Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.
|
|
- Eeva Virtanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HAKIJA Insinööritoimisto Seppo Rantala Käpytie 4 G TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Frenckellin puutarhakanava, TAMPERE Kiinteistön omistaa Tampereen kaupunki. Kaupunki on antanut valtakirjan Insinööritoimisto Seppo Rantalalle kunnostukseen liittyvien lupa-asioiden hoitamiseen. VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA KIINTEISTÖN AIEMPI JA TULEVA KÄYTTÖ MAKSU Alueella on Frenckellin patomuuri ja vanha Finlaysonin puutarhakanava, jonka kautta Tammerkoskeen on aikoinaan johdettu Finlaysonin tehtaan vesiä. Vuonna 1998 puutarhakanavassa tehtyjen rakennustöiden yhteydessä maaperässä havaittiin mustaa epämääräistä ainetta, joka sisälsi suuria pitoisuuksia haitta-aineita. Alueen pilaantuminen on todennäköisesti seurausta Finlaysonin tehtaan viemäriputkesta tulleista jätteistä ja jätevedestä sekä paikalle tuoduista pilaantuneista täyttömassoista. Frenckellin patomuuri puretaan ja uusitaan, jota varten alueella sijaitsevia viemäri- ja putkilinjoja joudutaan siirtämään ja uusimaan. Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.
2 TUTKIMUKSET JA JÄTTEIDEN KÄSITTELYSUUNNITELMA Alueella on tehty tutkimuksia vuonna 1998 puutarhakanavassa tehtyjen rakennustöiden yhteydessä, jolloin maaperässä todettiin suuria pitoisuuksia kivihiilitervan tisleitä. Korkein tällöin mitattu pitoisuus oli mg/kg Vuonna 2011 tehdyissä lisätutkimuksissa kyseisen työmaa-alueen maaperässä todettiin paikoin yli ongelmaraja-arvopitoisuuden olevia raskasmetallipitoisuuksia (Pb ja Zn) ja ylemmän ohjearvopitoisuuden ylittäviä PAHpitoisuuksia. Alueella on kaksi pohjaveden havaintoputkea, joista tarkkaillaan pohjaveden pinnan tasoa Frenckellin patomuurin uusimisen yhteydessä. Kunnostusalueelta poistetaan vain Frenckellin patomuurin uusimisen yhteydessä kaivettavat massat. Kunnostusalue rajautuu ruiskubetonoitavaan betoniseinään ja Frenckellin patomuuriin, pituussuunnan Satakunnan siltaan ja Patosiltaan. Kunnostus toteutetaan paikalla massanvaihtotyönä. Kunnostuskohteessa tehdään aluksi kevennyskaivuita, joissa poistetaan noin 1-2 metrin kerros maa-ainesta. Kevennyskaivuiden tehdään putkien siirrot. Varsinainen maa-aineksien kaivu kallioon asti toteutetaan marraskuussa 2011 lähtien. Pilaantuneet maa-ainekset kaivetaan kerroksittain muiden maa-aineksien kaivun yhteydessä. Kaivua ohjataan tehtyjen tutkimuksien ja kenttäanalyysien perusteella. Pilaantumattomat maa-ainekset toimitetaan maankaatopaikalle. Pilaantunet maa-ainekset toimitetaan jätteenkäsittelykeskuksiin, joilla on lupa ottaa vastaan kyseisellä haitta-aineella pilaantuneita maa-aineksia. Kohde esitetään kunnostettavaksi VNa 214/ momentin mukaisesti kaikkien haitta-aineiden osalta ylempään ohjearvotasoon. Tasolla 0-0,5 metriä kunnostustavoite on VNa 214/ momentin mukaisesti kaikkien haitta-aineiden osalta alempi ohjearvotaso.
3 KUNNOSTUSTARPEEN- JA RISKINARVIOINTI Kunnostustarpeen arvioinnissa todetaan, että kunnostuskohteessa on pilaantuneita maa-aineksia, jotka tulee kunnostuksen yhteydessä poistaa kunnostettavalta alueelta. Erillistä riskinarviota alueelle ei ole laadittu, koska kunnostettavalta alueelta poistetaan kaikki maa-ainekset kalliopintaa myöten. KÄSITTELYTARVE Terveydellisistä ja ympäristönsuojelullisista syistä kiinteistön rakennettavalla alueella olevat pilaantuneet maa-ainekset tulee poistaa. LAUSUNNON ANTAJAT Pirkanmaan ELY-keskus on neuvotellut käsittelystä Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa, jonka kannanotot on otettu huomioon tässä päätöksessä. PIRKANMAAN ELINKEINO- LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Pirkanmaan ELY-keskus on tarkastanut Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksella olevan Puutarhakanavan pilaantunutta maaperää koskevan ilmoituksen ja hyväksyy siinä esitetyn kunnostamisen seuraavin ehdoin: 1. Kiinteistön rakennettavalla osalla maaperässä olevat jätteet on poistettava kiinteistöltä ja ne on toimitettava luvanvaraiseen hyödyntämis- tai käsittelypaikkaan. 2. Pilaantuneet maa-ainekset on poistettava kiinteistön rakennettavalta alueelta ilmoituksen mukaisesti. Pilaantuneet maa-ainekset on toimitettava paikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty vastaavan jätteen käsittely tai hyödynnettävä rakennettavalla alueella ilmoituksen mukaisesti. 3. Kaivantojen täytössä tulee käyttää puhtaita kynnysarvopitoisuuden alittavia maamassoja.
4 4. Suihkuinjektoinnin tekovaiheessa muodostuva jäte on toimitettava luvanvaraiseen käsittelypaikkaan. 5. Rakennusaikainen liikenne ja maankaivu on toteutettava siten, että siitä ei aiheudu pöly- tai meluhaittoja. Pilaantunut maa-aines on peitettävä kuljetuksen ajaksi ja jätteen kuljettajien on oltava hyväksytty jätetiedostoon. 6. Kaivantoon mahdollisesti kertyvä vesi tulee käsitellä ilmoituksessa ja suunnitelmassa esitetyllä tavalla. 7. Kiinteistön alueelta ei saa toimittaa mitään massoja pohjavesialueille eikä rakennuspaikoille, joilla ei ole lupaa vastaanottaa ko. massoja. 8. Työn valvojana on oltava asiantunteva henkilö, jolla tulee olla käytettävissään työn ohjaamiseen ko. haitta-aineille soveltuva kenttäanalytiikka ja sen asiantuntemus sekä ympäristönäytteenottajan sertifikaatti. Kunnostustyön valvonnasta vastaavan henkilön nimi- ja yhteystiedot on ilmoitettava ennen työn aloittamista ELY-keskukselle ja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9. Puhdistustoimien riittävyys on varmistettava saneeraustoimien loputtua alueelta otettavin maaperänäyttein. Näytteenotossa ja analysoinnissa on käytettävä yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä, jotka on kuvattava raporteissa. 10. Ongelmajätteiden kuljetuksista on oltava siirtoasiakirja, josta tulee ilmetä valtioneuvoston päätöksen (659/1996) edellyttämät tiedot. Siirtoasiakirjoja on säilytettävä kolme vuotta. 11. Kiinteistöiltä poistettavista jätteistä ja pilaantuneista maa-aineksista on pidettävä kirjaa. Pilaantuneen maaperän käsittelystä on tehtävä loppuraportti, joka käsittää tutkimusmenetelmät ja -tulokset maamassojen puhtaudesta, kiinteistöltä pois kuljetettujen jätteiden ja maa-aineksen loppusijoituspaikoista ja määristä. Raportti on toimitettava Pirkanmaan ELY-keskukselle ja tiedoksi Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle puhdistustoimien valmistuttua. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Päätöksessä mainitut ehdot on annettu terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja valvonnallisista syistä. Mikäli ehtoja noudatetaan maa-
5 ainesten puhdistamistoimenpiteillä ja kuljettamisella asianmukaiseen käsittelyyn ei aiheuteta terveys- eikä ympäristöhaittoja. MAKSUPERUSTE Valtioneuvosto on antanut asetuksen n:o 1097/2009 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista. Asetuksen maksutaulukon mukaan pilaantuneen maaperän tehtävän ilmoituksen käsittely maksaa 48 euroa/h. Tämän ilmoituksen käsittelyyn on kulunut 25 tuntia, joten maksu on euroa. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Hämeenlinnasta. Ympäristönsuojelulaki (86/00) Ympäristönsuojeluasetus (169/00) VnP ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä (659/96) Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLOAIKA Tämä päätös on voimassa saakka. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Yksikön päällikkö Ari Nygrén Tarkastaja Heikki Kokkonen
6 Tämä päätös on ratkaistu Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat vastuualueella ympäristövalvontayksikössä. Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa tarkastaja Heikki Kokkonen puh PÄÄTÖS Luvan hakijalle JÄLJENNÖS Tampereen kaupunki, ympäristönsuojeluviranomainen Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi Tampereen kaupunki, rakennusvalvonta HK/hk
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1
HAKIJA Hervannan Vuokratontit Oy c/o Pöyry CM Oy Hämeenkatu 23 A, 4. krs. 33200 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset 837-65-7050-1-M501 ja 837-65-7050-1
Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie PÄLKÄNE
HAKIJA Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie 5 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa Kuulialan kylässä kiinteistörekisteritunnus 635-415-1-78 (Kankaanlukon ampumarata) osoitteessa Ampumaradantie
Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL TAMPERE
HAKIJA Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL 69 33541 TAMPERE KIINTEISTÖ Juupajoen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 177-893-10-1 (Lylyn varikon alue) Alueen omistaa
Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI
HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere
HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)
HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE
HAKIJA Arto Yli-Heikkilä Veijanmäenkatu 16-20 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-015-4940-6 osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, 33560 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS
Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa-
HAKIJA Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Salmisaarenranta 11 00180 HELSINKI KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-412-1-542 osoitteessa Palmrothintie 1, 33950 PIRKKALA. Kiinteistön
Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa
Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella.
HAKIJA Urjalan kunta Tekninen palvelukeskus PL 33 31716 URJALA KIINTEISTÖT Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-441-1-86, osoitteessa Rauhalantie 13 as 1, 31160 NUUTAJÄRVI Kiinteistön omistaa
Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE
HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600
1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO
1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114
Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as KURU
HAKIJA Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as 1 34300 KURU KIINTEISTÖ Ylöjärven kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 980-466-5-5 osoitteessa Anttilanperäntie 50, 34550 KURU. Tämä päätös
Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,
HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE
Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia
HAKIJA Nokian kaupunki PL 2 37101 NOKIA KIINTEISTÖ Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 536-1-903-3 osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Valtakatu 46, HÄMEENKYRÖ.
HAKIJA Kyröskosken Huoltokeskus Oy Valtakatu 46 39100 HÄMEENKYRÖ KIINTEISTÖ Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus 108-408-3-130 osoitteessa Valtakatu 46, 39100 HÄMEENKYRÖ.
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pohjalahdentie 19, KANGASALA. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula
HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu
HAKIJA Akaan kaupunki PL 34 37801 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu 14, 37830 AKAA Kiinteistön omistaa Viialan VPK VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu
HAKIJA KIINTEISTÖT Nanso Group Oy PL 4 37101 NOKIA Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 536-4-22-1 osoitteessa Tanhuankatu 2, 37100 NOKIA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE
HAKIJA SARA Suomen Aluerakennuttajat Oy Teiskontie 61 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-065-7058-8 osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE Kiinteistön omistaa Tampereen
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA
HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa
HAKIJA As Oy Ilokkaanpuisto Nurmenkatu 5 33820 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-312-5397-5 osoitteessa Nurmenkatu 5, 33820 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , osoitteessa Sarankulmankatu 20, TAMPERE.
HAKIJA Insta Group Oy PL 80 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-301-921-17, osoitteessa Sarankulmankatu 20, 33900 TAMPERE. VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie
HAKIJA Memar Oy Hämeentie 99 37800 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-2-95-1 osoitteessa Hämeentie 99 37800 AKAA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laukulantie 3, STORMI. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE
HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013
HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia
Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma c/o Pöyry Finland Oy Valtakatu LAPPEENRANTA
HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma c/o Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 536-443-1-442 osoitteessa Pajulahdentie 3, 37310
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE
HAKIJA Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Kiinteistökehitysyksikkö PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-65-7059-1 osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 702-416-1-46 ja 53 osoitteessa
Lempäälän kunnassa osoitteessa Tuljamontie, LEMPÄÄLÄ, kiinteistörekisteritunnus. Kiinteistön omistaa Lempäälän kunta.
HAKIJA Lempäälän kunta PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ KIINTEISTÖT Lempäälän kunnassa osoitteessa Tuljamontie, 37500 LEMPÄÄLÄ, kiinteistörekisteritunnus 418-406-2-195 Kiinteistön omistaa Lempäälän kunta. VIREILLETULOPERUSTE
KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula
HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa
Kiinteistöllä tehdyssä pohjatutkimuksessa tehtiin paino- ja porakonekairauksia yhteensä 30 pisteestä.
HAKIJA NCC Property Development Oy PL 64 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-263-2479-1 osoitteessa Teivaalantie 1, 33400 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Akaan kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tehtaankatu 15, Akaa
HAKIJA KIINTEISTÖT UPM-Kymmene Oyj PL 80 28101 PORI Akaan kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 20-444-1-1472 osoitteessa Tehtaankatu 15, Akaa VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA
Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie
HAKIJA Aliko Oy Patamäenkatu 7 33900 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-409-32-0 osoitteessa Huhmarinmäentie 38, 31700 URJALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE
HAKIJA NCC Rakennus Oy Åkerlundinkatu 11C 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-134-492-6 osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aakkulantie 48, Kangasala
HAKIJA Tampereen Loistoauto Oy Aakkulantie 48 36200 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-417-1-293 osoitteessa Aakkulantie 48, 36200 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, TAMPERE
HAKIJA Rakennustoimisto Pohjola Oy PL 825 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-233-3079-3, -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, 33300 TAMPERE Kiinteistöt omistaa
Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532.
HAKIJA Liikennevirasto PL 33 00521 HELSINKI KIINTEISTÖ Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532. Rata-alue kulkee Tampereen
PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen
HAKIJA Tampereen kaupunki PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-108-9901-0, 837-108-9906-0, 837-104-9903-0 ja 837-104-9901-0, Tipotien ja Paasikiventien
KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala
HAKIJA Hartela Oy Hämeenkatu 13 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 211-407-2-622 ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala Kangasalan kunta on antanut suostumuksensa
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI
HAKIJA Saarioinen Oy Sari Riippi PL 108 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-484-1-187 osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI Kiinteistön omistaa Atria Suomi Oy, joka
Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.
HAKIJA KIINTEISTÖ Rasi System Oy Rasintie 29 31900 PUNKALAIDUN Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-489-3-48 osoitteessa Porintie 4711, 38510 SASTAMALA. Kiinteistön omistaa Harri Peltola.
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, TAMPERE
HAKIJA Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomi Itsenäisyydenkatu 17 A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-117-312-5 osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, 33100
Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE. KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus:
HAKIJA Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 837-101-9903-0 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Vaajakatu 13 TAMPERE , ilmoitusta on täydennetty 10.3.
HAKIJA Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-62-7059-14 osoitteessa Vaajakatu 13 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA
HAKIJA St 1 Oy Paula Puotiniemi PL 100 00381 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-1-136 osoitteessa Kangasalantie 1070, 36200 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
NCC Rakennus Oy PL TAMPERE
HAKIJA NCC Rakennus Oy PL 64 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-37-5607-49, -50, - 51, -52 ja -53 osoitteissa Hannulanpolku 12 ja 20 sekä Aitolahdentie 22 ja
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laiturikatu 1. Kunnostettava alue sijaitsee lasten eläintarhan alueella
HAKIJA Tampereen Särkänniemi Oy/Kari Luoma Laiturikatu 1 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-108-801-2 osoitteessa Laiturikatu 1. Kunnostettava alue sijaitsee lasten
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus , osoitteessa Käärmekallionpolku, Tampere
HAKIJA Tampereen kaupunki PL 487 33101 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-243-9903-0, osoitteessa Käärmekallionpolku, 33310 Tampere VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA
HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-516-1-60 osoitteessa
PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen
HAKIJA NCC Rakennus Oy PL 64 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-037-5607-44, -45, - 46, -47 ja -48 osoitteissa Hannulanpolku 2, 8 ja 10 sekä Aitolahdentie 30
Lähin pohjavesialue, II luokan pohjavesialue Nikkarinhanko-Liuttula ( B), sijaitsee kohteesta noin 4 km lounaaseen.
HAKIJA Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 Valkeakoski KIINTEISTÖ Valkeakosken kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 908-17-6-9 osoitteessa Peuranoronkatu 5, 37630 Valkeakoski VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Lemminkäinen Talo Oy Marjo Jalonen Satakunnankatu 22E TAMPERE
HAKIJA Lemminkäinen Talo Oy Marjo Jalonen Satakunnankatu 22E 33210 TAMPERE KIINTEISTÖT Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 604-412-2-180-M602, 604-412-2-180-M603, 604-412-2-181-M603, 604-412-2-181-M606,
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh
Päätös EPOELY/779/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT St 1 Energy Oy Purotie
KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnuksissa ja osoitteessa Vanha Pälkäneentie, Kaivanto
HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnuksissa 211-441-2-104 ja 211-463-3-25 osoitteessa Vanha Pälkäneentie, 36570 Kaivanto VIREILLETULOPERUSTE
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös 14.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
Kohde sijaitsee I luokan Epilänharju-Villilä A pohjavesialueella varsinaisen muodostumisalueen ulkopuolella.
HAKIJA Neste Markkinointi Oy PL 95 00095 NESTE OIL KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lielahden kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-263-2497-1 osoitteessa Lielahdenkatu 2 Kiinteistön omistaa Kesko
ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta
Päätös EPOELY/761/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Rudus Oy PL 2 28601 Pori
KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset ja -2 osoitteessa Pispalan valtatie 119, TAMPERE.
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 57 01511 VANTAA KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-201-1140-1 ja -2 osoitteessa Pispalan valtatie 119, 33270 TAMPERE. Kiinteistön omistaa Kaija Nopola
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh
Päätös EPOELY/645/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Alteams Oy Länsitie 61
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/8657/2018 21.11.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/9383/2018 19.12.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
1(8) Päätös KASELY/1432/2016 7.10.2016 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3274/2018 15.5.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Technopolis Kiinteistöt Tampere Oy Hermiankatu
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Riitta Karvinen, puh
Päätös EPOELY/559/07.00/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT WH 2005/NIAM III EAST
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Tampereen kaupunki PL 487 KUNNOSTETTAVAN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/4526/2018 19.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta
Päätös PIRELY/7635/2018 25.4.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 136
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. JASKA -kohde 34550-21-82115 ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Paavo Kinnunen,
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ Tapani Koro KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI KIINTEISTÖN
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2010 Dnro POPELY/837/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/374/07.00/2011 Kaakkois-Suomi 16.1.2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta
Päätös PIRELY/1175/2019 13.3.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 Dnro POPELY/484/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 05.06.2017 Dnro ESAELY/466/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta
PÄÄTÖS KASELY/631/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 11.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN