Yhtiön hallitus pitää osakeyhtiölain mukaisesti osake- ja osakasluetteloa. Yhtiön hallitus ei anna osakkeista osakekirjoja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtiön hallitus pitää osakeyhtiölain mukaisesti osake- ja osakasluetteloa. Yhtiön hallitus ei anna osakkeista osakekirjoja."

Transkriptio

1 OSAKASSOPIMUS Mustankorkea Oy 1. Osapuolet Jyväskylän kaupunki Laukaan kunta Muuramen kunta Jäljempänä kaikki yhdessä ovat osapuolet tai osakkaat. Mustankorkea Oy:n osakkaaksi myöhemmin tuleva kunta liittyy tämän sopimuksen osapuoleksi hyväksymällä tämän sopimuksen sitä sitovaksi. Liittyminen ei edellytä muiden sopijakuntien erillistä hallinnollista päätöstä. 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Jätelain mukaan kunnat voivat siirtää jätehuollon järjestämiseen liittyvät palvelutehtävät omistamansa jäteyhtiön hoidettavaksi. Mustankorkea Oy:stä tuli perustajakuntien omistama (100 %) osakeyhtiö Tällä sopimuksella osapuolet sopivat Mustankorkea Oy -nimisen osakeyhtiön (jäljempänä yhtiö ) hallinnoinnista ja osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista suhteessa toisiinsa sekä palvelutehtävistä siten kuin tässä sopimuksessa sovitaan. 3. Osake- ja osakasluettelo Yhtiön hallitus pitää osakeyhtiölain mukaisesti osake- ja osakasluetteloa. Yhtiön hallitus ei anna osakkeista osakekirjoja. Sopimuksen osapuolet sitoutuvat mitätöimään sopimuksen allekirjoitushetkellä niiden hallussa olevat osakekirjat. 4. Uudet osakkaat ja yhtiön osakaspohjan laajentaminen Osakkaalla on oikeus luovuttaa omistamansa Mustankorkea Oy:n osakkeet tai osa niistä kuitenkin niin, että osakkeiden luovutukseen sovelletaan tätä sopimusta ja yhtiöjärjestyksessä olevaa lunastuslauseketta. Luovutus voi tapahtua vain, jos luovutuksensaaja sitoutuu noudattamaan osakassopimusta, lautakuntasopimusta. Osakkaalla on myyntitilanteessa velvollisuus ilmoittaa luovutuksensaajalle osakassopimuksen ja lautakuntasopimuksen olemassaolo, sisältö ja sitovuus sekä voimassaolevan yhtiöjärjestyksen sisältö.

2 Lisäksi yhtiön osakaspohjan laajentamisessa noudatetaan seuraavia periaatteita: - osakeomistuksen suhteellisessa jakautumisessa pyritään noudattamaan kuntien asukaslukujen suhteellista osuutta. - osakeomistuksen laajentaminen toteutetaan siten, että perustajaosakkaat (Jyväskylä, Laukaa ja Muurame) myyvät omistamiaan osakkeita uusille osakkaille, - lähtökohtana osakkeiden osto- ja myyntihinnalle on yhtiön viimeisen vahvistetun tilinpäätöksen substanssiarvo, johon lisätään yhtiön kolmen seuraavan vuoden arvioitu osingonjako 5. Yhtiön hallinto Yhtiöjärjestyksessä määrätyn lisäksi osakkaat sopivat yhtiön hallinnosta seuraavaa: Yhtiön hallitukseen kuuluu viidestä yhdeksään (5-9) jäsentä. Hallitukseen valitaan viisi (5) jäsentä, joista Jyväskylä nimeää kolme (3) jäsentä, Laukaa yhden (1) jäsenen ja Muurame yhden (1) jäsenen. Hallituksessa ei ole varajäseniä. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja nimetään Jyväskylän edustajista. Yhtiökokous päättää hallituspaikkojen lukumäärän. Myös omistajapohjan muuttuessa yhtiökokous päättää hallituspaikkojen lukumäärän, kuitenkin niin, että Jyväskylällä säilyy kaikissa tilanteissa enemmistö, edellyttäen, että Jyväskylän omistusosuus on yli 50 prosenttia. 6. Henkilöstö Palvelutehtävien siirtyessä yhtiölle Jyväskylän kaupungilta siirtyy yhtiöön 2 henkilöä liiketoimintasiirtona. 7. Yhtiön tehtävät Yhtiö tuottaa osakkaiden vastuulle kulloinkin voimassa olevan jätelain mukaan kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät, joista keskeisimmät ovat - jätehuollon kehittäminen - jäteneuvonta - jätteenkuljetuksen järjestäminen - hyötyjätehuollon ja vaarallisten jätteiden jätehuollon järjestäminen - sakokaivo- ja umpikaivojätehuollon järjestäminen - jätteiden käsittelyn järjestäminen eli niiden vastaanottaminen, käsittely, välivarastointi, loppusijoittaminen ja/tai toimittaminen jatkokäsittelyyn - laskutus Kunnat voivat siirtää yhtiölle muitakin erikseen sovittavia tehtäviä, joihin ei sisälly julkisen vallan käyttöä.

