OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS"

Transkriptio

1 1 OSAKASSOPIMUS Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Kiuru ( Kiuru ), Y-tunnus , Pro Lex Oy ("Prolex"), Y-tunnus , yhdessä "Osakkaat" sekä Kokkolan Iltasairaala Oy ( Yhtiö ), yhdessä Osapuolet, ovat solmineet seuraavan osakassopimuksen Yhtiön toiminnan järjestämisestä, hallinnosta, omistuksesta ja näihin liittyvistä muista seikoista. Yhtiöön myöhemmin B- osakkaina liittyvien tahojen kanssa laaditaan erillinen pienosakassopimus. 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Yhtiön liikeidea, tavoitteet ja strategia ilmenevät tämän sopimuksen liitteenä A olevasta liiketoimintasuunnitelmasta. Yhtiö tarvitsee liiketoimintasuunnitelman toteuttamista varten liiketoimintasuunnitelmasta tarkemmin ilmenevää oman ja vieraan pääoman ehtoista rahoitusta. Yhtiön liiketoimintasuunnitelman toteuttamiseksi sopimuksen Osapuolet ovat tällä osakassopimuksella sopineet yhtiön rahoituksesta, toiminnasta ja hallinnosta sekä osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista yhtiössä. Sopimuksen Osapuolten yhteisenä tarkoituksena on Yhtiön liiketoiminnan kehittäminen niin, että Yhtiön osakekannan arvo nousee mahdollisimman suureksi. Yhtiöön myöhemmin liittyvien tahojen kanssa laaditaan erillinen pienosakassopimus. 2. OSAPUOLTEN TAVOITTEET Sopimuksen Osapuolet pyrkivät omalta osaltaan edistämään Yhtiön liiketoimintasuunnitelman toteutumista ja rakentamaan Yhtiön osaamista strategian mukaisella toimialalla sekä pyrkivät hallinnoimaan ja kehittämään Yhtiön liiketoimintaa siten, että Yhtiön arvo nousee mahdollisimman suureksi. Yhtiön arvonnousua pyritään tukemaan ja rahoittamaan tässä sopimuksessa todetuin tai muutoin sovituin tavoin. 3. YHTIÖN LIIKETOIMINTASUUNNITELMA Osapuolet ovat sopineet liitteenä A olevasta yhtiön liiketoimintasuunnitelmasta. Yhtiön hallitus voi muuttaa yhtiön liiketoimintasuunnitelmaa.

2 2 4. YHTIÖN OMISTUS JA RAHOITUS 4.1 Yhtiön osakeomistus ja rahoitus Osakkaat ovat yhdessä perustaneet Kokkolan Iltasairaala Oy:n ja merkinneet perustettaessa kaikki Yhtiön osakkeet. Kiuru omistaa 70 % osakkeista ja Prolex 30 % Yhtiön A-osakkeista. Osakkaat ovat sijoittaneet yhtiöön liiketoimintasuunnitelman mukaisesti oman pääomanehtoisen rahoituksen, joka on voimassa olevan liiketoimintasuunnitelman mukaisesti riittävä Yhtiön liiketoiminnan käynnistämiseksi ja kehittämiseksi Jatkorahoitus ja osakkeenomistajien antamat vakuudet Sopimuksen Osapuolet toteavat, että tulevaisuudessa toteutettavissa rahoitusjärjestelyissä Osakkailla tulee olla mahdollisuus säilyttää kohdan 4.1. äänivalta-, omistus- ja osinko-osuuksien suhteet edellyttäen, että Osakkaat ovat käyttäneet tai käyttävät merkintäoikeutensa kokonaan. Yhtiön muu rahoitus pyritään hoitamaan niin, etteivät Osakkaiden vastuut kasva. Mikäli Yhtiö tarvitsee jatkorahoitusta, se pyritään hankkimaan pääsääntöisesti ulkopuolisista rahoituslähteistä. 5. PÄÄTÖKSENTEKO HALLITUKSESSA 5.1 Yksimielisyyttä edellyttävät asiat 5.2 Muut asiat Seuraavista asioista päättäminen hallituksen toimesta edellyttää molempien Osakkaiden nimeämien hallituksen jäsenten yksimielistä päätöstä, jotta päätös olisi laillinen ja sitova: - Yhtiön toiminnan olennainen muuttaminen tai laajentaminen; - liiketoimintasuunnitelman muuttaminen; - liiketoimintasiirrosta päättäminen; ja - uusien osakkeenomistajien ottaminen. Muissa asioissa vaaditaan hallituksen päätöksen osalta kohdassa 7.4 mainittua kannatusta.

3 3 6. PÄÄTÖKSENTEKO YHTIÖKOKOUKSESSA Seuraavista asioista päättäminen Yhtiön yhtiökokouksessa edellyttää molempien Osakkaiden hyväksyntää: - Yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttaminen; - osakeanti ja osakepääoman korottaminen ja alentaminen, omien osakkeiden lunastaminen tai hankkiminen, optio-oikeuksien ja optiooikeuden sisältävien velkakirjalainojen liikkeellelasku ja niiden ehtojen muutokset sekä hallituksen valtuuttaminen edellä mainittuihin toimenpiteisiin; - osingonjaosta päättäminen; - Yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärän muuttaminen sekä hallituksen puheenjohtajan nimittäminen ja erottaminen; - fuusiosta, liiketoimintasiirrosta tai jakautumisesta päättäminen; - Yhtiön asettaminen selvitystilaan tai yrityksen saneerausmenettelystä annetun lain tarkoittamaan menettelyyn hakeutuminen; ja - tilintarkastajien valinta. 7. YHTIÖN HALLITUS 7.1 Kokoonpano Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) tai enintään viisi (5) varsinaista jäsentä elleivät Osakkaat yksimielisesti toisin sovi. Osakkaat nimeävät hallituksen jäsenet siten, että Kiuru nimeää kaksi (2), joista toisen hallituksen puheenjohtajaksi ja Prolex yhden (1) hallituksen jäsenen. Lisäksi Osakkaat voivat nimetä yhdessä yhden (1) riippumattoman jäsenen. 7.2 Kokoontuminen ja kokouskutsut Hallitus on kutsuttava koolle vähintään kerran kuukaudessa ellei yksittäistapauksessa toisin sovita. Kokouskutsut on toimitettava hallituksen jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta ellei yksittäistapauksessa sovita lyhyempää koollekutsumisaikaa. 7.3 Päätösvaltaisuus Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on vähintään kolme (3) jäsentä.

4 4 7.4 Päätöksenteko Seuraavista asioista päättäminen Yhtiön hallituksessa edellyttää vähintään 2/3-osan määräenemmistöä siten, että vähintään yksi kummankin Osakkaan nimeämä hallituksen jäsen kannattaa päätöstä: - Yhtiön kannalta merkittävien lainojen ottaminen tai antaminen sekä Osakkaiden vakuuksia edellyttävien lainojen ottaminen; - Yhtiön omistamien kiinteistöjen, osakkeiden ja immateriaalioikeuksien luovuttaminen; - budjettien ja vuosittaisten toimintasuunnitelmien hyväksyminen marraskuun loppuun mennessä sekä yhtiön kannalta merkittävät sopimukset ja liiketoimet; - Yhtiöön palkattavat esimiehet; - Yhtiön liiketoiminnan tai sen osan myyminen; - liiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiön perustamisesta päättäminen; sekä - Investoinnit, joiden arvo on yli euroa. 8. YHTIÖN TOIMITUSJOHTAJA Yhtiön toimitusjohtajan valitsee ja erottaa Yhtiön hallitus. Yhtiön toimitusjohtajalla on oltava Yhtiön toiminnan laajuutta ja laatua vastaava pätevyys ja kokemus. Toimitusjohtajan valtuuksista, salassapito- ja kilpailukieltomääräyksistä sekä mahdollisesta bonusjärjestelmästä sovitaan erikseen laadittavassa toimitusjohtajasopimuksessa. Yhtiön toimitusjohtaja järjestää hyvissä ajoin ennen hallituksen kokousta ja tarpeen vaatiessa kokousten välillä hallituksen jäsenille tehtävien hoitoa varten tarkoituksenmukaisen informaation, joka sisältää: - raportoinnin Yhtiön tilasta ja toiminnasta; - kulloinkin käsiteltävien asioiden esittelyn; ja - hallituksen pyytämät lisätiedot. Yhtiön toimitusjohtaja toimittaa taloudelliset seurantaraportit (tuloslaskelma, tase ja tulosbudjetti) kuukausittain hallituksen jäsenille. 9. OSAKKEIDEN LUOVUTUS Sopimuksen Osapuolet sitoutuvat olemaan myymättä tai muutoin luovuttamatta osakkeitaan tai osakkeisiin oikeuttavia instrumentteja toiselle Osapuolelle tai kolmannelle noudattamatta mitä tässä sopimuksessa on sovittu tai Yhtiön yhtiöjärjestyksessä on määrätty.

5 5 Osakkaat sitoutuvat olemaan myymättä osakkeitaan kolmen vuoden kehittämisperiodin aikana muille kuin tämän sopimuksen Osapuolille elleivät Osakkaat yksimielisesti toisin sovi. Luovutuksen ehtona kolmannelle on aina se, että uusi osakkeenomistaja tulee tämän sopimuksen osapuoleksi ja sitoutuu noudattamaan sen määräyksiä muiden Osapuolten yhdessä päättämin osin. Osakkeita luovuttava Osakas sitoutuu varmistamaan, että luovutuksen saajasta tulee tämän sopimuksen osapuoli. Varmistaminen tulee tapahtua Osapuolten etukäteen sopimalla tavalla salassapitomääräyksiä rikkomatta. Jos Osakas on myymässä osakkeitaan kolmen (3) vuoden kehittämisperiodin jälkeen, Osakas on velvollinen tarjoamaan osakkeitaan muille sopimuksen Osapuolille. Mikäli muiden Osapuolten tarjoama hinta ei johda kaupan syntymiseen, sitoutuu Osakas neuvotellessaan kolmannen osapuolen kanssa osakkeiden ja/tai osakkeisiin oikeuttavien instrumenttien kaupasta pitämään luovutuksen ehtona sitä, että myös muiden Osapuolten kaikki osakkeet ja osakkeisiin oikeuttavat instrumentit kunkin Osapuolen niin halutessa ostetaan samaan hintaan tai, jos kaupat ovat erihintaisia, korkeimpaan hintaan ja muutoin samoin ehdoin. Osakkeita ei saa pantata ilman molempien Osakkaiden suostumusta eikä muutoinkaan luovuttaa tämän sopimuksen vastaisesti niin, että sopimuksen tarkoituksen toteutuminen vaarantuu. 10. LUNASTUSVELVOLLISUUS Mikäli päätöstä ei voida tehdä asiassa, joka edellyttää Osakkaiden yksimielisyyttä tai määräenemmistön hyväksyntää tämän sopimuksen kohtien 5.1, 6 ja 7.4 mukaisesti, eivätkä Osakkaat pääse yhteisymmärrykseen syntyneen dead-lock tilanteen ratkaisemiseksi 60 päivän kuluessa, Osakkaalla on oikeus vaatia, että toinen Osakas lunastaa lunastusta vaativan Osakkaan osakkeet käypään hintaan 30 päivän kuluessa Osakkaan esittämästä vaatimuksesta. Mikäli käyvästä hinnasta ei päästä yksimielisyyteen, Osakkaat sopivat, että sen arvioi molempien osapuolten hyväksymä Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö, joka toimii asiantuntijana, mutta ei sovittelijana. Mikäli Osakkaat eivät yksimielisesti toisin sovi, tilintarkastajana toimii -niminen tilintarkastusyhteistö. Osakkeiden käypä hinta määritellään ottaen huomioon: - Osakkaan alkuperäinen sijoitus; - Yhtiön substanssiarvo käypien arvojen mukaisesti; - Yhtiön tuotto-odotukset; sekä - bona fide markkina-arvo.

6 6 11. OSINGONJAKO, TILINTARKASTUS JA ERITYINEN TARKASTUS Osingonjaosta päätetään vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa. Yhtiöön valitaan auktorisoitu tilintarkastusyhteisö tarkastamaan yhtiön tilejä ja hallintoa. Kummallakin Osakkaalla on rajoittamaton oikeus halutessaan itse tutkia tai nimetä erikoistilintarkastaja tai muu edustaja tutkimaan Yhtiön kirjanpitoa ja hallintoa sekä Yhtiön taloudellista tilaa haluamaltaan osin. Kaikista erityisen tarkastuksen tai muun tarkastuksen aiheuttamista kustannuksista vastaa tilintarkastajan tai muun tarkastajan nimennyt Osakas. 12. OSAKKEENOMISTAJIEN VAKUUTUKSET Osakkaat vakuuttavat, etteivät ole tehneet eivätkä tämän sopimuksen voimassa ollessa tule tekemään muuta osakassopimusta tai muita sopimuksia, joissa sovittaisiin tässä sopimuksessa säännellyistä tai niihin vaikuttavista asioista. 13. YHTIÖN LIIKETOIMINTA OSAKKEENOMISTAJIEN KANSSA Osapuolet toteavat, että yhtiö on itsenäinen ja tulosvastuullinen yksikkö. Tuotteiden, palvelujen ja oikeuksien siirrossa Yhtiön ja Osakkaiden tai näiden intressipiiriin kuuluvien kolmansien tahojen välillä käytetään aina markkinaperusteista hinnoittelua. 14. SOPIMUSRIKKOMUS Mikäli Osakas on - olennaisesti ja tietoisesti on rikkonut tämän sopimuksen määräyksiä eikä ole korjannut tällaista rikkomusta 30 päivän kuluessa rikotulta Osapuolelta asiaa koskevan kirjallisen huomautuksen vastaanotettuaan ja mikäli sanotun sopimusrikkomuksen on katsottava olevan niin olennainen, ettei loukatulta Osapuolelta voida kohtuudella edellyttää yhteistyön jatkamista; tai - tämän sopimuksen kohdan 23 mukaisessa järjestyksessä todettu oikeudenkäynnissä syyllistyneen sopimusrikkomukseen, tulee sopimusrikkomukseen syyllistyneen Osakkaan vaadittaessa luovuttaa kaikki omistamansa Yhtiön osakkeet kirjanpidollisesta vastaarvosta tai sitä alemmasta käyvästä arvosta toiselle Osakkaalle ja maksamaan sopimussakkoa kaksisataatuhatta ( ) euroa rikotuille

7 7 Osapuolille kutakin sopimusrikkomusta kohden sekä lisäksi korvaamaan mahdollisesti sopimussakon määrän ylittävän vahingon. Mikäli sopimusta on havaittu rikotun, Osapuolet pyrkivät tekemään tarvittavat päätökset ja muut toimenpiteet, joilla sopimuksen vastaiset toimet korjataan. Edellä mainitut määräykset koskevat Osapuolta senkin jälkeen, kun tämä sopimus on kyseessä olevan Osapuolen osalta päättynyt tämän sopimuksen mukaisesti. 15. KILPAILUKIELTO Tämän sopimuksen voimassaoloaikana Osakkaat sitoutuvat olemaan suoraan tai epäsuoraan itse tai omistamiensa tai hallitsemiensa yhtiöiden kautta kilpailematta Yhtiön tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa Keski-Pohjanmaan alueella. Osakkaat voivat kuitenkin harjoittaa erikoissairaanhoidon toimialalla julkista lakiin perustuvaa palvelutuotantoa. Osakkaat sitoutuvat kuitenkin mainitussa toiminnassa olemaan käyttämättä Yhtiötä ja toista Osakasta koskevaa kohdassa 16 tarkoitettua luottamuksellista tietoa. 16. SALASSAPITOVELVOLLISUUS Tämä sopimus sisältää luottamuksellista tietoa. Lisäksi tämän sopimuksen nojalla Osapuolet voivat saada tietoja, jotka ovat toisten Osapuolten luottamuksellisia tietoja. Luottamuksellinen tieto käsittää kaiken sellaisen salassa pidettäväksi tarkoitetun Osapuolen liiketoimintaan liittyvän tiedon, joka voisi aiheuttaa haittaa luottamuksellisen tiedon antaneelle Osapuolelle päästessään kolmannen tietoon. Luottamuksellista tietoa ei ole sellainen tieto, joka - on julkista tai tulee julkiseksi ilman toisten Osapuolten myötävaikutusta; - on tullut toisten Osapuolten tietoon laillisesti ennen tiedon paljastumista tälle Osapuolelle ja jota Osapuoli ei ole saanut toiselta Osapuolelta välittömästi eikä välillisesti; tai - jonka Osapuoli itsenäisesti keksii. Osapuolet sitoutuvat pitämään salassa toistensa luottamuksellisen tiedon sopimuksen voimassaoloajan sekä viisi (5) vuotta sopimuksen päättymisen jälkeen. Osapuolet sitoutuvat olemaan käyttämättä luottamuksellista tietoa muutoin kuin tämän sopimuksen tarkoittamaan toimintaan.

8 8 Kukin Osapuoli vastaa siitä, että sen työntekijät ja sen käyttämät asiantuntijat noudattavat tätä salassapitovelvoitetta. Sopimuksen päättymisajankohta lasketaan kunkin Osapuolen osalta siitä päivästä, jolloin tämä sopimus lakkasi sitomasta häntä. 17. IMMATERIAALIOIKEUDET JA TIETOTAITO Yhtiön toiminnan yhteydessä syntyneet tai myöhemmin syntyvät immateriaalioikeudet (esim. patentit, hyödyllisyysmallit, tekijänoikeudet ja muut aineettomat oikeudet) sekä tekninen osaaminen ja tietämys (tietotaito) on syntynyt ja syntyy Yhtiölle ja kaikki siihen liittyvät oikeudet säilytetään Yhtiön oikeuksina ja suojataan parhaalla mahdollisella tavalla. 18. TIEDOKSIANNOT Tämän sopimuksen mukaiset tiedoksiannot voidaan tehdä sähköpostitse, kirjatulla kirjeellä tai muutoin todisteellisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen, kun sähköposti on lähetetty tai kun 2 vuorokautta on kulunut kirjatun kirjeen postittamisesta tai kun tiedoksianto on muutoin tehty todisteellisesti. Tiedoksiannot on tehtävä Osakkaiden voimassa oleviin sähköposti- tai postiosoitteisiin. 19. SOPIMUKSEN SIIRTÄMINEN Tätä sopimusta ei voida siirtää ilman kaikkien Osapuolten kirjallista suostumusta. Osakkeiden luovutus ja siihen liittyvä sopimuksen siirto on säännelty kohdassa SOPIMUKSEN MUUTTAMINEN, IRTISANOMINEN JA PURKAMINEN Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain kaikkien Osapuolten kirjallisella sopimuksella. Suulliset muutokset ovat mitättömiä. Sopimuksen Osapuolet voivat yksimielisellä päätöksellä purkaa tämän sopimuksen. Sopimusta ei voida yksipuolisesti irtisanoa.

9 9 21. SOPIMUSASIAKIRJAT JA TULKINTAJÄRJESTYS Tämän sopimuksen liitteitä pidetään sopimuksen erottamattomana osana. Mikäli tämä sopimus, siihen liittyvät sopimukset ja asiakirjat sekä Yhtiön yhtiöjärjestys ovat keskenään ristiriidassa, on asiakirjoja sovellettava seuraavassa etusijajärjestyksessä: - tämä sopimus; - tämän sopimuksen liitteenä olevat osapuolten väliset sopimukset; - tämän sopimuksen liitteenä olevat muut asiakirjat; - Yhtiön yhtiöjärjestys. Tämä sopimus liitteineen muodostaa sopimuskokonaisuuden, joka on Osapuolten välinen koko sopimus ja, joka päättää kaikki Osapuolten väliset mahdolliset aikaisemmat tämän sopimuksen kohdetta koskevat suulliset ja kirjalliset välipuheet, sopimukset, järjestelyt ja sitoumukset. 22. SOPIMUKSEN VOIMAANTULO JA VOIMASSAOLO Tämä sopimus tulee voimaan heti, kun kaikki Osapuolet ovat sen allekirjoittaneet. Tämä sopimus on voimassa kummankin osakkeenomistajan osalta niin kauan kuin ko. osakkeenomistaja ja yksikin toinen Osapuoli on Yhtiön osakkeenomistaja. Selvyyden vuoksi todetaan, että sopimuksen ehtojen vastainen osakkeiden luovutus ei vapauta luovuttajaa sopimuksen mukaisista velvoitteista. Sopimuksen kohdat 15 ja 16 sitovat osakkeenomistajaa vielä senkin jälkeen, kun hän on lakannut olemasta tämän sopimuksen Osapuoli. Yhtiön osalta tämä sopimus lakkaa olemasta voimassa, kun se on lakannut olemasta voimassa kaikkien osakkeenomistajien välillä. Tämä sopimus lakkaa olemasta voimassa, mikäli Yhtiö listataan. 23. SOVELLETTAVA LAKI JA ERIMIELISYYDET Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan yhden välimiehen välimiesmenettelyssä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan. Välimiehen nimittää Keskuskauppakamarin välimieslautakunta.

10 SOPIMUSKAPPALEET Tätä sopimusta on laadittu kolme (3) samansanaista kappaletta, yksi kullekin Osapuolelle. Paikka ja aika: Kokkolassa,. kuuta 2013 Allekirjoitukset ja nimenselvennökset Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoitoja peruspalvelukuntayhtymä Kiuru Pro Lex Oy

OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS

OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS OSAKASSOPIMUS A ( A ), Y-tunnus [ ], B Oy ("B"), Y-tunnus [ ], jne.. A, B jne yhdessä "Osakkaat" sekä NewCo ( Yhtiö ), Y-tunnus [ ], yhdessä Osapuolet, ovat solmineet seuraavan osakassopimuksen Yhtiön

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5.

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Porin kaupunki 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tämän sopimuksen Osapuolina

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Kiikoisten kunta 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta)

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) 1.2. Helsingin kaupunki (1 osake) 1.3. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos liite Haminan kaupunki, PL 70, HAMINA

KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos liite Haminan kaupunki, PL 70, HAMINA KUNTIEN SOSIAALITEKNIIKKA OY OSAKASSOPIMUS luonnos 15.3.2016 liite 3 1. SOPIJAPUOLET Me allekirjoittaneet, jotka yhdessä omistamme Kuntien Sosiaalitekniikka Osakeyhtiön kaikki osakkeet, olemme tänään tehneet

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 1 Osapuolet Hyvinkään kaupunki - y-tunnus: 0125866-0 - osoite: Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää Järvenpään kaupunki - y-tunnus: 0126541-4 - osoite: Hallintokatu 2, 04400 Järvenpää

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP )

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) 1 / 5 OSAKASSOPIMUS 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) Osapuolet yhdessä Osapuolet tai yksin Osapuoli Sansia Oy,

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Osakassopimus

Koha-Suomi Oy Osakassopimus 1 Koha-Suomi Oy Osakassopimus 2 1. Osapuolet A kunta, Y-tunnus B kunta, Y-tunnus C kunta, Y-tunnus.. x, Koha Suomi Oy Edellä kohdissa a) y) tarkoitetut tahot jäljempänä erikseen Osakkeenomistaja ja yhdessä

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI VIRPINIEMI SPORT OY nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ ja OULUN KAUPUNKI ja HAUKIPUTAAN KUNTA 18.5.2008 2 OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä KAU Yhteistyösopimus Uudenkaupungin kaupungin ja Finn Sportsman Oy:n välillä 2 1. OSAPUOLET Tämän yhteistyösopimuksen osapuolina ovat: (1) Uudenkaupungin kaupunki (Y-tunnus: 0144036-6) Välskärintie 2 23500

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy LIITE 5 1 (5) OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy Y-tunnus 2719025-4 (jäljempänä Jäteyhtiö ) YIT Rakennus Oy Y-tunnus 1565583-5 Jäteyhtiön perustajaosakkaana

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014 OSAKASSOPIMUS Luonnos 1 26.3.2014 Sisällys 1. Sopijapuolet... 2 2. Osakassopimuksen tarkoitus ja omistajatahto... 2 3. Yhtiön tarkoitus ja tehtävät... 3 4. Osakkeenomistajien keskinäiset suhteet... 3 5.

Lisätiedot

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS [ ].[ ].2019 SISÄLLYSLUETTELO OSAKASSOPIMUS... 3 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Yhtiön omistus ja osakekirjat... 4 3.1 Yhtiön omistus... 4 3.2 Osakekirjat

Lisätiedot

Tässä ohjeessa sovittuja periaatteita on noudatettava myös uusia PKS -yhteisöjä / säätiöitä perustettaessa.

Tässä ohjeessa sovittuja periaatteita on noudatettava myös uusia PKS -yhteisöjä / säätiöitä perustettaessa. HYVÄ HALLINTOTAPA PKS -YHTEISÖISSÄ Tämä ohje on tarkoitettu Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien yhteisesti omistamien yhteisöjen (osakeyhtiöt, kuntayhtymät ja yhdistykset) ja säätiöiden

Lisätiedot

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kuopion kaupunki (Y-tunnus: 0171450-7); 1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: 0171495-3); sekä 1.3. [Servica Oy] ( Yhtiö ). 1.1.

Lisätiedot

luonnos OSAKASSOPIMUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY

luonnos OSAKASSOPIMUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY luonnos 25.5.2017 OSAKASSOPIMUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY \ 1. OSAKASSOPIMUS JA OSAKASSOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1 Helsingin kaupunki 1.2 Vantaan kaupunki 1.3 Espoon kaupunki Pääkaupunkiseudun Junakalusto

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101

Lisätiedot

Turun seudun kehitys Oy

Turun seudun kehitys Oy LUONNOS 17.12.15 Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 28.8.2015 LIITE 2 muokkauksin Laura Klami 19.10.2015 ja 12.11.2015 Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 28.10.2015 LIITE 2 Turun Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

LIITTYMIS- JA OSAKKEIDEN MERKINTÄSOPIMUS / B-OSAKKEET KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I

LIITTYMIS- JA OSAKKEIDEN MERKINTÄSOPIMUS / B-OSAKKEET KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I LIITTYMIS- JA OSAKKEIDEN MERKINTÄSOPIMUS / B-OSAKKEET KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I LUONNOS 19.1.2016 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 3 PYSÄKÖINTILAITOKSEN

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3

Lisätiedot

SEH:n osakkeiden omistuksen jakautuminen ennen ja jälkeen Järjestelyn toteuttamista on liitteenä

SEH:n osakkeiden omistuksen jakautuminen ennen ja jälkeen Järjestelyn toteuttamista on liitteenä 1 (5) Luonnos 14.6.2019 AIESOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1 Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7, Kuopio Tulliportinkatu 31 70110 KUOPIO 1.2 Savon Energiaholding Oy, Y-tunnus 1523182-1, Siilinjärvi c/o Savon

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan.

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Pohjois-Satakunnan Seutuverkko

Lisätiedot

KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY FINGRID OYJ

KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY FINGRID OYJ KANTAVERKKOSOPIMUS NRO XXXX / 2016 ASIAKAS OY JA FINGRID OYJ 2(5) Sisällys 1 SOPIJAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 SOPIMUKSEN EHDOT... 3 4 SOPIMUKSEN MUUTOKSET... 3

Lisätiedot

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Akaan kaupunki; 2. Kangasalan kunta; 3. Lempäälän kunta; 4. Tampereen kaupunki; 5. Valkeakosken kaupunki;

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA [SANTASPORT PALVELUT] OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ),

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ), 1 OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Keiteleen kunta 1.2. Kiuruveden kaupunki 1.3. Maaningan kunta 1.4. Pielaveden kunta 1.5. Siilinjärven kunta 1.6. Tervon kunta 1.7. Tuusniemen kunta 1.8. Vesannon kunta

Lisätiedot

SOPIMUS LIIKKEENLUOVUTUKSESTA (LUONNOS) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI [ ]

SOPIMUS LIIKKEENLUOVUTUKSESTA (LUONNOS) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI [ ] SOPIMUS LIIKKEENLUOVUTUKSESTA (LUONNOS) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI JA [ ] [ ]. päivänä [ ]kuuta 2016 Sopimus Työterveyspalvelu Viisarin liiketoiminnan siirtämisestä X Oy:lle SISÄLTÖ 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3

Lisätiedot

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO JA INNOFACTOR OYJ 16.6.2014 3815172.3 SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYNTISOPIMUS... 3 OSAPUOLET... 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...

Lisätiedot

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli')

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli') SOPIMUS VUOKRASOPIMUKSEN SIIRROSTA 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Turun Teknologiakiinteistöt Oy (Y-tunnus: 2349955-3) Tykistökatu 6 B, Biocity 20520 Turku (jäljempänä 'Teknologiakiinteistöt') 1.2. Turun Yliopisto

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 2 (9) [KEHITYSYHTIÖ] OY:N OSAKASSOPIMUS Allekirjoittaneet sopimuspuolet ovat perustaneet [Kehitysyhtiö] Oy -nimisen osakeyhtiön (jäljempänä: yhtiö)

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE välillä. päivänä kuuta 2017 1 Sopijapuolet Luovuttaja

Lisätiedot

Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita ovat

Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita ovat 25.8. 2014 KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tässä sopimuksessa sopijapuolilla tarkoitetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeen omistajia, joita

Lisätiedot

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU 1 (7) KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I O S A K A S S O P I M U S Allekirjoittaneet Kiinteistö Oy Suviniityn Pysäköinti I -nimisen yhtiön (jäljempänä Yhtiö ) osakkaat (jäljempänä Osakkaat ) ovat tänään

Lisätiedot

Osakassopimusopas. Jukka Airaksinen. Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry ja Insinööriliitto IL ry ISBN 952-5005-86-0

Osakassopimusopas. Jukka Airaksinen. Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry ja Insinööriliitto IL ry ISBN 952-5005-86-0 Osakas- sopimus- opas Osakassopimusopas Teksti Julkaisijat Kannen kuva Ulkoasu Painopaikka Jukka Airaksinen Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry ja Insinööriliitto IL ry Future Image Oy Sirkku Pohja Copy

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ).

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ). LUOVUTUSSOPIMUS 1 LUOVUTTAJA Wirma Lappeenranta Oy (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus: 1565217-5 Laserkatu 6 53850 Lappeenranta 2 LUOVUTUKSENSAAJA Lappeenrannan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0162193-3

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Turun seudun kehitys OY

OSAKASSOPIMUS Turun seudun kehitys OY LUONNOS 25.8.2015 OSAKASSOPIMUS Turun seudun kehitys OY III SISÄLLYSLUETTELO 1 Osapuolet... 1 2 Määritelmät... 1 3 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 2 4 Yhtiön tehtävät... 3 5 Yhtiön omistus ja uudet osakkaat...

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hetapalvelut Oy:n osakassopimus on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Alavieskan kunta 2. Nivalan kaupunki 3. Sievin kunta 4. Ylivieskan

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS Tällä sopimuksella (jäljempänä Sopimus ) Oulun Ammattikorkeakoulu Oy:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat yksimielisesti muuttavat [].[].2013

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

Optiosopimus. Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n. Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n. välillä

Optiosopimus. Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n. Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n. välillä Optiosopimus Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n ja Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n välillä..2012 ASTREA Asianajotoimisto Attorneys at Law 2/6 OPTIOSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Optio-oikeuden myöntäjä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS ADENSY OY:N KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS 1) SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT Tämä sopimus sisältää Adensy Oy:n tuottaman ohjelmiston käytön ehdot asiakkaan ja Adensyn välillä. Adensy on kehittänyt ohjelman ja omistaa

Lisätiedot

1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS. 1. Sopimuksen osapuolet

1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS. 1. Sopimuksen osapuolet 1(5) SIUN TALOUS OY:N OSAKKAIDEN OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet 1. Joensuun kaupunki 2. Kiteen kaupunki 3. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (jäljempänä kumpikin yhdessä

Lisätiedot

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa.

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa. 1 OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Joutsan kunta 2) A.Reponen Oy Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan yhtiöllä sopijapuolten tänään perustamaa Kiinteistö Oy XXX nimistä kiinteistöyhtiötä ja osakkaalla

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa:

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: Sivu 1/7 OSAKASSOPIMUS Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tampereen kaupunki 1.2 Tampereen Vuokratalosäätiö

Lisätiedot

Tutkimusyhteistyösopimus

Tutkimusyhteistyösopimus Tutkimusyhteistyösopimus 1/5 1 Sopijapuolet Yrkeshögskolan Novia/Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi (y-tunnus 2059910-2), Wolffskavägen 35 B, 65200, Vasa, (jäljempänä Novia ) ja Turun kaupunki (y-tunnus: 0204819-8),

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat: 1. Saimaan talous ja tieto Oy (y-tunnus 2245148-6) Valto Käkelän Katu 3b, 53130 Lappeenranta jäljempänä Saita Oy 2. Etelä-Karjalan

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Johdanto

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Johdanto SISÄLLYS Alkusanat 11 1 Johdanto 2 Osakeyhtiön Lyhenteet 13 15 1.1 Osakeyhtiön olennaiset piirteet........................ 17 1.1.1 Oikeushenkilöllisyys.......................... 17 1.1.2 Rajoitettu vastuu.............................

Lisätiedot

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta

Lisätiedot

Palvelusopimus. joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmään. liittymisestä

Palvelusopimus. joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmään. liittymisestä Palvelusopimus joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmään liittymisestä LUONNOS 05032015 Toimittaja TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy Y- tunnus 2560184-9 Bertel Jungin aukio 5 02600 ESPOO Toimittajan

Lisätiedot

U R H E I L I J A S O P I M U S

U R H E I L I J A S O P I M U S U R H E I L I J A S O P I M U S Sopimuksen tausta ja tavoitteet Suomen Ilmailuliitto ry (jäljempänä SIL ) ja (SIL:n jäsenmaksun maksanut jäsen, jäljempänä Urheilija, molemmat yhdessä jäljempänä Osapuolet

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS SUOMEN ICEHEARTS RY:N LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN TOIMINNAN RAHOITUSTA 2019 LÄHTIEN

YHTEISTYÖSOPIMUS SUOMEN ICEHEARTS RY:N LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN TOIMINNAN RAHOITUSTA 2019 LÄHTIEN #328176 - v2 I YHTEISTYÖSOPIMUS SUOMEN ICEHEARTS RY:N JA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN JA ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN VÄLILLÄ KOSKIEN TOIMINNAN RAHOITUSTA 2019 LÄHTIEN #328176 - v2 II #328176 -

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy O S A K A S S O P I M U S

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy O S A K A S S O P I M U S Kuopio-Tahko Markkinointi Oy O S A K A S S O P I M U S OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus (jäljempänä sopimus ) on laadittu xx.xx.2013 seuraavien osapuolten välillä: I OSAPUOLET Osakkeenomistajat / Esimerkiksi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM) 1 SOPIMUS KAUKO- JA LÄHIJUNALIIKENTEEN OSTAMISESTA 1. OSAPUOLET Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM) VR-Yhtymä Oy (jäljempänä VR) 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA KOHDE LVM ostaa VR:ltä sopimuskauden

Lisätiedot

Merkitään, että Kolmio on Ruduksen sataprosenttisesti (100 %) omistama tytäryhtiö.

Merkitään, että Kolmio on Ruduksen sataprosenttisesti (100 %) omistama tytäryhtiö. SOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 Sipoon kunta Y-tunnus 0203533-8 Iso Kylätie 18 04130 Sipoo (jäljempänä Kunta ) 1.2 Rudus Oy Y-tunnus 1628390-6 Pronssitie 1 00440 Helsinki (jäljempänä Rudus ) 1.3 Murskauskolmio

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) JA HELEN OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] SISÄLLYS OSAPUOLET... 4 TAUSTA JA TARKOITUS... 4 1 KAUPAN KOHDE... 4 1.1 Liiketoiminta...

Lisätiedot

Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus

Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus Valtiokonttori Palvelusopimus 1 (6) Valtion IT-palvelukeskus 354/23/2009..20 PALVELUSOPIMUS Asiointitili-palvelusta Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus Siltasaarenkatu 18 20 A, Helsinki PL 14,

Lisätiedot

Ennakkotyö on Toimittajan Tilaajalle tekemä, ennen Sopimuksen syntymistä, tehty työ.

Ennakkotyö on Toimittajan Tilaajalle tekemä, ennen Sopimuksen syntymistä, tehty työ. 1. SOVELTAMISALA Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan elinkeinonharjoittajien väliseen Palveluiden kauppaan. Näitä ehtoja sovelletaan, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. 2. MÄÄRITELMÄT Dokumentaatio

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta ja. Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus. Valtori

Punkalaitumen kunta ja. Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus. Valtori Palvelusopimus 1 / 6 PALVELUSOPIMUS Asiointitili-palvelusta Punkalaitumen kunta ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus www.valtori.fi VALTORI Palvelusopimus

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 2. Yleistä

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 2. Yleistä OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Seinäjoen kaupunki 1.2. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1.3. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä 1.4. Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy 1.5 Myöhemmin mukaan tulevat

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2013] Luonnos 11.11.2013 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Luonnos 18.9.2018 OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Sisällys 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 4 3 YHTIÖN TOIMINTA JA TALOUS... 4 3.1 Toiminta-ajatus ja Rahoitus... 4

Lisätiedot

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti. Tiedot lainasta 1.1 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Finnoonportti (Y-tunnus 2611697-6) (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (jäljempänä Lainanjärjestäjä ) palvelussa rahoittajille

Lisätiedot