Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen
|
|
- Ella Sala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen 135/100/2013 KHALL 92 Selostus: Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan altaalla ja siihen liit tyvil lä vesialueilla, on merkittävää kulttuuri- ja luonnonhistoriallista arvoa. Alue on kiinnostava sekä kansallisesti että kansainvälisesti matkai lun kannalta. Saimaa on noussut esiin eri tahojen kautta mer kit tävä nä järvialueena maailmassa. Saimaan ainutlaatuista geo lo gis ta perustaa ja järven syntytarinaa ei ole juurikaan tuotu mat kai lul li ses ti esiin. Saimaan potentiaali uniikkina, luonnoltaan mo ni puo li se na, historialtaan ainutlaatuisena alueena on vielä hyödyntämättä täy sipai noi ses ti. Alueen julkisten toimijoiden kuntien, kaupunkien, maakuntien on kiin ni tet tä vä yhdessä vielä tehokkaammin huomiota eteläisen Saimaan tulevaisuuteen. Alueen elinvoimaisuutta voi kehittää luomalla Sai maan tarinasta laaja historiallis-kulttuurinen viitekehys Saimaan kes tä vään matkailulliseen esiin tuomiseen ja tuotteistamiseen. Tä mä tähtää koko eteläisen Saimaan ja siihen liittyvien vesialueiden tunnet tuu den nostoon sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Suunnitteilla oleva Saimaa Geopark -aluekokonaisuus tarjoaa toimin ta mal lin alueen luontomatkailun edistämiseksi. Saimaa Geopark on yksi Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntaliittojen mat kai lu strate gioi den kärkihankkeista. Myös Suomen kansallisessa mat kai lu strate gias sa Geopark-alueet tuodaan esiin luontomatkailun avain vahvuuk si na. Geopark kestävän kehittämisen työkaluna ja kansainvälisyyden li sää jä nä Geopark-aluekokonaisuuden keskeinen ajatus on kehittää aluetta ja sen paikallistaloutta houkuttelemalla Geoparkin alueelle sen geo logias ta, luonnosta ja kulttuurista kiinnostuneita uusia kävijäryhmiä. Geo park lisää koti- ja ulkomaisten matkailijoiden saapumista alu eel le ja kehittää alueen omaan tarinaan liittyviä laadukkaita palveluja ja tuot tei ta. Alueen yrittäjät voivat hakeutua mukaan Geo park-toi mintaan, jossa he saavat erityisen laatukoulutuksen. Sen jälkeen yrit tä jät saavat tuotteilleen Geopark-logon, joka kertoo laadukkaasta pai kallis tuot tees ta eri puolilla maailmaa. Geopark linkittää yrittäjät mukaan kansainväliseen Geo park-toi min-
2 taan, jonka kautta uudet ideat ja kansainvälinen yhteistyö vah vis tuu. Maa il mal la on yli 100 Geopark-aluekokonaisuutta ja Eu roop pas sa kin lä hes 70. Suomen toistaiseksi ainoa Geopark on Rokualla Pohjois-Suo mes sa. Geopark-alueet lisäävät tutkitusti myös myös alueen asukkaiden koti seu dun tuntemusta ja arvostusta, kun oman asuinympäristön geo sisäl tö jä ja luonnon- ja kulttuurihistoriaa tuodaan esille mo ni puo li ses ti. Geopark luo opetussisältöjä myös kouluopetukseen. Geopark itsessään ei ole suojelu- tai kieltoalue. Geopark on alueen mat kai lun ja luontokohteiden sekä historiallisen kehityksen esit tä miseen tähtäävä työkalu. Geo-park ei myöskään ole hanke, vaan laaja prosessinomainen toimintamalli, jolla lisätään aluekokonaisuuden elin voi mai suut ta ja tunnettuutta määrätyissä, kehittyvissä kan sain väli sis sä verkostoissa ja kohderyhmissä. Geopark-verkosto syntyi Keski-Euroopassa vuonna 2000 neljän taan tu van alueen pohtiessa keinoja siihen, kuinka alueiden taloutta saa tai siin nousuun. Huomattiin, että alueiden vahvuuksina ovat ainut laa tui nen luonto ja geologia sekä niihin liittyvä historia ja ny ky kulttuu ri. Geoparkiksi voidaan nimetä aluekokonaisuus, jolla on erityistä geolo gis ta arvoa ja joka sisältää merkittäviä geologisia maisemia, näh tävyyk siä ja käyntikohteita. Alueella voi olla myös arkeologisesti, eko logi ses ti, historiallisesti tai kulttuurisesti tärkeitä ja omaleimaisia koh teita. Eteläisen Saimaan luonto- ja kulttuurialue käsittää juuri nämä kritee rit. Nykyisin Euroopan Geopark-verkostoon kuuluu lähes 70 Geoparkia ym pä ri Eurooppaa ja maailmanlaajuiseen verkostoon yli sata Geopar kia eri puolilla maailmaa. Matkailullisen vetovoiman nä kö kul mas ta Geopark-alueet ovat rinnastettavissa kansallispuistoihin ja UNES- COn maailmanperintökohteisiin, vaikka Geopark ei ole suoranainen suo je lu alue sanan tiukimman määritelmän mukaan. Saimaan Geopark-alueen perustaminen Saimaan Geopark muodostetaan perustamalla Saimaan Geopark -yh dis tys Yhdistyksen perustavat jäsenet ovat Geopark-alu een kaupungit ja kunnat: Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Juva, Puumala, Ruokolahti, Savitaipale, Sulkava ja Taipalsaari. Geopark-alue on esitetty liitteessä 1. Saimaa Geoparkin toiminta alkaa virallisesti ja vuoden aika na haetaan ulkoista rahoitusta hankkeen käytännön toteutuksille, suun ni tel laan Geopark-teemareittejä sekä rakennetaan konkreettisia
3 geo koh tei ta, opaskyltityksiä, organisaatiota ja muita Geo park-sta tuksen saamiseksi määriteltyjä asioita. UNESCO-statuksen hakeminen Saimaan Geoparkille Geopark-verkosto (European Geoparks Network EGN) on osa YK:n alai sen UNESCOn toimintaa, kuten maailmanperintökohteet. Kukin Geo par kik si haluava alue hakee Geopark-jäsenyyttä UNESCOlta. Ha ku pro ses si kestää noin puolestatoista kahteen vuoteen. Statuksen saatuaan alue saa käyttää UNESCOn tunnuksia ja UNES CO Global Geopark -nimeä. Eteläisen Saimaan osalta nimi oli si Saimaa UNESCO Global Geopark. Geopark on pysyvää toimintaa, jonka taso arvioidaan neljän vuoden vä lein korkean laatutason ylläpitämiseksi. UNESCOn ja kan sain vä lisen Geopark-verkoston asiantuntijat, toimijat, verkostot ja ideat ovat kaik kien Geoparkien käytössä ja tietoja vaihdetaan aktiivisesti eri laisis sa tapaamisissa ja kokouksissa. Geoparkin jäsenmaksu UNES- COl le on noin 1000 vuodessa. Saimaa Geopark -yhdistys tulee hakemaan UNESCOn Global Geopark statusta. Hakuprosessi on kaksivaiheinen: Ensimmäisessä vaiheessa laaditaan luonnos jäsenhakemuksesta ja il moi te taan aikomus hakea jäsenyyttä. Hakemukset osoitetaan kansal li sel le Geopark-toimikunnalle, joka antaa niistä lausunnon ja vä littää aiehakemuksen kansainväliselle UNESCOn Geo park-sih tee ristöl le. Toisessa vaiheessa varsinainen UNESCOn Geo park-sta tuk sen saamiseen tähtäävä hakemus jätetään kansalliselle Geo park-toi mikun nal le, joka välittää sen edelleen UNESCO:lle. Tämän jälkeen on odotettavissa, että UNESCOn määräämät ar vioitsi jat tarkastavat Saimaa Geopark-aluekokonaisuuden geologiset näkö kul mat, jonka jälkeen arviointi keskittyy alueen muuhun mat kai lul liseen, aluetaloudelliseen ja toiminnalliseen tarkasteluun. Arviointi tehdään alueella ja kestää useampia päiviä sisältäen konkreettisia kohde vie rai lu ja, opastuksen arviointia ja muuta tarkastustoimintaa. Erityis tä huomiota arvioinnissa kiinnitetään alueen toimijoiden (kun tien) henkiseen ja taloudelliseen sitoutumiseen kokoisvaltaiseen ja pit käntäh täi men toimivuuteen alueen hyväksi. Saimaa Geoparkin suunnittelu on alkanut vuonna 2011 ja jatkuu vuo den 2016 loppuu. Saimaa Geoparkin suunnittelu alkoi vuonna Vuosille Ete lä-kar ja lan ja Etelä-Savon maakuntaliitot sekä eteläisen Sai maan kaupungit ja kunnat Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Juva, Puu ma la,
4 Ruokolahti, Savitaipale, Sulkava ja Taipalsaari ovat myön tä neet euron rahoituksen Etelä-Saimaan luon to mat kai lun kehittämiseen Geopark-alueen suunnittelun kautta. Valmisteluhankkeen osatoteuttajana on Geologinen tutkimuskeskus GTK, joka vastaa alueen geologisten, luontomatkailuun sopivien resurs sien kartoittamisesta ja määrittelystä. Hanketta hallinnoi Imatran Seu dun Kehitysyhtiö Oy. Hankkeen tuloksena eteläisen Saimaan alueelta on määritelty 111 hy vää geologista matkakohdetta, jotka geologisen sisältönsä puo lesta sopivat matkailukäyttöön. Jokaisen kunnan alueelta otetaan mukaan suunnitteilla olevaan Saimaa UNESCO Global Geoparkiin kunnan ja asiantuntijoiden mää rittä mät käyntikohteet, jotka kertovat parhaiten Saimaan luon non his torias ta ja siihen liittyvästä kulttuurista. Hanke valmistelee myös jä senha ke muk sen tekemisen UNESCOlle loppuvuodesta Kullakin Geo park kiin kuuluviin kohteisiin tulee UNESCOn asettamien kri teerien mukaan liittyä jonkin asteinen suojelumerkintä (mui nais jäännös-mer kin tä, luonnonsuojelualue tai muu vastaava) joko suun nit telu kaa vois sa (maakunta- tai yleiskaava) tai muuten. Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen vuoden 2017 alus ta läh tien Kuten edellä on kuvattu, niin eteläisen Saimaan alueelle tulee pe rustaa Geopark-yhdistys kansainväliseen Geopark-verkostoon liit ty mis tä ja Geopark-statuksen saamista varten. Yhdistys toimii vi ral li se na alueellisena Geopark-toimijana ja on jäseniensä edunvalvoja Geopark-ver kos tos sa. Saimaa Geopark -yhdistyksen toimintamalli on kuvattu yk si tyis koh taises ti liitteessä 2. Saimaa Geopark-yhdistyksen säännöt ja pe rus tamis kir ja laaditaan valmistelu-hankkeessa vuoden 2016 aikana. Valmis te lu hank keen ohjausryhmä vastaa sääntöjen valmistelusta. Geopark-yhdistyksen ja alueen päätoimipaikaksi (yhdistyksen ko tipai kak si) määritellään Imatran kaupunki (valmisteluhankkeen ohjaus ryh män kokous , Mikkeli). UNESCO-kriteerien mukaan toi mi pis tees sä tulee työskentelemään oma henkilökuntansa (2 3 htv), joka hallinnollisesti liittyy Imatran kaupungin henkilökunnaksi. Toi min ta tähtää Geopark-alueen suunnitteluun ja toteutukseen, jossa: luodaan tarvittavat Saimaa Geopark-aineistot, tuodaan Geopark-sisällöt paikallisen tason yritys- ja ke hit tä mis toimin taan,
5 tuetaan yritystoimintaa koulutuksin, integroidaan maakunnalliset virkistysalueorganisaatiot (Ete lä-kar jalan säätiö ja Etelä-Savon yhdistys) osaksi Saimaan Geopark -toi minta mal lia, haetaan alueelle kansallisia ja kansainvälisiä rahoituksia erilaisiin ke hit tä mis hank kei siin ja toimitaan alueen yhteistyöelimenä kansainväliseen toimintaan ja tut ki mus yh tei söi hin. Yhdistyksen vuosittaiset jäsenmaksut, alkaen vuodesta 2017, on valmis te lu hank kees sa määritelty seuraavasti seuraavan viiden vuo den suunnittelujaksolle: kaupungit Imatra, Lappeenranta ja Mikkeli: kunnat Juva, Puumala, Ruokolahti, Savitaipale, Sulkava ja Tai palsaa ri: Saimaan Geopark -yhdistyksen kustannusarvio ja ra hoi tus suun ni telma vuosille on esitetty liitteessä 3. Yhdistyksen vuo sit tainen maksuaikataulu määritellään samalla, kun yhdistyksen säännöt kir joi te taan. Kuntien yhteinen rahoitusosuus vuosittain on euroa, jonka li säk si yhdistyksen liitännäisjäseneksi voidaan hyväksyä, vuo si kokouk sen määräämää jäsenmaksua vastaan, ns. Geopark-kummi- tai Geo park-yri tys jä se niä. Pidemmän aikavälin tavoitteena on, että yhdis tyk sen vuotuinen toimintabudjetti olisi noin euroa. Jäsenmaksulla katetaan Geoparkin toiminnan palkka- ja muita ku luja. Yhdistyksen pääomaa voidaan käyttää myös Geoparkiin liittyvien ke hit tä mis hank kei den omarahoitusosuutena. Esitetty jä sen mak suosuus huomioidaan vuosittain kuntien talousarviosuunnittelussa. Saimaa Geopark ry on suunniteltu perustettavaksi loppuvuoden 2016 aikana niin, että rekisteröity yhdistys aloittaa toimintansa Vuonna 2017 Geopark olisi jo toiminnassa ja alueen jäsen ha ke mus vireillä UNESCO:ssa. Liitteet Liite 1 Saimaa Geopark-karttarajaus Liite 2 Saimaa Geopark-toimintamalli Liite 3 Saimaa Geopark kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma Asian käsittely: Geopark-hanketta oli esittelemässä projektipäällikkö Minna Käh tävä-mart ti nen ja paikalla kuuntelemassa Maisa Kokki. Kunnanjohtajan päätösehdotus:
6 Kunnanhallitus päättää ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle pää tettä väk si, että Sulkavan kunta: 1. on mukana Saimaa Geoparkissa ylläesitetyllä tavalla, 2. liittyy perustettavaan Saimaa Geopark -yh dis tyk seen, 3. varautuu esitettyyn euron jäsenmaksuosuuteen vuosittain, edel ly tyk sel lä, että laadittu rahoitusmalli toteutuu. Päätös: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle pää tet tä väk si, että Sul kavan kunta: 1. on mukana Saimaa Geoparkissa ylläesitetyllä tavalla, 2. liittyy perustettavaan Saimaa Geopark -yh dis tyk seen, 3. varautuu esitettyyn euron jäsenmaksuosuuteen vuosittain, edel ly tyk sel lä, että laadittu rahoitusmalli toteutuu.
Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen
Kunnanhallitus 59 09.05.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen 1075/14/2016 Khall 09.05.2016 59 Valmistelija: hallintojohtaja Virpi
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN
Kunnanhallitus 109 23.05.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN 3/02.04/2014 KHALL 109 (Asian valmistelija vs. hallintojohtaja
Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys :
Kaupunginhallitus 217 16.05.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen 765/00.01.05.02/2013 KH 217 Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys 9.5.2016: "Valmistelija/lisätiedot: kehitysjohtaja Markku Heinonen,
GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE
11.4.2016 Ruokolahden kunta Virastotie 3 56100 Ruokolahti ETELÄINEN SAIMAA GEOPARK-ALUEEKSI: JÄRVEN AINUTLAATUINEN TARINA TULEVAISUUDEN VOIMAVARAKSI Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan altaalla
GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE
Lappeenrannan kaupunki Villimiehenkatu 1 53100 Lappeenranta 3.5.2016 ETELÄINEN SAIMAA GEOPARK-ALUEEKSI: JÄRVEN AINUTLAATUINEN TARINA TULEVAISUUDEN VOIMAVARAKSI Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan
Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen
Kunnanhallitus 108 10.05.2016 Kunnanvaltuusto 24 18.05.2016 Kunnanhallitus 231 15.11.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen 130/00.04.01/2016 Kh 10.05.2016 108 Valmistelija:
Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen
Kunnanhallitus 140 02.05.2016 Kunnanvaltuusto 25 09.05.2016 Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen 115/14.01.00/2016 Kh 02.05.2016 140 Valmistelija Antti Pätilä
Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.
Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava
Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke
Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke Geologian ja Suomen luonnon päivä 27.8.2016 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke
Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Aamukahvit matkailutoimijoille Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti
Aamukahvit matkailutoimijoille 2.5. Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti Heli Rautanen 5/8/2017 1 Saimaa Geopark Mikkeli Juva Sulkava Puumala Imatra Lappeenranta Savitaipale Taipalsaari Ruokolahti
Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi
Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet
Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.
Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa
Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen
Kunnanhallitus 108 10.05.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen 130/00.04.01/2016 Kh 10.05.2016 108 Valmistelija: Jari Willman, kunnanjohtaja p. 0400 753 939 jari.willman@taipalsaari.fi
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen
Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa
Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.
N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S
100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen
Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä
Korkein hallinto oikeus Muita päätöksiä Etusivu» Päätöksiä» Muita päätöksiä» Muupaatos» Muu päätös 1440/2014 Muu päätös 1440/2014 Moottorikelkkailureitin reittisuunnitelman hyväksymistä Nilsiässä koskeva
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------
Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen.
Kaupunginhallitus 53 16.02.2015 Kaupunginhallitus 223 17.08.2015 Kaupunginhallitus 5 18.01.2016 Kaupunginhallitus 185 04.07.2016 MLL:N TILA-ASIA/KIRJE KAUPUNGINHALLITUKSELLE Kaupunginhallitus 16.02.2015
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat
Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33
Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/
Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista
Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:
Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33
VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel
Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle
Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017
Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle
Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen
Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.
TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 53
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 53 Kunnanvaltuusto AIKA 18.05.2016 klo 19:39-20:15 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Keulasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.
Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007
Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN
Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN 46/00.01/2014 KHALL 184 (Asian valmistelija kunnanjohtaja Heikki Laukkanen, puh. 0400 755 204) Maakunnallisen
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016
Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Lausunto Varsinais-Suomen maakunnallisen virkistysalueyhdistyksen perustamisesta
Kaupunginhallitus 297 24.08.2015 Kaupunginhallitus 312 31.08.2015 Lausunto Varsinais-Suomen maakunnallisen virkistysalueyhdistyksen perustamisesta 306/00.03.02/2015 Kaupunginhallitus 24.08.2015 297 Viestintä-
Kaupunginhallitus 102 09.03.2015. Koulu, tiede ja kansainvälisyys-hanke 1507/12.00.02/2015
Kaupunginhallitus 102 09.03.2015 Koulu, tiede ja kansainvälisyys-hanke 1507/12.00.02/2015 KHALL 09.03.2015 102 Hakemusnumerolla 101353 on Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, lii ken ne- ja ympäristökeskuksen
Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.
Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017
Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A
K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E
Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen
Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.
Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,
Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto
Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen
Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0
Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija
Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany
Vulkaneifel Geopark, Germany North Pennines A.O.N.B. Geopark, Geomatkailu UK Swabian Geopark Alps Harz, Geopark, Germany Germany Geomatkailu on osa maailmanlaajuisesti kasvavaa luontomatkailutrendiä Geomatkailussa
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta
Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Kirkkokuorolle, baritonisolistille ja uruille Tämä virren 64, kahden Piae Cantiones-laulun ja kolmen evankeliumikatkelman pohjalle rakentuva pieni passiomusiikki
1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)
olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti
Usko, toivo ja rakkaus
Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon
Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)
Kaupunginhallitus 36 20.01.2014 Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) 372/10/00/02/2013 KH 36 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780 9343 Kaupunginhallitus
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
VAPLTK Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön kokouksessaan
Vapaa-aikalautakunta 14 11.05.2016 Vapaa-aikalautakunta 29 19.05.2016 Vapaa-aikalautakunnan yleisavustukset 2016 VAPLTK 14 11.5.2016 Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön
Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 Sisällysluettelo Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä