Kaupungin toiminta laajan sähkökatkon aikana
|
|
- Asta Seppälä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupungin toiminta laajan sähkökatkon aikana Kuntien varautumisseminaari Vantaa
2 Taustaa toiminnalle Salossa monikuntaliitos > maantieteellisesti laaja alue
3 Taustaa toiminnalle Kuntaliitos -> toimintatapojen tarkastelu, mm. kaupunginjohtajan johtoryhmän toiminta Turvallisuuden hallinnan ja varautumisen toimenpideohjelma Viranomaisten välinen yhteistyö Säännölliset tapaamiset Ennakointi, esim. tulvat Harjoitukset, esim. valmiusharjoitukset ja suuronnettomuusharjoitus Yleinen kriisitietoisuus eli mitä tahansa voi tapahtua Kaupunginjohtajan omat kokemukset
4 Taustaa toiminnalle Toiminta käytännössä eli tulvat 2010 ja 2011
5 Yleistä Tapaninpäivänä ( ) Suomen saavuttanut myrsky aiheutti Lounais-Suomessa laajoja sähkökatkoksia ja muita myrskytuhoja Salon alueella lisäksi Särkisalon pengersillan sortumavaaraa Kaupungin johtoryhmä koolle Johtoryhmätyöskentely alkoi klo ja päättyi klo Ryhmä saatiin kutsuttua koolle ennen kuin sähkökatkokset alkoivat laajasti vaikuttaa yhteyksiin, myös kaupungintalolla olivat sähköt koko ajan Selkeän sijaisjärjestelyn ansiosta kaikilta toimialoilta, konsernipalveluista sekä vesi- ja kaukolämpölaitokselta olivat edustajat paikalla joulunpyhistä huolimatta Myös pelastuslaitoksen edustaja pääosin mukana
6 Vesihuolto Kriittisin tilanne heti tapaninpäivän iltana, jolloin aluesairaalan vedensaanti oli uhattuna -> evakuointi Varavoimavalmiudet, omat aggregaatit ja lainattavien kartoitus Vedenjakelu asukkaille ja maatiloille yhteistyössä pelastuslaitoksen ja alueiden VPK:jen kanssa Viranomaistiedote klo 17.35: Sähkökatkoksista johtuen Salon kaupunki pyytää asukkaitaan rajoittamaan veden käyttöä toistaiseksi. Tiedotteesta tuntui aluksi olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Tiedote purettiin illalla
7 Lämpö Katkoja kaukolämmössä, mutta täysin toiminnassa jo Rakennusten lämpötilat tarkkailussa erityisesti vanhuspalveluissa. Kriittisiin kohteisiin pyrittiin mahdollisuuksien mukaan järjestämään varavoimaa, että ei tarvitsisi evakuoida.
8 Vanhus- ja vammaispalvelut Jatkuva tilannekartoitus (käytännössä autolla kiertämistä paikasta toiseen, koska yhteydet eivät toimineet) ja evakuointisuunnitelmat: Palveluyksiköt Kotihoidon asiakkaat Omaishoito Ostopalvelut Muut Muutamat evakuointitarpeessa olevat kieltäytyivät lähtemästä -> allekirjoitus lomakkeeseen
9 Varhaiskasvatus Varahoitopaikat järjestyivät hyvin, koska oli loma-aika Ohjaus varahoitopaikkoihin varsinaisten hoitopaikkojen ovilta, jos vanhempia ei kyetty tavoittamaan puhelimitse Muutoksia ruokailuihin, esim. aamupuuro korvattiin muroilla
10 Maatilat Monilla isoilla maatiloilla jo oma varavoimajärjestelmä Eläintiloille toimitettiin vettä Hygieniatason säilyttäminen ongelmallista, esim. lypsettyä maitoa ei voitu käyttää
11 Hätämajoitus Tiedotettiin uimahallin olevan auki -> peseytymismahdollisuus Hätämajoitukseen sopivien koulujen kartoitus -> klo alkaen oli yksi keskusta-alueen yläkoulu hätämajoituskäytössä, koululla päivystivät Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja SPR. Mikäli avun tarve oli laajempi kuin hätämajoitus, ohjattiin ottamaan yhteyttä sosiaalipäivystykseen. Hätämajoitusvalmius purettiin aamulla Kaiken kaikkiaan asiakkaita muutamia kymmeniä.
12 Pelastuspartiot Kaupungin pyynnöstä Vapaaehtoinen pelastuspalvelu lähti kiertämään haja-asutusalueiden sähköttömiä talouksia ovelta ovelle illalla Pääsääntöisesti hyvää palautetta, tosin myöhään illalla liikkuneet partiot myös säikäyttivät. Partioilla mukana vettä ja ruokaa sekä kaupungin tiedotteita. Partiot kiersivät satoja talouksia, joista kukaan ei halunnut siirtyä hätämajoitukseen. Partiointi lopetettiin
13 Raivaustyöt Teille kaatuneet puut vaikeuttivat liikennettä ja pelkona oli että asukkaat jäävät pitkiksi ajoiksi mottiin Pelastuslaitoksen ja sähköyhtiön lisäksi kaupungin puistoyksikkö maanmittauspalveluilla vahvistettuna hoiti raivauksia. Muutamia leikkipuistoja sekä kaikki pururadat suljettiin turvallisuussyitä. Asukkaille tiedotettiin, että omatoimisiin raivauksiin ei saisi ryhtyä.
14 Viestintä Matkapuhelinyhteydet toimivat vain osittain Myös Virve-verkko poissa käytöstä jonkin aikaa Paikallinen sanomalehti ilmestyi koko ajan eli sitä voitiin hyödyntää Koska osassa kaupunkia oli sähköt, myös kaupungin www-sivujen kautta voitiin jakaa tietoa Tiedotteet toimitettiin myös Yleisradiolle Tiedotteet olivat luettavissa kaupungin toimitilojen ovilla Kaupungintalo oli avoinna normaalisti Pelastuspartiot jakoivat tiedotteita
15 Mitä opimme? Jatkuva ennakointi: Entä jos pakkasta olisi ollut -20 astetta? Tarvitaan suora linja sähköyhtiöön Tiedot erilaisista varavoimavalmiuksista nopeasti saataville, tehty muutoksia varavoiman syöttöihin Tarvitaan asianmukaiset kartat pelastuspartiotoiminnalle Paikallista maaston tuntemusta kannattaa hyödyntää (suunnistajat, metsästäjät, kyläyhdistykset) Facebook ja Twitter käyttöön viestinnässä Asukkaiden kriisivalmiuksia täytyy kehittää Talkoohenkeä ja naapuriapua löytyy edelleen:
16
17 Kiitos mielenkiinnostanne! Viestintäpäällikkö Salon kaupunki
SPR Kainuun osastot auttajana Tykkylumi, sähkökatkot, Punainen Risti viranomaisten tukena
SPR Kainuun osastot auttajana 30.12.2017-8.1.2018 Tykkylumi, sähkökatkot, Punainen Risti viranomaisten tukena STM:N Valmiusseminaari 24-25.5. 2018 24.-25.5. 2018 Tykkylumi Miten sitten kaikki oikein alkoi?
Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11.
Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11.2013 Pelastusviranomaisen rooli myrskytuhoissa Pelastuslain
Kriisiviestinnän kokemuksia - Kuinka päivitän ja pidän kriisiviestintäsuunnitelmani ajan tasalla
Kriisiviestinnän kokemuksia - Kuinka päivitän ja pidän kriisiviestintäsuunnitelmani ajan tasalla Viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, Espoon kaupunki Espoon kaupunki Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki.
Varautumisen ja valmiussuunnittelun yhteensovittaminen keskus-, alue- ja paikallishallinnon tasoilla
Varautumisen ja valmiussuunnittelun yhteensovittaminen keskus-, alue- ja paikallishallinnon tasoilla Kommenttipuheenvuoro Jari Saarinen Hyvinvointipalveluyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri LSSAVI
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Elintärkeä puhdas vesi Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute eri taustasyistä Harjoituspäivä 26.10.2019 Puhdas vesi on meille jokaiselle välttämätöntä Puhtaan
KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010
KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:
KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010
KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 Yhteenveto: Nokia 221121 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit: Espoo,
Tapani myrsky
Tapani myrsky 26.12.2011 Johtaja, valmiuspäällikkö Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto LSAVI, Pelastustoimen ja varautumisen vastuualue, IH 11.9.2013 1 26.12.2011 Myrsky saapui aamuyöllä 26.12.2011
Tapani -myrsky 26.12.2011 ja mitä myrskyistä on opittu
Tapani -myrsky 26.12.2011 ja mitä myrskyistä on opittu Johtaja, valmiuspäällikkö Ilkka Horelli Lounais-Suomen aluehallintovirasto LSAVI, Pelastustoimen ja varautumisen vastuualue, IH 20.11.2013 1 2 3 Lounais-Suomen
Kriisiviestintäseminaari Helsingin kaupungin teatteri Arja Kujala, hyvinvointipalveluiden päällikkö
Kriisiviestintäseminaari Helsingin kaupungin teatteri 4.12.2018 Arja Kujala, hyvinvointipalveluiden päällikkö Case Imatra Kolme henkilöä ammuttiin Imatran keskustassa puolen yön jälkeen 4.12.2016 vilkkaimpaan
Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala
Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto 2.11.2017 Arja Kujala 4.12.2016 viestiketjuja klo 2 Pojalta tekstiviesti: kulmilla ammuttu, minä olen kunnossa. Yritän tavoittaa muita sisaruksia. Tyttäreltä
Valmiusharjoituksesta hyödyt irti Häme17 - Sysmä. Taneli Rasmus
Valmiusharjoituksesta hyödyt irti Häme17 - Sysmä Taneli Rasmus Tavoitteet harjoitukselle Sysmän kunnassa Testata uutta hallintosääntöä Testata ulkoistettujen palveluiden varautumista Teknisten ratkaisujen
PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 28 Myrskytuhot vakuutusalan kannalta. Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö Finanssialan Keskusliitto
PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 28 Myrskytuhot vakuutusalan kannalta Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö Finanssialan Keskusliitto Eriasteisia vahinkoja aiheuttavat sääilmiöt > Rankkasade > Lumisade,
KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010
KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Jyväskylä 22112010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:
Valmiusharjoituksesta hyödyt irti
Valmiusharjoituksesta hyödyt irti Riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Jouni Perttula 1 Turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö Jouni Perttula Pirkka 17 harjoituksen tavoite Harjoituksen tarkoituksena
KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE
KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE Tiedote 24.5.2012 klo 15 Kittilässä suuren tulvan vaara ohi Kittilässä vesi on laskenut huipustaan 53 cm ja ennusteiden mukaan vesi jatkaa laskua. Vedenpinta oli tänä
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
Hälytysryhmien seminaari
Pisara 2019 työpaja, Korpi klo 9.15-11.30 (3 x á 45min) Skenaario 1 - Sähkökatkosta johtuva vesikatko Voimakas myrsky on aiheuttanut sähkökatkon harvaan asutulla alueella ja myös vedenjakelu on katkennut.
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350
Yhteistyössä apua maatiloille
Varavoimaa Farmarille II - apua jaksamiseen, hyvinvointiin ja talousasioihin Yhteistyössä apua maatiloille MOTTO: aina on toivoa ja monenlaisista vaikeuksista selvitään Riitta Seppälä MTK-Satakunta 044
Omatoiminen varautuminen, turvallisuusviestintä ja pelastussuunnitelma
Omatoiminen varautuminen, turvallisuusviestintä ja pelastussuunnitelma Taloyhtiöiden varautuminen ääreviin sääilmiöihin Ikääntyvien asumisturvallisuus Väestönsuojien käyttö, taloyhtiöiden vastuut ja velvollisuudet
Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja
Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015 Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Ilmatieteen laitos - talo täynnä tarinoita Aihealueemme ihmislähtöisiä, siis jatkuvasti mediaa kiinnostavia
Helsingin valmiussuunnitelma
Helsingin valmiussuunnitelma Rakennusviraston toiminnan jatkuvuudenhallinta SKTY syyspäivät 21.10.2014 Timo Rytkönen Kaupungin valmiussuunnittelu Valmiuslaki (22.7.1991/1080) 40 : kunnan tulee valmiussuunnitelmin
Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta Kaupunginjohtaja Janne Laine
Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta 15.11.2017 Kaupunginjohtaja Janne Laine 1 2 Savonlinna saaristoinen silta- ja lossiyhteyksiin perustuva kuntarakenne Varautumisen perusteet Kunnan varautumisen tarkoitus
Kokemuksia Turun Pakkatoiminnasta. Jenni Tähkävuori terveysohjaaja/ehkäisevä päihdetyö Turun kaupunki
Kokemuksia Turun Pakkatoiminnasta Jenni Tähkävuori terveysohjaaja/ehkäisevä päihdetyö Turun kaupunki Mitä Pakka on? Paikallista yhteisöön vaikuttamista päihdehaittojen vähentämiseksi Tavoitteena vähentää
Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015
Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Raision otos: Raision vastausprosentti: 6 500
Toimenpiteiden ilmastokestävyyden arviointi & yhteensovittaminen vesienhoitoon. Anne-Mari Rytkönen, SYKE Tulvaryhmien koulutuspäivä 28.5.
Toimenpiteiden ilmastokestävyyden arviointi & yhteensovittaminen vesienhoitoon Anne-Mari Rytkönen, SYKE Tulvaryhmien koulutuspäivä 28.5.2019 Mitä uutta? ClimVeTuRi-hanke (2019-20): kehitetään ja yhtenäistetään
Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Kerimäki, Mäntyharju, Pertunmaa, Punkaharju,
Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Kerimäki, Mäntyharju, Pertunmaa, Punkaharju, Puumala, Rantasalmi, Ristiina, ja Sulkava. SÄHKÖNJAKELUVERKON
Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015
Kysely kaupungin viestinnästä 015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Kaarinan otos: Kaarinan vastausprosentti: 6 400
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit
KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella
Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12.
Kysely kaupungin viestinnästä 013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.1.013 Kaupunkeja tutkimuksessa: Jyväskylän kokonaisotanta: Vastausprosentti:
Myrskyihin varautuminen ja vahinkojen torjunta
Myrskyihinvarautuminenja vahinkojentorjunta Sisäasiainministeriönpelastusosastonselvitys 14.3.2012 Sisäasiainministeriö Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Selvityksen tausta-aineisto... 3 3 Aiheutuneet vahingot,
Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty
Kysely kaupungin viestinnästä Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12. Kaupunkeja tutkimuksessa: Loviisan kokonaisotanta: Vastausprosentti:
Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta
Yksinkertaisilla keinoilla kohti parempaa paloturvallisuutta 1 Seuraavan 25 minuutin tavoite Palontutkintaan perustuvaa tietoa taloyhtiöiden turvallisuuden parantamisesta Painopiste nykyisessä rakennuskannassa
Säilytä tämä! Turvallinen TILA. Opas maatilan varautumiseen
Säilytä tämä! Turvallinen TILA Opas maatilan varautumiseen 2 Maatilan varautuminen Yritystoiminnassa ennakointi ja riskien hallinta eri tilanteissa on tärkeää. Suomalainen maatila on tyypillisesti samaan
LUP Tulvantorjunta
LUP Tulvantorjunta 7.11.2017 Antti Lallukka Palopäällikkö 20.11.2017 1 Suomessa 22 alueellista pelastuslaitosta ja LUP vastaa koko Länsi-Uudenmaan alueesta (10 kuntaa) Asukkaita alueella 450 555 Työntekijöitä
ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU. Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät , Tampere
ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät 20.10.2011, Tampere Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi,
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles
Paikallinen ilmastoprofiili LCLIP Susanna Kankaanpää HSY. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen työkalut BaltCICA työpaja 21.1.2011
Paikallinen ilmastoprofiili LCLIP Susanna Kankaanpää HSY Ilmastonmuutokseen sopeutumisen työkalut BaltCICA työpaja 21.1.2011 Sisältö Mihin LCLIP iä tarvittiin - Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen
Kainuulaiset selvisivät tykkylumesta kokemuksen avulla selviäisitkö sinä?
Kainuulaiset selvisivät tykkylumesta kokemuksen avulla selviäisitkö sinä? SPEK Mia Kunnaskari 72 tuntia, omatoiminen varautuminen, kansalaiskoulutus 24.5.2018 Häiriötilanteet ja omatoiminen varautuminen
Nousiaisten vesikriisi Into-päivät Dipoli Kaisa Nivola Ympäristöterveydenhuollon johtaja, Uusikaupunki
Nousiaisten vesikriisi 2018 Into-päivät 7.11.2018 Dipoli Kaisa Nivola Ympäristöterveydenhuollon johtaja, Uusikaupunki Prosessin käynnistyminen Toimittaja soittaa terveyskeskukseen pe 26.1. klo 15:00 voiko
Vesihuollon rakennemuutoksesta
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesihuollon rakennemuutoksesta Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen loppuraportti 56/2018
Kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyö varautumisessa ja arjen turvallisuudessa
v v Kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyö varautumisessa ja arjen turvallisuudessa Turvallinen ja kriisinkestävä kunta verkoston miniseminaari 28.5.2019 Kuntatalo, Helsinki www.mpk.fi vv MPK:n julkiset
Tapaninpäivän 26.12.2011 myrskytuhot Lounais- Suomessa
Tapaninpäivän 26.12.2011 myrskytuhot Lounais- Suomessa Raportti Ilkka Horelli LOUNAIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO Pelastustoimi ja varautuminen 2:2012 Lounais-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Koulutuskysely asuinkiinteistöjen turvallisuuskoulutetuille 2012 Mistä kyselyssä oli kyse? SPEK ryhmän omatoimisen varautumisen kurssitetuille suunnattiin asiakaskysely
Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen
20.4.2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 1.4.2015 31.7.2016 Omatoiminen varautuminen nouseva
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ASIAKASPALVELUKESKUS ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMINEN JA TEHOSTAMINEN
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ASIAKASPALVELUKESKUS ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMINEN JA TEHOSTAMINEN PORVOON KAUPUNGIN STRATEGIASTA: Otetaan käyttöön uusia korvaavia palveluja ja palveluiden tuotantotapoja.
Muutosviestintä kuntaliitostilanteessa Case Salo
Muutosviestintä kuntaliitostilanteessa Case Salo Kuntauudistuksen seututilaisuus Lahden seutu 29.10.2013 Kuntaliitos tie uudeksi kaupungiksi Salon seudulla lähtökohdat liitokselle hyvät Selkeä työssäkäyntialue,
ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS
Vanhus- ja vammaispalvelut ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS Saapunut..20 Nimi Osoite Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Puhelin ja sähköposti Kotikunta Ammatti (myös entinen) Siviilisääty Naimaton Avio-
Väestönsuojelu väestönsuoja väestön suojaaminen
Väestönsuojelu väestönsuoja väestön suojaaminen Tervetuloa töihin, hienoa, että saimme viimeinkin täytettyä tämän riskienhallintapäällikön/valmiuspäällikön viran, aloita nyt perehtyminen vaikka noista
Suomen Lentopelastusseura SLPS ry
Suomen Lentopelastusseura SLPS ry MIKÄ - MITÄ Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoislentotoiminnan kattojärjestö SLPS on yksi
Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena
Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat
KYLÄVASTE NOPEAA APUA KYLILLE?
KYLÄVASTE NOPEAA APUA KYLILLE? Naapuriavulla hyvinvoivia kyliä - hanke 1.3.2012-30.4.2013 Koordinaatio, hallinto Kylätoiminta ry SYTY Kylä auttaa ja välittää kriisissä / 3 vuotta Projektipäällikkö Sirpa
Sosiaalipäivystyksen toiminta Turun puukotustragediassa
Sosiaalipäivystyksen toiminta Turun puukotustragediassa Turun isku on perjantaina 18. elokuuta 2017 Turussa tapahtunut puukoilla tehty isku, jota poliisi tutki terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina
Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi
14.9.2012 Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi kuntien valmiussuunnitelmien päivittäminen. Kootaan seutukunnittain hallintokuntakohtaiset työryhmät Kuhunkin työryhmään jokaisesta kunnasta
Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014
Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta Varautumisseminaari 19.3.2014 Taustaa Väestönsuojelujaoston johtokunnan seminaari 14. 15.1.2014 Kyselyt pelastuslaitoksille 13.2. 16 laitosta vastasi
ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016
ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskien toteutuminen 2016...
Ympäristöterveydenhuolto mukana muutoksessa
Ympäristöterveydenhuolto mukana muutoksessa Terveellinen elinympäristö turvataan yhteistyöllä Tarja Hartikainen Tulevaisuuden kunta Osaamisen ja kulttuurin edistäminen Varhaiskasvatus Esi- ja perusopetus
Kooste riskienhallinnan valmistelusta
Kooste riskienhallinnan valmistelusta 14.11.2017 Varautuminen ja riskienhallintaalajaosto Jukka Koponen Maakunnan riskienhallinnan valmistelusta Riskienhallinta-asioiden valmistelutyöstä huolehtii maakunnan
Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke 2011-2014
Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke 2011-2014 SPR Satakunnan piiri Yhdessä muutamme maailmaa 1 Ensimmäinen askel: Keskustele vierustoverisi kanssa hetki ja vaihda ajatuksia seuraavista kysymyksistä:
Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500
Tapaninpäivän myrskytuhojen selvittämiseen liittyvät tiedotteet Tapaninpäivän poikkeuksellisen voimakas myrsky aiheutti ennen kokemattoman määrän vikoja yhtiömme jakeluverkolla. Kotisivuillamme julkaisimme
Lepsämän turvallisuussuunnitelma. Turvalliset kylät Nurmijärvellä
Lepsämän turvallisuussuunnitelma Turvalliset kylät Nurmijärvellä Emo ry Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi liikelaitos Nurmijärven Sähkö Oy Nurmijärven seurakunta Itä-Uudenmaan poliisi Keski-Uudenmaan
Tulvariskien hallintasuunnitelmat
Tulvariskien hallintasuunnitelmat Helsingin ja Espoon rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Helsinki 26.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta
Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa
Rovaniemen kaupungin viestintäohjelma
Rovaniemen kaupungin viestintäohjelma 2019 2020 1. Kaupungin viestinnän perustehtävä Rovaniemen kaupungin viestintä on ennakoivaa, avointa, asukaslähtöistä ja vuorovaikutuksellista. Viestinnän tavoitteena
TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS
TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS VARAUTUMISEN VALTAKUNNALLISET OPINTOPÄIVÄT 19.-20.10.2011 PIRKANMAAN KUNTIEN VALMIUSTOIMINTA JA PELASTUSTOIMI PELASTUSLAKIUUDISTUS 2011 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010
Kuntien ja valtion ilmastokumppanuus ilmastopäästöjen vähentämiseksi esiselvitys. Emilia Paavilainen 8.11.2012
Kuntien ja valtion ilmastokumppanuus ilmastopäästöjen vähentämiseksi esiselvitys Emilia Paavilainen 8.11.2012 Sisällys Esiselvityksen tavoitteet Selvitys kuntien päästövähennystoimenpiteistä ja kustannuksista
Sähkö- ja teleyritysten yhteistoiminnasta. Veli-Pekka Kuparinen, valmiuspäällikkö
Sähkö- ja teleyritysten yhteistoiminnasta Veli-Pekka Kuparinen, valmiuspäällikkö Viestintä- ja sähkönjakeluverkkojen keskinäset riippuvuudet Raportti laadittu projektiryhmässä, jonka jäsenet olivat sähköyhtiöistä
Sähköriippuvuuden riskit
1 Sähköriippuvuuden riskit Käyttövarmuuspäivä Fingrid Oyj, 26.11.2009 Dosentti, tekn. tri Veli-Pekka Nurmi Tampereen teknillinen yliopisto Sähköenergiatekniikka 25.11.2009 Mikä ihme energiassa, sähkössä
Joukkue jossa lapsi pelaa
Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9
Järvenpään kaupungin asiakaspalautteiden hallinta Nomis-HelpDeskin avulla. Asiakaspalvelupäällikkö Satu Hänninen Järvenpään Kaupunkikehitys
Järvenpään kaupungin asiakaspalautteiden hallinta Nomis-HelpDeskin avulla Asiakaspalvelupäällikkö Satu Hänninen Järvenpään Kaupunkikehitys 26.9.2013 Saksalaisen yliopiston tutkijan Christof Weckerin kokeissa
Tulvariskien hallintasuunnitelmat
Tulvariskien hallintasuunnitelmat Loviisan rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Porvoo 24.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi
Tietojärjestelmien varautuminen
Tietojärjestelmien varautuminen Riihimäki 24.5.2005 Harri Pursiainen ylijohtaja PTS:n tietoyhteiskuntasektorin puheenjohtaja 1 Valtioneuvoston periaatepäätös yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisesta
Ajankohtaista varautumisesta ja Jäätyvä 2018 kokemukset
Julkinen Käyttötoimikunta 27.11.2018 Arto Pahkin Ajankohtaista varautumisesta ja Jäätyvä 2018 kokemukset AJANKOHTAISTA VARAUTUMISESTA Energia-alan varautumispäivä 15.11.2018 VANTAA Tilaisuudessa kuultiin
TALVI VIE SÄHKÖÄ TIEDÄTKÖ PALJONKO? PÄIVITÄ YHTEYSTIEDOT VOITA MATKA! MYRSKYÄ TAI LUNTA ENNAKOI SÄHKÖKATKO
TALVI VIE SÄHKÖÄ TIEDÄTKÖ PALJONKO? PÄIVITÄ YHTEYSTIEDOT VOITA MATKA! MYRSKYÄ TAI LUNTA ENNAKOI SÄHKÖKATKO TALVI LISÄÄ REILUSTI SÄHKÖNKULUTUSTA SEURAA PALJONKO JA SÄÄSTÄ Pimenevät illat ja talven alku
Kunnossapitosuunnitelma Enon Energiaosuuskunnalle. Markus Tanninen 5.4.2013
Kunnossapitosuunnitelma Enon Energiaosuuskunnalle Markus Tanninen 5.4.2013 Tausta ja tavoitteet Kehittää itseä kaukolämmön asiantuntijana Tutustua aluelämmönjakelun ongelmakohtiin Kehittää löytyneisiin
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI
SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Kylien omatoiminen varautuminen - Pilotti Markus Viitaniemi valmiuspäällikkö Kylien omatoiminen varautuminen pilotti; miksi? Viime vuosien häiriötilanteet kuten laajat myrskytuhot
Vanhus- ja vammaispalvelut 2016
Vanhus- ja vammaispalvelut 2016 VANHUS- JA VAMMAISPALVELUT vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Soili Partanen HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT palvelupäällikkö Kirsi Oksanen PALVELUOHJAUS RUORI Ateriapalvelu
TERVEYDENHUOLLON LAITTEET OSANA OMAVALVONTAA. ohjauksella saatuja kokemuksia. Riitta Husso, LM, Valvira 6.5.2015
TERVEYDENHUOLLON LAITTEET OSANA OMAVALVONTAA ohjauksella saatuja kokemuksia Riitta Husso, LM, Valvira 6.5.2015 1 OMAVALVONTA SOS.HUOLLOSSA Omavalvonnalla tarkoitetaan palvelujen tuottajan omatoimista laadun
Verestä hyviä muistoja
1 (5) Verestä hyviä muistoja 4.3.2019 Motoristit hengenpelastajina - tavoitteena 3000 hengenpelastusta eli SMOTO on tehnyt jo pitkään yhteistyötä SPR:n Veripalvelun kanssa. Nyt tuhansien ihmisten hengen
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä
Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012
Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Hankeverkoston harjoitukset 2012-2013 11 harjoitusta (mm. Ahti tulipalo, hotellien evakuoinnit x 4, kanootti onnettomuus/vesipelastaminen, koskenlasku
Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset
Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
PÄIJÄT-HÄMEEN PALOKUNTANUORET
PÄIJÄT-HÄMEEN PALOKUNTANUORET Alueellinen 24h-päivystysharjoitus 17.6.-18.6.2017 Sisällys: Esittely Aikataulut Alueet Potilaat Turvallisuus Toimintaohjeet Harjoitusryhmille Maalirymille Yhteystiedot 3
Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti
Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2009 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi jälkiarviointi, jossa osallistuneilta
KYSELY HULEVESITULVISTA
Sivu 1 / 5 Tämän kyselyn tarkoituksena on toimia työkaluna hulevesitulvariskien alustavaan arviointiin sekä kerätä tietoa hulevesitulvien hallinnasta EU:lle tehtävään raportointiin. Kyselyn täyttämisessä
Ohjaus ja valvonta vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa
Ohjaus ja valvonta vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa 1.3. 31.3.2019 Minna Lahnalampi-Lahtinen, vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja (vs) Nina Linja, palvelupäällikkö (vs), Erityisasuminen
Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /
RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.
Kyber turvallisuus vesilaitoksilla Uhkakuvat ja varautuminen
Kyber turvallisuus vesilaitoksilla Uhkakuvat ja varautuminen 20.5.2015, Vesihuolto 2015 Insta Automation Oy, Jyri Stenberg Yhteiskunnan turvallisuusstrategia Suomalaisen yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja
Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä
Y H T E I S T Y Ö N AVA I M E T TOIMINTAMALLI TUKIVIITTOMAOPETTAJIEN JA PUHETERAPEUTTIEN MONIAM- MATILLISEEN YHTEISTYÖHÖN Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä, jonka tarkoituksena on kehittää
Ajankohtaista Ivalojoen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo
Ajankohtaista Ivalojoen riskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo 22.1. Lapin ELY-keskus/ Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö 18.3. Esityksen sisältö Tulvien toistuvuuden termistö Tulvariskien
Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus 18.9.2019 Sari Vuorinen Projektipäällikkö Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 25. 26.9.2019, Rovaniemi Hankkeen esittely Uudet
Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys
Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys SARC-Sidosryhmätapaaminen 8.2.2018, Ilmatieteenlaitos SINI HANGASLAMMI Punaisen ristin arktisen valmiuden kehittämishanke Hankkeen
Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011
Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,
Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö
Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö
Maaniitun turvallisuussuunnitelma. Kiljavan turvallisuussuunnitelma. Maaniitun turvallisuussuunnitelma
Maaniitun turvallisuussuunnitelma Kiljavan turvallisuussuunnitelma Maaniitun turvallisuussuunnitelma Emo ry Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi liikelaitos Nurmijärven Sähkö Oy Nurmijärven seurakunta Itä-Uudenmaan