TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2016"

Transkriptio

1 1 TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2016 TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän suunnitelman avulla pyritään aktiivisesti työllistämään tammelalaisia työttömiä. Työllistämissuunnitelma ohjaa työllistämispäätösten tekoa. Työllistämissuunnitelmassa käsitellään myös nuoriin kohdistuvat työllistämistoimenpiteet. TÄHÄNASTISET TYÖLLISTÄMISTOIMENPITEET Tammelan kunta on vuosittain varannut erillisen määrärahan käytettäväksi työttömien työllistämiseen ja nuorten kesätöihin. Vuoden 2013 helmikuun alusta siirtyi työpaja Intro kunnan hallintaan. Työpajalla työllistämistuella työskennelleet sisältyvät alla olevan taulukon lukuihin. Lisäksi pajalla on ollut henkilöitä kuntouttavassa työtoiminnassa ja työkokeilussa. TYÖLLISTÄMISTOIMENPITEET Vuosi Tyött.% Menot yht. euroa Nettokust. euroa Työllistetyt /tukipäivät Kesätyöll. nuoret Kuntalisiä yhdistyksille , / , / , / , / , / , / , / , / , / n.9, / n.9, / n.10, / n. 9, / Taulukko sisältää pitkäaikaistyöttömien, nuorten kesätyöllistämisen sekä kuntalisän aiheuttamat työllistämismenot, minkä lisäksi työmarkkinatuen kuntaosuutta on maksettu vuonna euroa ( euroa euroa euroa vuonna euroa vuonna euroa, vuonna euroa, vuonna euroa, vuonna euroa ja vuonna euroa). Nuorisotoimi käytti nuorten kesätyöllistämiseen vuonna 2015 em. taulukon lisäksi euroa. Työpajalla työskennelleet vuonna 2015:

2 2 - te-toimiston työkokeilussa 9 henkilöä - työllistämistuella työskennelleet 19 henkilöä - kuntouttavassa työtoiminnassa 48 henkilöä Kuntouttavan työtoiminnan johdosta valtio on maksanut kunnalle korvausta euroa. Aktivointitoimet ovat säästäneet työmarkkinatuen kuntaosuutta eli ns. sakkomaksuja arviolta euroa. TYÖLLISYYSTILANNE Tammelan kunnassa oli työttömiä työnhakijoita (lomautetut mukana) yhteensä 310 henkilöä ja Tammelan työttömyysaste oli 10,3 prosenttia (vuoden keskimääräinen työttömyys oli 9,9,prosenttia). Yli vuoden työttömänä olleita oli 87 henkilöä. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä oli 25 henkilöä. TYÖLLISTÄMISPERIAATTEET Tammelan kunnan tavoitteena on työllistää keskimäärin 13 työtöntä keskimäärin 6-12 kuukauden ajaksi. Lisäksi kunnan tavoitteena on vastaanottaa kaikki tarjottavat työmarkkinatukiharjoittelijat (keskimäärin 5) ja solmia keskimäärin 1-2 oppisopimusta. Kesätöiden osalta kunnan tavoitteena on työllistää kaikki halukkaat nuoret (keskimäärin noin 140; v jopa 180 koska lyhyin työllistämisjakso oli kaksi viikkoa). Työllistämistukiuudistukset (v ja 2015) Työllistämistukijärjestelmää yksinkertaistettiin siten, että työnantajalle ja työntekijälle maksettavat tuet erotettiin toisistaan. Työnantajalle tuli yksi tukimuoto, palkkatuki, joka muodostuu perustuesta ja lisäosasta. Perustuki on sekä kompensaatiota työttömyyden tai vajaakuntoisuuden aiheuttamasta alentuneesta tuottavuudesta että korvausta työnantajan normaalia suuremmasta panostuksesta työntekijän perehdyttämiseen ja ohjaamiseen. Vajaakuntoisen osalta tuen myöntäminen edellyttää asianmukaisen selvityksen vajaakuntoisuudesta ja sen vaikutuksesta tarjolla olevaan työtehtävään. Lisäosaa maksetaan joko vajaakuntoisuudesta johtuvan tuottavuuden alentumisen perusteella, pitkittyneen työttömyyden perusteella tai korvauksena siitä, että tuella palkatun työntekijän työnantaja järjestää tai hankkii työsuhteen aikana koulutusta. Vuoden 2006 alusta lukien palkkatuen perustuki on maksettu työmarkkinatukimäärärahoista niille työnantajille, jotka ovat palkanneet tuella työttömiä työnhakijoita, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 130 päivältä ja jotka eivät työttömyyden alettua ole olleet työssä tai joiden työssäolo avoimilla työmarkkinoilla on ollut vähäistä tai satunnaista. Muutos vakinaisti yhdistelmätukikokeilun keskeisen sisällön ja laajensi aktivointia työttömyyden pitkittymisen ehkäisemiseen.

3 3 Työmarkkinatukea on voitu aikaisemmin maksaa aktiivitoimien ajalta toimeentulotukena muun muassa työharjoittelussa, työelämävalmennuksessa ja työvoimakoulutuksessa oleville, mutta ei toimeentulotukena työttömälle, joka ryhtyy yrittäjäksi. Vuoden 2006 alusta lukien yrittäjäksi ryhtyvä työtön työnhakija on voinut käyttää työmarkkinatukeaan starttirahana. Kunnat ovat osallistuneet täysin uutena tehtävänä vuoden 2006 alusta työmarkkinatuen rahoittamiseen. Kunnat maksoivat (=Kela laskutti kunnilta jälkikäteen) puolet siitä työmarkkinatuesta, jota myönnettiin yli 500 päivää tukea saaneille, aktiivitoimiin osallistumattomille työttömille. Tämän vuoksi kunnan on kannattanut edistää aktiivisesti työttömien pääsemistä pois työmarkkinatuelta (yhden työttömän saaminen työmarkkinatuelta ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin säästää kunnan menoja n euroa työllistämisjaksoa seuraavien vuosien aikana). Muutokset vuoden 2015 alusta: Kunnat velvoitettiin lailla maksamaan puolet edellä kuvatusta työmarkkinatuesta niiden henkilöiden osalta, joille työmarkkinatukea on maksettu 300 päivää. Lisäksi niiden henkilöiden osalta, joille työmarkkinatukea on maksettu päivää, kunta joutuu maksamaan 70 prosenttia tuesta. Muutokset kasvattavat luonnollisesti kuntien maksuosuuksia. Palkkatuetun työllistämisen eli ns. työllistämistuen sääntöjä muutettiin siten, että jatkossa työllistämistuki on prosentuaalinen summa kokonaispalkkamenoista sisältäen myös kaikki palkan sivukulut. Työllistämistukea myönnetään 30,40 tai 50 prosenttia henkilön kokonaispalkkakuluista riippuen työllistettävän henkilön työttömyyden pituudesta. Lisäksi myös kunnat voivat saada 50 prosentin tukea. Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Kuntien, TE-toimistojen ja Kelan yhteispalvelusta säädettiin laki, joka tuli voimaan Ns. MYP-lainsäädäntö. Yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta ja Kela yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisprosessiin etenemisestä ja seurannasta. Tavoitteena on edistää työttömien työllistymistä tarjoamalla heille monialaisena yhteispalveluna julkisia työvoimapalveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja siten kuin em. palvelujen tarjoamisesta erikseen säädetään. Forssan seudulla ns. MYP-toimintaa (aiemmin TYP-toiminta) on toteutettu jo useamman vuoden ajan kaikissa viidessä kunnassa. Laki työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta (MYP-laki) tuli voimaan Päijät- Hämeen työvoimapiirissä päätettiin perustaa kaksi MYP-organisaatiota. Kanta- Hämeeseen oma ja Päijät-Hämeeseen Lahden seudulle omansa. Kanta- Hämeessä Hämeenlinnan kaupunki toimii vetäjänä. MYP-toimintaa varten perustettiin ohjausryhmä ja päätoiminen toiminnanjohtajan tehtävä. Tehtävä täytettiin syksyllä Uusien määritysten myötä MYP-palvelun piiriin kuuluvien asiakkaiden määrä on kasvanut huomattavasti.

4 4 1. Pitkäaikaistyöttömät ja nuoret Pitkäaikaistyöttömällä tarkoitetaan henkilöä, joka on ollut työvoimatoimistossa työnhakijana vähintään 12 kuukautta joko yhtäjaksoisesti tai useammassa jaksossa. Työllistettäessä pitkäaikaistyöttömän työaika on 85 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Nuorella tarkoitetaan alle 25-vuotiasta työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunutta ammatillisen koulutuksen tai työkokemuksen omaavaa henkilöä. Työaika on 85 prosenttia alan säännöllisestä työajasta. Palkkatuki Palkkatukea myönnetään työnantajalle työttömän henkilön palkkauskustannuksiin, jos työnhakija ei työllisty avoimille työmarkkinoille. Työvoimatoimisto harkitsee tapauskohtaisesti, milloin työnhakijan sijoittumista voidaan edistää myöntämällä palkkatukea. Palkkatuetun työn tulee parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille. Palkkatukea voidaan myöntää työsopimussuhteessa tehtävään työhön tai oppisopimuskoulutukseen. Palkkatukea maksetaan niiltä päiviltä, joilta työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa, kuitenkin enintään viideltä päivältä viikossa. Palkkatukea ei makseta niiltä päiviltä, joilta työnantajalla on oikeus saada tuella palkatun palkkauskustannuksiin sairausvakuutuslain 7 luvun 4 :n nojalla päivärahaetuutta. Palkkatukea myönnetään uudessa ohjeistuksessa tarpeen mukaan eri pituisia jaksoja. (nykyisin 6 kuukauden jaksoissa pääsääntöisesti). Vaikeasti työllistyvän, vajaakuntoisen tai työsuunnittelijan palkkaukseen palkkatukea voidaan myöntää enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan. Vuoden 2008 alusta lukien työmarkkinatukeen oikeutetun alle 25-vuotiaan nuoren työllistämiseksi myönnettyä palkkatukea voidaan rahoittaa työmarkkinatukimäärärahoista kuuden työttömyyskuukauden sijasta jo kolmen työttömyyskuukauden jälkeen. Nuorten Sanssi-kortti Työnhakija voi saada työnhaun tueksi työvoimatoimistosta ns. Sanssi-kortin. Sanssi-kortti kertoo työnantajan mahdollisuudesta saada palkkatukea nuoren työntekijän työllistämiseen. Setelin käytöstä sovitaan työnhakusuunnitelmassa. Sanssi-kortti on voimassa enintään kolme kuukautta. Tukea maksetaan enintään kymmeneltä kuukaudelta ja tuki on enimmillään 700 euroa kuukaudessa. Sanssikorttiin liittyneet työttömyysaikojen poikkeukset ja helpotukset poistuivat vuoden 2011 lopussa mutta normaaleilla työttömyysehdoilla nuori voi saada kortin edelleen.

5 5 Yli 30-vuotiaille henkilöille on nykyisin myös vastaava järjestelmä, ns. Duunikortti. Työpajatoiminta Työpajatoiminta alkoi yhteistyössä Tammelan Työllisyyspuu Oy:n kanssa. Tarkoitus oli löytää uusia sijoitusmahdollisuuksia nuorille ns. yhteiskuntatakuun toteutuessa vuonna Tammelan Työllisyyspuu Oy:n hankekauden päättyessä vuoden 2012 lopussa päätettiin työpajatoiminnalle hakea jatkoa kunnan nimissä. Hämeen ely-keskus teki päätöksen tukea Tammelan työpaja Introa noin eurolla vuodessa kolmen vuoden ajan (v.2015 tukea saatiin enää euroa). Tukea saadaan yhden hanketyöntekijän palkkaukseen ja toimistokuluihin. Hanke kesti vuoden 2015 loppuun. Työpajan bruttomenot olivat vuonna 2015 toteuman mukaan euroa ja nettomenot euroa. Työpaja Intron toiminta käynnistyi Tammelan kunnan omana toimintana kolmevuotisen projektirahoituksen avulla Tammelan Työllisyyspuu Oy:n työpajan pohjalta. Kunta vuokrasi vanhan työpajan kaluston, työvälineet ja immateriaalioikeudet. Työpajan sijoituspaikka vaihtui vuonna 2014 vanhaan käsityökouluun ns. puukouluun. Toimintaa laajennettiin vaatteiden kierrätykseen, huonekalujen korjaukseen ja huoneistojen remonttitöihin ja pajarakennuksen korjaustöihin. Työpajassa on työskennellyt henkilöitä työllistämistuella sekä henkilöitä kuntouttavassa työtoiminnassa ja työkokeilussa. Henkilöt ovat olleet eri ikäisiä, sekä nuoria että vanhempia. Toimenpide-ehdotus: Tammelan kunta työllistää eri osastoilla ja laitoksissa keskimäärin 13 työtöntä keskimäärin 6-12 kuukauden ajaksi. Nykyisen tulkinnan mukaan 6 kuukauden työllistämisjakso täyttää työssäolovelvoitteen ansiosidonnaiselle päivärahalle pääsemiseksi. Työllistettäviä valittaessa painopiste on pitkäaikaistyöttömissä ja tarkoituksena henkilön saaminen ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin. Myös henkilön soveltuvuus ja halu ko. tehtävään huomioidaan. Osastojen ja laitosten on huomioitava myös mahdollisuus käyttää samaa työllistettyä eri osastoilla ja laitoksissa. 2. Työkokeilu työmarkkinatuella Työvoimatoimisto voi osoittaa työelämään perehdyttämiseksi sekä työhön sijoittumisen ja ammattitaidon edistämiseksi henkilön työkokeiluun työpaikalle. Työkokeilussa oleva henkilö ei ole työsuhteessa työkokeilupaikan järjestäjään. Työkokeilupaikan järjestäjälle ei aiheudu palkkakustannuksia, sillä työvoimaviranomainen maksaa työkokeilussa olevalle työllisyysasetuksen mukaisen työllistämistuen kokeilupäiviltä ja työministeriö on järjestänyt asianmukaisen ryhmätapaturmavakuutuksen ja vastuuvakuutuksen. Työkokeiluaika voidaan erikseen sopia, kuitenkin enintään 6 kuukauden ajaksi saman työnantajan palveluksessa. Yhteensä kokeiluaika voi olla 12 kuukautta.

6 6 Toimenpide-ehdotus: Tammelan kunta tarjoaa työkokeilupaikan kaikille työkokeiluun osoitetuille (keskimäärin 5) kunnan eri osastoilla ja laitoksissa. Työvoimatoimistoon tulee ilmoittaa mahdolliset työkokeilupaikat ja yhteyshenkilöt. 3. Oppisopimuskoulutettavat Oppisopimuskoulutettavalla tarkoitetaan työtöntä, joka solmii työnantajan kanssa oppisopimuksen ammatillisesta peruskoulutuksesta tai ammatillisesta lisäkoulutuksesta. Oppisopimuksesta voidaan maksaa palkkatukea ja työttömyyden kestolle ei ole asetettu vähimmäismäärää. Palkkatukea maksetaan koko oppisopimuksen ajan. Työnantaja voi myös saada ns. koulutuskorvausta euroa/kuukausi mm. koulutusalasta riippuen. Työnantaja maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa työn opetuksen aikana. Palkkaus määräytyy omista määrärahoista. Toimenpide-ehdotus: Tammelan kunnan tavoitteena on tarjota 1-2 oppisopimuspaikkaa. 4. Nuorten ja koululaisten kesätyöt Nuorilla tässä suunnitelmassa tarkoitetaan vuotiaita koululaisia ja opiskelijoita. Nuoren tulee olla, täyttää vähintään 15 vuotta työllistämisvuoden aikana. Työjakson pituus on 10 tai 20 työpäivää ajalla Työaika on 6 tuntia päivässä. Kunta maksaa työstä nettopalkan neljältä viikolta 500 ja kahdelta viikolta 250. Palkan kokonaiskustannukset sosiaalikuluineen vaihtelevat riippuen siitä minkä ikäinen nuori on. Yli 18-vuotiaalta kokonaiskustannukset ovat n. 615 euroa, joka sisältää myös työntekijän eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Kunta/työnantaja maksaa sosiaali- ym. lakisääteiset maksut ja tapaturmavakuutusmaksun. Työnantajana kunnan lisäksi voi olla yritys, yhdistys tai yksityinen henkilö. Mikäli nuoren palkannut yrittäjä, yhdistys tai yksityinen huolehtii itse nuoren palkka-, sosiaali- ym. lakisääteisistä maksuista ja tapaturmavakuutuksesta, kunta maksaa työllistäjälle 300 (20 työpäivää) tai 150 (10 työpäivää) laskua ja kuitteja vastaan. Mikäli kunta maksaa työnantajan puolesta palkan ja sivukulut, laskutetaan omavastuuosuus 250 (20 työpäivää) tai 170 /10 työpäivää) euroa työllistäjältä. Toimenpide-ehdotus: Tammelan kunnan tavoitteena on työllistää kesätöihin kaikki halukkaat nuoret (keskimäärin 140 nuorta) kunnan eri osastoille, yrityksiin, yhdistyksiin ja yksityisille. Työaika on 6 tuntia päivässä ja työllistämisjakso 10 tai 20 työpäivää. Työllistämisjakson voi jakaa korkeintaan kahteen osaan. Työllistämiskohteita ovat kunnan virastot ja laitokset sekä tammelalaiset yritykset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt. Nuorten työllistettävien tukeen oikeuttavien määrää ei rajata

7 7 yrityksessä. Nuori ei saa olla työllistäjän perheenjäsen. Tukea ei makseta nuoresta, joka on samana kesänä työskennellyt kunnan palveluksessa tai toisessa tukipaikassa. Samaan kohteeseen voi työllistyä peräkkäisinä vuosina. Nuoren tulee täyttää vähintään 15 vuotta työllistämisvuoden aikana. Kunnan hallintokuntia, yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityisiä työllistäviä pyydetään ilmoittamaan avoinna olevat kesätyöpaikat mennessä nuorisotoimeen. Nuorisotoimi laatii yhteenvedon työpaikoista ja toimittaa informaatiota nuorille koululle sekä kunnan nettisivuille. 8 lk oppilaita käydään opastamassa Koulukeskuksessa työnhakuprosessissa. Nuoret lähettävät hakulomakkeet vähintään kolmelle työnantajalle. Mikäli nuori ei työllisty omatoimisesti, häntä avustetaan työnhakuprosessissa. 5. ESR projektit Tammelan seurakunnan aloitteesta on käynistetty yhteisöpajahankkeen valmistelu. Hankkeen toimijoina tulisivat olemaan seurakunnan lisäksi Tammelan kunta ja Diakonia-ammttikorkeakoulu Oy. Lisäksi mukaan toivotaan yhdistyksiä, yhteisöjä ja yrityksiä. Hankkeeseen aiotaan hakea rahoitusta Etelä-Suomen ESR TL 3 haussa. Hakuaika päättyy (Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, erityistavoite 6,1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen). Hankkeen hallinnoijaksi on lupautunut Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy. Erityisesti kohteena tulisivat olemaan nuoret ja yli 50-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät henkilöt. Kunnan puolesta toimijana tulisi olemaan työpaja Intro. Toimenpide-ehdotus: Osallistutaan yhteisöpajahankkeeseen yhdessä Tammelan seurakunnan ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa. 6. Työn jakamismahdollisuuksiin liittyvät toimenpiteet Kunnassa suhtaudutaan myönteisesti osa-aikatyöhön ja vuorotteluvapaalle siirtymisiin. Työn jakamisesta (vuorotteluvapaa) ja osa-aikatyöstä sekä joustavasta työaikajärjestelmästä ja eläkevaihtoehdoista on annettu erilliset ohjeet. Toimenpide-ehdotus: Tammelan kunta suhtautuu vuorotteluvapaalle ja osaaikalisälle siirtymiseen edelleen myönteisesti ja tiedottaa asiasta aktiivisesti henkilöstölleen. Kunnanhallitus on hyväksynyt erilliset ohjeet. 7. Opiskelijoiden työharjoittelu Jokaiseen kolmivuotiseen ammatilliseen perustutkintoon sisältyy vähintään puoli vuotta työssäoppimista eli opiskelua työpaikoilla. Tämä helpottaa nuorten työmarkkinoille siirtymistä.

8 8 Toimenpide-ehdotus: Alueen oppilaitokset ja opiskelijat ottavat itse yhteyttä kuntaan, jotta työssäoppimista/harjoittelua voidaan toteuttaa. Ohjeet ja sopimukset laatii oppilaitos yhdessä harjoittelijan vastaanottavan työnantajan kanssa. Osastojen on pyrittävä järjestämään työssäoppimis-/harjoittelujaksot kaikille tammelalaisille opiskelijoille. 8. Kuntalisä Tammelan kunta on vuoden 2001 alusta ottanut käyttöön uuden työllistämismuodon, ns. kuntalisän. Kuntalisä on ollut suuruudeltaan 300 euroa, 500 euroa tai 700 euroa kuukaudessa riippuen työllistäjän saaman työllistämistuen suuruudesta. Se on tarkoitettu lisätueksi yhdistyksille, seuroille ja kylätoimikunnille, jotka työllistävät tammelalaisen työttömän työnhakijan palvelukseensa. Kuntalisän tarve väheni oleellisesti vuoden 2015 työllistämistukiuudistuksen myötä, kun valtio alkoi maksamaan ns. kolmannen sektorin työllistäjille seuroille ja yhdistyksille palkkatukena kaikki työllistämisestä aiheutuvat kustannukset 65 prosentin työaikaan saakka. Useimmille yhdistyksille tämä on riittänyt eivätkä he ole enää anoneet kuntalisää. Joissakin tapauksissa yhdistykset ovat teettäneet pidempää työaikaa ja tällöin on syntynyt täydentävää rahoitustarvetta. Rahoitustarve on ollut noin 300 euroa kuukaudessa. Toimenpide-ehdotus: Vuonna 2016 maksetaan kuntalisää täydentävänä tukimuotona euroa kuukaudessa sellaisissa työllistämistapauksissa, joissa teetettävä työaika ylittää 65 prosenttia työehtosopimuksen mukaisesta täydestä työajasta. Se on tarkoitettu tammelalaisille yhdistyksille, seuroille ja kylätoimikunnille, jotka työllistävät tammelalaisen palkkatukeen oikeutetun työttömän työnhakijan palvelukseensa. Työn kesto on 6 12 kuukautta. Palkka vähintään euroa kuukaudessa ja työaika ylittää 65 % normaalista työajasta. Yhdistykselle ym. voidaan maksaa enintään kolmea kuntalisää samanaikaisesti. Työllistämisryhmä voi myöntää kuntalisän seudullisille yleishyödyllisille organisaatioille, jotka toimivat myös Tammelan alueella, silloin kun ne työllistävät tammelalaisen työttömän. Vuoden 2016 talousarviossa on varauduttu keskimäärin seitsemän (7) täydentävän kuntalisän maksamiseen. 9. Kuntouttava työtoiminta Kuntien sosiaalitoimelle tuli vuonna 2001 velvoite järjestää kuntouttavaa työtoimintaa syrjäytymisvaarassa oleville henkilöille ja vastaavasti heillä on velvollisuus osallistua siihen. Mikäli henkilö kieltäytyy kuntouttavasta työtoiminnasta, se voi johtaa työmarkkinatuen menettämiseen/toimeentulotuen alenemiseen. Lakia on täsmennetty niin, että kunta voi velvoittaa 500 päivää työmarkkinatuella olleen henkilön osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan.

9 9 Vastaavasti työtön asiakas voi itse vaatia kuntouttavaa työtoimintaa 180 päivän jälkeen. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta koskee nykyisin kaikenikäisiä henkilöitä. Työtoiminnasta ei saa muodostua palvelussuhdetta kuntaan eikä sitä voida tehdä työ- tai virkasuhteessa. Yli 25 vuotiaat pitkäaikaistyöttömät ja muutoin vaikeasti työllistyvät henkilöt voidaan nykyään siirtää työ- ja elinkeinotoimiston palveluiden sijaan MYP lainsäädännön mukaiseen moniammatilisen yhteispalvelun piiriin. Moniammatillinen yhteispalvelu tarkoittaa yksinkertaisimmillaan toimintaa, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, Kela ja kunnan sosiaalitoimi osoittavat työntekijäresurssia työskentelyyn, jonka tavoitteena on yhdessä asiakkaan kanssa miettiä hänen työllistymiseensä ja tulevaisuuteensa liittyviä asioita. MYP:n ja työ- ja elinkeinotoimiston pitkäaikaistyöttömille asiakkaille tehdään aktivointisuunnitelma, johon allekirjoituksellaan sitoutuvat niin asiakas, työvoimaviranomainen kuin hyvinvointikuntayhtymän sosiaalityö. Mikäli aktivointisuunnitelmaan kirjataan tavoitteeksi kuntouttavaan työtoimintaan osallistuminen, velvoittaa se kuntaa osaltaan toimimaan työtoimintapaikan toteutumiseksi ja asiakasta osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan. Vuodesta 2006 lähtien kuntien maksettavaksi on tullut puolet niiden henkilöiden työmarkkinatuesta, jota on maksettu yli 500 päivää. Vuoden 2015 alusta lainsäädäntö uudistettiin siten, että kunta maksaa 50 %:a 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden kustannuksista ja 70 %.a 1000 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden kustannuksista. Tätä varten rahaa on varattu sosiaalitoimen budjettiin (vuodesta 2014 lähtien yleishallinnon budjettiin). Ko. kuntaosuudesta käytetään usein nimitystä sakkomaksu tai passiivituki. Kunnan ei tarvitse maksaa työmarkkinatuen kuntaosuutta, mikäli asiakas on aktiivitoimien kohteena, vaikka saakin työmarkkinatukea. Myös kuntouttava työtoiminta on toimintamuoto, joka pitää asiakkaat passiivituen ulkopuolella työtoiminnan ajan. Kuntouttava työtoiminta tulee nähdä asiakkaan kannalta toimintana, jossa hän saa mielekästä tekemistä ja mahdollisuuden osallistua yhteiskuntaan. Aina työtoimintaan liittyy asiakasta koskevia pidemmän aikavälin tavoitteita. Nykyisin aktiivitoimijoina kuntouttavan työtoiminnan osalta toimivat hyvinvointikuntayhtymän työsuunnittelija, sosiaalityöntekijä, työ- ja elinkeinotoimiston edustaja ja työpaja Intro. Toimenpide-ehdotus: Kuntouttavaa työtoimintaa pyritään toteuttamaan koko kunnan organisaatiossa. Hallintokuntien kanssa sovittuja kuntouttavan työtoiminnan paikkoja käytetään aktiivisesti ja johtoryhmässä sovitaan niitä tarvittaessa lisää. Kaikille kuntouttavan työtoiminnan paikkaa tarvitseville järjestetään paikka hänen tarpeisiinsa parhaiten sopivassa hallintokunnassa/työyksikössä. Työpaja Intron mahdollisuudet hyödynnetään kuntouttavassa työtoiminnassa. 10. Työllistettävien valinta

10 10 Pääperiaatteena on, että Tammelan kunta työllistää ensisijaisesti oman kunnan pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria sekä syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä. Työllistämisessä huomioitavia asioita ovat: - hakijan taloudellinen kokonaistilanne - pitkäaikaistyöttömät ja nuoret työttömät ensisijaisina työllistettävinä - vajaakuntoisuus ja syrjäytymisvaarassa olevat - työtehtävien löytyminen ja työnhakijan soveltuvuus kyseiseen tehtävään, koulutus, työkokemus - hakijan pääseminen ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin - sama henkilö työllistetään pääsääntöisesti vain kerran. Saman henkilön uudelleentyöllistämiseen ei ole mahdollista saada työllistämistukea heti, vaan työttömänä työnhakijana tulee olla vähintään 10 kuukautta, joskin työvoimatoimisto myöntää tähän joitain poikkeuksia. TYÖLLISTÄMISPÄÄTÖSTEN VALMISTELU JA TEKEMINEN Kunnassa on työllistämisryhmä, johon kuuluvat Jorma Vettenranta/ kunnankamreeri (puheenjohtaja ja sihteeri), Jaana Salminen (hykyn edustaja), Tuula Mikkola, Päivi Klemelä, ja Hannu Jalava Työllistämisryhmän tehtävänä on ottaa huomioon tämän suunnitelman velvoitteet ja kunnan mahdollisuudet tarjota työtä. Varsinaisen työllistämispäätöksen tekee työllistämisryhmän suosituksen perusteella kunkin vastuualueen esimies. Työllistämisryhmän tehtävänä on seurata työllistämismäärärahojen käyttöä ja työllistämissuunnitelman toteuttamista. Tästä syystä tiedot kaikista työllistetyistä tulee saattaa työllistämisryhmän tietoon. TYÖLLISTÄMISMÄÄRÄRAHAT Vuoden 2016 talousarviossa on varattu pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen nettona n euroa. Työllistämistukia on budjetoitu saatavan euroa ja työllistämismenojen olevan n euroa. Nuorten työllistämiseen on varattu n euroa netto. Pitkäaikaistyöttömien työllistämismääräraha sisältyy yleiseen hallintoon ja nuorten työllistämiseen liittyvät määrärahat ja projektit sisältyvät nuorisotoimen määrärahoihin. Työpajatoimintaan on varattu nettona määrärahaa euroa. Tarkoitukseen avattiin talousarvioon oma kustannuspaikka numerolla Työllistämismäärärahojen käytöstä laaditaan selvitys puolivuosittain, joka annetaan tiedoksi kunnanhallitukselle. Työmarkkinatuen kuntaosuuteen on varattu yleishallintoon erillinen euron määräraha.

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014 Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014.

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2015 1 TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän suunnitelman avulla pyritään aktiivisesti työllistämään tammelalaisia työttömiä. Työllistämissuunnitelma

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012 NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KÄÄNTYI HÄMEESSÄ KASVUUN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 19 310 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 095 vähemmän (-5,4 %) kuin

Lisätiedot

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Työllisyys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Kuntien rooli työllisyydenhoidossa Valtio on siirtämässä vastuuta vaikeimmin työllistyvien osalta entistä enemmän kunnille. Kunnat olleet pitkään työttömänä

Lisätiedot

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän

Lisätiedot

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 Työllistämistuet käyttöön! 1 Uuden lainsäädännön vaikutuksia työnhakijalle, jolla on vamma tai sairaus Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) 4.10.2013

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 Julkaistavissa 21.2. klo 9.00 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä lähes viidennes

Lisätiedot

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tuet ja palvelut käyttöön Työpaikkaa etsittäessä on toisinaan hyödyllistä käyttää erilaisia kunnan tai Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston)

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti Uusimaa TIEDOTE Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Työllisyyskatsaus, tammikuu Julkaisuvapaa 21.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2012 22.5.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena

Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena 2015-2018 Kirsi Portaankorva ja Tiina Pulju Lapin ELY-keskus Kuntainfo - Lapin ELY-keskuksen hallinnoima oman tuotannon ESR-hanke - toimintalinja 3:

Lisätiedot

VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET

VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET Rekisteripohjainen tutkimus kunnan osarahoittamaa työmarkkinatukea lokakuussa 2010 saaneista helsinkiläisistä 1 Vaikeasti työllistyvät työnhakijat Tutkimuksen kohderyhmänä

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4. NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 20.11.2012

Lisätiedot

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8. NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN OHJEITA ASIAKKAILLE JA TYÖTOIMINTAPAIKOILLE

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN OHJEITA ASIAKKAILLE JA TYÖTOIMINTAPAIKOILLE KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN OHJEITA ASIAKKAILLE JA TYÖTOIMINTAPAIKOILLE RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Perhe- ja psykososiaaliset palvelut Aikuissosiaalityö KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA Laissa kuntouttavasta

Lisätiedot

Yhdistysten palkkatuki-info

Yhdistysten palkkatuki-info Yhdistysten palkkatuki-info Juha Vähälä 23.11.2011 1 Julkisen työvoimapalvelun tavoitteet julkisen työvoimapolitiikan tavoitteet työllisyysasteen nostaminen osaavaa työvoimaa joustavasti työantajan tarpeisiin

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT MITÄ ON OPPISOPIMUSKOULUTUS? oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 30.9.2014

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 30.9.2014 TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 30.9.2014 Naantalin työllisyystilanne 30.9.2014 ELY -keskuksen julkaiseman 9/2014 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli syyskuun lopussa 9 115 henkilöä, joista työttömänä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNTA TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA TAMMELAN KUNTA TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA 2018 SISÄLLYS 1 TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMAN TARKOITUS... 3 2 TÄHÄNASTISET TYÖLLISTÄMISTOIMENPITEET... 3 3 TYÖLLISYYSTILANNE... 4 4 TYÖLLISTÄMISPERIAATTEET... 5 5 TYÖMARKKINATUEN

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012 n tiedote 21.8.2012 Tilannekatsaus 31.7.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyydessä edelleen kasvua 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Keskustelutilaisuudet 25. ja 26.11.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen HALLITUSOHJELMAN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2017

TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 TAMMELAN KUNNAN TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMA VUODELLE 2017 TYÖLLISTÄMISSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän suunnitelman avulla pyritään aktiivisesti työllistämään tammelalaisia työttömiä. Työllistämissuunnitelma

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2015. Työllistämistoimikunta 6.5.2015 ku06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2015. Työllistämistoimikunta 6.5.2015 ku06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa 1 (7) Julkistettavissa 20.9. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys painui taas jyrkästi alas kuussa Nuorisotyöttömyys väheni yli neljänneksen, pitkäaikaistyöttömyys ei ollenkaan Työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi

Lisätiedot

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016 Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen kasvu kääntyi alenevaan suuntaan Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Sivu 1/6 Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana työskennellyt

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015 Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.1.2014 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta 6.5.2015 pk06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta 6.5.2015 pk06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.05-18.55 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Ville Väärälä Liisa Halme Mirka Vainikka Matti Pyhtilä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys paikoin alenemassa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia lähes 13.600 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito. Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10.

Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito. Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10. Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10.2013 Matalan koulutustason monistavaa tehdastyötä Forssassa, Suomessa tai Pohjois-Euroopassa?

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pohjois-Karjalassa oli lokakuun

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 12.02.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Koko palvelu uudistuksen kärki, jonka toteutumista seurataan valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla 1 15.5.2014 TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä

Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25 vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ, harjoittelu, opiskelu, työpaja

Lisätiedot

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa TE-palvelut Kaakkois-Suomessa Juha Kouvo, johtaja, Kaakkois-Suomen TE-toimisto 1 Uudistuvat TE-palvelut: Palvelumalli Vuoden 213 alusta TE-toimiston palvelut ovat olleet nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut

Lisätiedot

Ajankohtaista TE-toimistosta

Ajankohtaista TE-toimistosta Ajankohtaista TE-toimistosta Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016 - Tavoitteena on 72 % työllisyysaste (vuoden 2015 työllisyysaste oli keskimäärin 68,1 % ) - Kilpailukykysopimus tuo 35 0000-45

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömiä runsas 700 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Elokuun lopussa 11.955 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Työpaikkojen määrä kasvoi Helsingissä vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä prosentilla vuoden takaisesta. Liukuvan vuosikeskiarvon

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyys Pohjois-Karjalassa viimevuotisissa lukemissa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön ajankohtaiset asiat ELY-keskuksessa

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön ajankohtaiset asiat ELY-keskuksessa Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön ajankohtaiset asiat ELY-keskuksessa Alueellisen nuorisotoimen nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämispäivä Tiina Mattila 28.5.2013 Nuorten

Lisätiedot

Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista

Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.3.2015 Pohjois-Pohjanmaan väestö 2013 VÄESTÖ 403 287 TYÖVOIMA 184 542 TYÖVOIMAN ULKOPUOLISET 218

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 klo 9.00 Nyt myös Pohjanmaan ELY-alueen työttömyysaste yli 10 prosenttia. Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut

Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 13.200 henkilöä työttömänä kesäkuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 35 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 73,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,6 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 Palveluesimies Sanna Rautio-Väliheikki Palvelujohtaja Mari Tuomikoski TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten

Lisätiedot

Kuvat: Raakel Nieminen

Kuvat: Raakel Nieminen Kuvat: Raakel Nieminen "Quo vadis iuvenis - minne menet nuori?" - nuorisotyöllisyysprojekti on EU-rahoitteinen projekti, joka toimii kiinteässä yhteistyössä Forssan kaupungin Liikunta- ja nuorisopalvelujen

Lisätiedot

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja 1 15.12.2015 Toimisto Otsikko Kartoitusjakso ja työllistymissuunnitelma TE-toimisto, kunta, Kela

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avointen paikkojen määrää Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Toimintaperiaatteiden valmistelun yhteydessä on selvitelty muissa kunnissa olevia vastaavia käytäntöjä.

Toimintaperiaatteiden valmistelun yhteydessä on selvitelty muissa kunnissa olevia vastaavia käytäntöjä. Kaupunginhallitus 325 02.09.2014 Valtuusto 39 25.09.2014 Kaupunginhallitus 175 24.05.2016 Yhdistyksille myönnettävän puskurirahan periaatteet / Lisäykset 363/02.45/2014 KH 02.09.2014 325 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Työttömät työnhakijat alle 25v. ja 25-29v vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220.) Alle 25v 2013 2014 Muutos % Toukokuun lopussa 32 910 37 833 + 14,96

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9

alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIIS--POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS HUHTIIKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1464 1470. Valtioneuvoston asetus. N:o 1464

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1464 1470. Valtioneuvoston asetus. N:o 1464 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1464 1470 SISÄLLYS N:o Sivu 1464 Valtioneuvoston asetus työnhakuvalmennukseen osallistuvien ylläpitokorvauksesta... 4045

Lisätiedot

TEM Tilastotiedote 2011:2. Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2010

TEM Tilastotiedote 2011:2. Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2010 TEM Tilastotiedote 2011:2 Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. Avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa vuonna 2010 1 2. Työ- ja elinkeinotoimistojen työnhakijat vuonna 2010

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen ajankohtaisia asioita Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskeva selvitystyö Oppisopimuskoulutusjärjestelmän laatu,

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 Hallituksen ja valiokunnan jäsenten palkkiot ja muut taloudelliset etuudet Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen ja

Lisätiedot

Liite 1 (6) 27.1.2015

Liite 1 (6) 27.1.2015 Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä

Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus

Lisätiedot

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa. FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten

Lisätiedot

Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015

Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015 Väestömuutokset - Tammi-toukokuu 2015 Tilastotiedote 9/2015 Kuopion väestömuutos tammi - toukokuussa 2015 Kuopion ennakkoväkiluku toukokuun 2015 lopussa oli 110985. Tammi-toukokuussa Kuopion väestömuutos

Lisätiedot