Suhdannekatsaus 1/ Valtiovarainministeriön kansantalousosasto. Suhdannekatsaus / kesäkuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suhdannekatsaus 1/2012 19.6.2012. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto. Suhdannekatsaus / kesäkuu 2012"

Transkriptio

1 1/ Suhdannekatsaus Valtiovarainministeriön kansantalousosasto BKT ja työllisyys prosenttimuutos 1 1** 1** BKT Työlliset Mrd. euroa % Valtion rahoitusjäämä ** 13** 1 ** Mrd. euroa % BKT:sta Kuluvan vuoden BKT:n kasvuksi ennustetaan 1, % ja talouskasvu on yksinomaan kotimaisen kulutuksen varassa. Ensi vuonna BKT kasvaa 1, % ja vuonna 1 kasvua kertyy,1 %. Ennuste on rakennettu oletukselle, että euroalueen kriisi ei syvene eikä johda valuutta-alueen uudelleen järjestelyihin. Toisaalta ennusteeseen on myös sisällytetty oletus varsin hitaasta etenemisestä euroalueen ongelmien ratkaisemisessa. Euroopan talouskasvu on hauraalla pohjalla ja päättämättömyys tarvittavista politiikkatoimenpiteistä vain lisää epävarmuutta ja sitä kautta mahdollisuus negatiivisen kierteen käynnistymiselle kasvaa. Julkisten talouksien ja pankkisektorin samanaikaiset ongelmat ovat vaarallinen yhdistelmä. Tällaisessa tilanteessa kansantalouksien kyky vastaanottaa uusia shokkeja heikkenee ja reaalitaloudellisen aktiviteetin laskiessa velkaantumisen kierrettä olisi vaikea pysäyttää. Vienti piristyy vasta ensi vuonna kansainvälisen kysynnän elpyessä ja maailmankaupan vahvistuessa. Tämän vuoden viennin kasvu jää alle puoleen prosenttiin. Ensi vuonna viennin kasvuvauhti kiihtyy noin ½ prosenttiin ja v. 1 viennin kasvu on jo % investointien vauhdittuessa maailmalla. Kokonaistuotanto saavuttaa edellisen, vuoden 7 lopun, huippunsa vasta vuoden 1 aikana. Teollisuuden vaikeudet jatkuvat eikä tuotanto yllä taantumaa edeltäneelle tasolle ennustejaksolla. Työllisyys paranee melko hitaasti kasvun käynnistyessä eikä työvoiman ennakoida vielä merkittävästi supistuvan. Työttömyysaste nousee ensi vuonna,1 %:iin. Vuonna 1 työttömyys alkaa hitaasti laskea työvoiman kysynnän kasvaessa. Vuoden 1 työttömyysaste on 7,9 %. Julkinen talous pysyy kuluvana vuonna alijäämäisenä ja velkasuhde nousee prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hidastuva talouskasvu heikentää etenkin valtiontalouden rahoitusasemaa. Hallituksen sopimat sopeutustoimet vahvistavat julkisen talouden tilaa ensi vuodesta alkaen. Suhdannekatsaus / kesäkuu 1

2 Talouskasvu pysyy Suomessa vaimeana vuosina Tuotanto 199= ** 1** Teollisuus Palvelut Alkutuotanto Rakentaminen 1 Valtiovarainministeriön ennuste on rakennettu oletukselle, että euroalueen kriisi ei syvene eikä johda valuutta-alueen uudelleen järjestelyihin. Toisaalta ennusteeseen on myös sisällytetty oletus varsin hitaasta etenemisestä euroalueen ongelmien ratkaisemisessa. Epävarmuus erityisesti euroalueen tilanteesta on jatkunut jo pitkään ja tämä on jo itsessään vaimentanut taloudellista kehitystä. Varautuminen pahimpaan on heikentänyt kotitalouksien ja yritysten riskinottohalukkuutta. On selvää, että jos euroalueen kriisi eskaloituisi, ennusteen taustaoletukset eivät enää pidä paikkaansa ja esitetty kasvunäkymä muodostuisi liian myönteiseksi. Euroalueen ongelmat heijastuvat myös maailmantalouden kehitykseen. Maailmantalouden ja kaupan kasvuvauhti hidastui viimevuodesta ja vasta ensivuoden alkupuolella kasvu lähtee voimakkaammin käyntiin. Euroalueella taloudellinen aktiviteetti supistuu kuluvana vuonna ja kahtena seuraavanakin vuotena kasvu on hidasta. Kuluvana vuonna Suomen talous kasvaa ennusteen mukaan prosentin. Kasvu on miltei kokonaan yksityisen kulutuksen varassa. Viennin kasvu jää vaimeaksi johtuen juuri osittain euroalueen heikosta talouskehityksestä ja osittain vientikysynnän Suomelle epäsuotuisasta hyödykejakaumasta. Suomen kannalta kuitenkin positiivista on se, että meille tärkeiden kauppakumppaneiden, Saksan, Ruotsin ja Venäjän talouskehitys on euroaluetta parempaa. Kauppataseen pitkään jatkunut ylijäämäisyys päättyi viime vuonna ja tänä vuonna kauppataseen alijäämän ennustetaan vielä hieman syvenevän. Suhdannetilanteen ohella erityisesti rakenteelliset tekijät koskien tuotannon siirtymistä ulkomaille ovat vaikuttaneet kauppataseen kehitykseen. Ennusteen mukaan kauppatase ei tule kuitenkaan trendinomaisesti heikkenemään enää lähivuosien aikana. Yksityiset investoinnit kääntyvät tänä vuonna taas laskuun. Talouden tulevan kasvupotentiaalin kannalta huolestuttavaa on kone- ja laiteinvestointien alhaisuus. Työttömyysaste nousee vuosikeskiarvona mitattuna hivenen, 7,9 prosentiin. Ansiotaso nousee tänä vuonna noin kolmen ja puolen prosentin vauhtia ja inflaatio on edelleen varsin nopeaa ollen,7 %. Vuoden 13 kasvuksi ennustetaan 1, % ja vuoden 1 kasvuksi,1 %. Vienti lähtee kansainvälisen kysynnän mukana nousuun, mutta ulkomaankaupan kasvuvaikutusta heikentää se, että tuonti kasvaa miltei yhtä nopeasti. Ensi vuonna kotitalouksien reaalitulojen kasvu jää melko vaatimattomaksi johtuen kohtalaisen nopeasta hintojen noususta ja työllisyystilanteen heikkenemisestä. Seurauksena yksityisen kulutuksen kasvu hidastuu 1,1 prosenttiin. Kotitalouksien säästämisaste jatkaa alenemistaan ja velkaantumisaste nousee negatiivisten reaalikorkojen oloissa uudelle ennätystasolle. Vuonna 1 yksityiset investoinnit lähtevät nousuun kansainvälisen talouden virkoamisen myötä. Työllisyysaste nousee ennusteajanjaksolla, mutta jää silti alle 7 prosentin. Huolestuttavaa on, että työttömyydestä suuri osa on rakenteellista. Julkinen talous pysyy kuluvana vuonna alijäämäisenä ja velkasuhde nousee prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hidastuva talouskasvu heikentää etenkin valtiontalouden rahoitusasemaa. Hallituksen sopimat sopeutustoimet vahvistavat julkisen talouden tilaa ensi vuodesta alkaen. Suhdannekatsaus / kesäkuu 1

3 Pitkät korot euroalueella prosenttia Kreikka Portugali Irlanti Espanja Suomi Saksa Lähde: Reuters Rahoitusmarkkinoilla tilanne on herkkä. Pankkijärjestelmän riskilisät ovat olleet euroalueella kohoamaan päin eikä ole selvää, mihin ne ennusteperiodilla asettuvat. Euroalueella myös osakemarkkinoiden odotettu volatiliteetti on keväällä uudestaan noussut. Korkealle asettuvat riskilisät saattavat hidastaa erityisesti kansainvälistä kauppaa ja investointeja. EKP päätti uusista epätavanomaisista rahapolitiikan toimista vuoden 11 lopulla torjuakseen rahoitusmarkkinoiden epäluottamusta. Pankeille muun muassa tarjottiin laajaa 3 kuukauden rahoitusta ja pankkien vakuus- ja vähimmäisvarantovaatimuksia keskuspankille lievennettiin. Operaatio näyttää alentaneen riskilisiä, ainakin toistaiseksi. Säästöistä on nyt teollisuusmaissa liikatarjontaa ja samalla rahoitusmarkkinoilla haetaan turvasatamia. Sekä lyhyet että pitkät reaalikorot ovat laskeneet pitkään ja esimerkiksi kuluttajahinnoilla deflatoitu 3 kuukauden reaalikorko on ollut monissa teollisuusmaissa negatiivinen jo yli kaksi vuotta. Myös pitkät reaalikorot kääntyivät negatiivisiksi jo vuonna 11. Alhaiset korot teollisuusmaissa ohjaavat sijoituksia kehittyviin talouksiin, joiden asunto- ja muiden varallisuusesineiden markkinat saattavat ylikuumentua. Suomen rahoitusmarkkinoiden tilanne on hyvä. Sekä lyhyiden että pitkien korkojen odotetaan pysyvän poikkeuksellisen alhaisella tasolla koko ennusteperiodin ajan. Ennusteeseen sisältyvät riskit ovat pääosin negatiivisia. Riskit liittyvät ennen kaikkea julkisen sektorin velkaantumiseen ja rahoituksen epätasapainoon monissa kriisimaissa. Erityisen ongelmallinen on euroalueen tilanne. Euroopan talouskasvu on hauraalla pohjalla ja päättämättömyys tarvittavista politiikkatoimenpiteistä vain lisää epävarmuutta ja sitä kautta mahdollisuus negatiivisen kierteen käynnistymiselle kasvaa. Julkisten talouksien ja pankkisektorin samanaikaiset ongelmat ovat vaarallinen yhdistelmä. Tällaisessa tilanteessa kansantalouksien kyky vastaanottaa uusia shokkeja heikkenee ja reaalitaloudellisen aktiviteetin laskiessa velkaantumisen kierrettä olisi vaikea pysäyttää. Suomen talouden kasvu on etenkin tänä vuonna paljolti yksityisen kulutuksen ja kotitalouksien luottamuksen varassa. Jos työllisyystilanne muodostuu ennustettua heikommaksi, luottamuksen heikkeneminen voi näkyä kulutuskysynnän taantumisena. Ainakin osassa kotitalouksia myös korkea velkaantuneisuus voi vähentää kulutushaluja etenkin siinä tapauksessa, jos kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta tulee lisää huonoja uutisia Bruttokansantuote määrän muutos, prosenttia ** 13** 1** Kiina (kausitasoittamaton) Yhdysvallat (kausitasoitettu) Euroalue (kausitasoitettu) Kansainvälinen talous euroalue erityisen ongelmallisessa tilanteessa Maailmantalouden kasvu hidastui vuoden 11 loppupuolella ja kasvun hidas vaihe jatkuu vielä ainakin kuluvan vuoden alkupuolen ajan. Maailman ostovoimakorjattu bruttokansantuote kasvaa vuonna 1 vähän yli 3 prosentin vauhtia mutta palaa noin prosentin vauhtiin vuonna 13. Kasvun painopiste on kehittyvissä maissa, kun useissa teollisuusmaissa kasvu hiipuu tai kääntyy taantumaan. Kasvun hidastumisen taustalla ovat hallitusten tuki- ja elvytystoimien päättyminen, julkisten talouksien vakauttamistarpeet sekä yksityisen kysynnän hauraus. Useassa teollisuusmaassa julkisen talouden, kotitalouksien ja rahoituslaitosten on yhtä aikaa vahvistettava rahoitusasemaansa, jolloin kysyntä heikkenee ja kasvu hidastuu erityisesti tänä vuonna. Lähde: Kansalliset tilastoviranomaiset, VM Suhdannekatsaus / kesäkuu 1 3

4 1=1 EUR/barreli Raaka-aineiden hinnat EUR ** 13** 1** Teollisuuden raaka-aineindeksi, euroalue (vasen asteikko) Raakaöljy (Brent, globaali spot-hinta, oikea asteikko) Lähde: Hamburgisches WeltWirtschafts Institut, Macrobond, VM Maailmankauppa =1 1 1** 1** Maailmankauppa (kausitasoitettu) Suomen vienti (kausitasoittamaton) Lähde: CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis, Tilastokeskus, VM Yhdysvaltain elpyminen jatkuu hitaasti ja kasvu jää alle 3 prosentin vuosina Kasvua hidastavat kotitaloussektorin alentunut varallisuus, hitaasti paraneva työllisyys, ulkoinen epätasapaino sekä julkisen talouden mittavat sopeuttamistarpeet. Myös epävarmuus siitä, miten poliittinen järjestelmä tulee hoitamaan julkisen sektorin vakauttamisen, alentaa osaltaan aktiviteettia. Euroalueen ja EU:n kasvu on pysähtynyt ja kääntyy lievään taantumaan vuonna 1. EU:ssa kasvua hidastavat velkakriisin heikentämä luottojen tarjonta ja korkealla pysyvä epävarmuus, julkisten talouksien mittavat vakautustarpeet, teollisuusmaiden vientikysynnän heikkous sekä työllisyyden vaimea kehitys. Esimerkiksi Euroopan vahvimpiin talouksiin kuuluvat Ruotsi ja Saksa yltävät tänä vuonna vain noin prosentin ja ensi vuonna noin prosentin kasvuvauhtiin. Talous- ja rahoituskriisin kanssa painivien maiden taloudet supistuvat kuluvana vuonna ja kääntyvät vain hitaaseen kasvuun vuoden 13 aikana. Venäjän talous on kasvanut lähes prosentin vauhtia korkeana pysyneen öljyn hinnan ansiosta. Jatkossa korkeana pysyttelevä öljyn hinta ei kuitenkaan enää tuo vastaavaa kasvua kapasiteettipulan ja vähäisten investointien vuoksi. Pidemmällä aikavälillä kasvua hidastaa maan talousjärjestelmän ja markkinoiden toiminnan joustamattomuus sekä kasvua tukevien rakenneuudistusten puuttuminen. Kiinan kasvua hidastaa teollisuusmaiden laimea kysyntä. Kiinan kasvu pysyttelee kuitenkin prosentin tuntumassa koko ennusteperiodin, jos maan elvytyspolitiikka onnistuu. Vuonna 1 euroalueen inflaatio pysyy yli prosentin vauhdissa muun muassa kalliina pysyvän energian ja verojen korotusten vuoksi ja hidastuu vähän alle prosentin vauhtiin vuonna 13. Myös pidemmän aikavälin inflaatio-odotukset useissa teollisuusmaissa ovat maltilliset, alle %, mikä tarjoaa keskuspankeille mahdollisuuden epätavallisen rahapolitiikan jatkamiseen. Niinpä sekä lyhyet että pitkät korot pysyvät poikkeuksellisen matalina paitsi kriisimaissa ja aloittavat normalisoitumisen vasta vuoden 13 loppupuolella. Kauppa- ja vaihtotase alijäämäisiä Suomen vientinäkymät tälle vuodelle ovat sumentuneet uudestaan kesää kohden mentäessä euromaiden velkakriisin jatkuessa. Epävarmuus tulevasta heikentää Suomen vientikysyntää eikä Suomen viennille tärkeä euroalue pääse vielä tänä vuonna kasvuun. Vienti piristyy vasta ensi vuonna kansainvälisen kysynnän elpyessä ja maailmankaupan vahvistuessa. Tämän vuoden viennin kasvu jää alle puoleen prosenttiin. Ensi vuonna viennin kasvuvauhti kiihtyy noin ½ prosenttiin ja v. 1 viennin kasvu on jo % investointien vauhdittuessa maailmalla. Suomen viennin kasvu jää edelleen jälkeen maailmankaupan kasvusta koko ennustejaksolla, koska Suomen tuottamien investointihyödykkeiden kysyntä lisääntyy selvästi vasta ennustejakson lopulla. Tuonti kasvaa tänä vuonna lievästi vientiä nopeammin kulutuksen vetämänä. Tuonnin kasvu jää kuitenkin reiluun puoleen prosenttiin. Ensi vuonna tuonnin kasvu hieman kiihtyy viennin piristyessä ja tuonti nousee reilut kaksi prosenttia. Vuonna 1 tuonti kasvaa jo selvästi nopeammin, kun viennin lisäksi myös kotimaiset investoinnit ja kulutus lisääntyvät. Vuonna 1 tuonti kasvaa runsaat neljä prosenttia. Suhdannekatsaus / kesäkuu 1

5 1 1 - Vaihto- ja kauppatase suhteessa bruttokansantuotteeseen, prosenttia 1 1** 1** Vaihtotase Kauppatase Tuontihinnat nousevat vientihintoja nopeammin koko ennustejakson ajan öljyn ja raaka-aineiden hintojen noustessa. Siten vaihtosuhde heikkenee edelleen tulevina vuosina, mutta heikentyminen hidastuu. Kauppataseen alijäämä kasvaa tänä vuonna. Vienti lisääntyy hieman tuontia hitaammin ja lisäksi vaihtosuhde heikkenee öljyn hinnan noustessa. Tämän vuoden kauppatase on runsaat mrd. euroa alijäämäinen. Seuraavina vuosina kauppataseen alijäämä pienenee hieman viennin elpyessä. Kauppatase ei kuitenkaan pääse tasapainoon vielä ennustejaksolla. Myös koko vaihtotase heikkenee tänä vuonna, mutta alijäämä kutistuu seuraavina vuosina. Vaihtotaseen alijäämä on suurimmillaan tänä vuonna noin mrd. euroa. Alijäämä pienenee vuosina 13 ja 1 kauppataseen alijäämän supistuessa ja nettotuotannontekijäkorvausten kasvaessa hieman. Tuotannontekijäkorvausten nousu johtuu nettopääomakorvausten kasvusta kansainvälisen kaupan vauhdittuessa. Vuonna 1 vaihtotaseen alijäämä on noin,7 % bruttokansantuotteesta. - - Yksityinen kulutus ja reaalipalkat määrän muutos, prosenttia ** 13** 1** Yksityinen kulutus Reaalipalkat - - Kotitalouksien velkaantuminen jatkuu Yksityisen kulutuksen kasvu oli poikkeuksellisen vahvaa kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Kehityksen taustalla on ollut mm. kuluttajien luottamuksen koheneminen ja työllisyystilanteen säilyminen edelleen verrattain hyvänä huolimatta kansainväliseen talouskehitykseen liittyvästä epävarmuudesta. Alkuvuoden aikana kuluttajien luottamus niin Suomen kansantalouden, kuin omankin taloudellisen aseman kehitykseen on vahvistunut vaikka odotukset ovat edelleen pitkän aikavälin keskiarvoa heikompia. Vuoden alussa kulutusta on kasvattanut osaltaan myös tilapäinen uusien autojen kysyntäpiikki. Huhtikuussa voimaan tulleen autoverouudistuksen seurauksena uusien autojen kysyntä oli tammi-maaliskuussa selvästi tavanomaista suurempaa. Loppuvuoden osalta rekisteröitävien uusien autojen lukumäärä kuitenkin supistuu viimevuotiselta tasoltaan. Tavanomaista vilkkaamman alkuvuoden jälkeen vähittäiskaupan myynnin volyymi supistui huhtikuussa ennakkotietojen mukaan % vuodentakaiseen verrattuna. Tämä ennakoi sitä, että myös yksityisen kulutuksen kehitys muodostuu alkuvuotta selvästi heikommaksi. Kotitalouksien käytettävissä olevien reaalitulojen kasvu jää tänä vuonna noin ½ prosenttiin. Reaalitulojen kasvua hidastaa hintatason nousun jatkuminen nopeana. Säästämisaste alenee edelleen tänä vuonna joskin selvästi viimevuotista vähemmän. Tämä mahdollistaa yksityisen kulutuksen 1,7 prosentin kasvun tänä vuonna. Autokaupan supistumisen myötä myös kestokulutushyödykkeiden kysyntä alenee. Kulutuskysynnän kasvusta muodostuu siten tänä vuonna aiempaa palveluvaltaisempaa. Myös ensi vuonna reaalitulojen kasvu jää verrattain vaatimattomaksi työllisyystilanteen heikentyessä. Säästämisaste alenee edelleen hieman. Yksityisen kulutuksen kasvu hidastuu 1,1 prosenttiin. Kotitalouksien velkaantuminen on viime vuosina lisääntynyt tuntuvasti poikkeuksellisen matalan korkotason seurauksena. Viime vuonna kotitalouksien asuntolainakanta kasvoi ½ %. Tammi-huhtikuussa asuntoluottojen kasvu on jatkunut yhtä voimakkaana. Negatiivisten reaalikorkojen vauhdittamana kotitalouksien velkaantuminen nouseekin ennustejaksolla ennätyksellisen korkealle tasolle. Suhdannekatsaus / kesäkuu 1

6 Uudisrakentamisen volyymi-indeksi muutos vuodentakaiseen, prosenttia Investoinnit määrän muutos ja kasvuvaikutukset, prosenttia ** 1** Asuinrakennukset Muut talorakennukset Maa- ja vesirakennukset Koneet ja laitteet Muut Yhteensä Asuinrakennukset Lähde: Tilastokeskus Muu rakentaminen Kokonaistuotanto toimialoittain määrän muutos ja kasvuvaikutukset, prosenttia 1 1** 1** Alkutuotanto Jalostus Palvelut Kokonaistuotanto Teollisuustuotannon volyymi-indeksi toimialoittain muutos vuodentakaiseen, prosenttia Metalliteollisuus pl. sähkö- ja elektroniikkateollisuus Kemianteollisuus Sähkö- ja elektroniikkateollisuus Metsäteollisuus Investoinnit vähenevät ja palautuminen pitkittyy Yksityisten investointien myönteinen kehitys näyttäisi katkeavan tänä vuonna, sillä ensimmäisellä neljänneksellä kasvussa olivat enää suhteellisen pienet investointierät - maa- ja vesirakentaminen sekä muut investoinnit eli pääasiassa ohjelmistoinvestoinnit. Uusimpien tietojen mukaan asuntoinvestoinnit ovat supistuneet koko viime vuoden. Useat investointien ja tuotannon suhdannetilannetta kuvaavat indikaattorit osoittavat heikkenevää kehitystä. Myönnettyjen rakennuslupien määrä väheni ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta, uudisrakentamisen volyymi-indeksi on alle viime vuoden tason, rakentamisen luottamusindikaattori, talonrakentamisen hintaindeksit ja kuljetusvälineiden ensirekisteröinnit viittaavat myös väheneviin investointeihin. Vaikka korjaaminen ja julkiset investoinnit sekä matala korkotaso tukevat investointeja kuluvana vuonna, koko kansantalouden investoinnit supistuvat ja sen myötä investointiaste kääntyy uudelleen laskuun. Investointien palautuminen pitkittyy heikentyvien kysyntänäkymien takia ja investointien kasvua saadaan odottaa vuoden 13 alkupuolelle saakka. Ensi vuosi on kohtuullista toipumisen aikaa pois lukien asuntoinvestoinnit. Investointiennusteen suurimmat erot edelliseen ennusteeseen tulevatkin juuri talonrakennusinvestoinneista, joiden odotetaan aiemman parin prosentin vuosikasvun sijasta supistuvan hieman ensi vuonna. Jalostus vaipuu taantumaan, palvelut lisäävät kokonaistuotantoa Vuosi alkoi talouden kasvulla, sillä koko kansantalouden arvonlisäys kasvoi lähes puoli prosenttia viime vuoden lopusta ja pari prosenttia vuodentakaisesta ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Päätoimialoista lisäystä oli tosin vain palvelutuotannossa, mutta laaja-alaisesti, sillä niin yksityinen kuin julkinen palvelutoiminta oli vuoden loppua suurempaa. Erityisen vilkasta tuotanto oli kaupassa ja liike-elämän palveluissa. Jalostustoiminta sitä vastoin supistui, sillä sekä teollisuuden että rakentamisen arvonlisäys jäivät viime vuoden loppua pienemmiksi. Jyrkimmin tuotanto aleni elektroniikka- ja sähköteollisuudessa sekä muussa metalliteollisuudessa. Tuotanto lisääntyi kemian- sekä metsäteollisuudessa. Talven jälkeen kehitys on heikentynyt uudelleen. Teollisuuden saamien uusien tilausten arvo on laskenut, luottamus heikkenee teollisuuden lisäksi rakentamisessa ja vähittäiskaupassa, epävarmuus Euroopan tilanteesta heikentää edelleen tulevaisuuden odotuksia ja varastojen taso on korkea. Palvelualojen tulevaisuudennäkymät muihin toimialoihin nähden ovat edelleen hyvät. Vientikysynnän vaimeus painaa kokonaistuotannon kasvua pitkälle tämän vuoden ja arvonlisäyksen odotetaan lisääntyvän vain vajaan prosentin, yksityisten palvelutoimialojen avulla. Teollisuuden taantumasta huolimatta vienti voi tänä vuonna lisääntyä, sillä valmistuotevarastojen taso on historiallisesti korkea. Kansainvälisen talouden elpyminen palauttaa sykliset teollisuuden toimialat takaisin kasvu-uralle ensi vuoden aikana, eikä jälkisyklinen palvelutuotanto ehdi vaimentua taantumaan. Ensi vuonna kokonaistuotanto lisääntyy hieman tätä vuotta nopeammin, noin puolitoista prosenttia. Suomelle tärkeiden investointi- ja raaka-aineiden kysynnän päästessä jälleen kasvu-uralle, kokonaistuotanto lisääntyy runsaat kaksi prosenttia v. 1. Myös rakennustoiminta palautuu takaisin kasvuun. Lähde: Tilastokeskus Suhdannekatsaus / kesäkuu 1

7 Palvelutuotanto toimialoittain muutos vuodentakaiseen, prosenttia Kauppa; liikenne; majoitus- ja ravitsemistoiminta Kiinteistöalan toiminta Palvelut Lähde: Tilastokeskus Parin seuraavan vuoden taloudellinen toimeliaisuus uhkaa jäädä keskimääräistä selvästi vaimeammaksi, eikä taantuman mahdollisuutta voi kokonaan pois sulkea, vaikka Euroopassa kyettäisiin välttämään vakavat häiriöt. Teollisuustuotantoa vaimentaa metsäteollisuuden pitempään jatkunut rakennemuutos, jossa tuotantokapasiteettia on lisätty kasvavilla markkina-alueilla. Elektroniikkateollisuudessa on käynnissä vastaavanlainen tuotannon uudelleenjako. Metalliteollisuudessa tuotantoedellytykset säilyvät hyvänä, kunhan kysyntä Suomessa tuotetuille hyödykkeille elpyy. Kemian teollisuuden kasvunäkymät ovat lyhyellä aikavälillä teollisuuden myönteisimmät. Kokonaistuotanto saavuttanee edellisen, vuoden 7 lopussa nähdyn, huippunsa vasta vuoden 1 toisella puoliskolla, mutta kuvaavaa on ettei teollisuuden arvonlisäys silloinkaan ole vielä huipputasollaan Työttömyysaste prosenttia 1 1** 1** Työllisyystilanne heikkenee Positiivinen työllisyyskehitys jatkui vielä alkuvuonna, mutta nyt on nähtävissä merkkejä työllisyystilanteen heikkenemisestä. Talouskasvun hiipuessa työpanoksen kysyntä kääntyy laskuun, mikä näkyy kuluvana vuonna suurelta osin tehtyjen työtuntien määrän laskuna. Myös työllisten lukumäärä alkaa alentua, mutta vuosikasvu jää tänä vuonna vielä aavistuksen positiiviseksi. Ensi vuonna talouskasvun käynnistyttyä tehdyt työtunnit lisääntyvät,3 % ja vuonna 1, %. Työtuntien kasvu on maltillista hitaasti paranevan taloustilanteen oloissa, mutta sitä hillitsee lähivuosina myös palvelusektorin työpaikkojen osuuden kasvu sekä ikääntyneiden työntekijöiden osa-aikatyön yleistyminen. Työllisten määrä alkaa kasvaa vuoden 13 alkupuoliskolla, mutta vuosikasvu jää negatiiviseksi. Vuonna 1 työllisten määrä kasvaa vain hiukan,,3 %, sillä talouden viimeaikaisten rakenteellisten muutosten arvioidaan hankaloittavan työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Viime vuonna 1- vuotias työikäinen väestö supistui ensi kertaa suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisen käynnistyttyä, mutta työmarkkinoiden osallistumisasteen parannuttua työvoima edelleen kasvoi. Vuodet 1-1 ovat kuitenkin työikäisen väestön nopeimman supistumisen aikaa (miltei henkilöä vuosittain) ja työvoimakin alkaa näin ollen vähitellen pienentyä. Väestörakenteen muutos näkyy erityisesti siinä, että työllisyysaste paranee lähivuosina vaikka työllisten määrä kasvaa vain heikosti ja ensi vuonna jopa supistuu. Työllisyysaste nousee vuonna 1 9, %:iin. Työttömien määrä lisääntyy kuluvana vuonna talouden aktiviteetin hidastuessa. Koska työllisyys paranee melko hitaasti kasvun käynnistyessä eikä työvoiman ennakoida vielä merkittävästi supistuvan, työttömyysaste nousee ensi vuonna,1 %:iin. Vuonna 1 työttömyys alkaa hitaasti laskea työvoiman kysynnän kasvaessa. Vuoden 1 työttömyysaste on 7,9 %. Suhdannekatsaus / kesäkuu 1 7

8 Kuluttajahintaindeksi prosenttimuutos ja kasvuvaikutukset Elintarvikkeet Energia Tavarat Omistusasunnot Palvelut KHI Kuluttajahintojen nousu hidastumassa Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio on pysytellyt kolmen prosentin tuntumassa vuoden alkupuolella. Inflaation ennustetaan hidastuvan asteittain vuoden loppua kohden, jolloin koko vuoden keskimääräiseksi inflaatioksi muodostuu,7 % kansallisella indeksillä mitattuna. Vuoden 13 keskimääräiseksi inflaatioksi ennustetaan, %. Inflaation hidastuminen selittyy toisaalta hitaalla tuonti-inflaatiolla ja toisaalta hidastuvalla palkkakehityksellä. Arvonlisäveron korotuksen tammikuussa 13 arvioidaan aiheuttavan noin, prosenttiyksikköä ensi vuoden inflaatiosta. Alkuvuoden aikana öljyn hinta euroissa on nimellisesti kohonnut kaikkien aikojen ennätykseensä. Raaka-ainehintamuutokset ovat välittyneet polttoaineiden kuluttajahintoihin, joita kohotti myös tammikuussa voimaan tulleet energiaverokiristykset. Öljytuotteiden ennustetaan pysyvän kalliina, koska öljyn dollarihinta on alentunut maaliskuun huippulukemista osin euron dollarikurssin heikentymisen takia. Energiahyödykkeiden inflaatiota on hillinnyt sähkön hinnan aleneminen pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Viime vuosina elintarvikkeet ovat kallistuneet kansainvälisen kysynnän ylittäessä tarjonnan. Alkuvuoden aikana myönteisten satonäkymien myötä raaka-aineet ovat halventuneet kansainvälisillä markkinoilla, joten merkittävää hintapainetta ei sitä kautta ole odotettavissa. Useita välillisiä veroja kiristettiin kuluvan vuoden alussa. Tammi-maaliskuussa veronkiristykset aiheuttivat inflaatiosta noin, prosenttiyksikköä. Ajoneuvovero ja autovero kiristyivät huhtikuun alussa, mikä kasvatti veromuutosten vaikutuksen noin prosenttiin. Tupakkaveron kiristys on alkanut vaikuttaa tupakkatuotteiden kuluttajahintoihin vasta toukokuussa, vaikka vero kiristyi jo vuoden vaihteessa. Koko vuonna veronkiristykset aiheuttavat inflaatiosta noin prosenttiyksikön. Arvonlisäverokantojen korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä ensi vuoden alussa aiheuttaa kuluttajahintoihin keskimäärin noin, prosenttiyksikön nousupaineen. 3 1 Kuluttajahinta- ja ansiotasoindeksi muutos edellisestä vuodesta, prosenttia ** 1** Kuluttajahintaindeksi Ansiotasoindeksi 3 1 Nimellisten ansioiden nousuvauhti kiihtyy kuluvana vuonna Työmarkkinaosapuolten viime vuoden marraskuussa neuvottelema raamisopimus määrittää nimellisten ansioiden kehitystä lähivuosina. Sopimuksen mukaiset palkankorotukset nostavat ansiotasoindeksiä tänä vuonna vajaat kolme prosenttia, kun viime vuonna sopimuskorotukset myötävaikuttivat kahden prosentin verran ansiotasoindeksin kohoamiseen. Raamisopimukseen sisältynyt, kuluvan vuoden alussa maksettu 1 euron kertaluonteinen palkankorotus vaikuttaa osaltaan nimellisansioiden nousuvauhdin kiihtymiseen. Kun huomioidaan myös muiden tekijöiden kuin sopimuskorotusten vaikutus, nimellinen ansiotasoindeksi kohoaa tänä vuonna 3, %. Vuonna 13 ansiotasoindeksin nousun ennakoidaan hidastuvan, kun raamisopimukseen kuuluva toinen korotus on ensimmäistä korotusta matalampi ja muiden ansioita kasvattavien tekijöiden arvioidaan pysyvän tämän vuoden kaltaisina. Reaaliansiot kasvavat tänä vuonna, % ja ensi vuonna,1 %. Suhdannekatsaus / kesäkuu 1

9 Julkisyhteisöjen tulot ja menot liukuva vuosisumma, miljardia euroa ** 13 ** 1 ** Tulot Menot Valtiontalous pysyy alijäämäisenä Vaikka talouskasvu on hidasta, julkisen talouden rahoitusasema kohenee ensi vuodesta alkaen hallituksen sopeutustoimien ansiosta niin, että v. 1 rahoitusasema on lähes tasapainossa. Sopeutustoimet kohottavat veroastetta. Julkiset menot kasvavat suunnilleen samaa vauhtia kuin BKT:n arvo, jolloin menoaste säilyy ennallaan. Hallituksen toimet rajoittavat menoasteen kasvua, mutta lisääntyvät ikääntymismenot nostavat sitä. Julkinen velka kohoaa tänä vuonna valtion ja kuntien velkaantumisen lisäksi euroalueen kriisin vuoksi. Euroopan vakausmekanismin pääomitus 1, mrd. eurolla lisää julkista velkaa,7 prosenttiyksikköä suhteessa kokonaistuotantoon. Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ottama velka tilastoidaan osaksi lainalle takauksia myöntäneiden euromaiden julkista velkaa ja myös tästä syystä Suomen julkinen velka on kasvamassa tuntuvasti. Vuonna 1 julkisyhteisöillä on velkaa noin % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Valtion rahoitusasema heikkenee hieman kuluvana vuonna. Viime vuodesta vaimentunut talouskasvu hidastaa valtion verotulojen kasvun noin kolmeen prosenttiin ja tulot suhteessa bruttokansantuotteeseen supistuvat. Menot suhteessa bruttokansantuotteeseen pysyvät puolestaan ennallaan. Matalan korkotason vuoksi valtion korkomenot kasvavat toistaiseksi varsin maltillisesti. Hallituksen sopeutustoimet ja hiljalleen koheneva talouskasvu vahvistavat valtion rahoitusasemaa lähivuosina, mutta valtiontalous pysyy kuitenkin selvästi alijäämäisenä. Valtiontalouden alijäämän arvioidaan olevan, mrd. euroa eli,1 % suhteessa bruttokansantuotteeseen v. 1. Valtion velka kohoaa noin 7 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tänä vuonna paikallishallinnon alijäämä hieman syvenee verotulojen kasvun hidastuessa. Verotulojen kasvu jää viime vuosia hitaammaksi myös lähivuosina, vaikka ennusteeseen sisältyy oletus kunnallisveroprosentin lievästä noususta. Valtiontalouden sopeutustoimet hillitsevät puolestaan valtionosuuksien kasvua. Paikallishallinnon investoinnit eivät kasva, mutta kulutusmenot sen sijaan nousevat väestön ikärakenteen muutoksen seurauksena. Vuosina 13 1 kuntatalous pysyy lievästi alijäämäisenä, ja lainakannan kasvu jatkuu. Palkkasumman kasvu hidastuu kuluvana ja ensi vuonna, mutta työeläke- ja sairausvakuutusmaksuperusteiden odotettavissa olevat korotukset ylläpitävät sosiaaliturvarahastojen maksutulojen melko nopeaa kasvua ennusteperiodilla. Kuluvaa vuotta pienempi indeksikorotus hidastaa työeläkemenojen kasvua ensi vuonna. Euroalueen velkakriisi vaimentaa työeläkelaitosten omaisuustulojen kasvua. Työeläkelaitosten ylijäämä supistuu, prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon 1. Muiden sosiaaliturvarahastojen rahoitusasema on lähellä tasapainoa. Suhdannekatsaus / kesäkuu 1 9

10 Keskeiset ennusteluvut 11 mrd. euroa ** 13** 1** määrän muutos, prosenttia Bruttokansantuote markkinahintaan 19 -, 3,7,9 1, 1,,1 Tavaroiden ja palvelujen tuonti 7-1, 7,7,,,,3 Kokonaistarjonta -1,,,1,9 1,, 7 Tavaroiden ja palvelujen vienti 7-1, 7, -1,1,,, Kulutus 11-1,,1, 1, 1,1 1,7 yksityinen 1 -,7 3, 3,1 1,7 1,1, julkinen 1,1,, 1,,9,9 Investoinnit 37-13,3,,3-1,,9, yksityiset 3-1,7,1, -1,9 1,1 3, julkiset, -,7, 3, -,1 -, Kokonaiskysyntä -1,,,1,9 1,, 7 kotimainen kysyntä 191 -,1 3,1,1, 1,1 1, ** 13** 1** Palvelut, määrän muutos, % -, 1,,7 1, 1, 1, Koko teollisuus, määrän muutos, % -, 1, 1,9-1,9 1,3 3,7 Työn tuottavuus, muutos, % -,, 1, 1,,9 1, Työlliset, muutos, % -,9 -, 1,1,1 -,3, Työllisyysaste, %,3 7,,,9,9 9, Työttömyysaste, %,, 7, 7,9,1 7,9 Kuluttajahintaindeksi, muutos, %, 1, 3,,7,,3 Ansiotasoindeksi, muutos, %,,,7 3,, 3, Vaihtotase, mrd. euroa 3,, -, -, -1, -1, Vaihtotase, % BKT:sta, 1, -, -1, -,9 -,7 Lyhyet korot (euribor 3 kk), % 1,, 1,,,9 1, Pitkät korot (valtion obligaatiot, 1 v), % 3,7 3, 3, 1, 1,9, Julkisyhteisöjen menot, % BKT:sta,1,,,3,7, Veroaste, % BKT:sta,7,,, 3, 3, Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä, % BKT:sta -,7 -, -, -1, -1, -, Valtion rahoitusjäämä, % BKT:sta -, -, -3,1-3, -, -,1 Julkisyhteisöjen bruttovelka, % BKT:sta 3,,, 1,9 3, 3,7 Valtionvelka, % BKT:sta 37,3 1, 1,,, 7,1 Suhdannekatsaus / kesäkuu 1 1

11 Valuuttakurssi EUR/USD Julkisyhteisöjen velka ja valtionvelka suhteessa BKT:een, prosenttia 1, 1, 1, 1, 1, 1,3 1, 1,3 1, 1, 3 3 1, ,1 1 1** 1** Lähde: Euroopan keskuspankki Julkisyhteisöjen velka Valtionvelka Lähde: Tilastokeskus, Valtiokonttori, VM 1 1 Kotitalouksien säästäminen ja velkaantuminen osuus käytettävissä olevista tuloista, prosenttia 1 BKT:n kasvu Suomessa ja siihen vaikuttavat tekijät prosenttiyksikköä ** 1** Säästämisaste (vasen asteikko) Velkaantumisaste (oikea asteikko) ** 13** 1** Nettovienti Investoinnit Muu kotimainen kysyntä BKT Teollisuuden ja kuluttajien luottamus saldo, kausitasoitettu Lyhyet korot ja asuntojen reaalihinnat prosenttia ja muutos edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä Teollisuus Pitkän aikavälin keskiarvo (teollisuus) Kuluttajat Pitkän aikavälin keskiarvo (kuluttajat) kk Euribor Asuntojen reaalihinnat Lähde: Reuters, Tilastokeskus - Lähde: Euroopan komissio LISÄTIETOJA ANTAVAT: Suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen, puh. 9 31, gsm 17 Finanssisihteeri Mikko Sariola, puh. 9 3, gsm Julkinen talous Vakausyksikön päällikkö Mikko Spolander, puh. 9 3, gsm 77

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN

MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN Ei julkisuuteen ennen 26.9.2012 klo 10.00 TIEDOTE SUHDANNE 2012/2: MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN Eurokriisin pitkittyminen lykkää maailmantalouden elpymistä,

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA 3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Suhdannekatsaus 2/2010 20.12.2010. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto. Suhdannekatsaus / joulukuu 2010

Suhdannekatsaus 2/2010 20.12.2010. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto. Suhdannekatsaus / joulukuu 2010 /.. Suhdannekatsaus Valtiovarainministeriön kansantalousosasto - - - - BKT ja työllisyys prosenttimuutos edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä kausitasoitettu - ** ** ** BKT Työlliset Valtion rahoitusjäämä

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2017 Tiedotustilaisuus 19.9.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.9.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Talouden näkymät 2010-2012: Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Euro & talous erikoisnumero 2/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Ennusteen yleiskuva 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

Suhdannekatsaus 1/2013

Suhdannekatsaus 1/2013 Suhdannekatsaus 1/2013 Sisällysluettelo Tiivistelmä........................................ 3 Keskeiset ennusteluvut.................................. 5 Johdanto.........................................

Lisätiedot

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.

Lisätiedot

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus Seppo Honkapohja johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen talous Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja Pörssisäätiön tilaisuus 6.9.2017 6.9.2017 Julkinen 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Talouden näkymät ja Suomen haasteet

Talouden näkymät ja Suomen haasteet Talouden näkymät ja Suomen haasteet Juhlaseminaari Suomen talous ja tulevaisuus muuttuvassa maailmassa Raahesali 12.12.2012 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Finanssikriisi jättänyt pitkän

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 23.9.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

BoF Online. Palkkojen nousu ja kokonaistaloudellinen kehitys: laskelmia Suomen Pankin Aino-mallilla

BoF Online. Palkkojen nousu ja kokonaistaloudellinen kehitys: laskelmia Suomen Pankin Aino-mallilla BoF Online 5 2007 Palkkojen nousu ja kokonaistaloudellinen kehitys: laskelmia Suomen Pankin Aino-mallilla Lauri Kajanoja Jukka Railavo Anssi Rantala Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 7../ Suomen korkeasuhdanne on taittunut ja talouskasvu on nopeasti hidastumassa. Suomen talous on perustaltaan kuitenkin terve ja työllisyystilanne

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina 2011 2013 Bryssel 10. marraskuuta 2011 EU:n talouden elpyminen on pysähtynyt. Voimakkaasti heikentynyt luottamus vaikuttaa

Lisätiedot

Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne

Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu 23.12.2015 Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne Kuluvana syksynä rahoitusmarkkinat ovat seuranneet huolestuneina

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 2

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 2 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto 7.5.5/ Tuotannon kasvu hidastunut mutta palaamassa riskeistä huolimatta kolmen prosentin uralle; kuluttajat luottavaisia, investoinnit lisääntyvät.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot