YRITYSVASTUURAPORTTI Boreal Kasvinjalostus Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YRITYSVASTUURAPORTTI Boreal Kasvinjalostus Oy"

Transkriptio

1 YRITYSVASTUURAPORTTI 2015 Boreal Kasvinjalostus Oy

2 Sisällys 1. Boreal ja yritysvastuu Toimintaympäristö Vastuullista johtamista Sidosryhmät ja sidosryhmäyhteistyö Borealin jäsenyydet eri yhteistyöelimissä Yritysvastuun osa-alueet Taloudellinen vastuu Talouden tunnuslukuja Yhteiskuntavastuu Henkilöstövastuu Henkilöstön tunnusluvut Ympäristövastuu

3 1. Boreal ja yritysvastuu Vastuullisuus on keskeinen osa nykyaikaista ruoantuotantoa. Kasvinjalostuksella puolestaan on erittäin tärkeä rooli ruoantuotannossa niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisestikin sen avulla parannetaan viljelyn edellytyksiä kestävällä tavalla. Toimintamme on kansainvälistä, mutta työllämme on erityisen merkittävä rooli kotimaisessa elintarvikeketjussa. Työmme lähtökohtana on asiakkaidemme; viljelijöiden ja sadon käyttäjien tarpeet. Tehtävänämme ainoana kotimaisena kasvinjalostusyrityksenä on huolehtia oloihimme soveltuvien lajikkeiden kehittämisestä. Tuotteemme, pohjoisiin oloihin soveltuvat lajikkeet, ovat kotimaisen kasvintuotannon edellytys. Edistämme toiminnallamme ja lajikkeillamme luonnonvarojen kestävää käyttöä. Toiminnassamme huomioimme ympäröivän yhteiskunnan ja ympäristön. Henkilöstöllemme tarjoamme turvallisen, terveellisen, tasa-arvoisen ja kannustavan työympäristön, jota olemme sitoutuneet kehittämään. Borealin vastuullinen liiketoiminta rakentuu asiakaslähtöisyydestä, hyvinvoivasta ja osaavasta henkilöstöstä ja työstä suomalaisen elintarviketuotannon hyödyksi liiketoiminnan talous- ja ympäristövastuu huomioiden. Boreal Kasvinjalostus Oy on ollut osa kotimaista elintarvikeketjua jo yli 20 vuoden ajan. Jalostamme ja markkinoimme peltokasvilajikkeita pohjoisissa oloissa toimiville ammattiviljelijöille. Jalostusohjelmissamme ovat mukana tärkeimmät Suomessa viljeltävät peltokasvilajit; viljat, öljy- ja nurmikasvit sekä herne ja härkäpapu. Olemme oman alamme markkinajohtaja Suomessa. Borealin noin 70:llä markkinoilla olevalla lajikkeella viljellään kaksi kolmasosaa Suomen pelloista. Kotimaan markkinoilla toimimisen lisäksi Borealin tavoitteena on vientiliiketoiminnan kehittäminen erityisesti Suomen lähialueilla Toimintaympäristö Maataloussektorilla tapahtuu jatkuvia muutoksia niin kansallisella kuin globaalilla tasolla. Väestönkasvu ja elintason nousu lisäävät voimakkaasti ruoan kulutusta. Globaalille ruoantuotannolle asettaa kuitenkin haasteita ilmastonmuutos ja sen aiheuttama kuivuus, jonka vuoksi laajoja viljelyalueita poistuu käytöstä. Suomessa ilmasto lämpenee ja kasvukausi pitenee, mikä mahdollistaa hieman myöhäisempien lajikkeiden viljelyn. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta myös sään ääriolosuhteet, samoin kuin kasvitaudit ja tuholaiset yleistyvät. Talvehtimisolojen ennustetaan muuttuvan nykyistä haastavammiksi lähivuosikymmenien ajaksi, ennen kuin leudontuminen etenee. Kansallisella tasolla kasvintuotannon perusrakenne on säilynyt pitkälti muuttumattomana 2010-luvun aikana, eikä kokonaisviljelyalaan odoteta lyhyellä aikavälillä merkittäviä muutoksia. Tilojen rakennemuutos kuitenkin etenee tilojen määrä vähenee, mutta tilakoko jatkaa kasvuaan. Rakennemuutosta tapahtuu myös maatalouskaupassa, mikä lisää kilpailua lajikemarkkinoilla. Kansainvälisellä tasolla kasvinjalostuksen keskittyminen jatkuu ja erilaisia liittoutumia ja yhteistyömalleja syntyy. Suomen kaltaisissa viljelyn äärioloissa paikallisen kasvinjalostuksen ja aktiivisen yhteistyön merkitys suomalaisten viljelijöiden ja teollisuusyhteistyökumppaneiden kanssa korostuu. Toimintaympäristöä ravisuttelee etenkin lyhyen aikavälin tarkastelussa markkinat, jotka voivat heilahdella voimakkaasti esimerkiksi hankalista sääolosuhteista tai äkillisistä poliittisista tekijöistä johtuvien muutosten seurauksena. Etenkin viljamarkkinoilla on tapahtunut voimakkaita muutoksia viime vuosien aikana; yleisen talouskasvun heikkous on voimistanut hintasuhteiden muutosten merkitystä. Vaikka vaikutukset tasoittunevat skenaarioiden mukaan tulevan vuosikymmenen aikana, kamppailee kotimainen maataloustuotanto parhaillaan merkittävien kannattavuushaasteiden kanssa. Haasteet heijastuvat suoraan lajike- ja siemenmarkkinoihin ja sen myötä Borealin liiketoimintaan. 2

4 1.3. Vastuullista johtamista Yritysvastuuta johdetaan Borealin yleisten hallintoperiaatteiden mukaisesti hyviä hallintotapoja noudattaen. Liiketoiminnan johtamisessa huomioidaan markkinoilla, sidosryhmissä ja yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Yritysvastuutyömme on osa päivittäistä työtä ja johtamista, jonka perusta on johdettu yrityksen strategiasta. Arvomme kumppanuus, kehittyminen ja menestyminen - ohjaavat johtamista ja jokapäiväistä toimintaa niin sisäisesti kuin suhteessa asiakkaisiimme ja muihin sidosryhmiimme. Kehitämme jatkuvasti liiketoimintaamme vastataksemme yhä täsmällisemmin asiakkaittemme tarpeisiin, samalla kehittäen prosessejamme. Tässä kehitystyössä riskienhallinta ja johtaminen ovat keskeisessä roolissa. Liiketoimintaan liittyviä mahdollisia riskejä arvioidaan säännöllisesti. Tunnistettuihin riskeihin tartutaan toteuttamalla toimenpiteitä, joilla voidaan kehittää koko yrityksen toimintaa sekä parannetaan turvallisuuden ja riskienhallinnan tasoa. Boreal Kasvinjalostus Oy on osakeyhtiö, jonka päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen lakeja ja yhtiön yhtiöjärjestystä. Vastuu yhtiön hallinnosta ja toiminnasta ovat hallintoelimillä, joita ovat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Borealin hallitus on vahvistanut toimintaperiaatteet (Code of Conduct), joiden mukaan noudatamme voimassa olevia lakeja ja määräyksiä, harjoitamme liiketoimintaamme rehellisesti ja eettisesti, suoritamme hankinnat taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti vapaassa kilpailutilanteessa. 2. Sidosryhmät ja sidosryhmäyhteistyö Eri sidosryhmien odotusten huomioiminen on vastuullisen toimintamme ydin ja liiketoimintamme perusta. Pyrimme yhteistyössä avoimeen ja tavoitteelliseen kehittämiseen. Sidosryhmiämme ovat kaikki ne tahot, joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa ja joiden toimintaan yhteistyömme vaikuttaa. Borealin tärkeimmät ulkoiset sidosryhmät ovat siemenkaupan yritykset, viljelijät, satoa käyttävä teollisuus, yhtiön omistajat, alaan liittyvät tutkimuslaitokset, oppilaitokset, viranomaiset sekä Huoltovarmuuskeskus ja media. Käymme sidosryhmiemme kanssa aktiivista vuoropuhelua eri osa-alueilla yhä kilpailukykyisempien lajikkeiden ja myös toimintamme kehittämiseksi. Borealin asiakkaiden eli siemenkaupan yritysten, viljelijöiden sekä satoa käyttävän teollisuuden kanssa keskustelu on erityisen tärkeää asiakastarpeiden tunnistamiseksi lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä. Yhteistyö yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa on erittäin tiivistä; alan tutkimuslaitosten kanssa tehdään hyvin monimuotoista yhteistyötä alkaen pienemmistä projekteista mittaviin kehityshankkeisiin. Oppilaitosyhteistyötä on kehitetty entisestään. Yhteistyö alan keskeisten hallintoviranomaisten kanssa on tiivistä. Borealin viestintä on ennakoivaa, rehellistä ja avointa. Tärkeimpiä tiedotuskanavia ovat verkkosivut, oma tiedotuslehti sekä alan lehdistö. 3

5 2.1. Vuorovaikutus ja välineet sidosryhmien kanssa vuonna Sidosryhmä Vuorovaikutus ja välineet 2015 Asiakkaat - teollisuus - siemenkaupan yritykset - viljelijät suorat asiakaskontaktit, yhteiset kehitysprojektit, sidosryhmäviestintä, verkkosivut, tapahtumat, tiedotuslehti, viljelijätilaisuudet, viljelijätapaamiset, myynnin tukitoimet, esim. koulutustilaisuudet ja myynnin tukimateriaalit, mediaviestintä Yhteistyökumppanit toimialalla, tutkimuksessa ja alihankinnassa (ks. Borealin jäsenyydet yhteistyöelimissä) Omistajat, poliittiset päättäjät ja viranomaiset Oppilaitosyhteistyö Media Henkilöstö Suorat kontaktit, kehitysprojektit, tapaamiset Tapaamiset, yhtiökokous, hallitustyöskentely, verkkosivut, vuosikertomus ja yritysvastuuraportti, suorat kontaktit Opiskelijavierailut, asiantuntijaluennot, opintomateriaalit Verkkosivut, mediatiedotteet, asiantuntijahaastattelut ja artikkelit, suorat kontaktit Aktiivinen vuoropuhelu, henkilöstöinfot, kehityskeskustelut, intranet, yhteistyöryhmä, henkilöstökyselyt, työhyvinvointikysely 2.2. Borealin jäsenyydet eri yhteistyöelimissä Edistääksemme kasvinjalostusta ja siemenmarkkinoiden toimivuutta vaikutamme seuraavissa kansallisesti sekä Euroopan tasolla alan yhteistyöelimissä: Siemenkauppiaitten Yhdistys ry (SKY)* Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR ry EUCARPIA European Association for Research on Plant breeding Kasvinsuojeluseura ry Suomen Viljateknikkojen Seura ry Pro Ruis ry Suomen Maataloustieteellinen Seura ry Suomen Nurmiyhdistys ry Maataloustoimittajat ry Suomalaisen Työn Liitto Veronmaksajien Keskusliitto ry Palvelualojen Työnantajat PALTA ry Elinkeinoelämän Keskusliitto Suomen kaurayhdistys ry * SKY:n jäsenyyden kautta Boreal välillisesti jäsenenä seuraavissa organisaatioissa: European Seed Association (ESA) ja International Seed Federation (ISF). ESAssa jalostusjohtaja Merja Veteläisellä aktiivinen työryhmäjäsenyys. 4

6 3. Yritysvastuun osa-alueet Yritysvastuun jaamme neljään osa-alueeseen: taloudellinen vastuu, yhteiskunnallinen vastuu, henkilöstövastuu ja ympäristövastuu. Kunkin yritysvastuun osa-alue koostuu eri tekijöistä, joiden merkitystä tullaan jatkossa arvioimaan niin sisäisesti kuin sidosryhmien näkökulmasta. Arvioista muodostetaan olennaisuusmatriisi, jonka kehitystä tullaan yritysvastuutyön osana seuraamaan. Jatkossa päivitettävä olennaisuusmatriisi ja analyysi toimivat pohjana, jonka perusteella määrittelemme ne keskeiset toimenpiteet, joihin yritysvastuutyössä panostamme Taloudellinen vastuu Borealin tavoitteena on toimia ja kasvaa kannattavasti. Päättyneellä tilikaudella liikevaihto kasvoi yli 6 % ollen 10,6 milj.. Yhtiön osakkeen omistajille syntyy taloudellista tuottoa osinkoina sekä yhtiön arvon nousun kautta. Suurempi lisäarvo omistajille ja koko yhteiskunnalle syntyy kuitenkin kehitettyjen lajikkeiden tuottaman arvon kautta. Talouden ja liiketoiminnan riskejä sekä kehittämismahdollisuuksia tunnistetaan ja arvioidaan säännöllisesti. Arvioiden perusteella päivitetään riskienhallintasuunnitelmaa myös talouden näkökulmasta, joka varmistaa toiminnan häiriöttömyyden ja keskeytymättömyyden sekä tukee johdon strategiatyötä ja jatkuvuuden hallintaa Talouden tunnuslukuja Rahavirrat Asiakkaat Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Yhteensä Tavaroiden ja Materiaali- ja palveluostot palveluiden toimittajat Liiketoiminnan muut kulut Yhteensä Henkilöstö Henkilöstökulut Julkinen sektori Verot Osakkeenomistajat Omistajille maksetut osingot Yhtiön oman toiminnan kehittämiseen jääneet varat Investoinnit

7 Verojalanjälki Verojalanjälki antaa kuvan toiminnan kokonaisverokuormasta eli kuinka paljon yrityksen toiminnasta kertyy yhteiskunnalle verotuloja. Boreal maksaa kaikki verot Suomeen. Borealin verojalanjälki oli vuonna t (2014: t ). Boreal verojalanjälki 2015 t Tuloverot 48 Työnantajamaksu t 604 Ennakonpidätyks et 783 Kiinteistö, vakuutus, auto ja ajoneuvoverot 34 Arvonlisäverot Yhteiskuntavastuu Kasvinjalostuksella on sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti keskeinen merkitys ruoantuotannossa. Globaaleja haasteita ovat väestönkasvu ja ruokaturva, ihmisjoukkojen siirtyminen alueilta toiselle, niiden keskittyminen sekä ilmastonmuutos. Suomen kaltaisten pohjoisten alueiden rooli tulee ruoantuottajina kasvamaan. Paikallisella kasvinjalostuksella on kiistaton vaikutuksensa siihen, että viljelyä voidaan ylipäätään harjoittaa pohjoisissa oloissamme tarvitaan näihin olosuhteisiin soveltuvia, viljelyvarmoja lajikkeita. Borealin tavoitteena on parantaa viljelyn edellytyksiä ja koko suomalaisen elintarvikeketjun kannattavuutta uusien, lisäarvoa tuottavia lajikkeiden kautta. Jalostusohjelmissamme on kattavasti mukana elintarviketuotannollemme tärkeät kasvilajit, jotta laadukkaan, kotimaisen raaka-aineen saatavuus olisi turvattu. Laadukkaalla raaka-aineella ja sen tasaisella saatavuudella on ratkaiseva merkitys elintarviketeollisuuden prosesseissa, niiden tehokkuudessa ja saannoissa sekä lopputuotteiden laadussa. Tulevaisuuden lajiketarpeiden ennakointi on haastavaa ja erilaisia tarpeita varten on ylläpidettävä mahdollisimman monipuolista geeniainesta. Boreal on mukana säilyttämässä geenivarojen saatavuutta tuleville sukupolville niin viljelijöiden, jalostuksen kuin tutkimuksenkin tarpeisiin; geenipankkitoiminnassa olemme tunnistamassa ja säilyttämässä geenivaroja. Borealin yhtenä tehtävänä on turvata suomalaisen elintarvikehuollon kilpailukykyä varmistamalla jalostusaineistojen omistus ja pohjoisten olojen lajikejalostus eli kansallisen huoltovarmuuden kannalta merkittävien lajien lajikejalostuksen säilyminen Suomessa. 6

8 3.3. Henkilöstövastuu Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö on menestyksemme avain. Boreal kannustaa työntekijöitä osaamisensa kehittämiseen tarjoamalla mahdollisuuksia koulutuksiin niin ryhmä- kuin yksilötasolla. Sähköistä koulutustarjontaa on hyödynnetty aiempaa enemmän sähköisten välineiden ja kanavien kehittyessä. Kehityskeskustelut käydään vuosittain jokaisen työntekijän kanssa ja sen yhteydessä määritellään myös koulutustarpeet. Viime vuonna palkallisesta työajasta koulutukseen käytettiin keskimäärin 2,4 työpv/htv (2014: 3,5 työpv/htv) Henkilöstön työnhyvinvointia kartoitetaan säännöllisesti joka toinen vuosi tehtävällä kyselyllä. Sen tavoitteena on selvittää työyhteisön vahvuudet ja toisaalta selkeimmät työhyvinvoinnin kehittämiskohteet. Kyselyssä kehittämiskohteiksi nousseita asioita ja asiakokonaisuuksia käsitellään esimiesten ja koko henkilöstön kanssa. Kehittämiskohteiden osalta määritellään tavoitteet ja toimenpiteet. Työhyvinvointikysely toteutettiin syksyllä 2015 yhteistyössä Keskinäinen työeläkeyhtiö Elon kanssa. Hyvinvoiva henkilöstö ja vakaat työsuhteet ovat erittäin tärkeitä Borealin liiketoiminnalle ja siksi yrityksessä panostetaan erityisesti ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon, johon sisältyy työhöntulotarkastus ja kolmen vuoden välein tehtävä terveystarkastus. Lisäksi henkilökunnan työkykyä ylläpitävää toimintaa on lisätty tukemalla muun muassa seteleillä henkilökunnan liikunta- ja kulttuuriharrastuksia. Hyvä ja vastuullinen esimiestyö on keskeisessä roolissa tasa-arvoisen, motivoituneen ja kannustavan työilmapiirin luonnissa. Esimiehiä koulutetaan tehtäviinsä säännöllisesti ja toiminta on arvojen pohjalta laadittujen pelisääntöjen mukaista. Säännöllisesti päivitettävä tasa-arvosuunnitelma ja kannustava palkkausjärjestelmä varmistavat, ettei Borealilla tapahdu sukupuoleen liittyvää syrjintää Henkilöstön tunnusluvut Tilikaudella 2015 henkilövuosien määrä Borealilla oli 72,2 (2014:71,3). Henkilöstön lukumäärä oli 72, joista 68 oli vakituisia. Henkilöstöstä pääosa tekee työtä tuotekehityksessä 77 %, markkinoinnissa ja tuotannossa 13 % ja hallinnossa 10 %. Ruuhkahuippujen tasoittamiseksi ja runsaiden ylitöiden välttämiseksi käytetään vuokratyövoimaa tilikaudella ,7 htv (2014: 1,1) Ympäristövastuu Kasvinjalostustyön tuloksena saadaan aikaan positiivisia ympäristövaikutuksia, kuten tuotannon tehostuminen pinta-alaa kohden (satoisampien lajikkeiden satokiloa kohden laskettu ilmastovaikutus on alhaisempi) sekä vähäisempi lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käytön tarve uusilla lajikkeilla. Lisäksi uusien lajikkeiden ravinteiden- ja vedenkäyttö on tutkitusti parantunut, mikä osaltaan pienentää maatalouden haitallisia ympäristövaikutuksia. Suurin osa Borealissa käytetystä energiasta kuluu lämmittämiseen, kasvihuoneiden valaistukseen, koneelliseen jäähdytykseen ja viljan kuivaamiseen. Lämmitykseen hyödynnetään tällä hetkellä osittain maalämpöä, joka otettiin käyttöön vuoden 2015 aikana uuden kasvihuoneen käyttöönoton yhteydessä, mutta maalämmön käyttöä useammissa kasvihuoneissa ollaan laajentamassa. Lisäksi lämmitykseen käytetään kaukolämpöä, joka on pääsääntöisesti tuotettu jyrsinpolttoturpeella ja metsähakkeella. Borealissa käytetty sähkö on tuotettu pääasiassa vesienergialla. Borealin varsinaisesta toiminnasta ei synny merkittävästi suoria kasvihuonekaasupäästöjä. Epäsuoria kasvihuonekaasupäästöjä syntyy lähinnä työmatkoista ja rahdeista. Borealin toiminnasta aiheutuvat päästöt vesiin ovat pieniä ja syntyvät lannoituksesta sekä kasvinsuojeluaineiden käytöstä. Kaiken jätteeksi päätyvän materiaalin määrää pyritään Borealin prosesseissa vähentämään. Materiaaleja kierrätetään ja käytetään mahdollisimman paljon uudelleen. Kaikki syntyvät jätteet lajitellaan ja kaikki kierrätyskelpoiset materiaalit kierrätetään. Biojäte kerätään ja kuljetetaan Luonnonvarakeskuksen kompostiin. Käyttökelpoinen ylimääräinen vilja viedään riistapelloille. Siementen käsittelyssä syntyvä esipuhdistusjäte viedään poltettavaksi Vapo Oy:lle. 7

9 Ekokem Oy hoitaa Borealin ongelmajätteet, joita syntyy lähinnä laboratoriotyössä. Laboratorioiden ongelmajätteen määrä on pienentynyt huomattavasti, kun töissä on siirrytty käyttämään uusia vaarattomia aineita. Muissa yksiköissä syntyviä ongelmajätteitä ovat kasvinsuojeluaineet, peittausaineet, peitattu jätevilja sekä öljyt. Boreal noudattaa toiminnassaan ympäristölainsäädäntöä, toimintaa koskevia lupaehtoja sekä muita määräyksiä. Kasvinjalostustoiminnan harjoittaminen ei edellytä ympäristönsuojelulaissa mainittuja ympäristölupia. Peltoviljelyssä noudatamme samoja ympäristötukiehtoja kuin viljelijät. Omien peltojen käytön lisäksi Boreal vuokraa jalostustoiminnassaan tarvittavia peltomaita maanomistajilta. Käytössä olevista peltolohkoista maataloustuet saa aina pellon omistaja, joka valvoo tukiehtojen täyttymistä. Maataloudesta aiheutuvia ympäristökuormituksia vähennetään ympäristötukiehtojen lannoitus -ja kasvinsuojeluohjeita noudattamalla. Borealin ympäristöpolitiikka on esitetty vuonna 2012 tehdyssä ympäristöselvityksessä, jolloin on kartoitettu yrityksen ympäristövaikutukset, riskit ja mahdollisuudet sekä esitetty ympäristötavoitteet. Tärkein ympäristötavoite on energian tehokas hyödyntäminen. Lisäksi jätteen vähentäminen ja kierrätyksen tehostaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Borealin operatiivisessa toiminnassa energiankulutus ja -lähteet ovat ympäristövastuun kannalta tärkeä kokonaisuus. Seurattavia mittareita, kuten liittyen uusien lajikkeiden tuomiin positiivisiin ympäristövaikutuksiin, ollaan kehittämässä tavoitteena vastuullisen liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen näkökulmasta oleelliset tunnusluvut. 8

YRITYSVASTUURAPORTTI 2016 BOREAL KASVINJALOSTUS OY

YRITYSVASTUURAPORTTI 2016 BOREAL KASVINJALOSTUS OY YRITYSVASTUURAPORTTI 2016 BOREAL KASVINJALOSTUS OY Yritysvastuuraportti 2 (16) Sisällys Johdanto... 3 Boreal yhtiönä... 4 Strategia, missio ja visio... 4 Toimintaympäristö... 4 Yritysvastuun johtaminen...

Lisätiedot

YRITYSVASTUURAPORTTI 2017 BOREAL KASVINJALOSTUS OY

YRITYSVASTUURAPORTTI 2017 BOREAL KASVINJALOSTUS OY YRITYSVASTUURAPORTTI 2017 BOREAL KASVINJALOSTUS OY 1 (19) 2 (19) Yritysvastuuraportti Sisällys Sisällys... 2 Johdanto... 3 Valtion omistuksen strateginen intressi... 3 Boreal yhtiönä... 4 Strategia, missio

Lisätiedot

Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 31.12.2013

Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 31.12.2013 Raportti 1 (12) Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 1. Organisaation kuvaus 1.1 Organisaation perustiedot Borealin kestävä liiketoiminta perustuu taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen vastuun

Lisätiedot

Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 31.12.2014

Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 31.12.2014 Raportti 1 (11) Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 1. Organisaation kuvaus 1.1 Organisaation perustiedot Kasvinjalostuksella on laaja vaikutuksensa ruuantuotantoon ja koko yhteiskuntaan niin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS JA YRITYSVASTUURAPORTTI 2018

VUOSIKERTOMUS JA YRITYSVASTUURAPORTTI 2018 VUOSIKERTOMUS JA YRITYSVASTUURAPORTTI 2018 Lukijalle Edessäsi on Boreal Kasvinjalostus Oy:n vuotta 2018 koskeva vuosikertomus ja yritysvastuuraportti, johon olemme ensimmäistä kertaa yhdistäneet perinteisen

Lisätiedot

Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 31.12.2012

Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 31.12.2012 Raportti 1 (11) Boreal Kasvinjalostus Oy:n yritysvastuuraportti 1. Yritysvastuu 1.1 Organisaation perustiedot Tuotekehitystä pohjoisiin oloihin Boreal Kasvinjalostus Oy on olennainen osa kotimaista elintarviketuotantoketjua.

Lisätiedot

GEENIVARAT OVAT PERUSTA KASVINJALOSTUKSELLE. Merja Veteläinen Boreal Kasvinjalostus Oy

GEENIVARAT OVAT PERUSTA KASVINJALOSTUKSELLE. Merja Veteläinen Boreal Kasvinjalostus Oy GEENIVARAT OVAT PERUSTA KASVINJALOSTUKSELLE Merja Veteläinen Boreal Kasvinjalostus Oy OPIT TÄNÄÄN Miksi kasvinjalostus tarvitsee geenivaroja? Miten geenivaroja käytetään kasvinjalostuksessa? Geenivarat

Lisätiedot

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM Kestävä ruoantuotanto Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM 25.1.18 Ilmastomuutos Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Osasta nykyhetken

Lisätiedot

Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä

Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa SISÄLLYS: Askel 1: Hoidetaan hyvin maaperää 4 Askel 2: Hoidetaan

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja Tuija Sinisalo

ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja Tuija Sinisalo ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja 20.2.2018 Tuija Sinisalo Poprasus, kasvis&kala,scene-prot Viime aikoina on paljon käyty keskustelua kasvisruuan edistämisestä ja

Lisätiedot

Taloudellisen vastuun tavoitteet ja tulokset

Taloudellisen vastuun tavoitteet ja tulokset KESKEISIÄ TAVOITTEITA JA TULOKSIA 07.10.2016 Esittelemme tällä sivulla keskeisiä taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun tavoitteita ja tuloksia. Lisää vastuullisuustyömme tuloksia

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma

OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma OP Mäntsälän yhteiskuntavastuuohjelma Paikallisuus ja yhteiskunta Kestävä taloudellinen menestyminen Hyvinvointi ja turvallisuus paikallisesti ja valtakunnallisesti Ympäristö Oman toiminnan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Fennovoiman vastuullisuusohjelma

Fennovoiman vastuullisuusohjelma Fennovoiman vastuullisuusohjelma 1 Vastuullisuusohjelma tukee Fennovoiman toimintojen ja Hanhikivi 1 -hankkeen kestävää kehitystä. Turvallisuus Ympäristö Sosiaalinen ja taloudellinen vastuu 2 Vastuullisuusohjelma

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Omistajaohjauksen periaatteet

Omistajaohjauksen periaatteet Omistajaohjauksen periaatteet 1 Varma omistajana Haluamme tukea ja kannustaa yhtiöitä menestymään, mikä turvaa ja parantaa sijoitustuottojamme pitkällä aikavälillä. Omistajaohjauksen periaatteissa kerromme

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa

Lisätiedot

LGT ja yhteiskuntavastuu

LGT ja yhteiskuntavastuu LGT ja yhteiskuntavastuu Voit luottaa siihen, että kannamme vastuumme Kaikki, mitä kuljettajana, toimittajana, työnantajana, yrityksenä, ostajana ja yrityskansalaisena teemme, vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 LÄHIRUOKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Kärkkäinen Oy arvot 2019

Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1. Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON

Lisätiedot

Cargotec Varsinainen yhtiökokous

Cargotec Varsinainen yhtiökokous Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Aina vihreä ja tuore 30 vuotta kattokasvihuoneviljelyä

Aina vihreä ja tuore 30 vuotta kattokasvihuoneviljelyä Vastuullinen Famifarm Vastuullisuutemme on hyvin käytännönläheistä toimintaa, ja se perustuu pohjimmiltaan yrityksemme arvoihin ja tavoitteisiin sekä niiden saavuttamiseen. Haluamme tämän julkaisun kautta

Lisätiedot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa

Lisätiedot

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Ohrasta olueksi tuotantoketjun tutkimus Tuotantoketjulla pitkäjänteinen yhteistyö Panimolaboratorio

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot

Kruunuasunnot Oy Yritysvastuuraportti 2014

Kruunuasunnot Oy Yritysvastuuraportti 2014 Oy Yritysvastuuraportti 2014 Yhtiö on perustettu 1999 osana valtion kiinteistöstrategian uudistusta Hallitus Puheenjohtaja: toimitusjohtaja Timo Kankuri Jäsenet: hallintoneuvos Ilpo Nuutinen, prikaatikenraali

Lisätiedot

Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka

Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka Tavoite Riskienhallinta ja turvallisuustyö toiminnan jatkuvuuden, tehokkuuden ja häiriöttömyyden varmistajana. Riskienhallinta ja turvallisuustyö strategian mahdollistajana.

Lisätiedot

Muutokset henkilökunnan määrässä yrityksen perustamisesta alkaen. 10 % 15 % kasvanut vähintään viidellä henkilöllä 9 % kasvanut 3-4 henkilöllä 44 % 22 % kasvanut 1-2 henkilöllä pysynyt ennallaan vähentynyt

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

Sustainable intensification in agriculture

Sustainable intensification in agriculture Sustainable intensification in agriculture Yara Suomi ja Helsingin yliopisto MMTDK YHTEISTYÖTÄ TEHOKKAAN JA KESTÄVÄN MAATALOUDEN PUOLESTA Tavoitteena kestävästi tuottava maatalous Taustaa Uudet haasteet

Lisätiedot

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen

Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen 2014 PAULIG GROUP 2014 PAULIG GROUP Niin Pauligin perhe kuin yrityskin ovat läpi historiansa olleet maailmalla

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Missio ja arvot. Missio

Missio ja arvot. Missio Pohjolan Voima Omakustannushintaan perustuva toimintamalli on tehokas tapa toteuttaa energiainvestointeja. Toimintamalli mahdollistaa sen, että hankkeisiin osallistuu suoraan ja välillisesti laaja joukko

Lisätiedot

KeHa-hanke Karjalanpiirakan LCA

KeHa-hanke Karjalanpiirakan LCA KeHa-hanke Karjalanpiirakan LCA Esitys Joensuussa Frans Silvenius tutkija, MTT Tutkimusalue Vastuullinen ruokaketju hyvinvoiva kuluttaja Miten kehitetään ruokaketjun vastuullisuutta ja edistetään kuluttajien

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä

Senaatti-kiinteistöt. Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Senaatti-kiinteistöt Yhteiskuntavastuullinen toimija ja toimialansa suunnannäyttäjä Teemme tilaa onnistumiselle Senaatti-kiinteistöt on yksi merkittävimmistä kiinteistöalan toimijoista ja valtionhallinnon

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yhtiökokous 13.3.2014 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Liiketoiminnan kehitys vuonna 2013 Haastava taloudellinen toimintaympäristö läpi koko vuoden. Kilpailu kiristyi

Lisätiedot

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa

Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa Monimuotoisuustutkimus MTT:n uudessa organisaatiossa MTT:n monimuotoisuusseminaari 2006 MONIMUOTOISUUS MAATALOUDEN OHJAUKSESSA 5.4.2006 Tutkimusjohtaja Ilkka P. Laurila ilkka.p.laurila@mtt.fi Mitä pelloilla

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ

HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ HOLLOLAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA 2018-2021 HOLLOLAN VALTUUSTO ON HYVÄKSYNYT STRATEGIAN VUOSILLE 2018 2021. KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA HOLLOLA PARAS KUNTA. ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ,

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Varsinainen yhtiökokous 2017

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Varsinainen yhtiökokous 2017 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 21.3.2017 Varsinainen yhtiökokous 2017 Yhtiökokous 21.3.2017 1 Cargotecin laajennettu johtoryhmä Mika Vehviläinen Toimitusjohtaja Mikko Puolakka Talous- ja rahoitusjohtaja

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Henkilöstöstrategia 2014-2018

Henkilöstöstrategia 2014-2018 Henkilöstöstrategia 2014-2018 Liite 2: Tausta-aineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Perustehtävämme ja arvoperustamme 3 2. Henkilöstövisiomme 2018 ja strategiset tavoitteemme 4 3.

Lisätiedot

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa Uudistuva ja vuorovaikutteinen johtaminen johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa K a u p u n g

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011 ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Teollisuustaito Oy Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh

Teollisuustaito Oy Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: puh Teollisuustaito Oy 25.5.2016 3 Teollisuustaito Oy Kajaanilainen teollisuuden asiantuntijapalveluita tuottava yritys Asiakaskunta koko Suomen alueella Henkilöstöllä vahva kokemus teollisuuden tuotantolaitoksilla

Lisätiedot

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 1 INLOOK GROUP OY Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 Toimintaympäristö Päättyneellä tilikaudella kotimaan rakentavat liiketoiminnot pystyivät ylläpitämään volyyminsa ja kannattavuutensa

Lisätiedot

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ Yhteenveto FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on Suomen laajin suurten ja keskisuurten yritysten vastuullisuutta kartoittava kyselytutkimus. Tutkimus on tehty vuodesta 2013

Lisätiedot

Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Suomen kestävän kehityksen toimikunta Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Suomen kestävän kehityksen toimikunta Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen Suomen kestävän kehityksen toimikunta 22.4.2014 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 1. Ilmastossa tapahtuneet muutokset ovat jo vaikuttaneet sekä luontoon

Lisätiedot

Solidaarinen maatalous. Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila

Solidaarinen maatalous. Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila Solidaarinen maatalous Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila Työn arvotus Ruoan tuotanto 5 /h Jatkojalostus 10 /h Edunvalvonta 0-15 /h Luomenauraus ym. 20 /h Luennot 40-50 /h Maatila nykymalli Tuotantopanos

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Mitkä ovat kasvintuotannon tärkeimmät menestykseen vaikuttavat tekijät? ProAgrian asiantuntija-arvio vastausten määrä ProAgria

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus. Leena Hyrylä

Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus. Leena Hyrylä Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Elintarviketeollisuuden rakenne Muuttuva toimintaympäristö Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1 Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013 Strategiakortit 2013 LIITE 1 TALOUS Kuntatalous on vakaa Kriittiset menestystekijät Toiminta suunnitelmallista ja pitkäjänteistä - Laaditaan taloudellisesti

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

Fazer-konserni sitoutuu vastuullisen palmuöljyn käyttöön

Fazer-konserni sitoutuu vastuullisen palmuöljyn käyttöön Fazer-konserni sitoutuu vastuullisen palmuöljyn käyttöön Fazerin tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä hankimme ainoastaan RSPO-sertifioitua, entistä paremmin jäljitettävää palmuöljyä. Tämä tarkoittaa

Lisätiedot

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? 1. Jätehuolto, kierrätys ja ongelmajätteet 16.8.2007 16.8.2007 Page 1 of 13 Sisältö 1.1 REF... 3 1.2 Läheisyysperiaate... 4 1.3 Metalli+ympäristö... 5 1.4 kaikki

Lisätiedot

KOTIMAISEN MALLASOHRAN JALOSTUS

KOTIMAISEN MALLASOHRAN JALOSTUS KOTIMAISEN MALLASOHRAN JALOSTUS VYR-seminaari Mallasohran tuotannon mahdollisuudet, 29.3.2011 Tampere Reino Aikasalo Boreal Kasvinjalostus Oy KASVINJALOSTAJIEN SIJAINTI Muiden pohjoisten kasvinjalostajien

Lisätiedot

PK konepaja digitalisaation pyörteissä

PK konepaja digitalisaation pyörteissä PK konepaja digitalisaation pyörteissä Teollisuus ja digitalisaatio -seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia. Harri Jokinen Toimitusjohtaja Nomet Oy Alihankintakonepaja, liikevaihto 8,2 M, 52 osaajaa ja

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

Innovaatiotyöpaja. Katariina Manni, HAMK , Jokioinen. Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke

Innovaatiotyöpaja. Katariina Manni, HAMK , Jokioinen. Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke Innovaatiotyöpaja Katariina Manni, HAMK 12.02.2016, Jokioinen Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen hanke Lyhytnimi: Valkuaisfoorumi Hankkeen toteuttajat Päätoteuttaja Hämeen

Lisätiedot