Koillismaan Osuuskauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koillismaan Osuuskauppa"

Transkriptio

1 2010

2 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen S-ryhmän. 1. Toiminta-ajatus Koillismaan Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa etuja asiakasomistajilleen ja edistää muutoinkin toimialueensa taloudellista ja henkistä hyvinvointia. 2. Visio Koillismaan Osuuskaupan visio on säilyä itsenäisenä alueosuuskauppana ja toimia edelläkävijänä vähittäiskaupassa seitsemän kunnan alueella Koillismaalla. Koillismaan Osuuskaupan toiminta perustuu vahvaan alueelliseen identiteettiin. Koillismaan Osuuskauppa tarjoaa asiakasomistajilleen heidän tarpeistaan lähtevän, kattavan ja kilpailukykyisen palvelukokonaisuuden omalla liiketoiminnallaan ja partnereiden avulla. 3. Arvot Koillismaan Osuuskauppa tukeutuu arvoissaan S-ryhmän yhteisiin arvoihin sovellettuna Koillismaan Osuuskaupan strategiaan. Tuloksellisuus Hyvä toiminnallinen ja taloudellinen tulos ja sen käyttö palvelujen kehittämiseen hyvinvoinnin edistämiseen turvaa jatkuvuuden ja kehityksen sekä itsenäisen Koillismaan Osuuskaupan. Vastuullisuus Ihmisten arvostaminen asiakkaina, omistajina ja työntekijöinä sekä taloudellisesta ja henkisestä hyvinvoinnista (mm. koulutus, kulttuuri) huolehtiminen on lähtökohta KOK:n perustehtävälle palvelujen ja etujen tuottamiselle asiakasomistajille. SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimitusjohtajan katsaus S-Ryhmä ihmiskasvoista liiketoimintaa Matkailukeskus Koillismaa Asiakasomistaja on ykkönen S-pankki kotona ja kaupassa Monipuolista päivittäis- ja käyttötavarakauppa Tuttu ja luotettava ABC Ravintolaelämyksiä jokaiseen makuun Vastuullisuus toiminnan lähtökohtana Demokraattinen hallintotapa Toimintavuosi Yhteystiedot Kumppanuus Kattava ja tehokas yhteistyöverkosto maakunnallisella sekä valtakunnallisella tasolla mahdollistaa menestymisen muuttuvassa ja kansainvälistyvässä yhteiskunnassa. Uudistuminen Muutosvalmius, jatkuva uudistuminen ja tulevaisuudesta huolehtiminen turvaavat kilpailukyvyn ja asiakasomistajien ajanmukaiset palvelut ja edut. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

3 2. S-ryhmä ihmiskasvoista liiketoimintaa 1. Koillismaan Osuuskauppa alueellista vastuunkantoa vuodesta 1907 Koillismaan Osuuskaupan toiminnan tavoitteena on yli sadan vuoden ajan ollut palvelujen ja etujen tuottaminen asiakasomistajilleen, jäsenilleen. Suomalaisen yhteiskunnan ja osuuskuntayrittämisen arvot ovat aina olleet tärkeä osa Koillismaan Osuuskaupan toimintaa. Visiomme on olla asiakasomistajiemme oma kauppa. Sen mukaan osuustoiminta edustaa ihmiskasvoista markkinataloutta ja pitkäjänteistä liiketoimintaa. Viime vuonna investoimme jälleen voimakkaasti toimialueemme palvelutarjonnan kohentamiseen. Tilivuoden 2010 käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 2,59 miljoonaa euroa. Toukokuussa 2010 valmistunut Prisma Kuusamon laajennus on entisestään vahvistanut Prisman asemaa Kuusamon johtavana kauppakeskuksena sekä tuonut mukanaan myös monia uusia kaupan palveluja. Panostuksemme uusien toimipaikkojen avauksiin näkyy myös työntekijämäärän kasvuna toimialueellamme. Viime vuonna rekrytoimme useita kymmeniä uusia työntekijöitä yksiköihimme. Työpaikkojen kasvu ja muutkin satsauksemme Koillismaalle tuovat toimeentuloa ja hyvinvointia alueellemme sekä verotuloja valtiolle ja alueemme kunnille. S-Etukortin edullisuus parhaiden Bonusten kerryttäjänä on jälleen todettu puolueettomassa tutkimuksessa. Taloussanomien Suomen Rahatiedolla teettämän tutkimuksen mukaan S-Etukortti tuotti kanta-asiakaskorteista selkeästi suurimman hyödyn käyttäjälleen. S-Etukortti toi parhaat edut Bonuskertymän mukaan laskettuna ja maksuaika- sekä luottokorttina. Vertailussa olivat mukana kaikkien suurimpien kaupparyhmien kanta-asiakaskortit. Asiakasomistajien Bonusetuja parannettiin entisestään muuttamalla Koillismaan Osuuskaupan Bonustaulukkoa alkaen siten, että Bonuksen kertyminen alkaa 1 euron ostoksesta. Täyden 5 % Bonuksen saa jo euron ostolla. Vuonna 2011 vahva tavoitteemme on, että olemme edelleen toimialueellamme monipuolisin ja parhain palvelujen tarjoaja ja tulemme jatkamaan rooliamme maakunnallisena kehittäjänä. Haluan esittää parhaat kiitokset Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille, toimialueemme kaupungeille ja kunnille, S-ryhmälle sekä KOK:n hallinnolle ja henkilöstölle vastuullisesta ja menestyksekkäästä liiketoiminnasta sekä yhteistyöstä. Työ Koillismaan kehittämiseksi jatkuu! Jukka Kihlman, toimitusjohtaja Koillismaan Osuuskauppa on osa menestyvää S-ryhmää. S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 22 alueosuuskaupasta ja 9 paikallisosuuskaupasta. Jäsenet omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n. S-ryhmän päämääränä on tarjota asiakasomistajilleen kaikkialla Suomessa monipuoliset palvelut ja laajan toimipaikkaverkoston. S-ryhmän toiminnan lähtökohtina ovat asiakkaan palvelutarpeet ja arjen helpottaminen. 2.1 Kattava palvelutarjonta S-ryhmän liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, auto- ja autotarvikekauppa sekä maatalouskauppa. S-ryhmän liiketoiminta on organisoitu valtakunnallisiin ketjuihin. SOK tuottaa keskitetysti yhteiset palvelutoiminnot. Kun ketjutoimintaan yhdistetään alueosuuskauppojen hyvä paikallinen markkina- ja asiakastuntemus, syntyy tehokas s-ryhmäläinen liiketoimintamalli. 3. Matkailukeskus Koillismaa Koillismaan Osuuskauppa toimii Koillismaan talousalueella, Kuusamon ja Kemijärven kaupunkien sekä Taivalkosken, Posion, Sallan, Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien alueella. Alueen väestömäärä oli tilanteessa henkeä. Koillismaa on elinkeinorakenteeltaan palveluvaltaista. Luonnonkauniina ja monipuoliset palvelut tarjoavan alueena se kuuluu valtakunnan suurimpiin loma-asuntokeskittymiin. Toimialueella on kaksi kansainvälistä rajanylityspaikkaa: Sallan rajanylityspaikka avattiin kansainväliselle liikenteelle vuonna 2002 ja Kuusamon rajanylityspaikka vuonna Lisääntyvä lentoliikenne, mm. charter-lennot, Kotimarkkinoiden lisäksi S-ryhmällä on kansainvälistä liiketoimintaa Baltiassa ja Pietarissa. Yksiköissä harjoitetaan marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa. S-ryhmässä oli viime vuoden lopussa toimipaikkaa, kun niitä oli edellisen vuoden vastaavana ajankohtana S-ryhmän henkilöstömäärä oli , missä oli kasvua edellisestä vuodesta 1882 henkilöä ,9 miljoonaa asiakasomistajaa Bonusjärjestelmään kuuluviin osuuskauppoihin liittyi vuoden 2010 aikana uutta jäsentä ja niiden kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa Asiakasomistajuus on S-ryhmän liiketoiminnan suunnittelun ja kehittämisen lähtökohta; tarjontaa asiakasomistajille uudistetaan ja parannetaan jatkuvasti. Lisäksi S-ryhmän omaa palvelutarjontaa täydentävät bonusyhteistyökumppanit eri toimialoilta. Asiakasomistajille maksettiin bonusta ostojen keskittämisestä S-ryhmän ja sen yhteistyökumppaneiden toimipaikkoihin 333,1 milj. euroa, jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 5 %. Satakunta Keula EePee TOK KPO Arina Pirkanmaa Suur-Seutu tuovat alueelle erityisesti ulkomaisia matkailijoita. Vuosittain yksistään Kuusamossa vierailee noin miljoona turistia. Teollisuuden osalta merkittävin toimiala on saha- ja puunjalostusteollisuus. Koillismaan Osuuskaupan tavoitteena on tuoda hyvät palvelut eri puolille Koillismaata. Koillismaan Osuuskauppa pyrkii toimialueensa omana kauppana myötävaikuttamaan toimialueensa menestymiseen. Koillismaan Osuuskauppa pyrkii edesauttamaan Koillismaan pysymistä viihtyisänä ja houkuttelevana elinympäristönä ja matkailualueena. Maakunnan tasapuolinen kehittyminen on myös Koillismaan Osuuskaupan etu. Keskimaa Koillismaa PeeÄssä Hämeenmaa HOK-Elanto Varuboden Ympäristö Ympyrä Maakunta Jukola Suur-Savo PKO EeKoo 4 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2010 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

4 4. Asiakasomistaja on ykkönen Koillismaan Osuuskaupassa omistajat ja asiakkaat ovat samoja ihmisiä, siis asiakasomistajia. He ovat paljon enemmän kuin kanta-asiakkaita Osuuskaupat palkitsevat asiakasomistajiaan kuluttamisesta. Mitä enemmän asiakasomistaja käyttää osuuskaupan palveluita, sitä enemmän hän hyötyy jäsenyydestään. Asiakasomistajuus on S-ryhmän liiketoiminnan suunnittelun ja kehittämisen lähtökohta; tarjontaa asiakasomistajille uudistetaan ja parannetaan jatkuvasti. S-ryhmän omaa palvelutarjontaa täydentävät bonusyhteistyökumppanit eri toimialoilta. S- Etukorttia käyttämällä asiakaskasomistaja saa kaikki jäsenyyteen liittyvät edut. Asiakasomistajat samoin kuin Koillismaan Osuuskauppakin elävät ja toimivat tietyllä maantieteellisesti rajatulla alueella. Koillismaan Osuuskauppa on osuustoiminnallinen yritys ja siihen sitoutunut yksityinen yhteisomaisuus on siis tukevasti paikallista. Se on sitoutunut toimialueelle niin laillisin kuin sosiaalisin sitein. Koillismaan Osuuskaupalla on maantieteellisen kiinnittyneisyytensä vuoksi aito tarve huolehtia toimialueensa hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Koillismaan Osuuskaupan osuusmaksu on 100 euroa. Osuusmaksun saa takaisin, jos joskus haluaa luopua omistajuudesta. Osuusmaksun voi maksaa heti kokonaan. Asiakasomistajaksi pääsee myös 20 euron osaosuusmaksulla. Sen jälkeen on kaksi vuotta aikaa kerätä osuusmaksu täyteen Bonuksilla. Asiakasomistajaksi liittyminen on mahdollista kaikissa Koillismaan Osuuskaupan toimipisteissä sekä internetissä osoitteessa Koillismaan Osuuskaupan palveluverkoston kehittyminen ja voimakkaat investoinnit ovat lisänneet osuuskaupan tunnettavuutta yrityksenä, mikä puolestaan on lisännyt asiakasomistajien kiinnostavuutta. Asiakasomistajien edut ja palvelut ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet, mikä on näkynyt asiakasomistajamäärän jatkuvana kasvuna alueen negatiivisesta väestökehityksestä huolimatta. Koillismaan Osuuskaupan jäsenmäärä vuoden 2010 lopussa oli jäsentä (+ 3,1 %). Uusia jäseniä liittyi vuoden aikana yhteensä 610 nettolisäyksen ollessa 348 jäsentä. Bonusmyynti vuonna 2010 oli 66,6 miljoonaa euroa. Kasvu edelliseen vuoteen oli 1,9 %. Bonusta maksettiin asiakasomistajille 2,4 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 135 tuhatta euroa (5,9 %). Koillismaan Osuuskaupan Bonustaulukkoa muutettiin alkaen siten, että Bonuksen kertyminen alkaa 1 euron ostoksesta. Täyden 5 % Bonuksen saa euron ostolla. Tämä muutos paransi merkittävästi asiakasomistajien Bonusetuja. 4.1 Osuuskaupassa voi vaikuttaa Osuuskaupat ovat demokraattisia yrityksiä. Niissä ylintä päätösvaltaa käyttävät hallintoelimet, jotka asiakasomistajat valitsevat keskuudestaan. Asiakkailla on mahdollisuus omistajina varmistaa, että heidän yrityksensä toimii paitsi heidän kulutustarpeidensa myös heidän arvojensa mukaisesti. Omistaminen ja vaikuttamisen mahdollisuus lisäävät kiinnostusta osuuskauppaa kohtaan. Osuustoimintayritystä hallitaan demokraattisesti, jäsen ja ääni -periaatteella, eikä sitä siksi voi vallata. Osuuskauppa kuuntelee aktiivisesti asiakasomistajiaan. Koillismaan Osuuskaupan lähes kaikilla toimialueen paikkakunnilla on asiakasomistajista koostuva oma asiakastoimikunta, joka välittää kuluttajien toiveita ja kehittämisehdotuksia toimipaikkojen esimiehille ja osuuskaupan johdolle. 4.2 Merkittäviä etuja asiakasomis tajuudesta Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajat saavat Bonuksen lisäksi runsaasti erilaisia tuote-, palvelu- ja elämysetuja. Edut esitellään kuukausittain ilmestyvässä asiakasomistajapostissa. Postin mukana tulee myös asiakasomistajan omat bonustiedot sekä Yhteishyvä lehti. Koillismaan Osuuskauppa palkitsee omistajansa Bonuksella, joka on rahana maksettavista eduista merkittävin. Bonuksen suuruus riippuu ostosten määrästä, ja se kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän ostoja kuukaudessa kertyy. Bonus maksetaan joka kuukauden 10. päivään mennessä. Bonusta saa kaikista S-ryhmän toimipaikoista Suomessa sekä valtakunnallisilta ja alueellisilta bonusyhteistyökumppaneilta. Bonus maksetaan aina oman osuuskaupan bonustaulukon mukaisesti riippumatta siitä, missä päin Suomea palveluja on käyttänyt. Bonusta saa Koillismaan Osuuskaupan toimipaikkojen lisäksi S-ryhmän valtakunnallisilta ja alueellisilta yhteistyökumppaneilta. Suomessa S-Etukortilla saa Bonusta jo yli toimipaikasta. Yhteistyökumppaneiksi on valittu luotettavia oman alansa osaajia. Koillismaan Osuuskaupan toimialueella toimivia S-ryhmän Bonusyhteistyökumppaneita ovat mm. If- vahinkovakuutusyhtiö, Elisa matkapuhelinpalvelut, Silmäasema, Lapin Autokatsastus Oy ja Hertz autovuokraamot. Koillismaan Osuuskaupan vastuullisuusperiaatteet Olemme asiakasta varten Palkitsemme asiakasomistajat parhailla Bonuksilla Tarjoamme kilpailukykyiset hinnat, laadukkaat tuotteet ja kattavan palveluverkoston Palvelemme asiakkaita rehellisesti ja ystävällisesti sekä toimimme eettisesti Mahdollistamme asiakkaille vastuullisten valintojen tekemisen tarjoamalla turvallisia sekä eettisesti, että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluja Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Edistämme työyhteisöjen monimuotoisuutta ja samanarvoisuutta Tarjoamme kannustavan, terveellisen ja turvallisen työympäristön Kehitämme henkilöstömme osaamista ja laadukasta esimiestyötä Parannamme toimintamme energiatehokkuutta ja lisäämme uusiutuvan energian käyttöä Otamme huomioon hankinnoissa ja investoinneissa koko elinkaaren aikaiset kustannukset ja ympäristövaikutukset Vähennämme toiminnassamme syntyvän jätteen määrää Uudistamme jatkuvasti toimintaamme Otamme huomioon tuote- ja palvelutarjonnan kehittämisessä asiakkailta ja muilta sidosryhmiltä saamamme palautteet Kehitämme palveluiden saavutettavuutta alueellisesti kattavalla palveluverkostolla Käytämme palveluverkostomme kehittämisessä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa ja osaamista Toimimme tuloksellisesti Parannamme S-ryhmän liiketoiminnan kustannustehokkuutta vastuullisella toiminnalla Mittaamme vastuullisuuden suorituskykyä taloudellisilla, sosiaalisilla ja ympäristömittareilla Käytämme toimintamme tuloksia alueellisten palveluiden ja hyvinvoinnin kehittämiseen Koillismaan Osuuskauppa pyrkii edesauttamaan Koillismaan pysymistä viihtyisänä 6 KOILLISMAAN ja houkuttelevana OSUUSKAUPPA 2010 elinympäristönä ja matkailualueena. Maakunnan tasa- puolinen kehittyminen on myös Koillismaan Osuuskaupan etu. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

5 5. S-Pankki - kotona ja kaupassa Suomen ensimmäinen kauppapankki, S-Pankki on tuonut merkittävän lisän asiakasomistajien palvelutarjontaan. S-Pankki toimii kaikkialla valtakunnassa. Se tuo asiakasomistajien ulottuville erittäin kilpailukykyiset peruspankkipalvelut nykyaikaisella tavalla. S-Pankki on yhtä lähellä kuin lähin Koillismaan Osuuskaupan myymälä. Lisäksi sen palveluita on helppo käyttää verkossa. S-pankki palvelee sekä kotona että kaupassa. Koillismaan Osuuskaupassa S-pankin asiakaspalvelupiste sijaitsee Prisma Kuusamossa ja asiointipisteet S-market Joki-Jussissa, S-market Erätulessa ja S-market Kemijärvessä. S-pankin lomakkeet ja palvelut saa myös alueemme muista S-marketeista ja Saleista. Koko maassa S-pankki palvelee yli tuhannessa S-ryhmän toimipaikassa myös iltaisin ja viikonloppuisin. S-.pankin pääkonttori on verkkopankki, jossa asiointia varten tarvitaan asiakaspalvelupisteestä saatavat pankkitunnukset. Verkkopankissa voi esimerkiksi avata tilejä, maksaa laskuja ja seurata hyvinkin tarkasti oman talouden menoja ja tuloja. S-pankissa voi myös tehdä hyväkorkoisia sijoituksia sekä hakea kulutusluottoja. 5.1 S- Etukortti Suomen paras bonuskortti Suomen Rahatiedon ja Taloussanomien selvityksen mukaan S-ryhmän S-Etukortti on Suomen paras bonuskortti. S-Etukortti tuo parhaat edut Bonuskertymän mukaan laskettuna ja maksuaika- sekä luottokorttina. S-Etukortti Visa Debitiä, S-pankin pankkikorttia, voi käyttää maksuvälineenä sekä S-ryhmän toimipaikoissa että muualla. Korttiin kytketylle S-tilille voi myös ohjata esimerkiksi palkat, eläkkeet, lapsilisät ja veronpalautukset. Bonuksen lisäksi asiakasomistaja saa 0,5 % suuruista maksutapaetua kaikista maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoksista, kun hän maksaa ostoksensa S-Etukortilla S-ryhmän toimipaikoissa. 5.2 Kortit kaikkiin tarpeisiin S-Etukortti Visa Debitiä, S-pankin pankkikorttia, voi käyttää maksuvälineenä sekä S-ryhmän toimipaikoissa että muualla. Korttiin kytketylle S-tilille voi myös ohjata esimerkiksi palkat, eläkkeet, lapsilisät ja veronpalautukset. S-Etukortti Visa Credit on luottokortti. Luoton myöntää S-pankki, ei mikään ulkopuolinen luottolaitos. S-Etukortti Visa Credit /Debit on yhdistelmäkortti, jossa on sekä pankki että luotto-ominaisuudet. Tällä kortilla voit siis maksaa ostoksesi suoraan joko pankkitililtä tai luotolla. S-Pankki lisää asiakasomistajuuden ja S-Etukortin vetovoimaa mm. seuraavasti: Ilmainen käyttötili Ilmainen verkkopankki Ilmainen Visa Hyvät korot talletuksille Edulliset kulutusluotot Kattava verkosto Maksutapaetu S-Etukortti Visa Credit on luottokortti. Luoton myöntää S-pankki, ei mikään ulkopuolinen luottolaitos. S-Etukortti Visa Credit /Debit on yhdistelmäkortti, jossa on sekä pankki että luotto-ominaisuudet. Tällä kortilla voit siis maksaa ostoksesi suoraan joko pankkitililtä tai luotolla. 8 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2010 Koillismaan Osuuskaupan Bonustaulukkoa muutettiin alkaen siten, että Bonuksen kertyminen alkaa 1 euron ostoksesta. Täyden 5 % Bonuksen saa euron ostolla. Tämä muutos paransi merkittävästi asiakasomistajien Bo- nusetuja. Bonuksen lisäksi asiakasomistaja saa 0,5 % suuruista maksutapaetua kaikista maksutapaedun piiriin kuuluvista ostoksista, kun hän maksaa ostok- sensa S-Etukortilla S-ryhmän toimipaikoissa. KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

6 6. Monipuolista päivittäis- ja käyttötavarakauppaa 7. Tuttu ja luotettava ABC Liikenneasemat: Kuusamo, Kemijärvi, Taivalkoski. Polttoainemyynti: Salla, Käylä, Ruka Koillismaan Osuuskaupan päivittäis- ja käyttötavarakaupan rungon muodostavat Prisma Kuusamo, kuusi S-markettia ja kaksi Salea. Rautakauppaa harjoitetaan Kuusamon S-raudassa ja Prisman asumisen osastolla. Prisman naapurissa sijaitsevasta S-Raudasta saa tarvikkeet ja työkalut kaikenlaiseen rakentamiseen ja remontointiin. Stemma on valikoimiltaan monipuolinen huonekaluliike, joka palvelee asiakkaita Kuusamon keskustassa, Torikeskuksessa. Autokauppa, Koillismaan Auto, toimii Kuusamossa Luomantiellä. Autokauppa edustaa uusia Mercedes Benz, Mitsubishi ja Citroen -autoja. Autokaupasta löytyy myös kattava valikoima vaihtoautoja. Koillismaan Osuuskauppa on menestynyt päivittäis- ja käyttötavarakaupassa hyvin. Keskeisimmät menestystekijät ovat paikkakuntien monipuolisimmat valikoimat sekä hintakilpailukyky, jonka mahdollistaa kustannustehokas toiminta. Kustannustehokkuutta synnyttävät S-ryhmän ketjutoimintamalli ja osuuskaupan oma osaaminen. Elintarvikkeiden arvonlisävero on muuttunut lyhyessä ajassa jo kahteen kertaan. Veromuutoksen hintoja alentava vaikutus on viety täysimääräisenä hintoihin asiakasomistajien hyväksi. Koillismaan Osuuskaupan asiakaslupauksena on tarjota päivittäistavarakaupan myymälöissään kullakin paikkakunnalla edullisin ostoskori. Kilpailukykyinen hintataso sekä tuotteiden hyvä saatavuus ja laatu varmistetaan tehokkaiden taustatoimintojen avulla. Verkoston jatkuva kehittäminen takaa, että palvelut ovat helposti saavutettavissa. Ketjutoiminnalla ja paikalliset ostotarpeet huomioimalla varmistetaan, että valikoimat ovat kunkin paikkakunnan laajimmat ja parhaat. Hyvin suunniteltujen myymälöiden ansiosta asiointi on sujuvaa ja helppoa. Asiakkaat suosivat luotettavia, mutta edullisempia tuotteita. Tästä hyvänä esimerkkinä on kaupan omien merkkien eli ns. private label -tuotteiden kysynnän kasvu. S-ryhmän omien merkkien, Rainbow- ja X-tra -tuotteiden valikoimia on laajennettu koko ajan myös tuoretuotteissa. Koillismaan Osuuskaupan päivittäis- ja käyttötavarakaupan verkostoa on uudistettu jatkuvasti. Viimeisimpänä valmistui Prisma Kuusamon laajennus toukokuussa Käyttötavarakaupassa Koillismaan Osuuskaupan valikoimat ovat jatkuvassa kasvussa. Toimipaikkojen laajennusten myötä tarjontaa on voitu lisätä ja ottaa huomioon asiakkaiden tarpeet eri hintaryhmissä. ABC on nopeimmin kasvava liikennemyymälä- ja polttonestekaupan ketju Suomessa. Myös Koillismaan Osuuskaupan liikenneasemaverkosto on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Koillismaan Osuuskaupan ABC liikennemyymälät Kuusamossa, Kemijärvellä ja Taivalkoskella palvelevat monipuolisella tarjonnallaan tien päällä kulkijoita. Lisäksi ne toimivat omilla paikkakunnillaan lähikauppoina ja paikallisten ihmisten viihtyisinä tapaamispaikkoina. Koillismaan Osuuskaupan ABC liikennemyymälät palvele- 8. Ravintolaelämyksiä jokaiseen makuun Koillismaan Osuuskaupan majoitus- ja ravintolapalvelut ovat tällä hetkellä keskittyneet Kuusamoon. Sokos Hotel Kuusamo palvelee hotelli- ja ravintola-asiakkaita Kuusamon keskustassa. Sokos Hotel Kuusamon palvelutarjontaan kuuluvat kattavat kokoustilat ja palvelut sisältäen muunmuassa videoneuvottelumahdollisuuden. Hotellin tiloissa ravintolaasiakkaita palvelee kolme erilaista ravintolaa: Ruokaravintola Torero, Iltaravintola Hotku Klubi sekä Ollin Baari. Tunnelmallinen Torero tunnetaan maukkaasta ruoastaan. Siellä voi nauttia myös pohjoisen ruokalajeja erityiseltä vat vuoden jokaisena päivänä klo Autoilevan asiakasomistajan käytössä ovat lisäksi ABCautomaattiasemat Sallassa, Rukalla ja Käylässä. Koillismaan Osuuskauppa panostaa vastuulliseen liiketoimintaan polttonestekaupassa ja huolehtii polttonestemyynnin ympäristövaatimusten täyttämisestä erittäin huolellisesti. ABC-ketjussa rakentamisessa ja toiminnassa käytetään uusinta teknologiaa ja tutkimustietoa sekä valvotaan omaa toimintaa tarkasti. Kuusamo ala carte listalta. Hotku klubilla kuullaan korkeatasoisia esiintyjiä etenkin hiihtosesonkina ja ruska-aikaan. Koillismaan Osuuskaupan kilpailuedut majoitus- ja ravintolapalveluissa ovat asiakasystävälliset hinnat, hyvä palvelu, palkitseva Bonus ja S-Etukortilla saatavat lisäedut. Sokos Hotel Kuusamo ja ravintola Torero kuuluvat valtakunnallisiin S-ryhmän ketjuihin, mikä tuo kustannustehokkuutta taustatoimintoihin. Ravintolaruoan arvonlisäveron lasku vietiin suoraan hintoihin asiakasomistajien hyväksi. 10 Koillismaan KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA Osuuskaupan 2010 investointitahti jatkui voimakkaana v ABC-ketjussa rakentamisessa ja toiminnassa käytetään KOILLISMAAN uusinta OSUUSKAUPPA teknologiaa ja tutkimustietoa sekä valvotaan omaa toimintaa tarkasti.

7 9. Vastuullisuus toiminnan lähtökohtana Koillismaan Osuuskaupan tavoitteena on tuoda hyvät palvelut eri puolille Koillismaata. Osuuskauppa pyrkii toimialueensa omana kauppana myös myötävaikuttamaan toimialueensa vapaa-ajanviettomahdollisuuksien ja tapahtumien onnistumiseen. Toimialueen järjestöjen kanssa solmitut yhteistyösopimukset sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumien tukemiseen käytetyt varat ovat vuosittain n. 180 tuhatta euroa. Merkittävällä järjestöjen ja tapahtumien tukemisella pyritään edesauttamaan Koillismaan pysymistä viihtyisänä ja houkuttelevana elinympäristönä ja matkailualueena. Maakunnan tasapuolinen kehittyminen on myös Koillismaan Osuuskaupan etu. 9.1 Turvallinen työnantaja Koillismaan Osuuskauppa on yksi toimialueensa suurimmista työllistäjistä. Koillismaan Osuuskaupan palveluksessa oli vuoden 2010 aikana vakinaisia työntekijöitä keskimäärin yhteensä 197, joista osa-aikaisia oli 47. Heidän lisäkseen KOK:ssa oli keskimäärin 90 tilapäistä työntekijää. Koillismaan Osuuskaupan tavoitteena on olla houkutteleva työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia tehtäviä ja hyvät henkilökuntaedut. Laadukkaalla esimiestyöllä ja johtamisella varmistetaan henkilöstön hyvinvointia ja tuloksellista toimintaa. Tasa-arvon toteutuminen työssä on myös tärkeä asia. Eri sukupuolta olevien ja eri ikäisten työntekijöiden kohtelun tulee olla työpaikoilla tasa-arvoista. Tasa-arvon toteutumista seurataan työyhteisötutkimuksissa ja tasa-arvosuunnitelman avulla. Henkilöstön työvireestä ja osaamisen kehittämisestä huolehditaan monin tavoin. Koillismaan Osuuskaupalla on laajat työterveyshuoltopalvelut. Tiiviillä yhteistyöllä työterveyshuollon kanssa halutaan edistää työssäjaksamista, ehkäistä ennenaikaista eläköitymistä sekä vähentää sairauspoissaoloja. Henkilöstöä kannustetaan kehittämään itseään sekä ylläpitämään työkykyään työajan ulkopuolellakin osallistumalla kurssimaksuihin ja kustantamalla mm. kuntosali- ja uimahallilippuja. Koillismaan Osuuskaupan työnantajakuva on hyvä; osuuskauppaa pidetään varmana ja turvallisena työpaikkana. Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö takaa Koillismaan Osuuskaupan menestyksen. 9.2 Huolehdimme ympäristöstä Ympäristöasioiden huomioiminen on Koillismaan Osuuskaupan arkipäivän toimintaa kaikilla organisaatiotasoilla. Kuljetusten tehokkuuteen pyrkiminen on yksi tärkeimmistä päivittäistavarakaupan ympäristökuormituksen pienentämiseen tähtäävistä toimista. Koillismaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan hankinnat on pitkälti keskitetty SOK:n omalle hankintayhtiölle, Inex Partners Oy:lle. Hankintojen keskittämisellä ja toimitustiheyden optimoinnilla on merkittävästi parannettu kuljetusten tehokkuutta ja pienennetty ympäristökuormitusta toimitettua tavarakuutiota kohti. Koillismaan Osuuskauppa on investoinut viime vuosina voimakkaasti. Toimipaikkaverkosto on hyvässä kunnossa. Rakentamisessa ja kiinteistöjen käytössä ympäristöasiat on huomioitu merkittävänä tekijänä. Materiaalit ja kiinteistötekniikka on toteutettu energiatehokkuus, terveellisyys, kestävyys, helppohoitoisuus ja kunnossapitoasiat huomioiden. Elinkaari uusien kiinteistöjen rakentamisessa mahdollistaa toiminnan joustavan laajentamisen ilman suuria muutostöitä. Rakentamisvaiheen hyvällä suunnittelulla ehkäistään tarpeetonta rakennusmateriaalien hävikkiä ja jätteiden syntymistä. Kiinteistöjen lämmön, sähkön ja veden kulutusseuranta on myös otettu käyttöön. Oikea-aikaiseen huoltoon ja laitteistojen säätötoimenpiteisiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Jätehuollon osalta Koillismaan Osuuskaupalla on käytössä jätteiden lajittelu. Hävikin vähentämiseen pyritään tehostamalla ja tarkentamalla tuotteiden tilausta. Pantillisten ja pantittomien palautuspullojen lisäksi kaupoissa otetaan vastaan pienparistoja ja akkuja veloituksetta. Jatkossakin ympäristöasiat otetaan merkityksellisenä seikkana huomioon mm. uusien liikepaikkojen suunnittelussa. Ekopisteitä Koillismaan Osuuskaupan toimipaikoista on Prisma Kuusamossa, Sale Käylässä sekä S- Market Rukassa. Yhteiskuntavastuun kannalta on selvää, että toiminnassa noudatetaan lainsäädäntöä, sopimuksia sekä annettuja ohjeita ja määräyksiä. Suurena toimijana pystymme takaamaan tuotteiden turvallisuuden ja kuluttajansuojan toimivuuden. Koillismaan Osuuskaupan 10. Demokraattinen hallintotapa Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajuus tuo mukanaan palvelujen ja etujen lisäksi omistajuutta. Jokainen osuuskauppaan liittynyt jäsen omistaa yhtä suuren osuuden Koillismaan Osuuskaupasta. Omistajan oikeutta jokainen voi käyttää vaaleissa, joilla valitaan edustajat päättämään yhteisistä asioista. Ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto, joka valitaan asiakasomistajien joukosta äänestämällä neljän vuoden välein. Edustajiston vaalit järjestettiin Koillismaan Osuuskaupassa viimeksi keväällä Tasapuolisuuden takaamiseksi Koillismaan Osuuskaupan toimialue on jaettu viiteen äänestysalueeseen: Kuusamon jäsenalue, Posion jäsenalue, Taivalkosken jäsenalue, Kemijärven jäsenalue sekä Salla- Savukoski- Pelkosenniemen jäsenalue. Koillismaan Osuuskaupan edustajistoon kuuluu 50 jäsentä. Edustajiston varsinaiset kokoukset pidetään keväällä ja syksyllä. Edustajiston tärkeimpiä tehtäviä ovat mm. tilinpäätöksen vahvistaminen, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten sekä tilintarkastajien valinta sekä osuuskunnan sääntöjen muuttaminen. Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä. Edustajisto valitsee hallintoneuvoston jäsenet kolmen vuoden toimikausiksi. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Koillismaan Osuuskaupan hallintoneuvosto pitää neljä kokousta vuodessa. omistavat sen jäsenet eli paikalliset ihmiset. Asioidessasi Koillismaan Osuuskaupan toimipaikoissa tuet samalla koko Koillis-Suomen kehittymistä entistä elinvoimaisemmaksi alueeksi. Koillismaan Osuuskauppa huomioi toiminnassaan kestävän kehityksen ja ympäristölainsäädännön vaatimukset. Hallintoneuvoston tehtävänä on osuuskunnan sääntöjen mukaisesti valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuskunnan hallintoa ja toiminnan tarkoituksen toteutumista sekä vahvistaa strategia ja numeeriset tavoitteet. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan. Koillismaan Osuuskaupan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja sekä hallintoneuvoston kalenterivuodeksi valitsemat neljä jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii sääntömääräisesti toimitusjohtaja. Hallituksen tehtävänä on päättää osuuskaupan tavoitteista, toimintasuunnitelmista, henkilöstöpolitiikasta, investoinneista, rahoitus- ja sijoitusperiaatteista sekä valvoa ja vastata liiketoiminnan menestyksellisyydestä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Hallintoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuvat hallituksen kokouksiin. Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa Koillismaan Osuuskaupan toimintaa osuuskunnan sääntöjen ja hallintoelinten ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa strategian kehittämisestä ja uudistamisesta. Asiakas- ja myymälätoimikunnat eivät varsinaisesti kuulu hallintoon mutta ovat tärkeä linkki osuuskaupan ja asiakasomistajien välillä. Ne välittävät asiakasomistajien toiveita ja odotuksia osuuskaupalle sekä antavat palautetta ja osallistuvat palvelujen kehittämiseen. 12 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2010 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

8 Edustajisto Koillismaan Osuuskaupan edustajiston jäsenet toimikaudella : Kuusamon jäsenalue Ervasti Raija, Heikkinen Satu, Hekkala Ari, Hilden Jalo, Härkönen Heikki, Kallunki Eero, Karjalainen Pirjo, Keränen Veikko, Koski Veikko, Kurtti Aulis, Kyyhkynen Pentti, Norri Anne, Käkelä Jouko, Oikarainen Mikko, Patosalmi Veikko, Pesonen Marita, Poussu Arto, Poussu Raimo, Ronkainen Vesa, Säkkinen Marko, Tornberg Pentti, Väisänen Jari, Väätäinen Pirkko Posion jäsenalue Karasti Johanna, Karasti Pasi, Majava Ari, Papinaho Mikko, Säkkinen Anne-Mari, Ylisirniö Tuomo Taivalkosken jäsenalue Jaakkola Veikko, Lahtinen Helena, Paloniemi Markku, Peltoniemi Joonas, Ronkainen Rauni, Vääräniemi Paavo A. Kemijärven jäsenalue Alaluusua Reima, Kiviniemi Erkki, Kaisanlahti Tarja, Kivelä Riitta, Patosalmi Hilkka, Peltoniemi Kirsti, Perälä Veikko, Vihriälä Hannu Salla-Savukoski-Pelkosenniemen jäsenalue Lehtomäki Erkki, Mattila Tarja, Nordlund Mika, Rönkkö-Kivelä Anu, Sipola Nina, Salmijärvi Petteri, Tuutijärvi Terttu Hallintoneuvoston puheenjohtajana on v toiminut Seppo Linjakumpu, varapuheenjohtajana Ari Pöyliö ja sihteerinä talousjohtaja Esa Niinisalo. Hallitus Koillismaan Osuuskaupan hallitukseen v ovat kuuluneet Jukka Kihlman, Juhani Alatalo, Reijo Kallunki, Reijo Kulmunki ja Antero Pitkänen. Hallituksen puheenjohtajana on sääntömääräisesti toiminut osuuskaupan toimitusjohtaja Jukka Kihlman, varapuheenjohtajana Juhani Alatalo ja sihteerinä talousjohtaja Esa Niinisalo. Tilintarkastajat Varsinaisena SOK:n määräämänä tilintarkastajana on v toiminut KHT-yhteisö Tilintarkastusotava Oy Helsingistä, joka on ilmoittanut, että päävastuullisena tarkastajana toimii KHT Esa Harttunen sekä toisena varsinaisena tilintarkastajana HTM Benjamin Aapaoja Posiolta ja varamiehenä HTM Tuomo Airisniemi Kuusamosta. Posion asiakastoimikunta Aalto Senja, Posio Paula, Karasti Taina, Kulojärvi Enni, Orjasniemi Päivi, Törmänen Kielo ja Määttä Pentti Käylän asiakastoimikunta Juuma Kauko, Kallunki Kerttu, Kauppinen Tuija, Käkelä Orvokki, Lämsä Irene, Määttä Ulla, Oikarainen Sirkka ja Patosalmi Raili Savukosken asiakastoimikunta Kalliskota Pirkko, Kalliskota Veli, Kilpimaa Riitta, Savukoski Helmi ja Toivonen Marjo S-market Rukan asiakastoimikunta Kajava Lea, Määttä Antero, Pitkänen Seppo, Tahkola Veikko, Tahkola Väinö, Tornberg Kaisa ja Turunen Marja-Liisa Koillismaan Osuuskaupan johto-organisaatio Hallintoneuvosto Edustajiston kokouksen valitsemaan hallintoneuvostoon v ovat kuuluneet: erovuorossa Aikkila Kyösti, Kuusamo 2013 Ervasti Hannu, Taivalkoski 2012 Haataja Sirpa, Kemijärvi 2012 Heikkilä Paula, Kuusamo 2012 Hirvonen Kalevi, Taivalkoski 2012 Jaakkola Ahti, Kuusamo 2011 Kivelä Asta, Taivalkoski 2011 Nevala Tuula, Kuusamo 2011 Pekkarinen Marjatta, Kemijärvi 2011 Poikela Eija, Salla 2013 Pätsi Marja-Leena, Posio 2011 Pöyliö Ari, Kemijärvi 2011 Ronkainen Vesa, Kuusamo 2012 Savukoski Jouko, Savukoski 2012 Suorajärvi Tapio, Kuusamo 2011 Turunen Martti, Kuusamo 2012 Turunen Urho, Kuusamo 2013 Törmänen Kielo, Posio 2013 Kostamovaara Raija, Kemijärvi toimikausi päättynyt 2010, Linjakumpu Seppo, Kuusamo toimikausi päättynyt 2010, Paaso Kaija, Taivalkoski toimikausi päättynyt 2010 Asiakas- ja myymälätoimikunnat Osuuskaupan toimialueella on v toiminut kahdeksan asiakastoimikuntaa joihin ovat kuuluneet: Kuusamon asiakastoimikunta Alatalo Sisko-Maija, Karjalainen Pirjo, Kulmala Sanna, Määttä Tuula, Oikarainen Mikko, Oikarinen Kaisa, Pätsi Maire, Ryhtä Irmeli, Saapunki Raija ja Väätäinen Pekka. Kemijärven asiakastoimikunta Alaluusua Reima, Kostamo Päivi, Pajari Ritva, Salminen Vuokko, Rytilahti Helge, Kiviniemi Erkki ja Salo Aino Taivalkosken asiakastoimikunta Alatalo Taisto, Heikkala Veikko, Jurmu Sirkka, Moilanen Paula, Partanen Erja, Saariniemi Sari, Tissari Teuvo ja Vääräniemi Sanna Sallan asiakastoimikunta Haavanlammi-Tennilä Eija, Hänninen Tatu, Kangas Sinikka, Pohtila Terttu, Rytkönen Anna-Liisa, Tapio Kaarina, Uimari Aulis ja Vaarala Eero Talousjohtaja Esa Niinisalo Talous ja hallinto Rahoitus Henkilöstöasiat Asiakasomistaja-asiat Kiinteistö- ja vuokra-asiat Työsuojeluasiat Vakuuttaminen ja riskienhallinta Kaupallinen johtaja Tuija Heikkinen Prisma Kuusamo S-marketit (6 kpl) Salet (2 kpl) Stemma Kuusamo Beauty Shop Tietojärjestelmät Toimitusjohtaja Jukka Kihlman Osuuskunnan johtaminen Kehittäminen ja investoinnit Strategiat S-Rauta Koillismaan Auto Toimialajohtaja Henrik Karvonen Sokos Hotel Kuusamo ABC-liikenneasemat 3 kpl Majoitus- ja ravitsemiskaupan kehittäminen Laskentapäällikkö Elli Säkkinen Kirjanpito- ja laskentaprosessit Taloushallinnon atk-järjestelmät Controller Teija Parviainen Talous- ja raportointiprosessien kehittäminen Sisäinen valvonta 14 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2010 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

9 11. Toimintavuosi Suomen kansantalous piristyi, Koillismaalla kasvu hitaampaa Suomen kansantalous kääntyi vuoden 2010 aikana ripeään kasvuun. Toissavuotisen bruttokansantuotteen 8,0 prosentin laskun jälkeen tuotanto kääntyi kasvuun vuoden toisella neljänneksellä. Suomen talous elpyi vahvasti erityisesti loppuvuonna. Bruttokansantuote kasvoi noin kolme prosenttia edellisvuodesta viennin, asuinrakennusinvestointien ja yksityisen kulutuksen tukemana. Koillismaan Osuuskaupan toimialueella vuonna 2010 taloudellisen aktiviteetin elpyminen oli valtakunnallista kasvua hitaampaa sekä yksityisellä, että julkisella sektorilla. Työllisyystilanne pysyi taantumaa edeltävää tasoa alhaisempana ja investoinnit sekä rakentaminen elpyivät hitaasti. Myöskään matkailijamäärien kasvussa ei päästy taantumaa edeltävään tasoon Myynti kehittyi odotetusti ja tulostavoitteet saavutettiin Koillismaan Osuuskaupan veroton kokonaismyynti v oli 79,9 miljoonaa euroa. Myynti alitti budjetin 0,7 miljoonaa euroa eli 0,9 prosenttia mutta ylitti edellisvuoden 3,8 miljoonaa euroa eli 5 prosenttia. Suhteellisesti voimakkaimmin myynti kasvoi autokaupassa ja rautakaupassa. Koillismaan Osuuskaupan yksiköistä suhteellisesti eniten kasvoi Koillismaan Auton, S-Raudan, Prisma Kuusamon käyttötavaraosaston ja ABC Taivalkosken myynti. Koillismaan Osuuskaupan myynti kehittyi v tavalla, joka takaa edelleen markkinaosuuksien varmistumisen usealla toimialalla ja tuoteryhmissä. Koillismaan Osuuskaupan vuoden 2010 liikevaihto oli 78,3 miljoonaa euroa. Toiminnan tulos (ylijäämä) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 0,5 miljoonaa euroa sisältäen käyttöomaisuuden myyntivoittoja 0,3 miljoonaa euroa. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 0,25 miljoonaa euroa (0,32 % liikevaihdosta). Bonusta maksettiin asiakasomistajille 2,4 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 135 tuhatta euroa (5,9 %). Operatiivinen tulos oli 234 tuhatta euroa, joka on 71 tuhatta euroa alle budjetoidun ja 7 tuhatta euroa alle edellisvuoden. Operatiivinen rahoitustulos, 2,084 miljoonaa euroa, ylitti budjetoidun 4 tuhannella eurolla mutta alitti edellisvuoden 15 tuhannella eurolla Investointitahti jatkui voimakkaana Tilivuoden 2010 käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 2,59 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava summa oli 4,79 miljoonaa euroa ja 5,83 miljoonaa euroa vuonna Tilivuoden suurin investointikohde oli Prisma Kuusamon laajennus, joka aloitettiin elokuussa Investoinnin kustannus vuonna 2009 oli 2,34 miljoonaa euroa ja vuonna ,57 miljoonaa euroa. Laajennus valmistui keväällä Koillismaan Osuuskaupan taloudellinen ja rahoituksellinen asema on vakaa. Voimakkaista investoinneista huolimatta likvidit rahavarat olivat tilikauden lopussa yhteensä 2,13 miljoonaa euroa ja edellisen vuoden lopussa 4,5 miljoonaa euroa. Pitkäaikaista lainaa ei nostettu vuonna Maksuvalmius on pysynyt hyvänä Tulosodotuksia vuodelle 2011 Vuosi 2011 tulee olemaan Koillismaan Osuuskaupassa kaupallisen toiminnan vuosi. Osuuskaupan kokonaismyynnin ennakoidaan kasvavan vuonna 2011 ja tuloskehityksen pysyvän kohtuullisena. Voimakkaimmat kasvuodotukset ovat liikenneasemakaupassa ja käyttötavarakaupassa. Liikenneasemakauppaa on kehitetty ABC-liikenneasemaverkostoa lisäämällä. Prisma Kuusamon laajennuksen myötä tullut valikoimalisäys parantanee edelleen käyttötavarakaupan kehitystä. Oleellisin tekijä kasvulle on toimialueemme matkailun lisääntyminen sekä talouskasvun voimistuminen toimialueellamme. Vuonna 2011 vahva tavoitteemme on, että olemme toimialueellamme monipuolisin ja parhain palvelujen tarjoaja ja tulemme jatkamaan rooliamme maakunnallisena kehittäjänä. Hallintoneuvosto v Hallitus ja puheenjohtajat v KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2010 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

10 TULOSLASKELMA TASE Liikevaihto , ,36 Liiketoiminnan muut tuotot , ,95 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet , ,78 Aineelliset hyödykkeet , ,11 Sijoitukset , , , ,97 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,20 Ulkopuoliset palvelut , , , ,02 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,93 Henkilösivukulut , , , ,14 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,53 Lyhytaikaiset saamiset , ,27 Rahat ja pankkisaamiset , , , , , ,93 Poistot ja arvonalentumiset , ,40 Liiketoiminnan muut kulut Toimitilavuokrat , ,94 Muut kulut , , , ,19 Liikeylijäämä , ,56 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma , ,27 Arvonkorotusrahasto , ,49 Vararahasto , ,00 Käyttörahasto , ,35 Tilikauden ylijäämä , , , ,44 Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) , ,28 Ylijäämä ennen satunnaisia eriä , ,28 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN , ,01 KERTYMÄ Ylijäämä ennen tilinpäätössiirtoja ja , ,28 veroja Tilinpäätössiirrot (+/-) , ,32 Tuloverot (+/-) , ,63 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma , ,56 Lyhytaikainen vieras pääoma , , , , , ,93 Tilikauden ylijäämä , ,33 18 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2010 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

11 TUNNUSLUVUT Liikevaihto Henkilöstö keskimäärin Liikevaihto Henkilöstö keskimäärin Liikevaihto 58,9 62,9 68,2 74,6 78,3 Liikeylijäämä/-tappio -Milj. 1,1 1,7 2,4 1,5 1,2 -%:a liikevaihdosta 1,9 2,8 3,5 2,0 1,6 Ylijäämä/tappio ennen satunnaisia eriä -Milj. 0,8 1,2 1,7 0,9 0,5 -%:a liikevaihdosta 1,3 1,8 2,5 1,2 0,7 Miljoonaa euroa Oman pääoman tuotto-% 7,8 9,5 15,8 6,5 3,6 Omavaraisuusaste-% Bruttoinvestoinnit Sijoitetun pääoman tuotto-% 4,4 7,0 8,8 5,4 4,0 Omavaraisuusaste-% Bruttoinvestoinnit Omavaraisuusaste, % 25,4 27,9 30,6 29,3 31, Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen -Milj. 4,2 2,2 5,8 4,8 2,6 -%:a liikevaihdosta 7,1 3,6 8,6 6,4 3,3 % Miljoonaa euroa Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana kokoaik osa-aik Jäsenmäärä 0 Tulos ennen satunnaisia eriä Jäsenmäärä Tulos ennen satunnnaisia eriä TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Oman pääoman tuotto-% = Tulos ennen satunnaisia eriä - välittömät verot x 100 oma pääoma + vähemmistöosuus (keskimäärin) Miljoonaa euroa 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 Sijoitetun pääoman tuotto-% = Tulos ennen satunnaisia eriä + korko- ja muut rahoituskulut x 100 taseen loppusumma - korottomat velat pakolliset varaukset, (keskim.) Liikevaihto toimialoittain v (lkm %) Henkilöstö toimialoittain v (lkm %) Omavaraisuusaste, % = oma pääoma + vähemmistöosuus x 100 taseen loppusumma - saadut ennakot Liikevaihto toimialoittain v (t.eur; %) Henkilöstö toimialoittain v (lkm; %) Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen = käyttöomaisuusinvestoinneista suoritettu määrä Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana = kuukausien loppulukemien summa 12 Päivittäistavarakauppa Käyttötavara-, auto- ja rautakauppa Hotelli- ja ravintolatoiminta Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa Päivittäis- ja erikoistavarakauppa Hotelli- ja ravintolatoiminta Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa Yleishallinto 20 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2010 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA

12 12. Yhteystiedot vuotta Koillismaan Osuuskauppa Huoparintie Kuusamo puh fax Y-tunnus S-market Ruka ja ABC-polttoainemyynti PRISMA Kuusamo S-market Kuusamo ja Stemma Kuusamo ABC Kuusamo S-market Erätuli ja ABC-polttoainemyynti S-market Kemijärvi S-Rauta ABC Kemijärvi Sale Käylä ja ABC-polttoainemyynti S-market Joki-Jussi KOILLISMAAN OSUUSKAUPAN BONUSTAULUKKO Ostot Bonus% , , , , , , , ,5 1 1,0 Sokos Hotel Kuusamo Koillismaan Auto ABC Taivalkoski Sale Savukoski S-market Ahola

13 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA -ALUEELLISTA VASTUUNKANTOA VUODESTA 1907 Koillismaan Kirjapaino Oy KUUSAMOSSA PRISMA Kuusamo S-market Kuusamo S-market Ruka ABC polttoainemyynti Sale Käylä ABC polttoainemyynti Stemma Beauty Shop S-Rauta ABC liikenneasema Sokos Hotel Kuusamo Koillismaan Auto KEMIJÄRVELLÄ S-market Kemijärvi ABC liikenneasema SALLASSA S-market Erätuli ABC polttoainemyynti SAVUKOSKELLA Sale Savukoski TAIVALKOSKELLA S-market Joki-Jussi ABC liikenneasema POSIOLLA S-market Ahola MARKET TORIKESKUS RAUTA KUUSAMO TAIVALKOSKI KEMIJÄRVI Automaatit: Salla Käylä Ruka KOILLISMAAN auto vuotta

KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011 1

KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011 1 2011 KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA 2011 1 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n

Lisätiedot

Vastuullisuus S-ryhmS

Vastuullisuus S-ryhmS Vastuullisuus S-ryhmS ryhmässä Ympärist ristöpäällikkö Juhani Ilmola SOK Vastuullisuusyksikkö 1 Esityksen sisält ltö S-ryhmä lyhyesti S-ryhmän vastuullisen liiketoiminnan kehittäminen Sidosryhmien odotukset

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija Nimenmuutos 23.4.2013: Keskimaa Osk on nyt Toiminta-ajatus Keskimaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajille - Keskimaa

Lisätiedot

Koillismaan Osuuskauppa

Koillismaan Osuuskauppa 2009 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen

Lisätiedot

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on

Lisätiedot

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILLE KIVINEN OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA 14.3.2012 SEUROJENTALO SEURALA, HÄMEENKOSKI 1 Osuuskauppa Hämeenmaa 2 Hämeenmaan toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina 1 Kokkolan Tarmo, Arina Koillisma a Osuustoiminta ja KPO Maakunta Jukola Osuuskauppa Arina Eepee Pirkanmaa Satakunta Keula TOK Suur-Seutu Keskimaa Hämeenmaa PeeÄssä Suur-Savo Ympä- Eekoo ristö Osla Ympyrä

Lisätiedot

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016 Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa Corporate Governance Statement 1.1.2016 2 Johdanto Tässä osuuskaupan hallinnointitapaa kuvaavassa selostuksessa (Corporate Governance Statement) kerrotaan, millä

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat

Lisätiedot

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Yritys Oy Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Raportin sisällys Esitys kehitystoimenpiteiksi 3-4 Tilannearvio 5-7 Toiminnan nykytila 8 Kehitetty toimintamalli 9 Tulosanalyysi 10 Taseanalyysi 11 Kilpailijavertailu

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

S-ryhmä ja osuuskauppavaalit. S-ryhmä

S-ryhmä ja osuuskauppavaalit. S-ryhmä ja osuuskauppavaalit 1 Mistä kaikki sai alkunsa Osuustoiminnan juuret ulottuvat vuoden 1844 Pohjois-Englantiin ja Rochdalen kaupunkiin. Tuolloin kankaankutojat perustivat ensimmäisen elinkelpoisen osuustoimintayrityksen.

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09 1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 1 LEHDISTÖTIEDOTE 13.2.2008 Julkaisuvapaa TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 Vuoden 2007 päätapahtumat TOK:n myynti kasvoi markkinoita nopeammin (+ 20 %) TOK:n palveluverkosto kehittyi 12 uudella toimipaikalla

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA KAUPAN YLEINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomen talouden kehitys on jatkunut vaisuna ja odotettuakin heikompana. Kokonaistuotanto on edelleen supistunut alkuvuonna

Lisätiedot

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1. Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Vastuullisuus osana Oma kauppa -visiota

Vastuullisuus osana Oma kauppa -visiota Vastuullisuus osana Oma kauppa -visiota SOK Henkilöstöhallinto ja kehittäminen Hannu Rahnasto 1 S-ryhmän toiminta- ajatuksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille 2 Jäsenmäärän kehitys 2000-2006

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys SOK:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkitsemisen periaatteet SOK:ssa SOK:n hallintoneuvosto on asettanut pysyvän palkitsemisvaliokunnan, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää koko S-ryhmän ylimmän

Lisätiedot

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Avainkohdat Q4 2010 Liikevaihto oli Q4:llä 83,0 (79,0) milj. euroa Verkkoliiketoiminnan

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 18.3.2011. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 18.3.2011. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 18.3.2011 Vuosi 2010 Yritysohjelmistojen kysyntä elpyi useilla markkinoilla Edelleen merkittäviä eroja eri markkinoiden kesken Liikevaihto nousi

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raisio Oyj Yhtiökokous 21.3.2018 Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raision keskeiset tunnusluvut Raisio-konsernin liikevaihto ja liiketulos Jatkuvat ja lopetetut toiminnot M Liikevaihto M Vertailukelpoinen

Lisätiedot