Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa"

Transkriptio

1 Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Koko palvelu uudistuksen kärki, jonka toteutumista seurataan valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

2 TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa ( ) Nuorisotakuu nuorten yhteiskuntatakuu koulutustakuu ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 1. Nuorisotakuu koskee kaikkia alle 25-vuotiaita, joilla ei ole työtä tai koulutusta sekä vuotiaita vastavalmistuneita 2. Koulutustakuu on otettu käyttöön syksyllä 2013 (OKM) 3. Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa (NAO) tulleet uudet aloituspaikat käyttöön 2013 alkaen. Nämä paikat koskevat kouluttamattomia alle 30-vuotiaita nuoria. (OKM) TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

3 Nuorten palvelut palvelutarpeen mukaan Onko osaaminen ja ammattitaito kunnossa suhteessa työmarkkinoiden tarpeisiin? Kyllä Ei Onko henkilöllä riittävät valmiudet ja edellytykset kouluttautumiseen Kyllä Ei Hyötyisikö asiakas räätälöidyistä palveluista ja toimenpiteistä sekä verkostoyhteistyöstä? Kyllä Ei Ei oikeaa palvelua tarjolla te-toimistossa Onko kyseisen ammattialan työtä tarjolla? Ei Osaamisen kehittämispalvelut Tuetun työllistymisen palvelut Muiden toimijoiden palvelut Kyllä Selviytyykö asiakas omatoimisesti ilman henkilökohtaista palvelua? Ei Esim. kunnan palvelut Kyllä Työnvälitys- ja yrityspalvelut TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela Avoimet työmarkkinat

4

5 Palvelulinja Ei asiantuntijapalvelun tarvetta käytössä helmikuusta 2014 alkaen

6 TE-palvelut nuorille Lapissa Ensin arvioidaan ja etsitään sopivaa työtä sekä tehdään työtarjous, jos sopivaa työtä on tarjolla Mikäli työtä ei ole tarjolla, nuorelle on tarjottava palvelua ennen kolmen kuukauden työttömyyttä (TE-toimiston velvollisuus ja nuoren oikeus) TE-toimisto laatii työttömänä työnhakijana olevan nuoren kanssa yhdessä työllistymissuunnitelman ensimmäisen haastattelun yhteydessä 2 viikon kuluessa työnhaun alkamisesta (JTYPL : 2 luku 6 Nuorelle voi tulla laadittavaksi myös: kotoutumissuunnitelma (kotoutumislain piirissä oleville maahanmuuttajanuorille) tai aktivointisuunnitelma (laki kuntouttavasta työtoiminnasta). TE-toimistolla informointivelvollisuus nuorisotakuusta sekä sen sisällöstä ml. koulutukseen hakeutumisen ohjaus, jos kyseessä kouluttamaton nuori Ohjauksellisuus mukana palvelussa heti alusta lähtien, palvelut palvelutarpeen pohjalta esimerkiksi mihin työkokeiluun? minkälaista osaamista? minkälaisia valmennuksia tarjotaan? työpajalle? sosiaali- ja terveyspalvelut? kuntoutus? Nuorten palveluissa on erikseen nimetyt ns. vastuuasiantuntijat osaamisen kehittämispalveluissa ja tuetun työllistymisen palveluissa TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela Asiantuntijat työskentelevät yli kuntarajojen esim. Rovaniemi Ranua, Salla - Posio

7 Työkokeilu ja nuoret Työelämävalmennus, työharjoittelu ja työkokeilu yhdistyivät työkokeiluksi Työkokeilu on tarkoitettu (JTYPL 4 LUKU, 5 ): Ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selkiyttämiseksi Työmarkkinoille paluun tukemiseksi, kun henkilö on ollut pitkään poissa työmarkkinoilta Ammatillista koulutusta vailla olevien nuorten kohdalla työkokeilun ensisijaisena tavoitteena on löytää nuorelle koulutusvaihtoehto Vastavalmistuneiden ja muiden ammatillisen koulutuksen työllistymistä tuetaan henkilökohtaisella työnvälityksellä, työnhakuvalmennuksella ja palkkatuella sekä tarvittaessa työhönvalmennuksella Työkokeilua ei käytetä työkokemuksen hankkimiseksi tai työttömyyden katkaisemiseksi Jokaista työkokeilua työpajalla on tarkasteltava suhteessa palvelun tavoitteeseen työpajojen mahdollisuudet tarjota työkokeilupaikkoja riippuvat työtehtävien sisällöstä ja laajuudesta Työkokeilua ei ole tarkoitettu yleisten työelämätaitojen tai elämänhallintataitojen harjoitteluun voivat kehittyä työkokeilussa, mutta pääpaino ammattialaan tutustumisessa ja uravalintojen tukemisessa TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

8 Nuoren palkkatuettu työ Palkkatuki on TE-palvelu työnantajalle. Sen markkinointikeino on Sanssi-kortti TE-toimisto voi antaa nuorelle Sanssi-kortin, jolla nuori esittää työnantajalle, että hänen palkkaamiseensa voi saada palkkatukea. TE-toimisto selvittää täyttyvätkö työnantajaa koskevat tuen myöntämisen edellytykset Sanssi-kortti voidaan antaa alle 30-vuotiaille työttömille työnhakijoille Koulutetun nuoren palkkaaminen palkkatuella on mahdollista, jos kompensoidaan ko. tilanteessa ammattitaidon tai osaamisen puutteesta johtuvaa nuoren alentunutta tuottavuutta Nuorille, joilla ei ole ammatillista koulutusta, voidaan käyttää palkkatukea oppisopimukseen ja ns. TOPPIS-malliin = palkkatuki ja työvoimakoulutus yhdistetty tarkoitettu jatko- ja täydennyskoulutukseksi TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

9 Työnhakuvalmennus ja nuoret Työnhakuvalmennuksen tavoitteena on tukea ja ohjata nuorta työn hakemisessa Työnhakuvalmennus on työnhaun opiskelua ryhmässä Parantaa nuoren työnhakutaitoja valmiudet omaehtoiseen työnhakuun Nuori perehtyy työnhakuprosessiin ja oppii käyttämään eri työnhakukanavia ja arvioimaan eri työpaikkavaihtoehtoja oman työnhaun näkökulmasta Voidaan räätälöidä eri kohderyhmien tarpeisiin, esim. nuoret tai korkeasti koulutetut Palvelu kestää 5-20 pv Osa palvelusta voidaan toteuttaa yksilö- tai etätyöskentelynä TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

10 Uravalmennus ja nuoret Uravalmennuksen tavoitteena auttaa nuorta selvittämään ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojaan Nuori voidaan ohjata uravalmennukseen silloin, kun tarvitaan toimistossa tarjottavien palvelujen lisäksi erityistä panostusta tai toiminnallisempia menetelmiä selkiyttää nuoren uratavoitteita Uravalmennuksessa työskennellään ryhmässä valmennuksen aikana on tärkeää voida jakaa kokemuksia muiden, samassa tilanteessa olevien nuorten kanssa Valmennuksen aikana kartoitetaan nuoren kanssa hänelle sopivia reittejä työelämässä, työelämän vaatimia ominaisuuksia ja yleistaitoja, erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja niiden soveltuvuutta nuoren tilanteeseen sekä yrittäjyyttä Uravalmennusta voidaan yhdistää muihin palveluihin ja räätälöidä jokaiselle nuorelle tarkoituksenmukainen kokonaisuus tarvittaessa voidaan yhdistää työkokeilua työpaikalla Onnistuneen valmennuksen jälkeen nuorella on toteuttamiskelpoinen suunnitelma, jossa pitkän tähtäimen tavoitteena on sijoittuminen työelämään Uravalmennus kestää enintään 40 pv/vuosi Eri aloille suuntaavia valmennuksia ja räätälöidyt kestot kohderyhmän tarpeiden mukaan TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

11 Työhönvalmennus ja nuoret Työhönvalmennuksen käyttömahdollisuus on laajennettu kaikkiin henkilöasiakkaisiin, jotka tarvitsevat tukea ylittääkseen työllistymiskynnyksen Tuki avoimille työmarkkinoille pääsemiseksi: ei käytetä arjen- tai elämänhallintaan liittyvissä ongelmissa tai palveluohjauksessa Työhönvalmennus on oma prosessinsa, joka sisältää myös tuen työsuhteen alussa Työhönvalmentaja: - auttaa asiakasta tuomaan esille osaamistaan ja vahvuuksiaan työnhaussa - etsii henkilöasiakkaalle sopivia työpaikkoja ja tarvittaessa esittelee asiakkaan potentiaaliselle työnantajalle - tukee asiakasta työhakemusten tekemisessä, yhteydenotoissa työnantajiin ja haastatteluun valmistautumisessa - auttaa analysoimaan hakutilannetta Työhönvalmentajat antavat yksilöllistä tukea sitä tarvitseville sekä yksittäisille nuorille että ryhmille Enintään 50 h/vuosi TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

12 Työvoimakoulutus ja nuoret Työvoimakoulutusta voidaan suunnata myös nuorille, kun se on tarkoituksenmukaista pääsääntöisesti nuoret ohjataan kuitenkin omaehtoiseen koulutukseen Alle 20-vuotias oppivelvollisuuden suorittanut voidaan valita ammatillisia valmiuksia antavaan työvoimakoulutukseen vain, jos koulutuksen suorittaminen ei ole mahdollista tai muutoin tarkoituksenmukaista omaehtoisena opiskeluna (JTYPL: 5 luku, 3 ) Työvoimakoulutuksena voidaan lisäksi tarjota aikuisten perusopetusta, jos perusopetuksen oppimäärän puuttuminen on esteenä ammatillisen koulutuksen suorittamiselle (JTYPL: 5 luku: 1 ) TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

13 Emme tee takuuta todeksi yksin! Osallistutaan kunnan monialaiseen nuorten palveluja tuottavaan yhteistyöverkostoon (Nuorisolaki 7 ) Tehdään aktiivisesti yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa: Etsivän nuorisotyön Sosiaali- ja terveystoimen Työpajojen III-sektorin Oppilaitosten Hankkeiden Kuntien työllistämisyksiköt (mm. eri hallintokuntien tarjoamat työkokeilupaikat, kuty, opso) Yritysten TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

14 PUBLIC-PRIVATE-PEOPLE-PARTNERSHIP Nuorten yhteiskuntatakuu tulee perustumaan viranomaisten elinkeinoelämän järjestöjen yhteistyöhön, jossa nuoret itse ovat aktiivisia toimijoita ja oman tulevaisuutensa tekijöitä. Tarvitsemme ennakkoluulottomia toimintatapamuutoksia! TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

15 Nuorten palveluvideot Ammatinvalinta Koulutusneuvonta Työnhaku Työttömyys Sanssi-kortti Yrittäjyys TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

16 Kysyttävää tai palautetta? - Nettisivut: - Valtakunnallisen työryhmän aineistoja: TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

17

18 Nuoret, alle 25-vuotiaat, työttömät Lapissa kuukausittain vuosina Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto

19

20

21

22 744

23 ei lukua = tieto on salassapitosäännön alainen

24 Kiitos. Puh

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi

Lisätiedot

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa TE-palvelut Kaakkois-Suomessa Juha Kouvo, johtaja, Kaakkois-Suomen TE-toimisto 1 Uudistuvat TE-palvelut: Palvelumalli Vuoden 213 alusta TE-toimiston palvelut ovat olleet nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Työttömät työnhakijat alle 25v. ja 25-29v vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220.) Alle 25v 2013 2014 Muutos % Toukokuun lopussa 32 910 37 833 + 14,96

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)

Lisätiedot

28.5.2013. Jaana Walldén Neuvotteleva virkamies Opetus- ja kulttuuriministeriö/ Nuorisoyksikkö

28.5.2013. Jaana Walldén Neuvotteleva virkamies Opetus- ja kulttuuriministeriö/ Nuorisoyksikkö Nuorisotakuu miten se toimii 28.5.2013 Jaana Walldén Neuvotteleva virkamies Opetus- ja kulttuuriministeriö/ Nuorisoyksikkö Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä

Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Yhteiskuntatakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25 vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ, harjoittelu, opiskelu, työpaja

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 Palveluesimies Sanna Rautio-Väliheikki Palvelujohtaja Mari Tuomikoski TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa) Elinkeino-,

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

LIITE 1. HANKITTAVAN VALMENNUKSEN PERUSTIEDOT

LIITE 1. HANKITTAVAN VALMENNUKSEN PERUSTIEDOT LIITE 1. HANKITTAVAN VALMENNUKSEN PERUSTIEDOT nro Valmennuksen nimi Valmennuksen kesto Hankinnan kokonaismäärä V1 Työnhakuvalmennus, lyhytvalmennukset, Oulu 1-3 pv (á 4 h), max 100 pv V2 Työnhakuvalmennus,

Lisätiedot

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 Työllistämistuet käyttöön! 1 Uuden lainsäädännön vaikutuksia työnhakijalle, jolla on vamma tai sairaus Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) 4.10.2013

Lisätiedot

Työmarkkinoille kuntoutuvien asiakkaiden palvelumalli. Riitta Harmanen, toimitusjohtaja, Romotke Päivi Kuusela, projektipäällikkö, Suunto-projekti

Työmarkkinoille kuntoutuvien asiakkaiden palvelumalli. Riitta Harmanen, toimitusjohtaja, Romotke Päivi Kuusela, projektipäällikkö, Suunto-projekti Työmarkkinoille kuntoutuvien asiakkaiden palvelumalli Riitta Harmanen, toimitusjohtaja, Romotke Päivi Kuusela, projektipäällikkö, Suunto-projekti TE-toimistojen henkilöasiakkaat Suoraan työmarkkinoille

Lisätiedot

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tuet ja palvelut käyttöön Työpaikkaa etsittäessä on toisinaan hyödyllistä käyttää erilaisia kunnan tai Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston)

Lisätiedot

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Tämän koonnoksen on tarkoitus selventää, miltä nuorisotakuu tulee näyttäytymään sekä nuorten että nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden näkökulmasta. Tässä koonnoksessa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Helmikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorten palvelut Pirkanmaalla

Nuorten palvelut Pirkanmaalla Nuorten palvelut Pirkanmaalla Pirkanmaan TE-toimisto Leena-Maria Surakka, Kari Kilpeläinen, Riitta Samola Tulevaisuuden ohjaustyön verkostot 15.11.2013 1 Nuorisotakuun tavoitteena on tarjota nuorille koulutus-,

Lisätiedot

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen

Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Katja Noponen Oy Yksilöllisen valmennuksen avulla avoimille työmarkkinoille Kuntoutussäätiö 13.4.2011, Katja Noponen Menestys syntyy vastuullisesta toiminnasta. Katja Noponen Oy, hyvän työn tekijä. PÄHKINÄNKUORESSA

Lisätiedot

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Työllisyys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Kuntien rooli työllisyydenhoidossa Valtio on siirtämässä vastuuta vaikeimmin työllistyvien osalta entistä enemmän kunnille. Kunnat olleet pitkään työttömänä

Lisätiedot

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi TE-palveluja uudistetaan TE-, Lappi 1 19.3.2013 TE-, Lappi Marja Perälä Palvelut ja palveluverkosto Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille.

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton

Lisätiedot

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja 1 15.12.2015 Toimisto Otsikko Kartoitusjakso ja työllistymissuunnitelma TE-toimisto, kunta, Kela

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.1.2014 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa. FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2013 JA 2014 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2013 JA 2014 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2013 JA 2014 / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät vuosi 2013 vuosi 2014 yht 2013-14 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1370 1025 2395 1571 1203 2774 379 15,8

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Toukokuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Ihan tavallisia asioista? Keinoja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi

Ihan tavallisia asioista? Keinoja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi Ihan tavallisia asioista? Keino asiakkaiden osallisuuden lisäämiseksi TYÖPAJA: Mukautetuista opinnoista mukautetuille työmarkkinoille? - Tulevaisuuden visiointia 27.11.2012 Työvoimaoha Kristiina Tuikkanen,

Lisätiedot

Ajankohtaista TE-toimistosta

Ajankohtaista TE-toimistosta Ajankohtaista TE-toimistosta Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016 - Tavoitteena on 72 % työllisyysaste (vuoden 2015 työllisyysaste oli keskimäärin 68,1 % ) - Kilpailukykysopimus tuo 35 0000-45

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 12.02.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa 1 (7) Julkistettavissa 20.9. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys painui taas jyrkästi alas kuussa Nuorisotyöttömyys väheni yli neljänneksen, pitkäaikaistyöttömyys ei ollenkaan Työttömyys

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

Katsaus nuorisotakuuseen

Katsaus nuorisotakuuseen Katsaus nuorisotakuuseen Nuorten työllistymistä edistävät palvelut Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 1 Nuorisotakuun määritelmä TE-toimiston palvelut nuorelle työnhakijalle Tilastotietoa nuorten tilanteesta

Lisätiedot

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto Hallituksen ja TEM:n kärkihanke Malli ollut voimassa v:sta 2005 (yhteiskuntatakuu), mutta v. 2013 alusta

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät.

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät. Tutkimus/js 11.11.2008 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät. Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä heinä-syyskuussa 2008 oli keskimäärin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 Julkaistavissa 21.2. klo 9.00 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Nuorten kuntakokeilu Oulussa, kokemuksia, käytäntöjä ja vinkkejä omaan kuntaasi. Sanna Kangosjärvi 18.9.2015

Nuorten kuntakokeilu Oulussa, kokemuksia, käytäntöjä ja vinkkejä omaan kuntaasi. Sanna Kangosjärvi 18.9.2015 Nuorten kuntakokeilu Oulussa, kokemuksia, käytäntöjä ja vinkkejä omaan kuntaasi Sanna Kangosjärvi 18.9.2015 Nuorisotakuun kuntakokeilun tausta ja tarkoitus Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus päätti 29.11.2013

Lisätiedot

Opetushallitus 15.3.2016

Opetushallitus 15.3.2016 Uusia työvoimakoulutuksena ja omaehtoisena opiskeluna järjestettävien kotoutumisten toteutusmalleja (kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden 202 liitteen 3 lisäksi) Opetushallitus 5.3.206

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia lähes 13.600 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4. NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömiä runsas 700 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 13.200 henkilöä työttömänä kesäkuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.

TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2. TYÖELÄMÄ- JA YHTEISKUNTATAIDOT JA OHJAUS Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus 29.2.2012 OPISKELIJAN TUKEMINEN JA OHJAUS opastamista kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö Nuorisotakuu 2013 Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012 Ylijohtaja Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 20.11.2012

Lisätiedot

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2012 22.5.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Keskustelutilaisuudet 25. ja 26.11.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen HALLITUSOHJELMAN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;

Lisätiedot

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8. NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti Uusimaa TIEDOTE Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Työllisyyskatsaus, tammikuu Julkaisuvapaa 21.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen

Lisätiedot

TYÖPAJATOIMINTA KAINUUSSA JA POHJOIS- POHJANMAALLA VUONNA 2012

TYÖPAJATOIMINTA KAINUUSSA JA POHJOIS- POHJANMAALLA VUONNA 2012 1 TYÖPAJATOIMINTA KAINUUSSA JA POHJOIS- POHJANMAALLA VUONNA 2012 Perustuu vuonna 2013 tehtyyn valtakunnalliseen työpajakyselyyn Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Osaaminen ja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyys Pohjois-Karjalassa viimevuotisissa lukemissa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pohjois-Karjalassa oli lokakuun

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä lähes viidennes

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9

alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIIS--POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS HUHTIIKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020

Lisätiedot

Työvoimakoulutus miten nuori voi hakeutua ja hyötyä koulutuksesta? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 18.9.2015

Työvoimakoulutus miten nuori voi hakeutua ja hyötyä koulutuksesta? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 18.9.2015 z Työvoimakoulutus miten nuori voi hakeutua ja hyötyä koulutuksesta? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 18.9.2015 Nuorisotakuu ja koulutustakuu Nuorisotakuuseen liittyvä koulutustakuu varmistaa jokaiselle

Lisätiedot

Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes

Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen. Elise Virnes Miten varmistamme koulutustakuun toteutumisen Elise Virnes Nuorisotakuu 1.1.2013 Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston

Lisätiedot

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 2.6.2016 Mari Ahonen-Walker, TPY Esityksen rakenne 1. Valtakunnallisen vaikuttamistyön näkökulmat & ajankohtaiset painopisteet 2. Vaikuttamistyön hyvät

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella 20.2.2013 Hallituksen linjaukset Yksi hallituksen kärkihankkeista Tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, työttömyyden pitkittymisen

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot