OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 /TEKNISET PALVELUT"

Transkriptio

1 OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT

2

3 TEKNISET PALVELUT / YHTEENSÄ Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus Tarkastelujakso kattaa vuoden ensimmäisen kolmanneksen, eli 33,3 % -osuuden. Toiminta Teknisten palveluiden osalta alkuvuosi on edennyt hyvin. Toiminta on ollut käynnissä olevien investointien toteuttamista ja samalla on huolehdittu normaaleista mm. kiinteistöjen, ruokahuollon ja kadunpidon tehtävistä. Teknisten palveluiden osalta tarkastelujaksolla on palvelutuotantoa ja toimintaa toteutettu talousarvion mukaisesti. Valaistuksen hoitoon ja kunnossapitoon on kilpailutettu palvelussopimuskumppani, ruokahuollon kuljetukset on kilpailutettu ja uudet kuljetussopimukset on solmittu lukien. Päiväkeskuksen keittiön toiminta on siirretty omaan palvelutuotantoon ja keittiölle on rekrytoitu uusi työntekijä. Koivulehdon päiväkodin laajennus valmistui vuoden vaihteessa ja Veturitien päiväkodin työntekijä on siirtynyt toiminnan mukana uuteen Koivulehdon päiväkodin laitoshuoltajan tehtävään. Talousarvioon kirjattu Kirkonkylän koulun uuden laitoshuoltajan resurssi on vielä rekrytoimatta. Kirkonkylän koulun laitoshuoltajien tarve on kartoitettu alkuvuoden aikana ja lisäresurssin tarve on tunnistettu. Kiinteistöjen sisäilmaongelmia on pyritty hallitsemaan ilmanvaihdon huolto- ja kunnossapitotöillä, joita tehtiin mm. Hyrkin koululla ja Päivärinteen päiväkodilla. Vaikeimmat sisäilmaongelmat on koettu Päivärinteen päiväkodilla, jossa osa rakennuksesta on jouduttu sulkemaan pois käytöstä. Päivärinteen päiväkodin peruskorjaukseen tai uudisrakentamiseen liittyvä hankesuunnitelman laadinta on aloitettu. Päiväkodille on laadittu kuntotutkimusohjelma, jonka perusteella kuntotutkimukset ja haitta-ainekartoitukset tehdään. Lisäksi käyttäjä on laatinut Päivärinteen päiväkodin tulevaa toimintaa koskevan tarveselvityksen. Hankesuunnitelmassa tarkastellaan toteutusvaihtoehdot nykyisen rakennuksen peruskorjauksen ja uuden päiväkodin rakentamisen suhteen. Esillä on mahdollisesti myös uuden päiväkodin vuokrausvaihtoehto. Hankesuunnitelman on tavoite valmistua syksyllä 2015 ja mahdollinen investointipäätös tehdään sen jälkeen. Teknisten palveluiden henkilöstö on viettänyt virkistyspäivän Rokuan kuntokeskuksessa, jossa henkilöstöllä oli mahdollisuus osallistua ohjattuun liikuntaan ja kylpylän käyttöön. Teknisille palveluille on laadittu kunnan strategian pohjalta tuloskortit, joiden toteuma on raportoitu erikseen.

4 Teknisten palveluiden talous Tarkastelujakson käyttötalouden toimintatuotot olivat ,28 (35,13 %) ja toimintakulut olivat ,02 (38,1%). Tarkastelujakson tulos/vuosikate ennen poistoja ja arvon vähennyksiä oli ,74 (63,33 %). Teknisten palveluiden toiminnan kustannukset nousivat edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 5,31 %. Toimintatulot lisääntyivät edelliseen vuoteen verrattuna 1,66 %. Tarkastelujakson vuosikate (tulojen ja menojen erotus) heikkeni edellisvuoteen verrattuna ,35 euroa. Menojen kasvu ja vuosikatteen heikkeneminen johtuu ruokahuollon kuljetuskustannusten kasvusta ja investointien toteuttamisen johdosta lisääntyneistä vuokrakuluista. Teknisten palveluiden vuosikustannusmuutokset tarkastelujaksolla ja vuoteen 2014 verrattuna olivat: Osavuosikatsaukset 1/ /2015 vuosimuutos muutos % - Toimintatulot yhteensä , , ,44 1,66 % - Toimintakulut --henkilöstökulut , , ,25 0,24 % -- palvelujen ostot , , ,61-1,62 % -- aineet tarvikkeet tavarat , , ,67 4,36 % -- vuokrat , , ,00 115,80 % -- muut toimintakulut , , ,48 46,70 % - Toimintakulut yhteensä , , ,79 5,31 % Toimintakate , , ,35 26,77 % Tarkastelujaksolla on toimittu talousarvion mukaisesti ja talousarviomuutoksille ei ole ollut tarvetta. Ennusteen mukaan teknisten palveluiden vuoden 2015 käyttötalous toteutuu kokonaisuutena talousarvion mukaisesti. Kotihoidon ja lomituksen uudet omat tilat otetaan käyttöön elokuussa ja nykyiset vuokrasopimukset on irtisanottu syyskuun loppuun. Tämä pienentää loppuvuoden ulkoisia vuokrakustannuksia. Kesäajan palvelukatkot on suunniteltu heinäkuulle, jolloin saadaan purettua lomapalkkavelkaa ja palvelutuotannon kustannukset saadaan minimiin. Kaikilla vastuualeilla on kiinnitettävä huomiota toiminnan taloudellisuuteen ja tehokkuuteen ja kustannuspaineet jakautuvat suhteellisen tasan kaikille vastuualueille. Mittauspalveluiden osalta taloustilanne on helpoin. Eniten toiminnan suunnitelmallisuutta talousarviossa pysymiseksi vaaditaan rakennusten vastuualueella. Teknisen toimen hallinto Päivänpaisteenmaan asemakaava on hyväksytty maaliskuun valtuustossa ja alueen uusien katujen rakennussuunnitelmat on käsitelty teknisessä lautakunnassa. Kirkonkylän osayleiskaavan laadintaa on jatkettu perusselvitysten ja rakennemallien laadinnan osalta. Yleiskaavan luonnoksen on määrä valmistua syksyllä Muhoksen kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavoituskatsauksen vuodelle Rakennusjärjestys on hyväksytty, voimaantulo Talousarviotavoitteena olevaa uuden asuntorakentamisen kaavoitusta Kirkonkylälle ei ole aloitettu.

5 Ruoka- ja siivouspalvelut Talousarvioon sisältyvän puolikkaan siivoustyönjohtajan resurssin korvaamiseen kokoaikaisella siivoustyönohjaajalla (uusi toimi). Rekrytointia ei ole vielä aloitettu. Rakennukset Rakennusten vastuualueen toiminnassa on pyritty mahdollisimman hyvin huomioimaan kiinteistöpuolella tapahtuvia muutoksia. - Kirkonkylän koulun peruskorjauksen ja laajennuksen valmistuminen - Koivulehdon päiväkodin laajennuksen valmistuminen - Yläkoulun purku ja väliaikaistilojen käyttö - terveyskeskuksen c-osaston muutoksen ja laajennuksen valmistuminen - terveyskeskuksen c-osaston ja Puhakan palveluasuntojen väliaikaistilojen käyttö Maarakentaminen Maarakennuksen vastuualueelle kuuluva katujen ja yleisten alueiden valaistuksen ylläpito ja hoitoon on kilpailutettu puitesopimustoimija. Talousarvioon sisältyvää laajempaa palvelusopimusta ei ole hankittu. Kunnan omaa kuorma-autoa on hyödynnetty päivittäisessä työssä ja autonkuljettajaksi on rekrytoitu uusi henkilö työllisyysvaroin. Talousarviotavoitteena on katuverkon palvelutason säilyttäminen nykytasolla. Tavoitteen saavuttaminen on epävarmaa rahoituksen niukkuudesta johtuen ja päällystevaurioita katuverkolla on paljon. Mittauspalvelut Rakennusvalvonta Alkuvuoden aikana on myönnetty neljä (4) uutta omakotitalon rakennuslupaa, mikä on kaksi vähemmän kuin vuonna Investoinnit Alkuvuoden aikana tekninen lautakunta on käsitellyt ja hyväksynyt rakennusten, kadunpidon ja yleisten alueiden työohjelmat vuodelle Töiden toteutus on aloitettu. Ennusteen mukaan

6 työohjelmat toteutuvat suunnitellusti. Maarakennuksen investointimäärärahalla on päätetty toteuttaa Tehtaantienvarren kevyenliikenteen väylän rakentaminen. Maanhankinta, toteuttamatta, ei rahoitustarvetta Hyrkin koulun perusk. ja laajennus, hankesuunnittelu aloittamatta /kesken, ei rahoitustarvetta Yläkoulun laajennus ja liikuntahalli, aikataulussa ja kustannusarviossa, ei rahoitustarvetta Korkalovaaran hiihtomaja, kuntotutkimuksen ja korjausohjelman laadinta aloitettu, ei rahoitustarvetta Päivärinteen pvk peruskorjaus, käyttäjän tarveselvitys saatu, kuntotutkimusohjelma laadittu, tutkimukset tilattu ja hankesuunnittelu aloitettu. Tavoiteena on hankesuunnitelman valmistuminen syyskuussa. Tutkitaan peruskorjaus ja investointivaihtoehdot. ei rahoitustarvetta Koivulehdon pvk. Pihatöiden viimeistely aloitettu, ei rahoitustarvetta TK:n A- ja B-osaston sprinklaus, aikataulussa ja kustannusarviossa, ei rahoitustarvetta TK:n C-osaston muutos ja laajennus, aikataulussa ja kustannusarviossa, ei rahoitustarvetta Metlan peruskorjaus, keskeytetty, määräraha jää käyttämättä Rakennusten pienet peruskorjaukset, työohjelma laadittu, ei rahoitustarvetta Maarakennuksen pienet peruskorjaukset, työohjelma laadittu, lisämäärärahan tarve Päivänpaisteenmaan kunnallistekniikan rakentaminen, aikataulussa ja kustannusarviossa, ei rahoitustarvetta Katuvalaistuksen uusiminen, ei rahoitustarvetta Puistot ja maisemanhoitotyöt, työohjelma laadittu, ei rahoitustarvetta Muistomerkit, rakennustyöt käynnissä, lisämäärärahan tarve Talouden tasapainottamisohjelma (kvalt , 4) Kohde Vastuu Aikataulu seuranta 1. Palvelutuotannon kannalta tarpeettomien rakennuksien myynti /vuokraus - Linja-autoasema - Muhostien päiväkoti - Mäntyrannan vanha koulu - Honkalan vanha koulu - Jussilantie 4 kerrostalo Tekn./ Hall : 2. Elinkaaren lopussa olevien rakennuksien purku/myynti - Ponkilan kioski - Ainolan kiinteistö - Wanha apteekki - Ukkolan navetta - Kylmälänkylän koulun opettajien asuntola Tekninen johtaja/ maarakennusmestari :

7 3. Kiinteistöjen energiakustannusten alentaminen. - lähilämpökiinteistöjen energiatarkastelut ja muutokset - kiinteistöjen energiakatselmukset Tekninen johtaja / Rakennusmestari : - jäähallin valaistuksen muutosta valmisteltu 4. Palvelutuotannon mitoitus ja toimintamallien kehittäminen - teknisten palveluiden strategian laadinta - uimarantojen ja leikkipuistojen määrän tarkastelu 5. Konekeskuksen kaluston täydentäminen - yhden huoltoauton hankinta Tekninen johtaja, ruoka- ja siivouspalvelujohtaja, rakennusmestari Tekninen johtaja/ maarakennusmestari : : - hankittu huoltoauto 6. Asunto-osakkeiden myynti 1 kpl 7. Henkilöstön sairauspoissaolojen vähentäminen ja työtyytyväisyyden parantaminen 8. Pienten metsäkiinteistöjen ja määräalojen myynti Asuntosihteeri myyty Tekninen johtaja, esimiehet : - henkilökunnan yhteinen virkistyspäivä Rokualla 5/ henkilöstökulut edellisen vuoden tasolla

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.8.2015 /TEKNISET PALVELUT TEKNISET PALVELUT / YHTEENSÄ Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus 1.1.-31.08.2015 Tarkastelujakso kattaa vuoden ensimmäisen kolmanneksen,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2014 /TEKNISET PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2014 /TEKNISET PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2014 /TEKNISET PALVELUT Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus 1.1.-31.8.2014 Tarkastelujakso kattaa vuoden kaksi ensimmäistä kolmannesta eli 66,6 % -osuuden. Toiminta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 /TEKNISET PALVELUT TEKNISET PALVELUT / YHTEENSÄ Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus 1.1.-30.04.2016 Tarkastelujakso kattaa vuoden ensimmäisen kolmanneksen,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2016 /TEKNISET PALVELUT TEKNISET PALVELUT / YHTEENSÄ Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus 1.1.-31.08.2016 Tarkastelujakso kattaa vuoden ensimmäisen kolmanneksen,

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 / TEKNISET PALVELUT

TOIMINTAKERTOMUS 2014 / TEKNISET PALVELUT TOIMINTAKERTOMUS 2014 / TEKNISET PALVELUT Päävastuualueen johtajan katsaus Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteet saavutettiin vuonna 2014. Strategian toteutuminen on raportoitu erillisillä (BSC)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015 / TEKNISET PALVELUT

TOIMINTAKERTOMUS 2015 / TEKNISET PALVELUT TOIMINTAKERTOMUS 2015 / TEKNISET PALVELUT Päävastuualueen johtajan katsaus Teknisten palveluiden osalta vuosi 2015 eteni hyvin ja suunnitellusti ja teknisten palveluiden toiminnalliset ja strategiset

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Myyntituotot 851.556 749.350 827.750 Maksutuotot 38.801 50.100 60.700 Tuet ja avustukset 35.587 10.700 1.500 Muut toimintatuotot 646.085 598.550 374.545 1.572.029

Lisätiedot

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI 1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Henkilöstökulut -4.500-4.500-1.989,49-2.510,51 44,2 Palvelujen ostot -1.650-1.650-7.288,62 5.638,62 441,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Tuet ja avustukset 20.000 20.000 20.000,00 20.000 20.000 20.000,00 Henkilöstökulut -4.866-4.866-1.374,62-3.491,38 28,2 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

TEKNISET PALVELUT TA 2015

TEKNISET PALVELUT TA 2015 TEKNISET PALVELUT TA 2015 TEKNISET PALVELUT Budj Budj Bu-muutos Budj. Tilinp. Muutos% 2015 2014 2014 2014 yht. 2013 14>15 MYYNTITUOTOT 3.045.257 2.781.893 27.700 2.809.593 2.948.832 8,4 MAKSUTUOTOT 48.260

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset Kalenteri 2012 Kululaji Kaikki kululajit Kuukausi Kaikki Rakenne Kaikki Arvot Riviotsikot Budjetti 2012 TP 2012 C1 LOVIISAN KAUPUNKI -11 557 000,00-3 515 136,08 C80 INVESTOINTIOSA -11 557 000,00-3 515

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2013 008110 Inv/Kiinteä omaisuus 7010 INVESTOINTIMENOT -550.000-550.000-539 258,53-10 741,47 98,0 7020 INVESTOINTITULOT 490.000 490.000 181 292,87 308 707,13 37,0 7030

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset

Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 9 Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset Kerimäki 1. Terveyskeskus Kerrosala 5490 m2, kellari 1473 m2, 1. krs 2926 m2, 2. krs

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 / TEKNISET PALVELUT

TOIMINTAKERTOMUS 2016 / TEKNISET PALVELUT TOIMINTAKERTOMUS 2016 / TEKNISET PALVELUT Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus 1.1.-31.12.2016 Toiminta Teknisten palveluiden osalta vuosi 2016 sujui hyvin ja suunnitellusti ja teknisten

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä

Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2019 Toimielin: SAARISTOLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Saaristoasiat Vastuuhenkilö: Saaristoasiamies (Tiina Rinne-Kylänpää) Toiminnan luonne: Palvelutoiminto

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta.

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta. Toiminta-ajatus Ilomantsin rakennettu ympäristö on hyvin hoidettu ja viihtyisä. Sisäisille asiakkaille annettavilla palveluilla tuetaan kunnan peruspalveluiden tuottamista. Toiminta-ajatus tulosalueittain

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Tietojen viimeinen päivitys (MultiProvider) 20.02.2018 05:51:36 19001902YMP YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Myyntituotot 2.741.930,00 2.229.855,54-512.074,46 Maksutuotot

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.

Lisätiedot

Valmistus omaan käyttöön 4 301

Valmistus omaan käyttöön 4 301 KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekniset palvelut Tekniset palvelut tukee kunnan muita yksiköitä saavuttamaan tuloksia tarjoamalla hyvät toimitilat sekä miellyttävän ympäristön. Tekniset palvelut toteuttaa peruspalveluja

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen: Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 20.10.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 Toteutuma syyskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin syyskuun kirjauksista 19.10.2017.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2013 31.3.2014 Minna Uschanoff Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku kääntyi laskuun. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2013 lopussa 21 129 eli 43 asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE

KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK 26.11.2015 61 LIITE 2. 1.1.2016-31.12.2016 Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II 2015 2016 2017 2018 040000 Hallintopalvelut (tekninenltk) Muut toimintatuotot 7 800,00

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot