Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille"

Transkriptio

1 Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Keskustelutilaisuudet 25. ja Hallitusneuvos Päivi Kerminen

2 HALLITUSOHJELMAN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY KÄRKIHANKE 5: TYÖVOIMAHALLINNON UUDISTAMINEN TYÖLLISTYMISTÄ TUKEVAKSI: Toimenpide 2: Selvitetään työvoimapalveluiden siirto resursseineen vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien vastuulle työssäkäyntialueittain, Tanskan mallin mukaisesti. Selvityksen tulee sisältää ehdotus mallista/malleista, joilla vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluiden järjestämisvastuu voitaisiin siirtää kunnille. Mallin lisäksi selvityksen tulee sisältää mm. arvio siirron taloudellisista, yhteiskunnallisista ja viranomaistoimintaan liittyvistä vaikutuksista sekä siirron edellyttämistä säännösmuutoksista ja muista toimenpiteistä. Selvitys valmistellaan siten, että se tarvittaessa toimii pohjana mahdollista kokeilulakia koskevan hallituksen esityksen yleisperusteluille

3 SELVITYKSEN SISÄLTÖ: Nykytilan kuvaus lyhyt katsaus historiaan: työnvälityksen siirto kunnilta valtiolle 1960-luvun alussa, valtion ja kuntien työnjako työllisyyden hoidossa kuvaus valtion ja kuntien järjestämisvastuulle kuuluvista työllistymistä edistävistä palveluista ja niiden rahoitusesta tilastotietoa kunnan tuottamista julkisista työvoima- ja yrityspalveluista sekä kuntien järjestämisvastuulle kuuluvasta kuntouttavasta työtoiminta TE-hallinnon tilastoista tiedot kunnittain palkkatuetun työn, työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan aloittaneista vuonna mahdollisesti vuodet 2013 ja 2015 kuvaus valtion ja kuntien yhteistyömalleista (TYP, kotouttaminen, NT kuntakokeilu, Ohjaamo) työllisyyden hoidon tehtävien organisointi ja resursointi sekä palvelurakenne kunnissa tehty kunnille sähköinen kysely kuntien järjestämisvastuulla olevat vammaisten ml. kehitysvammaisten työllistymistä tukevat palvelut

4 SELVITYKSEN SISÄLTÖ: Kansainvälinen vertailu (EU/ETA-maat) Tilannetta kartoitettu PES (Public Employment Services) verkoston jäsenille tehdyllä kyselyllä Kysely lähetettiin 30:lle maalle, vastanneita 18 Tarkempaan tarkasteluun otetut maat Tanska Ruotsi Norja Saksa Alankomaat

5 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykytilan arviointi Tietoa kehittämistarpeista saadaan mm. kunnille ja TE-hallinnolle tehtyjen kyselyjen vastauksista asiantuntijakuulemisissa työllisyyden kuntakokeilun seuranta-/arviointitutkimuksen loppuraportista ja kokeiluhankkeille tehdystä kyselystä 2000-luvulla tehdyistä rakenne-/pitkäaikaistyöttömyyttä koskevista tutkimuksista sosiaalibarometri Huom! Maahanmuutto-/turvapaikanhakutilanne huomioidaan haasteena

6 Kokeilun reunaehdot ja sisältö (1) Kohderyhmän määrittely (vaikeimmin työllistyvät) Kriteereitä voivat olla mm. työttömyyden kesto, työmarkkinatuen maksupäivät, toimeentulotukea saavat työttömät, osa maahanmuuttajista, palvelutarve Potentiaalista kohderyhmää kuvaavat tilastot (vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömät) ja työmarkkinatuen maksupäivien täyttymisen perusteella (vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella) Kuntien järjestämisvastuulle kuuluvien työvoima- ja yrityspalvelujen määrittely - vaihtoehtoja Siirretään voimassa olevassa lainsäädännössä olevien työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuu Määritellään kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat palvelut nykyjärjestelmästä poikkeaviksi enemmän painopistettä työmarkkinoille kuntouttaviin palveluihin

7 Kokeilun reunaehdot ja sisältö (2) Järjestämisvastuussa olevan tahon määrittely kokeilualueet (kunnat) määriteltävä lainsäädännössä kuntien yhteistyömuotoja ovat ns. isäntäkuntamalli ja kuntayhtymä Asiakasohjaus valtion ja kunnan välillä kunnan asiakkaaksi ohjaaminen asiakkuuden mahdollinen siirtyminen takaisin valtiolliseen TE-toimistoon Työttömyysturvalain toimeenpanoon liittyvät tehtävät: työttömyysturvan työvoimapoliittisten edellytysten selvittäminen Valtion rooli kuntien järjestämisvastuulle kuuluvien työvoimapalvelujen toimeenpanon ohjauksessa, seurannassa ja valvonnassa keinot vastuussa oleva viranomainen

8 Järjestämisvastuun siirron edellyttämät toimenpiteet Tarvittavat säännösmuutokset julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettu laki ja asetus työttömyysturvalaki laki ja asetus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta laki kuntouttavasta työtoiminnasta Tietojen saantia ja vaihtoa sekä tietosuojaa koskevat kysymykset asiakasta koskevien tietojen siirtäminen valtion ja kunnan välillä yhtenäisen asiakastietojärjestelmän tarve (URA)

9 Järjestämisvastuun siirron vaikutukset Taloudelliset vaikutukset vaikutukset valtion ja kuntien talouteen vaikutukset palvelujen rahoitusjärjestelmään (mm. valtionosuusjärjestelmään) Vaikutukset viranomaisten toimintaan vaikutukset TE-toimistojen, ELY-keskusten ja ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen sekä kuntien henkilöstön asemaan ja tehtäviin Yhteiskunnalliset vaikutukset vaikutukset työttömien työnhakijoiden ja muiden työttömien palveluihin

10 Suhde muihin uudistuksiin Hallitusohjelmassa mainitut reformit: SOTE Itsehallintoalueet (IHA) Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen Tulevaisuuden kunta Kokeilukulttuurin käyttöönotto Muut hallituksen kärkihankkeet Luodaan osallistavan sosiaaliturvan malli Osatyökykyisille väyliä työhön (sisältää myös TEOStyöryhmän esityksiä) Työttömyysturvan uudistaminen ja työllistymistä estävien kannustinloukkujen purkaminen Työvoimahallinnon uudistaminen työllistymistä tukevaksi, toimenpiteet 1 ja 3 (työnvälitys, yksityiset työvoimapalvelut)

11 Kokeilun toimeenpano Kesto ja alkamisajankohta Kokeilukuntien valinta / kriteerit Kokeilun edellyttämät resurssit resurssisiirrot valtiolta kunnille henkilöstöresurssit ja toimintamenomäärärahat työllisyysmäärärahat tietojärjestelmät

12 Kunnille tehty kysely, vastanneet (tilanne ) Kunnan kokoluokka Kaikki kunnat Vastanneet kunnat Vastann. osuus,% Alle as , as , as , as , as ,5 Yli as ,9 Yhteensä ,0

13 Onko kunnassanne yksikkö, joka vastaa keskitetysti työllisyyden hoidosta? KYLLÄ kyllä,% EI ei, % Vastanneet yhteensä 90 54, ,5 165 Alle as , , as , , as , , as ,0 3 13, as. 9 69,2 4 30,8 13 Yli as ,0 0 0,0 8

14 Onko työllisyysasiat sisällytetty johonkin kuntanne voimassa olevaan strategiaan? Kyllä Kyllä / valmisteilla, % Ei Ei, % Valmisteilla Vastanneet yhteensä , ,3 165 Alle as , , as ,9 6 23, as ,9 9 32, as ,6 4 17, as ,3 1 7,7 13 Yli as ,5 1 12,5 8

15 Toimiiko kunnassanne tällä hetkellä kunnan asettama työllisyystoimikunta tai vastaava? Kyllä % Ei % vastanneet Yhteensä 74 44, ,2 165 Alle as , , as , , as , , as ,6 7 30, as. 7 53,8 6 46,2 13 Yli as. 5 62,5 3 37,5 8

16 Omistaako kuntanne yksin tai yhdessä jonkun muun tahon kanssa työllisyyspalveluja tuottavan yksikön (esim. työpaja tai muu valmennusyksikkö)? Kyllä % Ei % Vastanneet yhteensä , ,1 165 Alle as , , as ,2 8 30, as ,6 6 21, as ,9 6 26, as ,9 3 23,1 13 Yli as ,0 0 0,0 8

17 Maksaako kuntanne vuonna 2015 työttömiä palkkaaville työnantajille tukia palkkauskustannuksiin (ns. kuntalisää tai vastaavaa)? kyllä % ei % vastanneet yhteensä 87 52, ,3 165 Alle as , , as , , as , , as ,2 7 36, as ,3 1 7,7 13 Yli as ,0 0 0,0 8

18 Maksaako kuntanne vuonna 2015 työttömille palveluja järjestäville tahoille muita kuin palkkauskustannuksiin tarkoitettuja avustuksia (esim. toiminta-avustuksia tilakustannuksiin)? Kyllä % Ei % vastanneet yhteensä 82 49, ,3 165 Alle as , , as. 8 30, , as , , as ,6 7 30, as ,6 2 15,4 13 Yli as ,0 0 0,0 8

19 Tulisiko valtiolle lainsäädännössä määriteltyä julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuuta siirtää valtiolta kunnille? Ei % Ei, mutta mahd % Kyllä % vastan neet yhteensä 32 19, , ,9 165 Alle as , , , as. 4 15, , , as. 6 21,4 8 28, , as. 1 4,3 5 21, , as. 0 0,0 4 30,8 9 69,2 13 Yli as. 0 0,0 0 0, ,0 8

20 Tulisiko vaikeimmin työllistyvien työllistymistä edistäviä palveluja koskevaa lainsäädäntöä muuttaa? Kyllä % Ei % Vastanneet yhteensä , ,1 165 Alle as , , as ,1 7 26, as ,0 7 25, as ,3 2 8, as ,6 2 15,4 13 Yli as ,0 0 0,0 8

Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa

Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa Voimat varoiksi seminaari 27.11.2015 Neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori Työ- ja elinkeinoministeriö 2 TEM-liitännäiset kärkihankkeet

Lisätiedot

VAIKEIMMIN TYÖLLISTYVIEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRTO VALTIOLTA KUNNILLE

VAIKEIMMIN TYÖLLISTYVIEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRTO VALTIOLTA KUNNILLE 14.1.2016 VAIKEIMMIN TYÖLLISTYVIEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRTO VALTIOLTA KUNNILLE Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 1.1 Toimeksianto ja valmisteluryhmän työskentely 3 1.2 Kokeilu

Lisätiedot

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Työllisyys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Kuntien rooli työllisyydenhoidossa Valtio on siirtämässä vastuuta vaikeimmin työllistyvien osalta entistä enemmän kunnille. Kunnat olleet pitkään työttömänä

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa. FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten

Lisätiedot

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa TE-palvelut Kaakkois-Suomessa Juha Kouvo, johtaja, Kaakkois-Suomen TE-toimisto 1 Uudistuvat TE-palvelut: Palvelumalli Vuoden 213 alusta TE-toimiston palvelut ovat olleet nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4. NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET

VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET VAIKEASTI TYÖLLISTYVÄT HELSINKILÄISET Rekisteripohjainen tutkimus kunnan osarahoittamaa työmarkkinatukea lokakuussa 2010 saaneista helsinkiläisistä 1 Vaikeasti työllistyvät työnhakijat Tutkimuksen kohderyhmänä

Lisätiedot

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2012 22.5.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 Palveluesimies Sanna Rautio-Väliheikki Palvelujohtaja Mari Tuomikoski TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8. NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2015. Työllistämistoimikunta 6.5.2015 ku06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2015. Työllistämistoimikunta 6.5.2015 ku06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 20.11.2012

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 Julkaistavissa 21.2. klo 9.00 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ajankohtaista TE-toimistosta

Ajankohtaista TE-toimistosta Ajankohtaista TE-toimistosta Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016 - Tavoitteena on 72 % työllisyysaste (vuoden 2015 työllisyysaste oli keskimäärin 68,1 % ) - Kilpailukykysopimus tuo 35 0000-45

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömiä runsas 700 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta 6.5.2015 pk06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta 6.5.2015 pk06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.05-18.55 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Ville Väärälä Liisa Halme Mirka Vainikka Matti Pyhtilä

Lisätiedot

Maanantai 7.5.2012 klo 10.00 11.40. Tauno Räsänen, puheenjohtaja Alma Miettinen, jäsen. Aino-Marjatta Holopainen

Maanantai 7.5.2012 klo 10.00 11.40. Tauno Räsänen, puheenjohtaja Alma Miettinen, jäsen. Aino-Marjatta Holopainen Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 7.5.2012 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013

YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 YHDISTYS TYÖNANTAJANA 3.10.2013 Työllistämistuet käyttöön! 1 Uuden lainsäädännön vaikutuksia työnhakijalle, jolla on vamma tai sairaus Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) 4.10.2013

Lisätiedot

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa) Elinkeino-,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia lähes 13.600 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi. Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: seurantatietoja, Varsinais-Suomi Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 27.1.2014 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä

Lisätiedot

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys seppo.soine-rajanummi@cancer.fi Suomen Syöpäyhdistyksen terveyden edistämisen hanke 2015-2018 Hankkeen kohderyhmänä alle 25 vuotiaat työelämän ja opiskelun ulkopuolella

Lisätiedot

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 2.6.2016 Mari Ahonen-Walker, TPY Esityksen rakenne 1. Valtakunnallisen vaikuttamistyön näkökulmat & ajankohtaiset painopisteet 2. Vaikuttamistyön hyvät

Lisätiedot

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Helmikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pohjois-Karjalassa oli lokakuun

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avointen paikkojen määrää Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä lähes viidennes

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 13.200 henkilöä työttömänä kesäkuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena

Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena 2015-2018 Kirsi Portaankorva ja Tiina Pulju Lapin ELY-keskus Kuntainfo - Lapin ELY-keskuksen hallinnoima oman tuotannon ESR-hanke - toimintalinja 3:

Lisätiedot

Työn Kipinä -hanke 1.9.2012 31.12.2015. (Lahti, Hollola, Nastola, Heinola, Sysmä, Hartola, Orimattila) Hankepäällikkö Marita Melkko, Lahden kaupunki

Työn Kipinä -hanke 1.9.2012 31.12.2015. (Lahti, Hollola, Nastola, Heinola, Sysmä, Hartola, Orimattila) Hankepäällikkö Marita Melkko, Lahden kaupunki Työn Kipinä -hanke (Lahti, Hollola, Nastola, Heinola, Sysmä, Hartola, Orimattila) 1.9.2012 31.12.2015 Hankepäällikkö Marita Melkko, Lahden kaupunki Tavoite ja sisältö hallitusohjelmasta Kuntakokeilu on

Lisätiedot

Kuntien muuttuva rooli työllisyydenhoidossa

Kuntien muuttuva rooli työllisyydenhoidossa Kuntien muuttuva rooli työllisyydenhoidossa Pohjois-Karjalan työllisyysseminaari 1.2.2016 Joensuu Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Kunnat ja työllisyys Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa Toiminnassa

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012 n tiedote 21.8.2012 Tilannekatsaus 31.7.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyydessä edelleen kasvua 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Sirpaleisista työllistymispalveluista yhtenäinen palvelukokonaisuus Terveydenhuollon ATK-päivät 24. 25.5.2016

Sirpaleisista työllistymispalveluista yhtenäinen palvelukokonaisuus Terveydenhuollon ATK-päivät 24. 25.5.2016 Sirpaleisista työllistymispalveluista yhtenäinen palvelukokonaisuus Terveydenhuollon ATK-päivät 24. 25.5.2016 Tiina Kirmanen Perhe- ja työelämäpalvelujen johtaja Eksote Eksote on kuntayhtymä, johon kuuluu

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyys Pohjois-Karjalassa viimevuotisissa lukemissa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Toukokuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena

Lisätiedot

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi TE-palveluja uudistetaan TE-, Lappi 1 19.3.2013 TE-, Lappi Marja Perälä Palvelut ja palveluverkosto Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille.

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Valtiosihteeri Janne Metsämäki Työ- ja elinkeinoministeriö Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012 NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KÄÄNTYI HÄMEESSÄ KASVUUN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 19 310 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 095 vähemmän (-5,4 %) kuin

Lisätiedot

Kunta Osoite Aukioloajat. Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola

Kunta Osoite Aukioloajat. Hartolan kunta Sosiaalitoimi, Kuninkaantie 16, Hartola / Hartolan toimintakeskus, Visantie 17 B, 19600 Hartola LIITE 1 9.11.2015 PÄIJÄT-HÄMEEN TYPIN TOIMITILAT Yhteiset toimipisteet (verkostolla oltava vähintään yksi yhteinen toimipiste) Lahti Osoite Saimaankatu 64, 3 krs., 15140 Lahti Aukioloajat Ma-pe 9.00-12

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016 Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen kasvu kääntyi alenevaan suuntaan Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti Uusimaa TIEDOTE Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Työllisyyskatsaus, tammikuu Julkaisuvapaa 21.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen Työministerin valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Autismisäätiön seminaari 5.11.2014 Kehittyvät työvoima- ja yrityspalvelut Julkisissa työvoima-

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE:

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Lapin työllisyystilanne ja tulevaisuuden näkymät

Lapin työllisyystilanne ja tulevaisuuden näkymät Lapin työllisyystilanne ja tulevaisuuden näkymät Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi - seminaari Rovaniemi 27.3.2012 Tiina Keränen Yksikön päällikkö

Lisätiedot

OSALLISTAVA SOSIAALITURVA JA KOKEMUKSIA PALTAMON TYÖTÄ KAIKILLE -HANKKEESTA

OSALLISTAVA SOSIAALITURVA JA KOKEMUKSIA PALTAMON TYÖTÄ KAIKILLE -HANKKEESTA OSALLISTAVA SOSIAALITURVA JA KOKEMUKSIA PALTAMON TYÖTÄ KAIKILLE -HANKKEESTA Kouluttaja, ex-toiminnanjohtaja Anne Huotari Joensuu 22.5.2014 Näkökulmia osallistavaan työllisyyspolitiikkaan ja sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeet

Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeet VaVM, Kunta- ja terveysjaosto 12.11.2015 HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeet Neuvotteleva virkamies Liisa Heinämäki,

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 12.02.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Sote viidellä järjestäjällä. Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu

Sote viidellä järjestäjällä. Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu Sote viidellä järjestäjällä Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvata

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Elokuun lopussa 11.955 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Koko palvelu uudistuksen kärki, jonka toteutumista seurataan valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla 1 15.5.2014 TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

Lisätiedot

Kuopion kaupungin työllistymispalvelut. Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010 Pirjo Oksanen, Tuetun työllistämisen yksikkö

Kuopion kaupungin työllistymispalvelut. Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010 Pirjo Oksanen, Tuetun työllistämisen yksikkö Kuopion kaupungin työllistymispalvelut Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010, Tuetun työllistämisen yksikkö KUOPIO (tiedot lokakuulta 2010) Väkiluku 93 162 - Kuntaliitos vuodenvaihteessa + 3 500

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014 Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014.

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen Ajankohtaista kunta-alalta Taija Hämäläinen 2010 Kuntakenttä myllerryksessä 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 1. Kuntarakennelaki 478/2013 Kuntien selvitykset 2. Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kokous Uudenmaan työllisyyspoliittista avustusta saaville hankkeille. Petri Puroaho

Kokous Uudenmaan työllisyyspoliittista avustusta saaville hankkeille. Petri Puroaho Kokous Uudenmaan työllisyyspoliittista avustusta saaville hankkeille Petri Puroaho Sisältötoiveet 2 1. Vammaisten ja osatyökykyisten työllistämistoimet miten hankkeet voisivat huomioida kohderyhmää toiminnassaan

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys paikoin alenemassa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 35 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 73,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,6 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito. Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10.

Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito. Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10. Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10.2013 Matalan koulutustason monistavaa tehdastyötä Forssassa, Suomessa tai Pohjois-Euroopassa?

Lisätiedot

Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista

Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.3.2015 Pohjois-Pohjanmaan väestö 2013 VÄESTÖ 403 287 TYÖVOIMA 184 542 TYÖVOIMAN ULKOPUOLISET 218

Lisätiedot

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa

Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa 1 (7) Julkistettavissa 20.9. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys painui taas jyrkästi alas kuussa Nuorisotyöttömyys väheni yli neljänneksen, pitkäaikaistyöttömyys ei ollenkaan Työttömyys

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

AKSELI HANKE 2010-2013

AKSELI HANKE 2010-2013 AKSELI HANKE 2010-2013 Osaavaa työvoimaa Päivi Kipinoinen 1.3.2011 Vaikutus, tavoitteet ja tulokset VAIKUTUS Keski-Karjalan seudun yritykset saavat palvelukseensa osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa TAVOITE

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston

Lisätiedot

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1. Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.2016 Kirsi Pispa, CSC Tieteen tietotekniikan keskus JulkICTLab on valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 21.9.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Näkökulmia työllisyyden osa-alueelle Siun sote Rajapintatyöskentelyssä. Hannele Mikkanen, rajapintatyöryhmän pj

Näkökulmia työllisyyden osa-alueelle Siun sote Rajapintatyöskentelyssä. Hannele Mikkanen, rajapintatyöryhmän pj Näkökulmia työllisyyden osa-alueelle Siun sote Rajapintatyöskentelyssä Hannele Mikkanen, rajapintatyöryhmän pj Kunnat Paikalliset neuvottelukunnat SOTE-kuntayhtymä JÄRJESTÄMISMALLI Yhtymävaltuusto Järjestäjä

Lisätiedot