Metsäenergian korjuun vaikutukset metsien terveyteen
|
|
- Eeva-Liisa Niemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metsäenergiafoorumi, Tiedepuisto Metsäenergian korjuun vaikutukset metsien terveyteen Heli Viiri METSÄENERGIAFOORUMI Joensuu
2 Esityksen sisältö: 1) Lisääntynyt tukkimiehentäituhoriski kannonnostokohteilla 2) Lisääntynyt myyrätuho- ja myyräkuumeriski 3) Juurikäävän esiintyminen kannonnostokohteilla (Tuula Piri) 4) Metsäbioenergian korjuun vaikutus lahopuulla elävien lajien esiintymiseen
3 Tukkimiehentäi järsii taimen tyveltä kuorta tulee aina hakkuuaukolle tuoreen pihkanhajun houkuttamana voi tappaa jopa 80 % istutetuista taimista Erkki Oksanen Esityksen nimi / Tekijä
4 Taimi kuolee, kun jyrsitty ympäriinsä Erkki Oksanen Pekka Voipio
5 Odotettavissa olevat tukkimiehentäituhot: Ensimmäisenä vuonna: yksilöt saapuvat lähistöltä pihkan hajun houkuttamana vuonna tuhoja aiheuttavat yksilöt ovat syntyneet ja talvehtineet ko. paikalla Taimien riski kuolla tukkimiehentäiden aiheuttamaan vioitukseen riippuu: taimen koosta ja kunnosta maanmuokkauksen laadusta aukon sijainti, koko ja energiapuuvarastojen kuljetusajankohta vaikuttavat
6 Tukkimiehentäin elinkierto:
7 Muutokset metsänuudistamisessa ovat lisänneet tukkimiehentäituhoriskiä: Lievemmät maanmuokkausmenetelmät (äestys, mätästyksen hidas lisääntyminen) Nopea uudistaminen ilman odottelua, ns. kuuma ketju Pienet uudistamisalat, lähekkäin toisiaan Taimikoon pienentyminen (läpimitta) Viljeltävän pääpuulajin muuttuminen männystä kuuseksi Torjunta-aineiden tehokkuuden lasku
8
9 Uudet uhkat energiapuun tuotannosta: Kantojen ja latvusmassan kuivaaminen tienvarsilla, noin vuoden ajan Puuaineksen määrä on vielä marginaalista, mutta toiminta keskittynyt Hakkuutähteitä kerätään noin 25 % ja kantoja 5 % kaikista hakkuualoista Taimet istutetaan viereiselle uudistusalalle samaan aikaan, kun kasat vielä kuivumassa
10 Hakkuutähteiden korjuu: + nopeuttaa maanmuokkausta + parantaa taimikon tilajärjestystä + mahdollisuus parantaa ja lisätä muokkausjälkien laatua ei vaikuta hyönteistuhojen määrään kasvupaikalta poistuu ravinteita
11 Hakkuutähteiden korjuu ja hyönteistuhoriski: pieniläpimittaista tavaraa > kuori kuivuu nopeasti kaarnakuoriaisille kelpaamattomaksi jos munintaa ehtii tapahtua, hakkuutähdekasoista ei ehdi kuoriutua uusia hyönteisiä ennen niiden kuivumista ongelmana ainoastaan haihtuvien terpeeniyhdisteiden aiheuttama kaarnakuoriaisten houkuttautuminen hakkuuaukolle ja sen välittömään läheisyyteen (Jonsell ym. 2007)
12 Kantojen korjuu: + suositeltava erityisesti tyvilahoisilla kohteilla + mahdollisuus parantaa ja lisätä muokkausjälkien laatua, tilajärjestystä kantojen korjuu ei korvaa maanmuokkausta tuoreet kantokasat houkuttelevat mm. tukkimiehentäitä ja juurinilureita uudistusalalle
13 Maanmuokkaus vaikea tehdä hyvin, jos kannot vielä varastokasoissa aukolla Heli Viiri
14 Ajourien alle liiskaantuu mättäitä, jos maanmuokkaus tehdään kannonnoston yhteydessä Heli Viiri
15 Kannonnostoa ja muokkausta ei pitäisi yhdistää Heli Viiri
16 Maanpinnan rikkominen heinittyminen Kuusen taimen istutus mättääseen: lisää myyrätuhoriskiä olennaisesti Heli Viiri
17 Myyräkuumeriski Metsämyyrä suosii kantoja hakkuutähdekasojen antamaa suojaa syksyllä ja talvella Välivarastointi noin vuoden ajan Metsämyyrä kantaa Puumala-virusta, joka aiheuttaa myyräkuumetta Kuljettajilla lisääntynyt riski saada myyräkuume J. Murtosaari
18 Juurikääpä kuusella: 18 Juurikääpä männyllä:
19 19
20 20 Suurin riski sairastua on taimilla, jotka ovat sairastuneen kannon välittömässä läheisyydessä
21 Kannonnosto mahdollistaa uudistamisen kuuselle juurikääpätuhoalueilla ja uudistamistuloksen parantumisen
22 Kannonnostoa tehdään sekä juurikäävän saastuttamilla kohteilla, että terveissä metsiköissä, harvoin mäntyä
23 Juurikäävän itiöemät kehittyvät kantokasojen alimmissa osissa, mitkä ovat kosteita ja 23 lähimpänä maanpintaa
24 - Noin 2000 itiötä/100 cm² käävästä/h - Yli 90 % itiöistä jää 10 m säteelle - Lähimetsä saastuu kesähakkuissa
25 Varastopaikalle jäävät kasojen pohjilla olevat kannot ovat ongelma 25
26
27 Kannonnoston tehoa juurikäävän torjuntakeinona heikentävät: lahot kannot ja juuret hajoavat ja jäävät joka tapauksessa lahot kannot jäävät harvennuskohteissa päätehakkuissa jäävät tuoreet ja terveet kannot, joita ei ole ole käsitelty harmaaorvakalla tai urealla kantojen pitkäaikainen tienvarsivarastointi aiheuttaa itiölaskeumaa
28 Energiapuun korjuun vaikutukset lahopuulla eläville lajeille: Noin lajia eri ryhmistä, lahottajasieniä, kovakuoriaisia, muita hyönteisiä (Siitonen ja Hanski 2004) % metsälajeista käyttävät kuollutta puuta, 980 on uhanalaisia tai vaarantuneita (Rassi ym. 2001) Vähäinen lahopuun määrä on yksi tärkeimmistä syistä metsälajien uhanalaisuudelle
29 Lahopuun väheneminen metsäenergian käytön vuoksi: 1) Pieni lpm hakkuutähteiden ja kantojen määrä vähenee; hakkuutähteillä noin 70 % ja kannoilla määrän väheneminen noin 90 %. 2) Lumpit, korjaamatta jääneet pöllit, järeät latvukset ja tuulenkaadot korjataan usein hakkuutähteiden korjuun yhteydessä. 3) Metsäenergian korjuukohteilla ajetaan useaan kertaan koneilla, jolloin lahot maapuut tuhoutuvat helposti. Esityksen nimi / Tekijä
30 Lahopuun suojelu: Energiapuun korjuun negatiivisia vaikutuksia lahopuulla eläville lajeille voidaan rajoittaa jättöpuilla ja keloilla Mutta ei juurikäävän lahottamia Erityisesti isoja koivuja, terveitä mäntyjä ja haapaa tulisi jättää keräämättä Heli Viiri
31 Lopuksi
32 Tulevaisuudessa tarvitaan: Tutkimustietoa metsäbioenergian laajamittaisen käytön taloudellisuudesta, ympäristö- ja terveysvaikutuksista: vaikutuksista maaperän rakenteeseen, maaperän pitkäaikaiselle tuottavuudelle hydrologiaan ja biodiversiteettiin. hyönteis- ja juurikääpätuhoriskeihin ja uudistamistuloksen laatuun. Lisäksi tarvitaan tietoa työllisyysvaikutuksista.
33 Kiitos huomiosta. Kiitos Tuula Piri ja Erkki Oksanen, Metsäntutkimuslaitos/ juurikääpäkuvat
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua?
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua? Tuula Piri & Heli Viiri Bioenergiaa metsistä tutkimus- ja kehittämisohjelman loppuseminaari 19.4.2012, Helsinki Juurikääpä
Kannonnoston vaikutukset juurikääpä- ja tukkimiehentäituhoihin sekä lahopuulajistoon
Kannonnoston vaikutukset juurikääpä- ja tukkimiehentäituhoihin sekä lahopuulajistoon Tuula Piri, Heli Viiri & Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011, Lahti 5.10.2011 1 Sekä
Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen
30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus
Tärkeimmistä metsien sienitaudeista
Tärkeimmistä metsien sienitaudeista Heli Viiri & Seppo Neuvonen Vääksy 4.6.2014 Lähteinä myös: Metinfo/Metla Müller ja muut (2012) Metsien terveys. Julkaisussa: Asikainen ja muut (toim.). Bioenergia, ilmastonmuutos
Energiapuun korjuun hyödyt ja haitat metsien terveydelle
Energiapuun korjuun hyödyt ja haitat metsien terveydelle Tuula Piri ja Heli Viiri 1 ForestEnergy2020 7.10.2015 9.10.2015 Energiapuuharvennukseen liittyvät tuhoriskit Energiapuuharvennukset ja nuorten metsien
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita?
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita yksittäisiä
Myrskytuhojen ja metsien käsittelyn aiheuttama hyönteistuhoriski Seppo Neuvonen & Heli Viiri; Metla/Joensuu & SMK
3.6.2014 Vääksy Myrskytuhojen ja metsien käsittelyn aiheuttama hyönteistuhoriski Seppo Neuvonen & Heli Viiri; Metla/Joensuu & SMK 1 Taustaa: hyönteistuhot, ilmastonmuutos ja muut ympäristömuutokset 2 Kirjanpainajasta
R a p o r t i t. Hakkuutapojen jakautuminen % Avohakkuu 83 Luontainen uudistaminen 13 Ylispuuhakkuu 4
Sivu 1/10 Arviointi-pvm: 01.01.2013... 31.12.2013 R a p o r t i t Muut ehdot : arvioijan organisaatio = 'Kaikki metsäkeskukset' Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta - RAPORTTI 13:15:45 Arviointiaineiston
Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1
Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun
Energiapuun korjuun ravinnekysymykset
Energiapuun korjuun ravinnekysymykset Energiapuun korjuun laatupäivä Evo 4.6.2013 5.6.2013 1 Energiapuun korjuun suositukset Sisältö Tiivistelmä suosituksista Energiapuun korjuun vaikutukset metsäekosysteemiin
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito Timo Saksa Metla Suonenjoki Lahti 3.10.2011 Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.
Energiapuun korjuu päätehakkuilta. 07.11.2012 Tatu Viitasaari
Energiapuun korjuu päätehakkuilta 07.11.2012 Tatu Viitasaari Lämmön- ja sähköntuotannossa käytetty metsähake muodostuu Metsähake koostuu milj m3 0.96 0.54 3.1 Pienpuu Hakkutähteet Kannot 2.24 Järeä runkopuu
Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa?
Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Saija Huuskonen Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Metsikön kasvatusketju: Puuston kehitystä
KANTOJEN NOSTO JA LUONTAISEN LEHTIPUUN MÄÄRÄ UUDISTUSALOILLA
KANTOJEN NOSTO JA LUONTAISEN LEHTIPUUN MÄÄRÄ UUDISTUSALOILLA Kantojen noston merkitys metsänuudistamisessa, projekti nro 318 1 Kantojen nosto - taustaa Kantojen korjuu energiakäyttöön alkoi vuonna 2000
Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö
Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon Juha Siitonen, Harri Lappalainen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuusto, aineisto ja menetelmät Lahopuut 1 cm mitattiin
Vesiensuojelu metsänuudistamisessa kivennäismailla
Vesiensuojelu metsänuudistamisessa kivennäismailla Sirpa Piirainen, MMT, varttunut tutkija Esitykseni sisältö Taustatietoja Pohjavedet ja metsänuudistaminen Huuhtoumat vesistöihin Vesiensuojelun avainkohdat
Männyn tyvitervastauti, taudin torjunta ja eteneminen Pohjanmaalla. Tuula Piri
Männyn tyvitervastauti, taudin torjunta ja eteneminen Pohjanmaalla Tuula Piri Seinäjoki 2.12.2011 Tyvitervastaudin tuntomerkit Männyn koko latvus kuolee samanaikaisesti muuttuen ensin kellertäväksi, sitten
Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén
Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,
- METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA
METSIKKÖKUVIO - METSÄNHOIDON JA HAKKUIDEN KÄSITTELY-YKSIKKÖ. - PUUSTOLTAAN JA MAAPOHJALTAAN YHTENÄINEN ALUE - JAKOPERUSTEENA MYÖS KEHITYSLUOKKA TOIMENPITEET 1 2 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Energiapuun varastointi Jukka Pekka Luiro. Energiapuun korjuun laatukoulutuspäivä-evo 4.6.2013
Energiapuun varastointi Jukka Pekka Luiro Energiapuun korjuun laatukoulutuspäivä-evo 4.6.2013 Energiapuun laatu Tärkein laatuominaisuus kosteus Kaatotuoreen puun kosteus 50-60% Suuret laitokset sietävät
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri 20 vuotta taistelua juurikääpää vastaan kantokäsittelyn juhlaseminaari 1.6. 2011 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Taistelu tyvitervastautia vastaan tutkimustieto laboratoriosta käytäntöön
Taistelu tyvitervastautia vastaan tutkimustieto laboratoriosta käytäntöön Metsätieteen päivä 19.10.2016 Tuula Piri Luonnonvarakeskus 1 26.10.2016 Männyn tyvitervastauti Aiheuttaja männynjuurikääpä (Heterobasidion
Kantojen korjuun vaikutukset maaperän hajottajaeliöstöön ja kasvillisuuteen *** Saana Kataja-aho, Hannu Fritze ja Jari Haimi
Kantojen korjuun vaikutukset maaperän hajottajaeliöstöön ja kasvillisuuteen *** Saana Kataja-aho, Hannu Fritze ja Jari Haimi Kuva: Hannu Jurkkala, 2006 Saana Kataja-aho Bio- ja ympäristötieteiden laitos
Koneellisen istutuksen käyttöönotto
Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 15.11. Huittinen Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:
Uudistamistuloksen varmistaminen
Uudistamistuloksen varmistaminen Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Seinäjoki MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Taimikonhoidon ABC Havupuutaimikot Pintakasvillisuuden torjunta - ensimmäiset
20 % havupuita 80 % lehtipuita 50 % havupuita 50 % lehtipuita. Rauduskoivu, kuusi, kataja, tukevarakenteiset lehtipensaat
3052 Hoitoluokka Lähimetsä Ravinteisuus Tuore Kaavamerkintä Sijainti Hoitotavoite Kohteelle suoritetaan istutustaimien kasvuunlähdön turvaamiseksi mekaaninen heinäntorjunta. Alue on erittäin voimakkaasti
21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1
21.10.2014, Joensuu 1 Luento 4 METSÄN UUDISTAMINEN TASAIKÄISRAKENTEISESSA METSÄN KASVATUKSESSA Uudistamiseen vaikuttavat tekijät Nykyaikaiset metsänuudistamismenetelmät (luontainen ja viljely) ja uudistamisketjun
Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012
Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka
Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla
Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus ja Metla 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita
Energiapuu ja metsänhoito
Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa
Kuvioluettelo. LAPPEENRANTA / Alue 358 / Metsäsuunnitelma 1 / MÄNNISTÖ / Lohko 2. 31 1,1 Kuivahko kangas. 2 2 1800 1 1,9 kangasmaa Rauduskoivu 6 2 4
LAPPEENRANTA / Alue 358 / Metsäsuunnitelma 1 / MÄNNISTÖ / Lohko 2 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka Puustotiedot Toimenpiteet ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa,
Metsänhoitoa kanalintuja suosien
RIISTAMETSÄNHOITO Metsänhoitoa kanalintuja suosien Riistametsänhoito on helppoa, ja sen menetelmät sopivat tavallisen talousmetsän hoitoon. Metsänhoitotöissä voidaan ottaa riista huomioon läpi metsikön
Suometsien uudistaminen. Mikko Moilanen, Hannu Hökkä & Markku Saarinen
Suometsien uudistaminen Mikko Moilanen, Hannu Hökkä & Markku Saarinen Turvemaiden metsätalouden erityispiirteet - Ojaverkoston ylläpito - Vesiensuojelutoimet - Ravinnetalouden hoito - Puunkorjuun ongelmat
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -
Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa
Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Risto Jalkanen Metla, Rovaniemi 11.12.2014 Tervasroson aiheuttama pienaukko Kuohunki, Rovaniemi 14.9.2010
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Energiapuun korjuu ja metsänhoidon suositukset. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus
Energiapuun korjuu ja metsänhoidon suositukset Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Taustaa Metsälain muutos 2014 alkaen Keskeisimmät muutokset metsänkäsittelyn
Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turv la Hannu Hökkä Metla Rovaniemi
Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014 Pienet vai vähän suuremmat aukot - kuusen luontainen uudistaminen turvemailla Hannu Hökkä Metla Rovaniemi Taustaa Suomessa pitkät perinteet
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla
HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla Maanmittauslaitos 4/2014 Havaintokoeverkostosta lisätietoja on saatavissa: Polttavan ajankohtaista tietoa
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio
Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi Metsäenergiafoorumi 9.12.2009 Olli Äijälä, Tapio Energiapuu metsänhoitosuosituksissa Historia: Energiapuun korjuuopas julkaistiin
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti
Erinomainen Hyvä Välttävä Heikko Kokonaisarvio ainespuun korjaajalle 32 % 58 % 9 % 1 % Kokonaisarvio koko toimenpideketjulle 24 % 63 % 11 % 2 %
Luontolaatu v2.12.0 Takaisin R a p o r t i t Lopetus Arviointi-pvm: 05.01.2016... 31.12.2016 Muut ehdot : Ei ole Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta - RAPORTTI Arviointiaineiston yleistiedot Kpl
Toiminnan suunnittelu: KOHDEVALINTA
Toiminnan suunnittelu: KOHDEVALINTA Tiina Laine Tutkija Metsäntutkimuslaitos tiina.laine@metla.fi Kohdevalinnalla on merkitystä Konetyön tuottavuuden vaihtelun ja sen myötä kustannusten parempi hallinta.
Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun
Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun Karri Uotila Joensuu 29/11/2011 Uudistamisketju Maanmuokkaus Viljely Taimikonhoito Onnistunut viljelymetsikkö Tehokas uudistamisketju Kannattava
Energiapuun kasvatus
Energiapuun kasvatus Energiapuun kasvatus Suositusten laadinnan yhteydessä selvitettiin Metlan kanssa eri vaihtoehtoja. Männyn energia- + ainespuu > suositukseen Ei tässä vaiheessa mukaan: Kuusen energia-
Metsäenergiaa tarvitaan
Metsäenergiaa tarvitaan Suomi on sitoutunut lisäämään uusiutuvan energian osuuden energiantuotannosta 38 % vuoteen 2020 mennessä Vuotuista energiapuunkäyttöä tulee lisätä nykyisestä kuudesta miljoonasta
Hakkuut kuvioittain vuosina 2015-2024
Sivu 13 12.5.2015 Hakkuut kuvioittain vuna 2015-2024 Kuvio Hakkuutapa Korjuu- Ehdotettu Pinta- Hakkuumäärä yhteensä ja puutavaralajeittain Lisäksi energiapuuta, m³ Tulot ja menot, 20 Harvennus Talvi 2015
Poiminta- ja pienaukkohakkuut. kaupunkimetsissä
Poiminta- ja pienaukkohakkuut kaupunkimetsissä Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 19.12.2012 1 Poimintahakkuu (eri-ikäismetsätalous, jatkuva kasvatus jne...) yksittäisiä suuria, "kypsiä" puita
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-
Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja
Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja 1 Miksi kotimaista metsäenergiaa? Metsäenergian käyttöä puoltavat mittavat
Metsätalouden ympäristöseuranta 2018
Metsätalouden ympäristöseuranta 2018 Miksi ympäristöseurantoja tehdään Metsien käsittelyssä lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja sertifioitu ympäristöjärjestelmä ohjeineen edellyttävät, että mm. luontokohteiden
LUONTOLAATUTARKASTUKSEN YHTEENVETOTIEDOT. Rajaukset Tarkastusvuosi 2018 Valtakunnallinen. Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta - RAPORTTI
LUONTOLAATUTARKASTUKSEN YHTEENVETOTIEDOT Rajaukset Tarkastusvuosi 208 Valtakunnallinen Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta - RAPORTTI Arviointiaineiston yleistiedot Arvioitujen leimikoiden kokonaismäärä
Metsänuudistaminen. Metsien hoito ja puunkorjuu 10 ov EI, OH 3.5.2012
Metsänuudistaminen Metsien hoito ja puunkorjuu 10 ov EI, OH 3.5.2012 Uudistaminen Pyritään saamaan aikaan uusi tuottava metsä Uudistamista pidetään metsätalouden kestävyyden ja kansantalouden kannalta
Energiapuun kuivaaminen - Erilaiset menetelmät. Ismo Makkonen, Metsäenergiatutkija
Energiapuun kuivaaminen - Erilaiset menetelmät Ismo Makkonen, Metsäenergiatutkija JOHDANTO Yleisesti energiapuun laadun merkittävimpänä laatutekijänä pidetään kosteutta Energiapuun kosteudella on monia
Metsätalouden ympäristöseuranta 2017
Metsätalouden ympäristöseuranta 2017 Miksi ympäristöseurantoja tehdään Metsien käsittelyssä lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja sertifioitu ympäristöjärjestelmä ohjeineen edellyttävät, että mm. luontokohteiden
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Metsänhoito on omaisuuden hoitoa
Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsäpäivä 13.4.2019 Petri Parviainen Mhy Keski-Savo Kohti kevättä, ajankohtaisia asioita Kevään askelmerkit Metsissä on hyvä näkyvyys, ennen kuin lehdet tulevat puuhun
Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät
Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma
Metsätalouden ympäristöseuranta 2016
Metsätalouden ympäristöseuranta 2016 Miksi ympäristöseurantoja tehdään Metsien käsittelyssä lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja sertifioitu ympäristöjärjestelmä ohjeineen edellyttävät, että mm. luontokohteiden
Koneistutushankkeen keskeisimmät tulokset
Koneistutushankkeen keskeisimmät tulokset Koneistutushankkeen loppukeskustelu 5.11.2014 Projektipäällikkö Kyösti Sipilä Projektitutkija Tiina Laine Koneistutushanke Aloitettu vuonna 2010 Metsäkeskus ja
KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ LAADUKKAAN HAKKEEN TUOTTAMISESTA LÄMPÖYRITYSKOHTEISIIN. Urpo Hassinen 1.2.2012
KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ LAADUKKAAN HAKKEEN TUOTTAMISESTA LÄMPÖYRITYSKOHTEISIIN Urpo Hassinen 1.2.2012 1 PUUENERGIAN MAHDOLLISUUDET Yleinen suhtautuminen myönteistä Aluetaloudelliset hyödyt Työllisyyden edistäminen
PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II
SUUNNITELMA 1 (6) PÖLLYVAARAN-HETTEENMÄEN METSÄSUUNNITELMA, VERSIO II 1. Tehtävä Tehtävänä oli suunnitella Kajaanin kaupungin metsien hakkuut ja niihin liittyvät hoitotyöt Pöllyvaaran, Hetteenmäen ja Nakertajan
Suomen metsäkeskus Luontolaatutarkastukset :59 LUONTOLAATUTARKASTUKSEN YHTEENVETOTIEDOT. Rajaukset Tarkastusvuosi 2017 Valtakunnallinen
LUONTOLAATUTARKASTUKSEN YHTEENVETOTIEDOT Rajaukset Tarkastusvuosi 2017 Valtakunnallinen Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta - RAPORTTI Arviointiaineiston yleistiedot Arvioitujen leimikoiden kokonaismäärä
UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa
UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa
Kantokäsittelyn kannattavuus
Kantokäsittelyn kannattavuus Juha Honkaniemi & Anssi Ahtikoski Juurikäävän itiölevintä Eri itiöemistä lähtöisin olevat itiöt laskeutuvat tuoreelle kantopinnalle Itiölaskeuma Itiöt pariutuvat ja lähtevät
Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
Helsingin luonnon monimuotoisuus Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti kääpiä. MARKKU HEINONEN
Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.
Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot
Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä.
Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen
Kangasmetsien uudistamisen ongelmat Lapissa kasvatetaanko kanervaa vai mäntyä. Pasi Rautio Metsäntutkimuslaitos Rovaniemi
Kangasmetsien uudistamisen ongelmat Lapissa kasvatetaanko kanervaa vai mäntyä Pasi Rautio Metsäntutkimuslaitos Rovaniemi Yhteistyössä Suunnitelu: Metla: Ville Hallikainen Mikko Hyppönen Pasi Rautio Pekka
Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan
Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu
Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.
Kantokäsittelyn tarkoitus. Estää juurikäävän leviäminen kesähakkuissa Mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut Varmistaa kuusen käyttö saha- ja hiomopuuna
Kantokäsittelyn tarkoitus Estää juurikäävän leviäminen kesähakkuissa Mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut Varmistaa kuusen käyttö saha- ja hiomopuuna 1 Juurikäävän vaikutukset Juurikääpä aiheuttaa kuusen
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Kannot ovat juurikäävälle sopiva ekologinen lokero Itiöt leviävät ilmassa tuoreisiin kantoihin ja juurten vaurioihin
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
Paikkatietoon yhdistetyn koneistutuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla
Paikkatietoon yhdistetyn koneistutuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Katja Kangas ja Miia Parviainen 4.12.2014 Kuvat: Miia Parviainen/Metla Hankkeen taustaa Metsänhoidon koneellistuminen Koneelliseen
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa Juha Honkaniemi Metsätuhot Suomessa Metsikön laatua alentavia tuhoja 25 % ja tuhoja kaiken kaikkiaan 47 % puuntuotannon metsämaan pinta-alasta (VMI10)
Suomen luonnonsuojeluliitto, pj
Metsät: Monimuotoisuus ja ilmasto Risto Sulkava, FT Suomen luonnonsuojeluliitto, pj Tampere e 17.3.2011 1. Monimuotoisuudesta numeroin 73 metsäluontotyypistä 70 % on arviotu uhanalaisiksi. Etelä- Suomessa
Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta vuonna 2014 YHTEENVETORAPORTTI (koko maa) Arviointiaineiston yleistiedot
Talousmetsien luonnonhoidon laadunseuranta vuonna 2014 YHTEENVETORAPORTTI (koko maa) Arviointiaineiston yleistiedot Kpl Ha Arvioitujen leimikkojen kokonaismäärä 369 1107 - satunnaisotannalla valittuja
Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys
Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys Jaana Luoranen, Metsäntutkimuslaitos Konetaimi: koneistutuksen taimituotanto- ja huoltoketju Maanmuokkaus: tavoitteet Metsänuudistamisen onnistumisen
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
Energiapuun varastointitekniikat
Energiapuun varastointitekniikat Varastointitekniikat Energiapuuta (pienkokopuuta, karsittua rankaa, hakkuutähdettä, kantoja jne.) voidaan varastoida kokonaisena Maastossa pienissä kasoissa Välivarastossa
Koneellisen istutuksen käyttöönotto
Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 21.11. Jyväskylä Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:
Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Istuttaminen Metsän kasvatuksessa istuttaminen on kallis investointi, mutta
Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta
Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Kajaani 18.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta
KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA
KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA Puunhankinta ja logistiikka - Teknologian kehitysnäkymät Lapin bioenergiaseminaari Rovaniemi 14.2.2008 ja Tornio 15.2.2008 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Korjuukohteet
Metsänomistajan valinnanvapaus metsänhoidossa nykyisen oikeustilan ja uudistusehdotuksen vertailua. Tero Laakso MMM, MH, OTK Itä-Suomen yliopisto
Metsänomistajan valinnanvapaus metsänhoidossa nykyisen oikeustilan ja uudistusehdotuksen vertailua Tero Laakso MMM, MH, OTK Itä-Suomen yliopisto Mitä ja miten? HE: huomattavat sisällölliset muutokset,
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen METSÄNHOIDON TYÖLAJIT maanmuokkaus luontainen uudistaminen, kylvö tai istutus taimikon varhaishoito
Tehokkuutta taimikonhoitoon
Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin
Kannot talteen. Kannot korjataan yhä usemmalta hakkuualalta. Ovatko hyödyt todella suuremmat kuin haitat? Sivut 14 15
METSÄALAN AJANKOHTAISLEHTI TORSTAINA 7. MARRASKUUTA 2013 Nro 21 WWW.METSALEHTI.FI Kannot korjataan yhä usemmalta hakkuualalta. Ovatko hyödyt todella suuremmat kuin haitat? Sivut 14 15 Ajankohtaista: Metsäpalvelut
Metsätalouden ohjauskeinojen vaikutukset monimuotoisuuden turvaamiseen. Juha Siitonen Metla, Vantaa. Alustuksen sisältö
Metsätalouden ohjauskeinojen vaikutukset monimuotoisuuden turvaamiseen Juha Siitonen Metla, Vantaa Alustuksen sisältö Monimuotoisuuteen vaikuttavat ohjauskeinot lyhyt yleiskatsaus Metsälaki Metsäsertifiointi
Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa
Biologisten kokoelmien merkitys lajien uhanalaisuuden arvioinnissa Uhanalaisuusarvioinnin tulosten julkistamisseminaari 1.12.2010, Säätytalo, Helsinki Esityksen rakenne 1. Mitä biologiset kokoelmat ovat?
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen
Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin
Metsäbiomassan intensiivisen talteenoton vaikutus metsiin Mitä voimme oikeasti tietää energiapuun korjuun pitkän ajan vaikutuksista metsiin, milloin taas joudumme tyytymään valistuneisiin arvauksiin? Pitkät