OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan."

Transkriptio

1 OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Kiikoisten kunta 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy on perustanut Pohjois- Satakunnan Seutuverkko Oy nimisen osakeyhtiön (y-tunnus , myöhemmin Yhtiö ), jonka tarkoituksena on toimialaansa liittyen selvittää nykyaikaisen laajakaistaverkon rakentamisen edellytykset Pohjois- Satakunnan alueella, edellytysten täyttyessä rakennuttaa laajakaistaverkko Osapuolina olevien kuntien alueella sekä rakennuttamisen jälkeen omistaa, hallinnoida, ylläpitää ja laajentaa laajakaistaverkkoa. Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan. Yhtiön toiminta on laajakaistaverkon rakentamisedellytysten selvitysvaiheessa. Osapuolina olevien kuntien alueella on selvitetty laajakaistaverkon mahdollisia liittyjämääriä markkinoinnin ja liittymistä koskevien ennakkositoumusten muodossa. Yhtiön toiminta on edennyt Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n omistuksessa siihen vaiheeseen, että on tarkoituksenmukaista siirtää Yhtiön omistus Osapuolina olevien laajakaistaverkon suunnitellun alueen kuntien omistukseen. Yhtiön osakkeiden kaupoista neuvotellaan ja sovitaan erilliset kauppakirjat Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n ja kunkin Osapuolen välillä. Tämän Sopimuksen tarkoituksena on sopia Yhtiön osakkeiden omistuksesta, liiketoiminnan järjestämisestä ja kehittämisestä sekä hallinnosta

2 2 ja Osapuolten keskinäisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Osapuolten tarkoituksena on pyrkiä siihen, että Pohjois-Satakunnassa Yhtiön toiminnan tarkoituksena oleva laajakaistaverkkoa koskeva hanke tulee toteutetuksi. Osapuolten tarkoituksena on hallinnoida ja kehittää Yhtiötä ja sen liiketoimintaa tämän tarkoituksen toteuttamiseksi hyviä liikkeenjohtoperiaatteita noudattaen. Osapuolet sitoutuvat vilpittömästi ja parhaan kykynsä mukaan toimimaan Yhtiössä keskinäisessä yhteistyössä. 3. Yhtiön omistuspohja 3.1. Yhtiön osakkeet ja osakepääoma sekä yhtiöjärjestys Yhtiön osakepääoma on tällä hetkellä euroa. Yhtiön osakekanta muodostuu 100 osakkeesta, joka tullaan muuttamaan Pohjois- Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n omistusaikana siten, että osakkeiden kokonaismäärä on jatkossa osaketta. Yhtiön osakkeista ei ole annettu osakekirjoja. Yhtiön voimassaoleva yhtiöjärjestys on Sopimuksen liitteenä Yhtiön osakkeiden kaupat Osapuolet sopivat siitä, että Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n kanssa tehtävät Yhtiön osakkeiden kaupat suoritetaan mennessä siten, että kauppojen jälkeen Yhtiön omistus jakautuu Osapuolien kesken seuraavasti - Kankaanpää 48,5 % 1940 osaketta - Kiikoinen 9,3 % 372 osaketta - Pomarkku 15,6 % 624 osaketta - Jämijärvi 13,3 % 532 osaketta - Lavia 13,3 % 532 osaketta Osakkeiden kauppahinnaksi on Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n kanssa sovittu 0,625 euroa osakkeelta, mikä perustuu Yhtiön kaupantekohetken taseasemaan. 4. Yhtiön toiminnan rahoittaminen Yhtiön toiminnan rahoittaminen jakautuu laajakaistahankkeen suunnitteluvaiheeseen, rakennuttamisvaiheeseen ja rakennusvaiheen jälkeiseen aikaan. Mikäli suunnitteluvaiheen jälkeen mm. julkisessa hankintamenettelyssä saatujen tarjouksien perusteella joku Osapuolista haluaa jättäytyä laajakaistahankkeen ulkopuolelle, tämä Osapuoli on velvollinen myymään omistamansa Yhtiön osakkeet muille Osapuolille heidän osakkeenomistuksensa mukaisessa suhteessa. Kauppahintana on osakkeiden hankin-

3 3 tahinta. Jäljelle jääneet Osapuolet sitoutuvat lisäksi neuvottelemaan ja sopimaan Osapuolen vetäytymisestä aiheutuvista muutoksista tähän Sopimukseen. Yhtiön laajakaistahankkeen suunnittelu- ja rakennusvaiheen rahoitus toteutetaan kansallisen laajakaistahankkeen tuen (Viestintävirasto ja Elykeskus) sekä Ely-keskuksen mahdollisesti myöntämän maaseutuohjelman mukaisen tuen ohella Osapuolten myöntämällä oman pääomanehtoisella rahoituksella ja Yhtiölle myönnettävällä vieraan pääomanehtoisella rahoituksella Oman pääomanehtoinen rahoitus Osapuolet sitoutuvat kohdassa 3.2. mainittujen osakekauppojen toteutumisen jälkeen korottamaan Yhtiön osakepääomaa osakeyhtiölain mukaisella uusmerkinnällä ja osakeomistuksensa suhteessa niin, että osakepääoman määrä on vähintään euroa. Osapuolet sitoutuvat rahoittamaan Yhtiön toimintaa kaupantekohetken jälkeen suunnittelu- ja rakennusvaiheen kustannusten kattamiseksi oman pääomanehtoisella rahoituksella tai pääomalainalla laajakaistahankkeen edellä mainitun uusmerkinnän lisäksi. Tämä oman pääomanehtoinen rahoitusosuus tulee jakaa Osapuolten kesken Osapuolina olevien kuntien alueelle kohdistuvien laajakaistahankkeen kustannusten mukaisessa suhteessa Liittymismaksut ja vieraan pääomanehtoinen rahoitus Laajakaistahankkeen rakentamisvaiheen rahoitus perustuu Osapuolien oman pääomanehtoisen rahoituksen ohella laajakaistaliittymäsopimuksen tehneiden liittyjien maksamiin liittymäsopimusmaksuihin sekä rahoituslaitoksilta saatavaan lainarahoitukseen. Rahoituslaitoksilta hankittava lainarahoitus tulee jakaa kuntakohtaisesti rakennushankkeen kustannusten perusteella määriteltyihin lainoihin. Osapuolina olevat kunnat antavat kukin omaa aluettaan koskevaan lainaan takauksensa Varojen käyttö Yhtiöön edellä mainittujen kohtien mukaisesti sijoitettavat varat käytetään laajakaistahankkeen suunnitteluun, rakentamisvaiheen kilpailutukseen ja rakennuttamiseen sekä Yhtiölle laadittavan liiketoimintasuunnitelman mukaisiin tarkoituksiin.

4 4 5. Jatkorahoitus ja osingonjako Osapuolet sopivat siitä, että Yhtiön liiketoiminnan rahoittaminen pyritään järjestämään rakennuttamisvaiheen jälkeen ensisijaisesti Yhtiön liiketoiminnasta kertyvällä tulorahoituksella ja toissijaisesti ulkopuolisella lainarahoituksella käyttäen Yhtiön omia vakuuksia. Osapuolten tarkoituksena on, että Yhtiön mahdollisesti tuottama voitto käytetään ensisijaisesti yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseen sekä toiminnan kehittämiseen ja verkoston laajentamiseen tai parantamiseen. Yhtiön tarkoituksena ei ole ensisijaisesti jakaa voittoa osakkailleen. 6. Yhtiön hallinto 6.1. Yhtiön hallitus- ja toimitusjohtaja Hallituksen kokoonpano Yhtiön voimassaolevan yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kokoonpano muodostuu yhdestä viiteen varsinaisesta jäsenestä sekä ainakin yhdestä varajäsenestä, jos hallituksen varsinaisia jäseniä valitaan vähemmän kuin kolme. Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy tulee omistusaikanaan muuttamaan yhtiöjärjestystä niin, että Yhtiön hallituksen muodostaa kolmesta yhdeksään varsinaista jäsentä. Hallituksen kokoonpanoa koskevan yhtiöjärjestyksen muutoksen jälkeen kukin Osapuoli on oikeutettu nimeämään yhden hallituksen varsinaisista jäsenistä. Lisäksi yhtiön hallitukseen tulee valita vähintään kaksi varsinaista jäsentä, jotka edustavat Yhtiön liiketoimintaan liittyvää asiantuntemusta. Yhtiölle valitaan edellä mainitun mukainen uusi hallitus sen jälkeen, kun Osapuolet ovat tehneet kohdassa 3.2. mainitut osakekaupat Yhtiön osakkeista Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa, elleivät Osapuolet toisin päätä. Kutsu hallituksen kokoukseen ja kokouksen asialista tulee lähettää vähintään kolme päivää ennen kokousta. Hallitus on päätösvaltainen kun yli puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.

5 Toimitusjohtaja Osapuolet sopivat siitä, että Yhtiölle valitaan sen toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan nimittämisestä ja erottamisesta päättää hallitus Hallituksen ja toimitusjohtajan työnjako Hallituksen ja toimitusjohtajan välinen työnjako määräytyy osakeyhtiölain säännösten ja hallituksen mahdollisesti antamien ohjeiden mukaisesti Päätöksenteko hallituksessa ja yhtiönkokouksessa Päätöksenteko hallituksen kokouksessa Yhtiön hallituksessa päätökset tehdään osakeyhtiölain mukaisesti. Hallituksen kokouksessa hallituksen jäsenten äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Seuraavista asioista päättäminen hallituksessa edellyttää kuitenkin, että päätöstä kannattaa vähintään 70 prosenttia kaikista hallituksen jäsenistä - budjetin olennainen muutos - liiketoimintasuunnitelmasta olennaisesti poikkeava päätös - Yhtiön harjoittaman liiketoiminnan olennainen muuttaminen - tytär- ja osakkuusyhtiöiden perustaminen tai omistusosuuden kasvattaminen tai vähentäminen tai osakkaaksi meneminen olemassa oleviin yhtiöihin tai liiketoiminnan ostaminen sekä tytär- ja osakkuusyhtiöiden purkaminen, liiketoiminnan myynti, toiminnan lakkauttaminen tai omistusten myynti - Yhtiön omien osakkeiden hankkiminen ja luovuttaminen, osakkeiden liikkeeseen lasku - Yhtiön toiminnan kannalta huomattavat sopimukset - sulautumis- ja jakautumissuunnitelman hyväksyminen - Yhtiön takausvastuuseen meneminen Päätöksenteko yhtiökokouksessa Yhtiön yhtiökokouksessa päätökset tehdään osakeyhtiölain ja voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukaisesti.

6 6 7. Tilintarkastus Yhtiön tilintarkastajan tulee aina olla KHT- tai JHTT-tilintarkastaja tai yhteisö. 8. Osakkeiden myynti- ja luovutus 8.1. Yleistä osakkeiden myynnistä ja luovutuksesta Osapuolten tarkoituksena on pitää Yhtiön osakeomistus- ja omistussuhteet muuttumattomina. Osakkeiden mahdollisen luovutuksen sekä uudelle osakkeenomistajalle suunnatun annin edellytyksenä on aina, että siirronsaaja tai osakkeiden merkitsijä sitoutuu tämän Sopimuksen määräyksiin. Mikäli Osapuoli osakkeiden luovutuksen tai osakkeiden muun siirron jälkeen edelleen omistaa osakkeita, osakkeiden lukumäärän muutos ei vaikuta hänen Sopimuksen mukaisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin elleivät Osapuolet toisin sovi. Elleivät Osapuolet toisin sovi, osakkeiden siirronsaajalla on vastaavat oikeudet ja velvollisuudet kuin mitä osakkeiden siirtäjään sovellettiin Yhtiöjärjestys Yhtiön yhtiöjärjestykseen sisältyy lunastuslauseke. Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy tulee omistusaikanaan muuttamaan lunastuslauseketta niin, ettei sen soveltamisalaan kuulu kuntaliitoksiin perustuvat siirrot sekä että lunastushinnaksi määritellään kirjanpidollinen vastaarvo. Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy tulee omistusaikanaan sisällyttämään Yhtiön yhtiöjärjestykseen myös suostumuslausekkeen. Osapuolet sitoutuvat noudattamaan tätä Sopimusta myydessään ja/tai muuten luovuttaessaan osakkeitaan toiselle Osapuolelle tai kolmannelle sekä olemaan vetoamatta Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaiseen lunastusoikeuteen tämän Sopimuksen ehtojen mukaisessa osakkeiden myynnin tai luovutuksen yhteydessä. Mikäli osakkeet on luovutettu tämän Sopimuksen mukaisesti, Osapuolet sitoutuvat puoltamaan hallituksessa suostumuksen antamista luovutukselle Luovutusoikeus ja rajoitukset

7 7 Osapuolet sitoutuvat olemaan myymättä, siirtämättä tai muutoin luovuttamatta omistamiaan Yhtiön osakkeita tai osakkeisiin liittyvää äänivaltaa ilman kaikkien muiden Osapuolten kirjallista suostumusta 15 vuoden aikana tämän Sopimuksen voimaantulosta lukien, minkä ajan Yhtiö on tukihakemuksen mukaan velvollinen tarjoamaan verkko- ja viestintäpalveluita Etuosto-oikeus Osapuolella on edellisessä kohdassa määritellyn luovutusrajoitusajan jälkeen oikeus luovuttaa omistamiaan osakkeita joko toiselle Osapuolelle tai kolmannelle taholle (Ostaja) perustuen tämän vilpittömässä mielessä tekemään kirjalliseen ostotarjoukseen ainoastaan seuraavin edellytyksin: a) ennen osakkeita koskevan ostotarjouksen hyväksymistä osakkeita luovuttavan Osapuolen tulee ilmoittaa muille Osapuolille ja Yhtiölle kirjallisesti halukkuudestaan myydä omistamiaan osakkeita. Ilmoituksessa on yksilöitävä Ostaja, kaupan kohteena olevien osakkeiden määrä sekä Ostajan tekemän ostotarjouksen olennaiset ehdot mukaan lukien osakkeista tarjottu kauppahinta. b) Muilla Osapuolilla on oikeus ostaa kaupan kohteena olevat osakkeet osakeomistuksensa mukaisessa suhteessa Ostajan ostotarjouksen mukaisin ehdoin. Etuosto-oikeutta käyttävän Osapuolen on ilmoitettava myyjänä olevalle Osapuolelle ja Yhtiölle etuosto-oikeuden käyttämisestä kirjallisesti 60 päivän kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut Myyjän ilmoituksen osakkeiden etuosto-oikeudesta. c) Mikäli muut osapuolet eivät käytä etuosto-oikeuttaan täysimääräisesti, Yhtiöllä on oikeus lunastaa jäljelle jäävät ostotarjouksen kohteena olevat osakkeet ostotarjouksen mukaisin ehdoin. d) Yhtiön on ilmoitettava myyjänä olevalle Osapuolelle etuostooikeuden käyttämisestä 14 päivän kuluessa edellä b) kohdan mukaisen määräajan päättymisestä ja samalla ilmoitettava sekä myyjänä olevalle Osapuolelle että etuosto-oikeutta käyttäneille Osapuolille ostotarjouksen kohteena olevien osakkeiden jakautumisesta etuostooikeutta käyttäneiden kesken. e) Kauppahinta on maksettava myyjänä olevalle Osapuolelle 14 päivän kuluessa siitä, kun Yhtiö lähettänyt edellä d) kohdan mukaisen ilmoituksen osakkeiden jakautumisesta etuosto-oikeutta käyttäneiden tahojen kesken. f) Mikäli Osapuolet tai Yhtiö eivät käytä etuosto-oikeuttaan tai ne eivät käytä sitä täysimääräisesti, myyjänä oleva Osapuoli on oikeutettu

8 8 myymään osakkeet, joita ei ole hankittu etuosto-oikeuden nojalla, Ostajalle seuraavin edellytyksin: i. kaupan ehdot eivät ole Ostajalle edullisemmat kuin mitä alkuperäisessä ostotarjouksessa on sovittu ja ii. kauppa toteutetaan 2 kuukauden kuluessa siitä, kun edellä mainittu etuosto-oikeuden omaava taho on ilmoittanut, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan tai kun etuosto-oikeuden käyttämiselle varattu aika on päättynyt, ja iii. Ostaja sitoutuu noudattamaan tämän Sopimuksen ehtoja 8.5. Myötämyyntioikeus Osapuolilla, jotka edustavat yli 50 prosenttia Yhtiön osake- ja äänimäärästä ja ovat halukkaita myymään kaikki omistamansa Yhtiön osakkeet tai niin suurenosan osakkeista, että kaupan kohteena on enemmistö Yhtiön osakkeista, on velvollisuus huolehtia siitä, että muille Osapuolille tarjotaan mahdollisuus myydä samanaikaisesti kaikki omistamansa osakkeet tai vastaava suhteellinen osuus niistä vastaavalla osakekohtaisella hinnalla ja vastaavin ehdoin kyseessä olevalle ostajalle. Esitys tai ilmoitus myötämyyntioikeudesta on tehtävä kirjallisesti Yhtiön hallitukselle, jonka tulee 14 päivän kuluessa saattaa se Osapuolten tietoon. Esityksen tulee sisältää tieto Ostajasta sekä osakkeista maksettava kauppahinta ja/tai muu vastike sekä muut kaupan olennaiset ehdot. Osapuolen, joka haluaa käyttää myötämyyntioikeuttaan, tulee ilmoittaa asiasta kirjallisesti yhtiön hallitukselle 60 päivän kuluessa siitä, kun on vastaanottanut myötämyyntioikeutta koskevan ilmoituksen. Mikäli ehdotettu ostaja kieltäytyy ostamasta Osapuolten osakkeista yllä kuvatun menettelyn mukaisesti, myyjänä olevat Osapuolet eivät saa myydä ja luovuttaa osakkeitaan ehdotetulle Ostajalle elleivät ne itse osta osakkeita myötämyyntioikeutta käyttäviltä Osapuolilta niillä ehdoilla, joilla myötämyyntioikeutta käyttävät Osapuolet olisivat olleet oikeutettuja myymään osakkeensa tämän kohdan mukaisesti Myötämyyntivelvollisuus Mikäli Osapuolet jotka edustavat vähintään 70 suuruista enemmistöä Yhtiön osake- ja äänimäärästä ja ovat halukkaita myymään kaikki omistamansa Yhtiön osakkeet vilpittömässä mielessä olevalle Ostajalle, joka haluaa ostaa Yhtiön koko osakekannan, muilla Osapuolilla on velvollisuus myydä osakkeensa. Osakkeista maksettavan hinnan tulee olla sama kaikille Osapuolille.

9 Ilmoitus myötämyyntivelvollisuudesta on tehtävä kirjallisesti Yhtiön osakkeenomistajille. Ilmoituksen tulee sisältää tieto Ostajasta sekä osakkeista maksettava kauppahinta ja/tai muu vastike sekä muut kaupan ehdot. 9

10 10 9. Muut ehdot 9.1. Yleisvelvoite Osapuolet sitoutuvat noudattamaan kaikkeen Yhtiöön liittyvässä toiminnassaan tasapuolisuutta, avoimuutta ja lojaalisuutta suhteessa toiseen Osapuoleen. Osapuoli ei saa Yhtiön toimintaan liittyen toimia siten, että se loukkaa Osapuolten yhdenvertaisuutta tai tuottaa toiselle Osapuolelle tai kolmannelle henkilölle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen Osapuolen kustannuksella. Osapuolet sitoutuvat itse, asiamiehensä tai edustajansa välityksellä äänestämään ja toimimaan yhtiökokouksessa, hallituksessa ja kaikissa muissa yhteyksissä tavalla, jota tämän Sopimuksen noudattaminen edellyttää Muutosten tekeminen Muutokset tähän Sopimukseen on tehtävä kirjallisesti. Sopimuksen muuttaminen edellyttää, että muutosta kannattavat Osapuolet, jotka edustavat vähintään 80 prosenttia Osapuolten osakkeiden tuottamista äänistä. Ilman yksittäisen Osapuolen suostumusta Sopimusta ei kuitenkaan saada muuttaa siten, että kyseisen Osapuolen Sopimuksen mukaista asemaa tai oikeuksia olennaisesti heikennetään Sopimuksen voimassaolo Tämä Sopimus on voimassa kunkin Osapuolen osalta niin kauan kuin kyseinen Osapuoli ja yksikin toinen Osapuoli on Yhtiön osakkeenomistaja taikka kunnes Yhtiön osakkeet kokonaisuudessaan myydään kolmannelle. Selvyyden vuoksi todetaan, että tämän Sopimuksen ehtojen vastainen osakkeiden luovutus ei vapauta luovuttajaa Sopimuksen mukaisista velvoitteistaan Sopimuksen siirtäminen Tätä Sopimusta, tai sen oikeuksia ja velvollisuuksia, ei saa siirtää ilman kaikkien Osapuolten suostumusta lukuun ottamatta tämän Sopimuksen ehtojen mukaisen luovutuksen yhteydessä. Siirronsaaja tulee vastaavaan asemaan, kuin mikä siirtäneellä Osapuoli oli

11 Koko sopimus Tämä Sopimus liitteineen käsittää Osapuolten välisen sopimuksen ja yhteisymmärryksen kokonaisuudessaan. Aiemmat Osapuolten väliset sopimukset tai muut suulliset tai kirjalliset välipuheet ovat mitättömiä Muut sopimukset Osapuolet vakuuttavat, etteivät ne tämän Sopimuksen voimassa ollessa tule tekemään ilman muiden Osapuolien suostumusta muita sopimuksia tai sitoumuksia, jotka olisivat tässä sopimuksessa sovitun laajakaistahankkeen kanssa kilpailevia hankkeita tai joissa sovittaisiin tässä Sopimuksessa säännellyistä tai niihin vaikuttavista asioista Oikeuksien käyttämättä jättäminen Mikäli jokin osapuoli jättää käyttämättä jonkin tämän Sopimuksen tarjoaman oikeuden, ei tämä oikeuden käyttämättä jättäminen millään tavalla vaikuta kyseisen Osapuolen oikeuteen käyttää tuota oikeuttaan myöhemmin niin halutessaan Sopimuksen osittainen pätemättömyys tai mitättömyys Mikäli osa tästä Sopimuksesta on tai tulee lainsäädännön muutosten vuoksi, viranomaismääräyksellä taio muista syistä pätemättömäksi tai mitättömäksi, on Sopimus muilta osin yhä voimassa. Osapuolet sitoutuvat tällöin neuvottelemaan Sopimuksen muuttamisesta niin, että Osapuolten yhteinen alkuperäinen sopimustahto ja tarkoitus toteutuvat mahdollisimman tarkasti Tiedoksiannot Tämän Sopimuksen mukaiset tiedonannot ja vaatimukset voidaan tehdä faksilla, kirjatulla kirjeellä tai muutoin todisteellisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen ja vaatimuksen tehdyn, kun faksi on lähetetty tai kun 7 vuorokautta on kulunut kirjatun kirjeen postittamisesta tai kun tiedoksianto on muutoin tehty todisteellisesti Etusijajärjestys Mikäli tämä Sopimus, siihen liittyvät muut sopimukset ja asiakirjat ja Yhtiön yhtiöjärjestys ovat toistensa kanssa ristiriidassa, on asiakirjoja sovellettava seuraavassa etusijajärjestyksessä. a) tämä Sopimus b) tämän Sopimuksen liitteet c) tähän Sopimukseen liittyvät muut asiakirjat d) Yhtiön yhtiöjärjestys

12 Sovellettava laki ja erimielisyydet Sopimusehdoista tai sen noudattamisesta syntyvät riitaisuudet ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaisesti. Välimiehiä on yksi, jonka valitsee Keskuskauppakamarin välityslautakunta Sopimuskappaleet Tätä Sopimusta on laadittu viisi samasanaista kappaletta, yksi kullekin Osapuolelle

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5.

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Porin kaupunki 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tämän sopimuksen Osapuolina

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Kiikoisten kunta 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan.

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Pohjois-Satakunnan Seutuverkko

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ),

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ), 1 OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Keiteleen kunta 1.2. Kiuruveden kaupunki 1.3. Maaningan kunta 1.4. Pielaveden kunta 1.5. Siilinjärven kunta 1.6. Tervon kunta 1.7. Tuusniemen kunta 1.8. Vesannon kunta

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta)

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) 1.2. Helsingin kaupunki (1 osake) 1.3. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy LIITE 5 1 (5) OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy Y-tunnus 2719025-4 (jäljempänä Jäteyhtiö ) YIT Rakennus Oy Y-tunnus 1565583-5 Jäteyhtiön perustajaosakkaana

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP )

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) 1 / 5 OSAKASSOPIMUS 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) Osapuolet yhdessä Osapuolet tai yksin Osapuoli Sansia Oy,

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI VIRPINIEMI SPORT OY nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ ja OULUN KAUPUNKI ja HAUKIPUTAAN KUNTA 18.5.2008 2 OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101

Lisätiedot

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kuopion kaupunki (Y-tunnus: 0171450-7); 1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: 0171495-3); sekä 1.3. [Servica Oy] ( Yhtiö ). 1.1.

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hetapalvelut Oy:n osakassopimus on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Alavieskan kunta 2. Nivalan kaupunki 3. Sievin kunta 4. Ylivieskan

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa.

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa. 1 OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Joutsan kunta 2) A.Reponen Oy Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan yhtiöllä sopijapuolten tänään perustamaa Kiinteistö Oy XXX nimistä kiinteistöyhtiötä ja osakkaalla

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Akaan kaupunki; 2. Kangasalan kunta; 3. Lempäälän kunta; 4. Tampereen kaupunki; 5. Valkeakosken kaupunki;

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Osakassopimus

Koha-Suomi Oy Osakassopimus 1 Koha-Suomi Oy Osakassopimus 2 1. Osapuolet A kunta, Y-tunnus B kunta, Y-tunnus C kunta, Y-tunnus.. x, Koha Suomi Oy Edellä kohdissa a) y) tarkoitetut tahot jäljempänä erikseen Osakkeenomistaja ja yhdessä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS [ ].[ ].2019 SISÄLLYSLUETTELO OSAKASSOPIMUS... 3 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Yhtiön omistus ja osakekirjat... 4 3.1 Yhtiön omistus... 4 3.2 Osakekirjat

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Turun seudun puhdistamo Oy ja kotipaikka Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on jätevesien siirto ja puhdistus,

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa:

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: Sivu 1/7 OSAKASSOPIMUS Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tampereen kaupunki 1.2 Tampereen Vuokratalosäätiö

Lisätiedot

luonnos OSAKASSOPIMUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY

luonnos OSAKASSOPIMUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY luonnos 25.5.2017 OSAKASSOPIMUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY \ 1. OSAKASSOPIMUS JA OSAKASSOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1 Helsingin kaupunki 1.2 Vantaan kaupunki 1.3 Espoon kaupunki Pääkaupunkiseudun Junakalusto

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 2. Yleistä

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 2. Yleistä OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Seinäjoen kaupunki 1.2. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1.3. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä 1.4. Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy 1.5 Myöhemmin mukaan tulevat

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven

SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven SOPIMUS Euran kunnan ja Sirkka Surven välillä koskien Euran keskustan osayleiskaavasta Turun hallinto-oikeuteen jätettyä valitusta 13.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTA... 3 2 VIRKISTYSALUEEKSI KAAVOITETUN

Lisätiedot

KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos liite Haminan kaupunki, PL 70, HAMINA

KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos liite Haminan kaupunki, PL 70, HAMINA KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos 15.3.2016 liite 3 1. SOPIJAPUOLET Me allekirjoittaneet, jotka yhdessä omistamme Kuntien Sosiaalitekniikka Osakeyhtiön kaikki osakkeet, olemme tänään tehneet

Lisätiedot

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU 1 (7) KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I O S A K A S S O P I M U S Allekirjoittaneet Kiinteistö Oy Suviniityn Pysäköinti I -nimisen yhtiön (jäljempänä Yhtiö ) osakkaat (jäljempänä Osakkaat ) ovat tänään

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS

OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS 1 OSAKASSOPIMUS Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Kiuru ( Kiuru ), Y-tunnus 0216462-3, Pro Lex Oy ("Prolex"), Y-tunnus 1014898-1, yhdessä "Osakkaat" sekä Kokkolan Iltasairaala

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Osapuolet pyrkivät yksimielisyyteen Yhtiön toimintaa ja kehittämistä koskevissa päätöksissä.

Osapuolet pyrkivät yksimielisyyteen Yhtiön toimintaa ja kehittämistä koskevissa päätöksissä. OSAKASSOPIMUKSEN KESKEINEN SISÄLTÖ ABOMICS OY 1 Osapuolet Osakkaat 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus Osapuolten tarkoituksena on sopia Yhtiön Osakkeiden omistuksesta ja myynnistä, Yhtiön liiketoiminnan

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös P-SSHP ) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (jäljempänä myös PSHP )

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös P-SSHP ) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (jäljempänä myös PSHP ) 1 OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös P-SSHP ) Kuopion kaupunki (jäljempänä myös Kuopio ) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (jäljempänä myös PSHP

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Yhtiön hallitus pitää osakeyhtiölain mukaisesti osake- ja osakasluetteloa. Yhtiön hallitus ei anna osakkeista osakekirjoja.

Yhtiön hallitus pitää osakeyhtiölain mukaisesti osake- ja osakasluetteloa. Yhtiön hallitus ei anna osakkeista osakekirjoja. 11.5.2016 OSAKASSOPIMUS Mustankorkea Oy 1. Osapuolet Jyväskylän kaupunki Laukaan kunta Muuramen kunta Jäljempänä kaikki yhdessä ovat osapuolet tai osakkaat. Mustankorkea Oy:n osakkaaksi myöhemmin tuleva

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 1 Osapuolet Hyvinkään kaupunki - y-tunnus: 0125866-0 - osoite: Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää Järvenpään kaupunki - y-tunnus: 0126541-4 - osoite: Hallintokatu 2, 04400 Järvenpää

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakepääoma Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Utsuvaarantähti ja kotipaikka Kittilä Yhtiön

Lisätiedot

LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-

Lisätiedot

Osakassopimus. päivän vara? Vesa Ellonen

Osakassopimus. päivän vara? Vesa Ellonen Osakassopimus tiekartta vai pahan päivän vara? Vesa Ellonen Technopolis 22.8.2013 Osakassopimus Osakassopimus on osakeyhtiön osakkeenomistajien välinen sopimus, jossa sovitaan esimerkiksi yhtiön - hallintoon

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 4 64

Kaupunginvaltuusto Liite 4 64 Kaupunginvaltuusto 15.6.2015 Liite 4 64 [ ] OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1. Kinos Holding Oy, y-tunnus 2293900-0, tai määräämänsä ( Kinos ) 2. Mikkelin kaupunki, y-tunnus 0165116-3 ( Kaupunki ) 3. [

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 1 Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 2 1. Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Koha-Suomi Oy, ruotsiksi Koha-Finland Ab ja englanniksi Koha-Finland Ltd. 2. Yhtiön kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Mikkeli. 3.

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Luonnos 18.9.2018 OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Sisällys 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 4 3 YHTIÖN TOIMINTA JA TALOUS... 4 3.1 Toiminta-ajatus ja Rahoitus... 4

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Järvenpään ateria- ja siivouspalvelut Jatsi Oy

OSAKASSOPIMUS. Järvenpään ateria- ja siivouspalvelut Jatsi Oy OSAKASSOPIMUS Järvenpään ateria- ja siivouspalvelut Jatsi Oy [ ] 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YHTIÖN OMISTUS JA LIIKETOIMINTA...2 1.1 Yhtiön omistus ja hankittavat palvelut...2 1.2 Osakekirjat...2 1.3 Yhtiön

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

LIITTYMIS- JA OSAKKEIDEN MERKINTÄSOPIMUS / B-OSAKKEET KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I

LIITTYMIS- JA OSAKKEIDEN MERKINTÄSOPIMUS / B-OSAKKEET KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I LIITTYMIS- JA OSAKKEIDEN MERKINTÄSOPIMUS / B-OSAKKEET KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I LUONNOS 19.1.2016 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 3 PYSÄKÖINTILAITOKSEN

Lisätiedot

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 2 (9) [KEHITYSYHTIÖ] OY:N OSAKASSOPIMUS Allekirjoittaneet sopimuspuolet ovat perustaneet [Kehitysyhtiö] Oy -nimisen osakeyhtiön (jäljempänä: yhtiö)

Lisätiedot

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö.

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö. KILJAVANRINTEEN KIINTEISTÖT OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Mäntsälän kunta Nurmijärven kunta Tuusulan kunta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

KAURAKANGAS OY OSAKEANTI VÄHEMMISTÖOSAKKAAN SITOUMUS 1. YLEISTÄ

KAURAKANGAS OY OSAKEANTI VÄHEMMISTÖOSAKKAAN SITOUMUS 1. YLEISTÄ KAURAKANGAS OY OSAKEANTI VÄHEMMISTÖOSAKKAAN SITOUMUS 1. YLEISTÄ 1.1 Hyväksyn sähköisessä järjestelmässä tapahtuvan osakemerkinnän yhteydessä itseäni sitovaksi tämän sopimuksen vähemmistöosakkaan oikeuksista

Lisätiedot

Turun seudun kehitys Oy

Turun seudun kehitys Oy LUONNOS 17.12.15 Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 28.8.2015 LIITE 2 muokkauksin Laura Klami 19.10.2015 ja 12.11.2015 Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 28.10.2015 LIITE 2 Turun Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Omaisuuden luovutuksen tausta

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. Taipalsaaren kunta, Savitaipaleen kunta. Saimaan Kuitu Oy *** xx

LUOVUTUSSOPIMUS. Taipalsaaren kunta, Savitaipaleen kunta. Saimaan Kuitu Oy *** xx LUOVUTUSSOPIMUS Taipalsaaren kunta, Savitaipaleen kunta ja Saimaan Kuitu Oy *** xx.6.2016 2 (7) 1 OSAPUOLET 1.1 Taipalsaaren kunta Y-tunnus: 0163320-5 Osoite: Kellomäentie 1 54920 TAIPALSAARI 1.2. Savitaipaleen

Lisätiedot

Osakassopimus. Askolan kunnan, Lapinjärven kunnan, Loviisan kaupungin, Porvoon kaupungin. Sipoon kunnan. välillä. koskien. EdupoliPointCollege Oy:tä

Osakassopimus. Askolan kunnan, Lapinjärven kunnan, Loviisan kaupungin, Porvoon kaupungin. Sipoon kunnan. välillä. koskien. EdupoliPointCollege Oy:tä Osakassopimus Askolan kunnan, Lapinjärven kunnan, Loviisan kaupungin, Porvoon kaupungin ja Sipoon kunnan välillä koskien EdupoliPointCollege Oy:tä 8.10.2018 LUONNOS Sisällysluettelo 1. Osapuolet...1 2.

Lisätiedot

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti.

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti. Ehdotus 16.4.2012 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle Raute Oyj:n uudeksi yhtiöjärjestykseksi. Ehdotettu 12:n muutos näkyy tiedostossa muutosmerkittynä. RAUTE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS

OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS OSAKASSOPIMUS A ( A ), Y-tunnus [ ], B Oy ("B"), Y-tunnus [ ], jne.. A, B jne yhdessä "Osakkaat" sekä NewCo ( Yhtiö ), Y-tunnus [ ], yhdessä Osapuolet, ovat solmineet seuraavan osakassopimuksen Yhtiön

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja Marraskuu 2017 - MERKINTÄSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus 2625992-6, jäljempänä Yhtiö ), ja 1.2 Nimi: _ Henkilötunnus (jäljempänä Merkitsijä ) Yhtiö on tarjonnut Merkitsijälle mahdollisuutta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

2. EDUCLOUD -ALLIANSSIN TAUSTA JA TARKOITUS

2. EDUCLOUD -ALLIANSSIN TAUSTA JA TARKOITUS 1 (5) EDUCLOUD ALLIANCE LIITTYMISSOPIMUS EDUCLOUD ALLIANSSIIN VUODELLE [lisää vuosi] [pvm xx.xx.xxxx] 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET [Yrityksen nimi], y-tunnus [lisää y-tunnus], jäljempänä ( Jäsen ) ja Suomen

Lisätiedot

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Tilikausi Yhtiön toiminimi on KPK THH Oy. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 5 Osakkuus yhtiössä ja omistus 6 Osakkeiden

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014 OSAKASSOPIMUS Luonnos 1 26.3.2014 Sisällys 1. Sopijapuolet... 2 2. Osakassopimuksen tarkoitus ja omistajatahto... 2 3. Yhtiön tarkoitus ja tehtävät... 3 4. Osakkeenomistajien keskinäiset suhteet... 3 5.

Lisätiedot

YHTEISÖSÄÄNNÖT. Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/5) Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri

YHTEISÖSÄÄNNÖT. Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/5) Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Patentti ja rekisterihallitus Kaupparekisteri 1 1 1 1 1 Kaupunginhallitus 06.03.2017 liite nro 9 (1/5) YHTEISÖSÄÄNNÖT "' 0) Ytunnus: 18571397 Yritys: Sammakkokangas Oy Sisältö: Voimassaolevat yhteisösäännöt:

Lisätiedot

ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki.

ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 1 ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on Turun kaupungin Varissuon kaupunginosan 37. korttelin tontin n:o

Lisätiedot

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö KILJAVANRINTEEN KIINTEISTÖT OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Mäntsälän kunta Nurmijärven kunta Tuusulan kunta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT Huhtamäki Oyj:n hallitus on 7.2.2006 päättänyt ehdottaa 27.3.2006 pidettävälle Huhtamäki Oyj:n (jäljempänä yhtiö ) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

Optiosopimus. Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n. Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n. välillä

Optiosopimus. Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n. Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n. välillä Optiosopimus Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n ja Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n välillä..2012 ASTREA Asianajotoimisto Attorneys at Law 2/6 OPTIOSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Optio-oikeuden myöntäjä

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä KAU Yhteistyösopimus Uudenkaupungin kaupungin ja Finn Sportsman Oy:n välillä 2 1. OSAPUOLET Tämän yhteistyösopimuksen osapuolina ovat: (1) Uudenkaupungin kaupunki (Y-tunnus: 0144036-6) Välskärintie 2 23500

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY

OSAKASSOPIMUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY 2 (17) OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämä sopimus on osakassopimus (jäljempänä Sopimus tai Osakassopimus ) koskien Oulun Ammattikorkeakoulu Oy -nimisen yhtiön hallintoa,

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus OSAKASSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN, YM. VÄLILLÄ KAAKKOIS-SUOMEN TIETO OY:TÄ KOSKIEN

Liite nro 1 Hallitus OSAKASSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN, YM. VÄLILLÄ KAAKKOIS-SUOMEN TIETO OY:TÄ KOSKIEN Liite nro 1 Hallitus 17.5.2019 OSAKASSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN, YM. VÄLILLÄ KAAKKOIS-SUOMEN TIETO OY:TÄ KOSKIEN Allekirjoittaneet osapuolet ovat tänään tehneet seuraavan osakassopimuksen (jäljempänä Sopimus

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS Tällä sopimuksella (jäljempänä Sopimus ) Oulun Ammattikorkeakoulu Oy:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat yksimielisesti muuttavat [].[].2013

Lisätiedot

1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS. 1. Sopimuksen osapuolet

1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS. 1. Sopimuksen osapuolet 1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet 1. Joensuun kaupunki 2. Kiteen kaupunki 3. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (jäljempänä kumpikin yhdessä

Lisätiedot

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli')

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli') SOPIMUS VUOKRASOPIMUKSEN SIIRROSTA 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Turun Teknologiakiinteistöt Oy (Y-tunnus: 2349955-3) Tykistökatu 6 B, Biocity 20520 Turku (jäljempänä 'Teknologiakiinteistöt') 1.2. Turun Yliopisto

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Sivu: 1(5) FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa sähkömarkkinalain

Lisätiedot

YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS

YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS 1. PANTINANTAJA Keski-Suomen Valokuituverkot Oy (y-tunnus: 2556709-7), osoite: Tuurinkyläntie 2, 63610 Tuuri (jäljemäpänä Pantinantaja ) 2. PANTINSAAJAT 1) kunta 2) kunta

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot