Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab."

Transkriptio

1 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on tuottaa ja tarjota työterveyshuolto- ja työhyvinvointipalveluja. Yhtiö voi toimintaansa liittyen harjoittaa myös koulutus-, konsultointi ja tutkimustoimintaa sekä hallita ja omistaa oikeuksia kehittämiinsä tuotteisiin ja muuta irtainta ja kiinteää omaisuutta. 4 Hallitus Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) jäsentä. Yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet valitaan tehtäväänsä toistaiseksi. 5 Toimitusjohtaja Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus. 6 Edustaminen Yhtiötä edustavat paitsi hallitus, myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, kumpikin erikseen yksin, sekä kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden yhtiön edustamiseen. 7 Tilintarkastus Yhtiöllä on yksi (1) tilintarkastaja ja yksi (1) varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei valita. Valinta on voimassa toistaiseksi.

2 8 Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan osakkeenomistajille aikaisintaan neljä (4) viikkoa ja viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta ilmoituksella, joka postitetaan osakkeenomistajille osoitteella, jonka he ovat yhtiön osakeluetteloon ilmoittaneet. Varsinaisessa yhtiökokouksessa esitetään: 1) tilinpäätös ja toimintakertomuksen tiedot, 2) tilintarkastuskertomus; päätetään: 3) tilinpäätöksen vahvistamisesta; 4) toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta; 5) vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle; 6) tarvittaessa hallituksen jäsenten lukumäärästä; 7) tarvittaessa hallituksen jäsenten ja tilintarkastusyhteisön palkkioista; valitaan: 8) tarvittaessa hallituksen jäsenet; 9) tarvittaessa tilintarkastusyhteisö; sekä käsitellään: 10) muut kokouskutsussa mainitut asiat 10 Lunastusoikeus Jos yhtiön osakas myy tai muuten luovuttaa yhtiön osakkeita ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä todisteellisesti hallitukselle. Tämä lunastusoikeus koskee kaikkia saantoja. Osakkeenomistajilla on ensisijainen ja yhtiöllä toissijainen oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin yhtiöltä toiselle siirtyvä osake. 1. Osakkaan myydessä tai muutoin luovuttaessa osakkeitaan on lunastukseen halukkailla muilla osakkeenomistajilla etuoikeus lunastaa luovutetut osakkeet omistusosuuksiensa mukaisessa suhteessa. Mikäli jako ei mene tasan, ratkaistaan ylijäävien osakkeiden lunastusoikeus arvalla hallituksen kokouksessa. 2. Mikäli em. lunastusoikeus jää osittain tai kokonaan käyttämättä, on yhtiöllä toissijainen oikeus luovutettujen osakkeiden lunastukseen. 3. Lunastushinta on osakkeen matemaattinen arvo, joka saadaan siten, että yhtiön nettovarallisuus jaetaan osakkeiden lukumäärällä. Nettovarallisuus saadaan siten, että taseen varoista vähennetään velat.

3 4. Yhtiön hallituksen tulee antaa lunastukseen oikeutetuille tieto osakkeiden siirtymisestä uudelle omistajalle todisteellisesti, tieto on toimitettava saajalle seitsemän (7) vuorokauden kuluessa siitä, kun hallitus on saanut tiedon osakkeen siirtymisestä. 5. Ilmoituksessa tulee olla tieto osakkeen lunastuksessa käytettävästä matemaattisesta arvosta ja aika lunastusvaatimuksen esittämiselle. Lunastusvaatimus on esitettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun lunastukseen oikeutettu on saanut todisteellisesti tiedon osakkeen siirtymisestä uudelle omistajalle. 6. Lunastushinta on maksettava neljäntoista (14) vuorokauden kuluessa lunastusvaatimuksen esittämisestä. 7. Yhtiön on käytettävä toissijaista lunastusoikeuttaan neljäntoista (14) vuorokauden kuluessa siitä, kun osakkaiden määräaika lunastusvaatimuksen esittämiseen on päättynyt. Tämä pykälä on merkittävä osakekirjoihin, osakeluetteloon, mahdollisesti annettavaan väliaikaistodistukseen ja osakeantilippuun. 11 Konserniohje Yhtiön kaikessa toiminnassa noudatetaan Nurmijärven kunnan konserniohjetta.

4 OSAKEYHTIÖN PERUSTAMISSOPIMUS Perustamme tällä perustamissopimuksella osakeyhtiön, jonka toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy [ ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab ] ja jonka kotipaikka on Nurmijärven kunta. 1. Osakkeiden merkitseminen Merkitsemme yhtiön osakkeet seuraavasti: Täydellinen nimi Y-tunnus Osoite Osakkeiden numerot Nurmijärven kunta , Nurmijärvi 2. Kustakin osakkeesta on yhtiölle maksettava kaksisataaviisikymmentä (25) euroa. Osakkeet on maksettava viimeistään Lisäksi yhtiölle maksetaan satakaksikymmentäviisituhatta ( ) euroa sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. 3. Hallituksen puheenjohtajaksi valitsemme: Jukka Anttila 4. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valitsemme: Pekka Kivilevo 5. Hallituksen jäseneksi valitsemme: Marja-Liisa Back 6. Tilintarkastusyhteisöksi valitaan BDO Oy 7. Yhtiön tilikausi on Ensimmäinen tilikausi päättyy Yhtiöjärjestys on tämän perustamissopimuksen liitteenä. 9. Valtuutamme kunnanjohtajan tekemään rekisteriviranomaisen mahdollisesti edellyttämät korjaukset kaikkien osakkeenomistajien puolesta perustamissopimukseen tai yhtiöjärjestykseen. Päiväys ja allekirjoitukset

5 VELKAKIRJA Lainan antaja: Nurmijärven kunta NURMIJÄRVI Lainan saaja: Nurmijärven Työterveys Oy Nurmijärvi Määrä: satakaksikymmentäviisituhatta ( ) euroa Laina-aika: 10 vuotta Korko: 6 kk Euribor + 2 % Takaisinmaksu: Lainan lyhennykset erääntyvät 30.6 tasaerin vuodesta 2019 alkaen. Vakuus: Yhtiö ei anna lainasta vakuutta. Päiväys: Allekirjoitukset:

6 PÄÄOMALAINAN VELKAKIRJA Lainan antaja: Nurmijärven kunta NURMIJÄRVI Lainan saaja: Nurmijärven Työterveys Oy Nurmijärvi Määrä: satakaksikymmentäviisituhatta ( ) euroa Tarkoitus: Laina on osakeyhtiölain 12:1 :ssä tarkoitettu pääomalaina, joka merkitään lainansaajan taseeseen erillisenä eränä. Takaisinmaksu: Pääoma ja korko saadaan maksaa yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Pääomalainoilla on keskenään yhtäläinen oikeus yhtiön varoihin, jollei muuta ole yhtiön ja pääomalainojen kesken sovittu. Korko: Pääomalaina on koroton. Vakuus: Pääomalainan tai koron maksamisesta yhtiö ei anna vakuutta. Päiväys Allekirjoitukset

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakepääoma Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Utsuvaarantähti ja kotipaikka Kittilä Yhtiön

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Sivu: 1(5) FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa sähkömarkkinalain

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: FIT Biotech Oy 15.06.2015 17:54:35 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.06.2015 Toiminimi: FIT Biotech Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 0984183-4 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1(7) HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

Tämä pykälä on sellaisenaan merkittävä osakekirjoihin.

Tämä pykälä on sellaisenaan merkittävä osakekirjoihin. ITÄ-SUOMI LIIKUNTAOPISTO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS VANII A YhT IÖJÄ RJE ST YS Yhtiön nimenä on Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy ja kotipaikka Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on rakentaa ja ylläpitää vapaa-ajanviettoa

Lisätiedot

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Tilikausi Yhtiön toiminimi on KPK THH Oy. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 5 Osakkuus yhtiössä ja omistus 6 Osakkeiden

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011 GOLF TALMA OY 1 (6) GOLF TALMA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Golf Talma Oy ja kotipaikka Sipoo. Yhtiön toimialana on toimia golfkeskuksena ja

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

4 Yhtiöllä on osakkeita vähintään 1.000 (tuhat) ja enintään 50.000 (viisikymmentätuhatta) kappaletta.

4 Yhtiöllä on osakkeita vähintään 1.000 (tuhat) ja enintään 50.000 (viisikymmentätuhatta) kappaletta. Sivu: 1(6) Lainasto Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Lainasto Oy ja kotipaikka Espoo. 2 Yhtiön toimiala on toimia sijoitus-, kehitys- ja rahoitusyhtiönä ja harjoittaa toimisto- ja hallinnollisten

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys 24.3.2013 2 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on xxx

Lisätiedot

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimiala on harjoittaa sähkön suurvoimansiirtopalvelujen

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo.

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo. Yhtiöjärjestys päivältä 13.4.2010 Toiminimi: Tecnotree Oyj Yritys- ja yhteisötunnus 1651577-0 Kaupparekisterinumero 808.875 Voimassaoloaika 13.4.2010 TECNOTREE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Certeum Oy 31.03.2015 13:33:51 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 31.03.2015 Toiminimi: Certeum Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 2617068-1 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee.

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee. 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Teleste Oyj, englanniksi Teleste Corporation. Yhtiön kotipaikka on Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuuden tuotteiden,

Lisätiedot

Yhtiö palvelee koko suomalaista kuntasektoria ja siinä erityisesti Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 1 :n tarkoittamia yhteisöjä.

Yhtiö palvelee koko suomalaista kuntasektoria ja siinä erityisesti Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 1 :n tarkoittamia yhteisöjä. KUNTARAHOITUS OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kuntarahoitus Oyj ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhtiön virallinen toiminimi on ruotsiksi Kommunfinans Abp, englanniksi

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suur-Savon Sähkö Oy 13.02.2013 14:44:32 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 13.02.2013 Toiminimi: Suur-Savon Sähkö Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 0215863-7

Lisätiedot

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ITÄ-SOUKKA NIMISEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ITÄ-SOUKKA NIMISEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ITÄ-SOUKKA NIMISEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 1 Yhtiön nimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto-osakeyhtiö Itä-Soukka ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön

Lisätiedot

LUONNOS UUDEKSI YHTIÖJÄRJESTYKSEKSI Luonnos on yhtiökokouksen hyväksymä, mutta ei vielä viranomaisten vahvistama

LUONNOS UUDEKSI YHTIÖJÄRJESTYKSEKSI Luonnos on yhtiökokouksen hyväksymä, mutta ei vielä viranomaisten vahvistama LUONNOS UUDEKSI YHTIÖJÄRJESTYKSEKSI Luonnos on yhtiökokouksen hyväksymä, mutta ei vielä viranomaisten vahvistama Yhtiöjärjestys ehdotus päivältä 04.04.2011 Toiminimi: Asunto Oy Villanportti Hyvinkää Yritys-

Lisätiedot

ASUNTO OY ETELÄ - HESPERIANKATU 6

ASUNTO OY ETELÄ - HESPERIANKATU 6 20.2.2013 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY ETELÄ - HESPERIANKATU 6 1(6) ASUNTO OY ETELÄ-HESPERIANKATU 6 Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Etelä-Hesperiankatu 6 ja kotipaikka Helsinki. 2

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa 2/3 enemmistöllä yhtiöjärjestystä. Selvyyden vuoksi todetaan, että nykyisen yhtiöjärjestyksen kohtaa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Glaston Oyj Abp 28.02.2013 13:23:46 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 28.02.2013 Toiminimi: Glaston Oyj Abp Yritys- ja yhteisötunnus: 1651585-0

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Pori j as lahden Säästöpuisto. Yhtiön kotipaikka on Vilppulan kunta Pohjaslahden kylä.

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Pori j as lahden Säästöpuisto. Yhtiön kotipaikka on Vilppulan kunta Pohjaslahden kylä. YHT10JARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Pori j as lahden Säästöpuisto. Yhtiön kotipaikka on Vilppulan kunta Pohjaslahden kylä. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vilppulan kunnan Pohjaslahden

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu 34 13.08.2015 12:52:14 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 13.08.2015 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Pöytäkirja 1/2007 Aika: 29.3.2007 klo 16.00 Paikka: PKC Group Oyj:n toimitilat, Kempele Läsnä: Ääniluettelo, josta käyvät ilmi kokouksessa läsnä olleet osakkeenomistajat,

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Finda Oy 01.03.2012 12:13:47 1(7) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.03.2012 Toiminimi: Finda Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1107347-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Porvoon Keskusgolf Ab 21.07.2015 15:03:38 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 21.07.2015 Toiminimi: Oy Porvoon Keskusgolf Ab Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ HAUHON Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ HAUHON Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S ASUNTO-OSAKEYHTIÖ HAUHON Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ HAUHON YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-osakeyhtiö Hauho ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita

Lisätiedot

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=159690907&userid=293423000001&b... 1 / 9 21.8.2008 16:26

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=159690907&userid=293423000001&b... 1 / 9 21.8.2008 16:26 1 / 9 21.8.2008 16:26 Suomen Asiakastieto Oy 21.08.2008 16:25:06 KIINTEISTÖ OY MANNERHEIMINTIE 40:N YHTIÖJÄRJESTYS Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Mannerheimintie

Lisätiedot

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki.

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki. 1 Liite 1 Asunto Oy Helsingin Kapteenska Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokrasopimuksen

Lisätiedot

CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys

CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys 1 of 5 CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys on hyväksytty yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.3.2012. 1. Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on CapMan Oyj, ruotsiksi CapMan

Lisätiedot

NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS

NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nokia Oyj, sen ruotsinkielinen toiminimi on Nokia Abp ja englanninkielinen toiminimi Nokia Corporation. Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

KESKINÄISEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖN ETERAN YHTIÖJÄRJESTYS

KESKINÄISEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖN ETERAN YHTIÖJÄRJESTYS Eteran yhtiöjärjestys yhtiökokoukselle 2015 esitettävien muutosten jälkeen: KESKINÄISEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖN ETERAN YHTIÖJÄRJESTYS TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

- vakuutuksenottajat, joilla on yhtiössä voimassa oleva viimeistään edellisen kalenterivuoden aikana otettu yrittäjän eläkelain mukainen vakuutus,

- vakuutuksenottajat, joilla on yhtiössä voimassa oleva viimeistään edellisen kalenterivuoden aikana otettu yrittäjän eläkelain mukainen vakuutus, Hallituksen esitys uudeksi yhtiöjärjestykseksi 1 (7) Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, ruotsiksi Ömsesidiga Pensionsförsäkringsbolaget

Lisätiedot

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian. 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) Muutosehdotus (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.) 1 Toiminimi

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Bostads Ab Söderkullaport Asunto Oy ja kotipaikka Sipoo.

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Bostads Ab Söderkullaport Asunto Oy ja kotipaikka Sipoo. BOSTADS AB SÖDERKULLAPORT ASUNTO OY- NIMISEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Bostads Ab Söderkullaport Asunto Oy ja kotipaikka Sipoo. 2 Toimiala Yhtiön toimiala

Lisätiedot

Hallitus. Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminnan käsittämät vakuutuslajit. Osakkuus. 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Hallitus. Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminnan käsittämät vakuutuslajit. Osakkuus. 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Yhtiöjärjestys Toiminimi ja kotipaikka 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, ruotsiksi Ömsesidiga arbetspensionsförsäkringsbolaget Varma ja englanniksi Varma Mutual Pension Insurance

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Antti Pankakoski avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Antti Pankakoski avasi kokouksen. CERTEUM OY Pöytäkirja 1/2015 Y-tunnus: 2617068-1 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 24.4.2015, klo 13.00 Paikka Ravintola Bank Meeting Point neuvotteluhuoneet 8-9, Unioninkatu 22, Helsinki. Läsnä Liitteessä

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN VOIMA OYJ YHTIÖJÄRJESTYS. Yritys- ja yhteisötunnus: 0196656-0 Kaupparekisterinumero: 196.448 Teollisuuden Voima Oyj

TEOLLISUUDEN VOIMA OYJ YHTIÖJÄRJESTYS. Yritys- ja yhteisötunnus: 0196656-0 Kaupparekisterinumero: 196.448 Teollisuuden Voima Oyj 1 TEOLLISUUDEN VOIMA OYJ YHTIÖJÄRJESTYS Yritys- ja yhteisötunnus: 0196656-0 Kaupparekisterinumero: 196.448 Yhtiö: Teollisuuden Voima Oyj Voimassaoloaika: 15.12.2008-1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Velkojan tulee olla ammattitaitonsa puolesta ammattimainen sijoittaja.

Velkojan tulee olla ammattitaitonsa puolesta ammattimainen sijoittaja. 1. SOPIMUS MULTIFIRE PÄÄOMALAINAN EHDOISTA SOPIJAPUOLET Velkoja Sijoittaja X (123456 1234) ( Yritys X ) Kotipolku 1 a 2 12345 Rahala Velallinen Hedgehog Oy 1920825 8 Vesannontie 9 A 00510 Helsinki 040

Lisätiedot

1. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Hakaniemen Toriparkki, ruotsiksi Fastighets Ab Hagnäs Torgparkering. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

1. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Hakaniemen Toriparkki, ruotsiksi Fastighets Ab Hagnäs Torgparkering. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 1 (5) KIINTEISTÖ OY HAKANIEMEN TORIPARKKI -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Hakaniemen Toriparkki, ruotsiksi Fastighets Ab Hagnäs Torgparkering. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00

Lisätiedot

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: ---

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: --- 15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: - yhtiöjärjestyksen 4 koskien täsmäytyspäivää poistetaan, ja yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys Toiminimi ja kotipaikka 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, ruotsiksi

Lisätiedot

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Eteran yhtiöjärjestys Toiminimi ja kotipaikka 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, ruotsiksi

Lisätiedot

PERUSTAMISSOPIMUS. Hetapalvelut Oy

PERUSTAMISSOPIMUS. Hetapalvelut Oy PERUSTAMISSOPIMUS Hetapalvelut Oy PERUSTAMISSOPIMUS 1. Perustamme tällä sopimuksella osakeyhtiön, jonka toiminimi on Hetapalvelut Oy. Hyväksymme toiminimen rekisteröitäväksi. Merkitsemme yhtiön osakkeet

Lisätiedot

1 (6) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS. 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo.

1 (6) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS. 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo. 1 (6) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo. 2. Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Espoon kaupungin

Lisätiedot

TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS. 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo.

TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS. 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo. 1 (9) TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY -NIMISEN YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi on Tapiolan Keskuspysäköinti Oy. Yhtiön kotipaikka on Espoo. 2. Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Espoon kaupungin

Lisätiedot

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osk ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsentensä ammatin ja talouden tukemiseksi harjoittaa mainostoimistopalveluja.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö Sammonkulma YHTIÖJARJESTYS. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa lokakuun 7 päivänä 1982

Asunto-osakeyhtiö Sammonkulma YHTIÖJARJESTYS. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa lokakuun 7 päivänä 1982 Asunto-osakeyhtiö Sammonkulma YHTIÖJARJESTYS Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa lokakuun 7 päivänä 1982 Yhtiön nimi, kotipaikka ja tarkoitus. Yhtiön nimi on Asunto-osakeyhtiö Sammonkulma

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 11.04.2012 12:13:22 Y-tunnus: 0118342-7 YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 11.04.2012 12:13:22 Y-tunnus: 0118342-7 YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 11.04.2012 12:13:22 Y-tunnus: 0118342-7 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0118342-7 Nimi: Asunto Oy Iso Puistotie 16 Käsittelevä maistraatti:

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot

4 Osakepääoma Yhtiön osakepääoma on kaksituhattaviisisataa euroa (2500,00) ja osakkeiden lukumäärä 31 688 osaketta.

4 Osakepääoma Yhtiön osakepääoma on kaksituhattaviisisataa euroa (2500,00) ja osakkeiden lukumäärä 31 688 osaketta. As Oy Helsingin Gunillankartano Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on As Oy Helsingin Gunillankartano 2 Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita Helsingin kaupungissa

Lisätiedot

ASIANAJOTOIMINTAA KOSKEVIA SÄÄDÖKSIÄ JA OHJEITA

ASIANAJOTOIMINTAA KOSKEVIA SÄÄDÖKSIÄ JA OHJEITA B 11 YLEISET LUPAEHDOT ASIANAJAJAN TOIMEN HARJOITTAMISEKSI OSAKEYHTIÖSSÄ (15.4.2005, muutettu 7.4.2006, 26.1.2007 ja 29.10.2010) Yleiset määräykset 1 Asianajajista annetun lain 5 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Pörssitiedote 1 (5) KUTSU FORTUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2015 :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 31. päivänä 2015 kello 14.00 alkaen

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on Helsinki.

Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on Helsinki. JÄTKÄSAAREN PYSÄKÖINTI OY YHTIÖJÄRJESTYSLUONNOS 6.9.2011 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2015 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 6.5.2015, klo 9.00 9.25 Paikka: Läsnä: Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Zeeland Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 19.4.2013 kello 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa, osoitteessa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina helmikuun 5. päivänä 2015 alkaen klo 13.00 Tampere-talon Studio-salissa osoitteessa

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. luonnos 2.9.2014 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Yleisiä säännöksiä 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. 2 Toiminnan tarkoitus ja toimiala

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 1. päivänä 2014 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa.

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa. ASUNTO OY KAARENPEIKKO YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa. 2 TOIMIALA Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan

Lisätiedot

ASUNTO OY NELJÄS LINJA 17-19 YHTIÖJÄRJESTYS

ASUNTO OY NELJÄS LINJA 17-19 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY NELJÄS LINJA 17-19 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Neljäs linja 17-19 ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia No 1 Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys

STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Stockmann Oyj Abp, englanniksi Stockmann plc ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa tavaratalotoimintaa,

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2010 KLO 09:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 9. päivänä 2010 kello

Lisätiedot

Kiinteäehtoinen laina. Vuosimaksulainan muuttaminen kiinteäehtoiseksi. Koron määrä. Uusi maksusuunnitelma PÄÄTÖS

Kiinteäehtoinen laina. Vuosimaksulainan muuttaminen kiinteäehtoiseksi. Koron määrä. Uusi maksusuunnitelma PÄÄTÖS VALTIOKONTTORI Rahoitus Erityisrahoitusjärjestelyt PÄÄTÖS 13.10.14 LOIMAAN,KAUPUNKI DG, a - r, o..(13 i i ' 1 Ol / V Kiinteistö Oy Loimaan Vuokra-asunnot c/o Hulmin Huolto Oy Hannele Vainio Kauppalankatu

Lisätiedot

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ),

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ), 1 OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Keiteleen kunta 1.2. Kiuruveden kaupunki 1.3. Maaningan kunta 1.4. Pielaveden kunta 1.5. Siilinjärven kunta 1.6. Tervon kunta 1.7. Tuusniemen kunta 1.8. Vesannon kunta

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SSH Communications Security Oyj

SSH Communications Security Oyj SSH Communications Security Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU SSH Communications Security Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20. maaliskuuta 2014 klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

Toimialoina ovat kaikki kulttuurin ja taiteen alat ja näiden toimintaa välittömästi tai välillisesti tukevat toimialat.

Toimialoina ovat kaikki kulttuurin ja taiteen alat ja näiden toimintaa välittömästi tai välillisesti tukevat toimialat. Kulttuuriosuuskunta Bertta Osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala Osuuskunnan toiminimi on Kulttuuriosuuskunta Bertta ja sen kotipaikka on Kotka. Osuuskunnan tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : -

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : - PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisterijärjestelmä Sivu 1 31.07.2013 : - SÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 2555471-2 Yhtiö: Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunta Käsittelevä toimisto: Jäljennöksen

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Alla luetellut liitteet ilmenevät :n tilinpäätöksestä 2014, joka löytyy :n internet-sivuilta osoitteesta: https://fortum-ar-2014.studio.crasman.fi/pub/pdf/fortum_tilinpaatos_2014.pdf Liite 6 Tilinpäätösasiakirjat

Lisätiedot

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä. Osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskumma-kustannus ja kotipaikka Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsenten talouden tukemiseksi harjoittaa

Lisätiedot

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI - YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOSTARVE, YHTIÖKOKOUS, HALLITUKSEN JÄSENET, ISÄNNÖITSIJÄ JA TARKASTAJAT

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI - YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOSTARVE, YHTIÖKOKOUS, HALLITUKSEN JÄSENET, ISÄNNÖITSIJÄ JA TARKASTAJAT 1 Oikeusministeriö Ohje Lainvalmisteluosasto Jyrki Jauhiainen 2.6.2010 UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI - YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOSTARVE, YHTIÖKOKOUS, HALLITUKSEN JÄSENET, ISÄNNÖITSIJÄ JA TARKASTAJAT Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30.

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30. YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2014 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie 1, 00370 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 5 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 19.02.2015 Raportti voimassa asti 06.05.2015 Arkistointitunnus 1424201711232 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Optiplan Oy Y-tunnus 0775337-1 Tietolähteiden

Lisätiedot