Hallituskaudella valmisteltavia lainsäädäntöhankkeita
|
|
- Heli Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituskaudella valmisteltavia lainsäädäntöhankkeita Seuraavia lainsäädännön uudistamishankkeita on tarkoitus valmistella STM:ssä kokonaisuutena siten, että valmistelussa huomioidaan keskinäiset rajapinnat. Vammaislainsäädännön uudistaminen Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmä (Valas-työryhmä) työskenteli toimikaudella Työryhmän tavoitteena oli sovittaa yhteen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki uudeksi vammaispalveluja koskevaksi erityislaiksi, joka turvaa eri vammaryhmien yhdenvertaiset palvelut. Lisäksi työryhmä selvitti muita vammaispalveluja koskevan lainsäädännön uudistamistarpeita. Valas -työryhmän raportti lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle keväällä Lainsäädännön valmistelua jatketaan meneillään olevalla hallituskaudella virkatyönä eri tahoja aktiivisesti kuullen. Mielenterveyslain ja päihdehuoltolain uudistaminen Meneillään olevalla hallituskaudella on tarkoitus valmistella mielenterveys- ja päihdepalveluja koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta. Parhaillaan STM:n valmistelemat mielenterveyslain ja päihdehuoltolain kokonaisuudistusta koskevat arviointimuistiot ovat lausuntokierroksella. Uudistus koskee sekä mielenterveys- ja päihdehuollon palveluja että tahdosta riippumatonta hoitoa ja rajoitustoimenpiteitä koskevia säännöksiä. Valmistelun tueksi on tarkoitus perustaa työryhmä. Itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistaminen Sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön valmistelua on tarkoitus jatkaa meneillään olevalla hallituskaudella laajempana kokonaisuutena. Valmistelussa hyödynnetään edellisellä hallituskaudella rauennutta hallituksen esitystä itsemääräämisoikeuslaiksi (HE 108/2014). Valmistelussa otetaan huomioon eri asiakas- ja potilasryhmät (esim. kehitysvammaiset henkilöt, muistisairaat, sosiaali- ja terveydenhuollon kiireelliset tilanteet). Valmistelun tueksi on tarkoitus perustaa työryhmä. * * * * *
2 Kattavia tietoja rajoitustoimenpiteiden käytöstä erityishuollossa ei ole saatavilla, sillä valtakunnallisesti ei ole kerätty tilastoja asiasta. Olen pyytänyt tilastoja parista erityishuoltopiiristä ja Rinnekodista, laitan ne tulemaan heti, kun saan. Lisäksi laitamme mahdollisimman pian selvityksen STM:ssä vireillä olevista ja suunnitteilla olevista itsemääräämisoikeuteen ja vammaislainsäädäntöön liittyvistä lainsäädäntöhankkeista. Eri rekisterien pohjalta tehtyjen laskentojen mukaan kehitysvammaisten henkilöiden kokonaismäärä Suomessa on noin henkilöä, joista noin on erilaisten sosiaalihuollon palvelujen piirissä. Kehitysvammaisista henkilöistä kehitysvammalaitoksissa asui vuoden 2013 lopussa 1 464, joista pitkäaikaisasukkaita oli henkilöä. Autetun asumisen eli ympärivuorokautisen tehostetun palveluasumisen piirissä asui henkilöä. Ehdotettua kehitysvammalain muutosta sovellettaisiin vain laitoksissa ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Eli noin kehitysvammaista henkilöä asuu toimintayksikössä, joissa voitaisiin ehdotetun kehitysvammalain muutoksen mukaan käyttää rajoitustoimenpiteitä. Lakiehdotuksen mukaisten rajoitustoimenpiteiden kohteena olevista erityishuollossa olevista henkilöistä tai käytettävien rajoitustoimenpiteiden määrästä ei ole täsmällistä, koottua tietoa. HE:n mukaan rajoitustoimenpiteiden soveltamisalan piirissä arvioidaan olevan tuhannesta kahteen tuhatta kehitysvammaista henkilöä. Ohessa liitteenä Valvirasta saatu tiedosto, jossa on kuvattu rajoitustoimenpiteiden käyttöä yksityisissä kehitysvammahuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä, joilla on Valviran lupa sosiaalipalvelujen antamiseen. Valviran lupa on palvelujen tuottajilla, joilla on useamman eri läänin alueella toimintayksikköjä. Aluehallintovirastot myöntävät luvat alueillaan, Valvira myöntää siis vain valtakunnalliset luvat. Valvira on kerännyt tiedot vuoden 2014 toimintakertomuksista, joka palvelujen tuottajan on vuosittain toimitettava luvan myöntäneelle viranomaiselle. Tiedostosta käy ilmi toimintayksikön asiakaspaikkamäärät, käytettyjen rajoitustoimenpiteiden määrä yksiköittäin sekä se, kuinka moneen asiakkaaseen rajoitustoimenpidettä on käytetty. Näitä lukuja katsottaessa ei käy ilmi, onko eri rajoitustoimenpiteitä käytetty samaan/samoihin henkilöihin vai ovatko henkilöt kutakin rajoitustoimenpidettä käytettäessä eri henkilöitä. Osittain varmaankin rajoitustoimenpiteet kohdistuvat samoihin henkilöihin. Luvuista käy ilmi, että vaihtelu yksiköittäin on suurta: joissain yksiköissä ei ole käytetty toimintayksikön ilmoituksen mukaan lainkaan rajoitustoimenpiteitä, osassa on käytetty useita kertoja. Eniten on selvästi käytetty liikkumista rajoittavia välineitä ja fyysistä estämistä tai ohjaamista, jonkin verran myös yhteydenpidon rajoittamista, hygieniaan tai ruokailuun liittyviä toimenpiteitä sekä eristämistä. Ohessa myös linkki Valviran julkaisuun Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sosiaalihuollon ympärivuorokautissa palveluissa (2013) Tästäkään selvityksestä ei löydy prosentuaalisia tietoja siitä, kuinka moneen henkilöön rajoitustoimenpiteitä on kohdistettu selvityksen kohteena olleissa kehitysvammahuollon yksiköissä. Selvityksen kohteena oli kaikkiaan 69 kehitysvammaisten ympärivuorokautisia palveluja antavaa yksikköä. Näistä 32 oli julkisen sektorin ylläpitämiä, 18 yhdistyksen, säätiön tms. ja 19 palveluntuottajana oli yksityinen yritys. Selvityksessä mukana olleista yksiköistä pienimmässä oli 5 asiakaspaikkaa ja suurimmassa 256. Yksittäisten rajoittamistapahtumien määrä vaihteli nollasta 1576:een ja kohteena olleiden asiakkaiden määrä nollasta 83:een. Eniten käytetyt toimenpiteet olivat fyysinen ohjaus (67 %), rauhoittavat lääkkeet (54 %) erityinen huolenpito (39 %) sekä liikkumisvapauden rajoittaminen ja asioiden ja esineiden haltuunotto (36 %). Pirjo Kainulainen
3 Toimintakertomustiedot 2014, kehitysvammaisten yksiköt, annetut tiedot rajoittamistoimenpiteistä Hygienian hoitoon liittyvät toimenpiteet Ruokailuun liittyvät toimenpiteet Lääkehoitoon liittyvät toimenpiteet Liikkumista rajoittavien välineiden käyttö tai muu Fyysinen estäminen tai ohjaaminen Eristäminen Vierailut ja yhteydenpito Toimintayksik ön sisäisten suhteiden rajoittaminen Puheluiden rajoittaminen tai estäminen Huom. Toimintayksikkö Asiakaspaikkamäärä Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Kerrat Hlöt Hirvinummen palvelukoti Pohjantähden palvelukoti Villa Saimaa, kehitysvammaisten palvelukoti Palvelukoti Villa Martti Villa Ranta Villa Tyrni, kehitysvammisten palvelukoti Rajoitustoimenpiteistä kysytty. Kahden asukkaan puhelin hoitajien kansliassa, yhdessä sovittu asukkaan ja omaisen kanssa. Soittopäivät X 2/vk. Eivät itse pyydä puhelinta. Attendo Linnakartanon Palvelukoti Attendo Metsokangas Kalkun Palvelukoti Kotkan asumisyksikkö 7 2 Muut vammaiset, autismi Askiston ryhmäkoti Muut vammaiset, autismi Käpylän ryhmäkoti Muut vammaiset, autismi Aittapolun asumispalvelut Salon hoivakoti Ryhmäkoti Mäntylä Kotiranta Fantti Lohi Sinisiipi Rantapirtti Niittytupa Muu, mikä? Omaisuuden haltuunotto. Käytetty kaksi kertaa neljään henkilöön. PikkuKarelia 4 Muu, mikä? Omaisuuden haltuunotto. Käytetty kolme kertaa kahteen henkilöön. VillaKarelia
4 Villa Aura: Kotipesä ja Jokeri- Kunnari Tapionpirtti Mikeva Ritaharju Tolpanniemen ryhmäkoti Muu, mikä? Koskee JokeriKunnarin osalta lapsia, joilla on EHO-päätös ja heitä on ohjattu omaan huoneeseen ja/tai oven sulkemista välittömän aggression ajaksi. Loppuvuodesta lokakuusta 2014 lähtien niitä ei ole enää ollut. Käytetty 99 kertaa yhteen henkilöön. Täytetty kohta muu. Muuta ei määritelty, käytetty 33 kertaa kuuteen henkilöön. Täytetty kohta muu. Muuta ei määritelty, käytetty 31 kertaa yhteen henkilöön. Muu, mikä? Turvavyönkäyttö yhdellä asukkaalla istuessaan tetraplegia-tuolissa turvallisuuden takaamiseksi. Käyttökerrat 365. Pattijoen palvelukoti Palvelukoti Metsäpolku Neliapilan palvelukoti Muu, mikä? 2555 kertaa, seitsemään henkilöön. Sängynlaitojen käyttö päivittäisessä hoidossa viidellä henkilöllä. Huomioitavaa: sängynlaidat käytössä putoamisen estämiseksi levon aikana henkilöillä, joiden liikuntakyky on heikentynyt niin, ettei omatoiminen ylösnousu ja liikkeellelähtö ole enää turvallista. Hygieniahaalari: Kahdella asukkaalla käytössä öisin. Hopeanuolen palvelukoti Muu, mikä? Yhden asukkaan parranajo ja kasvojenhoito hoidetaan asukkaan omasta pyynnöstä käsistä kiinni pitäen. Käyttökerrat 100. Metsälinnan asumispalvelut Ilmarinrinteen asumispalvelut Kesäheinän palvelukoti Pikkutulppaanin palvelukoti Villa Runo Yhteensä
5
6
7
8
9
10
YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2014 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT
YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2014 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus Toiminimi
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin
Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma
Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja rajoitustoimenpiteiden käyttö erityishuollossa Oulu 12.12.2016 Ylitarkastaja
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 6.11.2014 J. Moring 1 Mielenterveys- ja päihdeasioita koskevat lakiuudistukset osa isompaa kokonaisuutta
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 96/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Eteva kuntayhtymä Toimitusjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja
Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastineet ja
Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastineet 29.1.2016 ja 25.2.2016 Rajoitustoimenpide Ratkaisija Ratkaisija kiireellisessä tilanteessa Päätöksenteko
Liite eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoon 10.2.2016 Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastine 29.1.2016 Rajoitustoimenpide Ratkaisija Ratkaisija
Itsemääräämisoikeushanke - kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen. Kuntamarkkinat 9-10.9.2015 Sami Uotinen Johtava lakimies
Itsemääräämisoikeushanke - kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen Kuntamarkkinat 9-10.9.2015 Sami Uotinen Johtava lakimies HE 108/2014 Itsemääräämisoikeustyöryhmä luovutti loppuraporttinsa
Kehitysvammalain muutokset
Kehitysvammalain muutokset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 31.1.2017 Kehitysvammalain muutokset/sanna Ahola 1 Lainsäädännön tilanne Eduskunta hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumispalveluissa Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollossa - koulutuspäivä uudesta lainsäädännöstä Varkaus 30.8.2016 Ylitarkastaja
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Sari Mehtälä ylitarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Kehitysvammalain toimeenpano
Kehitysvammahuollon ajankohtaista: Kehitysvammalain toimeenpano 26.3.2019 Sari Mehtälä @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin
KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET. Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä.
KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä. LUKIJALLE Tässä esitteessä kerrotaan muutoksista, joita on tehty kehitysvammalakiin. Kehitysvammalaissa
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus työryhmän alustavat linjaukset Koske X juhlii positiivista polkua Jyväskylä 10.5.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus työryhmän alustavat linjaukset Koske X juhlii positiivista polkua Jyväskylä 10.5.2012 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LÄHTÖKOHTINA UNIVERSAALIT
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Sari Mehtälä Ylitarkastaja @smehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta
Uusi itsemääräämisoikeuslaki
Uusi itsemääräämisoikeuslaki Sujuvat palvelut, täysivaltainen elämä Kuopio 29.10.2014 Sirkka Sivula Itsemääräämisoikeuslaki Laki sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta
YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT
YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi (yhtsön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus Toiminimi
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI KEHITYSVAMMAISTEN ERITYISHUOLLOSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA (HE 96/2015 VP)
LAUSUNTO 1(7) 3.2.2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI KEHITYSVAMMAISTEN ERITYISHUOLLOSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA (HE 96/2015 VP) Tausta Eduskunnalle
Itsemääräämisoikeuslaki. Oma tupa, oma lupa - itsemääräämisoikeus vanhuspalveluissa
Itsemääräämisoikeuslaki Oma tupa, oma lupa - itsemääräämisoikeus vanhuspalveluissa Riitta Burrell 20.5.2014 Hallitusohjelma Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma: Laaditaan lainsäädäntö asiakkaiden
YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2015 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT
YKSITYISEN PALVELUJEN TUOTTAJAN TOIMINTAKERTOMUS 2015 LUVANVARAISET SOSIAALIPALVELUT 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi (yhtsön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus Toiminimi
Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus
Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Sanna Ahola, erityisasiantuntija, OTK 8.12.2017 Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus / Sanna Ahola 1 Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän tavoitteet Sosiaalihuollon
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Kehitysvammahuolto
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Kehitysvammahuolto Ylitarkastaja Saija Kujansuu 22.11.2016 1 LSSAVI, kehitysvammahuolto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, kehitysvammahuollon paikantaminen
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa Sari Mehtälä Ylitarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011
Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Ohjaus palvelujen tuottamiseen ja rakentamiseen Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita
Kehitysvammalain muutokset mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Oili Sauna-aho
Kehitysvammalain muutokset mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Oili Sauna-aho Keskeiset sisällöt Kehitysvammalakiin tehdyt muutokset voimaan 10.6.2016 Laki säätelee erityishuollossa olevan kehitysvammaisen
Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos
25.4.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos UUSI ASIAKAS- JA POTILASLAKI Itsemääräämisoikeuslainsäädännön kokonaisuudistus NYKYTILA Itsemääräämisoikeutta tukevia ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevia
Rajoitustoimenpiteistä päättäminen kehitysvammaisten erityishuollossa
1 Rajoitustoimenpiteistä päättäminen kehitysvammaisten erityishuollossa Taulukossa kuvattuja rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa säädettyjen edellytysten
Tulevaisuuden vammaispalvelut
Tulevaisuuden vammaispalvelut Anu Autio, Juha-Pekka Konttinen ja Stina Sjöblom 13.3.2014 Tulevaisuuden vammaispalvelut 1 Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävät 1. Sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen & Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, tahdosta
Vammaispalvelulain valmistelun tilanne. Vammaisneuvostopäivä Helsinki, Jaana Huhta, STM
Vammaispalvelulain valmistelun tilanne Vammaisneuvostopäivä Helsinki, 14.12.2017 Jaana Huhta, STM Vammaislainsäädännön uudistamisen tausta Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki;
Ajankohtaista vammaislainsäädännössä
Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon
Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus. Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL
Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL Miksi IMO-laki? Tarkoituksena vähentää itsemääräämisoikeuden rajoittamista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Jouni Nummi jouni.nummi@eskoo.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Eskoon sosiaalipalvelujen
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan
Kehitysvammahuollon palvelujen tilanne ja toimivuus valvonnan ja lupahallinnon Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
Kehitysvammahuollon palvelujen tilanne ja toimivuus valvonnan ja lupahallinnon Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Marja-Leena Kärkkäinen Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Johtaja Oulussa 23.8.2012
Itsemääräämisoikeuslaki
Itsemääräämisoikeuslaki Oma elämä omannäköiset palvelut -seminaari 27.11.2014 Liisa Murto oikeuksienvalvontalakimies Näkövammaisten Keskusliitto ry Taustaa lainsäädännölle Perusoikeudet ja perustuslain
Mitä on vapaus muistisairailla. Anna Tamminen Muistiliitto
Mitä on vapaus muistisairailla Anna Tamminen Muistiliitto Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä oma järjestö Jäsenyhdistyksiä 44, jäseniä noin 15 000 Tukea, ohjausta, neuvontaa,
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet
PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI
PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI 24.9.2018.Janne Utriainen, Kristiina Laitinen Palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän
1 luku. 1 a. Perustelut
1 luku 1 a Mitä tässä laissa säädetään sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, sovelletaan myös sosiaalihuollon ammattihenkilön tehtäviä vastaavia tehtäviä hoitaviin, soveltuvan sosiaalihuollon ammatillisen
Ajankohtaisia asioita lakiuudistuksesta ja kehitysvammahuollon valvonnasta
Ajankohtaisia asioita lakiuudistuksesta ja kehitysvammahuollon valvonnasta Kehitysvammahuollon yhteistyökokous 8.11.2011 23.11.2011 1 Laki yksityisistä sosiaalipalveluista voimaan 1.10.2011 Lain keskeisimmät
Kysymyksiä ja vastauksia hallituksen esityksestä itsemääräämisoikeuslaiksi HE 108/2014
Kysymyksiä ja vastauksia hallituksen esityksestä itsemääräämisoikeuslaiksi HE 108/2014 Helsinki 24.3.2015 Outi Raunetvuo Mitä on itsemääräämisoikeus? Lakimääritelmät YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa vuonna 2017
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa vuonna 2017 Ylitarkastaja Sari Vuorilampi & ylitarkastaja Mari Saramaa Twitter: @ValviraViestii, @sarivuorilampi Valvira.fi,
Ajankohtaista lainsäädännössä
Ajankohtaista lainsäädännössä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Kehitysvammaisten Tukiliiton järjestämä kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kouvolassa 8.6.2016 Sirkka Sivula Johtava lakimies, Tukiliitto
Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa
Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen
Asumisen palveluiden laatu ja valvonta
Asumisen palveluiden laatu ja valvonta 15.3.2018 Sari Mehtälä, ylitarkastaja sari.mehtala@valvira.fi @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Uudistuva vammaislainsäädäntö
Uudistuva vammaislainsäädäntö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 20.1.2017 Jaana Huhta, STM 1 23.1.2017 Vammaislainsäädännön uudistaminen Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki
Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta
Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa Laki kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta hallitusneuvos Pirjo Kainulainen, sosiaali- ja terveysministeriö, 24.8.2016
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen kehitysvammahuollon asumis- ja laitospalveluissa 26.3.2019 Sari Mehtälä @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Kuntakentän haasteet ja mahdollisuudet
Kuntakentän haasteet ja mahdollisuudet Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.- 18.1.2013 Jaana Viemerö, erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto Käynnissä edelleen useita samanaikaisia uudistuksia Vammaislainsäädännön
Kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen
Kehitysvammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen Kehitysvammapsykiatrian koulutuspäivä Helsinki 10.4.2014 Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Peruste: Perusoikeudet Yhdenvertaisuus
Vammaissopimus, itsemäärääminen ja kehitysvammalaki
Vammaissopimus, itsemäärääminen ja kehitysvammalaki Sanna Ahola Erityisasiantuntija 9.9.2016 Kehitysvammalain muutokset/sanna Ahola 1 Lainsäädännön tilanne Eduskunta hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksista
Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl
Lainsäädännössä tapahtuu 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla mm. Ajattelutavan muutokset dg tarve Arjen moninaistuminen Toimintaympäristön
Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa
Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa Satu Syrjälä Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 13.01.2016 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Satu Syrjälä, PEOL 21.1.2016
YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta
YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander 2.3.2017 1 Valvira ja aluehallintovirastot
Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet. Itsemääräämisoikeus ja asiakasasiakirjat Niina Häkälä
Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet Itsemääräämisoikeus ja asiakasasiakirjat 18.11.2016 Niina Häkälä 1 Kanta-palvelut ja sosiaalihuollon asiakirjat Sosiaalihuollon asiakastiedot
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä
Lastensuojelu Sijaishuollon valvonta ja mitoitus (yksiköt, joihin Naantali on sijoittanut lapsia)
Lastensuojelu Sijaishuollon valvonta ja mitoitus (yksiköt, joihin Naantali on sijoittanut lapsia) Lastensuojelupalvelut Omppu, Kaarina ( 1 hlö ) Viimeisin ohjaus- ja valvontakäynti: 8.3.2019 Hoitajamitoitus:
Päätös Soveltamisala Toteutus ja päätöksenteko Muutoksenhaku ja tiedoksianto
Lainkohta (LsL) Soveltamisala Toteutus ja päätöksenteko Muutoksenhaku ja tiedoksianto HUOM! Myös 12 vuotta nuoremman lapsen mielipide tulee selvittää ennen päätöstä rajoittaminen enintään 30 vrk yhtäjaksoisesti
Laitos vs. pienkoti. K-S VammaisKaste Kari Räty
Laitos vs. pienkoti K-S VammaisKaste Historiaa Goffman, Erving ( 1961 ): Asylums: Essays on the social situation of mental patients and other inmates, suom. Auli Tarkka & Riitta Suominen. Minuuden riistäjät.
VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN-
VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- Vammaispalvelujen neuvottelupäivät, Scandic Park, Helsinki 18.2.2016 Jaana Huhta, STM Ajankohtaista Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä:
UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI
UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN
Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia
Ajankohtaisia asioita ja lakiuudistuksia Aarne Rajalahti Ts. kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen, 4.11.2014 Paljon rakenteellisia muutoksia meneillään Sote-palvelurakenneuudistus Sosiaalihuoltolaki
Kohti tulevaisuutta: vammaisalan haasteita ja kehitysnäkymiä
Kohti tulevaisuutta: vammaisalan haasteita ja kehitysnäkymiä Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Helsinki 10.9.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies, STM Ajankohtaista vammaispalveluissa ja - politiikassa
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan
Ajankohtaista lainsäädännössä. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä, Pori Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Ajankohtaista lainsäädännössä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä, Pori 9.3.2016 Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry 1 Muutosten taustaa Ajattelutavan muutos: dg tarve; objekti subjekti
LAUSUNTO. Helsinki Viite: Itsemääräämisoikeushankkeen kuulemistilaisuus , kirjallinen lausunto
LAUSUNTO Helsinki 6.9.2013 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Viite: Itsemääräämisoikeushankkeen kuulemistilaisuus 26.8.2013, kirjallinen lausunto Asia: Hallituksen esitys itsemääräämisoikeuslaiksi ja siihen
Ajankohtaiskatsaus muistisairaan oikeuksista
Ajankohtaiskatsaus muistisairaan oikeuksista Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti, tutkija Helsingin yliopisto Alustuksen rakenne Itsemääräämisoikeuslaki Sosiaalihuoltolaki Vanhuspalvelulaki
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta (HE 96/2015 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta (HE 96/2015 vp) Tausta Kun eduskunta hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen
Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta Navikka Toimintakeskus, Kivilouhoksen päivätoiminta 2017
Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta Navikka Toimintakeskus, Kivilouhoksen päivätoiminta 2017 Ajattele ensin tavallisesti ja vasta sitten erityisesti 1
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Seija Aaltonen seija.aaltonen@kto-vs.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Varsinais-Suomen
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen
Kiireettömän hoitoon pääsyn kuminauhailmiöstä kestävään hoitoon pääsyn toteuttamiseen
Sivu 1/6 Jos uutiskirje ei näy ehjänä, tai haluat lukea sen selaimella, niin klikkaa tästä Kiireettömän hoitoon pääsyn kuminauhailmiöstä kestävään hoitoon pääsyn toteuttamiseen Tarvitsemme entistä tiiviimpää
Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten
Helena Vorma lääkintöneuvos
12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anita Lammassaari anita.lammassaari@lshp.f
Kehitysvammahuollon ohjaus ja valvonta
Kehitysvammahuollon ohjaus ja valvonta Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 18.5.2017 Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa
Rajoitteiden käyttö asumispalveluissa
Rajoitteiden käyttö asumispalveluissa Perustieto Määritelmä Miksi rajoitteita käytetään Tutkimustietoa Rajoitteiden käyttö Milloin rajoitteita voidaan käyttää Rajoitus hoitopäätöksenä Arviointi Rajoite
Asumispalvelujen hankinta
Asumispalvelujen hankinta Vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 mukainen Asiakasmäärä n. 70 -> Hankinnan arvo n. 18M Ajalle 1.3.2017-28.2.2021, + 2 v (optio)
Mitä asiakas- ja potilaslaki muuttaa? Anja Noro, projektipäällikkö, THT, tutkimusprofessori
27.9.2018 Mitä asiakas- ja potilaslaki muuttaa? Anja Noro, projektipäällikkö, THT, tutkimusprofessori Lääketieteen etiikan päivä 27.9.2018, Lääkäriliitto, Helsinki Muistisairaiden itsemääräämisoikeus NYKYTILA
Järjestöjen sosiaali- ja terveyspalvelut Anne Perälahti
Järjestöjen sosiaali- ja terveyspalvelut 2017 Anne Perälahti Selvityksen tarkoitus ja tavoitteet Selvitetään rekisteriaineiston pohjalta - Kuinka paljon Suomessa on sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavia
Asumisen kehittämisessä ajankohtaista
Asumisen kehittämisessä ajankohtaista KVANK alueellinen tilaisuus Kirsi Konola Oulu, 30.10.2018 YK:n vammaissopimus ja asuminen 19 art. Itsenäinen elämä ja osallisuus yhteisössä: Vammaisilla henkilöillä
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...
NÄKÖKULMIA KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMISEEN
NÄKÖKULMIA KEHITYSVAMMAISTEN HENKILÖIDEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMISEEN 31.10.2018 Paula Mäkiharju-Brander, ylitarkastaja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Paula Mäkiharju-Brander 2.11.2018
Potilaan asema ja oikeudet
Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon
Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma 2016
Perusturvalautakunta 15.12.2016 143, liite 1 Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma 2016 Ajattele ensin tavallisesti ja vasta sitten erityisesti 1 RUNOKULMAN
Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat
Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen
Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA:
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttavia asumispalveluja koskeva kyselytutkimus toteutettiin kolmen maakunnan alueella 2007 2008, Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Pohjanmaa-hankeen yhteistyönä
Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Voimassa 1.5.2018 1 Tausta ja tarkoitus Hallintosäännön 42 :n mukaan Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii tehtävistä, jotka sosiaali-
Kysymyksiä ja vastauksia kehitysvammaisten itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteistä
Kysymyksiä ja vastauksia kehitysvammaisten itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteistä Sari Vuorilampi, ylitarkastaja,valvira sari.mehtala@valvira.fi @mehtalas Jaana Jokiniitty, sosiaalihuollon ylitarkastaja,
Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille
Sosiaalipalveluiden ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä kunnille ja yksityisille palvelujen tuottajille 22.4.2015 Lakimiehen laatikko Ylitarkastaja Riikka Jackson 1 Kysymys: Tuottaja on merkitty kunnan
PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, 94100 KEMI 1 (5)
1 (5) tark 200514 jm Päivitetty 5/2014 Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut Sauvosaarenkatu 25 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki
PIELAVEDEN PERUSTURVALAUTAKUNTA
perusturvaltk 19.2.2019 27 LIITE 5. PIELAVEDEN PERUSTURVALAUTAKUNTA SOSIAALI PALVELUJEN ASIAKAS MAKSUT AKSA 1.3.2019 1 Hakalan ryhmäkotien asiakasmaksut Vuokra Ateriavuorokausi Turvapuhelin Vuokra
Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet
Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET
Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta
Me Itse ry ja Kehitysvammaisten Tukiliitto ry SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Viite ASIA Lausuntopyyntönne 17.7.2015 STM029:00/2015 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten
Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory
ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN JA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN LAITOS-JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI 2015 Mtp jory 23.2.2016, Aikuisten sosiaalipalvelujen jory 23.3.2016
Asia: Lausunto hallituksen esityksestä (96/2015 vp.) Eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta
L. Lehtonen/l 9.11.2015 1 EDUSKUNNAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Asia: Lausunto hallituksen esityksestä (96/2015 vp.) Eduskunnalle laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta Yleistä
Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi Tampere-Orivesi. Ikäihmisten palvelulinja. Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja
Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontasuunnitelma vuodeksi 2019 Tampere-Orivesi Ikäihmisten palvelulinja Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja Psykososiaalisen tuen palvelulinja Vastaanottopalvelujen