VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN KUOPIOLAISESSA VARHAISKASVATUKSESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN KUOPIOLAISESSA VARHAISKASVATUKSESSA"

Transkriptio

1 VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN KUOPIOLAISESSA VARHAISKASVATUKSESSA LAPSIKUOPIO II HANKE ARVIOINNIN TULOKSIA Kehitysjohtaja, Kirsi Alila, Ediva Oy

2 ARVIOINNIN SUORITTAMINEN Arvioinnin tarkoitus: tutkia miten varhainen tuki näkyy kuopiolaisen varhaiskasvatuksen yksikkösuunnitelmissa ja käytännön toiminnassa lapsiryhmissä Arviointia varten rakennettiin arvioinnin työkalu Varhaisen tuen toteutuminen varhaiskasvatuksessa => jää pysyvään käyttöön Arvioinnin kohteena olivat 1) 14 päiväkodin talonvasut 2) 29 lapsiryhmän lto:n itsearviointi arvioinnin työmenetelmällä 3) 5 päiväkotikohtaista lapsiryhmähavainnointia 4) 29 päiväkodin tiimisopimusten arviointia

3 TALOVASUT Arvioinnissa mukana 14 päiväkotia, jotka toimittavat talovasunsa (yksikkövasut) toukokuun 2011 aikana arvioitavaksi Talovasuja tarkasteltiin Kasvattajan käsikirjan sisältämien varhaisen tuen kirjausten valossa Analyysi kohdistui Yleiseen Kasvattajan käsikirjan mukaisuuteen Talovasujen kirjauksiin luku kerrallaan

4 TALOVASUT: johtopäätöksiä Kasvattajan käsikirja erinomainen osoitus siitä, miten varhainen tuki saatu sisällytettyä kaikkeen laadukkaana pidettyyn varhaiskasvatukseen noudattaa valtakunnan vasun päälinjoja omaleimainen toteutus yhdistettynä kuopiolaisen päivähoidon toiminta-ajatuksiin tukena myös muita ohjaavia käsikirjoja, jotka muodostavat henkilöstölle työn toteuttamiseen monipuolisen tukirangan ja laajan ohjeistuksen arvioidut vasut kaikki käsikirjan mukaisia tai sen rakennetta hyödyntäviä => varhainen tuki nivoutuu yksiköiden perus- ja erityiskäytäntöihin

5 TALOVASUT: johtopäätöksiä Osalla taloista laajempia omia kirjauksia ja tarkennuksia, osalla lyhyitä, osalla ei ollenkaan Kirjausten kaksi pääluokkaa: KÄYTÄNNÖT, JÄRJESTELYT, TOIMINNAN RAKENTEET PEDAGOGISET VK-TOIMINNAN LINJAUKSET Talovasuja ei ilmeisesti pidetä kovin paljon arvioinnin ja kehittämistarpeiden kokoamisen areenana => kirjauksia näistä vain muutamassa vasussa Talovasut näyttäytyvätkin enemmänkin tavoite- ja sopimustasoisena asiakirjana

6 TALOVASUT: johtopäätöksiä Talovasut parhaassa tapauksessa käyntikortteja vanhemmille ja muille yhteistyökumppaneille varhaiskasvatuksen peruselementit ja toimintatavat tarkentuvat ja selkiytyvät vk-työn moninaisuus sekä hlöstön moninainen osaaminen avautuu Erinomainen työväline vasupohjaiseen jatkumon rakentamiseen: talovasu => lapsen vasu => ryhmävasu

7 TALOVASUT: kehittämissuositukset - Kirjausten päivämäärien merkitseminen talovasuihin - Pedagogisen toiminnan linjausten vahvempi kirjaaminen - Talovasujen merkityksen selkiyttäminen käyntikorttina - Arvioinnin ja kehittämistoiminnan nivominen selkeämmin osaksi talovasuprosessia suunnittelun ja tavoitteenasettelun rinnalle

8 VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN LAPSIRYHMISSÄ -ARVIOINNIT 14 päiväkotia => 29 lapsiryhmää arvioivat (lto) toukokuussa 2011 oman ryhmänsä varhaisen tuen toteutumista toimintakaudella Arvioinnissa käytettiin apuna Varhaisen tuen toteutuminen varhaiskasvatuksessa menetelmää Arvioinnin tarkoitus: analysoida näkyvätkö Kasvattajan käsikirjan ja Varhaisen tuen käsikirjan mukaiset varhaisen tuen määritykset lapsiryhmien toiminnassa ja missä määrin

9 ARVIOINTIMALLIN ESITTELY Kaksi pääluokkaa ja yhdeksän osa-aluetta VARHAINEN TUKI VARHAISKASVATUKSEN PERUSTOIMINTANA (yhteenä 34 kriteeriä) I Kasvatuskumppanuus (3) II Kasvatustiimin toiminta (4) III Turvallinen, myönteinen ja hyväksyvä ilmapiiri (8) IV Hyvin suunniteltu, oppimiseen innostava toiminnan rakenne ja ympäristö (7) V Lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen A Lapsilähtöisyys (10) B Hyvä perushoito kasvun tukemisen edellytyksenä ja välineenä (3) C Lapsen ja perheen tukena toimivien palvelujen yhteistyö (3)

10 ARVIOINTIMALLIN ESITTELY VARHAISEN TUEN TOIMINTAKÄYTÄNNÖT (yhteensä 21 kriteeriä) VI Kasvattajatiimin vaiheittainen toiminta kun lapsi tarvitsee varhaista tukea (3) VII Toiminnan mukauttaminen kasvattajatiimin tehtävänä (5) VIII Kuntoutuksellisten elementtien aloittaminen ja toteuttaminen (6) IX Yhteistyön aloittaminen ja toteuttaminen päivähoidon ulkopuolisten tukipalvelujen kanssa (7) yhteensä 56 arviointikriteeriä kolmiportainen arviointiasteikko (vaihdettava) kehittämissuunnitelman rakentaminen sisäänrakennettuna profiilikartta havainnollisena tulosten esittämismuotona

11 ARVIOINTIMALLIN ESITTELY Itsearvioinnin työväline, mutta myös vertaisarviointiin, ulkopuoliseen ja monitahoarviointiin soveltuva Voi käyttää osina tai kokonaan, kerta-arviointina tai kokonaisvaltaisena ja systemaattisena seuranta-arviointina Työyksikkötasolla, tiimitasolla, yksittäisen työntekijän/esimiehen tasolla keskustelun suuntaaja => suunnittelun, arvioinnin, kehittämisen apuväline kun katsantokantana pedagogiikan varhaisen tuen näkökulma

12 VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN LAPSIRYHMISSÄ: yleistulos varhainen tuki toteutuu erittäin hyvin kuopiolaisessa varhaiskasvatuksessa henkilöstön itsearvioinnin perusteella Arviointimallin 56 kriteeristä 51 (91) toteutuu kokonaan Arviointimallin 5 kriteeriä (9) sijoittuvat kohtaan toteutuu osittain Arviointiasteikon kohta ei toteudu ollenkaan sai vain muutamia mainintoja eri kriteerien kohdalla

13 VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN LAPSIRYHMISSÄ : Johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Pääluokittainen vertailu: varhaisen tuen toimintakäytännöt toteutuvat paremmin kuin varhaisen tuen varhaiskasvatuksen perustoiminnot TOT KOK TOT OSIT EI TOT Pääluokka Pääluokka YHTEENSÄ KEHITTÄMISSUOSITUS: Varhaisen tuen varhaiskasvatuksen perustoimintojen toteutumiseen kiinnitetään huomiota

14 VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN LAPSIRYHMISSÄ: kehittämissuosituksia Osa-aluekohtainen vertailu: KEHITTÄMISSUOSITUKSET: - Hyvää perushoitoa kasvun tukemisen edellytyksenä ja välineenä tulee kehittää - Toiminnan suunnittelua, rakennetta ja monipuolisuutta sekä ympäristöä tulee kehittää - Lapsen tukena toimivien palvelujen yhteistyötä tulee kehittää

15 I II III IV V/ A V/ B V/ C VI VII VII I IX VARHAINEN TUKI VK:N PERUSTOI- MINTANA Tot Kok Tot Osit VARHAISEN TUEN TOIMINTA- KÄYTÄN- NÖT Tot Kok Tot osit

16 ARVIOINTIKRITEERIKOHTAISET TULOKSET Toteutuu kokonaan sarake erityisessä tarkastelussa Toteutumisen taso Ylin ja alin arvo Vastaulsuokkie n määrä ja - osuus Tason osuus kaikista kriteereistä ERINOMAINEN / / 56 = 50 HYVÄ / / 56 = 23 KOHTALAINEN / / 56 = 18 VÄLTTÄVÄ / 23 4 / 56 = 7 HEIKKO / 23 1 / 56 = 2

17 ARVIOINTIKRITEERIKOHTAISET TULOKSET Erinomaisesti ja hyvin toteutuvat kriteerit (linkki) Kehittämissuositukset (kohtalaisesti, välttävästi ja heikosti toteutuneet kriteerit) (linkki) Profiilikartta (linkki)

18 TIIMISOPIMUKSET Arvioinnin tarkoitus oli tarkastella näkyykö tiimisopimuksissa varhaisen tuen kirjauksia tiimisopimusten sisältöä Arvioituja tiimisopimuksia 18 kpl Tiimisopimusten tekeminen ilmeisen kattavaa => tiimityö vahva työkäytäntö TIIMISOPIMUSTEN SISÄLTÖ - kaikenkirjavia hyvässä ja pahassa - huomio ulkonäköön, siisteyteen ja luettavuuteen sekä sisältöön...

19 KEHITTÄMISSUOSITUKSET: tiimisopimuksen ulkonäkö ja sisältö Päiväkodin tai yksikön nimi Lapsiryhmän nimi Lapsiryhmän kuvaus (lasten määrä, iät, ryhmän nimi) Tiimin jäsenten nimet ja työtehtävät (tittelit) Tiimisopimuksen kausi (esim ) Allekirjoitukset Esimiehen kuittaus- ja kommenttitila Tiimisopimuksen arvioinnin ja/tai seurannan ajankohta

20 TIIMISOPIMUSTEN SISÄLTÖ TAVOITTEET - Toimivuus, ilmapiiri keskeisiä - Kasvattajien keskinäinen vuorovaikutus - Vähän kirjauksia ja tavoitteen asettelua pedagogiseen toimintaan ja kasvatuslinjauksiin VASTUUALUEET - Yli 60! - Tiimisopimus on hlöstön vastuualueiden ja tehtävien määrittäjä - Hlöstön osaamisenalueet hyvin huomioitu ja hyödynnetty RISTIRIITOJEN KÄSITTELY - Selvittäminen ja esiintuominen tuodaan hyvin esiin - Esimiehen rooli näkyy - Käytännön toteutuminen? => Kaikki eivät noudata sovittuja sääntöjä

21 TIIMISOPIMUSTEN SISÄLTÖ TIEDONKULKU - Kuvataan pääosin menetelmiä - Tiedonkulkua ei eritellä esim. a) Tiimin jäsenten välillä b) Esimiehen ja/tai kelton suhteen c) Vanhempien suhteen d) Yhteistyökumppaneihin ARVIOINTI - Sopimuspohjassa (hyvä!), mutta ei ohjeistusta arviointiin - Arvioinnin kirjaukset vähäisiä, lähinnä milloin arvioidaan - Mihin tiimisopimusarvioinnin tulisi kohdentua, esim.: a) tiimisopimuksen mukaisen toiminnan toteutuminen b) lapsiryhmän/yksittäisen lapsen tilanne (jne) - Tiimisopimukseen liittyvän arvioinnin suunnittelu ja toteutus : MITÄ, MIKSI, KUKA, MITEN, MILLOIN, MIHIN KIRJATAAN

22 KEHITTÄMISSUOSITUKSET: tiimisopimuksen sisältö Tiimisopimusrungon ja -käytäntöjen yhtenäisempi linjaus Tiimin pedagogiseen toimintaan ja kasvatuksellisiin linjauksiin liittyvien tavoitteenasettelujen kirjausten lisääminen Pedagogisen ympäristön muokkaamisen ja leikin ohjaamisen nostaminen vastuualueiksi Tiimin tiedonkulun parempi erittely Esimiehen roolin nostaminen näkyviin tiimisopimuksissa Tiimissä suoritettavien arviointien kohdentaminen ja yksityiskohtaisempi kirjaaminen (LINKKI: Tiimisopimuksen arviointimalli) Arvioinnin tarkoituksen selkiyttäminen Arvioinnin menetelmistä sopiminen Arvioinnin aikatauluttaminen Arvioinnin tulosten kirjaaminen ja käsittely (hyödyntäminen kehittämisessä)

23 TIIMISOPIMUKSET: varhaisen tuen kirjaukset Tiimisopimusten Tavoitteet kohdassa Kasvattajan käsikirjan ja Varhaisen tuen käsikirjan mukaisia varhaisen tuen kirjauksia, esim. Kasvattajien keskinäinen ilmapiiri Perushoidon tärkeys Tiimin jäsenten osaamisen hyödyntäminen Analyysi keskittyi lisäksi tiimisopimusten Lapsi, perhe ja kasvattaja -kohtiin

24 TIIMISOPIMUKSET: varhaisen tuen kirjaukset ja kehittämissuositukset Tiimisopimusten kirjaukset pitkälti varhaisen tuen mukaisia Joidenkin tiimisopimuksissa olevien tarkkojen sääntökirjausten relevanttius ja pedagoginen merkitys? KEHITTÄMISSUOSITUKSET: - Kasvatusperiaatteiden tarkempi kuvaaminen - Tiimisopimuskirjausten yhteyden rakentaminen vahvemmin vasuihin (ryhmä/lapsi) - Toiminnan sääntöjen pedagogisten merkitysten pohtiminen

25 LAPSIRYHMÄHAVAINNOINNIT Arvioinnin tarkoitus: Miten varhaisen tuen työote näyttäytyy päiväkotien lapsiryhmien arkipäivässä Havainnoinnit suoritettiin huhti-toukokuussa, havainnointien kesto oli aamu- tai iltapäivä Havainnointi perustui pääosin ei-osallistuvaan havainnointiin, Varhaisen tuen toteutuminen varhaiskasvatuksessa arviointityökalun osittaiseen käyttöön ja tutkijan omiin havainnointipäiväkirjoihin Havainnointien jälkeen lyhyt palautekeskustelu henkilöstön kanssa

26 LAPSIRYHMÄHAVAINNOINNIT: tuloksia Yleistä havainnoinneista sujuivat erinomaisesti vastaanotto kohteliasta ja positiivista jännityksen ja odotuksen tunteita Havainnoijan osuus ja rooli havainnoijan vaikutus lapsiin ja hlökuntaan ikimuistoisia kommentteja tutkijalle Päiväkotien ja lapsiryhmien tilat pääosin hyvät ja toimivat (ulko- ja sisätilat) joissakin pienet wc-tilat => vaikutus siirtymätilanteisiin tilojen viihtyvyys ja/tai monipuolisempi käyttö

27 LAPSIRYHMÄHAVAINNOINNIT: tuloksia Lasten määrä ja henkilökunta yleinen näkemys: lapsia ryhmissä paljon => aikuisiakin paljon => vuorovaikutussuhteiden määrä valtava lasten suuri määrä vaikuttaa kasvattajien mahdollisuuksiin huomioida lapsia yksilöllisesti henkilökunta ammatillista ja motivoitunutta selkeät työ- ja tehtäväkuvat työergonomia tiukilla varsinkin pienten ryhmissä Kasvattajien toiminta / varhaiskasvatustoiminta lapsilähtöistä kasvatusta aikuisten vuorovaikutus ja suhtautuminen lapsiin lämmintä, lempeää ja iloista

28 LAPSIRYHMÄHAVAINNOINNIT: tuloksia Kasvattajien toiminta / varhaiskasvatustoiminta aikuiset lapsia varten puhe lapsille kannustavaa, rohkaisevaa ja arvostavaa syliä, halailua, huomiointia aikuiset touhusivat lasten kanssa toiminta haastavaa, monipuolista ja huumoria sisältävää päiväjärjestykset selkeitä, perushoitoon satsattu toiminnoista muodostui usein mukava kokonaisuus paljon pienryhmätoimintaa => ei kaikissa tapauksissa kasvatuskumppanuus vahvaa ja vanhempia kunnioittavaa

29 LAPSIRYHMÄHAVAINNOINNIT: tuloksia Pohtimaan jäin: päivien ohjelmatäytteisyyttä => lapsen jaksaminen ja omaehtoisen toiminnan mahdollistuminen lasten omaehtoista leikkiä tai leikkiä, jossa aikuiset olisivat mukana tulisi olla enemmän => onko leikki täyteohjelmaa? joissakin kohdin siirtymätilanteissa turhaa lasten odotuttamista => toimintojen porrastaminen! ryhmävasut eivät ole kattavasti käytössä ryhmävasu ja lapsen vasut eivät kytkeydy toistaiseksi osaksi toiminnan suunnittelua ja arjen toteuttamista joissakin kohdin henkilökohtaisen vuorovaikutuksen määrä lasten ja aikuisten välillä vähäinen liikunnan määrä voisi lisätä! => mahtavia ilon ja elämyksen kokemuksia lapsille päivien katkelmallisuuteen huomio!

30 YHTEENVETOA ARVIOINNISTA Vasupohjaiselle varhaiskasvatustyölle ja varhaisen tuen toteuttamiselle on vahvat rakenteet ja sisällölliset linjaukset Varhainen tuki toteutuu arvioinnin mukaan osana varhaiskasvatuksen perus- ja erityiskäytäntöjä erittäin hyvin Arviointi nosti tarkasteluun kuitenkin myös kehittämiskohteita niin talovasujen, yksikkökohtaisen lapsiryhmätoiminnan ja tiimisopimusten osalta, joita tulisi hyödyntää eritasoisessa varhaiskasvatuksen ja varhaisen tuen kehittämistyössä (kunta-, yksikkö-, esimies-, kasvattaja-, tiimitaso)

31 KIITOS!...ERITYISESTI KAIKILLE ARVIOINTIIN OSALLISTUNEILLE!

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin LapsiKuopio II hanke PÄÄTÖSSEMINAARI Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin 9.5.2012 Kuopio Kehitysjohtaja, Kirsi Alila,

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA LAPSIKUOPIO II -HANKE TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA Kirsi Alila Kehitysjohtaja Ediva Oy 1 Sisällys Sivu 1. Laitoshuoltajien kohdenkansion käyttö Kuopion kaupungin päiväkodeissa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Varhaiskasvatuksen laadunarvioinnin perusteet ja suositukset Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Luennon sisältö 1. Laadun arvioinnin tausta ja tavoitteet 2.

Lisätiedot

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN VARHAISKASVATUKSESSA

VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN VARHAISKASVATUKSESSA ARVIOINTIRAPORTTI VARHAISEN TUEN TOTEUTUMINEN VARHAISKASVATUKSESSA Kirsi Alila Kehitysjohtaja Ediva Oy 13.10.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 4 2 ARVIOINNIN SUORITTAMINEN 7 3 ARVIOINNIN TULOKSET 8 3.1

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola

Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin

Lisätiedot

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Päivähoidon aloittaminen Päivähoidon aloittamisvaihe on tarkoitus suunnitella yksilökohtaisesti lapsen ja vanhempien tarpeet huomioiden. Tutustumiskäynnillä

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Varhaiskasvatus 1 PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Läsnä oleva vuorovaikutus vahvistuu pienryhmäpedagogiikalla Varhaiskasvatus 2 VASUN PERUSTEET Kotkan vasu Yksikkökohtainen toimintasuunnitelma Tiimin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi.

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi. VASUtyö Salossa 2017 Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi Mitä olemme jo tehneet Kentän näkökulma: vanhojen lomakkeiden läpikäynti, mitä hyvää, mitä kehitettävää? Selkeys, prosessinomaisuus, pedagogisuus

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä,

Lisätiedot

Salo Ulla Soukainen

Salo Ulla Soukainen Johtajan työkirja 2.10.2018 Salo Ulla Soukainen Tervetuloa! Tämän iltapäivän tavoitteet: Tutustua päivitettyyn Johtajan työkirjaan sekä siihen, miten työkirjaa voidaan hyödyntää Ilo kasvaa liikkuen ohjelman

Lisätiedot

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Innovatiivinen, joustava ja ammattitaitoinen organisaatio tuottaa palveluja lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Olemme varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi

Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi 2017-2018 Uusi toimintakausi uusi VASU Keväällä 2017 valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunni telman perusteisiin tutustuttiin yksikön

Lisätiedot

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa YKSILÖLLINEN ERITYISPALVELU ERITYIS- PALVELUT LAADUKAS PERUSPALVELU Poikkihallinnollinen varhaisen

Lisätiedot

JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA

JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA 23.9.2017 Yliopistonlehtori Elina Fonsén Helsingin yliopisto / Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic elina.fonsen@helsinki.fi JOHTAJUUS - LEADERSHIP Pedagoginen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä tai yksikössä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Vasutyöskentely Case Turku. AVI Vasupäivä

Vasutyöskentely Case Turku. AVI Vasupäivä Vasutyöskentely Case Turku AVI 24.11.2016 Vasupäivä Ulla Soukainen 2016 Hankesuunnitelma, aikataulutus, ohjausryhmä Hankkeen tavoitteena on laatia varhaiskasvatusta ohjaava asiakirja. Paikallisella tasolla

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

KELTOJEN VUOSIKELLO - Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia

KELTOJEN VUOSIKELLO - Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia KELTOJEN VUOSIKELLO - Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia 22.3.2012 Kuopio Kirsi Alila, Ediva Oy KELTOJEN VUOSIKELLON ARVIOINTI vuosikellorakennetta on arvioitu kevään 2011 aikana yhtenä kuopiolaisena

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Työtehtävä Osallisuuden määritelmää: Yleensä osallisuus ymmärretään tunteena, joka syntyy, kun ihminen on osallisena jossakin yhteisössä esimerkiksi työn

Lisätiedot