SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
|
|
- Irma Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
2 Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse vastauksesi lyijykynällä mustaten optiseen vastauslomakkeeseen. I Petri Kokko Kuulet haastattelun kaksi kertaa, ensin kokonaan ja sitten jaksotettuna. 1. Minkä asian haastattelija aluksi palauttaa Petri Kokon mieleen? A Mestaruuden saavuttamisen B Ammattilaisuran pituuden C Yleisön tunnetilan 2. Mitä Kokko kertoo pariskunnan elämänmuutoksesta? A He katuivat kilpailemisen lopettamista B He ihmettelivät, miten onnistuneelta se tuntui C He olivat varautuneet siihen 3. Missä mielessä ammattiurheilu muistuttaa yritysmaailmaa? A Molemmissa on hallittava markkinointi B Epäonnistumisen riski on yhtäläinen C Yrityksen johtaja on kuin valmentaja 4. Mitä urheilu on opettanut Kokolle? A Menestys riippuu tahdonvoimasta B Eteenpäin pääsee yhteisvoimin C On osattava kohdistaa voimansa oikein 5. Mitä Kokko sanoo johtajuudesta? A Johtajuuteen pitää saada enemmän koulutusta B Johtajan pitää nykyään osata useita kieliä C Johtaminen vaatii taitoa ilmaista ajatuksensa
3 6. Mitä johtajan täytyy pitää mielessä? A Hyvien harrastusten välttämättömyys B Henkisen hyvinvoinnin osuus kunnon ylläpitämisessä C Oikean elämänasenteen vaikutus terveyteen 7. Mitä Kokko kertoo jumppavideostaan? A Työtoverit olivat pyytäneet sellaista B Se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa C Hän on saanut siitä runsaasti palautetta 8. Mitä Kokko sanoo omasta ajankäytöstään? A Perhe on saattanut joskus jäädä taka-alalle B Hän uskoo jakavansa aikansa oikein C Vapaa-ajastaan hän ei halua tinkiä 9. Millä tavoin urheilijoiden treenit voivat olla esikuvana yritysmaailmassa? A Niissä rasitusta vaihdellaan tasaisin väliajoin B Niissä näkyy keskittymisen voima C Niiden vaikutus suoritukseen analysoidaan tarkasti II Ammattien arvostus Kuulet tämän osan vain kerran, kuutena jaksona. 10. Miksi Katja Kortelainen ryhtyi poliisiksi? A Se oli oikeastaan päähänpisto B Hän havaitsi uuden mahdollisuuden C Hän sai hyödyntää hyvää kuntoaan
4 11. Mitä hän sanoo ammattinsa arvostuksesta? A Se on edelleenkin hyvin alhainen B Sitä ei ole viime aikoina mitattu C Se on kaikesta huolimatta korkea 12. Mitä hän toteaa nykyisistä tehtävistään? A Ne ovat hänelle sopivampia kuin kenttätyö B Niitten parissa ei kukaan jaksa kauan C Niihin täytyy suhtautua ammattimaisesti 13. Miksi Timo Järvinen ryhtyi automyyjäksi? A Hänen isänsä suostutteli hänet siihen B Hänen oma liikkeensä ei enää kannattanut C Hän otti tilaisuudesta vaarin 14. Mitä hän kertoo ammatistaan? A Se on tullut ihmeen suosituksi B Se edellyttää monenlaista tietoa C Sitä on tutkittu kovin vähän 15. Mitä hän sanoo huijausväitteistä? A Hän ei ole koskaan kuullut sellaisista B Hän kohdistaisi ne pikemminkin ostajiin C Niitä ei ole kunnolla tutkittu
5 III Ydinjäte Kuulet tämän osan kaksi kertaa, ensin kokonaan ja sitten jaksotettuna. 16. Mitä Jussi Heinonen alussa korostaa? A Suomalainen ei saa säteilyä ydinjätteestä B Kapselien turvallisuudesta pyritään huolehtimaan C Säteilyn vaikuttavuutta on vaikea mitata 17. Miksi haastattelija ei heti vakuutu riskittömyydestä? A Heinonen vastaa liian välttelevästi B Kapselin pintasäteily tuntuu todella suurelta C Hänellä on tuore kokemus sisäilman radonista 18. Miksi ydinkapselin pintasäteilyä ei Heinosen mukaan tarvitse pelätä? A Se on melkein olematonta B Ihminen ei käytännössä altistu sille C Luonnolliseen säteilyyn verrattuna se on vähäistä 19. Mitä käy ilmi ydinvoimalassa työskentelemisestä? A Se on todella melko vaarallista B Siitä aiheutuva säteilyriski on pieni C Sen riskejä ei osata vielä tarkalleen määritellä 20. Mitä Heinonen sanoo kapselien turvallisuudesta? A Kapseleita eivät saa käsitellä muut kuin ydinvoimalan työntekijät B Kapselista tuleva säteily ei muutu pitkänkään ajan kuluessa vaarattomaksi C Kapselit ovat täysin tavoittamattomissa
6 21. Mihin Heinonen vertaa käytettyä ydinpolttoainetta? A Muihin vaarallisiin jätteisiin B Radioaktiiviseen taustasäteilyyn C Käyttämättömään alkuaineeseen 22. Mitä haastattelija kuitenkin epäilee? A Suomen kallioperän vakautta B Laskelmien paikkansapitävyyttä C Luonnollisen uraanin riittävyyttä 23. Miksi Heinonen ei pelkää maanjäristyksiä? A Ne ovat Suomessa lieviä B Sellaiset eivät vaikuta Suomen kallioperään C Niiden mahdollisuus on otettu huomioon 24. Voiko Suomi käydä kauppaa ydinjätteen loppusijoituksella? A Kyllä, niin on jo tapahtunutkin B Kyllä, Suomen kallioperä on sille sopiva C Kyllä, mutta vain asiantuntemuksen osalta 25. Mikä on koko haastattelun antama vaikutelma ydinjätteen vaarallisuudesta? A Sen vaarat ovat muissa maissa hyvin tiedossa B Riskit on pyritty huolellisesti minimoimaan C Haastateltava ei pysty antamaan selvää vastausta
7 IV Peter von Bagh Du får höra den här delen av provet två gånger, först utan avbrott och sedan i fem avsnitt. Efter varje avsnitt ska du ge ett kort svar på svenska på frågan om det avsnitt du lyssnat på. Skriv svaren med tydlig handstil på sida A av svarsblanketten för språkproven. a) Vad lärde sig Peter von Bagh som pojke av filmen om Scott? (2 saker.) b) Varför var Hitchcock intresserad av att träffa von Bagh? c) Vilken betydelse hade filmen Sian vuosi för von Baghs karriär som filmmakare? d) Varför tycker von Bagh att 1960-talet var ett intressant årtionde i Finland? e) På vilket sätt innebar programserien Sininen laulu en tidsresa för von Bagh?
8 KOKEEN PISTEITYS / POÄNGSÄTTNINGEN AV PROVET Tehtävä Osioiden Pisteitys Paino- Enint. Arvostelumäärä kerroin* lomakkeen sarake Uppgift Antal del- Poäng- Koefficient* Max. Kolumn på uppgifter sättning bedömningsblanketten I II 15 x 1/0 p. x 2 30 p. 1 III 10 x 1/0 p. x 3 30 p. 2 IV 5 x 2 0 p. x 3 30 p. 4 * Painotus tapahtuu lautakunnassa. Viktningen görs av nämnden. Yht./Tot. 90 p. Äänitteen tekstit pohjautuvat seuraaviin lähteisiin: Inspelningstexterna har följande källor: I Telma 4/ ( ) ( ) II Suomen Kuvalehti 20/2010 III Helsingin Sanomat IV ET 1/2010
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 20 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 12.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 12.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 16.2.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.2.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.2.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 15 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 7.9.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 7.9.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 20 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 11.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 11.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.9.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.9.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 11.9.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 11.9.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 11.2.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 11.2.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 16.2.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 16.2.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 11.9.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 11.9.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 14.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 14.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 7.9.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 7.9.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 7.9.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 7.9.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 11.2.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 11.2.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.2.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.2.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 9.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.9.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.9.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 13.2.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 16.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 16.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 15.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 15.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 11.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 11.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 17.2.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 17.2.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.9.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 9.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 14.9.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 23 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 9.9.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 9.9.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.2.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.2.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 30 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 30 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 15.9.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 15.9.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 30 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 7.9.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 7.9.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 10.9.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 10.9.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 9.9.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 9.9.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 15.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Answer questions 1 25 by choosing the best alternative. Mark your answers
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 9.9.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Answer questions 1 25 by choosing the best alternative. Mark your answers
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 16.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Answer questions 1 25 by choosing the best alternative. Mark your answers
Arkeologian valintakoe 2015
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LÅNG LÄROKURS 13.9.2010 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Answer questions 1 25 by choosing the best alternative. Mark your answers
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 13.2.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Answer questions 1 25 by choosing the best alternative. Mark your answers
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
ENGLISH LISTENING COMPREHENSION TEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Answer questions 1 25 by choosing the best alternative. Mark your answers
Kotimaisen kirjallisuuden valintakoe 2015
Sukunimi / Efternamn Kaikki etunimet / Samtliga förnamn Henkilötunnus / Personbeteckning Puhelinnumero / Telefonnummer Valintatoimiston merkintöjä / Urvalsbyråns anteckningar SKO A (B) Sähköpostiosoite
Teoreettisen filosofian valintakoe 2015
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä FTE A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Tarkista
Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10
Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också
Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen.
Taidehistoria Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja kysyy haluaako
Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.
Uskontotiede Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Religionsvetenskap Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja besvara
SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE
SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö
Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus
Grupparbete Ryhmätyö LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus 1. 9.5.2019 A Miten voidaan varmistaa, ettei suunnitelma jää vain paperiksi? Hur kan vi försäkra oss om att planen inte bara lämnar
Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.
Arkeologia Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Arkeologi Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja besvara uppgifterna.
Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen.
Alue- ja kulttuurintutkimus Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä
DEUTSCH HÖRVERSTÄNDNISTEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
DEUTSCH HÖRVERSTÄNDNISTEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 15.2.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN 1 Hören Sie gut zu! Beantworten Sie die Fragen 1 25 und wählen Sie auf Grund des Hörtextes
Alue- ja kulttuurintutkimus
Alue- ja kulttuurintutkimus Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen alkamista valvoja
Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki
Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS Valintakoetehtävät Tehtäväpaperi
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS Valintakoetehtävät 23.5.2011 Tehtäväpaperi Älä kirjoita nimeäsi äläkä henkilötunnustasi vastauspaperiin. Koevalvoja merkitsee paperiin hakijanumerosi. Kokeessa on viisi tehtävää.
DEUTSCH HÖRVERSTÄNDNISTEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
DEUTSCH HÖRVERSTÄNDNISTEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN 1 Hören Sie gut zu! Beantworten Sie die Fragen 1 25 und wählen Sie auf Grund des Hörtextes
Latvia ja liettua Puola, tšekki ja eteläslaavi. Lettiska och litauiska Polska, tjeckiska och sydslaviska
Latvia ja liettua Puola, tšekki ja eteläslaavi Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Lettiska och litauiska Polska, tjeckiska och sydslaviska Rör
Pienryhmässä opiskelu
Kulturer möts (2 op) ruotsin vapaaehtoinen kurssi kaikkien tiedekuntien opiskelijoille ohjattua opiskelua pienryhmissä, pareittain ja itsenäisesti, 8 lähiopetustuntia ensimmäinen kokoontuminen: info, ryhmien
FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys
FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme
Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO
Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1
Venäjän kääntäminen ja tulkkaus Rysk översättning och tolkning
Venäjän kääntäminen ja tulkkaus Rysk översättning och tolkning Haetun kielen koe 27.5.2009 klo 17 19 Prov i det språk till vilket sökanden sökt. Kaikki vastaukset kirjoitetaan näihin papereihin 1 9. Älä
Ilmastokyselyn tulokset
Ilmastokyselyn tulokset Huomioita Kyselyn tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että koululaiset on pakotettu vastaamaan kyselyyn koulussa. Kaupunginosavertailuissa on mukana ainoastaan ne kaupunginosat,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa
SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa
SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa 3.10.2016 Tutkintoaineen sensorikokous on tarkentanut hyvän vastauksen sisältöjä seuraavasti. Sensorikokous on päättänyt muuttaa tehtävien 15 16 pisteitystä. Pisteitys
Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.
Teoreettinen filosofia Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Teoretisk filosofi Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen
Kehoa kutkuttava seurapeli
Kehoa kutkuttava seurapeli Pelaajia: 2-5 henkilöä tai joukkuetta Peliaika: 30 45 min Välineet: pelilauta, 112 korttia, kaksi tavallista noppaa, yksi erikoisnoppa ja viisi pelinappulaa. Kisa Pelin tarkoituksena
FINSKA, MEDELLÅNG LÄROKURS
FINSKA, MEDELLÅNG LÄROKURS 18.3.2019 Censorsmötet inom examensämnet har preciserat beskrivningen av goda svar på följande sätt. Innehåll: Innehåll i fullpoängsvar Manuskript för produktiva svar Poängsättning
SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR
SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,
FINSKA, MEDELLÅNG LÄROKURS
FINSKA, MEDELLÅNG LÄROKURS 27.9.2019 De preliminära beskrivningarna av goda svar utgör en riktgivande beskrivning av de svar som förväntas på uppgifterna i provet. De är i första hand ämnade som stöd för
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen
Puola, tšekki ja eteläslaavi Latvia ja liettua
Puola, tšekki ja eteläslaavi Latvia ja liettua Älä koske näihin tehtäväpapereihin ennen kuin valvoja antaa luvan aloittaa koevastausten laatimisen. Nämä tehtäväpaperit ovat suomeksi. Hieman ennen kokeen
FRANÇAIS ÉPREUVE DE COMPRÉHENSION ORALE LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
FRANÇAIS ÉPREUVE DE COMPRÉHENSION ORALE LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 9.9.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Répondez aux questions 1 à 22. Pour chaque question, choisissez la meilleure
ITALIANO PARTE ORALE LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
ITALIANO PARTE ORALE LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.2.2009 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Risponda alle domande 1 29 scegliendo la risposta più adatta in base a quello che sentirà.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Taidehistorian valintakoe 2015
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä TTA A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Taidehistorian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden
Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen.
Kotimainen kirjallisuus Älä koske tähän kansioon ennen kuin valvoja antaa sinulle luvan aloittaa tehtäviin vastaamisen. Inhemsk litteratur Rör inte denna pärm förrän övervakaren ger dig tillstånd att börja
Maantieteen valintakoe, Helsingin yliopisto Urvalsprov till geografi, Helsingfors universitet 24.5.2010
Maantieteen valintakoe, Helsingin yliopisto Urvalsprov till geografi, Helsingfors universitet 24.5.2010 Nimi / Namn: Henkilötunnus / Personbeteckning: Tehtävä 1/Uppgift 1 (9 pistettä/9 poäng) Käytä tehtävässä
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa
3 x ja 4. A2. Mikä on sen ympyräsektorin säde, jonka ympärysmitta on 12 ja pinta-ala mahdollisimman
HTKK, TTKK, LTKK, OY, ÅA/Insinööriosastot alintauulustelujen matematiian oe 900 Sarja A A Lase äyrien y, (Tara vastaus) y, ja rajaaman äärellisen alueen inta-ala A Miä on sen ymyräsetorin säde, jona ymärysmitta
http://eksamensarkiv.net/
Musiikki Oppgåve 1 Svar på spørsmåla under ved å skrive ein kort, samanhengande tekst på 3 5 setningar på finsk. Kuinka usein kuuntelet musiikkia? Milloin kuuntelet musiikkia? Oppgåve 2 Les tekstane i
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,
FRANÇAIS ÉPREUVE DE COMPRÉHENSION ORALE LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
FRANÇAIS ÉPREUVE DE COMPRÉHENSION ORALE LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Répondez aux questions 1 à 22. Pour chaque question, choisissez la meilleure
104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.
Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda
VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla
VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten
WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014
WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.
Kansatieteen valintakoe 2015
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KSU A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Kansatieteen valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden
MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF
MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,
ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä
ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle
Gränsälvsöverenskommelsen. Rajajokisopimus ja Espoon sopimus asioiden koordinointi. Esbokonventionen samordning av ärenden
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ MILJÖMINISTERIET Lainsäädäntöneuvos Tuire Taina Lagstiftningsrådet Tuire Taina Rajajokisopimus ja Espoon sopimus asioiden koordinointi Gränsälvsöverenskommelsen och Esbokonventionen
Adjektiivin vertailu
Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi
SUOMI KIRJALLINEN OSA KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 21.9.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
SUOMI KIRJALLINEN OSA KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 21.9.2012 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN 1 TEKSTIN YMMÄRTÄMINEN 1.1 1.1a 5 10 15 20 25 Lue tekstit 1.1a 1.1d ja vastaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85%
Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu 2018 Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85% Roolisi Lukkarin käytössä Ylläpidän vain tapahtumia ja/tai yhteystietoja 16%