Saukonmäki-Orajärvenkangas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saukonmäki-Orajärvenkangas"

Transkriptio

1 1 Pello Pellon kunnan alueella tutkittiin yhdeksän POSKI-hankkeeseen valittua pohjavesialuetta ja 10 muuta pohjavesialuetta sekä yksi alue, joka ei ole luokiteltu pohjavesialue. Tarkastelun perusteella 14:lla tutkitulla alueilla on vähintään jossakin määrin merkittäviä luonnonesiintymä- ja maisema-arvoja, minkä perusteella ne luokiteltiin luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiksi muodostumiksi. Jai-Paljukka luokiteltiin valtakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi, jossa on jäätikköjokisyntyisen muodostuman lisäksi erittäin merkittäviä rantakerrostuma- ja kallioluonnon arvoja. Kielisenharju, Orankiharju ja Koiraoja-Kalaselkä ovat maakunnallisesti arvokkaita alueita. Pellon kunnassa oli yksi Lapin harjututkimuksen arvokas harjualue, eikä yhtään harjujensuojelualuetta. Arvokkaat alueet sekä yhteenveto alueiden lukumääristä ja pinta-aloista arvoluokittain esitetään seuraavissa taulukossa ja asetelmassa: Kuva 1. Pellon kunnassa tutkitut ja arvokkaiksi luokitellut harjualueet violetteina monikulmioina. Keltaisella on kuvattu muut tutkitut pohjavesialueet, joilla ei havaittu merkittäviä luonto- tai maisemaarvoja ja sinisellä pohjavesialueet, joita ei inventoitu. Pohjakartta (C) Maanmittauslaitos.

2 2 Taulukko 1. Arvokkaat harjualueet Pellon kunnassa Arvokkaat harjualueet arvoluokittain: Saukonmäki-Orajärvenkangas Pohjavesialue nro Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 16 km NNE, Orajärven kylän luoteispuolella Arvoluokka: 4 Orajärvenkangas on 1,7-2 km x 1,6 km laajuinen harjudelta. Se erottuu ympäristöstään melko selvästi ja on geologisesti ja maisemallisesti merkittävä. Muodostuman suurin lakikorkeus on luoteisosissa noin 140 m mpy, mistä se loivasti viettää kaakkoon. Luoteisrinne on jyrkähkö. Deltan pinnalla on useita sulamisvesiuomia, syvin itäosassa. Kasvillisuus on kuivaa ja kuivahkoa kangasmetsän kasvillisuutta, kanerva, variksenmarja, mustikka ja puolukka kenttäkerroksen valtalajeina, pientareilla ja vanhojen sorakuoppien reunoilla luoteisosassa sianpuolukkaa ja kissankäpälää. Vedenottamon alapuolisessa ojassa muodostuman luoteisreunassa on lähteikkökasvillisuutta. Eläimistössä havaittiin poro, orava, pajulintu, leppälintu, kulorastas ja talitiainen sekä kekomuurahaisten pesäkekoja. Luoteisosassa Saukonmäen alueella on laajoja maa-ainesten ottoalueita ja betonivalimo. Kaakkois- ja itäosissa on Orajärven kylä. Lisäksi alueella on tieverkkoa. Alueella luonnontilaisissa osissa ja kyläasutuksen alueella on kaunis maisemakuva ja paikoin luonnon kauneusarvoja. Muodostuma sinänsä ja mm. sulamisvesiuomat ovat erikoisia luonnonesiintymiä. Arvoluokka 4, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1 rajauksen alueella, koko muodostumalla 1-2.

3 Kuva 2. Saukonmäki-Orajärvenkankaan arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva) 3

4 4 Haikaja Pohjavesialue nro Muu pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 19 km NNE, Orajärven kylätalolta 4,7 km NNW. Arvoluokka: 4 Drumlinimaisen moreenimuodostuman häntää sivuava pienen harjujakson osa, jossa on 5-12 m korkeita kapeita selänteitä, kumpuja, sivuharjanteita ja -laajentumia. Muodostuma on pinnalta monin paikoin lohkareinen. Kaakkoisosassa on rinnakkaiset selänteet, joista itäisempi on kapea, pyöreälakinen, läntinen loivamuotoinen ja matala. Selänteiden välissä on melko jyrkkä suppalaakso, jossa on virrannut sulamisvesiä. Pohjoisosan korkeimmassa kohdassa on selänteen laajentuma, jonka korkeimmassa kohdassa pieni tasanne. Kesiosassa rinnakkaisten selänteiden välissä luonnontilainen, puuton suo. Kasvillisuus on kuivan ja kuivahkon kangasmetsän männikköä tai mäntyvaltaista sekametsää, itäosassa paikoin kuusta seassa. Keskiosan suon reunoilla on jonkin verran koivua, samoin painanteiden kangasrämesoistumilla. Lahopuuta on melko niukasti. Eläimistössä havaittiin hirvi, poro, hiirihaukka (todennäköisesti pesivä pari), kulorastas, pajulintu ja peippo. Varsinkin itäosan tasanteella on useita kookkaita muurahaiskekoja. Muodostumasta ei ole otettu maa-aineksia. Kaakkoispäässä on vanha metsäkoneura ja metsätie sivuaa lounaisrajaa. Alueella on luonnon merkittäviä kauneusarvoja sekä jossakin määrin merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Arvoluokka 4, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1. Kuva 3. Haikajan pohjoisosan lohkarepintainen selänne

5 Kuva 4. Haikaja. Arvokkaan harjualueen rajaus violetilla rajaviivalla. 5

6 6 Siikatievat Pohjavesialue nro Muu pohjavesialue Sijainti: 19 km Pellon keskustasta NNE, 3,8 km Orajärven kylätalolta NNW. Arvoluokka: 4 Siikatievat on vesimaisemaan ja suomaisemaan liittyvä, varsin monimuotoinen harjualue. Alueella on selänteitä, harjukumpuja, laajentumia, harjukuoppia, tasanteita ja rantamuodostumia. Pohjoisosan selänteen korkein kohta on m mpy. Laella on tasanne. Sen länsireunalla ja selänteen länsirinteellä on loivia, paikoin kivisiä rantavalleja. Kasvillisuus on kuivien ja karukkoisten kangasmetsien mäntymetsää. Jäkälävaltaisia, tosin kuluneita alueita on melko paljon. Siikajärvien ja Kangaslammen rannoilla on saranevaa ja saraluhtaa. Lapinjänkän puustoinen osa pääasiassa korpea, kangasmaiden suppa- ja uomasoistumat kangasrämettä. Eläimistössä havaittiin poro ja hirvi (jälkiä), korppi ja kulorastas. Keskiosassa on vanha sora- ja varastoalue. Alueella on kauniita maisemakuvia ja luonnon merkittäviä kauneusarvoja sekä jokseenkin merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Arvoluokka 4, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1. Kuva 5. Siikatievojen keskiosasta

7 7 Kuva 6. Siikatievat. Arvokkaan harjualueen rajaus violetilla rajaviivalla. Myllylaki Pohjavesialuenumero Muu pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 17 km NNE, Orajärven kylätalolta 2,2 km N Arvoluokka: 4

8 8 Myllylaki on osa Orajärvenkankaan muodostumakokonaisuutta. Orankijoen uoma erottaa sen Saukonmäestä. Pohjoisosa on noin 20 m korkea, kumpuileva selänne ja kaakkoisosa terassimainen tasanne ja sen rinne kallio- ja moreenikohouman sivulla. Lounaisrinteessä on rantavalleja ja joen kulutusmuotoja. Kasvillisuus on kuivaa tai paikoin karua mustikka-kanerva-jäkälätyypin kangasta. Jäkäliköt ovat hyvin kuluneita. Länsirinteen juurella Saukonmäenvuoman reunassa on lähde. Eläimistössä havaittiin poro, kulorastas, peippo. Myllykosken pohjoissivulla on tervahauta. Keskiosassa on vanha sorakuoppa, joka on jäänyt metsittymään ja maisemoitumaan. Kuva 7. Myllylaen arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva)

9 9 Orankiharju Pohjavesialue Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 18,8 km NNE, Orajärven kylätalolta 6 km NW. Arvoluokka: 3 Kuva 8. Orankiharjun arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva) Orankiharju on pääosaksi moreenipeitteinen, mutta poikkeuksellisen hyvin jyrkkäpiirteisen kohomuotonsa säilyttänyt, suurehkon harjujakson monimuotoinen osa. Noin 4 km pitkällä alueella on ESE-WNWsuuntainen, lievästi polveileva, kaakkoisosassa lähes suora, m leveä ja m korkea, korkeimmissa osissa jyrkähkörinteinen ja kapealakinen selänne. Pääselänteen sivuilla on useita m pitkiä, 5-10 m korkeita rinnakkais- ja sivuharjanteita. Sivuharjanteita ja -kumpuja sekä pieniä laajentumia on alueen itäosassa varsinkin pohjoissivulla. Länsikärjessä selänteen keskellä on noin 10 m syvä harjukuoppa. Selänteen laki on korkeimmissa kohdissa m mpy. Selänne on monin paikoin huomattavan lohkarepintainen. Keskiosassa lakikummun päässä on pieni terassi ja valleja m mpy. Kasvillisuus on kanerva-jäkälätyypin ja variksenmarja-mustikkatyypin sekä paikoin suopursu-variksenmarjamustikkatyypin kangasmetsää. Harjun sivuilla sekä sivumuotojen välissä on puustoisia soita. Orankijoki virtaa harjun pohjoissivulla ja Naamijoki länsikärjessä. Eläimistössä havaittiin poro, kulorastas ja västäräkki. Alueen kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat pyyntikuopat ja kivikautinen asuinpaikka länsikärjessä.

10 10 Keskiosassa on laajahko, toiminnassa oleva sora-alue. Vanhoja, metsittyneitä kuoppia on länsiosassa ja kaakkoispäässä. Orankiharjun arvokkaan harjualueen rajausta on täydennetty muodostuman länsiosassa. Kuva 9. Orankiharjun kaakkoisosan korkokuva. Jyrkkärinteinen selänne on kapealakinen. (C) GTK, Maanmittauslaitos Kuva 10. Orankiharjun lounaisrinnettä taiteilijatalon lähellä

11 11 Kuva 11. Orankiharjun keskiosassa on laaja maa-ainesalue Kuva 12. Kielisenharjun korkeusmalli

12 12 Kielisenharju Pohjavesialue Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 19,6 km pohjoiseen, Naamijoelta 2,7 km NNE. Arvoluokka: 3 Kielisenharju on geologisesti ja maisemallisesti merkittävä, biologisesti jokseenkin merkittävä harjualue. Se liittyy Naamijoen vesimaisemaan ja toiselta puolelta Kielisenvuoman luonnontilaisen kaltaiseen suomaisemaan. Harjun pääselänne on loivasti polveileva, korkeimmilta paikoilta kapealakinen ja jyrkkärinteinen, moreenipeitteinen ja pintalohkareita on paikoin runsaasti. Selänteen korkeus on m, laki m mpy. Kielisenjärvien kohdalla on saattanut olla korkeampi kohta, mutta siitä on selänne otettu 650 metrin matkalta jo 1970-luvun alkupuolella. Kielisenvaaran selännelaajentuma pääharjun pohjoissivulla on korkeampi; sen laki on m mpy, korkein kumpu 135 m mpy. Väliin jää Kielisenjärvien harjuhauta. Selänteen eteläsivulla on sivukumpuja ja harjanteita sekä kumpuileva sivulaajentuma. Kasvillisuus on kuivan ja karukkokankaan metsäkasvillisuutta, mustikka, variksenmarja, kanerva, puolukka, paikoin juolukka luonnehtijalajeina. Vedenottamon luona kasvaa kissankäpälää. Puustoiset suot ovat isovarpuisia tai tupasvillaisia rämeitä, harjun eteläsivun vanha suoniitty koivikkoa, pohjoisreunan avosuot rimpinevaa, jossa saattaa paikoin olla lettoisuutta. Linnustossa havaittiin haapana, metso (DIR), piekana (DIR) ja käpytikka. Alueella on neljästä vanhasta sorakuopasta huolimatta merkittäviä luonnon kauneusarvoja sekä sangen merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Arvoluokka 3, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1. Kuva 13. Kielisenharjun arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva)

13 13 Koiraoja-Kalaselkä Pohjavesialue Koiraoja Muu pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta noin 35 km ENE, Ruuhijärven kylältä 3,5 km itään. Arvoluokka: 3 Jäätikön sulamisvesien kuluttamat uomat, ylivirtausuomat ja uomien päihin kerrostuneet pienet deltat luonnehtivat laajaa ja varsin monimuotoista aluetta. Polveileva pääuoma alkaa selänteen päältä Taka- Katajavaaran ja Palo-Kalaselän välistä ja jatkuu alueen eteläosaan. Kalaselän eteläosan länsi- ja lounaispuolelle on kerrostunut lajittunutta ainesta ohuehkoksi kerrokseksi uoman reunalle ja päähän. Runsaimman virtauksen aikana sulamisvedet ovat virranneet useasta kohdasta Juurilehdon länsipuolen kallioselänteen yli saaden aikaan näyttäviä eroosiouomia sekä lajittuneita kerrostumia Juurilehdon puoleisen rinteen alaosaan ja laaksoon. Vastaava, joskin pienempi ylivirtausuomasto on Palo-Kalaselän eteläsivulla. Pääuomassa virtaava Koiraoja saa alkunsa Palo-Kalaselän eteläpuolen uomien noroista sekä Kalaselän suon lähdepuroista. Koiraojan uoma on rajausalueella pääosaksi luonnontilainen. Alueen eteläosan syvin uoma on myös melko luonnontilainen ja sen pohjalla virtaa noro. Alueen eteläosan tasanteet ovat noin 200 m mpy, Kalaselän eteläosan ylivirtauskynnykset m mpy ja Palo-Kalaselän etelärinne m mpy. Kasvillisuustyypit vaihtelevat kallioiden ja louhikoiden karukkoista uomanpohjien ruohoisiin korpiin. Kalaselän suo on luonnontilainen, keskiosistaan rimpistä avosuota ja sen itä- ja pohjoisreunoilla on lähteitä. Lähdepurojen reunoilla kasvaa mm. pohjanhorsmaa ja Marchantia polymorpha maksasammalta. Koiraojan pohjavesialue on rajauksen eteläosassa. Eläimistössä havaittiin poro ja orava. Alueella on luonnon merkittäviä kauneusarvoja sekä kauniita maisemakuvia ja varsin merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Arvoluokka 3, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1. Alueen eteläosasta Koiraojan puoleiselta reunalta on otettu maa-aineksia pitkähkön ajan kuluessa, mutta voimassa olevaa maa-aineslupaa ei liene.

14 Kuva 14. Koiraoja-Kalaselän arvokkaan alueen rajaus (violetti rajaviiva) 14

15 15 Juurilehto Pohjavesialuenumero: A, B Muu pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 35,5 km ENE, Ruuhijärven kylältä 4,4 km itään. Arvoluokka: 4 Juurilehdon alueella on laaksoon kerrostuneita glasifluviaalisia tasanteita, 5-10 m korkeita kumpuja ja harjanteita, vallimaisia muotoja ja sulamisvesiuomia. Matalimmat tasanteet maantien kohdalla ovat m mpy, keskiosan korkein kohta 200 m mpy, pohjoisosa , samoin eteläosan Korkealaen kärkeä kiertävä tasanne. Laavajärven kohdalla muodostuman sisään jää pieni, luonnontilainen suo, joka on osaksi rimpinevaa. Laavajärvi on rajauksen länsireunalla. Kasvillisuus on pääosaksi kuivaa, paikoin karua kangasmetsäkasvillisuutta. Kulunutta poronjäkälikköä on melko laajoinakin laikkuina. Painanteissa ja uomissa on puustoista suota, pääasiassa rämettä, ja keskiosan kaksi avosuota ovat rimpinevaa ja lyhytkortisnevaa. Eläimistössä havaittiin poro ja korppi. Alueen pohjoispäässä on erotuspaikka. Maantien pohjoispuolella on metsittynyt maa-ainesten ottoalue, samoin eteläosassa Korkealaen koillispuolella. Alueella on jonkin verran merkittäviä luonnon kauneusarvoja ja kauniita maisemakuvia sekä jossakin määrin merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Arvoluokka 4, MAL-luokka 1, POSKIluokka 1.

16 16 Kuva 15. Juurilehdon arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva). Nuasvaara Pohjavesialuenumero: Muu pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 40,6 km itään, Rattosjärven kylältä 6,5 km etelään.

17 17 Arvoluokka: 4 Nuasvaaran geologisesti ja maisemallisesti merkittävä alue käsittää ympäristöään hallitsevan, jyrkkärinteisen vaaran kallioisen laen, rinteiden rantakerrostumia sekä osan pienestä harjujaksosta. Vaaran laki on noin 243 m mpy ja alimmat lievetasanteiden rantavallit noin 160 m mpy. Nuasvaaraa kohti näyttäisi idästä, Nuasjärven pohjoispään ohi, tulevan pieni harjumuodostuma, joka kiertää vaaran eteläpuolella alarinteellä. Harju jatkuu Nuasvaaran lounaiskulmasta matalana, lohkarepintaisena harjanteena länteen Korpivaaran pohjoisrinteelle. Sulamisvesiä näyttää virranneen myös Nuasvaaran laella olevan kurun läpi. Nuasvaaran itä- ja etelärinteillä on terassimaisia rantamuodostumia noin m mpy ja m mpy. Alempana on rantavalleja. Kasvillisuus on kuivien ja karukkoisten kangasmetsien kasvillisuutta. Vaaran laella on melko luonnontilaista, iäkästä kalliometsää. Länsiosan painanteissa on kangasrämettä ja isovarpurämettä. Kuva 16. Nuasvaaran arvokkaan harju- ja kallioalueen rajaus (violetti rajaviiva) Jai-Paljukka Pohjavesialue - Ei luokiteltu pohjavesialue

18 18 Sijainti: Pellon keskustasta 9,3 km ENE, Ritavalkean hiihtokeskuksesta 2,2 km SE. Arvoluokka: 2 Kuva 17. Jai-Paljukan arvokkaan alueen rajaus (violetti rajaviiva) Geologia Jai-Paljukan muodostuma on jäätikköjoki- ja rantakerrostuma, joka on syntynyt jyrkän kalliovaaran rinteelle purkauskurun suulle. Jai-Paljukka jäi mannerjäätikön reunan peräännyttyä alueelta viimeisen sulamisvaiheen yhteydessä noin vuotta sitten (Johansson ym. 2005) lakea (noin 248 metriä) lukuun ottamatta muinaisen Itämeren Ancylusjärveksi kutsutun vaiheen peittoon. Ancylusjärven ylin ranta sijaitsee Pellon alueella noin metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella (Saarnisto 1981). Mannerjäätikön reunan ollessa Jai-Paljukalla jäätikön reunaan avautui lännestä pituudeltaan ja kestoltaan todennäköisesti suhteellisen lyhyt jäätikköjoki, jota myöten jäätiköltä tulevat sulamisvedet purkautuivat vaaran koillisrinteellä Ancylusjärveen. Purkausvoima näyttää olleen suuri. Jäätikköjoki kulutti Jai-Paljukan laelle lähes 10 metrin syvyisen uoman kallioperän ruhjeeseen ja kuljetti siitä irrottamansa kivimateriaalin uoman suulle purkausdeltaksi, jonka pinta on vaaran ylärinteellä ylimmän Ancylusjärven rannan tasossa

19 19 eli noin 194 metrin korkeudella. Delta on pinta-alaltaan pieni, mutta sillä on erittäin jyrkkä koilliseen avautuva rinne, jonka korkeus on lähes 50 metriä. Deltan pintaosan aines on jäätikköjoen vaaran laelta ja ruhjeesta irrottamia graniittilohkareita ja kiviä. Suurimmat lohkareet ovat mitoiltaan noin 2x3x4 metriä, jotkut hieman suurempiakin. Deltan pinnan painanteissa on jäänteitä kivisestä sorasta, joten todennäköisesti deltaan kerrostui hienompiakin lajitteita. Ancylusjärven aallokko kuljetti ylimmän rannan tasosta irrottamansa soran ja hiekan vaaran alarinteille ja viereisen Jaivuoman pohjalle. Rantavoimien vaikutus näkyy deltan lisäksi myös vaaran rinteillä sen molemmin puolin metrin korkeustasolla on lohkareisia rantakivikoita, joiden kohdalla alarinteessä on hiekkaa ja soraa ohuina kerroksina. Rinteiden jyrkkyydestä johtuen Jai-Paljukan rantakerrostumille ei ole muodostunut rantavalleja. Jaipaljukan vieressä sijaitseva Iso Perävaara (noin 210 m. mpy.) on loivapiirteisempi moreenipeitteinen vaara, jonka rinteillä on ylimmän rannan tasossa paljaaksi huuhtoutuneita kallioita sekä niiden alapuolelle kerrostunutta hiekkaa ja soraa rantakerrostumina. Biologia Jai-Paljukan kallio- ja kivikkokasvillisuus on tavanomaista ja karua. Kallio- ja kivipintoja luonnehtivat kaarrekarve, karttajäkälät ja kivitierasammal. Poronjäkäliköt on kaluttu mataliksi. Kalliopainanteissa ja niiden reunoilla on kanervavarvikoita, joissa kasvaa myös mustikkaa ja puolukkaa. Ylärinteillä ja vedenkoskemattomalla laella Jai-Paljukan puusto on laajalti mäntytaimikkona. Laen kurussa on joitakin varttuneita mäntyjä. Aluskasvillisuus on kuivan ja kuivahkon kankaan varvikkoa. Alempana rinteillä on kasvatusmänniköitä. Laella on joitakin rahkasammaleisia soistumia, joissa kasvaa juolukkaa ja suopursua. Paljukalla ja eteläosassa on varttuneempia metsiä ja lahopuita, joilla kasvaa useita uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kääväkkäitä kuten pikkukennokääpä (VU), pohjanrypykkä (NT), poimukääpä (VU), pursukääpä (NT), riekonkääpä (NT) ja sirppikääpä (NT) (Hertta 2010). Lisäksi maastotarkastuksessa havaittiin raidan keuhkojäkälä vanhan raidan rungolla. Maisema ja muut arvot Jai-Paljukka kivikkoineen hahmottuu maisemassa selvästi erottuvana muotona laajalta alueelta pohjoisesta ja koillisesta sekä osin myös idästä. Deltan ja rantakivikon päältä aukeaa kaunis metsäinen vaaramaisema itään ja pohjoiseen. Idässä näkyy myös Saukkoriipin kylä. Jai-Paljukan laella olevan kallioseinäisen jäätikköjoen uoman pohjalla, deltalla ja rantakerrostumilla olevat isot lohkareet ja kivet sekä vaaran jyrkkärinteinen profiili luovat vaihtelua muodostuman sisäiseen maisemaan. Valtakunnallisesti arvokas Jai-Paljukan kallioalue (KAO120047) sijaitsee muodostuman alueella. Rajattu muodostuma on osa valtakunnallisesti arvokasta Jai-Paljukan tuuli- ja rantakerrostuma-aluetta (TUU ). Kuvaus on pienin lisäyksin julkaisusta Valtakunnallisesti arvokkaat tuuli- ja rantakerrostumat (Mäkinen et al. 2011) Myllykangas Pohjavesialuenumero: Muu pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 15,8 km itään, Lankojäven kylältä 4 km NNW Arvoluokka: 4

20 20 Kuva 18. Myllykangas, arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva) Myllykangas on ympäristöstään kohtalaisesti erottuva, geologisesti jossakin määrin ja maisemallisesti jokseenkin merkittävä, Tervajärven ja Konttajoen vesimaisemaan liittyvä harjualue. Laakeaan laaksoon kerrostunut 1,6 km pitkä muodostuma on Tervajärven kohdalla selännemäinen, tasalakinen. Eteläosa on laajentuma. Tasanteet ovat eteläosassa m mpy, keskiosassa m mpy. Tervajärven itärannalla on noin 10 m korkea törmä. Eteläosan tasanteella on joitakin matalia suppia ja uomia. Kasvillisuus on kuivahkoa ja kuivaa kangasmetsää, variksenmarja, mustikka, kanerva ja puolukka luonnehtivat. Poronjäkäläkankaan laikkuja on kuivimmilla alueilla. Tervajärven rantareunuksella ja eteläosan painanteissa on isovarpuista rämettä. Eläimistö: poro, käpytikka Alueella on maisemakuvallisia arvoja ja jossakin määrin luonnonesiintymäarvoja. Arvoluokka 4, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1.

21 21 Ritavalkea Pohjavesialuenumero A, B, C Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue (A), muu pohjavesialue (B, C) Sijainti: Pellon keskustasta 7,5 km itäkoilliseen Arvoluokka 4 Epäyhtenäiseen harjujaksoon kuuluva alue, jossa on lajittuneen aineksen kumpuja, pieniä laajentumia sekä Mellajavaaran alarinteellä terasseina. Pohjavesialueen osissa B ja C on useita vanhoja tai osaksi käytössä olevia maa-ainesten ottoalueita sekä yksi kalliokiviaineksen ottoalue. Näissä osissa ei havaittu luonnonesiintymä- tai maisema-arvoja. Ritavalkean alueella (pohjavesialue A) on tasannetta, jolta on otettu maa-aineksia ja tasattu hiihtostadioniksi pysäköintikenttineen. Makkaravaaran ja Ritavaaran väliin luoteisrinteelle on kerrostunut lajittuneen aineksen kumpuja ja harjanteita. Korkeusero tasanteelta rinteen yläreunaan on noin 50 m. Vaarojen välisessä laaksossa on sulamisvesivirran huuhtomaa kalliota, rapautumisrakka sekä kaksi sulamisvesivirran kuluttamaa laaksoa. Kasvillisuus on kuivahkoa kangasmetsää, laaksoissa ja painanteissa myös tuoretta kangasmetsää sekä sulamisvesiuomissa puustoisia korpia ja rämeitä sekä avointa sara- ja korteluhtaa. Alueella on valaistu kuntoratalatuverkko. Valkeajärven itärannassa on uimaranta. Alueella on melko merkittäviä maisemakuvallisia ja luonnonesiintymäarvoja sekä huomattava merkitys virkistys- ja liikuntapaikkana. Arvoluokka 4, MALluokka 1, POSKI-luokka 1. Kuva 19. Ritavalkean pohjavesialueen luonto- ja maisema-arvot ovat A- osassa. B- ja C-osien tutkitulla alueella (keltainen rajaus) ei luontoarvoja havaittu.

22 22 Kuva 20. Ritavalkean arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva) Puonavaara Pohjavesialuenumero BC Vedenhankintaa varten tärkeä (B) ja vedenhankintaan soveltuva (C) pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta noin 23 km etelään, Juoksengin kylältä 2,2 km itään Arvoluokka: 4 Puonavaaran pohjavesialueeseen kuuluva Hosiokangas on ympäristöstään melko selvästi erottuva, geologisesti ja maisemallisesti jokseenkin merkittävä harjualue. Selännelaajentuman ja loivasti kaartuvan selänteen käsittävä muodostuma on enimmillään lähes 20 m korkea, laen korkeimmat kohdat 115 m mpy. Laajentuman korkeimmalla tasanteella ja sen luoteispuolella on useita kaarevia, 1-2 m korkeita rantavalleja. Kasvillisuus on pääosaksi kuivaa kangasmetsää, kanervavaltaista, variksenmarjaa ja mustikkaa, keskiosan suo lyhytkortisnevaa ja isovarpuista rämettä.

23 23 Eläimistössä havaittiin poro ja kulorastas. Alueella on jokseenkin merkittäviä maisemakuvallisia ja luonnonesiintymäarvoja. Arvoluokka 4, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1. Kuva 21. Puonavaaran Hosiokankaan arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva)

24 24 Alinen Lompolo-Lompolokangas Pohjavesialuenumero Muu pohjavesialue Sijainti: Pellon keskustasta 29 km koilliseen, Konttajärven kylältä 11,4 km NNE Arvoluokka 4 Vesimaisemaan liittyvä, maisemallisesti jokseenkin merkittävä ja geologisesti jossakin määrin merkittävä harjujakson osa. Laaksoon kerrostuneessa harjussa on harjukumpuja, laajentumia, selänteen osia sekä tasanteita ja harjukuoppia. Kasvillisuus on kuivaa kangasmetsää, kanerva ja variksenmarja luonnehtivat, poronjäkälikköä on laikkuina. Suppa- ja painannesuot ovat lyhytkortisnevaa ja isovarpuista rämettä, rannoilla myös saraluhtaa. Puusto on pääasiassa nuorta männikköä. Eläimistössä havaittiin poro, kulorastas, leppälintu ja västäräkki. Muutamasta vanhasta, pääosaksi metsittyneestä maa-ainesten ottoalueesta huolimatta alueella on jokseenkin merkittäviä maisemakuvallisia arvoja sekä jossakin määrin merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Arvoluokka 4, MAL-luokka 1, POSKI-luokka 1. Kuva 22. Alinen Lompolo- Lompolokangas, arvokkaan harjualueen rajaus (violetti rajaviiva)

Rovaniemi. Näkymä Unarinkönkään harjualueelta

Rovaniemi. Näkymä Unarinkönkään harjualueelta Rovaniemi Rovaniemen kaupungin alueella tutkittiin 21 POSKI-hankkeeseen valittua pohjavesialuetta ja 55 muuta pohjavesialuetta sekä neljä muodostumaa, jotka eivät ole luokiteltuja pohjavesialueita. Tarkastelun

Lisätiedot

Ykskuusen eteläkärjen korkeusmalli

Ykskuusen eteläkärjen korkeusmalli Simo Simon kunnan alueella tutkittiin kahdeksan POSKI-hankkeeseen valittua pohjavesialuetta. Muita pohjavesialueita tai muodostumia ei tutkittu. Tarkastelun perusteella kuudella tutkitulla alueilla on

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha 2487000 2488000 2489000 7366000 7367000 7368000 7369000 7369000 7368000 7367000 7366000 7365000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Keminmaa. Taulukko 1. Luokitellut arvokkaat harjualueet Keminmaalla.

Keminmaa. Taulukko 1. Luokitellut arvokkaat harjualueet Keminmaalla. Keminmaa Keminmaan kunnan alueella tutkittiin yhdeksän POSKI-hankkeen pohjavesialuetta ja kaksi muuta pohjavesialuetta. Tarkastelun perusteella viidellä tutkitulla alueella on vähintään jossakin määrin

Lisätiedot

maisema-arvoja ja sinisellä pohjavesialueet, joita ei inventoitu. Pohjakartta (C) Maanmittauslaitos.

maisema-arvoja ja sinisellä pohjavesialueet, joita ei inventoitu. Pohjakartta (C) Maanmittauslaitos. Tornio Tornion kaupunki ei varsinaisesti kuulunut hankkeeseen, mutta sen alueella tutkittiin seitsemän POSKI-hankkeessa listattua pohjavesialuetta ja viisi muuta pohjavesialuetta. Tarkastelun perusteella

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha 3518000 3519000 3520000 TUU-11-094 7254000 7255000 7256000 7257000 7257000 7256000 7255000 7254000 7253000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha 3514000 3515000 3516000 TUU-11-098 7264000 7265000 7266000 7267000 7267000 7266000 7265000 7264000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti:

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti: 2551000 2552000 2553000 TUU-13-141 7368000 7369000 7370000 7371000 7371000 7370000 7369000 7368000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m 7367000 Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

Kemi. Taulukko 1. Luokitellut arvokkaat harjualueet Kemin kaupungissa

Kemi. Taulukko 1. Luokitellut arvokkaat harjualueet Kemin kaupungissa Kemi Kemin kaupungin alueella tutkittiin kolme POSKI-hankkeen pohjavesialuetta ja neljä muuta pohjavesialuetta. Tarkastelun perusteella kaikilla tutkituilla alueilla on vähintään jossakin määrin merkittäviä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot Harjut ja kalliot 52. Sotavallan harju Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status Metso soveltuvuus: 10,7 ha Sotavalta Yksityinen Arvokas harjualue, Pohjavesialue, Opetuskohde, Arvokas luontokohde Kyllä Merkittävä

Lisätiedot

TÖRMÄVAARA. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha Karttalehti: Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma

TÖRMÄVAARA. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha Karttalehti: Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma 2530000 2531000 2532000 7335000 7336000 7337000 7338000 7338000 7337000 7336000 TUU-13-135 7335000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m 7334000 Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

VAMMAVAARA. Rovaniemi Tervola. Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 741,4 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma

VAMMAVAARA. Rovaniemi Tervola. Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 741,4 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma 7346000 7347000 7348000 2562000 2563000 2564000 2565000 2566000 TUU-13-126 7348000 7347000 7346000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500 m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Luonnonympäristön yleispiirteet ja arvokkaat luontokohteet 1 2.1

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 975,8 ha Karttalehti:

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 975,8 ha Karttalehti: 7217000 7218000 7219000 7220000 7221000 2533000 2534000 2535000 2536000 2537000 2538000 2539000 2540000 2541000 TUU-11-038 7221000 7220000 7219000 7218000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005

IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005 1 IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Iisalmen

Lisätiedot

MARJANIEMI. Tietokantatunnus: TUU-11-034 Muodostuma: Tuuli- ja rantakerrostuma. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 100,6 ha Karttalehti: 2442 09

MARJANIEMI. Tietokantatunnus: TUU-11-034 Muodostuma: Tuuli- ja rantakerrostuma. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 100,6 ha Karttalehti: 2442 09 2526000 2527000 2528000 TUU-11-034 7214000 TUU-11-033 7213000 7215000 7216000 7216000 7215000 7214000 7213000 7212000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 19 Savonlinnan seutu

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 19 Savonlinnan seutu Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 19 2.3 Rantasalmi Rantasalmen kunnan alueelta valittiin kaksi potentiaalista kohdetta, joista Varpasharjun alueella suoritettiin jatkotutkimuksia (taulukko 1 ja

Lisätiedot

335. Laajanneva-Mustasuo (Vaala)

335. Laajanneva-Mustasuo (Vaala) Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 335. Laajanneva-Mustasuo

Lisätiedot

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät

Lisätiedot

Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012

Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Imatran kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Georetki Rautalammilla 11.9. 2011

Georetki Rautalammilla 11.9. 2011 Georetki Rautalammilla 11.9. 2011 Näköala Kilpimäeltä pohjoiseen. Hannu Rönty Hetteisenlampi Liimattalanharjun juurella. GEORETKEN KOHTEET 1. Kilpimäki Kilpimäki on kolmisen kilometriä Rautalammin kirkonkylän

Lisätiedot

Mäntsälä, LUO-aluetunnus 46

Mäntsälä, LUO-aluetunnus 46 Mäntsälä, LUO-aluetunnus 46 MÄNTSÄLÄ (46) LUO-alue sijaitsee Mäntsälän keskiosissa Lukon kylässä pääosin asumattomalla metsäisellä harjualueella. osalta pääosin tietoon alueella laaja-alaisesti esiintyvästä

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,

Lisätiedot

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka) Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun

Lisätiedot

Oriveden Punkaniemi ja lähialueet

Oriveden Punkaniemi ja lähialueet Raportti maastokäynnistä 13.9.2013 Juho Kytömäki, LuK Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Oriveden Punkaniemi ja lähialueet Tutustuin Oriveden Pukala-järven koillisrannalla sijaitsevaan Punkaniemen Veljestenlammin

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 1 KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 Timo Jussila Mikroliitti Oy Kustantaja: Pohjois-Savon Liitto

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA. Niemenharjun alueen maisemaselvitys

PIHTIPUTAAN KUNTA. Niemenharjun alueen maisemaselvitys PIHTIPUTAAN KUNTA Niemenharjun alueen maisemaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P33004P003 Maisemaselvitys 1 (8) Kärkkäinen Jari Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Käytetyt menetelmät... 1 3 Alueen

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Meltosharju-Illinkiharju. Taulukko 1. Arvokkaat alueet Ylitornion kunnassa. Yhteenveto alueiden lukumääristä ja pinta-aloista arvoluokittain

Meltosharju-Illinkiharju. Taulukko 1. Arvokkaat alueet Ylitornion kunnassa. Yhteenveto alueiden lukumääristä ja pinta-aloista arvoluokittain 1 Ylitornio Kuva 1. Ylitorniolla tutkitut ja arvokkaiksi luokitellut harjualueet violetteina monikulmioina. Keltaisella on kuvattu muut tutkitut pohjavesialueet, joilla ei havaittu merkittäviä luonto-

Lisätiedot

Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava

Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava Raportti 67080546.ABT 5.11.2008 Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä ympäristöselvitys on tehty Korpilahden kunnassa sijaitsevalle Lapinjärven alueelle ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAA KIVI-16. Arvoluokka. Kannus. Kokkola. Toholampi. Kaustinen. Lestijärvi. Halsua !!! ! Perho ! 2

KESKI-POHJANMAA KIVI-16. Arvoluokka. Kannus. Kokkola. Toholampi. Kaustinen. Lestijärvi. Halsua !!! ! Perho ! 2 019 018 Kokkola 038 041 Kannus 022 017 031 Toholampi 025 016 020 Kaustinen 015 Halsua 003 002 006 012 001 013 011 005 010 009 Lestijärvi 014 004 13-024 007 008 KESKI-POHJANMAA KIVI-16 Perho Arvoluokka

Lisätiedot

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS Pohjois-Euroopan mannerjäätiköiden laajimmat levinneisyydet ja reuna-asemat Jäätiköitymishistorialla keskeinen

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi

KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi liite: laajennusalue KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi JOKOSLAHDEN RANTA_ASEMAKAAVA LAAJENNUSALUE Rantalahden alue Nuorta männikköä suunnittelualueen länsirajalla. KIMMOKAAVA EKOTONI KY JOKOSLAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/767/2017 8.5.2017 Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Sauvon kunnan pohjavesialueiden

Lisätiedot

Iisalmi Salmenranta-Taipale-Kirma-Kilpijärvi osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösten täydennysinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Iisalmi Salmenranta-Taipale-Kirma-Kilpijärvi osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösten täydennysinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Iisalmi Salmenranta-Taipale-Kirma-Kilpijärvi osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösten täydennysinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Iisalmen kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa

Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2010 Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Kotonevan ja Sikamäen alue sijaitsee Pirkanmaalla, Parkanon kaupungin

Lisätiedot

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Peruskarttalehdet 2032 08, 2032 09 Kirkkonummen kunnan alueella, Vitträsk-järven ja Jorvaksen välillä on säilynyt hämmästyttävän

Lisätiedot

Punkaharju UPM-Kymmenen omistamien pienvesien muinaisjäännösinventointi 2010.

Punkaharju UPM-Kymmenen omistamien pienvesien muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Punkaharju UPM-Kymmenen omistamien pienvesien muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Alueet...

Lisätiedot

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...

Lisätiedot

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS Pekka Routasuo 30.12.2011 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa 19.9.2014 Metsähallituksen uudet esitykset kalastustukikohdiksi Metsähallitus on esittänyt Inarin kunnan

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUMISEVAN MAISEMASELVITYS

HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUMISEVAN MAISEMASELVITYS HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUISEVAN AISEASELVITYS KUISEVANTIE YLIPÄÄ AISEARAKENNE 1:20 000 LAAKSO VAIHETTUISVYÖHYKE SELÄNNE AISEALLISESTI ARVOKAS ALUE: - KALLIOT: PUUSTOINEN KALLIOALUE - KYLÄILJÖÖ: PUUSTOSAAREKKEISSA

Lisätiedot

AINIOVAARA. Ylitornio. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma

AINIOVAARA. Ylitornio. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha. Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma 2486000 2487000 2488000 2489000 7360000 TUU-13-153 7360000 7357000 7358000 7359000 7359000 7358000 7357000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Metsälain mukaiset

Lisätiedot

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013 Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Asiakas Winda Invest Oy Gallen-Kallelankatu 7 28100 Pori Yhteyshenkilö Kalle Sivill Puh.

Lisätiedot

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 146 Savonlinnan seutu

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 146 Savonlinnan seutu Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 146 2.7 Savonlinna Savonlinnan kaupungin alueelta valittiin kymmenen potentiaalista kohdetta, joista Tetrikankaan ja Ryöpänharjun alueilla suoritettiin jatkotutkimuksia

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HARJUKOHTEET - Harjukohteiden luonto- ja maisema-arvot. Keski-Suomen POSKI-projekti Reima Välivaara 2009 LUONNOS 16.11.

KESKI-SUOMEN HARJUKOHTEET - Harjukohteiden luonto- ja maisema-arvot. Keski-Suomen POSKI-projekti Reima Välivaara 2009 LUONNOS 16.11. KESKI-SUOMEN HARJUKOHTEET - Harjukohteiden luonto- ja maisema-arvot Keski-Suomen POSKI-projekti Reima Välivaara 2009 LUONNOS 16.11.2009 Tiivistelmä Keski-Suomen Poski-projektin yhteydessä vuosina 2007-2009

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA Murron ja Ojakylän osayleiskaava Liite 7 MURTO-OJAKYLÄN MAISEMASELVITYS YHTEENVETO

TYRNÄVÄN KUNTA Murron ja Ojakylän osayleiskaava Liite 7 MURTO-OJAKYLÄN MAISEMASELVITYS YHTEENVETO TYRNÄVÄN KUNTA Murron ja Ojakylän osayleiskaava Liite 7 MURTO-OJAKYLÄN MAISEMASELVITYS YHTEENVETO LuA 96 / Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Maisemasuunnittelun metodit Oulun ammattikorkeakoulu Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset

Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Suot ja kosteikot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Suot ja kosteikot Suot ja kosteikot 47. Mantereenrahka Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 4,2 ha Hulaus Yksityinen Arvokas luontokohde Kyllä Mantereenrahka sijaitsee Hulausjärven rannalla Vesilahden ja

Lisätiedot

PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004

PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004 1 PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004 Timo Jussila Kustantaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Täydennysinventointi lokakuussa 2004...

Lisätiedot

Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila

Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: TuuliWatti Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: Ympäristösuunnittelu Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Arkistolähteet:...

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET 1 PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET Timo Jussila, Mikroliitti Oy (email: Mikroliitti@dlc.fi, p: 0400-530057) Tutkimukset tehty vuosina 1994-1995 Puumalan kunnan kustannuksella, Puumalan muinaisjäännösten merkinnän

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan

Lisätiedot

Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat harjualueet sekä pohjavesialueiden luontoinventoinnit Lapin POSKI 1-tutkimusalueella Työraportti 2014

Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat harjualueet sekä pohjavesialueiden luontoinventoinnit Lapin POSKI 1-tutkimusalueella Työraportti 2014 POHJAVESIEN SUOJELUN JA KIVIAINESHUOLLON YHTEENSOVITTAMINEN LAPISSA Vaihe 1 Ari Lyytikäinen Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat harjualueet sekä pohjavesialueiden luontoinventoinnit Lapin POSKI

Lisätiedot

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3

Lisätiedot

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky LY tunnus 1016290-0 Vitikkalantie 4, 21570 SAUVO 0400-479740 jari.hietaranta@pp.inet.fi

Lisätiedot

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 1 Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen

Lisätiedot

Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset

Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/460/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Ylitornion kunta Alkkulanraitti 55 95600 Ylitornio Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Liite 4. Luonnonsuojelu

Liite 4. Luonnonsuojelu Liite 4. Luonnonsuojelu Luonnonsuojelualueet (SL) Kohteen nimi Kohdeluokka Arvo Inventointi 1 Koukkurahka Puuttomat suot Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu, alue kuuluu Natura Kangasalan kunta 2000

Lisätiedot

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010.

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Kustantaja: Tammisaaren Energia 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa

Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa ESITYS LAPELY/191/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi Sijainti Orineva sijaitsee Viitasaaren kunnan pohjois-rajalla Kolkkujärven länsirannalla.

Lisätiedot

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR

ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR ROKUA - JÄÄKAUDEN TYTÄR Jari Nenonen Geologian päivä 30.08.2014 Rokua Geopark Rokua on Osa pitkää Ilomantsista Ouluun ja Hailuotoon kulkevaa harjujaksoa, joka kerrostui mannerjäätikön sulaessa noin 12

Lisätiedot

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu

Lisätiedot

ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa

ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa Sijainti Kaksiosainen kohde sijaitsee

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 3 Topografia 3 Kallioperä 4 Maaperä 4 Maanpeite 5 Pohjavesialueet 5 Selvitysalueen luontokohteet Luontokohteet

Lisätiedot

MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009

MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS LÄNSI-SUOMEN YKSIKKÖ TYÖRAPORTTI 28.10.2009 Miikka Paalijärvi Lounais-Suomen ympäristökeskus MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1

Lisätiedot

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia.

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia. KUOPION SEUDUN MAAKUNTAKAAVA Kallionmurskaus - ja rakennuskivikohteet Muistio / jk/9.10.2003 SYKSYN 2003 MAASTOKÄ YNNIT Syksyn 2003 aikana tehtyjen maastokäynnin tarkoituksena oli paikan päällä käyden

Lisätiedot

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys Liite 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOUNI RIITAMO JA PIHTIPUTAAAN KUNTA kaavamuutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi. Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011

Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi. Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Metsähallitus / Laatumaa 2 Sisältö: Kansikuva:

Lisätiedot

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Kansikuva: pieniä raivausröykkiöitä

Lisätiedot

Loviisa, LUO-aluetunnus 58

Loviisa, LUO-aluetunnus 58 Loviisa, LUO-aluetunnus 58 LOVIISA (58) LUO-alue sijaitsee Loviisan lounaisosissa Kärpnäsin kylän ympäristössä. Paria mökkikeskittymää lukuunottamatta alue on asumatonta metsäseutua ja paljolti rakentamatonta

Lisätiedot

Keski-Suomen POSKI 2008. Moreenikohteet

Keski-Suomen POSKI 2008. Moreenikohteet GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Maankäyttö ja ympäristö Kuopio 87 / 2012 31.12.2008 Keski-Suomen POSKI 2008 Moreenikohteet Hannu Rönty SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 1.1 Moreenin kelpoisuusmääritelmät 3 1.2 Murskauskelpoiset

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

1. Vuotomaa (massaliikunto)

1. Vuotomaa (massaliikunto) 1. Vuotomaa (massaliikunto) Vuotomaa on yksi massaliikuntojen monista muodoista Tässä ilmiössä (usein vettynyt) maa aines valuu rinnetta alaspa in niin hitaasti, etta sen voi huomata vain rinteen pinnan

Lisätiedot