Kaupungin toimenpideohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupungin toimenpideohjelma"

Transkriptio

1 Kaupungin toimenpideohjelma 564/02.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta Beredare/föredragande: Social- och hälsovårdsdirektör Erja Wiili-Peltola, tfn Kuntien talous on viime vuosina joutunut negatiiviseen kierteeseen. Tulot eivät riitä rakennettujen palveluiden rahoittamiseen, ja ilmoitetut valtionosuuksien leikkaukset merkitsevät sitä, että olemme tulevina vuosina menossa kohti vielä huonompia aikoja. Monet kunnat päättävät näinä päivinä suurista leikkauksista pitääkseen tulevat palvelut hyväksyttävällä tasolla. Kaupunginjohtaja Folke Öhman esitteli tiistaina ehdotuksen Paraisten kaupungin toimenpideohjelmaksi Utössä järjestetyssä valtuustoseminaarissa. Ehdotus sisältää erinäisiä voimakkaita kustannuspuolen toimenpiteitä, joiden on tarkoitus laskea kaupungin kustannuksia pysyvästi noin 1,45 miljoonalla eurolla. Lisäksi ehdotus vähentäisi investointikustannuksia yli viidellä miljoonalla eurolla. Liitteet Ehdotus Päätös Toimenpideohjelma suomeksi ja ruotsiksi Sosiaali- ja terveyslautakunta käy lähetekeskustelua toimenpideohjelmasta ja antaa siitä lausunnon elokuussa. Ehdotus hyväksyttiin. Sosiaali- ja terveyslautakunta Valmistelija/esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Wiili-Peltola, puh Sosiaali- ja terveyslautakunta kävi lähetekeskustelua toimenpideohjelmasta Lautakunnan tulee laatia lausunto ohjelmasta elokuun 2013 loppuun mennessä. Sosiaali- ja terveyslautakunta jatkaa lausuntoa valmistelevaa keskustelua kokouksessa ja priorisoi kohdat, jotka halutaan tuoda esiin lausunnossa. Ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta priorisoi lausuntoon valittavat toimenpideohjelman kohdat ja lausunnon sisällön. Lautakunta nimeää

2 työryhmän, joka viimeistelee esityksen lausunnoksi mennessä. elokuun loppuun Päätös Työryhmään nimettiin puheenjohtaja Merja Fredriksson, sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Wiili-Peltola, jäsenet Kim Lindstedt, Mikaela Luoma, Helén Oivo, Conny Granqvist, Johanna Tengström ja Regina Koskinen. Sosiaali- ja terveyslautakunta 97 Ehdotus hyväksyttiin. Valmistelija/esittelijä: Sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Wiili-Peltola, puh Sosiaali- ja terveyslautakunta nimesi työryhmän, joka viimeisteli esityksen lausunnoksi. Työryhmään nimettiin puheenjohtaja Merja Fredriksson, sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Wiili-Peltola, jäsenet Kim Lindstedt, Mikaela Luoma, Helén Oivo, Conny Granqvist, Johanna Tengström ja Regina Koskinen. Sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Wiili-Peltola ei osallistunut lausunnon muotoiluun mutta toimi viranhaltija-asiantuntijaroolissa. Työryhmä muotoili seuraavan ehdotuksen lausunnoksi: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupungin toimenpideohjelmasta kaupunginhallitukselle; Parainen Sosiaali- ja terveyslautakunnan asettama työryhmä. Sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa säästöehdotuksessaan minimoida toimenpideohjelmassa ehdotetut investointikustannukset. Keskitymme enemmän toimintaan ja vähemmän rakennuksiin. Muutamia yleisiä huomioita ennen kuin siirrymme yksittäisiin kunnanosiin: - Toimialan sairauspoissaolot ovat aivan liian korkealla tasolla ja aiheuttavat kalliita juoksevia kustannuksia. Tähän on puututtava voimakkain ottein negatiivisen suuntauksen kääntämiseksi. Vastuu poissaolojen jatkuvasta seurannasta on esimiehillä. Ulkopuolisen rahoituksen turvin käynnistetään hanke, jonka tavoitteena on saada henkilöstö voimaan paremmin ja jaksamaan työssään ja tällä tavoin vähentää sairauspoissaoloja. - On äärimmäisen tärkeää päästä toteuttamaan kehittämishanketta, jossa keskitytään telelääketieteeseen, työvälineeseen, jota voidaan käyttää saariston terveydenhuollossa. Tämä tulevaisuutta silmällä pitäen. Hanke tulisi käynnistää heti ja sen tulisi olla valmis muutaman vuoden kuluessa. Hoitohenkilöstö on tärkeä resurssi virtuaalisessa terveyskeskuksessa. - Terveydenhuollon toiminta saaristossa jäsennellään yksiköksi, jolla on jonkintyyppistä vastaanottoa kussakin kunnanosassa. Yksikkö ei toimi tietyssä rakennuksessa, vaan yhtenäistä on itse toiminta (toimenpideohjelma, kohta 25). Lopetetaan vanhojen kunnanosien

3 mukainen ajattelu ja toiminta; toiminta perustuu tarpeeseen. Ydinkysymys on tehokas johtaminen, joka ohjaa yksikköä oikeaan suuntaan. - Saariston yhteenlasketun hammaslääkäriresurssin tulisi olla 1,5 hammaslääkäriä. - Sekä lääkäreiden (että sairaanhoitajien) ajanvaraus siirtyy Korppooseen/Nauvoon. Tavalliset hammashoitoajat varataan Korppoon kautta, kiireelliset ajat Paraisten kautta. Yhteinen varausjärjestelmä on osa yhtenäistä terveyskeskusta. - Fysioterapeuttien vastaanotto keskitetään Korppoon terveysasemalle. Kenttätyötä ja neuvontatoimintaa tehdään koko saariston alueella, mutta itse vastaanotto on sijoitettu Korppooseen. - Rekrytointiprosessia parannetaan koko toiminnan saamiseksi tehokkaammaksi. - Iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuva lääkäripäivystys arvioidaan aikaisemman päätöksen mukaisesti ( ) vuoden 2014 alussa. (Toimenpideohjelma, kohta 28.) Uuden yhteispäivystyksen toimintakustannukset ovat varsin epäselvät. Houtskari - Terveystalo siirretään Fridhemiin synergiavaikutusten aikaansaamiseksi. Tätä varten tarvitaan pieni lisärakennus (noin m2, investointikustannus enintään euroa). On tärkeää painottaa tilojen monitoimisuutta, eli tavoitteena on, että kukin työhuone on maksimaalisessa käytössä. Koska kaikentyyppisiä vastaanottoja ei pidetä päivittäin, ne voidaan järjestää samassa huoneessa, esimerkkinä lääkäri ja fysioterapeutti. (Toimenpideohjelma, kohta 23 ja 24.) - Lopetetaan sairaanhoitohenkilöstön varallaolo. - Lääkärinvastaanotto suunnilleen yhtenä päivänä viikossa (lääkärikonsultaatiot etänä). - Fysioterapiatoimintaa tarpeen mukaan. Annetaan yksityiselle toimijalle mahdollisuus vuokrata tiloja. Korppoo - Korppoon terveysasemaa hyödynnetään tehokkaasti ja täysimääräisesti. Jos tiloja vapautuu, ne annetaan vuokralle. (Toimenpideohjelma, kohta 26.) - Lääkärinvastaanotto noin kaksi kertaa viikossa. - Hoitohenkilöstö entisen mallin mukaisesti, mutta reseptihoitajia käytetään parhaalla mahdollisella tavalla saaristossa tältä osin myös katsottava todellista tarvetta. Rakennetaan järjestelmä, jossa ajanvaraukseen on yksi puhelinnumero ja ajanvaraaja näkee saariston kokonaisuutena. - Korppoon terveysasemalla vapautetaan yöpymistiloja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, mikäli niitä tarvitaan. Näin edesautetaan rekrytointia muun muassa vanhustenhuoltoon. Nauvo - Terveydenhuoltoon ei tarvita lisätiloja eikä uusia investointeja. (Toimenpideohjelma, kohta 27.) - Lääkärinvastaanotto kaikkina arkipäivinä. - Fysioterapeutin tilat vapautetaan vanhustenhuollolle.

4 Iniö - Iniössä terveydenhuolto on vahvasti kytköksissä vanhustenhuollon kanssa (yhteistyötä tekevä henkilöstö) eikä sitä sen vuoksi voida tarkastella yksittäisenä osana ottamatta toista osaa huomioon. (Toimenpideohjelma, kohta 22.) - Lääkärinvastaanotto suunnilleen kerran joka toinen viikko. - Suurena huolena Iniön kohdalla on Aftonro ja mittavat vaikeudet saada rekrytoitua sinne henkilöstöä. Aftonron sairaanhoitaja on samaan aikaan terveydenhoitajan tärkeä yhteistyökumppani ja sen vuoksi vanhustenhuollon haasteet vaikuttavat terveydenhuoltoon. Parainen - Kotihoidon ja kotisairaanhoidon edellytetään alkavan tehdä yhteistyötä toiminnan tehostamiseksi ja sitä kautta kustannusten saamiseksi alas. - Asetetaan työryhmä käymään läpi kunnanosan terveydenhuoltoa ja vanhustenhuoltoa toiminnan tehokkuuden ja kiinteistöjen osalta. (Toimenpideohjelma, kohta 29.) - Työterveyshuollon toiminta ja kustannukset arvioidaan. Sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Wiili-Peltola esittelevänä virkamiehenä esittää saariston terveyskeskuspalvelujen keskittämistä Nauvoon, josta tuetaan muita saariston sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteitä. Perusteet esitykselle ovat seuraavat: Toimintavarmuuden, osaamisen ja asiakasturvallisuuden näkökulmat: henkilöstön rekrytointi Nauvoon on realistisempaa kuin Korppooseen. Jo tällä hetkellä rekrytointi saaristoon on vaikeaa. On vaikea saada sijaisia lomien tai koulutusjaksojen ajaksi. Toiminta on haavoittuvaa ja nojaa muutamiin avainhenkilöihin. Päällekkäiset toiminnot: Kahden lähekkäin sijaitsevan terveyspalvelupisteen ylläpitäminen ei ole toiminnallisesti perusteltua. Kollegoiden välinen konsultaatioapu ja päätöksenteon tukeminen on hajautuneessa toimintamallissa (lääkäri sekä Korppoossa että Nauvossa) vaikeampaa. Jos lääkäripanos keskitetään Korppooseen, Nauvon asukkaat voivat hakeutua Paraisten terveyskeskukseen, koska laboratorio- sekä röntgenpalvelut ovat pääosin Paraisilla. Tämä saattaa johtaa Korppoon lääkäriresurssin vajaakäyttöön. Työntekijöiden työajasta suuri osa kuluu matkustamiseen, joka on pois varsinaisesta työajasta sekä lisää matkakustannuksia. Nauvon terveyskeskuksen ja Grannaksen lisätilojen tarve toteutetaan siten, että kustannukset ovat mahdollisimman pieniä hyödyntäen tarvittaessa yläkoulun (Högstadiet) tiloja. Ikäihmisten, joiden on vaikea liikkua sekä koululaisten lääkäri- ja hoitajapalvelut turvataan lähipalveluna. Ehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy työryhmän ehdotuksen lausunnoksi sosiaali- ja terveysjohtajan ehdottamin muutoksin, jotka koskevat Nauvoa ja Korppoota.

5 Päätös Jäsen Conny Granqvist ehdotti seuraavaa lisäystä kappaleeseen 5: Nauvon, Korppoon ja Houtskarin hammaslääkärintuolit jäävät paikoilleen. Esittelijä ja lautakunta yhtyivät ehdotukseen. Jäsen Regina Koskinen ehdotti kappaleen 5 toisen kohdan poistamista ja korvaamista seuraavasti: Rakennetaan saariston terveyskeskukseen järjestelmä, jossa ajanvaraukseen on yksi puhelinnumero ja ajanvaraaja näkee saariston kokonaisuutena. Pitkän aikavälin tavoitteena on yhtenäisen järjestelmän luominen koko kaupunkiin. Vastaava teksti "Rakennetaan järjestelmä, jossa ajanvaraukseen on yksi puhelinnumero ja ajanvaraaja näkee saariston kokonaisuutena." poistetaan kappaleesta 11. Esittelijä ja lautakunta yhtyivät ehdotukseen. Puheenjohtaja Merja Fredriksson ehdotti seuraavaa muutosta: Kappaleen 6 "Fysioterapeuttien vastaanotto keskitetään" muutetaan muotoon "Saariston fysioterapeuttien vastaanotto keskitetään". Esittelijä ja lautakunta yhtyivät ehdotukseen. Jäsen Regina Koskinen ehdotti kappaleen 16 toisen virkkeen "Asetetaan työryhmä käymään läpi kunnanosan terveydenhuoltoa ja vanhustenhuoltoa toiminnan tehokkuuden ja kiinteistöjen osalta" muuttamista muotoon "Asetetaan työryhmä käymään läpi kaupungin terveydenhuoltoa ja vanhustenhuoltoa toiminnan tehokkuuden ja kiinteistöjen osalta" ja siirtämistä yleiseen osaan kappaleen 8 jälkeen. Esittelijä ja lautakunta yhtyivät ehdotukseen. Puheenjohtaja Merja Fredriksson ehdotti seuraavaa lisäystä kappaleen 11 toisen virkkeen jälkeen (Korppoo): (lääkärikonsultaatiot etänä). Esittelijä ja lautakunta yhtyivät ehdotukseen. Puheenjohtaja Merja Fredriksson ehdotti Kim Lindstedtin kannattamana seuraavaa lisäystä: Nauvon terveysasema toimii saariston terveyskeskuspalvelujen tukipisteenä. Nauvosta käsin tuetaan saariston muita terveydenhuollon toimipaikkoja. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatusta saanut vastaehdotus ja että lautakunnan on siksi äänestettävä esittelijän ehdotuksesta ja Merja Fredrikssonin ehdotuksesta. Puheenjohtaja ehdotti, että lautakunta äänestää esittelijän ehdotuksesta ja Merja Fredrikssonin ehdotuksesta siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät Jaa ja Fredrikssonin ehdotusta kannattavat äänestävät Ei. Äänestys toimitetaan kättä nostamalla. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä puheenjohtajan ehdotuksen äänestysmenettelyksi. Äänestyksessä annettiin Jaa-ääniä 0 kpl Ei-ääniä 11 kpl Liite 1 Äänestyspöytäkirja

6 Puheenjohtaja totesi lautakunnan päättäneen hyväksyä Merja Fredrikssonin ehdotuksen. Puheenjohtaja Merja Fredriksson ehdotti seuraavaa lisäystä kappaleeseen 13 (Iniö): (lääkärikonsultaatiot etänä). Esittelijä ja lautakunta yhtyivät ehdotukseen. Puheenjohtaja totesi, että sosiaali- ja terveyslautakunta oli päättänyt Merja Fredrikssonin tekemän muutosehdotuksen ja lautakunnan yksimielisesti hyväksymien tekstiin tehtyjen tarkistusten mukaisesti. Lautakunta päätti täten antaa seuraavan lausunnon: Sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa säästöehdotuksessaan minimoida toimenpideohjelmassa ehdotetut investointikustannukset. Keskitymme enemmän toimintaan ja vähemmän rakennuksiin. Muutamia yleisiä huomioita ennen kuin siirrymme yksittäisiin kunnanosiin: - Toimialan sairauspoissaolot ovat aivan liian korkealla tasolla ja aiheuttavat kalliita juoksevia kustannuksia. Tähän on puututtava voimakkain ottein negatiivisen suuntauksen kääntämiseksi. Vastuu poissaolojen jatkuvasta seurannasta on esimiehillä. Ulkopuolisen rahoituksen turvin käynnistetään hanke, jonka tavoitteena on saada henkilöstö voimaan paremmin ja jaksamaan työssään ja tällä tavoin vähentää sairauspoissaoloja. - On äärimmäisen tärkeää päästä toteuttamaan kehittämishanketta, jossa keskitytään telelääketieteeseen, työvälineeseen, jota voidaan käyttää saariston terveydenhuollossa. Tämä tulevaisuutta silmällä pitäen. Hanke tulisi käynnistää heti ja sen tulisi olla valmis muutaman vuoden kuluessa. Hoitohenkilöstö on tärkeä resurssi virtuaalisessa terveyskeskuksessa. - Terveydenhuollon toiminta saaristossa jäsennellään yksiköksi, jolla on jonkintyyppistä vastaanottoa kussakin kunnanosassa. Yksikkö ei toimi tietyssä rakennuksessa, vaan yhtenäistä on itse toiminta (toimenpideohjelma, kohta 25). Lopetetaan vanhojen kunnanosien mukainen ajattelu ja toiminta; toiminta perustuu tarpeeseen. Ydinkysymys on tehokas johtaminen, joka ohjaa yksikköä oikeaan suuntaan. - Saariston yhteenlasketun hammaslääkäriresurssin tulisi olla 1,5 hammaslääkäriä. Nauvon, Korppoon ja Houtskarin hammaslääkärintuolit jäävät paikoilleen. - Rakennetaan saariston terveyskeskukseen järjestelmä, jossa ajanvaraukseen on yksi puhelinnumero ja ajanvaraaja näkee saariston kokonaisuutena. Pitkän aikavälin tavoitteena on yhtenäisen järjestelmän luominen koko kaupunkiin. - Saariston fysioterapeuttien vastaanotto keskitetään Korppoon terveysasemalle. Kenttätyötä ja neuvontatoimintaa tehdään koko saariston alueella, mutta itse vastaanotto on sijoitettu Korppooseen.

7 - Rekrytointiprosessia parannetaan koko toiminnan saamiseksi tehokkaammaksi. - Iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuva lääkäripäivystys arvioidaan aikaisemman päätöksen mukaisesti ( ) vuoden 2014 alussa. (Toimenpideohjelma, kohta 28.) Uuden yhteispäivystyksen toimintakustannukset ovat varsin epäselvät. - Asetetaan työryhmä käymään läpi kaupungin terveydenhuoltoa ja vanhustenhuoltoa toiminnan tehokkuuden ja kiinteistöjen osalta. (Toimenpideohjelma, kohta 29.) Houtskari - Terveystalo siirretään Fridhemiin synergiavaikutusten aikaansaamiseksi. Tätä varten tarvitaan pieni lisärakennus (noin m 2, investointikustannus enintään euroa). On tärkeää painottaa tilojen monitoimisuutta, eli tavoitteena on, että kukin työhuone on maksimaalisessa käytössä. Koska kaikentyyppisiä vastaanottoja ei pidetä päivittäin, ne voidaan järjestää samassa huoneessa, esimerkkinä lääkäri ja fysioterapeutti. (Toimenpideohjelma, kohta 23 ja 24.) - Lopetetaan sairaanhoitohenkilöstön varallaolo. - Lääkärinvastaanotto suunnilleen yhtenä päivänä viikossa (lääkärikonsultaatiot etänä). - Fysioterapiatoimintaa tarpeen mukaan. Annetaan yksityiselle toimijalle mahdollisuus vuokrata tiloja. Korppoo - Korppoon terveysasemaa hyödynnetään tehokkaasti ja täysimääräisesti. Jos tiloja vapautuu, ne annetaan vuokralle. (Toimenpideohjelma, kohta 26.) - Lääkärinvastaanotto noin kaksi kertaa viikossa (lääkärikonsultaatiot etänä). - Hoitohenkilöstö entisen mallin mukaisesti, mutta reseptihoitajia käytetään parhaalla mahdollisella tavalla saaristossa - tältä osin myös katsottava todellista tarvetta. - Korppoon terveysasemalla vapautetaan yöpymistiloja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, mikäli niitä tarvitaan. Näin edesautetaan rekrytointia muun muassa vanhustenhuoltoon. Nauvo - Terveydenhuoltoon ei tarvita lisätiloja eikä uusia investointeja. (Toimenpideohjelma, kohta 27.) - Lääkärinvastaanotto kaikkina arkipäivinä. - Fysioterapeutin tilat vapautetaan vanhustenhuollolle. - Nauvon terveysasema toimii saariston terveyskeskuspalvelujen tukipisteenä. Nauvosta käsin tuetaan saariston muita terveydenhuollon toimipaikkoja.

8 Iniö - Iniössä terveydenhuolto on vahvasti kytköksissä vanhustenhuollon kanssa (yhteistyötä tekevä henkilöstö) eikä sitä sen vuoksi voida tarkastella yksittäisenä osana ottamatta toista osaa huomioon. (Toimenpideohjelma, kohta 22.) - Lääkärinvastaanotto suunnilleen kerran joka toinen viikko (lääkärikonsultaatiot etänä). - Suurena huolena Iniön kohdalla on Aftonro ja mittavat vaikeudet saada rekrytoitua sinne henkilöstöä. Aftonron sairaanhoitaja on samaan aikaan terveydenhoitajan tärkeä yhteistyökumppani ja sen vuoksi vanhustenhuollon haasteet vaikuttavat terveydenhuoltoon. Parainen Kotihoidon ja kotisairaanhoidon edellytetään alkavan tehdä yhteistyötä toiminnan tehostamiseksi ja sitä kautta kustannusten saamiseksi alas. Työterveyshuollon toiminta ja kustannukset arvioidaan.

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Työryhmä on kokoontunut kolmesti keskustelemaan perusterveydenhuollon tasosta lääkäreiden ja hoitohenkilöstön edustajien kanssa.

Työryhmä on kokoontunut kolmesti keskustelemaan perusterveydenhuollon tasosta lääkäreiden ja hoitohenkilöstön edustajien kanssa. Houtskarin lautakunta 17 11.05.2015 Lausunto perusterveydenhuollon tasosta Houtskarin kunnanosassa 1881/05.00/2015 Houtskarin lautakunta 11.05.2015 17 Valmistelija Esittelijä Puheenjohtaja Sune Linde Puheenjohtaja

Lisätiedot

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen:

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen: Kaupunginhallitus 156 23.06.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 28.08.2014 Selvitys Turun hallinto-oikeudelle Cornelius Collianderin ym. valituksen johdosta koskien sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon taso Iniön, Houtskarin, Korppoon ja Nauvon kunta-alueilla, raportti

Perusterveydenhuollon taso Iniön, Houtskarin, Korppoon ja Nauvon kunta-alueilla, raportti Sosiaali- ja terveyslautakunta 123 19.11.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 22 10.03.2016 Kaupunginhallitus 89 25.04.2016 Perusterveydenhuollon taso Iniön, Houtskarin, Korppoon ja Nauvon kunta-alueilla,

Lisätiedot

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista.

Lautakunta toivoo, että kaupunki vielä harkitsee päätöstään hammaslääkärin laitteiden siirtämisestä pois Houtskarista. 5 11.03.2015 40 16.04.2015 18 11.05.2015 69 11.06.2015 29 25.11.2015 8 04.02.2016 15 21.03.2016 Houtskarin hammashoito 1770/05.08.01/2014 11.03.2015 5 Lautakunta toteaa, että kaupunginvaltuusto pienensi

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383 Esittelijä

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen Ympäristölautakunta 179 16.11.2016 Kaupunginhallitus 258 28.11.2016 Kaupunginvaltuusto 130 13.12.2016 Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen 3476/02.05.00.00/2016 Ympäristölautakunta 16.11.2016 179 Valmistelija

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan:

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan: Byggnämnden/Rakennuslautakunta 70 26.08.2015 Kaupunginhallitus 250 26.10.2015 Ehdotus Paraisten kaupungin rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Byggnämnden/Rakennuslautakunta 26.08.2015 70 Valmistelija V.t

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi Terveyslautakunta 36 28.04.2015 Kaupunginhallitus 197 11.05.2015 Kaupunginhallitus 242 08.06.2015 Terveyslautakunta 66 22.09.2015 Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus

Lisätiedot

Nauvon ja Korppoon vuosiluokkien 7 9 opetuksen ja terveydenhuollon tilaratkaisuja selvittänyt työryhmä, Korppoon lautakunta

Nauvon ja Korppoon vuosiluokkien 7 9 opetuksen ja terveydenhuollon tilaratkaisuja selvittänyt työryhmä, Korppoon lautakunta Korppoon lautakunta 24 27.08.2014 Nauvon ja Korppoon vuosiluokkien 7 9 opetuksen ja terveydenhuollon tilaratkaisuja selvittänyt työryhmä, Korppoon lautakunta 1000/00.00.01.01/2014 Korppoon lautakunta 24

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI

LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI Kaupunginhallitus 100 08.04.2008 Kaupunginvaltuusto 38 15.04.2008 Lapsi- ja nuorisoasioiden jaosto 20 17.04.2008 Kaupunginhallitus 120 06.05.2008 LASTEN PÄIVÄHOIDON TILAKYSYMYSTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi Järjestelytoimikunta 32 07.05.2008 Järjestelytoimikunta 67 10.09.2008 Järjestelytoimikunta 83 01.10.2008 Järjestelytoimikunta 88 22.10.2008 HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN 55/01/010/2008 JÄRJTOIM 32 Liite

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (5) 185 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Petra Malinin ym. talousarvioaloitteesta koskien sosiaalialan työn kehittämisresurssien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.

Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016. Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00. Kaupunginhallitus 58 21.03.2016 Kaupunginhallitus 73 04.04.2016 Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 21.03.2016 58 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen:

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen: Kaupunginhallitus 156 23.06.2014 Selvitys Turun hallinto-oikeudelle Cornelius Collianderin ym. valituksen johdosta koskien sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä Paraisten terveyskeskuksen päivystyksestä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen.

Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen. Kaupunginhallitus 222 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 65 29.09.2014 Lausunto esityksestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi 324/05.00/2013 Kaupunginhallitus 15.09.2014 222 Esittelijä: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Kaupunginhallitus 211 03.10.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin 18 000 euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä

Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin 18 000 euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä Kulttuurilautakunta 55 10.10.2007 Kulttuurilautakunta 22 05.06.2008 Kaupunginhallitus 160 24.06.2008 PARGAS IF:N HIIHTOJAOSTON ANOMUS KAUPUNGILLE MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMISESTÄ UUDEN LUMITYKIN HANKINTAA VARTEN

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Toimenpideohjelma 2013

Toimenpideohjelma 2013 Kaupunginhallitus 142 10.06.2013 Kulttuurilautakunta 70 14.08.2013 Toimenpideohjelma 2013 564/02.00/2013 Kaupunginhallitus 10.06.2013 142 Valmistelija ja esittelijä: Kaupunginjohtaja Folke Öhman, puh.

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10. Sosiaali- ja terveysltk. 103 06.09.2016 Kaupunginhallitus 281 19.09.2016 TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.102/2015 SOTEL 06.09.2016 103 Valmistelu ja lisätiedot: terveyspalveluiden johtaja

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 15 06.03.2017 63 14.03.2017 Lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Utlåtande

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA Perusturvalautakunta 25.11.2014 ( 111): Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä on käsitellyt Riihimäen

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 54 16.6.2015 48 Asianro 2008/05.17.01/2015 Vaalijalan laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten asumisen ja päivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk 15 06.03.2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Begäran om utlåtande om utkast till valfrihetslagstiftning

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1 Arja Heittola Marita Marttila Sari Koistinen 12.1.2015 TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1. KONSULTTISELVITYKSESTÄ: Erikoissairaanhoidon poliklinikkakäyntimäärät korkeat kautta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 229. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 229 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (osittain pöydälle 7.12.2016) Valtuusto päättää vuoden 2017 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaalilautakunta Sosj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (6) 70 Sosiaalilautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tea Vikstedtin ym. sähköistä ajanvarausjärjestelmää koskevasta aloitteesta HEL 2011-007003

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä

Kokouspäivämäärä 1 Dnro: KONCERN 298/2016 VALT 4 PALVELUSETELIEN KÄYTTÖÖNOTOSTA Kh 25.10.2016 130 VALMISTELU (kunnanjohtaja Anneli Pahta) Monet kunnat ovat ottaneet käyttöön palvelusetelit lisätäkseen asukkaidensa mahdollisuuksia

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 344 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2016 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 28.01.2014 Sivistyslautakunta 7 06.03.2014 Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella 973/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 64 17.03.2014 Kaupunginhallitus 99 28.04.2014 Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä 1172/01.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot