YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖMINISTERIÖ 8.10.2013"

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Luonnokset hallituksen esitykseksi jätelain muuttamisesta annettavaksi laiksi sekä valtioneuvoston asetukseksi pakkauksista ja pakkausjätteistä; tiivistelmä ehdotuksista annetuista lausunnoista Ympäristöministeriö pyysi lausuntoa luonnoksista hallituksen esitykseksi jätelain muuttamisesta annettavaksi laiksi sekä valtioneuvoston asetukseksi pakkauksista ja pakkausjätteistä (lausuntopyyntö YM11/400/2013). Ehdotuksista saatiin yhteensä 49 lausuntoa. Tähän tiivistelmään on koottu lausunnoissa yleisimmin esitetyt näkemykset ehdotuksen keskeisestä sisällöstä. Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi jätelain muuttamisesta Lakiin lisättäväksi ehdotettua uutta säännöstä tuottajan ja kunnan yhteistyöstä käytöstä poistettujen pakkausten vastaanoton ja kuljetuksen järjestämisessä luonnehdittiin epäselväksi 1 ja sen poistamista asetuksesta kannatettiin laajasti 2. Säännöksen todettiin olevan luonteeltaan tavoitesääntelyä, johon on käytännössä vaikeaa perustaa sitovia velvoitteita. Pakkausalan tuottajien ja muun elinkeinoelämän edustajat korostivat, että kaikkia jätehuollon toimijoita tulee kohdella tasavertaisesti ja että tuottajien ja kuntien yhteistyön tulee perustua markkinalähtöisyydelle ja sopimusvapaudelle. Säännöstä pidettiin kyseenalaisena kilpailuoikeuden ja yhteismarkkinalainsäädännön näkökulmasta ja sen arveltiin vaikeuttavan kuntien asumisjätteen kuljettamista koskevaa päätöksentekoa ja aiheuttavan kiistatilanteita ja epäselvyyksiä. Puoltavissa kannanotoissa 3 ehdotettiin säännöksen sanamuodon täsmentämistä. Ehdotusta jätelain siirtymäsäännösten muuttamiseksi siten, että pakkauksiin sovellettaisiin jätelain 49 :ää 1 päivästä tammikuuta 2016 ja muita tuottajavastuuta koskevia säännöksiä 1 päivästä toukokuuta 2015, kannatettiin laajasti. Osa ehdotusta puoltaneista tahoista kuitenkin ehdotti, että pakkausten tuottajavastuuta koskevia kaikkia velvoitteita tulisi alkaa soveltaa samanaikaisesti vuoden 2016 alusta lukien. Pakkausten tuottajien edustajat korostivat, että ehdotettua siirtymäaikaa on tarpeen edelleen pidentää vuoden 2017 tai 2018 alkuun, jos vaatimus pakkausjätteen vastaanottopaikkojen määrästä toteutuu lausuntopyynnössä ehdotetussa laajuudessa. Kiinteistön haltijan järjestämää pakkausjätteen kuljetusta koskevaa siirtymäaikaa ehdotettiin pidennettäväksi vuoden 2016 alkuun 4 ja poistettavaksi kokonaan 5. 1 mm. Uudenmaan ELY, Elintarviketeollisuusliitto ETL, Suomen Yrittäjät, Ekokem, Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut HSY, Maataloustuottajien Keskusliitto MTK, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Uusiomuovi Oy, Mepak-Kierrätys Oy, Suomen Keräyslasiyhdistys ry, Ympäristöteollisuus ja palvelut YTP, Kaupan järjestöt (Kaupan Liitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, Teknisen kaupan ja palveluiden yhdistys ry). 2 mm. sosiaali- ja terveysministeriö STM, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, ETL, Paperinkeräys Oy, Suomen Yrittäjät, Metsäteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry, Lapin Jätehuolto kuntayhtymä, Turun Seudun Jätehuolto Oy, Suomen Uusiomuovi Oy, Suomen Keräystuote Oy, Mepak-Kierrätys Oy, Ympäristöyritysten liitto ry, Suomen Keräyslasiyhdistys ry, Ympäristöteollisuus ja palvelut, Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy, Kaupan järjestöt 3 mm. Maa- ja metsätalousministeriö MMM, Kuntaliitto, Jätelaitosyhdistys ry, MTK, HSY 4 mm. ETL, Suomen Keräyslasiyhdistys ry, Kaupan järjestöt 5 mm. YYL, Suomen Kuitukierrätys Oy 1

2 Muutamat lausunnonantajat pitivät ehdotettuja siirtymäaikoja tarpeettomina 6, sillä lykkäys aiheuttaisi epävarmuutta asukkaiden, kiinteistöjen ja erilliskeräyspalvelua tarjoavien yritysten toimintaan, hidastaisi pakkausjätteen keräyksen ja hyödyntämisen kehittymistä ja vesittäisi eduskunnan tahtoa. Kuntaliiton ja Jätelaitosyhdistyksen mukaan voimaantuloaikojen lykkääntyminen aiheuttaisi lisäkuluja kunnille. Niiden mukaan tuottajavastuun lykkäämisen syyksi ei riitä se, että tuottajat eivät ole varautuneet omien järjestelmiensä perustamiseen jo useampia vuosia sitten päätetyn jätelain täytäntöönpanossa. Kuntaliiton ja Jätelaitosyhdistyksen mukaan tuottajien velvollisuudet voidaan toteuttaa alkuperäisessä voimaantuloajassa velvoittamalla tuottajat käyttämään olemassa olevaa, pääosin kuntien perustamaa keräysjärjestelmää. Jos tuottajavastuun voimaantuloa kuitenkin lykätään tuottajan oman vastaanottoverkoston luomiseksi, tulee ainakin saattaa voimaan tuottajan velvollisuus järjestää pakkausjätteen kiinteistöittäisessä kuljetuksessa ja kuntien aluekeräyksessä kerätyn pakkausjätteen vastaanotto alkuperäisessä aikataulussa alkaen. Kuntaliitto ja Jätelaitosyhdistys ehdottivat käytännössä ilmenneiden roskaantuneiden alueiden siivoamisvastuuseen liittyvien epäselvyyksien vähentämiseksi, että jätelain 74 :ään lisättäisiin nimenomainen säännös jätteen keräys- tai vastaanottopaikan pitäjän siivoamisvelvollisuudesta. Luonnos valtioneuvoston asetukseksi pakkauksista ja pakkausjätteistä Asetuksen tarkoitus, tavoite ja soveltamisala Monissa lausunnoissa ehdotettiin syntyvän pakkausjätteen määrää koskevan tavoitteen poistamista (1.2.1 ) ja korostettiin pakkauksien tuotetta suojaavien ominaisuuksien myönteistä vaikutusta jätteen määrän vähentämiseen. 7 Eräissä lausunnoissa vaadittiin korjattavaksi perustelumuistiossa esitetyt virheelliset laskelmat siitä, että pakkausjätteen määrän vähentämistä koskevaa tavoitetta ei olisi saavutettu. Muistiossa tehtyä vertailuvuoden vaihtamista vuodesta 2001 vuodeksi 2003 ei myöskään pidetty perusteltuna 8. Ehdotettuja soveltamisalan rajauksia (2 ) pidettiin muotoiluiltaan epäselvinä ja vaadittiin niiden täsmentämistä vastuunjaon selventämiseksi 9. Olisi tarpeen esimerkiksi selventää, lasketaanko pantilliset juomapakkaukset mukaan 8 :ssä säädettyjen kierrätysvaatimusten täyttämiseen ja kenellä on velvollisuus ottaa vastaan vaaralliseksi jätteiksi luokiteltuja pakkauksia. Pakkaukseen tehtävät merkinnät Monissa pakkausten tuottajien sekä kaupan ja teollisuuden etujärjestöjen lausunnoissa 10 korostettiin tarvetta saada tehdä pakkauksiin myös muita kuin asetuksen liitteen 3 mukaisia merkintöjä, kuten kierrätysjärjestelmään kuulumisesta kertovia merkintöjä (esim. PYR-logo). Kierrätysmerkinnät tulee määritellä riittävän yleisellä tasolla, jotta niistä ei muodostu kaupan 6 Kuntaliitto, Jätelaitosyhdistys ry, HSY, Suomen Keräystuote Oy 7 mm. STM, Suomen Kuitukierrätys Oy, ETL, PYR Oy, Metsäteollisuus, EK 8 mm. Metsäteollisuus ry, EK, PYR Oy 9 Suomen Uusiomuovi Oy, Mepak-Kierrätys Oy, PYR Oy, Jätelaitosyhdistys ry, Kuntaliitto 10 Suomen Kuitukierrätys Oy, Teknologiateollisuus ry, Mepak-Kierrätys Oy, PYR Oy, Kaupan järjestöt, ETL, Metsäteollisuus ry 2

3 estettä. Kansainväliset kierrätysmerkit tulee sallia, koska pakkausten painattaminen ainoastaan Suomen markkinoille ei ole kannattavaa. Myös sanallisten ohjeiden lisääminen pakkauksiin tulisi sallia. Eräiden kansalaisjärjestöjen lausunnoissa vaadittiin pakollisia merkintöjä ja erityisesti muovipakkausten merkintöjen selventämistä 11. Pakkausjätteen kierrätystä koskevat velvollisuudet Ehdotusta tuottajaa sitoviksi pakkausjätteen kierrätysastetta koskeviksi vaatimuksiksi kannatettiin ja vastustettiin. Puoltavissa kannanotoissa 12 pidettiin ehdotettuja tiukennuksia tarpeellisina pakkausjätteen kierrätyksen edistämiseksi. Vastustavissa kannanotoissa 13 katsottiin muun muassa, ettei kierrätysvelvollisuuksia tule tiukentaa ennen kuin kierrätysasteiden tilastointiin ja laskentaan liittyvät ongelmat on ratkaistu ja kierrätystavoitteet määritelty uudelleen EU-tasolla. Tiukennettujen kierrätysvelvoitteiden säätämisen ajankohtaa pidettiin kyseenalaisena, sillä Suomi täyttää jo nyt EU:n kierrätystavoitteet ja EU:n pakkausjätedirektiiviä ollaan uusimassa. Kuitupakkauksille pidettiin mahdollisena enintään 70 %:n kierrätysastevaatimusta 14. Muovipakkausten kierrätysvelvoitetta ei tulisi nostaa ainakaan ennen kuin kierrätyksen eduista ja keräysmääristä ja laadusta on saatu selvyys. Kierrätysvelvoitteen nostaminen lisäisi likaisten ja hyödyntämiskelvottomien muovipakkausten määrää 15. Monet muovipakkaukset ovat vaikeasti kierrätettäviä, jolloin jätteenpoltto voi olla taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto 16. Useissa lausunnoissa vaadittiin asetuksessa täsmennettäväksi, että pakkausjätteen materiaalikohtaiset tavoitteet sisältävät myös pantillisten pakkausten osuuden 17. Mikäli pantillisia pakkauksia ei lasketa mukaan kierrätysvelvoitteeseen, ovat uudet tavoitteet täysin epärealistisia. Uusioaines Oy:n mukaan lasin kierrätysvelvoitteen tulisi kuitenkin koskea ainoastaan pantitonta pakkauslasia. Muussa tapauksessa lasin kierrätysvelvoite tulisi nostaa 90 prosenttiin lasin kierrätyksen tehostamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön mielestä tulisi arvioida uudelleen, kuinka suuri ongelma sekajätteeseen päätyvä pakkausjäte on ja onko sen ratkaiseminen ehdotetulla tavalla ylipäätään mahdollista. Pakkausten tuottajavastuun toteuttaminen voi johtaa tehottomaan yhteiskunnan voimavarojen käyttöön. Vaikka kaikki kotitalouksien pakkausjätteet päätyisivät hyötykäyttöön, lisäisi tämä vain vähän Suomen kierrätysastetta. Tilastokeskuksen mukaan pakkausten tilastoinnin ongelmat johtuvat pakkausten tuottajavastuun rajoittumisesta vain osaan pakkausmateriaaleista ja jätteistä sekä pakkausjätteiden sekoittumisesta seka- ja energiajakeisiin. Ainakin jälkimmäinen ongelma jää edelleen olemaan ja selvitettäväksi tutkimuslähtöisesti. Julkisuudessa esitetään kahdenlaisia pakkausjätteisiin liittyviä tilastoja, sillä jätteiden kierrätettyä määrää verrataan YM:n ehdotuksessa markkinoille laskettujen tuotteiden määrään, kun taas Tilastokeskus vertaa jätetilastoissaan kierrätetyn jätteen määrää jätteen syntymäärään. 11 Pidä Saaristo Siistinä Ry, Natur och Miljö rf 12 Pirkanmaan ja Uudenmaan ely-keskukset, Kuntaliitto, Jätelaitosyhdistys ry, Suomen Keräystuote Oy 13 mm. STM, ETL, Metsäteollisuus, Suomen Kuitukierrätys Oy, PYR Oy 14 TEM, Metsäteollisuus ry, Suomen Kuitukierrätys Oy 15 Suomen Uusiomuovi Oy 16 STM, Suomen Uusiomuovi Oy 17 EK, ETL, Teknologiateollisuus ry, Suomen Uusiomuovi Oy, Suomen Keräyslasiyhdistys ry, PYR Oy, Kaupan järjestöt 3

4 Vastaanottopaikkojen määrä Asetusluonnoksen 9 :n 1 momentissa ehdotettu asumisessa syntyvän pakkausjätteen vastaanottopaikkojen määrää koskeva vaatimus herätti ristiriitaisia näkemyksiä: toisissa lausunnoissa 18 ehdotusta arvosteltiin ylimitoitetuksi, toisissa 19 liian löysäksi. Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan tuottajien järjestämän verkoston vastaanottopisteiden määrää ei tule laskea esitetystä. Pakkausten tuottajien sekä kaupan ja teollisuuden etujärjestöjen 20 mukaan riittävä vaatimus olisi 1000 lasi-, metalli- ja kuitupakkausten vastaanottopaikkaa, joista 500 vastaanottopaikkaa sijoitettaisiin jokaiseen yli 500 asukkaan taajamaan ja 500 vastaanottopaikkaa palvelukeskittymiin. Muovipakkausten osalta riittävä määrä olisi 300 vastaanottopaikkaa, sillä edellytyksellä, että jokaisessa vähintään asukkaan taajamassa olisi vähintään yksi vastaanottopaikka. Tällainen verkosto täyttäisi paremmin saavutettavuuden ja kustannus- ja ympäristötehokkuudelle jätelaissa asetetut vaatimukset kuin asetusluonnoksessa ehdotettu 2000 vastaanottopaikan verkosto. Lausunnoissa korostettiin, että vastaanottopaikkojen määrää olennaisempaa on pisteiden sijainti. PYR Oy:n teettämän selvityksen mukaan 500 vastaanottopaikalla tavoitettaisiin noin 80 prosenttia kuluttajista ilman erillistä liikennesuoritetta ostoskäynnin yhteydessä. Perusoletus on, että asiakas käyttää hypermarketia korkeintaan 20 minuutin, supermarketia 10 minuutin ja pienmyymälää 5 minuutin asiointimatkan takaa. Lisäksi korostettiin, että muovipakkausjätteen keräysverkostoa ei tule laajentaa ennen kuin hyötykäytön eri vaihtoehdoista on enemmän tietoa ja tarkoituksenmukaiset kierrätysratkaisut on olemassa 21. Pakkausten tuottajien sekä kaupan ja teollisuuden etujärjestöjen mukaan ylimitoitettu kuluttajapakkausten keräysverkosto lisäisi ympäristövaikutuksia sekä kustannuksia elinkeinoelämälle ja kotitalouksille 22. Ehdotetun vastaanottoverkoston toteuttaminen aiheuttaisi 27 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset ja kymmenien miljoonien eurojen suuruiset pakkausjätteen keräyksen ja hyötykäytön kustannukset tuottajille. Nämä kustannukset kertautuisivat mm. työvoimakustannusten ja verojen takia 23. Ehdotetun kaltainen pakkausjätteenkeräys viisinkertaistaisi kaupan ja teollisuuden kustannukset, kun tavoitteiden kiristäminen ja vastuiden siirtäminen nostaisi kuluttajien kustannuksia 8 miljoonasta 42 miljoonaan euroon 24. Korostettiin, ettei yritysten kustannuspaineita tule lisätä vaikeassa taloustilanteessa ja ettei Suomen elinkeinoelämä kestä enää lisäkustannuksia TEM, MMM, STM, pakkausten tuottajien edustajat, kaupan ja teollisuuden etujärjestöt, 19 Lapin ELY, Kuntaliitto, Jätelaitosyhdistys ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Pidä Saaristo Siistinä ry, 20 EK, ETL, Teknologiateollisuus ry, ETL, PYR Oy, Kaupan järjestöt, Mepak-Kierrätys Oy, Suomen Keräyslasi ry, Suomen Kuitukierrätys Oy, Suomen Uusiomuovi Oy, Mepak-Kierrätys Oy, Metsäteollisuus ry, Muoviteollisuus ry 21 Suomen Uusiomuovi Oy 22 mm. ETL, Suomen Kuitukierrätys Oy, Teknologiateollisuus ry, Suomen Uusiomuovi Oy, Suomen Keräyslasiyhdistys ry, PYR Oy, Kaupan järjestöt 23 ETL, Kaupan järjestöt 24 PYR Oy 25 mm. ETL, PYR Oy, Kaupan järjestöt, Metsäteollisuus ry 4

5 Kuntia, kunnallisia jätehuoltolaitoksia, kiinteistön haltijoita ja kansalaisjärjestöjä edustavien tahojen lausunnoissa 26 katsottiin, että ehdotetut vaatimukset vastaanottopaikkojen vähimmäismäärästä eivät ole riittäviä. Ehdotuksen pelättiin romahduttavan nykyisen keräysverkoston erityisesti haja-asutusalueilla. Ehdotuksen ei katsottu täyttävän laissa säädetyn tuottajavastuun vaatimuksia eikä olevan etusijajärjestyksen mukainen. Epäiltiin myös, ettei ehdotuksen mukaisilla keräysverkostovaatimuksella saavuteta yhdyskuntajätteen 50 prosentin kierrätystavoitteita vuoteen 2016 mennessä tai kartongin, metallin ja lasin kierrätysvelvoitteita 27. Ehdotuksen katsottiin olevan eduskunnan tahdon vastainen ja muistutettiin jätelain 49 :ää koskevasta eduskunnan ympäristövaliokunnan linjauksesta, jonka mukaan tuottajan tulee järjestää vastaanottoa myös kustannuksiltaan epäedullisimmissa paikoissa. Säännöksen katsottiin perustuvan oletukseen, että kunnat täydentävät tuottajien järjestämää keräystä 28. Useat Lapin alueella toimivat tahot 29 korostivat erityisesti, ettei vastaanottopaikkojen määrää Lapissa tule vähentää. Mikäli pakkausjätteen keräysverkosto toteutetaan asetusluonnoksessa esitetyssä laajuudessa, vastaanottopaikkojen määrä harvaanasutuilla Lapin alueilla vähenee merkittävästi, mikäli kunta ei täydennä keräysverkostoa. Lausunnoissa kritisoitiin myös sitä, että asetusehdotuksen mukaan Lapin alueella edellytettäisiin järjestämään muovipakkausjätteen keräystä ainoastaan Rovaniemellä, Kemissä ja Torniossa, jotka ovat Lapin ainoat yli asukkaan kunnat. Lausunnoissa vaadittiin myös loma-asukkaiden ja matkailijoiden tarpeiden huomioon ottamista erityisesti Lapissa ja saaristoalueilla 30. Monissa lausunnoissa 31 korostettiin, että ehdotettu vastaanottopaikkojen verkosto aiheuttaa epätasa-arvoisuutta ja epäoikeudenmukaisesti jakautuvia kustannuksia kuluttajille. Esimerkiksi autottomien kotitalouksien mahdollisuus kierrättää pakkausjätettä vaikeutuu huomattavasti. Katoavien kierrätyspisteiden asiakkaat luopuvat kierrätyksestä pikemmin kuin kuljettavat pakkausjätettä kauemmaksi jätteen syntypaikasta. Riskinä on pakkausjätteen päätyminen sekajätteeseen, mikä korottaisi jätemaksuja ja lisäisi kiinteistön omistajien jätteenkäsittelyn kustannuksia ja korottaisi jätemaksuja, vaikka sekajätteenmäärä kasvaisi. Kierrättäminen harvenevien keräyspisteiden kautta myös lisäisi yksityisautoilua. Kuntaliitto ja Jätelaitosyhdistys useiden kunnallisten jätelaitosten tukemana esitti vaihtoehtoisen mallin asumisessa syntyvän pakkausjätteen keräyksen ja kuljetuksen järjestämiseksi. Siinä tuottajat velvoitettaisiin toimimaan yhteistyössä kuntien kanssa olemassa olevan kuntien verkoston hyödyntämiseksi. Tuottajanvastuu olisi näin toteutettavissa heti alkaen. Ehdotuksen mukaan kunnat järjestäisivät keräyksen (alueellinen tai kiinteistöittäinen) ja tuottaja maksaisi korvausta tuottajan vastaanottoterminaaliin tuodusta erilliskerätystä pakkausjätteestä. Painoperusteisen korvauksen (euroa/kg) tasosta säädettäisiin vuosittain valtakunnallisesti ympäristöministeriön asetuksella. Korvaus ei kuitenkaan poistaisi tuottajien vastuuta vastaanottopaikkojen riittävästä lukumäärästä ja sijoittumisesta jätelain 49 :ssä ja asetuksessa määritettävän palvelutason saavuttamiseksi. Korvatessaan kuntien järjestämän aluekeräyksen kustannuksia, tuottajat voisivat hyödyntää pakkausjätteen keräykseen käytetyn 26 mm. Kuntaliitto, Pidä Saaristo Siistinä Ry, Jätelaitosyhdistys ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Turun Seudun Jätehuolto Oy 27 Kuntaliitto, Pidä Saaristo Siistinä Ry, Jätelaitosyhdistys ry, Turun Seudun Jätehuolto Oy 28 Kuntaliitto, Jätelaitosyhdistys ry 29 Lapin ELY, Pidä Lappi Siistinä ry, Perämeren Jätehuolto, Lapin Jätehuolto kuntayhtymä 30 mm. Lapin ELY, Pidä Lappi Siistinä ry, Pidä Saaristo Siistinä ry, Turun Seudun Jätehuolto Oy, Jätelaitosyhdistys ry 31 STM, Suomen Kiinteistöliitto ry, Kuntaliitto, Perämeren Jätehuolto Oy, Jätelaitosyhdistys ry, Kuluttajaliitto ry 5

6 verkoston arvioitaessa heidän vastuullaan olevien vastaanottopaikkojen lukumäärää ja sijoittumista. Tuottajien tehtävä olisi täydentää aluekeräyksen verkostoa siltä osin, kun kuntien verkosto ei sitä täytä. Kuntaliitto, Jätelaitosyhdistys ja useat kuntien jätelaitokset ehdottivat tuottajaa koskevan, asumisessa syntyvän lasi-, metalli- ja kuitupakkausten vastaanottovaatimuksen muuttamista siten, että vastaanottopaikka on jokaisessa taajamassa ja lisäksi vastaanottopaikka jokaista taajaman alkavaa asukasta kohden koskien niitä asukkaita, jotka eivät ole kiinteistöittäisen pakkausjätteen keräyksen ja kuljetuksen piirissä, haja-asutusalueilla on riittävästi kohtuullisesti saavutettavissa olevia vastaanottopaikkoja tavanomaisesti käytettävien palvelujen yhteydessä tai yleisesti käytettyjen kulkureittien varrella; jokaisessa kunnassa on vähintään yksi vastaanottopaikka; ja että valtakunnallisesti on vähintään vastaanottopaikkaa. Muovipakkausten vastaanottovelvollisuus säilyisi lausuntopyynnössä esitetyn mukaisena. Pirkanmaan ely-keskus ehdotti 9 :n muuttamista siten, että yrityksillä, joiden tuotteita ei päädy kuluttajamarkkinoille ja jotka järjestävät pakkaustensa jätehuollon jätelain ja pakkausasetuksen vaatimusten mukaisesti, ei ole velvollisuutta osallistua vastaanottopaikkaverkoston järjestämiseen tai ylläpitoon. Asetusluonnoksen 9 :n 2 momentissa ehdotettu muun kuin asumisessa syntyvän pakkausjätteen vastaanottopaikkojen määrää koskevaa vaatimus sai lausunnoissa kannatusta ja vastustusta. Kuntaliitto ja Jätelaitosyhdistys ehdottivat vaatimuksen nostamista 30:sta 35:een vastaanottopaikkaan. Pakkausten tuottajat sekä teollisuuden, kaupan ja yritysten edustajat 32 pitivät kiinteän vähimmäismäärän asettamista kyseenalaisena tai ehdottivat vaatimuksen poistamista kokonaan ja katsoivat, että tuottajien ja yritysten pitäisi saada sopia palvelusta markkinalähtöisesti. Jos terminaalien lukumäärästä kuitenkin säädetään, riittävänä vaatimuksena pidettiin seitsemää 33 tai terminaalia. Työ- ja elinkeinoministeriö kiinnitti huomiota siihen, että ehdotukset vastaanottopaikkojen määrästä voivat johtaa siihen, että ainoastaan suurilla toimijoilla on vaadittavat resurssit keräystoiminnan harjoittamiseen. Muutamissa lausunnoissa arvosteltiin ehdotusta siitä, että asetusluonnoksen teksti on vaikeasti tulkittavaa ja että pakkausjätteen jätehuollon vastuunjako jää epäselväksi 35. Muut ehdotukset Kuntaliitto ja Jätelaitosyhdistys ehdottivat asetukseen lisättäväksi säännöksen siitä, että tuottaja on vastuussa vastaanottopaikkaan tuodun jätteen jätehuollosta ja vastaanottopaikan siivouksesta ja kunnossapidosta. Kuntaliitto ja Jätelaitosyhdistys ehdottivat lisättäväksi tuottajille velvollisuuden ottaa vastaan pakkausjäte siinä koostumuksessa kuin se toimitetaan tuottajalle ja huolehtia pakkausten joukossa olevien epäpuhtauksien (tai muun jätteen esim. pienmetallin 36 ) käsittelystä. Useissa 32 ETL, Suomen Kuitukierrätys Oy, Mepak-Kierrätys, Suomen Keräyslasiyhdistys, PYR Oy, Suomen Keräystuote Oy 33 Suomen Keräyslasiyhdistys, PYR Oy 34 Suomen Uusiomuovi Oy 35 Kuntaliitto, MTK, Suomen Kiinteistöliitto ry 36 HSY 6

7 pakkausten tuottajien ja elinkeinoharjoittajien edustajien lausunnoissa puolestaan pidettiin tärkeänä sitä, vastaanotettavalle pakkausjätteelle säädetään asetuksessa sitovat laatukriteerit 37. Niiden mukaan tuottajilla tulee olla oikeus päättää, mitä materiaalia ne kelpuuttavat pakkausjätteen kanssa samaan jätejakeeseen. 37 Suomen Kuitukierrätys Oy, ETL, Teknologiateollisuus, Suomen Uusiomuovi Oy, Suomen Keräyslasiyhdistys ry, PYR Oy, Suomen Keräystuote Oy 7

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin

Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin 1 Liite A Olemassa olevan vastaanottoverkoston käyttäminen 1.5.2014 alkaen Jätelain 152. Eräitä velvoitteita koskevat siirtymäajat Säännös jää ennalleen. Pakkausjäteasetuksen 18. Voimaantulo - - - Tuottajan

Lisätiedot

RINKI-EKOPISTEVERKOSTON TILANNEKATSAUS LHJ:N OMISTAJAPÄIVÄT 27.4.2016. 1 www.rinkiin.fi

RINKI-EKOPISTEVERKOSTON TILANNEKATSAUS LHJ:N OMISTAJAPÄIVÄT 27.4.2016. 1 www.rinkiin.fi RINKI-EKOPISTEVERKOSTON TILANNEKATSAUS LHJ:N OMISTAJAPÄIVÄT 27.4.2016 1 www.rinkiin.fi SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS RINKI OY Kaupan ja teollisuuden omistama palveluyhtiö: Päivittäistavarakauppa ry 22,5 %, Elintarviketeollisuusliitto

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Vastausten jakaumat.

Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Vastausten jakaumat. Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Vastausten jakaumat. Osio 1. Yritysten tietotaso jätehuollon lainsäädännön kokonaisuudistuksesta Jätehuollon etusijajärjestys. Väite 1: Ensisijainen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU. KOKOEKO -seminaari

PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU. KOKOEKO -seminaari Annukka Leppänen-Turkula PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO -seminaari 16.2.2012 UUSI JÄTELAKI Aikataulu jätelaki tulee voimaan toukokuussa 2012 tuottajavastuuluku voimaan toukokuussa 2013 tuottajayhteisöt

Lisätiedot

HE 83/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista. esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä

HE 83/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista. esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista annetun lain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pakkausten tuottajavastuuseen liittyvien jätelain eräiden velvoitteiden

Lisätiedot

Tuottajavastuun tilannepäivitys

Tuottajavastuun tilannepäivitys 10.2.2015, Savonia-ammattikorkeakoulu KOKOEKO-seminaari Tuottajavastuun tilannepäivitys Jari Koivunen 1 Esityksen sisältö Pakkausten tuottajavastuu PYR ja tuottajayhteisöt Mitä lainsäädäntö vaatii? PYRin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset. Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset. Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö Komission ehdotukset kuuden jätealan direktiivin uudistamiseksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

LAUSUNTO. Elintarviketeollisuusliitto ry (ETL) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto otsikossa mainituista esityksistä.

LAUSUNTO. Elintarviketeollisuusliitto ry (ETL) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto otsikossa mainituista esityksistä. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PL 35 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.ym@ymparisto.fi 9.9.2013 Sivu 1 / 6 Viite: Lausuntopyyntö 9.7.2013, Dnro YM11/400/2013 LUONNOKSET HALLITUKSEN ESITYKSIKSI JÄTELAIN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Ympäristöministeriö Klaus Pfister 2.2.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI JÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Ympäristöministeriö Klaus Pfister 2.2.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI JÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Ympäristöministeriö Muistio Klaus Pfister 2.2.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI JÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Nykyisen asetuksen säännöksiä jätteen

Lisätiedot

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU www.rinkiin.fi PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO-seminaari 18.2.2016 Savonia-ammattikorkeakoulu, Opistontie 2 Kuopio Jari Koivunen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS RINKI OY

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uusjakojen tukemisesta annettua lakia siten,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Jätteet kiertoon Miksi miettiä jätteitä?

Jätteet kiertoon Miksi miettiä jätteitä? Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Jätteet kiertoon Miksi miettiä jätteitä? Hanna Salmenperä, Suomen ympäristökeskus 29.1.2015 Kierrätyksestä kilpailuetua Jätteet kiertoon

Lisätiedot

Vuoden 2011 jätelaki

Vuoden 2011 jätelaki Vuoden 2011 jätelaki Vanhat jätelait Jätehuoltolaki 1978 Vuoden 1993 jätelaki Vuoden 2011 jätelaki Huom. siirtymäsäännökset (luku 16) esim. lain 35 vuodelta 1993 ja asetuksen 4 luku jäävät voimaan (Valtion

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 282/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä

Lisätiedot

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUUN TILANNEKATSAUS

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUUN TILANNEKATSAUS PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUUN TILANNEKATSAUS 29. Valtakunnalliset jätehuoltopäivät, 6.-7.10.2015, Tampere Juha-Heikki Tanskanen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy www.rinkiin.fi SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

Pakkausten tuottajavastuu

Pakkausten tuottajavastuu 8.10.2014, Tampere NordicFood 2014 Pakkausten tuottajavastuu Juha-Heikki Tanskanen Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy 1 Esityksen sisältö Pakkausjätteen määrä ja vastuutahot Tuottajavastuun kehitys

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä laajemmin

Lisätiedot

HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi apteekkimaksusta annetun lain 2 ja 6 :n sekä yliopistolain 75 ja 92 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia ja yliopistolakia.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Raportit ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 153 final 2015/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistä passitusta käsittelevässä EU EFTA-sekakomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta yhteistä

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Erityisasiantuntija Tuulia Innala Eduskunnan ympäristövaliokunta 30.3.2016 Kiertotalouden toimintaohjelma + Aloitepaketti

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 151/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 4 ja 28 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Liisa Katajamäki 30.12.2015

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Liisa Katajamäki 30.12.2015 SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Liisa Katajamäki 30.12.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TYÖTERVEYSHUOLLON ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN KUSTANNUKSIIN VALTION VAROISTA

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012-2013

Kaupan näkymät 2012-2013 Kaupan näkymät 212-213 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 21 Yht. 118,5 mrd. euroa (pl. alv) 13 % 12 % 3 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58 % Lähde:

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KÄYTÖSTÄ POISTETTUJEN RENKAIDEN ERILLISKERÄYKSESTÄ, UUDELLEENKÄYTÖSTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KÄYTÖSTÄ POISTETTUJEN RENKAIDEN ERILLISKERÄYKSESTÄ, UUDELLEENKÄYTÖSTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ MUISTIO luonnos 7.2.2013 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KÄYTÖSTÄ POISTETTUJEN RENKAIDEN ERILLISKERÄYKSESTÄ, UUDELLEENKÄYTÖSTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Käytöstä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/3 18.08.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/3 18.08.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2014 1 (6) 803 Kaupunginhallituksen lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle kotipalvelun ja kotisairaanhoidon sekä palvelu- ja tukiasumisen asiakasmaksuja koskevasta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta

Lisätiedot

HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti

HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti HE 181/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työterveyslaitoksen

Lisätiedot

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain 127 ja 152 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pakkausten tuottajavastuuseen liittyvien jätelain eräiden velvoitteiden voimaantuloa koskevia

Lisätiedot

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,

Lisätiedot

Mielipiteet sote-uudistuksesta

Mielipiteet sote-uudistuksesta Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään

Lisätiedot

EU:n jätesäädöspaketin toimeenpano. Jätealan strateginen yhteistyöryhmä Riitta Levinen, ympäristöministeriö

EU:n jätesäädöspaketin toimeenpano. Jätealan strateginen yhteistyöryhmä Riitta Levinen, ympäristöministeriö EU:n jätesäädöspaketin toimeenpano Jätealan strateginen yhteistyöryhmä 8.2.2019 Riitta Levinen, ympäristöministeriö Komission säädösten valmistelu määräaika 31.3.2019 Yhdyskuntajätteen kierrätysasteen

Lisätiedot

Kaupan ekopisteet tehostamaan pakkausten ja energiansäästölamppujen vastaanottoa kuluttajilta. Johtaja Ilkka Nieminen KAUPPA päivä,

Kaupan ekopisteet tehostamaan pakkausten ja energiansäästölamppujen vastaanottoa kuluttajilta. Johtaja Ilkka Nieminen KAUPPA päivä, Kaupan ekopisteet tehostamaan pakkausten ja energiansäästölamppujen vastaanottoa kuluttajilta Johtaja Ilkka Nieminen KAUPPA 2012 -päivä, 11.10.2011 Ekopiste on kuluttajan arvostama palvelu Tutkimuksen

Lisätiedot

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Sisällys Ajankohtaista Varastokirjaston yhdistämistä Kansalliskirjastoon selvittävän työryhmän raportti Keskus- ja maakuntakirjastoavustukset Ajankohtaista

Lisätiedot

LA 142/1998 vp. Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

LA 142/1998 vp. Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. LA 142/1998 vp Lakialoite 142 Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle YLEISPERUSTELUT Vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen

Lisätiedot

Lainsäädäntömuutokset verkkotoiminnan hintakorotuskattoon liittyen. Energiaviraston verkkopäivät 17.6.2016 Hallitusneuvos Arto Rajala

Lainsäädäntömuutokset verkkotoiminnan hintakorotuskattoon liittyen. Energiaviraston verkkopäivät 17.6.2016 Hallitusneuvos Arto Rajala Lainsäädäntömuutokset verkkotoiminnan hintakorotuskattoon liittyen Energiaviraston verkkopäivät 17.6.2016 Hallitusneuvos Arto Rajala Tausta Eräiden jakeluverkonhaltijoiden suuret hinnankorotukset talvella

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta LUONNOS 9.2.2016 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja SISÄLLYSLUETTELO KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja 73 LAUSUNTO ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEISTA JA SOTE-UUDISTUKSESTA... 1 Pykälän liite: Liite 3: Lopen kunnan lausunto... 2 73, KVALT 30.11.2015 18:00

Lisätiedot

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että oppilas- ja opiskelijahuoltolakia muutettaisiin siten, että perusopetuslain

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015)

VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) 2 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Sivu 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 269/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuotannollisten investointien korotetuista poistoista verovuosina 2013 ja 2014 annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia

Lisätiedot

perusopetuslain muuttamisesta

perusopetuslain muuttamisesta Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,

Lisätiedot

Jätelaki ja jätealan asetusten valmistelu. Kuntamarkkinat 19.9.2011 Ari Seppänen, ympäristöministeriö

Jätelaki ja jätealan asetusten valmistelu. Kuntamarkkinat 19.9.2011 Ari Seppänen, ympäristöministeriö Jätelaki ja jätealan asetusten valmistelu Kuntamarkkinat 19.9.2011 Ari Seppänen, ympäristöministeriö Uusi jätelaki ja eräät siihen liittyvät lait jätelaki 646/2011 laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Lisätiedot

Sote- integraatio. pj. Nimi: Jarmo Ruohonen siht. Nimi: Pilvi Moberg

Sote- integraatio. pj. Nimi: Jarmo Ruohonen siht. Nimi: Pilvi Moberg Sote- integraatio pj. Nimi: Jarmo Ruohonen siht. Nimi: Pilvi Moberg Asukas ja/tai käyttäjälähtöisyys Poimintoja arvokeskustelusta dia 1. jne. Yhteistyön tavoittelu itsestään on jo asiakaslähtöisyyttä Palveluiden

Lisätiedot

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kuntien jätehuoltoyksinoikeus jatkuu YHDYSKUNTAJÄTEHUOLTO = julkinen välttämättömyyspalvelu

Lisätiedot

SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat. Quide Lehtikuja

SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat. Quide Lehtikuja SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat Quide Lehtikuja Uusi SER -direktiivi (WEEE -direktiivi) julkaistiin Euroopan Unionin virallisessa lehdessä 24.7.2012 (2012/19/EU) Direktiivi tulee panna täytäntöön

Lisätiedot

2.10.2013 A7-0276/175

2.10.2013 A7-0276/175 2.10.2013 A7-0276/175 175 Johdanto-osan 32 a kappale (uusi) (32 a) Esillepanokieltoja koskevan yhdenmukaistetun lähestymistavan puute vaikuttaa sisämarkkinoiden toimintaan. Tupakoinnin torjuntaa koskevan

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

HE 39/2016 vp - kabotaasikuljetukset. Hn Jorma Hörkkö

HE 39/2016 vp - kabotaasikuljetukset. Hn Jorma Hörkkö HE 39/2016 vp - kabotaasikuljetukset Hn Jorma Hörkkö 1 Kabotaasin määritelmä = Valtion sisällä tapahtuva kuljetus ulkomaisella ajoneuvolla Sallittu EU-säännösten nojalla EU/ETA-valtioiden ajoneuvoille

Lisätiedot

SE-laitteiden viranomaisraportointi 2008 / WEEE recycling report 2008

SE-laitteiden viranomaisraportointi 2008 / WEEE recycling report 2008 SE-laitteiden viranomaisraportointi 2008 / WEEE recycling report 2008 Valtioneuvoston asetus sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (852/2004) Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö- ja elektroniikkalaitteita

Lisätiedot

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia 1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 C(2016) 3942 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU 32 artiklan 6 kohdan

Lisätiedot

Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu

Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu Varatuomari Heikki Paajanen 62.2012 Viranhaltijan palvelussuhteesta Virkasuhde syntyy yksipuolisella hallintotoimella (nimitys tai määräys). Suostumus toki edellytetään.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 98/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain sekä ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jätelakia sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta annetun uudelleenlaaditun

Lisätiedot

Liite 1 (6) 27.1.2015

Liite 1 (6) 27.1.2015 Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun

Lisätiedot

HE 94/2007 vp. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön

HE 94/2007 vp. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön HE 94/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden virkojen perustamisesta ja eräiden virkojen lakkauttamisesta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta

HE 256/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kilpailulakia. Esityksen mukaan lain yrityskauppavalvontaa koskevista

Lisätiedot

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA Pirkanmaan ELY-keskus Jätehuollon vastuunjako Kunnat vastaavat asumisessa syntyneen jätteen sekä koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavan jätteen jätehuollosta

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Pakkausten kuluttajakeräyksen järjestäminen Harri Patana Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy

Pakkausten kuluttajakeräyksen järjestäminen Harri Patana Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy Pakkausten kuluttajakeräyksen järjestäminen Harri Patana Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy 17.11.2014 www.pyr.fi 1 PYR OY Kaupan ja teollisuuden omistama palveluyhtiö:

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle

Lisätiedot

KÄYTETTY PAKKAUS KIERTÄÄ RAAKA-AINEEKSI

KÄYTETTY PAKKAUS KIERTÄÄ RAAKA-AINEEKSI 1 www.rinkiin.fi KÄYTETTY PAKKAUS KIERTÄÄ RAAKA-AINEEKSI Packsummit 2018, Sibelius-talo, Lahti, 31.10.2018 Juha-Heikki Tanskanen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy SISÄLTÖ 1. Mikä pakkausten tuottajavastuu?

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

Paristoista ja akuista annettu valtioneuvoston asetus (422/2008, jäljempänä paristoasetus) on tarpeen uudistaa kokonaisuudessaan.

Paristoista ja akuista annettu valtioneuvoston asetus (422/2008, jäljempänä paristoasetus) on tarpeen uudistaa kokonaisuudessaan. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio 30.6.2014 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PARISTOISTA JA AKUISTA PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Asetus korvaisi nykyisen samannimisen valtioneuvoston asetuksen, joka on paristoja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätelain 10 ja 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kahden yhdyskuntajätehuoltoa koskevan jätelain säännöksen muuttamista. Ensinnäkin

Lisätiedot

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta Ympäristöjaosto 103 19.11.2015 Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta 409/14.06/2015 Ympäristöjaosto 19.11.2015 103 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö Liitetiedostolla

Lisätiedot

Suomi tukee saavutettua sopua, joka vastaa Suomen keskeisiä kantoja (U 18/2015 vp).

Suomi tukee saavutettua sopua, joka vastaa Suomen keskeisiä kantoja (U 18/2015 vp). Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600205 BO Kukkonen Panu 25.04.2016 Asia Toimintalinjan määrittely neuvoston omien varojen työryhmässä saavutettuun kompromissiehdotukseen neuvoston asetuksen n:o

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 13.10.2006 nro 9/2006

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Varastokatu 2 87100 KAJAANI Hallituksen kokous 13.10.2006 nro 9/2006 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 13.10.2006 kello 13.00 14.35 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta 13.4.2016 A8-0131/21 21 46 kohta 46. suhtautuu varautuneesti ehdotukseen kuljettajapalvelun siirtämisestä tuotettavaksi parlamentin sisällä ja ulkopuolisen palveluntarjoajan korvaamisesta parlamentin sopimussuhteisilla

Lisätiedot

HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta

HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta HE 38/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain pykälä, jonka mukaan alkoholijuomien pakkauksissa

Lisätiedot

4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä?

4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä? 4 Autopaikan ja autotallin käyttö 4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä? Välillä taloyhtiöissä esiintyy erimielisyyttä siitä, saako autopaikalle pysäköidä esimerkiksi matkailuajoneuvon, pakettiauton tai

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015

Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 188 16.11.2015 Päätösvallan delegointi maksatushakemuksia koskevista alle 5000 euron oikaisuvaatimuksista 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus:

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 24.11.2015. Kokoustiedot Aika Tiistai 15.12.2015 klo 19.00. Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 24.11.2015. Kokoustiedot Aika Tiistai 15.12.2015 klo 19.00. Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 24.11.2015 Kokoustiedot Aika Tiistai 15.12.2015 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 65 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot