KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011 1"

Transkriptio

1 2011 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

2 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen S-ryhmän. 1. Toiminta-ajatus Koillismaan Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa etuja asiakasomistajilleen ja edistää muutoinkin toimialueensa taloudellista ja henkistä hyvinvointia. 2. Visio Koillismaan Osuuskaupan visio on säilyä itsenäisenä alueosuuskauppana ja toimia edelläkävijänä vähittäiskaupassa seitsemän kunnan alueella Koillismaalla. Koillismaan Osuuskaupan toiminta perustuu vahvaan alueelliseen identiteettiin. Koillismaan Osuuskauppa tarjoaa asiakasomistajilleen heidän tarpeistaan lähtevän, kattavan ja kilpailukykyisen palvelukokonaisuuden omalla liiketoiminnallaan ja partnereiden avulla. 3. Arvot Koillismaan Osuuskauppa tukeutuu arvoissaan S-ryhmän yhteisiin arvoihin sovellettuna Koillismaan Osuuskaupan strategiaan. Tuloksellisuus Hyvä toiminnallinen ja taloudellinen tulos ja sen käyttö palvelujen kehittämiseen hyvinvoinnin edistämiseen turvaa jatkuvuuden ja kehityksen sekä itsenäisen Koillismaan Osuuskaupan. Vastuullisuus Ihmisten arvostaminen asiakkaina, omistajina ja työntekijöinä sekä taloudellisesta ja henkisestä hyvinvoinnista (mm. koulutus, kulttuuri) huolehtiminen on lähtökohta KOK:n perustehtävälle palvelujen ja etujen tuottamiselle asiakasomistajille. Kumppanuus Kattava ja tehokas yhteistyöverkosto maakunnallisella sekä valtakunnallisella tasolla mahdollistaa menestymisen muuttuvassa ja kansainvälistyvässä yhteiskunnassa. Uudistuminen Muutosvalmius, jatkuva uudistuminen ja tulevaisuudesta huolehtiminen turvaavat kilpailukyvyn ja asiakasomistajien ajanmukaiset palvelut ja edut.

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimitusjohtajan katsaus Koillismaan Osuuskauppa palveluja ja etuja asiakasomistajien tarpeisiin Osuuskaupassa vain asiakasomistaja päättää Kauppapankki kannattaa Päivittäis- ja käyttötavarakauppaa lähellä asiakasta Monipuolista palvelua matkasi varrella Majoitusta ja makunautintoja Vastuullisuus on arjen tekoja Demokraattinen hallintotapa Toimintavuosi Yhteystiedot KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

4 Koillismaan Osuuskaupan toimipaikat tarjoavat kattavan 4 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA tuotevalikoiman 2011 pysyvästi edulliseen hintaan.

5 1. Koillismaan Osuuskauppa 105 vuotta osuuskuntatoimintaa YK on julistanut vuoden 2012 kansainväliseksi osuustoimintavuodeksi. Julistuksen kattoteema on: osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa. Teema on vahvasti perusteltu, sillä osuustoiminnallisilla yrityksillä on maailmassa yli miljardi jäsentä ja ne työllistävät yli 100 miljoonaa ihmistä. Osuuskuntien lukumäärä ja vaikuttavuus ovat kasvaneet jatkuvasti myös Suomessa. Tällä hetkellä suomalaisilla osuuskunnilla on yli 7 miljoonaa jäsentä. Suhteellisesti mitattuna Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa. Koillismaan Osuuskaupan toiminnan tavoitteena on yli 100:n vuoden ajan ollut palvelujen ja etujen tuottaminen asiakasomistajilleen, jäsenilleen. Suomalaisen yhteiskunnan ja osuuskuntayrittämisen arvot ovat aina olleet tärkeä osa Koillismaan Osuuskaupan toimintaa. Visiomme on olla asiakasomistajiemme oma kauppa. Sen mukaan osuustoiminta edustaa ihmiskasvoista markkinataloutta ja pitkäjänteistä liiketoimintaa. Tällainen toiminta tähtää pitkällä tähtäimellä paitsi yrityksen myös koko alueen menestykseen. Taloudellinen tuloksemme jää tuottamaan hyvinvointia omalle toimialueellemme Kuusamoon, Kemijärvelle, Taivalkoskelle, Posiolle, Sallaan, Savukoskelle ja Pelkosenniemelle. Koillismaan Osuuskauppa pyrkii palvelemaan tasapuolisesti koko toimialueemme asiakasomistajia. Lähtökohtamme on vastuuntuntoinen yritystoiminta, joka ei pyri maksimoimaan voittoja lyhyellä tähtäyksellä vaan huomioi myös kestävän kehityksen, pitkäjänteisen toiminnan kehittämisen sekä yhteiskuntavastuun. Nämä periaatteet ovat osoittaneet kantavuutensa Koillismaallakin jo 105-vuoden ajan. Jäsenmäärämme on ollut jatkuvassa kasvussa. Vuonna 2012 tultaneen saavuttamaan jäsenen rajapyykki. Huomioiden toimialueemme jatkuvan muuttotappiosta johtuvan väkimäärän pienenemisen, tämä on loistava saavutus. Koillismaan Osuuskaupan veroton kokonaismyynti v oli 82,9 miljoonaa euroa kasvaen edellisestä vuodesta neljä prosenttia. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 0,41 miljoonaa euroa ja operatiiviseksi rahoitustulokseksi, 2,26 miljoonaa euroa. Tulosta voidaan pitää maailmanlaajuinen taloustilanne huomioiden tyydyttävänä. Tilivuoden 2011 käyttöomaisuusinvestoinnit olivat jälleen merkittävät, yhteensä 1,69 miljoonaa euroa. Tilivuoden suurin investointikohde oli Ruka Ski Chalets -kiinteistön osakkeiden osto. Vuonna 2012 investoinnit noussevat lähes 6 miljoonaan euroon uuden S-market Posion rakentamisen myötä. Panostuksemme uusien toimipaikkojen avauksiin näkyy myös työntekijämäärän kasvuna toimialueellamme. Viime vuosina olemme rekrytoineet useita kymmeniä uusia työntekijöitä yksiköihimme. Henkilöstö on tärkein voimavaramme. Haluan tässä yhteydessä kiittää koko Koillismaan Osuuskaupan henkilöstöä jaksamisesta ja tekemästänne työstä kauppamme ja asiakkaidemme hyväksi. Työpaikkojen kasvu ja muutkin satsauksemme Koillismaalle tuovat myös toimeentuloa ja hyvinvointia alueellemme sekä verotuloja valtiolle ja alueemme kunnille. Haluan esittää parhaat kiitokset Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille, toimialueemme kaupungeille ja kunnille, S-ryhmälle sekä KOK:n hallinnolle ja henkilöstölle vastuullisesta ja menestyksekkäästä liiketoiminnasta sekä yhteistyöstä. Vuonna 2012 Koillismaan Osuuskauppa täyttää 105 vuotta. Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi osallistumaan juhlavuoden tapahtumiin. Kehitämme Koillismaata yhdessä tulevaisuuteen! Jukka Kihlman, toimitusjohtaja KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

6 Koillismaan Osuuskauppa on tuottanut etuja ja palveluja asiakasomistajilleen jo 105 vuoden ajan 6 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

7 2. Koillismaan Osuuskauppa palveluja ja etuja asiakasomistajien tarpeisiin 2.1 Aidosti paikallinen kuluttajaosuuskunta 2.2 Kattavat palvelut lähellä asiakasomistajaa Koillismaan Osuuskauppa toimii Koillismaan talousalueella, Kuusamon ja Kemijärven kaupunkien sekä Taivalkosken, Posion, Sallan, Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien alueella. Alueen väestömäärä oli tilanteessa henkeä. Koillismaan Osuuskauppa on osuustoiminnallinen yritys, jonka omistavat asiakkaat eli asiakasomistajat. Osuuskaupat palkitsevat asiakasomistajiaan kuluttamisesta eli mitä enemmän asiakasomistaja käyttää osuuskaupan palveluita, sitä enemmän hän hyötyy jäsenyydestään. S- Etukorttia käyttämällä asiakaskasomistaja saa kaikki jäsenyyteen liittyvät edut. Asiakasomistajat samoin kuin Koillismaan Osuuskauppakin elävät ja toimivat tietyllä maantieteellisesti rajatulla alueella. Koillismaan Osuuskauppa on osuustoiminnallinen yritys ja siihen sitoutunut yksityinen yhteisomaisuus on siis tukevasti paikallista. Se on sitoutunut toimialueelle niin laillisin kuin sosiaalisin sitein. Koillismaan Osuuskaupalla on maantieteellisen kiinnittyneisyytensä vuoksi aito tarve huolehtia toimialueensa hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Koillismaan Osuuskaupan tavoitteena on tuoda hyvät palvelut eri puolille Koillismaata. Koillismaan Osuuskauppa pyrkii toimialueensa omana kauppana myös myötävaikuttamaan toimialueensa vapaa-ajanviettomahdollisuuksien ja tapahtumien onnistumiseen. Toimialueen järjestöjen kanssa solmitut yhteistyösopimukset sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumien tukemiseen käytetyt varat ovat vuosittain n. 180 tuhatta euroa. Merkittävällä järjestöjen ja tapahtumien tukemisella pyritään edesauttamaan Koillismaan pysymistä viihtyisänä ja houkuttelevana elinympäristönä ja matkailualueena. Maakunnan tasapuolinen kehittyminen on myös Koillismaan Osuuskaupan etu. Koillismaan Osuuskauppa, yksi Suomen 21 alueosuuskaupasta, on aidosti alueellinen yritys, jossa kaikki toimintaan liittyvä päätöksenteko on alueen ihmisten omissa käsissä. Koillismaan Osuuskauppa on toiminut koillismaalaisten ja koillislappilaisten ihmisten parissa jo 105 vuotta. Osuuskauppa tarjoaa asiakasomistajilleen hyvät, ajanmukaiset ja kilpailukykyiset palvelut sekä edulliset hinnat. Palveluja ja etuja kehitetään jatkuvasti sekä määrällisesti että laadullisesti. Koillismaan Osuuskaupan palveluverkosto on ollut jatkuvassa kasvussa, jotta oman osuuskaupan palvelut olisivat kaikkien asiakasomistajien saatavilla. Ruokakaupat ja polttoaineen jakelupisteet ovat asiakasomistajille tärkeimpiä ydinpalveluita. Käyttötavarakaupan palvelut, liikennemyymälät sekä hotelli- ja ravintolapalvelut täydentävät kokonaisuutta. Koillismaan Osuuskaupalla on lisäksi useita yhteistyökumppaneita toimialoilla, jotka eivät kuulu osuuskaupan omaan liiketoimintaan. 2.3 Menestyvä S-ryhmä kehittyy jatkuvasti S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 21 alueosuuskaupasta ja 8 paikallisosuuskaupasta. Jäsenet omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n. S-ryhmän päämääränä on tarjota asiakasomistajilleen kaikkialla Suomessa monipuoliset palvelut ja laajan toimipaikkaverkoston. S-ryhmän toiminnan Keula lähtökohtina ovat asiakkaan palvelutarpeet ja arjen helpottaminen. Satakunta EePee TOK KPO Arina Pirkanmaa Suur-Seutu Keskimaa PeeÄssä Hämeenmaa HOK-Elanto Varuboden-Osla Koillismaa Ympäristö Ympyrä Maakunta Jukola Suur-Savo PKO EeKoo KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

8 Koillismaan Osuuskauppa, yksi Suomen 21 alueosuuskaupasta, on aidosti alueellinen yritys, jossa kaikki toimintaan liittyvä päätöksenteko on alueen ihmisten omissa käsissä. S-ryhmän liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, auto- ja autotarvikekauppa sekä maatalouskauppa. S-ryhmän liiketoiminta on organisoitu valtakunnallisiin ketjuihin. SOK tuottaa keskitetysti yhteiset palvelutoiminnot. Kun ketjutoimintaan yhdistetään alueosuuskauppojen hyvä paikallinen markkina- ja asiakastuntemus, syntyy tehokas S-ryhmäläinen liiketoimintamalli. Kotimarkkinoiden lisäksi S-ryhmällä on kansainvälistä liiketoimintaa Baltiassa ja Pietarissa. Yksiköissä harjoitetaan marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa. S-ryhmällä oli viime vuoden lopussa Suomessa toimipaikkaa. S-ryhmässä työskentelee noin palvelualan ammattilaista. Bonusjärjestelmään kuuluviin osuuskauppoihin liittyi vuoden aikana uutta jäsentä ja niiden kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa Osuuskaupassa vain asiakasomistaja päättää 3.1 Asiakasomistajien omistama yritys Osuuskaupat ovat demokraattisia yrityksiä. Niissä ylintä päätösvaltaa käyttävät hallintoelimet, jotka asiakasomistajat valitsevat keskuudestaan. Asiakkailla on mahdollisuus omistajina varmistaa, että heidän yrityksensä toimii paitsi heidän kulutustarpeidensa myös heidän arvojensa mukaisesti. Omistaminen ja vaikuttamisen mahdollisuus lisäävät kiinnostusta osuuskauppaa kohtaan. Osuustoimintayritystä hallitaan demokraattisesti, jäsen ja ääni -periaatteella, eikä sitä siksi voi vallata. Koillismaan Osuuskaupassa ylintä valtaa käyttää asiakasomistajien vaaleilla keskuudestaan valitsema edustajisto. Hallinnollisen roolinsa lisäksi edustajistolla on merkittävä epävirallinen rooli, kun se toimii siltana osuuskaupan toimivan johdon ja asiakasomistajien välillä. Osuuskaupan johto ei voi vaikuttaa siihen, ketkä osuuskaupan jäsenistä asettuvat edustajistovaaleissa ehdolle tai tulevat valituiksi. Johdon edustajilla on vaaleissa tasan yhtä monta ääntä kuin tavallisellakin asiakasomistajalla: tasan yksi. Asiakasomistajilla on hallinnollisten elimien lisäksi useita muitakin vaikuttamiskanavia. Tällaisia ovat muun muassa asiakastoimikunnat ja asiakaspaneelit. Asiakaspaneeleissa on tällä hetkellä n asiakasomistajajäsentä. Asiakasomistaja voi vaikuttaa toimintaan myös omalla ostokäyttäytymisellään. Sen vaikutus näkyy esimerkiksi kauppojen valikoimissa. Valikoimiin pyritään aina tuomaan tuotteita, joita asiakkaat ovat kiinnostuneita ostamaan. Tämä on nähtävissä tällä hetkellä mm. luomu- ja lähiruuassa, joiden tarjonta kasvaa jatkuvasti. 3.2 S-Etukortilla parasta Bonusta ja ylivoimaisia etuja Osuuskaupan omistajaksi pääsee suorittamalla 100 euron osuusmaksun. Se ei ole kortti- tai jäsenmaksu vaan sijoitus, joka oikeuttaa oman osuuskaupan ja koko S-ryhmän palvelujen ja etujen hyödyntämiseen. Asiakasomistajalla on myös oikeus osallistua päätöksentekoon ja hallintoon. Osuusmaksu on riskitön sijoitus. Mikäli asiakasomistaja joskus haluaa luopua omistajuudestaan, osuusmaksu palautetaan takaisin sääntöjen määräämällä tavalla. Osuusmaksun voi maksaa heti kokonaan. Asiakasomistajaksi pääsee myös 20 euron osaosuusmaksulla. Sen jälkeen on kaksi vuotta aikaa kerätä osuusmaksu täyteen Bonuksilla. Asiakasomistajaksi liittyminen on mahdollista kaikissa Koillismaan Osuuskaupan toimipisteissä sekä internetissä osoitteessa Koillismaan Osuuskauppa palkitsee omistajansa Bonuksella, joka on rahana maksettavista eduista merkittävin. Bonuksen suuruus riippuu ostosten määrästä, ja se kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän ostoja kuukaudessa kertyy. Bonusta saa kaikista S-ryhmän toimipaikoista Suomessa sekä valtakunnallisilta ja alueellisilta 8 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

9 bonusyhteistyökumppaneilta. Bonus maksetaan aina oman osuuskaupan bonustaulukon mukaisesti riippumatta siitä, missä päin Suomea palveluja on käyttänyt. Bonus maksetaan joka kuukauden 10. päivään mennessä asiakasomistajan S-tilille. Koillismaan Osuuskaupan S- Postin tilaaminen onnistuu helposti S-kanavalta, oma S- kanava -palvelusta. Tutkimusten mukaan S-Etukortti on suomen arvostetuin palvelubrändi. Taloudet pitävät Bonusta hyvänä tapana palkita ostojen keskittämistä ja etutarjontaa arvostetaan. Bonusta saa Koillismaan Osuuskaupan toimipaikkojen lisäksi S-ryhmän valtakunnallisilta ja alueellisilta yhteistyökumppaneilta. Suomessa S-Etukortilla saa Bonusta jo yli toimipaikasta. Yhteistyökumppaneiksi on valittu luotettavia oman alansa osaajia. Koillismaan Osuuskaupan toimialueella toimivia S-ryhmän Bonusyhteistyökumppaneita ovat mm. If-vahinkovakuutusyhtiö, Elisa matkapuhelinpalvelut, Silmäasema, Lapin Autokatsastus Oy ja Hertz autovuokraamot. Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajat saavat Bonuksen lisäksi runsaasti erilaisia valtakunnaliisia ja paikallisia tuote-, palvelu- ja elämysetuja. Edut esitellään kuukausittain ilmestyvässä asiakasomistajapostissa ja Sinun Etusi -lehdessä. Postin mukana tulee myös asiakasomistajan omat bonustiedot sekä Yhteishyvä -lehti. Vuoden 2012 alusta lähtien asiakasomistajilla on mahdollisuus tilata myös Koillismaan Osuuskaupan sähköinen uutiskirje, S-Posti. Sähköinen uutiskirje sisältää ajankohtaisten asioi den lisäksi kuukausittain vaihtuvan asiakasomistajatarjouksen. On koillismaalaisten ja koillis-lappilaisten ihmisten oma kauppa. Harjoittaa vastuullista ja ympäristöasiat huomioivaa liiketoimintaa. Työllistää toimialueellaan n. 300 ihmistä. Kohdistaa toiminnan tuloksen ja investoinnit kokonaisuudessaan Koillismaalle ja Koillis-Lappiin. Lisää toiminnallaan ihmisten ja alueiden elinvoimaisuutta mm. tukemalla paikallisia järjestöjä. Antaa asiakkaille mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa aidosti toimintaan. Maksaa asiakasomistajilleen Bonuksina n.2,5 miljoonaa euroa vuodessa. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA Alueellista vastuunkantoa vuodesta KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

10 4. Kauppapankki kannattaa 4.1 Monipuoliset palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen. S-pankki palvelee sekä kotona että kaupassa. Koillismaan Osuuskaupassa S-pankin asiakaspalvelupiste sijaitsee Prisma Kuusamossa ja asiointipisteet S-market Joki-Jussissa, S-market Aholassa, S-market Erätulessa ja S-market Kemijärvessä. S-Pankin pankkineuvojat vierailevat asiointipisteissä säännöllisesti ja heillä on mukanaan ohjelmisto, jolla pankkiasiat voidaan hoitaa turvallisesti ja ajantasaisesti. Pankkineuvojien palveluajat ilmoitetaan hyvissäajoin etukäteen kauppojen ilmoitustauluilla ja lehti-ilmoituksissa. Koko maassa S-pankki palvelee yli tuhannessa S-ryhmän toimipaikassa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Bonuksen lisäksi asiakasomistaja saa 0,5 % suuruista maksutapaetua kaikista maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoksista, kun hän maksaa ostoksensa S-Etukortilla S- ryhmän toimipaikoissa. kanssaan samassa taloudessa asuville. Visallisia S-Etukortteja voi käyttää maksuvälineenä myös S-ryhmän ulkopuolella. S-Etukortti Visa Debitiä, S-pankin pankkikorttia, voi käyttää maksuvälineenä sekä S-ryhmän toimipaikoissa että muualla. Korttiin kytketylle S-tilille voi myös ohjata esimerkiksi palkat, eläkkeet, lapsilisät ja veronpalautukset. S-Etukortti Visa Credit on luottokortti. Luoton myöntää S-pankki, ei mikään ulkopuolinen luottolaitos. S-Etukortti Visa Credit / Debit on yhdistelmäkortti, jossa on sekä pankki että luotto-ominaisuudet. Tällä kortilla voit siis maksaa ostoksesi suoraan joko pankkitililtä tai luotolla. S-pankin pääkonttori on verkkopankki, jossa asiointia varten tarvitaan asiakaspalvelupisteestä saatavat pankkitunnukset. Verkkopankissa voi esimerkiksi avata tilejä, maksaa laskuja ja seurata hyvinkin tarkasti oman talouden menoja ja tuloja. S-pankissa voi myös tehdä hyväkorkoisia sijoituksia sekä hakea kulutusluottoja. Verkkopankin lisäksi verkkopankkitunnukset omaavilla asiakkailla on arkipäivisin mahdollisuus saada palvelua puhelimitse. S-Pankin talletuskannan ja palveluiden käytön kasvu kertoo siitä, että kauppapankki istuu hyvin osuuskauppojen asiakasomistajien arkeen. S-Pankilla oli vuoden 2011 lopussa asiakasta ja talletuskantaa kokonaisuudessaan lähes miljoonaa euroa. Kuten koko S-ryhmä, myös S-Pankki on sinivalkoinen. Kotimaisuudesta kertoo S-Pankille myönnetty Avainlippu tunnus. S-tili Asiakasomistajan maksuton käyttötili S-tili on käyttötili, johon voi liittää maksuttomia tilinkäyttövälineitä, kuten S-Etukortti Visan ja verkkopankin. S-tilille maksetaan Bonus ja maksutapaetu. S-tilille voi ohjata esimerkiksi palkat, eläkkeet, lapsilisät ja veronpalautukset. S-tililtä voi maksaa laskuja ja tehdä muita maksusuorituksia. S-tililtä voi nostaa rahaa ja maksaa ostoksia S-Etukortti Visalla. S-tilille maksetaan kilpailukykyistä korkoa. S-tilin kaikki tilitapahtumat näkyvät verkkopankissa 18 kuukauden ajan. 4.2 Uuden aikakauden kortti S-pankki tarjoaa asiakasomistajalle palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen. S-pankin peruspalvelut, kuten esimerkiksi käyttötili, S-etukortti Visa ja verkkopankki ovat maksuttomia asiakasomistajille ja heidän 10 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

11 Laajentunut Prisma Kuusamo tarjoaa monipuolisen käyttötavaravalikoiman. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

12 5. Päivittäis- ja käyttötavarakauppaa lähellä asiakasta Koillismaan Osuuskaupan näkyvin palvelu asiakasomistajille on marketkauppa, jonka rungon muodostavat Prisma Kuusamo, kuusi S-markettia ja kaksi Salea. Rautakauppaa harjoitetaan Kuusamon S-raudassa ja Prisman asumisen osastolla. Huonekalukauppa, Stemma, sijaitsee Torikeskuksen Koillismaan alakerrassa Kuusamossa. Autokauppaa harjoitetaan Kuusamossa Koillismaan Auton nimissä Mercedes Benz, Citroen ja Mitsubishi -edustuksilla. Autokaupasta löytyy myös kattava valikoima vaihtoautoja. Koillismaan Osuuskaupan päivittäis- ja käyttötavarakaupan verkostoa on viime vuosina uudistettu ja laajennettu jatkuvasti. Viime vuosina on investoitu mm. S-market Erätuleen Sallassa ja S-market Joki-Jussiin Taivalkoskella. Prisma Kuusamoon tehtiin merkittävä laajennusinvestointi vuosina Valikoimiltaan ja palveluiltaan erittäin monipuolisen Prisman avajaiset pidettiin keväällä Vuonna 2012 Posiolle rakennetaan kokonaan uusi, kattavat päivittäis- Osuuskaupan ja käyttötavaravalikoimat myy- tarjoava S-market. asiakaslupauksena on tarjota päivittäistavarakaupan mälöissään kullakin paikkakunnalla edullisin ostoskori. Kilpailukykyinen hintataso sekä tuotteiden hyvä saatavuus ja laatu varmistetaan tehokkaiden taustatoimintojen avulla. Verkoston jatkuva kehittäminen takaa, että palvelut ovat helposti saavutettavissa. Ketjutoiminnalla ja paikalliset ostotarpeet huomioimalla varmistetaan, että valikoimat ovat kunkin paikkakunnan laajimmat ja parhaat. Hyvin suunniteltujen myymälöiden ansiosta asiointi on sujuvaa ja helppoa. Selkeät opaste-, hinta- ja tuoteinformaatiot, siistit esillepanot sekä kassojen riittävä määrä helpottavat ostamista. Koillismaan Osuuskauppa on menestynyt päivittäis- ja käyttötavarakaupassa hyvin. Keskeisimmät menestystekijät ovat paikkakuntien monipuolisimmat valikoimat sekä hintakilpailukyky, jonka mahdollistaa kustannustehokas toiminta. Kustannustehokkuutta synnyttävät S-ryhmän ketjutoimintamalli ja osuuskaupan oma osaaminen. S-ryhmän omien merkkien, Rainbow ja X-tra -tuotteiden valikoimia on laajennettu koko ajan myös tuoretuotteissa. Prisma Kuusamoon on hankittu uusinta teknologiaa edustava suksenhuoltokone, jolla voidaan huoltaa niin hiihto- kuin las- kettelusuksetkin. Nopeasti voimistuva trendi kaikessa kaupankäynnissä tänä päivänä on vastuullisuusajattelu ja eettinen kuluttaminen. Koillismaan Osuuskaupan toimipaikkojen tuotevalikoimissa kiinnitetään jatkuvasti huomiota myös ekologisiin seikkoihin sekä panostetaan luomu- ja lähiruokaan. Koillismaan Osuuskaupan valikoimissa on lähes kahdenkymmenen oman alueen elintarviketoimittajan tuotteita, vihanneksista riistaan. Parhaimpina sesonkiaikoina paikallisten tuottajien tuotteiden osuus esimerkiksi kalavalikoimista on jopa 50 %. MARKET 12 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

13 6. Monipuolista palvelua matkasi varrella Liikenneasemat: Kuusamo, Kemijärvi, Taivalkoski. Polttoainemyynti: Salla, Käylä, Ruka ABC on nopeimmin kasvava liikennemyymälä- ja polttonestekaupan ketju Suomessa. Liikennemyymälät tarjoavat monipuoliset polttonestekaupan, ravintolan sekä ruoka- ja autotarvikekaupan palvelut. ABC:n ketjumaisuuden ansiosta hinnat pystytään pitämään edullisina sekä palvelut ja tuotteet tasalaatuisina. ABC tarjoaa myös viihtyisän ja monipuolisen noutopöydän. Arkipäivän kiireiden keskellä on tärkeää, että edullisen ruoan saa nopeasti, ruoka on monipuolista ja vaihtelevaa ja kaiken lisäksi annoksen koon ja sisällön saa itse valita monista vaihtoehdoista. Koillismaan Osuuskaupan ABC -liikennemyymälät Kuusamossa, Kemijärvellä ja Taivalkoskella palvelevat monipuolisella tarjonnallaan tien päällä kulkijoita. Lisäksi ne toimivat omilla paikkakunnillaan ravintoloina, lähikauppoina ja paikallisten ihmisten viihtyisinä tapaamispaikkoina. Liikenneasemaverkoston lisäksi autoilevan asiakasomistajan käytössä ovat ABC-automaattiasemat Sallassa, Rukalla ja Käylässä. Koillismaan Osuuskauppa panostaa vastuulliseen liiketoimintaan polttonestekaupassa ja huolehtii polttonestemyynnin ympäristövaatimusten täyttämisestä erittäin huolellisesti. ABC-ketjussa rakentamisessa ja toiminnassa käytetään uusinta teknologiaa ja tutkimustietoa sekä valvotaan omaa toimintaa tarkasti. Koillismaan Osuuskaupan ABC liikennemyymälät palvelevat vuoden jokaisena päivänä klo KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

14 Ruka Ski Chalets Ruka Ski Chalets tuo korkeatasoiset ravintola- 14 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011 ja majoituspalvelut Rukan matkailukeskukseen.

15 7. Majoitusta ja makunautintoja Koillismaan Osuuskaupan majoitus- ja ravintolapalvelut ovat tällä hetkellä keskittyneet Kuusamoon. Sokos Hotel Kuusamo on kodikas hotelli Kuusamon keskustassa, järvenrantamaisemissa. Useat Sokos Hotel Kuusamon tilat, kuten ravintolamaailma ja hotellin saunaosasto, on uudistettu viime vuosina. Myös suuri osa hotellihuoneista on remontoitu parin viime vuoden aikana. Hotellin tiloissa ravintola-asiakkaita palvelee kolme erilaista ravintolaa: Ruokaravintola Torero, Iltaravintola Hotku Klubi sekä viihtyisä Ollin Baari. Koillismaan Osuuskaupan kilpailuedut majoitus- ja ravintolapalveluissa ovat asiakasystävälliset hinnat, hyvä palvelu, palkitseva Bonus ja S-Etukortilla saatavat lisäedut. Sokos Hotel Kuusamo ja ravintola Torero kuuluvat valtakunnallisiin S-ryhmän ketjuihin, mikä tuo kustannustehokkuutta taustatoimintoihin. Tunnelmallinen Torero tunnetaan maukkaasta ruoastaan. Siellä voi nauttia myös pohjoisen ruokalajeja erityiseltä Kuusamo ala carte listalta. Hotku klubilla kuullaan korkeatasoisia esiintyjiä etenkin hiihtosesonkina ja ruska-aikaan. Sokos Hotel Kuusamon palvelutarjontaan kuuluvat kattavat kokoustilat ja palvelut sisältäen muunmuassa videoneuvottelumahdollisuuden. Alkuvuonna 2013 Rukan kylään, keskeiselle paikalle, aukeaa monipuoliset ravintolapalvelut tarjoava Ruka Ski Chalets. Yksikköön avataan maukkaita koillismaalaisia ja lappilaisia makuelämyksiä tarjoava ruokaravintola sekä nopean palvelun Hesburger-pikaruokaravintola. Ravintolapalvelujen tuottamisen lisäksi Koillismaan Osuuskauppa hoitaa Chalets -huoneistojen vuokrauksen. Rukan matkailukeskuksessa asiakasomistajia palvelee myös kattavat valikoimat tarjoava S-market Ruka. 8. Vastuullisuus on arjen tekoja 8.1 Merkittävä työllistäjä Koillismaalla Koillismaan Osuuskauppa on yksi toimialueensa suurimmista työllistäjistä. Koillismaan Osuuskaupan palveluksessa oli vuoden 2011 aikana vakinaisia työntekijöitä keskimäärin yhteensä 202, joista osa-aikaisia oli 50. Heidän lisäkseen KOK:ssa oli keskimäärin 102 tilapäistä työntekijää. Koillismaan Osuuskaupan tavoitteena on olla houkutteleva työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia tehtäviä ja hyvät henkilökuntaedut. Laadukkaalla esimiestyöllä ja johtamisella vahvistamme henkilöstön hyvinvointia ja tuloksellista toimintaa. Tasa-arvon toteutuminen työssä on myös tärkeä asia. Eri sukupuolta olevien ja eri ikäisten työntekijöiden kohtelun tulee olla työpaikoilla tasa-arvoista. Tasa-arvon toteutumista seurataan työyhteisötutkimuksissa ja tasa-arvosuunnitelman avulla. Henkilöstön työvireestä ja osaamisen kehittämisestä huolehditaan monin tavoin. Koillismaan Osuuskaupalla on laajat työterveyshuoltopalvelut. Tiiviillä yhteistyöllä työterveyshuollon kanssa halutaan edistää työssäjaksamista, ehkäistä ennenaikaista eläköitymistä sekä vähentää sairauspoissaoloja. Henkilöstöä kannustetaan kehittämään itseään sekä ylläpitämään työkykyään työajan ulkopuolellakin osallistumalla kurssimaksuihin ja kustantamalla mm. kuntosali- ja uimahallilippuja. Koillismaan Osuuskaupan työnantajakuva on hyvä; osuuskauppaa pidetään varmana ja turvallisena työpaikkana. Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö takaa Koillismaan Osuuskaupan menestyksen. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

16 Koillismaan Osuuskaupan toimipaikkojen suunnittelussa huomioidaan erityisesti energiatehokkuus. 16 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

17 8.2 Energiakustannukset kuriin Ympäristön huomioiminen on usein järkevää niin ekologisesti kuin kustannustehokkuudenkin kannalta. Koillismaan Osuuskaupassa toimitaan ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla. Vaikka ympäristön huomioiva rakentaminen nostaa investointien kokonaiskustannuksia, usein nämä investoinnit maksavat itsensä takaisin toimipaikan käyttövaiheessa. Koillismaan sääolosuhteet ovat vaatiat. Vuosittaiset lämpötilaerot ulkoilmassa voivat olla jopa 70 C -astetta. Pitkäjänteinen työ alkaa jo toimipaikkojen suunnittelusta. Uudet ja uudistettavat yksiköt suunnitellaan niin, että energian kulutus on mahdollisimman pieni. Kaupoissa suurin energiankuluttaja on kylmätekniikka eli kylmä- ja pakastealtaat sekä -kaapit. Kylmäsäilytystä vaativia tuotteita tulee asiakkaiden toivomusten mukaisesti valikoimiin kokoajan lisää ja siksi on erittäin tärkeää jatkuvasti kehittää kylmätekniikan energiatehokkuutta. Kaikkiin uusiin ja uudistettaviin toimipaikkoihin asennetaan kannelliset ja ovelliset kylmäaltaat ja -kaapit. Ne kuluttavat jopa 35 % vähemmän sähköä kuin avonaiset kylmäkalusteet. Energiankulutuksen minimointi edellyttää, että kylmälaitteet saadaan toimimaan mahdollisimman hyvällä hyötysuhteella. Ne onkin kytketty useissa toimipaikoissa lämmön talteenottojärjestelmään. Kylmäkalusteiden jäähdyttämisestä syntyvä lauhdelämpö tehostaa tällöin myymälätilan lämmitystä. Uusien yksiköiden valaistuksessa Koillismaan on investoinut huomattavasti toimipaikkojen tiikan kehittämiseen, jolloin energiankulutus voidaan optimoida kulloisenkin säätilan edellyttämälle tasolle ja näin säästää energiakustannuksista. käytetään energiaa säästävää led-valaistusta. Sen avulla on mahdollista saavuttaa jopa 20 % pienennys valaistuksen aiheuttamaan sähkönkulutukseen. 8.3 Tehostettua jätehuoltoa Koillismaan Osuuskauppa pyrkii yhä hallitumpaan ja systemaattisempaan jätehuoltoon toiminnassaan. Tämä tarkoittaa jätteiden lajittelua ja jätteiden mahdollisimman suurta hyötykäyttöä sekä jätemäärien ja -kustannusten seurantaa. Tehokas jätehuolto edellyttää jatkuvaa henkilöstön koulusta ja perehdytystä. Pantillisten ja pantittomien palautuspullojen lisäksi kaupoissa otetaan Osuuskauppa vastaan pienparistoja ja -akkuja veloituksetta. Jatkossa- taloautomakin ympäristöasiat otetaan merkityksellisenä seikkana huomioon mm. uusien liikepaikkojen suunnittelussa. Ekopisteitä Koillismaan Osuuskaupan toimipaikoista on Prisma Kuusamossa, Sale Käylässä sekä S-market Rukassa. Yhteiskuntavastuun kannalta on selvää, että toiminnassa noudatetaan lainsäädäntöä, sopimuksia sekä annettuja ohjeita ja määräyksiä. Koillismaan Osuuskauppa huomioi toiminnassaan ympäristölainsäädännön vaatimukset. Suurena toimijana pystymme takaamaan tuotteiden turvallisuuden ja kuluttajansuojan toimivuuden. Koillismaan Osuuskaupan omistavat sen jäsenet eli paikalliset ihmiset. Asioidessasi Koillismaan Osuuskaupan toimipaikoissa tuet samalla koko Koillis-Suomen kehittymistä entistä elinvoimaisemmaksi alueeksi. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

18 Koillismaan Osuuskaupan vastuullisuusperiaatteet Olemme asiakasta varten Palkitsemme asiakasomistajat parhailla Bonuksilla Tarjoamme kilpailukykyiset hinnat, laadukkaat tuotteet ja kattavan palveluverkoston Palvelemme asiakkaita rehellisesti ja ystävällisesti sekä toimimme eettisesti Mahdollistamme asiakkaille vastuullisten valintojen tekemisen tarjoamalla turvallisia sekä eettisesti, että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluja Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Edistämme työyhteisöjen monimuotoisuutta ja samanarvoisuutta Tarjoamme kannustavan, terveellisen ja turvallisen työympäristön Kehitämme henkilöstömme osaamista ja laadukasta esimiestyötä Parannamme toimintamme energiatehokkuutta ja lisäämme uusiutuvan energian käyttöä Otamme huomioon hankinnoissa ja investoinneissa koko elinkaaren aikaiset kustannukset ja ympäristövaikutukset Vähennämme toiminnassamme syntyvän jätteen määrää Uudistamme jatkuvasti toimintaamme Otamme huomioon tuote- ja palvelutarjonnan kehittämisessä asiakkailta ja muilta sidosryhmiltä saamamme palautteet Kehitämme palveluiden saavutettavuutta alueellisesti kattavalla palveluverkostolla Käytämme palveluverkostomme kehittämisessä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa ja osaamista Toimimme tuloksellisesti Parannamme S-ryhmän liiketoiminnan kustannustehokkuutta vastuullisella toiminnalla Mittaamme vastuullisuuden suorituskykyä taloudellisilla, sosiaalisilla ja ympäristömittareilla Käytämme toimintamme tuloksia alueellisten palveluiden ja hyvinvoinnin kehittämiseen 9. Demokraattinen hallintotapa Jokainen osuuskauppaan liittynyt jäsen omistaa yhtä suuren osuuden Osuuskaupasta. Omistajan oikeutta jokainen voi käyttää vaaleissa, joilla valitaan edustajat päättämään yhteisistä asioista. Ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto, joka valitaan asiakasomistajien joukosta äänestämällä neljän vuoden välein. Edustajiston vaalit järjestettiin Koillismaan Osuuskaupassa viimeksi keväällä Seuraavat vaalit pidetään keväällä Tasapuolisuuden takaamiseksi Koillismaan Koillismaan Osuuskaupan toimialue on jaettu viiteen äänestysalueeseen: Kuusamon jäsenalue, Posion jäsenalue, Taivalkosken jäsenalue, Kemijärven jäsenalue sekä Salla-Savukoski-Pelkosenniemen jäsenalue. Koillismaan Osuuskaupan edustajistoon kuuluu 50 jäsentä. Edustajiston varsinaiset kokoukset pidetään keväällä ja syksyllä. Edustajiston tärkeimpiä tehtäviä ovat mm. tilinpäätöksen vahvistaminen, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten sekä tilintarkastajien valinta sekä osuuskunnan sääntöjen muuttaminen. Osuuskaupan asiakasomistajuus tuo mukanaan palvelujen ja etujen lisäksi omistajuutta. Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä. Edustajisto valitsee hallintoneuvoston jäsenet kolmen vuoden toimikausiksi. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvosto pitää neljä kokousta vuodessa. Hallintoneuvoston tehtävänä on osuuskunnan sääntöjen mukaisesti valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuskunnan hallintoa ja toiminnan tarkoituksen toteutumista sekä vahvistaa strategia ja numeeriset tavoitteet. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan. Koillismaan Osuuskaupan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja sekä neljä hallintoneuvoston kalenterivuodeksi valitsemat neljä jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii sääntömääräisesti toimitusjohtaja. Hallituksen tehtävänä on päättää osuuskaupan tavoitteista, toimintasuunnitelmista, henkilöstöpolitiikasta, investoinneista, rahoitus- ja sijoitusperi- 18 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

19 aatteista sekä valvoa ja vastata liiketoiminnan menestyksellisyydestä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Hallintoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuvat hallituksen kokouksiin. Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa Koillismaan Osuuskaupan toimintaa osuuskunnan sääntöjen ja hallintoelinten ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa strategian kehittämisestä ja uudistamisesta. Asiakas- ja myymälätoimikunnat eivät varsinaisesti kuulu hallintoon mutta ovat tärkeä linkki osuuskaupan ja asiakasomistajien välillä. Ne välittävät asiakasomistajien toiveita ja odotuksia osuuskaupalle sekä antavat palautetta ja osallistuvat palvelujen kehittämiseen. Edustajisto Koillismaan Osuuskaupan edustajiston jäsenet toimikaudella : Kuusamon jäsenalue Ervasti Raija, Ervasti-Määttä Marita, Heikkinen Satu, Hekkala Ari, Hilden Jalo, Härkönen Heikki, Kallunki Eero, Karjalainen Pirjo, Keränen Veikko, Koski Veikko, Kurtti Aulis, Kyyhkynen Pentti, Norri Anne, Käkelä Jouko, Oikarainen Mikko, Patosalmi Veikko, Poussu Arto, Poussu Raimo, Ronkainen Vesa, Säkkinen Marko, Tornberg Pentti, Väisänen Jari, Väätäinen Pirkko Posion jäsenalue Karasti Johanna, Karasti Pasi, Majava Ari, Papinaho Mikko, Säkkinen Anne-Mari, Ylisirniö Tuomo Taivalkosken jäsenalue Jaakkola Veikko, Lahtinen Helena, Paloniemi Markku, Peltoniemi Joonas, Ronkainen Rauni, Vääräniemi Paavo A. Kemijärven jäsenalue Alaluusua Reima, Kiviniemi Erkki, Kaisanlahti Tarja, Kivelä Riitta, Patosalmi Hilkka, Peltoniemi Kirsti, Perälä Veikko, Vihriälä Hannu Salla-Savukoski-Pelkosenniemen jäsenalue Lehtomäki Erkki, Mattila Tarja, Nordlund Mika, Rönkkö Anu, Sipola Nina, Salmijärvi Petteri, Tuutijärvi Terttu Hallintoneuvosto Edustajiston kokouksen valitsemaan hallintoneuvostoon v ovat kuuluneet: erovuorossa Aikkila Kyösti, Kuusamo 2013 Alaluusua Reima, Kemijärvi 2013 Ervasti Hannu, Taivalkoski 2012 Haataja Sirpa, Kemijärvi 2012 Heikkilä Paula, Kuusamo 2012 Hirvonen Kalevi, Taivalkoski 2012 Jaakkola Ahti, Kuusamo 2014 Kallunki Reijo, Kuusamo 2013 Ketola Kirsti, Kuusamo 2014 Pekkarinen Marjatta, Kemijärvi 2014 Poikela Eija, Salla 2013 Pätsi Marja-Leena, Posio 2014 Pöyliö Ari, Kemijärvi 2014 Ronkainen Vesa, Kuusamo 2012 Savukoski Jouko, Savukoski 2012 Turunen Martti, Kuusamo 2012 Turunen Urho, Kuusamo 2013 Törmänen Kielo, Posio 2013 Uusitalo Tuula, Taivalkoski 2013 Kivelä Asta, Taivalkoski toimikausi päättynyt 2011 Nevala Tuula, Kuusamo toimikausi päättynyt 2011 Hallintoneuvoston puheenjohtajana on v toiminut Reijo Kallunki, varapuheenjohtajana Ari Pöyliö ja sihteerinä talousjohtaja Esa Niinisalo. Hallitus Koillismaan Osuuskaupan hallitukseen v ovat kuuluneet Jukka Kihlman, Reijo Kulmunki, Anne Polojärvi, Tapio Suorajärvi ja Antero Pitkänen. Hallituksen puheenjohtajana on sääntömääräisesti toiminut osuuskaupan toimitusjohtaja Jukka Kihlman, varapuheenjohtajana Anne Polojärvi ja sihteerinä talousjohtaja Esa Niinisalo. Tilintarkastajat Varsinaisena SOK:n määräämänä tilintarkastajana on v toiminut KHT-yhteisö Tilintarkastusotava Oy Helsingistä, joka on ilmoittanut, että päävastuullisena tarkastajana toimii KHT Esa Harttunen sekä toisena varsinaisena tilintarkastajana HTM Benjamin Aapaoja Posiolta ja varamiehenä HTM Tuomo Airisniemi Kuusamosta. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

20 Asiakas- ja myymälätoimikunnat Kuusamon asiakastoimikunta Alatalo Sisko-Maija, Karjalainen Pirjo, Kulmala Sanna, Manninen Sanna, Määttä Tuula, Oikarainen Mikko, Oikarinen Kaisa, Pätsi Maire, Ryhtä Irmeli ja Saapunki Raija Kemijärven asiakastoimikunta Kostamo Päivi, Pajari Ritva, Salminen Vuokko, Rytilahti Helge, Kiviniemi Erkki, Maijala- Niemelä Pirkko, Kostamovaara Raija ja Soppela Henna Taivalkosken asiakastoimikunta Alatalo Taisto, Heikkala Veikko, Jurmu Sirkka, Moilanen Paula, Savolainen Ritva, Tyni Lasse, Udd Kari ja Vääräniemi Sanna Posion asiakastoimikunta Aalto Senja, Posio Paula, Karasti Taina, Kulojärvi Enni, Orjasniemi Päivi, Törmänen Kielo ja Määttä Pentti Käylän asiakastoimikunta Juuma Kauko, Kallunki Kerttu, Kauppinen Tuija, Käkelä Orvokki, Lämsä Irene, Määttä Ulla, Oikarainen Sirkka ja Patosalmi Raili Savukosken asiakastoimikunta Kalliskota Pirkko, Kalliskota Veli, Kilpimaa Riitta, Savukoski Helmi ja Toivonen Marjo S-market Rukan asiakastoimikunta Kajava Lea, Määttä Antero, Pitkänen Seppo, Tahkola Veikko, Tahkola Väinö, Tornberg Kaisa ja Turunen Marja-Liisa Sallan asiakastoimikunta Haavanlammi-Tennilä Eija, Hänninen Tatu, Kangas Sinikka, Pohtila Terttu, Rytkönen Anna-Liisa, Tapio Kaarina, Uimari Aulis ja Vaarala Eero 10. Toimintavuosi Haastavat talousnäkymät Kaupan toimintaympäristö oli viime vuonna luonteeltaan selkeän kaksijakoinen. Alkuvuonna odotukset Suomen kansantalouden kehityksestä olivat positiiviset. Kansantalous oli kääntynyt edellisenä vuonna ripeään kasvuun. Viennin vetämän kasvun odotettiin jatkuvan vahvana vuonna 2011, vaikka euroalueen velkaongelmien riski tunnistettiinkin. Toiveikkuus vaihtui kuitenkin poikkeuksellisen vahvaan epävarmuuteen kesän aikana, kun eurooppalainen velkakriisi nousi hallitsemaan uutistarjontaa. Kaupalle vuosi 2011 oli kasvaneista haasteista huolimatta kohtuullinen. Talouskasvun hidastuminen johtui viennin ja teollisuuden aktiviteettien vähenemisestä. Kotitalouksien kulutus kasvoi vahvasti. Euroalueen tuleva talouskehitys on edelleen epäselvä vuoden 2012 osalta. Joidenkin eurooppalaisten valtioiden velkakriisit odottavat edelleen ratkaisujaan. Lähiajan suurin talousriski liittyy eurokriisiin ja globaalin rahoitussektorin vakauteen. Suomen talousnäkymät heikkenivät loppuvuodesta muun euroalueen mukana. Yksityinen kulutus luo edelleen sekä vakautta talouteen että on talouskasvun lähde vientikysynnän hiipuessa Toiminta kehittyi ja asiakasomistajien määrä kasvoi Koillismaan Osuuskaupan veroton kokonaismyynti v oli 82,9 miljoonaa euroa. Myynti ylitti budjetin 0,05 miljoonaa euroa eli 0,1 prosenttia ja ylitti edellisvuoden 3,0 miljoonaa euroa eli 3,8 prosenttia. Suhteellisesti voimakkaimmin myynti kasvoi käyttötavarakaupassa ja rautakaupassa. Koillismaan Osuuskaupan vuoden 2011 liikevaihto oli 81,3 miljoonaa euroa. Toiminnan tulos (ylijäämä) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 0,4 miljoonaa euroa. 20 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

21 Operatiivinen tulos oli 445 tuhatta euroa, joka on 118 tuhatta euroa alle budjetoidun ja 211 tuhatta euroa yli edellisvuoden. Rahoitustulos, 2,261 miljoonaa euroa, alitti budjetoidun 87 tuhannella eurolla mutta ylitti edellisvuoden 199 tuhannella eurolla. Liikekirjanpidon tilikauden ylijäämä on euroa, mistä hallitus esittää, että vararahastoon siirretään euroa ja loppu euroa siirretään käyttörahastoon. Koillismaan Osuuskaupan taloudellinen ja rahoituksellinen asema on vakaa. Voimakkaista investoinneista huolimatta likvidit rahavarat olivat tilikauden lopussa yhteensä 2,71 miljoonaa euroa. Vuonna 2011 pitkäaikaista lainaa ei nostettu. Tilivuoden 2011 käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 1,69 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava summa oli 2,59 miljoonaa euroa ja 4,79 miljoonaa euroa vuonna Tilivuoden suurin investointikohde oli Ruka Ski Chaletsin osakkeiden osto. Koillismaan Osuuskaupan jäsenmäärä vuoden lopussa oli jäsentä (+ 1,5 %). Uusia jäseniä liittyi vuoden 2011 aikana yhteensä 491 nettolisäyksen ollessa 180 jäsentä. Bonusmyynti vuonna 2011 oli 68,98 miljoonaa euroa. Kasvu edelliseen vuoteen oli 3,6 %. Bonusta maksettiin asiakasomistajille 2,49 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 98 tuhatta euroa (4,1 %) Tulosodotuksia Koillismaan Osuuskauppa uudistaa ja kehittää jatkuvasti toimipaikkojaan. Investointeja on tarkoitus jatkaa myös tulevina vuosina, siten, että Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajille pystytään tarjoamaan kattavat palvelut kaikilla toimialueen paikkakunnilla. Seuraavat suuret investoinnit kohdistuvat marketkaupan kohteisiin. Posion S-market investointi aloitetaan huhtikuussa Rukan Chalets -hankkeen toteutus jatkuu yhteistyössä YIT:n kanssa. Hanke valmistuu alkuvuonna Osuuskaupan kokonaismyynnin ennakoidaan kasvavan vuonna 2012 ja tuloskehityksen pysyvän kohtuullisena. Voimakkaimmat kasvuodotukset ovat matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä käyttötavarakaupassa. Vuonna 2012 vahva tavoitteemme on, että olemme toimialueellamme monipuolisin ja parhain palvelujen tarjoaja ja tulemme jatkamaan rooliamme maakunnallisena kehittäjänä. Koillismaan Osuuskaupan johto-organisaatio Toimitusjohtaja Jukka Kihlman Osuuskunnan johtaminen Kehittäminen ja investoinnit Strategiat S-Rauta Koillismaan Auto Talousjohtaja Esa Niinisalo Kaupallinen johtaja Tuija Heikkinen Toimialajohtaja Henrik Karvonen Laskentapäällikkö Elli Säkkinen Controller Teija Parviainen Talous ja hallinto Rahoitus Henkilöstöasiat Asiakasomistaja-asiat Kiinteistö- ja vuokra-asiat Työsuojeluasiat Vakuuttaminen ja riskienhallinta Prisma Kuusamo S-marketit (6 kpl) Salet (2 kpl) Stemma Kuusamo Beauty Shop Tietojärjestelmät Sokos Hotel Kuusamo ABC-liikenneasemat 3 kpl Majoitus- ja ravitsemiskaupan kehittäminen Kirjanpito- ja laskentaprosessit Taloushallinnon atk-järjestelmät Talous- ja raportointiprosessien kehittäminen Sisäinen valvonta KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

22 Tuloslaskelma Liikevaihto , ,58 Liiketoiminnan muut tuotot , ,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,91 Ulkopuoliset palvelut , , , ,65 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,04 Henkilösivukulut , , , ,59 Poistot ja arvonalentumiset , ,38 Liiketoiminnan muut kulut Toimitilavuokrat , ,11 Muut kulut , , , ,70 Liikeylijäämä , ,06 Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) , ,18 Ylijäämä ennen satunnaisia eriä , ,88 Ylijäämä ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja , ,88 Tilinpäätössiirrot (+/-) , ,85 Tuloverot (+/-) , ,27 Tilikauden ylijäämä , ,76 22 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

23 Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet , ,80 Aineelliset hyödykkeet , ,73 Sijoitukset , , , ,61 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,25 Lyhytaikaiset saamiset , ,01 Rahat ja pankkisaamiset , , , , , ,83 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma , ,37 Arvonkorotusrahasto ,49 Vararahasto , ,00 Käyttörahasto , ,68 Tilikauden ylijäämä , , , ,30 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ , ,86 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma , ,52 Lyhytaikainen vieras pääoma , , , , , ,83 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

24 Tunnusluvut Liikevaihto 62,9 68,2 74,6 78,3 81,3 Liikeylijäämä/-tappio - Milj. 1,7 2,4 1,5 1,2 1,1 - %:a liikevaihdosta 2,8 3,5 2,0 1,6 1,4 Ylijäämä/tappio ennen satunnaisia eriä - Milj. 1,2 1,7 0,9 0,5 0,4 - %:a liikevaihdosta 1,8 2,5 1,2 0,7 0,5 Oman pääoman tuotto-% 9,5 15,8 6,5 3,6 2,4 Sijoitetun pääoman tuotto-% 7,0 8,8 5,4 4,0 3,7 Omavaraisuusaste, % 27,9 30,6 29,3 31,4 29,6 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen - Milj. 2,2 5,8 4,8 2,6 1,7 - %:a liikevaihdosta 3,6 8,6 6,4 3,3 2,1 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana kokoaik osa-aik Tunnuslukujen laskentakaavat Oman pääoman tuotto-% = Tulos ennen satunnaisia eriä - välittömät verot x 100 oma pääoma + vähemmistöosuus (keskimäärin) Sijoitetun pääoman tuotto-% = Tulos ennen satunnaisia eriä + korko- ja muut rahoituskulut x 100 taseen loppusumma - korottomat velat pakolliset varaukset, (keskim.) Omavaraisuusaste, % = oma pääoma + vähemmistöosuus x 100 taseen loppusumma - saadut ennakot Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen = Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana = käyttöomaisuusinvestoinneista suoritettu määrä kuukausien loppulukemien summa KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011

25 Liikevaihto Henkilöstö keskimäärin Miljoonaa euroa Omavaraisuusaste-% Bruttoinvestoinnit % Miljoonaa euroa Jäsenmäärä Tulos ennen satunnaisia eriä , Miljoonaa euroa 1,5 1,0 0, , Liikevaihto toimialoittain v (%) Henkilöstö toimialoittain v (%) 4 % 21 % Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa Hotelli- ja ravintolatoiminta Käyttötavara-, auto ja rautakauppa 11 % 16 % 3 % Yleishallinto Liikennemyymäläja polttonestekauppa Hotelli- ja ravintolatoiminta 22 % 53 % Päivittäistavarakauppa 69 % Päivittäis- ja erikoistavarakauppa KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

26 11. Yhteystiedot vuotta Koillismaan Osuuskauppa Huoparintie Kuusamo puh fax Y-tunnus KOILLISMAAN OSUUSKAUPAN BONUSTAULUKKO Ostot Bonus% , , , , , , , ,5 1 1,0 Sokos Hotel Kuusamo S-Rauta Koillismaan Auto

27 PRISMA Kuusamo S-market Ruka ja ABC-polttoainemyynti S-market Kuusamo ja Stemma Kuusamo ABC Kuusamo S-market Erätuli ja ABC-polttoainemyynti S-market Kemijärvi ABC Kemijärvi Sale Käylä ja ABC-polttoainemyynti S-market Joki-Jussi KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA ABC Taivalkoski Sale Savukoski S-market Ahola

28 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA -ALUEELLISTA VASTUUNKANTOA VUODESTA 1907 Koillismaan Kirjapaino Oy KUUSAMOSSA PRISMA Kuusamo S-market Kuusamo S-market Ruka ABC polttoainemyynti Sale Käylä ABC polttoainemyynti Stemma Beauty Shop S-Rauta ABC liikenneasema Sokos Hotel Kuusamo Koillismaan Auto KEMIJÄRVELLÄ S-market Kemijärvi ABC liikenneasema SALLASSA S-market Erätuli ABC polttoainemyynti SAVUKOSKELLA Sale Savukoski TAIVALKOSKELLA S-market Joki-Jussi ABC liikenneasema POSIOLLA S-market Ahola MARKET TORIKESKUS RAUTA KUUSAMO TAIVALKOSKI KEMIJÄRVI Automaatit: Salla Käylä Ruka KOILLISMAAN auto 28 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA vuotta

Koillismaan Osuuskauppa

Koillismaan Osuuskauppa 2010 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen

Lisätiedot

Vastuullisuus S-ryhmS

Vastuullisuus S-ryhmS Vastuullisuus S-ryhmS ryhmässä Ympärist ristöpäällikkö Juhani Ilmola SOK Vastuullisuusyksikkö 1 Esityksen sisält ltö S-ryhmä lyhyesti S-ryhmän vastuullisen liiketoiminnan kehittäminen Sidosryhmien odotukset

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija Nimenmuutos 23.4.2013: Keskimaa Osk on nyt Toiminta-ajatus Keskimaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajille - Keskimaa

Lisätiedot

Koillismaan Osuuskauppa

Koillismaan Osuuskauppa 2009 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen

Lisätiedot

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILLE KIVINEN OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA 14.3.2012 SEUROJENTALO SEURALA, HÄMEENKOSKI 1 Osuuskauppa Hämeenmaa 2 Hämeenmaan toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

S-ryhmä ja osuuskauppavaalit. S-ryhmä

S-ryhmä ja osuuskauppavaalit. S-ryhmä ja osuuskauppavaalit 1 Mistä kaikki sai alkunsa Osuustoiminnan juuret ulottuvat vuoden 1844 Pohjois-Englantiin ja Rochdalen kaupunkiin. Tuolloin kankaankutojat perustivat ensimmäisen elinkelpoisen osuustoimintayrityksen.

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016 Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa Corporate Governance Statement 1.1.2016 2 Johdanto Tässä osuuskaupan hallinnointitapaa kuvaavassa selostuksessa (Corporate Governance Statement) kerrotaan, millä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1. Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09 1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA KAUPAN YLEINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomen talouden kehitys on jatkunut vaisuna ja odotettuakin heikompana. Kokonaistuotanto on edelleen supistunut alkuvuonna

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina 1 Kokkolan Tarmo, Arina Koillisma a Osuustoiminta ja KPO Maakunta Jukola Osuuskauppa Arina Eepee Pirkanmaa Satakunta Keula TOK Suur-Seutu Keskimaa Hämeenmaa PeeÄssä Suur-Savo Ympä- Eekoo ristö Osla Ympyrä

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle

Lisätiedot

Vastuullisuus osana Oma kauppa -visiota

Vastuullisuus osana Oma kauppa -visiota Vastuullisuus osana Oma kauppa -visiota SOK Henkilöstöhallinto ja kehittäminen Hannu Rahnasto 1 S-ryhmän toiminta- ajatuksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille 2 Jäsenmäärän kehitys 2000-2006

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Yritys Oy Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Raportin sisällys Esitys kehitystoimenpiteiksi 3-4 Tilannearvio 5-7 Toiminnan nykytila 8 Kehitetty toimintamalli 9 Tulosanalyysi 10 Taseanalyysi 11 Kilpailijavertailu

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj:n yhtiökokous 8.4.2019 2 Suurin yhteinen haasteemme on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 3 8.4.2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj yhtiökokous 2019 K tarjoaa kestäviä ratkaisuja

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys SOK:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkitsemisen periaatteet SOK:ssa SOK:n hallintoneuvosto on asettanut pysyvän palkitsemisvaliokunnan, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää koko S-ryhmän ylimmän

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 1 LEHDISTÖTIEDOTE 13.2.2008 Julkaisuvapaa TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 Vuoden 2007 päätapahtumat TOK:n myynti kasvoi markkinoita nopeammin (+ 20 %) TOK:n palveluverkosto kehittyi 12 uudella toimipaikalla

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2012 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2012 1 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Tulevaisuuden työpaikat ja uusien kilpailutekijöiden asettamat vaatimukset. Millaisia tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa?

Tulevaisuuden työpaikat ja uusien kilpailutekijöiden asettamat vaatimukset. Millaisia tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa? Tulevaisuuden työpaikat ja uusien kilpailutekijöiden asettamat vaatimukset Millaisia tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa? Marja Kyllönen henkilöstöjohtaja Turun Osuuskauppa Turun Osuuskauppa (TOK) Toimii

Lisätiedot

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 1 S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 27.10.2011 SOK Mari Junnila S-ryhmän rakenne 2 S-ryhmän henkilöstötyö Toiminnan tarkoitus Osaava ja sitoutunut henkilöstö toteuttaa asiakaslupauksemme ja S-ryhmän

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot