KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksessa osoitteessa Kuoppamäentie 14, TAMPERE
|
|
- Aila Oksanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HAKIJAT Väinö Paunu Oy Kuoppamäentie TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksessa osoitteessa Kuoppamäentie 14, TAMPERE Kiinteistön omistaa Tampereen kaupunki, joka on antanut suostumuksensa alueen VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA AIEMMIN MYÖNNETYT PÄÄTÖKSET Pirkanmaan ympäristökeskus on antanut kiinteistölle päätöksen. Päätöksen voimassaoloaika päättyi MAKSU 1 430
2 KIINTEISTÖN AIEMPI JA TULEVA KÄYTTÖ Kiinteistöllä on ollut linja-autoliikenteen varikkotoimintaa 1960-luvun alusta lähtien. Kiinteistöllä huolletaan, korjataan ja pestään linja-autoja. Linja-autot, jotka eivät ole ajossa, ovat pysäköitynä kiinteistöllä. Maaperän pilaantuminen on tapahtunut pitkällä ajanjaksolla varikkotoiminnan yhteydessä, sekä mahdollisten vanhojen öljysäiliöiden vuotojen ja ylitäyttöjen seurauksena. Kiinteistön käyttötarkoitukseen ei ole tulossa muutoksia. Alue on kaavassa merkitty teollisuusalueeksi. Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. TUTKIMUKSET, KUNNOSTUKSET JA JÄTTEIDEN KÄSITTELYSUUNNITELMA Alueella tehtyjen tutkimusten perusteella kohteen maaperä on pilaantunut polttoöljyllä arviolta n m 2 :n alueelta ja pilaantuneita massoja on arvioitu olevan n m 3. Pilaantuneisuus on levinnyt myös tontin pohjoispuolella sijaitsevalle Kuoppamäentielle (kiinteistörekisteritunnus ). Suurin havaittu öljypitoisuus on ollut mg/kg. Kiinteistöllä on tehty maaperän kunnostustoimenpiteitä vuosina 2005, 2007, 2008 ja Kunnostuksilla ei ole saavutettu lupaehtojen edellyttämää tasoa öljyfaasin poiston osoittauduttua suunniteltua laajamittaisemmaksi. Suunnitelmien mukaan alueen pääkunnostusmenetelmän vuodesta 2010 eteenpäin piti olla biologinen sekä kemiallinen in situ-kunnostus. In-situ kunnostus aloitettiin vasta keväällä 2011 ja se keskeytettiin lokakuussa Puhdistusta tullaan jatkamaan, kun öljynerotuspumppauksella on poistettu riittävästi öljyfaasia. Öljyisestä vedestä on eroteltu noin litraa puhdasta öljyä mennessä. Öljyinen vesi on kerätty imuautolla ja toimitettu L&T:n käsittelykeskukseen. Alueelta otettiin ensimmäiset maaperänäytteet vuoden 2013 syksyllä, joissa havaittiin kunnostustavoitteen (9 500 mg/kg) ylittäviä öljyhiilivetyjä kahdessa pisteessä (maks mg/kg). Maaperässä havaitut voimakkaimmat öljypitoisuudet esiintyvät pohjaveden pinnasta noin metrin syvyyteen asti.
3 Vaakaimeytysryhmät Pystyimeytysputket Öljynkeräyskaivot Käsittelyprosessin toiminta Kunnostuksen pääperiaatteena on jatkaa kunnostamista Pirkanmaan ympäristökeskuksen antaman päätöksen mukaisesti Kunnostuksen pääperiaatteena on poistaa kulkeutuva öljy keräyskaivojen (5 kpl) kautta. Keräyskaivojen tarkoituksena on myös estää öljyn leviämistä ympäristöön orsiveden mukana. Massanvaihtoa tehdään mahdollisimman vähän. Kunnostusratkaisuksi on päädytty jatkamaa biologista in-situ käsittelyä ja kemiallisen hapetuksen yhdistelmää. Pilaantuneelle alueelle on asennettu vaakaimeytysryhmiä, joissa kussakin on 3-5 imeytysputkea. Yhteensä alueelle asennetaan metriä putkea. Vaakaryhmät on asennettu 2-3 metrin syvyyteen. Valtaosa öljyhiilivedyistä sijaitsee 6-9 metrin syvyydessä. Vaakaimeytysputkiryhmät on yhdistetty käsittelylaitokseen maanalaisilla umpiputkilla. Pilaantuneen alueen laidoille ja asfalttikentälle on asennettu pystyimeytysputkia poraamalla. Pystyimeytysputkien kautta syöttöliuosta imeytetään käsin maanpäällisestä säiliöstä. Pystyputkien siiviläosa on asennettu 4-6 metrin syvyyteen. Pilaantuneen alueen keskelle vaakaimeytysalueelle on asennettu pystytarkkailuputkia, joiden siiviläosuus on syvyydellä 4-9 metriä. Tarkkailuputkista seurataan erityisesti kemiallisen hapetuksen aikana maaperän painetta, lämpötilaa, vaahtoamista sekä muita parametreja. Myös pystyimeytysputkia voidaan käyttää tarkkailuputkina. Alueelle on rakennettu 5 kpl öljynkeräyskaivoja, jotka on varustettu pumpuilla. Öljynkeräyskaivoihin kerääntynyt öljy johdetaan umpiputkissa öljynerotuslaitteistolle. Kaivojen syvyys on n. 9 m. Tarvittava syöttölaitteisto on asennettu kiinteistön kellariin ja maanpäälliseen laitekonttiin. Prosessi toimii automaattisesti siten, että kemikaalien ja käsittelyliuosten syöttöä ohjataan pintaraja- ja kellokytkimien avulla. Käsittelyprosessi toimii siten, että maaperään injektoidaan käsittelyliuosta vaakaimeytysryhmien ja pystyimeytyskaivojen kautta. Käsittelyliuokseen syötetyt ravinteet (typpi/fosfori/kaliumlannoite) ja vetyperoksidi kuluvat maa-
4 perän biologisen toiminnan ja öljyhiilivetyjen kemiallisen hajoamisen seurauksena. Injektoitu vesi kerätään asennettujen öljynkeräyskaivojen avulla pois ja pumpataan öljynerottimien kautta viemäriin. Osa öljynkeräyskaivoilla kerätystä ja öljynerottimien läpi johdetusta vedestä pumpataan takaisin liuoksen syöttösäiliöön, siihen lisätään apuaineet ja liuos injektoidaan takaisin maaperään halutun vaakaimeytysryhmän kautta. Pääsääntöisesti toimitaan niin, että käytössä on yksi vaakaimeytysryhmä kerrallaan ja ryhmää vaihdetaan muutaman viikon välein. Järjestelmään tuodaan lisävettä säiliöautolla tai käytetään kiinteistön vesipistettä. Pystyimeytyskaivoja ei yhdistetä automaattiseen järjestelmään vaan niistä liuoksen syöttö tapahtuu käsin maanpäällisistä siirrettävistä säiliöistä. In-situ-käsittelyssä syntyvät hajoamistuotteet Dieselyhdisteiden hajotuksen yhteydessä (biostimulaatio tai kemiallinen hapetus) syntyy lopputuotteina hiilidioksidia ja vettä. Hajotuksen yhteydessä ei synny toksisia tai pysyviä välituotteita, jotka voivat olla ympäristölle tai terveydelle vaarallisia. Käsittelyn aikana diesel-komponentit pilkkoutuvat liukoisempaan muotoon ennen kuin mikrobit hajottavat ne kokonaan. Pilkkoutuneet komponentit voivat näin ollen levitä helpommin käsittelyalueen ulkopuolelle. Dieselyhdisteiden leviäminen estetään pumppaamalla vettä pois siten, että virtaussuunta on jatkuvasti alueen keskelle. Yhdisteiden mahdollista leviämistä tarkkaillaan pohjavesinäyttein. Toiminnan tarkkailu ja ympäristön seuranta Laitteiston toimintaa tarkkaillaan kenttäkäyntien ja kaukovalvonnan avulla. Prosessivesien laatua seurataan kenttämittauksin ja ottamalla öljynerotuskaivoista kerätystä vedestä vähintään kolmen kuukauden välein laboratorioanalyyseja. Kemiallisen hapetuksen aikana seurataan erityisesti veden ph:ta, happipitoisuutta ja redox-potentiaalia. Käsittelyn edistymistä seurataan säännöllisesti otettavin maaperänäyttein. Maaperänäytteitä otetaan aluksi kuuden kuukauden välein ja jatkossa tarpeen mukaan. Pilaantuneen alueen ulkopuolelle asennetaan kaksi pohjaveden tarkkailuputkea arvioidun virtaussuunnan alapuolelle. Pohjavedestä otetaan näytteet ennen käsittelyn aloittamista, sen aikana ja käsittelyn. Pohjavedestä analysoidaan ainakin öljyhiilivedyt, raskasmetallit ja ravinteet. Vuonna 2009 tehdyn ilmoituksen liitteenä on esitetty seuranta- ja raportointiohjelma.
5 KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI Riskinarviointi Kunnostustarve on arvioitu ensisijaisesti kohdekohtaisella riskitarkastelulla. Riskinarvioinnin kohteena on itse suunnittelukohde sekä sen välittömässä läheisyydessä oleva ympäristö. Riskinarvioinnissa on keskitytty kulkeutumisja terveysriskeihin. Tarkastelussa on huomioitu haitta-aineiden ominaisuudet, kulkeutumisreitit sekä haitta-aineille mahdollisesti altistuvat kohderyhmät. Lisäksi on tarkasteltu ekologisia riskejä, joita voi aiheutua jos öljyhiilivetyjä pääsee Vihiojaan. Pitoisuustarkastelun lähtökohtana on käytetty Valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa (214/2007) annettuja kynnys- ja ohjearvoja. SOILRisk ohjelmalla on tehty tarkastelu, jossa vertaillaan eri altistusreittien muodostamaa kokonaisriskiä. Laskenta on tehty käyttäen arvoja, joiden mukaan alue on nykyisessä käytössä. Kiinteistöllä havaituista haitta-aineista ei SOILRisk-ohjelmalla lasketun riskinarvion mukaan aiheudu todennäköisesti merkittävää terveydellistä riskiä nykyisillä pitoisuuksilla. Kiinteistöllä on kuitenkin kunnostustarve maaperän voimakkaan öljyhiilivetypilaantuneisuuden vuoksi. Tavoitepitoisuus on kuitenkin tarkoituksenmukaista asettaa mineraaliöljyjen vaarallisen jätepitoisuuden alle. Riskinarvion mukaan jo mg/kg olisi riittävä tavoitepitoisuus terveysriskien perusteella, mutta turvallisuusperiaatteen mukaisesti kohteeseen on esitetty mg/kg tavoitepitoisuutta. KÄSITTELYTARVE Terveydellisistä ja ympäristönsuojelullisista syistä kiinteistön alueella olevat öljyhiilivedyillä pilaantuneet maa-ainekset tulee kunnostaa. LAUSUNNON ANTAJAT Pirkanmaan ELY-keskus on neuvotellut käsittelystä Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa, jonka kannanotot on huomioitu tässä päätöksessä.
6 ELY-KESKUKSEN RATKAISU Pirkanmaan ELY-keskus on tarkastanut Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksessa osoitteessa Kuoppamäentie 14, TAMPERE sijaitsevan kiinteistön pilaantunutta maaperää koskevan ilmoituksen ja hyväksyy siinä esitetyn kunnostamisen seuraavin ehdoin: 1. Kiinteistön maaperässä olevat jätteet on poistettava kiinteistöiltä ja eri jätejakeet on hyödynnettävä mahdollisuuksien mukaan. Jätteet on toimitettava luvanvaraiseen hyödyntämis- tai käsittelypaikkaan. 2. Alueella oleva öljyhiilivetypitoinen maa tulee puhdistaa ELY-keskukselle esitettyjen suunnitelmien mukaisesti In-Situ-puhdistuksena niin, että maaperän öljyhiilivetypitoisuus ei saa puhdistuksen ylittää mg/kg. Tarvittaessa kunnostusta voidaan tehostaa massanvaihdolla. 3. Väinö Paunu Oy:n tulee nimetä henkilö, joka vastaa päätöksen määräysten noudattamisesta ja toiminnan valvonnasta. Valvonnasta vastaavan henkilön yhteystiedot sekä toiminnan alkamisajankohta on ilmoitettava Pirkanmaan ELY-keskukselle ja Tampereen kaupungin ympäristötoimelle ennen toiminnan aloittamista. 4. Toiminnan toteuttamisesta, käsittelylaitoksen toiminnasta ja toiminnan tarkkailusta sekä puhdistustoimenpiteillä saavutettavasta haittaainepitoisuuksien alenemasta on pidettävä kirjaa. 5. Raportit ja seurantatulokset on toimitettava ilmoituksessa esitetyllä tavalla Pirkanmaan ELY-keskukselle ja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 6. Pumpattava öljyinen vesi tulee johtaa esitettyjen erotinlaitteistojen kautta jätevesiviemäriverkostoon Tampereen Veden luvalla tai käsitellä kiinteistöllä ELY-keskukselle esitetyn erillisen suunnitelman mukaisesti. Viemäriin johdettavia vesiä tulee tarkkailla suunnitelmissa esitetyn mukaisesti sekä Tampereen Veden edellyttämällä tavalla. 7. In-Situ-kunnostuksen tulee näytteenotoin varmistaa tontin maaperän puhtaus. Näytteenotossa ja analysoinnissa on käytettävä yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä, jotka on kuvattava raporteissa. 8. Mikäli kunnostuksen aikana poistetaan maaperästä pilaantuneita maaaineksia, tulee ne toimittaa luvanvaraiseen paikkaan. Kunnostettavalta alu-
7 eelta poistettavasta pilaantuneesta maa-aineksesta ja muista jätteistä sekä niiden kuljettamisesta on pidettävä kirjaa. 9. Vaarallisten jätteiden kuljetuksista on oltava siirtoasiakirja, josta tulee ilmetä jätelain (646/2011) 121 :n edellyttämät tiedot. Siirtoasiakirjoja on säilytettävä kolme vuotta. 10. Mikäli kaivutöitä tehdään kunnostamisen kiinteistön alueella, tulee kaivutöistä ilmoittaa ennen kaivun aloittamista Pirkanmaan ELY-keskukselle ja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Päätöksessä mainitut ehdot on annettu terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja valvonnallisista syistä. Mikäli ehtoja noudatetaan maaainesten puhdistamistoimenpiteillä ja kuljettamisella asianmukaiseen käsittelyyn ei aiheuteta terveys- eikä ympäristöhaittoja. MAKSUPERUSTE Valtioneuvosto on antanut asetuksen 1397/2014 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna Asetuksen maksutaulukon mukaan pilaantuneen maaperän tehtävän ilmoituksen käsittely maksaa 55 euroa/h. Tämän ilmoituksen käsittelyyn on kulunut 26 tuntia, joten maksu on euroa. Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Hämeenlinnasta. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 133, 136, 190, 191 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 24, 25, 26 Laki ympäristölainsäädännön voimaanpanosta (113/2000) 22 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Jätelaki (646/2011) Jäteasetus (179/2012)
8 Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) Valtion maksuperustelaki (150/1992) Valtioneuvosto asetus 1397/2014 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2015 Hallintolainkäyttölaki (586/1996) PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLOAIKA Tämä päätös on voimassa saakka. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Yksikönpäällikkö Annukka Lagerstam Ympäristöinsinööri Kari Pyötsiä Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa ympäristöinsinööri Kari Pyötsiä puh PÄÄTÖS JÄLJENNÖS Luvan hakijalle Tampereen kaupunki, ympäristönsuojeluviranomainen Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-509-2-50 (NCC Roads Oy:n entinen asfalttiasema Sorilassa)
HAKIJA NCC Roads Oy Äyritie 8C 01510 VANTAA KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-509-2-50 (NCC Roads Oy:n entinen asfalttiasema Sorilassa) Kiinteistön omistaa Jarkko Tapani Einolan
LisätiedotKohde sijaitsee I luokan Epilänharju-Villilä A pohjavesialueella varsinaisen muodostumisalueen ulkopuolella.
HAKIJA Neste Markkinointi Oy PL 95 00095 NESTE OIL KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lielahden kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-263-2497-1 osoitteessa Lielahdenkatu 2 Kiinteistön omistaa Kesko
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere
HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön
LisätiedotTutkimustulosten perusteella kiinteistön maaperän todettiin paikoin pilaantuneen öljyhiilivedyillä.
HAKIJA Technopolis Kiinteistöt Tampere Oy Hermiankatu 1 33720 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-118-325-10 osoitteessa Kanslerinrinne 6, Tampere VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotMänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula
HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotKangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA
HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotIkaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,
HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE
HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
LisätiedotAkaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu
HAKIJA Akaan kaupunki PL 34 37801 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu 14, 37830 AKAA Kiinteistön omistaa Viialan VPK VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotSastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan
Lisätiedot28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013
HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia
LisätiedotKIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula
HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotPunkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotÖljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA
HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-516-1-60 osoitteessa
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
LisätiedotPirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
LisätiedotPuolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL TAMPERE
HAKIJA Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL 69 33541 TAMPERE KIINTEISTÖ Juupajoen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 177-893-10-1 (Lylyn varikon alue) Alueen omistaa
LisätiedotPirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotKangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
LisätiedotSkanska Talonrakennus Oy Verstaankatu 1 33100 TAMPERE
HAKIJA Skanska Talonrakennus Oy Verstaankatu 1 33100 TAMPERE KIINTEISTÖT Lempäälän kunnassa Piipon alueella kiinteistörekisteritunnukset 418-431- 14-0-M609 (tuleva kortteli 109 tontti 6), 418-431-8-12
LisätiedotKIINTEISTÖ Viinikan ratapiha, Tampereella kiinteistötunnus 837-598-1-4. Kiinteistön omistaa Suomen valtio / Liikennevirasto
HAKIJA Liikennevirasto/ Väylänpito-osasto PL 33 00521 HELSINKI KIINTEISTÖ Viinikan ratapiha, Tampereella kiinteistötunnus 837-598-1-4 Kiinteistön omistaa Suomen valtio / Liikennevirasto VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotPälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie PÄLKÄNE
HAKIJA Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie 5 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa Kuulialan kylässä kiinteistörekisteritunnus 635-415-1-78 (Kankaanlukon ampumarata) osoitteessa Ampumaradantie
LisätiedotAkaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotOriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI
HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Lisätiedot1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO
1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114
LisätiedotKangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS
Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
LisätiedotA-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa-
HAKIJA Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Salmisaarenranta 11 00180 HELSINKI KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-412-1-542 osoitteessa Palmrothintie 1, 33950 PIRKKALA. Kiinteistön
LisätiedotKiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.
HAKIJA Insinööritoimisto Seppo Rantala Käpytie 4 G 33180 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-9903-0 osoitteessa Frenckellin puutarhakanava, 33100 TAMPERE Kiinteistön
LisätiedotKeski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as KURU
HAKIJA Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as 1 34300 KURU KIINTEISTÖ Ylöjärven kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 980-466-5-5 osoitteessa Anttilanperäntie 50, 34550 KURU. Tämä päätös
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE
HAKIJA Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Kiinteistökehitysyksikkö PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-65-7059-1 osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE
HAKIJA Arto Yli-Heikkilä Veijanmäenkatu 16-20 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-015-4940-6 osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, 33560 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotTampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1
HAKIJA Hervannan Vuokratontit Oy c/o Pöyry CM Oy Hämeenkatu 23 A, 4. krs. 33200 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset 837-65-7050-1-M501 ja 837-65-7050-1
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)
HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-4-67-13 ja -10 osoitteessa Tipotie 2/Pirkankatu 32 33230 TAMPERE
HAKIJA Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-4-67-13 ja -10 osoitteessa Tipotie 2/Pirkankatu 32 33230 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, TAMPERE
HAKIJA Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomi Itsenäisyydenkatu 17 A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-117-312-5 osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, 33100
LisätiedotSinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE
HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600
LisätiedotAlue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella.
HAKIJA Urjalan kunta Tekninen palvelukeskus PL 33 31716 URJALA KIINTEISTÖT Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-441-1-86, osoitteessa Rauhalantie 13 as 1, 31160 NUUTAJÄRVI Kiinteistön omistaa
LisätiedotÖljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma c/o Pöyry Finland Oy Valtakatu LAPPEENRANTA
HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma c/o Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 536-443-1-442 osoitteessa Pajulahdentie 3, 37310
LisätiedotNokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu
HAKIJA KIINTEISTÖT Nanso Group Oy PL 4 37101 NOKIA Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 536-4-22-1 osoitteessa Tanhuankatu 2, 37100 NOKIA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA
LisätiedotAsia Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen maaperän puhdistaminen
Dnro EPOELY/150/07.00/2011 3.2.2011 Asia Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen maaperän puhdistaminen Ilmoituksen tekijä Toiminnan sijainti Jari Kalliokoski Isonnevantie 7 as 3 69510 Halsua puh. 040-5139974
LisätiedotTampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE. KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus:
HAKIJA Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 837-101-9903-0 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotKIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, TAMPERE
HAKIJA Rakennustoimisto Pohjola Oy PL 825 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-233-3079-3, -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, 33300 TAMPERE Kiinteistöt omistaa
LisätiedotPäätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/34/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
LisätiedotLempäälän kunnassa osoitteessa Tuljamontie, LEMPÄÄLÄ, kiinteistörekisteritunnus. Kiinteistön omistaa Lempäälän kunta.
HAKIJA Lempäälän kunta PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ KIINTEISTÖT Lempäälän kunnassa osoitteessa Tuljamontie, 37500 LEMPÄÄLÄ, kiinteistörekisteritunnus 418-406-2-195 Kiinteistön omistaa Lempäälän kunta. VIREILLETULOPERUSTE
LisätiedotASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, KIVIRANNANTIE 2, IISALMI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 2.12.2010 POSELY/600/07.00/2010 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, KIVIRANNANTIE 2, IISALMI 1. ILMOITUKSEN
LisätiedotPäätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/565/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 18.10.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
LisätiedotPÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 Dnro POPELY/211/07.00/2013 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE
HAKIJA SARA Suomen Aluerakennuttajat Oy Teiskontie 61 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-065-7058-8 osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE Kiinteistön omistaa Tampereen
LisätiedotTampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa
LisätiedotPÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.07.2013 Dnro ESAELY/153/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
LisätiedotKohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
LisätiedotAkaan kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tehtaankatu 15, Akaa
HAKIJA KIINTEISTÖT UPM-Kymmene Oyj PL 80 28101 PORI Akaan kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 20-444-1-1472 osoitteessa Tehtaankatu 15, Akaa VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA
LisätiedotTampereen kaupungin Härmälän kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-301-930-2 osoitteessa Valmetinkatu 5, Tampere
HAKIJA KIINTEISTÖ Cargotec Finland Oy PL 387 33101 TAMPERE Tampereen kaupungin Härmälän kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-301-930-2 osoitteessa Valmetinkatu 5, Tampere Kiinteistön omistaa Skanska
LisätiedotAkaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie
HAKIJA Memar Oy Hämeentie 99 37800 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-2-95-1 osoitteessa Hämeentie 99 37800 AKAA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
LisätiedotYmpäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta
Päätös EPOELY/268/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 9.3.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Kemira Oyj PL 500 65101
LisätiedotKangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI
HAKIJA Saarioinen Oy Sari Riippi PL 108 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-484-1-187 osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI Kiinteistön omistaa Atria Suomi Oy, joka
LisätiedotPÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2013 Dnro POPELY/330/07.00/2013 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
LisätiedotNokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia
HAKIJA Nokian kaupunki PL 2 37101 NOKIA KIINTEISTÖ Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 536-1-903-3 osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Vaajakatu 13 TAMPERE , ilmoitusta on täydennetty 10.3.
HAKIJA Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-62-7059-14 osoitteessa Vaajakatu 13 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 17/2014/2 Dnro PSAVI/82/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2014
1 PÄÄTÖS Nro 17/2014/2 Dnro PSAVI/82/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2014 ASIA HAKIJA Kalajoen Käännän ojitusyhteisöjen sääntöjen vahvistaminen, Kalajoki Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska
LisätiedotUudistuva RISKINARVIO-ohje
Uudistuva RISKINARVIO-ohje Kommentteja luonnoksesta Terhi Svanström 20.9.2013 30.9.2013 Page 1 Yleisiä huomioita rakenteesta ja käsitteistä Kommentteja riskinarviointi-osuudesta Kehuja 30.9.2013 Page 2
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa
HAKIJA As Oy Ilokkaanpuisto Nurmenkatu 5 33820 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-312-5397-5 osoitteessa Nurmenkatu 5, 33820 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE
HAKIJA NCC Rakennus Oy Åkerlundinkatu 11C 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-134-492-6 osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotHämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Valtakatu 46, HÄMEENKYRÖ.
HAKIJA Kyröskosken Huoltokeskus Oy Valtakatu 46 39100 HÄMEENKYRÖ KIINTEISTÖ Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus 108-408-3-130 osoitteessa Valtakatu 46, 39100 HÄMEENKYRÖ.
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-124-575-137 osoitteessa Ahotie 5, TAMPERE. Puhdistuskohteen numero: 33800-21-82102
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, JASKA hanke Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-124-575-137 osoitteessa Ahotie 5, TAMPERE Puhdistuskohteen
LisätiedotPäätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/210/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 17.7.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
LisätiedotPÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 05.02.2014 Dnro ESAELY/25/07.00/2014 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
LisätiedotPyynikin sosiaali- ja terveysasema
Riski- ja toimenpidekartoitus Suunnittelualue Sosiaali- ja terveysasema, luonnos Haitta-aineet, jäte Haitta-aineet, pintamaa Riskinarviointi Haitta-aineiden kulkeutuminen Käsitteellinen malli Altistujat:
LisätiedotKIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , osoitteessa Sarankulmankatu 20, TAMPERE.
HAKIJA Insta Group Oy PL 80 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-301-921-17, osoitteessa Sarankulmankatu 20, 33900 TAMPERE. VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotPÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.7.2013 Dnro POPELY/83/07.00/2013 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
LisätiedotPÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2012 Dnro POPELY/101/07.00/2012 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
LisätiedotKangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pohjalahdentie 19, KANGASALA. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
LisätiedotTampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-204-1204-4 osoitteessa Tohlopinranta 28 Tampere
HAKIJA YIT Rakennus Oy Kihlmaninraitti 1 E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-204-1204-4 osoitteessa Tohlopinranta 28 Tampere VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotPÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2013 Dnro POPELY/305/07.00/2013 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
LisätiedotPÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen
HAKIJA Tampereen kaupunki PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-108-9901-0, 837-108-9906-0, 837-104-9903-0 ja 837-104-9901-0, Tipotien ja Paasikiventien
LisätiedotKangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA
HAKIJA St 1 Oy Paula Puotiniemi PL 100 00381 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-1-136 osoitteessa Kangasalantie 1070, 36200 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotPäätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Dnro Etelä-Savo ESAELY/850/2014 18.7.2014 annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA
LisätiedotSolvallan urheiluopiston jätevedenpuhdistamon purkuputken poistamista koskevan määräajan pidentäminen, Espoo
Etelä-Suomi Päätös Nro 86/2015/2 Dnro ESAVI/1886/2015 Annettu julkipanon jälkeen 6.5.2015 ASIA Solvallan urheiluopiston jätevedenpuhdistamon purkuputken poistamista koskevan määräajan pidentäminen, Espoo
LisätiedotKiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.
HAKIJA KIINTEISTÖ Rasi System Oy Rasintie 29 31900 PUNKALAIDUN Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-489-3-48 osoitteessa Porintie 4711, 38510 SASTAMALA. Kiinteistön omistaa Harri Peltola.
LisätiedotYmpäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta ilmoituksesta pilaantuneen maan puhdistamiseksi.
PÄÄTÖS KASELY/333/07.00/2010 1 (7) Kaakkois-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta ilmoituksesta pilaantuneen maan puhdistamiseksi. ILMOITUKSEN TEKIJÄT Lappeenrannan
LisätiedotKuulutus 1 (1) kokonaan raukeavat valtausalueet: 9202/8-12 ja 9446/1-5 sekä osittain raukeavat valtausalueet: 9202/1-7
Kuulutus 1 (1) KaivNro 12.5.2015 9202, 9446 KUULUTUS (Tukes) on kaivoslain (621/2011) 180.1 :n ja 67 :n mukaisesti päättänyt 12.5.2015 valtausoikeuksien raukeamisesta. Hakija: Kaivosrekisterinumero: Sijainti:
LisätiedotSastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotSastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laukulantie 3, STORMI. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa
LisätiedotUrjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie
HAKIJA Aliko Oy Patamäenkatu 7 33900 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-409-32-0 osoitteessa Huhmarinmäentie 38, 31700 URJALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78
LisätiedotPäätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
Häme Ympäristö ja luonnonvarat PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/962/07.00/2010 YLO/222/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista
LisätiedotASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
LisätiedotKangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aakkulantie 48, Kangasala
HAKIJA Tampereen Loistoauto Oy Aakkulantie 48 36200 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-417-1-293 osoitteessa Aakkulantie 48, 36200 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotElinkeino-, liikenne- ja
Elinkeino-, liikenne- ja j%iy ympäristäkeskus ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA
LisätiedotRuoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 702-416-1-46 ja 53 osoitteessa
LisätiedotPäätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011
Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston
LisätiedotPäätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta ilmoituksesta, joka koskee pilaantuneen maaperän puhdistamista.
Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2013 LAPELY/216/07.00/2013 8/2013 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta ilmoituksesta, joka koskee pilaantuneen maaperän
LisätiedotPÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Vanha Nurmijärventie 137. RN:ot 92-23-39-1, 92-23-38-1 ja 92-406-3-25: As Oy Vantaan Leivonsiipi
PÄÄTÖS UUDELY/1386/07.00/2010 3.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain
LisätiedotPäätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/601/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 18.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
LisätiedotASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh
Päätös EPOELY/779/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT St 1 Energy Oy Purotie
LisätiedotLähin pohjavesialue, II luokan pohjavesialue Nikkarinhanko-Liuttula ( B), sijaitsee kohteesta noin 4 km lounaaseen.
HAKIJA Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 Valkeakoski KIINTEISTÖ Valkeakosken kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 908-17-6-9 osoitteessa Peuranoronkatu 5, 37630 Valkeakoski VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
LisätiedotJokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
Lisätiedot