Vanhemman lapsensa kanssa viettämän ajan yhteys lapsen koulutaitoihin ensimmäisellä luokalla

Transkriptio

1 TIETEELLISET ARTIKKELIT sanna kärmeniemi & kaisa aunola Vanhemman lapsensa kanssa viettämän ajan yhteys lapsen koulutaitoihin ensimmäisellä luokalla Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon aikaa ensimmäistä luokkaa käyvien lasten vanhemmat viettävät lapsensa kanssa kotitehtävissä auttaen, pelaten ja leikkien ja lapselle lukien, sekä tarkastella vietetyn ajan yhteyttä lapsen koulutaitojen tasoon ja siinä tapahtuvaan muutokseen ensimmäisellä luokalla. Lisäksi tutkittiin lapsen sukupuolen ja vanhemman ammatillisen koulutuksen yhteyttä lapsen kanssa vietettyyn aikaan ja vietetyn ajan ja koulutaitojen väliseen yhteyteen. Tutkittavat (152 lasta, 152 äitiä ja 118 isää) olivat Porin, Mikkelin ja Lappeenrannan koulujen ensimmäisen luokan oppilaita sekä heidän vanhempiaan. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vanhempien ajankäytössä oli paljon vaihtelua. Sekä äidit että isät käyttivät eniten aikaa lasten kanssa pelaamiseen ja leikkimiseen. Huomattava osa vanhemmista ja etenkin isistä ei viettänyt lainkaan aikaa lapsensa kanssa lukien tai kotitehtävissä auttaen. Tyttöjen isien havaittiin käyttävän kotitehtävissä auttamiseen sitä enemmän aikaa, mitä heikompi tytön lukutaito oli. Poikien äitien puolestaan havaittiin käyttävän kokonaisuudessaan sitä enemmän aikaa poikiensa kanssa, mitä heikompi pojan lukutaito oli. Poikien äidit käyttivät enemmän aikaa lapsensa kanssa pelaamiseen ja leikkimiseen kuin tyttöjen äidit. Korkeammin koulutetut vanhemmat käyttivät vähemmän aikaa erityisesti kotitehtävissä auttamiseen kuin vähemmän koulutetut vanhemmat. Kuitenkin, mitä heikommat koulutaidot lapsella ensimmäisen luokan syksyllä oli, sitä enemmän juuri korkeasti koulutetut vanhemmat käyttivät aikaa lapsensa kanssa lukien. Vanhemmat vaikuttaisivatkin mukauttavan lapsensa kanssa käyttämäänsä aikaa tarjoamalla apua tarpeen mukaan. Lapsen kanssa vietetyn ajan ei havaittu juurikaan edistävän lapsen lukutaidon tai matemaattisten taitojen kehitystä ensimmäisellä luokalla. Avainsanat: vanhemmat, kouluikäiset, ajankäyttö, lukutaito, matemaattiset taidot johdanto Vanhempien lastensa kanssa viettämä aika on herättänyt paljon keskustelua, ja yleisenä huolenaiheena on noussut esiin vanhemman ja lapsen yhteisen ajan puute. Tuore tutkimustieto osoittaa, että vanhempien lastensa kanssa viettämä aika on lisääntynyt (Miettinen & Rotkirch, 2012), mutta mikä on yhteisen ajan merkitys lapsen kehitykselle? Ajankohtaista tutkimusta aiheesta on yllättävän vähän: vaikka vanhemman ja lapsen yhteinen aika koetaan tärkeäksi, vietetyn ajan yhteyttä kouluikäisen lapsen kehitykseen ei ole tutkittu. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään aiemmin tutkimatonta aihetta: vanhemman ja lapsen välisen yhteisen ajan määrän yhteyttä lapsen koulutaitoihin ja niiden kehitykseen ensimmäisen kouluvuoden aikana. Psykologisessa tutkimusperinteessä vanhemmuuden merkitys varhaislapsuudessa on korostunut. Koska koulunkäynnin aloittaminen on merkittävä siirtymä lapsen elämässä, on perusteltua 135

2 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a ajatella, että vanhemman läsnäolo ja tuki on varhaislapsuuden lisäksi myös tässä kehitysvaiheessa erityisen tärkeää. Koti on ensiluokkalaiselle vielä merkittävin kehitysympäristö, sillä ensiluokkalainen viettää kotonaan suurimman osan vuorokaudesta. Vanhemmat ovat pikku koululaiselle myös merkittäviä ajankäytön ohjaajia, ja läsnä oleminen lisää mahdollisuuksia ohjata lapsen ajankäyttöä. Lapsen iänmukainen kehitys ja sopeutuminen yhteiskuntaan vaativat vanhemman arkista läsnäoloa ja vuorovaikutusta lapsen kanssa (Spera, 2005). Inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kehittymisen kannalta on merkityksellistä, kuinka ja kenen kanssa lapsi viettää aikaansa. Colemanin (1988) sosiaalisen pääoman teorian mukaan lapsessa on potentiaalia, jonka vanhemman kanssa vietetty aika voi tuoda esiin. Vanhemman lapsensa kanssa viettämä aika voi lisätä sosiaalisen pääoman kautta lapsen henkistä pääomaa, kuten kognitiivisia kykyjä, ainakin kahdella tavalla. Läsnä oleva vanhempi tarjoaa luotettavan sosiaalisen ympäristön, joka on sosiaalisen pääoman oleellinen osatekijä (Huston & Rosenkrantz Aronson, 2005). Lisäksi yhteinen aika mahdollistaa älyllisten virikkeiden tarjoamisen lapselle. Pomerantzin, Moormanin ja Litwackin (2007) mukaan vanhemman toimet ja yhdessäolo lapsen kanssa voivat lisätä myös lapsen motivaatiota opetella uusia asioita, mikä edelleen vaikuttaa myönteisesti taitojen karttumiseen ja kehittymiseen. Valintamme ajankäytön suhteen kuvaavat sitä, mikä meille on elämässä tärkeää ( Jallinoja, 2000). Vanhemman kanssa vietetyn yhteisen ajan viesti lapselle on, että hän on vanhempansa ajan arvoinen. Kuten Huston ja Rosenkrantz Aronson (2005) huomauttavat, se kuinka paljon vanhempi viettää aikaa lapsensa kanssa voi myös heijastaa vanhemman ominaisuuksia ja arvoja, joilla itsessään voi olla merkitystä lapsen kehitykselle. Viiden seitsemän vuoden iässä lapset käyvät läpi kehitysvaiheen, joka mahdollistaa aiempaa itsenäisemmän toimimisen (Weisner, 1996). Koululainen tarvitsee vanhempien kanssa vietetyn ajan lisäksi jo omaakin aikaa sekä aikaa kavereiden kanssa olemiseen. Kehitysvaiheen lisäksi lapsen yksilölliset tarpeet voivat osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon lapsi itse hakeutuu vanhempansa seuraan, kuten myös vanhemman ajankäyttöä koskeviin valintoihin. Vanhemman lapsensa kanssa viettämä aika Vanhemman ja lapsen keskenään viettämän ajan luotettava arviointi luonnollisissa olosuhteissa on osoittautunut haasteelliseksi tutkimuskohteeksi. Suoran ajankäytön mittaamisen sijaan yhteisen ajan määrää lapsen kanssa on usein tutkittu äidin työssäkäynnin kautta (Bianchi, 2000; Roeters, Van Der Lippe & Kluwer, 2010). Vanhempien työssäkäynti ei kuitenkaan sovi sellaisenaan vanhemman ja lapsen yhteisen ajan mittariksi, sillä työssäkäyvien vanhempien on havaittu kompensoivan yhteisen ajan vähyyttä käyttämällä vapaa-aikaansa aktiivisemmin lapsen kanssa kuin kotona olevat vanhemmat. Zickin, Bryantin ja Österbackan (2001) tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että työssäkäyvien äitien lasten molemmat vanhemmat viettäisivät useammin aikaa lapsensa kanssa lukien ja kotitehtävissä auttaen kuin niissä perheissä, joissa äiti ei osallistu työelämään. Tutkimuksissa, joissa on kysytty suoremmin lapsen kanssa vietetyn ajan määrää, on selvitetty vanhemman lastenhoitoon yhteensä päivittäin käyttämää aikaa (esim. Miettinen & Rotkirch, 2012). Vanhemman ja lapsen yhdessä viettämän ajan arvioimisen kannalta olemassa olevien ajankäyttötutkimusten ongelma on myös ajankäytön seurannan pirstaloituminen: kaiken päivittäisen ajankäytön erillinen arvioiminen vaikeuttaa vanhemman ja lapsen yhteisen ajan hahmottamista kokonaisuutena. Vanhemman ja lapsen välistä aikaa voidaan arvioida tarkastelemalla yhteisen ajan konkreettista määrää, sisältöä sekä vuorovaikutuksen aktiivisuutta (Folbre, Yoon, Finnoff & Fuligni, 2005). Ajankäytöstä voidaan myös eritellä lapsen ja vanhemman viettämä aktiivisen vuorovaikutuksen aika sen mukaan, onko aika kahdenkeskistä vai onko toinenkin vanhempi, sisaruksia tai muita ihmisiä mukana toiminnassa (Craig, 2006; Folbre ym., 2005). Aktiivisessa vuorovaikutuksessa olemisen lisäksi yhteistä aikaa voi olla läsnäolo, jolloin vanhempi ja lapsi eivät ole aktiivisesti vuorovaikutuksessa keskenään, mutta vanhempi on lapsen saatavilla. Ajankäytöstä voidaan vielä erotella tai olla erottelematta pää- ja sivutoimisesti hoidetut tehtävät (Folbre & Yoon, 2007). Vanhempi, lapsi tai molemmat voivat tehdä samanaikaisesti jotain rinnakkaistoimintoa ja silti olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Esimerkiksi tilanne, 136 PSYKOLOGIA

3 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a jossa isä auttaa ruoanlaiton lomassa ensiluokkalaistaan kotitehtävissä, on arkipäiväinen, mutta sen mittaamiseen tutkimustarkoituksessa on useita vaihtoehtoja, joista jokainen luo perheenjäsenten ajankäytöstä omanlaisen kuvauksen. Vanhemman ja lapsen yhteisen ajan määrittely eri tutkimuksissa eri tavoilla vaikeuttaa eri tutkimusten tulosten vertailua. Useissa tutkimuksissa isien on havaittu viettävän huomattavasti vähemmän aikaa lastensa kanssa kuin äitien, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kokopäivätyössä (Aldous, Mulligan & Bjarnason, 1998; Bianchi & Milkie, 2010). Vanhempien välisessä työnjaossa lastenhoidon suhteen tapahtuu kuitenkin muutosta, sillä Bianchin ja Milkien (2010) katsauksessa äitien ja isien lastensa kanssa viettämän ajan määrän eron havaittiin kaventuneen huomattavasti 1980-luvulta lähtien. Äitien lasten kanssa viettämä aika on pysynyt korkeana, mutta isien käyttämä aika on lisääntynyt. Suomessa sekä äitien että isien lastenhoitoon käyttämä aika on viime vuosikymmeninä lisääntynyt, mutta työssäkäyvien vanhempien perheissä isien osuus kouluikäisten, 7 17-vuotiaiden lasten hoitoon käytetystä ajasta on vähentynyt (Miettinen & Rotkirch, 2012). Vuonna 2010 isien osuus koululaisten hoidosta oli 34 prosenttia, eli noin puolet äitien käyttämästä ajasta. Kouluikäisten lasten työssäkäyvien äitien raportoitiin käyttäneen lastenhoitoon päivittäin keskimäärin yhteensä alle puoli tuntia ja isien varttitunnin (Miettinen & Rotkirch, 2012). Lastenhoidon kokonaisajasta isät opettivat ja neuvoivat lapsiaan päivittäin keskimäärin minuutin ja äidit 4 minuuttia. Lukemiseen ja leikkimiseen koululaisten kanssa sekä isät että äidit käyttivät yhteensä 2 minuuttia päivittäin. Craig (2006) havaitsi, että isien lastensa kanssa viettämästä ajasta suurempi osa oli kehittävien aktiviteettien, kuten lukemisen, opettamisen, pelaamisen ja leikkien, parissa kuin äideillä, joilla perushoiva oli suurimmassa roolissa. Silti äidit käyttivät kehittäviin aktiviteetteihin enemmän aikaa kuin isät. Miesten ja naisten välisen ajankäyttöeron on esitetty johtuvan muun muassa perinteisistä sukupuolirooleista perheissä ja äitien haluttomuudesta luopua vallasta, joka lankeaa lapsista päävastuussa olevalle vanhemmalle (esim. Bianchi & Milkie, 2010). Sitä voi selittää myös se, että äiti tavallisesti hoitaa lasta kotona syntymän jälkeen käytännön syistä ja roolit lapsen ensi- ja toissijaisina hoitajina säilyvät, jos isä ei myöhemmin ole vuorostaan päävastuussa lapsen hoidosta. Aldousin ja kollegoiden (1998) mukaan lapsen kasvaessa vanhempien ajanvietto lapsen kanssa vähenee, isien hieman vähemmän kuin äitien. Myös Flouri ja Buchanan (2003) havaitsivat jatkuvuutta isien ajanvietossa lapsensa kanssa. Lapsen sukupuolen yhteys vanhemman ajankäyttöön on ollut monen ajankäyttötutkimuksen kiinnostuksen kohteena. On oletettu sekä lapsen että vanhemman hakeutuvan useammin samaa sukupuolta olevan perheenjäsenen seuraan, koska tämän kanssa on enemmän yhteistä (Raley & Bianchi, 2006) ja koska lapsi samastuu enemmän samaa sukupuolta olevaan vanhempaansa (Starrels, 1994). Isien on useissa tutkimuksissa havaittu viettävän enemmän aikaa poikiensa kuin tyttöjensä kanssa (Aldous ym., 1998; Marsiglio, 1991; Yeung, Sandberg, Davis-Kean & Hofferth, 2001; Zick & Bryant, 1996). Flourin ja Buchananin (2003) tutkimuksessa lapsen sukupuolella ei kuitenkaan havaittu yhteyttä siihen, lukiko isä lapsen kanssa harvoin vai usein. Äitien ajankäyttöön kouluikäisen lapsen sukupuolella ei yleensä ole havaittu olevan merkitystä (ks. katsaus Raley & Bianchi, 2006), mutta Zickin ja Bryantin (1996) tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että äidit hoitaisivat tyttölapsia enemmän päätoimisesti ja poikalapsia sivutoimisesti muun kotona tapahtuvan toiminnan ohessa. On myös huomioitava, että ne tulokset, joissa lapsen sukupuoleen liittyviä eroja on havaittu, voivat herättää enemmän kiinnostusta ja olla siksi julkaisuissa yliedustettuina (Raley & Bianchi, 2006). Vanhemman koulutustason on havaittu olevan positiivisesti yhteydessä lapsen kanssa vietetyn ajan määrään ja laatuun: korkeasti koulutetut vanhemmat viettävät enemmän aikaa sekä lapsiaan hoitaen että kehittävien aktiviteettien parissa heidän kanssaan, kuten keskustellen, pelaten, leikkien, lukien ja opettaen (Craig, 2006, 2007). Esimerkiksi Hillin ja Staffordin (1980) tutkimuksessa korkeammin koulutetut äidit viettivät enemmän aikaa lapsen kanssa lukien, leikkien ja tätä opettaen kuin vähemmän koulutetut äidit. Marsiglio (1991) puolestaan havaitsi korkeasti koulutettujen isien auttavan lapsiaan useammin kotitehtävissä kuin vähemmän kouluttautuneiden. Yeungin ja kollegoiden (2001) tutkimuksessa isän korkeampi koulutus oli yhtey- 137

4 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a dessä sekä lapsen kanssa opettavaisissa aktiviteeteissa (kuten lukemisen ja kotitehtävien parissa) että ylipäätään lapsen kanssa vietetyn ajan korkeampaan määrään. Myös Flouri ja Buchanan (2003) havaitsivat, että vähän koulutetut isät lukivat 7-vuotiailleen muita isiä harvemmin. Sen sijaan suomalaisessa Miettisen ja Rotkirchin (2012) tutkimuksessa korkeampi koulutustaso ei lisännyt tilastollisesti merkittävästi alle 10-vuotiaiden lasten vanhempien lastenhoitoon käyttämää aikaa. Vanhemman lapsensa kanssa viettämän ajan yhteys lapsen koulutaitoihin Aiemmissa tutkimuksissa on saatu epäsuoraa näyttöä sekä yhdessä vietetyn ajan määrän että laadun yhteydestä lapsen koulumenestykseen. Esimerkiksi Roeters ja kollegat (2010) havaitsivat, että vanhemmat, jotka viettivät useammin aikaa lastensa kanssa, kokivat vanhempi-lapsisuhteensa laadun paremmaksi kuin harvemmin lastensa kanssa aikaa viettäneet vanhemmat. Tutkimuksessa myös yhdessä vietetyn ajan laadulla oli merkitystä, sillä vanhempi-lapsisuhde koettiin paremmaksi silloin, kun työ ei häirinnyt vanhemman keskittymistä lapsen kanssa vietettynä aikana. Vanhemman ja lapsen välisen myönteisen suhteen on puolestaan todettu ennustavan lapsen parempaa koulumenestystä (Christenson, Rounds & Gorney, 1992). Myös McWaynen, Hamptonin, Fantuzzon, Cohenin ja Sekinon (2004) tutkimuksessa havaittiin vanhemman muista kiireistä johtuvalla lapsen oppimisen tukemisen estymisellä olevan kielteinen yhteys lapsen koulutaitoihin. Näissä aiemmissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole suoraan tarkasteltu yhdessä vietetyn ajan määrän yhteyttä lapsen koulutaitojen tasoon ja oppimiseen. Vanhemman läsnäoloa lapsen arjessa ja sen vaikutusta koulumenestykseen on tutkittu myös kasvatustieteessä, jossa tutkimuksen kohteena ovat olleet usein vanhempien osallistuminen kouluympäristössä (Hill & Taylor, 2004) ja koulujen vanhempien osallistamiseen tähtäävät interventio-ohjelmat (ks. katsaukset Jeynes, 2011; Pomerantz ym., 2007). Näissä tutkimuksissa näkökulma on selvästi koulun: tutkimus on painottunut yhteistyöhön koulun kanssa ja vanhemman osallistumiseen sekä koululla että kotona suoraan koulunkäyntiin liittyviin aktiviteetteihin, kuten kotitehtävien tarkistamiseen. Vanhemman kotona tapahtuvan toiminnan, joka tähtää lapsen kognitiiviseen kehitykseen mutta ei suoraan liity lapsen koulunkäyntiin, on havaittu olevan myönteisesti yhteydessä lapsen taitoihin (ks. katsaus Pomerantz ym., 2007). Vanhempien kotona tapahtuva osallistuminen lapsen koulunkäyntiin (esimerkiksi kotitehtävissä auttaminen) ja sen vaikutus lapsen koulumenestykseen taas on johtanut keskenään ristiriitaisiin tutkimustuloksiin. Levinin ja kollegoiden (1997) tutkimuksessa kotitehtävissä auttamisella ei havaittu yhteyttä lapsen koulumenestykseen. Myöskään Jeynesin (2011) meta-analyysissa ei havaittu tilastollista yhteyttä kotitehtävien tarkistamisen ja lapsen koulutaitojen välillä. Kotitehtävien tarkistaminen ja kotitehtävissä auttaminen ovat kuitenkin lapsen kannalta kaksi eri asiaa, joista ensimmäinen voi näyttäytyä lapselle hänen toimintansa kontrolloimisena ja jälkimmäinen yhdessä lapsen parhaaksi toimimisena. Joissakin tutkimuksissa vanhempien kotitehtävissä tarjoaman avun on havaittu parantavan lasten kouluarvosanoja (Pomerantz & Eaton, 2001; Zick ym., 2001). Toisissa tutkimuksissa kotitehtävissä auttamisen on sen sijaan havaittu olevan yhteydessä jopa huonompaan koulumenestykseen (esim. Lee & Bowen, 2006). Useista tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että kielteinen yhteys voisi liittyä vanhempien tapaan auttaa lapsia kotitehtävissä tarpeen mukaan niin, että heikoimmin menestyvät oppilaat saavat vanhemmiltaan eniten apua (Levin ym., 1997; Pomerantz & Eaton, 2001; Silinskas, Leppänen, Aunola, Parrila & Nurmi, 2010). Säännöllisellä lapselle lukemisella on havaittu olevan myönteinen yhteys lapsen lukemaan oppimisen kanssa (Christenson ym., 1992). Busin, van IJzendoornin ja Pellegrinin (1995) katsauksesta käy ilmi, että vanhemman ja lapsen yhteisillä lukuhetkillä on merkitystä lapsen lukemaan oppimiselle, mutta yhteys on merkittävämpi alle kouluikäisillä kuin kouluikäisillä lapsilla. Jeynesin (2011) meta-analyysissa lapsen kanssa lukemisen ja lapsen koulutaitojen välillä havaittiin myönteinen tilastollinen yhteys. Kotitehtävissä auttamisen ja lukemisen lisäksi Zick ja kollegat (2001) havaitsivat lapsen kanssa leikkimisen olevan myönteisesti yhteydessä lapsen kouluarvosanoihin. Lukemisen ja kotitehtävissä auttamisen kohdalla äitien myönteinen merkitys koulumenestykselle oli selvempi 138 PSYKOLOGIA

5 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a kuin isien. Tutkimuksessa yhteisten hetkien kestoa ei otettu huomioon, vaan ainoastaan se, kuinka usein niitä esiintyi. Leen ja Bowenin (2006) tutkimuksessa ilmeni viitteitä siitä, että vanhemman koulutustason ja lapsen koulumenestyksen välillä olisi yhteys, jonka välittäjänä toimii vanhemman osallistuminen lapsen elämään kotona ja koulussa. Korkeasti koulutettujen vanhempien lapsien on myös havaittu lukevan ja opiskelevan vähemmän koulutettujen vanhempien lapsia enemmän (Bianchi & Robinson, 1997). Vanhemman kanssa vietetyllä ajalla voi olla myös yhteys lapsen myöhempään kouluttautumiseen, jos äiti on itse käynyt kouluja vähintään 12 vuotta (Datcher-Loury, 1988). Kaiken kaikkiaan tutkimusta vanhemman lapsensa kanssa viettämästä ajasta on vähän, ja tehdyt tutkimukset ovat tuottaneet keskenään ristiriitaisia tuloksia. Vanhemman kanssa kognitiivisesti kehittävissä aktiviteeteissa (kuten kotitehtäviä tehdessä, pelatessa ja leikkiessä sekä lukiessa) käytetyn ajan konkreettista määrää ja sen yhteyttä lapsen koulutaitoihin ja niiden kehitykseen ensimmäisen luokan aikana ei ole aiemmin tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda uutta tietoa aiheesta seuraavien tutkimuskysymysten osalta: 1. Kuinka paljon ensimmäistä luokkaa käyvien lasten äidit ja isät käyttävät päivittäin aikaa lapsensa kanssa a) kotitehtävien tekemiseen, b) pelaamiseen ja leikkimiseen ja c) lukemiseen? Kuinka paljon äidit ja isät käyttävät päivittäin aikaa lapsensa kanssa näihin kolmeen aktiviteettiin yhteensä? 2. Onko äidin ja isän koulutustausta tai lapsen sukupuoli yhteydessä käytetyn ajan määrään? 3. Onko lapsen kanssa vietetty aika yhteydessä lapsen koulutaitojen tasoon ensimmäisen luokan syksyllä ja keväällä ja taitojen tasossa tapahtuvaan muutokseen 1. luokan aikana? 4. Onko käytetyn ajan yhteys koulutaitoihin erilainen riippuen äidin ja isän koulutustaustasta tai lapsen sukupuolesta? menetelmät tutkittavat ja tutkimusasetelma Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston Vanhemmat, opettajat ja lasten oppiminen -tutkimushanketta (VALO-tutkimus; Aunola, Viljaranta & Nurmi, ), jossa seurattiin perhe- ja kouluympäristössä lasten koulutaitojen ja oppimismotivaation kehitystä ensimmäisen kouluvuoden aikana. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat kaikki ensimmäisten luokkien oppilaat Porissa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa kolmen lukuvuoden aikana ( ). Kaikkiaan 334 luokasta tutkimukseen osallistui 166 luokanopettajaa, ja jokaisen tutkimukseen osallistuvan opettajan luokasta arvottiin yksi oppilas vanhempineen mukaan tutkimukseen. Jos vanhemmat kielsivät lapsensa osallistumisen tutkimukseen, oppilaan tilalle arvottiin toinen oppilas samasta luokasta. Erityisopetuksessa olevat oppilaat (n = 14) ja heidän vanhempansa jätettiin tämän tutkimuksen ulkopuolelle, koska oppimisessa ilmenevien vakavampien ongelmien voidaan ajatella vaikuttavan vanhempien lapselleen tarjoaman tuen määrään ja myös siihen, kuinka tarjottu tuki ja ajankäyttö ovat yhteydessä oppimisessa edistymiseen. Tutkittavista ensimmäisen luokan oppilaista (N = 152; ikä ka = 7.5 vuotta, kh = 3.61 kk) 73 oli poikia ja 79 tyttöjä. Kaikkien lasten äidit (N = 152) osallistuivat tutkimukseen. Heistä 15 oli yksinhuoltajia. Tutkimukseen mukaan pyydetyistä 137 isästä / äidin puolisosta tutkimukseen osallistui 86 prosenttia (n = 118). Osallistumisesta maksettiin vanhemmalle 50 euron palkkio. Sekä lasten että vanhempien osalta tutkimus toteutettiin kahdessa osassa: lukuvuoden alussa (lokakuu) ja lopussa (huhtikuu). Molempina ajankohtina lapset haastateltiin ja heidän koulutaitojensa taso arvioitiin testeillä yksilötilanteessa koulun tiloissa. Vanhemmat täyttivät kyselylomakkeen ja pitivät viikon ajan joka päivä strukturoitua päiväkirjaa. Sekä äidit että isät vastasivat päiväkirjakysymyksiin kumpanakin mittauskertana keskimäärin jokaisena seitsemänä viikonpäivänä (äidit ka = 6.98, isät ka = 6.97). Keskeisin syy vastaamatta jättämiselle tiettynä päivänä oli, ettei vanhempi ollut tuona päivänä kotona. Tässä tutkimuksessa käytetään syksyllä ja keväällä kerättyjä tietoja lasten koulutaidoista, syksyl- 139

6 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a lä kerättyjä taustatietoja vanhempien koulutuksesta sekä syksyllä ja keväällä päiväkirjoihin täytettyjä tietoja lapsen kanssa vietetystä ajasta. Päiväkirjojen ajankäyttöä koskeviin kysymyksiin vastasi tutkimukseen osallistuneista äideistä syksyllä ja keväällä Isistä kysymyksiin vastasi syksyllä ja keväällä Katoanalyysi osoitti, että päiväkirjatutkimuksesta pois jääneillä isillä oli alhaisempi ammatillinen koulutus (ka = 1.60, kh = 0.55) kuin päiväkirjakysymyksiin vastanneilla isillä (ka = 2.55, kh = 0.87; t (108) = 2.43, p <.05). Tutkimuksen ensimmäisen mittauskerran jälkeen keskeyttäneet äidit ja isät eivät eronneet tutkimuksessa jatkaneista ammattikoulutuksensa, ajankäyttönsä tai lasten taitotason suhteen. Kun perheitä, joissa isä osallistui tutkimukseen, verrattiin perheisiin, joissa isä ei osallistunut mutta äiti osallistui tutkimukseen, perhemuodon (ydinperhe vs. uusperhe), äitien ajankäytön ja koulutuksen sekä lasten taitotason ja tasossa tapahtuvan muutoksen suhteen ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja. Aineiston analysoinnissa käytettiin kustakin mielenkiinnon kohteena olevasta muuttujasta kulloinkin saatavilla olevaa tietoa puuttuvia tietoja korvaamatta. Äideistä 23 ja isistä 16 prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Opistotason koulutuksen oli suorittanut 41 prosenttia äideistä ja 30 prosenttia isistä ja ammatillisen koulutuksen 26 prosenttia äideistä ja 45 prosenttia isistä. Sekä äideistä että isistä 10 prosentilla ei ollut ammatillista koulutusta. Sosioekonomiselta asemaltaan äideistä 52 ja isistä 11 prosenttia oli alempia toimihenkilöitä, äideistä ja isistä 22 prosenttia ylempiä toimihenkilöitä ja äideistä 18 ja isistä 50 prosenttia työntekijöitä. Äideistä työelämässä oli 62 prosenttia, työttömänä 10 prosenttia ja kotiäitinä 16 prosenttia. Isistä työelämässä oli 93 prosenttia, työttömänä 3 prosenttia ja koti-isänä 1 prosentti. Perheistä 78 prosenttia oli ydinperheitä, 12 prosenttia uusperheitä ja 10 prosenttia yksinhuoltajaperheitä. Perherakenteeltaan ja isien koulutustason osalta aineisto edusti hyvin suomalaisia perheitä vuosina (Suomen tilastollinen vuosikirja). Tutkittavien äitien ammatillisen koulutuksen taso oli jonkin verran korkeampi kuin tutkimusvuosina naisilla keskimäärin Suomessa. mittarit ja muuttujat Vanhemman kanssa vietetty aika. Vanhempi arvioi kumpanakin aineistonkeruuajankohtana viikon ajan päivittäin lapsensa kanssa a) kotitehtäviä tehden, b) pelaten ja leikkien sekä c) lukien viettämänsä ajan tunteina ja minuutteina kyseisenä päivänä. Kullekin ajanviettotavalle laskettiin eri päivien vastauksista oma keskiarvomuuttujansa kuvaamaan sitä, kuinka monta minuuttia vanhempi keskimäärin käytti päivittäin kuhunkin toimintaan lapsensa kanssa. Vanhemman ja lapsen päivittäin yhdessä aktiivisessa vuorovaikutuksessa viettämää kokonaisaikaa kuvaamaan laskettiin lisäksi näistä kolmesta aktiviteetista summamuuttuja, jota tässä tutkimuksessa kuvataan jatkossa käsitteellä lapsen kanssa vietetty kokonaisaika. Ajankäyttöä kuvaavat keskiarvomuuttujat laskettiin erikseen äideille ja isille. Lisäksi äitien ja isien keskiarvomuuttujista muodostettiin summamuuttujat kuvaamaan sitä, missä määrin perheen vanhemmat viettivät yhteensä aikaa lapsen kanssa eri aktiviteettien parissa. Lapsen matemaattiset taidot. Lasten matemaattisia taitoja tutkittiin kahdella testillä. 1) Lapsen tietoja perusluvuista ja matemaattisista peruskäsitteistä (esimerkiksi yhtä suuri kuin, enemmän, vähemmän ) arvioitiin 11 tehtävällä, jotka vaikeutuivat tehtävien edetessä. Jokaisessa tehtävässä lapselle näytettiin kuvaa, jossa on tietty määrä palloja, ja kehotettiin piirtämään pyydetty määrä palloja annettuun tilaan (esim. Piirrä yhtä monta palloa kuin mallissa on., Piirrä viisi palloa vähemmän kuin mallissa on., Piirrä neljä palloa vähemmän kuin mallissa on. ). Jokaisesta oikeasta vastauksesta annettiin yksi piste. Testi on osa matemaattisten käsitteiden diagnostista testistöä (Ikäheimo, 1996). Tämän osatestin tiedetään olevan herkkä mittari matemaattisten taitojen varhaisvaiheeseen ajoittuvassa arvioinnissa. 2) Lisäksi lapsille tehtiin aritmeettisia perustaitoja mittaava testi, jossa lapsen laskutaitoa arvioitiin visuaalisesti esitetyillä yhteenlaskutehtävillä (esim = _, 86 + _ = 93 ) ja vähennyslaskutehtävillä (esim = _, 57 - _ = 47 ). Yhteenja vähennyslaskutehtäviä oli yhteensä 20. Lasta pyydettiin tekemään niin monta laskua kuin hän osaa. Jokaisesta oikeasta vastauksesta annettiin yksi piste. Tämän osatestin tiedetään olevan herkkä 140 PSYKOLOGIA

7 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a n ka Md kh Äidit Kotitehtävät Kotitehtävät Leikkiminen Leikkiminen Lukeminen Lukeminen Yhteensä Yhteensä Isät Kotitehtävät Kotitehtävät Leikkiminen Leikkiminen Lukeminen Lukeminen Yhteensä Yhteensä Vanhemmat yhteensä Kotitehtävät Kotitehtävät Leikkiminen Leikkiminen Lukeminen Lukeminen Yhteensä Yhteensä Huom. 1 = syksy, 2 = kevät. TAULUKKO 1. Vanhempien päivittäistä ajankäyttöä kuvaavien muuttujien keskiarvot (ka), mediaanit (Md) ja keskihajonnat (kh) syksyllä ja keväällä (minuuteissa). 141

8 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a mittari edistyneempien matemaattisten taitojen arvioinnissa. Ensimmäisen ja toisen matemaattisen osion pisteistä laskettiin summapistemäärä kuvaamaan lapsen matemaattisia taitoja. Cronbachin alfa -reliabiliteettikerroin summamuuttujalle oli.85. Testin tuloksen ja opettajan arvioiman lapsen taitotason välinen korrelaatio oli.55 (p <.001). Lapsen lukutaito. Lapsen taitoja lukemiseen liittyvissä tehtävissä arvioitiin kahdella osatestillä: 1) Sanojen lukemisen testissä lasta pyydettiin lukemaan ääneen 20 sanaa, jotka muuttuivat sana sanalta vaikeammiksi. Vaikeutta lisäsi ensisijaisesti sanojen piteneminen (esim. ja, isä, ikkuna, tulitikku ). Testi keskeytettiin, jos lapsi ei osannut lukea neljää peräkkäistä sanaa. Jokaisesta oikein luetusta sanasta annettiin yksi piste, jolloin suurin mahdollinen kokonaispistemäärä oli 20. Testin puolitusmenetelmällä laskettu (split-half) reliabiliteetti oli.80. Lapsen testissä saaman pistemäärän on osoitettu korreloivan opettajan tekemän arvion kanssa (Aunola & Nurmi, 2002). Tämän osatestin tiedetään olevan herkkä mittari lukutaidon varhaisvaiheeseen ajoittuvassa arvioinnissa. 2) Ääneen lukemisen sujuvuuden testissä lapsen tehtävänä oli lukea ääneen lyhyt tarina, jossa oli 57 sanaa. Tehtävästä saadut pisteet laskettiin jakamalla oikein luettujen sanojen lukumäärä ajalla (sekunteja), jonka lapsi tarinan lukemiseen käytti. Testistä saadun pistemäärän ja opettajan arvion lapsen lukemisen sujuvuudesta on osoitettu korreloivan (Parrila, Aunola, Leskinen, Nurmi & Kirby, 2005). Tämän osatestin tiedetään olevan herkkä mittari edistyneempien lukemisen taitojen arvioinnissa. Lapsen lukutaidon kokonaispisteet ensimmäisen kouluvuoden syksyllä ja keväällä muodostettiin laskemalla keskiarvo standardisoiduista (z-pisteet) osatestien tuloksista. Aineiston jatkokäsittelyn vuoksi summamuuttujan poikkeavat havainnot (2 kpl) muutettiin vastaamaan paremmin muuta jakaumaa käyttämällä muun otoksen ääripäiden arvoja. Pistemäärän korrelaatio opettajan arvioiman lukutaidon kanssa oli.69. Taitojen muutos ensimmäisen kouluvuoden aikana. Ensimmäisen kouluvuoden aikana tapahtuneen taitojen kehityksen arvioimiseksi laadittiin kaksi uutta muuttujaa. Matemaattisten taitojen kehitystä, eli matemaattisissa taidoissa ensimmäisen luokan aikana tapahtuvaa muutosta, arvioitiin ensimmäisen luokan kevään ja syksyn matemaattisten taitojen erotuksella (erotusmuuttuja). Lukutaidon tasossa ensimmäisen kouluvuoden aikana tapahtuvaa muutosta arvioitiin vastaavasti ensimmäisen luokan kevään ja syksyn lukutaitoa arvioivien muuttujien erotuksella. Vanhemman koulutus ja muut taustatiedot. Vanhemmilta kysyttiin syksyn taustatietolomakkeessa heidän ammatillista koulutustaustaansa. Vanhemmat valitsivat neljästä valmiista vastausvaihtoehdosta omaa koulutustaan parhaiten kuvaavan: ei ammattikoulutusta, ammattikoulutus, opistotason koulutus tai korkeakoulutus. Samassa lomakkeessa kysyttiin tietoja myös muun muassa vanhempien perherakenteesta, työssäolosta ja sosioekonomisesta asemasta. tulokset Lapsen kanssa vietetty aika sekä lapsen sukupuolen ja vanhemman ammattikoulutuksen yhteys vietettyyn aikaan Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli, kuinka paljon äidit ja isät viettävät päivittäin keskimäärin aikaa lapsensa kanssa kotitehtäviä tehden, pelaten ja leikkien tai lukien. Ajankäyttöä kuvaavien muuttujien keskiarvot, mediaanit ja keskihajonnat on esitetty Taulukossa 1. Taulukosta 1 nähdään, että äidit käyttivät molempina mittausajankohtina sekä kotitehtävissä auttamiseen että lapsen kanssa lukemiseen keskimäärin noin minuuttia ja isät 9 10 minuuttia päivässä. Äidit käyttivät siis noin 5 9 minuuttia enemmän aikaa lapsen kanssa kotitehtävien ja lukemisen parissa kuin isät, ja mittausajankohtien välinen muutos vietetyn ajan määrässä oli molemmilla vanhemmilla hyvin pieni. Eniten aikaa lapsen kanssa vietettiin pelaten ja leikkien, ja niiden parissa vietetty aika lisääntyi tilastollisesti merkitsevästi (p <.05) lukuvuoden aikana: äideillä 32 minuutista 43 minuuttiin (Z = -2.50) ja isil- 142 PSYKOLOGIA

9 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a lä 48 minuutista 53 minuuttiin (Z = -2.20). Isät pelasivat ja leikkivät siis enemmän kuin äidit, ja lapsen kanssa vietetystä kokonaisajasta noin kolme neljäsosaa oli isillä sekä syksyllä että keväällä pelejä ja leikkejä. Äitien ajankäyttö jakautui tasaisemmin kolmen tutkitun aktiviteetin välille, mutta pelien ja leikkien osuus kasvoi lukuvuoden aikana. Sekä isät että äidit viettivät kumpanakin mittausajankohtana päivittäin kokonaisuudessaan vähän yli tunnin lapsensa kanssa kotitehtäviä tehden, pelaten, leikkien ja lukien. Lisääntyneen pelaamisen ja leikkimisen johdosta lapsen kanssa vietetty kokonaisaika oli molemmilla vanhemmilla suurempi keväällä kuin syksyllä, joskaan ero ajan kokonaismäärässä kevään ja syksyn välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kun huomioidaan sekä äidin että isän lapsensa kanssa viettämä aika, voidaan havaita (ks. Taulukko 1), että kaiken kaikkiaan vanhemmat käyttivät päivittäin noin 25 minuuttia aikaa lapsensa kanssa kotitehtävien tekemiseen ja lähes saman ajan lapsensa kanssa lukemiseen sekä syksyllä että keväällä. Eniten aikaa vanhemmat käyttivät lapsensa kanssa leikkimiseen ja pelaamiseen: syksyllä keskimäärin tunnin ja 20 minuuttia ja keväällä reilun puolitoista tuntia. Leikkimiseen ja pelaamiseen käytetty aika lisääntyi tilastollisesti merkitsevästi kouluvuoden aikana (Z = -2.88, p >.01). Tarkasteltaessa vanhempien yhteensä käyttämää aikaa lapsensa kanssa on kuitenkin syytä huomioida, että vanhempien ajankäytössä ei ole eritelty sitä, mikä osa raportoidusta ajasta oli vanhemman (äidin tai isän) ja lapsen kahdenkeskistä aikaa ja mikä puolestaan sekä äidin että isän yhdessä lapsen kanssa viettämää aikaa. Vanhempien ajankäytössä oli paljon vaihtelua, ja jakaumissa korostui vähän tai ei lainkaan aikaa viettäneiden osuus, kun taas hyvin paljon aikaa lastensa kanssa kotitehtävien, pelien ja leikkien tai lukemisen parissa viettäneitä oli vähän. Äitien kokonaisaika lapsen kanssa vaihteli syksyllä ei lainkaan vietetystä ajasta lähemmäs neljään tuntiin (0 3 h 47 min) ja keväällä muutamasta minuutista yli viiteen tuntiin (3 min 36 s 5 h 10 min) päivässä. Isillä kokonaisajan vaihtelussa oli vain vähän eroa mittausajankohtien välillä (syksyllä 0 3 h 30 min ja keväällä 0 3 h 34 min). Sekä äideissä että isissä oli siis sekä vähän tai ei lainkaan lapsensa kanssa aikaa viettäneitä että paljon aikaa viettäneitä. Isien lapsensa kanssa viettämä kokonaisaika oli syksyllä hieman suurempi kuin äitien, kun taas keväällä äitien kokonaisaika oli suurempi kuin isien. Taulukosta 2 voidaan nähdä, että erityisesti isistä huomattava osa ei käyttänyt aikaa tutkittujen aktiviteettien parissa: isistä noin joka neljäs syksyllä ja yli kolmasosa keväällä ei auttanut kotitehtävissä. Syksyllä lähes 40 prosenttia ja keväällä yli puolet isistä ei lukenut lapsensa kanssa. Niiden vanhem- Syksy Kevät Kotitehtävät Pelit ja leikit Lukeminen Ei mitään näistä kolmesta Isät Äidit Vanhemmat yhteensä* Isät Äidit Vanhemmat yhteensä* * Tarkasteltaessa äidin ja isän ajankäytöstä koostuvaa vanhempien lapsensa kanssa eri aktiviteetteihin käyttämää kokonaisaikaa mukana ovat vain ne perheet, joissa molemmat vanhemmat vastasivat ajankäyttöä koskeviin kysymyksiin (n = ). TAULUKKO 2. Ei yhtään lapsensa kanssa aikaa käyttäneiden vanhempien osuus prosenteissa. 143

10 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a pien osuus, jotka eivät käyttäneet aikaa mihinkään näistä kolmesta aktiviteetista, oli hyvin pieni: lähes kaikki vanhemmat ainakin pelasivat ja leikkivät ensiluokkalaisensa kanssa. Toisena tutkimuskysymyksenä oli, miten yhtäältä lapsen sukupuoli ja toisaalta vanhemman koulutustaso ovat yhteydessä lapsen kanssa vietetyn ajan määrään. Koska ajankäyttöä kuvaavien muuttujien jakaumat olivat huomattavan vinoja, käytettiin tutkimuskysymykseen vastaamiseen ei-parametrisia tilastomenetelmiä. Lapsen sukupuolen yhteyttä ajankäyttöön tarkasteltiin Mann Whitneyn U-testillä. Tulokset osoittivat, että poikien äidit käyttivät keväällä enemmän aikaa (Md = 43.57) pelaamiseen ja leikkimiseen kuin tyttöjen äidit (Md = 22.83; U = 1520, p.01). Poikien äidit viettivät keväällä myös kokonaisuudessaan enemmän aikaa lapsensa kanssa (Md = 69.68) kuin tyttöjen äidit (Md = 50.00; U = 1326, p.01). Syksyllä vastaavia yhteyksiä ei havaittu. Isien ajankäyttöön tai äitien ja isien yhteensä käyttämään aikaan lapsen sukupuolella ei ollut yhteyttä kumpanakaan mittausajankohtana. Vanhemman koulutustason yhteyttä ajankäyttöön tarkasteltiin Spearmanin korrelaatiokertoimien avulla. Tulokset osoittivat, että mitä kouluttautuneempia isät olivat, sitä vähemmän he käyttivät aikaa kotiläksyissä auttamiseen (r = -.22, p.05) sekä pelaamiseen ja leikkimiseen (r = -.24, p <.05) lapsensa kanssa keväällä ja sitä alhaisempi oli myös lapsen kanssa vietetty kokonaisaika (r = -.25, p <.05). Vastaavia yhteyksiä ei havaittu syksyllä. Vastaavansuuntaisia tuloksia saatiin myös äitien kohdalla: mitä kouluttautuneempia äidit olivat, sitä vähemmän he käyttivät aikaa kotiläksyissä auttamiseen sekä syksyllä (r = -.18, p <.05) että keväällä Äidit 144 PSYKOLOGIA LUKEMINEN MATEMATIIKKA Taidot 1 Taidot 2 Muutos Taidot 1 Taidot 2 Muutos Kotitehtävät -.20* -.25* *** -.22*.09 Leikkiminen Lukeminen Isät Yhteensä * Kotitehtävät -.25** -.44*** * -.27*.07 Leikkiminen Lukeminen ** * Yhteensä * Vanhemmat yhteensä Kotitehtävät -.32** -.39*** *** -.38***.10 Leikkiminen * Lukeminen * Yhteensä ** Huom. *** p <.001. ** p <.01. * p < = syksy, 2 = kevät. TAULUKKO 3. Vanhemman kanssa vietetyn ajan sekä lapsen koulutaitojen tason ja tasossa tapahtuvan muutoksen väliset korrelaatiot (Spearman).

11 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a (r = -.27, p <.01) ja sitä alhaisempi oli kokonaisaika keväällä (r = -.22, p <.05). Eri koulutusryhmien välisiä eroja tarkasteltiin Kruskall Wallis-testillä. Tulokset osoittivat, että äidit, joilla ei ollut ammattikoulutusta, käyttivät syksyllä enemmän aikaa kotitehtävissä auttamiseen (Md = 27.86) kuin opistotasoisesti koulutetut (Md = 11.43; χ2 = 38.26, p <.05) ja korkeakoulun käyneet äidit (Md = 12.86; χ2 = 39.91, p <.05) ja keväällä viitteellisesti enemmän (Md = 25.0; χ2 = 37.16, p.05) kuin korkeakoulutetut äidit (Md = 8.57). Isillä vastaavia ryhmien välisiä eroja ei havaittu. Lapsen kanssa vietetyn ajan yhteys lapsen koulutaitojen tasoon ja tasossa tapahtuvaan muutokseen Kolmantena tutkimuskysymyksenä oli, onko lapsen kanssa vietetty aika yhteydessä yhtäältä lapsen koulutaitojen tasoon syksyllä ja keväällä ja toisaalta taidoissa tapahtuvaan muutokseen 1. luokan aikana. Tätä tarkasteltiin Spearmanin järjestyskorrelaatioiden avulla. Vanhempien lapsensa kanssa käyttämän ajan yhteyttä koulutaitojen tasoon syksyllä ja keväällä tutkittiin laskemalla vanhempien syksyllä käyttämää aikaa kuvaavien muuttujien korrelaatiot lapsen syksyn luku- ja laskutaitoa kuvaaviin muuttujiin ja vanhempien keväällä käyttämää aikaa kuvaavien muuttujien korrelaatiot lapsen kevään luku- ja laskutaitoa kuvaaviin muuttujiin. Käytetyn ajan yhteyttä taitojen tasossa tapahtuvaan muutokseen tutkittiin laskemalla vanhempien syksyllä käyttämää aikaa kuvaavien muuttujien korrelaatiot lapsen kevään ja syksyn taitomuuttujien erotusta kuvaaviin erotusmuuttujiin. Tulokset on esitetty Taulukossa 3. Tulokset osoittivat (ks. Taulukko 3), että äitien kotitehtävissä auttamiseen käyttämä aika oli sekä syksyllä että keväällä kielteisesti yhteydessä lapsen matematiikan taitojen ja lukutaidon tasoon: mitä enemmän äiti käytti aikaa kotitehtävissä auttamiseen, sitä heikommat koulutaidot lapsella oli syksyllä ja keväällä. Äitien lapsen kanssa viettämä kokonaisaika oli syksyllä niin ikään kielteisesti yhteydessä lapsen matematiikan taitojen tasoon. Äitien lapsen kanssa pelaten ja leikkien sekä lukien viettämä aika ei ollut yhteydessä lapsen koulutaitojen tasoon kumpanakaan mittausajankohtana. Lapsen kanssa vietetyllä ajalla ei havaittu olevan yhteyttä koulutaidoissa ensimmäisen luokan aikana tapahtuvaan muutoksen. Kuten Taulukosta 3 nähdään, myös isien kotitehtävissä auttamiseen käyttämä aika oli sekä syksyllä että keväällä kielteisesti yhteydessä lapsen lukutaidon ja matematiikan taitojen tasoon. Isien viettämä aika lapsen kanssa lukien oli kielteisesti yhteydessä lapsen matematiikan taitojen tasoon syksyllä ja lukutaidon tasoon keväällä. Myös isän syksyllä lapsen kanssa viettämä kokonaisaika oli kielteisesti yhteydessä lapsen matematiikan taitojen tasoon. Pelaamiseen ja leikkimiseen käytetty aika ei ollut isillä yhteydessä lapsen koulutaitoihin. Kuten äitien ajankäyttö myöskään isien ajankäyttö ei ollut yhteydessä lapsen koulutaidoissa ensimmäisen luokan aikana tapahtuvaan muutokseen. Edellä kuvattujen tulosten kanssa yhteneviä tuloksia saatiin tarkasteltaessa vanhempien yhteensä käyttämää aikaa lapsensa kanssa. Mitä heikompi taitotaso lapsella oli lukemisessa ja matematiikassa, sitä enemmän perheen vanhemmat käyttivät kokonaisuudessaan aikaa kotitehtävissä auttamiseen, ja mitä heikommat taidot lapsella oli erityisesti matematiikassa, sitä enemmän vanhemmat käyttivät aikaa paitsi kotitehtävissä auttamiseen myös lapsensa kanssa lukemiseen ja leikkimiseen ja pelaamiseen. Vanhempien yhteensä käyttämä aika ei ollut yhteydessä lapsen koulutaitojen muutokseen ensimmäisen kouluvuoden aikana. Viimeisenä tutkimuskysymyksenä oli, onko vanhempien käyttämän ajan yhteys lapsen koulutaitojen tasoon ja muutokseen erilainen riippuen yhtäältä lapsen sukupuolesta ja toisaalta vanhemman koulutuksesta. Lapsen sukupuolen merkitystä tutkittiin laskemalla edellä kuvatut korrelaatiot erikseen tytöille ja pojille ja vertaamalla korrelaatioiden eroa näissä kahdessa ryhmässä Fisherin Z-transformaatioon perustuvalla testillä. Tulokset osoittivat yhteyksissä kolme tilastollisesti merkitsevää sukupuolieroa, kun äitejä ja isiä tarkasteltiin erikseen. Ensinnäkin äitien käyttämä kokonaisaika lapsen kanssa oli syksyllä yhteydessä poikien heikompaan lukutaitoon (r = -.35, p <.01) mutta ei tyttöjen (r =.02, p =.90; z = 2.2, p <.05). Toiseksi äitien poikien kanssa lukien viettämä aika oli kielteisesti yhteydessä poikien matemaattisten taitojen tasossa tapahtuvaan muutokseen: mitä enemmän äidit lukivat pojilleen syksyllä, sitä vähemmän poikien matematiikan taidot kehittyivät ensimmäisen 145

12 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a luokan aikana (r = -.29, p <.05). Tytöillä vastaavaa yhteyttä ei löytynyt (r =.03, p =.78; z = 1.9, p <.05). Kolmanneksi isien kotitehtävissä auttamiseen käyttämä aika oli keväällä yhteydessä tyttöjen heikompaan lukutaitoon (r = -.63, p <.001). Pojilla vastaavaa yhteyttä ei löytynyt (r = -.26, p =.10; z = -2.2, p <.05). Tarkasteltaessa äitien ja isien yhteensä käyttämän ajan yhteyttä lapsen koulutaitojen tasoon havaittiin niin ikään kolme tilastollisesti merkitsevää sukupuolieroa. Vanhempien kokonaisuudessaan käyttämä aika lapsen kanssa pelaamiseen ja leikkimiseen oli yhteydessä poikien heikompaan lukutaitoon syksyllä (r = -.30, p <.05) ja keväällä (r = -.43, p <.01) mutta ei tyttöjen (syksy r =.16, p =.24; z = 2.36, p <.05; kevät r =.09, p =.58; z = 2.30, p <.05). Lisäksi vanhempien yhteensä käyttämä aika poikien kanssa kokonaisuudessaan oli yhteydessä poikien heikompaan lukutaitoon (r = -.37, p <.01) mutta ei tyttöjen (r =.05, p =.74; z = 2.15, p <.05). Lopuksi tutkittiin vanhemman koulutustason merkitystä vanhemman käyttämän ajan ja lasten koulutaitojen tason ja muutoksen yhteydessä. Tätä tutkittiin vertaamalla yhtäältä korkeakoulutettuja vanhempia muihin vanhempiin ja toisaalta kouluttautumattomia vanhempia muihin vanhempiin. Tulokset osoittivat, että korkeakoulutetuilla äideillä lapsen kanssa lukien vietetty aika oli syksyllä yhteydessä lapsen heikompiin lukemisen (r = -0.49, p <.05) ja matematiikan taitoihin (r = -0.47, p <.05). Nämä yhteydet erosivat tilastollisesti merkitsevästi verrattaessa muihin äiteihin (lukutaidon taso r = 0.06; Z = 2.93, p <.01; matematiikan taitojen taso r = -0.04; Z = 2.33, p <.05). Myös korkeakoulutetuilla isillä lapsen kanssa syksyllä lukemiseen käytetty aika oli kielteisessä yhteydessä lapsen lukutaidon tasoon syksyllä (r = -0.57, p <.05), ja tämä yhteys erosi tilastollisesti merkitsevästi verrattaessa muihin isiin (r = -0.07; Z = 1.93, p <.05). Korkeakoulutetuilla isillä lapsen kanssa syksyllä lukien vietetty aika oli suuntaa antavasti (p <.10) yhteydessä myös lapsen lukutaidon tason parantumiseen ensimmäisen kouluvuoden aikana (r = 0.43), ja yhteys erosi tilastollisesti suuntaa antavasti verrattaessa muihin isiin (r = -0.07; Z = -1.77, p <.10). Verrattaessa kouluttautumattomia vanhempia muihin vanhempiin ei ajankäytön ja lapsen koulutaitojen välisistä yhteyksistä löydetty ryhmien välisiä tilastollisesti merkitseviä eroja. Perhemuodon ja vanhemman sosioekonomisen aseman ja työssäolon vaikutus vanhemman ajankäytön ja lapsen koulutaitojen väliseen yhteyteen Koska on mahdollista, että havaittujen ajankäytön ja lapsen koulutaitojen välisten yhteyksien taustalla vaikuttaa jokin kolmas taustatekijä, tarkasteltiin lopuksi erilaisten taustamuuttujien, kuten perhemuodon sekä vanhemman työssäolon ja sosioekonomisen aseman, yhteyttä vanhemman lapsensa kanssa viettämän ajan määrään. Tulokset osoittivat, että perhemuodoiltaan erilaisista perheistä tulevat vanhemmat eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi ajankäytön suhteen. Eroja ajankäytössä ei myöskään havaittu verrattaessa työelämässä mukana olevia vanhempia vanhempiin, jotka eivät olleet työelämässä, tai verrattaessa toisiinsa vanhempia, joilla oli erilainen sosioekonominen tausta. Näiden kolmen taustamuuttujan kontrollointi tutkittaessa vanhemman ajankäytön yhteyttä lapsen koulutaitojen tasoon ja tasossa ensimmäisen luokan aikana tapahtuvaan muutokseen ei myöskään vaikuttanut olennaisella tavalla tuloksiin. PohDintA Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon aikaa suomalaiset vanhemmat käyttävät ensimmäistä luokkaa käyvien lastensa kanssa kotitehtävissä auttaen, pelaten ja leikkien sekä lukien, ja tutkia, onko yhdessä vietetty aika yhteydessä lapsen koulutaitojen tasoon ja muutokseen ensimmäisen kouluvuoden aikana. Tavoitteena oli myös tarkastella, onko vanhemman koulutustaustalla tai lapsen sukupuolella yhteyttä vanhempien ajankäyttöön lapsen kanssa ja ajankäytön yhteyteen lapsen koulutaitojen kanssa. Aiempaa tutkimusta vanhemman ajankäytöstä ensiluokkalaisen lapsensa kanssa on vähän, ja vanhemman kanssa vietetyn ajan määrän yhteyttä lapsen koulutaitoihin ensimmäisellä luokalla ei nähtävästi ole tutkittu aiemmin lainkaan. Tämä tutkimus toi uutta ja osin aiemmista tutkimuksista poikkeavaa tietoa niin lapsen kuin vanhemmankin sukupuolen ja vanhemman koulutuksen yhteydestä vanhemman ajanviettoon lapsensa kanssa sekä vietetyn ajan yhteydestä lapsen koulutaitoihin. 146 PSYKOLOGIA

13 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a Ensimmäisenä tavoitteena oli tutkia vanhemman ja lapsen välisen yhteisen päivittäisen ajan määrää. Tulokset osoittivat, että ajankäyttö ensiluokkalaisen kanssa oli erilaista äideillä ja isillä. Isät leikkivät ja pelasivat enemmän mutta auttoivat kotitehtävissä ja lukivat lastensa kanssa vähemmän kuin äidit. Äitien ajankäyttö jakautui tasaisemmin, vaikka hekin käyttivät selvästi eniten aikaa pelaamiseen ja leikkimiseen. Lapsen kanssa vietetyn kokonaisajan määrässä ei havaittu eroa vanhempien välillä toisin kuin aiempi tutkimus (Aldous ym., 1998; Bianchi & Milkie, 2010) antoi odottaa, vaan isät viettivät lapsensa kanssa hieman enemmän aikaa syksyllä ja äidit keväällä. Eroa aiempien tutkimustulosten kanssa voisi selittää se, että Craigin (2006) mukaan isien lastensa kanssa viettämässä ajassa korostuvat nyt tutkittujen kaltaiset vuorovaikutukselliset aktiviteetit. Äitien ja isien välisen ajankäyttöeron on myös havaittu kaventuneen viimeisten vuosikymmenien aikana (Bianchi & Milkie, 2010), ja tässä tutkimuksessa käytetty aineisto on hyvin tuore. Kuitenkin toisessa tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa (Miettinen & Rotkirch, 2012) havaittiin, että äidit käyttivät kaksinkertaisen määrän aikaa isiin verrattuna 7 17-vuotiaiden lastensa opettamiseen ja neuvomiseen sekä heidän kanssaan leikkimiseen ja lukemiseen yhteensä. Näiden kahden tutkimuksen tulosten välistä eroa voi kuitenkin selittää ero tutkittavien lasten ikäryhmien välillä. Huomattava osa vanhemmista, erityisesti isistä, ei käyttänyt lainkaan aikaa lapsensa kanssa lukien tai kotitehtävissä auttaen. Koulunkäynnin alussa harjoitellaan kotitehtävien tekemistä ja luodaan pohjaa lukuharrastukselle, joten vanhemman esimerkki ja yhdessä oppiminen ovat erityisen ajankohtaisia ensimmäisellä luokalla. Voi olla, että isät näyttävät esimerkkiä omalla lukuharrastuksellaan ja huolehtivat muulla tavoin siitä, että kotitehtävät tulevat tehdyiksi, mutta vastuu yhteisestä ajasta niiden parissa näyttää olevan useammin äideillä kuin isillä. Kotitehtäviä ja lukemista enemmän vanhemmat näyttävät panostavan leikkimiseen ja pelaamiseen, mikä voi olla tärkeää kompensaatiota ensiluokkalaisille, joiden päivittäisestä leikkiajasta monta tuntia on vaihtunut koulunkäyntiin. Ajankäyttötutkimuksissa vanhemmat, useimmiten isät, jotka eivät vietä aikaa lastensa kanssa, ovat tunnettu ilmiö. Pacholokin ja Gauthierin (2010) tulokset osoittivat, että osa niistä vanhemmista, jotka eivät raportoineet viettäneensä aikaa lapsensa kanssa, olivat viettäneet sitä tavalla, jota ei kyselyssä selvitetty. Kuitenkin osa vanhemmista, erityisesti isistä, ei todella ollut viettänyt aikaa lapsensa kanssa. Tässä tutkimuksessa tehtiin siis se myönteinen havainto, että vaikka kaikki äidit ja isät eivät lukeneet lastensa kanssa tai auttaneet näitä kotitehtävissä, lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat viettivät aikaa lapsensa kanssa tavalla tai toisella, vaikka tarkastelun kohteena oli vain muutama koulutaitojen kannalta oletettavasti keskeinen ajanviettotapa. Edelleen myönteisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että kaikissa perheissä ainakin jompikumpi vanhemmista vietti lapsensa kanssa aikaa vähintään leikkimällä ja pelaamalla. Toiseksi tutkittiin sekä lapsen sukupuolen että vanhemman koulutustaustan yhteyttä vanhemman ja lapsen väliseen ajankäyttöön. Aiemmin on havaittu, että lapsen sukupuoli vaikuttaa erityisesti isien ajankäyttöön (Aldous ym., 1998; Marsiglio, 1991; Starrels, 1994), mutta tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että suomalaiset isät viettävät yhtä paljon aikaa tyttöjen kuin poikien kanssa. Poikien äitien sen sijaan havaittiin käyttäneen keväällä enemmän aikaa lapsensa kanssa kuin tyttöjen äitien, mikä poikkeaa aiemmista tutkimustuloksista, joissa lapsen sukupuolen ei ole kouluiässä havaittu olevan yhteydessä äitien ajankäyttöön (ks. katsaus Raley & Bianchi, 2006). Kuten Raley ja Bianchi (2006) huomauttavat, julkaistuissa tuloksissa voivat olla yliedustettuina ne, joissa eroja sukupuolten välillä on havaittu. Se ei kuitenkaan selitä nyt havaittua äitien runsaampaa ajankäyttöä poikien kanssa pelaten ja leikkien sekä kokonaisuudessaan. Myös vanhemman koulutustaustan ja lapsen kanssa vietetyn ajan yhteydestä saatu tulos on ristiriidassa aiempien tutkimusten kanssa: korkeammin koulutetut eivät viettäneet enemmän (Craig, 2007; Hill & Stafford, 1980; Yeung ym., 2001) vaan vähemmän aikaa lapsensa kanssa kuin vähemmän koulutetut. Korkeammin koulutetut vanhemmat käyttävät enemmän aikaa työhön (esim. Craig, 2006), mikä voi osaltaan selittää sitä, että korkeammin koulutetut isät pelasivat ja leikkivät sekä auttoivat kotitehtävissä vähemmän kuin muut isät. Craigin (2006) mukaan korkeasti koulutetut äidit viettivät kuitenkin työn lisäksi myös lastensa kanssa enemmän aikaa kuin vähemmän koulutetut. Kotitehtävissä auttamisen osalta tulosta voi selit- 147

14 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a tää se, että korkeammin koulutettujen vanhempien lapset tarvitsevat keskimäärin vähemmän apua kotitehtävissä kuin vähemmän kouluttautuneiden vanhempien lapset. Sen lisäksi vähän koulutetuilla vanhemmilla on todennäköisemmin ollut itsellään pulmia oppimisessa tai koulumotivaatiossa ja he kokevat muita vanhempia suurempaa tarvetta auttaa ja motivoida lasta, jotta tämä välttyisi vanhemman itse kokemilta vaikeuksilta. Oletusta tukee se, että korkeakoulutetuilla vanhemmilla lapsen kanssa lukemiseen käytetty aika oli yhteydessä lapsen heikompiin koulutaitoihin. Tutkimuksen kolmantena tavoitteena oli tutkia lapsen kanssa vietetyn ajan yhteyttä koulutaitoihin. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että vanhemman kanssa vietetty aika voisi olla myönteisesti yhteydessä lapsen koulutaitoihin ( Jeynes, 2011; Zick ym., 2001), mutta tässä tutkimuksessa vanhemman kanssa vietetty aika ei ollut yhteydessä parempiin lukemisen ja matematiikan taitoihin ensimmäisellä luokalla. Sen sijaan niin äideillä kuin isilläkin kotitehtävissä auttaminen oli sekä ensimmäisen luokan syksyllä että keväällä yhteydessä lapsen heikompiin lukemisen ja matematiikan taitoihin. Isien kohdalla myös lapsen kanssa lukemisella oli yhteys lapsen heikompiin koulutaitoihin. Myös tarkasteltaessa äidin ja isän yhteensä käyttämää aikaa lapsensa kanssa havaittiin niin lukemiseen, kotitehtävissä auttamiseen kuin pelaamiseen ja leikkimiseenkin käytetyn ajan olevan kielteisesti yhteydessä lapsen koulutaitojen tasoon. Tämän ja joidenkin aiempien tutkimustulosten (Levin ym., 1997; Pomerantz & Eaton, 2001; Silinskas ym., 2010) perusteella näyttäisi siltä, että tuloksissa vanhemman ajan yhteydestä lapsen heikompiin koulutaitoihin on kyse vanhempien tavasta mukauttaa ajankäyttöä lapsen tarpeiden mukaan. Esimerkiksi Silinskasin ja kollegoiden (2010) tutkimuksessa vanhemmat, joiden lapsi menestyi heikosti ensimmäisen kouluvuoden alussa, opettivat lastaan enemmän ensimmäisen kouluvuoden aikana. Tulos on yhdenmukainen myös viimeaikaisten opettajien ajankäyttöä käsittelevien tutkimustulosten kanssa, joissa pitkittäistutkimusasetelmalla on havaittu opettajien käyttävän aikaa yksittäisen oppilaan ohjaukseen ensimmäisenä kouluvuotena sitä enemmän, mitä heikommat oppilaan taidot lukemisessa ja matematiikassa ovat (Nurmi, Viljaranta, Tolvanen & Aunola, 2012). Lapsen sukupuolen merkitystä tarkasteltaessa havaittiin, että äitien poikien kanssa viettämä kokonaisaika oli syksyllä yhteydessä poikien heikompiin lukemisen taitoihin. Isillä taas keväällä kotitehtävissä auttamiseen käytetty aika oli yhteydessä tyttöjen heikompaan lukutaitoon. Vaikka tyttöjen ja poikien välillä havaittiin tilastollinen ero, myös poikien heikommat lukemisen taidot olivat keväällä viitteellisesti yhteydessä isän kanssa kotitehtävien parissa vietettyyn aikaan. Isät käyttivät keskimäärin vain vähän aikaa sekä lukemiseen että kotitehtävissä auttamiseen, ja niiden parissa vietetyllä ajalla havaittiin kielteisiä yhteyksiä lapsen koulutaitoihin. Tämän tutkimuksen valossa näyttää siltä, että isät paneutuvat kotitehtävissä auttamiseen ja lukemiseen enemmän silloin, kun lapsen akateemisten taitojen harjoittelu on erityisen tarpeellista. Vanhempien yhteensä käyttämää aikaa lapsen kanssa koskevat tulokset antoivat lisäksi viitteitä siitä, että vanhemmat viettävät kaiken kaikkiaan enemmän aikaa lukutaidon tasoltaan heikompien poikien kuin tyttöjen kanssa. Tutkittaessa vanhemman ammatillista koulutusta lapsen kanssa vietetyn ajan sekä lapsen koulutaitojen yhteydessä havaittiin, että korkeasti koulutetut äidit ja isät erosivat vähemmän koulutetuista vanhemmista hieman odottamattomalla tavalla. Nimenomaan korkeakoulun käyneillä vanhemmilla lapsen kanssa lukien vietetty aika oli nimittäin yhteydessä lapsen heikompaan koulutaitojen tasoon. Yksi mahdollinen selitys tulokselle on, että havaitessaan lapsensa koulutaitojen olevan heikot, korkeasti koulutetut vanhemmat pyrkivät tukemaan lapsensa kehitystä lukemalla hänen kanssaan enemmän. Korkeasti kouluttautuneilla vanhemmilla saattaa myös olla suuremmat odotukset lapsensa koulutaitojen suhteen jo kouluvuoden alussa. Koulutaidoissa tapahtuvaa muutosta tarkasteltaessa havaittiin vain yksi tilastollisesti merkitsevä yhteys: äidin kanssa lukien vietetty aika oli yhteydessä poikien heikompaan matematiikan taitojen kehitykseen. On epäselvää, mistä kielteinen yhteys johtuu, mutta yksi mahdollisuus on, että pojat eivät saa tarvitsemaansa tukea matemaattisissa taidoissa, jos kotona keskitytään sekä matematiikan että lukemisen taitojen sijaan enimmäkseen jälkimmäisten harjoitteluun. Ensinnäkin lapsen omat kiinnostuksen kohteet voivat ohjata yhdessä 148 PSYKOLOGIA

15 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a tekemistä, jolloin helpomman tai muuten mieluisamman kouluaineen parissa vietetään enemmän aikaa. Toinen mahdollinen selitys saa tukea tämän tutkimuksen tuloksista: koska äitien poikien kanssa syksyllä viettämä kokonaisaika oli yhteydessä heikomman lukutaidon kanssa, lukemisen harjoittelun tarve on voinut jättää matematiikan taitojen harjoittelun tarpeen varjoonsa. Aiemmin on havaittu, että kotitehtävissä auttaminen parantaa kouluarvosanoja (Pomerantz & Eaton, 2001; Zick ym., 2001), mutta tässä tutkimuksessa lapsen kanssa vietetyn ajan ei havaittu olevan yhteydessä koulutaitojen myönteiseen kehitykseen lukuun ottamatta viitteellistä tulosta korkeakoulutettujen isien lapsensa kanssa lukemiseen käyttämän ajan yhteydestä lukutaidon kehitykseen. Yksi selitys voisi olla, että lapsen kanssa lukemisen ja kotitehtävien parissa vietetyt ajat olivat keskimäärin melko vaatimattomia. Olisi myös tärkeä tietää, miten vanhemmat tukevat lastaan. Tehoton tuki ei auta lasta kehittämään taitojaan, vaikka vanhemmat käyttäisivät paljon aikaa lapsen tukemiseen. Lisäksi vanhemman ja lapsen välistä ajankäyttöä tutkittiin suhteellisen lyhyellä aikavälillä. On mahdollista, että ajankäyttö on pidemmällä aikavälillä yhteydessä koulutaitojen kehitykseen. Tässä tutkimuksessa tutkittavat lapset olivat ensimmäistä luokkaa käyviä ja noin seitsemänvuotiaita, joten tulokset lisäsivät tietoa vanhempien ajankäytöstä juuri koulunkäynnin aloittaneiden lasten kanssa. Useat aiemmat ajankäyttötutkimukset kuvaavat vanhempien ajankäyttöä esimerkiksi peruskouluikäisten lasten kanssa (esim. Miettinen & Rotkirch, 2012), jolloin laajan ikäryhmän vuoksi juuri tietynikäisten lasten kanssa vietetyn ajan arviointi vaikeutuu. Yhtenäinen ikäryhmä on tämän tutkimuksen etu, mutta toisaalta tuloksia ei voi yleistää koskemaan eri-ikäisiä lapsia. Verrattaessa tuloksia kansainvälisiin tutkimuksiin on huomioitava, että Suomessa koulu aloitetaan 7-vuotiaana, mikä on myöhemmin kuin useimmissa muissa maissa. Myös muita kulttuurieroja on syytä ottaa huomioon verrattaessa tutkimuksen tuloksia aiempiin tutkimuksiin. Esimerkiksi Suomessa ensimmäistä luokkaa käyvien koulupäivät ovat lyhyitä, mutta molempien vanhempien työssäkäynti on yleisempää kuin monissa muissa maissa. Työssäkäyvällä vanhemmalla on vähemmän aikaa käytettävänä lapsensa kanssa kuin kotona olevalla. Toisaalta tutkimuksissa on havaittu äidin työskentelyn jopa lisäävän vanhempien lapsensa kanssa lukien ja kotitehtävissä auttaen viettämää aikaa (Zick, Bryant & Österbacka, 2001). Tässä tutkimuksessa vanhempien ajankäyttö lapsensa kanssa ei kuitenkaan ollut riippuvainen siitä, oliko vanhempi työelämässä vai ei. Tutkimuksen tuloksia arvioitaessa on syytä ottaa huomioon joitakin tutkimuksen rajoituksia. Ensinnäkin ammatillisesti kouluttautumattomia vanhempia ja korkeakoulutettuja isiä oli vähän, mikä heikentää tulosten luotettavuutta vanhemman koulutuksen merkitykseen liittyvissä kysymyksissä. Pienten ryhmäkokojen vuoksi tilastollisten yhteyksien täytyisi olla hyvin voimakkaita tullakseen tilastollisesti merkitseviksi. Aikaa kuvaavien muuttujien jakaumien vinous on ajankäyttötutkimuksissa tyypillistä (Pacholok & Gauthier, 2010) ja rajasi tässäkin tutkimuksessa mahdollisuuksia tilastollisten analyysien valinnassa. Ajankäyttö on haasteellinen mitattava. Tavoitteena on saada tietoa tutkittavien arjesta sellaisena kuin se on, mutta itse raportoitujen aikojen tarkkuuteen on suhtauduttava varauksella. Ensinnäkin tutkittavien pyrkimys sosiaalisesti suotavaan vastaukseen johtaa todennäköisesti hieman todellista pidempien aikojen raportoimiseen. Tässä tutkimuksessa ajankäyttöä koskeviin kysymyksiin vastattiin päivittäin, eivätkä kaikki vanhemmat välttämättä ole kirjanneet päivän aikana yhteisten hetkien kestoa ylös, vaan päiväkirjaan on päivän päätteeksi kirjattu tarkan ajan sijaan arvio. Päiväkirjatutkimus itsessään voi myös ohjata vanhempaa esimerkiksi leikkimään lapsen kanssa enemmän. Tässä tutkimuksessa tarkastellun ajankäytön lisäksi myös lapsen kuuntelu ja hänen kanssaan keskustelu ovat mitä ilmeisimmin aktiivista vuorovaikutusaikaa ja mahdollisesti myös lapsen kognitiivisia kykyjä kehittävää toimintaa ja olisi siksi otettava huomioon tutkittaessa vanhemman kanssa vietetyn ajan yhteyttä lapsen akateemisiin taitoihin. Myös vanhemman kanssa vietetty passiivinen aika voi olla merkityksellistä luomalla lapselle turvallisuuden tunnetta vanhemman saatavilla olosta tarvittaessa. Tässä tutkimuksessa lapsen kanssa päivittäin vietettyä kokonaisaikaa ei kuitenkaan pystytty luotettavasti arvioimaan, minkä vuoksi aineiston tarkastelu rajattiin kotitehtävissä auttamiseen, pelaamiseen ja leikkimiseen ja lukemiseen käytettyyn aikaan. Tutkimuksessa ei myöskään ollut käytössä tietoa vanhempien työajoista tai lasten osallistumisesta 149

16 s a n n a k ä r M e n i e M i & k a i s a a u n o l a järjestettyyn iltapäivätoimintaan, jolloin näiden vaikutusta tuloksiin ei voitu kontrolloida. Lopuksi on huomioitava, että vanhemman lapsensa kanssa viettämää aikaa on mitattu ajankäyttötutkimuksissa useilla eri tavoilla (Folbre & Yoon, 2007; Folbre ym., 2005), mikä vaikeuttaa tutkimustulosten keskinäistä vertailua. Tutkimus, jossa vanhemman ja lapsen päivittäin eri tavoin viettämä yhteinen aika mitataan johdonmukaisesti ja luotettavasti sekä tutkitaan sen yhteyttä lapsen koulutaitoihin, on haaste jatkotutkimukselle. Pitkittäistutkimus on jatkossakin tarkoituksenmukainen tutkimusasetelma, ja seuraava tavoite voisi olla tutkia vanhemman ja lapsen välisen ajankäytön yhteyttä koulutaitoihin pidemmällä aikavälillä. Päiväkirjamenetelmän avulla on mahdollista saada luotettavampaa tietoa arjen ilmiöistä kuin retrospektiivisella kyselylomaketutkimuksella. Vastausten retrospektiivisyydeltä ei voida kuitenkaan välttyä myöskään päiväkirjatutkimuksessa, jos tutkimus toteutetaan kerran päivässä raportoituna arviona päivän kulusta. Käytännön toteutuksessa nykyaikaista tekniikkaa, esimerkiksi koehenkilön puhelimessa toimivaa päiväkirjaohjelmaa (Rönkä, Malinen, Kinnunen, Tolvanen & Lämsä, 2010; Rönkä, Häkkinen, Jokinen & Hyväluoma, 2013), hyödyntämällä voisi pyrkiä vastaamaan osaan niin päiväkirjatutkimuksen kuin yleensäkin ajankäyttötutkimuksen haasteista. Lähteet Lapsen kanssa vietetyn ajan yhteydessä sekä lapsen sukupuoli että vanhemman koulutustausta näyttävät tämän tutkimuksen pohjalta merkityksellisiltä. Molemmilla näyttäisi myös olevan roolinsa lapsen kanssa vietetyn ajan ja lapsen koulutaitojen yhteydessä, mutta havaitut yhteydet poikkeavat aiemmasta tutkimustiedosta. Tulokset haastavat myös olemassa olevaa tietoa lapsen kanssa vietetyn ajan eroista äitien ja isien välillä. Vaikka kattavaa tutkimustietoa aiheesta ei vielä ole, myös muut kuin tässä tutkitut vanhemman ja lapsen väliset ajanviettotavat ovat oletettavasti tärkeitä edellytyksiä pienen koululaisen hyvinvoinnille ja hyvälle vanhempi-lapsisuhteelle ja voivat olla suoraan tai epäsuoraan merkityksellisiä myös lapsen koulutaidoille. On tarpeen myös myöntää, että kaikki vanhemman ja lapsen väliset ajanviettotavat eivät automaattisesti ole lapsen kehityksen kannalta suotuisia. Meneillään olevana lapsuuden vuosikymmenenä lapsen hyvinvointiin liittyvä tutkimus on nostettu erityisen huomion kohteeksi. Näin ollen tutkimusta, joka lisää tietoa lapsen hyvän kasvun ja kehityksen edellytyksistä, voidaan pitää ajankohtaisena. Siinä, millä tavoin vanhemman ja lapsen yhteinen aika kehittää lapsen taitoja ja millainen on yhteisen ajan rooli lapsen hyvinvoinnin muotoutumisessa, riittää vielä runsaasti tutkittavaa. Artikkeli on saapunut toimitukseen ja hyväksytty julkaistavaksi Aldous, J., Mulligan, G. M. & Bjarnason, T. (1998). Fathering over time: What makes the difference? Journal of Marriage and Family, 60, Aunola, K. & Nurmi, J.-E. (2002). Julkaisematonta raakadataa. Jyväskylän yliopisto. Aunola, K., Viljaranta, J. & Nurmi, J. E. ( ). Vanhemmat, opettajat ja lapsen oppiminen -tutkimushanke (VALO). Jyväskylän yliopisto. Bianchi, S. M. (2000). Maternal employment and time with children: Dramatic change or surprising continuity? Demography, 37, Bianchi, S. M. & Milkie, M. A. (2010). Work and family research in the first decade of the 21st century. Journal of Marriage and Family, 72, Bianchi, S. M. & Robinson, J. P. (1997). What did you do today? Children s use of time, family composition, and the acquisition of social capital. Journal of Marriage and Family, 59, Bus, A. G., van IJzendoorn, M. H. & Pellegrini, A. D. (1995). Joint book reading makes for success in learning to read: A metaanalysis on intergenerational transmission of literacy. Review of Educational Research, 65, Christenson, S. L., Rounds, T. & Gorney, D. (1992). Family factors and student achievement: An avenue to increase student s success. School Psychology Quarterly, 7, Coleman, J. S. (1988). Social capital in the creation of human capital. American Journal of Sociology, 94, Craig, L. (2006). Parental education, time in paid work and time with children: An Australian time-diary analysis. The British Journal of Sociology, 57, Craig, L. (2007). Contemporary motherhood: The impact of children upon adult time. London: Ashgate. Datcher-Loury, L. (1988). Effects of mother s home time on children s schooling. The Review of Economics and Statistics, 70, PSYKOLOGIA

17 v a n h e M M a n l a p s e n s a k a n s s a v i e t t ä M ä n a j a n y h t e y s l a p s e n k o u l u t a i t o i h i n e n s i M M ä i s e l l ä l u o k a l l a Flouri, E. & Buchanan, A. (2003). What predicts fathers involvement with their children? A prospective study of intact families. British Journal of Developmental Psychology, 21, Folbre, N. & Yoon, J. (2007). What is child care? Lessons from time-use surveys of major English-speaking countries. Review of Economics of the Household, 5, Folbre, N., Yoon, J., Finnoff, K. & Fuligni, A. S. (2005). By what measure? Family time devoted to children in the United States. Demography, 42, Hill, C. R. & Stafford, F. P. (1980). Parental care of children: Time diary estimates of quantity, predictability and variety. The Journal of Human Resources, 15, Hill, N. E. & Taylor, L. C. (2004). Parental school involvement and children s academic achievement: Pragmatics and issues. Current Directions in Psychological Science, 13, Huston, A. C. & Rosenkrantz Aronson, S. (2005). Mothers time with infant and time in employment as predictors of mother child relationships and children s early development. Child Development, 76, Jallinoja, R. (2000). Perheen aika. Keuruu: Otava. Jeynes, W. H. (2011). Parental involvement and elementary school achievement: A meta-analysis. Teoksessa W. H. Jeynes, Parental involvement and academic success (s ). New York: Routledge. Lee, J.-S. & Bowen, N. K. (2006). Parent involvement, cultural capital, and the achievement gap among elementary school children. American Educational Research Journal, 43, Levin, I., Levy-Shiff, R., Applebaum-Peled, T., Katz, I., Komar, M. & Meiran, N. (1997). Antecedents and consequences of maternal involvement in children s homework: A longitudinal analysis. Journal of Applied Developmental Psychology, 18, Marsiglio, W. (1991). Paternal engagement activities with minor children. Journal of Marriage and Family, 53, McWayne, C., Hampton, V., Fantuzzo, J., Cohen, H. & Sekino, Y. (2004). A multivariate examination of parent involvement and the social and academic competencies of urban kindergarten children. Psychology in the Schools, 41, Miettinen, A. & Rotkirch, A. (2012). Yhteistä aikaa etsimässä. Lapsiperheiden ajankäyttö 2000-luvulla. Perhebarometri Helsinki: Väestöliitto. Nurmi, J.-E., Viljaranta, J., Tolvanen, A. & Aunola, K. (2012). Teachers adapt their instruction according to students academic performance. Educational Psychology, 32, Pacholok, S. & Gauthier, A. (2010). Non-participant fathers in time-use studies: Uninvolved or data artifact? Social Indicators Research, 96, Parrila, R., Aunola, K., Leskinen, E., Nurmi, J.-E. & Kirby, J. R. (2005). Development of individual differences in reading: Results from longitudinal studies in English and Finnish. Journal of Educational Psychology, 97, Pomerantz, E. M. & Eaton, M. M. (2001). Maternal intrusive support in the academic context: Transactional socialization processes. Developmental Psychology, 37, Pomerantz, E. M., Moorman, E. A. & Litwack, S. D. (2007). The how, whom, and why of parents involvement in children s academic lives: More is not always better. Review of Educational Research, 77, Raley, S. & Bianchi, S. (2006). Sons, daughters, and family processes: Does gender of children matter? Annual Review of Sociology, 32, Roeters, A., Van Der Lippe, T. & Kluwer, E. S. (2010). Work characteristics and parent-child relationship quality: The mediating role of temporal involvement. Journal of Marriage and Family, 72, Rönkä, A., Malinen, K., Kinnunen, U., Tolvanen, A. & Lämsä, T. (2010). Capturing daily family dynamics via text messages: Development of the mobile diary. Community, Work & Family, 13, Rönkä, A., Häkkinen, S., Jokinen, K. & Hyväluoma, J. (2013). Mobiiliavusteinen työskentelymalli perheneuvonnassa: mallin kehittäminen ja arviointi. Perheterapia, 29, Silinskas, G., Leppänen, U., Aunola, K., Parrila, R. & Nurmi, J.-E. (2010). Predictors of mothers and fathers teaching of reading and mathematics during kindergarten and grade 1. Learning and Instruction, 20, Spera, C. (2005). A review of the relationship among parenting practices, parenting styles, and adolescent school achievement. Educational Psychology Review, 17, Starrels, M. E. (1994). Gender differences in parent-child relations. Journal of Family Issues, 15, Suomen tilastollinen vuosikirja Helsinki: Tilastokeskus. Suomen tilastollinen vuosikirja Helsinki: Tilastokeskus. Suomen tilastollinen vuosikirja Helsinki: Tilastokeskus. Suomen tilastollinen vuosikirja Helsinki: Tilastokeskus. Weisner, T. S. (1996). The five to seven transition as an ecocultural project. Teoksessa A. J. Sameroff & M. M. Haith (toim.), The five to seven year shift: The age of reason and responsibility (s ). Chicago: University of Chicago Press. Yeung, W. J., Sandberg, J. F., Davis-Kean, P. E. & Hofferth, S. L. (2001). Children s time with fathers in intact families. Journal of Marriage and Family, 63, Zick, C. D. & Bryant, K. W. (1996). A new look at parents time spent in child care: Primary and secondary time use. Social Science Research, 25, Zick, C. D., Bryant, K. W. & Österbacka, E. (2001). Mothers employment, parental involvement, and the implications for intermediate child outcomes. Social Science Research, 30,