Keskuskirjastokokous Pasila Hannu Sulin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin"

Transkriptio

1 Keskuskirjastokokous Pasila Hannu Sulin

2 Sisällys Ajankohtaista Varastokirjaston yhdistämistä Kansalliskirjastoon selvittävän työryhmän raportti Keskus- ja maakuntakirjastoavustukset

3 Ajankohtaista Vuoden 2012 tilastoissa ensimmäistä kertaa tapahtuma- ja käyttäjäkoulutustiedot Vuoden 2014 tietojen osalta tullaan kysymään sähköisten aineistojen hankinnasta ja käytöstä, ohjeistus syksyllä 2013 Kulttuuriasiainneuvoksen/yleiset kirjaston viran täyttö keväällä 2013 OKM esittänyt viime vuonna, että kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä oppilaitosrakentamisen tehtävät ja henkilöt siirretään ELYistä AVEihin. Asia HALKEen kautta eduskuntaa keväällä Kirjastoasetuksen uusimisesta pyydetään lausunnot ennen kevään alkua. Uuden rakennerahastokauden valmistelu OKM hallinnonalan kokonaisarkkitehtuurityö: mahdollistaa kansallisten kehittämishankkeiden yhteen nivomisen varmistaa uusien linjausten ankkuroinnin yhteisten tavoitteiden alle vähentää päällekkäisyyksiä ja keskittää voimavaroja

4 Varastokirjaston yhdistämistä Kansalliskirjastoon selvittävä työryhmä. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli 1. selvittää yhdistymisen edellytykset ottaen huomioon lainsäädännölliset, hallinnolliset ja rahoitusjärjestelyihin liittyvät näkökohdat; sekä henkilöstön asemaan, kirjaston kokoelmiin sekä tiloihin liittyvät kysymykset, 2. laatia edellä mainittujen selvitysten pohjalta suunnitelma aikatauluineen Varastokirjaston mahdolliseksi yhdistämiseksi osaksi Kansalliskirjastoa.

5 Työryhmän esittämät vaihtoehdot Työryhmä kartoitti toimeksiannon lisäksi Helsingin yliopiston, Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston näkemykset yhdistymisen edellytyksistä sekä arvioi niiden mahdollisia kustannuksia (mm. tilakustannukset). Työryhmän esittämät vaihtoehdot sekä toimeksiannon että Helsingin yliopiston, Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston näkemysten pohjalta ovat seuraavat: 1) Varastokirjasto yhdistetään Helsingin yliopiston yhteydessä toimivaan Kansalliskirjastoon sijaintipaikkana Kuopio; 2) Varastokirjasto yhdistetään Kansalliskirjaston Mikkelissä olevaan toimintaan; 3) Varastokirjasto jatkaa toimintaansa Kuopiossa opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena virastona eikä yhdistämistä Kansalliskirjastoon tapahdu.

6 Työryhmän arviointi vaihtoehdoista Työryhmä arvioi edellä mainittuja vaihtoehtoja päätyen siihen, että lainsäädännölliset, hallinnolliset ja kokoelmiin liittyvät näkökohdat eivät muodosta estettä yhdistymiselle. Helsingin yliopisto ja Kansalliskirjasto asettavat kuitenkin yhdistymisen ehdoksi Varastokirjaston toiminnan siirtämisen Mikkeliin tavoitteena alueen arkistokeskusta vahvistava ja digitaalista palvelukeskusta rakentava kokonaisuus. Varastokirjaston siirto Mikkeliin aiheuttaisi työryhmän selvityksen mukaan lisäkustannuksia. Yhdistyminen voisi Helsingin yliopiston kannan mukaan toteutua vasta siinä vaiheessa kun toimintojen siirto Mikkeliin käynnistyisi. Varastokirjaston liittäminen osaksi Kansalliskirjastoa vuonna 2014 olisi toteutettavissa siinä tapauksessa, että Varastokirjaston toiminta jatkuisi nykyisissä tiloissa Kuopiossa. Tämä vaihtoehto on kuitenkin poissuljettu Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston asettamien ehtojen johdosta.

7 Keskus- ja maakuntakirjastoavustukset Indeksikorotukset eivät sisältyneet hallituksen kehyspäätökseen Hallituksen pysyvä menosäästö euroa + kertaluonteinen menosäästö (2013) euroa + veikkauksen euron säästö Vuoden 2013 avustukset samalla tasolla kuin vuonna 2012 Avustukset ovat kasvaneet 22,2 % vuosina Haettujen avustusten välillä suuria eroja, nollalinjasta aina 50 % ylitykseen verrattuna vuonna 2012 saatuun avustukseen Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) 44 : Kunnalle myönnetään valtionavustusta valtion talousarvioon myönnetyn määrärahan rajoissa kirjastolaissa tarkoitetun keskuskirjasto- ja maakuntakirjastotehtävän hoitamiseen määrä, joka vastaa likimäärin mainitusta tehtävästä aiheutuvia lisäkustannuksia.

Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin

Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin Ideasta hankkeeksi Pori 3.10.2011 Hannu Sulin Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1.1.2010 (1705/2009) ja Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1766/2009) Yleiset kirjastot:

Lisätiedot

Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro

Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Tampere, 15.3.2013 Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään lisäystä 413 000

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Varastokirjaston yhdistäminen Kansalliskirjastoon, tilannekatsaus

Varastokirjaston yhdistäminen Kansalliskirjastoon, tilannekatsaus Varastokirjaston yhdistäminen Kansalliskirjastoon, tilannekatsaus Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 10.11.2017, Porvoo Suomen yliopistokirjastojen neuvoston kokous 13.10.2017, Oulu Johanna Vesterinen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto Hannu Sulin

Yleisten kirjastojen neuvosto Hannu Sulin Yleisten kirjastojen neuvosto 7.11.2014 Hannu Sulin OKM:n kirjastopolitiikka 2015 ohjelman tavoitteiden toteutuminen kansallisella tasolla Kohdennetaan yleisten kirjastojen kokeilu- ja kehittämistoiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2007 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 Opetusministeriö 8.1.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2007 2009 VARASTOKIRJASTON TOIMINTA-AJATUS Varastokirjaston tehtävänä on vastaanottaa ja säilyttää tieteellisistä

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

Kirjastoautohanke Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjastoautohanke Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Kirjastoautohanke 13.6.2014 Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 16.6.2014 1 Perustamishankkeiden erillinen valtionavustusjärjestelmä? Vaihtoehdot: 1. Avustukset siirretään valtionosuuspohjiin

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston (yhteisestä) tulevaisuudesta. ylikirjastonhoitaja

Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston (yhteisestä) tulevaisuudesta. ylikirjastonhoitaja Kansalliskirjaston ja Varastokirjaston (yhteisestä) tulevaisuudesta Ari Muhonen ylikirjastonhoitaja 12.5.2011 2011 Kansalliskirjasto Vastaa toimialallaan kansallisen kulttuuriperinnön tallettamisesta,

Lisätiedot

Ajankohtaista valtion talous- ja henkilöstöhallinnosta Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari

Ajankohtaista valtion talous- ja henkilöstöhallinnosta Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Ajankohtaista valtion talous- ja henkilöstöhallinnosta Taloushallinto Hallitusohjelma Keväällä 2015 annettuun hallitusohjelmaan on kirjattu : Toteutetaan Valtiokonttorin hankinnasta maksuun prosessialueen

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset. Emma Kuusi 19.5.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset. Emma Kuusi 19.5.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset Emma Kuusi 19.5.2016 Perusta Nuorisolaki Valtionavustuslaki Valtion talousarviossa kuvatut toimialan vaikuttavuus- ja tuloksellisuustavoitteet

Lisätiedot

KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LAATIMINEN ETENEE

KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LAATIMINEN ETENEE 3.6.2009 TIEDOTE KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LAATIMINEN ETENEE Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 27 ) mukaisen vaihemaakuntakaavan laatiminen on parhaillaan käynnissä. Kainuun maakuntahallitus teki 23.4.2007

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2062/2016 02.07.00 59 Liiketontin myynti Kilosta YIT Rakennus Oy:lle, korttelin 54154 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla

Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla Monikulttuurisen liikuntakentän uudistaminen seminaari 3.1.2011 Helsinki Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Kirje 31.05.2016. OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi

Kirje 31.05.2016. OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi Kirje OKM/43/592/2016 31.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi Tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA 1(6) Helsinki Vantaa-selvitys Seurantaryhmä 11.12.2009. Tausta ja tavoitteet

TYÖSUUNNITELMA 1(6) Helsinki Vantaa-selvitys Seurantaryhmä 11.12.2009. Tausta ja tavoitteet 1(6) Helsinki Vantaa-selvitys Seurantaryhmä 11.12.2009 TYÖSUUNNITELMA Tausta ja tavoitteet Selvitystyön vaiheet Tavoitteena on selvittää Helsingin ja Vantaan kaupunkien mahdollisen yhdistymisen edut ja

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015

Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 3 luvun otsikko,

Lisätiedot

Kirjastolain uudistaminen

Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistuksen päätavoite Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on edistää verkottuneessa kansalaisyhteiskunnassa asukkaiden sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista

Lisätiedot

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 2015 Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Hannu Sulin Helsinki 24.11.2015 HE valtion vuoden 2016 talousarvioksi Valtionavustukset yleisten kirjastojen

Lisätiedot

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savo Rautalampi -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savo Rautalampi -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 11.4.2016 1276/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savo Rautalampi -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto 3.4.2014 Lahti Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Hannu Sulin

Yleisten kirjastojen neuvosto 3.4.2014 Lahti Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Hannu Sulin Yleisten kirjastojen neuvosto 3.4.2014 Lahti Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Hannu Sulin Salkkujako Vasemmistoliitto lähti hallituksesta. Molempien ministerien tehtävät jaetaan jäljelle

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24

MERIKARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24 Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön lakimuutokset astuvat voimaan - mikä muuttuu?

Vapaan sivistystyön lakimuutokset astuvat voimaan - mikä muuttuu? Opintokeskuspäivä Kulttuuritalo Vapaan sivistystyön lakimuutokset astuvat voimaan - mikä muuttuu? Opetusneuvos Kirsi Lähde 18.11.2015 LAKI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ (632/1998) OPINTOKESKUKSIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Lisätiedot

10.11.2015. Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta

10.11.2015. Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan hallintovaliokunnalle Muistio 10.11.2015 Viite HE 90/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus ALOITUSPAIKAT Aloituspaikkatilastot sisältävät tiedot vuosittaisesta koulutustarjonnasta. Koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja lääninhallitukset vastaavat

Lisätiedot

Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen

Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen 28.9. Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen Veikkauksen tuotto käytetään kokonaisuudessaan taiteen, tieteen, liikunnan ja nuorisotyön tukemiseen. Opetus-

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Olla-Riitta Aarikka Eino Järvinen Jaana

Lisätiedot

b/don 03" DI Do o0 au11

b/don 03 DI Do o0 au11 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Kunnanhallitukselle Päätös 28.12.2012 1 (3) V M/2199/02.02.06.00/2012 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus 0 Z. 01. 2013 b/don 03" DI Do o0 au11

Lisätiedot

HE 303/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan museolakiin lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin valtakunnalliseksi

HE 303/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan museolakiin lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin valtakunnalliseksi HE 303/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi museolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan museolakiin lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin valtakunnalliseksi erikoismuseoksi nimeämisen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ

ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ 1. ELY-keskuksen E-vastuualueen työelämän kehittämiskeinoja: TYKE-tehtävä Yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut Työllisyysperusteiset

Lisätiedot

Selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja rakenteesta. Selvityshenkilöt Harri Skog ja Håkan Mattlin

Selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja rakenteesta. Selvityshenkilöt Harri Skog ja Håkan Mattlin Selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja rakenteesta Selvityshenkilöt Harri Skog ja Håkan Mattlin Toimeksianto Valmistella ehdotukset opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen

Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Yhdessä enemmän innovatiivisuutta uudella konserniajattelulla 14.12.2011 Harri Skog Kansliapäällikkö Uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot 1 (6) Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot Työryhmien tehtäväluettelot valtuuston päätöksen ja perustelujen pohjalta sekä niistä johdetut yksityiskohtaiset valmistelutehtävät.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE Rakennusvalvontakeskuksen toimintaohje 4.2.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAKESKUKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja 6.4.2009 Voimaan 6.4.2009 1 Toiminta-ajatus Rakennusvalvontakeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 140 000 euroa.

Lisätiedot

Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille

Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille Kieku-info virastoille 9.6.2015 OPH:n monitoimitila, Helsinki Lari Nikoskelainen, ERP hankepäällikkö Esittäjän nimi 9.6.2015 kehitysprojekti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110. Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.08.2015 Sivu 1 / 1 2865/02.05.06/2015 Kaupunginhallitus 215 15.6.2015 110 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Invalidisäätiön kiinteistöleasingsopimukselle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

annetussa laissa (1705/2009), jäljempänä rahoituslaki.

annetussa laissa (1705/2009), jäljempänä rahoituslaki. 26.3.2015 15/040/2015 ASIA: Työryhmän asettaminen Asettaminen Opetus-ja kulttuuriministeriä on päättänyt asettaa työryhmän valmistelemaan ehdotus kulttuurin rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30 12.05.2014 Sivu 1 / 1 1940/00.04.02/2014 30 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen,

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät HAKUTIEDOTE 1 (3) 30.11.2010 87/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Ammattikoulutus Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuksen määräraha Hakukelpoisuus Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUS- KESKUKSEN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUS- KESKUKSEN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 Opetusministeriö 7.1.2009 50/210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUS- KESKUKSEN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 1. KOTUKSEN TOIMINTA-AJATUS Kotimaisten kielten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kaupunginhallitus 19.5.2014 178: Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan

Lisätiedot

Kirje 27.02.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 27.02.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/12/592/2015 27.02.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 000 000 euroa.

Lisätiedot

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,

Lisätiedot

HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti

HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti HE 181/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Selvitys OKM:n hallinnonalan konserniohjauksesta ja rakenteesta

Selvitys OKM:n hallinnonalan konserniohjauksesta ja rakenteesta Selvitys OKM:n hallinnonalan konserniohjauksesta ja rakenteesta Strategista ketteryyttä julkishallintoon-työpaja 29.4.2011 neuvotteleva virkamies Iiris Patosalmi Selvitystyön päämäärä ja tavoitteet Lähtökohta

Lisätiedot

Kokemuksia uusien biopankkien eettisestä arvioinnista

Kokemuksia uusien biopankkien eettisestä arvioinnista Kokemuksia uusien biopankkien eettisestä arvioinnista HUS-piirin valtakunnallinen tutkimuseettisten toimikuntien koulutus- ja neuvottelupäivä 20.5.2014 Pääsihteeri Outi Konttinen TUKIJA 19.5.2014 Pääsihteeri

Lisätiedot

HE 94/2007 vp. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön

HE 94/2007 vp. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön HE 94/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden virkojen perustamisesta ja eräiden virkojen lakkauttamisesta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS

OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS 5.3.2014 Tervetuloa 5.3.2014 1 OPETUS- JA KULTTUURITOIMI -VASTUUALUEEN SIDOSRYHMÄTILAISUUS Elli Aaltonen Ylijohtaja 5.3.2014 2 Ministeriöiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 282/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä

Lisätiedot

2.2.2012. Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä

2.2.2012. Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä 1 2.2.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä KANNANOTON UUDISTAMINEN LIIKENNEKASVATUKSEN SAAMISEKSI PERUSKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMIIN

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS

Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Teknologian soveltaminen

Lisätiedot

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI /15 N = 3 YHTEENVETOA 5 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia viimeisten

Lisätiedot

Lääkkeiden velvoitevarastointi - uudistunut asetus

Lääkkeiden velvoitevarastointi - uudistunut asetus Lääkkeiden velvoitevarastointi - uudistunut asetus Päivi Nevalampi, tarkastaja Velvoitevarastointi keskustelutilaisuus 25.9.2015 Lupamenettelyt Alittaminen Korvaaminen = velvoitteen järjestäminen erityistapauksessa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä laajemmin

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtion eläkelain (1295/2006) ja siihen liittyvän lainsäädännön mukaisten

Määrärahaa saa käyttää valtion eläkelain (1295/2006) ja siihen liittyvän lainsäädännön mukaisten 50. Eläkkeet ja korvaukset S e l v i t y s o s a : Ikääntymiskehitys aiheuttaa merkittävää kasvupainetta valtion eläkemenoihin seuraavien parin vuosikymmenen ajan. Tavoitteena on parantaa eläkkeiden rahoituksen

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS PÖYTÄKIRJA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS PÖYTÄKIRJA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS PÖYTÄKIRJA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21 KOKOUSAIKA 12.4.2013 klo 18.05-19.16 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Lisätiedot

Tieteelliset lehdet ja takautuva digitointi. Digitointirahaa onko sitä? -seminaari 11.6.2010 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Tieteelliset lehdet ja takautuva digitointi. Digitointirahaa onko sitä? -seminaari 11.6.2010 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Tieteelliset lehdet ja takautuva digitointi Digitointirahaa onko sitä? -seminaari 11.6.2010 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Digitointi ja tekstintunnistus Digitointia varten tarvitaan alkuperäiset

Lisätiedot

Liite 1 (6) 27.1.2015

Liite 1 (6) 27.1.2015 Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Hätäkeskusjärjestelmän haasteet ja kehittäminen

Hätäkeskusjärjestelmän haasteet ja kehittäminen Hätäkeskusjärjestelmän haasteet ja kehittäminen 15.12.2008 Selonteko 2007 Uudistuksen toteuttamiseen on liittynyt suuria toiminnallisia ja taloudellisia haasteita Havaitut ongelmat liittyvät Henkilöstön

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta Kuulemistilaisuus 13.1.2016. Valtiovarainministeriö. ELY-keskusten ylijohtajat Elinkeinot, työllisyys ja osaaminen -tehtävät 1/2

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Uudenmaan ELY:ssä nyt

Uudenmaan ELY:ssä nyt Uudenmaan ELY:ssä nyt Maakuntakirjastopalaveri, Hämeenlinna 25.3.2011 Kristiina Kontiainen Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 31.3.2011 1 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin yhdistämällä TE-keskuksen,

Lisätiedot

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto, 28, 01.12.2015 Sivistyslautakunta, 5, 27.01.2016 5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali-

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 23.-24.11.2016 Miksi uusi kirjastolaki? Nykyinen kirjastolaki valmisteltu 20 vuotta sitten Toimintaympäristön

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

TEHTÄVÄNIMIKKEET, KELPOISUUSEHDOT JA VALITSEVA VIRANOMAINEN

TEHTÄVÄNIMIKKEET, KELPOISUUSEHDOT JA VALITSEVA VIRANOMAINEN SIIKAJOEN KUNTA TEHTÄVÄNIMIKKEET, KELPOISUUSEHDOT JA VALITSEVA VIRANOMAINEN TEHTÄVÄ KELPOISUUSEHDOT VALITSEMINEN =irka, t=toimi Ilman merkintää oleat oat työsuhteita Yleis- ja taloushallinto Kunnanjohtaja

Lisätiedot

ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen

ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen Palvelun kehittämisen vaiheet Erillinen hierarkia Hallinnollinen integraatio Toiminnallinen integraatio Ekosysteemi ENNEN KÄÄNNEKOHTA TULEVAISUUS Kunta

Lisätiedot

Tietoaineistoseminaari Rethinking 11.3.2013

Tietoaineistoseminaari Rethinking 11.3.2013 Tietoaineistoseminaari Rethinking 11.3.2013 Ammattikorkeakoulut myllerryksessä - näkökulmia kirjastolaisten arkeen Case TAMK Taina Peltonen Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO. Arvio toimista, jotka YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA on toteuttanut

KOMISSION TIEDONANTO. Arvio toimista, jotka YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA on toteuttanut EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2015 COM(2015) 804 final KOMISSION TIEDONANTO Arvio toimista, jotka YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA on toteuttanut neuvoston sille 19 päivänä kesäkuuta 2015 antaman suosituksen

Lisätiedot