Talousarvioesitys Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot. 01. Ansio- ja pääomatuloverot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys 2016. 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot. 01. Ansio- ja pääomatuloverot"

Transkriptio

1 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Momentille kertyvät luonnollisten henkilöiden ansiotuloista valtion progressiivisen tuloveroasteikon mukaan maksettava vero ja pääomatulovero, jossa on vuodesta 2012 lähtien ollut kaksiportainen veroasteikko. Lisäksi momentille kertyvät rajoitetusti verovelvollisten maksama lähdevero sekä henkilön yleisradiovero. Verotuloen pohjana ovat viimeksi valmistuneen verotuksen eli verovuoden 2013 ansio- ja pääomatuloverojen määrät. Ennuste vuoden verotuotosta perustuu vuosien ja verokertymätietoihin sekä eseen veronalaisten tulojen kehityksestä vuosina. Ennusteessa huomioidaan myös veroperusteisiin vuosina ja tehdyt sekä vuodelle esitetyt muutokset. Ansiotulojen merkittävin erä on palkkatulot, joiden kehitykseen vaikuttavat työllisyyden ja ansiotason kehitys. Toinen merkittävä ansiotuloerä on eläketulot, joiden arvioidaan kasvavan palkkatuloja nopeammin lähivuosina eläkkeelle siirtyvien määrän kasvaessa ja keskimääräisen eläketulon noustessa. Pääomatuloja ovat mm. luovutusvoitot, osinkotulot, vuokratulot, puun myyntitulot sekä yritystulon pääomatulo-osuus. Merkittävin pääomatuloerä on luovutusvoitot, joita syntyy muun muassa arvopaperi- ja kiinteistökaupasta ja joiden kehitys riippuu varallisuusarvojen kehityksestä. Veronalaisten ansio- ja pääomatulojen arvioitu kehitys Veronalaiset tulot, taso ja muutos milj. % milj. % milj. % Ansiotulot, mistä , , ,7 palkkatulot , , ,5 eläketulot , , ,4 Pääomatulot, mistä , , ,6 luovutusvoitot , , ,0 osinkotulot , , ,5 Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen vuoden tuloveroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden muiden lakien muuttamisesta sekä talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta. Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman mukaisesti pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään kasvattamalla työtulovähennystä 450 milj. euroa, josta valtion osuus on 210 milj. euroa. Lisäksi ansiotuloveroperusteisiin tehdään vuonna ansiotasoindeksin muutosta vastaava tarkistus kaikilla tulotasoilla. Luovutustappio säädetään vähennyskelpoiseksi kaikesta pääomatulosta, kun se nykyisin on vähennyskelpoista ainoastaan luovutusvoitoista. Asuntolainan korkovähennysoikeuden supistamista nopeutetaan verrattuna edellisen hallituksen tekemään päätökseen. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti asuntolainan koroista vähennyskelpoinen osuus supistuu 65 prosentista 60 prosenttiin vuonna. Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman mukaisesti ehdotetaan, että vähennysoikeus supistuisi 55 prosenttiin vuonna. Vuosina vähennysoikeus supistuisi 10 prosenttiyksikköä vuodessa niin, että vuonna 2019 asuntolainan koroista vähennyskelpoista olisi 25 %. Valtion tuloveroasteikon v väliaikaisena käyttöön otetun ylimmän tuloluokan (ns. solidaarisuusveron) alarajaa alennetaan eurosta euroon vuosiksi ja Ylempää pääomatuloverokantaa korotetaan 33 prosentista 34 prosenttiin. Vuodeksi otetaan määräaikaisesti käyttöön ns. tehokasta katumista koskevat säännökset. Luonnollinen henkilö tai kuolinpesä välttyisi veropetosta koskevilta rikosoikeudellisilta seuraamuksilta, jos hän oma-aloitteisesti il- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 moittaa verotuksesta aikaisemmin puuttuneita tuloja tai varoja vuoden aikana. Ns. avainhenkilölain voimassaoloa jatketaan. Lisäksi yksityishenkilöiden korkeakouluille tekemät euron lahjoitukset säädetään vähennyskelpoisiksi. Yleisradioveron parametreja tarkistetaan Yleisradio Oy:lle siirrettävän määrärahan indeksijäädytyksen johdosta siten, että pienimmän maksuunpantavan veron määrää korotetaan 51 eurosta 70 euroon, jolloin alin tuloraja, jolla veroa aletaan maksaa, nousee noin eurosta noin euroon vuodessa. Muutosten vaikutus valtion ansio- ja pääomatuloverojen tuottoon on esitetty alla olevassa taulukossa. Ansio- ja pääomatuloverotukseen esitettävien veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuottoon vuonna ja vuositasolla (milj. euroa) Vaikutus Vaikutus vuositasolla vuonna Ansiotuloverotuksen indeksitarkistus Työtulovähennyksen korotus Ns. solidaarisuusveron alarajan alentaminen Ylemmän pääomaverokannan korottaminen Luovutustappion vähennyskelpoisuus kaikesta pääomatulosta Yksityishenkilöiden korkeakouluille tekemien lahjoitusten vähennyskelpoisuus -3-3 Asuntolainan korkovähennysoikeuden rajaaminen, pääministeri Sipilän hallituksen päätös Asuntolainan korkovähennysoikeuden rajaaminen, edellisen eduskunnan hyväksymä laki Tehokas katuminen 7 10 Avainhenkilölain jatkaminen 9 10 Yle-veron tasokorjaus Yhteensä josta verotuottoa lisäävät josta verotuottoa vähentävät Kunkin verovuoden ansio- ja pääomatulovero kertyy useamman kalenterivuoden aikana, joten momentin kertymä koostuu eri verovuosilta maksuunpantujen verojen tilityksistä. Momentin kertymään vaikuttavat myös verontilityksissä sovellettavat veronsaajien jako-osuudet ja niiden mahdolliset oikaisut. Ansio- ja pääomatuloverojen kertymäaikataulua, sekä jako-osuuksia ja niiden merkitystä tuloessa on kuvattu tarkemmin valtiovarainministeriön päivätyssä muistiossa Budjettitalouden tuloarvioiden laadintamenettelyt valtiovarainministeriössä ( Verovuosina 2013 maksuunpantujen verojen määrät (milj. euroa) 2013 toteutuma ennakkotieto Progressiivinen tulovero Pääomatulovero Yleisradiovero Arvio valtion ansio- ja pääomatuloveron kertymästä vuonna (milj. euroa) Ansio- ja pääomatulovero Rajoitetusti verovelvollisten maksama lähdevero 350 Yleisradiovero 493 Yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Ansio- ja pääomaverotuloeseen liittyvät riskit aiheutuvat suurelta osin pääomatuloen epävarmuudesta sekä mahdollisista jako-osuuksien oikaisuista. Pääomatulojen kehitys on epätasaisempaa kuin ansiotulojen ja ne reagoivat talouden suhdanteisiin ansiotuloja voimakkaammin. Lisäksi pääomatulojen ennustamista vaikeuttaa se, että niistä saadaan suhteellisen vähän toteutumatietoa ennen verotuksen valmistumista. Vuoden talousarvioesitystä laadittaessa tuoreimmat tiedot pääomatuloista ovat vuodelta Talousarviovuoteen ja sitä edeltävään verovuoteen liittyvät jako-osuuksien oikaisut saattavat muuttaa momentin kertymää useilla kymmenillä tai jopa sadoilla miljoonilla euroilla. Etenkin suhdannekäänteiden yhteydessä näitä muutoksia on vaikea ennakoida. Ansio- ja pääomatuloverotuksessa on määritelty 50 verotukea, joista 39:lle pystytään esittämään arvio tuen määrästä. Vaikutukset on arvioitu kaavamaisesti muiden verotukien vaikutuksista irrallaan, eikä yksittäisen verotuen poistaminen välttämättä kasvattaisi verotuloja tuen määrää vastaavasti. Osa ansio- ja pääomatuloverotuksen verotuista on luonteeltaan enemmän verotuksen yleiseen tasoon vaikuttavia vähennyksiä, kuin suppealle ryhmälle kohdennettuja tukia. Tällaisia vähennyksiä ovat esimerkiksi ansiotulovähennys ja työtulovähennys, joilla säädellään työhön kohdistuvaa verorasitusta, sekä eläketulovähennykset, joilla säädellään eläkkeiden verotuksen tasoa. Erityistapaus on laskennallisen asuntotulon verovapaudesta muodostuva verotuki, joka on ennemminkin teoreettinen verotuki kuin varsinainen verotuksessa myönnettävä huojennus. Ansio- ja pääomaverotuksen verotukien arvioidaan vähentävän kaikkien veronsaajien verotuottoja yhteensä noin 16,1 mrd. euroa (sisältäen laskennallisen asuntotulon verovapaudesta muodostuvan verotuen, noin 3,4 mrd. euroa) v.. Tästä valtion veroihin kohdistuva vaikutus on noin 8,4 mrd. euroa. Ansio- ja pääomatuloverotuksen verotukien euromäärää kasvattaa vuonna työtulovähennyksen kasvattaminen. Asuntolainan korkovähennyksen supistaminen pienentää verotukien euromäärää. Yksityishenkilöiden korkeakouluille tekemien lahjoitusten verovähennyskelpoisuudesta muodostuu uusi verotuki. Arvio ansio- ja pääomatuloverotuksen verotuista vuosina (milj. euroa) Lakisääteisten eläke-, työttömyysvakuutus- ja sairausvakuutusmaksujen vähennyskelpoisuus Työtulovähennys Kotitalousvähennys Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuus Valtionverotuksen eläketulovähennys Vapaaehtoisen eläkevakuutusmaksun vähennyskelpoisuus Lapsilisien verovapaus Eräiden muiden sosiaalietuuksien verovapaus Asuntolainan korkojen vähennyskelpoisuus Laskennallisen asuntotulon verovapaus Oman asunnon myyntivoiton verovapaus (suuruusluokka-arvio) Muut Yhteensä talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Yhteisövero Momentille arvioidaan kertyvän euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Verovuodesta lähtien vero on ollut 20 % yhteisön verotettavasta tuloksesta. Momentille kertyy valtion osuus vuoden aikana kertyvästä yhteisöjen tuloverosta ja yhteisön yleisradioverosta. Yhteisöveron muita veronsaajia olivat kunnat ja seurakunnat vuoden loppuun saakka. Vuodesta alkaen yhteisöveron saajia ovat valtio ja kunnat, sillä seurakuntien yhteisövero-osuus korvataan indeksiin sidotulla määrärahalla. Yhteisöveroen perusteena ovat tuoreimmat toteutumatiedot ja arviot kunkin verovuoden lopullisesta verosta. Verovuoden yhteisöveron määrää taan arvioidun yritysten tuloskehityksen perusteella vuodesta vuoteen. Arvio verovuoden lopullisen yhteisöveron määrästä perustuu verotuksen valmistumisesta saatuihin ennakkotietoihin ja toteutuneisiin kertymiin. Yritysten tuloskehitystä arvioidaan lähinnä kansantalouden tilinpidon toimintaylijäämän muutoksen avulla. Yritysten tuloskehitys ei täysin seuraa toimintaylijäämän muutoksia. Varsinkin voimakkaiden suhdannevaihteluiden oloissa toimintaylijäämän antama kuva yritysten tuloksista saattaa poiketa huomattavasti todellisuudesta. Ennusteen laadinnassa toimintaylijäämä tarjoaa kuitenkin luontevan lähtökohdan tarkasteltaessa yhteisöverokertymän kehitystä suhteessa koko talouden aktiviteettia kuvaavaan kasvueseen. Yhteisöverotta täydennetään tarvittaessa yritysten tulostietojen ja kertymätietojen pohjalta. Yhteisövero on suhdanneherkimpiä veromuotoja, jonka tuotto on vaihdellut muita veromuotoja enemmän. Muutokset talouskasvussa ja yritysten tulosnäkymissä voivat nopeasti aiheuttaa suuriakin muutoksia yhteisöveron tuottoon. Toimintaylijäämän, yritysten tuloskehityksen ja yhteisöveron lopullisen veron arvioitu kehitys 2013 Toimintaylijäämän muutos, % 0,0 6,1 1,1 3,4 Verovuoden lopullinen vero, milj. euroa valtion osuus yhteisöveron tuotosta, % 68,16 61,63 60,35 69,08 Kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta korotettiin väliaikaisesti 5 prosenttiyksiköllä ja seurakuntien 0,4 prosenttiyksiköllä verovuosille Valtion osuutta alennettiin vastaavasti. Kuntien yhteisövero-osuuden korotuksen päättyminen vuoden lopussa ja seurakuntien yhteisövero-osuuden siirtyminen valtiolle vuoden alusta kasvattavat valtion osuutta yhteisöveron tuotosta. Yhteensä näiden muutosten arvioidaan kasvattavan valtion verotuloja n. 305 milj. euroa. Valtiolle suoritettavalla vuotuisella verolla on kerätty Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseksi tarvittavat varat vuodesta 2013 alkaen. Yhteisön yleisradioverolla on tarkoitus kerätä noin 20 milj. euroa vuositasolla. Verovuoden vero kertyy useamman kalenterivuoden aikana ja näin ollen momentin kertymä koostuu eri verovuosilta tilitetystä yhteisöverosta. Verovuoden lopullisesta yhteisöverosta yleensä runsaat 80 % kertyy saman vuoden aikana ennakoina. Verovuoden päättymisen jälkeen ennen verotuksen valmistumista oma-aloitteisesti maksettavien ennakon täydennysmaksujen määrä vaihtelee vuosittain huomattavasti. Yrityksille myös palautetaan hakemuksesta ennakoita ennen verotuksen valmistumista. Verotuksen valmistumisen jälkeen kertyy jäännösveroja, ja kertymää pienentävät maksettavat ennakonpalautukset. Vuonna kertyy vielä veroja verovuosilta ja. Ennuste yhteisöveron kertymästä vuonna Yhteisöveron kertymät eri verovuosilta, milj. euroa verovuodelta verovuodelta verovuodelta 198 aikaisemmilta verovuosilta 35 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Yhteensä josta valtion osuus Elinkeinoverotukseen sisältyy useita verotukia. Näistä merkittävimpiä ovat irtaimen käyttöomaisuuden poistojärjestelmään sisältyvä verotuki, noin 550 milj. euroa ja käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaus, noin 290 milj. euroa. Edellä esitetyt verotukien määrät ovat suuruusluokka-arvioita. Lisäksi käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaudesta aiheutuvan verotuen määrä voi vaihdella suurestikin vuosittain riippuen osakekauppojen määrästä. talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Korkotulojen lähdevero Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu korkotulojen lähdeverosta annettuun lakiin (1550/1992). Veron määrä on 30 % talletukselle tai joukkovelkakirjalainalle Suomeen maksetusta korosta. Verovelvollisia ovat luonnolliset henkilöt. Kotitalouksien talletukset muodostavat veropohjasta suurimman osan. Vuoden lopussa suomalaisten kotitalouksien talletusten kanta Suomen rahalaitoksissa oli noin 78 mrd. euroa ja niiden keskikorko oli noin 0,4 %. Kotitalouksien lähdeverollisten talletusten kannan ja keskikoron arvioidaan kehittyvän taulukossa esitetyn mukaisesti: toteutuma Lähdeverollisten talletusten kannan muutos, % -0,4 0,4 2,3 Kotitalouksien talletusten keskikorko, % 0,42 0,32 0,25 talousarvio talousarvio tilinpäätös Perintö- ja lahjavero Momentille arvioidaan kertyvän euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu perintö- ja lahjaverolakiin (378/1940) ja siinä oleviin perintö- ja lahjaveroasteikkoihin. Lahjaveron osuudeksi momentin kertymästä arvioidaan noin 20 %. Vuodesta 2013 voimassa ollut yli euron perintöjä ja lahjoja koskeva veroluokka on säädetty pysyväksi vuoden alusta lukien. Tämän arvioidaan lisäävän verotuloja noin 10 milj. euroa vuositasolla. Perintö- ja lahjaverotukseen kohdistuu 15 erilaista verotukea, joista merkittävimmän, yritysten sukupolvenvaihdoshuojennuksen määräksi arvioidaan noin 117 milj. euroa vuonna. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 talousarvio III lisätalousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 7 860 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 8 763 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 8 642 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot. 01. Ansio- ja pääomatuloverot

Talousarvioesitys Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot. 01. Ansio- ja pääomatuloverot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 8 929 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot. 01. Ansio- ja pääomatuloverot

Talousarvioesitys Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot. 01. Ansio- ja pääomatuloverot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 8 929 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 8 879 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 8 877 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ansio- ja pääomatuloverot Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille arvioidaan kertyvän 8 879 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Momentille

Lisätiedot

HE 31/2015. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 31/2015. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 31/2015 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 6.10.2015 Sisältö Vuoden 2016 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys Työtulovähennys Ulkomailta

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 9 041 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

HE 77/2011 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 77/2011 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. HE 77/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja 19 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö- ja lahjaverolakia siten, että ensimmäisen veroluokan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

Kuntaliiton päivitetyt veroennusteet

Kuntaliiton päivitetyt veroennusteet Kuntaliiton päivitetyt veroennusteet Benjamin Strandberg @bestrandb 22.8.2019 Koko maan veroennustekehikko 12.8.2019 Verohallinnon ennakkotiedot valmistuvasta verovuodesta 2018 huomioitu (28.7.2019) ei

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

HE 149/2012 vp. tilityksiin.

HE 149/2012 vp. tilityksiin. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Jukka Hakola @HakolaJukka Pekka Montell @MontellPekka 11.-12.9.2019 Kuluvan vuoden kunnallisverot eivät ole kasvaneet odotetusti Kunnallisverokertymät

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2006 2008 v. 2006 tilinpäätös 1000 v. 2007 varsinainen talousarvio 1000 v. 2008 esitys 1000 Muutos 2007 2008

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp)

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp) VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ KEHYSPÄÄTÖS 3 Valtioneuvosto on antanut

Lisätiedot

HE 180/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslain

HE 180/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslain Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 ja 12 d :n sekä tuloverolain 124 ja 124 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslain

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014 HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden

Lisätiedot

HE 194/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslain ja on tarkoitettu käsiteltäväksi

HE 194/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslain ja on tarkoitettu käsiteltäväksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain sekä tuloverolain 124 ja 124 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslain ja tuloverolain

Lisätiedot

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 17/217 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.1.217 Sisältö Työn verotus hallituskaudella Vuoden 218 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2002

Talousarvioesitys 2002 Talousarvioesityksen tuloarviot Taulukko 8. Tulot osastoittain vuosina 2000 2002 1) Tunnus Vuonna 2002 valtion tuloiksi arvioidaan 35 261 milj. euroa, mikä on prosentin vähemmän kuin vuoden 2001 varsinaisessa

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2:2014

Tilastokatsaus 2:2014 Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 269/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuotannollisten investointien korotetuista poistoista verovuosina 2013 ja 2014 annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia

Lisätiedot

Eräiden säästötoimenpiteiden vaikutus lapsiperheiden taloudelliseen asemaan

Eräiden säästötoimenpiteiden vaikutus lapsiperheiden taloudelliseen asemaan Eduskunta Sisäinen tietopalvelu Olli Kannas, Sami Grönberg Muistio 16.5.2016 Eräiden säästötoimenpiteiden vaikutus lapsiperheiden taloudelliseen asemaan Tarkasteltavat reformit: Laskelmassa tarkastellaan

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

Lisätiedot

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 Verot, tulot ja ostovoima ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 1 TAUSTA: HALLITUKSEN LINJAAMAT KEVENNYKSET 1,1 mrd. + PUOLIVÄLIN TARKISTE Hallitusohjelman mukaan ansiotulojen verotusta kevennetään

Lisätiedot

Nettokertymäraportin lukuohje

Nettokertymäraportin lukuohje Nettokertymäraportin lukuohje Tämän ohjeen tarkoitus on selventää nettokertymäraportissa käytettyjä termejä sekä kertymien ja palautusten vuosirytmiä. Käsitteistöä Nettokertymätilasto sisältää verojen

Lisätiedot

Verotulojen kehitys -tilaston lukuohje

Verotulojen kehitys -tilaston lukuohje Verotulojen kehitys -tilaston lukuohje Tämän ohjeen tarkoitus on selventää tilastossa ja tekstiosioissa käytettyjä termejä sekä kertymien ja palautusten vuosirytmiä. Käsitteistöä Verotulojen kehitys -tilasto

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2012 tuloveroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden verotusta koskevien lakien muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 50/2011 vp) täydentämisestä Eduskunnalle

Lisätiedot

Hallituksen budjettineuvottelun tiedotustilaisuus. 10.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä

Hallituksen budjettineuvottelun tiedotustilaisuus. 10.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen budjettineuvottelun tiedotustilaisuus 10.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä 2 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016 2019 2019 Budjettia tehdään vaikeassa

Lisätiedot

HE 181/2013 vp. Eduskunnalle annettua hallituksen esitystä vuoden 2014 tuloveroasteikkolaiksi sekä eräiksi muiksi laeiksi ehdotetaan täydennettäväksi.

HE 181/2013 vp. Eduskunnalle annettua hallituksen esitystä vuoden 2014 tuloveroasteikkolaiksi sekä eräiksi muiksi laeiksi ehdotetaan täydennettäväksi. Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2014 tuloveroasteikkolaiksi sekä eräiksi muiksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 105/2013 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnalle

Lisätiedot

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä 10. Muut verot 03. Autovero Momentille arvioidaan kertyvän 993 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen

Lisätiedot

Kuntien veroennustekehikot päivitetty

Kuntien veroennustekehikot päivitetty Kuntien veroennustekehikot päivitetty 2.5.2019 Benjamin Strandberg @bestrandb Koko maata koskeva kuntien verotulojen ennustekehikko päivitettiin 17.4.2019 https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalv elut/talous/verotus/verotulojenennustaminen-verotulojenennustekehikko

Lisätiedot

1. Yleinen hallinto. TVL ja siihen liittyvä verotus. ym. saamien eräiden korvausten verovapaus, 2. Maanpuolustus. 3. Opetus, tiede ja kulttuuri

1. Yleinen hallinto. TVL ja siihen liittyvä verotus. ym. saamien eräiden korvausten verovapaus, 2. Maanpuolustus. 3. Opetus, tiede ja kulttuuri Eritellyt tiedot taloudellisesti merkittävistä verotuista valtion talousarvion tehtäväalueen ja veromuodon mukaan Verotuet tehtäväalueittain Arvioitu verotuki miljoonaa euroa Huomautuksia 1. Yleinen hallinto

Lisätiedot

Ajankohtaiset veroasiat

Ajankohtaiset veroasiat Ajankohtaiset veroasiat Taloustorstai 16.11.2017 Jukka Hakola Kehityspäällikkö, verotus Ajankohtaiset veroasiat Kuntaliiton 6.11. päivitetty ennuste» Valmistunut verotus» Loppuvuoden oikaisut» Ensi vuoden

Lisätiedot

HE 108/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta

HE 108/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia. Henkilön

Lisätiedot

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntamarkkinat 2013 Jukka Hakola Veroasiantuntija, kuntatalous Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntien verotulojen

Lisätiedot

HE 16/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja vuoden 2000 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta

HE 16/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja vuoden 2000 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta HE 16/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja vuoden 2000 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT S e l v i t y s o s a : Valtiolle arvioidaan kertyvän verotuloja noin 40,8 mrd. euroa vuonna. Verotulojen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuodelle budjetoituun (talousarvio

Lisätiedot

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Taloustorstai syyskuu 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton uusi veroennuste» Vuoden 2016

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2010

Talousarvioesitys 2010 4.2. Verotuloarviot Verokertymiin vaikuttaa veronalaisten tulojen ja muun veropohjan kehitys, joka on riippuvainen koko kansantalouden ja sen eri osien kehityksestä. Esitetyt veropohja-arviot on johdettu

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2009

Talousarvioesitys 2009 4.2. Verotuloarviot Verokertymiin vaikuttaa veronalaisten tulojen ja muun veropohjan kehitys, joka on riippuvainen koko kansantalouden ja sen osa-alueiden kehityksestä. Esitetyt veropohja-arviot on johdettu

Lisätiedot

ja ennen verotuksen päättymistä suoritettu jäännösvero tilitettäisiin veronsaajille ennakonpidätyksiä

ja ennen verotuksen päättymistä suoritettu jäännösvero tilitettäisiin veronsaajille ennakonpidätyksiä HE 155/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia. Ehdotuksen mukaan veronsaajaryhmien

Lisätiedot

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Arvonlisävero Momentille arvioidaan kertyvän 17 030 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Hallitus

Lisätiedot

HE 53/2009 vp. jako-osuus on 22,03 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,75 prosenttia yhteisöverosta.

HE 53/2009 vp. jako-osuus on 22,03 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,75 prosenttia yhteisöverosta. HE 53/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti

Lisätiedot

HE 96/2001 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia pian sen jälkeen, kun se on hy-

HE 96/2001 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia pian sen jälkeen, kun se on hy- HE 96/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia siten, että kunnallisverotuksen

Lisätiedot

1985 vp. - HE n:o 114 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1985 vp. - HE n:o 114 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1985 vp. - HE n:o 114 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuodelta 1986 toimitettavassa valtionverotuksessa sovellettavista veroasteikoista ja veroprosenteista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2015 tuloveroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden muiden lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi vuoden 2015 tuloveroasteikkolaki. Ehdotettu laki

Lisätiedot

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä 10. Muut verot 03. Autovero Momentille arvioidaan kertyvän 997 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 4. Talousarvioesityksen tuloarviot Valtion budjettitalouden tuloiksi ilman nettolainanottoa arvioidaan 49,1 mrd. euroa v. 2016. Tuloista 40,8 mrd. euroa (83 %) on veroja ja veronluonteisia tuloja. Hidas

Lisätiedot

HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta

HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

Savukkeet 694 766 846 Muut tupakkatuotteet 91 97 107 Yhteensä 785 863 953

Savukkeet 694 766 846 Muut tupakkatuotteet 91 97 107 Yhteensä 785 863 953 Talousarvio 08. Valmisteverot 01. Tupakkavero Momentille arvioidaan kertyvän 953 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu lakiin tupakkaverosta (1470/1994). Lain mukaan savukkeista kannetaan

Lisätiedot

HE 158/1999 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Pääomatulojen ja yhteisöjen. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset C

HE 158/1999 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Pääomatulojen ja yhteisöjen. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset C HE 158/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle pääomatulojen ja yhteisön tuloveroprosentin korottamisesta sekä siitä aiheutuviksi muutoksiksi tuloverolainsäädäntöön ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 123/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö-

HE 123/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö- HE 123/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja 19 a :n sekä perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot

Taloustorstai

Taloustorstai Taloustorstai 16.8.2018 Elokuun veroennustepäivitykset Benjamin Strandberg Verohallinnon ennakkotiedot 23.7.2018: Kunnallisveron kertymät 2018 odotettua heikommat Verohallinnon ennakkotietojen 23.7.2018

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT S e l v i t y s o s a : Valtion verotulojen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna 2015, eli noin 0,8 mrd. euroa vuodelle 2014 budjetoituun (talousarvio ml. lisätalousarvio)

Lisätiedot

HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin

HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman

Lisätiedot

Yrittäjien tulot ja verot 2014. vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla

Yrittäjien tulot ja verot 2014. vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla Yrittäjien tulot ja verot 2014 vuoden 2012 tulo- ja verotiedoilla 1 Saman tulotason yrittäjien ja palkansaajien verotuksen vertailu vuonna 2012 Yrittäjät Palkansaajat Tulot 44 974 44 974 - Siitä ansiotuloa

Lisätiedot

HE 108/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 108/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 108/2017 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.10.2017 Sisältö Parlamentaarinen työryhmä Työryhmän ehdotus Muutosehdotusten vaikutus eri tulonsaajien veroasteisiin

Lisätiedot

1981 vp; n:o 130 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1981 vp; n:o 130 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1981 vp; n:o 130 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuodelta 1982 toimitettavassa valtionverotuksessa sovellettavista veroasteikoista ja veroprosenteista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 123/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Verontilityslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että

Lisätiedot

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta

Lisätiedot

Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies

Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus keveni Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus Historiasta käyttöön v. 1919 aluksi määräaikainen laki nykyinen laki v. 1940 lukuisia muutoksia Miksi verotulot perinnön/lahjan

Lisätiedot

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT S e l v i t y s o s a : Valtion verotulojen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna, eli noin 0,8 mrd. euroa vuodelle budjetoituun (talousarvio ml. lisätalousarvio)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2010

Talousarvioesitys 2010 4. Talousarvioesityksen tuloarviot 4.1. Veroperustemuutokset vuonna 2010 Taulukko 6. Tuloarviot osastoittain vuosina 2008 2010Taulukossa tuloarviot on esitetty osastoittain jäljempänä olevan taulukko-osan

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot

PERUSTELUT. Tilitysajankohta Uusi verontilityslaki (532/1998) tuli voimaan 1 päivänä elokuuta Samassa yhteydessä

PERUSTELUT. Tilitysajankohta Uusi verontilityslaki (532/1998) tuli voimaan 1 päivänä elokuuta Samassa yhteydessä HE 71/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 ja 29 :n sekä tuloverolain 21 ja 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT S e l v i t y s o s a : Valtion verotulojen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna, eli noin 0,9 mrd. euroa vuodelle budjetoituun (talousarvio ml. lisätalousarvio)

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2013 tuloveroasteikkolaiksi sekä laiksi tuloverolain muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2013 valtionverotuksessa sovellettavaksi progressiiviseksi ansiotulon

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta ja 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta

Lisätiedot

HE 50/2011 vp. heittain siten, että verovuonna 2012 vähennyskelpoista

HE 50/2011 vp. heittain siten, että verovuonna 2012 vähennyskelpoista Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2012 tuloveroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden verotusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2012 valtionverotuksessa

Lisätiedot

Yrityksen verolait -päivitys 1/2015

Yrityksen verolait -päivitys 1/2015 Yrityksen verolait -päivitys 1/2015 KORVATAAN UUDELLA: 1.1.1-1a, 1.1.5-9, 1.2.1, 1.2.3, 1.3.2-6, 1.4.6, 1.4.9, 1.5.2, 3.1, 3.5, 4.2-4.4, 4.8, 5.3, 6.1-3, 6.5, 6.8-10, 7.1.3-4, 7.2.1, 7.3.1-2, 8.2, 8.5-7,

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus ja kunnat. 7.6.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto

Kilpailukykysopimus ja kunnat. 7.6.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Kilpailukykysopimus ja kunnat 7.6.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Kilpailukykysopimuksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä, talouskasvua ja sopeuttaa julkista taloutta Hallituksen

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön

Lisätiedot

OTK, ON täydennystentti 24.4.2007

OTK, ON täydennystentti 24.4.2007 1 OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Julkisoikeuden laitos FINANSSIOIKEUS Aineopinnot OTK, ON täydennystentti 24.4.2007 Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3a ja 3b eri arkeille. Kysymykseen 4 vastataan erilliselle

Lisätiedot

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen HE 135/216 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen Vero-osasto 16.9.216 Sisältö Vuoden 217 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutuksista kunnan verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksella

Lisätiedot

HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi apteekkimaksusta annetun lain 2 ja 6 :n sekä yliopistolain 75 ja 92 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia ja yliopistolakia.

Lisätiedot

Uudistuva verolainsäädäntö. Suuri Veropäivä 19.9.2012 Terhi Järvikare

Uudistuva verolainsäädäntö. Suuri Veropäivä 19.9.2012 Terhi Järvikare Uudistuva verolainsäädäntö Suuri Veropäivä 19.9.2012 Terhi Järvikare Uudistuva verolainsäädäntö valtion talousarvion verolait elinkeinoverotuksen asiantuntijatyöryhmä ajankohtaisia EU:n verohankkeita Talousarvion

Lisätiedot

Sote-rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/2017 vp

Sote-rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/2017 vp Soterahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/217 vp Perustuslakivaliokunta 16.6.217 Budjettineuvos Neuvotteleva virkamies Finanssisihteeri Petri Syrjänen Timo Annala Filip Kjellberg

Lisätiedot

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua

Lisätiedot

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2006 2008 v. 2006 tilinpäätös 1000 v. 2007 varsinainen talousarvio 1000 v. 2008 esitys 1000 Muutos 2007 2008

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 4. Talousarvioesityksen tuloarviot Valtion budjettitalouden tuloiksi ilman nettolainanottoa arvioidaan 49,7 mrd. euroa v. 2017. Tuloista 41,6 mrd. euroa (84 %) on veroja ja veronluonteisia tuloja. Hidas

Lisätiedot