottojen syyt jakautuivat julkisella ja yksityisellä sektorilla samankaltaisesti. Päätelmät Etelä-Suomen lääninhallitus esittää kyselyn perusteella useita kehittämisehdotuksia (taulukko 1) potilasasiamiestyön tasa-arvon takaamiseksi, itse työskentelyn kehittämiseksi ja potilasturvallisuuden sekä potilaan oikeuksien parantamiseksi. Koko terveydenhoitojärjestelmän kattavasta potilasvakuutuksesta alettiin Suomessa keskustella 1970-luvulla. Useat tahot, muun muassa Potilasliitto ja Lääkäriliitto, olivat hyvin aktiivisia vaikuttajia vakuutusjärjestelmän aikaansaamiseksi myös Suomeen. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 1980 terveydenhuollon oikeussuojatoimikunnan, jonka tehtävänä oli selvittää lakisääteisen järjestelmän voimaansaattamisen tarve ja mahdollisuudet. Tämän toimikunnan työn tulokset näkyivät vuonna 1987 voimaan astuneena potilasvahinkolakina. Suomessa potilasvakuutusjärjestelmän korvaustoiminnan toteuttajana toimii Potilasvakuutuspooli, jonka yhteyteen on perustettu Potilasvakuutusyhdistys, nimenmuutoksen jälkeen Potilasvakuutuskeskus. Potilasvahinkolautakunta on valtioneuvoston päätöksellä perustettu jo vuonna 1984, ja sen tehtävänä on ollut aluksi sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä antaa lausuntoja hoitovirheistä vahingonkorvausperusteella. Potilasvahinkolautakunnan asemaa ja tehtäviä on täsmennetty potilasvahinkolain säätämisen yhteydessä. Potilasvakuutuskeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2006 tehtiin valtakunnallisesti potilasvahinkoilmoitusta. Näistä ilmoituksista ratkaistiin korvattavaksi yhteensä Suomen Lääkärilehti 33/2009 vsk

2 TERVEYDENHUOLTO Kirjallisuutta 1 Potilasvahinkovakuutuksen tilastoja: Vuosina saapuneet potilasvahinkoilmoitukset, vuosina ratkaistut korvattavat potilasvahingot sairaanhoitopiireittäin. 2 Aho J. Puun ja kuoren välissä Valtakunnallinen potilasasiamiesselvitys. Lapin lääninhallituksen julkaisuja 2004:7. Rovaniemi: Lapin lääninhallitus Kareinen M, Nieminen J, Mussalo- Rauhamaa H, Pullinen K, Riihelä K. Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon potilasasiamiehet Raportti potilasasiamiestoiminnasta Etelä-suomen läänissä vuonna Etelä-Suomen lääninhallituksen julkaisuja 2008:130. Tampere: Juvenes Print Ahonen H, Orkola G. Tilastokatsaus Etelä-Suomen lääninhallituksen n tehtäväja toimintaympäristöön. Etelä- Suomen lääninhallituksen sosiaalija terveysosaston julkaisuja 3/2008. Hämeenlinna: Etelä-Suomen lääninhallitus Sidonnaisuudet: Ei ilmoitettuja sidonnaisuuksia Etelä-Suomen läänin julkisella sektorilla korvattiin 652 potilasvahinkoa. Yksityisellä sektorilla korvattiin valtakunnallisesti 485 potilasvahinkoa (1). Potilasasiamiestoiminnan on katsottu alkaneen 1970-luvulla, kun vuonna 1970 perustettu Suomen Potilasliitto ry ryhtyi ajamaan potilaiden etuja ja oikeuksia. Vuonna 1973 Potilasliitto antoi Pohjoismaiden neuvostolle lausunnon liittyen suunnitteilla olevaan potilasasiamiesjärjestelmään. Pohjoismaisten potilasjärjestöjen kannatuksesta huolimatta potilasasiamiesjärjestelmä ei saanut riittävää kannatusta, ja Pohjoismaiden neuvosto palautti asian maiden hallituksille (2). Vuonna 1981 Helsingin kaupungin terveysvirastossa kokeiltiin potilasasiamiestoimintaa. Kokeilu laajeni 1980-luvun alkupuolella Vantaan terveysvirastoon ja HYKS:n klinikoille (2). Alun kokeilujen jälkeen potilasasiamiestoiminta alkoi virallisesti kattavana Suomessa vuonna 1993, kun laki potilaan asemasta ja oikeuksista tuli voimaan. Potilaslain 3. luvun 11. :ssä todetaan, että terveydenhuollon toimintayksikölle on nimettävä potilasasiamies. Kahdella tai useammalla toimintayksiköllä voi myös olla yhteinen potilasasiamies. Potilasasiamiehen tehtävänä on neuvoa potilaita potilaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa, neuvoa potilasta muun muassa siinä, miten voi laittaa vireille mahdollisen potilasvahingon korvauksen hakemuksen tai kantelun toimivaltaisille viranomaisille, tiedottaa potilaan oikeuksista sekä toimia muutenkin potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi. Tutkimusaineisto ja tutkimuksen tavoitteet Terveydenhuollon rakenteiden muuttuessa, lääketieteellisen teknologian kehittyessä, potilaiden hoidon monimutkaistuessa ja kansalaisten tietoisuuden lisääntyessä potilasasiamiehen rooli tulee korostumaan. Tämän johdosta Etelä-Suomen lääninhallitus katsoi tarpeelliseksi selvittää potilasasiamiestoimintaa vastuualueellaan laajalla kyselyllä. Kyselyn pohjalta on laadittu raportti (3). Kyselyn tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, miten toiminta on organisoitunut, mistä itse työ koostuu ja mitä kehitettävää työssä ilmenee. Osana yksityisten ja julkisten organisaa- TAULUKKO 1. Etelä-Suomen lääninhallituksen kehitysehdotukset potilasasiamieskyselyn perusteella. Terveydenhuollon toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi potilasasiamiesten valintakriteereitä ja potilasasiamiestyön tehtävänkuvaa tulisi tarkentaa. Potilasasiamiestyöhön annettavaa koulutusta tulisi lisätä. Potilasasiamiestyötä tulisi yhdistää niissä työyksiköissä, joissa on vähän työtä. Potilasasiamiehille tulisi luoda riippumaton asema suhteessa hoitoon ja johtotehtäviin. Potilasasiamiehen työtä ja asemaa tulisi vahvistaa. Jos potilasasiamiehen asemaa vahvistettaisiin, voisi potilasasiamies avustaa tietosuojavastaavaa tietosuojan valvonnassa. Potilasasiamiestoiminnasta tulisi tiedottaa paremmin varsinkin yksityisellä sektorilla. Sekä asiakkaiden että potilasasiamiesten asema parantuisi, jos potilasasiamiestyöstä raportoitaisiin vuosittain, sillä raporttien kautta toimintaa voitaisiin kehittää. Tämän johdosta lääninhallitus katsoo, että terveydenhuollon vuosikertomukseen tulisi lisätä potilasasiamieheen otettujen yhteydenottojen syy ja määrä. Koska kenelläkään viranomaisella ei ole kattavaa ajankohtaista tietoa potilasasiamiehistä, läänin - hallitus katsoo, että aluehallintoviranomaisten (lääninhallitusten) tulisi ylläpitää potilasasiamiesrekisteriä. tioiden valvontaa lääninhallituksen tehtävänä on ohjata ja valvoa myös potilasasiamiestoimintaa. Kyselystä saatujen tietojen kautta pyritään luomaan tarkempaa kuvaa toiminnasta ja kehittämään sitä. Kysely kohdistettiin 670:lle Etelä-Suomen lääninhallituksen osoitelistalla olevalle potilasasiamiehelle. Julkisen puolen potilasasiamiehistä vastasi 75 % ja yksityisen puolen potilasasiamiehistä 60 %. Kaksi kolmasosaa (65 %) vastauksista saatiin Uudeltamaalta loppujen vastausten jakaantuessa Etelä-Suomen läänin viiden muun maakunnan kesken. Kahdeksan potilasasiamiestä toimii useassa Etelä- Suomen läänin maakunnassa. Lääninhallitusten eri palveluyksiköiden vastuualueiden (Helsinki: Uusimaa ja Itä-Uusimaa, Hämeenlinna: Kanta- ja Päijät-Häme, Kouvola: Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) alueilla toimivien palveluyk Suomen Lääkärilehti 33/2009 vsk 64

3 TIETEESSÄ KUVIO 1. siköiden vastausprosenteissa ei ollut merkitseviä eroja. Vastanneista potilasasiamiehistä 82 % (340 potilasasiamiestä) työskenteli yksityisellä sektorilla ja 10 % (43 potilasasiamiestä) julkisella sektorilla. Sekä julkisella että yksityisellä toimivia oli 2,4 %, ja loput työskentelivät muun muassa kolmannella sektorilla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Potilasasiamiesten jakautuminen työyksiköittäin vuonna Kysymykseen on voitu valita monta vastausvaihtoehtoa. Yksityinen lääkäripalvelu Yksityinen hammaslääkäripalvelu Yksityinen työterveyshuolto Yksityinen fysioterapia Julkinen terveyskeskus Yksityinen laboratoriotoiminta Julkinen hamnmashuolto Julkinen pitkäaikaissairaalaosasto Julkinen akuuttisairaalaosasto Yksityinen kotihoito Julkinen kotihoito Yksityinen radiologinen toiminta Julkinen psykiatriaosasto Yksityinen hieronta Muu työyksikkö KUVIO lkm Potilasasiamiesten raportoimien yhteydenottojen määrän jakauma julkisella ja yksityisellä sektorilla vuonna yhteydenottoa 1 5 yhteydenottoa 6 25 yhteydenottoa yhteydenottoa 101 yhteydenottoa tai enemmän % Julkinen sektori Yksityinen sektori Tulokset Potilasasiamiehillä on usein terveysalan pohjakoulutus Potilasasiamiehistä 62 %:lla oli terveysalan pohjakoulutus, ja noin joka kymmenennellä oli sosiaalialan pohjakoulutus. Julkisen ja yksityisen puolen potilasasiamiesten pohjakoulutuksessa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Potilasasiamiehistä 66 % ilmoitti ryhtyneensä potilasasiamieheksi työantajan pyynnöstä, ja yleensä toimea hoidettiin muun työn ohella. Noin kolme neljäsosaa toimi potilasasiamiehenä ainakin osittain samassa työyksikössä, missä muutenkin työskenteli. Yksityisen sektorin potilasasiamies työskenteli yleisemmin lääkäripalveluita tarjoavassa yrityksessä, kun taas julkisella sektorilla työskenneltiin yleisimmin perusterveydenhuollossa (kuvio 1). Yksityisellä sektorilla vähän yhteyden - ottoja, julkisella sektorilla toisin Yksityisen ja julkisen potilasasiamiestoimintaa on vaikea verrata suoraan toisiinsa, koska toiminnat julkisella ja yksityisellä sektorilla ovat luonteeltaan monessa suhteessa poikkeavia: yksityinen puoli tarjoaa paljon konsultaatiotyyppistä yleis- tai erikoissairaanhoidon palvelua, kun taas julkinen puoli kattaa perusterveydenhuollon lisäksi laajan, pitkälle erikoistuneen erikoissairaanhoidon. Sotkanetistä otettujen terveydenhuollon tilastojen mukaan Etelä-Suomen läänin eri maakunnissa perusterveydenhuollon lääkäreillä käyntimäärät vaihtelivat vuonna :stä 1 867:ään 1 000:ta asukasta kohden ja erikoissairaanhoidon lääkäreillä käyntimäärät 1 100:sta 1 519:ään 1 000:ta asukasta kohden. Yksityislääkäreillä käyntien määrissä oli Etelä- Suomen läänin alueella suurempaa vaihtelua. Vaihtelu oli vuonna ,5 0,9 käyntiä per asukas. Eniten käyntejä tehdään asukasmääriltään väkirikkaissa maakunnissa (4). Etelä-Suomen läänin potilasasiamiestoimintaa tarkastellessa syntyy kuva kaksijakoisesta työkentästä. Toisessa ääripäässä työskentelee täysipäiväisesti työllistettyjä julkisia potilasasiamiehiä, joille ongelmia tuottaa muun muassa ajan riittämättömyys. Huomattava osa yksityisen sektorin työntekijöistä taas ilmoitti, ettei heillä ole ollut yhtään potilasasiamiestehtävää vuonna Yksityisellä sektorilla Suomen Lääkärilehti 33/2009 vsk

4 TERVEYDENHUOLTO KUVIO 3. Millä tavalla potilasasiamiestoiminnasta on tiedotettu vuonna Kysymykseen on voitu valita monta vastausvaihtoehtoa. Henkilökunta kertoo potilaille/ läheisille potilasasiamiehestä Osastojen/yksiköiden ilmoitustauluilla Esittäytymällä henkilökunnalle kokouksissa/tilaisuuksissa Internetissä KUVIO 4. Muulla tavoin Ei mitenkään Potilasasiamiesten raportoimien yhteydenottojen syiden jakauma yksityisellä ja julkisella sektorilla vuonna Lääkevahinkoepäily Tahdosta riippumaton hoito Tietosuoja Tyytymättömyys koko organisaatioon Asiakasmaksut Hoitoon pääsy Potilasasiakirjat Hoito Kohtelu Neuvon kysyminen Potilasvahinkoepäily % KUVIO 5. Julkinen sektori Yksityinen sektori Potilasasiamiesten vastaukset väitteeseen: minulle on järjestetty tarpeeksi koulutusta potilasasiamiestyöhön. Täysin tai jonkin verran eri mieltä Ei eri, eikä samaa mieltä Täysin tai jonkin verran samaa mieltä En osaa sanoa % Julkinen sektori Yksityinen sektori lkm 68 % potilasasiamiehistä ilmoitti, että heihin ei ollut otettu yhteyttä kertaakaan vuonna 2006 (kuvio 2). Julkisella sektorilla painotus oli päinvastainen, 45 % potilasasiamiehistä ilmoitti, että vuonna 2006 heihin on otettu yhteyttä 101 kertaa tai useammin. Yksityisellä sektorilla yhteydenottomäärän vähyyttä voi osin selittää se, että kansalaiset eivät tiedä potilasasiamiestoiminnasta puutteellisen tiedottamisen vuoksi. Tämän puolesta puhuu se, että melkein neljännes yksityisen puolen potilasasiamiehistä ilmoitti, että potilasasiamiestoiminnasta ei ole ilmoitettu mitenkään (kuvio 3). Muutamissa tapauksissa yksityisen puolen potilasasiamies ei itsekään tiennyt olevansa nimetty potilasasiamieheksi. Viime vuosina lääninhallitus on alkanut vaatia potilasasiamieheksi nimitettävältä tehtävän hyväksymistä allekirjoituksella haettaessa lupaa yksityisen terveydenhuollon palveluiden antamiseen. Tällä varmennetaan asianomaisen suostumus tehtävään lääninhallituksessa. Kun potilasasiamieheen otettujen yhteydenottojen jakaantumista tarkastellaan yksityisten lääkäri- ja hammaslääkäri- tai työterveysasemien sekä julkisen sektorin välillä, eroja on vain vähän. Vaikka yhteydenottomäärät olivat yksityisellä vähäisempiä kuin julkisella sektorilla, yhteydenottojen syyt jakautuivat samantapaisesti painottuen potilasvahinkoepäilyihin, neuvon kysymiseen sekä asiakkaiden kohteluun ja hoitoon (kuvio 4). Asiakkaiden yhteydenottojen tilastointi ja potilasasiamiehen työhön käytetty aika noudattelevat ilmoitettuja yhteydenottomääriä. Yksityisen sektorin potilasasiamiehistä 87 % ei tilastoinut yhteydenottoja, kun taas julkisella puolella jopa 76 % potilasasiamiehistä tilastoi yhteydenottoja. Yksityisen sektorin potilasasiamiehistä 96 % käytti työhön vain 0 1 tuntia viikossa. Tätä selittää osittain se, että suurella osalla yksityisen sektorin potilasasiamiehellä ei kertomansa mukaan ollut potilasasiamiestehtäviä lainkaan hoidettavanaan vuonna Julkisella sektorilla 49 % vastaajista ilmoitti käyttävänsä työhön korkeintaan tunnin viikossa, mutta 23 % heistä ilmoitti käyttävänsä siihen yli 15 tuntia viikossa. Yksityisen sektorin potilasasiamiehistä 63 % ilmoitti yhteydenottomäärän pysyneen ennallaan viimeisten kahden vuoden aikana. Tämä tarkoitti monen koh Suomen Lääkärilehti 33/2009 vsk 64

5 TIETEESSÄ Julkisen puolen potilasasia - miehistä kymmenen ja yksityisen puolen potilasasia - miehistä neljä ilmoitti työhönsä liittyneen väkivallan uhkaa. dalla sitä, että yhteydenottoja ei siten ollut viime vuosien aikana. Julkisella sektorilla sitä vastoin 48 % potilasasiamiehistä ilmoitti yhteydenottomäärien lisääntyneen kahden vuoden sisällä. Potilasasiamieheen otti yleisimmin yhteyttä suomea puhuva potilas puhelimen välityksellä. Yhteydenottojen syyt koskivat useimmin potilasvahinkoepäilyä tai yleistä neuvon kysymistä. Yleisimmät yhteydenottoja seuraavat toimenpiteet noudattelivat suoraan yhteydenottojen syitä ja olivat potilasvahinkoilmoitusta koskevaa neuvontaa ja ohjausta tai yleistä neuvontaa ja ohjausta. Väkivallan uhka Julkisen puolen potilasasiamiehistä kymmenen ja yksityisen puolen potilasasiamiehistä neljä ilmoitti työhönsä liittyneen väkivallan uhkaa. Nämä olivat pääsääntöisesti henkistä uhkaa, mitä ilmaistiin yleensä sanallisesti. Yksittäiset henkilöt raportoivat myös uhkaavasta käyttäytymisestä tai päälle käynnin uhasta vastaanotolla, ja yksi vastaajista kertoi puhelimitse tapahtuneesta tapon uhasta. Koulutuksen vähäisyys koetaan ongelmalliseksi potilasasiamiestyössä Vain 26 % potilasasiamiehistä koki, että potilasasiamiestyöhön on järjestetty tarpeeksi koulutusta. Kun suhtautumista koulutuksen määrään tarkastellaan sektoreittain, huomataan, että melkein puolet julkisella puolella työskentelevistä on tyytyväisiä koulutuksen määrään. Yksityisellä sektorilla alle neljäsosa on tyytyväinen tilanteeseen (kuvio 5). Vähäisen koulutuksen myötä he katsoivat tietojensa olevan ajoittain puutteellisia. Riittämätön tietämys ajankohtaisista asioista ja varsinkin juridisen tiedon puute koettiin ongelmalliseksi. Julkisella sektorilla lisäkoulutusta potilasasiamiestyöhön oli saanut 77 %, kun yksityisellä sektorilla koulutusta oli saanut vain 20 % potilasasiamiehistä. Sekä julkisella että yksityisellä puolella noin 80 % vastaajista ilmoitti, että heille ei järjestetä työnohjausta. Myös liiallisen työmäärän ja kaksoisroolin katsottiin aiheuttavan ongelmia. Kun potilasasiamiehen työtehtävää hoidettiin toisen työn ohella, koettiin työmäärä liian suureksi ja aika riittämättömäksi. Kaksoisrooli toi lisäksi jääviysongelmia, kun toimittiin samassa työyksikössä sekä hoidollisessa tehtävässä tai samanaikaisesti esimiehenä sekä potilasasiamiehenä. Koulutuksen vähäisyys saattoi heijastua siihen, että erityisiä vaikeuksia syntyi asiakkaan kanssa tehtävässä työssä. Keskeisimmiksi ongelman aiheuttajiksi nähtiin ongelmalliset asiakkaat, asiakkaiden ylisuuret odotukset ja asiakkaiden kokema kohtelu. Potilasasiamiehet toivoivat, että toimintaa kehitettäisiin koulutuksen lisäämisen kautta. Tähän liittyvää ohjausta toivottiin varsinkin lääninhallitukselta. He katsoivat, että koulutustapahtumien yhteydessä voitaisiin kehittää potilasasiamiesten keskinäisiä yhteistyöverkkoja. Muina keskeisinä kehitysehdotuksina olivat pienten työyksiköiden tai kuntien toiminnan keskittäminen sekä tilastoinnin ja tiedottamisen parantaminen. Etelä-Suomen lääninhallitus on pyrkinyt järjestämään lähes joka vuosi potilasasiamiespäivän. Kyselyn perusteella potilasasiamiehet toivoivat lääninhallituksen järjestävän jatkossakin koulutustapaamisia ja perus- sekä erityiskoulutusta. Lääninhallitukselta toivottiin myös potilasasiamiestoimintaan liittyvän tietopaketin rakentamista. Raportti Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon potilasasiamiehet Raportti potilasasiamiestoiminnasta Etelä-Suomen läänissä vuonna 2006 on luettavissa ja tilattavissa lääninhallituksen internet-sivuilla osoitteessa English summary > in english Suomen Lääkärilehti 33/2009 vsk

6

7

ALOITE 1(6) 1.10.2010. Sosiaali- ja terveysministeriölle. Asia

ALOITE 1(6) 1.10.2010. Sosiaali- ja terveysministeriölle. Asia ALOITE 1(6) Sosiaali- ja terveysministeriölle Asia Ehdotus työryhmän asettamiseksi kartoittamaan potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992), jäljempänä potilaslaki, säänneltyjen potilaan

Lisätiedot

JULKISEN JA YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON POTILASASIAMIEHET RAPORTTI POTILASASIAMIESTOIMINNASTA ETELÄ-SUOMEN LÄÄNISSÄ VUONNA 2006

JULKISEN JA YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON POTILASASIAMIEHET RAPORTTI POTILASASIAMIESTOIMINNASTA ETELÄ-SUOMEN LÄÄNISSÄ VUONNA 2006 Etelä-Suomen lääninhallituksen julkaisuja 2008 1 JULKISEN JA YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON POTILASASIAMIEHET RAPORTTI POTILASASIAMIESTOIMINNASTA ETELÄ-SUOMEN LÄÄNISSÄ VUONNA 2006 Etelä-Suomen lääninhallituksen

Lisätiedot

Potilasturvallisuuskysely Tulokset. Sairaanhoitajapäivät 2018

Potilasturvallisuuskysely Tulokset. Sairaanhoitajapäivät 2018 Potilasturvallisuuskysely Tulokset Sairaanhoitajapäivät 2018 1. Kuinka pitkään olet toiminut sairaanhoitajana? Vastaajien määrä 712 En ole vielä valmistunut 20% Alle 5 vuotta 17% 5 10 vuotta 13% 10 15

Lisätiedot

Potilasasiamiesselvitys 2013 Kokkola ja Kruunupyy

Potilasasiamiesselvitys 2013 Kokkola ja Kruunupyy Potilasasiamiesselvitys 2013 Kokkola ja Kruunupyy Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria ammattikorkeakoulu 1 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Yhteydenotot... 3 3 Yhteydenottojen syyt... 4 3.1.

Lisätiedot

Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen

Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen Selvitys potilaan oikeuksien toteutumisesta vuonna 2018 potilasasiamies Arja Laukka sosiaali- ja potilasasiamies Taija Mehtonen Toiminta vuonna 2018 Potilasasiamiehen toimialueeseen kuuluvat Tampereen

Lisätiedot

Infektio uhka potilasturvallisuudelle

Infektio uhka potilasturvallisuudelle Infektio uhka potilasturvallisuudelle JAANA INKILÄ POTILASASIAMIES HUS, HYVINKÄÄN SAIRAANHOITOALUE 39. VALTAKUNNALLISET SAIRAALAHYGIENIAPÄIVÄT 12.3.2013 Potilasasiamiestyö 2 Laki potilaan asemasta ja oikeuksista

Lisätiedot

Potilasasiamiesselvitys 2014 Peruspalveluliikelaitos JYTA

Potilasasiamiesselvitys 2014 Peruspalveluliikelaitos JYTA Sivu 1/9 Potilasasiamiesselvitys 2014 Peruspalveluliikelaitos JYTA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Sivu 2/9 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Yhteydenottojen määrä...

Lisätiedot

POTILASASIAMIESTYÖ

POTILASASIAMIESTYÖ POTILASASIAMIESTYÖ Etelä-Suomen aluehallintovirasto Koulutuspäivät 12.5.2017 Tuomas Kumpula Sosiaali- ja potilasasiamies Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Esityksen sisältö Potilasasiamiehen tehtävät

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:

Lisätiedot

ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ. Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 20.3.

ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ. Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 20.3. ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 1 Oulun seutukunnan sosiaali- ja potilasasiamiestoiminta * Oulu, Hailuoto,

Lisätiedot

POTILAAN OIKEUDET JA POTILASASIAMIESTOIMINTA

POTILAAN OIKEUDET JA POTILASASIAMIESTOIMINTA POTILAAN OIKEUDET JA POTILASASIAMIESTOIMINTA Paperittomien kohtaaminen terveyspalveluissa 18.4.2013 Potilasasiamies Anneli Ahola Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto ESITYKSEN AIHEET Potilaan

Lisätiedot

27. TAMMIKUUTA 2015 POTILASASIAMIESTOIMINTA YLA -SAVON SOTESSA 1.1. 31.12.2014 KORHONEN TERTTU YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ

27. TAMMIKUUTA 2015 POTILASASIAMIESTOIMINTA YLA -SAVON SOTESSA 1.1. 31.12.2014 KORHONEN TERTTU YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ 27. TAMMIKUUTA 2015 POTILASASIAMIESTOIMINTAYLA -SAVONSOTESSA 1.1. 31.12.2014 KORHONEN TERTTU YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo... 0 1 POTILASASIAMIESTOIMINNAN TAUSTA... 2 1.1 Laki potilaan asemasta

Lisätiedot

Potilasasiamiesselvitys 2016 Kokkola ja Kruunupyy

Potilasasiamiesselvitys 2016 Kokkola ja Kruunupyy Sivu 1/9 Potilasasiamiesselvitys 2016 Kokkola ja Kruunupyy Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Sivu 2/9 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Yhteydenottojen määrä... 4 3 Yhteydenottojen

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 20/2006 vp Laki potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Voimassa oleva laki potilaan asemasta ja oikeuksista on osoittautunut

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Kirjallinen asiantuntijalausunto Suomen potilasasiamiehet ry

Kirjallinen asiantuntijalausunto Suomen potilasasiamiehet ry Kirjallinen asiantuntijalausunto Suomen potilasasiamiehet ry Suomen potilasasiamiehet ry (myöhemmin tekstissä yhdistys) kiittää saadessaan tuoda julki huomioitaan hallituksen esityksistä koskien asiakkaan

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä

Lisätiedot

Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä. Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM

Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä. Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM 16.11.2018 Millaisia palautteita saamme 1 2 3 Jatkuva palaute Suullinen palaute Kirjallinen palaute Sähköinen

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8

Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Potilaan oikeusturvan parantamiseksi Suomessa on laki potilaan oikeuksista. Laki koskee koko terveydenhuoltoa ja sosiaalihuollon laitoksissa annettavia

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

Potilasasiamiehen selvitys potilaan oikeuksien kehityksestä Kainuun maakunta -kuntayhtymässä 2010

Potilasasiamiehen selvitys potilaan oikeuksien kehityksestä Kainuun maakunta -kuntayhtymässä 2010 Maakuntahallitus I 50 21.02.2011 Potilasasiamiehen selvitys potilaan oikeuksien kehityksestä Kainuun maakunta -kuntayhtymässä 2010 MH 50 Potilasasiamies Liisa Vilmi-Johansson on laatinut seuraavan selvityksen

Lisätiedot

Potilasasiamiesselvitys 2014 Kokkola ja Kruunupyy

Potilasasiamiesselvitys 2014 Kokkola ja Kruunupyy Sivu 1/12 Potilasasiamiesselvitys 2014 Kokkola ja Kruunupyy Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Sivu 2/12 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Yhteydenottojen määrä... 4 3 Yhteydenottojen

Lisätiedot

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys SELVITYKSIÄ 2:2017 Helsinki 2017 ISSN 1799-7860 (Verkkojulkaisu) ISSN-L 1799-7860 ISBN 978-952-5978-57-5 (pdf) 2 KUVAILULEHTI

Lisätiedot

POTILASASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2015

POTILASASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2015 POTILASASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2015 Potilaan aseman ja oikeuksien tarkastelua Mäntsälän, Pornaisten ja Siuntion kunnissa sekä Lohjan kaupungissa Riikka Kainulainen Potilasasiamies Saatteeksi Vuoden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA POTILASASIAMIES- TOIMINTA

SOSIAALI- JA POTILASASIAMIES- TOIMINTA SOSIAALI- JA POTILASASIAMIES- TOIMINTA 1. PALVELUN ASIAKKAAT Palvelun ostaja: sopimuskunnat, kuntayhtymä, yksityinen terveydenhuollon toimintayksikkö Kuntalaiset: yksityishenkilöt, järjestöt/kolmas sektori,

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

Potilasasiamiehen vuosi 2017

Potilasasiamiehen vuosi 2017 Potilasasiamiehen vuosi 2017 Vuosittainen toimintakertomus perustuu tilastointiin ajanjaksolta 1.1.2017 31.12.2017. Potilasasiamiehen toiminta-alue Inari, Kittilä, Kolari, Lapin keskussairaala, Pello,

Lisätiedot

HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA

HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA Sosiaali- ja terveyspalvelualan toimijoiden liiketoimintaosaamisen tutkimus- ja kehittämistarpeita kartoittava selvitys Tutkija Eevaleena Mattila

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Hakija on pyytänyt lupaa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen seuraavasti:

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Hakija on pyytänyt lupaa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen seuraavasti: Päätös 1 (5) Kärängänkatu 31 70840 Kuopio ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kärängänkatu 31 70840 Kuopio Y-tunnus: 2901382-5 HAKEMUS Hakija on pyytänyt

Lisätiedot

POTILASASIAMIESSELVITYS 2010 Kokkola, Kruunupyy ja JYTA

POTILASASIAMIESSELVITYS 2010 Kokkola, Kruunupyy ja JYTA POTILASASIAMIESSELVITYS 00 Kokkola, Kruunupyy ja JYTA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Centria tutkimus ja kehitys Terveystie 6700 KOKKOLA Sisältö Johdanto...

Lisätiedot

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos.

Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos. Muistutukset Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä.

Lisätiedot

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU

Lisätiedot

TERVEYSKESKUKSEN, TORNION SAAREN VIREEN, POTILASASL4MIEHEEN VUONNA2 0 1 1. Outi Rämö

TERVEYSKESKUKSEN, TORNION SAAREN VIREEN, POTILASASL4MIEHEEN VUONNA2 0 1 1. Outi Rämö POTILASASIAMIESKONTAKTIT TORNION TERVEYSKESKUKSEN, TORNION SAAREN VIREEN, KOIVUKODIN JA HOPEARANNAN POTILASASL4MIEHEEN VUONNA2 0 1 1. Outi Rämö potilasasiamies 2 9. 1 2. 2 0 1 1 z POTILASASIAMIESKONTAKTIT

Lisätiedot

AJANVARAUKSELLA HOITOON helppoa, kun on puhelin

AJANVARAUKSELLA HOITOON helppoa, kun on puhelin AJANVARAUKSELLA HOITOON helppoa, kun on puhelin 17.9.2015 1 Kiireettömän hoitoon pääsyn valvonta Kiireetöntä hoitoon pääsyä koskevat säännökset tulivat kansanterveyslakiin ja erikoisairaanhoitolakiin vuonna

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Potilasasiamiehen vuosi 2016

Potilasasiamiehen vuosi 2016 Potilasasiamiehen vuosi 2016 Vuosittainen toimintakertomus perustuu tilastointiin ajanjaksolta 1.1.2016 31.12.2016. Potilasasiamiehen toiminta-alue Inari, Kittilä, Kolari, Lapin keskussairaala, Pello,

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Lastenpsykiatrian professoreiden, ylilääkäreiden ja ylihoitajien kokous Turussa Lääninlääkäri, LT, psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen TYKS, T-sairaalan auditorio,

Lisätiedot

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä Tausta-aineistoa toimittajille Muutama keskeinen termi Yleiskielessä hoitovirhe tarkoittaa kaikkia potilaan hoidossa tapahtuneita virheitä tai

Lisätiedot

Potilasasiamiesselvitys 2015 Peruspalveluliikelaitos JYTA

Potilasasiamiesselvitys 2015 Peruspalveluliikelaitos JYTA Sivu 1/10 Potilasasiamiesselvitys 2015 Peruspalveluliikelaitos JYTA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Sivu 2/10 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Yhteydenottojen määrä...

Lisätiedot

POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ

POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. -31.12.2016 TERTTU KORHONEN YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄ PÄIVITETTY 2.5.2017 JAANA HYNNINEN Sisällys 1. Potilasasiamiestoiminnan taustaa 2. Potilasasiamiehen

Lisätiedot

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 Tässä esityksessä Käyttöönottojen tilanne ja eteneminen ereseptin rahoituksesta eresepti-palvelun käyttöä kuvaavia

Lisätiedot

oo, v r, ao2.d3 Ylä-Savon SOTE K U N T A Y H T Y M Ä POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ

oo, v r, ao2.d3 Ylä-Savon SOTE K U N T A Y H T Y M Ä POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ Ylä-Savon SOTE K U N T A Y H T Y M Ä oo, v r, ao2.d3 POTILASASIAMIESTOIMINTAYLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. -31.12.2017 Jaana Hynninen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä 28.2.2018 Sisällys 1. Potilasasiamiestoiminnan

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän hyvinvointi ja jaksaminen työssä

Sosiaalityöntekijän hyvinvointi ja jaksaminen työssä Sosiaalityöntekijän hyvinvointi ja jaksaminen työssä Kunta1-tutkimuksen osahanke Otso Rantonen, PsM, Tutkija otso.rantonen@ttl.fi Paula Salo, Professori paula.salo@ttl.fi Sosiaalityöntekijän hyvinvointi

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

1 Rekisterinpitäjä Nimi: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

1 Rekisterinpitäjä Nimi: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 Rekisterinpitäjä Nimi: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Osoite: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Stenbäckinkatu 9 PL 100, 00029 HUS 2 Rekisterin vastuuhenkilöt

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Centria tutkimus ja kehitys Terveystie KOKKOLA

Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Centria tutkimus ja kehitys Terveystie KOKKOLA 1 POTILASASIAMIESSELVITYS KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN ALUEELLA 2009 Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Centria tutkimus ja kehitys Terveystie 1 67200 KOKKOLA Sisältö

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä POTILAS- JA SOSIAALIASIMIESTOIMINTA KALAJOELLA 2016

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä POTILAS- JA SOSIAALIASIMIESTOIMINTA KALAJOELLA 2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä POTILAS- JA SOSIAALIASIMIESTOIMINTA KALAJOELLA 2016 Sisältö TIIVISTELMÄ... 3 1. POTILAS- JA SOSIAALIASIAMIEHEN TEHTÄVÄT... 4 2. YHTEYDENOTTOJEN TILASTOINTI... 5 3.

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.3.-17.3.2016 Terävähanke Työsuojelun vastuualue, ESAVI, tarkastaja Auli Arkko-Liekari 7.3.2016 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun

Lisätiedot

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna

Lisätiedot

Potilasturvallisuutta. yhdessä edistämään. Esitteitä 2007:6

Potilasturvallisuutta. yhdessä edistämään. Esitteitä 2007:6 Potilasturvallisuutta yhdessä edistämään Esitteitä 2007:6 Potilasturvallisuus on osa hoidon laatua. Turvallinen hoito on vaikuttavaa, toteutetaan oikein ja oikeaan aikaan. Hoito ei kuitenkaan aina suju

Lisätiedot

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin Kanta-liittyjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen säädöstausta... 1 1.2 Sähköisen lääkemääräyksen säädöstausta... 1 2 Käsitteet...

Lisätiedot

SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS KUNNANHALLITUKSELLE TOIMINTAVUODESTA Enonkoski Rantasalmi. Savonlinna Sulkava

SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS KUNNANHALLITUKSELLE TOIMINTAVUODESTA Enonkoski Rantasalmi. Savonlinna Sulkava SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS KUNNANHALLITUKSELLE TOIMINTAVUODESTA 2016 Enonkoski Rantasalmi Savonlinna Sulkava 18.1.2017 Selvityksen laatija: Sosiaali- ja potilasasiamies Heli Korhonen Sosteri/ Itä-Savon

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PEOL Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen,

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PEOL Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen, Terveydenhuollon kantelujen ja muiden valvonta-asioiden asioiden tilastoja vv. 1999 2013 ISAVIssa Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen 26.2.2014 1 Terveydenhuollon kaikki valvonta-asiat asiat ISLHssa

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuluttajayhdistys Suomen Potilasasiamiehet ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Maarit Väisänen-Sotka 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

LIITE 1. REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ

LIITE 1. REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ LIITE 1. REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ Yksityiset terveydenhuollon palvelujen tuottajat 1) Yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi 2) Toiminimi 3) Yhtiömuoto 4) Y tunnus 5) OID koodi 6) Yhteystiedot (osoite,

Lisätiedot

POTILASASIAMIESTOIMINTA 2016

POTILASASIAMIESTOIMINTA 2016 1 (8) POTILASASIAMIESTOIMINTA 2016 TOIMINTAKERTOMUS potilasasiamies Hilkka Manner 2 (8) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Toimintaympäristö ja potilasasiamiestyön resurssit... 3 3. Yhteydenottojen lukumäärä...

Lisätiedot

Potilasasiamiesselvitys 2015 Kokkola ja Kruunupyy

Potilasasiamiesselvitys 2015 Kokkola ja Kruunupyy Sivu 1/11 Potilasasiamiesselvitys 2015 Kokkola ja Kruunupyy Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo Centria- ammattikorkeakoulu Sivu 2/11 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Yhteydenottojen määrä... 4 3 Yhteydenottojen

Lisätiedot

POTILASASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2016

POTILASASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2016 POTILASASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2016 Potilaan aseman ja oikeuksien tarkastelua Mäntsälän, Pornaisten ja Siuntion kunnissa sekä Lohjan kaupungissa Riikka Kainulainen Potilasasiamies Saatteeksi Vuonna

Lisätiedot

Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä

Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä Kuntaliiton, Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteinen Kuntajohtajien työhyvinvointikysely 2018 Tiedonkeruu 12.6.-1.7.2018 184 vastausta, vastausprosentti 59. Elokuu

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 178, 20.03.2017 Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, 19, 15.02.2017 Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta, 18, 16.02.2017

Lisätiedot

POTILASASIAMIEHEN SELVITYS POTILAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMI- SESTA VUONNA Oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja hyvään kohteluun

POTILASASIAMIEHEN SELVITYS POTILAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMI- SESTA VUONNA Oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja hyvään kohteluun POTILASASIAMIEHEN SELVITYS POTILAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMI- SESTA VUONNA 2018 Jokaisella sekä julkisella että yksityisellä terveydenhuollon toimintayksiköllä on nimetty potilasasiamies. Potilasasiamiehen

Lisätiedot

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 Miten infektiontorjunnan laatua voidaan mitata ja arvioida pitkäaikaishoitolaitoksissa Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 NÄKÖKULMIA LAATUUN JA LAADUN

Lisätiedot

Tietosuojakysely 2019

Tietosuojakysely 2019 Tietosuojakysely 2019 Kanta-palvelut tietosuojavaltuutetun toimisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kela FPA Kanta-palvelut Kanta tjänsterna www.kanta.fi PL 450, 00056 Kela PB 450, 00056 FPA kanta@kanta.fi

Lisätiedot

ITSENÄISET HOITAJAVASTAANOTOT Tehyn johtamisen ja esimiestyön päivät Mervi Flinkman, työvoimapoliittinen asiantuntija, Tehy ry

ITSENÄISET HOITAJAVASTAANOTOT Tehyn johtamisen ja esimiestyön päivät Mervi Flinkman, työvoimapoliittinen asiantuntija, Tehy ry ITSENÄISET HOITAJAVASTAANOTOT Tehyn johtamisen ja esimiestyön päivät 17.-18.5.2018 Mervi Flinkman, työvoimapoliittinen asiantuntija, Tehy ry Hoitajavastaanottojen määrä kasvussa vastaanotolle pääsee nopeasti

Lisätiedot

Potilasvakuutus kaikille HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI

Potilasvakuutus kaikille HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI Potilasvakuutus kaikille HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI Jos kohdallesi sattuu hoitovirhe, sinulla voi olla oikeus korvaukseen potilasvahinkolain perusteella. Kaikki

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Ennakkoon lähetetyt kysymykset

Ennakkoon lähetetyt kysymykset Ennakkoon lähetetyt kysymykset Irma Pahlman OTT, VT, MBA Korvaushoitoasiakkaan oikeus valita korvaushoitoa toetuttava terveysasema ja kunta Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 47 Kiireettömän hoidon hoitopaikan

Lisätiedot

Luottamus. Väestökysely 2019

Luottamus. Väestökysely 2019 Luottamus Väestökysely 2019 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 26.4.-2.5.2019. Kyseessä on Kantar TNS:n viikkovastaajapaneeli. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Päiväys 5.4.2017 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Pietarsaaren ympäristöterveydenhuolto on toteuttanut kyselytutkimuksen joulu-tammikuussa 2016 2017. Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Valvira Sosiaali-ja terveysalan lupa-ja valvontavirasto Päätös 1 (6) 30.9.2016 Mehiläinen Oy Pohjoinen Hesperiankatu 17 00260 Helsinki Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksia koskeva kysely Kysely suunnattiin kaikille Manner-Suomen kunnille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 2012 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN POTILASASIAMIEHEN SELVITYS POTILAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2012

TAMPEREEN KAUPUNGIN POTILASASIAMIEHEN SELVITYS POTILAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2012 TAMPEREEN KAUPUNGIN POTILASASIAMIEHEN SELVITYS POTILAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2012 Tampereella 17.4.2013 Taija Mehtonen Pia Turunen SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ... 3 2 ALUKSI... 4 2.1 TAUSTAA...

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009 KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) ALUSTAVA PUITESOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA (LUONNOS) SOPIJAOSAPUOLET XXX, jäljempänä Palveluntuottaja Y-tunnus ja Kirkkonummen kunta,, jäljempänä Tilaaja 02401

Lisätiedot

Potilasvakuutus kaikille. Hoitovirheen sattuessa kohdallesi

Potilasvakuutus kaikille. Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Potilasvakuutus kaikille Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Jos kohdallesi sattuu hoitovirhe, sinulla voi olla oikeus korvaukseen potilasvahinkolain perusteella. Kaikki

Lisätiedot

Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt

Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt Omaishoidon asiakastyytyväisyyskyselyt Kyselyt toteutettiin marraskuussa 7 erikseen yli- ja alle 6-vuotiaita henkilöitä hoitaville omaishoitajille. Yli 6-vuotiaiden osalta kyselyitä lähetettiin 7 ja alle

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Kaupintie 10 00440 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kaupintie 10 00440 Helsinki Y-tunnus: 1906667-5 HAKEMUS

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta. Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija

Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta. Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija SATAOSAA-maakuntakokeilu Kesäkuu 2018 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Ruotsi Ruotsissa alkoi 1980-luvulla keskustelu julkisen sektorin tuottavuudesta ja kansalaisten osallisuudesta sekä

Lisätiedot

Potilasasiamiehen selvitys 2011

Potilasasiamiehen selvitys 2011 O u L u n S e u T u K u n T A Hailuoto Haukipudas Kempele Kiiminki Liminka Lumijoki Muhos Oulu Oulunsalo Tyrnävä Yli-Ii Sosiaali- ja potilasasiamies Pirjo Mäkeläinen Potilasasiamiehen selvitys 2011 SISÄLLYS

Lisätiedot

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN. Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN. Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin Kanta-liittyjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Käsitteet... 1 3 Kanta-palveluun liittyjät... 2 3.1 Potilastiedon arkistoon liittyjät... 2 3.2 Sähköiseen reseptiin liittyjät...

Lisätiedot