3 Yhteistoiminta-alueen jätehuoltoviranomaisen päätöksellä toiminta-alueella voi olla joko kunnan järjestämä tai kiinteistöhaltijan järjestämä jätteenkuljetus. Yhtiö huolehtii jätteenkuljetuksen kilpailuttamisesta niillä alueilla, joilla on käytössä kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Yhtiö voi edellä mainittujen kunnan vastuulla olevien palvelujen lisäksi tarjota jätehuollon palveluja yrityksille ja ottaa vastaan jätteitä myös muiden kuin osakaskuntien alueelta. Yhtiöllä on omistusoikeus keräämiinsä ja vastaanottamiinsa jätteisiin sekä niistä lajiteltuihin ja jalostettuihin tuotteisiin. 8. Osakkaiden myötävaikutusvelvoite Osakkaat sitoutuvat omassa toiminnassaan ja päätöksenteossaan edistämään yhtiön strategisia tavoitteita ja toimintaedellytyksiä sekä myötävaikuttamaan yhtiön toimintaan siten, että yhtiö pystyy toimimaan tehokkaasti ja tarjoamaan palveluja kohtuullisin hinnoin. Osakkaat ohjaavat kaikki vastuullaan olevat yhdyskuntajätteet yhtiön vastaanottoon, hyödyntämiseen ja käsittelyyn. Osakkaat ohjeistavat myös heidän valitsemansa edustajat toimimaan yhtiökokouksessa ja muussa mahdollisessa päätöksenteossa siten, että sopimuksen tavoitteet toteutuvat. Osakaskunnat sitoutuvat tarkoituksenmukaisella kaavoituksella ja muulla toiminnalla edistämään yhtiön toiminnan kannalta tarpeellisten alueiden saamista jätehuollon käyttöön. Osakaskunnat sitoutuvat olemaan pitämättä omia erillisiä kaatopaikkoja pienjäteasemia tai muita jätteen keräys- ja käsittelypaikkoja ellei yhteisesti toisin sovita. 9. Vastuu olemassa olevista loppusijoitusalueista Yhtiön hallinnassa ovat Mustankorkean jätteenkäsittelykeskus ja Mörkökorven jo suljetun kaatopaikan alueesta osa, joka toimii edelleen kompostoinnin varakenttänä. Yhtiön hallinnassa on aiemmin ollut myös Palokan kaatopaikka, joka on suljettu ja jonka tarkkailua, samoin kuin Mörkökorven suljetun kaatopaikan tarkkailua, yhtiö edelleen hoitaa ainakin vuoden 2029 loppuun saakka. Mahdollisten uusien osakaskuntien alueilla olevat vanhat kaatopaikat ja niiden seuranta säilyvät edelleen kuntien vastuulla eivätkä ne siirry yhtiön vastuulle osakkuuden myötä.

4 10. Omaisuuden siirto Kukin osakaskunta tekee yhtiön kanssa sopimuksen palvelutehtäviin liittyvien maaalueiden myynnistä tai vuokraamisesta yhtiölle sekä siitä, millä hinnalla yhtiö lunastaa laitteet, rakenteet, rekisterit ja muuta vastaavat omaisuuserät. Kunnat siirtävät yhtiön vastattavaksi sopimuksen liitteenä olevat kuntien jätehuoltoon liittyvät nykyiset sopimukset. 11. Sopimuksen muuttaminen Mahdolliset muutokset tähän sopimukseen tehdään kirjallisesti ja ne tulevat voimaan, kun kaikki osapuolet ovat ne allekirjoittaneet. 12. Osakassopimuksen rikkominen Sopimuksen osapuoli on velvollinen korvaamaan tahallaan tai tuottamuksellaan toisella osapuolelle aiheuttamansa välittömän vahingon. Sopimusrikkomuksena pidetään muun muassa jätteiden ohjaamista osakkaiden omistaman yhtiön ulkopuolelle tai yhtiön osakkeiden luovuttamista vastoin tämän sopimuksen ja yhtiöjärjestyksen määräyksiä. 13. Erimielisyyksien ratkaiseminen Tästä sopimuksesta johtuvat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti kuntien välisin neuvotteluin. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, erimielisyydet ratkaistaan Keski-Suomen käräjäoikeudessa. 14. Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat sen allekirjoittaneet. Osapuolet vastaavat ja vakuuttavat siitä, että sopimuksen allekirjoittajalla on asianmukaisiin päätöksiin perustuva allekirjoitustoimivalta. Vapo Oy:n osalta aiempi osakassopimus on rauennut sen omistamien osakkeiden siirryttyä Jyväskylän kaupungille. Jyväskylän kaupungin, Laukaan kunnan ja Muuramen kunnan osalta tällä sopimuksella korvataan osapuolten allekirjoittama osakassopimus. 15. Sopimuksesta irtaantuminen Osakas irtaantuu sopimuksesta osakkaan myytyä omistamansa yhtiön osakkeet siten kuin tässä sopimuksessa ja yhtiöjärjestyksessä on määritelty. Osapuoli, joka näin luopuu yhtiön osakkuudesta sitoutuu käyttämään yhtiön palvelutehtäviä kaksi (2) vuotta sen jälkeen kun on ilmoittanut kirjallisesti osakkaille ja yhtiölle osakkuudesta luopumisesta.

5 16. Sopimuskappaleet Tätä sopimusta on tehty kolme samanlaista kappaletta, yksi jokaiselle osapuolelle. 17. Päiväys ja allekirjoitukset

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta)

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) 1.2. Helsingin kaupunki (1 osake) 1.3. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy LIITE 5 1 (5) OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy Y-tunnus 2719025-4 (jäljempänä Jäteyhtiö ) YIT Rakennus Oy Y-tunnus 1565583-5 Jäteyhtiön perustajaosakkaana

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hetapalvelut Oy:n osakassopimus on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Alavieskan kunta 2. Nivalan kaupunki 3. Sievin kunta 4. Ylivieskan

Lisätiedot

Jätehuollon järjestäminen

Jätehuollon järjestäminen Jätehuollon järjestäminen Kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan Jäteseminaari 2.5.2016 Jätehuoltoseminaari Aika: maanantaina 2.5.2016 Kello 13.00 14.00 Paikka: Kutsut: Kuntala, KH -sali kunnanhallitus,

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS [ ].[ ].2019 SISÄLLYSLUETTELO OSAKASSOPIMUS... 3 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Yhtiön omistus ja osakekirjat... 4 3.1 Yhtiön omistus... 4 3.2 Osakekirjat

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS Tällä sopimuksella (jäljempänä Sopimus ) Oulun Ammattikorkeakoulu Oy:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat yksimielisesti muuttavat [].[].2013

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa:

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: Sivu 1/7 OSAKASSOPIMUS Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tampereen kaupunki 1.2 Tampereen Vuokratalosäätiö

Lisätiedot

KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos liite Haminan kaupunki, PL 70, HAMINA

KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos liite Haminan kaupunki, PL 70, HAMINA KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos 15.3.2016 liite 3 1. SOPIJAPUOLET Me allekirjoittaneet, jotka yhdessä omistamme Kuntien Sosiaalitekniikka Osakeyhtiön kaikki osakkeet, olemme tänään tehneet

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP )

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) 1 / 5 OSAKASSOPIMUS 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) Osapuolet yhdessä Osapuolet tai yksin Osapuoli Sansia Oy,

Lisätiedot

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU 1 (7) KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I O S A K A S S O P I M U S Allekirjoittaneet Kiinteistö Oy Suviniityn Pysäköinti I -nimisen yhtiön (jäljempänä Yhtiö ) osakkaat (jäljempänä Osakkaat ) ovat tänään

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Akaan kaupunki; 2. Kangasalan kunta; 3. Lempäälän kunta; 4. Tampereen kaupunki; 5. Valkeakosken kaupunki;

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Luonnos 19.3.2015

OSAKASSOPIMUS Luonnos 19.3.2015 OSAKASSOPIMUS Luonnos 19.3.2015 1. Sopijapuolet Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä (jäljempänä Carea) Y-tunnus: 0725901-5 Osoite: Kotkantie 14, 48210 Kotka Haminan kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Luonnos 18.9.2018 OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Sisällys 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 4 3 YHTIÖN TOIMINTA JA TALOUS... 4 3.1 Toiminta-ajatus ja Rahoitus... 4

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ 1(6) OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ SOPIJAOSAPUOLET 1 Imatran kaupunki 2 Ruokolahden kunta 3 Rautjärven kunta 4 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 1 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS 1 KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Sopijapuoli 1 Sopijapuoli 2 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (jäljempänä LSJH) Kuormakatu

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 1 Osapuolet Hyvinkään kaupunki - y-tunnus: 0125866-0 - osoite: Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää Järvenpään kaupunki - y-tunnus: 0126541-4 - osoite: Hallintokatu 2, 04400 Järvenpää

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Osakassopimus koskien Lapin ammattikorkeakoulu Oy -nimisen yhtiön hallintoa, rahoitusta ja osakkeiden merkintää

Osakassopimus koskien Lapin ammattikorkeakoulu Oy -nimisen yhtiön hallintoa, rahoitusta ja osakkeiden merkintää LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Omistajavalmisteluryhmä 7.9.2012 Osakassopimus koskien Lapin ammattikorkeakoulu Oy -nimisen yhtiön hallintoa, rahoitusta ja osakkeiden merkintää 1. Osapuolet

Lisätiedot

1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS. 1. Sopimuksen osapuolet

1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS. 1. Sopimuksen osapuolet 1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet 1. Joensuun kaupunki 2. Kiteen kaupunki 3. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (jäljempänä kumpikin yhdessä

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI VIRPINIEMI SPORT OY nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ ja OULUN KAUPUNKI ja HAUKIPUTAAN KUNTA 18.5.2008 2 OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Joki ICT Oy

OSAKASSOPIMUS. Joki ICT Oy OSAKASSOPIMUS Joki ICT Oy 1.2.2017 OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet 1. Alavieskan kunta 2. Haapajärven kaupunki 3. Haapaveden kaupunki 4. Kalajoen kaupunki 5. Kärsämäen kunta 6. Merijärven kunta 7.

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014 OSAKASSOPIMUS Luonnos 1 26.3.2014 Sisällys 1. Sopijapuolet... 2 2. Osakassopimuksen tarkoitus ja omistajatahto... 2 3. Yhtiön tarkoitus ja tehtävät... 3 4. Osakkeenomistajien keskinäiset suhteet... 3 5.

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä

Lisätiedot

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä:

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kuopion kaupunki (Y-tunnus: 0171450-7); 1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: 0171495-3); sekä 1.3. [Servica Oy] ( Yhtiö ). 1.1.

Lisätiedot

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta.

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta. VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET (1) Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki (0162193-3) PL 11, 53101 Lappeenranta (2) Vuokralainen Lappeenrannan Yritystila Oy (0368899-8) Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta Vuokranantaja

Lisätiedot

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli')

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli') SOPIMUS VUOKRASOPIMUKSEN SIIRROSTA 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Turun Teknologiakiinteistöt Oy (Y-tunnus: 2349955-3) Tykistökatu 6 B, Biocity 20520 Turku (jäljempänä 'Teknologiakiinteistöt') 1.2. Turun Yliopisto

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS

Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 Vastuunalainen yhtiömies

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5.

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Porin kaupunki 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tämän sopimuksen Osapuolina

Lisätiedot

1. Perustettavaan Hämeen ammattikorkeakoulu osakeyhtiöön tulevat osakkeenomistajat

1. Perustettavaan Hämeen ammattikorkeakoulu osakeyhtiöön tulevat osakkeenomistajat OSAKASSOPIMUS 1. Perustettavaan Hämeen ammattikorkeakoulu osakeyhtiöön tulevat osakkeenomistajat Forssan kaupunki (myöhemmin myös Forssa) Hämeenlinnan kaupunki (myöhemmin myös Hämeenlinna) Riihimäen kaupunki

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65 Kaupunginvaltuusto 15.6.2015 Liite 1 65 AIESOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1. Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy (jälj. Mamk ) Yritys- ja yhteisötunnus: 2189312-7 Kotipaikka ja postiosoite: Mikkeli, PL 181, 50101

Lisätiedot

SEH:n osakkeiden omistuksen jakautuminen ennen ja jälkeen Järjestelyn toteuttamista on liitteenä

SEH:n osakkeiden omistuksen jakautuminen ennen ja jälkeen Järjestelyn toteuttamista on liitteenä 1 (5) Luonnos 14.6.2019 AIESOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1 Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7, Kuopio Tulliportinkatu 31 70110 KUOPIO 1.2 Savon Energiaholding Oy, Y-tunnus 1523182-1, Siilinjärvi c/o Savon

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY

OSAKASSOPIMUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY 2 (17) OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämä sopimus on osakassopimus (jäljempänä Sopimus tai Osakassopimus ) koskien Oulun Ammattikorkeakoulu Oy -nimisen yhtiön hallintoa,

Lisätiedot

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ),

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ), 1 OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Keiteleen kunta 1.2. Kiuruveden kaupunki 1.3. Maaningan kunta 1.4. Pielaveden kunta 1.5. Siilinjärven kunta 1.6. Tervon kunta 1.7. Tuusniemen kunta 1.8. Vesannon kunta

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö.

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö. KILJAVANRINTEEN KIINTEISTÖT OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Mäntsälän kunta Nurmijärven kunta Tuusulan kunta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS SAMMAKKOKANGAS OY

OSAKASSOPIMUS SAMMAKKOKANGAS OY Kaupunginhallitus 6.3.2017 liite nro 11 (1/7) OSAKASSOPIMUS SAMMAKKOKANGAS OY 28.4.2017 Luonnos Kaupunginhallitus 6.3.2017 liite nro 11 (2/7) Sivu 2 / 7 OSAKASSOPIMUS Taustatiedot Tällä sopimuksella Sammakkokangas

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Osakassopimus

Koha-Suomi Oy Osakassopimus 1 Koha-Suomi Oy Osakassopimus 2 1. Osapuolet A kunta, Y-tunnus B kunta, Y-tunnus C kunta, Y-tunnus.. x, Koha Suomi Oy Edellä kohdissa a) y) tarkoitetut tahot jäljempänä erikseen Osakkeenomistaja ja yhdessä

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ 1(6) OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ SOPIJAOSAPUOLET 1 Imatran kaupunki 2 Ruokolahden kunta 3 Rautjärven kunta 4 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 1 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6 LUONNOS Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus 13.3.2017 Liite nro 6 8.3.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lahden kaupunki (0149669-3) 2) Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä (0993644-6) 3) Heinolan kaupunki (1068892-9)

Lisätiedot

1. Ylöjärven kaupunki, y-tunnus (jäljempänä Luovuttaja ); ja. 2. Ylöjärven Vesi Oy, y-tunnus [ ] (jäljempänä Luovutuksensaaja ).

1. Ylöjärven kaupunki, y-tunnus (jäljempänä Luovuttaja ); ja. 2. Ylöjärven Vesi Oy, y-tunnus [ ] (jäljempänä Luovutuksensaaja ). APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

sekä omalta osaltaan Turun ammattikorkeakoulu Oy, Y-tunnus 2528160-3 (myöhemmin myös Yhtiö)

sekä omalta osaltaan Turun ammattikorkeakoulu Oy, Y-tunnus 2528160-3 (myöhemmin myös Yhtiö) Osakassopimus 1. Osapuolet Turun kaupunki, Y-tunnus: 0204819-8 Salon kaupunki, Y-tunnus: 0139533-1 Turun yliopisto, Y-tunnus 0245896-3 sekä omalta osaltaan Turun ammattikorkeakoulu Oy, Y-tunnus 2528160-3

Lisätiedot

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0159216-7 Virastokatu 2, 55100 Imatra LUOVUTUKSENSAAJA Saimaan Tukipalvelut Oy, (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus 0162017-2

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu Oy Sopimus 1 (6)

Saimaan ammattikorkeakoulu Oy Sopimus 1 (6) Saimaan ammattikorkeakoulu Oy Sopimus 1 (6) SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolet (myöhemmin osakkaat) ovat: 1) Lappeenrannan kaupunki, PL 11, 53101

Lisätiedot

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki VAIHTOKIRJA 1. OSAPUOLET 2. PÄÄTÖKSET 1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, 1503388-4 (jäljempänä Senaatti ) PL 237, 00531 Helsinki 2) Helsingin kaupunki, jota edustaa Kaupunkiympäristöt

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Kiikoisten kunta 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Lahden ammatti korkeakoulu

OSAKASSOPIMUS. Lahden ammatti korkeakoulu 11.6.2014 OSAKASSOPIMUS Lahden ammatti korkeakoulu Oy 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1. Osapuolet Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajina: 1.1.1. Lahden kaupunki, (0149669-3) 1.1.2. Heinolan kaupunki

Lisätiedot

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö KILJAVANRINTEEN KIINTEISTÖT OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Mäntsälän kunta Nurmijärven kunta Tuusulan kunta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

SOVINTOSOPIMUS 1. OSAPUOLET. (1.1) Hailuodon kunta ( ) (jäljempänä Kunta ) (1.2) Oulun Rakennusteho Oy ( ) (jäljempänä Rakennusteho )

SOVINTOSOPIMUS 1. OSAPUOLET. (1.1) Hailuodon kunta ( ) (jäljempänä Kunta ) (1.2) Oulun Rakennusteho Oy ( ) (jäljempänä Rakennusteho ) SOVINTOSOPIMUS 1. OSAPUOLET (1.1) Hailuodon kunta (0184918-8) (jäljempänä Kunta ) (1.2) Oulun Rakennusteho Oy (1000124-2) (jäljempänä Rakennusteho ) (1.3) Kiinteistö Oy Marjaniemen Helmi (2438766-8) (jäljempänä

Lisätiedot

EHDOTETUT MUUTOKSET OSAKASSOPIMUKSEEN KOSKIEN METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY -NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA, RAHOITUSTA JA OSAKKEIDEN MERKINTÄÄ

EHDOTETUT MUUTOKSET OSAKASSOPIMUKSEEN KOSKIEN METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY -NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA, RAHOITUSTA JA OSAKKEIDEN MERKINTÄÄ EHDOTETUT MUUTOKSET OSAKASSOPIMUKSEEN KOSKIEN METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY -NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA, RAHOITUSTA JA OSAKKEIDEN MERKINTÄÄ Voimassa oleva osakassopimus Ehdotus uudeksi osakassopimukseksi

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa.

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa. 1 OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Joutsan kunta 2) A.Reponen Oy Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan yhtiöllä sopijapuolten tänään perustamaa Kiinteistö Oy XXX nimistä kiinteistöyhtiötä ja osakkaalla

Lisätiedot

SOPIMUS ENONKOSKEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAAN KUULUVIEN TOIMINTOJEN (sosiaalipalvelut) LUOVUTUKSESTA ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE

SOPIMUS ENONKOSKEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAAN KUULUVIEN TOIMINTOJEN (sosiaalipalvelut) LUOVUTUKSESTA ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE 1 SOPIMUS ENONKOSKEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAAN KUULUVIEN TOIMINTOJEN (sosiaalipalvelut) LUOVUTUKSESTA ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE 1. Sopimuksen osapuolet 1.1.Luovuttaja: Enonkosken

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

LUONNOS Osapuolet 1 9 jäljempänä yhdessä Kunnat ja kukin yksin Kunta.

LUONNOS Osapuolet 1 9 jäljempänä yhdessä Kunnat ja kukin yksin Kunta. LUONNOS 21.9.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lappeenrannan kaupunki, PL 11, 53101 Lappeenranta 2) lmatran kaupunki, Virastokatu 2, 55100 lmatra 3) Ruokolahden kunta, Virastotie 3, 56100 Ruokolahti 4) Parikkalan

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 2 (9) [KEHITYSYHTIÖ] OY:N OSAKASSOPIMUS Allekirjoittaneet sopimuspuolet ovat perustaneet [Kehitysyhtiö] Oy -nimisen osakeyhtiön (jäljempänä: yhtiö)

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy ( ), Mikkeli, osoite: Otto Mannisenkatu 6, Mikkeli, jäljempänä Ostaja.

Suur-Savon Sähkö Oy ( ), Mikkeli, osoite: Otto Mannisenkatu 6, Mikkeli, jäljempänä Ostaja. 1 (5) OSAKKEITA KOSKEVA KAUPPAKIRJA Myyjä Ostaja Savonlinnan kaupunki (0166906-4), Savonlinna, osoite: Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna, jäljempänä Myyjä. Suur-Savon Sähkö Oy (0215863-7), Mikkeli, osoite:

Lisätiedot

Tuiskun Pysäköinti Oy (Y-tunnus 2697477-8) jäljempänä pysäköintiyhtiö

Tuiskun Pysäköinti Oy (Y-tunnus 2697477-8) jäljempänä pysäköintiyhtiö LUONNOS 4.9.2015 OSAKASSOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1. Pysäköintiyhtiö Tuiskun Pysäköinti Oy (Y-tunnus 2697477-8) jäljempänä pysäköintiyhtiö 1.2. Osakkaat - Asunto Oy Tampereen Härmälänrannan Turva, (y-tunnus

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

(jäljempänä Omistajat ja Yhtiö yhdessä Osapuolet tai kukin erikseen Osapuoli ). (1) KuntaPro tarkoittaa sulautunutta yhtiötä KuntaPro Oy:tä

(jäljempänä Omistajat ja Yhtiö yhdessä Osapuolet tai kukin erikseen Osapuoli ). (1) KuntaPro tarkoittaa sulautunutta yhtiötä KuntaPro Oy:tä 1 Tämän sopimuksen allekirjoittaneet ovat tänään tehneet (y-tunnus 2360731-5) -nimisen yhtiön (jäljempänä Sarastia tai Yhtiö ) osakkeenomistajien välisen osakassopimuksen (jäljempänä Sopimus ). 1. OSAPUOLET

Lisätiedot

PERUSTAMISSOPIMUS. Hetapalvelut Oy

PERUSTAMISSOPIMUS. Hetapalvelut Oy PERUSTAMISSOPIMUS Hetapalvelut Oy PERUSTAMISSOPIMUS 1. Perustamme tällä sopimuksella osakeyhtiön, jonka toiminimi on Hetapalvelut Oy. Hyväksymme toiminimen rekisteröitäväksi. Merkitsemme yhtiön osakkeet

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 2. Yleistä

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 2. Yleistä OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Seinäjoen kaupunki 1.2. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1.3. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä 1.4. Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy 1.5 Myöhemmin mukaan tulevat

Lisätiedot

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA Tällä sopimuksella sovitaan siitä, että Jätekukko Oy:n (jäljempänä jäteyhtiö) osakaskuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Savo-Pielisen jätelautakunta

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan.

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Pohjois-Satakunnan Seutuverkko

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Osakassopimuksen merkitys yrityksen kasvun rahoittamisessa

Osakassopimuksen merkitys yrityksen kasvun rahoittamisessa Osakassopimuksen merkitys yrityksen kasvun rahoittamisessa Hyvinkää 2.3.2017 14.3.2017 www.fennolaw.fi 1 Esityksen sisältö Yleistä osakassopimuksesta Sijoittajan mukaantulon erityispiirteitä Erityiskysymyksiä

Lisätiedot

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Omaisuuden luovutuksen tausta

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS versio JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS OY. xx

OSAKASSOPIMUS versio JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS OY. xx OSAKASSOPIMUS versio 2017-08-23 JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS OY xx.8.2017 1 Allekirjoittaneet, Jyväskylän kaupunki (y-tunnus 0174666-4), Jyväskylän koulutuskuntayhtymä (0208201-1), Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde KAUPPAKIRJA LUONNOS 1 Sopijapuolet Myyjä: Ostaja: Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta 2 Kaupan kohde Kaupan kohteena on liiketoiminta (vesihuoltotoiminnan liikearvo) ja siihen liittyvä liitteen 1 kartassa

Lisätiedot