Männyn tyvitervastauti, taudin torjunta ja eteneminen Pohjanmaalla. Tuula Piri
|
|
- Kristiina Hakala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Männyn tyvitervastauti, taudin torjunta ja eteneminen Pohjanmaalla Tuula Piri Seinäjoki
2 Tyvitervastaudin tuntomerkit Männyn koko latvus kuolee samanaikaisesti muuttuen ensin kellertäväksi, sitten punaruskeaksi. Jos osa latvuksesta kuolee mutta osa jää vihreäksi, voi kyseessä olla esim. tervasroso tai punalatikan aiheuttama tuho. Tyvitervastautia esiintyy kaikenikäisissä männyissä taimista tukkipuihin. Kari Korhonen/Metla
3 Tyvitervastautipesäke Tyypillistä eri vaiheessa olevat sairastuneet puut; kuolleet, ruskettuneet, harsut Tuula Piri/Metla
4 Kari Korhone
5 Tuula Piri/Metl
6 Tuula Piri/Metla
7 Männynjuurikäävän itiöemien eli kääpien esiintyminen Kääpiä voi löytää sairaiden mäntyjen tyveltä karikkeen alta. Käävät ovat alapinnalta hohtavan valkoisia ja usein kooltaan pieniä. Jarkko Hantula/Metla
8 Itiöemiä tuulenkaadon juurakossa Taru Koskinen Taru Koskinen
9 Itiöemiä kuolleen männyn taimen tyvellä Tuula Piri/Metla Tuula Piri/Metla
10 Itiöemiä kuolleen katajan tyvellä Tuula Piri/Metla Tuula Piri/Metla
11 Tyvitervastaudin merkit kannossa Mänty estää pihkoittumisella juurikäävän etenemisen ylös runkoon Erkki Oksanen/Metla Kari Korhonen/Metla
12 Tuula Piri/Metla 12
13 Selvä laho on pihkoittumista harvinaisempaa. Tuula Piri/Metla
14 Tyvitervastaudin levinneisyys? Tuula Piri/Metla
15 Tyvitervastautitilanne 1970-luvulla Lalli Laine 1979 Juurikääpä vaarallinen männyn tuhosieni maan eteläosissa, varsinkin Kaakkois-Suomessa. Tautikohteilla juurikääpä tappaa myös hies- ja rauduskoivuja, harmaaleppiä, pihlajia sekä varpuja (kanerva, puolukka, mustikka). Ulkomaisilla puulajeilla pahoja tuhoja Pinus contortalla, Larix sibiricalla ja Abies balsamealla
16 Tyvitervastaudin nykyinen levinneisyys Pohjanmaa Evijärvi 1968 Vähäkyrö 1973 Alajärvi 2006 Uusia kohteita: Isokyrö Kauhajoki Kauhava Kuortane Kurikka Lapua Seinäjoki Vähäkyrö
17 Syitä tyvitervastaudin lisääntymiseen Männyn viljelyn suuri suosio 1970 ja -80 luvulla Kasvupaikka ei aina paras mahdollinen männyn kasvatukseen Vanhat peltomaat Männylle liian rehevät kasvupaikat Alkuperän vaikutus männyn juurikääpäkestävyyteen?
18 Erityisen alttiita tyvitervastaudille ovat vanhoille peltomaille istutetut männiköt ravinne-epätasapaino tiivistynyt maaperä juurikäävän antagonistien puuttuminen puita suojaavien mykorritsasienten puuttuminen Tuula Piri/Metla
19 Syitä tyvitervastaudin lisääntymiseen Kesähakkuut kohdistuneet mäntyharvennuksiin Kesähakkuut alkoivat yleistyä Suomessa 1970-luvulla kantokäsittely parikymmentä vuotta myöhemmin luvulla. Kemera-tuki ei kata koko riskialuetta.
20 Syitä tyvitervastaudin lisääntymiseen Juurikääpä hyötyy lämpenevästä ilmastosta Aikainen kevät ja leuto syksy pidentävät sekä juurikääpärihmaston kasvua että itiötartuntaa suosivaa ajanjaksoa. Sulan maan aikana teh- dään entistä enemmän hakkuita. Juurikääpä hivuttautuu entistä pohjoisemmaksi.
21 Syitä tyvitervastaudin lisääntymiseen Tauti osataan tunnistaa entistä paremmin
22 Tyvitervastaudin torjunta Terveen metsän suojaaminen itiötartunnalta 1. Hakkuu talvella. Pakkanen, routa ja lumipeite ovat paras suoja juurikääpätartuntaa vastaan. 2. Kantokäsittely kesähakkuissa - 10 eteläisimmän metsäkeskuksen alueella - myös energiapuuharvennuksissa Tuula Piri/metla
23 Kantokäsittelyn tehokkuus Tuula Piri/Metla Tuula Piri/Metla Kantokäsittelyn torjuntateho on suoraan riippuvainen torjunta-aineen peittävyydestä. Pyrittävä aina 100-prosenttiseen peittävyyteen
24 Tyvitervastaudin torjunta tartunnan saaneessa metsikössä Nuoret männiköt - kasvatushakkuiden minimointi - sairaiden puiden poisto - vajaatuottoisen metsikön uudistaminen Tyvitervastautimännikön uudistaminen - puulajin vaihto - kantojen korjuu - kulotus
25 Uudistaminen koivulle - Puhdas koivikko kestävä männynjuurikäävälle -Kasvupaikka ei sovellu koivun kasvatukseen - Hirvet tuhoavat koivikot Erkki Oksanen/Metla
26 Kantojen nosto Englannissa tyvitervastautia on torjuttu kannonnostolla lähes 30 vuotta. Taloudellisesti kannattavaa pahoin sairastuneissa männiköissä (40-60 % menetys tuotossa). Kantojen poistolla saadaan sairaiden mäntyjen osuus putoamaan 60 %:sta %:iin. Vuotuinen nostoala ha. Tuula Piri/Metla
27 Kulotus juurikäävän torjuntatoimenpiteenä: + estää kaatopintojen itiötartunnan + tuhoaa kääpiä + parantaa maan ravinnetaloutta + lisää monimuotoisuutta + helpottaa uudistamista + sertifiointikriteeri + kemeratuki - vaatii korkean lämpötilan - soveltuu harvoille kohteille - kuplamörskysieni Erkki Oksanen/Metla
28 Hankeen tavoitteet: 1. Kartoittaa tautitilanne Etelä-Pohjanmaalla 2. Selvittää metsikkökohtaisesti taudin alkuperä (nykyisen puusukupolven itiötartunta vs tartunta edellisestä puusukupolvesta) ja tartunta-ajankohta. 3. Tunnistaa sekä metsikkö- että aluetasolla tärkeimmät taudin leviämiseen vaikuttavat tekijät ja selvittää taudin yleistymiseen johtaneet syyt. 4. Mallintaa taudin leviäminen nuorissa männiköissä 5. Saadun tiedon pohjalta ohjeistaa ja edistää tyvitervastaudin torjuntaa käytännön metsätaloudessa
29 Kiitos
Taistelu tyvitervastautia vastaan tutkimustieto laboratoriosta käytäntöön
Taistelu tyvitervastautia vastaan tutkimustieto laboratoriosta käytäntöön Metsätieteen päivä 19.10.2016 Tuula Piri Luonnonvarakeskus 1 26.10.2016 Männyn tyvitervastauti Aiheuttaja männynjuurikääpä (Heterobasidion
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri 20 vuotta taistelua juurikääpää vastaan kantokäsittelyn juhlaseminaari 1.6. 2011 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Juurikääpä ja hakkuut missä ja milloin torjuntaa tulisi tehdä
Juurikääpä ja hakkuut missä ja milloin torjuntaa tulisi tehdä Metsänterveysseminaari 18.5.2016 Tuula Piri 1 18.5.2016 Kuusen tyvilahoa aiheuttavat kuusen- ja männynjuurikääpä 2 18.5.2016 Kuva K.Korhonen
Mitä metsänomistaja voi tehdä juurikääpätuhojen torjumiseksi?
Mitä metsänomistaja voi tehdä juurikääpätuhojen torjumiseksi? Tuula Piri Luonnonvarakeskus PKMO 8.3.2017 Juurikäävät lahottava Suomen metsiä joka vuosi n. 50 milj. euron arvosta Kuva E. Oksanen/Luke 2
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Kannot ovat juurikäävälle sopiva ekologinen lokero Itiöt leviävät ilmassa tuoreisiin kantoihin ja juurten vaurioihin
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua?
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua? Tuula Piri & Heli Viiri Bioenergiaa metsistä tutkimus- ja kehittämisohjelman loppuseminaari 19.4.2012, Helsinki Juurikääpä
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa Juha Honkaniemi Metsätuhot Suomessa Metsikön laatua alentavia tuhoja 25 % ja tuhoja kaiken kaikkiaan 47 % puuntuotannon metsämaan pinta-alasta (VMI10)
Tervasroso. Risto Jalkanen. Luonnonvarakeskus. Rovaniemi. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus. Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi
Tervasroso Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus Rovaniemi 1 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Perinteinen tervasroso Peridermium pini - männystä mäntyyn 2 Lapin metsätalouspäivät, Rovaniemi Aggressiivinen
Tärkeimmistä metsien sienitaudeista
Tärkeimmistä metsien sienitaudeista Heli Viiri & Seppo Neuvonen Vääksy 4.6.2014 Lähteinä myös: Metinfo/Metla Müller ja muut (2012) Metsien terveys. Julkaisussa: Asikainen ja muut (toim.). Bioenergia, ilmastonmuutos
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
Energiapuun korjuun hyödyt ja haitat metsien terveydelle
Energiapuun korjuun hyödyt ja haitat metsien terveydelle Tuula Piri ja Heli Viiri 1 ForestEnergy2020 7.10.2015 9.10.2015 Energiapuuharvennukseen liittyvät tuhoriskit Energiapuuharvennukset ja nuorten metsien
Juurikäävän torjunnasta. Tuula Piri Juha Honkaniemi
Juurikäävän torjunnasta Jarkko Hantula Tuula Piri Juha Honkaniemi Juurikäävän torjunnan keinot Kantokäsittely tai talvihakkuu vähentävät uusien infektioiden syntyä y ei vaikuta rihmastotartuntaan Kannonnosto
Metsänterveysseminaari Vantaa
Metsänterveysseminaari 18.5.2016 Vantaa Kantokäsittelyn valvonta ja laatu, hakkaajan vastuut Rahoituksen- ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka Suomen metsäkeskus Kemeran keskeiset muutokset Juurikäävän
Etelä-Suomen kuusikoista vain ani harva säästyy
Tuula Piri Tyvilahoisen kuusikon uudistaminen e e m t Etelä-Suomen kuusikoista vain ani harva säästyy kokonaan tyvilaholta. Pahimmat tyvilahokohteet löytyvät läheltä rannikkoa viljavilta, soistumattomilta
Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus
Eri ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 11.6.2012 1 Eri ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts. avohakkuun
Kantokäsittelyn kannattavuus
Kantokäsittelyn kannattavuus Juha Honkaniemi & Anssi Ahtikoski Juurikäävän itiölevintä Eri itiöemistä lähtöisin olevat itiöt laskeutuvat tuoreelle kantopinnalle Itiölaskeuma Itiöt pariutuvat ja lähtevät
Energiapuu ja metsänhoito
Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
Juurikääpätuhojen tunnistaminen ja torjunta
Juurikääpätuhojen tunnistaminen ja torjunta Juurikääpätuhojen tunnistaminen ja torjunta, 2017 Tekijät: Tuula Piri, Luonnonvarakeskus Annikka Selander, Suomen metsäkeskus Jarkko Hantula, Luonnonvarakeskus
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita?
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita yksittäisiä
RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö:
RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito - luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon - taimikonhoitokohteet, ajoitus ja menetelmät - harventamisen
KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään
KEMERA - valmisteilla olevat muutokset Kemera-järjestelmään Maa- ja metsätalousministeriö Helmikuu 2016 Sanna Paanukoski Marja Hilska-Aaltonen Kaisa Pirkola Kemera-laki Uusi kemera-laki tuli voimaan 1.6.2015.
Metsänhoitotyöt kuvioittain
Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren
Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan
Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu
Mikä on taimikonhoidon laadun taso?
Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos (METLA) 24.5.2012 1 Eri-ikäismetsän kasvatus käytännössä: poiminta- ja pienaukkohakkuut peitteisenä kasvattamisen filosofia ts.
Kantokäsittelyn tarkoitus
Kantokäsittelyn tarkoitus Estää kesähakkuissa kantojen kautta tapahtuva juurikäävän leviäminen Juurikäävän torjunta mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut 1 Juurikäävän vaikutukset Juurikääpä aiheuttaa kuusen
Kantokäsittely juurikääpää vastaan tärkeää kesäharvennuksissa
1 (6) Kantokäsittely juurikääpää vastaan tärkeää kesäharvennuksissa Kuusen parhailla kasvupaikoilla Etelä-Suomessa juurikääpä aiheuttaa noin 8 prosenttia kuusen tyvilahosta. Männiköissä juurikääpä aiheuttaa
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito
Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -
Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa
Ensiharvennus vai uudistaminen aggressiivinen tervasroso mäntytaimikoiden ja nuorten metsien kimpussa Risto Jalkanen Metla, Rovaniemi 11.12.2014 Tervasroson aiheuttama pienaukko Kuohunki, Rovaniemi 14.9.2010
Energiapuun korjuu ja kasvatus
Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen
Katsaus metsätuhotilanteeseen. Koulutuskiertue 2013 Seinäjoki 29.10.2013 Hannu Heikkilä
Katsaus metsätuhotilanteeseen Koulutuskiertue 2013 Seinäjoki 29.10.2013 Hannu Heikkilä Pahimmat tuhonaiheuttajat ja uhkat Metsätuholain perustelut (Metla) Metsätuhot vuonna 2012 (Metla, Esa Heino ja Antti
Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-
Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus
Kantokäsittelyn tarkoitus. Estää juurikäävän leviäminen kesähakkuissa Mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut Varmistaa kuusen käyttö saha- ja hiomopuuna
Kantokäsittelyn tarkoitus Estää juurikäävän leviäminen kesähakkuissa Mahdollistaa kesäaikaiset hakkuut Varmistaa kuusen käyttö saha- ja hiomopuuna 1 Juurikäävän vaikutukset Juurikääpä aiheuttaa kuusen
Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen
30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu
Tuulituhot ja metsänhoito
Tuulituhot ja metsänhoito Susanne Suvanto Metsänterveysseminaari 1 Susanne Suvanto, Metsänterveysseminaari Tuulituhot Suomessa Tuulituhot usein esiintyvät tuulennopeudet vs. myrskytuulet Myrskytuhot Syysmyrskyt
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet
Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2
Kannonnoston vaikutukset juurikääpä- ja tukkimiehentäituhoihin sekä lahopuulajistoon
Kannonnoston vaikutukset juurikääpä- ja tukkimiehentäituhoihin sekä lahopuulajistoon Tuula Piri, Heli Viiri & Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011, Lahti 5.10.2011 1 Sekä
Taimikonhoidon perusteet.
Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut
Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa
Tukien pääperiaatteita
Metsänhoidon tuet Kestävän metsätalouden rahoituslaki Metsään peruskurssi Suolahti 12.3.2013 Kirsi Järvikylä 1 Tukien pääperiaatteita Yksityismetsätalouden tukeminen Alueellinen keskittäminen Kohteiden
Metsäviljelyaineiston käyttöalueiden määrittely. Egbert Beuker Seppo Ruotsalainen
Metsäviljelyaineiston käyttöalueiden määrittely Egbert Beuker Seppo Ruotsalainen Metsäviljelyaineiston käyttöalueiden määrittely Tutkimushanke 2013 2014 Tulevaisuuden metsät ja metsänhoito (MHO) Egbert
Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut
Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E
Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.
Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot
Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus, Rovaniemi
Mänty vai kuusi metsätuhoalttius puulajivalinnassa Risto Jalkanen Luonnonvarakeskus, Rovaniemi Metsänuudistaminen 1965 2013 Metsätilastollinen vuosikirja 2014 (Luke) V. 2013 metsän uudistamiseen tähtääviä
Juurikäävän torjunta kantokäsittelyllä
Juurikäävän torjunta kantokäsittelyllä METSÄTEHON OPAS JUURIKÄÄVÄN TORJUNTA KANTOKÄSITTELYLLÄ Sisällys Alkusanat 2 1. Miksi juurikääpää pitää torjua? 3 2. Juurikäävän torjuntakeinot 6 3. Kantokäsittelyn
Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat
Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen suuntaviivat Pello 28.4.2014 Ylitornio 5.5.2014 Tarmo Uusitalo Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistamisen eteneminen Kemera- työryhmän loppuraportti
METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus
METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde
Energiapuun korjuun laatu 2014
Tiedote 1 (5) Energiapuun korjuun laatu 2014 Vuonna 2014 tehtiin 313 energiapuun korjuujäljen laatutarkastusta. Tarkastettua pinta-alaa kertyi 1 005 hehtaaria. Tarkastukset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Metsätehon tuloskalvosarja 5/2018 Kalle Kärhä, Ville Koivusalo & Matti Ronkanen, Stora Enso Oyj Metsä Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Asko Poikela,
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Uusimmat metsävaratiedot
Uusimmat metsävaratiedot Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus 18.3.2015 Suomi on Euroopan metsäisin maa Metsätalousmaata 26,2 milj.
Metsätalouden kannattavuuden parantaminen
Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Jari Hynynen & Saija Huuskonen Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland Johdanto Talousnäkökulma metsänkasvatukseen ottaen huomioon se, että Metsien
Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu
Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu Ville Hallikainen Kuva: Risto Jalkanen Tutkimuskysymykset Mitkä luonnossa vallitsevat ekologiset ja metsänhoidolliset ym. tekijät vaikuttavat tervasroson
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012
Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Digitaalinen kasvinsuojeluainetutkinto ja omavalvonta. Metsäkonekoulujen neuvottelupäivät Henrik Östman, YA
Digitaalinen kasvinsuojeluainetutkinto ja omavalvonta Metsäkonekoulujen neuvottelupäivät 6-7.62019 Henrik Östman, YA Domain nimet, helpposti löydettävää! kasvinsuojeluainetutkinto.fi kasvinsuojelututkinto.fi
Suomen metsävarat 2004-2005
Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Kasvu- ja tuotostutkimus. Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys. Luontaisten kasvutekijöiden vaikutukset. Männikköä karulla rämeellä
Kasvu- ja tuotostutkimus tutkittua tietoa puiden kasvusta ja metsien kehityksestä Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Jari Hynynen Tutkimuskohteena puiden kasvu ja metsien kehitys Miten kasvuympäristö ja
Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén
Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,
LähiTapiola Etelä Pohjanmaa Matti Hallila. Metsäomaisuuden turvaaminen
Metsäomaisuuden turvaaminen Toimiva ja reilu. Paikallinen kumppani. Ainoa eteläpohjalaisten omistama finanssiryhmä Tarjoamme henkilökohtaista palvelua kaikissa kanavissa. Kaikki tuotteet ja palvelut kehitetään
Energiapuun varastointi Jukka Pekka Luiro. Energiapuun korjuun laatukoulutuspäivä-evo 4.6.2013
Energiapuun varastointi Jukka Pekka Luiro Energiapuun korjuun laatukoulutuspäivä-evo 4.6.2013 Energiapuun laatu Tärkein laatuominaisuus kosteus Kaatotuoreen puun kosteus 50-60% Suuret laitokset sietävät
Suomen metsien inventointi
Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet
VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty
Metsänhoito on omaisuuden hoitoa
Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsäpäivä 13.4.2019 Petri Parviainen Mhy Keski-Savo Kohti kevättä, ajankohtaisia asioita Kevään askelmerkit Metsissä on hyvä näkyvyys, ennen kuin lehdet tulevat puuhun
Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma
MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa
Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa
Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Antti Asikainen, Metla BioE-BioD - sidosryhmätyöpaja 12.4.2012, Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi
Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet
Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Lappeenranta 4.6.2015 Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja
Kestävän metsätalouden rahoitustuet
Kestävän metsätalouden rahoitustuet 2012 2 Sisällys 1. TUKIEN KOKONAISKÄYTTÖ 3 2. TUKIEN KÄYTTÖ TYÖLAJEITTAIN 6 2.1 Uudistaminen 6 2.2 Haketus 7 2.3 Energiapuun korjuu 8 2.4 Nuoren metsän hoito 9 2.5 Terveyslannoitus
Timo Silver ja Tuula Piri RAPORTTI 24.1. 2013 TYVITERVASTAUTI LOUNAIS-SUOMESSA - ESIINTYMINEN,TUNNISTAMINEN JA TORJUNTA. Tyvitervastautikiekko Eurasta
Timo Silver ja Tuula Piri RAPORTTI 24.1. 2013 TYVITERVASTAUTI LOUNAIS-SUOMESSA - ESIINTYMINEN,TUNNISTAMINEN JA TORJUNTA Tyvitervastautikiekko Eurasta Johdanto Männynjuurikääpä (Heterobasion annosum sensu
Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista
Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit Tutkimustuloksia poimintaja pienaukkohakkuista Sauli Valkonen METLA Vantaa 7.5.2007 1 Näkökulma Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan
Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen?
Kuinka aloitan jatkuvan kasvatuksen? Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Avohakkuu ja viljely eivät kuulu jatkuvaan kasvatukseen, mutta kaikki muut hakkuutavat
Juurikäävän torjunta
Juurikäävän torjunta Miksi pois tuen piiristä? tuettu valtion varoin liki 20 vuotta Torjunnan kustannukset eivät ole suuret suhteessa hakkuutuloihin väheneviä tukijärjestelmän määrärahoja ei ole tarkoituksenmukaista
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO
JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen
SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS
1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja
Väljennyshakkuu männyn luontaisessa uudistamisessa
Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Loppuseminaari Rovaniemi 15.03.2012 Väljennyshakkuu männyn luontaisessa uudistamisessa Mikko Hyppönen Sameli Salokannel Ville Hallikainen Mikä on väljennyshakkuu?
Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin
Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27
Metsään ABC -päivä 5.9.2015
Metsään ABC -päivä 5.9.2015 26.8.2015 Suomen metsäkeskus 1 Metsään ABC-päivä Avaus, päivän tavoitteet sekä aikataulut Metsänomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia Metsäalan organisaatiot ja toimijat Metsään.fi-palvelun
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin
Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011
Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
Suomen avohakkuut
Suomen avohakkuut 195 217 Matti Kärkkäinen emeritusprofessori Metsänhoitoklubi Viljelymetsien kasvu ja tuotos -seminaari 31.1.218 Helsingin yliopiston päärakennus Auditorio XII Fabianinkatu 33, Helsinki
Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat
TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-