Hälytysryhmien seminaari
|
|
- Ari Lehtonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pisara 2019 työpaja, Korpi klo (3 x á 45min)
2 Skenaario 1 - Sähkökatkosta johtuva vesikatko Voimakas myrsky on aiheuttanut sähkökatkon harvaan asutulla alueella ja myös vedenjakelu on katkennut. Valtaosa apua tarvitsevista asuu hankalien kulkuyhteyksien päässä. Punaisen Ristin piirin valmiuspäällikkö ja paikalliset viranomaiset ovat yhteydessä toisiinsa ja piiri päättää nostaa osastojen valmiutta alueella. Vapepan hälytysryhmille ennakkotieto tilanteesta valmiushälytyksellä Vesi on vähissä noin 20 taloudessa. Pelastuslaitos harkitsee evakuointien tarvetta ja pyytää vapaaehtoisia kartoittamaan kotitalouksien tilannetta ja avun tarvetta.
3 Skenaario 2 - Laajamittainen vesijohtoveden pilaantuminen Paikkakunnan terveysasema alkaa ruuhkautua lukuisten vatsatautiin sairastuneiden hakeutuessa hoitoon. Viranomaiset tutkivat asiaa ja selviää, että kunnan vesijohtovesi on pilaantunut. noin litraa likaantunutta vettä on joutunut juomaveteen. Kaikkiaan tilanne koskettaa noin ihmistä ja vaikuttaa siltä, että tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään.
4 Pöytäpeliharjoitus -esimerkki Kohderyhmänä paikallisosaston aktiivitoimijat ja hallitusten jäsenet Tavoitteena: Osaston kokonaisvalmiuden kartoitus Osaston valmiussuunnitelman päivittäminen Osaston viestiyhteyksien ajantasaisuuden tarkistaminen Harjoitukseen osallistuvat toimijat kokoontuvat yhteen paikkaan Mukaan harjoituksen materiaalit (4 kirjekuorta) Osaston valmiusuunnitelman Oman osaston muut dokumentit (J1 ja J2 kortit jne.) Kesto: 2-3 tuntia
5 Pöytäpeliharjoitus -esimerkki Harjoitus etenee avaamalla aina yhden kirjekuoren kerrallaan. Kirjekuoren avattuaan osaston toimijat toimivat annetun tehtävän mukaisesti. Päätökset ja huomiot kirjataan ylös harjoituksen ohjeistuksessa olevaan lomakepohjaa. Kuoret sisältävät mm. skenaarion, viranomaisten tukipyyntöjä, operaation päättämisen ja kysymyksiä harjoituksen purun läpikäymiseksi.
6 Pisara työpaja Pohdi ryhmässä ja kirjaa ylös: Mitä Pisara 2019:n yhteydessä voisi harjoitella? Miten toteuttaisit Pisara 2019 harjoituksen omassa toimintaryhmässäsi? Mihin tarpeeseen harjoittelun tulisi vastata? Mitä haluaisit harjoitella? Hyödynnä ideoinnissa taustaasi vapaaehtoisena/työntekijänä sekä jaettua skenaariota ja harjoitusmallia.
7 Yhteenveto työpajoista: Tiedonjako puhtaasta vedestä, vedenkeittämisen ohjeistus, Kotivara/72 tuntia-ajattelu Viestintä + tiedottaminen itse harjoituksesta Harjoituksen arviointi (kehittäminen, purku, palaute) Auttava puhelin Resurssien kartoitus (mm. OHTO-tiedot) & kaikki mukaan valmisteluihin Mobiilipeli, pöytäpeli, kenttä- tai karttaharjoitus, Afrikan tähti harjoituksen teemalla, muut pelialustat ( Seppo ) Selkeät tavoitteet ja selkeä käsitys, mitä EI tavoitella + arviointi harjoituksen jälkeen Kokonaisvalmiuden selkiyttäminen Teemaviikko
8 Toritapahtuma Viranomaissopimusten tekeminen/päivitys Eri tiedotuskanavien hyödyntäminen Toiminnallinen harjoitus (vedenpuhdistus, vedenjakelu) Useita rinnakkaisia tapahtumia piirin alueella, osastoyhteistyö Erityisryhmien huomioiminen (SPR:n rooli, paikallistuntemus ja osaaminen) Hygieniatietouden jakaminen ( Miten suojaudun ) Roolien ja tehtävien selkiyttäminen ennen harjoitusta Hälytysjärjestelmän testaaminen Lisäkoulutus: mihin tulee jatkossa varautua Spontaanien vapaaehtoisten vastaanottaminen (+ pikakoulutukset) Yhdessä tekeminen: kaikki kiinnostuneet mukaan
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Elintärkeä puhdas vesi Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute eri taustasyistä Harjoituspäivä 26.10.2019 Puhdas vesi on meille jokaiselle välttämätöntä Puhtaan
Hälytysryhmien seminaari
Pelillinen hälytysharjoitus klo 12:30-13:30, Auditorio Hälytysharjoitus (OHTO) Jako 4 ryhmään OHTO-hälytys jokaiselle osallistujalle Kun saat hälytyksen, ilmoita käytettävyytesi Ja siirry viestin ryhmän
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 3. osa kevät 2019 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma Keitä tänään on paikalla? 1. Tunti Kertaus: SPR:n kokonaisvalmiuden
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan
Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014
Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen
Punainen Risti viranomaisten tukena
Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,
Keskustoimiston kuulumiset
Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä
YSTÄVÄTOIMINNAN UUTISKIRJE 3/2019
YSTÄVÄTOIMINNAN UUTISKIRJE 3/2019 Hyvä lukija! Syksy on mielestäni aina ollut ihanaa aikaa. Kesän ja lomailun jälkeen olo on energinen. Kansalaisopiston lehtinen ja urheiluseurojen alkavat kurssit herättelevät
Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys
Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys SARC-Sidosryhmätapaaminen 8.2.2018, Ilmatieteenlaitos SINI HANGASLAMMI Punaisen ristin arktisen valmiuden kehittämishanke Hankkeen
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö Pohjois-Savossa SPR Mika Korppinen 1.6.2018 Taustaa SPR:llä lakiin (238/2000) ja Tasavallan presidentin asetukseen (827/2017) perustuvia tehtäviä suuronnettomuuksien
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit
KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella
Tiedottaminen. Joukkueenjohtajakoulutus
Tiedottaminen Joukkueenjohtajakoulutus 2017 14.11.2017 1 Näkyvyys tiedotusvälineissä Innostaa mukaan uusia vapaaehtoisia ja lahjoittajia. Muokkaa ihmisten käsitystä Vapepasta: Vapepa on lähellä ja auttaa.
SPR Kainuun osastot auttajana Tykkylumi, sähkökatkot, Punainen Risti viranomaisten tukena
SPR Kainuun osastot auttajana 30.12.2017-8.1.2018 Tykkylumi, sähkökatkot, Punainen Risti viranomaisten tukena STM:N Valmiusseminaari 24-25.5. 2018 24.-25.5. 2018 Tykkylumi Miten sitten kaikki oikein alkoi?
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi
Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin alueen valmiuskoulutuksen järjestämissuositus
19.1.2019 (TMa) Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin alueen valmiuskoulutuksen järjestämissuositus Taustaa Dokumentin tarkoitus Suomen Punainen Risti toimii Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinaatiojärjestönä.
Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue
Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue Hätä- ja häiriötilanteiden aikana niiden vaikutuspiiriin kuuluvat kansalaiset voivat älypuhelimien ja sosiaalisen median avulla
Järjestöjen välinen yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä Pori
Järjestöjen välinen yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä 13.4.2018 Pori Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, Satakunnan piiri Pärjätään Yhdessä 2016-2019 kahden
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta
Yleiskokous on Suomen Punaisen Ristin ylin päättävä elin
YLEISKOKOUSERIKOINEN Helsingin yleiskokousta varten on laadittu yleisten esittelydiasarjojen lisäksi koulutusrunko ja diasarja Näin vaikutan yleiskokouksessa äänivaltaisten edustajien koulutusta varten.
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -
VAPEPAN VAKUUTUSOHJE 2019
VAPEPAN VAKUUTUSOHJE 2019 Joonas Brandt Tämä ohje on laadittu Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) käyttöön. Ohjeeseen on koottu tiivistetysti tietoa Vapepan vakuutusturvasta ja toimenpiteistä vahinkotilanteissa.
Pelastuslaki 379 /2011 ja pelastusasetus 407 / 2011 Suomen Punaisen Ristin säännöt sisältävä asetus 811 /2005
Sisällys 1 VAPEPAN TOIMINTAPERIAATTEET... 3 2 YKSITYISEN HENKILÖN KORVAUSPERUSTEET... 3 3 KORVAUS VAPAAEHTOISELLE PELASTUSPALVELULLE... 4 4 PALAUTETILAISUUS... 5 5 VAITIOLOVELVOLLISUUS... 5 6 HÄLYTYSRYHMIEN
Yhteistyösopimus. Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Sopimus Sivu 1 / 5 Suomen Punainen Risti, Varsinais-Suomen piiri. 1.
Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Sopimus Sivu 1 / 5 Yhteistyösopimus 1. Sopijaosapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Vastuut ja velvollisuudet Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi (jäljempänä
ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011
KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.
Hämeen VAPEPA-info ( )
Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa
Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena
Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Perusta Punaisen Ristin toiminnalle Suomen Punaisen Ristin tarkoituksesta ja tehtävästä säädetään lailla ja asetuksella (Suomen Punaisen Ristin laki (238/2000),
VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA
VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA Järjestöjen vapaaehtoistoiminnan operatiivinen toteuttaminen - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden koordinointi - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden
Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009
Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla
Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus
Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40
Oma Punainen Risti. Vapaaehtoisten tietojärjestelmä. Viimeisin muokkaus
Oma Punainen Risti Vapaaehtoisten tietojärjestelmä Viimeisin muokkaus 10.01.2018 Tapahtunutta 2017 Kevät Kesä Syksy Järjestelmän prototyypin suunnittelu Sisältöjen määrittely Sisältöjen määrittely Julkinen
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito
2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito Punaisen Ristin varautuminen Uhat, riskit ja haavoittuvaisuus Perusteet varautumiselle Punaisessa Ristissä Ohjaavat asiakirjat ja sopimukset Tehtävät
SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011
SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa
Äkkilähtö-evakuointiharjoitus
Punaisen Ristin rooli ensihuollossa Äkkilähtö-evakuointiharjoitus Valmiuspäällikkö Tommi Virtanen SPR, Varsinais-Suomen piiri SPR, Varsinais-Suomen piiri Valmiuspäällikkö Tommi Virtanen Punaisen Ristin
Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä
Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa
VESIHUOLTOLAITOSTEN KRIITTISTEN ASIAKKAIDEN KARTOITUS JA HUOMIOIMINEN DI Ulla Koivisto 20.5.2015. Johdanto Kriittiset asiakkaat ja asiakastietokortit
VESIHUOLTOLAITOSTEN KRIITTISTEN ASIAKKAIDEN KARTOITUS JA HUOMIOIMINEN DI Ulla Koivisto ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Kriittiset asiakkaat ja asiakastietokortit Kriittisten asiakkaiden kartoittaminen ja luokittelu
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963
Näytönkuvia Lasku-Lassin maatila -ohjelmasta
Näytönkuvia Lasku-Lassin maatila -ohjelmasta Alle on koostettu suppeahko valikoima näytönkuvia matematiikan ohjelman erilaisista harjoituksista, apukeinoista ja ominaisuuksista. Tarkemman ja kattavamman
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
Suositus henkisen tuen hälytysryhmien minimivaatimuksista
Hyväksytty Vapepan KTK 1.3.2018 Suositus henkisen tuen hälytysryhmien minimivaatimuksista Miksi minimivaatimuksia tarvitaan? Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminta on koulutettua ja koordinoitua auttamistoimintaa
Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset
Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:
Ajankohtaista varautumisesta ja Jäätyvä 2018 kokemukset
Julkinen Käyttötoimikunta 27.11.2018 Arto Pahkin Ajankohtaista varautumisesta ja Jäätyvä 2018 kokemukset AJANKOHTAISTA VARAUTUMISESTA Energia-alan varautumispäivä 15.11.2018 VANTAA Tilaisuudessa kuultiin
Länsi-Suomen piiri TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA
TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA 1 PÄÄTAVOITE 1. TEHOKAS AUTTAMINEN MEILLÄ JA MAAILMALLA Punaisen Ristin n valmius toimia kentällä äkillisissä onnettomuuksissa ja kriiseissä perustuu osastojen
ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde
ENSIHUOLTOSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet 2. Sopimuksen kohde Kuntien viranomaisten kokonaisvastuulla olevien ensihuoltotehtävien, kuten majoituksen, ruokahuollon, vaatteiden ja muiden varusteiden sekä psykososiaalisen
Kokeilujen hankehenkilöstön kokous ICT ( ) Ryhmätyö 1 Siirtymä kokeiluista pilotteihin -tulokset
Kokeilujen hankehenkilöstön kokous ICT (5.2.2019) Ryhmätyö 1 Siirtymä kokeiluista pilotteihin -tulokset Ryhmätyö 1: Siirtymä kokeiluista pilotteihin Tavoite: Siirtymään liittyvän tehtäväkokonaisuuden hahmottaminen
Valmiussuunnitelmista käytännön osaamiseksi: SOTE-sektorin kansallisen harjoituskirjaston rakentaminen
Valmiussuunnitelmista käytännön osaamiseksi: SOTE-sektorin kansallisen harjoituskirjaston rakentaminen Sairaanhoitopiirien kyberseminaari 14.4.2016, Finlandia-talo, Helsinki Anna Tamminen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Vapepan uusi toiminnanohjaus- ja hälytysjärjestelmä OHTO. Lähimmäisen apuna viranomaisen tukena
Vapepan uusi toiminnanohjaus- ja hälytysjärjestelmä OHTO Lähimmäisen apuna viranomaisen tukena OHTON TOIMINTOKOKONAISUUDET Vapaaehtoiset Hälytysryhmät ja toimikunnat Hälytysjärjestelmä Käydyt koulutukset
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu LÄNSI-SUOMEN PIIRI TOIMINTAKERTOMUS 2017
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu LÄNSI-SUOMEN PIIRI TOIMINTAKERTOMUS 2017 Toimintakertomus 2017 Tämä on Länsi Suomen piirin Vapepan, Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakuntatoimikuntien yhteinen toimintakertomus.
Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat
Arjen turvallisuus järjestöt osallistuvat Turvapäivän tuloksia odotellessa Ideoita Miten järjestöt voivat toimia yhteistyössä keskenään Miten järjestöt voivat tukea viranomaisia Mikä rooli itselläni ja
Osaston askeleet aluetyöntekijä vapaaehtoisen rinnalla, vapaaehtoisen rooli
Osaston askeleet aluetyöntekijä vapaaehtoisen rinnalla, vapaaehtoisen rooli Omaishoitajien tukitoiminta osaksi osastojen vakiintunutta toimintaa Osastot mukaan omaishoitajien tukitoimintaan Toiminnan esittely
ROVANIEMEN TURVALLISUUSSUUNNITTELUN JOHTORYHMÄN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMISFOORUMI 12.10.2010
ROVANIEMEN TURVALLISUUSSUUNNITTELUN JOHTORYHMÄN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMISFOORUMI 12.10.2010 KEHITTÄMISFOORUMI TOTEUTETTIIN DIALOGISUUTEEN PERUSTUVALLA VUOROPUHELUMENETELMÄLLÄ. TILAISUUDEN VETÄJÄNÄ
Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012
Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Hankeverkoston harjoitukset 2012-2013 11 harjoitusta (mm. Ahti tulipalo, hotellien evakuoinnit x 4, kanootti onnettomuus/vesipelastaminen, koskenlasku
Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa
Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa 1 Miksi harjoittelimme? 2 Erilaisia tulvatilanteita 3 Vahingonvaara 5.000 asuntoa, joihin vesi tulisi sisälle
VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2011: HÄMEEN PIIRI
VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2011: HÄMEEN PIIRI Yleistä Maakuntatoimikunta on Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella toimivien Vapepan toiminnassa
Turvallisuutta älykkäästi
Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.
Vuorelan vesiepidemia 2012. Sirpa Hakkarainen Terveystarkastaja Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut
Vuorelan vesiepidemia 2012 Sirpa Hakkarainen Terveystarkastaja Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut Epidemiaepäily Tavanomaista enemmän vatsatautiin sairastuneiden yhteydenottoja Vuorelan terveysasemalle
Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!
Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat
Vapepan johtamistoiminnan arviointi
Vapepan johtamistoiminnan arviointi Arviointilomake on tarkoitettu Vapepan koulutus- ja harjoitustoiminnassa johtamisen ja johtopaikkatyöskentelyn arvioinnin ja palautteen tueksi. Arvioinnin tarkoituksena
HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ
HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ Sisältö Puheenjohtajalta 2 Ensiapukurssit 3 Tervetuloa
1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN
1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 1.1 YMPÄRISTÖASIOIDEN HOIDON TILA KRITEERI 1: Oppilaitoksella on käsitys omaan toimintaansa
Yhdistyslaturin kysely 2019
Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa 2. tunti syksy Tommi Mattila lokakuu 2018
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa 2. tunti syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite
Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia
Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä TVT osaamiskartoituksen tuloksia Kyselyn toteutuksesta Kysely toteutettiin OPEKA työkalulla syksyllä 2013 Selänteen alueella sekä Nivalan Ylivieskan seutukunnassa
Miksi rekrytoimme nyt?
Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen
Sanna Laine 7.3.2015
Sanna Laine 7.3.2015 Valmentajakouluttaja Ammattivalmentaja Nyrkkeilyliitossa 6,5 vuotta Yhteisöpedagogi Oma kilpaura nyrkkeilyssä ja potkunyrkkeilyssä Valmentajakokemusta lasten valmentamisesta terveysliikunnan
TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa
TALOUSOHJE Hyväksytty hallituksen kokouksessa 9.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO VAPAAEHTOISTEN KULUJEN KORVAUS... 2 Aktiivivapaaehtoisille maksettavat kulukorvaukset SPR-tapahtumissa ja tilaisuuksissa... 2 Koulutus...
TAISTO19-harjoitus. Skype-info
TAISTO19-harjoitus Skype-info 30.9.2019 Tervetuloa TAISTO19-harjoitukseen! Tässä info-kokouksessa: Kertaus mistä TAISTOssa on kyse? Miten valmistautua 10 kohtaa Harjoituskäsikirja - läpikäynti Aikataulu
Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa
Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämäyhteistyö aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa 1 Esityksen sisältö AHOT-prosessi MAMKissa AHOTin
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien
Vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuudet kunnan varautumisessa. Case Kempele Kuntatalo
Vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuudet kunnan varautumisessa Case Kempele Kuntatalo 28.5.2019 Vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuudet kunnan varautumisessa Case Kempele Kuntatalo 28.5.2019 Kari Ahokas; Kunnallisneuvos,
ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ
KURSSITIEDOTE 18.3.2011 ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ 21.-22.5.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Hämeen piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Lauantai 21.5.
Punaisen Ristin kotimaan apu
Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan
Asiakkuudet ja tavoitteet kirkkaiksi. Sote-tietopohja-hankkeen työpajat
Asiakkuudet ja tavoitteet kirkkaiksi Sote-tietopohja-hankkeen työpajat 14.6.2017 26.10.2015 1 Kevään workshopit Sote-tietopohjan läpileikkaavia teemoja ja keskeisiä sisältöjä työstetään yhteisillä työpajoilla,
Rasisminvastainen Roadtrip
Rasisminvastainen Roadtrip Rasisminvastainen viikko 16.-22.3.2015 Roadtripin tavoite Tuoda esiin ja tutkiskella rasismin ja antirasistisen toiminnan eri paikallisia viitekehyksiä Rasisminvastainen talkootyö
Liite 3 1(5) Henkilökutsujärjestelmä Dno 1653/02.08.01/2015 20.2.2015
Liite 3 1(5) Liite 3: Visio ja tulevaisuuden tarpeet Tässä liitteessä on kuvattu Oulun kaupungin hyvinvointipalveluiden henkilökutsujärjestelmien tarpeet yleisellä tasolla, joihin toivomme yrityksenne
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN
LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN 2013-2015
LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2013 2015 -TOIMINTASUUNNITELMA DYNAAMINEN LAATUJÄRJESTELMÄ 1. LAATUJÄRJESTELMÄN KOKONAISUUDEN JÄSENTÄMINEN JA HALLITTU KEVENTÄMINEN Laatukäsikirjan päivitys, mm. laatujärjestelmäkuvan
AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta
AVAK-malli Keski-Uudellamaalla Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta Kunnan alueellinen valmiuskeskus Kunnan alueellinen valmiuskeskus on paikka/kiinteistö, jonne kunta on varannut tilat häiriötilanteiden
JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN?
JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Kaupunginsihteeri Jari Horttanainen JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA
Viestintä häiriötilanteessa
09.15 10.15 Viestintä häiriötilanteessa. Kriisiviestinnän suunnittelu työpajan 11 riskiskenaarioiden pohjalta 10.15 10.30 Bio- ja jaloittelutauko 10.30 11.30 Kriisiviestintätehtävä ja purku: Tehtävä tarkennetaan
Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena
Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Työkyvyn arviointi kun asiakkaalla on oppimisen vaikeus tai kehitysvamma Kainuun opisto, Paltamo Riitta Kaivola, koulutusjohtaja Jari Keisu, työelämäasiantuntija
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa
Nousiaisten vesikriisi Into-päivät Dipoli Kaisa Nivola Ympäristöterveydenhuollon johtaja, Uusikaupunki
Nousiaisten vesikriisi 2018 Into-päivät 7.11.2018 Dipoli Kaisa Nivola Ympäristöterveydenhuollon johtaja, Uusikaupunki Prosessin käynnistyminen Toimittaja soittaa terveyskeskukseen pe 26.1. klo 15:00 voiko
Avain terveyteen ja hyvinvointiin. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen
Avain terveyteen ja hyvinvointiin Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen Minun omahoitoni- tehtävä Keskustele parin kanssa omahoidosta. Kerro parille, mikä omahoidossasi on hyvin ja toimii. Kerro myös, mikä
OSAAMISPROFIILIKYSELY IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA
OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran
VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA
VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA Pekka Paatero 29.9.2009 Kaksi näkökulmaa: 1. Vaikuttavuus julkisen sektorin toimintaa tukevana 2. Vaikuttavuus
Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset. Valmiusmestari Vesa Lehtinen LAHTI
Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset Valmiusmestari Vesa Lehtinen 04.12.2017 LAHTI MITÄ VARAUTUMINEN ON?? Mikä meitä uhkaa? Varautuminen Toiminta, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman
Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa
Cross-Border Move for Health 5.-6.6.2013 Joensuu Inkluusion edistäminen liikunnassa ja urheilussa Aija Saari Tutkimuspäällikkö, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry aija.saari@vammaisurheilu.fi Sisältö
Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti
Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti - yksi suurimmista kansalaisyhteiskunnan toimijoista Suomen
VAPEPA -suurharjoitus. Helsinki Vantaa 10.9. 2005
VAPEPA -suurharjoitus Helsinki Vantaa 10.9. 2005 VAPEPA -suurharjoitus Tausta: Vuosaaren satamassa on laivassa rengaspalo, josta leviää ympäristöön myrkyllisiä kaasuja. Paetessaan alueelta ihmiset panikoituvat
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan
Suorituskykyselvitys arktisten maiden lento- ja meripelastustoiminnasta, koulutus- ja harjoitusyhteistyön sekä tiedonvaihdon kehittäminen.
Suorituskykyselvitys arktisten maiden lento- ja meripelastustoiminnasta, koulutus- ja harjoitusyhteistyön sekä tiedonvaihdon kehittäminen Työryhmä 1 Juha Vuolle 24.10.2016 HANKEKOKONAISUUS Hankekokonaisuus
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan
Piirin palvelunumero ja sähköposti palvelevat normaalisti arkipäivisin klo
JOULUINEN TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! Tässä tiedotteessa lyhyesti ajankohtaisista aiheista Toimistojen aukioloajat ja päivystys joulutauolla (s.1) Tiedotusasiaa osastoille (s.2) J-kortit ja toimintatilastot
Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus
Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Hämeenlinna 5.11.2013 Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Sivu 1 8.11.2013 Esityksen sisältö 1) Maaseutuverkoston vuosi 2014 2) Laatukoulutus 3) Maaseutuverkostoyksikkö