Nuorten kuntakokeilu Oulussa, kokemuksia, käytäntöjä ja vinkkejä omaan kuntaasi. Sanna Kangosjärvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten kuntakokeilu Oulussa, kokemuksia, käytäntöjä ja vinkkejä omaan kuntaasi. Sanna Kangosjärvi 18.9.2015"

Transkriptio

1 Nuorten kuntakokeilu Oulussa, kokemuksia, käytäntöjä ja vinkkejä omaan kuntaasi Sanna Kangosjärvi

2 Nuorisotakuun kuntakokeilun tausta ja tarkoitus Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus päätti rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta. Päätöksen mukaan kuntien velvoitteiden vähentämisen tueksi toteutetaan kuntakokeiluja vuosina Kuntakokeiluihin sovelletaan lakia kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämisestä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista kokeiluista (1350/2014). Laki on tullut voimaan ja on määräaikainen, voimassaolo päättyy Nuorisotakuun kuntakokeilun tarkoituksena on edistää toimivien asiakaslähtöisten prosessien sekä kunnallisten ja työ- ja elinkeinohallinnon viranomaisten yhteistoiminnan ja tiedonkulun toteuttamista tavoitteena tehokkaat ja vaikuttavat palvelut ja palvelukokonaisuudet nuorisotakuun piiriin kuuluville nuorille.

3 Nuorisotakuun kuntakokeilun tausta ja tarkoitus 1. Yhteistyö TE toimisto ja kunta Sovitut kokonaisuudet kunta ja TE -toimisto 2. Matalan kynnyksen palveluiden kehittäminen Ohjaamo, Oulussa Byström Palvelupisteet ja toimintatavat Monialainen yhteistyö

4 Miksi Oulu mukana? Nuorisotakuuseen vastaaminen Oulun kaupungissa on korkea nuorisotyöttömyys Työvoimaan tulee vuosittain enemmän uutta väkeä kuin sieltä poistuu Oulu on Suomen kolmanneksi muuttovoimaisin kaupunki keskeisenä opiskelu- ja korkeakoulukaupunkina koulutettujen työttömyys keskittyy opiskelupaikkakunnalle, jonne valmistuneet jäävät etsiessään työpaikkaa Oulussa meneillään oleva rakennemuutos vaikeuttaa nuorten ja vastavalmistuneiden työllistymistä entisestään Omat lisähaasteensa Nuorisotakuun totuttamiseen, nuorten työllisyyden edistämiseen ja etenkin palvelujen saatavuuteen tuo vuoden 2013 alusta tapahtunut kuntaliitos Palvelurakenteen hajanaisuus vaikeuttaa osaltaan myös yritysyhteistyötä ja yritysten halukkuuteen kääntyä palveluntarjoajien puoleen työvoimaa etsiessään Kasvusopimuksen ja Oulun kaupungin työllisyysohjelman linjaukset nuori väestö voimavarana ja yhtenä strategisena painopisteenä toimenpiteinä esitetään mm. työvoimapalvelurakenteen kehittämistä Nuorisotakuuseen vastaamisen parantamiseksi ja elinkeinoelämäyhteyden tiivistämiseksi Tarve työttömyysuhanalaisten, vastavalmistuneiden ja nuorten työvoima- ja elinkeinopalvelujen kehittämiselle ja yksilöllisen polun huomioimiselle sekä yhteistyön ja yritysyhteistyön tiivistämiselle

5 Sopimus kuntakokeilun toteuttamisesta Allekirjoittajina Valtiovarainministeriö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Työ- ja elinkeinoministeriö ja Oulun kaupunki Sopimus koskee kahta kuntakokeilua: Hyvinvoinnin integroitua toimintamallia ja Nuorisotakuuta Oulun sopimuksen sisältönä Nuorisotakuun kuntakokeilun osalta: Ennaltaehkäisevien ja nuoren kasvua tukevien palvelujen kehittäminen ja yhdenmukaistaminen Nopo -malli yhden aikuisen malli Tiedonkulun mahdollistaminen nuoren tuen vahvistamiseksi viranomaisten välillä tiedonkulun koordinointi ja palveluohjaus sopiminen nuoren kanssa Maahanmuuttajanuorten palveluohjauksen vahvistaminen ja kehittäminen vahvistetaan maahanmuuttajanuorten palveluohjasta moniammatillisesti Työllistymissuunnitelman sisällön kehittäminen nuoren ilmoittauduttua työttömäksi työnhakijaksi ohjautuminen TE-toimiston palveluihin ja sieltä edelleen kaupungin palveluihin. kun nuori tarvitsee tukea työllistymissuunnitelman toteuttamisessa. oppisopimuskoulutuksen kehittäminen osana työllistymisen väylää uudet työvoimakoulutuksen mallit nuorten matalankynnyksen palvelupolut, joissa vuorottelevat työkokeilu/koulutuskokeilu, työvoimakoulutus ja palkkatukijakso. Lisäksi oppilaitosten kanssa yhteistyössä nuorille sopivat uudet koulutusmallit ja polut Yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyön tiivistäminen TET -toiminnan kehittäminen ja kytkeminen urasuunnitteluun ja kesätyömahdollisuuksiin työllisyyspalveluiden työhönvalmennuksen kehittäminen yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet yritysyhteistyössä Lisäksi TE-toimisto vastaa seitsemän eri kohdan osalta kokeilun toteuttamisesta ja resursoinnista Nuorisotakuun kuntakokeilun seuranta toteutetaan yhdessä TE-toimiston kanssa Sisältöjen toteuttamiseksi kaksi hanketta, joihin haettu ja saatu ESR rahoitusta. Molemmat hankkeet vastaavat nuorisotakuun ja kuntakokeilun tarpeisiin, mutta painotukset ovat erilaiset

6 Sopimus kuntakokeilun toteuttamisesta TE-toimisto nimeää nuorisotakuu-yhdyshenkilön Oulun kaupungille sitoutuu osallistumaan nuorten aktivointisuunnitelman tekoon 1-2 viikon sisällä siitä, kun kaupunki ottaa yhteyttä ajan sopimiseksi sitoutuu tekemään työkokeilusopimukset viikon sisällä siitä, kun työkokeilusopimus on toimitettu allekirjoitettavaksi TE-toimistolle sitoutuu tekemään palkkatukipäätöksen 1-2 viikon sisällä siitä, kun päätöksen teon mahdollistavasti täytetty palkkatukihakemus on toimitettu allekirjoitettavaksi TE-toimistolle sitoutuu etsimään yhdessä vastavalmistuneiden kanssa sopivia työpaikkoja kahden viikon sisällä siitä, kun nuori on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. sitoutuu Oulun kaupungin kanssa parantamaan tiedonkulkua viranomaistahojen välillä. sitoutuu yhteisen palveluohjausmallin kehittämiseen sekä niitä koskevaan TYPPI- ja yhteistä ajanvarausjärjestelmää koskevaan kehittämistyöhön.

7 Oulun kaupungin hankkeet NT kuntakokeilun sisällön toteuttamisessa Nuorisotakuusta toimeen hanke Hallinnoijana Sivistys ja kulttuuripalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet painottuvat ennaltaehkäisyyn ja kasvun tukemiseen Kuntakokeilusopimuksessa erityisesti: nopo -malli yhden aikuisen malli tiedonkulku maahanmuuttaja nuorten palveluohjausmalli oppisopimuskoulutuksen kehittäminen, koulutusmallina yritys- ja järjestöyhteistyö, TET -toiminnan kehittäminen oppilaitosyhteistyö, keskeytysten ennaltaehkäisy ja opintojen läpäisy Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishanke Hallinnoijana Konsernipalvelut/työllisyyspalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet painottuvat työllistymisen tukemiseen Kuntakokeilusopimuksessa erityisesti: tiedonkulku ja yhteistyö palveluohjaus TE-toimiston ja Oulun kaupungin välillä nuorten matalankynnyksen palvelupolut työvoimakoulutusmallien kehittäminen oppisopimuskoulutuksen kehittäminen, työpankkimallina yritys- ja järjestöyhteistyö, työhönvalmennuksen kehittäminen oppilaitosyhteistyö koulutusmallien kehittämisessä, työllistymisen näkökulma

8 Tähänastisia kokemuksia ja käytäntöjä NT kuntakokeiluun liittyvää asiakastyötä tehdään pääsääntöisesti Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeessa kun asiakas on NT kuntakokeilun asiakas, hän on myös Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeen asiakas Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeen ohjaushenkilöstö työskentelee osana Byströmin nuorten palveluja (5 ohjaajaa, 3 työhönvalmentajaa, toimintaterapeutti) Tiedonkulun mahdollistaminen, palveluohjaus ja yhteistyö NT/TYPPI järjestelmän käyttöönotto on vaatinut aikaa TE-toimiston ja Oulun kaupungin yhteinen sopiminen kirjaamiskäytännöistä ja asiakkuuksista, yhteiset koulutukset ja infot tiedon jakaminen, asiakkaan ohjautuminen oikeaan palveluun ja asiakasohjautumisen seuranta Asiakaskriteerit Nuorisotakuun kuntakokeilun ja Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeen osalta ovat samat TE-toimistosta asiakkaaksi ohjataan Nuorisotakuun kohderyhmään kuuluvia nuoria, jotka tarvitsevat tukea työllistymissuunnitelmansa toteuttamiseen Nuori ohjataan asiakkaaksi NT kuntakokeiluun/nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeeseen yhteydenottolomakkeella Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeen kaksi ohjaajaa sijoittuu TE-toimiston tiloihin Byströmin nuorten palvelut toimii Oulussa matalan kynnyksen palvelupisteenä (Ohjaamo) Työllisyyspalveluiden ja ohjauspolkujen kehittäminen osana Byströmin toimintaa ja Byströmin käytännöt huomioiden Osana Byströmin nuorten palveluja ollut jo pitkään TE-toimiston asiantuntija ja psykologi

9 Käytäntöjä, kokemuksia Yritys- ja järjestöyhteistyö, työhönvalmennuksen kehittäminen Kuntouttavan työtoiminnan opinnollistaminen ja työelämäyhteys Työhönvalmennuksen ryhmien entistä tiiviimpi työelämäyhteys Osaamisen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen osana työhönvalmennuksen ja kuntouttavan työtoiminnan ryhmiä Työhönvalmennuksen tuki yrityksille osana työvoimakoulutusten yritysyhteistyötä, toimialojen huomioiminen Yritysten työkokeilupaikat Työpörssissä, työhönvalmentajan resurssi paikkojen etsintään, yritysten tavoittamiseen ja neuvontaan Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeen rinnakkaishankkeessa varattu rahaa palkkatukeen Palkkatuki kohdennetaan yritysten työllistämiseen Nuorten matalankynnyksen palvelupolut, joissa vuorottelevat työkokeilu/koulutuskokeilu, työvoimakoulutus/työelämävalmennus, kaupungin työhönvalmennus ja palkkatukijakso Työvoimakoulutusmallien kehittäminen ja oppilaitosyhteistyö koulutusmallien kehittämisessä Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishankkeen rinnakkaishankkeessa varattu rahaa työvoimakoulutukseen Työvoimakoulutuksia ja työnhakuvalmennuksia suunnitellaan yhdessä TE-toimiston kanssa Työvoimakoulutus pitkään töitä hakeneille nuorille, suuri osa koulutuksesta työssäoppimista yrityksissä Työnhakuvalmennusta ja uravalmennusta jaksotettuna limittäin Oulun kaupungin nuorten työhönvalmennuksen kanssa Oppilaitosyhteistyö koulutusmallien kehittämisessä, työllistymisen näkökulma Kehitetään ja kokeillaan uudenlaisia oppisopimuskoulutusmalleja yhteistyössä alueen työnantajien kanssa. Oppisopimuskoulutusta kokeillaan ns. työpankkimallin kautta. Avoimia korkeakouluopintoja kehitetään entistä enemmän vastaamaan nuorten omaehtoisena koulutuksena osaamisen suuntaamisen ja päivittämisen tarpeisiin yhteistyössä korkeakoulujen kanssa

10 Yhteystiedot Sanna Kangosjärvi projektipäällikkö Nuorten työllisyyspalveluiden kehittämishanke

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi

Lisätiedot

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa. FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086 tarja.saarelainen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen

Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen Miten nuorisotakuu toteutetaan? Projektipäällikkö Timo Kettunen Esimerkkejä yhteiskunta-ja koulutustakuun rapinnoista Kaupunki Yrittäjyyskasvatus: Verkosto koottu, uudet avaukset Yritysyhteistyö Business

Lisätiedot

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja 1 15.12.2015 Toimisto Otsikko Kartoitusjakso ja työllistymissuunnitelma TE-toimisto, kunta, Kela

Lisätiedot

Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena

Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena Työelämälähtöiset palvelupolut työllistymisen tukena 2015-2018 Kirsi Portaankorva ja Tiina Pulju Lapin ELY-keskus Kuntainfo - Lapin ELY-keskuksen hallinnoima oman tuotannon ESR-hanke - toimintalinja 3:

Lisätiedot

Kokous Uudenmaan työllisyyspoliittista avustusta saaville hankkeille. Petri Puroaho

Kokous Uudenmaan työllisyyspoliittista avustusta saaville hankkeille. Petri Puroaho Kokous Uudenmaan työllisyyspoliittista avustusta saaville hankkeille Petri Puroaho Sisältötoiveet 2 1. Vammaisten ja osatyökykyisten työllistämistoimet miten hankkeet voisivat huomioida kohderyhmää toiminnassaan

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa) Elinkeino-,

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Työn Kipinä -hanke 1.9.2012 31.12.2015. (Lahti, Hollola, Nastola, Heinola, Sysmä, Hartola, Orimattila) Hankepäällikkö Marita Melkko, Lahden kaupunki

Työn Kipinä -hanke 1.9.2012 31.12.2015. (Lahti, Hollola, Nastola, Heinola, Sysmä, Hartola, Orimattila) Hankepäällikkö Marita Melkko, Lahden kaupunki Työn Kipinä -hanke (Lahti, Hollola, Nastola, Heinola, Sysmä, Hartola, Orimattila) 1.9.2012 31.12.2015 Hankepäällikkö Marita Melkko, Lahden kaupunki Tavoite ja sisältö hallitusohjelmasta Kuntakokeilu on

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Koko palvelu uudistuksen kärki, jonka toteutumista seurataan valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla 1 15.5.2014 TE-palvelut, Lappi, Päivi Kuusela

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Kirje 31.05.2016. OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi

Kirje 31.05.2016. OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi Kirje OKM/43/592/2016 31.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM Valtionavustukset oppisopimuskoulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseksi Tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa

Lisätiedot

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Ulla Sivunen, projektikoordinaattori, Invalidiliitto / Kuurojen liitto Teuvo Kaartti, työvalmentaja, Kuurojen palvelusäätiö sr TYÖLLISYYSKOORDINAATTOORIN

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Kirje 27.02.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 27.02.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/12/592/2015 27.02.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten

Lisätiedot

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille

Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun mahdollinen siirto valtiolta kunnille Keskustelutilaisuudet 25. ja 26.11.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen HALLITUSOHJELMAN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys seppo.soine-rajanummi@cancer.fi Suomen Syöpäyhdistyksen terveyden edistämisen hanke 2015-2018 Hankkeen kohderyhmänä alle 25 vuotiaat työelämän ja opiskelun ulkopuolella

Lisätiedot

Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta. Opin ovi klinikka 15.9.2014 LAITURI-projekti Mervi Sirviö

Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta. Opin ovi klinikka 15.9.2014 LAITURI-projekti Mervi Sirviö Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta Opin ovi klinikka 15.9.2014 LAITURI-projekti Mervi Sirviö LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö,

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö, Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö, dosentti Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086

Lisätiedot

Ajankohtaista TE-toimistosta

Ajankohtaista TE-toimistosta Ajankohtaista TE-toimistosta Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016 - Tavoitteena on 72 % työllisyysaste (vuoden 2015 työllisyysaste oli keskimäärin 68,1 % ) - Kilpailukykysopimus tuo 35 0000-45

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään 1.1.2013 31.12.2014 (24 kk) Toteuttaja: Rahoitus: Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos Itä-Suomen ohjelmaosio, ESR TL 4, Kainuun ELY-keskus

Lisätiedot

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015 Sonja Manssila, VM Kuntakokeilulain mukaiset kokeilut 2015-2016 Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2015. Työllistämistoimikunta 6.5.2015 ku06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2015. Työllistämistoimikunta 6.5.2015 ku06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Terveisiä ja kehittämisideoita nuorilta Ohjaamo-hanke

Terveisiä ja kehittämisideoita nuorilta Ohjaamo-hanke Terveisiä ja kehittämisideoita nuorilta Ohjaamo-hanke KASE Työllisyysseminaari 2016 Timo Pärkkä Mikä Ohjaamo on? Ohjaamo-nimikkeellä tai konseptilla toimivia aloitteita, hankkeita ja toimintoja yli 30

Lisätiedot

ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen

ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen VERKOSTOYHTEISTYÖ AIKUISTEN OHJAUKSESSA Keski-Suomen Opin oven aloitusseminaari 19.5.2009

Lisätiedot

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille

Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tuet ja palvelut käyttöön Työpaikkaa etsittäessä on toisinaan hyödyllistä käyttää erilaisia kunnan tai Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston)

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Valtiosihteeri Janne Metsämäki Työ- ja elinkeinoministeriö Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari

Lisätiedot

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015

Työllisyys. Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Työllisyys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.10.2015 Kuntien rooli työllisyydenhoidossa Valtio on siirtämässä vastuuta vaikeimmin työllistyvien osalta entistä enemmän kunnille. Kunnat olleet pitkään työttömänä

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Lisätiedot

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi TE-palveluja uudistetaan TE-, Lappi 1 19.3.2013 TE-, Lappi Marja Perälä Palvelut ja palveluverkosto Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille.

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo

Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo Tehdään yhdessä UUSI NUORTEN TALO päivä 1.4.2016 Kehittämisjohtaja Kari Hakari 1 1.4.2016 Tilaajaryhmä/Kehittämis- ja suunnittelupalvelut Muut sidosryhmät

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn strategia 2010 2014 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn visio, toiminta-ajatus ja strategia VISIO SUOMALAISESTA AMMATTIKORKEAKOULUTUKSESTA Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETOK Osaaminen ja kulttuuri

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016

TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 TE-toimiston tehtävät ja palvelut kotouttamisessa 20.4.2016 Palveluesimies Sanna Rautio-Väliheikki Palvelujohtaja Mari Tuomikoski TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

SOSIAALISEN JA TYÖLLISTYMISEN TUEN PALVELUJEN KEHITYSSUUNTIA KUOPIOSSA. Suurten kaupunkien tapaaminen 30.1.2014

SOSIAALISEN JA TYÖLLISTYMISEN TUEN PALVELUJEN KEHITYSSUUNTIA KUOPIOSSA. Suurten kaupunkien tapaaminen 30.1.2014 SOSIAALISEN JA TYÖLLISTYMISEN TUEN PALVELUJEN KEHITYSSUUNTIA KUOPIOSSA Suurten kaupunkien tapaaminen 30.1.2014 PALVELUKOKONAISUUS Input JOHTAMISEN PROSESSIT LAINSÄÄDÄNTÖ KAUPUNGIN SRATEGIA, ARVOT JA TOIMINNAN

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä lähes viidennes

Lisätiedot

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24

Lisätiedot

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa

TE-palvelut Kaakkois-Suomessa TE-palvelut Kaakkois-Suomessa Juha Kouvo, johtaja, Kaakkois-Suomen TE-toimisto 1 Uudistuvat TE-palvelut: Palvelumalli Vuoden 213 alusta TE-toimiston palvelut ovat olleet nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta 6.5.2015 pk06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta 6.5.2015 pk06052015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.05-18.55 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Ville Väärälä Liisa Halme Mirka Vainikka Matti Pyhtilä

Lisätiedot

Koordinaattorin puheenvuoro

Koordinaattorin puheenvuoro Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011

Lisätiedot

Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito. Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10.

Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito. Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10. Rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisy ja seurausten hoito Jaakko Leskinen Sosiaalipalvelujohtaja, Forssan kaupunki Lahdessa 1.10.2013 Matalan koulutustason monistavaa tehdastyötä Forssassa, Suomessa tai Pohjois-Euroopassa?

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS Kumppanuuden osapuolet Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia (y-tunnus 2109309-0) Urheilukatu 6 95400 Tornio Palvelunumero 040 713 9305 Sähköposti ammattiopisto@lappia.fi

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4. NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10. Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Henkilöasiakkaita yht. 559 500 (30.8.2014) 319

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014

Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Nuorisotakuun seuranta TEMissä toukokuu 2014 Työttömät työnhakijat alle 25v. ja 25-29v vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220.) Alle 25v 2013 2014 Muutos % Toukokuun lopussa 32 910 37 833 + 14,96

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti Uusimaa TIEDOTE Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Työllisyyskatsaus, tammikuu Julkaisuvapaa 21.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Helmikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Pointti Maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä- Savossa hankkeessa kehitetään ja tuotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula

Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Kuopion kaupungin työllistymispalvelut. Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010 Pirjo Oksanen, Tuetun työllistämisen yksikkö

Kuopion kaupungin työllistymispalvelut. Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010 Pirjo Oksanen, Tuetun työllistämisen yksikkö Kuopion kaupungin työllistymispalvelut Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010, Tuetun työllistämisen yksikkö KUOPIO (tiedot lokakuulta 2010) Väkiluku 93 162 - Kuntaliitos vuodenvaihteessa + 3 500

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot