Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen 130/ /2016 Kh Valmistelija: Jari Willman, kunnanjohtaja p Selvityksen laatijat: Topiantti Äikäs, kaupunkikehitysjohtaja, p Minna Kähtävä-Marttinen, projektipäällikkö, p Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geo park-alueen muodostaminen Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan altaalla ja siihen liittyvillä vesi alueil la, on merkittävää kulttuuri- ja luonnonhistoriallista arvoa. Alue on kiin nos ta va sekä kansallisesti että kansainvälisesti matkailun kannalta. Saimaa on noussut esiin eri tahojen kautta merkittävänä järvialueena maa ilmas sa. Saimaan ainutlaatuista geologista perustaa ja järven syntytarinaa ei ole juurikaan tuotu matkailullisesti esiin. Saimaan potentiaali uniikkina, luon nol taan monipuolisena, historialtaan ai-nutlaatuisena alueena on vielä hyö dyn tä mät tä täysipainoisesti. Alueen julkisten toimijoiden kuntien, kaupunkien, maakuntien on kiin nitet tä vä yhdessä vielä tehokkaammin huomiota eteläisen Saimaan tu le vaisuu teen. Alueen elinvoimaisuutta voi kehittää luomalla Saimaan tarinasta laa ja historiallis-kulttuurinen viitekehys Saimaan kestävään matkailulliseen esiin tuomiseen ja tuotteistamiseen. Tämä tähtää koko eteläisen Saimaan ja siihen liittyvien vesialueiden tunnettuuden nostoon sekä kansallisesti et tä kansainvälisesti. Suunnitteilla oleva Saimaa Geopark -aluekokonaisuus tarjoaa toi min ta mallin alueen luontomatkailun edistämiseksi. Saimaa Geopark on yksi Etelä-Kar ja lan ja Etelä-Savon maakuntaliittojen matkailustrategioiden kär kihank keis ta. Myös Suomen kansallisessa matkailustrategiassa Geopark-alu eet tuodaan esiin luontomatkailun avainvahvuuksina. Geopark kestävän kehittämisen työkaluna ja kansainvälisyyden li sääjä nä Geopark-aluekokonaisuuden keskeinen ajatus on kehittää aluetta ja sen pai kal lis ta lout ta houkuttelemalla Geoparkin alueelle sen geologiasta, luonnos ta ja kulttuurista kiinnostuneita uusia kävijäryhmiä. Geopark lisää kotija ulkomaisten matkailijoiden saapumista alueelle ja kehittää alueen omaan tarinaan liittyviä laadukkaita palveluja ja tuotteita. Alueen yrittäjät voi vat hakeutua mukaan Geopark-toimintaan, jossa he saavat erityisen laa tu koulu tuk sen. Sen jälkeen yrittäjät saavat tuotteilleen Geopark-logon, jo ka kertoo laadukkaasta paikallistuotteesta eri puolilla maailmaa.

2 Geopark linkittää yrittäjät mukaan kansainväliseen Geopark-toimintaan, jon ka kautta uudet ideat ja kansainvälinen yhteistyö vahvistuu. Maailmalla on yli 100 Geopark-aluekokonaisuutta ja Eurooppassakin lähes 70. Suomen toistaiseksi ainoa Geopark on Ranualla Pohjois-Suomessa. Geopark-alueet lisäävät tutkitusti myös myös alueen asukkaiden ko ti seudun tuntemusta ja arvostusta, kun oman asuinympäristön geosisältöjä ja luon non- ja kulttuurihistoriaa tuodaan esille monipuolisesti. Geopark luo ope tus si säl tö jä myös kouluopetukseen. Geopark itsessään ei ole suojelu- tai kieltoalue. Geopark on alueen mat kailun ja luontokohteiden sekä historiallisen kehityksen esittämiseen täh tää vä työkalu. Geopark ei myöskään ole hanke, vaan laaja pro ses sin omai nen toimintamalli, jolla lisätään aluekokonaisuuden elinvoimaisuutta ja tun nettuut ta määrätyissä, kehittyvissä kansainvälisissä verkostoissa ja koh de ryhmis sä. Geopark-verkosto syntyi Keski-Euroopassa vuonna 2000 neljän taantuvan alu een pohtiessa keinoja siihen, kuinka alueiden taloutta saataisiin nousuun. Huomattiin, että alueiden vahvuuksina ovat ainutlaatuinen luonto ja geo lo gia sekä niihin liittyvä historia ja nykykulttuuri. Geoparkiksi voidaan nimetä aluekokonaisuus, jolla on erityistä geologista ar voa ja joka sisältää merkittäviä geologisia maisemia, nähtävyyksiä ja käyn ti koh tei ta. Alueella voi olla myös arkeologisesti, ekologisesti, his to rial lises ti tai kulttuurisesti tärkeitä ja omaleimaisia kohteita. Eteläisen Saimaan luon to- ja kulttuurialue käsittää juuri nämä kriteerit. Nykyisin Euroopan Geopark-verkostoon kuuluu lähes 70 Geoparkia ympäri Eu roop paa ja maailmanlaajuiseen verkostoon yli sata Geoparkia eri puo lil la maailmaa. Matkailullisen vetovoiman näkökulmasta Geopark-alueet ovat rin nas tet ta vis sa kansallispuistoihin ja UNESCOn maa il man pe rin tö koh teisiin, vaikka Geopark ei ole suoranainen suojelualue sanan tiukimman määri tel män mukaan. Saimaan Geopark-alueen perustaminen Saimaan Geopark muodostetaan perustamalla Saimaan Geopark -yh dis tys Yhdistyksen perustavat jäsenet ovat Geopark-alueen kau pun git ja kunnat: Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Juva, Puumala, Ruo ko lah ti, Savitaipale, Sulkava ja Taipalsaari. Geopark-alue on esitetty liitteessä 1. Saimaa Geoparkin toiminta alkaa virallisesti ja vuoden aikana hae taan ulkoista rahoitusta hankkeen käytännön toteutuksille, suun ni tellaan Geopark-teemareittejä sekä rakennetaan konkreettisia geokohteita, opas kyl tyk siä, organisaatiota ja muita Geopark-statuksen saamiseksi määri tel ty jä asioita. UNESCO-statuksen hakeminen Saimaan Geoparkille Geopark-verkosto (European Geoparks Network EGN) on osa YK:n alaisen UNESCOn toimintaa, kuten maailmanperintökohteet. Kukin Geo par kik-

3 si haluava alue hakee Geopark-jäsenyyttä UNESCOlta. Hakuprosessi kestää noin puolestatoista kahteen vuoteen. Statuksen saatuaan alue saa käyttää UNESCOn tunnuksia ja UNESCO Glo bal Geopark -nimeä. Eteläisen Saimaan osalta olisi Saimaa UNESCO Glo bal Geopark. Geopark on pysyvää toimintaa, jonka taso arvioidaan neljän vuoden välein kor kean laatutason ylläpitämiseksi. UNESCOn ja kansainvälisen Geopark-ver kos ton asiantuntijat, toimijat, verkostot ja ideat ovat kaikkien Geopar ki en käytössä ja tietoja vaihdetaan aktiivisesti erilaisissa tapaamisissa ja kokouksissa. Geoparkin jäsenmaksu UNESCOlle on noin 1000 vuodes sa. Saimaa Geopark -yhdistys tulee hakemaan UNESCOn Global Geopark -sta tus ta. Hakuprosessi on kaksivaiheinen: Ensimmäisessä vaiheessa laaditaan luonnos jäsenhakemuksesta ja il moite taan aikomus hakea jäsenyyttä. Hakemukset osoitetaan kansalliselle Geo park-toi mi kun nal le, joka antaa niistä lausunnon ja välittää aie ha ke muksen kansainväliselle UNESCOn Geopark-sihteeristölle. Toisessa vaiheessa varsinainen UNESCOn Geopark-statuksen saamiseen täh tää vä hakemus jätetään loka-marraskuussa kansalliselle Geo park-toimi kun nal le, joka välittää sen edelleen UNESCO:lle. Tämän jälkeen on odotettavissa, että UNESCOn määräämät arvioitsijat tar kas ta vat Saimaa Geopark-aluekokonaisuuden geologiset näkökulmat, jon ka jälkeen arviointi keskittyy alueen muuhun matkailulliseen, alue ta loudel li seen ja toiminnalliseen tarkasteluun. Arviointi tehdään alueella ja kestää useampia päiviä sisältäen konkreettisia kohdevierailuja, opastuksen arvioin tia ja muuta tarkastustoimintaa. Erityistä huomiota arvioinnissa kiin nite tään alueen toimijoiden (kuntien) henkiseen ja taloudelliseen si tou tu miseen kokoisvaltaiseen ja pitkäntähtäimen toimivuuteen alueen hyväksi. Saimaa Geoparkin suunnittelu alkanut vuonna 2011, jatkuu vuoden 2016 loppuun Saimaa Geoparkin suunnittelu alkoi vuonna Vuosille Etelä-Kar ja lan ja Etelä-Savon maakuntaliitot sekä eteläisen Saimaan kau pungit ja kunnat Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Juva, Puumala, Ruokolahti, Sa vi tai pa le, Sulkava ja Taipalsaari ovat myöntäneet euron ra hoituk sen Etelä-Saimaan luontomatkailun kehittämiseen Geopark-alueen suun nit te lun kautta. Valmisteluhankkeen osatoteuttajana on Geologinen tutkimuskeskus GTK, jo ka vastaa alueen geologisten, luontomatkailuun sopivien resurssien kartoit ta mi ses ta ja määrittelystä. Hanketta hallinnoi Imatran Seudun Ke hi tysyh tiö Oy. Hankkeen tuloksena eteläisen Saimaan alueelta on määritelty 111 hyvää geo lo gis ta matkakohdetta, jotka geologisen sisältönsä puolesta sopivat mat kai lu käyt töön.

4 Jokaisen kunnan alueelta otetaan mukaan suunnitteilla olevaan Saimaa UNES-CO Global Geoparkiin kunnan ja asiantuntijoiden määrittämät käynti koh teet, jotka kertovat parhaiten Saimaan luonnonhistoriasta ja siihen liitty väs tä kulttuurista. Hanke valmistelee myös jäsenhakemuksen tekemisen UNES COl le loppuvuodesta Kullakin Geoparkkiin kuuluviin kohteisiin tu lee UNESCOn asettamien kriteerien mukaan liittyä jonkin asteinen suo jelu mer kin tä (muinaisjäännösmerkintä, luonnonsuojelualue tai muu vas taava) joko suunnittelukaavoissa (maakunta- tai yleiskaava) tai muuten. Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen vuoden 2017 alusta lähtien Kuten edellä on kuvattu, niin eteläisen Saimaan alueelle tulee perustaa Geo park-yh dis tys kansainväliseen Geopark-verkostoon liittymistä ja Geopark-sta tuk sen saamista varten. Yhdistys toimii virallisena alueellisena Geo park-toi mi ja na ja on jäseniensä edunvalvoja Geopark-verkostossa. Saimaa Geopark -yhdistyksen toimintamalli on kuvattu yksityiskohtaisesti liit tees sä 2. Saimaa Geopark-yhdistyksen säännöt ja perustamiskirja laa ditaan valmisteluhankkeessa vuoden 2016 aikana. Valmisteluhankkeen ohjaus ryh mä vastaa sääntöjen valmistelusta. Geopark-yhdistyksen ja alueen päätoimipaikaksi (yhdistyksen kotipaikaksi) mää ri tel lään Imatran kaupunki (valmisteluhankkeen ohjausryhmän kokous , Mikkeli). UNESCO-kriteerien mukaan toimipisteessä tulee työsken te le mään oma henkilökunta (2 3 htv), joka hallinnollisesti liittyy Imatran kau pun gin henkilökunnaksi. Toiminta tähtää Geopark-alueen suun nit te luun ja toteutukseen, jossa: luodaan tarvittavat Saimaa Geopark-aineistot, tuodaan Geopark-sisällöt paikallisen tason yritys- ja ke hit tä mis toi mintaan, tuetaan yritystoimintaa koulutuksin, integroidaan maakunnalliset virkistysalueorganisaatiot (Ete lä-kar jalan säätiö ja Etelä-Savon yhdistys) osaksi Saimaan Geopark -toi minta mal lia, haetaan alueelle kansallisia ja kansainvälisiä rahoituksia erilaisiin kehit tä mis hank kei siin ja toimitaan alueen yhteistyöelimenä kansainväliseen toimintaan ja tutki mus yh tei söi hin. Yhdistyksen vuosittaiset jäsenmaksut, alkaen vuodesta 2017, on val mis telu hank kees sa määritelty seuraavasti seuraavan viiden vuoden suun nit te lujak sol le: kaupungit Imatra, Lappeenranta ja Mikkeli: kunnat Juva, Puumala, Ruokolahti, Savitaipale, Sulkava ja Tai palsaa ri: Saimaan Geopark -yhdistyksen kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma vuo sil le on esitetty liitteessä 3. Yhdistyksen vuosittainen maksu ai ka tau lu määritellään samalla, kun yhdistyksen säännöt kirjoitetaan.

5 Kuntien yhteinen rahoitusosuus vuosittain on euroa, jonka lisäksi yh dis tyk sen liitännäisjäseneksi voidaan hyväksyä, vuosikokouksen määrää mää jäsenmaksua vastaan, ns. Geopark-kummi- tai Geo park-yri tys jä seniä. Pidemmän aikavälin tavoitteena on, että yhdistyksen vuotuinen kus tannus ar vio olisi noin euroa. Jäsenmaksulla katetaan Geoparkin toiminnan palkka- ja muita kuluja. Yhdis tyk sen pääomaa voidaan käyttää myös Geoparkiin liittyvien ke hit tä mishank kei den omarahoitusosuutena. Esitetty jäsenmaksuosuus huomioidaan vuo sit tain kuntien talousarviosuunnittelussa. Saimaa Geopark ry on suunniteltu perustettavaksi loppuvuoden 2016 ai kana niin, että rekisteröity yhdistys aloittaa toimintansa Vuonna 2017 Geopark olisi jo toiminnassa ja alueen jäsenhakemus vireillä UNES- CO:s sa. Lisäksi on vuosittain talousarviovalmistelussa otettava huomioon toiminnan vaa ti mat muut kustannukset, kuten opasteiden sijoittaminen (ensimmäinen vuo si), kohteiden merkitseminen ja markkinointi. Tarkemmat suojelulliset ky sy myk set varmistuvat vasta UNESCOn arvioitsijoiden käynnin jälkeen. Kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs on esitellyt hanketta kun nan val tuustol le Liitteet Kj Liite 1: Geopark-alue Liite 2: Saimaa Geopark-toimintamalli Liite 3: Saimaa Geopark kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma Kunnanhallitus päättää ja ehdottaa edelleen kunnanvaltuustolle pää tet täväk si, että Taipalsaaren kunta liittyy yllä esitetyllä tavalla perustettavaan Sai maa Geopark -yhdistykseen, varautuu esitettyyn jäsenmaksuosuuteen vuo sit tain talousarviossaan ja hyväksyy esitetyt periaatteet Saimaa Geopark -aluekokonaisuuden muodostamisesta. Taipalsaaren kunta nimeää edus ta jan sa aloittavaan Saimaa Geopark -yhdistyksen hal li tuk seen vuoden 2016 loppuun mennessä. Kh Hyväksyttiin.

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen Kunnanhallitus 59 09.05.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geomatkailukohteeksi -kehittämishankkeen loppuun saattaminen 1075/14/2016 Khall 09.05.2016 59 Valmistelija: hallintojohtaja Virpi

Lisätiedot

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen

Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen Kunnanhallitus 108 10.05.2016 Kunnanvaltuusto 24 18.05.2016 Kunnanhallitus 231 15.11.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen ja Saimaa Geopark -alueen muodostaminen 130/00.04.01/2016 Kh 10.05.2016 108 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN Kunnanhallitus 109 23.05.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 SAIMAA GEOPARK -YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA SAIMAAN GEOPARK -ALUEEN MUODOSTAMINEN 3/02.04/2014 KHALL 109 (Asian valmistelija vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys :

Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys : Kaupunginhallitus 217 16.05.2016 Saimaa Geopark ry:n perustaminen 765/00.01.05.02/2013 KH 217 Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys 9.5.2016: "Valmistelija/lisätiedot: kehitysjohtaja Markku Heinonen,

Lisätiedot

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE 11.4.2016 Ruokolahden kunta Virastotie 3 56100 Ruokolahti ETELÄINEN SAIMAA GEOPARK-ALUEEKSI: JÄRVEN AINUTLAATUINEN TARINA TULEVAISUUDEN VOIMAVARAKSI Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan altaalla

Lisätiedot

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE

GEOPARK ON ALUEIDEN KESTÄVÄN KEHITTÄMISEN TYÖKALU KUNNILLE JA YRITYKSILLE Lappeenrannan kaupunki Villimiehenkatu 1 53100 Lappeenranta 3.5.2016 ETELÄINEN SAIMAA GEOPARK-ALUEEKSI: JÄRVEN AINUTLAATUINEN TARINA TULEVAISUUDEN VOIMAVARAKSI Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan

Lisätiedot

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen Kunnanhallitus 140 02.05.2016 Kunnanvaltuusto 25 09.05.2016 Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaan Geopark-alueen muodostaminen 115/14.01.00/2016 Kh 02.05.2016 140 Valmistelija Antti Pätilä

Lisätiedot

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen

Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen Kunnanhallitus 92 23.05.2016 Saimaa Geopark -yhdistyksen perustaminen ja Saimaa Geopark-alueen muodostaminen 135/100/2013 KHALL 92 Selostus: Saimaan eteläisellä osalla, ns. Suur-Saimaan altaalla ja siihen

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

Aamukahvit matkailutoimijoille Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti

Aamukahvit matkailutoimijoille Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti Aamukahvit matkailutoimijoille 2.5. Varpasaari Kalastuspuisto Saimaa Geopark -projekti Heli Rautanen 5/8/2017 1 Saimaa Geopark Mikkeli Juva Sulkava Puumala Imatra Lappeenranta Savitaipale Taipalsaari Ruokolahti

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 53

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 53 TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 53 Kunnanvaltuusto AIKA 18.05.2016 klo 19:39-20:15 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Keulasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke

Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke Suunnitteilla Saimaa Geopark Saimaa geomatkailukohteeksi -valmisteluhanke Geologian ja Suomen luonnon päivä 27.8.2016 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kehittämistoimikunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Riihikosken toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Matkailulautakunta 16.04.2010 Aika 16.04.2010 klo 9:00-10:30 Paikka Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oriveden yhdistys on toimittanut Ori veden kaupunginhallitukselle oheisen kirjeen. Kaupunginhallitus 53 16.02.2015 Kaupunginhallitus 223 17.08.2015 Kaupunginhallitus 5 18.01.2016 Kaupunginhallitus 185 04.07.2016 MLL:N TILA-ASIA/KIRJE KAUPUNGINHALLITUKSELLE Kaupunginhallitus 16.02.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN

Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN 46/00.01/2014 KHALL 184 (Asian valmistelija kunnanjohtaja Heikki Laukkanen, puh. 0400 755 204) Maakunnallisen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 10.05.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Esperi OY Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

Saimaa Geopark yhdistyksen säännöt (perustaminen )

Saimaa Geopark yhdistyksen säännöt (perustaminen ) 1 Saimaa Geopark yhdistyksen säännöt (perustaminen 1.1.2017) Käsitelty Saimaa Geopark-projektin valmistavan hankkeen workshopissa Sulkava 13.10.2016 / Topiantti Äikäs 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

KH Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p

KH Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p Kaupunginhallitus 44 12.03.2018 Kaupungin asukkaiden vuonna 2017 jättämät aloitteet 58/00.02.00/2018 KH 12.03.2018 44 Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403 Kaupungin asukkaiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen Kunnanhallitus 144 27.05.2013 Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen 170/10/2013 Kunnanhallitus 144 Ranuan kunnan henkilökuljetuksista on järjestetty tarjouskilpailu. Ky sees sä on EU-kynnysarvot

Lisätiedot