Lain ja moraalin suhde lääketieteen etiikassa. Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto
|
|
- Albert Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lain ja moraalin suhde lääketieteen etiikassa Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto
2 Laki, lääketiede ja etiikka Miten laki eroaa etiikasta: Lakia noudatetaan joko siksi, että sitä pidetään eettisesti pätevänä tai rangaistuksen pelosta. Eettiseen toimintaa taas kuuluu halu toimia eettisesti oikein Oikeudelliset normit ovat tiukasti aikaan ja paikkaan sidottuja, eettiset normit eivät Georg Jellinek ( ): Lainsäädäntö määrittelee eettisyyden minimitason ja lääkärin ammattietiikka sen maksimin eli eettisyyden koko kuvan Laki korostaa usein muotoseikkoja eettisen sisällön kustannuksella eikä ole herkkä inhimillisen todellisuuden monimuotoisuudelle (toisaalta laki on käytäntöjä harmonisoiva) Lainsäädäntö on usein instrumenttina hidas ja kankea Lääkärin etiikan ja lain ollessa ristiriidassa, lääkärin tulee ensisijaisesti noudattaa lääkärin etiikkaa (Pälve 2013) 2
3 Laki, lääketiede ja etiikka Lain ja etiikan kiinnostava rajapinta soft law Aulis Aarnio: Lakien tulkintaa ei vaikeissa tapauksissa [kuten lääketieteen tapauksessa] kerta kaikkiaan voida puhdistaa moraalista ja oikeudenmukaisuudesta Lääketieteellisen tutkimustyön perustana olevat ihmisoikeudet ovat pohjimmiltaan moraalisia oikeuksia, eivät oikeudellisia normeja. Myös Helsingin julistus on lähtökohdiltaan moraalinen eikä juridinen asiakirja Ohjeistukset ja julistukset eivät ole oikeudellisesti sitovia. Niiden tavoite on luoda standardeja, joihin voidaan vedota käytännön toiminnassa ja joita voidaan käyttää apuna kansallisen tason lainsäädäntöä tai käytänteitä luotaessa Eettisellä julistuksella tai sopimuksella voi olla merkittävää painoarvoa yksittäisissä ratkaisuissa (velvoittavuus avointa) Ongelmana on, ettei eettisiä julistuksia voi asettaa tärkeysjärjestykseen (eivät rakennu hierarkisesti) 3
4 Esimerkki 1: Tietoinen suostumus Tiedon määrän lisääminen tutkimuslain ja henkilötietolain säädösten perusteella voi johtaa tutkittavan ymmärryksen heikentymiseen Tapahtuu määrällinen virhe. Hyvin usein Less Is More! Liian pitkät ja yksityiskohtaiset selostukset tutkimuksesta palvelevat vain juridiikkaa, eivät etiikkaa Tekniset ja maallikoille vaikeaselkoiset tiedotteet palvelevat lääketiedettä (eksaktisuuden vaatimus), eivät lääketieteen etiikkaa Suostumusmenettelyssä tärkeintä on ymmärrettävyys, se mitä potilas haluaa ja kykenee vastaanottamaan, ei se mitä tutkija hänelle lähettää (viestittää) On tiedettävä, miksi tutkittava suostuu (silloin kun hän suostuu) On varmistettava, ettei tutkittava anna suostumustaan väärin perustein (esim. nolostuu tai ymmärtää väärin) 4
5 Esimerkki 1: Tietoinen suostumus On tiedettävä, miksi tutkittava suostuu (jos hän suostuu) Neil C. Mansonin ja Onora O Neillin esimerkki (ks. Rethinking Informed Consent, 2007): Tiedotteessa kerrotaan, että tutkimus on uuden lääkeaineen psykologisia vaikutuksia selvittävä tutkimus, jossa tutkittava saa d-lysergihapon dietyyliamidia Versus: Tutkimustiedotteessa kerrotaan, että tutkittavalle annostellaan LSD:tä Kumpikin tiedote on totuudenmukainen, mutta edellinen on käytännössä harhaanjohtava, koska se ei vastaa tutkittavan todennäköistä ymmärrystä asiassa On vältettävä episteemistä paternalismia ja kunnioitettava tutkittavan metatiedollisia oikeuksia Tietoon perustuvan suostumuksen moraalisena perustana on autonomian ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen 5
6 Esimerkki 1: Tietoinen suostumus Tutkittava on saatava päättää itse, mitä tietoa hän tarvitsee It is arguable that informed consent practices themselves are essentially paternalistic at some level given that they are based on taking a view of others epistemic or informational interests. Informed consent practices typically involve the disclosure of the information that certain expert authorities believe that the patient ought to know, whether or not she actually does want to know it. They are based on decisions about the patient s epistemic interests. Taking into account what the reasonable patient would want to be told, it is no less paternalistic than deciding what the reasonable patient would want to have done. Manson ja O Neill, Rethinking Informed Consent Nykyinen nimenomaisuutta korostava suostumuskäytäntö on holhoava ja tiedollisen rakenteen kannalta nurinkurinen. 6
7 Esimerkki 2: Tiedonsaantioikeus Näytteen luovuttajan oikeus saada tietoa Miten tulkitaan biopankkilaissa mainittu rekisteröidyn oikeus saada terveydentilaansa koskeva näytteestä määritetty tieto? Miten tulkitaan mahdollisuus saada selvitys tiedon merkityksestä? Eettiseltä kannalta on perusteltua, että vain merkitykselliset terveyttä koskevat tiedot annetaan rekisteröidylle Näytteestä määritetty tieto: Esimerkiksi kudosnäytteestä on määritetty tutkimuksessa jokin tietty ominaisuus, joka voi olla kliinisesti relevantti Selvitys tiedon merkityksestä: esim. kyseinen ominaisuus altistaa rekisteröidyn herkemmin suolistosyövälle Tällaista uutta terveystietoa ei ole rekisterissä valmiina, vaan se pitää tuottaa
8 Esimerkki 2: Tiedonsaantioikeus Oikeus saada merkityksellistä tietoa Tieto, jonka merkitystä ei kyetä selvittämään, ei voi olla merkityksellistä tietoa Tieto, jolla ei asiantuntijanäkemyksen mukaan ole kliinistä merkitystä, ei ole merkityksellistä tietoa Tieto, jota ei kyetä asiantuntijan toimesta saattamaan virheettömään ja ymmärrettävään (so. diagnoosin osaksi kelpaavaan) muotoon, ei ole lääketieteellistä tietoa Alustavan ja merkitykseltään epäselvän informaation antaminen ei palvele rekisteröidyn tiedollisia tarpeita eikä ole vastuullista lääketieteellistä toimintaa (paternalismi) Raakadata ja alustavat tulokset eivät ole luonteeltaan kliinisesti merkityksellisiä Jos rekisteröity on ilmoittanut, ettei hän halua saada mitään tietoa omasta terveydestään, onko hänen tahtoaan kunnioitettava (paternalismin ongelma, oikeus olla tietämättä)?
9 Esimerkki 2: Tiedonsaantioikeus Subjektiivinen tulkinta Rekisteröity päättää, mikä informaatio on hänen elämänsä ja terveytensä kannalta merkityksellistä Tulkinta korostaa rekisteröidyn itsemääräämisoikeutta ja asian oikeudellista luonnetta Korostaa ristiriitaa lääketieteen (etiikan) ja lainsäädännön välillä Objektiivinen tulkinta Asiantuntija päättää, mikä tieto on kliinisesti merkityksellistä (asiantuntijayhteisön jakaman määritelmän pohjalta) Tulkinta korostaa tutkijan hoitovastuuta ja lääketieteen asiantuntijuutta Lieventää ristiriitaa lääketieteen (etiikan) ja lainsäädännön välillä, mutta haiskahtaa paternalismilta
10 Esimerkit yhdessä Sopiiko antipaternalistinen avoimen suostumuksen tulkinta (Esimerkki 1) yhteen asiantuntijaperustaisesti rajoitetun tiedonsaantioikeuden (Esimerkki 2) kanssa? Eikö tiedonsaantioikeuden asiantuntijaperustainen rajaus koskemaan ymmärrettävää ja merkityksellistä tietoa ole yhtä lailla paternalistinen (eli holhoava)? Erona avoimeen suostumusmenettelyyn on ehkäpä se, että avoimessa suostumuksessa tutkittava yleensä tietää, ettei hän tiedä (metatiedollinen vaatimus toteutuu) Tiedonsaantioikeudessa tutkittava, joka pyytää diagnoosiin kelpaamatonta informaatiota, ei välttämättä tiedä ettei hän tiedä (siksi hän juuri informaatiota pyytää, koska luulee tietävänsä tai saavansa selville) Tiedonsaantioikeuden asiantuntijaperustainen rajaaminen koskemaan merkityksellistä tietoa ei siten ole vahvassa mielessä paternalistista (ei loukkaa metatiedollisia oikeuksia)
11 Esimerkit yhdessä Kysymys ei ole lain ja etiikan välisestä ristiriidasta vaan kahden moraaliin perustuvan laintulkinnan välisestä jännitteestä sekä johdonmukaisen ajattelun vaatimuksen toteuttamisesta JOHTOPÄÄTÖS: Lain ja etiikan välisiä eroavuuksia joita toki on olemassa useita ei ole tarpeen ylikorostaa; hedelmällisempää on ajatella niin, että laki ja etiikka täydentävät toisiaan ja ovat keskenään vuoropuhelussa Niin lainsäädännöllä (juridiikalla) kuin etiikallakin on tärkeä tehtävä ihmiseen kohdistuvan lääketieteellisen tutkimuksen ihmisoikeudellisen perustan vaalimisessa
12 Lähdekirjallisuutta Aarnio, A. (1998): Laki, Oikeus ja oikeudenmukaisuus. Niin & Näin 3, Jellinek, G. (1908) Die sozialethische Bedeutung von Recht, Unrecht un Strafe. Berlin: Häring. Launis, V. (2013): Onko laki eettinen minimi? Suomen Lääkärilehti 50-52, Manson NC ja O Neil O. (2007): Rethinking Informed consent in bioethics. Cambridge University Press: Cambridge. Pälve, H. (2013): Etiikka ja professio. Teoksessa S. Saarni (toim.), Lääkärin etiikka, Väätäinen, S (2015): Tietämisen sietämätön keveys. Tutkielma biopankkilain tiedonsaantioikeudesta. Oikeustieteellisen tiedekunnan pro gradu-tutkielma, Turun yliopisto.
MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto
MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto Perusteita ennakkoarvioinnille Ulkoiset syyt: Luottamus tieteeseen säilyy (voimavara) Julkaisutoiminta ja tutkimusyhteistyö
Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto
Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto EETTINEN LÄHTÖKOHTA HELSINGIN JULISTUS (Artikla 8): Vaikka lääketieteellisen tutkimuksen
Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla?
Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute
KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa
Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse?
Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute
Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö
Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset
Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012
Mitä biopankkilaki pitää 23.3.2012 VT Sirpa Soini sisällään Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Biopankkilain valmistelu HE 86/2011 biopankkilaiksi sekä kudoslain ja potilaslain muuttamiseksi
Ajankohtaista tutkimusetiikasta
Terveiset Helsingissä 2.11.2010 järjestetystä Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä -seminaarista Professori Matti Lehtihalmes Etiikka-työryhmän kokous 21.12.2010 klo 13.15 Ajankohtaista tutkimusetiikasta
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI Biopankkitoiminnan tavoitteet ja periaatteet Edistää lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä sekä toimia henkilökohtaisen lääketieteen veturina Turvata
Onko yhteistyö kliinisen tutkimuksen etiikan perusta?
Onko yhteistyö kliinisen tutkimuksen etiikan perusta? Arja Halkoaho, TtT, Tutkimuskoordinaattori, post doc tutkija Kuopion yliopistollinen sairaala, Itä-Suomen yliopisto 2.11.2012 1 Lain asettavat vaatimukset
Onko terveys oikeus? Ja minkälainen oikeus se on, kun potilaat muuttuvat asiakkaiksi?
Onko terveys oikeus? Ja minkälainen oikeus se on, kun potilaat muuttuvat asiakkaiksi? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto Potilaan oikeudet 1900-luvulla 1900-luvun
Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka
Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-
EU:n tietosuoja-asetus ja tutkittavan suostumus Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Avoin tiede ja tutkimus hankkeen ja
EU:n tietosuoja-asetus ja tutkittavan suostumus Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa, Tietosuojavaltuutetun Avoin tiede ja tutkimus hankkeen ja Tietoarkiston seminaari 1.11.2017 Ylitarkastaja Anna Hänninen
Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia
Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia Sosiaalityön tutkimuksen päivät 16-17.2.2017 Soili Vento www.laurea.fi Asiakkaan suostumus Tietoinen suostumus (informed consent) on keskeinen lääketieteen
Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa
Sirpa Posio Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa Yliopistollinen väitöskirja, joka Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Calonian luentosalissa
Potilaan asema ja oikeudet
Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon
Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita
Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri www.etene.fi etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet STM,
Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa
Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat
Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)
N:o 841 2787 Liitteet Liite 1 Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) ENNAKKOILMOITUS KLIINISESTÄ LÄÄKETUTKIMUKSESTA 1. Viranomainen täyttää Saapunut Diaari-/rekisterinumero
NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA
NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET TILANTEEN KUVAUS Vuosi 0 Tutkimus tavoitteineen Suostumus Näytteet Muut tiedot Vuosi 10-30 Tutkimus: uusi vai entinen käyttötarkoitus
Tutkimusetiikka yhteiskunnallisena kiinnostuksen kohteena: riittääkö itsesäätely?
Tutkimusetiikka yhteiskunnallisena kiinnostuksen kohteena: riittääkö itsesäätely? Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 2.11.2011 Jaana Hallamaa 2.11.2011 1 Tutkimusetiikan paradoksi Itsesäätely
Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen
Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi
EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin
EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa 20.5.2016 Mika Scheinin Asetus vs. direktiivi EU-asetus no. 536/2014 korvaa aiemman direktiivin Directive 2001/20/EC on the approximation of the
Onko eettinen ilmasto muuttunut? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen tiedekunta Turun yliopisto
Onko eettinen ilmasto muuttunut? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen tiedekunta Turun yliopisto Etiikka on muuttunut ja ei ole! Muutos ja edistys Muutos = erilaiseksi tulemista ilman positiivista arvovarausta
Ihmistieteiden eettiset periaatteet
Ihmistieteiden eettiset periaatteet Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan seminaari 2.11.2010, Tieteiden talo, Helsinki.
Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto
Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta Tapani Keränen Kuopion yliopisto Helsingin julistus Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdytään, on huolellisesti arvioitava
Suostumus biopankkitutkimukseen
Suostumus biopankkitutkimukseen Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Riitta Burrell, STM 29.10.2013 Esityksen rakenne 1) Yhteiskunnallinen ympäristö, jossa näytetutkimusta harjoitetaan 2) Omistusoikeusmalli
Suostumusmenettely käytännössä
Suostumusmenettely käytännössä Janne Backman, professori ja ylilääkäri Kliininen farmakologia HY/HUSLAB 1 Rekrytoinnin yleisiä periaatteita Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Päätöksen tulee
Maailmankansalaisen etiikka
Maailmankansalaisen etiikka Olli Hakala Maailmankansalaisena Suomessa -hankkeen avausseminaari Opetushallituksessa 4.2.2011 Maailmankansalaisen etiikka Peruskysymykset: Mitä on maailmankansalaisuus? Mitä
Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä
Interventiotutkimuksen etiikkaa Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä 22.5.2013 Klassinen interventiotutkimus James Lind tekee interventiotutkimusta HMS Salisburyllä 1747 Keripukin hoitoa mm. siiderillä,
Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako
Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin
Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet
Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto 21.03.2011 Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari Tarpeet
Osallistuminen lääketieteelliseen tutkimukseen vastavuoroisuuden ja yhteisvastuullisuuden näkökulmasta
Osallistuminen lääketieteelliseen tutkimukseen vastavuoroisuuden ja yhteisvastuullisuuden näkökulmasta Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto MIKÄ ON KESKUSTELUN
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA. Eettisen toimikunnan seminaari Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP
STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA Eettisen toimikunnan seminaari 12.12.2017 Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP UUSI TUTKIMUSLAKI Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999) jaetaan kahtia
Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11
Sisällysluettelo 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 2 KÄSITEMÄÄRITTELYT JA LÄHTEET Irma Pahlman... 13 2.1 Käsitemäärittelyt... 13 2.2 Oikeuslähteet... 16 2.2.1 Henkilötietodirektiivi (Euroopan parlamentin ja.
Miksi en antaisi palaa itsestäni yhteisen edun nimessä? Tuija Takala
Miksi en antaisi palaa itsestäni yhteisen edun nimessä? Tuija Takala Käytännöllisen filosofian dosentti, HY Senior Lecturer in Bioethics and Moral Philosophy, University of Manchester Kriittinen näkökulma
Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?
ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan
Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset
Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset 1.12.2017 Minna Kymäläinen Tarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ
LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ Dos., OTT, MA, Salla LötjL tjönen Tutkimuseettinen neuvottelukunta perusteet 1 Pääasialliset oikeuslähteet Kansalliset L lääl ääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999,
Lapsi, oikeus ja osallisuus
Lapsi, oikeus ja osallisuus Henna Pajulammi Yliopistollinen väitöskirja, joka Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopiston luentosalissa
Autonomia hanke. Lääkärin autonomia yhteiskunnan palveluksessa. Potilasjärjestötilaisuus Heikki Pälve Toiminnanjohtaja, SLL
Autonomia hanke Lääkärin autonomia yhteiskunnan palveluksessa Potilasjärjestötilaisuus 10.5.2017 Heikki Pälve Toiminnanjohtaja, SLL Lääkäriprofession autonomian määritelmä Lääkäriprofession autonomia,
Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9
Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt
Kehittäjäasiakasvalmennus
Kehittäjäasiakasvalmennus 25.3.2014 klo 9-12 Eettiset kysymykset, vaitiolovelvollisuus, vastuut ja toimivalta Eettiset kysymykset MORAALI Siisti täytyy aina olla! sanoi kissa hietikolla Raapi päälle tarpeenteon
Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008
Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta
Modernin bioteknologian sääntelyn erityiskysymyksiä
Modernin bioteknologian sääntelyn erityiskysymyksiä Laura Walin OTT, FT Laura Walin 2.10.2012 Luentorunko 1. Sääntelyn kohde ja sääntelyinstrumentit 2. Case: Alkiotutkimus 3. Case: Biopankit 4. Bio-oikeus
Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014
Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen
Round table -neuvottelu eduskunnassa
1 Round table -neuvottelu eduskunnassa 31.05.2005 STM:n visio biopankkilainsäädännöstä ja sen nykytila ministeriössä Apulaisosastopäällikkö Marja-Liisa Partanen, STM 2 Professori Juhani Eskola: Molekyylibiologiasta
HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014
HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen
Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi?
Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi? Helena Kääriäinen tutkimusprofessori 29.1.16 HK 1 Potilaat ja kansalaiset ovat tutkimuksen tärkein voimavara Biopankkien pitäisi olla kansalaisen näkökulmasta
Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen
Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen lainsäädäntöuudistuksen valossa TENK:n kevätseminaari 17.5.2011 Ylitarkastaja Outi Konttinen
LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2302/03/17. Sosiaali- ja terveysministeri
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2302/03/17 LAUSUNTO 05.10.17 Sosiaali- ja terveysministeri kirjaamo@stm.fi Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi kliinisistä lääketutkimuksista
Arvot ja etiikka auttamisammateissa
Arvot ja etiikka auttamisammateissa 6.2.2014 1 Arvot Taloudelliset arvot Tehokkuus, taloudellisuus, nopeus, edullisuus Esteettiset arvot Kauneus, miellyttävyys, innostavuus Moraaliset arvot Hyvyys, oikeudenmukaisuus,
Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija
Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttaminen (1.10.2010) Keskeisiä muutoksia Tutkimuslain sovellusalueen
Farmaseuttinen etiikka
Farmaseuttinen etiikka Johdatus moraalifilosofiseen ajatteluun Luento 2. Farmasian tdk. 1.11. Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi http://blogs.helsinki.fi/amoneuvo Lyhyt katsaus kurssin sisältöihin
Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013. Novetos Oy Tapio Aaltonen
Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari Yrityksen arvot ja etiikka 28.5.2013 Novetos Oy Tapio Aaltonen Kirjojani Kirjojani Teemoja Mitä on etiikka Ajattelu ja säännöt Arvot, etiikka, kulttuuri
KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita
KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 19.11.2008 27.11.2008 1 Suomen vahvuudet Korkeatasoinen ja tasa-arvoinen terveydenhuolto Väestön suhtautuminen tutkimukseen ja tulosten
ETIIKASTA POTILAAN OIKEUKSIIN
artikkelit Minna Erkkilä, koulutettu hieroja/naprapaatti POTILAAN OIKEUKSIIN Moraali merkitsee latinaksi tapoja (mores), jolloin painotetaan yhteisön odotuksia. Nykymerkityksessä moraalia voidaan pitää
Sote-uudistus ja perusoikeudet
Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista
3) rekisterissä olevia henkilötietoja käytetään yksinomaan historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastointia varten; tai
LIITE (Tieteellinen tutkimus) Artikla 15 artikla - Rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihin 1. Rekisteröidyllä on oikeus saada rekisterinpitäjältä vahvistus siitä, että häntä koskevia henkilötietoja
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen
Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen Suomalaiset biopankit, niiden erityispiirteet ja mahdollisuudet Auria-Taltioni yhteistyö Tiedosta terveyttä
Tutkimuslain keskeiset muutokset
Tutkimuslain keskeiset muutokset Outi Konttinen 19.10.2010 Valtakunnallinen eettisten toimikuntien seminaari 28.9.2010 Säätytalo Muutosten perusteluja Tutkimuslain alkuperäinen sovellusalue koettu ongelmallisena
Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan
Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Suomen EDI-LEIDIT ry seminaari 27.9.2007 VR-kokouskeskus, Helsinki Synnöve Amberla varatuomari Suomen Kuntaliitto Perustuslaki Yhdenvertaisuus (6 ) Oikeus
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen
Miksi tarvitaan eettistä keskustelua. Markku Lehto 28.1.2016
Miksi tarvitaan eettistä keskustelua Markku Lehto 28.1.2016 Tausta» Eettisen ajattelun taustalla on» Biologinen pohjaviritys» Kulttuurin arvoväritys» Sosialisaatioprosessin mankelointi Miksi tarvitaan
Henkilökohtainen riski vs. yhteisön etu? Tutkimukset terveillä vapaaehtoisilla. Etiikan päivä 12.3.2015 Mika Scheinin Turun yliopisto ja Tyks
Henkilökohtainen riski vs. yhteisön etu? Tutkimukset terveillä vapaaehtoisilla Etiikan päivä 12.3.2015 Mika Scheinin Turun yliopisto ja Tyks Mika Scheinin 12.3.2015: sidonnaisuudet lääkeyrityksiin Yksityisen
Tietosuoja-asetus Tietoarkiston näkökulmasta. Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaari Arja Kuula-Luumi Kehittämispäällikkö
Tietosuoja-asetus Tietoarkiston näkökulmasta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaari 17.9.2018 Arja Kuula-Luumi Kehittämispäällikkö 2 Sisältö Tietosuoja-asetuksesta yleisesti Tietoarkiston käytäntöjen
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori 26.3.2019 Ajankohtaista lainsäädännöstä Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen Kehitysvammaisten Tukiliitto jutta.keski-korhonen@tukiliitto.fi lakineuvonta@tukiliitto.fi
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?
Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto
Eettisen toimikunnan työskentely Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Toimikunnan asema Toimikunnalla ei ole lakisääteistä asemaa Toiminta perustuu rehtorin päätökseen Toimikunnan tehtävä Eettisten asioiden
Lakeja yms. Tässä luennossa. Millaista tietoa? Tietoon perustuva suostumus siirretäänkö vastuu tutkittavalle?
Lakeja yms. Tietoon perustuva suostumus siirretäänkö vastuu tutkittavalle? Helena Kääriäinen TY/TYKS Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 488/1999 (2004) Potilaslaki 785/1992, henkilötietolaki 523/1999
Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS
eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset
GENEETTISEN TUTKIMUSTIEDON OMISTAMINEN juristin näkökulma
GENEETTISEN TUTKIMUSTIEDON OMISTAMINEN juristin näkökulma Tieteen etiikan päivä Mitä on geneettinen tieto Muuttuvaa tietoa, mutaatiot, uudet menetelmät, tulkinnat Onko väliä miten se on saatu? Ulkoinen
ETENE ja sote. Ritva Halila Ylilääkäri, pääsihteeri. Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE
ETENE ja sote Ritva Halila Ylilääkäri, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia sidonnaisuuksia STM, HY SLL/Duodecim EGE, EN 2 Ritva Halila ETENE
Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies
Avoin data ja tietosuoja Kuntien avoin data hyötykäyttöön 27.1.2016 Ida Sulin, lakimies Lakipykäliä, avoin data ja julkisuus Perustuslaki 12 2 momentti» Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut
Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen. täytäntöönpano
Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen täytäntöönpano Perustiedot asetuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 536/2014 ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden kliinisistä lääketutkimuksista ja
YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät
YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät YK:n vammaissopimus (CRPD) suunnannäyttäjänä CRPD viitoittaa uudenlaista ajattelutapaa
KOHTI AVOIMEMPAA, MONIÄÄNISEMPÄÄ JA -ARVOISEMPAA TERVEYDENHUOLTOA KLIINISEN BIOETIIKAN UUDET RAKENTEET MYÖS SUOMESSA?
1 KOHTI AVOIMEMPAA, MONIÄÄNISEMPÄÄ JA -ARVOISEMPAA TERVEYDENHUOLTOA KLIINISEN BIOETIIKAN UUDET RAKENTEET MYÖS SUOMESSA? FM HEIKKI SAXÉN, TAMPEREEN YLIOPISTO & BIOETIIKAN INSTITUUTTI 2 OMA ESITTELY Väitöskirja
Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä
Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä Kaisa Raitio Yhteiskuntapolitiikan laitos Joensuun yliopisto Monitieteisen ympäristötutkimuksen metodit 12.-13.10.2006 SYKE Esityksen
Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:
Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi
Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt. Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3.
Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3.2018 Suostumus monimutkaisessa terveysdatamaailmassa 1. Tutkimusmaailman
Biopankkeja koskeva lainsäädäntö
1 Biopankkeja koskeva lainsäädäntö Biomedicum 20.9.2004 Mervi Kattelus mervi.kattelus@stm.fi 2 Mikä on biopankki? Ei ole määritelty Suomen lainsäädännössä Suppea määritelmä: kudosnäytekokoelma Laaja määritelmä:
Datapolitiikka Mitä ja miksi?
Datapolitiikka Mitä ja miksi? 16.3.2016 1 Oikeudellinen raami Miten tutkimusdatasta säädetään? 16.3.2016 2 Oikeus tutkimusdataan? Käytännön kontrollin ja laillisten yksinoikeuksien ero? Käytännön kontrollia
Sote-asiakastietojen käsittely
Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset
Terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnon valintakoevastausten kriteerit kevät 2013
Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos Terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnon valintakoevastausten kriteerit kevät 2013 Eriksson, K., Isola, A., Kyngäs, H., Leino-Kilpi,
Kliinisen tutkimuksen eettiset erityispiirteet, ongelmat ja eettisen toimikunnan merkitys
Kliinisen tutkimuksen eettiset erityispiirteet, ongelmat ja eettisen toimikunnan merkitys Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö Mitä tarkoittaa kliininen
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Potilaan oikeudet. Esitteitä 2002:8
Potilaan oikeudet Esitteitä 2002:8 Potilaan oikeudet Potilaan oikeusturvan parantamiseksi Suomessa on laki potilaan oikeuksista. Laki koskee koko terveydenhuoltoa ja sosiaalihuollon laitoksissa annettavia
Tutkittavan suostumus lääketieteellisessä tutkimuksessa - oikeudellisia näkökohtia Sandra Liede
Tutkittavan suostumus lääketieteellisessä tutkimuksessa - oikeudellisia näkökohtia Sandra Liede Oma tausta OTM, lääkintä- ja bio-oikeus Päätoimi Lakimies, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön
Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto Suomen Lääkintäoikeuden ja etiikan seura ry 22.3.2012 Yleistä tietosuojasta Tietosuojanäkökulma biopankkitoimintaan
Potilasturvallisuus ja sen edellytykset. Potilaan päivä
Potilasturvallisuus ja sen edellytykset Potilaan päivä 21.11.2018 Potilas terveydenhuollon keskiössä Potilaan oikeuksia säädellään useassa eri laissa, säädöspohja on hajallaan eikä potilas tai edes terveydenhuollon
Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset
Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset Ritva Halila dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sitoumukset: ei kaupallisia sidonnaisuuksia
Minna Rauas. Nuorisotyölle eettinen ohjeistus
Minna Rauas Nuorisotyölle eettinen ohjeistus Työryhmä: *Suvi Kuikka (pj/nuoli ry) *Markus Söderlund (Allianssi), *Annikki Kluukeri Jokinen (Humak), *Marika Punamäki (Mamk/Juvenia) *Tomi Kiilakoski (nuorisotutkimus)
Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti:
LAUSUNTOHAKEMUS tutkimuseettiselle toimikunnalle Pvm Dnro / (sihteeri täyttää tämän kohdan) Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (Ksshp) tutkimuseettinen toimikunta on alueellinen lakisääteinen toimikunta,
Lääketieteellistä tutkimusta koskevat lainsäädäntömuutokset
Lääketieteellistä tutkimusta koskevat lainsäädäntömuutokset Oheisessa kyselyssä on kysymyksiä eräitä tiettyjä pykäliä ja kokonaisuuksia koskien. Kyselyssä kysytään sekä kliinisiä lääketutkimuksia koskevasta
Tietosuojavaltuutetun toimiston tietoisku
Tietosuojavaltuutetun toimiston tietoisku Ylitarkastaja Raisa Leivonen Etiikan päivät 15.3.2018 1 Tietosuoja-asetus Ryhdytään soveltamaan 25.5.2018 Kaikissa jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta,
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
TULKKITYÖSKENTELY MAAHANMUUTTAJA- PERHEIDEN KANSSA. Mohsen Tavassoli Suunnittelija Helsingin seudun asioimistulkkikeskus
TULKKITYÖSKENTELY MAAHANMUUTTAJA- PERHEIDEN KANSSA Mohsen Tavassoli Suunnittelija Helsingin seudun asioimistulkkikeskus HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS Perustettu vuonna 1995 Vantaan, Helsingin,