Erityishoidon yksikössä hoidettujen. syömishäiriöpotilaiden ennuste 1 15

Transkriptio

1 Jaana Suokas, Mika Gissler, Jari Haukka, Milla Linna, Anu Raevuori ja Jaana Suvisaari Erityishoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennuste 744 TAUSTA: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pääkaupunkiseudun erityishoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennuste 1 15 vuoden seurantajakson aikana. MENETELMÄT: Tutkimuksessa arvioitiin ja seurattiin HUS/Hyks:n syömishäiriöklinikassa vuosina hoidettuja potilasta (95 % naisia, ikä vuotta) ja heille valittuja iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan kaltaistettuja verrokkeja (neljä/tapaus). Rekisteripohjaisen tutkimuksen tiedot koottiin valtakunnallisista rekistereistä. TULOKSET: Laihuushäiriöpotilaiden kuolemanriski oli yli kuusinkertainen ja ahmimishäiriöpotilaiden lähes kolminkertainen muuhun samanikäiseen väestöön verrattaessa. Syömishäiriöpotilaista 8,9 %:lla ja verrokeista 5,4 %:lla diagnosoitiin yksi tai useampi autoimmuunisairaus. Raskauksien ja synnytysten määrät olivat syömishäiriöpotilailla verrokkiryhmää pienempiä. Syömishäiriötä sairastaneiden lapsilla oli enemmän terveysongelmia vastasyntyneenä. PÄÄTELMÄT: Kaikkiin syömishäiriöihin sairastuminen lisää kuolleisuutta. Niihin liittyy myös monenlaisia fyysisiä terveysongelmia. Mahdollinen syömishäiriö onkin syytä huomioida nuorten naisten fyysisiä terveysongelmia hoidettaessa. Syömishäiriöt ovat nuorilla ja nuorilla aikuisilla naisilla yleisiä mielenterveydenhäiriöitä, joihin liittyy poikkeavaa syömiskäyttäytymistä sekä psyykkisen, fyysisen ja usein myös sosiaa lisen toimintakyvyn häiriintymistä (1 4). Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö (anorexia nervosa) ja ahmimishäiriö (bulimia nervosa). Ahmintahäiriö (binge eating disorder, BED) kuuluu epätyypillisiin syömishäiriöihin, mutta on otettu itsenäisenä diagnoosina uuteen yhdysvaltalaiseen DSM 5- tautiluokitukseen (5). Syömishäiriöiden kirjo on laaja, ja osa syömishäiriöistä voi korjaantua nopeasti. Osalla syömishäiriöoire voi aaltoilla ja pitkittyä, ja siihen voi liittyä monimuotoisesta fyysistä ja psyykkistä oireilua, joka voi johtaa elämänlaadun heikkenemiseen ja jopa työkyvyn menetykseen (6, 7). Syömishäiriöiden ennustetta ja kuolleisuutta koskevat tutkimukset on usein tehty osastohoidossa hoidetuilla kaikkein sairaimmilla potilailla (8). Näiden tutkimusten mukaan syömishäiriöihin liittyy merkittävää ylikuolleisuutta. Laihuushäiriössä vakioitu kuolleisuussuhde (SMR) oli 5,9 ja vakioitu itsemurhakuolleisuussuhde 31,0 (8). Ahmimishäiriössä vakioitu kuolleisuussuhde oli 1,9 ja vakioitu itsemurhakuolleisuussuhde 7,5 (8). Ahmintahäiriössä vakioitu kuolleisuussuhde oli 2,3 (9). Monilla syömishäiriöiden somaattisilla liitännäissairauksilla on tulehduksellinen tai auto immuuninen tausta (10). Autoimmuunisairauksien on osoitettu liittyvän myös muiden psykiatristen häiriöiden kuten skitsofrenian ja mielialahäiriöiden suurentuneeseen riskiin (11). Osalla syömishäiriöpotilaista on tutkimuksissa havaittu autovasta-aineita syömisen, juomisen ja sosioemotionaalisen käyttäytymisen säätelyyn vaikuttavia hormoneita vastaan (12 14). Ahmintakäyttäytymisen on myös osoitettu olevan tyypin 2 diabeteksen itsenäinen riskitekijä, ja tyypin 2 diabetekseen liittyy suurentunut syömishäiriön riski (15, 16). Syömishäiriöiden on osoitettu liittyvän lisääntymisterveyteen, kuten hedelmällisyysongelmiin, suunnittelemattomiin raskauksiin sekä suurentuneeseen raskaudenkeskeytysten ja keskenmenojen riskiin (17, 18, 19). Hyvin Duodecim 2015;131:744 52

2 niukka syöminen, ahminta- ja tyhjentäytymiskäyttäytyminen sekä liiallinen liikkuminen häiritsevät usein vakavasti kehon homeostaattista tasapainoa. Äidin riittävä raskaudenaikainen ravitsemus ja painonnousu ovat tärkeitä sikiön kehitykselle (20). Useissa tutkimuksissa onkin havaittu suurentunut raskaus- ja synnytyskomplikaatioiden riski syömishäiriöön sairastuneilla (19, 20, 22, 23, 24). Tässä tutkimuksessa selvitettiin pääkaupunkiseudun erityishoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennustetta 1 15 vuoden seuranta-ajanjaksona. Tavoitteena oli selvittää syömishäiriöihin liittyvä kuolleisuus ja itsemurhayritysten esiintyvyys eri syömishäiriöryhmissä, määrittää autoimmuuni sairauk sien ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys ja ilmaantuvuus suomalaisessa syömishäiriöpotilaskohortissa sekä arvioida, miten syömishäiriöt liittyvät lisääntymisterveyteen selvittämällä raskauksien ja synnytysten kulkua sekä syntyneiden lasten terveyttä. Aineisto ja menetelmät HUS/HYKS:n syömishäiriöklinikka on nuorten ja aikuisten syömishäiriöpotilaiden erityishoidon yksikkö, joka tuottaa palveluita HUSalueen väestölle ja maksusitoumuksella alueen ulkopuolella asuville. Polikliinisen hoidon tukena on päiväosasto ja kokovuorokausiosasto. Tutkimuksessa verrattiin vuosina hoidettujen aikuisten syömishäiriöpotilaiden tietoja iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen kaltaistettuihin, Väestörekisterikeskuksen poimimiin verrokkeihin, joita valittiin neljä kutakin potilasta kohti. Seuranta-aika päättyi Ennustetietoina ja hoitoa kuvaavina tietoina käytettiin valtakunnallisia rekisteritietoja (TAULUKKO 1). Syömishäiriöt diagnosoitiin kliinisin perustein hoitojakson alussa käyttäen ICD-10:n diag nostisia kriteerejä lukuun ottamatta ahmintahäiriötä (BED), joka diagnosoitiin DSM-IV:n tutkimuskriteerejä käyttämällä (25, 26). Ennustetietoja analysoitaessa käytettiin laihuushäiriön (AN) ja ahmimishäiriön TAULUKKO 1. Tutkimuksessa käytetyt tietolähteet. Aineisto Tiedot 30 eri auto immuunisairautta THL:n hoitoilmoitusrekisteri Diabetes Kelan lääkekorvausrekisteri Tyypin 2 diabetes Vähintään yhden suun kautta otettavan diabeteslääkereseptin (ACT-koodi A10B, veren glukoosipitoisuutta pienentävät suun kautta otettavat diabeteslääkkeet) lunastaminen Lisääntymisterveys Väestörekisterikeskus THL:n raskauden keskeyttämisrekisteri THL:n syntyneiden lasten rekisteri THL:n hoitoilmoitusrekisteri Itsemurhat THL:n hoitoilmoitusrekisteri Kuolleisuus Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisteri (BN) laveampaa määritelmää, joka sisälsi näiden häiriöiden epätyypilliset muodot (AN = F F50.1, BN = F F50.3). Tutkimus oli rekisteripohjainen, eikä tutkittaviin tai heidän omaisiinsa otettu henkilökohtaisesti yhteyttä. Tutkimuksessa noudatettiin lääketieteellistä tutkimusta koskevaa lainsäädäntöä (laki 488/1999) ja ohjeistusta. THL:n tutkimuseettinen työryhmä (THL/184/ /2011 ja THL/ 1816/ /2014) antoi tutkimukselle puoltavan lausuntonsa, Väestörekisterikeskus (1242/410/11), Tilastokeskus (TK ) ja Kela (DNro 76/522/2010) myönsivät luvan käyttää rekisteritietoja tutkimuksessa. Tilastomenetelmät. Diabeteksen ja autoimmuunisairauksien esiintyvyyttä mallitettiin (vakioitiin) ehdollisella logistisella regres sioanalyysil la, jossa otetaan huomioon potilaiden ja verrokkien kaltaistaminen. Myös lisääntymisterveyteen liittyviä kaksiluokkaisia vasteita mallitettiin logistisella regressioanalyysilla. Raskauden päättymisen syytä (lapsen syntymä, raskaudenkeskeytys tai keskenmeno) mallitettiin multinomisella regressiomallilla. Logististen ja multinomisten regressiomallien tulokset ilmoitettiin kerroinsuhteina (odds ratio, OR). Kuolleisuutta ja itsemurhakuolleisuutta sekä itsemurhayritysten, diabeteksen, auto immuu ni sairauksien ja raskauksien 745 Erityishoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennuste

3 TAULUKKO 2. HUS/HYKS:n syömishäiriöklinikassa vuosina hoidettujen potilaan ja verrokkien taustatekijät. Taustatekijät Kaikki 1 n = (100 %) Laihuushäiriö (F50.0) n = 532 (21,7 %) Epätyypillinen laihuushäiriö (F50.1) n = 381 (15,6 %) Ahmimishäiriö (F50.2) n = 811 (33,1 %) Epätyypillinen ahmimishäiriö (F50.3) n = 460 (18,8 %) Ahmintahäiriö (= BED, binge eating disorder 2 ) n = 171 (7,0 %) Sukupuoli Mies 113 (4,6) 28 (5,3) 16 (4,2) 16 (2,0) 13 (2,8) 22 (12,9) Nainen (95,4) 504 (94,7) 365 (95,8) 795 (98,0) 447 (97,2) 149 (87,1) Ikä hoidon alkaessa (v) (22,7) 201 (37,8) 112 (29,4) 157 (19,4) 67 (14,6) 7 (4,1) (35,3) 201 (37,8) 142 (37,3) 326 (40,2) 155 (33,7) 15 (8,8) (18,7) 68 (12,8) 64 (16,8) 181 (22,3) 107 (22,3) 17 (9,9) (10,0) 31 (5,8) 28 (7,4) 77 (9,5) 59 (12,8) 40 (23,4) (4,9) 11 (2,1) 15 (3,9) 27 (3,3) 33 (7,2) 29 (17,0) 41 v 205 (8,4) 20 (3,8) 20 (5,2) 43 (5,3) 39 (8,5) 63 (36,8) Siviilisääty Naimaton Potilas (61,2) 387 (77,1) 226 (61,9) 437 (58,2) 259 (58,2) 69 (46,3) Verrokki (52,4) (63,2) 834 (57,1) (48,2) 877 (49,3) 231 (38,8) Naimisissa Potilas 651 (28,8) 91 (18,3) 104 (28,5) 267 (34,0) 135 (30,3) 50 (33,6) Verrokki (39,7) 635 (31,6) 529 (36,2) (43,8) 744 (41,8) 275 (46,1) Eronnut Potilas 223 (9,9) 23 (4,6) 35 (9,6) 82 (10,4) 51 (11,5) 30 (20,1) Verrokki 709 (7,9) 105 (5,2) 97 (6,6) 252 (8,0) 159 (8,9) 90 (15,1) Lasten lukumäärä 0 Potilas (61,8) 401 (79,9) 234 (64,1) 426 (54,2) 257 (57,8) 72 (48,3) Verrokki (49,0) (59,7) 776 (53,2) (44,0) 832 (46,7) 222 (37,3) 1 Potilas 343 (15,2) 41 (8,2) 55 (15,1) 146 (18,6) 74 (16,6) 26 (17,5) Verrokki (17,7) 325 (16,2) 276 (18,9) 559 (17,8) 317 (17,8) 113 (19,0) 2 Potilas 332 (14,7) 37 (7,9) 46 (12,6) 134 (17,1) 76 (18,1) 36 (24,2) Verrokki (22,0) 321 (16,0) 282 (19,3) 800 (25,5) 403 (22,6) 165 (27,7) 3 tai enemmän Potilas 187 (8,3) 23 (4,6) 30 (8,2) 80 (10,2) 38 (8,5) 15 (10,1) Verrokki (11,3) 164 (8,2) 126 (8,6) 401 (12,8) 228 (12,8) 96 (16,1) Sairaalahoito Ei (80,7) 294 (55,3) 297 (78,0) 707 (87,2) 430 (94,5) 164 (95,9) Kyllä 473 (19,3) 238 (44,7) 84 (22,1) 104 (12,8) 30 (6,5) 7 (4,1) 1 Sisältää kaikki syömishäiriöryhmät (myös ryhmän muut syömishäiriöt eli F50.4, F50.5. F50.9; n = 95, 3,8 % kaikista potilaista, naisia 81,1 % ja miehiä 18,9 %) 2 Ahmintahäiriödiagnoosi tehtiin DSM-IV:n tutkimuskriteerien mukaan J. Suokas ym.

4 ilmaantuvuutta mallitettiin Poisson-regressiomalleilla, joiden tulokset raportoitin riskisuhteina (RR). Tapahtumayhteyksien suhdetta kuvattiin riskitiheys suhteella (hazard ratio, HR) joka perustui vakioituun Coxin malliin. Lasten lukumäärän mallituksessa sovellettiin nollainflatoitua (zero inflated) Poisson-regressiomallia, joka soveltuu paljon nollia sisältävien lukumäärävasteiden analysointiin. Kaikista tuloksista raportoitiin piste-estimaattien lisäksi 95 %:n luottamusväli (LV). Data-analyysit tehtiin pääasiassa R-tilasto-ohjelmalla (27). Tulokset YDINASIAT 88 Kaikkiin syömishäiriöihin sairastuminen lisäsi kuolleisuutta. 88 Laihuus- ja ahmimishäiriöön liittyi moninkertainen itsemurhayritysten ja toteutuneiden itsemurhien riski verrokkiväestöön verrattuna. 88 Syömishäiriötä sairastavilla oli verrokkiväestöön verrattuna 16-kertainen diabeteskuolleisuus ja enemmän autoimmuunisairauksia. 88 Valtaosalla syömishäiriöpotilaista raskaus ja synnytys sujuivat hyvin, mutta osan lapsilla havaittiin vakavia vastasyntyneen terveysongelmia. 8 8 Ahmimis- ja ahmintahäiriöön liittyi suurentunut tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuus. Tutkimusaikana syömishäiriötä sairastavia potilaita oli hoidossa (2 337 naista ja 113 miestä), ja verrokkeja tutkimuksessa oli Syömishäiriöpotilaiden taustatiedot on tarkemmin kuvattu TAULUKOSSA 2. Valtaosa potilaista (81 %) hoidettiin avohoidossa. Kokovuorokausiosastohoitoon ohjattiin eniten laihuushäiriöpotilaita (45 %). Keskimääräinen seuranta-aika oli 8,7 vuotta. Kuolemat. Syömishäiriötä sairastavista potilaista kuoli seurannan aikana 61 (2,5 %) (TAULUKKO 3). Laihuushäiriössä kuolemanriski (HR) oli 6,51, ahmimishäiriössä 2,97 ja ahmintahäiriössä 1,77 muuhun saman ikäiseen väestöön nähden. Itsemurhariski oli laajassa laihuushäiriössä viisinkertainen ja laajassa ahmimishäiriössä kuusinkertainen verrattuna samanikäiseen väestöön. ICD-10:n diagnostiset kriteerit täyttävässä ahmimishäiriössä (F50.2) itsemurhariski oli vielä suurempi (18-kertainen). Laihuushäiriössä suurin kuolemanvaara oli seurannan ensimmäisten vuosien aikana, mutta ahmimishäiriössä riski kuolla lisääntyi vasta seurannan kuluessa. Suurin yksittäinen kuolemansyy syömishäiriöpotilailla oli itsemurha (30 % kuolemista). Muina kuolemansyinä olivat tapaturmat sekä sydän- ja verenkiertoelinsairauksiin ja diabetekseen liittyvät kuolemat. Diabeteskuolleisuus oli 16-kertainen väestöverrokkeihin nähden. Neljästä diabetekseen kuolleesta syömishäiriöpotilaasta kolmella oli ollut tyypin 1 diabetes ja yhdellä määrittämätön diabetes, kun taas ainut diabetekseen kuollut väestöverrokki oli sairastanut tyypin 2 diabetesta. Itsemurhayritykset. Syömishäiriön takia hoidossa olleista potilaista 156 (6,3 %) oli seuranta-aikana yrittänyt itsemurhaa, ja heistä 66:lla oli useita itsemurhayrityksiä. Verrokeista 139 (1,4 %) oli yrittänyt itsemurhaa, ja heis tä 39:llä oli useita itsemurhayrityksiä. Syömishäiriön takia hoidossa olleiden potilaiden riski (RR) yrittää itsemurhaa oli 4,70 muuhun samanikäiseen väestöön verrattuna. Aikaisempi itsemurhayritys lisäsi syö mis häiriö potilaiden riskiä tehdä uusi itsemurhayritys. Riski yrittää itsemurhaa oli suurin seurannan alussa. Autoimmuunisairauksien kokonaisesiintyvyys eri syömishäiriöryhmissä seuranta-ajan lopussa on kuvattu TAULUKOSSA 4. Syömishäiriön sairastaneilla havaittiin suurentunut auto immuunisairauksien riski sekä ennen syömishäiriön hoidon alkua että seuranta-ajan lopussa, jolloin 8,9 %:lla potilaista ja 5,4 %:lla verrokeista oli diagnosoitu yksi tai useampi autoimmuunisairaus. Ahmimishäiriön sairastaneilla miehillä autoimmuunisairaudet olivat yleisempiä kuin ahmimishäiriön sairastaneilla naisilla. 747 Erityishoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennuste

5 TAULUKKO 3. HUS/HYKS:n syömishäiriöklinikassa vuosina hoidettujen potilaiden kokonaiskuolleisuus (kuolemaa/1 000 henkilövuotta) ja kuolemanriski muuhun samanikäiseen väestöön nähden (vakioitu iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan). Riskisuhde (HR) perustuu vakioituun Coxin malliin. BED (ahmintahäiriö) 1 Potilaat: 171 Väestöverrokit: 684 BN (ahmimishäiriö) (F F50.3) Potilaat:1 260 Väestöverrokit: AN (laihuushäiriö) (F F50.1) Potilaat: 911 Väestöverrokit: KAIKKI Potilaat: Väestöverrokit: Kuolemaa / henkilövuotta Kuollut (n) Henkilövuosi (1 000) Kuolemaa / henkilövuotta Kuollut (n) Henkilövuosi (1 000) Kuolemaa / henkilövuotta Kuollut (n) Henkilövuosi (1 000) Kuolemaa / henkilövuotta Kuollut (n) Henkilövuosi (1 000) Kaikki kuolinsyyt Väestöverrokit 70 84,6 0, ,4 0, ,3 0,91 9 4,9 1,84 Potilaat 61 20,9 2, , ,2 2,71 4 1,2 3,28 HR (95 %:n luottamusväli) 3,54 (2,52 4,96) 6,51 (3,46 12,26) 2,97 (1,90 4,65) 1,77 (0,60 5,27) Itsemurhakuolleisuus Väestöverrokit 12 84,6 0, ,4 0, ,3 0,16 0 4,9 0 Potilaat 18 20,9 0, , ,2 0,99 1 1,2 0,82 HR (95 %:n luottamusväli) 6,07 (2,92 12,62) 5,07 (1,37 18,84) 6,07 (2,47 14,89) ES 2 1 BED-diagnoosi tehtiin DSM-IV:n tutkimuskriteerien mukaan. 2 ES = ei sovellettavissa: riskisuhdetta ei voitu laskea, koska väestöverrokit eivät tehneet itsemurhia. Endokrinologisten autoimmuunisairauksien suurempaa riskiä potilailla selitti tyypin 1 diabetes, joka oli potilailla lähes neljä kertaa yleisempi kuin verrokeilla. Gastroenterologisten autoimmuunisairauksien suurentuneeseen riskiin taas vaikutti eniten Crohnin tauti, jonka riski potilailla oli kolminkertainen. Syömishäiriöpotilailla yleisemmät autoimmuunisairaudet eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään syömiskäyttäytymiseen ja ruoansulatuskanavaan vaikuttaviin sairauksiin, vaan suurempi riski ilman niitä havaittiin myös analyyseissä sekä ennen syömishäiriön hoidon alkua että seuranta-ajan lopussa. Seuranta-ajan lopussa syömishäiriön vuoksi hoidetuilla havaittiin muun muassa suurentunut SLE:n (systeeminen lupus erythematosus) ja Sjögrenin oireyhtymän riski sekä marginaalisesti lisääntynyt silmän värikalvotulehduksen (iriitti, iridosykliitti) ja iho sairauksien kuten psoriaasin riski. Tyypin 2 diabetes. Ahmimis- ja ahmintahäiriötä sairastaneilla havaittiin huomattavasti suurentunut tyypin 2 diabeteksen riski sekä ennen syömishäiriön hoidon alkua että seuranta-ajan lopussa, jolloin 5,2 %:lla potilaista ja 1,7 %:lla verrokeista oli tyypin 2 diabetes. Miehillä tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys oli merkitsevästi suurempi kuin naisilla. Ahmintahäiriön (BED) vuoksi hoidetuista potilaista kolmasosalla oli tyypin 2 diabetes, kun taas vastaava osuus heidän verrokeillaan oli 4,1 %. Ennen syömishäiriön hoidon alkua diabetes oli viisi kertaa yleisempi ahmimishäiriötä sairastavilla potilailla kuin heidän verrokeillaan. Seuranta-ajan lopussa ahmimishäiriöpotilaiden diabetesriski taas oli yli kaksinkertainen. Tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys erityishoidon yksikössä hoidetuilla potilailla on kuvattu TAULUKOSSA 5. Lapsettomuus. Syömishäiriön vuoksi hoidossa olleet potilaat olivat verrokkeja useammin lapsettomia. Kaikista potilaista 62 % ja verrokeista 49 % oli tutkimushetkellä lapsettomia. Raskauksien ja synnytysten määrät olivat potilasryhmissä verrokkiryhmiä pienempiä. Selvimmin tämä näkyi laihuushäiriön vuoksi hoidossa olleilla naisilla, joilla raskauksien määrä oli alle puolet verrokkiryhmän raskauksien määrästä. Ahmimishäiriöön liittyi verrok J. Suokas ym.

6 TAULUKKO 4. Autoimmuunisairauksien kokonaisesiintyvyys seuranta-ajan lopussa erityishoidon yksikössä hoidetuilla syömishäiriöpotilailla ja heidän verrokeillaan. Syömishäiriöpotilaat (n, autoimmuunisairauden suhteen positiiviset/negatiiviset, % positiivisia) Kaltaistetut verrokit (n, autoimmuunisairauden suhteen positiiviset/negatiiviset, % positiivisia) Laihuushäiriö (n = 911) Ahmimishäiriö (n = 1 260) Ahmintahäiriö BED (n = 171) Naiset 60/807 (6,9) 111/1 120 (9,0) 26/123 (17,4) Miehet 4/40 (9,1) 7/22 (24,1) 2/20 (9,1) Kaikki 64/847 (7,0) 118/1 142 (9,4) 27/144 (15,8) Naiset 166/3 302 (4,8) 288/4 636 (5,8) 36/560 (6,0) Miehet 5/171 (2,8) 8/108 (6,9) 6/82 (6,8) Kaikki 171/3 473 (4,7) 296/4 744 (5,8) 42/642 (6,1) keihin nähden suurentunut raskaudenkeskeytyksen riski. Keskenmenoriskin puolestaan havaittiin olevan suurentunut ahmintahäiriön vuoksi hoidossa olleilla naisilla, joiden raskauk sista 47 % päättyi keskenmenoon, kun verrokkien vastaava luku oli 23 %. Raskaudet. Syömishäiriöpotilaat olivat raskauden aikana verrokkeja tiiviimmässä seurannassa neuvolassa ja äitiyspoliklinikassa. Laihuushäiriön tai ahmimishäiriön vuoksi hoidossa olleiden naisten lasten syntymäpaino oli pienempi kuin verrokkien lapsilla (laihuushäiriöryhmässä syntymäpainon keski arvo g, ahmimishäiriöryhmässä g, verrokkiryhmässä g). Ahmintahäiriön suhteen tilanne oli päinvastainen (syntymäpainon keskiarvo g). Äidin laihuus häi riöön liittyi lisääntynyt anemian, sikiön hitaan kasvun, ennen aikaisten supistusten, ennen aikaisen synnytyksen, raskausviikkoihin nähden pienipainoisen lapsen (alle g) ja lapsen perinataalikuoleman vaara. Ahmimishäi riön vuoksi hoidossa olleilla äideillä havaittiin suurentunut riski ennenaikaisiin supistuksiin, vastasyntyneen elvytykseen ja hyvin pieniin Apgarin pisteisiin (enintään 3) minuutti syntymän jälkeen. Ahmintahäiriöön liittyi äidin kohonneen verenpaineen, synnytyksen ensimmäisen (p < 0,001) ja toisen vaiheen pitkittyneen keston (p = 0,018) sekä raskausviikkoihin nähden suuripainoisen lapsen syntymän riski. Pohdinta Tutkimus on Suomessa ensimmäinen, jossa on selvitetty suurella aineistolla erikoissairaanhoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennustetta. Tutkimus muodostuu osatutkimuksista, joissa selvitettiin syömishäiriöiden yhteyttä kuolleisuuteen, itsemurhayrityksiin, autoimmuunisairauksiin, tyypin 2 diabetekseen ja lisääntymisterveyteen (28, 29, 30, 31, 32, 33). Itsemurhayritykset olivat tavallisia syömishäiriön takia hoidossa olleilla potilailla (33). Itsemurha-ajatuksien ja itsetuhoisuuden selvittämisen tulisikin aina kuulua osaksi syömishäiriöpotilaan arviointia ja kokonaisvaltaista hoitoa. Tutkimuksen mukaan syömis häi riöön sairastuminen lisäsi kuolleisuutta, mutta erityishoidon yksikössä hoidettujen vaikeaa syömishäiriötä sairastaneiden potilaiden ennuste osoittautui paremmaksi kuin aikaisemmissa tutkimuksissa (32, 34, 35, 36). Tässä tutkimuksessa syömishäiriöpotilaiden kokonaiskuolleisuus oli 2,5 %, kun se toisessa tutkimuksessa 8 25 vuoden seuranta-aikana oli 4,5 % (37). Tutkimuksen mukaan syömishäiriötä sairastavien yleisin kuolemansyy oli itsemurha (32). Muita yleisiä kuolemansyitä olivat tapaturmat, sydän- ja verenkiertoelinsairaudet sekä diabetekseen liittyvät sairaudet (32). Tutkimuksessa havaittiin yhteys syömishäiriöiden ja geneettiseltä etiologialtaan toisistaan poikkeavien usean eri elinjärjestelmän autoimmuunisairauksien välillä (30). Löydökset tukevat sitä, että syömishäiriöiden taustalla saattaa osalla potilaista olla heikosti tunnettuja immunologisia mekanismeja. Syömishäiriö altistaa diabeteksen komplikaatioille, ja tyypin 1 diabetekseen liittyi syömishäiriöpotilailla ylikuolleisuutta (32). 749 Erityishoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennuste

7 TAULUKKO 5. Tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys erityishoidon yksikössä hoidetuilla syömishäiriöpotilailla. n (positiiviset/negatiiviset T2D:n suhteen, % positiivisia) OR (95 %:n LV) p-arvo Potilaat Verrokit Esiintyvyys ennen syömishäiriön hoidon alkua Kaikki syömishäiriöt Yhteensä 45/2 297 (1,9) 31/9 337 (0,3) 6,6 (4,0 10,7) < 0,001 Laihuushäiriö Yhteensä 1/910 (0,1) 3/3 641 (0,08) 1,3 (0,1 12,8) 0,8 Ahmimishäiriö Yhteensä 18/1 242 (1,5) 13/5 027 (0,3) 5,8 (2,8 12,1) < 0,001 Ahmintahäiriö (BED) Yhteensä 26/145 (15,2) 15/669 (2,2) 8,8 (4,3 17,9) < 0,001 Kokonaisesiintyvyys seuranta-ajan lopussa Kaikki syömishäiriöt Yhteensä 121/2 221 (5,2) 163/9 205 (1,7) 3,4 (2,6 4,4) < 0,001 Naiset 102/2 145 (4,5) 148/8 840 (1,6) 3,0 (2,3 4,0) < 0,001 Miehet 19/76 (20,0) 15/365 (3,9) 11,3 (4,1 30,8) < 0,001 Laihuushäiriö Yhteensä 7/904 (0,8) 34/3 610 (0,9) 0,8 (0,4 1,9) 0,63 Naiset 5/862 (0,6) 31/3 437 (0,9) 0,6 (0,3 1,7) 0,36 Miehet 2/42 (4,5) 3/173 (1,7) 3,2 (0,4 23,4) 0,26 Ahmimishäiriö Yhteensä 56/1 204 (4,4) 101/4 939 (2,0) 2,4 (1,7 3,5) < 0,001 Naiset 51/1 180 (4,1) 96/4 828 (1,9) 2,3 (1,6 3,3) < 0,001 Miehet 5/24 (17,2) 5/111 (4,3) 5,7 (1,3 24,5) 0,02 Ahmintahäiriö (BED) Yhteensä 58/113 (33,9) 28/656 (4,1) 12,9 (7,4 22,5) < 0,001 Naiset 46/103 (30,9) 21/575 (3,5) 10,8 (6,1 19,1) < 0,001 Miehet 12/10 (54,5) 7/81 (8,0) 13,9 (4,4 43,4) < 0,001 T2D = tyypin 2 diabetes, OR = kerroinsuhde, LV = luottamusväli 750 Tutkimuksessa havaittiin myös huomattavasti suurentunut tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys ahmimishäiriön ja ahmintahäiriön (BED) vuoksi hoidossa olleilla henkilöillä (31). Tämä seikka tulisikin huomioida näiden potilaiden hoidossa, sillä heikentynyt glukoosinsieto on diagnosoitua tyypin 2 diabetesta selvästi yleisempää ja koskettaa todennäköisesti huomattavaa osaa ahminta- ja ahmimishäiriöpotilaista. Tutkimuksen tuloksia ei pystytty vakioimaan painoindeksitietojen suhteen, mutta yhdessä aiemman tutkimusnäytön kanssa tulokset tukevat glukoosiaineenvaihdunnan häiriöihin ja ahmintaongelmiin liittyviä, osittain jaettuja mekanismeja. Tutkimuksessa havaittiin yhteys kaikkien syömishäiriötyyppien ja lisääntymisterveyden ongelmien välillä, ja saadut tulokset korostavat lisääntymisterveyteen liittyvän neuvonnan ja seurannan tärkeyttä syömishäiriön sairastaneilla (28). Valtaosalla syömishäiriön vuoksi hoidossa olleista naisista raskaus ja synnytys sujuivat hyvin (29). Syntyneen lapsen terveyteen liittyi kuitenkin tässä ryhmässä enemmän ongelmia kuin verrokeilla, joten tehostettu raskaudenaikainen seuranta on näillä naisilla perusteltua. Tutkimuksen vahvuuksia olivat suuri kliininen potilasaineisto ja kattavat rekisteripohjaiset seurantatiedot. Tutkimuksessa heikkoutena oli, että potilaat olivat olleet hoidossa erityishoidon yksikössä, joten tutkimustuloksia ei voida suoraan yleistää koskemaan kaikkia syömishäiriöitä sairastavia. Puutteeksi voidaan katsoa myös, että potilaiden diagnoosi perustui psykiatrin hoidon alussa antamaan diagnoosiin eikä käytettävissä ollut tietoa muista samanaikaisista mielenterveyshäiriöistä. Lopuksi Tutkimuksen tulosten pohjalta haasteena on entisestään tehostaa syömishäiriöpotilaiden varhaista tunnistamista, kokonaisvaltaista arvioin tia ja hoitoa. Ahmimis- ja ahminta häiriötä sairastaneilla havaittiin lisääntynyt tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys. Lisäksi syömis häiriö tä sairastaneilla potilailla oli ylikuolleisuutta diabetekseen liittyviin sairauksiin. Erityistä huomiota onkin kiinnitettävä diabetesta J. Suokas ym.

8 sairastavien syömishäiriöpotilaiden hoitoon. Koska vastasyntyneen terveyteen liittyvien vakavien komplikaatioiden vaara oli suurentunut syömishäiriötä sairastavilla, olisi suositeltavaa seurata syömishäiriön sairastaneiden tai sitä sairastavien raskauksia tiivisti ja ongelmatilanteissa herkästi konsultoida syömishäiriön hoitoon perehtynyttä työryhmää. JAANA SUOKAS, LT, dosentti, oyl, erikoistutkija HUS/HYKS syömishäiriöklinikka THL MIKA GISSLER, FT, VTM, tutkimusprofessori THL, tilastot ja rekisterit -yksikkö Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus, Turun yliopisto JARI HAUKKA, FT, dosentti THL Helsingin yliopisto, Hjelt-insituutti MILLA LINNA, LT Helsingin yliopisto, Hjelt-insituutti, HUS/HYKS nuorisopsykiatria SIDONNAISUUDET Jaana Suokas: Luentopalkkio (Professio), lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Kustannus Oy Duodecim) Mika Gissler: Ei sidonnaisuuksia Jari Haukka: Johtokunnan tms. jäsenyys (Epid Research Oy) Milla LInna: Ei sidonnaisuuksia Anu Raevuori: Ei sidonnaisuuksia Jaana Suvisaari: Apuraha (EU, 7. puiteohjelma, Sigrid Juséliuksen säätiö, Suomen Akatemia, Suomen Kulttuurirahasto), asiantuntijapalkkio (Kustannus Oy Duodecim), luentopalkkio (Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto, Suomen psykiatriyhdistys, Terveydenhoitajaliitto, Turun yliopisto, UKK-instituutti) ANU RAEVUORI, LT, dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-insituutti, kansanterveystieteen osasto, Helsingin yliopisto, nuorisopsykiatria, erityispalveluiden klinikka, HUS/HYKS Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus, kliininen laitos, Turun yliopisto THL, mielenterveysyksikkö JAANA SUVISAARI, LT, dosentti, tutkimusprofessori THL KIRJALLISUUTTA 1. Keski-Rahkonen A, Hoek HW, Susser ES, ym. Epidemiology and course of anorexia nervosa in the community. Am J Psychiatry 2007;164: Keski-Rahkonen A, Hoek HW, Linna MS, ym. Incidence and outcome of bulimia nervosa: a nationwide population-based study. Psychol Med 2009;39: Isomaa R, Isomaa AL, Marttunen M, ym. The prevalence, incidence and development of eating disordes in Finnish adolescents: a two-step 3-year follow-up study. Eur Eat Disord Rev 2009;17: Lähteenmäki S, Saarni S, Suokas J, ym. Prevalence and correlates of eating disorders among young adults in Finland. Nord J Psychiatry 2014;68: American Psychiatric Association. Diagnostic and Statistical Manual of Mental disorders (DSM-5), 5. painos. Arlington: American Psychiatric Publishing Halmi KA, Eckert E, Marchi P, ym. Comorbidity of psychiatric diagnoses in anorexia nervosa. Arch Gen Psychiatry 1991;48: Zaider TI, Johnson JG, Cockel SJ. Psychiatric comorbidity associated with eating disorder symptomatology among adolescent in the community. Int J Eat Disord 2000;28: Chesney E, Goodwin G, Fazel S. Risk of all-cause and suicide mortality in mental disorders: a meta-review. World Psychiatry 2014;13: Fichter MM, Quadflieg N, Hedlund S. Long-term course of binge eating disorder and bulimia nervosa: relevance for nosology and diagnostic criteria. Int J Eat Disord 2008;41: Arigo D, Anskis AM, Smyth JM. Psychiatric comorbidities in women with celiac disease. Chronic Illn 2012;8: Benros ME, Waltoft BL, Nordentoft M, ym. Autoimmune diseases and severe infections as risk factors for mood disorders: a nationwide study. JAMA Psychiatry 2013;70: Fetissov SO, Hallman J, Oreland L, ym. Autoantibodies against alpha-msh, ACTH, and LHRH in anorexia and bulimia nervosa patients. Proc Natl Acad Sci U S A 2002;99: Fetissov SO, Harro J, Jaanisk M, ym. Autoantibodies against neuropeptides are associated with psychological traits in eating disorders. Proc Natl Acad Sci U S A 2005;102: Terashi M, Asakawa A, Harada T, ym. Ghrelin reactive autoantibodies in restrictive anorexia nervosa. Nutrition 2011;27: Kenardy J, Mensch M, Bowen K, ym. Disordered eating behaviours in women with type 2 diabetes mellitus. Eat Behav 2011;2: de Jonge P, Alonso J, Stein DJ, ym. Associations between DSM-IV mental disorders and diabetes mellitus: a role for impulse control disorders and depression. Diabetologia 2014;57: Easter A, Treasure J, Micali N. Fertility and prenatal attitudes towards pregnancy in women with eating disorders: results from the Avon Longitudinal Study of Parents and Children. BJOG 2011;118: Bulik CM, Hoffman ER, Von Holle A, ym. Unplanned pregnancy in women with anorexia nervosa. Obstet Gynecol 2010; 116: Micali N, De Stavola B, dos-santos- Silva I, ym. Perinatal outcomes and gestational weight gain in women with eating disorders: a population-based cohort study. BJOG 2012;119: Micali N, Treasure J. Biological effects of a maternal ED on pregnancy and foetal 751 Erityishoidon yksikössä hoidettujen syömishäiriöpotilaiden ennuste

9 development: a review. Eur Eat Disord Rev 2009;17: Bulik CM, Von Holle A, Siega-Riz AM, ym. Birth outcomes in women with eating disorders in the Norwegian Mother and Child cohort study (MoBa). Int J Eat Disord 2009;42: Ekéus C, Lindberg L, Lindblad F, Hjern A. Birth outcomes and pregnancy complications in women with a history of anorexia nervosa. BJOG 2006;113: Solmi F, Sallis H, Stahl D, ym. Low birth weight in the offspring of women with anorexia nervosa. Epidemiol Rev 2014;36: Koubaa S, Hällström T, Lindholm C, Hirschberg AL. Pregnancy and neonatal outcomes in women with eating disorders. Obstet Gynecol 2005;105: World Health Organisation. The international statistical classification of diseases and related health problems. 10. painos. Geneva: WHO, American Psychiatric Association. Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM-IV), 4. painos. Washington: American Psychiatric Publishing R Development Core Team. R: A Language and Environment for Statistical Computing. Vienna, Austria: Linna MS, Raevuori A, Haukka J, ym. Reproductive health outcomes in eating disorders. Int J Eat Disord 2013;46: Linna MS, Raevuori A, Haukka J, ym. Pregnancy, obstetric, and perinatal health outcomes in eating disorders. Am J Obstet Gynecol 2014;211:392.e Raevuori A, Haukka J, Vaarala O, ym. The increased risk for autoimmune diseases in patients with eating disorders. PLoS One 2014;9:e Raevuori A, Suokas J, Haukka J, ym. Highly increased risk of type 2 diabetes in patients with binge eating disorder and bulimia nervosa. Int J Eat Disord 2014, doi: /eat Suokas JT, Suvisaari JM, Gissler M, ym. Mortality in eating disorders: a follow-up study of adult eating disorder patients treated in tertiary-care, Psychiatry Res 2013;210: Suokas J, Suvisaari J, Grainger M, ym. Suicide attempts and mortality in eating disorders: a follow-up study of eating disorder patients. Gen Hosp Psychiatry 2014; 36: Arcelus J, Mitchell AJ, Wales J, Nielsen S. Mortality rates in patients with anorexia nervosa and other eating disorders. A meta-analysis of 36 studies. Arch Gen Psychiatry 2011;68: Franko DL, Keshaviah A, Eddy KT, ym. A longitudinal investigation of mortality in anorexia nervosa and bulimia nervosa. Am J Psychiatry 2013;170: Huas C, Godart N, Caille A, ym. Mortality and its predictors in severe bulimia nervosa patients. Eur Eat Disord Rev 2013;21: Crow S, Peterson C, Swanson S, ym. Increased mortality in bulimia nervosa and other eating disorders. Am J Psychiatry 2009;166: Summary Outcome of eating disorder patients treated in tertiary care BACKGROUND: We assessed the outcome of eating disorder patients treated in a specialized treatment setting. MATERIAL AND METHODS: Register-based follow-up study of adults (n = 2 450, 95% women, age range years). For each patient four background-matched controls were selected. RESULTS: The hazard ratio for all-cause mortality was 6.51 in anorexia, 2.97 in bulimia and 1.77 in BED. Autoimmune diseases were more common in patients than in controls. Bulimia and BED were associated with increased type 2 diabetes risk. Pregnancy and childbirth rates were lower among patients than among controls. CONCLUSIONS: Eating disorders are associated with multiple health problems and increased mortality risk. 752 J. Suokas ym.