Toimintakertomus 2012 Strateginen johtaminen kuntaorganisaatioissa: strategia verkostoissa ja maineenhallintavalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2012 Strateginen johtaminen kuntaorganisaatioissa: strategia verkostoissa ja maineenhallintavalta"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2012 Strateginen johtaminen kuntaorganisaatioissa: Toimintakertomuksen on laatinut tutkimusryhmän johtaja Eero Vaara ja tutkijat Virpi Sorsa ja Kari Jalonen. 1 (6)

2 Strateginen johtaminen kuntaorganisaatiossa -hankkeessa on kartoitettu kuntaorganisaation strategisen suunniteluun ja johtamiseen liittyviä erityshaasteita käytäntöteoreettisesta näkökulmasta. Hankkeessa keskityttiin kolmeen kuntastrategiaa koskettavaan ilmiöön: strategiaan strategia olemassa olevissa verkostoissa metropolialueella, metropolibrändin rakentaminen kaupunkien välisessä yhteistyössä sekä fuusioiden problematiikkaan. Tutkimuskohteena on ollut Lahden kaupunki. Hankkeen tutkimustyö on ollut monimenetelmällistä ja monitieteistä sekä sisältänyt yhteistyötä kansainvälisten huippututkijoiden kanssa. Hanke tukee suoraan yhteistyökumppanin ja välillisesti myös muiden alueen kaupunkien kehittämistoimintaa. Tutkimusryhmän johtajana on toiminut professori Eero Vaara Svenska Handelshögskolanista (Hanken), ja tutkijoina Virpi Sorsa (KTT, YTM, Hanken) ja Kari Jalonen (DI, tohtoriopiskelija, Hanken). Hankkeen tutkijat ovat tehneet yhteistyötä Lahden kaupungin johdon kanssa (yhteyshenkilöt kehitysjohtaja Jose Valanta ja strategiapäällikkö Santtu von Bruun). Lisäksi on tehty läheistä tutkimusyhteistyötä professori Saku Mantereen (Hanken), yliopistonlehtori Pekka Pällin (Aalto-yliopisto), professori Janne Tienarin (Aaltoyliopisto), professori Julia Balogunin (Lancaster University), sekä professori Ann Langleyn (HEC Montreal). Eero Vaara oli hankkeeseen liittyen tutkimusvierailulla Copenhagen Business Schoolissa maalis-huhtikuussa ja Lancasterin yliopistossa lokakuussa. Nämä koulut rahoittivat matkat suurimmaksi osaksi. Hankkeesta rahoitettiin Virpi Sorsan tutkimusvierailu HEC Montrealiin, jossa Sorsa esitteli tutkimuksen tuloksia, valmisteli tulevia julkaisuja, sekä tulosten jatkokehittelyn kannalta tärkeitä konferenssiesityksiä European Group of Organizational Studies-konferenssissa. Tutkimushankkeen yhteydessä tehtyä työtä on myös rahoitettu Työsuojelurahaston (TSR) rahoittaman Kehityskeskustelut dialogisen johtamisen välineenä (Aalto-yliopisto ja Hanken) tutkimus projektin ja Strategia dialogina (Hanken ja Aalto-yliopisto) projekteista. Hanken on lisäksi rahoittanut hankkeelle tärkeiden ulkomaalaisten yhteistyökumppaneiden matkakuluja tukeakseen yhteistyötä kansanvälisellä tasolla. Lahti on tukenut tutkimusprojektia rahoittamalla tutkijoiden matkakustannuksia. Lisäksi Kari Jalosen ja Virpi Sorsan tutkimustyötä on osittain rahoitettu säätiöiden tarjoamien apurahojen turvin. Tutkimushankkeessa on jatkettu läheistä yhteistyötä Lahden kaupungin kanssa kaupungin strategisen johtamisen kehittämisen parissa. Hankkeen tutkijat ovat keränneet merkittävän määrän aineistoa strategiaan liittyvissä kokouksissa, ottaneet osaa kaupungin johdon seminaareihin ja käyneet jatkuvaa vuoropuhelua kaupungin strategisesta johtamisesta vastaavien viranhaltijoiden ja poliitikkojen kanssa. Yhteistyö on ollut akateemiseksi tutkimusyhteistyöksi luottavaista ja molemminpuolista: aineiston keruun lisäksi hankkeen tuloksia on esitelty Lahden poliittiselle ja virkamiesjohdolle. Hankkeen kustannuksista osa realisoituu aikataulumuutosten vuoksi vasta vuoden 2013 puolella. Litterointitoimeksiantomme toteutus lykkäytyi vuodenvaihteen yli, ja tämä syntyvä kustannus puuttuu siksi vielä oheisesta talousraportista. Lisäksi osa suunnitelluista työtehtävistä (tutkimusassistentin palkkakustannukset, 2 kk) jäi toteutumatta. Pyydämme syntyneen ylijäämän siirtoa vuoden 2013 jatkohankkeelle tälle vuodelle siirtyneiden palkkakustannusten kattamiseen. 2 (6)

3 Hankkeen akateemiset tulokset Akateemiset julkaisut ja konferenssiesitykset: Jalonen, Kari & Schildt, Henri & Vaara, Eero Language games and strategic concepts: Organizational unity without uniformity. 28 th EGOS Colloquium, Helsinki, Sorsa, Virpi (2012): Discourse and the Social Practice of Strategy: Of interaction, texts, and power effects. Economics and Society. Publications of the Hanken School of Economics. Sorsa, Virpi: Who is the strategist? An analysis of a disagreement in strategy formulation meeting, Binaries in Battle-kirjaseminaari, Helsinki, Sosiaalihistorian laitos, Sorsa, Virpi: Discourse and the social practice of strategy: Of interaction, texts, and power effects, Research seminar, Department of Communication, Aalto University School of Business, Sorsa, Virpi: Who is the strategist? Leadership practices and roles in strategy formulation, The Academy of Management Annual Meeting, Boston, US, Sorsa, Virpi: Government@Lahti: Managing the population through outsourcing responsibility, EGOS Colloquium, Helsinki, Sorsa, Virpi: Who is the strategist? A conversation analysis of a disagreement through which strategic actor s role is contested and regained in strategy formulation, Binaries in Battle-kirjaseminaari, Helsingin yliopiston kielikeskus, Vaara, Eero, Sorsa, Virpi & Langley, Ann: Sociopolitical and Textual Agency in Strategy Formation. Fourth International Symposium on Process Organization Studies, Kos, Greece, Vaara, E. and Durand, R How to make strategy research connect with broader issues that matter? Strategic Organization, 10(3): Vaara, E. and Whittington, R Strategy as Practice: Taking social practices seriously. Academy of Management Annals, 6(1): Muut julkaisut: Miten strategia näkyy ja kuuluu kehityskeskusteluissa? Raportti Lahden kaupungin johtoryhmälle (Sorsa, Pälli) Muut esiintymiset: Virpi Sorsan väitöstilaisuus klo 12, Hanken School of Economics. 3 (6)

4 Osallistuminen tieteellisiin työryhmiin: Kaupunkitutkimuksen Think Tank (Sorsa) Muu yhteistyö kuntasektorin kanssa Lahden kaupungin strategian observointi, kevät ja syksy 2012 (Jalonen, Sorsa) Jatkotutkimuksen suunnittelu Lahden kaupungin kehittämistoimen kanssa (Jalonen, Sorsa) Kehityskeskusteluja koskeva yhteistyö Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen yksikön kanssa (Sorsa, Pälli) 4 (6)

5 Talousraportti Matkakulut Konferenssimatkoja Tutkimusvierailuja Aineistonkeruu ja käsittely Materiaalin kerääminen Ulkomaalaisten vieraiden vierailut ja esitelmät Valmistelutyötä konferenssi esitelmiä varten. Palkkakustannukset sivukuluineen Tutkimusassistentti Stella Lönnholm Prof. Eero Vaara Budjetoitu Toteutunut Selite Osallistumiset ja esitelmät mm EGOS*- ja AoM**-konferenseissa, tutkimusvierailu HEC Montreal iin, Copenhagen Business Schooliin sekä Lancasterin yliopistolle *** Ulkomaalaisten yhteistyökumppaneiden matkakuluja ovat rahoittaneet mm. Suomen akatemia sekä Hanken Palkat rahoitettu osittain muista lähteistä (Hanken ja TSR) Yleiskulut (Hanken) Muut kulut Jäsenmaksut (EGOS, AoM) sekä kahden tutkimusseminaarin kustannukset YHTEENSÄ: *** * European Group of Organisation Studies, Helsinki, kesä 2012 ** Academy of Management Annual Meeting, Chicago, USA, kesä 2012 *** Tämän lisäksi hankkeelle kohdentuu vielä laskuttamaton litterointikustannus. Tämä palvelu on sovittu ja liittyy vuoden 2012 tavoitteisiin, muttei ehtinyt laskutukseen vuoden 2012 aikana. Täten hankkeen yhteenlasketut kustannukset ovat Rahoitus: Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka-ohjelma (80 %) Hanken School of Economics (20 %) Yhteensä (6)

6 Jatkosuunnitelmat Tutkimustyötä on määrä jatkaa vuonna Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka-ohjelman myöntämä rahoitus Strateginen johtaminen kuntaorganisaatiossa: kilpailu, yhteistyö ja maineenhallinta - hankkeelle mahdollistaa työn jatkamisen ja syventämisen, sekä sen laajentamisen esiin nousseen kilpailun ja yhteistyön välisen dynamiikan tutkimukseen. Hanken tukee myös jatkossa aiheen parissa tehtävää tutkimusta mm. rahoittamalla ulkomaalaisten yhteistyökumppaneiden matkakuluja ja tarjoamalla tutkijoiden tarvitseman infrastruktuurin. Uuteen tutkimusprojektiin on jo aloitettu työtä: aineiston keruu on jatkunut saumattomasti, ja työn alla on useita artikkeleita hankkeen keskeisistä aiheista. Pyydämme hankkeen ylijäämän (4 820 ) siirtämistä tulevalle hankkeelle Strategia organisaatioverkostoissa-hankkeessa tehdyn työn jatkamiseksi. 6 (6)

Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara

Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara Talousjohtaja strategiavaikuttajana: Kohti dialogista johtamista? Eero Vaara http://www.hanken.fi/staff/vaara Strategisen johtamisen ongelmia» Toiminnallistamisen ( implementointi, jalkauttaminen ) vaikeudet»

Lisätiedot

TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA

TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA Saku Mantere, Eero Vaara, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy (Aalto/Tuotantotalous) 18.11.2011 STRATEGIA JA IHMISET Strategian eriskummallisuuksia 1. Strategia

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen

Lisätiedot

Fintrip - verkostoanalyysi

Fintrip - verkostoanalyysi Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip - verkostoanalyysi Tuloksia lyhyesti 27.8.2013 Selvityksen tavoitteena oli lisätä tietoa Suomen liikenteen ja siihen liittyvän infra-alan ja

Lisätiedot

TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto

TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto Väitöskirjaprojekti alkaa Vuoden 2006 alusta Comenius-projektiin tutkijaksi gradu saatava valmiiksi tammikuussa 2006 Valmistuminen teologian maisteriksi 03/2006 Tutkimustyö

Lisätiedot

Strateginen johtaminen kuntaorganisaatiossa: kilpailu, yhteistyö ja maineenhallinta

Strateginen johtaminen kuntaorganisaatiossa: kilpailu, yhteistyö ja maineenhallinta Strateginen johtaminen kuntaorganisaatiossa: kilpailu, yhteistyö ja maineenhallinta Professori Eero Vaara Svenska handelshögskolan PB 479 00101 Helsinki t: +358 9 4313 3301 m: +358 50 3059 359 1 STRATEGINEN

Lisätiedot

TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA. Saku Mantere, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy

TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA. Saku Mantere, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA Saku Mantere, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy Hukkuvatko organisaatiot strategioihinsa? Viestintästrategia Konsernistrategia Henkilöstöstrategia Tukiprosessien

Lisätiedot

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen

Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Yliopiston ajatus ja strateginen johtaminen Sosiologipäivät, Kuopio Korkeakoulutuksen sosiologia -työryhmä Jarkko Tirronen YTT Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus jarkko.tirronen@uef.fi Jarkko Tirronen

Lisätiedot

Case työpaja: Botnia. TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila

Case työpaja: Botnia. TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila Case työpaja: Botnia TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu 10. 11. 2009 Pia Lotila Case opetuksen tavoitteet Perustuu keskusteluun: omien näkemysten esittäminen ja toisten kuunteleminen Tiedon soveltaminen

Lisätiedot

Metropolibrändi hankkeen esittely

Metropolibrändi hankkeen esittely Metropolibrändi hankkeen esittely 1. Yleisesti hankkeesta 2. Hanke vuosina 2010 ja 2011 3. Teemat, toiminta ja julkaisut vuonna 2012 4. Hankkeen jatko kuluvan vuoden aikana 1 Yleisesti hankkeesta KatuMetro

Lisätiedot

2010 Yliopistonlehtori, oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus, määräaikainen työsuhde 8/2010 12/2011, Itä-Suomen yliopisto,

2010 Yliopistonlehtori, oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus, määräaikainen työsuhde 8/2010 12/2011, Itä-Suomen yliopisto, Syntynyt 27.10.1959 Juuka. Perhe Poika (1979) ja tytär (1989) Koulutus 2010 Hallintotieteiden tohtori, HTT, Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, oikeustieteiden laitos,

Lisätiedot

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli 01.02.2012 Suomen suurin ammattikorkeakoulukokonaisuus FUAS toimii Helsingin laajalla metropolialueella Opiskelijoita 21.000 HAMK LAMK Henkilöstöä 1.700 Liikevaihto

Lisätiedot

Prognos Julkaisusuunnitelmat

Prognos Julkaisusuunnitelmat Prognos Julkaisusuunnitelmat Työsuunnitelmiin liittyvien raporttien ja vuosiseminaarien lisäksi suunnitellut julkaisut Casejoryt 09/2005 & JR4 25.1.2005 päivitetty tilanne Casejoryt 04/2006 päivitetty

Lisätiedot

Koditta kotoutujat Tutkimus maahanmuuttajataustaisista asunnottomista nuorista

Koditta kotoutujat Tutkimus maahanmuuttajataustaisista asunnottomista nuorista Koditta kotoutujat Tutkimus maahanmuuttajataustaisista asunnottomista nuorista Tutkija Marja Katisko (VTT) Diakonia-ammattikorkeakoulu Metropolialue muutoksessa KatuMetro/Helsingin yliopisto 31.3.2015

Lisätiedot

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support 16.11.2016 The quality policy principles governing the activities of Aalto University

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3)

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) code name 1 2 sum YATJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YATJA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal Change

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Publications List of principal publications

Publications List of principal publications Publications List of principal publications Saku Mantere Papers published in international journals with referee practice 1. Mantere, S., Schildt, H. & Sillince, J.A.A. The Reversal of Strategic Change.

Lisätiedot

YAMK-tutkinnon verkostomainen kehittämismalli FUAS GRADUATE SCHOOL. Katri Ojasalo Yliopettaja, Laurea

YAMK-tutkinnon verkostomainen kehittämismalli FUAS GRADUATE SCHOOL. Katri Ojasalo Yliopettaja, Laurea YAMK-tutkinnon verkostomainen kehittämismalli FUAS GRADUATE SCHOOL Katri Ojasalo Yliopettaja, Laurea 2 ESITYKSEN ETENEMINEN Mikä on FUAS-liittoutuma? FUAS:n YAMK-tunnuslukuja Mikä on FUAS Graduate School?

Lisätiedot

Alla olevassa listassa on esitetty 2005 2008 ja 2008 2010 opetussuunnitelmien opintojaksojen vastaavuudet.

Alla olevassa listassa on esitetty 2005 2008 ja 2008 2010 opetussuunnitelmien opintojaksojen vastaavuudet. Alla olevassa listassa on esitetty 2005 2008 ja 2008 2010 opetussuunnitelmien opintojaksojen vastaavuudet. Vanhat suoritukset käyvät 2008 2010 opetussuunnitelman mukaisiin opintokokonaisuuksiin vastaavina

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009 Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen linjaukset vuodelle 2009 Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö 4.12.2008 Erikoistutkija Olli Poropudas

Lisätiedot

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja PHKKn visio 2017 Olemme oppimisen ja kestävän uudistamisen kansainvälinen

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet

Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet Opetusministeriö 2.11.2009 Tutkimushanke Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet Tutkijatiimi

Lisätiedot

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang

Lisätiedot

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

Verkostojen voima saako rahalle vastinetta?

Verkostojen voima saako rahalle vastinetta? Verkostojen voima saako rahalle vastinetta? Kv-kevätpäivät Sessio B1, 13.5.2014 Kirsti Virtanen, Turun ammattikorkeakoulu Mervi Rantanen, Aalto-yliopisto Sisältö 1. Verkostoyhteistyön johtaminen - case

Lisätiedot

Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit

Roolipeliharjoitus. - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit Peda-forum 2017, Vaasa Kokemuksia digitaalisen opettamisen kehittämisestä Roolipeliharjoitus - Opiskelijoiden suunni=elemat neuvo=eluvideot ja niiden vertaisarvioinnit Anne-Maria Holma, Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

Tulevaisuuden tekijät ja johtaminen

Tulevaisuuden tekijät ja johtaminen Tulevaisuuden tekijät ja johtaminen Janne Tienari Janne Tienari Professori, Organisaatiot ja johtaminen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Dosentti, Lappeenrannan teknillinen yliopisto & Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YABIAI15A3)

Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YABIAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Biotalouden liiketoiminnan kehittämisen koulutus (YABIAI15A3) code name 1 2 sum YABIA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YABIA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal

Lisätiedot

Curriculum vitae. Saku Mantere. Contact: Mobile: +358-50-381 9782 E-mail: saku.mantere@hanken.fi. Personal details:

Curriculum vitae. Saku Mantere. Contact: Mobile: +358-50-381 9782 E-mail: saku.mantere@hanken.fi. Personal details: Curriculum vitae Saku Mantere Contact: Mobile: +358-50-381 9782 E-mail: saku.mantere@hanken.fi Personal details: Born April 3rd, 1974 Married, Two children Academic degrees: o PhD (Doctoral dissertation

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2015 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Itämeri -seminaari 3.12.2008

Itämeri -seminaari 3.12.2008 Itämeri -seminaari 3.12.2008 HAAGA-HELIA amk Liisa Rohweder KTT, yliopettaja Kestävä kehitys ja vastuullinen liiketoiminta 1 Miksi HAAGA-HELIA otti Itämerihaasteen vastaan? Yhteiskuntavastuullista toimintaa

Lisätiedot

punainen lanka - Kehitysjohtaja Mcompetence Oy 20.3.2012 markokesti.com Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka Sykettätyöhön.

punainen lanka - Kehitysjohtaja Mcompetence Oy 20.3.2012 markokesti.com Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka Sykettätyöhön. Henkilöstötuottavuuden punainen lanka - työhyvinvoinnilla tuottavuutta Marko Kesti Kehitysjohtaja Mcompetence Oy 20.3.2012 Ota yhteyttä ja seuraa blogiani: markokesti.com Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka

Lisätiedot

Utajärven kunnan uusi hallintomalli. Kuntamarkkinat 12.9.2012

Utajärven kunnan uusi hallintomalli. Kuntamarkkinat 12.9.2012 Utajärven kunnan uusi hallintomalli Kuntamarkkinat 12.9.2012 Miksi uutta hallintomallia ryhdyttiin kehittämään? Valtuustopäätös 31.8.2010: Kunnassa käynnistetään hanke, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen.

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintorakenne muuttuu 1.8.2016. Opiskelija voi siirtyä suorittamaan KTK-tutkinnon etussuunnitelmien

Lisätiedot

Sivu 1. Julkaisuluettelo. Kirjavainen (e Viitanen, o.s. Raunio), Paula

Sivu 1. Julkaisuluettelo. Kirjavainen (e Viitanen, o.s. Raunio), Paula Sivu 1 Julkaisuluettelo Kirjavainen (e Viitanen, o.s. Raunio), Paula 2014 Aaltonen, T. Kirjavainen, P. Pitkänen, E. (2014) Kutsumusjohtaja. Talentum Kirjavainen, P. (2014) Yksilöllisyys, yhteisöllisyys,

Lisätiedot

1998a [1997]: 16, Raevaara et al. 2001: 15]:

1998a [1997]: 16, Raevaara et al. 2001: 15]: ,.,, -.,. [Nuolijärvi & Tiittula 2000: 80],.,, ([ 12],. [ 2006]);,,,..,. [2002: 3] -,,,, -,. «, -,,,. [---],» [ ]..,,,,.,, (.,, [Kajanne 2001a, 2001b; Berg 2001, 2003]).,,.,,,....,,,.,,.., -.,,,. ,,.,,.

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,

Lisätiedot

STRATEGINEN KUMPPANUUS KANSAINVÄLINEN KATSAUS

STRATEGINEN KUMPPANUUS KANSAINVÄLINEN KATSAUS STRATEGINEN KUMPPANUUS KANSAINVÄLINEN KATSAUS FiBSin ja IBM:n Joulubasaari Yritysten ja järjestöjen yhteistyön arki 13.12.2012 Salla Laasonen KTT, tutkijatohtori Markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Kahvittelusta tositoimiin

Kahvittelusta tositoimiin Kahvittelusta tositoimiin Vierailut ja delegaatiot Aaltoon osana kansainvälistymisstrategiaa Toukokuu 2012 Leena Plym-Rissanen Aalto University - Where Science and Art meet Technology and Business A merger

Lisätiedot

Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä Projektiryhmä: Professori Seppo Hölttä, tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara ja yliassistentti Jussi Kivistö

Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä Projektiryhmä: Professori Seppo Hölttä, tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara ja yliassistentti Jussi Kivistö YLIOPISTOJEN UUDISTUVAT RAKENTEET JA DYNAMIIKKA Osaprojekti 3 yhteishankkeessa Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (2008-09) Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA

SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA 2013 2014 KOULUTUSOHJELMAN OPINTOJEN laajuus on 84 opintopistettä, josta syventävien opintojen laajuus on vähintään 66 opintopistettä,

Lisätiedot

Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen vuosina 1997 2007

Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen vuosina 1997 2007 Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen vuosina 1997 2007 Kyselytutkimuksen tuloksia Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi tapaaminen 13.2.2009 HENKILÖSTÖN TYÖKYKY JA YRITYKSEN MENESTYMINEN VUOSINA

Lisätiedot

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet

LUONNOS ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS. Kumppanuuden osapuolet ELINVOIMAPOLIITTINEN KUMPPANUUSSOPIMUS Kumppanuuden osapuolet Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia (y-tunnus 2109309-0) Urheilukatu 6 95400 Tornio Palvelunumero 040 713 9305 Sähköposti ammattiopisto@lappia.fi

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Paula Kilpinen, Toimitusjohtaja, HRM Partners, Tutkijatohtori, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu, Johtamisen laitos CEOs top concerns Improving organizational

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä Tuomo Laitila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Jyväskylä 15.6.2015 1 KARVI on lain (1295/2013) mukaan koulutuksen

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma Dinno 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Yksi kuudesta Tekesin Työelämäinnovaatiotaktivointihankkeessa rahoitetusta julkisen tutkimuksen ohjelmasta

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja

Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja Ajatuksia ja tuloksia yhteisistä pohdinnoista Valtionhallinnon johdon tuen, Aalto EE:n ja HAUSin kesken Johdon foorum 8.4.2014 Anneli Temmes, Minna Wickholm

Lisätiedot

Yhteisöviestinnän johtaminen Tavoitteet, sisältö ja muodot

Yhteisöviestinnän johtaminen Tavoitteet, sisältö ja muodot Yhteisöviestinnän johtaminen Tavoitteet, sisältö ja muodot Viestinnän erikoiskurssi professori Leif Åberg kevät 2011 Sisältö Kurssilla tarkastellaan työyhteisöjen viestintää viestinnän johtamisen (communications

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(9) TU-53 TYÖPSYKOLOGIA JA JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Tuo-53.106 Työpsykologian perusopintojakso

Lisätiedot

Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen ja tavoitteellisem

Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen ja tavoitteellisem Strategiapohjainen osaamisen johtaminen 3.5.2016 Heidi Ahokallio-Leppälä Tutkimuksen lähtökohtana toimintaympäristön muutos o o o o o Ammattikorkeakoulut käyvät läpi rakenteellista muutosta -> strategisen

Lisätiedot

Matti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki

Matti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki Department of Economics Aalto University School of Economics P.O. Box 21240, 00076 Aalto Helsinki, Finland Tel: +358(0)40 304 5515 m.sarvimaki@lse.ac.uk http://hse-econ./sarvimaki/ Matti Sarvimäki July

Lisätiedot

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Maarika Maury Kissconsulting Creative Commons Dreamstime Free Stock Photos KISSCONSULTING Perustettu vuonna 1990 Muutosloikka

Lisätiedot

KUNNAT SOSIAALISEN YHTEISKUNTAVASTUUN TOTEUTTAJINA SUOMESSA. - Case-tutkimus henkilöstövastuullisuuden toteutumisesta kolmessa kaupungissa

KUNNAT SOSIAALISEN YHTEISKUNTAVASTUUN TOTEUTTAJINA SUOMESSA. - Case-tutkimus henkilöstövastuullisuuden toteutumisesta kolmessa kaupungissa KUNNAT SOSIAALISEN YHTEISKUNTAVASTUUN TOTEUTTAJINA SUOMESSA - Case-tutkimus henkilöstövastuullisuuden toteutumisesta kolmessa kaupungissa Kuntajohtamisen työryhmä TUTKIMUKSEN TAUSTAA Kuntien tehtävät lisääntyneet

Lisätiedot

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab Mikä USO-hanke USO I-hanke (2010-2012) on ollut osa

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle HanselForum ICT-päivä 2013 26.9.2013 Avoin menetelmä on turvallinen valinta Tietohallintomalli, ICT Standard for Management on tietohallinnon johtamisen

Lisätiedot

Master-opinnot Haaga-Heliassa. Avoin AMK infoilta Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö

Master-opinnot Haaga-Heliassa. Avoin AMK infoilta Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö Master-opinnot Haaga-Heliassa Avoin AMK infoilta 20.8.2019 Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö Koulutukset uudessa Master-OPSissa NYKYISET 1. Degree Programme in Aviation and Tourism Business, Master of

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Suomen suurin kaupunki metropolialueen ulkopuolella, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista

Lisätiedot

Tiede yhteiskunnassa ohjelman 2013 haku

Tiede yhteiskunnassa ohjelman 2013 haku Tiede yhteiskunnassa ohjelman 2013 haku 7. Puiteohjelman infopäivä, Messukeskus 4.9.2012 Risto Alatarvas 2 Tiede yhteiskunnassa -hankkeiden suomalaiset osallistumiset, koordinointi ja rahoitus sekä hakemusten

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä

Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä Cerion ohjaamo: Strategian suunnittelusta raportointiin - kokonaisvaltainen johtamisen tietojärjestelmä Terveydenhuollon ATK-päivät 25.5.2016 Kari Karru Cerion solutions Oy Johtaminen Johtamisen prosessi

Lisätiedot

Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä. Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008

Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä. Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008 Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008 Markkinointi murroksen välineenä Aiheena tänään + Spirittiä mulle + Spirittiä sulle + Spirittiä

Lisätiedot

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Pasi Patrikainen Kunnossapitopäällikkö POS ELY Pasi Patrikainen POS ELY/ L-vastuualue 5.10.2010 1 Sisältö Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Ajankohtainen symboli Uskommeko oikeisiin asioihin? Johtamisen uusi symboli Voima vs. ketteryys voittamisesta Voittajia

Lisätiedot

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN Virpi Ruohomäki FT, erikoistutkija, projektipäällikkö Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015, Helsinki Tutkimushankkeella menetelmiä, välineitä ja hyviä

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Osaamistarpeiden strategialähtöinen ennakointi ja johtaminen. Esimiestyö osaamisen kehittämisen välineenä

Osaamistarpeiden strategialähtöinen ennakointi ja johtaminen. Esimiestyö osaamisen kehittämisen välineenä Osaamistarpeiden strategialähtöinen ennakointi ja johtaminen Esimiestyö osaamisen kehittämisen välineenä 24.11.2010 Seinäjoki Dosentti, KTT Tarja Pietiläinen OSAAMISEN JOHTAMISEN KOKONAISUUS STRATEGIA

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto 2004 2008

Jyväskylän yliopisto 2004 2008 Jyväskylän yliopisto 2004 2008 Tiedebarometri Tuotokset ja panokset maisterit tohtorit julkaisut tukimusrahoitus kok.rah. henkilötyövuodet *) kansainkvreferoidut muut tieteelliset kansallinen 1) välinen

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Olisiko vihdoin aika teollistaa taloushallinnon prosessit? 2.4.2008 Taloussanomat seminaari Jari Annala, varatoimitusjohtaja, Itella Information Oy

Olisiko vihdoin aika teollistaa taloushallinnon prosessit? 2.4.2008 Taloussanomat seminaari Jari Annala, varatoimitusjohtaja, Itella Information Oy Olisiko vihdoin aika teollistaa taloushallinnon prosessit? 2.4.2008 Taloussanomat seminaari Jari Annala, varatoimitusjohtaja, Itella Information Oy Itella Information luotettava ja kansainvälinen kumppani

Lisätiedot

Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistamista? - tiedon tuottajan näkökulma

Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistamista? - tiedon tuottajan näkökulma Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistamista? - tiedon tuottajan näkökulma Johtaja Juha Teperi 27.3.2015 Esityksen sisältöä Päättäjät ja tutkijat karikatyyriä kompleksisesta suhteesta

Lisätiedot

Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010

Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010 2 16.11.2010 Mitä on ennakointi? Historiantutkimus, muisti, tilastot Tilastot, havaittava todellisuus, totuus Tilastoihin perustuvat trendit, ennusteet arvot, tavoitteet, tulevaisuudentutkimus EILEN NYT

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

Tutkimuksen viitekehys ja tausta

Tutkimuksen viitekehys ja tausta TUNTEMATTOMAT Tutkimus paperittomista ja asumiseen perustuvan sosiaaliturvan ulkopuolella olevista ulkomaalaisista Tutkija Marja Katisko, marja.katisko@diak.fi KatuMetron rahoittama tutkimus Diakonia-amk:ssa

Lisätiedot

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Biodiversiteetti ja rakentaminen kompensaatiot Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Pekka Vuorinen Ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa

Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu 21.5.2013 Levi Anne Kanto Sisältö

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

W. Chan Kim Renée Mauborgne SINISEN MEREN STRATEGIA

W. Chan Kim Renée Mauborgne SINISEN MEREN STRATEGIA W. Chan Kim Renée Mauborgne SINISEN MEREN STRATEGIA Talentum Helsinki 2005 Ystävyydelle ja perheillemme, jotka lisäävät mielekkyyttä maailmaamme. The title of the original edition is Blue Ocean Strategy

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 10/2009, 25.11.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Research in Chemistry Education

Research in Chemistry Education Research in Chemistry Education The Unit of Chemistry Teacher Education, Department of Chemistry, University of Helsinki Chemistry Education Centre Kemma, National LUMA Centre, University of Helsinki Prof.

Lisätiedot

Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017

Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017 Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017 Mirja Satka Käsitelty Soccan neuvottelukunnassa 1.2.2017 Avaintehtävät instituutissa vuonna 2017 Sosiaalityön käytäntöjen tiedontarpeita palveleva tutkimus

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet

Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Tiedekulma Fönster 25.1.2019 www.helsinki.fi/kaupunkitutkimus www.helsinki.fi Kaupunkien ja korkeakoulujen tutkimusyhteistyön

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen selvittelyhanke KJY:ssä 2010

Pedagogisen johtamisen selvittelyhanke KJY:ssä 2010 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Pedagogisen johtamisen selvittelyhanke KJY:ssä 2010 Selvittelyhankkeen tavoitteet vuodelle 2010 käynnistää pedagogisen johtamisen kehittäminen kollegiaalisena

Lisätiedot

Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa. TkT Marjatta Huhta, Metropolia

Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa. TkT Marjatta Huhta, Metropolia Master s Thesis opinnäytetyön tuki Industrial Management Master s -ohjelmassa TkT Marjatta Huhta, Metropolia 1 Esityksen sisältö Master s in Industrial Management ohjelman kokonaisuus, tavoitteet ja rakenne

Lisätiedot

REFRESH EDUCATION! BETTER QUALITY AND EQUAL RESULTS IN BASIC EDUCATION

REFRESH EDUCATION! BETTER QUALITY AND EQUAL RESULTS IN BASIC EDUCATION REFRESH EDUCATION! BETTER QUALITY AND EQUAL RESULTS IN BASIC EDUCATION CREATING A MOTIVATION AND SUCCESSFUL LEARNING ENVIRONMENT FOR ALL International seminar initiated by the Finnish Ministry of Education

Lisätiedot

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Finnish Society of Telemedicine and ehealth

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Finnish Society of Telemedicine and ehealth Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Finnish Society of Telemedicine and ehealth Suomen Telelääketieteen ja e-health seura toimii vaikuttajana ja suunnannäyttäjänä telemedisiinan ja e-healthin alueella

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot