SEVETTIJÄRVEN KOULUN TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEVETTIJÄRVEN KOULUN TOIMINTAKERTOMUS"

Transkriptio

1 SEVETTIJÄRVEN KOULUN TOIMINTAKERTOMUS Inarissa Johanna Nieminen rehtori

2 Koulu: Sevettijärven koulu Suunnitelma: Sevettijärven koulu Koulumuoto: Peruskoulu Suunnitelma: Sevettijärven koulu on yhtenäinen peruskoulu. Opetuskieli: suomi Suunnitelma: Koulussamme opetuskieli on suomi. Lisäksi oppilaat voivat opiskella koltansaamea. Oppilasmäärä:17 Suunnitelma: Oppilaita on syyslukukauden alkaessa 17. Kertomus: Oppilaita oli Opettajien ja muun henkilökunnan määrä:4 Suunnitelma: Opettajia on 4, joista kolme opettaa suomeksi ja yksi koltansaameksi.. Yksi henkilö oli työkokeilussa välisen ajan ja 2pvä/vko työkokeilussa. Hän teki Sevettijärven koulussa koulunkäynninohjaajan tehtäviä.

3 1. Koulussa annettava opetus Suunnitelma: Kouluyhteisössämme pyritään hyvään työilmapiiriin, jossa jokainen sen jäsen tuntee itsensä arvostetuksi ja työympäristönsä turvalliseksi ja viihtyisäksi. Kaikkien osapuolten aktiiviselle, rakentavalle toiminnalle annetaan tilaa. Koulussamme tuetaan oppilaiden kasvua hyvätapaisiksi, erilaisuutta arvostaviksi, identiteetiltään vahvoiksi inarilaisiksi. Tavoitteena on, että oppilaat saavat koulussa niitä tietoja, taitoja ja arvoja, joiden avulla he pystyvät vastaamaan ajan ja ympäristön haasteisiin ja ottamaan vastuuta itsestään, lähimmäisistään ja ympäristöstään. Vahvistamme oppilaiden kolttasaamelaisen kulttuurin tuntemusta ja arvostusta. Kolttasaamelaisuus otetaan huomioon koulun arjessa ja tapahtumissa. Tavoitteena on, että kaikki oppilaat saavat 9. luokan jälkeen peruskoulun päättötodistuksen ja jatkavat opintojaan peruskoulun jälkeen.. Arviointi ja johtopäätökset: Koulumme on saanut hyvää palautetta tunnelmasta, jonka aistii kouluun tullessa. Yhdeksäsluokkalaisen pitämässä puheessa hän kertoi kuinka hänen kulttuurinen identiteettinsä on vahvistunut. Perheiltä on tullut hyvää palautetta oppilaiden kasvatus- ja opetustyöstä TYÖAJAT Lukuvuoden työpäivät Suunnitelma: Sevettijärven koulussa lukuvuonna noudatettava työaika: Lukuvuoden työaika perusopetuksessa ja lukiossa (siv.ltk / 82 ) Syyslukukausi ma la (87 koulupäivää) Syysloma ma pe Kevätlukukausi ke la (102 koulupäivää) Talviloma ma pe Lisäksi koulussamme on ylimääräisiä työpäiviä la ja Turun esiintymismatkan vuoksi la-su Vastaavat vapaapäivät ovat ti ja ma-ti Arviointi ja johtopäätökset: Työaikoihin ei tullut muutoksia Päivittäinen työaika Sevettijärven koulun päivittäinen työaika: TUNTI KLO Ensimmäinen oppitunti alkaa luokissa lyhyellä päivänavauksella. Lounas tarjoillaan päivittäin klo ja välipala klo kaikille oppilaille.. Arviointi ja johtopäätökset: Koulussamme kokeiltiin huhti- ja toukokuussa pidennettyä välituntia. Aamun kaksi ensimmäistä oppituntia pidettiin ilman taukoa ja välitunti alkoi Ruokailuun siirryttiin Kokeilussa huomattiin, että esikoululaisten on vaikea ehtiä klo alkavalle oppitunnille. Aikataulua täytyy vielä muuttaa, mutta muilta osin pitkälle välitunnille asetetut tavoitteet, pitempi ulkoilu ja leikkiaika päivään ja kiireetön aamunaloitus saavutettiin OPETUSTUNNIT Opettajien tunnit

4 Suunnitelma: Tuntikehystä käytetään suomenkieliseen perusopetukseen 69h, saamenkieliseen opetukseen 5h, joista esiopetukseen 3h, saamenkielen opetukseen 13h, joista 3h Inarin koulun opetukseen, erityistehtäviin 3,9h, ja yhteensä perusopetukseen 94,9h Opetusryhmien ja oppiaineiden tunnit Oppilasmäärät luokittain: Suomenkielisessä opetuksessa E lk 3 oppilasta 1. lk 1 oppilasta 2. lk 3 oppilas 3. lk 3 oppilasta 5. lk 1 oppilas 6. lk 3 oppilas 8. lk 1 oppilas 9. lk 2 oppilasta yhteensä 17 oppilasta, joista poikia 8 ja tyttöjä 9. E lk 22 viikkotuntia 1. lk 22 viikkotuntia 2. lk 24 viikkotuntia 3. lk 24 viikkotuntia 5. lk 27 viikkotuntia 6. lk 27 viikkotuntia 8. lk 30 viikkotuntia 9. lk 30 viikkotuntia Vapaaehtoinen koltansaame E, 1., 2., 3., 5., 6. lk 13 oppilasta 8. ja 9. lk 2 oppilasta Norja 2. lk 2 oppilasta 6. lk 1 oppilasta Arviointi ja johtopäätökset: Esikouluryhmään tuli yksi oppilas lisää tammikuussa Hän on poika. Esioppilaiden tuntimäärää vähennettiin 20 22, jotta heidän päivänsä ei venyisi liian pitkiksi. Lisäksi norjan opiskelun aloitti yksi 3.lk oppilas Rehtorin ja opettajien työjärjestykset Opettajien työjärjestykset nähtävillä Wilmassa OPETUKSEN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETTÄVÄ MUU TOIMINTA Kerhot Suunnitelma: Koulun opettajat järjestävät omaa kerhotoimintaa oppilaille heidän kiinnostuksen mukaan. Tänä vuonna on ajateltu tarjota oppilaille liikunta-, kädentaito- sekä bändikerhoa. Kerhot alkavat syysloman jälkeen. Lisäksi tarjoamme oppilaille Norjan kerhoa 2x2h viikossa.. Arviointi ja johtopäätökset: Oppilaskerhojen järjestämiseen ei ollut resurssia. Norjan kerho toteutui suunnitellusti. Lisäksi yhdelle oppilaalle järjestettiin tukiopetuksen yhteydessä soiton opetusta. Iltapäivähoito ja kuljetuksen odotus järjestettiin kielipesässä Teemat ja tapahtumat Teemme patikkaretken Jänispäälle. Käymme uimahallissa 1-2 kertaa lukuvuoden aikana.

5 Käymme jäähallissa luistelemassa. Teemme keväällä pilkki- ja hiihtoretken. Suunnittelemme laskettelu- ja hiihtoretken Saariselälle, mikäli rahoitus järjestyy. Osallistumme oppilaiden halukkuuden mukaan kunnan koulujen ja kuntien välisiin hiihtokilpailuihin. Vierailemme kirjastossa ja kannustamme oppilaita vierailemaan kirjastoautossa aktiivisesti. Otamme vastaan liikuntatoimen järjestämää liikkuvakoulu ohjausta. Järjestämme muiden retkien yhteyteen tutustumiskäyntejä Inarin kunnan alueella toimivissa yrityksissä ja työpaikoilla. Vierailemme Siidassa. Osallistutaan: Ortodoksikirkon järjestämä pyhiinvaellusjuhla järjestetään koululla Inarisissa järjestettävään turvaa tenaville tapahtumaan Tuubakimalaisen järjestämään työpajaan ja konserttiin koululla Kolttakulttuurisäätiön järjestämään syypäivä-tapahtumaan Trifonin juhlaan , Kauneimmat joululaulut ja kevätjuhla Osallistutaan koululaisjumalanpalveluksiin. Huomioidaan äitienpäivä, isänpäivä ja Saamelaisten kansallispäivä 6.2. sekä juhlitaan vappua 29.4 ja pikkujoulua Osallistutaan mahdollisiin kulttuuri- tai muihin tapahtumiin Barentsin alueella. Turun kansainvälisille kirjamessuille Arviointi ja johtopäätökset: Suunnitelman ulkopuolelta koululla kävi ryhmiä vierailemassa. Kirkkoniemen alueen pohjoissaamenkielen ja kulttuurin opiskelijat yhdessä opettajiensa kanssa kävivät koulullamme opiskelemassa rummunsoittoa. Opettajina toimivat Norjalainen rumpali ja laulaja. Koulumme oli isossa roolissa Sevettijärvi postikorttikampanjassa. Saamelaisten kansallispäivänä vierailimme Ivalon ala-asteen vieraana ja esittelimme kolttasaamelaista kulttuuria. Vanhemmille järjestimme uuden opetussuunnitelman innoittamana toiminnallisen vanhempainillan, jossa esiteltiin Opsin suurimpia muutoksia ja uutta pedagogista opetustapaa. Vanhemmat pääsivät itse kokeilemaan ja ideoimaan, sekä saivat tietoa uudesta opetussuunnitelmasta. Lisäksi oppilaat esiintyivät tilaisuuksissa Sevettijärvellä SAAMENKIELINEN JA SAAMEN KIELEN OPETUS Oppilaat ja tunnit Koulussamme on tänä lukuvuonna 17 oppilasta. Työpajatoimintaan osallistuu 4 oppilasta ja A2 kielen opiskeluun 13 oppilasta. A1 kielen tunteja opetetaan kahdelle äidinkieliselle koltansaamen oppilaille.. A2 kielen aloittaneita oppilaita oli 15 ei 13. Arviointi ja johtopäätökset: Tammikuussa 2016 koulun aloitti yksi uusi esioppilas. Koulun oppilasmäärä nousi 18. Lukuvuoden lopussa koulussa oli 16 A2 kieltä opiskelevaa oppilasta.

6 2. KOULUN ULKOPUOLINEN OPETUS 2.1. RETKET JA LEIRIKOULUT E lk Perehtyminen poroerotuksiin omatoimisesti tai jos on mahdollista niin koulupäivän aikana koko koulun väki osallistuu yhdessä. Syysretki tehdään Jänispäälle Retkelle lähdetään lounaan jälkeen. Oppilaat ja opettajat sekä joukko vanhempia osallistuu Turun kansainvälisille kirjamessuille. Lähdemme matkalle ja palaamme Lisäksi koulussa retkeillään ja liikutaan oppituntien aikana koulun lähiympäristössä. Arviointi ja johtopäätökset: Oppilaskunta järjesti myös keväällä urheilullisen retken Saariselälle. Ohjelmaan kuului keilaamista, laskettelua, hiihtoa, uintia ja vierailu Angry Bird puistossa MUU TOIMINTA Työelämään tutustuminen Työelämään tutustutaan työpaikoilla luokkien E - 9 aikana yhteensä 16 työpäivää; tänä lukuvuonna 8. ja 9. luokalla 5 työpäivää viikolla 9. TET -jaksojen tavoitteena on saada tietoa eri ammateista ja virikkeitä oman elämänuran suunnitteluun. TET -jaksoilla oppilaat saavat myös mahdollisuuden toimia työyhteisön jäsenenä. TET -jakson aikana oppilaat laativat kirjallisen raportin työviikostaan ja työpaikan vastuuhenkilö arvioi jakson lopuksi harjoittelijan työskentelyä. Työelämään ja koulutukseen tutustutaan tutustumiskäynnein kaikilla peruskoulun luokilla.

7 3. OPETUKSEN OHEISTOIMINNOT 3.1. OPPILASHUOLTO Kouluruokailu Koululla toimii oma keittiö. Päivittäin tarjotaan lounas klo alkaen. Kaikille koulussa oleville tarjotaan klo välipala. Ruokalistan (periodi 6 viikkoa) laatii keskuskeittiö ja tilauksista vastaa keittäjä. Arviointi ja johtopäätökset: Kokeilimme ruokailun myöhentämistä noin 10 minuutilla, jotta saimme järjestettyä oppilaille yhden pitkän välitunnin. Järjestely toimi hyvin, joten jatkamme syksyllä samaan tapaan Tapaturman hoito ja terveydenhuolto Lainsäädäntö Kunnan tehtävät kouluterveydenhuollossa on määritelty kansanterveyslaissa, jonka mukaan kouluterveydenhuoltoon kuuluvat koulujen terveydellisten olojen valvonta sekä niiden oppilaiden terveydenhoito sekä terveydentilan toteamista varten tarpeellinen erikoistutkimus. Tavoitteet ja tehtävät Kouluterveydenhuollon tehtävänä on koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä oppilaiden, oppilashuollon, muun henkilöstön, opettajien ja vanhempien kanssa. Kouluterveydenhuollon tehtävät voidaan jakaa neljään alueeseen: osallistuminen koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen koulun työolojen ja koulutyön terveellisyyden ja turvallisuuden valvonta ja edistäminen oppilaan terveyden ja hyvinvoinnin seuraaminen, arviointi ja edistäminen osallistuminen oppimisen, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmien tunnistamiseen ja selvittämiseen yhteistyössä muun oppilashuoltohenkilöstön ja opetushenkilöstön kanssa. Oppilaiden hyvinvoinnin ja terveyden seuranta Määräaikaiset koko ikäluokkaa koskevat terveystarkastukset ja seulontatutkimukset muodostavat kouluterveydenhuollon rungon ja mahdollistavat jokaisen oppilaan ja hänen perheensä tapaamisen. Terveystarkastuksilla ja seulontatutkimuksilla arvioidaan monipuolisesti oppilaan fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa ja pyritään löytämään mahdolliset sairaudet sekä terveyttä ja hyvinvointia uhkaavat tekijät. Terveystarkastuksissa oppilaat arvioivat omaa vointiaan ja kouluselviytymistään, kuvaavat kokemuksiaan terveydestään ja hyvinvoinnistaan sekä tuovat esille niitä koskevia huolia. Vanhemmat kutsutaan osallistumaan mahdollisimman useisiin terveystarkastuksiin. He voivat tapaamisten yhteydessä tuoda esille omat näkemyksensä koululaisten hyvinvoinnista. Koulu ja erityisesti oma opettaja osallistuvat lapsen hyvinvoinnin arviointiin kertomalla oman näkemyksensä hänen oppimisestaan ja koulukäyttäytymisestään. Tavoitteena on, että terveydenhoitaja tapaa jokaisen oppilaan lukuvuoden aikana. Oppilaiden terveystarkastukset jaetaan neljään ryhmään Laaja-alaiset terveystarkastukset, joita on kolme peruskoulun aikana 1., 5. ja 8. luokalla. Niihin osallistuvat sekä terveydenhoitaja että lääkäri. Kahdeksasluokkalaisille kirjoitetaan Nuorison terveystodistus (lääkärintodistus, maksuton) ja otetaan kantaa mahdollisiin ammatinvalintaan vaikuttaviin tekijöihin. Terveydenhoitajan ja oppilaan terveystapaamiset laaja-alaisen terveystarkastuksen välivuosina Seulontatutkimuksia ja tarkastuksia tehdään tiettyjen tautien ja ongelmien löytämiseksi sovitun ohjelman mukaan kohdennetut terveystarkastukset riskiryhmiin kuuluville tarvittaessa. Terveydenhoitaja on tavattavissa numerosta Oman alueen vastaanottoavustaja puh Terveyskeskuksen päivystys 24 tuntia vuorokaudessa, puh

8 Koulukuljetukset Koulukuljetukset hoidetaan päivittäin sekä linja- että tilausliikenteen kalustolla. Kuljetukset tulevat aamuisin koululle klo 8.45 mennessä. Koulusta kotiin kuljetukset lähtevät koululta 13.00, ja tai mahdollisten oppilaskerhojen jälkeen. Ne on porrastettu siten, että lainmukaiset matkaan ja odotukseen säädetyt ajat eivät ylity. Päivittäinen kuljetuslista on lähetetty koteihin. Arviointi ja johtopäätökset: Oppilaskuljetuksiin tuli muutoksia kuljettajien ollessa muissa kuljetustehtävissä. Kuljetukset pyrittiin kuitenkin hoitamaan mahdollisimman pian. Kuljettajat järjestelivät kuljetukset niin, että oppilaille tuli mahdollisimman vähän odotusaikaa. He ilmoittivat muutoksista koululle ja koululta ilmoitettiin koteihin Muut tukitoimet Sevettijärven koulun erityisopetuksen konsultoinnin kordinaattori on ala-asteen koulun rehtori Pirkko Olli. Koulussa ei ole koulunkäyntiavustajaa. Inarin kunnassa on aloittanut työssään myös koulukuraattori Jaana Leskinen. Ariointi ja johtopäätökset: Koululla oli 6kk ajan työkokeilussa koulunkäyntiavustajan työhön tutustumassa yksi henkilö. Koulukuraattorin viransijaisuutta teki Hanne Pohjonen Oppilashuollon tehtäväkenttä Oppilaitoskohtainen monialainen oppilas- ja opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa. Oppilashuollossa ovat apuna kouluterveydenhoitaja ja perheneuvola, koulukuraattori ja mahdolliset muut sidosryhmät jotka kutsuu koolle ryhmän johtajaksi nimetty viranhaltija. Olemme tiiviissä yhteistyössä kouluterveydenhoitajan sekä koulukuraattorin kanssa. Korostamme koulumme toiminnassa läpäisyperiaatteella terveellisiä elämäntapoja sekä kulttuuri-identiteetin vahvistamista. Inarin kunnassa on laadittu Inarin kunnan perusopetuksen ja lukio-opetuksen oppilashuoltosuunnitelma. Sevettijärven koulussa noudatetaan sivistyslautakunnan :ssä 58 hyväksyttyjä järjestyssääntöjä. Sevettijärven koululla on kiusaamisenestämissuunnitelma. Välituntien aikana valvojina toimivat vuorollaan koulun opettajat OPPILASKUNTATOIMINTA Koulussamme toimii oppilaskunta, johon kuuluvat koulun kaikki oppilaat. Oppilaskunnan ohjaajana toimii Johanna Nieminen. Oppilaskunta ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, järjestää teemapäiviä, kerää rahaa retkien järjestämiseen sekä valitsee keskuudestaan edustajat nuorisovaltuustoon JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA VALVONTATOIMINTA Koulumme järjestyssäännöt on tehty yhdessä oppilaiden kanssa. Ne ovat sivistyslautakunnan hyväksymät :ssä 58. Sivistyslautakunta on hyväksynyt koulumme pelastussuunnitelman /33 sekä koulumme turvallisuusohjeet /109. Inarin kunnan opetussuunnitelmaan on tullut muutos koskien oppilas ja opiskelija huoltoa Inarin kunnassa on laadittu keväällä 2015 Inarin kunnan koulujen yhteinen oppilashuolto suunnitelma joka hyväksyttiin lautakunnassa. Suunnitelma astui voimaan heti. Lisäksi koululla on kriisisuunnitelma.

9

10 4. YHTEISTYÖ 4.1. KOTIEN JA KOULUN YHTEISTYÖ Koulutyön tavoitteisiin pyritään yhteistyössä kotien kanssa. Vanhempia tavataan mm. vanhempainilloissa, retkien yhteydessä, koulun tilaisuuksissa ja henkilökohtaisissa tapaamisissa. Jatkamme yhteisiä illanviettoja ja pidämme perheillan heti lukuvuoden alkajaisiksi Perheillassa keskustellaan yhteisistä asioista, syödään yhdessä valmisteltua ruokaa, kisaillaan ja pelataan. Tänä vuonna jatketaan Inarin kunnan koulujen kehittämisalueeksi valittua kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämistä. Keväällä 2015 vanhemmilta kerätyn palautteen pohjalta nousi kehittämisen kohteeksi positiivisen palautteen antaminen lapsille. Tavoitteemme on kehua lapsi päivässä. Välineenä käytämme Wilman viestejä tai muuta viestintätapaa, siten että positiivinen palaute tulee tiedoksi myös vanhemmille. Arviointi ja johtopäätökset: Kehu lapsi päivässä tavoite Wilman kautta jäi toteutumatta. Palautteenanto tapahtui suullisesti. Perheet saivat tietoa vuoden aikana tietoa lapsensa vahvuuksista ja kehittämisen kohteista YHTEISTYÖ MUIDEN KANSSA Norjan Neidenin Fossheimin koulu Koulujen välinen yhteistyö aloitettiin yli 20 vuotta sitten. Aikuisväestön kanssakäymiselle rajanaapureitten kesken on pitkät perinteet mm. porotalous, kaupankäynti ja ortodoksisen kirkon tapahtumat. Koulujen yhteistyöllä on mahdollistettu myös lasten ja nuorten toiminta rajan yli. Toiminnan tavoitteena on kasvattaa oppilaita kansainvälisyyteen ja toisten kulttuurin ymmärtämiseen. Yhteistyön kielinä käytetään norjaa, suomea, englantia ja ruotsia. Yhteistyömuotoja ovat leirikoulu, osallistuminen kummankin kulttuurin juhliin ja tapahtumiin. Yhteistyötä jatketaan mahdollisuuksien mukaan. Osallistutaan Kolttakuttuurisäätiön järjestämiin tapahtumiin ja suunnitellaan heidän kanssa yhteisiä teema- ja juhlapäiviä. Sevettijärven koulun opettajat tekevät yhteistyötä Inarin kunnan muiden koulujen opettajien kanssa osallistumalla yhteisiin koulutuksiin ja jakamalla tietoja, taitoja ja osaamistaan muidenkin käyttöön. Yhteistyötä tehdään myös kunnan muiden tahojen kanssa sekä ortodoksi ja luterilaisen kirkon kanssa TIEDOTTAMINEN Työsuunnitelma, työjärjestys sekä tiedotteet koteihin ovat Wilmasta. Tarpeen mukaan koteihin lähetetään tiedotekirjeitä. Puhelut ja tekstiviestit täydentävät yhteydenpitoa. Opettajat ja vanhemmat harjoittelevat edelleen yhteydenpitoa Wilman avulla. Opettelemme myös pedanetin käyttöä ja pohdimme soveltuuko se Wilman lisäksi kodin ja koulun väliseen viestintää. Arviointi ja johtopäätökset: Wilman käyttö kodin ja koulun välisessä viestinnässä on jäänyt vähäiseksi koulussamme, sen kuitenkaan vaikuttamatta hyvään viestintään koulun ja kodin välillä. Peda.net ympäristön käyttöä koulun toiminnasta tiedottamiseen jatkamme edelleen.

11 5. KOULUN TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 5.1. LUKUVUODEN KEHITTÄMISKOHTEET Kunnan sivistystoimi järjestää opetuksen laadunhallintaprojektin Projektin aikana tarkastellaan rakenteiden ja opetuksen laatua. Opetussuunnitelma 2016 tekeminen jatkuu Lapin koulujen yhteistyönä. Samanaikaisesti pidämme huolta hyvästä työilmapiiristä sekä koltansaamen kielen ja kulttuurin vaalimisesta. Inarin kunnan koulujen yhteiseksi kehittämiskohteeksi on valittu lukuvuodelle kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämisen jatkaminen teemalla "Kehu lapsi päivässä" ja "kaikki samanlaisia, kaikki erilaisia". Arviointi ja johtopäätökset: Kehu lapsi päivässä toteutui kohdan 4.1 mukaisesti 5.2. LUKUVUODEN ARVIOINTIKOHTEET JA -MENETELMÄT Opetuksen rakenteiden ja laadunhallintaa toteutamme Inarin kunnan koulujen arviointisuunnitelman mukaisesti. Työyhteisökokouksissa ja viikkopalavereissa käymme läpi työhön liittyviä asioita keskustellen. Inarin kunnan koulujen yhteiseksi kehittämiskohteeksi oli valittu lukuvuodelle kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittäminen. Sevettijärven koululla pidettiin syyskuussa 2014 Suomen vanhempainliiton Ryhmäyttävä vanhempainiltamallia soveltaen toiminnallinen vanhempainilta. Sen avulla saatiin vanhemmat aktiivisesti osallistumaan yhteisiin perheiltoihin, jotka ovat osaltaan auttamassa aina parempaan kodin ja koulun avoimeen ja luottamukselliseen yhteistyöhön, koulun Me-hengen kehittymiseen sekä lasten koulunkäynnin sujuvuuteen. ("Vanhemmat kulttuurien sillanrakentajina" -VARSI-projektin malli, Suomen vanhempainliitto) Tavoitteenamme oli, että illan päätteeksi sovitaan kodin ja koulun puolivuosittaisesta yhteisestä tapahtumaillasta, jonka koolle kutsujana toimii koulun henkilökunta ja yhdessä vanhempien ehdotusten pohjalta mietitään millainen kunkin illan teema voisi olla. Kokoontumisia järjestettiin vuoden aikana kaksi ja syksyllä pidetään uusi perheilta, jossa sovitaan uusista yhteisistä tapahtumista. Toiseksi kehittämiskohteeksi valittu "kaikki samanlaisia, kaikki erilaisia" toteutamme omassa koulussa pitkin vuotta huomoimalla erilaisuuden sietoa ja ottamalla vastaan eri-ikäisiä ja erikulttuureista tulevia ihmisia. Sevettijärven koulu ei pysty osallistumaan Ivalossa järjestetävään teemapäivään, koska olemme silloin Turussa esiintymismatkalla. Olemme kutsuneet koululle Planin lapsen oikeuksien lähettilään puhumaan lasten oikeuksista ja kehitysmaiden lasten arjesta. Saamenpäivänä järjestämme koulun entisille opettajille, henkilökunnalle ja oppilaille mahdollisuuden tulla viettämään aikaa oppilaiden ja opettajien kanssa. Pidämme myös tarinointi tuokion ja pelaamme yhdessä pelejä ja leikimme leikkejä. Koulutyötä tehdään lukuvuoden aikana näkyväksi Pedanet ympäristössä. Oppilaat tuottavat kuvia ja tekstiä tapahtumista, heitä itseään innostavista tunneista ja aiheista. Lisäksi oppilaat voivat dokumentoida tuotoksiaan (mm. kuvaa, tekstiä tai videoita) ja jakaa niitä koulun Pedanet sivuilla. Vanhemmilta on pyydetty lupa tällaiseen toimintaan. Opettajat huolehtivat, että sisältö noudattaa tekijänoikeuksia eikä loukkaa tai vahingoita ketään. Pyrimme myös lisäämän Wilman käyttöä viestien ja tiedotteiden jakamiseen. osittan Arviointi ja johtopäätökset: Pidimme syksyllä perheiden peli-illan ja keväällä toiminnallisen vanhempainillan, jonka aiheena oli uudistu opetussuunnitelma. Saamenpäivänä olimme vieraina Ivalon ala-astella, jossa esittelimme kolttakulttuuria juhlassa ja työpajoissa. Peda.net ympäristön käyttö jäi vähäiseksi OPETTAJIEN TÄYDENNYSKOULUTUS VESO-koulutus

12 Lukuvuoden aikana pidetään yksi oma VESO-päivää sekä osallistutaan yhteen kunnan sivistystoimen järjestämään VESO -päivään. Rehtori hyväksyy kolmanneksi VESO-päiväksi opettajan esityksestä jonkin koulutuspäivän, johon opettaja on osallistunut työajan ulkopuolella. VESO:n voi tehdä myös kahtena puolikkaana Veso:na Opetusalan koulutus Koulutusta tuetaan ja kannustetaan siten, että koulutyön kehittämiseen saadaan aina ajankohtainen tieto ajankohtaisista asioista. Osallistutaan kiinnostuksen ja mahdollisuuksien mukaan ainejärjestöjen, täydennyskoulutuskeskuksen, opetushallituksen, Elyn, kunnan, Avin, Saamelaiskäräjien ja muiden järjestämään sopivaan ja tarkoituksenmukaiseen koulutukseen. Näistä päätetään joka kerta erikseen.

Sevettijärven koulu Työsuunnitelma

Sevettijärven koulu Työsuunnitelma Sevettijärven koulu Työsuunnitelma 2016-2017 Nieminen Johanna, Inari Sevettijärven koulu Sevettijärven koulu on yhtenäinen peruskoulu, jonka opetuskielenä on suomi. Lisäksi oppilaat voivat opiskella koltansaamea.

Lisätiedot

ghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfgh

ghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfgh wertyuiopasdfghjklzxcvbnmqw rtyuiopasdfghjklzxcvbnmqwert uiopasdfghjklzxcvbnmqwertyui pasdfghjklzxcvbnmqwertyuiop Sevettijärven koulun sdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasd Toimintakertomus 2016-2017 ghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfgh

Lisätiedot

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet VAALAN KUNTA Veneheiton koulu Veneheitontie 790 92830 Veneheitto Puh. 040-186 0012 LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuos i 2017 2018 Käsittely Henkilökunnan kokous Toimielimen (siv.ltk.) -hyväksyminen pvm 21.8.2017

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Opetus ja opetusjärjestelyt

Opetus ja opetusjärjestelyt Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen.

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen. Louhen koulu 1. Koulun tiedot 1. Koulun tiedot Koulu: Louhen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: yhteinen Opiskelijamäärä: Louhen koulun

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

Kuva: Harri Oksanen. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus

Kuva: Harri Oksanen. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus Kuva: Harri Oksanen Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus Onnistunut kouluruokailu Teksti ja kuva: Virpi Kulomaa Onnistunut kouluruokailu Kouluruokailu on luonteva osa toimintakulttuuriamme

Lisätiedot

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012

Lähetetty koululautakunnan suomenkieliselle jaostolle hyväksyttäväksi 28.8.2012 1 KEMIÖNSAAREN KUNTA TAALINTEHTAAN KOULU Erkki Hakola Koulumäentie 3 25900 Taalintehdas TAALINTEHTAAN KOULUN TYÖSUUNNITELMA Hyväksyminen sekä tuntikehys ja sen käyttö Lukuvuosi 2012-2013 Lähetetty koululautakunnan

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Arviointi ja kehittäminen

Arviointi ja kehittäminen Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Arviointi ja kehittäminen Kopio: Valkonen, Jouko 1/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Sisällysluettelo Kopio: Valkonen, Jouko 2/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 1. Toiminnan arviointi

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Koulumestarin koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja Aika 12.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Koulumestarin koulu henkilökunnan kahvitila 2.krs Lauri Mähönen (pj), Sari Kuurne, Mari Koskela, Matti Toivio,

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6. Siv.ltk 13.8.2018, liite n:o 13 TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2018-2019 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Meritalon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Meritalon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Erityiskoulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6. TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2017-2018 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17 A. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm

PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS. Kari Sutinen, plm PERUSKOULUN KOULUPÄIVÄN RAKENNE JA RYTMITYS Kari Sutinen, plm Koulupäivän rakenteeseen vaikuttavia tekijöitä Perusopetuksen kehittämishankkeiden yhteydessä on noussut esille erilaisia, vakiintuneesta tavasta

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila ASIKKALAN KUNTA LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) Länsi-Asikkalan koulu 2015-2016 koulun nimi YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka 17430 Kurhila Faxinumero Kanslia Rehtori

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu LUKUVUOSISUUNNITELMA 2012 2013 Liite 2 Kirkonkylän koulu Kasvatus- ja opetustoiminta Toiminta-ajatus/tavoiteasettelu Koulumme antaa perusopetusta luokille 1-6 Loviisan kaupungin opetussuunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen

Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen Koulu/yksikkö: Valkeisenmäen päiväkoti Lukuvuosi: 2018-2019 Esiopetuksessa työskentelevä henkilöstö Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki HAAPAJÄRVEN LUKIO Lukiolaiset vastaavat asiakastyytyväisyyskyselyyn joulukuussa ja toukokuussa. Kyselyyn on yhdistetty

Lisätiedot

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet... 1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet... 1 1.1 Yhteiset tavoitteet... 1 1.2 Peruskoulun tavoitteet... 1 1.3 Lukion tavoitteet... 1 1.4 Aikuislukion tavoitteet... 2 2 Tvt-projektit...

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa

Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa Perusopetukseen valmistava opetus -opetussuunnitelmatyöstä käytäntöön Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa 23.9.2016 1. Kokkola/Hollihaan koulu Väestö ja kielisyys

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (11) Sivistyslautakunta. Esityslista 6/2018. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (11) Sivistyslautakunta. Esityslista 6/2018. Kokousaika ke kello 17:30 19.9.2018 1 (11) Kokousaika ke 19.9.2018 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Haapamäki Arsi Jokioja Tiina Varapuheenjohtaja Kortesluoma Sirpa Kuusisto

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa Koulu Lähiosoite Koulutie 3 Postinumero 88470 Postitoimipaikka Kontiomäki Puhelin 0447500752 Yhteystiedot rehtori, luokanop. (5-6) Arto Heikkinen Puhelin 0442885246 luokanopettaja (0-2) Ulla Leinonen Puhelin

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot