Sosiaali- ja terveysministeriön terveiset Mikkelissä
|
|
- Saija Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaali- ja terveysministeriön terveiset Mikkelissä Veteraania ei jätetä ylitarkastaja Hanna Nyfors
2 Kehitetään veteraanien ja ikäihmisten kotihoitoa vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa
3 Veteraanipolitiikan linjauksia Pääministeri Sipilän hallitusohjelman kirjaus Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa: Uudistetaan veteraanien palveluita vastaamaan heidän palvelutarpeitaan Sotainvalidi- ja rintamaveteraanihuollon tavoitteet vuosille Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta
4 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa Uudistuksen tavoitteena kotiin annettavat palvelut ovat iäkkäille ensisijaiset toimintakykyisyyttä edistävät palvelut, erit. monialainen kuntoutus, ovat nykyistä huomattavasti kiinteämpi osa kotiin tuotavien palvelujen kokonaisuutta omais- ja perhehoitajien hyvinvointi on parantunut toimeenpantujen uudistusten johdosta, jolloin omais- ja perhehoidon houkuttelevuus on lisääntynyt perhehoito on vakiintunut osaksi iäkkäiden palvelujen rakennetta ja se monipuolistaa palveluvalikoimaa
5 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman terveen & toimintakykyisen ikääntymisen turvaavia palveluja sekä monialaista kuntoutusta Kehitämme iäkkäiden ihmisten kotiin annettavien palvelujen määrää ja sisältöä Juurrutamme omais- ja perhehoitajien jaksamista tukevia käytäntöjä Luomme ja kokeilemme erilaisia toimintamalleja
6 Kärkihankkeen toimintamalli KÄYNNISTÄMISAVUSTUS: Muutosagentti kaikkiin maakuntiin KOKEILUJA yhden tai useamman maakunnan alueella KOKEILUJA yhden tai useamman maakunnan alueella
7 Maakuntien muutosagentit I&O 18+1 alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen muutoksen johtaminen maakunnan toimijoiden muutokseen innostaminen & motivointi tietoon perustuvan muutoksen johtaminen hallitsemalla alueellinen tietoperusta ja ymmärtämällä alueen historiallinen kehitys I&O -kärkihankkeen kokeilujen tuki niillä alueilla, joissa niitä on. Muutosagentin työn tuloksena on kirjallinen ja alueen toimijoiden hyväksymä toimintasuunnitelma iäkkäiden elämisen ja palveluiden yhdistämisestä maakunnassa sisältäen toimintasuunnitelman toteutumisen seurannan (vrt. VaPL 980/2012, 5 ). Liisa Niiranen Rita Eija Oinas Tolonen Liisa Päivi Pia Vähäkangas Tuija Tuula Ahonen Tikkanen Anneli Koivisto Kiviniemi Saarinen Irma Pirjo Mari Ahokas- Rehula Patronen Annukka IsmoKukkonen Merja Tepponen Kirsi Kuismin Rautiainen TommiReiman Kiviniemi Soili Partanen & Seija Meripaasi (Pks) Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
8 Tiesittekö? Vuonna 2017 laajennetaan tuntuvasti veteraanien maksuttomia kotihoidon palveluja saavien joukkoa Valtion budjettivaroista ohjataan yhteensä 41,3 miljoonaa euroa kuntiin perinteisten kuntoutus- ja avopalvelujen järjestämistä varten Määrärahan lisäys on tarkoitettu kunnallisten avopalvelujen, tuetun kotikuntoutuksen ja monipuolisten kuntoutuspalvelujen järjestämiseen. Kelan rintamalisän saajien lukumääräennuste on noin , heistä noin on sotainvalideja
9 Veteraanimääräraha Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 RINTAMAVETERAANIEN JA SOTAINVALIDIEN ETUUDET Valtakunnallinen rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta valmistelee ja esittää määrärahan tarpeet järjestöjä kuunnellen STM valmistelee osaksi valtion talousarviota hallituksen kehysriihi ja poliittinen valmistelu SOTILASVAMMALAIN MUUTOS ja käsittely EDUSKUNNASSA VM kokoaa eri hallinnonaloilta ja valmistelee hallituksen esityksen HE lähetettiin syyskuussa eduskunnalle, jossa valiokuntakäsittelyt Eduskunta päättää joulukuussa 2016 määrärahaesityksistä vuodelle
10 Hallituksen talousarvioesitys 2017 erityisetuudet yhteensä 226,9 milj. euroa suurimmat erät sotilasvammakorvaukset 104,5 milj. euroa sotainvalidien laitosten käyttökustannukset 57 milj. euroa rintamasotilaseläkkeet 16 milj. euroa rintamaveteraanien kuntoutus ja avopalvelut 41,3 milj. euroa, johon sisältyy 20 milj. lisäys RAY:n tuottovaroista TAVOITE on Kunnalliset, tarpeen mukaiset avopalvelut kaikille rintamaveteraaneille; avopalvelupaketin kokonaiskustannus/ veteraani n e; Lähtökohtaisesti oma tarve määrittää, minkälaisia palveluja tulisi saada; kustannus n. 30 milj, kun arviolta puolet olisi avopalvelujen piirissä; 28 % pitkäaikaisessa laitoshoidossa
11 Hallituksen talousarvioesitys 2017 Sotainvalidien avopalvelut 10 %:lle alkaen SIIS KAIKILLE SOTAINVALIDEILLE KUNNALLISET AVOPALVELUT lisäkustannus 4,7 milj. euroa uudistus koskee noin 600 sotainvalidia
12 Veteraanien sosiaaliturva vuonna 2016 Yhteensä 236 M 117,9 Me 60 Me 29,4 Me Sotainvalidien hoitolaitokset 60 Me Veteraanikuntoutus 29,4 Me Muu tuki 8 Me Rintamalisät 20,5 Me Hammashuolto 0,2 Me Sotilasvammakorvaukset 117,9 Me; sisältää myös muita kuin sotainvalideja, esim. puolisoita
13 Veteraanien sosiaaliturva vuonna 2017 Yhteensä 227 M kuntoutus ja avopalvelut 41,3 104,5 1 sotilasvammakorvaukset hoitolaitokset
14 MITEN MÄÄRÄRAHAN JAKO JA TOIMEENPANO SAADAAN ONNISTUMAAN? Kaikki keskeiset toimijat tietävät ja haluavat toimia Valtiokonttorin ohje kunnille 2017 rahan käytöstä Hyväksi havaittuja kuntoutuksen kunta - ja kotona asumista tukevia käytäntöjä ja malleja käyttöön Kokeiltu, kun siirrytään sote - uudistuksen myötä uusiin palvelurakenteisiin ja maakunnan järjestämiin malleihin.
15 Kesän kuntakyselyn lähtökohtia Rinen valmistelujaostossa laadittu sähköinen webropol -kysely kaikkiin kuntiin kesäkuussa 2017 Tarkoituksena selvittää rintamaveteraaneille myönnettyjen palvelujen nykytilaa ja arvioida 2017 tarvetta; paljonko on kotihoidossa/mitä maksaa? Viesti kuntiin 15.6 ja vastausaikaa jatkettiin 5.8 asti Vastausprosentti 58 (144 vastausta; kattoi 183 kunnan vastaukset vanhuspalvelujen johdolta ja hallinnosta) Kysymykset veteraanien palveluiden käytöstä kunnan työntekijöiden näkemyksiä veteraanien palvelujen toteutuksesta ja ohjeistusten riittävyydestä Arviota kotihoidossa olevien lukumäärästä ja sen kustannuksesta Etunimi Sukunimi
16 Kuntakyselyn antia vaikeus tietää, ketkä kuuluvat etuuksien piiriin & tunnusten etsimisen hankaluus veteraanit toivovat palveluja, joita ei ole mahdollista järjestää tai palvelut eivät vastaa asiakkaan tarpeisiin organisaation sisäiset vastuut epäselviä; voisi olla järkevää keskittää kaikki veteraaniasiat yhdelle henkilölle tiedon kulku eri hallinnonalojen välillä (43 % vastaajista!) vaikeus tietää, mitä etuuksia kuuluu valintaprosessin hitaus palvelutuotannon vaikeudet byrokratia ja lainsäädännön tulkinnan vaikeus määrärahojen eriyttämistarve ja kaksijakoisuus (15 %) rahojen erillisyys haitta, eri jakoperuste, rajat häilyviä, Valtiokonttorin ohjeiden tulkinta erilaista eri kunnissa; keinotekoinen ja liian jäykkä i
17 Kuntakyselyn antia Kunnan mahdollisuudet vastata palveluiden kysyntään (141 vastaajaa) Sosiaalipalvelut pystytään 92 prosenttisesti järjestämänä hyvin (130 vastaajaa) ja terveyspalvelut 86 prosenttisesti hyvin ( 122 vastaajaa). Kukaan vastaajista ei myönnä, että palvelut olisivat huonosti järjestetty. Hyvin Tyydyttäväst i Huonosti En osaa sanoa Yhteensä Sosiaalipalvelut Terveyspalvelut
18 Arjen kuntoutus osana kotihoitoa ja kotona asumista Arjen kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa lääketieteellinen hoito, dg terapiat toimintakykyä tukeva hoitotyö ohjaus valmennus pehmeä kuntoutus kova kuntoutus ohjattu harjoittelu treenaus elämänhallinnan, aktiivisen toimijuuden tuki rohkaiseminen ryhmät kotihoidon järjestelyt apuvälineet, asunnon muutodtyöt Akuuttiin sairastumiseen toipilasvaiheen ym. ylläpitävä kuntoutus Monialaisen kuntoutuksen ulottuvuudet (mukailtu Valvanne J. 2015, Young 1996 pohjalta)
19 2000-luvun malleja, mm. Jo kuvattuja malleja ja toimintakäytäntöjä mm. hanketyön tai muun kehittämistyön tuloksena Tuetun kotona kuntoutumisen malli Min. Paula Risikon malli Valtiokonttorin Sove hankkeen prosessimallit Eksoten käytäntö Lahden Askelmerkit arjessa Itä-Suomen malli Mitä yhteistä opittavaa ja ainesta näistä olisi yhteen koottuna kuntoutuksen toimeenpanoon toimintamallin kehittämiseksi?
20 Veteraani kotihoidossa läheisineen 1. Kattava toimintakyvyn, tuen ja palveluiden (ml. kuntoutumispalvelut) tarpeen arviointi 2. Hoito-, palvelu- & kuntoutussuunnitelm an laatiminen yhteistyössä Kotihoidon koordinaattori tai pari, joka hallitsee etuudet & palvelut PALVELUTARJOTIN 1) Avokuntoutus 2) Laitoskuntoutus 3) Kotona asumisen monipuolinen tuki RAHOITUS Valtio Kuntoutukseen 41,3 m, josta 30m kotona asumista tukeviin palveluihin Kunnat Kotiin annettavat sosiaali- ja terveyspalvelut
21 TUETUN KOTONA KUNTOUTUMISEN MALLI IKÄIHMISILLE Kotikuntoutumisavustajaprojekti (Leinonen, Laukkanen ym. Kotikuntoutumisavustajan tuki parantaa iäkkäiden elämänlaatua, Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 14/2009) STM myönsi määrärahan uuden kotikuntoutuksen toimintamallin kehittämiseen
22 Tuetun kotona kuntoutumisen malli ikäihmisille ALUSTAVA ARVIO TUETUN KOTONA KUNTOUTUMISEN TARPEESTA KOTONA SELVIYTYMISEN ARVIOINTI Fysioterapeutin / toimintaterapeutin kotikäynti KOTIKUNTOUTUS Tuettu kotona kuntoutuminen KOTONA SELVIYTYMISEN ARVIOINTI JA KOTIKUNTOUTUMISSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN Kotikuntoutumissuunnitelma liitteeksi hoito- ja palvelusuunnitelmaan K I R J A A M I N E N
23 Tuettu kotona kuntoutuminen Tukihenkilönä toimii sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut henkilö esim. lähihoitaja tai perushoitaja Tukihenkilön tehtäviä - asiakkaan terveydentilan seuranta - yhteistyö muiden asiakkaalle palveluja tuottavien tahojen kanssa - henkilökohtaisena tukihenkilönä toimiminen - palveluneuvonta ja palvelujen järjestämisessä avustaminen - kokonaisvaltaisen toimintakyvyn tukeminen osa-alueittain: Fyysinen Psykososiaalinen Kognitiivinen Toimintakyvyn osa-alueet Lihasvoima Tasapaino Kestävyys Liikkuvuus Vuorovaikutus Mieliala Osallistuminen Sosiaalinen yhteisyys Muisti Hahmottaminen Päättelykyky Kielellinen ilmaisu Tuetun kotona kuntoutumisen sisältöä Lihasvoimaa ja tasapainoa tukeva harjoittelu Liikkuvuusharjoittelu Ulkoilu Kotiaskareissa ja asioinnissa tukeminen Keskusteleminen Kuunteleminen Harrastuksiin ja ryhmiin ohjaaminen Kodin ulkopuolisiin tilaisuuksiin ohjaaminen ja avustaminen Muistiharjoitteet, muistelu Menetettyjen taitojen harjoittelu Elämänkulku Kirjoittaminen Lukutuokiot Liite4 2/3
24 Liite4 3/3 Tuettu kotona kuntoutuminen Tukihenkilön tehtäviä: *Asiakkaan terveydentilan ja toimintakyvyn seuranta *Yhteydenpito ja tiedottaminen asiakkaan asioista *Yhteydenpito muihin palveluntuottajiin yhdessä asiakkaan kanssa *Neuvominen ja kannustaminen terveydenhoitoon, terveyden edistämiseen ja toimintakyvyn tukemiseen liittyvissä asioissa *Neuvominen ja ohjaaminen yksilöllisten harjoitteiden toteuttamisessa sekä omaehtoiseen harjoitteluun kannustaminen *Apuvälineiden käytön ohjaaminen ja uusien hankinnassa avustaminen *Ulkoileminen yhdessä asiakkaan kanssa *Asiointi yhdessä asiakkaan kanssa *Tukena oleminen ja avustaminen kodin ulkopuolisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa *Menetettyjen taitojen uudelleen harjoittaminen *Ohjaaminen ja kannustaminen kotiaskareiden tekemisessä *Lääkityksen toteutuksen seuranta ja siitä tiedottaminen tarvittaessa *Keskusteleminen, kuunteleminen, muisteleminen *Lehden lukeminen yhdessä asiakkaan kanssa *Muistin harjoittaminen
25 Sairas- ja veljeskotien (sove)tulevaisuushanke Palvelukonsepti ja tuotteistus-hankkeen tuotokset; työkirja ja kuvaukset palveluista Ennaltaehkäisevä gerontologinen kuntoutus Kotiuttava kuntoutus; AVH-potilaat, lonkkamurtuma- ja päivystystä kuormittavat potilaat Palvelukokonaisuudet koostuvat viidestä eri jaksosta Palvelun peruskomponentit: -laaja-alainen moniammatillinen, geriatrinen arviointi, hoitopäivä (sisältää yksilö- ja ryhmäterapian ja hoidon), yksilökuntoutus kotikäyntinä, ryhmäkuntoutus Veljeskodilla, omaharjoittelu, laaja-alainen arviointi kotona - lisäkomponentit: päivätoiminta, avoryhmät, neuvonta, ruokailu Veljeskodilla, yhteiset tapahtumat, kuntosali jne. Palvelu-TV
26 Veteraanineuvonta ja kuntoutus Eksotessa/Sanna Nurmiainen Veteraanineuvojia 3: terveydenhoitaja, geronomi, sosionomi; toimistonhoitajia 2 Jokaiseen kuntaan nimetty veteraanineuvoja/ sijaistus Hakemukset yhteistyössä veteraanin, omaisten, kotihoidon ym. hoitajien ja palveluntuottajien kanssa (vastaanotolla, puhelimessa, kotikäynneillä, omatoimisesti sekä veteraani-neuvojien kanssa) Laitoskuntoutus, päiväkuntoutus, avokuntoutus (fysioterapia, muistikuntoutus, jalkojenhoito, lymfaterapia, toimintaterapia, jotka kilpailutettu ja tuettua kotikuntoutusta omana toimintana Kuntoutuspäätöksen tekee lääkäri, veteraanineuvoja valmistelee päätöksen ja varmistaa ajantasaiset terveystiedot ja kustannukset; päätöksen yhteydessä tieto kustannuksista määrärahaseurantaan
27 Kotiin vietävät avopalvelut/eksote Yksilöllinen palvelutarpeen arviointi Lääkärintarkastus haasteellinen Palvelu kertaluonteinen, määräaikainen tai apuväline Palvelun aloitus yhteistyössä à yksityinen palveluntuottaja Määrärahaseuranta Veteraaneille palvelun helppous, ei palveluseteleitä vaan laskutus veteraanineuvontaan Palvelun muutokset yms. ajan tasalla Päätöksiä yli määrärahan keskeytysten/peruutusten varalle
28 Kotona Paras Veteraaneille -malli Arviointi moniammatillinen elinolojen kartoitus Veteraanien/ lähiomaisen osallisuus Ympäristöllinen (koti ja muu ympäristö) Hoito-, tuki- ja palvelusuunnitelma toteutus Fyysinen Psyykkinen (terveys, (yksinäisyys) kunto, ravinto, liikkuminen) Sosiaalinen (osallistuminen) 2015 Itä-Suomen aluehallintovirasto, ylijohtaja Elli Aaltonen 28
29 Tuettu kotikuntoutus LAHDESSA Käyntikertojen määrä x/v, Kuntoutuskerran kesto noin 1-1,5 h/ kerta. Vastuu henkilöinä fysioterapeutti/ toimintaterapeutti/ sosionomi-lähihoitaja, suunnitelma veteraanille myönnetyn tuetun kotona kuntoutumisen sisällöstä. Asiakkaalle laaditaan henkilökohtainen kotikuntoutumissuunnitelma Arvioinnin kohteena ovat mm. terveydentila, selviytyminen päivittäisistä toiminnoista, fyysinen toimintakyky, mieliala, muistitoiminnot, sosiaalinen osallistuminen ja verkosto, käytössä olevat palvelut, liikkuminen apuvälineiden tarve, asunnon muutostöiden tarve (korjausneuvojat) kaatumisriski, asuinympäristö liikkumisen kannalta. Kuntoutuskerrat toteuttaa aina yksi ja sama henkilö tarpeen mukaisesti kotikuntoutuskertojen jatkuvuuden ja kokonaisvaltaisuuden vuoksi. Hinnat vaihtelevat; kerta /kerta (laitoskuntoutus 245,7-214,8-183,3 euroa/vrk (toimintakykyluokittain) Anni Grundströn/Suomen Sotaveteraaniliitto
30 Esimerkkejä tukun sisällöstä toimintakyvyn osa-alueittain Fyysinen Psykososiaalinen Kognitiivinen Toimintakyvyn osa-alueet Lihasvoima Tasapaino Kestävyys Liikkuvuus Vuorovaikutus Mieliala Osallistuminen Sosiaalinen yhteisyys Muisti Hahmottaminen Päättelykyky Kielellinen ilmaisu Tuetun kotona kuntoutumisen sisältö Lihasvoima- ja tasapainoharjoittelu Liikkuvuusharjoittelu Ulkoilu Kotiaskareissa ja asioinnissa tukeminen Keskusteleminen Kuunteleminen Harrastuksiin ja ryhmiin ohjaaminen Kodin ulkopuolisiin tilaisuuksiin ohjaaminen ja avustaminen Muistiharjoitteet Menetettyjen taitojen harjoittelu Elämänkulku Kirjoittaminen Lukutuokiot Suomen Sotaveteraaniliitto. Anni Grundström
31 Sote-uudistus ja kuntoutus Maakunta vastaa palvelujen järjestämisestä - oleellista järjestämisen ja tuottamisen erottaminen rakennetta koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselta 11/2016, parhaillaan valmistelussa valinnavapautta koskeva lainsäädäntö molemmat lakipaketit eduskuntaan kevätistuntokaudella 2017; lisäksi monikanavarahoitusta ja valinnan vapautta koskeva uudistus käynnissä; myöhemmin uudistus etenee kokonaisten palveluketjujen, palvelupakettien ja monituottajamallin avulla toiminnan uudistamiseen palvelutuotanto: maakunnan palvelulaitos, yksityiset ja 3. sektorin tuottajat palvelujen tuottamiseen tulossa paljon yksityisiä tai 3. sektorin toimijoita tarvitaan paljon palveluintegraattoreita palvelutarpeen arviointiin panostamista em. mahdollistavat asiakkaan valinnan vapauden Maakuntien omistama yhteishankintayksikkö hoitaa maakuntien päättämissä hankinnoissa kilpailutuksen; maakunnille yhteiset, näiden omistamat tukipalvelut
32 VALINNANVAPAUSMALLI PÄHKINÄNKUORESSA perushoito Suoran valinnan palvelujen tuottaja Asiakkaan suoraan valitsema, maakunnan hyväksymä palvelun tuottaja (ns. omatiimi). Erillinen valinta suun terveydenhuoltoon Maakunta tekee sopimuksen tuottajan kanssa. Maakunnan palvelulaitoksen toimipiste Asiakasetelipalvelujen tuottajat maakunta tekee sopimuksen tuottajan kanssa Henkilökohtaisen budjetin palvelujen tuottajat maakunta tekee tarvittaessa sopimuksen tuottajan kanssa valinnanvapauden ulkopuolella olevat palvelut palvelulaitoksen itse tuottamat palvelut palvelulaitoksen kilpailuttamat palvelut 32
33 Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Erityisesti Paljon palveluja käyttäville annetaan ohjausta ja tehdään laaja-alainen palvelu-tarpeen arvio ja asiakassuunnitelma. Maakunta vastaa siitä, että palvelut ovat yhteen sovitettuja kokonaisuuksia ja ne toteutetaan väestön tarpeiden mukaan lähellä asiakkaita. Kaikki palvelut kootaan maakunnan alaisuuteen ja järjestämisvastuulle. Kaikki rahoitus kulkee maakunnan kautta palvelujen tuottajille. Palveluntuottajien on noudatettava maakunnan määrittelemiä palvelukonaisuuksia ja- ketjuja. Palveluntuottajien on osaltaan varmistettava, että palvelujen integraatio toteutuu.
34 Kiitos!
Sosiaali- ja terveysministeriön terveiset Länsi- ja Sisä-Suomen aluelle Veteraania ei jätetä
Sosiaali- ja terveysministeriön terveiset Länsi- ja Sisä-Suomen aluelle Veteraania ei jätetä ylitarkastaja Hanna Nyfors 8.3.2017 1 8.3.2017 Kehitetään veteraanien ja ikäihmisten kotihoitoa vahvistetaan
Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa
Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä
Muistaako itsenäisyyden juhlavuosi 2017 veteraanit?
Muistaako itsenäisyyden juhlavuosi 2017 veteraanit? 24.11.2016 Mikkeli Elli Aaltonen Itä-Suomen aluehallintovirasto, ylijohtaja Veteraanien sosiaaliturva 2016 Yhteensä 263 M veteraanikuntoutus Sotainvalidien
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
kotihoitoa ja vahvistetaan Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen
Vuoden 2017 veteraanien kuntoutus ja kotona asumista tukevat palvelut. Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi
Vuoden 2017 veteraanien kuntoutus ja kotona asumista tukevat palvelut Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi 8.3.2017 Rintamaveteraanien kuntoutus Määrärahojen kehitys euroa lisäjako yhteensä palautettu
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi
SOTEsta. Tuija Koivisto
SOTEsta Tuija Koivisto 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi SOTE ja maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon ja julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)
Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan (I&O kärkihanke) STM:n kärkihankkeet
Vuoden 2017 veteraanien kuntoutus ja kotona asumista tukevat palvelut. Joensuu
Vuoden 2017 veteraanien kuntoutus ja kotona asumista tukevat palvelut Joensuu 29.3.2017 Rintamaveteraanien kuntoutus Määrärahojen kehitys euroa lisäjako yhteensä palautettu Osuus % 2011 27 081 216 2 346
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen
TUETUN KOTONA KUNTOUTUMISEN MALLI IKÄIHMISILLE
Vanhus - Kaste 27.4.2010 TUETUN KOTONA KUNTOUTUMISEN MALLI IKÄIHMISILLE 9.2.2010 Keski-Suomen aluehanke Sari Jokinen Gsm 050 3026 172 Projektikoordinaattori Inkeri Kangas Sotainvalidien Veljesliitto Gsm
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet
Asumisen ja palvelujen yhdistäminen Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM
Asumisen ja palvelujen yhdistäminen 12.3.2018 Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM 1 Iäkkäiden asuminen ja palvelut Mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen hyvinvoinnin
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja
Kuntouttamismalleista
Kuntouttamismalleista Hanna Nyfors 25.5.2016 YHDENVERTAINEN SAATAVUUS VAIKUTTAVUUS, SEURANTA MATALA KYNNYS ILMAN LÄHETETTÄ YHTEISTYÖSOPIMUS Uudet kuntoutuksen toimintatavat ja työnjaot osana sote- ja kuntauudistusta
Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Tilannekatsaus Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja 28.04.2017
Ajankohtaista veteraanipolitiikasta. Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta, pj. Klaus Halla Veteraanipalvelut seminaari Joensuu, 5.2.
Ajankohtaista veteraanipolitiikasta Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta, pj. Klaus Halla Veteraanipalvelut seminaari Joensuu, 5.2.2015 Rine, toimikausi 2012-2015 Rintamaveteraanien lukumäärä oli v.
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan
0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet
1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2030 2040 2060 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000
Ajankohtaista veteraanipolitiikasta. Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta Klaus Halla, Hanna Nyfors
Ajankohtaista veteraanipolitiikasta Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta Klaus Halla, Hanna Nyfors 6.10.2014 Rine, toimikausi 2012-2015 Rintamaveteraanien lukumäärä oli v. 2012 lopussa 39 000, joista
Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi
Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta
I&O hallituksen kärkihanke
I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin
Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso
KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN
Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen
Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on
Muutosjohdon verkostotapaaminen
Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun
KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013
KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät
Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa
Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon
Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon lakimies Seppo Savolainen 10.5.2012 Jyväskylä Käsitteet sotainvalidi ja veteraani sotainvalidi on henkilö, jolla on Valtiokonttorin
MUUTOSINFO PALTAMO
MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.
Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja
Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä
I&O-kärkihanke on POP muutosagentti Rita Oinas
I&O-kärkihanke on POP 2016-2018 muutosagentti Rita Oinas Iäkkäille ja omaishoitajille I&O yhdenvertaisemmat, KÄRKIHANKKEEN TEEMAT paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Keskitetty
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen
Maakunnallinen kuntouttava arviointijakso
Maakunnallinen kuntouttava arviointijakso Keski-Suomen maakunnallisen kuntouttavan arviointijakson visio Asiakas Alkuarvio ja tavoitteiden asettaminen yhdessä asiakkaan kanssa Kohderyhmät Uudet, palveluohjauksen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM. Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien verkosto 5.4.2016 kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten
Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla
Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut
KunTeko Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito
KunTeko 2020 10.5.2016 Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito Tarja Viitikko Kotona asumisen tuki toimintayksikön esimies/projektikoordinaattori Etelä-Karjalan
Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?
Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti,
Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, 29.08.2016 Anja Noro THT, dosentti, projektipäällikkö Jäsennys Sote-reformi Sote- ja maakuntauudistus Vanhuspalvelut valmistautuvat
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta, I&O muutosagentti Pohjanmaa 25.10.2018 KYSYMYKSIÄ Onko nykyiset toimet/suunnitellut toimet riittäviä ikäihmisten terveyden
Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1
Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa Tästä tilanteesta lähdetään liikkeelle Kehityssuunta on oikea, mutta ei riittävän nopea Muutosta tarvitaan asiakkaiden tasavertaiseen
Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus
Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen
Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista
Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Marjo Lavikainen, Erkki Papunen, Anne-Mari Raassina & Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.10.2015 Hyvinvointi ja
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.
Kotikuntoutus 11.06.2015 Tuula Holappa
Kotikuntoutus Kotikuntoutusprojekti 2014 Osa TampereSenior- hanketta, jossa tavoitteena mm.: Tukea kotona asumista kehittämällä ja lisäämällä kotiin tuotavia palveluja. Luopua sairaalassa asumisesta, jolloin
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma
1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista
KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi
KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen
Marjatta Suominen. Heikki Dahlbacka - Seija Kinnunen x Pirkko Leppänen x Marketta Rouvinen - Juhani Räihä - Olavi Tuikkanen. Hellevi Pekkarinen x
KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Vanhus-ja vammaisneuvosto 1 Kokousaika 20.9.2016 kello 15 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT
Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke
Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset
Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen
Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta
Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta
Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila
Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin kehittäminen ja käyttöön ottaminen
Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?
Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään