Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu
|
|
- Esa Myllymäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu Valtuustoseminaari Projektinjohtaja Katariina Baarman
2 Kaupunkistrategia Vetovoimainen keskusta on Helsingin käyntikortti ja elinehto. Keskustan elinvoimaisuutta kehitetään yhteistyössä alueen elinkeinoelämän toimijoiden kanssa. Kaupunki selvittää ydinkeskustan viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta edistävän kävelykeskustan merkittävämmän laajentamisen sekä keskustan läpiajoliikennettä ja satamien raskasta liikennettä katutilassa vähentävän maanalaisen kokoojakadun edellytykset. Toteutuessaan kokoojakatu rahoitetaan isolta osin tienkäyttömaksuin. 2
3 Projektin eteneminen Syksy 2017 Kevät 2018 Kesä Syksy 2018 Kevät 2019 Kevät 2020 Syötteet projektin organisoimiseksi Selvitysten inventointi Avoin ja osallistava ideoiden keruu sekä yhteiskehittelyvaihe Ideavaiheen tulokset tiedoksi ja yleissuunnitteluun etenevät ratkaisut päätöksentekoon (kaupungin johtoryhmä, kaupunkiympäristölautakunta) Yleissuunnittelun tulosten ja edellytysten arviointi sekä päätös jatkotoimenpiteistä (kaupungin johtoryhmä, kaupunkiympäristölautakunta, kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto) Kokeiluja kesäisin (kokemukset kaupungin johtoryhmään syksyisin) 3
4 Idea- ja yhteiskehittelyvaihe Helsingin kauppakamarin oma seurantaryhmä Instawalk: Kävelykeskusta Jalan kaupungilla miltä Helsinki tuntuu kävellen? -karttakysely Materiaalit esillä osoitteessa lu#kavelykeskusta-ja-maanalainen-kokoojakatu 4
5 Idea- ja yhteiskehittelyvaihe Ideakartoitus, 10 suunnittelutoimistoa 8 toimistoa osallistui Kaikille avoin kehityspaja ideakartoituksen satoa ja yhteiskehittelyä Laiturilla Ideat kommentoitavana kerro kantasi -palvelussa Kantakaupunkimessuilla ratkaisuvaihtoehtojen esittely 5
6 Idea- ja yhteiskehittelyvaihe Markkinatoimijoille suunnattu kehitysklinikka, työpajoja 4 kpl Haastattelututkimukset suurille yrityksille ja pienille yrittäjille 6
7 Elinkeinoelämä; vuorovaikutus keskustasijainnin arvostus on edelleen korkealla maltilliselle kävelykeskustan laajentamiselle vihreää valoa laatua määrän sijaan keskustasta vetovoimaisempi ja paremmin saavutettava viihtyisä ja turvallinen keskusta, vähemmän melua ja saasteita kävelykeskusta tuo uutta nostetta matkailukohteena asenteet maanalaista kokoojakatua kohtaan myönteiset autoton keskusta herättää kritiikkiä huolta ydinkeskustan näivettymisestä ja asiakkaiden siirtymisestä yhä enemmän ostoskeskuksiin suunnitelmassa tulisi ottaa huomioon yritysten huoltoliikenne, pysäköintitarpeet ja yksityisautoilu keskustassa jatkossakin laajaa vuorovaikutusta keskustan elinkeinoelämän edustajien kanssa on arvostettu ja sen toivotaan jatkuvan 7
8 On muodostettu 7 ratkaisuvaihtoehtoa Kävelykeskustan laajentamisesta on kolme erilaista ratkaisua, jotka eroavat toisistaan pääosin Esplanadien suhteen Maanalaisesta kokoojakadusta on kolme periaatteessa erilaista ratkaisua: 2+2-kaistainen tunneli (useita vaihtoehtoisia katuyhteyksiä), 1+1-kaistainen tunneli sekä keskustan huoltotunnelia hyödyntävä ratkaisu Lisäksi ratkaisuvaihtoehtojen 1-6 maanalaiselle kokoojakadulle on tutkittu kahta vaihtoehtoista linjausta On muodostettu 7 ratkaisuvaihtoehtoa erilaisista kävelykeskustoista ja maanalaisista kokoojakaduista lähemmin tarkasteltavaksi 8
9 Kävelykeskustan vaihtoehto 1 Molemmat Esplanadit ja Etelärannan pohjoisosa kävelykatuja. Postikatu kävelykatu Kaivokatu ja suurin osa Fredrikinkatua ja Bulevardia joukkoliikennekatuja. Osa Mannerheimintietä, Runeberginkatua sekä Fredrikinkatua 1+1-kaistaisia (auto- ja bussiliikenteellä yhteiskaistat) (vaihtoehto A-1) 9
10 Kävelykeskustan vaihtoehto 2 Molemmat Esplanadit 1- kaistaisia kävelypainotteisia katuja Postikatu kävelykatu Kaivokatu ja Pitkäsilta joukkoliikennekatuja (vaihtoehto B-2) 10
11 Kävelykeskustan vaihtoehto 3 Pohjoisesplanadi kävelykatu ja Eteläesplanadi 1+1 -kaistainen kävelypainotteinen katu Postikatu ja Etelärannan pohjoisosa kävelykatuja Kaivokatu joukkoliikennekatu (vaihtoehto C-3) 11
12 Maanalaisen kokoojakadun 2+2- kaistainen vaihtoehto Päätunneli 2+2 kaistainen Satamien yhteydet: Eteläsatama, Länsisatama, Katajanokan satama Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen ja etelä sekä huoltotunneli (vaihtoehto C-4b) 12
13 Maanalaisen kokoojakadun 1+1- kaistainen vaihtoehto Päätunneli 1+1 kaistainen Satamien yhteydet: Länsisatama Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen sekä huoltotunneli (vaihtoehto D-5) 13
14 Keskustan huoltotunneliin perustuva vaihtoehto Keskustan huoltotunnelia (1+1-kaistainen) jatkettu Länsiväylälle sekä Sörnäisten rantatielle Läpiajo kielletty Satamien yhteydet: raskaalla liikenteellä Länsisatamasta vain Länsiväylän suuntaan. Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen (vaihtoehto E-6) 14
15 Vaikutusten arviointi Liikennejärjestelmävaikutukset Tilavaraustarkastelu maanalaisten tilojen suhteen Yritysvaikutusten arviointi Vaikutukset maankäyttöön ja kaupunkikuvaan sekä kulttuuriympäristöön arvioidaan karkealla tasolla asiantuntijoiden toimesta Laajemmat taloudelliset vaikutukset sekä investointikustannukset arvioidaan yleissuunnitteluvaiheen ratkaisuista Vaikutusten arvioinnin tulosten perusteella laaditaan 1-2 vaihtoehtoista ratkaisua kävelykeskustan ja maanalaisen kokoojakadun jatkosuunnitteluun 15
16 Projektin eteneminen Syksy 2017 Kevät 2018 Kesä Syksy 2018 Kevät 2019 Kevät 2020 Syötteet projektin organisoimiseksi Selvitysten inventointi Avoin ja osallistava ideoiden keruu sekä yhteiskehittelyvaihe Ideavaiheen tulokset tiedoksi ja yleissuunnitteluun etenevät ratkaisut päätöksentekoon (kaupungin johtoryhmä, kaupunkiympäristölautakunta) Yleissuunnittelun tulosten ja edellytysten arviointi sekä päätös jatkotoimenpiteistä (kaupungin johtoryhmä, kaupunkiympäristölautakunta, kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto) Kokeiluja kesäisin (kokemukset kaupungin johtoryhmään syksyisin) 16
17 Kiitos! Tervetuloa keskustelemaan Kävelykeskustan laajentamisen ja maanalaisen kokoojakadun ratkaisuista kaupungin 3D-mallin äärelle, jossa on tavattavissa seuraavat asiantuntijat: - Baarman Katariina, projektinjohtaja - Kivilaakso Eija, yksikön päällikkö (maanalainen tilavaraus) - Maarttola Minna, kehityspäällikkö (elinkeino) - Nikulainen Pekka, liikenneinsinööri (liikenne) - Yläjääski Marjaana, johtava arkkitehti (asemakaavoitus) - Yhteystiedot etunimi.sukunimi@hel.fi
18 Ratkaisuvaihtoehto 1 Molemmat Esplanadit ja Etelärannan pohjoisosa kävelykatuja. Postikatu kävelykatu Kaivokatu ja suurin osa Fredrikinkatua ja Bulevardia joukkoliikennekatuja. Osa Mannerheimintietä, Runeberginkatua sekä Fredrikinkatua 1+1-kaistaisia (auto- ja bussiliikenteellä yhteiskaistat) Päätunneli 2+2 kaistainen Satamien yhteydet: Länsisatama, Eteläsatama, Katajanokka Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen ja etelä sekä huoltotunneli (vaihtoehto A-1) 18
19 Ratkaisuvaihtoehto 2 Postikatu kävelykatu Kaivokatu ja Pitkäsilta joukkoliikennekatuja Molemmat Esplanadit 1-kaistaisia kävelypainotteisia katuja Päätunneli 2+2 kaistainen Satamien yhteydet: Länsisatama, Eteläsatama, Katajanokka Muut yhteydet: katuverkko etelä sekä huoltotunneli (vaihtoehto B-2) 19
20 Ratkaisuvaihtoehto 3 Pohjoisesplanadi kävelykatu ja Eteläesplanadi 1+1 -kaistainen kävelypainotteinen katu Postikatu ja Etelärannan pohjoisosa kävelykatuja Kaivokatu joukkoliikennekatu Päätunneli 2+2 kaistainen Satamien yhteydet: Länsisatama, Eteläsatama, Katajanokka Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen ja etelä sekä huoltotunneli (vaihtoehto C-3) 20
21 Ratkaisuvaihtoehto 4 Pohjoisesplanadi kävelykatu ja Eteläesplanadi 1+1 -kaistainen kävelypainotteinen katu Postikatu ja Etelärannan pohjoisosa kävelykatuja Kaivokatu joukkoliikennekatu Päätunneli 2+2 kaistainen Satamien yhteydet: Eteläsatama Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen ja etelä sekä huoltotunneli Länsisataman liikenteen sujuvoittamiseksi Mechelininkadulta Porkkalankadulle länteen johtava siltayhteys. (vaihtoehto C-4a) 21
22 Ratkaisuvaihtoehto 5 Pohjoisesplanadi kävelykatu ja Eteläesplanadi 1+1 -kaistainen kävelypainotteinen katu Postikatu ja Etelärannan pohjoisosa kävelykatuja Kaivokatu joukkoliikennekatu Päätunneli 2+2 kaistainen Satamien yhteydet: Eteläsatama, Länsisatama, Katajanokan satama Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen ja etelä sekä huoltotunneli (vaihtoehto C-4b) 22
23 Ratkaisuvaihtoehto 6 Molemmat Esplanadit 1-kaistaisia kävelypainotteisia katuja Postikatu kävelykatu Kaivokatu ja Pitkäsilta joukkoliikennekatuja Osuudet Mannerheimintietä, Runeberginkatua, Arkadiankatua sekä Fredrikinkatua 1+1-kaistaisia (auto- ja bussiliikenteellä yhteiskaistat) Päätunneli 1+1 kaistainen Satamien yhteydet: Länsisatama Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen sekä huoltotunneli (vaihtoehto D-5) 23
24 Ratkaisuvaihtoehto 7 Molemmat Esplanadit 1-kaistaisia kävelypainotteisia katuja Postikatu kävelykatu Kaivokatu ja Pitkäsilta joukkoliikennekatuja Osuudet Mannerheimintietä, Runeberginkatua, Arkadiankatua sekä Fredrikinkatua 1+1-kaistaisia (auto- ja bussiliikenteellä yhteiskaistat) Keskustan huoltotunnelia (1+1-kaistainen) jatkettu Länsiväylälle sekä Sörnäisten rantatielle Läpiajo kielletty Satamien yhteydet: raskaalla liikenteellä Länsisatamasta vain Länsiväylän suuntaan. Muut yhteydet: katuverkko pohjoinen (vaihtoehto E-6) 24
Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu
Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu 13.9.2019 MEDIA-info Katariina Baarman https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/keskusta/suunnittelu#kavelykeskusta-ja-maanalainen-kokoojakatu Kaupunkistrategia
Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu Ideakartoitus
Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu Ideakartoitus Aloitustilaisuus 27.4.2018 1 Agenda Avaus, Kimmo Kurunmäki Esittäytyminen Helsingin kaupungin johdatus ideatyöskentelyyn
Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu. Yhteenveto laadituista selvityksistä
Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu Yhteenveto laadituista selvityksistä 17.9.2019 Sisällysluettelo Lähtökohdat ja aikataulu s. 3 Vuorovaikutus ja yhteiskehittelyvaihe s. 5 Ratkaisuvaihtoehdot
Helsingin kaupunki Keskusta-alueen yritysjohdon haastattelututkimus, tiivistelmä
- 20.9.2018 - Helsingin kaupunki Keskusta-alueen yritysjohdon haastattelututkimus, tiivistelmä Annarita Koli & Susanna Sneck - Tutkimuksen taustaa ja toteutus - Helsingin kaupunki selvittää kävelykeskustan
HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT 2.8.2018 18531 Helsingin yrityshaastattelut SISÄLLYS 1. Selvityksen tausta 3 2. Yhteenveto tuloksista
Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu. Vastauksia kysymyksiin kaupunkiympäristölautakunnassa
Kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu Vastauksia kysymyksiin kaupunkiympäristölautakunnassa 17.9.2019 Katariina Baarman 29.9.2019 https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/keskusta/suunnittelu#kavelykeskusta-ja-maanalainen-kokoojakatu
Kävelykeskustan ja maanalaisen kokoojakadun skenaariotarkastelu ideavaihetta varten. Tiivistelmäraportti
Kävelykeskustan ja maanalaisen kokoojakadun skenaariotarkastelu ideavaihetta varten Tiivistelmäraportti 25.5.2018 Lähtökohdat Helsingin kaupunkistrategian mukaisesti kaupunki selvittää ydinkeskustan viihtyisyyttä
Toimivampi kaupunki. Helsingin kävelykeskusta ja maanalainen kokoojakatu
Toimivampi kaupunki Helsingin kävelykeskusta ja maanalainen kokoojakatu Destia Oy 2018 Tavoite Viihtyisä, elinvoimainen ja houkutteleva ydinkeskusta kaikille. Kaikilla kulkutavoilla saavutettava kävelykaupunki.
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (8) 3 Kävelykeskustan periaatesuunnitelma (a-asia) Pöydälle 25.04.2017 HEL 2017-000208 T 08 00 04 Päätösehdotus Tiivistelmä päättää asettaa 25.4.2017 päivätyn Kävelykeskustan
valtuuston strategia on hyväksytty.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (10) 218 Kävelykeskustan periaatesuunnitelma HEL 2017-000208 T 08 00 04 Päätös Käsittely päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi seuraavasti: Asia palautetaan
Citylogistiikan toimenpideohjelman päivitys
Citylogistiikan toimenpideohjelman päivitys Nykyinen citylogistiikan toimenpideohjelma Helsingin nykyinen citylogistiikan toimenpideohjelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 23.3.2015 Tavoitteena oli
Helsingin Kävelykeskusta. Yritysten/Toimipaikkojen näkemykset maaliskuussa 2017
4.2017 Helsingin Kävelykeskusta Yritysten/Toimipaikkojen näkemykset maaliskuussa 2017 Tutkimuksessa tarkastellaan helsinkiläisten yritysten ja niiden toimipaikkojen näkemyksiä suunnitteilla olevasta Helsingin
Katuajoreitti 1 Kruununhaka
Katuajoreitti 1 Kruununhaka Katuajoreitti 1 Kruununhaka Simonkatu (pyörätie) Annankatu Kalevankatu Aleksanterinkatu * Pohjoisranta (pyörätie) Liisankatu Snellmaninkatu * (tai Mariankatu) Kirkkokatu Unioninkatu
Helsingin maanalainen kokoojakatu. Tilavaraustarkastelu ideakartoituksen pohjalta
Helsingin maanalainen kokoojakatu Tilavaraustarkastelu ideakartoituksen pohjalta Sisällys Johdanto... 4 1. Yleistä... 5 1.1 Selvityksen sisältö... 5 1.2 Lähtötiedot... 6 1.2.1Kartta-aineistot... 6 1.2.2Maa-
Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä
Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan
KESKUSTAN MAANALAINEN HUOLTOVÄYLÄ
100 KESKUSTAN MAANALAINEN HUOLTOVÄYLÄ INFORMAATIOKARTTA (24.10.2005) TUNNELIOSUUDESTA RUOHOLAHDEN SUUAUKKO-MANNERHEIMINTIE KÄYTETÄÄN NIMITYSTÄ KAMPIN TUNNELI TUNNELIOSUUDESTA MANNERHEIMINTIE-KLUUVIN HUOLTOTUNNELI
Kävelykeskustan ja maanalaisen kokoojakadun skenaariotarkastelu ideavaihetta varten. Työraportti
Kävelykeskustan ja maanalaisen kokoojakadun skenaariotarkastelu ideavaihetta varten Työraportti 25.5.2018 Alkusanat Nyt laadittava Liikenteellinen skenaariotarkastelu ideavaihetta varten on ensimmäisen
Keskustan kehittäminen
Keskustan kehittäminen Tavoitteet 25.3.2014 Ohjausryhmän työpaja 25.3.2014 Käsitellyt teemat 1. Asuminen 2. Liikenne 3. Palvelut ja työpaikat Ohjausryhmä = - Kaupunginjohto - Luottamushenkilöiden edustus
Maanalainen kokoojakatu; 1+1 vs. 2+2 vaihtoehtojen häiriöherkkyys
KA 16.8.2019 Muistio v. 1.0 Maanalainen kokoojakatu; 1+1 vs. 2+2 vaihtoehtojen häiriöherkkyys Hankkeen kuvaus Maanalainen kokoojakatu on Salmisaarenkadulta Sörnäisten rantatielle / Hermannin rantatielle
Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki
Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan
Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle
Lähtökohdat ja tavoitteet Keran suunnittelulle 19.6.2017 Tilaisuuden kulku Alkusanat tilaisuuden puheenjohtaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Kai Lintunen Kaupunkisuunnittelulautakunnan asettamat
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 27.10.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) 2 Länsisataman liikenneyhteyksien vaihtoehtoiset ratkaisut (a-asia) HEL 2014-002250 T 08 00 00 Hankenro 0923_18 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut
Oas /18 1 (6) Hankenro 5744_1 HEL Tilavaraus raskaan liikenteen palveluja taukoalueelle. Varaudutaan aurinkoenergian
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1362-00/18 1 (6) Hankenro 5744_1 HEL 2018-003998 8.5.2018 NORRBERGETIN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Östersundomiin
Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_14 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1348-00/18 1 (5) Hankenro 0592_14 HEL 2017-013137 29.3.2018 KALLVIKINTIEN SUUNNITTELUPERIAATTEET OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kallvikintien aluetta
Oas /17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1318-00/17 1 (5) Hankenro 3741_1 HEL 2017-009916 22.9.2017 HERMANNIN RANTATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Asiantuntijalausunto koskien maanalaisen kokoojakadun vaihtoehtoja 5 ja 6; Helsingin kaupunki
30.10.2018 (ve 3) Traficon Oy DI, DE Kristian Appel DI Jari Oinas Asiantuntijalausunto koskien maanalaisen kokoojakadun vaihtoehtoja 5 ja 6; Helsingin kaupunki Asiantuntijalausunnon viitekehys Helsingin
Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO
Hyvä kaupunki työpaja Lahti 15.11.2017 YHTEENVETO Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Vesijärvenkatu 1 Tulevaisuuden visio ohitustien valmistuttua 1. Toteutetaan keskustan kehä:
HELSINGIN SATAMA OY:N LAUSUNTO KOSKIEN VALTUUTETTU OTSO KIVEKKÄÄN VALTUUSTOALOITETTA SATAMAN PAREMMASTA YHDISTÄMISESTÄ KAUPUNKIIN HEL T
30.10.2018 1/5 Helsingin kaupunki Kaupunginhallitus PL 10 00099 Helsingin kaupunki helsinki.kirjaamo@hel.fi HELSINGIN SATAMA OY:N LAUSUNTO KOSKIEN VALTUUTETTU OTSO KIVEKKÄÄN VALTUUSTOALOITETTA SATAMAN
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0888_22 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1273-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0888_22 HEL 2015-009471 14.12.2016 WUORION TALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1252-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL 2016 004230 19.5.2016 SÄÄTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS TILAISUUDEN AIKATAULU 17:00 17:30 17:40 17:50 18:00 18:15 19:15 19:30 Kahvit tarjolla Tilaisuuden avaus ja työn lähtökohdat, Kari Homi, kaupunkiympäristölautakunnan
Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä
Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista
Oas /18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1352-00/18 1 (5) Hankenro 1861_5 HEL 2017-013216 11.4.2018 KORKEASAAREN VASTAANOTTORAKENNUKSET JA MUSTIKKAMAAN LEIKKIPUISTO ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava
Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.
1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL Oas /16 HAAGA, KAUPPALANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS
1 (5) Ksv:n hankenro 0740_44 HEL 2015-011519 13.4.2016 Oas 1241-00/16 HAAGA, KAUPPALANTIE 27 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Osallistuminen ja
Hyvä kaupunki työpaja
Hyvä kaupunki työpaja Lahti pyöräilykaupungiksi 15.11.2017 Kutsuttu ; Kaikki valtuutetut Kaupungin asiantuntijoita ( elinvoima, liikenne, ympäristö) Pyöräilyseurat ja aktiivit Työpajan tavoitteet ja YHTEENVETO
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0838_6 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1257-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0838_6 HEL 2016-005915 14.6.2016 PANAMANRANTA JA SAUKONPAADEN VENESATAMA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Oas /17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL
Oas 1331-00/17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL 2017-003110 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus 5.12.2017 KEINUTIE 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5315_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1256-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 5315_1 HEL 2016-006570 14.6.2016 KELLOSAARENRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Liikenneturvallisuustyön näkymiä Helsingissä. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto
Liikenneturvallisuustyön näkymiä Helsingissä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Mitä liikenneturvallisuus on? LIIKENNETURVALLISUUS ON ONNETTOMUUKSIEN POISTAMISTA Poliisin ja sairaalarekisterin vertailun
Huomisen Helsinki. Elävä ja toimiva keskusta. IDEAKARTOITUS Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu
Huomisen Helsinki Elävä ja toimiva keskusta IDEAKARTOITUS Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu ELOKUU 2018 2 KÄVELYKESKUSTA JA KOKOOJAKATU ❶ Unelmien keskusta Pysäköin pyöräni
Huomisen Helsinki. Elävä ja toimiva keskusta. IDEAKARTOITUS Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu
Huomisen Helsinki Elävä ja toimiva keskusta IDEAKARTOITUS Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu ELOKUU 2018 2 KÄVELYKESKUSTA JA KOKOOJAKATU SITOWISE YIT 3 ❶ Unelmien keskusta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (5) 55 Tilannekatsaus, Länsisataman aluerakentamisprojekti HEL 2018-010724 T 10 05 01 Päätös merkitsi tiedoksi Länsisataman aluerakentamisprojektin tilannekatsauksen
Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_14 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1348-01/18 1 (5) Hankenro 0592_14 HEL 2017-013137 10.12.2018 KALLVIKINTIEN SUUNNITTELUPERIAATTEET OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis-
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1253-00/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0579_8 HEL 2015-007362 19.5.2016 VUOSAAREN KESKUSTA, AROMIKUJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma
Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon
Oas /19 1 (5) Hankenro 2461_8 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1412-00/19 1 (5) Hankenro 2461_8 HEL 2019-001409 8.4.2019 KORKEAVUORENKATU 32 34 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön
Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1335-00/18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL 2017-008788 8.1.2018 ISO ROOBERTINKATU 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Oas /19 1 (6) Hankenro 6064_1 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1426-00/19 1 (6) Hankenro 6064_1 HEL 2018-009888 21.5.2019 BULEVARDI 29 31 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL osuutta kehitetään kävelykatuna.
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1303-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 3161_4 HEL 2017-003471 9.5.2017 SILTASAARENPORTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
2+2- ja 1+1-kaistaisten vaihtoehtojen arviointi
Kävelykeskustan laajentamisen ja maanalaisen kokoojakadun liikennejärjestelmävaikutusten arviointi 2+2- ja 1+1-kaistaisten vaihtoehtojen arviointi 17.9.2019 Strafica Oy Tarkasteluvaiheen tausta ja sisältö
Helsingin kaupunki Lausunto
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) palvelun tarkistettu esitys kaupunginhallitukselle Sokos Asema-aukion (Asema-aukio 2) asemakaavan muuttamiseksi (nro 12425) HEL 2015-000735 T 10 03 03 Hankenumero 0888_19
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1314-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL 2017-007704 22.8.2017 VUORIKUMMUNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki
Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä
Oas /18 1 (5) Hankenro 4001_7 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1392-00/18 1 (5) Hankenro 4001_7 HEL 2018-010470 12.12.2018 NEULASTIE 8 JA 10, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
BULEVARDI 21, HELSINKI
WWW.BULEVARDI21.FI Sekä rosoinen että kodinomainen JA RIPAUS INDUSTRIAL TWISTIÄ BLVRD21 on oiva esimerkki urbaanista arkkitehtuurista. Se on sopivan rouhea ilman liikaa kiillotettua pintaa. Se saa olon
Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen
Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus 1 11.1.2018 Sakari Leinonen 2 11.1.2018 Sakari Leinonen AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän
Tulevaisuuden kalliorakennushankkeet
Tulevaisuuden kalliorakennushankkeet Louhinta- ja Kalliotekniikan päivät 2 Hankkeiden jako Kaivokset Valtion tilat Vaativat kaivannot 3 Tulevat hankkeet Tulevien hankkeiden aikataulut ja kustannukset perustuvat
Oas /17 1 (5) Hankenro 0584_2 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1315-00/17 1 (5) Hankenro 0584_2 HEL 2014-002344 11.9.2017 HONKASUONTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2017 KATRIINANTIE 3 (Nykyinen osoite on POHJOIS-VIINIKKALAN TIE 19) ASEMAKAAVA NRO 412000 Kaavamuutosalue sijaitsee Viinikkalan kaupunginosassa Suokalliontien
Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (7) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 15.09.2014 920 HEL 2014-001952 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää katsoa Hannu
KIINNITYKSEN ARVO b300k
KORKEA- VUORENKATU 0 2 3 4 a20k a00k a300k a900k a,6m a2,5m a500k a500k + 4 935, 2009 HASBRO. KORKEA- VUORENKATU ARVO b300k KASARMIKATU KASARMIKATU 0 a40k a200k 2 a600k 3 a,8m 4 a3,2m a4,5m a500k a500k
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 10 Lausunnon antaminen Kluuvin asemakaavan muutoksesta nro 12425, Asema-aukion alaiset SOK:n myymälätilat Päätös päätti, että lausunnon asiasta antoi ympäristökeskus.
Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke
MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö
LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 2014/04/23
LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Puheenjohtajan ja sihteerin valinta 2. Keskustan yleissuunnitelma Toimeksiannon taustaa Tavoitteet suunnittelulle
Aloituskalvo PASILA. Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari
PASILA Aloituskalvo projektinjohtaja Niina Puumalainen projekti-insinööri Petri Hoppula ja projekti-insinööri Jari Virmanen Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari PASILA PASILA NYT yli 23 000 työpaikkaa
1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELEIDEN 10575 JA 10576 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue 1 (5) Ksv:n hankenro 0953_2 HEL 2016-003052 7.4.2016 Oas 1239-00/16 Hermannin rantatien,
Oas /18 1 (5) Hankenro 2481_6 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1365-00/18 1 (5) Hankenro 2481_6 HEL 2016-008782 14.5.2018 LAIVASTOKATU 20 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Oas /17 1 (5) Hankenro 0741_24 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1326-00/17 1 (5) Hankenro 0741_24 HEL 2017-006045 8.11.2017 KYLÄKUNNANTIE 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
HEL TOPELIUKSENKATU 16, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HELSINKI ASEMAKAAVOITUS Oas 1310-00/17 Hankenro 0834_1 HEL 2013-009433 22.5.2017 1 (5) TOPELIUKSENKATU 16, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Topeliuksenkadulla suunnitellaan koulurakennuksen
Oas /18 1 (5) Hankenro 5318_4 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1368-00/18 1 (5) Hankenro 5318_4 HEL 2017-012687 21.5.2018 TERVASAAREN AITAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
ANTINKATU 1 TOIMISTO, JOKA FUNKKAA
ANTINKATU 1 TOIMISTO, JOKA FUNKKAA PAINOTALOSTA TOIMITILOIKSI // antinkatu1.fi PARHAALLA PAIKALLA TOIMIVAA TOIMISTOTILAA Funkkiskiinteistö A1 valmistui vuonna 1952 valtion kirjapainon käyttöön. Kiinteistö
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 3221_7 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1312-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 3221_7 HEL 2016-004833 12.6.2017 BULEVARDI 14, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue Bulevardin
Suunnittelualue ja viitesuunnitelman asemapiirros
HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1302-00/17 Hankenro 0790_20 HEL 2016-004948 2.5.2017 1 (5) LAUTTASAARENTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lauttasaarentien
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1287-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL 2015-007184 15.3.2017 MAUNUNNEVANTIE 3, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu
Helsingin kävelykeskustan laajentaminen ja maanalainen kokoojakatu Markkinavuoropuhelun tulokset ja tulosseminaarin keskustelutiivistelmä 14.9.2018 Ohjelma 9.00 Tilaisuuden avaus ja markkinavuoropuhelun
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Oas 1374-00/18 1 (5) Hankenro 0790_21 HEL 2016-009547 10.8.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla. Yrityskyselyjen tulokset
Valtakadun liikenne Marian aukion kohdalla Yrityskyselyjen tulokset Marian aukio asemakaavoissa o Telia FI -;- 15.09.., 0 ~ - \ \. - P.C.,,.... I "' r -:-:- j I ==-- 1 i! Yritysvaikutusten arviointi Kokonaisvaltaiset
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0741_23 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1251-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0741_23 HEL 2016 000798 19.5.2016 PAKILA, ELONTIE 56 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1340-00/18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL 2017-013231 24.1.2018 HAAGA, NÄYTTELIJÄNTIE 15 17, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
Oas /17 1 (6) Hankenro 0604_6 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1316-00/17 1 (6) Hankenro 0604_6 HEL 2017-001092 12.9.2017 RETKEILIJÄNKATU 11 JA 13 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun
HEL KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1269-00/16 Hankenro 2123_6 HEL 2016-006416 24.10.2016 1 (5) KALASATAMAN KESKUS 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kalasataman keskuksen
Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /
Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (8) 335 Jätkäsaarenlaiturin liikennesuunnitelma HEL 2016-003394 T 08 00 00 Hankenumero 0923_37 Päätös Käsittely päätti hyväksyä piirustuksen nro 6848 mukaisen Jätkäsaarenlaiturin
Yleisötilaisuus 18.3.2015
Yleisötilaisuus 18.3.2015 Tervetuloa! OHJELMA 17.00 Kahvitarjoilu 17.30 Tilaisuuden avaus ja esitykset Hakametsän yleissuunnittelun viitekehys ja suunnittelutilanne, Hanna Montonen luonnokset, Elina Kataja/
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (7) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (7) EROTTAJAN JA KATUALUEIDEN MUUTOSEHDOTUS NRO 12165 Hanke Ksv 0888_6 HEL 2012-006973 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos nähtävillä 18.
HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku
Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin
Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava
UNIONINKATU 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Oas 1328-00/17 Hankenro 2461_6 HEL 2017-011396 15.11.2017 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus 1 (5) UNIONINKATU 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Toimistokäytössä ollut
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (11) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 2461_6 HEL Asemakaavan muutos koskee:
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (11) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 2461_6 HEL 2017-011396 ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnos) ASEMAKAAVAKARTTA NRO PÄIVÄTTY Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 3. kaupunginosan (Kaartinkaupunki)
Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos
1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan
Yleiskaavoituksen työohjelma
Yleiskaavoituksen työohjelma 2017 2021 KH 1 Tampereen strategia 2030 Tampere haluaa olla vuoteen 2030 mennessä 300 000 asukkaan viihtyisä ja elävä kaupunki, Suomen toinen metropoli. Kunnan vastuu hyvästä
HELSINGIN YLEISKAAVA
HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa
Oas /17 Hankenro 2121_7 HEL (5) Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus ISO ROOBERTINKATU 30, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1299-01/17 Hankenro 2121_7 HEL 2017-002880 22.9.2017 1 (5) ISO ROOBERTINKATU 30, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis-
YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA
Liite 1 YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA Tehtävän määrittelyä ja sparrauskohteiden kuvausta Kati-Jasmin Kosonen, Kimmo Kurunmäki www.mal-verkosto.fi Hankkeen taustaa Selvitys:
TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013
TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013 Projektinjohtaja, talous- ja suunnittelukeskus 2 Yleiskaava 2002 3 Kesä 2012 pohjoisesta Kartta v.1869, rautatie avattiin 1862 Kartta 1909 5 Kuva