Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus"

Transkriptio

1 Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

2 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus niistä, joiden työttömyys alkanut saman kuukauden aikana. Aktivointiaste % = TE-palveluissa kuun lopussa olevien osuus palveluissa olleiden ja työttömien työnhakijoiden yhteismäärästä. Vastavalmistunut = henkilö, jonka uusimman tutkinnon suorittamisesta on kulunut korkeintaan vuosi Nuorten aikuisten osaamisohjelma on osa nuorisotakuuta ja sen kohderyhmän muodostavat kaikki alle 30-vuotiaat ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa jääneet Alle 30-vuotiaiden ikäryhmään kuuluu myös henkilöitä, jotka eivät virallisesti ole nuorisotakuun piirissä (eli vuotiaita, jotka ovat suorittaneet peruskoulun jälkeisen tutkinnon eivätkä ole vastavalmistuneita työttömiä). Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

3 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Varsinais-Suomessa (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto dk1207) Joulukuu Marraskuu Joulukuu Vuosimuutos, % Alle 25-v ,6 % v vastavalmistuneet ,4 % v ilman peruskoulun jälk. tutkintoa ,8 % v, kaikki ,2 % Alle 30-v, kaikki ,5 % Alle 25-vuotiaat työttömät ja vastavalmistuneet vuotiaat työttömät muodostavat nuorten yhteiskuntatakuun kohderyhmän kaikki vuotiaat ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa muodostavat nuorten aikuisten osaamisohjelman kohderyhmän - taulukossa vain työttömät Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

4 Alle 25-vuotiaat nuoret työttömät Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila 4

5 Työttömät Työttömät alle 25-v työnhakijat Varsinais-Suomessa 2008/1-2013/12 (ml. lomautetut) Kuukausi Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

6 Nuorten (< 25-v) työttömien määrä ja trendi Varsinais-Suomessa Tyött, <25v Trendi Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

7 Alle 25-v työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Varsinais-Suomessa Joulukuu Marraskuu Joulukuu Vuosimuutos, % Loimaan ,1 AURA ,5 KOSKI TL ,3 LOIMAA ,3 MARTTILA ,0 ORIPÄÄ ,0 PÖYTYÄ ,4 TARVASJOKI ,8 Salon ,1 SALO ,2 SOMERO ,7 Turun ,9 KAARINA ,2 LIETO ,3 MASKU ,3 MYNÄMÄKI ,0 NAANTALI ,5 NOUSIAINEN ,0 PAIMIO ,4 RAISIO ,4 RUSKO ,2 SAUVO ,0 TURKU , Joulukuu Marraskuu Joulukuu Vuosimuutos, % Turunmaa ,0 KEMIÖNSAARI ,8 PARAINEN ,4 Vakka-Suomi ,0 KUSTAVI ,0 LAITILA ,2 PYHÄRANTA ,5 TAIVASSALO ,7 UUSIKAUPUNKI ,7 VEHMAA ,5 Varsinais-Suomi ,6 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

8 Alle 25-v työttömien virta yli 3 kk työttömyyteen Varsinais-Suomessa 2012 ja 2013 (%) Alkaneita työttömyyksiä Joulukuu Tammi- Joulukuu Tammi- Joulukuu Loimaan 16,0 23,0 13,0 23, AURA 28,6 27,3 14,5 22, KOSKI TL 40,0 50,0 8,7 23, LOIMAA 7,1 16,1 11,7 22, MARTTILA 100,0 60,0 19,5 32, ORIPÄÄ 0,0 0,0 8,3 16, PÖYTYÄ 25,0 35,3 18,3 24, TARVASJOKI 11,1 0,0 3,8 22, Salon 34,2 28,2 23,6 25, SALO 36,1 28,1 24,7 26, SOMERO 22,9 30,0 15,5 15, Turun 25,9 24,4 21,4 25, KAARINA 22,1 38,3 17,7 29, LIETO 18,6 23,1 12,2 23, MASKU 11,1 9,7 10,7 8, MYNÄMÄKI 11,1 11,1 14,2 15, NAANTALI 9,8 22,6 14,1 14, NOUSIAINEN 27,3 7,1 20,8 15, PAIMIO 25,0 10,0 14,1 13, RAISIO 21,2 17,2 14,9 18, RUSKO 8,3 10,5 17,3 18, SAUVO 0,0 0,0 32,3 14, TURKU 29,8 26,1 24,5 27, Alkaneita työttömyyksiä Joulukuu Tammi- Joulukuu Tammi- Joulukuu Turunmaa 25,8 38,7 19,1 31, KEMIÖNSAARI 25,0 28,6 23,9 35, PARAINEN 26,3 41,7 16,8 30, Vakka-Suomi 15,5 8,1 9,2 15, KUSTAVI 0,0 0,0 7,7 12, LAITILA 22,7 0,0 7,9 13, PYHÄRANTA 0,0 0,0 4,5 11, TAIVASSALO 33,3 50,0 10,3 19, UUSIKAUPUNKI 14,1 13,9 10,0 15, VEHMAA 20,0 0,0 9,3 29, Varsinais-Suomi 25,9 24,4 20,4 24, Heikentynyt työllisyystilanne heijastui nuortenkin työttömyyden pidentymisenä. Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

9 Alle 25-vuotiaiden työttömien aktivointiaste (%) kuukauden lopussa Varsinais-Suomessa Loimaan 27,8 29,9 31,5 32,3 AURA 25,9 33,2 22,9 29,0 KOSKI TL 34,0 16,9 43,2 29,3 LOIMAA 26,3 30,9 34,9 32,1 MARTTILA 21,4 32,3 21,7 16,4 ORIPÄÄ 51,2 43,4 17,7 44,2 PÖYTYÄ 25,4 26,4 28,9 33,0 TARVASJOKI 35,7 28,8 33,9 48,2 Salon 34,0 31,0 24,1 29,0 SALO 34,1 29,9 23,6 28,7 SOMERO 33,0 40,5 28,7 32,5 Turun 30,2 33,2 29,6 29,9 KAARINA 32,2 32,4 28,6 31,7 LIETO 34,1 28,4 29,0 29,7 MASKU 32,1 32,5 38,8 42,3 MYNÄMÄKI 31,1 38,1 40,2 39,0 NAANTALI 41,6 37,0 34,1 38,3 NOUSIAINEN 30,7 29,0 23,7 38,8 PAIMIO 37,9 39,9 40,1 38,9 RAISIO 32,8 35,4 35,7 37,6 RUSKO 46,7 30,8 26,6 36,5 SAUVO 30,9 32,2 44,3 41,6 TURKU 28,4 32,8 28,1 27, Turunmaa 27,6 30,4 25,8 29,7 KEMIÖNSAARI 21,0 23,4 15,8 32,9 PARAINEN 30,4 33,8 31,5 28,1 Vakka-Suomi 43,9 49,3 44,0 50,5 KUSTAVI 77,4 88,5 23,9 11,4 LAITILA 51,7 52,8 43,4 56,4 PYHÄRANTA 33,6 41,7 47,5 38,1 TAIVASSALO 36,6 43,2 37,6 55,1 UUSIKAUPUNKI 42,0 48,0 44,0 50,8 VEHMAA 45,0 52,5 53,8 42,0 Varsinais-Suomi 31,5 33,6 29,6 31,0 Aktivointiaste oli 2013 korkeampi kuin edellisvuonna, vaikka nuorten työttömyys kasvoikin voimakkaasti eli palvelujen käyttö kasvoi työttömyyttä nopeammin Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

10 Aktivointi alle 25v Varsinais-Suomessa: palveluissa keskimäärin vuonna 2013 Työttömiä työnhakijoita Palveluissa yhteensä -Työvoimakoulutuksessa -Työllistettynä -Valmennuksessa -Kokeilussa -Muissa palveluissa Kuntouttava työtoiminta Loimaan AURA KOSKI TL LOIMAA MARTTILA ORIPÄÄ PÖYTYÄ TARVASJOKI Salon SALO SOMERO Turun KAARINA LIETO MASKU MYNÄMÄKI NAANTALI NOUSIAINEN PAIMIO RAISIO RUSKO SAUVO TURKU Turunmaa KEMIÖNSAARI PARAINEN Vakka-Suomi KUSTAVI LAITILA PYHÄRANTA TAIVASSALO UUSIKAUPUNKI VEHMAA Kaikki yhteensä Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

11 Alle 25-v työttömien määrä työttömyyden keston mukaan Varsinais-Suomessa 2012 ja 2013, joulukuu yli 26 vkoa vkoa 9-12 vkoa 5-8 vkoa 3-4 vkoa vkoa Alle 1 vko Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

12 Alle 25-v: päättyneet työttömyydet päättymissyyn mukaan Varsinais-Suomessa 2013, % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % Muu syy Työvoiman ulkopuolelle Kuntouttava työtoiminta Valmennus tai kokeilu Koulutukseen Työllistetty Työhön yl. tm 10 % 0 % Turunmaa Salo Turku Vakka-Suomi Loimaa Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila

13 vuotiaat nuoret työttömät Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila 13

14 25-29 v työttömät työnhakijat (kaikki ja vastavalmistuneet) kuukauden lopussa Varsinais-Suomessa Joulukuu Marraskuu Joulukuu Vuosimuutos, % Loimaan ,6 AURA ,2 KOSKI TL ,0 LOIMAA ,0 MARTTILA ,0 ORIPÄÄ ,0 PÖYTYÄ ,0 TARVASJOKI ,7 Salon ,3 SALO ,9 SOMERO ,1 Turun ,2 KAARINA ,5 LIETO ,8 MASKU ,3 MYNÄMÄKI ,7 NAANTALI ,2 NOUSIAINEN ,0 PAIMIO ,9 RAISIO ,1 RUSKO ,0 SAUVO ,6 TURKU , Joulukuu Marraskuu Joulukuu Vuosimuutos, % Turunmaa ,9 KEMIÖNSAARI ,0 PARAINEN ,8 Vakka-Suomi ,3 KUSTAVI ,0 LAITILA ,2 PYHÄRANTA ,7 TAIVASSALO ,0 UUSIKAUPUNKI ,3 VEHMAA ,9 Varsinais-Suomi ,2 Työttömät 25-29v vastavalmistuneet Joulukuu Marraskuu Joulukuu Vuosimuutos, % Loimaan ,0 Salon ,3 Turun ,9 Turunmaa ,0 Vakka-Suomi ,9 Varsinais-Suomi ,4 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila 14

15 Virta yli 3kk työttömyyteen v työttömät (kaikki ja vastavalmistuneet) Varsinais-Suomessa Työttömät 25-29v vastavalmistuneet Alkaneita työttömyyksiä Joulukuu Tammi- Joulukuu Tammi- Joulukuu Loimaan 33,3 0,0 10,6 35, Salon 30,0 60,0 21,7 26, Turun 30,0 40,8 27,2 36, Turunmaa #JAKO/0! 0,0 25,0 62, Vakka-Suomi 0,0 0,0 13,2 11, VARSINAIS-SUOMI 29,5 39,4 25,6 35, Työttömät 25-29v, kaikki Alkaneita työttömyyksiä Joulukuu Tammi- Joulukuu Tammi- Joulukuu Loimaan 33,3 0,0 25,2 39, Salon 30,0 60,0 33,1 37, Turun 30,0 40,8 34,6 41, Turunmaa #JAKO/0! 0,0 26,3 36, Vakka-Suomi 0,0 0,0 17,9 25, VARSINAIS-SUOMI 29,5 39,4 32,8 39, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila 15

16 Kaikkien vuotiaiden työttömien aktivointiaste (%) kuukauden lopussa Varsinais-Suomessa Loimaan 28,5 33,7 34,5 32,6 AURA 13,3 26,8 22,1 32,7 KOSKI TL 34,8 29,9 42,7 31,0 LOIMAA 27,8 35,9 36,3 35,4 MARTTILA 38,3 38,1 38,5 28,4 ORIPÄÄ 54,3 66,2 47,1 16,1 PÖYTYÄ 28,7 26,6 31,8 29,9 TARVASJOKI 24,8 32,4 32,8 26,5 Salon 33,3 40,1 35,8 38,0 SALO 33,2 40,0 35,7 38,2 SOMERO 33,8 41,7 37,0 35,0 Turun 29,4 34,9 35,3 31,9 KAARINA 30,1 35,8 38,5 34,3 LIETO 36,5 36,6 40,6 31,1 MASKU 24,5 22,2 22,8 24,5 MYNÄMÄKI 28,2 37,0 42,9 27,9 NAANTALI 31,0 36,4 42,0 29,1 NOUSIAINEN 29,9 16,0 32,9 46,2 PAIMIO 41,0 39,8 37,4 44,0 RAISIO 32,0 39,9 43,2 37,1 RUSKO 44,6 36,3 43,1 43,8 SAUVO 25,3 49,0 54,1 48,7 TURKU 28,6 34,4 34,1 31, Turunmaa 30,4 30,9 39,2 33,8 KEMIÖNSAARI 21,4 18,6 28,7 25,4 PARAINEN 33,6 35,9 42,2 36,5 Vakka-Suomi 40,8 47,8 46,4 45,2 KUSTAVI 0,0 16,7 66,7 66,7 LAITILA 45,7 49,7 54,2 54,6 PYHÄRANTA 34,8 48,5 24,3 36,8 TAIVASSALO 43,8 21,4 46,9 33,3 UUSIKAUPUNKI 40,6 49,4 44,5 43,1 VEHMAA 29,8 34,3 42,1 30,4 Varsinais-Suomi 30,4 36,1 35,9 33,4 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila 16

17 Huom! Kaikki 25-29v Aktivointi v Varsinais-Suomessa: palveluissa keskimäärin vuonna 2013 Työttömiä työnhakijoita Palveluissa yhteensä -Työvoimakoulutuksessa -Työllistettynä -Valmennuksessa -Kokeilussa -Muissa palveluissa Kuntouttava työtoiminta Loimaan AURA KOSKI TL LOIMAA MARTTILA ORIPÄÄ PÖYTYÄ TARVASJOKI Salon SALO SOMERO Turun KAARINA LIETO MASKU MYNÄMÄKI NAANTALI NOUSIAINEN PAIMIO RAISIO RUSKO SAUVO TURKU Turunmaa KEMIÖNSAARI PARAINEN Vakka-Suomi KUSTAVI LAITILA PYHÄRANTA TAIVASSALO UUSIKAUPUNKI VEHMAA Kaikki yhteensä Varsinais-Suomen ELY-keskus, Juha Pusila 17

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 12.02.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 18.05.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.06.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 31.01.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, kesäkuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 4.08.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Koko maa. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU JATKUNUT NOPEANA Toukokuussa alkanut työttömyyden kasvun kiihtyminen on jatkunut alkusyksyn aikana. Vuonna 2013 alkaneesta työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisesta huolimatta Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Työttömyysaste yhä varsin korkea Varsinais-Suomen työttömyysaste on yhä varsin korkealla tasolla joulukuussa 2013. Työttömyysasteen kasvu on Varsinais-Suomessa kuitenkin koko maan keskiarvoa pienempää,

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys paikoin alenemassa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Helmikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Toukokuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Jätevedenkäsittelyn vyöhykkeet vyöhykkeissä LIITE 3 (1/7) Vyöhykkeet A Viemäröity alue B Viemäröitävä alue E Peruskäsittelyn alue F Maahan imeytykseen soveltumaton alue G1 Vesistön rantavyöhyke 100 m G2

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. 2012 klo.00 Työttömyys kiihtyvässä kasvussa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja niiden

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jatkuu Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

PALVELURAKENNE- UUDISTUS

PALVELURAKENNE- UUDISTUS PALVELURAKENNE- UUDISTUS IHANTEISTA TODELLISUUTEEN SELVITYSMIESTEN TYÖ Göran Honga 22.08.2013 HISTORIA 10 VUOTTA 3 HALLITUSTA TYÖRYHMIÄ SELVITYSMIEHIÄ ASIANTUNTIJASELVITYKSIÄ NYKYHALLITUS KUNTARAKENNEUUDISTUS

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömyys yhä kasvussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1. 2014 klo 9.00 Työttömyys kasvaa ja kuntien haasteet Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työttömien määrä yhä kasvussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys väheni Varsinais-Suomen kunnissa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömyys yhä kasvussa elokuussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jyrkkeni kesäkuussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys alenemassa paikoitellen Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys väheni useassa Varsinais-Suomen kunnassa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvu hidastumassa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvutahti hidastuu Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni vuodentakaisesta lähes joka toisessa kunnassa

Työttömien määrä väheni vuodentakaisesta lähes joka toisessa kunnassa Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Miesten työttömyys kääntyi laskuun Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. 2013 klo 9.00 Työttömyys kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen maakuntatilaisuus 17.3.2016

Varsinais-Suomen maakuntatilaisuus 17.3.2016 Varsinais-Suomen maakuntatilaisuus 17.3.2016 Varsinais-Suomen maakunnan talous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Maakuntatalous Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jatkui heinäkuussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyys kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /201 Julkaisuvapaa tiistaina 2.4. 201 klo 9.00 Työttömyyden kasvu kiihtyy yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 4/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 4/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /201 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.201 klo 9.00 Työttömyys lievemmässä kasvussa - paikoin jopa vähenee Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Uusien työpaikkojen määrä kasvussa ja työttömien Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12. 2013 klo 9.00 Työttömyys kasvaa nuorten työttömyys paikoin vähenemässä Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Työttömät työnhakijat alle 25v. ja 25-29v vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220.) Alle 25v 2013 2014 Muutos % Toukokuun lopussa 32 910 37 833 + 14,96

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /201 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.201 klo 9.00 Nuorten työttömyys aleni 1 Varsinais-Suomen kunnassa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Sisältö Suunnitteluperusteet Vyöhykejako Kustannuslaskentaperusteet Alustava suunnitteluaikataulu

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2 / 2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2 / 2012 Työttömät Varsinais-Suomen ELY-keskus pvm Julkaistavissa 20.3.2012 9.00 Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2 / 2012 Työttömyys supistuu yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys vähenee Vakka-Suomessa ja kasvaa muualla Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Uusien työpaikkojen määrä kasvussa ja työttömien Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2014 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /014 Julkaisuvapaa tiistaina 5.3.014 klo 9.00 Työttömyys kasvaa ja kuntien haasteet Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 30.9.2014

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 30.9.2014 TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 30.9.2014 Naantalin työllisyystilanne 30.9.2014 ELY -keskuksen julkaiseman 9/2014 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli syyskuun lopussa 9 115 henkilöä, joista työttömänä

Lisätiedot

DRAGSFJÄRDIN STORMOSSENIN LUONNONSUOJELUALUEE Kemiönsaari

DRAGSFJÄRDIN STORMOSSENIN LUONNONSUOJELUALUEE Kemiönsaari 4 214/2014 0 1,000 Maanmittauslaitos 1/MML/12 LIITE 1 DRAGSFJÄRDIN STORMOSSENIN LUONNONSUOJELUALUEE Kemiönsaari 214/2014 5 0 1,000 LIITE 2 KEMIÖN STORMOSSENIN LUONNONSUOJELUALUE Kemiönsaari 6 214/2014

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Parainen 22.5.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Parainen 22.5. 1 Takuun taustoja 110 000 perusasteen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys kasvussa - paikoin tosin vähenee Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2012 Työttömät NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. 2012 klo 9.00 Työttömyyden lasku pysähtynyt Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. 2012 klo 9.00 Työttömyyden kasvu kiihtyy Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus. Muutosjohtaja Antti Parpo Turun kaupunki 24.8.2016

Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus. Muutosjohtaja Antti Parpo Turun kaupunki 24.8.2016 Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Muutosjohtaja Antti Parpo Turun kaupunki 24.8.2016 Valmistelutilanne elokuu 2016 Kaikki kunnat sairaanhoitopiiri ja erityishuoltopiiri ovat hyväksyneet

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvutahti hidastuu Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8 /2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8 /2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. 2012 klo 9.00 Työttömyys kasvaa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8.

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 26.8. Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Uusikaupunki ELY-keskus: Varsinais-Suomi 26.8.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN Tuoreimman tulevaisuuden väestökehitystä arvioivan Tilastokeskuksen trendilaskelman mukaan nykyisten väestöltään kasvavien kuntien väestönkasvu

Lisätiedot

Lounais-Suomen Tietojakelu Oy hakee postitoiniilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun

Lounais-Suomen Tietojakelu Oy hakee postitoiniilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun POSTITOIMILUPAHAKBMUS Valtioneuvosto hakee postitoiniilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun Vai'sinais-Suomeen seuraavien kuntien alueelle. Aura, Kaarina, Koski tl, Kustavi, Laitila, Lieto, Loimaa, Marttila,

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7 /2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7 /2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. 2012 klo 9.00 Työttömyys kasvussa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Häiriötiedottaminen kaipaa kehittämistä? Jorma Helin Tiehallinto Liikenteen palvelut

Häiriötiedottaminen kaipaa kehittämistä? Jorma Helin Tiehallinto Liikenteen palvelut 1 Jorma Helin Tiehallinto Liikenteen palvelut 2 Tieliikenteen häiriötiedotusta tutkittiin Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa 276 249 332 274 261 694 346 347 348 344 337 259 338 325 322 310 130 301 249

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net

TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net Valmistuneet/valmistuvat kohteet: Vaihe Ka Toteutus v.2007 1. Sadonmaan silta, Loimaa liimapalkkisilta

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa

Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa Erik Häggman ja Juha Pusila 2012 Sisältö 1. Kohderyhmä... 4 1.1. Nuorten määrät (2011)...

Lisätiedot

6. Päihteet. 6.1Johdanto

6. Päihteet. 6.1Johdanto 6. Päihteet 6.1Johdanto Päihdehuollon avopalveluissa. Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamia päihdehuollon avopalveluita vuoden aikana A-klinikoilla tai nuorisoasemilla käyttävien asiakkaiden määrää

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ruokaketju

Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen ruokaketju Varsinais-Suomen alkutuotanto 1/2012 Johanna Kähkönen Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke (VARRU) toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja

Lisätiedot

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2009-2013 Varsinais-Suomen kuntayhtymille, poliittisille piirijärjestöille, tiedotusvälineille Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 Julkaistavissa 21.2. klo 9.00 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot