Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto luonnoksesta Keskustan tavoiteohjelmaksi 2010-luvulle.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto luonnoksesta Keskustan tavoiteohjelmaksi 2010-luvulle."

Transkriptio

1 Lausuntopyyntönne Perheyritysten liitto ry:n lausunto Suomen Keskusta r.p:lle Luonnoksesta Keskustan tavoiteohjelmaksi 2010-luvulle Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto luonnoksesta Keskustan tavoiteohjelmaksi 2010-luvulle. PL yhtyy Keskustan kantaan, jonka mukaan 2010-luvun politiikkaa ei tehdä etuja lupaamalla. Asioita on muutettava ja totuttuja tapoja uudistettava. Ikääntyvän yhteiskunnan takia tämä on erityisen ajankohtaista. Perheyritykset haluavat olla mukana Suomi-talkoissa ja valita aktiivisen tekemisen tien. Yhteinen haasteemme on lisäksi suomalaisten omistajien, yritysten ja työntekijöiden menestyminen globalisaatiossa luvulla kilpailu vastuullisista omistajista, kasvavista yrityksistä ja osaavista työntekijöistä kiihtyy. Suomalainen yhteiskunta, suomalaiset omistajat, yritykset ja työtekijät ovat samassa veneessä. Elämäntehtävänä vastuullinen omistajuus Perheyrityksen omistajat kokevat omistamisen elämäntehtäväksi. Heidän tavoitteenaan on luovuttaa yritys seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin he saivat sen edeltäjiltään. Perheyrityksen sisäänrakennettu tavoite säilyttää ja kasvattaa yritystoimintaa vaatii vastuullisuutta ja sidosryhmistä välittämistä. Perheyritysten voima ja kansantaloudellinen painoarvo ovat merkittäviä. Suomalaisista yrityksistä 80 % on perheyrityksiä. Yrityssektorin työllisistä yli 40 % työskentelee perheyrityksissä. Yritysten tuomasta arvonlisästä perheyritykset tuovat 35 %. Perheyritykset työllistävät suhteessa liikevaihtoonsa selvästi enemmän. Ne ovat silti sijoitetun pääoman tuotolla vertaillen kannattavampia kuin muulla tavoin omistetut yritykset. 1 ja yhtä kasvuhaluisia kuin muulla tavoin omistetut yritykset. Perheyritykset kuitenkin painottavat enemmän uusien työpaikkojen luomisen tärkeyttä (44,4 %) kuin muut yritykset (14,8 %). 2 1 Tourunen, K Perheyritykset kansantaloudessa. Yritysten omistus, toiminnan laajuus ja kannattavuus Suomessa 2000-luvun alussa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 53/ Malinen, Pasi (2003). Suomalaisten perheyritysten kasvuhakuisuus. Teoksessa Heinonen J. (toim.). Quo vadis, suomalainen perheyritys? PK-Instituutti Turun kauppakorkeakoulu

2 Menestyvä yritystoiminta hyvinvoiva yhteiskunta Yrityksiä ei ole olemassa ilman yhteiskuntaa ja sen infrastruktuuria. Toisaalta yhteiskunnalla ei ole varaa esimerkiksi hyvinvointipalveluihin ilman yritysten ja palkansaajien maksamia veroja. Tarvitsemme kannustavan, oikeudenmukaisen ja inhimillisyyttä korostavan yhteiskunnan, joka tuottaa hyvinvointipalvelunsa tehokkaasti ja uutta liiketoimintaa hyödyntäen. Tällainen toimintaympäristö edistää ja kannustaa yritystoimintaa. Yhteiskunta puolestaan tarvitsee vastuullisia yrityksiä, joiden toiminta ja tulokset kantavat yli vaalikausien. Jotta osaaminen ja työ edelleen säilyvät Suomessa, on luotava kilpailukykyiset olosuhteet työnteolle, yrityksille ja omistajuudelle. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta on työn tekeminen ja kannattava yritystoiminta. Kannustavassa toimintaympäristössä yritykset eivät tarvitse laajaa tukijärjestelmää vaan menestyvät ja luovat hyvinvointia jokapäiväisellä toiminnallaan. Menestyvä yritys työllistää ja investoi sekä maksaa ja kerää veroja. Työllistäminen on kasvun seurausta. Vain menestyvä yritys voi työllistää. Työllisyyden ja muiden talousvaikutuksien kannalta jo olemassa olevien yritysten liiketoiminnan kehittäminen on tärkeämpää kuin uusien yritysten synnyttäminen. 3 Kasvollinen omistaja mukaan päätöksentekoon Yritystoiminnan menestymisen ja jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että yrityksellä on omistajia, jotka sitoutuvat pitkäjänteisesti yrityksen kehittämiseen ja jotka eivät tavoittele vain pikavoittoja sijoittamilleen varoille. Vastuulliseen omistajuuteen liittyvät tärkeinä elementteinä paikallisuus, pitkäjänteisyys, sitoutuneisuus ja kasvollisuus. Hyvä omistaja välittää sidosryhmistään ja on yritykselleen voimavara. Omistajuus merkitsee mahdollisuutta olla päättämässä ja kantamassa vastuuta asioista. Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon on otettava mukaan myös omistajat, jotka edustavat yritystoiminnassa omaa pääomaa, yrittäjyyttä ja omistajaohjausta. Suomalaisella työllä ja pääomalla on edellytykset pysyä Suomessa ja sijoittua Suomeen, jos työllistävää pääomaa kohdellaan samanarvoisesti muiden pääomien kanssa. Suomen kilpailukyky, verotus ja kasvu Perheyritysten liitto pitää hyvänä Keskustan kantaa, jonka mukaan veronkorotuksilla ei saa heikentää suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä maailmalla. Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden sekä suomalaisten yritysten kasvumahdollisuuksien turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta Suomi nostetaan taloustaantumasta ja varmistetaan Suomen kestävän talouskasvu. Valtiontaloutta tasapainotettaessa on huomattava, että veronkorotusten verotuloja lisäävä vaikutus on varsin rajallinen. Valtion budjetin 2010 mukaan valtio ottaa kuluvan vuoden aikana noin 13 miljardia euroa lisää velkaa. Samalla budjetin mukainen kaikkien tuloverojen yhteenlaskettu kertymä on noin 10 miljardia euroa. Näin ollen edes kaikkien tuloverotuottojen (ansiotuloverot, 3 Pajarinen, M., Rouvinen. P. & P. Ylä-Anttila Uusyrittäjien kasvuhakuisuus. KTM julkaisuja 29/2006.

3 pääomatulovero, yhteisövero) määrän kaksinkertaistaminen ei auttaisi pysäyttämään valtion velkaantumista. Erityisesti työn teettämiseen ja tekemiseen sekä omistamiseen ja yritystoimintaan kohdistuvien verojen korottaminen vähentää taloudellista toimeliaisuutta ja vaikuttaa siten verotulokertymää pienentävästi. Tällöin veronkorotukset toimivat itseään vastaan. Perheyritysten liiton näkemyksen mukaan mahdollinen kokonaisveroasteen nosto on toteutettava niin, että se mahdollisimman vähän haittaa yritystoiminnan, työn ja kasvun edellytyksiä. Myös julkisen talouden tilan korjaamiseksi kasvu on paras keino, sillä se lisää valtion ja kuntien verotuloja sekä pienentää niiden menoja erilaisten tulonsiirtojen vähentyessä. Taloustaantuman aiheuttama lovi valtion ja kuntien verotuloihin voidaan paikata vain, jos Suomi saadaan jälleen kasvuun. Perheyritysten liitto on valtiontalouden tasapainottamisen keinoista Keskustan tavoiteohjelmaluonnoksen kanssa samoilla linjoilla. Tehokkaimpia keinoja kasvun edellytysten turvaamisessa ovat työurien pidentäminen, julkisen sektorin menojen sopeuttaminen sekä julkisen sektorin toiminnan tehostaminen. Julkisten palvelujen tuottamisessa tulee pyrkiä aidosti siihen, että suuruuden ekonomiaa voidaan hyödyntää ja palvelujen tuottamista tehostaa yksityiseen palveluun verrattavissa olevalle tasolle. Hyvä yritysverojärjestelmä PL:n näkökulmana on perheyritys ja sen muodostamien sidosryhmien yhteiset edut, ei pelkästään yrittäjäomistajan oma etu, vaikka silläkin on vaikutusta kokonaisuuteen. Yritystoiminnan verotus muodostuu yrityksen ja omistajan verotuksesta. Hyvä yritysverojärjestelmä on kasvuun, työllistämiseen ja investointeihin kannustava sekä kansainvälisesti kilpailukykyinen. Yhteisövero on EU-maissa keskimäärin 23,2 %. Kansainvälisesti tarkastellen yhteisöverokantaan kohdistuu laskupaineita, kun valtiot pyrkivät parantamaan työllistävälle ja investoivalle yritystoiminnalle tarjoamiaan edellytyksiä. Yritysten toimintaedellytysten tukeminen kohdistuu sekä uuden yritystoiminnan käynnistämiseen ja saamiseen Suomeen että olemassa olevan yritystoiminnan säilyttämiseen ja kasvattamiseen. PL katsoo, että yhteisöverotus on Suomen kilpailukyvyn ja kasvun kannalta tärkeä tekijä. Yhteisöverotuksen kilpailukyky on tulevilla veroratkaisuilla varmistettava myös vastaisuudessa. Suomen nykyisessä verojärjestelmässä vieraan pääoman tuottoa eli korkoa verotetaan yhdenkertaisesti. Samoin esimerkiksi vuokratulojen verotus on yhdenkertaista. Oman pääoman tuoton verotus puolestaan on osittain kahdenkertaista. Osinkotulojen muita pääomatuloja ankarampi verokohtelu vähentää pääomien ohjautumista kasvua, työllisyyttä ja investointeja tuottavaan yritystoimintaan. Verotus ohjaa kotitalouksien säästöpääomia passiivisiin sijoituksiin kuten talletuksiin tai kiinteistöihin. Osinkojen osittainen kahdenkertainen verotus lisäksi ohjaa yritystoiminnan rahoittamiseen velalla oman pääoman sijasta, mikä heikentää yritysten taseita ja niiden kestävyyttä talouden laskusuhdanteissa. PL:n käsityksen mukaan yhdenkertainen ja yrityksen taseeseen sidottu osinkoverotus kannustaa yritystoiminnan harjoittamiseen, työllistämiseen ja kasvuun. Se kannustaa myös yritysten taseiden vahvistamiseen talouden laskusuhdanteita vastaan.

4 Perheyritysten liiton näkemyksen mukaan Suomella on oltava kilpailukykyinen yrittäjyyteen sekä työn tekemiseen ja teettämiseen kannustava verotus. Sen rakennetta tulee muuttaa suuntaan, jossa verotus on selkeästi ennustettavissa ja riippuvainen verovelvollisen omista toimista ja valinnoista. Työn on oltava motivoivaa ja yrittäjän riskinottokykyä palkitsevaa sekä kuluttamisen "kallista". Valtiontalouden roolin on oltava kustannustehokkuuden kehityksessä. Vastaukset Keskustan kysymyksiin: Mikäli talouskasvu, tuottavuus, työurien pidentäminen ja tehdyt veronkorotukset eivät riitä, oletteko valmiit: a) korottamaan valtion tuloverotusta, b) leikkaamaan valtion menoja peruspalveluista ja tulonsiirroista? a) Mikäli talouskasvu, tuottavuuden lisääntyminen ja työurien pidentäminen eivät riitä, Perheyritysten liitto katsoo, että mahdolliset veronkorotukset on suunnattava niin, että ne mahdollisimman vähän haittaavat yritystoiminnan, työllisyyden ja kasvun edellytyksiä. Muussa tapauksessa veronkorotuksilla vaarannetaan talouskasvun toteutuminen ja sitä kautta heikennetään julkista taloutta entisestään. Kuten mm. Hetemäen työryhmän teettämät tutkimukset ja selvitykset osoittavat, tuloverotuksen kiristäminen on talouskasvun, työn antamisen ja työn teettämisen kannalta haitallisempaa kuin esimerkiksi kulutuksen verotuksen kiristäminen. Näin ollen mahdollisten veronkorotusten painopiste on suunnattava pois yritystoiminnan sekä työn antamisen ja tekemisen verotuksesta. Mikäli talouskasvu, tuottavuuden lisääntyminen ja työurien pidentäminen eivät riitä, Perheyritysten liitto katsoo, että valtion menoja on entistä voimakkaammin sopeutettava heikkenevään tulokehitykseen. Menoleikkaukset on suunnattava mahdollisimman tarkoin tavoitellen julkisen palvelutuotannon tehokkuuden parantamista ja välttäen kasvulle aiheutuvaa haittaa. Yritysten jatkuvuus ja sukupolvenvaihdokset Omistajuuden siirtymäjaksot sukupolvelta toiselle ovat yleensä yrityksen kannalta murrosvaiheita, jotka ovat samalla mahdollisuuksia uuteen nousuun. Omistajanvaihdosten onnistuminen on myös elinkeinopoliittisesti merkittävää: liiketoiminnan siirroissa säilyy keskimäärin 5 työpaikkaa, kun uudet yritykset työllistävät keskimäärin vain 2 henkilöä. 4 Yhteiskunnan on varmistettava yritystoiminnan jatkuvuus ja henkilöstön työpaikat sukupolvenvaihdoksissa. Omistajapolvenvaihdosten onnistumiseen tarvitaan osaavia jatkajia. Jatkajapolven koulutukseen pitää panostaa. Omistajavalmennuksen tulee olla rinnastettavissa henkilöstön koulutukseen. 4 Euroopan komissio Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnan siirtoja käsittelevän asiantuntijatyöryhmän raportti

5 Sukupolvenvaihdoksessa maksettavaksi tuleva perintö- ja lahjavero on usein rahoitettava yritystoiminnasta irrotettavin varoin. Tämä hidastaa perheyritysten kasvua ja pienentää niiden työllistävää vaikutusta. Perintö- ja lahjaverotusta on tarpeen kehittää niin, että se nykyistä paremmin turvaa epälikvidien varojen kuten perheyritysten osakkeiden siirtymisen sukupolvelta toiselle ilman, että yrityksen myynti osoittautuisi verotuksen vuoksi yritystoiminnan jatkamista suotuisammaksi vaihtoehdoksi. Hiljainen tieto taloudellinen mahdollisuus Hyvä ja toimiva työelämä sekä osaava henkilöstö ovat Suomen taloudellisen menestyksen ja kilpailukyvyn selkäranka. Tuottavuutta ja innovaatioita syntyy erityisesti niissä yrityksissä ja työorganisaatioissa, joissa työntekijät voivat fyysisesti ja psyykkisesti hyvin. Erityistä huomiota tarvitaan ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksamiseen ja arvostukseen. Ikääntyvillä työntekijöillä ja omistajayrittäjillä on paljon kokemusta ja hiljaista tietoa. Tämän osaamisen siirtäminen seuraavalle polvelle on suuri taloudellinen mahdollisuus. Ikääntyvien työntekijöiden ja omistajayrittäjien hiljaisen tiedon siirtämisen varmistaminen edellyttää työurien pidentämistä, mikä on kaikkien yhteinen etu. Koulutus Suomen elinvoiman lähde Koulutuksessa yhtenä osaamistavoitteena pitää olla yrittäjyys, joka tarkoittaa yrittäjäksi ryhtymisen lisäksi yrittäjämäistä toimintatapaa: aloitteellisuutta, innovatiivisuutta, aktiivisuutta, sitoutuneisuutta, vastuunkantoa ja mahdollisuuksien näkemistä. Yrittäjyyttä pitää opettaa kaikilla koulutusasteilla esikoulusta korkeakouluihin. Yrittäjyyskoulutuksen osa-alueita ovat perheyrittäjyys ja omistajuus, joiden koulutusta pitää myös vahvistaa. Perheyrittäjyyden ja erityisesti sukupolvenvaihdosprosessiin liittyvä koulutus sekä omistajuuden koulutus ovat Suomen kannalta keskeisiä tulevaisuuden elinvoiman lähteitä. Korkeakoulukoulutuksen pitää perustua tutkittuun tietoon, joten perheyrittäjyyden ja omistajuuden tutkimusta on myös vahvistettava. Helsingissä Anne Berner puheenjohtaja Petra Thorén toimitusjohtaja

Mihin tarvitaan omistajia?

Mihin tarvitaan omistajia? OHJELMA Mihin tarvitaan omistajia? Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman julkistus Avaussanat Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia

Lisätiedot

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Johdanto Nämä ovat Martikaisen mallin laskelmat vuoden 22 osalta. Tosin aivan lopussa kerrotaan vuoden 211 osalta päätulokset ja päivityksestä. (Laskelmien

Lisätiedot

Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo

Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo Esityksen sisältö Yrittäjyyden haasteista Suomessa Kasvuyrittäjyyden merkitys rakennemuutoksessa

Lisätiedot

Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen

Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen 11.8.2014 Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen Pellervon taloustutkimus PTT Pasi Holm, toimitusjohtaja Esitys: Rajaveroprosentteja nostetaan kautta linjan 1- prosenttiyksikköä ja väliaikaiseksi

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen edeltäjä Taloudellinen Tutkimuskeskus perustettiin 1.8.1946. ETLA on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Perheyritykset, työllisyys, kestävä kasvu ja hyvinvointi

Perheyritykset, työllisyys, kestävä kasvu ja hyvinvointi 1 Suomen elinvoiman eväät 2011 2015 Perheyritykset, työllisyys, kestävä kasvu ja hyvinvointi > S ISÄLLYSLUETTELO Mikä on perheyritys? 5 Nuorena ajattelin, että liike-elämä on kylmää rahan 2 kanssa pelaamista,

Lisätiedot

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Suomen globaalit haasteet Ilmastonmuutos Eurokriisi Energiapaletin muutos Regulaatiousko ja -tulva

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012 Vuosi 2011 Yhtiö käynnisti Kokonaisarkkitehtuuripalvelut-liiketoiminnan vuoden alussa. Yhtiö lanseerasi uuden tuotteen, QPR ProcessAnalyzerin

Lisätiedot

Työllisyys on ykkösasia

Työllisyys on ykkösasia Työllisyys on ykkösasia Keskustan ratkaisuja Suomen suunnan muuttamiseksi 9.8.2013 Helsinki 9.8.2013 Keskustan ratkaisuja Suomen suunnan muuttamiseksi 1 Urpilaisen budjettiesitys Talouden uskomushoitoa

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdos on vuosien prosessi

Sukupolvenvaihdos on vuosien prosessi Sukupolvenvaihdos on vuosien prosessi Sakari Oikarinen Confidentum Oy Transeo Association ASBL Confidentum 2005 Sakari Oikarinen Perheyritysten omistusjärjestelyt ja lakiasianpalvelut, taloudellinen ja

Lisätiedot

Perheyritysbarometri 2011. Selvitys omistajuuden ja sukupolvenvaihdosten merkityksestä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto

Perheyritysbarometri 2011. Selvitys omistajuuden ja sukupolvenvaihdosten merkityksestä. Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Perheyritysbarometri 2011 Selvitys omistajuuden ja sukupolvenvaihdosten merkityksestä Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto SISÄLTÖ YHTEENVETO 3 1 RAHOITUS- JA TYÖLLISYYSKATSAUS 4 1.1

Lisätiedot

Joustava tapa palkita

Joustava tapa palkita Palkkiorahasto Anna rahan kasvaa Palkkiorahasto on tehokas palkitsemisen keino. Yrityksen johdolle rahasto on johtamisen työkalu, joka räätälöidään palvelemaan yrityksen liiketoiminnan tavoitteita, henkilöstön

Lisätiedot

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY 22.6.2016 15.6.2016 15706 Intohimoinen omistajuus Johdanto Tämän tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomalaisen työn liiton toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Perheyritysbarometri Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Joulukuu 2012

Perheyritysbarometri Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Joulukuu 2012 Perheyritysbarometri 2012 Elinkeinoelämän keskusliitto EK & Perheyritysten liitto Joulukuu 2012 Esityksen sisältö 1. Taustatiedot Aineisto Rahoitus- ja maksuvalmiustilanne Kilpailukykyyn vaikuttavat tekijät

Lisätiedot

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala 1 Järjestön keskeiset luvut ja tekijät Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 58 Jäsenyrityksiä

Lisätiedot

Yrittäjän verotuksen uudistustarpeet. Niku Määttänen, ETLA VATT päivä, 8.10.2014

Yrittäjän verotuksen uudistustarpeet. Niku Määttänen, ETLA VATT päivä, 8.10.2014 Yrittäjän verotuksen uudistustarpeet Niku Määttänen, ETLA VATT päivä, 8.10.2014 Kirjallisuutta Mirrlees review: Tax by design Hetemäen verotyöryhmän raportti Tulolajin valinta: Harju ja Matikka 2012 Investointivaikutukset:

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara

SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ. 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara SUKUPOLVENVAIHDOS JA MUITA METSÄN OMISTUSJÄRJESTELYJÄ 23.8.2007 Asianajaja Peter Salovaara Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Sukupolvenvaihdos kannattaa suunnitella ajoissa, jotta päästään haluttuun lopputulokseen

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen

Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen 1 PK yrittäjän näkökulma Suomen osinkoverotuksesta Vuosina 1969 1989 voimassa osinkovähennysjärjestelmä eri muodoissaan

Lisätiedot

Juha Kansikas & Krista Elo-Pärssinen PERHEYRITYKSET LUOVAT UUDENTAVAA JA VASTUULLISTA OMISTAJUUTTA

Juha Kansikas & Krista Elo-Pärssinen PERHEYRITYKSET LUOVAT UUDENTAVAA JA VASTUULLISTA OMISTAJUUTTA Juha Kansikas & Krista Elo-Pärssinen PERHEYRITYKSET LUOVAT UUDENTAVAA JA VASTUULLISTA OMISTAJUUTTA Perheyritysten liitto ry:n Perheyritysbarometri 2008 Helsinki 2 SISÄLLYS JOHDANTO 5 TOIMINTAYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta 2 2011 Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta Huhtikuu 2011 Lisätiedot: Ilkka Kaukoranta ilkka.kaukoranta@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 Puolueiden verolinjaukset

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriön verotuksen kehittämistyöryhmälle

Lausunto valtiovarainministeriön verotuksen kehittämistyöryhmälle 1 9.2.2009 Lausunto valtiovarainministeriön verotuksen kehittämistyöryhmälle 1. Vastuullinen omistajanäkökulma Suomella on oltava kilpailukykyinen yrittäjyyteen ja työn antamiseen kannustava verotus. Sen

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

Talouskriisi ei näy osingoissa

Talouskriisi ei näy osingoissa Talouskriisi ei näy osingoissa Author : albert 1 / 6 2 / 6 Pörssifirmojen yhtiökokouksissa eivät ilmeet luultavasti tänä keväänä ole kovinkaan synkät, sillä monet yhtiöt korottavat osinkoa. Vajaata 40

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000 Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia

Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia Seppo Honkapohja* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia

Lisätiedot

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka Hallitusohjelma Investointeja tukeva politiikka Talouskriisin aikana Suomen teollisuuden kiinteiden investointien määrä on alentunut enemmän kuin EU-maissa keskimäärin ja huomattavasti enemmän kuin kilpailijamaissamme.

Lisätiedot

MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE

MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE TEKin hallitusohjelmatavoitteet kaudelle 2015-2018 MIKÄ SUOMEA VAIVAA? Suomalaisten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kilpailukyky Suomen talouden haasteena

Kilpailukyky Suomen talouden haasteena Kilpailukyky Suomen talouden haasteena Vesa Vihriälä 10.9.2014 Suomi juuttunut pitkittyneeseen taantumaan Toipuminen finanssikriisishokista katkesi 2012 alussa BKT 6 % alle kriisiä edeltänyttä huippua

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

SUUNTA SUOMELLE SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA FINANSSIKRIISIN PITKÄ VARJO UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA

SUUNTA SUOMELLE SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA FINANSSIKRIISIN PITKÄ VARJO UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA SUUNTA SUOMELLE UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA SDP:n talouspolitiikan kantava linja on kestävä, työllistävä kasvu. Kasvu on väline tavoiteltaessa eheää, oikeudenmukaista

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

EAKR -yritystuet 2014-2020

EAKR -yritystuet 2014-2020 EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten

Lisätiedot

Omistajanvaihdosten ja suomalaisen omistajuuden merkitys EK:n varapuheenjohtaja, Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja

Omistajanvaihdosten ja suomalaisen omistajuuden merkitys EK:n varapuheenjohtaja, Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Omistajanvaihdosten ja suomalaisen omistajuuden merkitys EK:n varapuheenjohtaja, Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Kari Jussi Aho, Rukakeskus Oy / Pyhätunturi Oy Omakohtaiset

Lisätiedot

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lisää tähän otsikko MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KANSANTALOUS VÄESTÖKEHITYS JA TUOTTAVUUS Kestävyysvaje aiempaakin suurempi:

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys - kommenttipuheenvuoro Tuottavuus ja työhyvinvointi Toimihenkilöiden työsuhdepäivät 0.2.20 M/S Silja Symphony Johtaja Jukka Ahtela EK 2 3 Suomi on palvelutalous

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot

VEROILLA JA VAROILLA

VEROILLA JA VAROILLA VEROILLA JA VAROILLA LÄHITAPIOLAN SELVITYS TERVEYS- JA HYVINVOINTIPALVELUJEN TULEVAISUUDESTA SUOMESSA Melina Mäntylä & Juha Vekkilä 27.5.2015 TUTKIMUSKOKONAISUUDESTA YLEISESTI Tutkimuksella haluttiin tuoda

Lisätiedot

Talous ja työllisyys

Talous ja työllisyys Talous ja työllisyys 1. Suomen ja euroalueen talouspolitiikka 2. Designilla kilpailukykyä 3. Valmistavan vientiteollisuuden tuotteiden ja palveluiden pelillistäminen 4. Globaalit yritykset pienillä työssäkäyntialueilla:

Lisätiedot

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Yrittäjyysohjelma 2014-15 Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Teknologiateollisuuden yrittäjyysohjelma Ohjelma on Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan kannanotto teollisuuden toimintaedellytysten

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa koulutus 24.4.2012 Helsinki Kehittämispäällikkö Ville Grönberg, THL 25.4.2012 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014?

MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014? MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014? Raimo Immonen senior advisor ASIANAJOTOIMISTO Mitä tulossa ja ja milloin? Hallituksen veropoliittinen linjaus, mm. Varmistettavaa hyvinvointipalveluiden rahoituksen

Lisätiedot

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 59 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila. E Laitila 1

Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila. E Laitila 1 Tilinpäätöksen rakenne ja tulkinta Erkki Laitila E Laitila 1 YRITYSTOIMINNAN TAVOITTEENA ON TAVALLISESTI VOITON MAKSIMOINTI TULOT MENOT = MAHDOLLISIMMAN SUURI LUKU VOITTOA VOIDAAN MAKSIMOIDA JOKO LYHYELLÄ

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 28.11.2012 Tuire Santamäki-Vuori valtiosihteeri Talouskehitys lyhyellä aikavälillä

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää Uudenmaan Yrittäjien syyskokous Kari Järvenpää MILLÄ SUOMEN HYVINVOINTI FINANSSIKRIISISTÄ NOUSUUN? Markkinoiden kasvupotentiaalia yrittäjyydellä lisää Jos ei ole yrittäjyyttä ja bisnestä, ei ole mitään

Lisätiedot

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Strategia 2020 Strategiatyön keskeiset johtopäätökset

Strategia 2020 Strategiatyön keskeiset johtopäätökset Strategiatyön keskeiset johtopäätökset KPY:n nykyistä visiota, toiminta-ajatusta ja arvoja ei ole tarpeen olennaisesti muuttaa Strategisesti KPY profiloituu jatkossa yhä vahvemmin pitkän aikavälin teolliseksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Suuntana uusi kasvu. Anders Blom 8.9.2010 Salo

Suuntana uusi kasvu. Anders Blom 8.9.2010 Salo Suuntana uusi kasvu Anders Blom 8.9.2010 Salo Eurofacts Oy www.eurofacts.fi www.fleishman.com Perustettu 1989 Suomessa edelläkävijä yhteiskunnallisena neuvonantajayrityksenä Omistus Blom Networks Oy 100

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) 18.3.2015. perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI))

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) 18.3.2015. perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI)) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 18.3.2015 2014/2210(INI) MIETINTÖLUONNOS perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI)) Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13 SISÄLLYS Esipuhe 11 Lyhenteet 13 1. Johdanto 15 1.1 Kirjan rakenne.................................15 1.2 Sijoitusinstrumentit.............................17 1.2.1 Talletukset..............................17

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Tulonjakovaikutusarviot veropoliittisten linjausten tukena. Elina Pylkkänen

Tulonjakovaikutusarviot veropoliittisten linjausten tukena. Elina Pylkkänen Tulonjakovaikutusarviot veropoliittisten linjausten tukena Elina Pylkkänen Hallitus asettaa itselleen tavoitteet Valtionvelka suhteessa kokonaistuotantoon kääntyy laskuun hallituskaudella Valtiontalouden

Lisätiedot

Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain?

Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain? www.laurea.fi Tarja Meristö & Jukka Laitinen Kestävä kehitys ja Triple Helix - yhteistyö alueellisen menestyksen avain? Jukka Laitinen Laurea-ammattikorkeakoulu/FuturesLab CoFi Lahden tiedepäivä 10.11.2015

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

Eri yritysmuotojen verotuksellinen edullisuus

Eri yritysmuotojen verotuksellinen edullisuus Tuki: - Puhelin 020 795 9960 (vain ennen koulutusta) - Sähköposti info@opinahjo.fi Kysymykset koulutuksen aikana: - Kaikki kysymykset pikaviestien kautta - Mikrofonit avataan tarvittaessa keskustelua varten

Lisätiedot

PK yritysten toiminnan taloudellinen merkitys Pirkanmaalla

PK yritysten toiminnan taloudellinen merkitys Pirkanmaalla PK yritysten toiminnan taloudellinen merkitys Pirkanmaalla Kuvaus pk yritysten kerrannaisvaikutuksista Pirkanmaan kunnissa Vuoden 2007 verotietojen perusteella Kunnallisjohdon seminaari Tallinna 20.05.2009

Lisätiedot

SOPIMUS HYVINVOINTIALAN LIITTO RY:N PERUSTAMISESTA

SOPIMUS HYVINVOINTIALAN LIITTO RY:N PERUSTAMISESTA SOPIMUS HYVINVOINTIALAN LIITTO RY:N PERUSTAMISESTA Sosiaalialan Työnantajat ry (myöhemmin Sosta) ja Terveyspalvelualan liitto ry (myöhemmin TPL) ovat selvittäneet liittojen toimintojen yhdistämistä ja

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin

Lisätiedot

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitusperiatteista lyhyesti Finnvera yritysjärjestelyjen

Lisätiedot

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa

Lisätiedot

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOS HAASTAA PERHEYRITYSTEN OMISTAJUUDEN JA JOHTAMISEN

SUKUPOLVENVAIHDOS HAASTAA PERHEYRITYSTEN OMISTAJUUDEN JA JOHTAMISEN Juha Kansikas & Krista Elo-Pärssinen & Kerttu Jäntti & Tapani Lehto & Simo Orpana & Tytti Puukko SUKUPOLVENVAIHDOS HAASTAA PERHEYRITYSTEN OMISTAJUUDEN JA JOHTAMISEN Perheyritysten liitto ry:n Perheyritysbarometri

Lisätiedot

Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä

Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä Kansantaloudellinen yhdistys ja Metsäekonomistiklubi Töölönkatu 11A 00100 Helsinki, Finland olli.haltia@indufor.fi www.indufor.fi Indufor Oy 2004

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu:

Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu: Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu: Makrotalouden lupaukset eivät toteudu Teollisuuden rakennemuutos Eriarvoistuminen ja pahoinvointi lisääntyvät Muutos vaatii: Pidemmän aikaperspektiivin

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti)

puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2009 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin voitto ennen veroja kasvoi yli 41 % Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus on toiminut

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

Omaisuus ja hoiva eri omaisuuslajit vanhushoivan rahoituksessa. 10.11.2011 Markus Lahtinen

Omaisuus ja hoiva eri omaisuuslajit vanhushoivan rahoituksessa. 10.11.2011 Markus Lahtinen Omaisuus ja hoiva eri omaisuuslajit vanhushoivan rahoituksessa 10.11.2011 Markus Lahtinen Teemat Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja hoivan rahoitus: Mistä rahat vanhushoivan rahoitukseen tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen arvioi kuntarakenneuudistuksen vaikutuksia kuntatalouteen.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen arvioi kuntarakenneuudistuksen vaikutuksia kuntatalouteen. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA JA VEROTUS TEEMANA KAUPAN PÄIVÄSSÄ 22.01.2013 Keskon järjestämään 16. Kaupan päivään osallistui maanantaina 21. tammikuuta Helsingissä noin 600 kaupan ja teollisuuden avainhenkilöä.

Lisätiedot

Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014

Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014 Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014 Luennon sisältö Sektoritaseiden perusteet Julkisen sektorin rahoitustase talouden ohjauskeinona

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 Verotus tällä ja ensi vaalikaudella VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 1 SEURAAVA VEROUUDISTUS - VALTIOVARAINMINISTERIÖ ASETTI VEROTUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN Tähtäin on

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön vero-osastolle. Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista

Valtiovarainministeriön vero-osastolle. Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista Valtiovarainministeriön vero-osastolle Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista Valtiovarainministeriön vero-osasto on varannut Perheyritysten liitto ry Familjeföretagens förbund rf:lle

Lisätiedot