Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry Johannes Sipponen
|
|
- Kalle Sala
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry Johannes Sipponen
2 1. HANKKEEN TUNNISTE JA YHTEYSTIEDOT HANKKEEN TAUSTA JA TARVE HANKKEEN TAVOITTEET Matkailutoimijoiden yhteistyöverkoston ja toimintamallin kehittäminen Palvelujen laadun ja saavutettavuuden kehittäminen Matkailuimagon ja sähköisen viestinnän kehittäminen Aktiviteettipohjaisen matkailun kehittäminen HANKKEEN TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Matkailutoimijoiden yhteistyöverkoston ja toimintamallin kehittäminen Palvelujen laadun ja saavutettavuuden kehittäminen Matkailuimagon ja sähköisen viestinnän kehittäminen Aktiviteettipohjaisen matkailun kehittäminen ALUSTAVA AIKATAULU TOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISEKSI AIEMPIEN HANKKEIDEN HUOMIOINTI TOIMINTA-ALUE, KOHDERYHMÄT HYÖDYNSAAJAT SEKÄ AIKATAULU RAPORTOINTI, ARVIOINTI JA TIEDOTUS KUSTANNUSARVIO JA RAHOITUSSUUNNITELMA
3 1. HANKKEEN TUNNISTE JA YHTEYSTIEDOT Hankkeen nimi: Reitit Menestykseen - Innovatiivisen matkailuyhteistyön kehittäminen Päijänne-Leaderin alueella Hankkeen numero: Ohjelma: Kehittämishanke, toimenpide 7.4 Toimintalinja: Leader: Maaseutualueiden elämänlaatu ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen Toimenpide: matkailuelinkeinojen edistäminen 2 Toimintaryhmä: Päijänne Leader ry Toteutusaika: Hakija: Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry 2. HANKKEEN TAUSTA JA TARVE Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry (JHEP) toimii Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kuntien alueella ja on sekä näiden kuntien että niiden alueella toimivien yrittäjien matkailun edistämiseen ja kehittämiseen keskittynyt yhdistys. Yhdistys muodostuu kolmen kunnan, alueen matkailuyritysten ja muiden organisaatioiden verkostosta, joka ylittää teemaperusteisesti paikkakuntarajat. Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry on hallinnoinut ja toteuttanut edellisellä Leader -rahoituskaudella neljää maaseutumatkailun kehittämishanketta, jonka aikana osallistuneiden kuntien (Asikkala, Padasjoki, Sysmä) matkailu ja maaseutumatkailuyrittäjien toiminta on kehittynyt laajasti ammattimaisempaan suuntaan. Toteutetut hankkeet ovat olleet erittäin tärkeitä eteläisen Päijänteen retkeily- ja matkailupalveluiden kehittämisen, alueen imagon vahvistamisen ja kuntien ja yrittäjien välisen yhteistyön lisäämisen kannalta. Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry:n toteuttamissa hankkeissa eivät ole aiemmin olleet mukana Päijänne Leaderin toiminta-alueelta Heinola ja Hartola. Etenkin kahden viimeisimmän hankkeen, Elämysten Päijänne I ja Elämysten Päijänne II jälkeen, on toiveena ollut laajentaa matkailun kehittämistoimenpiteet ja yrittäjien välinen yhteistyö kattamaan myös nämä kaksi kuntaa ja niiden alueella sijaitsevat maaseutumatkailuyritykset. Alueen yhdistykset ja muut yhteisöt ovat olleet hankkeissa välillisesti, yritysten alihankkijoina ja yhteistyökumppaneina. Nyt tämä rooli on tarkoitus tehdä näkyvämmäksi ja saada yhteisöt aktiivisesti mukaan kehittämistoimintaan. Erityisesti kaikille avointen reittien palvelujen kehittämiseen tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä; Kylätaloja majoitukseen, yhdistyksiä tuottamaan erilaisia palveluja. Jo nyt suurin osa maaseudun tapahtumista on järjestöjen organisoimia. Hankkeen aikana vahvistetaan yhdistysten, yritysten ja yhteisöjen roolia koulutuksella, tiedotuksella ja uusilla yhteistyöverkostoilla. Reitit Menestykseen - Innovatiivisen matkailuyhteistyön kehittäminen Päijänne-Leaderin alueella -hankkeen sisältöön ovat vaikuttaneet Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry:n jäsenet, aktiiviset kylä- ja muut yhdistykset sekä Itä- Hämeen matkailuyhdistys, jonka jäsenistö koostuu Heinolan ja Sysmän matkailutoimijoista. Hankkeen sisällössä on huomioitu esitettyjen toiveiden lisäksi aiemmissa hankkeissa esille nousseet tarpeet alueen matkailun ja yhteistyön kehittämisen osalta. Esimerkkinä sektorirajat ylittävien, yhteistyönä suunniteltujen ja toteutettujen pakettien tarjonta sekä koulutustarve laadukkaiden ja oikein hinnoiteltujen palveluiden tuottamiseksi alueen asukkaiden ja kotimaisten asiakkaiden lisäksi kansainvälisille markkinoille.
4 3. HANKKEEN TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on Etelä-Päijänteen alueen matkailupalvelujen monipuolistaminen, laadun ja saavutettavuuden kehittäminen ja tunnettavuuden lisääminen. Alueen matkailun kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta erityisen tärkeässä roolissa ovat eri matkailutoimijoiden välisen yhteistyön ja uudenlaisten yhteistoimintamallien kehittäminen. Hankkeen avulla vahvistetaan Etelä-Päijänteen alueen matkailuimagoa luoden entistä enemmän aktiviteettipohjaiseen matkailuun perustuvaa monipuolista, ympärivuotista ja yhtenäisenä näyttäytyvää matkailukohdetta Matkailutoimijoiden yhteistyöverkoston ja toimintamallin kehittäminen Hankealueen matkailuun liittyvistä toimijoista kootaan verkosto, joka pystyy tarjoamaan ja kehittämään korkealaatuisia, valmiiksi tuotteistettuja, matkailupalveluja. Matkailutoimijoiden verkostolle kehitetään toimintamalli, jonka avulla alueen matkailua, matkailutuotteita ja palvelupaketteja kehitetään huomioiden niin koti- kuin ulkomaisten matkailijoiden tarpeet. Toimintamallin avulla kehitetään alueelle yhteistyössä uusia toiminnallisia ja vetovoimaisia matkailupalveluja. Verkosto mahdollistaa kattavien majoitus- ja ohjelmapakettien tarjoamisen myös mikroyritysten toimesta, joiden tähänastinen toiminta on keskittynyt hyvin kapeaan matkailualan sektoriin. Oleellisena osana verkoston toimintaa tulevat olemaan matkailuyritysten lisäksi myös alueen kunnat/kaupungit ja kolmannen sektorin toimijat (yhdistykset, seurat, yms.). Yhteistyöverkoston toiminnan onnistuessa alueelle syntyy matkailua jatkuvasti kehittävä toimintamalli, joka lisää alueen matkailutoimijoiden yhteistyötä. Verkoston avulla alueelle luodaan myös näkyvää matkailuimagoa, keskittyen alueen erikoispiirteisiin ja niistä muodostuviin vetovoimatekijöihin 3.2. Palvelujen laadun ja saavutettavuuden kehittäminen Hanke edistää alueen matkailupalvelujen sekä retkeily- ja matkailureittien laadun kehittämistä ja tuotteistamisen edellytyksiä. Lisäksi hanke osallistuu uusien matkailureittien ja alueen matkailupalvelutoiminnan kehittämiseen yhteistyössä muiden matkailun kehittämishankkeiden kanssa (mm. Mennään Metsään, Salpausselkä Geopark, Outdoors Finland, Pyhän Olavin vaellusreitti, Struven ketju). Joidenkin isompien hankkeiden (Esim. Salpausselkä Geopark, Outdoors Finland ja Pyhän Olavin vaellusreitti) alueellisen toteutumisen edellytyksenä ovat laadukkaat, monipuoliset ja selkeästi tuotteistetut palvelut. Kehittämistoimenpiteillä luodaan edellytyksiä alueen matkailutoimijoiden mukanaololle ja näkyvyydelle, ja sitä kautta koko alueen hyödynsaannille muissa matkailun kehittämishankkeissa 3.3. Matkailuimagon ja sähköisen viestinnän kehittäminen Elämysten Päijänne I ja II -hankkeissa on luotu hyvä pohja alueen matkailuimagolle mm. visitpaijanne.fi -sivustolla ja painetuilla esitteillä. Sivuston ja esitteiden päivittämistä jatketaan, mutta imagon ja tiedottamisen kehittämistoimenpiteissä painotetaan erityisesti sähköisen tiedottamisen edistämistä ja kehittämistä, hyödyntäen mm. sosiaalista mediaa, blogeja ja hakukoneoptimointia. Sähköiseen tiedottamiseen keskittyen saadaan viestintä kohdistettua tarvittaessa hyvinkin tarkasti valitulle kohderyhmälle ja myös viestintätoimenpiteiden kattavuutta ja tuloksia pystytään mittaamaan perinteisiä markkinointikeinoja tarkemmin. Alueelle pyritään luomaan vahva, omaleimainen ja matkailijoita kiinnostava mielikuva sosiaalisessa mediassa, lisäten samalla matkailupalveluiden tunnettavuutta ja näkyvyyttä niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. Alueen matkailuimagoa vahvistetaan myös osallistumalla tarpeen mukaan alan tapahtumiin, kuten workshopit, messut ja matkanjärjestäjätapaamiset.
5 3.4. Aktiviteettipohjaisen matkailun kehittäminen Alueen matkailukenttä on tällä hetkellä hyvin majoituspainotteista ja matkailuun liittyviä aktiviteetteja on tarjolla verrattain vähän, mikä asettaa rajoituksia alueen matkailullisen vetovoiman kehittymiselle. Hankkeen aikana edistetään eritasoisten opastettujen ja omatoimisten matkailutuotteiden kehittämistä alueella, jolloin alueen matkailumarkkinointiin saadaan lisää houkuttelevuutta ja vetovoimaisuutta HANKKEEN TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavia toimenpiteitä voidaan tarkastella ja tarkentaa hankeaikana esiin tulleiden tarpeiden pohjalta Matkailutoimijoiden yhteistyöverkoston ja toimintamallin kehittäminen Yhteistyöverkosto pyritään luomaan alueen eri toimijoiden välille mukaan lukien yritykset, kunnat ja kolmannen sektorin toimijat. Verkoston luominen aloitetaan projektipäällikön toimesta tutustumalla alueen toimijoihin, järjestämällä kuntakohtaisia kehittämistilaisuuksia ja yhteinen kehittämisseminaari. Luotavalle verkostolle pyritään kehittämään toimiva työkalu, minkä avulla yhteistyössä ideoidaan ja kehitetään niin yksittäisiä tuotteita, palvelupaketteja kuin alueen matkailua yleiselläkin tasolla. Työkalu sisältää esimerkiksi matkailutoimijoille suunnatun kehittämis- ja keskustelusivuston ja järjestelmän, josta löytyy kootusti tiedot matkailutoimijoiden palveluiden saatavuudesta. Työkalun avulla alueelle voidaan kehittää yhteistyössä uusia laadukkaita ja vetovoimaisia ohjelmapalveluja, sekä parantaa olemassa olevien palvelujen laatua ja saatavuutta. Toimivan yhteistyöverkoston luomista edistetään seuraavin toimenpitein: 1. Kuntakohtaisen kehittämistilaisuudet 2. Yhteinen kehittämisseminaari 3. Rakennetaan alueen matkailutoimijoille suunnattu kehittämis- ja keskustelusivusto. Toimiessaan sivusto mahdollistaisi uusien palvelujen ideoinnin ja yhdessä kehittämisen, lisäten eri toimijoiden yhteisöllisyyttä ja edistäen innovatiivisten matkailutuotteiden kehittämistä. 4. Kootaan tiedot matkailupalveluista saatavuustietoineen 4.2. Palvelujen laadun ja saavutettavuuden kehittäminen Palvelujen laatua ja saavutettavuutta kehitetään seuraavin toimenpitein: 1. Edistämällä eri tahojen (yhdistykset, yritykset, kunnat yms.) valmiuksia tuotteistaa tarjoamiaan matkailuun liittyviä palveluja sekä yhteistyöverkoston avulla muodostettavia laajempia matkailukokonaisuuksia. Matkailupalveluja sekä niihin liittyviä oheispalveluja tarjoavien tahojen valmiiksi tuotteistamien palvelujen avulla alueen matkailuviestintään saadaan lisää konkreettista ja mielenkiintoista tarjontaa luomaan houkuttelevuutta erilaisille kohderyhmille. Matkailupalvelujen tuotteistamista edistävissä toimenpiteissä painotetaan erityisesti palvelujen laadun ja saavutettavuuden varmistamista. 2. Visitpaijanne -sivuston ammattilais-/kehittämisosion luominen. Osioon kerätään koulutusja kehittämismateriaalit sekä muita alueen matkailutoimijoille hyödyllisiä materiaaleja ja linkkejä. 3. Yhteistyöverkoston mahdollistamat saavutettavuuden ja laadun kehittämisen mahdollisuudet. 4. Hankeyhteistyö olemassa olevien retkeily- ja matkailureittien laadun ja palvelujen sekä kokonaan uusien reittien kehittämiseksi. Retkeily- ja matkailureittien laatua ja näkyvyyttä
6 edistetään yhteistyössä muiden hankkeiden kanssa (Mm. Mennään Metsään, Outdoors Finland, Suomen Kaunein Maisemareitti, Pyhän Olavin reitti, Struven ketju). 5. Kuntakohtaiset ja hankealueen yhteiset kehittämistilaisuudet 6. Palvelujen saavutettavuutta edistetään keräämällä yhteen tiedot alueen matkailupalveluista ja niiden saatavuudesta. Näin jokaisella alueen toimijalla on käytössään työkalu, jonka avulla voi tarjota asiakkailleen entistä monipuolisempia palveluja edistäen samalla eri toimijoiden välistä yhteistyötä. 7. Selvitetään toimintamalleja palveluiden saatavuuden varmistamiseksi ja korvaavien palvelujen löytämiseksi peruutustilanteissa Matkailuimagon ja sähköisen viestinnän kehittäminen Matkailuimagoa ja alueen sähköistä viestintää kehitetään seuraavin toimenpitein. 1. Tuotetaan oppaita alueen matkailutoimijoille (yritykset, yhdistykset, kunnat yms.) - Sähköisen viestinnän opas alueen matkailutoimijoille - Tiedottamisopas - Miten tiedottaa tuloksekkaasti uusista matkailutuotteista ja - tapahtumista 2. Toimitaan aktiivisesti sosiaalisen median kanavissa (mm. Facebook, Instagram, Youtube, Flickr) 3. Toteutetaan harkinnan mukaan alueen matkailullista näkyvyyttä edistäviä tiedotuskampanjoita ja toimenpiteitä. (Hakukoneiden mahdollisuudet, sosiaalisen median kampanjat, bloggarimatkat yms.). 4. Aloitetaan matkailupalveluja, -reittejä ja kiinnostavia matkailukohteita esittelevän blogin aloittaminen visitpaijanne.fi -sivustolla. Selvitetään yhteistyömahdollisuus suositun retkipaikka.fi -sivuston kanssa. Alueen matkailutoimijoille luodaan ohjeistus hyvän ja mielenkiintoa herättävän blogikirjoituksen laatimisesta, jolloin halukkaat toimijat voivat julkaista blogiartikkeleita itsenäisesti myös visitpaijanne.fi -sivustolla. 5. Näkyvyys lehdissä. Aktiivisen tiedottamisen lisäksi tutkitaan mahdollisuutta toteuttaa lehtiartikkelisarja alueen matkailukohteista tuoden esille kohteisiin liittyviä palveluja. 6. Osallistuminen alan tapahtumiin tarpeen mukaan. (Mm. Workshopit, messut, matkanjärjestäjätapaamiset). 7. Jatketaan Visitpaijanne -sivuston kehittämistä ja aikaisemmissa hankkeissa tuotettujen esitteiden päivittämistä Aktiviteettipohjaisen matkailun kehittäminen Alueen matkailukenttään pyritään saamaan monipuolisuutta edistämällä erilaisiin aktiviteetteihin pohjautuvien matkailupalvelujen kehittämistä. Aktiviteettipohjaisten matkailupalvelujen kehittämistä ja tarjontaa edistetään seuraavin toimenpitein: 1. Kannustetaan ja opastetaan matkailutoimijoita ja yhdistyksiä vetovoimaisten aktiviteettien kehittämisessä. (Tuotteistamisopas- ja koulutukset). 2. Pyritään saamaan tarjolle aktiviteetteja eri profiileilla: matalan kynnyksen aktiviteetteja omatoimimatkailijoille, enemmän palveluja vaativia opastettuja aktiviteetteja sekä yhteistyöverkoston mahdollistamia monipuolisia ja laajoja palvelukokonaisuuksia. 3. Aktivoidaan kolmannen sektorin toimijoita ja kuntia mukaan matkailutuotteiden kehittämiseen ja tarjoamiseen. (Esim. yhdistysten tietotaidon ja kaluston tarjoamat mahdollisuudet, kuntien liikuntatoimien mahdollistamat palvelut yms.). 4. Pyritään löytämään ja hyödyntämään hyväksi havaittuja käytäntöjä erilaisten matkailupalvelupakettien muodostamiseen alueellisten toimijoiden yhteistyönä. Tarvittaessa toteutetaan opintomatka alueelle, jossa pienet toimijat ovat yhteistyöllä luoneet kattavia matkailukokonaisuuksia.
7 5. Alustava aikataulu toimenpiteiden toteuttamiseksi Toimenpiteet 2016 Matkamessut MP messut tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu x x Facebook viestintäkampanja x x x x Sähköisen viestinnän oppaan kokoaminen x x x Tiedottamisoppaan kokoaminen x x Tuotteistamisopas / - koulutus x x Sähköisen matkailufoorumin suunnittelu ja toteutus x x x x x x x Alueen matkailun kehittämisseminaari x x x 6 Kuntakohtaiset matkailun kehittämistilaisuudet x x x x x Kolmannen sektorin toimijoiden kartoitus ja aktivointi x x x x x x x x x x Kotimaan opintomatka x x Mediatyöskentely x x x x x x x x x x x x Visitpaijanne.fi sivuston päivittäminen ja kehittäminen x x x x x x x x x x x Toimenpiteet 2017 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu B2B -matkailupalveluiden ja saatavuustietojen koonti x x x x Alueen matkailun kehittämisseminaari x x Kuntakohtaiset matkailun kehittämistilaisuudet x x x x x Mediatyöskentely x x x x x x x x x x x x Talvikauden bloggarimatka x x x Kesäkauden bloggarimatka x x x Sähköisen matkailufoorumin suunnittelu ja toteutus x x x x x x x x x x x x Visitpaijanne.fi sivuston päivittäminen ja kehittäminen x x x x x x x x x x x x
8 6. AIEMPIEN HANKKEIDEN HUOMIOINTI Uusi hanke hyödyntää laajasti edellisten matkailun kehittämishankkeiden, seuraintalojen korjausten ja kylämatkailun kehittämisen hyviä käytäntöjä, työtapoja, asiantuntijaverkostoa ja suhteita. 7. TOIMINTA-ALUE, KOHDERYHMÄT HYÖDYNSAAJAT SEKÄ AIKATAULU Hankkeen toiminta-alueena on Päijänne-Leaderin alueelta Asikkala, Hartola, Heinola, Padasjoki ja Sysmä. Matkailu on nostettu Päijänne-Leaderin uudessa strategiassa tärkeäksi osa-alueeksi. Tällä hankkeella palvellaan kaikkia Päijänne-Leaderin toiminta-alueen kuntia tasapuolisesti (Pertunmaata lukuun ottamatta). 7 Hankkeen kohderyhmänä ovat alueen matkailuyrittäjät, kunnat, yhdistykset ja kuntalaiset. Nämä ovat myös hyöynsaajina hankkeessa. Hanke toteutetaan ajalla Hankkeen alkaessa tehdään alustava aikataulu toimenpiteiden toteuttamiseksi. 8. RAPORTOINTI, ARVIOINTI JA TIEDOTUS Hankkeen etenemistä arvioidaan toteutuneiden toimenpiteiden ja tulosten pohjalta hankeryhmän ja yhdistyksen hallituksen toimesta säännöllisesti. Hankeryhmä kokoontuu vähintään kerran vuodessa. Tarvittaessa voidaan kutsua koolle myös sähköinen kokous. Kokouksissa käsitellään maksuhakemus ja väliraportit / vuosiraportti. Hankeryhmän jäseniksi valitaan Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry:stä kaksi jäsentä, Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen edustaja, rahoittajan edustaja sekä 2-3 yhteistyötahoa. Hankkeeseen osallistuneille voidaan tehdä myös erilaisia kyselyjä toteutuneista toimenpiteistä. Hankkeen aikana tiedotetaan hankkeen edistymisestä ja yhteisistä tapaamisista, koulutuspäivistä ja kokouksista JHEP ry:n sähköisillä tiedotteilla, -sivustolla ja sosiaalisen median kanavissa. Tiedotusta tehdään myös osallistujakohtaisesti ja paikallislehtien välityksellä. 9. KUSTANNUSARVIO JA RAHOITUSSUUNNITELMA Kustannukset Yhteensä Palkat, sis. sivukulut, 3500 /kk, Ostopalvelut Matkat Vuokrat, toimisto + koulutusten tilavuokrat Toimistokustannukset Muut Yhteensä
9 HANKEBUDJETTI Budjetti 2015 Budjetti 2016 Budjetti 2017 Yhteensä HENKILÖSTÖKUSTANNUKSET Projektipäällikkö 3500/kk OSTOPALVELUT asiantuntijat ja kouluttajat käännöspalvelut (esitteet ja nettisivut) nettisivut ja printtimateriaali ** messuosallistuminen ulkomailla hankkeen kirjanpito MATKUSTUS projektipäällikön kotimaan matkat ulkomaan opintomatkakulut, messumatkat VUOKRAT toimisto muut vuokrat TOIMISTOKUSTANNUKSET puhelinkulut tietoliikennekulut toimistotarvikkeet, ohjelmistot postitus kopiointi MUUT KUSTANNUKSET kone- ja laitehankinnat kokouskulut KUSTANNUSARVIO YHTEENSÄ RAHOITUS EU + valtio 80 % Kuntaraha 20 % RAHOITUS YHTEENSÄ ** Julkaisujärjestelmän jatkokehittäminen, esitteiden visuaalinen suunnittelu ja toteutus, kuvahankinnat, esitteiden painotyöt, karttakeskus, julkaisulupamaksu kartoille, karttamateriaalin hankinta.
1.3. Hankkeen nimi Yhteistyöhanke Joutsenten reitin alueen ja Koillis-Kiinan alueen välillä 1.3.2016 31.12.2017
HANKESUUNNITELMA Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Lomake 3306B 1.1. Hakijan nimi Sastamalan kaupunki 1.2. Y-tunnus/ yhdistyksen rekisterinumero 0144411-3
Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013
Keski-Suomen matkailustrategia 2020 Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Vanhan (2005) matkailustrategian tavoitteet peruslähtökohtana yrityslähtöisyys, julkinen sektori toimii edellytysten luojana
Väli- ja loppuraportointi
Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten
Päijänteen matkailuyhteistyön esiselvityshanke 1.3.2018 30.9.2018 Hakija Nimi: Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry Y-tunnus: 1025160-4 Kunta: Asikkala Yhteystiedot Käyntiosoite: c/o Päijänne Leader ry, Meijeritie
1. Projektin perustiedot
(EURA) LOPPURAPORTTI KASVUA MATKAILUUN VALMISTELUHANKE PÄIJÄT HÄMEEN MATKAILUN KANSAINVÄLISTYMISEN YLEISSUUNNITELMAN JA KANSAINVÄLISTYMISHANKKEEN LAATIMINEN VV. 2015 2017 1. Projektin perustiedot Kasvua
TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,
Hakemusnumero: 705122 Projektikoodi: S11748 Projektin nimi: Musiikki elämään - osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen k...
13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. 13.A. 1 Aineet, tarvikkeet
Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle
Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle HanselForum ICT-päivä 2013 26.9.2013 Avoin menetelmä on turvallinen valinta Tietohallintomalli, ICT Standard for Management on tietohallinnon johtamisen
DigiTrail Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys
DigiTrail Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys 1.8.2016 31.12.2018 HAMK Älykkäät palvelut tutkimusyksikkö (Biotalouden tutkimusyksikkö) Hankkeen taustaa Kanta-Hämeen luontomatkailun kansainvälistymisen
Saariston yhdistysten toimintaa tuetaan avustuksilla ja yhteistyöllä
NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2019 Toimielin: SAARISTOLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Saaristoasiat Vastuuhenkilö: Saaristoasiamies (Tiina Rinne-Kylänpää) Toiminnan luonne: Palvelutoiminto
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa
Koordinaattorin puheenvuoro
Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011
Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014. Marttaliiton syyskokous 12.10.2013
Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014 Marttaliiton syyskokous 12.10.2013 Martat tarjoavat Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Yhdessäoloa, yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä
Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa
Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24
Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.
Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Tilannekatsaus 30.3.2015 MYR Hannu Linjakumpu Lapin ELY-keskus
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus 30.3.2015 MYR Hannu Linjakumpu Ohjelman varat toimenpiteittäin Koulutus ja tiedonvälitys Investoinnit fyysiseen omaisuuteen* Maaseudun
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston
Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa
, Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:
Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk)
Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Lähtökohta Suomen matkailustrategia, Visit Finlandin katto ohjelmat, Pirkanmaan elämystalouden strategia ja Pirkanmaan matkailuyritysten toiveet (kysely tehty
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011
1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.
TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA
TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon
Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?
Biodiversiteetti ja rakentaminen kompensaatiot Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Pekka Vuorinen Ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti
Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014
LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,
KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015
KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston
Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan
Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Arvioijastatistiikat Name Evals Answering Answered Lapin eduskuntavaaliehdokkaat 98 58 45 Yhteensä 102 58 45 Vastausprosentti
Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa
Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun
ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus
ARENEn strategia 2010 2014 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn visio, toiminta-ajatus ja strategia VISIO SUOMALAISESTA AMMATTIKORKEAKOULUTUKSESTA Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja
Sosiaalisen median kehittämishanke (MatSo)
Sosiaalisen median kehittämishanke (MatSo) Projektisuunnitelma Mika Tonder & Teemu Hakolahti Saimaan ammattikorkeakoulu, Matkailun yksikkö 24. 2. 2010 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Toimenpiteet... 4 3 Tulokset...
Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous
Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä
Perustoimeentulotuen siirron eteneminen Kelassa
Perustoimeentulotuen siirron eteneminen Kelassa Tomi Ståhl Osaamiskeskuksen päällikkö Etuuspalvelut, Lakiyksikkö 16.3.2016 1 www.kela.fi/perustoimeentulotuki2017 Tietoa Kelasta / Toiminta / Hankkeet /
SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ
PROJEKTISUUNNITELMA SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ Laatija: Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen/salainen Versio: Hyväksynyt: C:\Documents and Settings\SaijaP\Local Settings\Temporary Internet Files\OLKE\aikataulu
MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com
MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä
Rautjärven sotahistoria- hanke
Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi
TOIMINTASUUNNITELMA 2012
TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä
MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME
Etelä-Suomen metsäverkkohanke
Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
Suomen Cheerleadingliiton visio 2018
Suomen Cheerleadingliiton visio 2018 Cheerleading on kiinnostava ja menestyvä liikuntamuoto. Suomen Cheerleadingliitto toimii näkyvänä vaikuttajana kotimaassa ja kansainvälisesti. Strategian päävalinnat
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011
HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE
www.prewise.fi Kun haluat tehdä muutoksesta totta. Osaamisen verran enemmän.
www.prewise.fi Kun haluat tehdä muutoksesta totta. Osaamisen verran enemmän. Koulutuksenaikainen seuranta ja tulosten mittaaminen suhteessa tavoitteisiin on tärkeää. Elektrobit Oyj prewise 2 Autamme yritystäsi
Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot
HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179
HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus
25.11.2014. Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi. Kuva: Nestor Cables. Kuva: Nestor Cables Oy
Kuva: Nestor Cables 25.11.2014 Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi Kuva: Nestor Cables Oy SADAN MEGAN ITÄ- JA POHJOIS-SUOMI Yleishyödyllinen kehittämishanke MAAKUNNAT: LAPPI KAINUU POHJOIS-KARJALA
Meneekö viesti perille?
Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Kaivosturvallisuuden neuvottelukunta. Pekka Suomela Pertti Kortejärvi
Pekka Suomela Pertti Kortejärvi Suomen kaivosturvallisuuden Toimiala Suomessa oli vuonna 2013 n.40 toimivaa kaivosta, kaivoslupia 52 Metallikaivoksia 12 kpl, muut ovat teollisuusmineraaleja tms. Turvallisuustoiminnassa
Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.
Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä
Koulutusasiainvaliokunta
Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö
Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015
Kehittämishanke Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Perustiedot Hankesuunnitelma Kustannus ja rahoitus Tavoitteet Allekirjoitus ja lähetys Hakija N
AKSELI HANKE 2010-2013
AKSELI HANKE 2010-2013 Osaavaa työvoimaa Päivi Kipinoinen 1.3.2011 Vaikutus, tavoitteet ja tulokset VAIKUTUS Keski-Karjalan seudun yritykset saavat palvelukseensa osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa TAVOITE
Leader rahoitusta vesistöjen hoitoon
Leader rahoitusta vesistöjen hoitoon Tuomo Hämäläinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus 29.10.2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 1 Komission esittämät tavoitteet maatalous- ja
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari
1 PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 29.4.2010 Keijo Koski 2 Oulun kaupungin tahdonilmaisu 1. Oulun seudulla on asukkaiden tarpeista lähtevä, hyvinvointia
Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:
21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta
Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittämistä tukevien palveluiden tarjonta selvitys erityisesti eteläpohjalaisille yrityksille suunnatusta palvelutarjonnasta Alustavia tuloksia selvityksestä, toukokuu 2015
Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto
MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella
MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa- ja metsätal.yks. Ilmajoki
Prosessit etyön kehittämisessä
Prosessit etyön kehittämisessä Hanna Alila, Oulun yliopisto 15.4.2011 Hanke lyhyesti eprosessit-hankkeen päätavoitteena on tutkia empiirisesti vuorovaikutus- ja etäteknologoita caseorganisaatioiden johtamisessa
Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke. 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko
Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko Kärkihanke 4: Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri TAVOITE: Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, parannetaan
Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...
Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla
Järjestöneuvos, Kuurojen maailmanliiton kunniapuheenjohtaja Liisa Kauppinen Kansainvälinen vammaisseminaari ihmisoikeuksista 12.3.2008 Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Naistenpäivä vuonna
Matkailun painopistealueet Etelä-Pohjanmaalla 2013-2017
Matkailun painopistealueet Etelä-Pohjanmaalla 2013-2017 Etelä-Pohjanmaan Matkailuparlamentti Seinäjoella 29.1.2013 MATKO3 Matkailun koordinointi E-P:lla v. 2011-2014 Arja Kortesluoma, SeAMK Elintarvike
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016
Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi
Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia
1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala
Saunasta suomalaisen matkailun uusi palvelutuote
Saunasta suomalaisen matkailun uusi palvelutuote Lisäarvoa tuotteistuksesta yrittäjälle ja asiakkaalle Berit Virtanen-Thewlis Viestintästrategi, Eklekti Finland Oy GoSauna-konseptin kehittäjäryhmä Ongelman
MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA
MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA JOHDANTO Vuoden 2015 aikana on tehty ensimmäinen Alavuden vapaa aikapalveluiden suunnitelma otsikolla Meillä tehdään. Se perustuu kesäkuussa 2014 hyväksyttyyn
Savonlinna. Kuntaraportti
Savonlinna Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020
Avoimesti ja yhteisymmärryksessä Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Ylläs 8.9.2014 Kaj Kostiander Lapin korkeakoulukonserni (LUC) Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015. Toteutusaika 1.10.2014-31.5.2015
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 Toteutusaika 1.10.2014-31.5.2015 Ohjelma 8:45 Hankkeen esittely miksi, mitä ja kenen kanssa? Maija Pirvola, Yrityssalo 9:00 Teijon kansallispuiston erityispiirteet
LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN
LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN Kehittämistyön suunnittelu- ja työkokous /Etelä-Suomi 14.3.2013 Etelä-Suomen nuorten elinvoimaisuuden vahvistamiseksi ja syrjään jäämisen ehkäisemiseksi
www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi
www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin
Helsinki. Kuntaraportti
Helsinki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -
Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi
PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella
PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella Kehitysvammahuolto/ Satu Seppelin-Kivelä Sisältö Sisältö 2 Lähtökohta 3 Projektin
Elinvoimaa maakuntaan. Reijo Vesakoivu
Elinvoimaa maakuntaan Reijo Vesakoivu 1.02.2016 Pohjois-Karjalan työpaikkakehitys 2007-2013 Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 80000 75000 70000 65000 60000 55000 50000 45000 40000 2007 2008 2009
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma
MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.
Kunniavaltuuskunta TEHTÄVÄT Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on auttaa ylioppilaskuntaa edistämään jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa
VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen
VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava
1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.
Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategia 2016 2020
1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategia 2016 2020 2 Strategia 2016-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten
Lieksan Somaliperheyhdistys
Lieksan Somaliperheyhdistys Monikulttuurisuuden edistäminen v. 2015 Lieksan Somaliperheyhdistys ry Metka kylätalo, Rantalantie 7, 81720 Lieksa 1. Yhdistyksen tarkoitus Lieksan Somaliperheyhdistys ry on
7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.
7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Vantaa. Kuntaraportti
Vantaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI
HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:
Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena
Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
TTS Työtehoseura kouluttaa tutkii kehittää
TTS Työtehoseura kouluttaa tutkii kehittää TTS Visio TTS on johtava suomalaisen työn kehittäjä TTS Missio TTS kouluttaa, tutkii ja kehittää parantaakseen asiakkaidensa tuottavuutta ja kilpailukykyä Parannamme
MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen
MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014 Toimeksiantaja Kivijärven kunta KÄYTETTY MENETELMÄ Menomenetelmä Tulomenetelmä Asukaskyselyt (keskiarvot) Kuntatilastot Mökkikyselyt
HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA
HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.