HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 2014-2015"

Transkriptio

1 HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Tutustumme suomalaisiin perinnejuhlapäiviin omilla osastoillamme. (Ystävänpäivää juhlistamme kokoontumalla laulamaan yhdessä ystävyyteen liittyviä laululeikkejä. Kalevalanpäivänä vietämme päiväkodillamme yhteistä isovanhempien päivää, jolloin kutsumme isovanhemmat päiväkotiin seuraamaan lasten touhuja ja esityksiä. Laskiaisena laskemme mäkeä omasta päiväkodin mäestä tai käymme Kimmokkeella laskemassa. Pääsiäisenä kokoonnumme yhteen laulamaan ja leikkimään pääsiäiseen liittyviä laululeikkejä. Pääsiäisen aikaan kuuluu myös hartaushetki, jolloin syvennymme pääsiäisen uskonnollisiin tapahtumiin ja merkityksiin. Vappua juhlistamme pukeutumisjuhlin eri osastoilla. Äitienpäivä- ja isänpäiväaskartelujen lisäksi isänpäivää juhlistamme perinteisellä taidenäyttelyllä, johon isät ja lapset ovat yhdessä luoneet taidetta kierrätysmateriaaleista. Itsenäisyyspäivään ja joulunaikaan kuuluvat olennaisesti askartelut ja joulun kristillistä sanomaa kuuntelemme yhteisellä seurakunnan ohjaamalla hartaushetkellä.) Toukokuussa järjestämme päiväkodin yhteisen kevättapahtuman, joka sisältää lasten ja vanhempien sekä päiväkodin henkilökunnan yhteistä ajanviettoa musiikin/muun kulttuurin parissa. Lisäksi järjestämme vuoden aikana 2-3 koko päiväkodin yhteistä laulu- /teatteriesitystä päiväkodillemme ( 2 päiväkodin kustantamaa ja 2 vanhempien kustantamaa). Haemme ja osallistumme Alaköökin päiväkodissa järjestämään toimintaan (esim. nukketeatteriesitykset, tonttupolku). Päiväkodillamme käy kirjastoauto Onneli kerran kuukaudessa. Käymme lasten kanssa tutustumassa siihen ja lainaamassa sieltä kirjoja omille osastoillemme. Järjestämme metsäretkiä säännöllisesti ja teemme lisäksi muita retkiä lähimaastoon syksyisin ja keväisin sekä kesällä. Kerran kuussa laulamme ja leikimme yhdessä koko päiväkodin voimin yhteisillä laulutuokioilla salissa. Laulamme ja loruttelemme päivittäin. Tutustumme erilaisiin kuvallisen työn tekniikoihin ( käsillä tekeminen, lasten tuottama päivittäinen taide!, rakentelutyöt). Huomioimme ja kehumme lasta ja kannustamme lasta luomaan! ilmapiiri! - positiivinen Sovimme jokaista tapahtumaa varten oman työryhmän, joka vastaa tapahtuman järjestelyistä.

2 HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUKSEN TAVOITTEITA VUOTIAAT Vähimmäistavoitteet: - kulttuuriset kokemukset eri tilanteissa päivittäin: loruttelut, runot, laulut, laululeikit, sadut - erilaisten kulttuuristen taustojen ymmärtäminen ja hyväksyminen - lapsen oman kulttuurin huomiointi, kannustus ja tukeminen (leikit, rallatukset, pelit, kertomukset, esitykset ym.) - lasten päivittäin tuottama taide ja rakentelutyöt käsillä tekeminen - oppimisympäristöön välineitä (soittimia, roolivaatteita, kirjoja ym. ) saataville - ikätaso huomioiden - lapsen omaehtoisen toiminnan ja ilmaisun mahdollistaminen ja tukeminen - kokemukset ja elämykset yleisönä olemisesta omassa ryhmässä ja koko päiväkodissamme (päiväkodin lasten ja aikuisten, sekä ulkopuolisten tahojen esittämät) Koko päiväkodin yhteiset laulutuokiot salissa kuukausittain - vuodenaikoihin liittyvät mm. taideaineita ja lähikulttuuriympäristöä hyödyntävät kokemukset (kuvallisen työn tekniikoihin tutustuminen, metsäretket sekä muut retket lähimaastoon syksyllä ja keväällä)

3 - päiväkotimme perinteet ja juhlat: Kalevalanpäivänä Isovanhempienpäivä, laskiainen, pääsiäinen, vappu, äitienpäivä, kevättapahtuma, isänpäivänä isien ja lasten yhteinen taidenäyttely kierrätysmateriaalista, itsenäisyyspäivä, adventit ja joulu) - osallistuminen ulkopuolisten tahojen ja taiteilijoiden tarjoamiin kulttuurisiin ohjelmiin päiväkodissamme (näyttelyt, esitykset, konsertit ym.) Kevättapahtumaan musiikkiesiintyjä, lisäksi 2-3 laulu- tai teatteriesityst ä päiväkodillemme (2 päiväkodin kustantamaa ja 2 vanhempien kustantamaa) Haetaan/osallistutaan Alaköökin päiväkodissa järjestämään toimintaan (nukketeatteriesitykset, tonttupolku ym.) - kirjastoautoon tutustuminen ja sieltä lainaaminen

4 3-5 VUOTIAAT Vähimmäistavoitteet edellisten lisäksi: - oppimisympäristössä välineet (soittimia, roolivaatteita, kirjoja, välineitä kuvalliseen työskentelyyn ym.) esillä ja saatavilla - taideaineiden ja lähikulttuuriympäristön hyödyntäminen kulttuurisesta näkökulmasta (veistokset, maalaukset, vanhat rakennukset ym.) - kulttuuriseen prosessiin osallistuminen suunnittelussa ja toteutuksessa (esim. esitys, näyttely, kirja) ainakin oman ryhmän/päiväkodin sisällä - mahdollisuus hakea kulttuurikummia kulttuurilaitoksesta (syksyllä)

5 ESIOPETUS Vähimmäistavoitteet edellisten lisäksi: - eri taiteen- ja kulttuurialoja hyödyntävien omaehtoisten kokemusten tukeminen ja laajentaminen - taideaineiden ja lähikulttuuriympäristön hyödyntäminen kulttuurisesta näkökulmasta (veistokset, maalaukset, vanhat rakennukset ym.) tavoitteellisissa tuokioissa - kulttuurisen prosessin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen (päiväkodin ulkopuolisten tahojen kanssa esim. vanhemmat, isovanhemmat, lähikoulu, läheinen palvelukoti) - kokemuksia ja elämyksiä eri taiteen- ja kultturinaloista - yksi laajempi eri taide- ja taitoaineita integroiva lapsilähtöinen prosessi - mahdollisuus hakea /osallistua Alaköökin esikoululaisille suunnattuun toimintaan (esim. Eskareiden Kirjastoseikkailu, Vaakunaseikkailu, kaupunginteatterin tilat tutuksi ) - mahdolliset retket kulttuurilaitoksiin (Taidemuseo, Pohjois-Pohjanmaan museo ilmaisia)

Iisalmen. varhaiskasvatuksen. kulttuuriohjelma

Iisalmen. varhaiskasvatuksen. kulttuuriohjelma Iisalmen varhaiskasvatuksen kulttuuriohjelma 2 Kulttuurikasvatusohjelman tavoite Kulttuurikasvatusohjelman tavoitteena on tarjota kaikille päivähoitoikäisille laadukkaita ja monipuolisia kokemuksia ja

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle 11.8.2010-4.6.2011

1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle 11.8.2010-4.6.2011 1.YKSIKKÖ Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA Ajalle 11.8.2010-4.6.2011 Esiopetusta annetaan n. 700 tuntia vuodessa Päivittäin keskimäärin 4 tuntia. Tiikereiden ryhmässä on 20 lasta ja Kenguilla on yksi

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö.

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. KUUSISTON LEIKKIPUISTON TOIMINTASUUNNITELMA KEVÄÄLLE 2016. Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. Lasten kanssa puistossamme

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma

Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Suunnittelemme arjen kiireettömäksi. Ennakoimme tilanteita, kokeilemme uusia toimintatapoja, vanhoja hyviä unohtamatta. Osallistavan

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämä on Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma eli VASU. Se perustuu Loviisan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Lapsen oma vasu laaditaan yhdessä

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta

Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta Kirsi Kiviniemi Ympärivuorokautisen hoidon vs. johtaja Turun kaupunki vanhuspalvelut Elämänmakuiset vuodet ympärivuorokautisessa hoidossa

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

Johdanto...3. Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen kulttuuritoiminta ja sen kehittäminen...4. Päiväkodin kulttuurivastaava...5. Pohdittavaksi...

Johdanto...3. Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen kulttuuritoiminta ja sen kehittäminen...4. Päiväkodin kulttuurivastaava...5. Pohdittavaksi... Johdanto...3 Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen kulttuuritoiminta ja sen kehittäminen...4 Päiväkodin kulttuurivastaava...5 Pohdittavaksi...6 Kulttuurikasvatussuunnitelma...7 Huoneentaulu: Kulttuuri varhaiskasvatuksessa...10

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 8220/12.03.01.03/2015 Kuopion kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

Lisätiedot

KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME. Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7

KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME. Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7 KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7 1 Päiväkotimme Perustettu 1992 Sijaitsee Paattisilla kirkonkylämäisessä maalaisympäristössä 80 lasta 1-6 -vuotiaita

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

RYHMIS PEUKALOISEN VASU

RYHMIS PEUKALOISEN VASU RYHMIS PEUKALOISEN VASU Ryhmis Peukaloinen 01.01.2014 Karjalanharjuntie 3 R 56 50100 Mikkeli 015-177 002/ 044 794 5329 peukaloinenrpphk@mikkeli.fi Yksikön esittely Peukaloisessa hoidossa 12 lasta, joiden

Lisätiedot

Kirkonkylän päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 16.8.2011 31.5.2012. Jukolan esiopetusryhmä. (& Männistön integroidun erityisryhmän esiopetus)

Kirkonkylän päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 16.8.2011 31.5.2012. Jukolan esiopetusryhmä. (& Männistön integroidun erityisryhmän esiopetus) Kirkonkylän päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 16.8.2011 31.5.2012 Jukolan esiopetusryhmä (& Männistön integroidun erityisryhmän esiopetus) 1 Sisältö 1. Yksikkö... 3 2. Toiminta-aika... 3 3. Toimintaympäristö...

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Miten uskontodialogi liittyy päiväkotiin? Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Kulttuuriketju Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Mikä Kulttuuriketju? Lastenkulttuurikeskus Verson koordinoima Keski-Savon seudullinen kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2013 2014 Pikkuniitun vuoropäiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Päiväkoti / Koulu Pikkuniitun vuoropäiväkoti

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011

SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 SIILIT LUKUVUOSI 2010 2011 Tälle koko lukuvuodelle olemme suunnitelleet teemaksi MATKALLA Tutkimusmatkamme lähtee minusta itsestä ja laajenee käsittämään ainakin Suomen ja Pohjoismaat. Otamme toimintaamme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma

Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012 2013 PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty:..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen arviointi:..20

Lisätiedot

Leikkien ja liikkuen isovanhempien kanssa linnan liepeillä

Leikkien ja liikkuen isovanhempien kanssa linnan liepeillä Työyhteisötehtävä 3, laaja-alainen oppimiskokonaisuus Leikkien ja liikkuen isovanhempien kanssa linnan liepeillä Lähtökohdat: Vanhempainillassa tuli vanhemmilta toiveita ulkoilusta, vuorovaikutussuhteista

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLTÖ: 2 JOKIVARREN PÄIVÄHOIDON ALUEET Karunki 3 Arpela...4 Juhannussaari..5 Jokivarren perhepäivähoito.5 Alueet kartalla...6 NÄIN MEILLÄ..7 KASVATUSKUMPPANUUS

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Ilmarin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Ilmarin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Ilmarin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Teemme varhaiskasvatustyötä rakkaudesta lapseen perheen kanssa yhteisen kasvatusvastuun jakaen. Lapsen ilo, hyvä hoito ja huolenpito, kokonaisvaltaiset,

Lisätiedot

Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi

Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi Ei maa kysy sirkkalehdiltä mikä sinusta isona tulee Ei maa käske leppää kasvattamaan kauraa

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011

PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 (Suunnitelma pohjautuu Länsi-Saimaan kuntien Seudulliseen Varhaiskasvatussuunnitelmaan (SeutuVasuun) PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN Osoite: Kanavakuja 7,

Lisätiedot

Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Teknologiakylän päiväkodissa toimimme leikkiin kannustavassa ja lapset osallistavassa ilmapiirissä. Lapsi ja lapsen etu ovat

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 auttakylän koulu/ autta 1 ltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 YY J NEN ÄDENTDT EENEN T T E Tutustumisleikkejä asviksiin liittyvä askartelu asviksiin asviksiin runoja loruja asviksiin lauluja

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 KÄSITTEITÄ... 3 KASVATA KULTTUURILLA EHEYTÄ OPETUSTA... 3 KOULUJEN JA KULTTUURIN YHTEISTYÖSUUNNITELMA... 4 ESKARI JA

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI SISÄLLYS 1 TILASTOT... 2 1.1 Rekulan päiväkodin lapsiryhmät... 3 1.2 Opettajien opetustunnit/henkilöstöntyömäärä... 4 1.3 Lapsiryhmien koko... 5

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Monikulttuuristen lasten varhaiskasvatus Vantaalla Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 11.10.2017 Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Vieraskielisten lasten määrä vuonna 2016 Vantaalla

Lisätiedot

Päiväkoti Hattu-Maakarin esikoulun toimintasuunnitelma

Päiväkoti Hattu-Maakarin esikoulun toimintasuunnitelma Päiväkoti Hattu-Maakarin esikoulun toimintasuunnitelma 2016-2017 Ryhmän rakenne ja henkilöstö - Esikouluryhmän nimi on Mörrit, johon kuuluu 15 lasta. - Esikoululaisista 10 on poikia ja 5 tyttöjä. 5-vuotiaita

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

KULTTUURIPOLKU. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma. Hyväksytty Hankasalmen sivistyslautakunnassa 17.5.

KULTTUURIPOLKU. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma. Hyväksytty Hankasalmen sivistyslautakunnassa 17.5. KULTTUURIPOLKU lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma Hyväksytty sivistyslautakunnassa 17.5.2011 27 1 Johdanto Kulttuuripolku on hankasalmelainen tavoitteellisen kulttuurikasvatuksen suunnitelma.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot