TOIVEISSA ASIALLINEN JA ALOITEKYKYINEN TIIMITYÖSKENTELIJÄ Puheviestintäosaamisen merkitys insinöörivaltaisilla aloilla

Transkriptio

1 TOIVEISSA ASIALLINEN JA ALOITEKYKYINEN TIIMITYÖSKENTELIJÄ Puheviestintäosaamisen merkitys insinöörivaltaisilla aloilla Janica Brander Puheviestinnän pro gradu -tutkielma Toukokuu 2009 Puheopin laitos

2 TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto Humanistinen tiedekunta Puheopin laitos BRANDER, JANICA: Toiveissa asiallinen ja aloitekykyinen tiimityöskentelijä. Puheviestintäosaamisen merkitys insinöörivaltaisilla aloilla. Pro gradu -tutkielma, 119 sivua., 2 liitesivua Puheviestintä Toukokuu 2009 Tutkielman tarkoitus on tuottaa tietoa insinöörivaltaisilla aloilla työskentelevien esimiesten puheviestintäosaamiseen liittyvistä ajatuksista ja arvostuksista. Työssä tutkitaan, millainen puheviestintätaitojen ja ammattiosaamisen välinen suhde on esimiesten mielestä. Puheviestintätaitojen ja ammattiosaamisen välistä suhdetta tarkastellaan tutkimalla, miten merkityksellisinä esimiehet pitävät puheviestintätaitoja, mitkä puheviestintätaidot ovat heidän mielestään tärkeimpiä insinöörien työssä, vaikuttavatko puheviestintätaidot esimiesten mielestä alaisten työn laatuun ja urakehitykseen, millainen merkitys puheviestintätaidoilla on työhaastattelussa ja miten esimiehet suhtautuvat hiljaisiin työntekijöihin. Tutkielman tavoitteena oli paitsi selvittää puheviestintätaitojen ja ammattiosaamisen välistä suhdetta, myös saada tietoa insinöörien viestintäkulttuurista ja sen arvostuksista. Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus, joka toteutettiin puolistrukturoidun haastattelun avulla. Tutkielmaan haastateltiin kymmentä insinöörialoilla työskentelevää esimiestä huhti kesäkuussa Vastaajista yhdeksän oli miehiä ja yksi nainen. Ennen varsinaisten haastatteluiden tekemistä kysymysrunkoa testattiin kahdessa koehaastattelussa. Tulokset osoittavat, että esimiehet pitävät puheviestintätaitoja niin kiinteänä osana ammattiosaamista, että näiden asioiden erottamista toisistaan pidettiin lähes mahdottomana. Tärkeimpinä puheviestintätaitoina pidettiin ryhmäviestintätaitoja, konfliktinhallintataitoja ja kykyä suunnitella viestintää eri konteksteihin sopivaksi. Vastaajat arvostivat aktiivisia työntekijöitä, jotka toimivat keskustelunavaajina, kertoivat mielipiteitään ja kyseenalaistivat vallitsevia toimintatapoja. Esimiehet pitivät hyvänä puheviestintänä loogista, faktoihin perustuvaa ja argumentoivaa ilmaisutapaa. Toisaalta he myös kaipasivat työntekijöiltä spontaania viestintää ja rohkeutta esittää niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä. Näihin seikkoihin kiinnitettiin huomiota myös työhaastatteluissa. Liian monisanaista, ulospäinsuuntautunutta ja itsevarmaa ilmaisutapaa ei pidetty hyvänä. Hiljaisuuteen ja vähäpuheisuuteen vastaajat suhtautuivat neutraalisti. Monien vastaajien mielestä ihmisellä pitää olla oikeus olla ujo tai hiljainen myös työssään. Toisaalta liiallinen vetäytyminen koettiin ongelmaksi. Sen kerrottiin voivan vaikeuttaa työntekoa ja työntekijän urakehitystä. Avainsanat: insinöörialat, puheviestintäosaaminen, ammattiosaaminen, työn laatu, urakehitys, viestintäarkuus, ujous, hiljaisuus, insinöörien viestintäkulttuuri

3 SISÄLLYS 1 JOHDANTO TYÖELÄMÄN MUUTOKSET SUOMALAINEN VIESTINTÄKULTTURI Viestinnän ja kulttuurin suhde Suomalaisen viestintäkulttuurin piirteet Idän ja lännen välissä VIESTINTÄKOMPETENSSI Viestintäkompetenssin määrittely ja arviointi Viestintäkompetenssi työssä Työllistyminen, sitoutuminen ja työhyvinvointi Viestintäkompetenssin vaikutus työntekijän uraan ja organisaation kehitykseen VIESTINTÄOSAAMINEN OSANA AMMATTIOSAAMISTA JA ALAISTAITOJA Ammattiosaaminen Alaistaidot Puheviestintäopetus ammattiosaamisen kehittymisen tukena HILJAISUUS, VIESTINTÄARKUUS JA UJOUS Viestintäarkuuden syyt ja ilmenemismuodot Läheiset käsitteet Hiljaisuuden yhteys temperamenttiin ja persoonallisuuden piirteisiin Tutkimuksen ja käsitteistön kritiikkiä TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkielman tavoitteet Tutkimusongelma ja kysymyksenasettelu Tutkimusmenetelmät... 57

4 7.4 Haastattelujen toteuttaminen Aineiston analyysi TUTKIMUSTULOKSET Ryhmäviestintätaitojen ja aloitekyvyn arvostaminen Puheviestintätaidot osa insinöörien ammattiosaamista ja alaistaitoja Puheviestintätaitojen vaikutus työn laatuun ja alaisten urakehitykseen Asiallinen ja luotettava myyntipuhe Voimakkaan hiljaisuuden negatiivinen vaikutus työhön ja alaisten urakehitykseen DISKUSSIO KIRJALLISUUS LIITE...118

5 1 JOHDANTO Työelämä on muuttunut voimakkaasti 1990-luvulta alkaen. Ihmiset kuuluvat työyhteisössään moniin ryhmiin, verkostoihin ja tiimeihin. Työt ovat usein projekteja, ja ryhmiä muodostetaan ja hajotetaan projektien syntymisen ja päättymisen tahdissa. Työtoverit ja yhteistyökumppanit vaihtuvat projekteittain, ja työ sisältää entistä enemmän sosiaalista kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa. (Pöyriä 2001, 24 40, ) Sen lisäksi, että työntekijä osaa tehdä omat työtehtävänsä, hänen on pystyttävä toimimaan ryhmässä ja tultava toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Etenkin asiantuntijatyöt sisältävät paljon ryhmäviestintätilanteita, neuvotteluita ja väittelyitä. Ammattitaitoisen työntekijän on paitsi hallittava työn vaatimat menetelmät ja tekniikat, myös osattava toimia erilaisissa viestintätilanteissa. Insinöörivaltaiset alat sisältävät paljon asiantuntijatyötä. Etenkin diplomi-insinöörien työ sisältää ryhmäviestintätilanteita, neuvotteluja ja ideointia. Kiristyvä kilpailu vaikuttaa myös teknilliseen alaan ja insinöörityö on suunnittelun lisäksi entistä enemmän asiakaspalvelutyötä. Insinöörit joutuvat neuvottelemaan asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja heidän on osattava perustella ratkaisunsa monille tahoille. Innovaatiot ja uudet keksinnöt vaativat syntyäkseen keskusteluita ja väittelyitä. Työntekijöiden on osattava viestiä erilaisissa konteksteissa erilaisten ihmisten kanssa. Työyhteisö on jaettu usein tiimeihin, jotka tekevät projektityötä, ja organisaatiot muodostuvat lukuisista pienryhmistä (Pöyriä 2001, ). Ryhmien sisällä tapahtuvan vuorovaikutuksen lisäksi ryhmät viestivät toistensa kanssa. Globalisaation myötä yritykset ovat monikulttuurisempia ja työprojekteihin sisältyy kulttuurienvälistä viestintää. Työelämän muutosten voidaan siis ajatella synnyttäneen uusia vaatimuksia insinöörivaltaisilla aloilla työskentelevien ihmisten ammattiosaamiselle. Sen lisäksi, että työntekijä selviytyy teknisiä ja matemaattisia taitoja vaativista tehtävistä, hänen on osattava keskustella, neuvotella, vakuuttaa, pitää esityksiä ja ymmärtää eri kulttuurien käyttäytymissääntöjä. Tämä voi aiheuttaa työntekijöille paineita, sillä viestintätilanteet eivät ole kaikille positiivisia kokemuksia. Viestintätilanteisiin liittyvä jännitys ja pelko voivat johtaa ahdistukseen ja stressiin. 5

6 Ulospäinsuuntautuneisuuden ja sosiaalisuuden merkitystä korostetaan usein työpaikkailmoituksissa. Samanaikaisesti suomalaista viestintäkulttuuria kuvaillaan edelleen vaikenemisen kulttuuriksi (Carbaugh 2009). Suomalaiset ovat hiljaista yleisöä, joka ei halua loukata puhujaa keskeyttämällä tämän esitystä (Sallinen- Kuparinen 1986). Suomalaisten hiljaisuus ja puhujakeskeisyys voivatkin muodostua ongelmaksi monikulttuurisissa työympäristöissä (Ks. Isotalus 2009). Työntekijät saattavat kokea kulttuurimme viestintää koskevat odotukset ja arvostukset ristiriitaisina. Sosiaalisuuden ja suomalaisen hiljaisuuden välissä tasapainoilu voi olla haasteellista myös esimiehille, jotka arvioivat alaistensa kykyjä ja ominaisuuksia. Insinöörivaltaiset alat työllistävät suomalaisia paljon, ja Suomea on huumorimielessä kutsuttu insinöörimaaksi. Puheviestinnällisen tutkimuksen tekeminen insinöörialoista onkin perusteltua alan keskeisyyden vuoksi. Tutkimuksen tekeminen on tärkeää myös siksi, että teknilliset alat ovat muuttuneet viime vuosina voimakkaasti. Itsenäisintä suunnittelutyötäkin tekevät insinöörit joutuvat työssään monenlaisiin puheviestintätilanteisiin (Ks. Pöyriä 2001, 24 40, ). Tekniset ja matemaattiset taidot eivät todennäköisesti enää riitä, vaan työ sisältää entistä enemmän ryhmäviestintä-, neuvottelu- ja esiintymistilanteita. Insinööriala on mielenkiintoinen tutkimuskohde myös siksi, että erilaiset paineet ja työelämän muutokset koettelevat sitä. Yritykset ovat alkaneet ostaa teknistä asiantuntijatyötä halvemman kustannustason maista (Sennet 2007, 84 98). Myös suomalaiset insinööriyritykset joutuvat kilpailemaan keskenään ja kansainvälisten yritysten kanssa. Kilpailu asettaa todennäköisesti uusia vaatimuksia työntekijöiden ammattiosaamiselle ja muuttaa organisaatioiden työtapoja ja rakenteita. Kaivosaari (2001) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan Jyväskylän yliopiston informaatiotieteiden tiedekunnasta valmistuneiden maistereiden näkemyksiä heidän koulutukseensa sisältyneen puheviestintäopetuksen riittävyydestä ja siitä, miten tärkeä osa heidän ammattiosaamistaan puheviestintätaidot ovat. Kaivosaari toteutti tutkimuksen avoimella kyselylomakkeella. Aineisto jäi tästä johtuen osittain pintapuoliseksi, eikä kaikkiin kysymyksiin saatu tarpeeksi perusteltuja vastauksia. Lisäksi vastaajajoukko koostui melko nuorista henkilöistä. Käsitykset puheviestintätaitojen merkityksestä saattavat muuttua työkokemuksen lisääntyessä. Käsitykset saattavat myös vaihdella ihmisten koulutustaustan ja työtehtävien mukaan. Insinöörivaltaiset alat käsittävät runsaasti erilaisia työtehtäviä. Tämän vuoksi on 6

7 perusteltua kerätä tietoa myös muiden kuin it-alalla työskentelevien insinöörien puheviestintätaitoja koskevista mielipiteistä. Tutkimalla eri ikäisiä ja erilaisissa organisaatioissa työskenteleviä henkilöitä voitaisiin saada kattavampi kuva siitä, kuinka tärkeinä insinöörivaltaisilla aloilla työskentelevät pitävät puheviestintätaitoja. Työntekijöiden lisäksi olisi tärkeää tutkia alalla työskentelevien esimiesten käsityksiä viestintätaidoista. Esimies voi vaikuttaa huomattavasti siihen, miten työntekijöiden ammattitaito määritellään kyseisessä työpaikassa. Esimiehillä on usein myös näkemys koko organisaatiosta ja eri työtehtävien vaatimasta osaamisesta. Sen sijaan työntekijät saattavat pohtia aihetta vain oman työnkuvansa pohjalta. Kostiainen (2003) on tutkinut ammattikorkeakouluopiskelijoiden käsityksiä viestinnästä ammattiosaamisen ulottuvuutena. Tutkimuksesta ilmenee, että teknillisiä ja kaupallisia aineita opiskelevien on vielä opiskeluaikanaan vaikea mieltää puheviestintätaitoja yhtä tärkeäksi osaksi ammattiosaamista kuin esimerkiksi matemaattisia taitoja. Kostiaisen mukaan viestintätaidot ovat kuitenkin entistä tärkeämmässä roolissa hyvin monella alalla. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että puheviestintätaidot käsitetään usein erillisiksi taidoiksi, jotka ovat suotavia, mutta eivät pakollisia työssä menestymisen kannalta. Kostiainen kuitenkin osoittaa tutkimuksessaan, että puheviestintätaidot liittyvät usein niin kiinteästi työtehtäviin, että niitä ei aina tiedosteta. Esimerkiksi suunnittelupalaverit ovat arkisia teknillisillä aloilla, eivätkä työntekijät aina ajattele niiden olevan puheviestintätilanteita, jotka vaativat erityisosaamista. Puheviestintätaidot saatetaan yhdistää vain julkiseen esiintymiseen, kuten virallisten puheiden tai esitelmien pitämiseen. Arkista kanssakäymistä ei välttämättä ymmärretä puheviestinnäksi, eikä arkisten viestintätilanteiden välttämättä ajatella vaikuttavan työhön. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää arvostuksia ja ajatuksia, joita insinöörivaltaisilla aloilla työskentelevillä esimiehillä on puheviestintätaidoista. Pyrkimyksenä on muodostaa kuva puheviestintätaitojen ja insinöörien ammattiosaamisen välisestä suhteesta. Työssä ollaan kiinnostuneita esimerkiksi siitä, miten tärkeitä alaisten puheviestintätaidot ovat kyseisessä työssä. Tutkielmassa selvitetään, arvioivatko esimiehet työnhakijoiden viestintäosaamista työhaastatteluissa. Lisäksi työssä kiinnitetään huomiota siihen, vaikuttavatko puheviestintätaidot tai niiden puute työntekijöiden urakehitykseen. Tutkielmassa käsitellään myös viestintäarkuutta, ujoutta ja hiljaisuutta sekä eritellään vähäpuheista 7

8 käytöstä kuvaavia käsitteitä ja teorioita. Pyrkimyksenä on selvittää, miten esimiehet suhtautuvat hiljaisiin työntekijöihin ja millaisia käsityksiä heillä on hiljaisuudesta ja sen syistä. Tutkimusmateriaalista yritetään löytää vastauksia siihen, millaisia puheviestintätaitoja esimiehet arvostavat eniten ja miten he arvioivat alaistensa puheviestintäosaamista. Työssä pohditaan myös suomalaista viestintäkulttuuria ja verrataan sitä insinöörialoilla vallitsevaan viestintäkulttuuriin. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu ammattiosaamista ja alaistaitoja, viestintäkompetenssia, viestinnän ja kulttuurin välistä suhdetta sekä hiljaisuutta koskevasta tutkimuksesta. Kyseessä on laadullinen tutkielma, jonka aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastatellut työskentelevät esimiehinä insinöörivaltaisissa, mutta keskenään erilaisissa organisaatioissa. Haastateltujen joukossa on esimerkiksi it-alalla sekä konesuunnittelun ja insinöörikoulutuksen parissa työskenteleviä henkilöitä. Tutkimukseen on valittu mahdollisimman heterogeeninen joukko haastateltavia, jotta tulokset tarjoaisivat monipuolisen kuvan insinöörivaltaisesta alasta. Tekstissä käytetään termejä insinöörivaltainen ala ja insinöörityö. Termeillä viitataan koko laajaan alaan ja alalla työskenteleviin henkilöihin tarkkaa koulutustaustaa määrittelemättä. Tutkielman teorialuvuissa on pyritty erittelemään kattavasti viestintäkompetenssia, ammattiosaamista, suomalaista viestintäkulttuuria ja hiljaisuuden ilmenemismuotoja kuvaavia käsitteitä ja teorioita. Haastattelumateriaalista on nostettu esiin teemoja, jotka toistuvat haastateltavien vastauksissa tai tarjoavat mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös vastauksissa ja vastaajien ajattelussa esiintyviin ristiriitoihin ja hajontaan. Työssä tarkastellaan mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka antavat viitteitä siitä, miten ammattiosaaminen määritellään insinöörialoilla. Tämän tiedon avulla pohditaan, miten insinöörien puheviestintäkoulutusta voitaisiin kehittää. Lisäksi selvitetään, mitä aineistosta esiin nousevat havainnot kertovat insinöörien viestintäkulttuurista, sen piirteistä ja arvostuksista. 8

9 2 TYÖELÄMÄN MUUTOKSET Näkemykset työelämän muutoksista vaikuttavat osittain ristiriitaisilta. Osa tutkijoista katsoo, että työntekijöiden kokema stressi ja riittämättömyyden tunteet ovat lisääntyneet. Tietotyön ja globalisaation on pelätty lisäävän työn määrää ja kilpailua kohtuuttomasti. Toisaalta uuden viestintäteknologian ajatellaan tekevän työnteosta joustavampaa ja lisäävän vuorovaikutuksen määrää ja sosiaalisuuden arvostusta. Myös insinöörityön ja etenkin it-alan kehityksestä on esitetty keskenään vastakkaisia näkemyksiä. Yksi näkemys korostaa työelämän kuormittavuuden lisääntymistä ja luvuilla luvulta lähtien tehdyt Tilastokeskuksen työolotutkimukset osoittavat, että työpaikalla koetun kiireen määrä on kasvanut melko tasaisesti. Tämän näkemyksen mukaan etenkin ylemmät toimihenkilöt kokevat työssään paljon kiirettä, rasittavuutta ja kielteisiä tunteita. Paolin ja Merlien (2001) mukaan työelämän muutosten positiiviset piirteet keskittyvät suuriin yrityksiin, kun taas muutosten aiheuttamat negatiiviset ilmiöt liittyvät pieniin yrityksiin. Toisaalta työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi on alettu huomioida entistä enemmän myös lainsäädännössä 2000-luvulla. (Kinnunen, Feldt & Mauno 2005.) Näkemystä työn kuormittavuuden ja epävarmuuden lisääntymisestä on perusteltu ihmisten hyödyttömyyden pelolla. Hyödyttömyysteoriassa esitetään, että koulutus ei enää takaa ihmiselle samanlaista turvallisuutta ja yhteiskunnallista asemaa kuin vielä sata vuotta sitten. Väitettä on perusteltu sillä, että töitä siirretään entistä enemmän halvan kustannustason maihin. Hyödyttömyysteorian mukaan kyse ei ole vain rutiininomaisista tuotanto- ja tehdastöistä, vaan myös asiantuntijatyötä siirretään esimerkiksi Intiaan. Myös ohjelmistosuunnittelijoiden on todettu kilpailevana nykyään sekä tiukentuneita aikatauluja että saman alan halvempaa työvoimaa vastaan. Pärjätäkseen globaalin kilpailun maailmassa työntekijän on osattava useita kieliä ja hallittava paljon tietoa, mutta tehdystä työstä saatua palkkaa pidetään vaatimuksiin nähden matalana. Tämän katsotaan johtavan työntekijöiden ahdistuksen ja omanarvontunnon alenemiseen, koska he eivät koe voivansa koskaan täyttää markkinatalouden asettamia vaatimuksia. Erityisesti nuorten työntekijöiden katsotaan olevan alttiita kokemaan itsensä ja työpanoksensa hyödyttömiksi. Nuorten työntekijöiden katsotaan olevan varovaisia ja pelkäävän kritiikin esittämistä, koska he 9

10 ovat huolissaan työpaikkansa pysyvyyden puolesta. Sen sijaan vanhemmat työntekijät uskaltavat kyseenalaistaa työntekijöille asetettuja vaatimuksia. (Sennet 2007, ) 2000-luvulle siirryttäessä työelämätutkijat ovat alkaneet tarkastella työn tekemistä tietoyhteiskunnan näkökulmasta. Tietotyö määritellään työksi, jossa työntekijöiltä vaaditaan itsenäistä päätöksentekoa ja ei-rutiininomaista ongelmanratkaisukykyä. Työtä tehdään useimmiten tieto- ja viestintäteknologian avulla, ja työhön liittyy paljon tiedon vastaanottamista, käsittelyä sekä uuden tiedon tuottamista. Sen sijaan, että työn lopputulos olisi esimerkiksi jokin laite, tietotyöläinen voi suunnitella ohjelmiston, jonka avulla laite toimii. Ajasta, paikasta ja työvälineistä riippumattomien kognitiivisten prosessien katsotaan olevan tietotyössä keskeisiä. Työn ei ajatella olevan sidoksissa tiettyyn aikaan tai paikkaan, vaan työntekijä voi suunnitella ja ideoida työtään missä tahansa, koska tahansa. Tietotyön lisääntymisen myötä myös työ- ja vapaa-ajan välisen rajan on havaittu hämärtyneen, ja työnteon ennustetaan muuttuvan kaikin tavoin liukuvammaksi ja abstraktimmaksi. (Pöyriä 2001, ) Tietotyölle ominaisena piirteenä pidetään tiimityöskentelyä luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa neljä viidestä työntekijästä ilmoitti työskentelevänsä tiimissä. Reilu kolmannes työntekijöistä taas kertoi työskentelevänsä suoraan asiakkaiden kanssa. Tulosta on selitetty sillä, että tietotyöläiset työskentelevät usein erilaisten palvelujen tuottamisen ja kehittämisen parissa ja ovat entistä useammin tekemisissä suoraan asiakkaiden kanssa. Tiimityön lisääntymisen on katsottu myös liittyvän laajempiin organisaatiomuutoksiin, joissa työpaikkojen hierarkioita madalletaan ja perinteiset auktoriteettisuhteet vähentyvät. Tiimityön lisääntymistä on toisaalta kritisoitu, sillä sen on todettu voivan aiheuttaa ongelmia ryhmien toimivuudelle. Ongelmien on havaittu muodostuvan, jos tiimillä ei ole selkeää johtajaa ja vastuunjakoa. Tiimityöhön liittyvät ongelmat näyttäisivät siis liittyvän osittain viestintään. Tietotyön yhteydessä on puhuttu myös etätyön lisääntymisestä. Etätyön määrä ei kuitenkaan ole kasvanut ennusteiden mukaista vauhtia. Syyksi tähän on arveltu muun muassa sitä, ettei etätyö voi koskaan korvata interpersonaalista viestintää ja sen avulla saavutettuja tuloksia. Virtuaalisten neuvottelujen ja konferenssien heikkoutena pidetään sitä, että tärkeää tietoa hukkuu, koska ihmiset kiinnittävät huomionsa sähköiseen viestintävälineeseen ja tilanteen epätavallisuuteen. Lisäksi interpersonaalista viestintää pidetään korvaamattomana työpaikan sosiaalisten suhteiden ja työilmapiirin kannalta. Kasvokkain tapahtuvan viestinnän merkitys 10

11 näyttäisi lisääntyneen tietotyön kehittyessä, vaikka tarjolla on entistä enemmän välineitä virtuaaliseen viestintään. (Ks. Pöyriä 2001, ) Virtuaalisen viestinnän kanavat ja käyttömahdollisuudet nostetaan usein esille, kun puhutaan uuden työelämän viestinnästä. Viestinnäksi käsitetään esimerkiksi Internet, matkapuhelimet ja muut tekniset laitteet sovelluksineen. Näiden viestintävälineiden käyttö on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun ajan. (Ks. Nurmela 2005, ) Toisaalta kulttuurista ja humanistista osaamista pidetään entistä tärkeämpinä, sillä tekniikan ja talouden ei katsota voivan kehittyä ilman niitä. Työelämän humanististen alueiden ja teknologian yhteensovittamista ei pidetä mahdottomana, koska työelämätutkijoiden mukaan teknologiaan pitää suhtautua välineenä, ei vain päämääränä. Tämän näkemyksen mukaan teknologian avulla pitäisi ratkaista kulttuurisen ja sosiaalisen elämän tarpeita. Sosiaalisen elämän piiriin kuuluvien ilmiöiden, teknologian ja tietotyön ei siis ajatella olevan toisensa poissulkevia asioita. (Ks. Hietanen 2005, ) Sosiaalisen elämän, inhimillisyyden ja tietotyön yhteensovittamista puoltavia näkemyksiä on esitetty enemmänkin. Vuonna 2001 tehty työelämän muutoksia koskeva suomalaistutkimus osoittaa, että vaikka it-alalla suositaan pitkiä työpäiviä ja liukuvia työaikoja, piti yli puolet vastaajista työpaikkansa organisaatiokulttuuria inhimillisenä ja sosiaalisena. It-alalla asiantuntijatöissä työskentelevät pitivät työn vaatimuksia ja tulospaineita kovina. Kuitenkin vain viidennes koki työyhteisönsä kaoottiseksi. Erityisesti tietoliikennetekniikan parissa työskentelevät kokivat oman alansa työkulttuurin ihmis- ja perhemyönteiseksi. It-alalla työskenteleviä kuvailtiin erittäin sitoutuneiksi ja työstään kiinnostuneiksi. Vaikka työaikojen venymistä ja tulospaineita pidettiin alalle tyypillisinä, havaitsivat tutkijat, että it-alalla työaikoja kontrolloitiin työnantajan puolelta enemmän kuin muilla aloilla. (Julkunen, Nätti & Anttila 2004.) 11

12 3 SUOMALAINEN VIESTINTÄKULTTUURI Suomalaisia insinööriyrityksiä tutkittaessa on huomioitava kulttuurin vaikutus ihmisten ajatuksiin ja arvostuksiin. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan sitä, miten kulttuuri vaikuttaa viestintään. Luvuissa esitellään suomalaisen viestintäkulttuurin piirteitä ja kulttuurin ilmenemistä työyhteisöissä. Lisäksi suomalaista viestintäkulttuuria tarkastellaan muiden kansallisuuksien näkökulmasta. Tekstissä käydään läpi myös viestintäkulttuurimme positiivisina ja negatiivisina pidettyjä piirteitä. 3.1 Viestinnän ja kulttuurin suhde Hyvien viestintätaitojen määritelmän on todettu riippuvan useista eri tekijöistä. Viestinnän merkityksellisyyteen ja ilmenemistapoihin organisaatiossa vaikuttaa muun muassa kulttuuri. Sen, millaisia viestintätaitoja ihmisiltä odotetaan, on todettu vaihtelevan melko paljon eri maiden kulttuurien välillä (Philipsen 2001). Kulttuurien viestintäjärjestelmiä ja niihin liittyviä arvostuksia tutkittaessa on myös havaittu, ettei kansallisuus aina merkitse kulttuurista yhdenmukaisuutta. Samassa maassa saattaa olla useita kulttuureja, jotka elävät rinnakkain. Näillä alakulttuureilla voi siis olla erilaisia viestintään liittyviä odotuksia ja arvostuksia. (Kluver 2004.) Maan kulttuuri vaikuttaa osittain työpaikkojen arvostuksiin ja käytäntöihin, mutta työyhteisöjen jäsenet rakentavat osaltaan organisaation omaa kulttuuria. Organisaatiokulttuurin on todettu vaikuttavan siihen, millaista viestintää työyhteisöissä arvostetaan ja miten työpaikan viestintä toimii. (Ks. Philipsen 2002, Blewett & Stuntman 1996, Hofstede 1993.) Kulttuuri määritellään usein yhteisön arvojärjestelmäksi. Yhteisöjen on todettu ilmaisevan arvojaan ja moraalijärjestelmäänsä viestinnän kautta. Kulttuurialueeksi käsitetään usein maantieteellisesti yhteneväinen alue, kuten Aasia, Yhdysvallat tai Eurooppa. Jokaisella kansalla on todettu olevan omat kulttuuriset piirteensä, jotka ilmenevät ihmisten toiminnassa. Kansallisten kulttuurien lisäksi ihmiset kuuluvat muihin kulttuurijärjestelmiin. Organisaatioissa ja työpaikoilla on havaittu olevan omat kulttuurinsa. Kansallisen kulttuuriperimän, organisaation historian, käytäntöjen ja henkilökunnan katsotaan vaikuttavan organisaatiokulttuuriin. Lisäksi organisaation jäsenillä on oma kokemus- ja arvomaailmansa, mikä vaikuttaa siihen, millaiseksi 12

13 organisaation kulttuuri muodostuu. Useat teoreetikot pitävät viestintää merkittävänä kulttuurin ilmentäjänä. Kansojen ja organisaatioiden kulttuureja on tutkittu esimerkiksi havainnoimalla työpaikoilla tapahtuvaa vuorovaikutusta. Kulttuurin on todettu ilmenevän muun muassa esimiesten ja alaisten välisessä viestinnässä, palautteenantotilanteissa, konflikteissa ja työpaikan rituaaleissa. (Ks. Wilkins & Isotalus 2009, Hofstede 1993, Sallinen-Kuparinen 1986.) Organisaatiokulttuurin katsotaan koostuvan yhteisön arvoista, normeista ja moraalijärjestelmästä. Useiden organisaatioteorioiden mukaan paitsi maiden, myös organisaatioiden sisällä on erilaisia alakulttuureja. Alakulttuurien välillä on havaittu olevan joskus ristiriitoja, jotka voivat vaikeuttaa työntekoa ja heikentää työilmapiiriä. Toisaalta liian yhtenäistä kulttuuria ei pidetä toivottavana, sillä organisaatioiden ajatellaan kehittyvän keskustelun ja kyseenalaistamisen kautta. Kulttuuriltaan liian yhdenmukaisten organisaatioiden on todettu kehittyvän vähemmän kuin niiden organisaatioiden, joissa ihmiset kyseenalaistavat vallitsevia tapoja ja ilmaisevat eriäviä mielipiteitä. (Harisalo 2008.) Työpaikoilla ilmeneviä eroja ja ristiriitoja pidetään yleisesti luonnollisina. Ihmisten katsotaan olevan paitsi organisaation jäseniä, myös subjektiivisesti kokevia ja ajattelevia yksilöitä. Saman työyhteisön jäsenten on todettu voivan kokea organisaatiokulttuurin eri tavalla riippuen heidän asemastaan ja työtehtävistään. Ihmisen asema työyhteisössä vaikuttaa tutkijoiden mukaan paitsi siihen, miten hän käyttäytyy, myös siihen, millaista käyttäytymistä hän odottaa muilta. (Blewett & Stuntman 1996.) Organisaatiotutkijat ovat kiinnittäneet runsaasti huomiota kulttuurin ja viestinnän väliseen suhteeseen 1900-luvun puolivälistä lähtien. Esimerkiksi jo Stuart Hallin (1959) näkemyksen mukaan kulttuuri on viestintää ja viestintä on kulttuuria. Viestinnän merkitystä pidetään nykyään niin suurena, että osa tutkijoista esittää organisaatioiden olevan olemassa vuorovaikutuksen kautta. Tämän näkemyksen mukaan organisaatioiden rakenteet sekä työssä käytetyt teknologiat ja menetelmät syntyvät viestinnän lopputuloksena. Rakenteita, resursseja ja menetelmiä kehitetään ihmisten palautteen ja mielipiteiden avulla. (Shockley-Zalabak 1996.) 13

14 Myös Moren (1996, 3) mukaan käsitys työyhteisöjen luonteesta sosiaalisina konstruktioina on voimistunut viestintä- ja organisaatiotutkimuksen piirissä viime vuosina. Organisaatioiden sosiaalisesta rakenteesta johtuen niiden tutkimista kvantitatiivisin menetelmin pidetään vaikeana eikä edes kovin tarkoituksenmukaisena. Organisaatioita on alettu tarkastella systeemeinä, jotka muuttuvat koko ajan inhimillisen toiminnan seurauksena. Systeemiteoriaa puoltavien näkemysten mukaan organisaatioita ei voida tutkia vain mittaamalla ja etsimällä organisaatioiden toiminnasta lakeja ja korrelaatioita. Kulttuurin ajatellaan olevan sosiaalisen oppimisen tulos synnynnäisen ominaisuuden sijaan. Tämän näkemyksen mukaan kulttuurin vaikutuspiirissä elävien ihmisten voi olla vaikea tarkastella kulttuuriaan, koska se tuntuu itsestään selvältä. Osa teoreetikoista uskoo, että paras menetelmä organisaatiokulttuurien tutkimiseen on ihmisten haastattelu ja heidän puheensa ja vuorovaikutuksensa havainnoiminen. Ihmisten on havaittu ilmaisevan esimerkiksi työpaikkansa ilmapiiriä ja kulttuuria koskevia asioita metaforien avulla. (Ks. Deetz 2001, Blewett & Stuntman 1996.) Kansallisten ja organisaatiokulttuurien ja kulttuurierojen tuntemista pidetään entistä tärkeämpänä, jotta organisaatioiden toimintaa voidaan ymmärtää. Globalisaatio ja tietotekniikan kehittyminen ovat näennäisesti lyhentäneet etäisyyksiä ja lähentäneet kulttuureja ja 2000-lukujen taitteessa globalisaation ja kehittyvien viestintätekniikoiden ajateltiin muuttavan kulttuureja voimakkaasti. Tuolloin jopa ennustettiin, että kulttuurit menettävät yksilöllisiä piirteitään ja niiden tilalle muodostuu yksi globaali kulttuuri. Globaalin kulttuurin uskottiin muistuttavan englanninkielisten maiden ja länsimaiden kulttuuria. Kulttuuritutkijat ovat havainneet globalisaation ja Internetin lisänneen eri kulttuurien välistä viestintää. Ennustukset kulttuurien yhdenmukaistumisesta eivät kuitenkaan näytä toteutuneen niin radikaalisti kuin vuosituhannen alussa uskottiin. Kansallisilla kulttuureilla on edelleen omaleimaisia piirteitä ja ne eroavat toisistaan. Sähköinen media ei siis ole häivyttänyt kulttuurieroja. Kulttuurienvälisten yhteentörmäysten on ajateltu päinvastoin kasvavan, kun ihmiset eri puolilta maailmaa voivat viestiä keskenään helposti. Globalisaatio ja sähköiset viestintävälineet ovat vaikuttaneet myös organisaatioiden toimintaan. Työntekijöiden viestintätaitoja ja kulttuuritietoisuutta pidetään tärkeänä etenkin ulkomaankauppaa tekevissä ja monikansallisissa yrityksissä. Osa tutkijoista uskoo, että viestintätaidot vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa huomattavan paljon organisaatioiden, teollisuudenalojen ja kansojen hyvinvointiin ja kehitykseen. Lisäksi 14

15 puutteellisten viestintätaitojen on todettu vaikuttavan negatiivisesti yritysten toimintaan. Kulttuurien tuntemusta pidetään välttämättömänä, jos eri maiden viestintäkäytäntöjä halutaan ymmärtää. Käytäntöjen ymmärtämistä pidetään usein välttämättömänä yrityksen menestymisen kannalta. (Ks. Kluver 2004, Stohl 2001.) 3.2 Suomalaisen viestintäkulttuurin piirteet Mielikuvat hiljaisista suomalaisista saavat tukea useista tutkimustuloksista. Hiljaisuuden on katsottu olevan yksi kulttuurimme leimallisista piirteistä. Suomalaisten käsite hiljaa olemisesta eroaa useista muista kulttuureista. Hiljaisuuden katsotaan tarkoittavan monissa kulttuureissa vetäytyvää ja jopa epäkohteliasta käytöstä. Sen sijaan suomalaisten on havaittu käsittävän hiljaisuuden omissa oloissaan olemiseksi. Omissa oloissaan olemisen käsitteen kääntämisen muille kielille on todettu olevan vaikeaa, koska käsite tulkitaan usein muissa kulttuureissa umpimielisyydeksi. Suomalaisten taas on havaittu tulkitsevan käsitteen positiiviseksi. Omissa oloissaan olemiseen liitetään ajatuksia rauhoittumisesta, mietiskelystä ja keskittymisestä. Havainnot tukevat käsitystä, jonka mukaan suomalaiset tarvitsevat välillä miellyttäväksi koettua yksinäisyyttä ja he kunnioittavat toistensa halua olla välillä yksin. (Carbaugh 2009.) Omissa oloissaan viihtyminen saattaa liittyä rakentavan hiljaisuuden (generative silence) käsitteeseen. Yhdysvaltain intiaaniväestön on huomattu liittävän hiljaisuuteen erilaisia merkityksiä kuin amerikkalaisten ja eurooppalaisten. Intiaanien on havaittu liittävän hiljaisuuteen sellaisia käsitteitä kuin hyvyys, rauha, sinnikkyys, kunnioittaminen ja voima. Sen sijaan intiaanit pitivät kärsimättömyyttä ilmaisevaa viestintätyyliä negatiivisena. Rakentavan hiljaisuuden vastakohtana pidetään kuluttavaa hiljaisuutta (consumptive silence). Rakentavan hiljaisuuden ajatellaan tukevan ihmisten välistä viestintäsuhdetta. Hiljaiset hetket voivat siis viedä viestintätilannetta eteenpäin ja olla positiivisia kokemuksia. Kuluttava hiljaisuus taas ei tue viestintätilannetta. Kuluttavasta hiljaisuudesta on kyse esimerkiksi silloin, kun vaikenemisella ilmaistaan paheksuntaa tai halutaan eristää henkilö joukon ulkopuolelle. Hiljaisuus on kuluttavaa myös silloin, kun henkilöt kokevat hiljaisen hetken epämiellyttäväksi. (Covarrubias 2007.) Kohteliaisuus, yksityisyyden arvostaminen ja pyrkimys muiden kunnioittamiseen ovat viestintäkulttuuriamme tutkineiden mukaan tyypillisiä suomalaisia piirteitä. Myös 15

16 kuunteleminen näyttäisi olevan arvostettu asia viestintäkulttuurissamme. Suomalaisten on selitetty ilmaisevan kunnioitusta hiljaisuudella. Suomalaisten on esimerkiksi havaittu jättävän kertomatta mielipiteensä, jos he arvelevat sen loukkaavan toista. Suomalaisten on myös todettu pitävän toisten mielipiteiden tarkkaa kuuntelemista tärkeänä ja viestintäkumppanin puheen keskeyttämistä tai huolimatonta kuuntelua epäkohteliaana. Toisin kuin monissa muissa kulttuureissa, hiljaisuus voi olla suomalaisten mielestä kohteliasta käytöstä. (Wilkins & Isotalus 2009.) Hiljaisuuttamme on myös selitetty harkitsevaisuudella ja sillä, että suomalaiset antavat tekojen puhua puolestaan. Puheen onkin katsottu olevan kulttuurissamme alisteista teoille. Toisaalta osa tutkijoista katsoo suomalaisten vähäpuheisuuden olevan merkki viestintäkielteisyydestä. Vanhoissa suomalaisissa sananlaskuissa puhumista väheksytään ja pidetään jopa epäilyttävänä. Puheliaisuuden on ajateltu olevan merkki siitä, että ihminen ei ajattele, vaan sanoo kirjaimellisesti mitä sylki suuhun tuo. Kritiikin mukaan suomalaiset peittelevät huonoja viestintätaitojaan yliarvostamalla hiljaisuutta ja liittämällä vähäpuheisuuteen liikaa positiivisia merkityksiä. (Sallinen-Kuparinen 1986.) Puhujan ja yleisön roolien on todettu olevan tarkasti määriteltyjä suomalaisessa viestintäkulttuurissa. Suomalaisia viestintätätilanteita tarkastelleiden tutkimusten mukaan yleisön rooli on kuunnella hiljaa ja puhuja on usein tilanteen ainoa aktiivinen osapuoli. Sen sijaan englanninkielisten maiden kulttuureissa puhujan näkemysten kyseenalaistamista ja kysymysten esittämistä pidetään kohteliaana. Suomalaiset pitävät puhujan keskeyttämistä epäkohteliaana, kun taas suomalaisille esiintyneet ulkomaalaiset ovat tulkinneet yleisön hiljaisuuden johtuvan esityksen huonosta laadusta. Esiintymistilanteita analysoineissa tutkimuksissa on havaittu, että suomalainen viestintäkulttuuri on vahvasti sanomakeskeinen ja asiallinen. Puhujien odotetaan välittävän yleisölle virheetöntä tietoa asiallisessa ja loogisessa muodossa. Odotusten ajatellaan aiheuttavan sen, että esimerkiksi opettajat tukeutuvat puhuessaan runsaasti oheismateriaaliin. Tutkimuksissa on myös havaittu, että suomalaiset eivät pidä kovin tunnepitoisesta ilmaisusta ja puhujan odotetaan pysyvän melko tiukasti aiheessaan. Asiallinen puhe ja small talk erotetaan toisistaan, eikä jälkimmäistä pidetä yhtä tärkeänä kuin ensimmäistä. Suomalaiset pitävät small talkia usein lämpimikseen juttelemisena, jolla alustetaan varsinaisia tärkeitä viestintätilanteita. Suomalaisten kokousten on huomattu alkavan usein epämuodollisella puheella, kunnes joku toteaa, 16

17 että on aika lopettaa mukavien jutustelu ja mennä itse aiheeseen. (Ks. Wilkins 2009, Sallinen-Kuparinen 1986.) Suomalainen viestintäkulttuuri ei kuitenkaan ole täysin ristiriidaton, vaikka tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että suomalaiset pitävät hiljaisuudesta ja osoittavat kunnioitustaan kuuntelemalla. Suomea on luonnehdittu vahvasti individualistiseksi maaksi, jossa yksilöön vaikuttavat tekijät määräävät viestintäkäyttäytymistä enemmän kuin kulttuuri. Individualistisissa maissa puhujan roolia pidetään korostuneena. Tämä voi osittain selittää puhujakeskeistä viestintäkulttuuriamme, jossa yleisö on hiljaisen kuuntelijan osassa. Ihmisten on kuitenkin havaittu puhuvan enemmän kokemuksistaan ja tunteistaan muissa individualistisissa kulttuureissa. Suomalaisia taas pidetään pidättyväisempinä. Suomalaisia on luonnehdittu kansaksi, joka vaikenee kahdella kielellä, kun taas muissa individualistisissa kulttuureissa ihmiset ilmaisevat näkyvämmin tunteitaan ja ajatuksiaan. (Pörhölä 2000.) 3.3 Idän ja lännen välissä Suomi luokitellaan paitsi vahvasti individualistiseksi, myös melko feminiiniseksi kulttuuriksi. Valtaerot ovat Suomessa pieniä ja viestintätyyliämme on luonnehdittu matalakontekstiseksi. Viestintäkulttuurimme voidaan katsoa olevan erikoinen sekoitus itäisiä ja läntisiä kulttuureja. Suomalaisessa viestintäkulttuurissa on yhteneväisyyksiä useiden Aasian maiden kanssa. Toisten kunnioittaminen ja hiljaisuuden arvostaminen ovat esimerkkejä tästä. Toisaalta viestintätyylissämme näyttäisi olevan myös hyvin länsimaisia piirteitä. Suomalaisia pidetään erittäin suorina ihmisinä, jotka eivät kunnioita auktoriteetteja yhtä paljon kuin aasialaiset. (Ks. Andersen, Hecht, Hoobler & Smallwood 2002, Lim 2002.) Aasialaiset luonnehtivat länsimaita sanojen ja itää ajattelun kulttuuriksi. Vertauksen katsotaan liittyvän siihen, että hiljaisuutta arvostetaan Aasiassa enemmän kuin länsimaissa. Tutkijat ovat huomanneet, että puhumiseen liitetään negatiivisia merkityksiä Aasian kulttuureissa. Puhumisen ajatellaan aiheuttavan enemmän ongelmia kuin vaikenemisen. Eurooppalaisissa kulttuureissa arvostetaan usein sitä, että ihmisellä on tietoa ja hän osaa verbalisoida sen. Aasiassa arvostetaan tietoa ja viisautta, mutta ei niinkään ajatusten ilmaisemista ääneen. Aasiassa puheliaisuuden ajatellaan vähentävän ihmisen arvovaltaa muiden silmissä. Vaikenemista pidetään aasialaisissa kulttuureissa parempana vaihtoehtona, jos puhumisen pelätään 17

18 loukkaavan toista ihmistä. Voimakkaita tunnepitoisia ilmaisuja pidetään merkkinä ihmisen huonosta itsekontrollista. Jopa suoria positiivisia ilmaisuja, kuten julkisia rakkaudentunnustuksia pidetään epäsopivana käytöksenä. Epäsovelias käytös voi johtaa kasvojen menettämiseen. Kasvojen säilyttämisen käsitteen katsotaan olevan Aasiassa niin tärkeä, että ihmiset ovat valmiita hyvin äärimmäisiin tekoihin ja pidättäytymiseen välttääkseen häpeään joutumisen. (Lim 2002.) Toisaalta suomalaisten on havaittu välttelevän aasialaisten tavoin voimakkaita positiivisia tunneilmaisuja julkisilla paikoilla, vaikka käyttäydymme muuten varsin suorasukaisesti. Rakkauden- ja ilontunnustuksiin liitetty epäsopivuus ja jopa häpeä saattavatkin selittävää myös suomalaisten hiljaisuutta (Ks. Wilkins 2009, Wilkins & Isotalus 2009, Pörhölä 2000, Sallinen-Kuparinen 1986). Vaikka voimakkaiden tunneilmaisujen ajatellaan voivan johtaa Aasiassa kasvojen menetykseen, voi ihminen menettää kasvonsa, jos hän on vähäpuheinen väärässä tilanteessa. Puhumattomuutta pidetään töykeänä käytöksenä etenkin silloin, kun toinen ihminen tervehtii tai kysyy jotakin. Hiljaisuuden ja mietiskelyn tärkeyttä selitetään usein aasialaisten kulttuurien uskonnoilla, kuten buddhalaisuudella ja kungfutselaisuudella. Suomalaisten omissa oloissa viihtymistä ei liitetä uskonnollisuuteen, vaan enemmänkin oman tilan kaipuuseen. (Ks. Carbaugh 2009, Lim 2002). Feminiinisyys maskuliinisuus -asteikolla Suomi sijoittuu feminiinisimpien kulttuurien joukkoon. Feminiinisten kulttuurien ajatellaan olevan mukautuvaisempia ja hiljaisempia kuin maskuliinisten kulttuurien. Nonverbaalisten viestien on huomattu olevan feminiinisissä kulttuureissa tärkeämpiä kuin maskuliinisissa. Ihmisten on todettu tekevän feminiinisissä maissa enemmän tulkintoja nonverbaalisesta viestinnästä ja ilmaisevan asioita vihjeiden ja eleiden avulla. Tämä on tyypillistä myös monille Aasian kulttuureille. Suomi kuitenkin eroaa Aasiasta vähäisessä valtaetäisyydessä ja matalakontekstisessa viestintätyylissä. Suomalaisissa työyhteisöissä ei ole kovin jyrkkiä auktoriteettieroja esimiesten ja alaisten välillä. Suomea pidetään tasa-arvoisena yhteiskuntana, jossa sosiaaliluokkien väliset erot ovat melko pieniä, eikä sosiaaliluokka anna ihmiselle samanlaista statusarvoa kuin korkean valtaeron maissa. Aasiassa valtaerojen on todettu olevan suuria ja viestintä työpaikoilla on muodollisempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi Japanissa ihmisten on havaittu käyttävän kolmea erilaista puhetyyliä riippuen siitä, onko heidän 18

19 viestintäkumppaninsa samanarvoinen tai korkeammassa tai alhaisemmassa asemassa. Korkeakontekstisessa viestintätyylissä on enemmän seremonioita ja muodollisuuksia kuin matalakontekstisessa viestinnässä. Aasiassa seremonioiden ja henkilökohtaisten suhteiden on havaittu olevan olennainen osa myös liike-elämän viestintätilanteita. Liikesuhde voidaan solmia vasta sitten, kun osapuolten välillä on luottamuksellinen suhde, ja he ovat osoittaneet kunnioittavansa toisiaan. Monet Aasian kulttuurit ovat samanaikaisesti feminiinisiä ja viestintätyyliltään korkeakontekstisia. Tällöin sanattomien viestien tulkinta ja ajatus kasvojen säilyttämisestä korostuvat. Matalakontekstisten kulttuurien maailmankuvaa pidetään suoraviivaisena ja rationaalisena. Suomi ja Saksa luokitellaan erittäin matalakontekstisiin kulttuureihin. Viestintätyyliämme voidaan pitää korkeakontekstisissa maissa kärsimättömänä ja epäkohteliaana, sillä matalakontekstisissa kulttuureissa sanomaa pidetään tärkeämpänä kuin viestijöiden välistä suhdetta. (Ks. Isotalus 2009, Andersen ym. 2002, Hofstede 1993). Suomalaiselle viestintäkulttuurille ominaiset piirteet ovat nähtävissä myös työpaikoilla. Viestintäkulttuurimme hallitsevimpien piirteiden on todettu ilmenevän erityisesti monikulttuurisissa työyhteisöissä. Isotalus (2009) tutki meksikolaisten käsityksiä heidän suomalaisten työtovereidensa puheviestintätaidoista. Meksikolaisten mielestä small talk ja arkipuhe työtovereiden kanssa kuuluivat hyviin käytöstapoihin. Heidän mielestään suomalaiset vaikuttivat välillä töykeiltä, koska he olivat hiljaisempia eivätkä osallistuneet yhtä aktiivisesti vapaamuotoisiin keskusteluihin. Haastateltujen mukaan suomalaiset eivät arvosta seremoniallisuutta, jota pidetään Meksikossa kohteliaana. Seremoniallisuuteen kuuluu ihmisten huomioiminen ja fraasinomaiset lupaukset, joita ei ole tarkoitus toteuttaa. Meksikolaisten mielestä suomalaiset olivat hieman naiiveja, sillä he tulkitsivat lupauksen "soitellaan" kirjaimellisesti, vaikka kyseessä oli vain kohtelias hyvästelytapa. Suomalaisia pidettiin jopa liian rehellisinä ihmisinä. Meksikolaisten mielestä totuutta ei kannattanut kertoa aina suoraan, vaan viesti piti muokata keskustelukumppanin ja tilanteen mukaan. Suomalaisten tapaa kertoa asiat suoraan pidettiin joissakin tilanteissa ajattelemattomana. Tutkimuksessa ilmeni myös, että meksikolaiset vierastivat suomalaisten suoruutta. Suomalaisten sanottiin käyttäytyvän työpaikalla liian tuttavallisesti auktoriteetteja kohtaan, mitä pidettiin epäsopivana käytöksenä. Meksikolaiset kokivat hierarkian ja statuserot tarpeellisiksi ja heidän mielestään ylempi- ja alempiarvoisten ihmisten kanssa ei voinut viestiä samalla tavalla. 19

20 Vaahterikko-Mejía (2009) teki samansuuntaisia havaintoja tutkiessaan suomalaisten ja chileläisten välistä viestintää. Hänen mukaansa Etelä-Amerikassa arvostetaan sosiaalisen pääoman käsitettä. Hän määrittelee sosiaalisen pääoman ihmisen kyvyksi toimia kulttuurissaan sekä luoda suhteita ja verkostoja. Tutkijan mukaan sosiaalisen pääoman uskotaan Etelä-Amerikassa edesauttavan talouskasvua ja hyvinvointia. Vertaillessaan chileläistä ja suomalaista liike-elämää hän havaitsi, että chileläisten strategiat perustuvat henkilökohtaisiin suhteisiin, suomalaisten strategiat taas laadukkaisiin tuotteisiin. Chileläiset tekivät yhteistyötä niiden yritysten kanssa, joihin heillä oli hyvä henkilökohtainen suhde. Suomalaisten taas on todettu olevan halukkaita yhteistyöhön, jos potentiaalisen kumppanin tuotteet olivat tarpeeksi hyviä. Myös suomalaisten ja chileläisten aikakäsityksessä ja maailmankuvassa näyttäisi olevan eroja, jotka vaikuttavat viestintään. Tutkijan mukaan chileläiset mukauttavat viestintänsä nopeasti vallitsevaan tilanteeseen sopivaksi. Suomalaisten toiminta taas perustuu pitkän aikavälin suunnitelmiin. Tutkimuksessa ilmeni, että suomalaiset eivät mukauta viestintäänsä kontekstiin sopivaksi, jos toiminta on ristiriidassa pitkän aikavälin suunnitelmien kanssa. Chileläiset kokivat tämän joustamattomuudeksi ja heidän mielestään suomalaiset olivat hitaita päätöksentekijöitä. Suomalaisten verbaalista ilmaisua ei pidetty kovin hyvänä, mutta heitä pidettiin luotettavina neuvottelijoina. Chileläisten mielestä suomalaiset työntekijät olivat vakavia, mutta tehokkaita työntekijöitä, jotka huolehtivat hyvin yksityiskohdista. Osa vastaajista kertoi, että suomalaiset suhtautuivat chileläisiin liikekumppaneihinsa epäluuloisesti, mikä vaikeutti suhteen rakentamista. 20