JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015

2 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto oli avoinna viitenä päivänä viikossa, maanantaista perjantaihin. Kevätkaudella aukioloajat olivat ma pe klo Syyskuun alussa aloitettiin kirjastolautakunnan päätöksellä kestävä kokeilu. Kokeilun aikana kirjasto avattiin keskiviikkoisin klo ja lehtienlukusali klo Kesäperjantaisin kirjasto oli avoinna klo Arkipyhien aattoina ja juhannusaaton aattona kirjasto oli avoinna klo Muutokset aukioloajoissa vuonna 2015: Kirjasto on neljä kertaa vuoden aikana avattu kaksi tuntia myöhemmin tai suljettu aikaisemmin henkilöstön yhteisten koulutusten ja tykyaamupäivän vuoksi.. Aukiolotunteja oli vuonna 2015 yhteensä 2013 (2098 vuonna 2014). LAINAUSASEMAT (Muut palvelupaikat) VAULAMMIN LAINAUSASEMA Lainausasema toimi vielä keväällä 2015 Vaulammin koululla ja oli avoinna oppilaille kouluaikana perjantaisin klo Lainausasema lakkautettiin koulun lakkautuksen myötä toukokuussa KUUMAN KOULUKIRJASTO Kuuman koulukirjasto avattiin elokuussa 2015 Kuuman koulun oppilaiden ja opettajien käyttöön. Vaulammin lainausaseman aineisto siirrettiin evaluoinnin ja karsinnan jälkeen Kuuman koulukirjastoon. Lisäksi koulukirjaston kokoelmaan luetteloitiin Kuuman koulun omaa kirja-aineistoa. Koulukirjaston kokoelmasta vastaa Jokioisten kunnankirjasto. Lainaustoiminnasta vastaa Kuuman kouluavustaja. Koulukirjaston toimintaa kehitetään kunnankirjaston ja Kuuman koulun yhteistyönä. Koulukirjasto on ollut avoinna oppilaille syyslukukaudella yhden tunnin viikossa.

3 HANKKEET Opetus- ja kulttuuriministeriön avustama hanke Lasten ja nuorten kirjastokäynnit nousuun jatkui kevään 2015 ajan. Hankkeessa edistettiin kirjaston yhteistyötä Jokioisten koulujen ja päiväkotien kanssa. Hanketyöntekijän tehtävissä on ollut kirjastonhoitaja Pauliina Hartikainen. Hankeraportti toimitettiin Etelä-Suomen aluehallintovirastoon ja sen voi lukea hankerekisteristä: hankkeet.kirjastot.fi LOUNA-KIRJASTOT YLEISTÄ Louna-kirjastoihin kuuluvat Forssan kaupunginkirjasto sekä Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnankirjastot. Kirjastoilla on yhteinen kirjastotietojärjestelmä ja yhteiset käyttösäännöt. Kirjastojen yhteisellä lainaajakortilla voi lainata kaikista Louna-kirjastoista ja aineiston voi palauttaa mihin tahansa Louna-kirjastoon. Louna-kirjastojen johtajat kokoontuivat v yhteensä 14 kertaa. Kokouksissa käsiteltiin mm. kirjaston tietojärjestelmäasioita, kirjaston aineistohankintaa, sähköisiä kokoelmia, yhteisiä tapahtumia ja koulutuksia, verkkopalveluita, yhteisiä nettisivuja, käyttösääntöjä ja maksuja, yhteisiä hankkeita (Osaamisen koko kuva Lounakirjastoissa -hanke) ja markkinointia. Louna-kirjastojen johtajisto vuonna 2015: Laura From Humppila, Maarit Järveläinen Forssa, Satu Leppälahti (va. kirjastonjohtaja) Ypäjä, Soili Ojanen Tammela, Sirkka Ylander Jokioinen (11.5. alkaen vuoden virkavapaalla), Arja Pesonen (vs. kirjastonjohtaja) Jokioinen. YHTEISTÄ TOIMINTAA JA YHTEISIÄ PALVELUITA YHTEISET VERKKOSIVUT Louna-kirjastoilla on yhteiset verkkosivut, joiden tekninen toteutus on Mainostoimisto Synergian. Vuonna 2015 sivut päivitettiin uuteen responsiiviseen versioon, jolloin sivujen käyttö mobiililaitteilla helpottui. Sivujen sisältö tuotetaan yhteisesti. Päivittyviä sisältöjä ovat esimerkiksi aineistovinkit sekä Hetkiä kirjastossa -blogi. KULJETUSPALVELU Louna-kirjastojen välinen kuljetuspalvelu on jo vakiintunutta toimintaa. Jokioisten kirjaston kuljetuspäivät ovat maanantai ja torstai. Jokioisten lainaustiskiltä lainattiin 3588 naapurikirjastojen kirjaa tai muuta teosta, jotka kulkivat kuljetuspalvelulla.

4 YHTEINEN OSAAMISEN KOKO KUVA LOUNA-KIRJASTOISSA -HANKE Hankkeessa laadittiin Louna-kirjastojen lähitulevaisuudessa tarvitsemat keskeiset osaamisalueet osaamiskartaksi, jonka avulla voidaan laatia henkilöstön kehittämissuunnitelmat ja suunnitelmat siitä, miten tarvittavaa osaamista hankitaan, ylläpidetään ja kehitetään. Jatkossa osaamiskarttaa on mahdollisuus käyttää myös osaamisen kehittämisen seurannassa, kehityskeskusteluissa sekä mm. perehdyttämisessä. Hankeraportin voi lukea hankerekisteristä: hankkeet.kirjastot.fi LOUNAIS-HÄMEEN KOTISEUTUKIRJAILIJAT -TIETOKANTA Tietokantaa täydennettiin uusien kirjailijoiden ja aineistojen tiedoilla. NAXOS MUSIC LIBRARY -MUSIIKINKUUNTELUPALVELU Naxos-verkkomusiikkipalvelu on alkaen ollut käytettävissä maksutta Lounakirjastojen vuonna 2003 tai sen jälkeen käyttöön otetuilla kirjastokorteilla kotona tai kirjastossa. Palvelua voi käyttää samanaikaisesti viisi kuuntelijaa. Louna-kirjastojen asiakkaat kuuntelivat palvelusta vuoden aikana 1026 raitaa. SEUDULLINEN LUKUDIPLOMI Syksyllä 2008 Louna-kirjastoissa aloitettiin lukudiplomitoiminta. Lukudiplomin ulkoasu ja sisältö uudistettiin kesän 2015 aikana ja uudistettua lukudiplomia esiteltiin kouluissa ja luokkakäynneillä syksyllä luokkien esittelyihin sisällytettiin myös kirjastonhoitaja Pauliina Hartikaisen kirjavinkkaus. HÄME-WIKI Häme-Wiki on hämäläisten yhteinen verkkotietokanta, joka on syntynyt osana isompaa Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt -projektia. EBOOKING -ASIAKASTIETOKONEIDEN VARAUSJÄRJESTELMÄ Louna-kirjastoissa on käytössä tietokoneiden varausjärjestelmä, joka on yhteydessä kirjastojärjestelmä Origoon. Järjestelmä helpottaa asiakastietokoneiden hallintaa ja varausten seurantaa. ELLIBS-VERKKOKIRJASTO Louna-kirjastoilla on yhteinen sopimus Ellibs-palveluun, josta voi hankkia kirjastoon lainattavaksi sähköisiä kirjoja. E-kirjoja lainattiin Louna-kirjastoissa vuonna 2015 yhteensä 907 kertaa (299 kertaa vuonna 2014). YHTEISIÄ KOULUTUKSIA Louna-kirjastot järjestivät vuoden aikana henkilökunnalleen yhteisiä koulutuksia eri aiheista. Yhteisten atk-koulutusten aiheita olivat: laitteet ja tiedonhallinta, internet ja sähköposti, Word (jatkokurssi) ja Picture manager -kuvankäsittely. Lisäksi järjestettiin kokoelmatyön koulutuspäivä, osaamishankkeen koulutuspäivät sekä koulutustilaisuus vertaisopastuksesta. MUUTA Digitointilaitteet kiersivät kirjastoissa.

5 KIRJASTON HENKILÖKUNTA VIRAT JA TOIMET vuodesta Kirjastonjohtaja Sirkka Ylander 2011 (johtajana 2013) (virkavapaalla ) Kirjastonhoitaja Pauliina Hartikainen 2002 ( kirjastonhoitaja alkaen) Erikoiskirjastovirkailija Anitta Lehti 1981 (erikoiskirjastovirkailija alkaen) Kirjastotyöntekijä Raija Pessinen 1989 SIJAISET JA TILAPÄISET TYÖNTEKIJÄT ajalla Vs. kirjastonjohtaja Arja Pesonen Kirjastovirkailija Kirjastovirkailija Kesätyöntekijät Kirjastotyöntekijä Eeva-Liisa Nurminen vuosilomasijaisuuksia Päivi Jääskeläinen vuosilomasijaisuuksia ja projektityötä Emma Ampuja ja Katri Koli Mirjami Ekholm työllistettynä LAINAUSASEMANHOITAJA Vaulammi Jaana Nieminen kouluvuoden aikana kevät 2015 TYÖPAIKKAKOKOUKSET Vuonna 2015 pidettiin 9 työpaikkakokousta.

6 KIRJASTON TAPAHTUMAT JA TOIMINTA KOULULAISILLE Koululaisille järjestettiin monipuolisesti erilaisia ryhmäohjauksia kirjastossa. Lisäksi käytiin kouluilla kertomassa kirjaston palveluista sekä esittelemässä Louna-kirjastojen syksyllä 2015 uudistettua lukudiplomia. Syksyllä kirjavinkkari Pirkko Ilmanen kävi Miinan ja Paanan kouluilla antamassa kirjavinkkausta kaikille 3. ja 6. vuosiluokan oppilaille. Lisäksi järjestettiin kesälukukampanja, johon osallistuneiden kesken arvottiin kirjapalkintoja. PÄIVÄKODEILLE Myös päiväkotilapsille ja esikoululaisille järjestettiin ohjattuja ryhmäkäyntejä kirjastossa. Esikoululaiset osallistuivat Kirjaleikkiin ja päiväkotilapset Lelupäivään kirjastossa. Lisäksi varhaiskasvatuksen henkilökunnalle järjestettiin Kirjakoritapahtuma, jossa henkilökunta sai vaikuttaa varhaiskasvatuksen käyttöön tarjottavan Satupassin sisältöön. Satupassi täydentää lukudiplomitoimintaa päiväkoteihin ulottuvaksi. SATUTUNNIT ja SATUPUUHAT Satutunteja pidettiin 15 kertaa ja satupuuhatoimintaa järjestettiin kerran. Näihin osallistui yhteensä 89 lasta. Molemmissa vetäjänä oli Mannerheimin lastensuojeluliiton Jokioisten yhdistys. Wahren-opiston nukketeatteriryhmä Nukkeri vieraili kevään viimeisellä satutunnilla. PELI-ILLAT Nuorisotoimen kanssa yhteistyössä järjestettiin peli-iltoja 9 kertaa. Osallistujia oli yhteensä 57. LUKUPIIRI Lukupiiritapaamisia pidettiin 8. Lukupiirin yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 42. Kevätkaudella lukupiirivetäjänä toimi Soili Rukko ja syyskaudella Airi Aapola. NÄYTTELYT Kirjaston aulassa oli vuoden aikana 8 eri näyttelyä. (Kuva näyttelystä Jokioisten Martat 60 v. Marttojen käsitöitä vuosien varrelta.) Lisäksi lasten ja nuorten osaston katossa on ripustusristikot, joissa on ollut koulujen ja päiväkotien tekemiä näyttelyitä. MUUTA Helmikuussa järjestettiin Kahdenlaista lempeä -runoilta. Esitystä seurasi 30 henkilöä. Huhtikuussa Tuula Luoma ja Eija Räisänen Forssan kaupunginkirjastosta vinkkasivat uutuuskirjoja aikuisille. Tilaisuuteen osallistui 14 henkilöä. Marraskuussa kirjastolla pidettiin kouluaikojen muisteluilta, jonka ohjasi yhteisöteatteriohjaaja Annamari Karjalainen. Muistelemassa oli 8 henkilöä.

7 KIRJASTON HENKILÖKUNNAN KOULUTUSTOIMINTA JA RETKET / TAPAHTUMAT Kirjaston henkilökunta osallistui keväällä 2015 kahteen puolipäiväiseen seminaariin Louna-kirjastojen yhteisen Osaamisen koko kuva Louna-kirjastoissa -hankkeen yhteydessä. Seminaareissa laadittiin Louna-kirjastojen lähitulevaisuudessa tarvitsemat keskeiset osaamisalueet osaamiskartaksi. Koulutusta saatiin seuraavista aiheista: Celian palvelut, kokoelmatyö, Marc21- luettelointiformaatti, uutuuskirjallisuus, mediakasvatus, vertaisopastus (kouluttajana Hanna Kaisti), osaaminen ja johtaminen kirjastossa, kirjavinkkivideot, uusi laskujen kierrätysohjelma ja musiikkikirjastotyö. Lisäksi saatiin atk-koulutusta seuraavista aiheista: laitteet ja tiedonhallinta, internet ja sähköposti, Word (jatkokurssi) ja Picture manager -kuvankäsittely. Koulutus ja seminaaripäiviä oli yhteensä 28,5 henkilötyöpäivää. Kirjaston henkilökunta ja kirjastolautakunta tekivät lokakuussa virkistysretken Turkuun. Päivän aikana tutustuttiin Turun taidemuseon näyttelyihin opastetulla kierroksella sekä osallistuttiin Aboa Vetus -museon teemaopastukseen Bonnes dames moraali ja seksuaalisuus keskiajalla. Ars Nova -museon näyttelyyn sai tutustua itsenäisesti. MUUTA Jokioisten kirjasto on Yleisten kirjastojen konsortion jäsen. Uudenkaupungin kirjaston henkilökunta kävi tutustumassa kirjastoon marraskuussa.

8 KIRJASTOLAUTAKUNTA Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen Jäsen Kunnanhallituksen edustaja Esittelijä Satu Saarinen Leena Järvi Juha-Matti Heino Juha Juhola Auli Linjama Jyrki Kanerva Sirkka Ylander, kirjastonjohtaja / Arja Pesonen, vs. kirjastonjohtaja Lautakunta piti 4 kokousta vuonna Kirjastolautakunnan pöytäkirjat julkaistaan kunnan internet-sivuilla ja kirjaston käsikirjastossa. Kuva Turun virkistysretkeltä lokakuussa Takarivissä vasemmalta oikealle: Mirjami Ekholm, Anitta Lehti, Leena Järvi, Pauliina Hartikainen, Juha Juhola, Auli Linjama. Eturivissä: Arja Pesonen, Satu Saarinen

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto on ollut avoinna viitenä päivänä viikossa: maanantaista perjantaihin

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2013 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto on ollut avoinna viitenä päivänä viikossa: maanantaista perjantaihin

Lisätiedot

Asialista. Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00. Paikka Jokioisten kunnantalo. 1. Pj. avasi kokouksen klo 11.35.

Asialista. Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00. Paikka Jokioisten kunnantalo. 1. Pj. avasi kokouksen klo 11.35. 1 2 Sivistyspalvelut- työryhmä Kokous 2/2014 Aika 13.8.2014 klo 11:35-13:00 Paikka Jokioisten kunnantalo Läsnä: Jokelainen Martti, Tammelan kunta, puheenjohtaja, martti.jokelainen@tammela.fi Keskitalo

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kunnankirjastosta lähikirjastoksi : Palveluiden kehittyminen muuttuvassa maailmassa

Kunnankirjastosta lähikirjastoksi : Palveluiden kehittyminen muuttuvassa maailmassa Kunnankirjastosta lähikirjastoksi : Palveluiden kehittyminen muuttuvassa maailmassa Laatu -hankkeen seminaari Kouvolassa 22.5.2013 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö Hämeenlinna

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 ORIVESI

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 ORIVESI Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori Hankkeen tuloksia vuonna 2014 ORIVESI TAUSTA Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013 Liikenneturvallisuustavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Oulun kaupunginkirjaston esittely Aleksinkulma 23.5.2016

Oulun kaupunginkirjaston esittely Aleksinkulma 23.5.2016 Oulun kaupunginkirjaston esittely Aleksinkulma 23.5.2016 Oulun kaupunginkirjasto ja OUTI-kirjastot Oulun kaupunginkirjastoon kuuluvat Oulun pääkirjasto sekä 21 lähikirjastoa eri puolilla Oulua. Kirjastoauto

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 3/2016 22 Kokousaika 13.4.2016 kello 18.00 18.32 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 1. ARVIOITAVA KIRJASTO - 1.1 Arvioin seuraavan toimipisteen palveluja Jokioisten pääkirjasto 10 2 4 6 8 10 Jokioinen

Lisätiedot

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Lokakuu 2015 Huittisten kaupunginkirjastoon kuuluvat Huittisten pääkirjasto ja Vampulan kirjasto. Huittisten kaupunginkirjasto kuuluu Satakirjastoihin. Satakirjastoihin

Lisätiedot

Ikä ei ole este. Ikäihmisten palvelut Louna-kirjastoissa. Syyskuu 2013 joulukuu 2014. Tuula Luoma Forssan kaupunginkirjasto 11.9.

Ikä ei ole este. Ikäihmisten palvelut Louna-kirjastoissa. Syyskuu 2013 joulukuu 2014. Tuula Luoma Forssan kaupunginkirjasto 11.9. Ikä ei ole este Ikäihmisten palvelut Louna-kirjastoissa. Syyskuu 2013 joulukuu 2014 Tuula Luoma Forssan kaupunginkirjasto 11.9.2014 Lähtötilanne ikäihmisten osuus kirjastonkäyttäjistä kasvaa ikäihmisten

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta. Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013

TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta. Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013 TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013 KIRJASTON ALKUVAIHEET 1864 Jokioisten poika esitti kirjaston perustamista Sanomia Turusta lehdessä.

Lisätiedot

Kouluverkkotyöryhmä selvitti syksyllä kaupungin kouluverkon tilannetta. Muutoksia kouluverkkoon ei tehty.

Kouluverkkotyöryhmä selvitti syksyllä kaupungin kouluverkon tilannetta. Muutoksia kouluverkkoon ei tehty. KOULULAUTAKUNTA Erkki Seitajärvi, sivistysjohtaja Tulot 789 281 35,6 418 53,0 726 92,1 812 102,9 Menot -13699-3238 23,6-6670 48,7-10138 74,0-13 731 100,2 Netto -12910-2957 22,9-6252 48,4-9412 72,9-12920

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia)

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) Kävelytreffeillä Hali-Koira johdattaa kävelijät tutustumaan mm. erilaisiin kulttuurikohteisiin. Voit osallistua joka kerta tai vain silloin, kun sinulle

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 5 3. Tapahtumat... 6 4. Henkilöstö... 7 5. Kehittämishankkeet... 9 6. Maakuntakirjastotoiminta... 10 2 1. Kirjaston

Lisätiedot

8.3.2012 Hämeenlinna Ulla-Maija Maunu. Vaski-kirjastojen uusi tietojärjestelmä

8.3.2012 Hämeenlinna Ulla-Maija Maunu. Vaski-kirjastojen uusi tietojärjestelmä 8.3.2012 Hämeenlinna Ulla-Maija Maunu Vaski-kirjastojen uusi tietojärjestelmä Nykyinen Vaski 9 kuntaa N. 55 % maakunnan asukkaista Vaski 2.5.2012-17 kuntaa 44 kirjastoa N. 2 milj. nidettä 73 % maakunnan

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu

Pääkirjastossa tapahtuu Pääkirjastossa tapahtuu Syksy 2018 Salon kaupunginkirjasto Keskustelua ylikulutuksesta ja elämäntavan kohtuullistamisesta lehtialueella ti 4.9. klo 16:00 19:00 Paikalla mm. Eeva-Stiina Lönnemo, Paula Lönnemo

Lisätiedot

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien lukulaitteet... 3 Tilat... 4 Kokoushuone... 4 Sukututkimustyöpiste...

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa?

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Kutsu LAAVI/05.12.03/2014 Lappi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 9.7.2014 Jakelussa mainitut Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Lapin

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös

75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-007053 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin

Lisätiedot

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 363 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, liukastuminen Tikkurikujalla Suutarilassa HEL 2015-003384 T 03 01 00 Jalkakäytävä

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita)

Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Integraatio - työryhmä 27.1.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke Tavoitteet:

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Miten työni on muuttunut. Selvärajaisesta ruudusta.

Miten työni on muuttunut. Selvärajaisesta ruudusta. Miten työni on muuttunut Selvärajaisesta ruudusta. Muammo, oleks historiaa Kirjastonhoitaja Hoitajasta informaatikko Maatikosta kouluttaja Kouluttajasta kotisivut Kotisivuista Nelli Nellistä Intra Intrasta

Lisätiedot

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto Kyytiin Kouvolassa Ko u v o l a n Kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Toimipisteet Kouvolan pääkirjasto Salpausselänkatu 33, PL 33 45100 KOUVOLA puh. lainaus/palautus/uusinta 020 615 5232 ja 020 615 6106

Lisätiedot

Kirjastosta juuret elämään projektit. Ulla-Maija Maunu Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola

Kirjastosta juuret elämään projektit. Ulla-Maija Maunu Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola Kirjastosta juuret elämään projektit Ulla-Maija Maunu 10.11.2016 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola Kolme projektia 1. Kirjastosta juuret elämään - AVI:n rahoittama - Rahoitus 85.000-1.8.2012-31.1.2014

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta 3 poissaolopäivänä luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin Syy poissaoloille aiheellinen Epäillään

Lisätiedot

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Rekentamissemiaari Museokeskus Vapriikki Tampere 30.5.2013 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnaan

Lisätiedot

LUKUPÄIVÄKIRJA 2015 2016

LUKUPÄIVÄKIRJA 2015 2016 LOUNA-KIRJASTOJEN LUKUDIPLOMIN LUKUPÄIVÄKIRJA 2015 2016 Tämän lukupäiväkirjan omistaa: Nimi: Koulu: Luokka: 1 Kirjoita tähän LUKUPÄIVÄKIRJAAN kaikki lukudiplomia varten lukemasi kirjat. Lukuvuoden (syksy

Lisätiedot

OUTI-KIRJASTOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

OUTI-KIRJASTOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT OUTI-KIRJASTOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT OUTI-kirjastoihin kuuluvat Hailuodon, Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulun, Pudasjärven Pyhäjoen, Siikajoen, Taivalkosken, Tyrnävän, Utajärven ja Vihannin

Lisätiedot

Ari Kettunen Ari Kettunen

Ari Kettunen Ari Kettunen Kokouskutsu Nro Vapaa-aikalautakunta 15.12.2017 5 Kokousaika Torstai 21.12.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen Huhtasuon päiväkodin tarina Saija Riihinen 9.4.2015 Muutoksen lähtökohdat Huhtasuon Päiväkoti Mansikkapuiston Perhepuisto 168 paikkaa 40 työntekijää Varikon Taimiston Huhtarinteen Nevakadun päiväkoti päiväkoti

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu. Kevät 2019

Pääkirjastossa tapahtuu. Kevät 2019 Pääkirjastossa tapahtuu Kevät 2019 Lukupiirissä pääset keskustelemaan kirjallisuudesta ja jakamaan kokemuksiasi luetuista teoksista. Lukupiiri kokoontuu klo 17:00 lehtialueella Teemana psykologiset romaanit

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Tarjonta kohtasi viimein kysynnän: kotimaiset e- kurssikirjat nosteessa

Tarjonta kohtasi viimein kysynnän: kotimaiset e- kurssikirjat nosteessa Tietue 1 / 2016 Tietue on Jyväskylän yliopiston kirjaston lehti, joka ilmestyy verkossa neljä kertaa vuodessa. ISSN-L 1798-4890 ISSN 1798-4890 Tarjonta kohtasi viimein kysynnän: kotimaiset e- kurssikirjat

Lisätiedot

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1

Case Hoviagents. Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 Case Hoviagents Oppimisprojekti /TKI3 Kevät 2012 30.4.2012 1 PROJEKTIRYHMÄ Projektin ohjaava opettaja: Mervi Väisänen Case Hoviagents - projektiryhmä: Elina Rönkkö Minta Rimpiläinen Janne Sirviö Juho Huusko

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2013

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2013 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2013 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2013 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 21/2014 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

1. viikko alkaen 10.8.2015

1. viikko alkaen 10.8.2015 1. viikko alkaen 10.8.2015 Maanantai * Vuotso koulu 11.40 12.40 Elokuu 10, 24 Purnumukka 13.00 13.20 Syyskuu 7, 21 Tankavaara Kultakylä 13.30 13.50 Lokakuu 5, 19 Kuusikiekerö Saamen kielipesä 14.00 14.20

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Oripään kunnankirjaston kokoelmapolitiikka 2012

Oripään kunnankirjaston kokoelmapolitiikka 2012 Oripään kunnankirjaston kokoelmapolitiikka 2012 Hyväksytty sivistyslautakunnan kokouksessa 17.11.2011 Päivitetty 13.8.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. KIRJASTO JA ASIAKKAAT... 1 3. NYKYINEN KOKOELMA...

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 03.05.2016 Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 34 Yhteistyösopimus Suomen Taitoluisteluliitto ry:n kanssa, taitoluistelun MM-kilpailut 2017 HEL 2016-004399 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut Vs. elinkeinojohtaja

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 Aika: Torstaina 30.10.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Sisällys Ajankohtaista Varastokirjaston yhdistämistä Kansalliskirjastoon selvittävän työryhmän raportti Keskus- ja maakuntakirjastoavustukset Ajankohtaista

Lisätiedot

Kirjastolain uudistaminen

Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistuksen päätavoite Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on edistää verkottuneessa kansalaisyhteiskunnassa asukkaiden sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Kirjasto Vastauksia Akaan kaupunginkirjasto 35 Alavieskan kunnankirjasto 10 Alavuden kaupunginkirjasto 49 Asikkalan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa

Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät, Joensuu 1.10.2009 Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa Osaamisen kehittämisen organisointi Koulutustarpeet ja koulutus Tulevaisuus

Lisätiedot

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto

Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Henkilöstövaihtoa kolmen kirjaston välillä Marja Sarvilinnan alustuksessa on tietoa

Lisätiedot

Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus. Nina Hyvönen 15.11.2011 OKM Kirjastopäivät

Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus. Nina Hyvönen 15.11.2011 OKM Kirjastopäivät Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus Nina Hyvönen 15.11.2011 OKM Kirjastopäivät Yhteisluettelo nyt LINDA- tietokannassa on yliopistokirjastojen, eräiden erikoiskirjastojen ja kirjastosulautumissa

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia

kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia 2 Vaski-kirjastot yhdellä kortilla Voit asioida kaikissa Vaski-kirjastoissa samalla kortilla. Käytössäsi on entistä laajemmat

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot 2014

Lapin yleiset kirjastot 2014 Lapin yleiset kirjastot 2014 Toimintakatsaus Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 3/2015 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 2014-2015

HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 2014-2015 HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 2014-2015 Tutustumme suomalaisiin perinnejuhlapäiviin omilla osastoillamme. (Ystävänpäivää juhlistamme kokoontumalla laulamaan yhdessä ystävyyteen liittyviä

Lisätiedot

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Kokousaika 23.9.2015 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, pj Isotalo Päivi vpj Lehtonen Jukka vj Lindström Asko Leppämäki Mauri Mikkola

Lisätiedot

Tietosuojaselvitys Aviisi-projektissa ja Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Tietosuojaselvitys Aviisi-projektissa ja Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Tietosuojaselvitys Aviisi-projektissa ja Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Missä mennään -seminaari, 16.2.2016 Tuula Pääkkönen (Aviisin teknisen työryhmän vetäjä) ja Pirjo Karppinen (Vs. johtaja,

Lisätiedot

Kirjastot lukemisen kumppanina

Kirjastot lukemisen kumppanina Kirjastot lukemisen kumppanina Lukujälkiä käpäläpassiin lukudiplomi lapsille, jotka eivät vielä osaa lukea Kirjasto vauva- ja taaperoperheiden sekä varhaiskasvatuksen lukuharrastukseen tukena TOENPERÄN

Lisätiedot

Mikan esitys ja Kirjastot ja media raportti on Laatu-hankkeen wikissä. (http://laatuakirjastoon.wikispaces.com/)

Mikan esitys ja Kirjastot ja media raportti on Laatu-hankkeen wikissä. (http://laatuakirjastoon.wikispaces.com/) Laatu-hanke, Teemaryhmä C (mediakasvatus ja tietoyhteiskuntapalvelut), kokoontuminen 18.4.2013 klo 10.00-14.00 Kouvolan kaupunginkirjaston Mediamajassa Paikalla:,Marja Tervonen (Kouvola), Annukka Harjula

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Valtakunnalliset kuvaarkistopäivät. Tutkija Maria Virtanen

Valtakunnalliset kuvaarkistopäivät. Tutkija Maria Virtanen Valtakunnalliset kuvaarkistopäivät 21.11.2011 Tutkija Maria Virtanen Palvelun taustaa Haluttiin väline, jolla voidaan palvella yleisöä helpommin lähestyttävästi saada talteen ja julkaista museon tietopääomaa

Lisätiedot

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2009. Sivistyslautakunta 26.08.2009 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2009. Sivistyslautakunta 26.08.2009 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2009 Sivistyslautakunta 26.08.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Keskiviikko 26.08.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58

Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2016 Sivistyslautakunta Sivu 1 (19) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2016 klo 16.00-16.58 Rautalammin lukio Anu Hotti Panu Nyyssönen

Lisätiedot